Siideripossua riisin kanssa

Olen ollut taas viikkopöllönä, piti oikein tarkistaa, että mikä päivä tänään onkaan ollut, aivan aamusta asti. Leirialue on #complet. Meillä naapurit ovat vaihtuneet, tällä paikalla ei ole ollenkaan varjoa, mutta onneksi ilma vaihtuu kuitenkin, sillä on melkoisen tuulista. 

Päivälliseksi tein meille siideripossua, ostimme eilen kaksi pientä luutonta porsaankyljystä, noin 225 g yhteensä, maksoivat 3,05€. Muita aineksia oli parin kolmen euron verran, joten melko edullinen ateria oli siis kyseessä. Siiderikään ei ollut kallista, osa meni kastikkeeseen ja loput laseihin. Ohjeen tähän ruokaan otin täältä. Luin ohjeen ennen aloittamista, mutta sitten netti tökki oikein kunnolla, joten tein sitten sen mukaan, miten minusta oli viisasta. Voi olla, että joku vaihe meni eritavoin, mutta lopputulos oli kuitenkin hyvä, joten eipä väliä.

Siideripossu

• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 luutonta pientä possunkyljystä
• suolaa ja pippuria
• 1 pieni sipuli suikaleiksi leikattuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 dl kuivaa omenasiideriä
• 1 rkl dijonsinappia
• 3 oksaa tuoretta rosmariinia (yhä sitä huhtikuussa kotoa mukaan otettua, ostettu viime syksynä Saksasta)

Omenakastike

• 1 rkl voita
• 1 omena kuorineen, ohuiksi lohkkoiksi leikattuna
• 1 dl kermaa

Maustoin kyljykset suolalla ja pippurilla. Laitoin matkakeittiön suuremmalle pannulle voita ja oliiviöljyä, joita kuumensin sen verran, että voin kuohu laski. Nostin pintamaustetut kyljykset pannulle ja paistoin niin noin kolme minuuttia puoleltaan. Lämpö pannun alla oli kohtalainen, sellainen, ettei rasva ala palaa, mutta että kyljyksiin tuli kiva paistopinta, niiden ei tarvinnut vielä kokonaan kypsyä. Nostin osapaistetut kyljykset lautaselle odottamaan ja pienensin vielä lämpöä pannulla, mutten huuhdellut tai  pyyhkinyt sitä. 

Nostelin pannulle sipulit ja valkosipulimurskan ja paistelin niitä viitisen minuuttia. Samaan aikaan laitoin toiselle pannulle voita sulamaan ja nostelin omenalohkot pannulle pienellä lämmöllä paistumaan. Kun sipuli oli laiskistunut, kaadoin mukaan omenasiiderin ja raaputin lempeästi kaikki maut pannulta siideriin. Se sai kiehua melkein puoleen. Maustoin tätä kastikepohjaa pippurilla ja dijonsinapilla, suolaa en lisännyt, sillä sitä oli jo kyljyksissä. 

Samaan aikaan omenalohkot alkoivat olla melkein kypsiä ja kaadoin sille pannulle kerman ja sekoittelin. Varoin, ettei omenakastike lähde kuohumaan, mutta kerma kuitenkin kiehuisi hieman kokoon. 

Nostin sitten kyljykset takaisin pannulle ja kumosin omenakastikkeen päälle. Levittelin omenalohkot koko pannulle ja annoin kyljysten vielä kypsyä noin kolme neljä minuuttia ja pidin huolen, ettei kastike kiehu liikaa kokoon. Maistoin kastiketta ja siinä vaiheessa vielä lisäsin hieman suolaa. 

Antti oli ollut riisimestarina ja laittanut malliston pienimpään riisinkeittimeen yhden hengen annoksen (siihen mahtuu max kahden hengen annos) sushiriisiä, sillä muuta riisiä meillä ole olekaan mukana. Riisi oli valmista juuri samaan aikaan kuin siideripossukin. 

Annoksiin tuli pari pientä kauhallista riisiä ja kyljykset kummallekin, kastiketta oli riittävästi, puoli omenaa kummallekin ja muutenkin kaikki meni oikein nappiin.

Tour de Francessa oli käänteentekevä etappi, sillä Jonas Vingegaard kaatui niin pahasti, että joutui keskeyttämään kisan, mikä harmi. Vielä emme tiedä kuinka hänen kävi, voisi arvella solisluun murtumaa. Jos hän olisi pystynyt jatkamaan, olisi kärkipyöräilijöiden porukka odottanut häntä (ajanut hitaasti, että Jonas olisi päässyt porukkaan), mutta nyt ilmeni nopeasti, ettei hän pysty jatkamaan. Niinpä kisa sai uuden tahdin. 

Tadej lähti taas voittojahtiin, mutta tällä kertaa Remco Evenepoul näytti mistä hänet on tehty ja pystyi voittamaan Tadejn lopussa. Tadej kuitenkin johtaa kokonaiskilpailua viidellä minuutilla, Remco on toisena, kun Jonas joutui pelistä pois. Huomenna on lepopäivä ja tiistaina kisa jatkuu henkilökohtaisella aika-ajolla ja siinä on Remcolla hyvä tilaisuus pienentää Tadejn johtoa, sillä on parempi aika-ajaja kuin Tadej. Tästä voi tulla vielä oikein jännä kisa ja toivon, ettei Jonakselle käynyt pahasti ja hän pääsee pian toipumaan. 

Maa-artisokkia siiderissä, kermassa, pannussa ja uunissa

Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa melkoisesti. Rypistin viime CampaReissun tapahtumat kymmeneen postaukseen jo loka-marraskuun vaihteessa ja sitten loppui postauspuhti. Ei tullut mitään joulupostauksia eikä uudenvuodenkaan. Olemme viettäneet aikalailla talvihorrosta, mutta olen saanut kuitenkin aikaiseksi melkoiset kuvasiivousoperaation ja samalla merkinnyt omaan googlekarttaamme kaikkien neljän edellisen matkan suosikkikohteet lisäten kaikkiin kuvan tai useammankin.

Tässä hommassa meni parisen viikkoa ja kuva-arkisto putsaantui huomattavasti. Komensin itseäni palaamaan kuvausasioissa henkisesti 1900-luvulle, en saa enää ottaa kymmentä samanlaista kuvaa ruoka-annoksesta, kirkosta tai vesitornista. Yksi tai kaksi riittää. Leikin, ettei minulla ole kuin 24 kuvan rulla/päivä. 

