Giro d'Italian päätöspäivän – mozzarellacrostinit kesäkurpitsasipseillä

Nyt on viidestoista Italian ruokahaasteemme taas lopussa ja blogin 14. synttärikin on ohitettu. Huomisesta alkaen meillä on taas ruokavapaus!

Olin ajatellut, että tekisin yhden risotonkin tälle keväälle, mutta niin se vain jäi aikeeksi. Tälle päivälle olin ajatellut kesäkurpitsarisottoa, mutta muutin minkä päätin ja tein meille crostineja mozzarellalla ja kesäkurpitsasipseillä. Tämän tein kutakuinkin omasta tai asiakkaan päästä. 

Crostinit mozzarellalla ja kesäkurpitsalla

• 2 palloa mozzarellaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• noin 8 cm pätkä kesäkurpitsaa mandoliinilla ohueksi viipaloituna
• 2 rkl oliiviöljyä
• 8 viipaletta patonkia vinottain leikattuna
• tuoreita yrttejä (basilika ja persilja)

Revin mozzarellapallot lautaselle ja maustoin ne oliiviöljyllä, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Jätin juuston marinoitumaan noin puoleksi tunniksi. Viipaloin kesäkurpitsan ohuiksi viipaleiksi ja Antti leikkasi leivän sopiviksi viipaleiksi.

Kuumensin sähköistä paistolevyä hetkisen ja kaadoin sille tilkan oliiviöljyä. Levittelin kesäkurpitsaviipaleet kuumalle levylle ja paistoin niitä pari kolme minuuttia niin, että niistä tuli kauniiksi paistuneita sipsejä. Nostelin ne marinoitumassa olevan mozzarellan päälle. Siihen vielä pintaan hieman suolaa, pippuria ja sitruunamehua ja yrttejä. 

Paahdoin leipäviipaleita oliiviöljyssä samalla sähkölevyllä niin, että niihin tuli hyvä paistopinta. Lusikoin mozzarellatäytettä leipäviipaleille ja ripottelin päälle yrttejä ja vielä pippuria. Näitä tuli meille neljä leipää syöjää kohden, joten muuta ruokaa ei ollut tarpeen saadakaan. Alkupaloiksi näitä riittäisi hyvin 1-2 kpl. 

Giro d'Italian viimeinen etappi alkoi Roomasta ja tarkalleen ottaen Vatikaanista. Paavi kävi siunaamassa ajajat ja lähettämässä heidät kisan viimeiseen koitokseen. Minusta tuo oli hieno ele, vaikken itse olekaan uskonnollinen. 

Onneksi sää suosi viimeistäkin etappia, jännitys muodostui siitä, kuka kirimiehistä voittaisi etapin, mutta kokonaiskilpailun voittaja oli jo selvillä, kunhan vain selviäsi ehjänä maaliin. Olav Kooij oli lopulta nopein ja toi tallilleen hienon etappivoiton ja saman tallin Simon Yates voitti koko kisan. Hieno päätös. Me vieläkin sanomme tuota tallia Jumbo Vismaksi varmaan vielä kymmenen vuotta, vaikka se on nykyään Team Visma – Lease a Bike. Nyt jäämme haastevapaalle Tour de Francen alkuun asti. 

On nähtävyyksiä ja nähtävyyksiä – sienileivät

Näimme jo viime vuonna mielestämme hauskan museon kyltin, Musee de Champignon hieman Saumurin kaupungin länsipuolella. Sillä matkalla museo jäi käymättä, mutta nyt asia on korjattu ja olemme nähneet sekä sieniaiheista esineistöä, akryyliin valettuja sieniä, että sienten kasvatusta luolissa. Olemme todellakin kokemusta rikkaampia. Kun olimme lähdössä pois, halusimme ostaa hieman sieniä päivällistä varten, sillä museon myymälässä myytiin muutamaa sienilajia. Ilmeisesti olimme ostamassa niin naurettavan vähän, ettei myyjä viitsinyt edes punnita niitä vaan antoi ne meille ja viittilöi, että lähtekäähän jo ja hauskaa päivänjatkoa ranskaksi. Onko viisi sientä muka niin kamalan vähän, kysyn vaan.

Sienikokemuksen jälkeen lähdimme kohti etelää ja pois Loiren laaksosta tavoitteena päästä lähelle Saintesin kaupunkia. Olimme tulleet tietämään, että siellä olisi roomanaikaista nähtävää ja paikka olisi meille uusi. Matka sujui leppoisasti, oli paljon vesitorneja nähtävillä lähellä ja kaukana.

