Nyt on kaavittu laarin pohjalta – turkey chowder

Hävikin vähentäminen on lähellä sydäntäni. Olen oppinut ostamaan meille vähemmän ruokaa nyt oltuamme kaksi vuotta kahden hengen talous. Olen oppinut myös valmistamaan kerralla vähemmän ruokaa, käyttämään pienempiä kattiloita ja optimoimaan paremmin raaka-aineiden käyttöä päivämäärävetoisesti. Kun ostan jotain tuotetta, eikä tarpeeksi pientä pakkausta meinaa löytyä, mietin jo mihin voin lopun käyttää. Mutta joskus ei onnistu. Esimerkiksi avauskuvan cantaloupe unohtui tiskipöydän kulmalle kunnes se näytti Kuolemantähdeltä. Päätin, etten osta enää meloneita, en ainakaan ennen ensi kertaa.

Toissapäiväisen Cobb-salaatin sommittelulta jäi hieman papuja, pekonia ja kalkkunaa. Kaikista niistä oli päästävä eroon ja valmistin meille keiton, jota amerikaksi sanotaan chowderiksi. Usein niissä on kalaa ja muita mereneläviä, mutta tällä kertaa niitä ei ollut tuhottavaksi. Keiton ainesmäärät ovat viitteellisiä, kaikkea oli vähän tai pikkuisen enemmän.

Tein keiton uudessa pienessä kuparikasarissa, jota en sittenkään pystynyt Lidlissä vastustamaan. Vilkuilin ja käpälöin sellaista jo viime viikolla, mutta pysyin ruodussa. Tänään ei enää auttanut. Se on varsin sopiva kahden hengen ruoka-annoksiin.

Turkey chowder 

• tähdekalkkunaa kuutioiksi leikattuna
• puolikas pieni purkillinen säilykemaissia
• puolet pienestä papusekoituspurkista
• 4 viipaletta pekonia
• puolikas punasipuli
• 4 kirsikkatomaattia
• 2 perunaa
• 5 dl kanalientä
• 0,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• jauhettua paprikaa
• persiljaa
• pieni nokare fetaa

Leikkasin pekonin, sipulin ja tomaatit paloiksi, samoin kalkkunan ja perunat. Kuumensin uutta kasariani ja laitoin pekonin sille mysiytymään yhdessä sipulin kanssa. Hetken päästä lisäsin kyytiin tomaatit ja kalkkunakuutiot. Seuraavana kaadoin kasariin kanaliemen, maissit ja pavut ja perunakuutiot. Annoin keiton kiehua noin 10 minuuttia ja lorautin sitten mukaan hieman kermaa, maustoin paprikalla, suolalla ja pippurilla. Kun keitto oli hieman sakeutunut ja perunakuutiot olivat kypsyneet, lisäsin pinnalle persiljaa ja fetaa nokareina. Erittäin hyvä talvipäivän lämmittävä keitto! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään hävikinvastustamispostauksiani. 

Erittäin leväperäistä salaatin valmistamista

Nyt kaikki CampaKeittiön kikkailut on kikkailtu tältä vuodelta, ei enää sirkulaattoria eikä vakumointia, ei sifonia,  ei painekattilointia tai haudutuspatoja. Big Green Eggkin on hautautunut lumeen. Ei liekitetä, ei friteerata, ei kääritä mitään levään, ei tehdä kakkua riisinkeittimessä eikä jahdata keittiöpeikkoja. 

Tämän vuoden viimeiseksi ruokajutuksi tulee tähdenlento. Kerään niitä CampaSimpukan yläreunan Tähdenlennot-välilehdelle. Sieltä voi vilkuilla mitä kaikkea meillä nyhjätään tyhjästä tai hävikin välttämisen nimissä kutsutaan päivälliseksi. Jos olet sitä mieltä, että Cobb-salaatti on tasan yhdenlainen ilman mitään virittelyitä, en suosittele lukemisen jatkamista. 