Olemme kuitenkin syöneet melkein joka päivä, muttei mitään erityistä uutta, tai sellaista, josta ei olisi jo postausta. Ravintoloissa ei ole juuri tullut käytyä, joulukuussa Tallinnassa muutamassa, mutta nekin olivat ennalta tuttuja paikkoja. 

Tänään hoksasin instasta Rivercottagen ohjeen maa-artisokille ja minulla oli jo valmiiksi pussi näitä mutkikkaita mökylöitä varastossa. Koko resepti oli postauksessa ja minähän sitä matkimaan. Pienensin ohjeen suurpiirteisesti ja vielä vähän vähemmänkin olisin voinut tehdä. 

Maa-artisokkia siiderissä, kermassa, pannussa ja uunissa

• 300 g kuorittuja maa-artisokkia
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 dl kuivaa siideriä 
• 1 dl kermaa
• timjamia
• suolaa ja pippuria
• kourallinen pankomuruja

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja odotellessa kuorin artisokat ja leikkasin ne paloiksi. Kaadoin pieneen valurautapannuun oliiviöljyä ja kääntelin sokkapaloja öljyssä. Nostin pannun uuniin 10 minuutiksi. Sen jälkeen lisäsin pannulle siiderin, kerman, timjaminoksia sekä ripaukset suolaa ja pippuria. Jatkoin paistamista noin 15 minuuttia. Kerran tänä aikana otin pannun uunista ja kääntelin artisokkapaloja. Kermasta ja siideristä muodostui mukava paksuhko kastike. Kun kakkutikku meni artisokkapalasta läpi sutjakasti, olivat palat kypsiä. Ripottelin pinnalle vielä kourallisen pankomuruja ja palautin pannun uuniin siksi aikaa, että panko ruskettui kivasti. Kaikkiaan pannu oli uunissa noin 35 minuuttia. Oikein hyvä sivuke valmiiden kalapullien ja höyrytetyn parsakaalin kanssa. Mutta kaksi artisokkaa vähemmän olisi piisannut. 

Kanavarras miinus tikku

Tänään on Ranskan kansallispäivä ja leirialueella on ilmeisesti jatkuva ruoka-aika, koko ajan tulee ihania ruoantuoksuja eri puolilta. Me kävimme eilen tullessa ruokakaupassa, ensimmäisen kerran Hyper U-ketjun jättimäisessä liikkeessä. Siellä oli selkeä juhlapäivän aaton tunnelma, ihmisillä kärryt täynnä ruokaa ja tiskit pursusivat monenmoista herkkua. Me valitsimme tälle päivälle kanaa, vaikka sitä on tullut syötyä tässä viime päivinä. Meillä on vihannesvarasto hieman vähissä ja juurekset sitäkin vähempänä, ei voinut siis kehitellä mitään perunajuttua lisäkkeeksi. Päädyin riisiin ja pakasteherneisiin. Nyt olisi kyllä sesonki vihreille pitkille pavuille, mutta niitäkään ei nyt ollut hankittuna. Löysin netistä monenlaisia kastikkeita kanalle, calvados- ja omekastikkeita, muttei meillä ollut nyt omenoitakaan. Soveltelin sen verran, että käytin kaksi viimeistä luumua. 

Kanavartaat ilman tikkuja calvadoskastikkeella

• 3 valmista timjamimaustettua kanavarrasta
• oliiviöljyä 
• 2 tummakuorista luumua
• 1 uudensadon sipuli lohkoina
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl kuivaa omenasiideriä
• 0,5 dl kermaa
• 2 cl calvadosta
• tuoretta rosmariinia
• suolaa ja pippuria

Leikkasin sipulin lohkoihin ja varren pieneksi silpuksi. Erotin silpun odottamaan erikseen. Viipaloin kuoritut valkosipulinkynnet ja leikkasin luumut lohkoihin. 

Kuumensin pannulla lorauksen oliiviöljyä ja kuullotin sipulilohkoja, valkosipuliviipaleita muutaman minuutin. Kaadoin ne lautaselle odottamaan. Irrotin kanapalat tikuista ja lisäsin pannulle oliiviöljyä ja tuoretta rosmariinia. Paistoin kanapaloja sen aikaa, että ne olivat lähes kypsiä, kyseessä oli aika suuret suupalat. Sekoitin sipulin ja valkosipulin pannulla kanapaloihin ja lisäsin sille ensin siiderin ja calvadoksen ja annoin kastikkeen kiehua noin puoleen. Lisäsin pannulle kermaa, loput vajaasta purkista, suolaa ja pippuria ja jätin kastikkeen kypsymään loppuun ja sakenemaan. Viimeisenä juuri ennen tarjoilua lisäsin pannulle luumulohkot ja annoksien päälle sipulin vihreän varren ohuina suikaleina. Lisänä meillä oli riisiä ja pakasteherneitä. 

Tour de Francessa alkaa olla puoliväli käsillä, eilen johtaja vaihtui ja Tadej Pogacar sai oppitunnin siitä, miltä tuntuu menettää keltapaita, aiemmin hän ei ole sitä joutunut kokemaan paidan saatuaan. Tänään voittajaksi ajoi Thomas Pidcock ja minä koin ahaa-elämyksen, kun ymmärsin, että Chris Froome on mukana Tourissa, hän tuli etapin kolmanneksi. En ollut lainkaan huomannut häntä puoleen kisaan. Kokonaiskilpailun kärjessä ei tapahtunut suuria muutoksia. 

Netti on niin surkea nyt, ettei kuvien liittäminen onnistu, ehkei julkaisukaan, mutta koitan sitä aamulla tai myöhemmin illalla uudelleen. Se näissä leirialueitten neteissä on ärsyttävää, ettei edes maksamalla saa toimivaa kuin ajoittain. 

EDIT: Olisi pitänyt kiukutella aikaisemmin, heti alkoi netti ripeämmäksi! Tai sitten kaikki muut menivät grillaamaan ja jättivät netin vähemmälle. 

