Cavakastike

Espanjassa tällä viikolla ajettava Volta a Catalunya inspiroi espanjalaiseen ateriaan, jonka yhtenä osana oli perunamunakas, Spanish tortilla. Sen lisäksi lautasella oli pannulla paistettu broilerin rintafile ja keltainen kuohuviinikastike. Käytin siihen espanjalaista cavaa. Ohjeen otin täältä, kymmenen vuoden takaisesta postauksesta. Muuntelin hieman eikä se mennyt pieleen, mikä oli ilahduttavaa. Pienensin ohjetta jonkun verran. Postauksen ohje on oikein pätevä, mutta minä tein näin:

Cavakastike 

• 1 pieni sipuli oikein hienoksi silputtuna
• 1 iso valkosipulin kynsi sekin hienoksi silputtuna
• sahramihippuja
• kuivattua ranskalaista rakuunaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl vehnäjauhoja
• 1,5 dl kuivaa kuohuviiniä
• 1,5 dl kanafondia
• 0,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta yrttiä (meillä kevätsipulinvartta, sillä yrtit olivat vähissä)

1. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja kuullota siinä sipulia ja valkosipulia muutama minuutti, lisää mukaan sahrami ja kuivattu rakuuna. 
2. Sekoita mukaan vehnäjauho ja kypsennä seosta sekoitellen muutama minuutti. 
3. Kaada pannulle ensin kuohuviini, sekoita ja anna imeytyä. Seos sakeutuu mukana olevien jauhojen avulla. 
4. Lisää mukaan kanafondi, sekoita ja anna kastikkeen kiehua maltilla. Mausta suolalla ja pippurilla. 
5. Lopuksi lisää mukaan loraus kermaa, sekoita ja anna edelleen kypsyä ja sakeutua. 

Tästä tuli aivan loistavaa kastiketta pannulla paistetulle broilerin fileelle ja perunamunakkaalle. Alkuperäisohjeessa käytettiin currya, minä tein värin sahramilla ja pidän kovasti ranskalaisesta rakuunasta, joten siksi sitäkin pääsi kastikkeeseen. Viime kesäistä rakuunaa on vielä runsaasti kuivattuna. 

Paikallisen sopimisen perjantaina

Sain tälle päivälle pikaisella aikataululla vapaapäivän, mikä on ilahduttavaa. Kipaisimme kaupassa aamusta, olemme pesseet pyykkiä ja tehneet muita kotihommia. Niiden lomassa on hauska kokeilla meille uusia kimaroita. Olimme kuulleet Kivistön naisilta Suze-nimisestä juomasta ja kun sellainen puteli osui silmään Tallinnan alkoholiliikkeessä, piti se tietysti ostaa. Tänään Antti alkoi sitten pyykinripustuksen lomassa etsiä sopivia cocktail-ohjeita kyseiselle eliksiirille, josta tiesimme sen verran, että sellaisenaan se on melko stydiä ja kitkerää kamaa.

Tiskinmäärää uhmaten hän sekoitti meille kaksi kimaraa, joita maistelimme ristiin ja kumpikin tykkäsi kummastakin. Toisistammekin tietty, joo. Kuohuviinilasiin Antti teki tämmöisen:

Sparkling Suze Cocktail

• 3/4 unssia Suze
• 1 1/4 unssia St Germain
• 4 unssia cava
• sitruunankuorikiehkura

Mittaa Suze ja St Germain sekoituslasiin ja täytä jäillä, sekoita ja anna jäähtyä 15 sekuntia (no ei se niin tarkkaa ole). Siivilöi lasiin (jäät eivät siis tule mukaan) ja toppaa kuohuviinillä. Koristele sitruunankuorella. 

Viinilasiin kotoinen baarimikko valmisti tämmöisen:

Rib Tickler Spritz

• 2 unssia Noilly Prat
• 3/4 unssia Suze
• 1/2 St Germain
• 1/2 unssia sitruunamehua
• 1/2 sokerisiirappia (tätä ei laitettu)
• club soda
• appelsiiniviipale

Mittaa viunat viinilasiin ja lisää mukaan jäitä, sekoita. Täytä lasi club sodalla ja laita koristeeksi appelsiiniviipale. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään cocktail-aiheisia postauksiamme ja myös sellaisia kokeiluja, joita ei ole päätynyt aivan postauksiksi asti, mutta joista on kuvat otettu. 