Vuoden viimeistä ateriaa tehdessäni tein pienimuotoisen ratsian jääkaappiin. Menin perä edellä puuhun, päätin tehdä salaatin johon tunkisin sitä sun tätä ja sanoa sitä sitten rohkeasti Cobb-salaatiksi. Vähän erilaiseksi, mutta kumminkin Cobb-salaatiksi. Kuka minua siitä vetää tilille? Ei kukaan. Voisin minä sanoa aikaansaannostani kalkkuna-fetasalaatiksikin, mutta Cobb-salaatti kuulostaa paremmalta. Paria ainesta salaattini huusi, joten kävin erittäin pikaisesti kaupassa, vaikkei minun enää tänä vuonna pitänyt. Salaatinkastikkeen ohjeen otin täältä, sillä pitää minun jossain asiassa olla tottelevainenkin. Yleensä en edes tee salaatille kastiketta, ellei pientä oliiviöljyn ja sitruunamehun pippuroitua seosta sanota sellaiseksi. Oikeastaan sanotaan, joten perun puheeni. 

Cobb-salaatti (ei sovellu puritaaneille)

• kalkkunaa
• keitettyjä viiriäisen munia
• salaatinlehtiä
• avokadoa
• maissia
• papusekoitusta
• pekonia
• fetaa
• tomaatteja
• kurkkua
• timjamia

Salaatin kastike josta ei pitäisi tulla sanomista

• 0,5 dl avokadoöljyä
• 1 rkl punaviinietikkaa
• 1 rkl liraus sitruunamehua
• 1 rkl vettä
• 1 pieni valkosipulinkynsi
• 0,5 rkl Worcestershire-kastiketta
• 0,5 rkl Dijon-sinappia
• 1 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• ripaus pippuria

Kuten lupasin, ei kikkailua. Vain salaattiin tulevien ainesten pilkkomista ja sommittelua vadille.  Kalkkuna salaattiin oli peräisin sous vide-kypsennetystä fileestä. Halusin saada vuoden viimeisen #jotainpyöreää-kuvan instagramiin, joten tarjoiluastiaksi valikoitui uusi puinen vati, jonka ostimme Höyrygallerian Emalipuu-kaupasta.

Salaatin kastikkeen pienensin lähdeblogin määristä noin puoleen. Sekoitin kastikkeen lasipurkissa ravistellen ja lurittelimme kastiketta oman maun mukaan annoksiimme, ettei salaatti vety liikaa. Kyllä tällä pystyi odottelemaan vuoden vaihtumista. 

Vaikka millä täytetty porkkanaleipä

Tänä vuonna jouluruokien määrä osui kohdalleen todella hyvin. Liekö syynä se, että olen ollut töissä lähes joka päivä, en ehtinyt hössöttää liikaa joulun takia. Nuoriso oli syömässä jouluna ja pakkasin heille mukaan mieluisia ruokia niin, että rasialaatikkoni ammottaa tyhjyyttään. 

Tähdenlento-osasto jäi hyvin vähäiseksi. Pieni pussillinen kinkkumurua jäi yhtä hernekeittosatsia varten pakastettavaksi ja viimeisen maksapateepurkin aion säilyttää avaamattomana ja tutkia myöhemmin omatekoisen pateen säilyvyyttä. Ainakin muissa kannet ovat olleet niin tiukasti kiinni, että umpioituminen lienee onnistunut koko satsissa. 

Eilen huomasin kuitenkin, että jotain unohtui joululta kokonaan. Olin ostanut kalkkunafileen, joka oli jäänyt jääkaapin nollalaatikon perukoille. Minun piti paistaa se joulupäiväksi, mutten lainkaan muistanut sitä. Onneksi se oli jäänkohmeessa ja uskalsin hyvin käyttää sen vielä. Toinen pienimuotoinen jäännöserä oli noin 250 g porkkanasosetta, sillä tein vain yhden pienen porkkanalaatikon joulupäiväksi. Nämä kaksi hävikkiä lähestyvää raaka-ainetta tein eilen ruoaksi.

Kalkkunafile sous vide

• noin 500 g kalkkunan nahaton file
• 2 dl appelsiinimehua
• 2,5 dl kanalientä
• 1 kanelitanko
• 2 valkosipulinkynttä
• 2 tl suolaa
• paljon mustapippuria
• 2 laakerinlehteä
• 2 oksaa rosmariinia
• tuoretta timjamia
• 2 rkl muscovadosokeria

Laitoin kalkkunafileen marinadiin jo aamulla. Noudattelin väljästi täältä löytämääni ohjetta. Blogi on ilmeisesti sittemmin lopettanut. Kypsennysaikaa ja lämpötilaa tarkistin muualtakin, mutta marinadin tein melkein kuten Peaches Please-blogaani. Minusta sitä oli mahdoton määrä lähdeohjeessa, tein maltillisemman määrän ja sekin riitti fileen peittämiseen hyvin.

