Häkellyttävä suklaajälkiruoka

Eilisen tolkuttoman onnistuneen ankkapäivällisen jälkiruokana meillä oli merkillistä kakkua. Ei se tainnut oikeastaan olla kakku lainkaan. Osuin ohjeeseen foodgawkerin kautta ja se vaikutti niin mielenkiintoiselta, että sitä oli kokeiltava. Puolitin alkuperäisohjeen annoksen.

Suklaakohokas/kakku/vanukas

• 2,5 dl kananmunanvalkuaisia
• 2,5 dl tomusokeria
• 2 rkl kaakaota
• 1 tl kanelia
• 2 tl pikakahvijauhetta  (oma lisäykseni)
• voita muottien voiteluun

Kuumensin uunin 160 asteeseen ja voitelin 8 individuaalista noin 2 dl vetoista annoskuppia. Käytin neljää alumiinista fondantvuokaa ja neljää teräksistä armeijan ylöspäin levenevää korvatonta mukia. En osannut aloittaessani arvioida kuinka paljon taikinaa tulisi, joten otin astioita esille tarpeeksi. Alkuperäisohjeen jälkiruoka paistettiin kakkuvuoassa, mutta minä halusin annoskokoisia jälkiruokia. Voitelin ensin alumiinikupit ja pari teräsmukia. 

Laitoin yleiskoneen vatkaamaan valkuaisia, minulla sattui olemaan niitä vanhentumassa marenkeja varten. Olivat jääneet joltakin kerralta, jolloin olin tarvinnut vain keltuaisia, enkä koskaan tule tehneeksi niitä marenkeja. Niinpä oli todella hyvä juttu hoksata käyttää valkuaiset tähän. Luulisin, että 2,5 dl valkuaista on noin kuuden suuren kananmunallisen verran. 

Siivilöin tomusokerin, kaakaon, kanelin ja kahvijauheen toiseen kulhoon ja sekoitin tasaiseksi. Kun valkuaiset olivat vatkautuneet kovaksi vaahdoksi, kääntelin kuivat aineet mukaan nuolijalla kulhon reunoja kierrellen. Näin taikina pysyisi mahdollisimman ilmavana ja sitä se kyllä olikin. Lusikoin taikinaa neljään alumiinimuotiin ja kahteen teräsmukiin ja silti taikinaa oli vielä jäljellä JA olin jo puolittanut taikinan. Voitelin kaksi teräsmukia lisää ja ne täytettyäni taikina oli kutakuinkin lopussa. Täytin astiat noin 4/5 täyteen. Aavistuksen verran vähemmän/astia olisi ollut hyvä. 

Kiehautin vedenkeittimessä noin litran verran vettä ja asetin annoskupit isoon lasivuokaan, siihen missä tein perhekokoista lasagnea vanhoina hyvinä aikoina. Kaadoin kiehuvaa vettä vuokaan annoskuppien väleihin noin puoleen väliin kuppien reunoja ja nostin vuoan uuniin. Koska käytän kiertoilmaa kaikkeen paistamiseen (en koska voin, vaan koska minun täytyy), tasolla ei ole niin väliä, mutta jos käyttää normaalia tasalämpöä, lienee hyvä laittaa vuoka noin keskitasolle, tai yksi pykälä siitä alemmas. 

Asetin paistoajaksi ensin vartin. Lähdeohjeessa kehotettiin paistamaan suurta (siis kaksinkertaista) annosvuokaa noin tunnin verran ja ajattelin, että pienet annokset kypsyvät nopeammin. Sen ne tekivät, mutta kyllä siinä kuitenkin meni ensin se vartti ja siinä vaiheessa ylöspäin levenevissä teräsmukeissa taikinamassa kohosi raivokkaasti ja ratkesi avautuen kuin kukka. Suorempireunaisissa alumiinikupeissa taikina kohosi kauniin kohokasmaisesti. Mutta kypsiltä ne eivät kummatkaan näyttäneet. Paistoin lisää vartin ja vielä sittenkin 10 minuuttia. Uskaltauduin kokeilemaan yhtä paistoksista tikulla neljänkymmenen paistominuutin jälkeen ja tikku oli puhdas pistoksen jälkeen. 