Suu makeaksi – kesäinen drinkki ei niin erinomaisesta kuohuviinistä

Meille tuli pikaisella aikataululla yhteinen vapaapäivä tälle viikolle. Aamiaiselle avasimme jonkun aikaa säästellyn crémant-pullon, lasillinen toisi mukavan juhlavaa tunnelmaa ja lopun voisi sitten nauttia iltapäivällä ennen kylille lähtöä. Kyseinen crémant ei ollut kovin kummoista.  Säilöimme loput jääkaappiin tiiviillä tulpalla varustettuna ja muistelimme, etteikö niitä ole erilaisia kuohuviinidrinkkejäkin, joilla voisi saada tästä tajuntaa räjäyttämättömästä juomasta jatkojalostettua maistuvampaa. 

Tämä tulppa piti kuohuviininkin kuplat pullossa

Minullakin on menossa #suurikeittokirjahaaste ja samassa hyllyssä keittokirjojen kanssa asuvat myös erinäiset juomia käsittelevät opukset. Netin drinkkivinkkien sijasta menin pantry II:seen ja kuikuilin, mitä meillä olisi tarjolla tähän aiheeseen. Hyllystä löytyi aika kauan käyttämättömänä ollut COCKTAILS – New Yorkin baarimestareiden parhaat drinkit. En olisi muistanut kirjaa koskaan käytetynkään, mutta lyijykynämerkinnät kesältä 2007 todistavat, että frozen margaritaa on kokeiltu.

Pläräämisen jälkeen päädyin yksinkertaiseen samppanjadrinkkiin, sillä siihen meillä oli ainekset, tosin samppanjaa lukuunottamatta. Crémant olisi kuitenkin liikuttavan liki ja iltapäivän kauniissa auringonpaisteessa maistelimme sitten hyvin yksinkertaista kimaraa, jonka nimikään ei ole liian monimutkainen muistettavaksi.

Champagne Cocktail

• samppanjaa (tässä tapauksessa ranskalaista kuohuviiniä, crémantia)
• sokeripaloja
• Angosturaa
• sitruunakuorta (tässäkin onnistuin unohtamaan jotain, eli tämän)

Tipauta sokeripalalle muutama tippa Angosturaa ja laita palanen samppanjalasin pohjalle. Kaada päälle kylmää kuohuviiniä ja sekoita. Jos muistat, lisää lasiin ohut suikale sitruunankuorta. 

Tämä oli aika kiva yksinkertainen drinkki, sokeripala kuohui lasissa ja lisäsi kuplien kokoa ja määrää. Koska emme varsinaisesti pitäneet kuohuviinistä sellaisenaan, pieni makeus ja ilmeisesti Angostura tekivät sille, jos ei nyt ihmeitä, niin jotain kuitenkin. Väri muuttui haalean rosemaiseksi, mikä johtui varmaan osaksi siitä, että sokeripalat olivat tummaa sokeria ja Angostura on myös tummaa, noin soijakastikkeen väristä. Muistimme ostaneemme pullon jokunen vuosi sitten Lyypekin Cittistä ja siellä etsittiin hintaa pullolle kauan ja hartaasti. Ilmeisesti olimme myös käyttäneet sitä johonkin, sillä pullo oli avattu. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteen postaukseni. Kyseinen cocktail-kirja tuntui nyt kyllä hieman vanhentuneelta, vaikken minä kovin paljon drinkkitrendeistä tiedäkään. Luulenpa, että tämä kirja päätyy nyt haasteeseen ostallistuttuaan kierrätyskasaan. Lisään postauksen myös CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Bellini

Italialaiseksi drinkkivinkiksi ehdotan Belliniä. Minä en saanut hankittua valkolihaisia persikoita, mutta tavallisia keltaisia oli saatavilla. Kuohuvana käytimme tämän vuoden Giro d'Italian roiskutusviininä olevaa  Astoriaa. 