Siiderilettuja ja calvados-luumuhilloa – Tourissa kärki uusiksi

Siirryimme tänään Normandiassa Utah Beachille. Nyt jämähdämme tänne muutamaksi päiväksi ja pidämme lomasta lomaa, ei tarvitse muutamaan päivään miettiä minne seuraavaksi. Tämä Camping Canada on aivan juuri sellainen leirialue jollaisista pidämme. 

Otin ohjeen näihin siiderilettuihin samalta sivulta kuin eilisiin possuvartaisiin. En käyttänyt omenoita, vaan luumuja ja niistä tein mobilehilloa, sillä pienen hilloerän keittäminen ei vie paljon aikaa. Pienensin lettutaikinaa puoleen, vähän vapaahkosti kyllä. 

Kahdeksan siiderilettua ja kupillinen calvados-luumuhilloa

Letut

• 2 dl vehnäjauhoja
• 1,5 dl maitoa
• 1,5 dl kuivaa omenasiideriä
• 2 kananmunaa
• 2 rkl sokeria
• 1 tl vaniljajauhetta
• ripaus suolaa
• 2 rkl oliiviöljyä 
• voita paistamiseen

Calvadoksella maustettu luumuhillo

• 4 tummakuorista pyöreää luumua
• 1 rkl voita
• 3 rkl sokeria
• 0,5 dl calvadosta

Aloitin tekemällä lettutaikinan sekoittamalla kaikki ainekset paistamisvoita lukuunottamatta tasaiseksi seokseksi pienessä kannussa. Taikina sai turvota noin tunnin verran. Paistoin taikinasta 8 pienehköä lettua voissa, uusi pannu toimi nytkin aivan loistavasti. 

Hilloa varten leikkasin kolme luumuista lohkoihin ja neljännen kuutioiksi. Laitoin campakeittiön pieneen wokkipannuun voin, sokerin ja luumulohkot ja laitoin tulta alle. Kun voi ja sokeri olivat sulaneet, lisäsin mukaan calvadoksen ja annoin seoksen kiehua maltillisesti sen aikaa, että letut oli paistettu. Loppupuolella lisäsin viimeisen, kuutioiksi leikatun luumun hilloon sattumiksi ja kumosin hillon kuppiin, sitä tuli noin 2 dl. 

Tänään meillä ei ollut oikeaa päivällistä ollenkaan, vaan todella hyvät letut kirpakan luumuhillon ja purkkikermavaahdon kanssa toimittivat ruoan virkaa, koska me voimme tehdä niin. Lisään postauksen CampSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, siellä on myös lettuaiheisia postauksia. 

Tour de Francen etapissa vaihtui johtaja, Tadej Pogacar ilmeisesti jakoi voimansa väärin ja hän jäi kokonaiskilpailussa kolmanneksi. Etapin voittajaksi ajoi Jonas Vingegaard ja hän nousi keltaisen paidan haltijaksiksi. Olin jo vähän toiveikas, että Nairo Quintana olisi voittanut etapin, mutta hänen vauhtinsa riitti etapilla kuitenkin toiseen sijaan. 

Alla olevassa kuvassa on matkakatsomomme, CampaAdrian telkkarin saa käännettyä näkymään uloskin, silloin viritämme huivini oviaukkoon siltä varalta, että olisi kärpäsiä tai muita isompia pörriäisiä. Jos olisi sääskiä, verho ei niitä tietenkään pidättelisi kovinkaan hyvin. 

Paljon Calvadosta ja vielä enemmän siideriä kanalle

Omena ja kana sopivat hyvin yhteen, se on unversaali totuus. Nyt on hyvä omena-aika, etenkin jos naapurilla on suuri omenapuu ja meillä siihen vapaa käyttöoikeus heidän poissaollessaan. Tämän ranskalaisen kanaruoan söimme viime viikolla yhdessä Le Bureau-porkkanaraasteen kanssa. Säästin postauksen sellaiselle päivälle, jolloin minulla ei ole aikaa ruoanlaitolle. Sellaisia ei kyllä ole usein enää, mutta jonain päivänä voi olla laiskuutta ilmassa. Tänään oli vähän sellainen päivä. Ohjeen ruokaan otin täältä. 

Calvadoksessa ja omenasiiderissä haudutettu broilerin koipireisi

• 1 broilerin koipireisi/syöjä (meillä oli kolme koipeliinia, koska pakkauksessa oli kolme kpl)
• 3 pientä kotimaista omenaa
• voita paistamiseen
• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl Calvadosta
• 2 dl kuivaa omenasiideriä (meillä Lidlin ranskalaista, ajoittain myynnissä olevaa)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia ja rakuunaa oksina
• 1 dl kermaa
• 1 tl dijonsinappia
• tuoretta persiljaa

Leikkasin omenat lohkoihin, en kuorinut herkkämakuisia kotimaisia omenia. Leikkasin sipulin ja valkosipulinkynnet viipaleiksi. Taputtelin koipireidet kuiviksi ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. 

Sulatin uunin kestävässä kasarissa voita ja paistoin hetkisen omenalohkoja voissa. Varoin muussaamasta niitä. Kaavin lohkot lautaselle odottamaan, ne tulisivat uudelleen ruokaan vasta lopussa.

Lisäsin kasariin lisää voita ja nostin koipireidet paistumaan, paistoin kumpaakin puolta muutaman minuutin, niin että nahkapuoli etenkin sai nättiä väriä. Nostin palaset toiselle lautaselle (tässä tulee tiskiä, varoitan) odottamaan. 

Seuraavaksi kasariin pääsivät sipuli ja valkosipuli ja vielä pikkusen voita. Kääntelin niitä niin, että ne laiskistuivat hiukkasen. 

Laitoin uunin kuumenemaan 190 asteeseen. 

Kaadoin sipulien päälle Calvadoksen, pitää varoa, ettei se liekity, ellei sitä erityisesti tahdo, joten siksi aikaa liesituuletin pois päältä. Jos paistelee induktiolla, alkoholin syttyminen ei ole todennäköistä, mutta kaasulla niin saattaa käydä, jos kallistelee pannua. (mikäli alkoholi syttyy pannulla eikä sitä halua, niin äkkiä kansi vaan päälle ja pannu pois liedeltä, niin liekki tukahtuu). 