Otin vuoan pois uunista ja nostelin annoskupit pihdeillä ritilälle jäähtymään. Varoittelin jo Anttia, että mahdollisesti meillä olisi jälkiruokana vain kahvia, mikäli aikaansaannokseni lässähtäisivät tai olisivat muuten liian omituisia. Maltoin odottaa noin 10 minuuttia ennen kuin kumosin ensin teräsmukissa olleen annoksen. Se ei irronnut aivan kunnolla ja kohokaskakkuvanukas kellahti voileipäpaperipalan päälle hieman vinoon. Ei se niin nuukaa, annoksiahan oli meille kahdelle kahdeksan! Alumiinikupeista annokset irtosivat paremmin ja ne näyttivätkin sievemmiltä. Yhden niistäkin kellautin kumoon ja vielä luiskautin vahingossa muotin kakkusen kylkeen, mutta edelleen sain kumottua tarpeeksi aivan ehjiä ja sieviä annoksia paperipaloille jäähtymään. Annokset olivat joustavan pehmeitä, mutta eivät hämmästyksekseni lässähtäneet. Suosittelen, että kannattaa käyttää vain suorareunaisia annosastioita, ei ylöspäin leveneviä, sillä kohokas ei käyttäydy sellaisissa kauniisti vaan massa repeilee. 

Marsalakerma

• 2 dl kermaa
• 1 rkl marsalaa
• 1 tl sokeria

Kohokkaiden kanssa tarjosin marsalalla maustettua kermaa. Ohjeessa kerma oli maustettu sherryllä, mutta meillä ei ollut avattua sherrypulloa, marsalaa sen sijaan oli. Sekin sopi oikein hyvin. Vatkasin kerman pehmeäksi ja lisäsin siihen parissa erässä marsalaa ja vähän sokeria. Lusikoin kermaa kohokasannoksen viereen  pienille lautasille ja laitoin annokset jääkaappiin odottamaan jälkiruoka-aikaa. Kohokkaat oli helppo siirtää paperin päältä lautasille lastalla, paistopinta oli sen verran kuiva, etteivät olleet tarttuneet paperiin. 

Ensimmäinen lusikallinen oli hämmästyttävä. Tämä jauhoton jälkiruoka oli erikoinen kokemus, se maistui muhevan suklaiselle, eikä oudosti ollut liian makea, vaikka tomusokeria oli yhtä paljon kuin valkuista. Rakenne oli ilmava ja vältti munakasmaisuuden mielestäni aivan hiuksenhienosti. Eniten häkellytti se, ettei muutaman tunnin säilyttämisenkään jälkeen näkynyt merkkejä kokoonluhistumisesta. Kohokas tämä jälkiruoka ehdottomasti oli silti, ei niinkään kakku. Marsalakerma sopi makupariksi hyvin. Loput ehjinä säilyneet annokset ovat jääkaapissa ja tutkimme tänään miten syötäviä ne vielä ovat iltapäivällä tähdenlentopäivällisen jälkeen. 

Olemme muuten aloittaneet taas pyöräilyjen seuraamisen. Viime viikonloppuna ajettiin Strade Bianche ja tällä viikolla ovat olleet menossa viikon mittaiset Paris-Nizza ja Tirreno-Adriatico. On ollut taas mahtavaa sukeltaa ammattipyöräilyn pariin ja tutustua tämänvuotisiin joukkueisiin, niiden uusiin ajoasuihin ja katsella millainen on kevät Ranskassa ja Italiassa. Ei kovin keväiseltä kyllä vielä vaikuta kummassakaan. Juuri Ranskassa ajattevan kilpailun vuoksi tämän viikonlopun ruoat ovat olleet ranskalaiseen keittiöön kallellaan ja ehkä tänään saan aikaan jotain italialaistakin. Tästä se pian alkaa taas, CampaKeittiön ruokahaastekausi, kun toukokuussa Giro pyörähtää käyntiin. Tänä vuonna haastamme itseämme jo kahdeksannen kerran italialaisen, ranskalaisen ja espanjalaisen ruoan pariin.

Iso kasa marenkeja

Minulla tahtoo aina kertyä jääkaappiin kananmunan valkuaisia, sillä käytän useammin pelkkiä keltuaisia kuin valkuaisia. Nyt kun taas lisäsin valkuaisvarastoja tehdessäni crème brûléeta, päätin viimein käyttää niitä poiskin. Kyselin Facebookissa, onko jollakin kokemusta marenkien paistamisesta kiertoilmalla ja sainkin nopeasti neuvoja, että kyllä onnistuu. 