Bellini

• persikkasosetta
• proseccoa
• mansikka

Kaada persikkasosetta kuohuviinilasin pohjalle ja päälle kylmää kuohuviiniä, sekoita tikulla maltillisesti. Aseta viilletty mansikka lasin reunaan. Nauti välittömästi. Tai älä, mutta ihan hyvä drinkki. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme.

Giro d'Italian 17. etappi on vielä menossa. Hotellihuoneen telkkarissa on erikoinen säätö, digitaalilähetys on rakeinen kuin entisaikaiset "kiinalaisten hiihtokisat". Olipa se muuten rasistisesti sanottu, anteeksi. Selostus on edelleen portugaliksi, jota en ole yön aikana salaperäisesti oppinut unissani. Vakoilin eilisen tilanteen Giron sivuilta ja sen mukaan eilen voitti Nibali ja kokonaiskilpailua johti Tom Dumoulin. Nairo on toisena puoli minuuttia perässä. Nyt ajajilla on vielä 37 km maaliin.

Kunhan ulkolämpötila menee alle 30 asteen täällä Tomarin kaupungissa, minäkin uskaltaudun ulos. Tämän kaupungin kautta kulkee caminoreitti ja näinkin jo peregrinoja. Tulin kyllä siihen tulokseen, etten minä voisi kävellä näin kuumalla säällä, en jaksaisi enkä tahtoisi. Joten minulle sopii aikainen kevät tai myöhäinen syksy, satakoon sitten mieluummin. Mutta 35 asteen helteessä minä en caminoi. 

Espressozabaione

Zabaione, zabaglione on helppo jälkiruoka, jota pitkään pidin keittiöpeikkona, aivan turhaan. Kokeilin espressoista zabaionea eräänä toukokuun päivänä, kun olin vielä CampaKeittiössä. Käytin yhden vapaapäivän urakoimalla postauksia reissun ajaksi, enkä voi sanoa, että olisimme syöneet kovin huonosti tuolloin.

Tätä jälkiruokaa tuli aivan mahdottomasti, kuvittelin tekeväni sitä kahdelle, mutta siitä olisi riittänyt ainakin neljälle, mahdollisesti kuudelle. Zabaione ei kestä kauaa, se liemittyy, joten se on syötävä samantien. 

Espressozabione neljälle

• 2 keltuaista
• 4 rkl sokeria
• 1 dl proseccoa
• 0,5 dl espressoa
• muutama vadelma
• muutama suklaarae
• kaakaota

Mallaa ensiksi sopiva bain marie-setti, eli  kattila ja sen päälle sopiva kulho tai toinen kattila. Alemmassa kiehutetaan vettä maltillisesti, ylemmässä vatkataan zabaionea. Varaa riittävän suuri ylempi kulho, sillä massa paisuu kypsyessään ja minulle meinasi käydä ohraisesti ja massa paisua yli kulhosta. 

Kiehauta vesi kattilassa ja jätä kannen alla olemaan valmis toimintaan. Erottele keltuaiset ja laita ne kattilan päälle tulevaan kulhoon (muttei vielä kattilan päälle) yhdessä sokerin kanssa. Vatkaa keltuaisia ja sokeria sen aikaa, että niistä muodostuu keltainen kuohkea vaahto. Nosta kulho kattilan päälle, laita sen verran kuumuutta levylle, että vesi kiehuu oikein maltillisesti. Kaada kulhoon kuohuviini ja espresso koko ajan vatkaten ja jatka vatkaamista noin 10-15 minuuttia, jolloin kastikkeen volyymi moninkertaistuu, ainakin kolmekertaiseksi. Kun zabaionen pintaan jää vatkaimista kierteitä ja kastike on ilmavaa, se on valmista. Lusikoi sitä nopeasti annoskuppeihin, minä laitoin pohjalle muutamia vadelmia ja suklaarakeita sattumiksi. Päälle vielä ripautin hieman kaakaota. 

Giro d'Italiaan emme ehdi nyt paneutua juurikaan muitten hommien tähden, mutta huomenna ehkä tai viimeistään sunnuntaina!