Sekoitin kattilassa appelsiinimehun ja kanaliemen, maustoin sen suolalla, pippurilla, kanelitangolla, sokerilla ja laakerinlehdellä. Lisäsin mukaan rosmariinin ja timjamin. Kiehautin seoksen ja nostin kattilan sitten peitettynä hankeen pikajäähtymään. Hankea meillä riittää, siitä ei ole pulaa. 

Kun liemi oli jäähtynyt kaadoin sen vakumointirasiaan ja nostin kalkkunafileen liemeen. Poistin ilman rasiasta vakumointikoneella ja laitoin rasian jääkaappiin iltapäivään asti. Kääntelin rasiaan välillä, että filee varmasti marinoituisi joka puolelta kunnolla.

Iltapäivällä  laitoin sirkulaattorin kuumentamaan vettä suuressa kattilassa 68 asteeseen. Otin fileen pois marinadista ja taputtelin lihan pinnan kuivaksi. Laitoin lihan vakumointipussiin, sijoitin mukaan pienen nokareen voita ja hieman tuoretta timjamia. Suljin pussin vakumointikoneella. Kypsensin kalkkunafilettä 68-asteisessa vedessä noin kolme tuntia, kaksi ja puoli olisi tulkkausteni mukaan minimiaika.

Porkkanaleipä

• 0,5 l maitoa 
• 1 pussi kuivahiivaa (11 g)
• 1 rkl hunajaa
• 2tl suolaa
• 1 dl rypsiöljyä
• 250 g porkkanasosetta
• noin 10 dl vehnäjauhoja

Leivän tein omasta tai asiakkaan päästä, siksi jauhojen määrä on vähän epävarma, lisäilin niitä vielä leipomisvaiheessa jonkun verran. Mutta sanotaan, että jauhoja pitää olla tarpeeksi ja koska taikinasta tuli niin suuri, olisi kaksi pussia kuivahiivaakin voinut olla paikallaan. 

Lämmitin ensin maidon ja porkkanasoseen kädenlämpöisiksi. Sekoitin hiivan, suolan, hunajan ja noin desin jauhoja velliksi, joka otti vauhtia noin vartin verran. Aloitin leipomisen jo aamulla, joten taikinalla ei kerrakaan ollut  kiire. Kun velli alkoi lupaavasti kuplia, lisäsin sinne porkkanasoseen, öljyn ja vähitellen jauhoja niin paljon, että taikina oli paksua ja joustavaa. Vaivasin (tai kone sen teki) noin kymmenen minuuttia ja peittelin taikinan kulhossaan suihkumyssyllä noin tunniksi. Sinä aikana taikina nousi myssyyn asti, aivan kulhon täydeltä, joten ehkä se yksi pussi kuivahiivaa sittenkin oli ihan sopiva määrä. 

Kuumensin uunin 190 asteeseen kiertoilmalla. Kumosin taikinan jauhotetulle leivinlaudalle ja alustin taikinaa lisäjauhojen kanssa hetkisen. Jaoin taikinan kolmeen osaan ja pyörittelin paloista pitkulaiset pötköt, jotka nostin leipävuokiin. Leivät kohosivat vielä sen aikaa, että uuni kuumeni 190 asteeseen kiertoilmalla. Paistoin leipiä noin 35-40 minuuttia. Mittasin yhdestä leivästä sisälämpötilan ja kun se oli 98 astetta, otin leivät pois uunista ja kumosin ne hetken kuluttua ritilälle jäähtymään. Hieman leipien pinta vajosi, mutta ne olivat kyllä kypsiä kokonaan, todella pehmeitä vain. 

Täytetty leipä

• 1 vuokaleivän mallinen porkkanaleipä
• iso töräys majoneesia ja vähän srirachaa
• salaatinlehtiä
• kalkkunan filettä viipaleina
• nokare voita
• pippuria
• fetaa
• suolakurkkuja
• tuoretta basikaa

Otin sous vide-kypsennetyn kalkkunafileen pois vakuumista ja kuivasin sen pinnan. Kuumensin paistinpannua ja sillä nokareen voita. Käytin filettä pannulla ottamassa hieman paistopintaa ja jätin fileen sitten tasoittumaan siksi aikaa, että sommittelin leivän muut ainekset valmiiksi. 