Marengit

• 5 kananmunan valkuaiset
• 200 g tomusokeria
• muutama tippa punaista elintarvikeväriä

Kuumensin uunin 90 asteeseen kiertoilmalla. Vatkasin ensin pelkkiä valkuaisia yleiskoneen kulhossa muutaman minuutin ja siivilöin sitten sekaan tomusokerin. Kun massa oli tanakkaa vaahtoa, lisäsin muutaman tipan elintarvikeväriä. Kaavin massan pursotinpussiin ja pursotin suurimmalla tähtityllallani massan niin sieviksi marenkiruusuiksi kuin osasin. Paistoin marenkeja 90 asteessa 90 minuuttia, avasin uuninluukun ja jätin pellit uuniin siksi aikaa, että ne uuni viileni. Marengit olivat ilmavia, rapeita, sopivia jälkiruokien koristeluun tai muuten vain napattavaksi vaikka kahvin kanssa. 

Valkoinen kakku hävikin vähentämiseksi

Olen jemmannut kananmunan valkuaisia jonkun aikaa sitä varten, että haluaisin tehdä marenkia. Tällä erää en ole saanut aikaiseksi kokeilla onnistuuko se kiertoilmalla, arvelen ettei. Niinpä kun löysin espanjalaisen valkoisen kakun ohjeen, päätin käyttää valkuaiset heti siihen. 

Espanjalainen valkoinen kakku

• 6 valkuaista
• 225 g sokeria
• 110 g vehnäjauhoja
• 110 g voita
• sitruunan kuorta raastettuna (oma lisäykseni)

Kuumenna uuni 180 asteeseen kiertoilmalla. Vatkaa ensin valkuaisia muutama minuutti, kunnes niistä tulee valkoista tiivistä vaahtoa. Lisää mukaan sokeri vähitellen. Yhdistä mukaan jauhot, sulatettu voi ja sitruunankuori. Kääntele taikina tasaiseksi nuolijalla ja kaavi taikina valmisteltuun vuokaan. Minä käytin silikonivuokaa, jota ei tarvitse voidella. Paista kakkua noin 25-30 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla, kun taikinaa ei tartu enää tikkuun, kakku on kypsä. Kumoa kakku muutaman minuutin kuluttua uunista ottamisen jälkeen. Minun kakkuni hieman lässähti, mutta se on kyllä kypsä ja maistuu oikein mainiolle. Hieman vähemmän sokeria olisi varmaan riittänyt. 

Käytin osan kakusta eiliseen jälkiruokaan, jonkunlaiseen triflen ja eton messin sekoituksen. Laitoin annoslasin pohjalle palasen kakkua, jonka kostutin kevyesti makealla sherryllä. Kerrostin lasiin sitten viikunaa, luumua ja persikkaa. Hieman kermavaahtoa ja puolikas suuresta virolaisesta marengista. Tästä tuli kiva jälkiruoka grilliaterian päätteeksi. Loput kakusta menee varmaan kahvin kanssa huomenna, kun nuoriso tulee käymään.

La Vueltan 14. etappi ajettiin melkein kokonaan Ranskan puolella, maisemat olivat aivan mahtavan kauniit. Etapilla oli monta raatelevaa nousua ja sellaiseen se myös päättyi. Iloksemme etapilta oli pitkä lähetys, jota katsoimme pätkittäin koti- ja pihahommien ohessa. Etapin voittajaksi ehti Robert Gesink. Nairo Quintana johtaa edelleen kokonaiskilpailua ja Chris Froome on toisena.

Rosat marengit

Giro d'Italian viimeinen jakso kääntyy tänään lopuilleen ja samoin italialainen ruokahaasteemme. Eilen en kertakaikkiaan ehtinyt, enkä jaksanut keitellä mitään, siivosimme koko päivän hiki päässä. Onneksi oli Alenin Henkan neuvoin tehtyä minestronea vielä lämmitettäväksi, eikä se kaalisoppa ollut siitä kuin hyvillään. 

Katsoimme illalla viimeiset kilometrit lähes tasamaan etapista, jossa saatiin toinen tuplavoittaja tälle Girolle, kun Lampren Sacha Modolo tuli ensimmäisenä maaliin. Kerrankin näytti aurinkoiselta koko etapin ajan, mitä nyt ohimennen näin telkkarin ollessa auki meidän viuhtoessamme edes takaisin. Se on se aurinkoinen Sveitsin maa, siellä ei paljon sateet vaivaa! Vai olikohan se ihan niin, mitä sanoo Luimupupu?