Hei me kevennetään!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

Tapaninpäivänä minun jouluruokakiintiöni on yleensä jo aivan tapissa. Söimme lounaalla hernekeittoa, jossa oli postimerkin kokoinen pala kinkkua ja patruuna ilokaasua, voi miten kevyttä! Päivällisen virkaa toimitti 40 grammaa kaviaaria lisukkeineen. Tästähän ei voi muu alkaa kuin uusi kevyt elämä!

Kävimme lokakuussa ennen Alankomaiden kiertuetta Helsingin Etelärannassa Finlandia Caviarissa maistamassa erilaisia kaviaareja ja vaikka kukkaro siellä keveni melkoisesti, oli makuelämys kyllä hieno. Viime Helsingin reissulla kävimme liikkeessä ostamassa minimaaliset rasiat tuota mustaa herkkua kotiin tuotavaksi, sillä oli juuri sopivan viileä sää kylmää vaativien ruokien kuljettamiseen. 

Eilen sommittelimme ihan itse kaviaaritarjoilun ja kuittasimme sillä koko ruokailun. Juomana meillä oli Soleralta saatu Hardys Crest-kuohuviini. Mikäli sinulla sattuisi olemaan jotain kommentoimista juuri tästä juomasta, niin ole kiltti ja laita sähköposti (mielipiteet siis kiinnostavat kyllä), sillä sitä koskeva kommentti postaukseen minun pitäisi ikävä kyllä poistaa. Muuten kaikki kommentointi on enemmän kuin tervetullutta, kuten aina. 

Nyt kun lunta oli kerrankin ulkona, kaappasimme puhdasta lunta metalliseen vatiin. Minihangen päälle asettelimme neljä pientä rasiaa kaviaaria. Jokaisessa oli 10 g, asetimme purnukat vaaleammasta ja isorakenteisesta tummempaan ja pienirakenteisempaan päin. Lisäksi meillä oli keitettyjä viiriäisen munia (muistimerkiksi itselleni, että 4 minuuttia riittää mainiosti viiriäisenmunan keittämiseen ja mansikkaleikkurilla ne saa helposti ohuiksi viipaleiksi), smetanaa, hienoksi silputtua punasipulia ja minimaalinen purkki tryffelivoita Annan kaupasta. Valkoisen paahtoleivän leikkasimme reunattomiksi ja neljään pieneen palaan. 

Tälläkin kertaa pidin eniten mustimmasta ja pienirakeisimmasta kaviaarista, mutta jokainen niistä oli tietysti hyvää kuin mikä. Noista 40 grammasta lisukkeineen olisi riittänyt alkuruoaksi tai muuten vain maisteluun oikein hyvin neljälle, tai kuudellekin, jolloin hinta ei enää olisi niin kirpaiseva. Nuo neljä 10 gramman pakkausta maksoivat Finlandia Caviarissa 65 euroa. 

Kesäinen kimara - French75

Mehiläinenkin kiinnostui cocktailistamme

Tour de Francen aikaan olen kokkaillut yhtä jos toista, josta voi sanoa siinä olevan jotain ranskalaiseen vivahtavaa. Näin kuudennen Ranska-haasteen aikaan on jo aika vaikea löytää sellaista, mitä voisin kuvitella osaavani tehdä, tai johon minulla olisi aikaa, välineitä tai raaka-aineita ja jota en olisi vielä kokeillut. Hyvä on, croissanteja en ole vieläkään kokeillut, enkä éclairia. Tänä vuonna minulla on tekoselitteenä, että uunimme on hieman väsähtänyt, enkä voi juurikaan leipoa. Voi ja voi. Voita meillä on kyllä runsaasti, siitä se ei ole kiinni.

Eilen nautimme kimaran (kuulema suomennos sanasta cocktail, alan välittömästi käyttää sanaa ja lisään sen lyhyeen ja ytimekkääseen tunnisteluettelooni), jonka nimessä esiintyy sana French, joten kelpaa minulle. Kyseessä on juoma, jonka kokonimi on French75, linkistä voi lukea cocktailin historiasta, mikäli kiinnostaa. Tekemäni juoma oli tietysti tämän kuuluisan kimaran muunnos, kuten niin moni tekemäni asia on. Muunnosta sinne, muunnosta tänne. Maailma ei kertakaikkiaan ole enää entisensä. Kaikkea väännellään ja käännellään. Ei voi mitään. Ohjeen otin täältä.