Leikkasin porkkanaleivän pitkittäin kahteen yhtä paksuun puolikkaaseen. Koversin sekä alapuolesta, että hattupuolesta hieman keskustaa pois, että täytteille tuli tilaa. Sekoitin srirachaa majoneesiin ja sivelin leivän pohjapuolen seoksella. Asettelin sitten kerroksittain salaatinlehtiä, ohuita kalkkunafileestä leikattuja viipaleita, jotka pippuroin runsaasti, fetapaloja ja ylimmäksi pitkulaisia suolakurkkuviipaleita, joita meillä sanotaan läpsyttelykurkuiksi. Päällimmäksi nostin leivän hattupuolen ja painoin leipää hieman kasaan. Käärin ympärille paperia ja solmin muutaman kierroksen paistinarua pitämään leipää kasassa sen aikaa, kun se maustui. 

Kalkkunasta tuli pitkällä marinoinnilla ja tasalämpökypsennyksellä erittäin mehukasta ja maistuvaa, loput käytän jonkunlaiseen salaattiin piakkoin. Porkkanaleipä oli myös mehevää ja maistuvaa, ehkä liiankin porkkanaista, mutta hyvien täytteiden kanssa sen kyllä pisteli menemään. Leipä oli helppo leikata annospaloiksi ja haukata ilman, että täytteet levisivät liialti. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide- ja Tähdenlennot-välilehdille. 

Kalkkuna-nuudelikeitto thai-tyyliin

Minä en tunne kaukoidän keittiötä juuri ollenkaan, syön mielihyvin, kun joku laittaa lautasen eteeni. Tänään kokeilin itse valmistaa thai-keittoa, sillä punaista lihaa ei tehnyt mieli pätkääkään ja kalaa oli jo ehditty syödä pääsiäisen aikaan. Meillä oli loppuviikosta nyhtökalkkunaa haudutuspadasta ja sitä jäi jonkun verran tähteeksi. Sen halusin hyödyntää keitossani. Otin vinkkejä Brooklyn Homemaker-blogista. Vähän tietysti soveltelin.

Thai-tyylinen kalkkuna-nuudelikeitto neljälle

• 1 l lihalientä (sekoitus kalkkunaa, kanaa, poroa)
• 2 dl kookosmaitoa
• 3 dl nyhtökalkkunaa
• 4 kevätsipulia silppuna
• pieni pätkä sellerinvartta ohuiksi paloiksi leikattuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 tl tuoretta inkivääriä raastettuna
• 3 porkkanaa kiekoiksi tai tikuiksi leikattuna
• 1 rkl kookosöljyä tai muuta öljyä paistamiseen
• 1 lehtikaali"oksa" silputtuna, poista paksu lehtiruoti
• 1 tl kalakastiketta
• 1 tl srirachaa
• 3 limetin mehu + lohkoja tarjoiluun
• nippu riisinuudelia
• tuoretta korianteria (meiltä puuttui)
• suolaa ja pippuria (jos tarpeen)

Kuumenna paksupohjainen kasari ja siinä lusikallinen öljyä. Kuullota öljyssä tikuiksi tai kiekoiksi leikattua porkkanaa, sipulia, selleriä, inkivääriraastetta ja valkosipulimurskaa muutamia minuutteja. Lisää liemi ja anna keittopohjan kiehua muutamia minuutteja. Keitä toisessa kattilassa vettä ja laita riisinuudeli sinne pehmenemään pakkauksen ohjeen mukaisesti, noin neljäksi minuutiksi. Kaada nuudelit siivilään ja huuhdo ne kylmällä vedellä. Jätä nuudelit odottamaan lautaselle. 

Lisää kalkkunat tai muut kypsät lihat keittoon, samoin kalaliemi, sriracha, limen mehu ja anna keiton kiehua taas muutamia minuutteja. Kun porkkana on kypsää, kaada mukaan kookosmaito ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Sekoita keittoon lehtikaalisilppu ja jätä kattila kannella peitettynä vielä hautumaan hetkeksi. Tarkista maku, lisää limen mehua, jos keitto tarvitsee vielä happamuutta, srirachaa voi kukin lisätä lautaselleen. Minun keitossani liemi oli niin voimakas, ettei suolaa ja pippuria tarvittu. 

Nosta lautasen pohjalle kasa riisinuudeleita ja kauho päälle kuumaa keittoa. Laita limelohkoja, srirachaa ja korianteria tarjolle. Keitto oli todella lämpimän makuista, muttei liikaa. Olisi ollut hauska olla kylmissään ruokailun aluksi. Pian kaikki hieman niiskuttivat, sen verran kuumottavaa keitto kuitenkin oli. En osaa sanoa, oliko keittomme todella thai-tyylinen, mutta ainakin se oli oikein hyvää!