Vaikka tekemistä on tällekin päivälle ainakin 12 tunniksi, on aina aikaa pienelle sokerinkeittelylle. Päivän italialaispanostus ovat vaaleanpunaiset marengit, sillä vaaleanpunainen on Giron väri. Tein ensimmäisenä blogikeväänä elämäni ensimmäiset macaronit, ne onnistuivat välttävästi. Seuraava yritys Tour de Francen aikaan meni täysin pieleen, enkä ole sittemmin yrittänytkään macaronien valmistamista. Italialaisen marengin opin kuitenkin tekemään, tein juuri niin kuin sauvajyvänen neuvoi. Hänen postauksensa aiheesta on tuore, tuolloin sain ohjeen oikein erikseen sähköpostilla, kuinka ekslusiivista!

Italialainen marenki

• 0,75 dl vettä
• 2,5 dl sokeria
• 3 kananmunan valkuaista
• muutama tippa punaista geeliväriä (Dr Ötkerin määräyksellä, mutta vain lääkkeeksi)

Laitoin veden ja sokerin paksupohjaiseen kattilaan. Keitin seosta kohtuullisella lämmöllä, kunnes sokeriliemen lämpötila oli 119 astetta. Minun sokerinlämpömittarini ei yltänyt seokseen asti, sen mittarilasi alkoi niin korkealta, että minun täytyi turvautua uusiin piuhallisiin paistimittareihini, jotka Kammenpyörittäjä toi minulle asiointireissultaan. Toisessa niistä on jopa blu tooth, mutten ole toki manuaalia vielä lukenut.

Tärkeää on tosiaan olla sekoittamatta kiehuvaa sokeria yhtään, pitää malttaa antaa olla vaan! Sokerin kiehuessa vatkasin yleiskoneen kulhossa valkuaiset vaahdoksi. Kun sokeri oli oikean lämpöistä, kaadoin sen varovaisesti valkuaisvaahtoon yleiskoneen vatkatessa samalla toiseksi suurimmalla teholla (suurimmalla tulee niin kova meteli ja muut vielä nukkuivat). Varo sokerin roiskeita, ne ovat törkeän kuumia. Sokeriliemi yhdessä valkuaisvaahdon kanssa muodosti nopeasti ihanan kuohkean ja tanakan marenkivaahdon, jonka jäähdytin vatkaamalla sitä muutamia minuutteja. Samalla lisäsin vaahtoon muutama tippa kerrallaan punaista elintarvikeväriä, joka oli tällä kertaa geelimuodossa, vaikka se kyllä näytti minusta ihan samalta kuin se pienen punaisen pullon nestemäinen. Laitoin mukaan noin 12-15 tippaa, kunnes väri oli minusta juuri sama kuin Giron hennon vaaleanpunainen. 

Kuumensin uunin 100 asteeseen, otin esille kaksi uunipeltiä ja laitoin niihin leivinpaperit. Laitoin suureen kertakäyttöiseen pursotinpussiin suurimman tähtityllani ja suljin pussin juuri tyllan yläpuolelta muovisella pussinsulkijalla. Näin marenki (tai mikään muukaan pursotettava, vaikka churrotaikina) ei pääse ennen aikojaan tyllasta pihalle. Käärin pussin yläreunaa hieman rullalle, jotta sinne oli helppo kaapia marenkimassa nuolijalla. Suljin yläpään leveämmällä pussinsulkijalla juuri marenkimassan yläpuolelta ja leikkasin ylimääräisen pussinsuun pois. Näin pussia on helppo kääriä sulkijan ympärille ja kaiken massan saa käytettyä. Otin pois tyllan yläpuolella olevan sulkijan ja niin pääsin pursottamaan. Olen siinä edelleenkin aika surkea, yhden sain sellaiseksi koiranjätöstä muistuttavaksi, mutta suurin osa oli suht nättejä. Viimeisestä tuli hassu huipuke. 

Paistoin marenkeja 100 asteisessa uunissa kaksi pellillistä yhtä aikaa 2 tuntia. Kokeilin niistä paria metallilastalla ja marenki oli sopivan kuivaa ja irtosi paperista. Sammutin uunin ja jätin pellit uuniin luukku raollaan vielä toiseksi toiseksi pariksi tunniksi jäähtymään. Nämä miehekkäät marengit ovat tarjolla ylioppilaan juhlissa lauantaina.