Mansikkainen French75 kahdelle

• puolikas pullo samppanjaa (Baron Fuente) 
• noin 20 pienehköä mansikkaa, joista kaksi koristeluun
• 1 rkl vaahterasiirappia
• liraus sitruunamehua
• 2x2 cl giniä 

Poistin mansikoista kannat ja laitoin marjat kahta lukuunottamatta (säästin koristeluun) Bamixin minileikkuriin. Lisäsin mukaan vaahterasiirapin ja sitruunamehun ja suurruuttelin seoksen tasaiseksi pyreeksi. Siivilöin sen tiheän teesihdin läpi, jolloin sihtiin jäivät mansikan nytyset ja pyreestä tuli hyvin kirkkaanpunaista ja sileää. Laitoin ruokalusikalliset pyrettä kahteen korkeaan lasiin, samoin mittasin niihin 2 cl giniä. Kammenpyörittäjä toimi muutoin juomanlaskijana ja kaatoi puolikkaan samppanjapullon sisällön laseihin, se oli juuri sopiva määrä kahteen drinkkiin. Laitoin mansikat lasien reunoihin, sekoitin cocktailtikuilla ja kuten ranskalainen sanoisi: voilà tässä teille  meille cocktail lämpimään kesäpäivään. Käyttämämme samppanja oli hyvin kuivaa ja Kyrö Distilleryn gini melkoisen luonteikasta, joten cocktailista tuli aika ärhäkkä. Ihan pikkuisen lisää makeutta olisi voinut olla mieleeni, mutta kyllä minä pärjäsin. Tähän kävisi tietysti myös prosecco tai cava, tai mikä tahansa muu kuohujuoma. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Tänään meille saapuu päivälliselle rakas nuorisomme ja minun on tarkoitus valmistaa ensimmäistä kertaa elämässäni tomahawk-pihvi. Sellaisia on ollut lähimmässä marketissa nyt useita kertoja jopa tarjouksessa ja minähän en oransseja lappuja karsasta. Olen kuitenkin vastustanut kiusausta ostaa lisää lihaa talouteen, sillä pakastimessa on vielä monta lihapalaa kokeiltavana. Nyt kun olen keksinyt niille oivan käyttötilaisuuten muutaman viikon päähän, annoin itselleni luvan ostaa muhkean tomahawkin. Sen sentään älysin, ettemme koita syödä sitä Kammenpyörittäjän kanssa kahdestaan, vaan kutsuin nuoretkin syömään. Tomahawk-kokemuksista kerron tuonnempana, mikäli siitä jää positiivista kerrottavaa. Jos oikein kolossaalisesti epäonnistun, saatan kertoa siitäkin. Nyt vain mietin, että tekisinkö jälkiruoaksi eton messin vai zabaglionen. Jos olen ovela ja kutsun jälkimmäistä sabayoniksi, sekin menee ranskalaisesta?

Mikähän se tämäkin on? Ostettiin kurpitsana, mutta tultiin narratuksi.

Jollen saa päivälliseen ujutettua mitään ranskalaista, French75 saa toimittaa päivän ranskalaisosuuden virkaa. Tour de Francen tilanteesta en myöskään eilen illalla päässyt aivan viivalle, sillä olin kaikesta kultturoinnista niin väsynyt, että menin nukkumaan tallennuksen sillä kohdalla, jossa maaliin oli vielä 42 km. Äsken katsoin Tourin hyviltä nettisivuilta, että Mark Cavendish oli peitonnut suosikkikukkopoikani Peter Saganin kirissä ja Chris Froome ei keltaisesta paidastaan luopunut. Tänään on vuorossa 15. etappi, jossa ajetaan Broug-en-Bressestä Culoziin 160 mittainen matka, melkoinen sahalaitaetappi, jossa kirimiehet vaikeroivat ja mäkimiehet notkistuvat. 