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Weberöintiä

Kesän alussa oli iltapäivälehdissä kuulema puhetta, että nainenkin voisi oppia grillaamaan. Aika radikaali väite! Meillä moista ei ruvettu kokeilemaankaan, koska miehiä oli paikalla oikein kaksin kappalein, sukulaisten ollessa vierailulla.

Emme ole kovin paljon ehtineet opetella Weberimme käyttöä, tänään oli siihen hyvin aikaa ja asiantuntijuuttakin paikalla. Naisväki lähti aamulla kirpparikierrokselle (löysin taas niin tärkeitä keittiövälineitä!) ja miesväki lähti "läskikaupoille", eli ostamaan lihaa grillausta varten. Minä lupasin hommata yleisesti grilliin sopivia lisukkeita ja niitähän löytyikin. Paikallisessa marketissa oli kotimaista tuoretta maissia, jota en lainkaan voi vastustaa, kun sitä kerran kesässä löytää. Ostin maissintähkän syöjää kohden ja vielä yhden särkymävaraa.

Lihaostokset olivat meinanneet muodostua epätoivoisiksi tai ainakin melko hankaliksi. Alkuviikon arkipäivän aamu ei ole meilläpäin minkään lihatiskin suhteen otollisin ostosaika. Saaliina oli kuitenkin kaksi isoa kalkkunafiletta. Isot fileet leikattiin pitkittäin kahteen ohuempaan kappaleeseen, jotta kypsyminen olisi nopeampaa. Kammenpyörittäjä suostui paljastamaan salaisesta marinadiohjeestaan (lue: omasta tai asiakkaan päästä joka kerran erilainen liemi) tämän verran:

• limen ja sitruunan mehua
• Worcestershire-kastiketta
• soijakastiketta
• murskattua valkosipulia
• pippuria
• oliiviöljyä
• Zesty Garlic-kastiketta

Halkaistut kalkkunapalat sutikoitiin marinadilla ja annettiin ässehtiä muutaman tunnin. 

Maissien keittelyn kanssa olimme yhtä öönä allakan laidalla kuin jokaisella kerralla. Kuorin suojalehdet ja nyhdin haituvat pois. Laitoin maissit isoon kattilaan ja kaadoin päälle vettä sen verran, että maissit uiskentelivat iloisesti. Keitin maisseja noin kolme varttia ja jätin ne kuumaan veteen vielä pehmenemään. Ennen grillausta Kammenpyörittäjä kalasti maissit leikkuulaudalle ja katkaisi ne kahteen annospätkään, sillä tähkät olivat todella suuria. Palaset olivat grillissä kalkkunafileitten kanssa saamassa viimeistellyn pinnan noin vartin verran.

Kalkkunan grillaaminen onnistui miesvoimin oikein mainiosti. Tällä kertaa Weberiin ladattiin sekä hiiliä, että brikettejä. Minä pysyttelin taustahommissa, joten en tarkkaan tiedä kauanko hiilloksen aikaansaaminen vei. Parahultaisten hiilien päälle ritilälle kalkkunat sitten vaan ja grillaamaan. Tällä kertaa ruoka kypsyi mainiosti, lihapaloja käänneltiin muutamaan kertaan ja siveltiin marinadin lopulla. Noin 40 minuutin kuluttua tehtiin koeviilto yhteen paloista ja sen mukaan kypsyys oli kohdallaan. Minä pääsin mukaan tähän miehiseen touhuun siinä vaiheessa, kun sain leikata palat viipaleiksi ennen tarjolle laittamista. 

Kalkkunan seurana lautasilla oli sitä hyvää kotimaista maissia, salaattia ja jogurttikastiketta, jonka säveltelin grillauspuuhien aikana. Juomana meillä oli espanjalaista punaviiniä, jonka saimme suurena suosionosoituksena Salvatorelta. Olipa muuten hyvää viiniä, terveisiä Karmiinalle ja käsipuolikollegalle! 