Annoin Calvadoksen kiehua kasaan noin puoleen ja sitten lisäsin siiderin kasariin sipuliseokseen. Tästä muodostui haudutusliemi. Nostin koipireidet kasariin sipuleitten päälle liemeen nahkapuoli ylöspäin. Asettelin reunoille timjami- ja rakuunaoksia. Laitoin kannen päälle ja nostin kasarin uuniin noin 90 minuutiksi. Jos on kiireempi, liha kyllä on kypsää aiemminkin, ainakin tunnin kohdalla, mutta meillä ei ollut ruokakiire.

Kun liha oli mureaa ja alkoi olla nälkä, viimeistelin ruoan. Nostin kasarin pois uunista ja kahdella pihdillä koipireidet lautaselle. Poimin isoimmat yrttioksat kompostiin. Lisäsin kasariin kermaa ja dijonsinappia ja sekoitin. Nostin kastikkeen kiehumaan ja kun se hieman sakeni, asettelin koipireidet kastikkeeseen ja niiden väliin aluksi paistetut omenalohkot. Kauhoin kastiketta päälle ja laitoin kannen hetkeksi kasarin päälle, jotta ruoka olisi varmasti kuumaa.

Annokseen nostin varovasti melkein hajoavan kypsän koipireiden  ja lusikoin päälle kastiketta, omenalohkoja, sipulia ja ripottelin koristeeksi tuoretta persiljaa. Kaverina oli tosiaan sitä porkkanaraastetta ja muutama pannulla paistettu perunalohko. 

Tour de Francen kahdeksastoista etappi oli viimeinen vuorietappi. Meillä oli teknisiä ongelmia lähetyksen alussa emmekä nähneet mitä ensimmäisellä sadalla kilometrillä tapahtui. Lopun etapin ajan Eurosportplayer toimi moitteetta ja saimme ihailla upeita vuorimaisemia. Kaksikko samasta tallista, Ineoksesta, Michal Kwiatkowski ja Richard Carapaz tulivat kaikessa rauhassa maaliin, voittajaksi Kwiatkowski. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic. 

Uusi versio sous vide-päärynöistä

Perhepäivällisen jälkiruokana meillä oli sunnuntaina uusi versio sous vide-päärynöistä. Edellisellä kerralla kypsensin päärynät Marsalassa, tällä kertaa ranskalaisessa kuivassa siiderissä. Vaikka Marsalasta sai keitettyä melkein toffeemaisen paksun kastikkeen, taisin pitää vielä enemmän tästä siiderisestä versiosta. 

Sous vide-päärynät siiderikastikkeessa jäätelön kanssa

• 4 pienehköä päärynää
• 2 dl kuivaa ranskalaista siideriä
• 3 rkl muscovadon ja tavallisen sokerin sekoitusta
• nokare voita
• vaniljajäätelöä
• pieniä suklaanappeja

Kuumenna sirkulaattorilla vesi kattilassa 85 asteeseen. Veden kuumentuessa valmistele päärynät. Ota esille sopivan kokoinen minigrip-suljettava muovipussi. Kuori päärynät, leikkaa kannasta pieni viipale pois, jotta päärynä pysyy pussissa pystyssä. Jätä "tikku" paikalleen. Nosta päärynät pussiin vieretyksin, ripottele päälle sokeri ja kaada pussiin siideri. Sulje pussi melkein kokonaan ja laske se kuumaan veteen niin, että pussi on vedessä melkein yläreunaan asti, suurin osa ilmasta puristuu pussista pois. Sulje pussi kokonaan ja kiinnitä pussi pyykkipojalla kattilan reunojen ylitse asetettuun varrastikkuun. Näin pussi ei pääse uppoamaan kokonaan veteen, tämä kun ei ole vakumoitu. 

Päärynät kypsyvät noin tunnissa, jos ne ovat melko pehmeitä jo valmiiksi, voivat ne olla kokonaan kypsiä jo 40 minuutissakin. Nosta pussi pois vedestä ja aseta se korkeareunaiselle lautaselle. Leikkaa pussiin reikä ja valuta siiderinen liemi lautaselle. Kaada liemi kattilaan ja lisää sinne pieni nokare voita. Keitä lientä kasaan niin, että se paksuuntuu ja määrä vähenee noin puoleen. 

Laita tarjoiluvadille jäätelöä, nosta lämpimät päärynät jäätelön päälle ja valuta pinnalle kastiketta. Ripottele pieniä suklaanappeja viimeistelyksi. Päärynät tuppaavat lähteä luistelemaan jäätelöltä, mutta ei se niin nokonuukaa. Siiderissä kypsennetyt päärynät olivat ainakin minusta marsalassa kypsennettyjä parempia, mutta se voi kyllä riippua osaksi päärynälajikkeestakin. Tämä jälkiruoka päätti mukavan perhepäivällisen. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous Vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki sirkulaattorilla tekemämme ruoat.

Churrot uudella tapaa haastevapaan kynnyksellä

Tänään päättyy CampaKeittiön kahdeksas vuotuinen kolmeosainen ruokahaaste.  Churroteltu  on jokaisena blogaanivuonna, useimmiten La Vueltan viimeisenä päivänä, toisinaan vähän aikaisemmin. Kerran aloitimmekin #spanishfoodchallengen churroilla, samantien melkein 20 hengelle. Siinä sitä oli uppopaistamista.

Tänä vuonna kyselin jo hyvissä ajoin nuorisolta milloin he ehtisivät churroille ja tämä La Vueltan päätöspäivä oli etukäteen sopivin päivä. Osalla oli sitkasta flunssaa, mutta toivoin, että kaikki pääsisivät tulemaan. Aloitimme perhepäpäivällisen suurella salaatilla, johon keräsin kaikenlaista hyvää.

Etsin churro-ohjetta jo edellispäivänä. Olen useimmiten käyttänyt tätä ohjetta, jolla churrot saa kyllä onnistumaan, mutta kovin autenttinen se ei taida olla. Siinä saa olla tarkkana, että taikina ehtii kypsyä kokonaan churron keskeltä. Viime vuonna kokeilin Arielan ohjetta kirjasta Andalusian auringossa, se oli hyvin paksua taikinaa, jonka pursottamisessa tarvittiin habaa. Lopputulos oli lähempänä madridilaisia churroja kuin aikaisemmin käyttämäni taikina. 