Makrillia ja parsaa parilalla

Edit: kaupallinen yhteistyö, Capitol Invest

Olemme olleet äärettömän kärsivällisiä, olen meistä oikein ylpeä. Emme ostaneet yhtäkään perulaista tai meksikolaista parsanippua, vasta espanjalaiselle antauduimme. Tänään kauden ensimmäinen parsanippu pääsi parilalle samaan aikaan keittiömme ensikertalaisen, makrillin kanssa. Opiskelija kannusti minua eilen kaupassa ostamaan kaksi makrillia, joiden kilohinta oli neljänneksen kuhan kilohinnasta. Lueskelin makrilliohjeita foodgawkerin hakutoiminnolla ja otin ohjenuorakseni Droolfactor-blogin postauksen makrillista appelsiinin ja persiljan kanssa.

Makrillia grillissä neljälle

• 2 isohkoa makrillia (tai mistä minä tiedän minkäkokoisia ne yleensä ovat?)
• 1 appelsiini
• nippu sileälehtistä persiljaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Huuhtele makrillit, joista on poistettu "sisukset". Kuivaa kalat, leikkaa kalojen pintaan molemmin puolin muutama kevyt viilto ja ripota niille suolaa ja pippuria. Leikkaa appelsiini ensin puoliksi ja sitten toinen puolikkaista viipaleiksi. Sisusta makrillit appelsiiniviipaleilla ja lehtipersiljaoksilla. Liruttele kaloille hieman oliiviöljyä ja purista appelsiinimehua päälle. Kuumenna grilliparila ja kaada sille hieman oliiviöljyä. Grillaa kaloja noin 10 minuuttia puoleltaan, kunnes kalat ovat kypsiä. Öljyä saa olla kohtuupaljon, minun fisuni pikkuisen tarttuivat pinnoitettuun parilaan. 

Lisäkkeinä meillä oli kevään ensimmäiset parsat, joita esikypsytin kolmisen minuuttia kiehuvassa vedessä ennen kuin nostin ne parilalle kypsymään loppuun. Toisena lisäkkeenä oli pikaisesti sommiteltu lämmin feta-tomaattipaistos ja kolmantena lyttypotut siikleistä. Laitoin palasen fetaa ja kirsikkatomaatteja uunivuokaan ja liruttelin päälle oliiviöljyä, pyöräytin myllystä pippuria ja koristin kauneuden tuoreella timjamilla. Vuoka oli uunissa saman aikaa kuin lyttypotut, jotka olivat esikypsytettyjä, litistettyjä perunoita, joita maustoin oliiviöljyllä, suolalla, pippurilla ja timjamilla. Feta ja perunat olivat 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, sen aikaa kuin puuhailin ulkona kalojen ja parsojen kanssa. 

Makrilli oli selvästi merikalaa, voimakkaantuoksuista ja ruotoisaa. Nahka irtosi hyvin rapeuduttuaan parilalla ja appelsiini maistui mukavasti. Ei makrillista tullut kerrasta suosikkikalaani, pitänee hieman harjoitella valmistamista. 

Avasimme pullon uusi-seelantilaista kuohuvaa juhlistamaan koko perheen yhteistä ateriaa, ensimmäistä koko viikolle. Sain viinin näytteenä Captolinvestilta. Toinen näytepullo on varsinainen parsaviini, sen säästimme kotimaiselle parsalle tuonnemmas.

Aperol Spritz - italialainen aperitiivi

Hyvin usein olemme nähneet italialaisten siemailevan ravintoloiden pöydissä tymäkän oranssia drinkkiä, jonka nimeä en tiennyt. Nyt tiedän, että kyse on Aperol Spritz-nimisestä juomasta ja sellaista teimme tänään italilaispäivällisen alkudrinkiksi, tosin hyvissä ajoin, jo ennen kuin edes aloitin kokkaamista. Hankin Aperol-pullon pitkäripaisesta jo muutama viikko sitten, samalla kun ostin drinkkiin tarvittavan prosecconkin. Se kyllä meni jo parempiin suihin viime viikolla, kun kohotimme tunnelmaa Apocalypticaa varten. Kammenpyörittäjä poikkesi valintamyymälään uudemman kerran ja paikkasi vajeen. 