Grillissä oli jälkilämpöä yli kaksi sataa astetta tunnin kuluttua ruokailusta. Jälkiruoaksi kokeilimme paistaa nektariiniviinereitä grillissä. Minulla oli sulana muutama voitaikinalevy ja oikein kypsiä littanoita nektareita, joitten oikeaa nimeä en muista. Leikkasin levyt kahteen palaan ja leikkelin hedelmät viipaleiksi, joita asettelin taikinapaloille. Viilsin taikinan reunoihin pienet viillot auttamaan taikinan kohoamista. Asettelin pikaviinerit uunipellille, joka mahtui grillin ritilälle ja kansi kiinni. Sitten vain odottelimme, mitä tapahtuisi. Hiiliä piti kerran pöyhiä ja paistuminen otti noin puoli tuntia. Keskellä ritilää lämpötila alkoi nousta liiaksi ja keskimmäisten leivonnaisten pohja ruskettua liikaa, joten asensimme pellin alle valurautaisen astian hieman tuomaan lisää väliä hiiliin. Sirottelin kuumille viinereille runsaasti tomusokeria, joka suli heti kiilteeksi. Hetken kuluttua sirottelin lisää sokeria ja nautimme pikaiset leivonnaiset Kammenpyörittäjän koneella loihdittujen kahvien kanssa.

 

Muuttolinnut ovat saapuneet! Kalkkuna Jamien neuvoin

joulukukkien loppukäyttö ennen kompostia

Koko syksyn katsoin semihimoiten marketin pakastealtaan seitsenkiloisia kotimaisia luomukalkkunoita, joita myytiin 2,99 €/kg (vai olikohan se 3,99). Taisinpa kirjoittaa niistä ystävälleni sauvajyväsellekin useita kertoja, ihme ettei hän hermostunut ja kirjoittanut takaisin, että osta jo tai lopeta se jaarittaminen! Tsuumailin birdejä käsi poskella, mahtuisikohan sellainen meidän uuniimme? En kuitenkaan ostanut. Suurin este ostokselle oli se, että pakastimet olivat kotona ihan täynnä, eikä sellainen mötikkä olisi mahtunut niiden viereenkään. Toisekseen epäilin taitojani saada niin iso lintu maistumaan hyvältä. Niinpä edullinen luomulintu jäi ostamatta ja ne hävisivätkin sitten marketin altaasta kinkkujen saavuttua. 

Joulun alla näin germaanimarketin altaassa hieman kohtuullisemman kokoisia kalkkunoita, ne eivät varmasti ole nähneetkään kotimaata saati luomua. Tai toivottavasti ne kuitenkin ovat nähneet kotimaansa, mutta luomusta lienee turha haaveilla. Kompakti koko ja huokea hinta veivät minua kuin pässiä narussa ja ostin kalkkunan odottamaan joulun jälkeistä olotilaa, jossa sianlihan houkuttavuus olisi alimmalla vuotuisella tasollaan, eikä vastikään hankittuja poropaloja vielä raskisi syödä. 

Lintu oli umpitunnelissa, korjaan -jäässä,  koko joulun ja eilen nostin sen aamulla varaston viileyteen sulamaan pikkuhiljaa. Töiden jälkeen kalkkuna (siis minun töitteni jälkeen, ei lintuparalla enää ollut muuta työtä kuin sulaa ja paistua, tulla syödyksi ja sitten lopulta liemiksi keitellyksi) pääsi sisälle sulamaan. Illalla viimetöikseni kiikutin linnun uudelleen varastoon, sillä en halunnut päästää sitä liian lämpimäksi yön aikana. 

Olin katsellut jonakin joulunalusajan luppohetkenä Jamie Oliverin joulusarjaa. Heppu veti aivan överiksi, mitä tuli joulukoristeluun ja sarjan tekoaikaan kauniina vihertävä luonto tekolumella kuorrutettuna oli jokseenkin amerikahtava, mutta pätevänoloisesti hän lintuja lykki uuniin ja sieltä ulos. En tietenkään kirjoittanut muistiin mitään, mitä hän kalkkunoista haasteli. Arvelin voivani myöhemmin katsoa pätkän uudelleen. No, eihän sieltä Katsomosta enää juuri sitä osaa löytynyt, mutta onneksi minulla on valtavan hyvä muisti. Sillä mennään!

Ensitöikseni tänään otin sulan kalkkunan tarjottimelle, jolla saattaisin pyöritellä sitä mielinmäärin. Kuivasin sen pinnan ja kastelin sen sitten oliiviöljyllä, se sai oikein viimeisen voitelunsa (anteeksi mauton ilmaisuni), tämän öljyämisen pitäisi Mr Oliverin mukaan taata linnulle rapean pinnan. Noin sanottuna voisi kuvitella, että siitä olisi linnulle itselleen jotain iloa, mutta se ilo taitaa olla kokonaan syöjien puolella.

