Nyt on kuivat jutut!

Jokunen viikko sitten meille hankittiin (pyytämättä ja yllättäen) elintarvikekuivuri. En ole itse kuivuria koskaan käyttänyt, mutta Antti on ollut sellaisen kanssa tuttu jo lapsuudesta asti, hänen äidillään on edelleen käytössä Orakas. Tämä meille hankittu on merkiltään Steba, samaa merkkiä kuin toinen sirkulaattoreistamme. Noin mikroaaltouunin kokoinen kuivuri on nyt tehnyt muutamia kuivettuneita juttuja, joista esimerkiksi vadelma oli aivan surkea juttu, vain marjan haituvat ja siemenet olivat jäljellä kuivissa kuorissa, eikä maistamalla tiennyt onko kyse hongasta vai haavasta. Samoin mansikat leikkasimme liian ohuiksi viipaleiksi, osa niistä tarttui laitteen kuivausritilöihin. Mandariinipalaset myös kuivuivat aivan tyhjiksi, vain epämiellyttävä kova kuori oli jäljellä. Sitruksia kannattaakin kuivata poikkileikattuina. 

Erilaisia kuivauskokeiluja

Sipulista tuli hauskan näköistä, mutten ole vielä kokeillut käyttää kuivattua sipulia mihinkään. Kunhan tässä on aikaa, viipaloin punasipulia enemmän ja kuivaan niitä ja kokeilen ruoanlaittoon. En tosin nyt heti keksi mikä hyöty siitä olisi, paitsi jos olisi hamstrannut sipulia ja sitä uhkaisi mennä pilalle, tai olisi aikeissa kokkailla retkiolosuhteissa. 

Paras onnistuminen tähän mennessä on ollut ananas. Ostimme aivan tätä kuivattamistarkoitus varten tuoreen ananaksen, josta Antti leikkasi noin viiden millin vahvuisia kiekkoja. Ensimmäisessä erässä ne olivat kuivurissa yli 10 tuntia, toisessa 9 tuntia. Ananaskiekot eivät tarttuneet ritilöihin, ne oli helppo kerätä kuivurista lautaselle. Aluksi ne tuntuivat hieman nahkeilta, mutta kuivuivat edelleen lautasella. Niissä on nyt muutama päivä myöhemmin uskomattoman intensiivinen maku, hieman sitkeyttä, mutta kuitenkin niitä on kiva nakertaa. Voisimme kokeilla myös hieman paksumpien viipaleiden kuivaamista, mutta nämä ohuet, kauniiksi pitsiytyneet kiekot ovat todella hyviä välipaloiksi. Nyt joku tulee varmaan kertomaan, että ananas kuivattuna on hurjan epäterveellistä, mutta jos väittää, että se on pahaa, niin se on kyllä vale. 

Tomaatista tuli aika hauskan näköinen myös, allaolevassa kuvassa pieni kirsikkatomaatti halkaistuna. Siinäkin on makua vaikka muille jakaa ja mietin, että näitä pitää tehdä enemmän ja säilöä oliiviöljyyn. Nyt niitä oli vain muutama maistelupala. 

Paris - Roubaix ja ranskalaisvaikutteista kanaa

Tänään ajettiin yksi kevään tärkeimmistä klassikoista, Paris-Roubaix, Pohjoinen Helvetti. Sen kunniaksi sommittelin ruokaa niin ranskalaisittain kuin osasin. Foodgawkerin kautta päädyin Dorie Greenspanin sivuille, josta otin vinkkejä päivän pataruokaan. Sain padan tulelle ennen Eurosportin kisalähetystä, kävin levittämässä taivaalliset tuoksut ulos, tein alkupaistot grillin sivupolttimolla, sillä tarvitsin todella kuumaa pannua. Sovelsin ohjetta sen mukaan, mitä meiltä löytyi kaapeista ja unohdin osan Dorien käyttämistä aineksista. 