#mobileteddy on tällä viikolla #käärijäteddy ja se osoitti meille erään kaupan pihassa oikein varsinaisesti meille tarkoitetun parkkipaikankin. 

Leirialue, jolle olimme aikeissa mennä ei osoittautunut sellaiseksi, että sinne olisi päässyt, yhtäkkinen tietyö esti perille pääsyn ja suuntasimme toisaalle, Saintesin kaupungin kunnalliselle alueella, joka onkin oikein helmi ranskalaisten leirialueiden joukossa. Tilaa on vaikka kuinka ja asialliset saniteettitilat, matkaa keskustaan alle kaksi kilometriä ja etenkin alle 20 €/yö on todella tervetullut hinta. 

Meillä oli aikomus tehdä pinaattipastaa päiviseksi, mutta ostamamme sienet muuttivat suunnitelmat. Aioin ensin tehdä meille alkuruoaksi pienet sienileivät, mutta niitä tuli lopulta kolme syöjää kohden emmekä sitten sen enempää ruokaa tänään tarvinneetkaan, joten pakkasin pinaatit toiveikkaana vielä jääkaappiin paperiin käärittynä ja syömme ne huomenna, jos ne sinne asti kestävät. 

Mitään erityistä ohjetta näille italialaisille sienileiville minulla ei ole ja italialaisuuskin on sen varassa, että sanon niin. 

Italilaiset sienileivät kahdelle

• 6 pientä palaa vaaleaa leipää
• voita voiteluun ja paistamiseen
• 5 ranskalaista paris-sientä (englanniksi niitä sanotaan button mushroom-nimellä)
• 1 uuden sadon keltasipuli varsineen
• 1 rkl voita
• 6 tl ricottaa
• suolaa ja pippuria
• lehtipersiljaa

Leikkasin sienten varret hiekkaisen osan yläpuolelta ja Antti kävi pesemässä kaikki viisi sientä kylmässä vedessä ja kuivasi niitä sitten paperiin, emme halunneet saada hiekkaa hampaisiimme. Leikkasin sienet viipaleiksi ja samoin sipulin. Paistoin sieniä ja sipulia voissa muutamia minuutteja, että ne mysiytyivät, maustoin niitä hieman suolalla ja pippurilla. Laitoin ne kuumina pieneen foliovuokaan odottamaan pahvikannen alle. 

Voitelin leipäviipaleet ja paistoin viipaleita muutaman minuutin samalla pannulla, jolla olin paistanut sienet ja sipulin. Nostin leipäviipaleet lautasille ja levitin niille hieman ricottaa ja asettelin sieniviipaleet ja sipulit leiville, koristelin vielä kierroksella pippurimyllystä ja lehtipersijalla. Olivatpa hyviä leipiä ja siinä vaiheessa viimeistään huomasimme, ettemme tarvitse sen kummempaa pääruokaa enää tälle päivälle. Juomana meillä oli viimeinen pullo proseccoa minun läksiäisistäni lokakuulta 2020. Kuohuviini oli ihan kunnossa vielä, mutta tämän kauempaa sitä ei varmaan olisikaan kannattanut säilöä.

Giro d'Italiassa oli jo viides etappi. Ehdimme katsomaan sitä muutaman viimeisen kilometrin ja kuulimme kyseessä olleen todella hankala päivä, paljon kaatumisia ja vesisadetta. Mark Cavendish tuli maaliin pehvallaan liukuen, sillä hän kaatui aivan lopussa. Tuli hän kuitenkin etapin viidenneksi. En ollut edes tiennyt, että hänellä on yhä ammattitallipaikka, se ilahduttaa minua, sillä hän on aina ollut suosikkini. Voittajaksi ajoi australialainen Kaden Groves ja pinkissä paidassa jatkaa eilen paidan itselleen hommannut Andreas Leknessund. Olisi kiva, jos jossain olisi sen verran wifiä, että voisimme katsoa enemmän etappeja, nyt pitää säästellä mobiilidataa, että nettiä saa puhelimiin päivittäiseen selailuun. 

Jälkiruokana söimme taas pienet suklaapotit mansikoiden ja kermavaahdon kanssa, helppoa ja edullista. Ja jäi vähän mansikoita vielä aamiaisellekin.