Aperol Spritz yhdelle

• 3 osaa proseccoa
• 2 osaa Aperolia
• loraus soodavettä
• jääpaloja
• suikale appelsiinin kuorta ja lohko appelsiinia

Ainekset kasataan lasiin ja juodaan. Nanna ja IsoHoo voivat varmasti kertoa, kuinka drinkki oikeasti kootaan. Juoma oli raikasta ja kirpeää, en tiedä tulisiko siitä suosikkini, mutta jotain käyttöä tuolle Aperol-pullolle pitää keksiä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme.

Tunnelman kohotusta

Viikonloppu alkoi ja me poksautimme Pinarellon kotikaupungista, Trevisosta kotoisin olevan proseccon auki. Hieman tuonnempana lähdemme kulttuurin pariin, illan ohjelmana on syömistä ja musiikkia. En ole eläissäni tainnut kuulla kokonaista Apocalyptican kappaletta, mutta tänään asia korjaantuu! Aivan tolkuttoman hyvää viikonloppua meille ja teille ja heille!

Kuohuviiniä maistelemassa

Ennen matkaa selatessamme Espanja-kirjaamme huomasimme, ettei kuohuviinialueelle olisi pitkä matka Barcelonasta. Olemme vierailleet monissa samppanjataloissa Epernayssa ja Reimsissä, joten halusimme nähdä millainen paikka olisi espanjalaisen, samppanjamenetelmällä valmistetun kuohuviinin koti. Ensimmäisenä mieleen tulivat merkit Freixenet ja Codorníu. Laitoin jälkimmäiseen matkaa edeltävän viikon sunnuntaina sähköpostitse tiedustelun mahdollisesta vierailusta ja sain vastauksen heti seuraavana päivänä. Pääsisimme haluamanamme päivänä kierrokselle, emme kyllä ihan siihen aikaan, kuin olin toivonut, vaan hieman myöhemmin, sillä englanninkielisille kierroksille oli vapaita paikkoja vasta puolenpäivän kierrokseen.

Elokuu on paitsi espanjalaisten, myös muiden eurooppalaisten lomakuukausi ja tuona elokuun alun perjantaiaamuna teillä oli runsaasti autoja matkalla kohti etelää, osa selvästi matkalla Afrikan puolelle, niin täyteen pakattuja olivat autot. Saapuessamme yhdelle maksuasemalle, alkoi sinne juuri muodostua ruuhkaa. Käytössä oli useita maksupisteitä korttimaksuille ja neljä käteismaksulle. Näille neljälle pisteelle alkoi kertyä jonoa, eikä vain neljä jonoa, vaan pian niitä oli kahdeksan. Sehän luonnollisesti on melko hankalaa, sillä pian kuljettajat alkoivat lämmetä, eivätkä vain sään vuoksi. Jonoissa alkoi muodostua melkoista kiilaamista ja jonon vaihtoa ristiin rastiin, sillä jokaisesta (meistäkin) tuntui, että viereinen jono veti paremmin. Lähempänä maksupistettä vetoketjutyylinen vuoronperään soluttautuminen ei enää tahtonut onnistua, vaan jokainen piti mustasukkaisesti paikkaansa toisten silti sinnikkäästi änkiessä uuteen jonoon. Mielenkiintoista oli kuulla aaltoina etenevät tööttäysten sarjat, joihin espanjalaiset ja muidenkin maiden edustajat ajoittain yhtyivät, vaikka ilmiselvää oli, etteivät tööttääminen edistäisi asiaa mitenkään. Meidän onnistui päästä maksupisteelle noin tunnin jonottamisen jälkeen, maksaaksemme 80 senttiä. Kyllä kannatti! Maksupisteiden jälkeinen aukio on myös melkoisen vaarallinen paikka etenkin ruuhkaisena hetkenä, kuskien aggressiot purkautuvat äkkispurtteina. Pään on syytä pyöriä ja oma linja pidettävä, ettei joudu heti kolariin ennen kun normaalit kaistat alkavat. 