• 4 broilerin rintaleikettä
• kourallinen kuivattuja omenaviipaleita
• 4 pientä porkkanaa
• 5 kevätsipulia
• 12 ruusukaalia
• 4 isoa valkosipulinkynttä
• 1 luomusitruunan kuori raastettuna
• 100 g pekonia
• 5 dl ankkalientä
• 2 dl valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• rakuunaa
• rosmariinia

Aloitin kuorimalla porkkanat ja pilkoin ne muutamaan osaaan samoin kuin kevätsipulit. Kuorin valkosipulin kynnet ja raastoin sitruunan kuoren. Puolitin ruusukaalit ja otin uloimmat lehdet pois, mikäli niissä oli jotain huomautettavaa. Kammenpyörittäjä valikoi minulle kourallisen tuoreita yrttejä ja sulatti ankkaliemen pienessä kattilassa. Ripottelin suolahiutaleita ja pippuria broileripaloille. Keräsin kaikki ainekset ulos grillille käteni ulottuville. Puin päälleni hienon asun, johon kuului musta tanttu, fleecepöksyt ja pipo päähän, mutta ei tämä muotinäytös ollutkaan. Sää oli todella viileä, vain pari astetta plussan puolella. 

Kippasin pekonisilpun pannulle ja aloin kuumentaa pannua. Paistoin pekonin rapeaksi ja kippasin silpun pataan odottamaan muita aineksia. Seuraavaksi otin kuumalla pannulla kauniin paistopinnan lihapalojen joka puolelle pekoninrasvan ja voinokareen seoksessa. Siirsin lihapalat syrjään odottamaan, en vielä pataan, sillä halusin niille pienen pedin kasviksista. 

Lisäsin hieman voita pannulle ja kumosin sipulit, valkosipulit, ruusukaalit, omenaviipaleet ja porkkanat pannulle. Pyysin Kammenpyörittäjää tulemaan ulos, sillä pannullinen tuoksui niin mahtavalta, omenaviipaleet aivan heräsivät eloon! Pyörittelin kasviksia hetkisen pannulla niin, että ne ottivat kaikki maut pannulta itseensä. Ripottelin sitten ainekset pannulta padan pohjalle pekonin seuraksi ja nostin lihapalat kasvisten päälle. Sirottelin tuoreet yrtit ja sitruunankuoren päällimmäksi. Liemeksi kaadoin valkoviiniä ja ankkalientä sen verran, että lihat osaksi peittyivät liemeen. Nostin padan keittiöön liedelle ja nostin liemen kiehumaan lempeästi. Pata sai muhia pari tuntia ja sillä aikaan keitimme lisäkkeeksi tummaa riisiä ja Kammenpyörittäjä sommitteli salaatin.

Pyöräilykilpailu oli huippujännittävä, viime sunnuntaina Flanderin ajon voittanut Fabian Cancellara näytti tahtia viimeiset 20 kilometriä. Sää oli ilmeisen kylmä, mutta onneksi sentään aurinkoinen. Ratkaisu tehtiin vasta velodromilla, kylmäpäisesti Cancellara nappasi voiton. Olipa jännittävä loppu!

Ankkaunia ja luumukastiketta

Ilmeisesti aivoni askartelivat ankka-asioissa levonkin aikana. Näin unta, jossa minulle suositeltiin ankkaa à la Zorro. En tullut kyllä tietämään tarkemmin, mitä tämä ankka Zorron tapaan piti sisällään, mutta mieleeni se jäi heräämisen jälkeenkin. Tänään on ohjelmassa sulaneiden ankkojen käsittely, mutta vielä en ole ihan varma, miten etenemme. Kammenpyörittäjäkin pääsi vapaille ja kunhan tuolta työyön jälkeen tokenee, käymme toimeen. Eilisistä kommenteistanne oli minulle suunnattomasti apua, sillä mikäpä rohkaisee enemmän, kuin blogiystävien virtuaalitaputukset olalle. Kammenpyörittäjä myös tuntuu luottavan taitoihimme ainakin hieman enemmän kuin minä, sillä hän kertoi jo illalla ideansa ilman puhaltamisesta ankan nahan alle.

Halusin valmistaa luumukastiketta ankan kaveriksi. Tuumin, että sen voin tehdä jo tänään,  vaikka varsinainen ankka-ateria onkin luvassa vasta huomenna. Luulen, että minulla on silloin tehtävää ihan riittävästi ilman kastikkeidenkeittelyäkin. Vinkkejä luumukastikkeeseen löysin tästä vastikään hoksaamastani Keittotaiteilua-blogista. Sovelsin määriä summamutikassa.