Tänä vuonna löysin kiinnostavan ohjeen minulle ennestään tuntemattomasta blogista Broma Bakery. Taitaa olla aika suosittu blogi. Ohjeen kiinnostava osa oli se, että taikinaan käytettiin siideriä ja omenasosetta. Ja niitä kumpaakin meillä oli saatavilla. 

Omenaiset churrot viidelle

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl jauhettua kanelia
• ihan vähän jauhettua neilikkaa
• ihan vähän jauhettua inkivääriä
• ihan vähän jauhettua muskottipähkinää
• 2 dl omenasiideriä
• 0,6 dl omenasosetta
• 6 rkl voita
• 1,5 rkl muscovadosokeria
• 0,5 tl suolaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 kananmunaa
• kanelisokerisekoitusta loppukierittelyyn
• 1,5 l rypsiöjyä uppopaistamiseen

Churropuuhat

1. Kuumenna öljy 190° C padassa, pidä saatavilla padan kansi ja tukevat patakintaat.
2. Sekoita öljyn kuumetessa kuivat mausteet kulhossa jauhoihin. 
3. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan siideri, omenasose, voi, sokeri, suola ja vaniljatahna. 
4. Kuumenna seos kiehuvaksi. 
5. Sekoita mukaan jauhot kipakasti vatkaten, tukeva nuolija on tässä hyvä työväline. 
6. Anna seoksen jäähtyä hieman.
7. Vatkaa mukaan kananmunat yksi kerrallaan, lopputulos on kiiltävä melko tahmainen taikina. 
8. Laita tukevaan pursotuspussiin tähtitylla ja sulje pussinsulkijalla juuri tyllan yläpuolelta, tämä estää taikinaa valumasta tyllaan ennen kuin olet valmis uppopaistamaan.
9. Kaavi taikina pursotuspussiin ja sulje pussi yläreunasta leveällä pussinsulkijalla, on helppo kääriä pussia pienemmäksi pussinsulkijan ympärille taikinan vähetessä.
10. Ota lähettyville astia joissa on talouspaperia (tässä churrot valutetaan heti paistamisen jälkeen), toinen astia jossa on kanelisokeriseosta ja kolmas jossa valmiit churrot säilytetään lämpiminä syömiseen asti.
11. Kun olet valmis aloittamaan paistamisen, mittaa öljyn lämpötila ja kun se on 190 astetta, purista pussista taikinaa lähellä kuuman öljyn pintaa. Tämä taikina on paljon juoksevampaa kuin aikaisemmat käyttämäni taikinat, joten sitä piti kiemurtaa kuumaan öljyyn erinäisiksi kiehkuroiksi. 
12. Paista churroja kunnes niiden pinta on kauniin ruskea joka puolelta, kääntele pihdeillä tarvittaessa. 
13. Nosta valmiit churrot reikäkauhalla paperin päälle kuivahtamaan.
14. Pursota uusi satsi paistumaan.
15. Nostele kuivahtaneet churrot kanelisokerissa ja pyörittele ne kauttaaltaan seoksessa. 
16. Nosta valmiit churrot kolmanteen astiaan ja peitä se kannella. 
17. Paistumassa olevat ovatkin jo valmiita, joten nostele ne pois ja jatka samaa rataa, kunnes koko taikina on käytetty. 
18. Jätä öljy peitettynä jäähtymään. Siivilöi öljy käytön jälkeen viileänä takaisin pulloonsa, sitä voi käyttää samaan tarkoitukseen pari kolme kertaa. Älä käytä samaa öljyä makeitten ja suolaisten paistamiseen, saavat vain kummaa sivumakua puolin ja toisin. Kun öljyä ei enää kehtaa käyttää, imeytä se kompostiin muutamassa erässä muiden kompostoitavien seassa. 

Suklaakastikkeen tein tällä kertaa hyvin yksinkertaisesti sulattamalla Brunbergin laktoositonta suklaata vesihauteessa. Nämä churrot olivat hämmästyttävän aidon makuisia, hyvin ilmavia ja kevyen oloisia, mikä on tietysti oudosti sanottu uppopaistetusta syömisestä. Väri tuli aika tummaksi, johtuen muscovadosokerista, mitenkään palaneita kiehkurat eivät olleet. Pidimme kaikki näistä omenalla maustetuista churroista, mutta taikina olisi saanut olla hieman paksumpaa tai kylmempää tai molempia pursotusvaiheessa.

La Vueltan viimeinen etappi ajettiin seremoniallisena Madridissa jo illan hämärtyessä. Madridia kyllä katseli mielikseen ja sinne voisi joskus mennäkin. Simon Yates leivottiin siis tämän La Vueltan voittajaksi ja se varmasti toimi keväisen itsetunnon kolhun parantajana. Kirimiesten taistelu lopussa oli kyllä aika sekava ja olin jo innostua, että Peter Sagan voittaisi, mutta ei. Elia Viviani voitti La Vueltan viimeisen etapin.

Tämän postauksen myötä CampaSimpukka siirtyy haastevapaalle aina ensi kevääseen asti. Piakkoin poikkeamme parissa länsinaapurimaassa ja niistäkin on tiedossa postauksia ravintoloiden ja nähtävyyksien tiimoilta. Vielä pitäisi yksi Viron kartano-postauskin puristaa, sillä haluamme muistaa missä kaikissa paikoissa olemmekaan käyneet.

Ompulle huikkaa - Manzanas Doradas - kultaiset omenat

toisen omppuvarkaan saalis

Etsiskelin espanjalaista jälkkäriohjetta, jossa olisi omenia, sillä meillä oli aikomus mennä omenavarkaisiin. Minä en koskaan lapsena päässyt omenavarkaisiin, sillä asuin niin pohjoisessa, että olisi pitänyt alkaa myymälävarkaaksi. Nyt meillä tosin oli naapurin kehotus ottaa omenia heidän satoisasta puustaan, omaan puuhumme ei tullut yhden yhtä omenaa. Samaan aikaan kanssamme hämäräpuuhissa oli käpytikka, jonka tekniikkaa saimme ihailla otettuamme sen keskenjättämän omenan pois oksasta. 