Lintu sai jatkaa edelleen hieman lämpenemistä kohti uuniinmenotemperatuuriaan ja minä valmistin yrttivoin hyvään muistiini tukeutuen. Pilkoin pussinpohjallisen kuivattuja karpaloita karkeaksi silpuksi. Otin puolet eilen ostamastamme tuoreen timjamin nipusta ja silppusin sitäkin vähän. Hain kasvihuoneesta muutaman oksan rosmariinia. Siellä tosiaan on ruukussaan hyvälle tuoksuvaa rosmariinia, vaikka kasvihuone jäisine laseineen muistuttaakin Lumikuningattaren huvimajaa. Keräsin astiaan yrtit, karpalot, kunnon ripauksen suolaa, vielä kunnollisemman pippuria ja 150 g voita. Puristelin kaikki sekaisin yrttivoiksi ja laitoin seoksen hetkeksi jähmettymään jääkaappiin.

Seuraavaksi oli se ikävä vaihe edessä. Sain monta vuotta sitten sisareltani ja langoltani hyvän neuvon  koskien kokonaisina paistettavia lintuja. Niitä pitää voidella "takin alle". Kun kerran saa hyvän neuvon, sitä on vaikea unohtaa. Linnun voi toki päällystää pekonilla, sitä voi valella voilla, mutta mikään ei ole niin hyvä konsti, kuin voidella takin alle. Harmi vain, että se on minusta oikein vastenmielistä, vaikkei siinä ole mitään ihmeellistä, eikä se ole vaikeaa. Minusta se vain tuntuu niin kovin tunkeilevalta, mikä on tietysti aivan typerä tunne, kun ottaa huomioon mikä on linnun tietoisuus ja yksityisyydentarve tuossa vaiheessa ruoanvalmistusta. Mutta tämä on niitä juttuja, joille vaan ei oikein voi mitään. Kun ilettää, niin ilettää. Sama juttu, kun pitää poistaa kalalta kidukset. Sekin tuntuu liian tunkelevalta.  

Jamie sai kuitenkin tämän vaiheen näyttämään joulusarjassaan siltä, että kai minäkin siitä selviäisin. Hän otti käteensä ison lusikan, tunki sen linnun peräpäästä nahkan alle ja alkoi hivuttaa sitä kupera puoli linnun nahkaa vasten kohti rintaosaa, tällä tavalla saadaan tasku ja tilaa yrttivoille. Minä parhaani mukaan, ajatellen jotain muita mukavia ajatuksia, kuten vaikka ensi kesää, hivutin myöskin isoa lusikkaa linnun nahan alla. Sitten otin yrttivoin jääkaapista, se oli parahultaisen jähmeää. Otin sitä suuren lusikallisen ja tuuppasin linnun lihan ja nahkan väliin ja päältäpäin nahkan pintaa pitkin pusersin voin tasaisesti (no miten sen nyt ottaa) pitkin rintaosan pintaa kohti linnun kaulapäätä. Sain kuin sainkin yrttivoin ängettyä kalkkunan takin alle melkoisen kattavasti. 

En aikonutkaan tehdä mitään varsinaista täytettä, stuffinkia. Sen sijaan tein kuten Jamie, halkaisin kaksi mandariinia ja laitoin ne linnun sisälle. Ne toisivat kosteutta ja sitruksista aromia lintuun, mutteivat hidastaisi sen kypsymistä. Jamie neuvoi, että lintua kannattaa vähän parsia kokoon sekä kaulapuolelta, että peräpäästä niin, ettei kaikki voi hetimiten valu pois maustamasta ja mehevöittämästä lintua. Tein pienen cocktailtikkuvirityksen, jonka toivoin riittävän. Suojasin kalkkunan koivet foliolla, etteivät ne kuivuisi ennen aikojaan. Oi, miten hämääväishuomaavaiselta sekin kuulostaa.

Lämmitin uunin 250 asteeseen ja nostin linnun uunipannulle, jonka pohjalla on kätevä ritilä, kiitos Ikean. Heti kun laitoin linnun uuniin, laskin uunin lämpötilan 180 asteeseen ja varauduin paistamaan lintua 35 minuuttia/kg. Linnussa oli erittäin epäluomu paistovahtikin, joten sitäkin meinasin tiirailla, mutta myös käyttää nenääni, vaistoani ja tuuriani sen suhteen, että linnusta tulisi prikulleen sopivan kypsä.