Viivytyksestä huolimatta ehdimme Codorníun tilalle ajoissa, jopa niin, että ehdimme syödä pikaisen aamiaisen, jonka hankimme läheisen kylän Mercadona-kaupasta. Aamupäivän englanninkieliselle vierailulle saapui väkeä noin parikymmentä henkeä. Mukana oli ainakin ruotsalaisia ja englantilaisia meidän lisäksemme. Vierailun aluksi istuimme pieneen elokuvateatteriin katsomaan miellyttävän filmin viinitalon historiasta ja nykypäivästä englanniksi tekstitettynä. Filmiä seurasi lupsakan espanjalaisoppaan ohjaama kiertely aluksi tilan ulkoalueilla ja sitten kellareissa. Alhaalla kellarin syövereissä istuimme sähköjunan vaunuihin ja näimme kilometrikaupalla viiniholveja ja miljoonittain pulloja. Olisimme toivoneet hieman hitaampaa ajonopeutta, sillä kuvista tahtoi tulla sillä faartilla tällaisia:

Vierailun lopulla saimme maistettavaksemme kahta kuohuviiniä, vaaleanpunaista ja valkoista, joista ensimainittu oli aivan erinomaista ja toinenkin, rutikuiva sangen hyvää. Neljältä hengeltä, joista yksi oli vielä alaikäinen, 90-minuuttinen vierailu maksoi 22,85 euroa. Opastus oli makuumme aavistuksen kevyt ja lapsiperheitä kosiskeleva. Toisaalta olemme jo kuulleet useita kertoja samppanjamenetelmän (jota Codorníulla kutsuttiin traditionaaliseksi menetelmäksi) eri vaiheet, eikä sekään kai mitään haittaa, jos lapsia puristellaan poskista ja heidän unilelujaan ollaan kähveltävinään naurun toiveissa.

Ennen paluuta Barcelonan pohjoispuolella olevaan majoitukseemme kävimme Tarragonan kaupungissa, jossa piti olla hieno roomalainen amfiteatteri. Paikka oli kyllä kuvattu opaskirjaamme ja kaupungin verkkosivuille ovelasti, sillä varsinaisesti jäljellä oli melkoisen vähän ja osa teatteria oli siirretty aivan toisaalle, mikä ilmeni vasta paikan päällä. Tämän loivan pettymyksen jälkeen päätimme kuitenkin lounastaa kaupungissa. Eräällä aukiolla oli runsaasti lounasmenua tarjoilevia ravintoloita, jotka eivät olleet pelkästään turisteja varten, niissä istui paljon alkuasukkaitakin syömässä. Valitsimme yhden melko summamutikassa ja söimmekin aivan kelvolliset kymmenen euron kolmen ruokalajin menut. Vaihtoehtoja oli jokaisessa ruokalajissa ainakin neljä, kahdessa ensimmäisessä jopa kymmenen. Otimme kaikki eri ruokia, alkuruoaksi eteemme kannettiin melonia iberico-kinkulla, gazpachoa, merellistä salaattia ja pastaa.

 

Mielestäni annoksissa oli nähtävillä, että keittiössä hääräsi joku, jolla on ambitioita, sillä annokset olivat katulounaiksi kauniita! Pääruokina oli avopurilainen, jonkunlainen pinaattitäytteinen lätty, jonka nimen olen  unohtanut, paella ja perunamunakas tomaattikastikkeella. Kaikki ruoat olivat maistuvia, jopa paella oli aivan mainiota, siinä oli löydettävissä dekoratiiviset merenelävätkin. Ruokiin kuului olut tai pieni karahvi viiniä, jotka autoilevina jätimme väliin. Limuista piti maksaa euro, mutta vettä tuli neljä pulloa pöytään.

Jälkiruoat jäivät kuvaamatta, ne näyttivät kaukaa kaikki aivan samalta, tumma kakkupala, purkkikermavaahtoa ja suklaakastiketta päälle roiskittuna. Ne maistuivat kuitenkin kaikki eriltä, joskin melko teollisilta. Tiskiä ainakin teimme aivan valtavasti ja neljän kympin hinta koko porukan lounaasta oli todella edullinen.