Heitin matoa koukkuun foodgawkeriin ja siihen tarttui tämä kiinnostava ohje kultaisista ompuista. Googlekääntelin hieman, sillä espanjani on edelleenkin olematonta. Käytin tähän seuraavia aineksia:

• 1 omena/syöjä
• Moscatel-viiniä (ranskalaista kuivaa siideriä nuorison omppuihin)
• 160 g vehnäjauhoa
• 160 g sokeria
• 200 g vettä (joo, ohjeessa oli vesi grammoina)
• auringonkukkaöljyä paistamiseen

Kuorin omenat, poistin keskiosan omenaporalla ja leikkasin hedelmän noin puolen sentin viipaleisiin. Asetin kaksi ompuista lasiin, johon ne sopivasti mahtuivat ja kaadoin päälle Moscatel-viiniä. Kolme omenista laitoin vähän korkeampaan lasiseen astiaan ja ne pääsivät siiderikylpyyn, sillä arvelin Moscatelin olevan nuorison suuhun liian ätläkkää. Tai voimakasta. Omenat saivat hukuttaa murheitaan juomaan muutaman tunnin.

Jälkiruoka-aikaan sekoitin taikina-ainekset, jauhon, sokerin ja veden tasaiseksi taikinaksi. Kuumensin litran verran auringonkukkaöljyä noin 170 asteeseen (tämä oli oma arvioni sopivasta lämmöstä, linkkamassani blogissa lämpötilaa ei kerrottu) ja kalastin mukavalla tuulella olevat omenaviipaleet (sekoittamatta niitä keskenään, sillä siinä olisi kupletin juoni ikäänkuin tärvääntynyt) kuiville. Kastelin muutaman viipaleen kerrallaan taikinaan ja friteerasin ne kypsiksi ja kullankeltaisiksi. Asettelin ne vuokaan talouspaperin päälle odottamaan. Se oli kyllä virhe, sillä taikinassa oli niin paljon sokeria, että omenista tuli melko tahmeita. Seuraavan setin laitoin vain metallisen vuoan pohjalle hetkeksi. Lopuksi (edelleenkin laadut sekoittamatta) sirottelin frittien päälle tomusokeria ja hiekoitin ne kanelilla. Kultaiset omenat maistuivat  mainioille vaniljajäätelön kanssa.

Huomautus: frittitaikina oli ensimmäinen tällainen makea taikina, jonka olen tehnyt. Sen kanssa saikin olla tarkkana, sillä omenaviipaleet olivat helposti tarttumassa toisiinsa, reikäkauhaan ja pihteihin. Taikinaa olisi ollut ainakin kahdeksan omenan friteeraamiseen. Öljyn lämpötilan oli parempi olla noin 180 astetta, jolloin pinta tuli nopeammin vähemmän tarttuvaksi.

tuollaisessakin Kammenpyörittäjä oli mukana

Vueltan toinen etappi olikin sitten heti mäkinen ja yli kymmenen kilometrin nousuun päättyvä. Mahtaisinko ikinä jaksaa ajaa kymmenen kilometrin ylämäkeä? Enpä usko. Eilisen aika-ajon nopein joukkue oli Astana ja punaisessa paidassa tänään ajaa Janez Brajkovic. Aloimme äsken katsoa etappia kaiken kokkailun jälkeen tallenteelta. 

Päivälliseksi meillä oli paistisalaattia, jonka kokosin uudelle lempivadilleni. Grillasin naudan sisäfileen keskiosan miedolla lämmöllä 60 asteen sisälämpötilaan. Maltoin antaa lihan levätä folioon käärittynä parikymmentä minuuttia, ennen kuin leikkasin se oikein ohuisiin viipaleisiin, jotka asettelin aivan tavallisen salaatin päälle. Paistoin muutaman esikeitetyn perunan lisäksi ja pilkoin kappaleen fetaa, jota en ripotellut vatiin parin fetavastaisen ruokailijan iloksi.

ps: Joimme myös omenien juottamismoscatelin, se oli ihan hyvää!

Välillä jälkiruokaa - uuniomenat

Uuniomenia tehdään varmaan jokaisessa maassa, jossa on omenia ja uuneja, niin myös Espanjassa. En vielä poiminut koko satoamme, neljää omenaa, vaan turvauduin osto-omeniin. Ohjeen otin täältä. Soveltelin hieman, se ei hämmästyttäne ketään. Ohjeessa vuokaan laitettiin valkoviiniä, mutta meillä oli tilapäinen puutos, mitä tulee valkoviiniin, joten laitoin kuivaa omenasiideriä. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Valmistelin kuusi omenaa poistamalla siemenkodan omenaporalla ja kuorimalla omenat. Asettelin omenat uunin kestävään vuokaan. Pilkoin parikymmentä kuorittua mantelia ja kaivelin kuiva-ainekaappia jonkun tumman sokerin toivossa. Löysin kivikovan paketin muscovadoa, mutta intiaanisokeri oli irtonaista. Arvelin sen käyvän myös. Pujottelin omenan keskellä olevaan reikään ensin vähän intiaanisokeria, sitten mantelisilppua, seuraavaksi pari pientä suklaanappia (koska Peter Selin juuri kuului kertovan Eurosportilla, että siellä missä Vueltaa ajetaan tällä hetkellä, on tapana syödä hedelmiä suklaan kera) ja pienen nokareen voita. Päällimmäksi vielä vähän sokeria ja koko omenien päälle kanelia. Kaadoin vuokaan noin 1,5 dl kuivaa omenasiideria. Paistoin omenia noin 35 minuuttia. Söimme ne vaniljakastikkeen ja kahvin kanssa.

Vueltan kuudestoista etappi, lepopäivää edeltävä näytti olevan melkoista rääkkiä. Kolmas rankka vuorietappi peräkkäin tuntui varmasti monenkin jaloissa. Lopun jopa 24 % jyrkkyys oli kyllä aivan järkyttävää. Nyt on kyllä pikku paussi paikallaan, kisa jatkuu keskiviikkona.