Parahin ystäväni Jamie näytti ohjelmassaan hyvää hyvyyttään myös muutaman konstin, jolla tietää kokonaisen linnun olevan kypsä. Muistan niistä ainakin yhden. Siinä lintu otetaan uunista ja sitä nostetaan ilmaan kahdella kunnon haarukalla valkoisen tarjottimen tai vadin päälle ja katsotaan valuuko siitä vähääkään punertavaa nestettä. Jos näin olisi, lintu takaisin uuniin, luukku kiinni ja kypsymistä odotellessa hoidellaan palovammoja, joita saatiin, kun painava lintu luiskahti haarukoista. Jamielle ei tietenkään käynyt niin.

Muistan minä toisenkin konstin. Siinä otetaan pitkä- ja teräväpiikkinen haarukka tai joku  muu piikki ja tökätään se linnun rintaan paksuimpaan kohtaan. Pienen hetken päästä haarukka nyhtäistään irti ja kokeillaan huulenpieleen onko ase kuuma. Jos se on polttavan kuuma, lintu on kypsä. Tällöin linnun voi peitellä folioon ja keittiöpyyhkeisiin pariksi tunniksi, jonka aikana hoidellaan huulen palovammaa. 

Kun tässä nyt aivan huippumuistiseksi ryhdyin, muistin kolmannenkin neuvon. Ilmeisesti jossain vaihetta paisto-operaatiota Jamie, tuo kullankallis neuvonantajani, oli ottanut foliokääreet pois linnun koivista, koska ne olivat myös saaneet kauniin paistopinnan. Koivesta Jamie otti puristusotteen palovammoista piittaamattomilla sormillaan ja puristi. Jos liha irtoaisi vaivatta koivesta, olisi lintu kypsä. 

Koska minulla oli näin kosolti hyviä neuvoja, arvelin että selviäisin tästä hommasta. Kalkkuna painoi kääreen tarran mukaan 3,8 kg. Mahdollisimman lyhyen lukion matikkani ja siitä saadun B:n turvin (tuo on elämäni lähes synkin salaisuus, joten kerrottehan sen vain kaikkein luotetuimmille ystävillenne) kalkuloin paistamiseen menevän parisen tuntia. Ja niin menikin. Lintuun rakennusvaiheessa asennettu paistovahti pompahti ylös kahden tunnin kohdalla ja kymmenen minuuttia sen päälle tekee aina hyvää, eikö vaan? Nostin sitten linnun vuokineen päivineen uunista, pistelin, nostelin ja puristelin sitä. Kypsää on, päätin. Joten käärin linnun folioon ja Jamien neuvojen mukaan myös keittiöpyyhkeisiin ja jätin sen jäähtymään pariksi tunniksi. 

Lisäkkeiksi päätin valmistaa ruusukaalia pekonilla ja uuniperunoita. Minulla oli joulusta jäljellä tuskastuttavan pieniä ruusukaaleja, joiden siistiminen oli yhtä tuskaa. Mutta hyviä niistä tuli, kun esikeitin niitä muutaman minuutin ja sitten viimeistelin ne pannulla yhdessä pekonisilpun ja kermatilkan kanssa. Maustoin pippurilla ja dijonsinapilla, suolaa nämä suloiset pallerot eivät pekonin myötä tarvineet. Kapriksia minun piti myös laittaa, mutta unohdin.

Uuniperunat valmistin Nigellan tapaan. Onpa minulla näitä brittiystäviä nyt ihan pilvin pimein! Nigella säästää luontoa jättämälllä foliokääreet pois uuniperunoista. Hän tökkää isot perunat grillivartaisiin ja laittaa sellaisinaan uuniin 200 asteeseen noin 45 minuutiksi. Metallinen varras kuumenee perunan sisällä ja kypsentää perunaa sitäkin kautta nopsemmin. Tämä on minunkin suosikkitapani nykyään. Etenkin jos uuniperunoita jää tähteeksi, niille ei käy ikävästi, kuten helposti käy, jos ne unohtaa foliokääreeseen. Siinä jäähtyessään peruna tummenee ilkeästi ja muuttuu kumiseksi, eikä sitä enää tee mieli käyttää tähdenlentoihin seuraavana päivänä.