 |
| kahdestaan |
Tänään heräsin tyhjään taloon. Havahduin monta kertaa yön aikanakin ja muistin, ettei täällä ole muita kuin minä. Se tuli uniinkin ja tuntui, että tiedostin tavallista paremmin ulkoa kuuluvan tuulen huminan ja vesipumpun käynnistymisen ja sammumisen, kun naapurissa oli jo aamutoimet menossa. Pian Kammenpyörittäjä saapui töistä ja kuiskasi tavalliseen tapaansa hyvänhuomenen toivotukset, vaikka olisi voinut puhua ihan ääneenkin. Olimme kahdestaan taas.
Yksi talon huoneista on nyt parempien polkupyörien varastona ja talvisena kasvihuoneena, toisessa on seinillä tyhjiä paikkoja, kun mieluisat taulut pakattiin muuttokuormaan. Pyykkitelineessä kuivuu vielä Opiskelijan sukkapareja ja lattialla pyörii pölypallero. Poiskannetun kirjahyllyn paikalle taidan laahata keittokirjahyllyni, jonka järjestelin maakuuhuoneeseemme muutama vuosi sitten. Pikkuhiljaa teemme talosta taas kahden hengen kodin, jollainen se oli aluksikin, kun sen ostimme.
Keittiöstäkin näkyy, että talon asukasluku on pienentynyt. Kaapeista ja pantrysta on nyt toiseen kertaan samalle syksylle lähtenyt nuorisoa miellyttäviä astioita ja keittiövälineitä. Yllättävän kivuttomasti luovuin kauniista jälkiruoka-astioista, tai mittalusikkasarjasta, en itkenyt mieluisan veitsenkään perään. Hyvien keittiöpyyhkeiden pinostakaan en pitänyt kiinni kynsin hampain, niistä riitti kyllä Opiskelijankin uuteen kotiin.
Siellä veljekset asuvat nyt kaupungissa, melko lähellä toisiaan. Tuntuu vielä omituiselta, etten joka päivä tiedä, mitä he tekevät. Yritän olla samanlainen aikuistuvien lasten äiti, kuin omani oli. Hän osasi irrottaa lapsistaan niin, etten tullut nuoruuden innoissani edes ajatelleeksi, että miten äiti pärjää. Äitien pitää pärjätä, heidän pitää katsoa ikkunasta, kun nuoret lähtevät ja vilkuttaa iloisesti hymyillen. Sillä tavalla äitien lapset tulevat joskus vielä käymään ja soittavat, jos menee sormi suuhun.
Voi olla, etten tee tänään ruokaa. Ehkä syömme Kammenpyörittäjän kanssa tänään vain voileipiä kahvin kanssa ja aloitamme uuden elämämme oikeine kahden hengen aterioineen vasta vähän myöhemmin. Muuten blogissa tulee hiljaista, jos syömme vain voileipiä vielä ensi vuonnakin.
 |
| nyt saamme aukaista kaikki loput luukut itse |