Siideripossua

Syömme porsaanlihaa melko harvoin, ohitan usein porsaan lihatiskeissä vilkaisematta ja päädyn johonkin toiseen valintaan. Kammenpyörittäjä oli ostanut porsaan sisäfileen aikoen valmistaa siitä jotain ruokaa, mutta aikataulullisista syistä file oli jääkaapin kylmäosastossa tänäänkin, kun vapaapäivänäni automaattisesti omin keittiövuoron itselleni. Kun ulkona oli vielä pilkkopimeää ja pakkastakin huimat 25 astetta, oli mukava heräämisen jälkeen tehdä lämmin pesä sohvannurkkaan ja alkaa etsiä sopivaa ohjetta possulle. Mietin välillä, että miksi ihmeessä ostan keittokirjoja edelleenkin, kun melkein kaikki käyttämäni ohjeet ovat nykyisin blogeista peräisin? En osaa vastata muuta kuin, että mihin sitä pakkomielteistään pääsee, minulla ei koskaan voisi olla liikaa kirjoja, vaikka muuta voisi luulla erinäisistä pinoista ja vaakapinnoille kinostuvista kasoista. 

Aamuisa foodgawker-kierrokseni tuotti tulosta possuohjeiden sivulla numero 19. Sivuja olisi ollut vielä toistasataa selattavana, joten en ollut edes huolissani vielä. Olin varma, että jotain kiinnostavaa kyllä osuisi silmiini. Selailin blogeja sieltä täältä ja ohitin tietysti kaikki kymmenet pulled pork- ja pork belly-ohjeet, vaikka niissä olikin mahtavan näköisiä herkkuja. Tenderloin-ohjeissa oli paljon erilaisia vaihtoehtoja ja pitemmäksi aikaa pysähdyin Noble pig-blogiin siiderissä haudutettujen possumedaljonkien kohdalle. Olen selaillut tuota blogia ennenkin ja nyt päätin kokeilla linkittämääni ohjetta. Siiderietikkaa ei taloudesta löydy, mutta arvelin voivani korvata sen valkoviinietikalla. Pidin ajatuksesta, että ruoka olisi nopea valmistaa, vaikka sunnuntaisin yleensä viihdynkin keittiössä pitkiäkin aikoja.

Siivosin fileestä kalvot pois ja leikkasin sen noin puolentoista sentin viipaleiksi. Ripottelin viipaleille hieman suolaa. Paistoin viipaleita padassa öljyn ja voin seoksessa (sitä omatekemääni voita, joka toimii hienosti), kunnes pinnat olivat kauniin ruskeat. Ohjeessa neuvottiin malttamaan mielensä, eikä nyhtämään lihoja irti liian aikaisin kääntämistä varten, riittävästi paistuneet palat irtosivatkin nätisti. Nostelin paistetut palat lautaselle ja kaadoin pataan kastikeainekset.

• 2,5 dl kuivaa ranskalaista siideriä
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 rkl valkoviinietikkaa

Raaputtelin puisella lastalla kaikki makuainekset padan pohjasta liemeen ja annoin sen kiehua reippaasti. Nostelin lihapalat kastikeliemeen ja haudutin niitä muusiperunoiden kypsyessä.  Siirsin lihapalat toiseen astiaan, ripotin niille myllystä mustapippuria ja peittelin foliolla. Nostin kastikkeen uudelleen kiehumaan ja annoin sen kiehua kokoon niin kauan, että sitä oli jäljellä desin verran. Siinä oli intensiivinen kirpeä maku, joka sopi lihalle mainiosti. Tein lisäkkeeksi muusia puikulaperunoista ja pakastimen viimeisestä ruohosipulinipusta.  Possu oli mureaa ja hyvää, pitääkin useammin ottaa possua ohjelmaan!

Pyöräilymaailmassa seuraava merkkitapahtuma on Tour of Qatar, joka alkaa ensi viikon sunnuntaina, samaan aikaan, kuin meillä kotimaassa jännitetään presidentinvaalin toista kierrosta. Tällä kertaa näemme kilpailua myös televisiosta, mutta maisemiltaan kyseinen kisa ei ole mielenkiintoisimmista päästä. Tässä vaiheessa kautta kelpaa kyllä tämä aavikkokisakin. Suosikkini Mark Cavendish aloittaa kautensa Qatarista, suomalaisia ajajia en listoista löytänyt. Työt vievät aikani tehokkaasti Tour of Qatarin aikana, mutta toivon ehtiväni kokeilla jotain sinne suuntaan vivahtavaa ruoka, josta minulla ei ole sitten niin minkäänlaista kokemusta. Ottaisin mielelläni vastaan ehdotuksia ruokalajeista.

Pyöräily ilmeinen sukuvika? Kuvassa mukana Kammenpyörittäjän isoisoisä

Lammasta uunissa ja gratin dauphinois

Meillä on keväällä ruokapiirin kautta ostettua lammasta vielä jäljellä, marjasato pukkaa päälle ja pakastinta pitää tyhjentää. Niinpä otin eilen pussillisen sekalaisia paloja sulamaan. Mukana oli kyljyksiä ja yksi potka, ostimmehan puolet lampaan takapäästä, joten enempiä potkia kauppaan ei pitänyt kuuluakaan. Tutkin kirjojani sillä silmällä, miten ranskalaiset lampaansa valmistavat, useimmissa ohjeissa kyljykset grillattiin. Arvelin potkan tarvitsevan hauduttamista ja päätin tehdä saman tempun kyljyksille. Leikkelin niistä isoimmat rasvat ja otin potkasta kalvot pois. Sekoitin rosmariinia, valkosipulia, rakuunaa, suolaa ja pippuria oliiviöljyyn ja tilkkaan sitruunamehua. Pyörittelin lihapalat seoksessa ja levitin ne uunivuokaan. Mietin hetken mitä käyttäisin liemenä ja jääkaapista kutsuvana huhuillut kuiva siideri sai kyseisen tehtävän. Kolmasosalitran tölkki riitti peittämään lihat melkein kokonaan. Näin kerran Rick Steinin Välimerellisissä matkoissa jakson, jossa kreikkalainen rouva laittoi lammasta tähän tapaan, käyttäen olutta liemenä ja puulämmitteistä uunia kypsennykseen. Muutamien tuntien jälkeen liha näytti irtoavan luista pelkästä katseesta. Koska Ranska nyt jostain syystä sattuu jotenkin painamaan päälle, arvelin kuivan siiderin olevan sopiva niiaus sinne suuntaan.