• 200 g kuivattuja luumuja
• 2 dl vettä
• 0,5 tl kiinaista viismaustetta
• 0,5 tl chilijauhetta
• 0,5 dl soijakastiketta
• 0,5 dl ruokosokeria + 1 rkl palmusokeria ruokosokerin loputtua
• raastettua sitruunankuorta (appelsiininpuutteessa)

Leikkasin luumut saksilla puolikkaiksi ja mittasin kaikki ainekset kattilaan. Keittelin seosta niin kauan, että luumut pehmenivät aivan soseeksi ja neste oli imeytynyt soseeseen. Tuoksu oli aivan taivaallinen. Laitoin chiliä todella varovaisesti, sillä olen edelleen chilinyyserö ja viismaustettakin arastelin, koska sekään ei ole minulle ennalta tuttu. Jäähdytin tämän "kauniin" kastikkeen jääkaappiin odottamaan huomista. Jos se on huomenna liian tönkköä, meinaan lämmittää sen uudelleen ja notkistaa vesitilkalla. 

Joulupuuroa ja sekametelisoppaa

mustarastas jouluaattoaamuna

Peilikin sen kertoo, ettei tässä olla enää mitään tytönhupakoita. Toinen varma kypsymisen merkki on se, että aamulla herätessään on iloinen, kun kello on jo kuusi. Talo oli tänä  aattoaamuna ihanan hiljainen, mitä nyt tiskikone  hurisi ja liesituuletin humisi. Muut perheenjäsenet vielä nukkuivat, teinit teiniyttään ja Kammenpyörittäjä työyön jälkeistä pikakoomaa. Riisipuuro tekeytyi vesihauteessa, sekametelit turposivat kattilassa odottaen kiisselitemppua ja porkkanalaatikko kypsymistä uunissa. Kinkkurasvat vartosivat kompostivastaavan hellää huolenpitoa, piti kyllä huomattavasti valostua, ennen kuin tohtisi tuonne tontin laidalle, samalla reissulla lintuystävämme saisivat pöydän koreaksi. Ystäviemme leivinuunista illalla toimitettu kinkku varmasti esitti jo kutsuhuutoja sinapin ystävälle, muttei se kuulunut varaston jääkaapista tänne asti. Kaikki hyvin, rauha tiluksilla.

Keitän riisipuuroa oikeastaan vain jouluna, vaikka se onkin aivan herkkua, kun sen sille vain antaa aikansa. Keitin neljän hengen annoksen ja siihen meni:

• 2 dl puuroriisiä
• 2 dl vettä
• 1 l kulutusmaitoa
• 1 tl suolaa
• 1 manteli

Mittasin haudekattilan yläosaan riisit ja veden ja annoin hetken aikaa näiden kahden ainekset tehdä tuttavuutta. Kun vesi oli alkanut imeytyä riisiin, lisäsin maidon ja sekoittelin puuroaihiota niin, ettei riisi jäänyt paakkuihin. Sitten vain kaasu pienelle, kansi päälle ja odottelemaan perheen heräämistä. Sekoittelin puuroa noin vartin välein ja kolmen vartin kuluttua puuro alkoi sakeutua kunnolla. Lisäsin suolan ja maistelin sopivuutta, riisipuuro kyllä tarvitsee suolansa! Tunnin keittelyn jälkeen puuro oli sakeaa ja kermaisen pehmeää, piilotin sekaan mantelin hyväonnisen löydettäväksi.

• pussillinen kuivattuja sekahedelmiä
• 1 l vettä
• 3 rkl ruokosokeria
• 2 rkl perunajauhoja + tilkka vettä sakeuttamiseen

Pohjoisessa sekahedelmäkiisseliä sanotaan sekametelisopaksi. Sitäkään en tee kuin kerran vuodessa, juuri riisipuuron kaveriksi. Pilkoin pussillisen sekahedelmiä pienempiin paloihin saksilla suoraan kattilaan. Laskin päälle vettä ja lusikoin joukkoon ruokosokeria. Keitin hedelmiä noin kymmenen minuuttia ja maistoin sokerin sopivuuden. Sekoitin pienessä kupissa perunajauhon vähän alle desiin kylmää vettä, niin että seoksesta tuli tasaista valkoista lientä. Nostin kiisselikattilan pois tulelta ja lurutin perunajauhovellin norona sekaan ja hämmensin samalla kiisselin tasaiseksi. Se sakeutui samantien. Nostin kattilan takaisin liekille ja annoin kiisselin pulpahtaa kerran ja jätin sen sitten jäähtymään kylmälle levylle. Vähän jäähtynyt sekametelisoppa kuuman riisipuuron kanssa kunnolla hiekoitettuna, se on herkkua! Onni suosii ensi vuonna Kammenpyörittäjää.