Lisäkkeeksi tein perunagratiinia, joka ranskaksi on gratin dauphinois, tarkistin nimen monesta lähteestä olemattoman ranskantaitoni vuoksi. Se on sopiva lisäke maukkaalle lihalle eikä ole moksiskaan seuraavana päivänä lämmittämisestä, jos sitä sattuisi jäämään tähteeksi. Ohjeen otin Hans Välimäen kirjasta Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan

• 6 isoa perunaa
• 1 valkosipulinkynsi (ihmettelen näitä ohjeita, miten mihinkään voi yksi kynsi riittää)
• 2 dl kermaa
• suolaa
• mustapippuria
• (2 dl raastettua gruyereä)
• (voita, ei mainittu kirjassa tässä kohtaa, mutta valmistusohjeessa kyllä)

Uuni kuumennetaan 175 asteeseen. Perunat kuoritaan, leikataan ohuiksi viipaleiksi ja laitetaan sitä myöten kylmään veteen tummentumisen estämiseksi.  Uunivuoan pohja hierotaan valkosipulin kynnellä ja sen jälkeen voilla. Perunaviipaleet kuivataan keittiöpyyhkeellä ja viipaleet ladotaan kerroksittain vuokaan, joka väliin lisätään suolaa ja pippuria, päälle valutetaan kermaa ja  halutessa juustoraastetta. Päällimmäiseksi kaadetaan loput kermasta, niin että perunat lähes peittyvät siihen. Omana lisänäni ripottelen pieniä voinokareita ja valkosipulisilppua kerroksien väliin. Paistetaan uunissa noin 40 minuuttia tai kunnes kerma on imeytynyt perunaan, kypsyyttä on hyvä kokeilla tikulla.

Kaksi tuntia myöhemmin lammas oli valmista, liha irtosi luista haarukalla helposti ja maku oli muheva, perunat olivat ohjeen aikaa paljon pitempään uunissa, tosin tein isomman annoksenkin kuin ohjeessa, puolitoista tuntia riitti gratiinin valmistumiseen.

Se ainoa potka

Tour de Francen aloitusetapin kunniaksi päätimme avata samppanjapullon ja nauttia tämän ranskalaisen jalon juoman kotimaisten mansikoiden kanssa jälkiruoaksi. On ollut mukava katsella kilpailun reitin maisemia, Ranskassakin on näemmä ollut kaunis kesäinen päivä. Hauska on ollut myös kuunnella Selinien selostusta. Ikävä kyllä näimme useita kolareita, tyypillistä ensimmäisen päivän hermostuneisuutta. Ikävä kyllä Jaquesson-samppanjakaan ei ollut aivan odotuksia vastaavaa, hiivaisuus tuntui puuttuvan ja jollain lailla vaisua on kuplintakin lasissa. Mutta mansikat olivat maistuvia!

Ensimmäiseksi maaliin ehti keväisiä  klassikkoja voittanut Philippe Gilbert, toiseksi kiri Cadel Evans. Loppukilometrien kolarisumat sekoittivat pakkaa sen verran, että pääjoukko hajosi. Keltaisessa paidassa ajaa siis huomenna Philippe Gilbert, joka tänään saavutti ensimmäisen Tourin etappivoittonsa. Huomenna ohjelmassa on joukkueaika-ajo.

Cidre de Normandie kuumaan iltaan

Kun on riittävän lämmintä, ei ruoka oikein maistu. Ei myöskään tee mieli kuumentaa keittiötä yhtään kuumemmaksi kuin se jo on. Kun aurinko laskee vähän alemmas ja päivän kiireet ovat ohitse, on mukava istahtaa ulos varjoon ja avata pullo ranskalaista siideriä. Eräällä matkallamme Normandiassa ostimme marketista siideriä kylkiäisten kera, mukana oli kaksi perinteistä siiderikuppia. Niistä juoma silloinkin maistui ihanalta kuumana päivänä suuren puun varjossa loikoillessa. Saimme pitkän matkan ajan varjeltua kuppeja ja tuotua ne ehjinä kotiin asti. Siitä asti ne ovat olleet maitokahvikuppimme ja kun hyvää siideriä on saatavilla, nautimme sen tietysti oikeanlaisista astioista.

Jos nyt sittenkin olisi pieni nälkä, iltaan sopisivat hyvin syötäväksi sinisimpukat, siideri (jos sitä on keitinliemeksi asti holvattavaksi) sopii mainiosti simpukoiden keittoon. Leiriolosuhteissakin sinisimpukoiden valmistaminen Trangialla on onnistunut hyvin, simpukat suoraan rannalta ostettuina tai läheisestä kaupasta (jos ujostelee mennä ostamaan suoraan rannalta), muuta ei paljon tarvitakaan kuin vähän voita, sipulia, valkosipulia ja viiniä, sekä lopuksi loraus kermaa. En nyt ole nähnyt sinisimpukoita juurikaan paikallisissa kaupoissa, joten ei varmaan ole niille otollinen aika? Suomesta sinisimpukoita ostaessamme olemme huomanneet, että varmempi tapaus on ostaa Norjasta peräisin olevia simpukoita, tanskalaisperäisisssä olemme olleet huomaavinamme enemmän mudan makua, vai liekö sattumaa tai luuloa? Mutta toden sanoakseni, kuinka varmoja voimme olla siitä, mistä meille rahdatut simpukat ovat peräisin. Joskus niissä on tympeä maku, toisella kertaa onnistuu aivan mainiosti.

Criteriumissa kilpailu on jo loppusuoralla, enää kaksi etappia jäljellä. Kilpailua johtaa Sky-tallin Bradley Wiggins. Suosikkini Alexandre Vinokourov on pudonnut neljänneksi. Tänään etapin voitti ranskalainen Christophe Kern, joka ymmärtääkseni on ajanut ammattilaisena aina vuodesta 2003 asti, mutta saavutti tänään ensimmäisen tärkeän etappivoittonsa suuressa kilpailussa. On kyllä kiinnostavaa nähdä, miten aivan itsensä loppuun ajanutkin voittaja virkistyy,  kun maaliviiva on ylitetty ja ymmärtää, että voitto on totta. Näissä kiperissä loppuratkaisuissa ei aina tiedä kenen puolta olisi, pitkään irtiotossa sinnitelleen, vai suosikkinsa vai jonkun ihan muun.