Shrimp Alfredo

Tämä rapupasta syötiin jo kotona helmikuussa.  Ohje täältä. Säästin sen postattavaksi, jos en ehdi tai kehtuuttaa postata Giron aikana. Sellaista hetkeä ei vielä ole tullut, mutta postaan sen silti nyt, koska ruoka oli niin hyvä. En kyllä tehnyt täsmälleen noin, mutta riittävällä tarkkuudella. Tänään on kyllä ollut niin kuuma sää, ettei ollut jaksamista ruoanlaittoon. 

Rapu Alfredo kahdelle

• kahden hengen annos spagettia (paljonko se sitten kenellekin on)
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• 1 pussi suuria keitettyjä katkarapuja (pakaste Lidlistä, en nyt silhoonkaan muista, minkä kokoinen pussi, muttei kovin suuri)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 tanakka kevätsipuli silputtuna
• 0,75 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,75 dl kasvislientä
• 0,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria 
• 0,75 dl raastettua parmesaania
•  tuoretta persiljaa (tai basilikaa, jollei persiljasta perusta)

Sulatin katkaravut jo hyvissä ajoin ja kuivasin niitä talouspaperilla. Laitoin veden kiehumaan pastaa varten ja kun pastan kypsyminen oli noin puolivälissä, valmistin kastikkeen. Kuumensin pannulla öljyä ja kun se oli kuumaa, lisäsin pannulle sipulin ja valkosipulin. Kun ne olivat kuullottuneet hetken, kaadoin pannulle ensin valkoviinin ja sitten liemen. Annoin seoksen kiehua hetkisen aikaan, pari minuuttia. Seuraavaksi lisäsin kerman, sekoittelin ja jätin kiehumaan hyvin pienellä lämmöllä, ettei kerman rasva erottuisi. 

Kun pasta oli kypsää, otin talteen pienen kupillisen keittovettä, jos kokonaisuus vielä vaatisi hieman nestettä. Sekoitin kuivatut katkaravut kastikkeeseen, maustoin suolalla ja pippurilla ja vielä puolella parmesaanista. Yhdistin pastan kastikkeeseen, lisäsin pienen tilkan keittovettä ja ripottelin päälle paljon silputtua persiljaa ja loput parmesaanista. Tämä oli tosi hyvä ohje, paljon vähemmän kermaa kuin niissä kasteissa joita olen aiemmin tehnyt katkarapupastalle. 

Giro d'italia on jo lähes lopussa. Tänään ajettiin lyhyt etappi, vain 113 km mittainen. Katsoimme siitä vähän alle puolet iltapäivän helteessä, ei voi vielä sanoa, että viiletessä. Alle 10 km päässä maalista Jonas Vingegaard teki taas Jonas Vingegaardit ja lähti yksinään tavoittelemaan etappivoittoa nousuun päättyvällä etapilla ja hoitikin homman helpon näköisesti. Nyt hänen etumatkansa toisena olevaan on jo yli 4 minuuttia. Voisi ehkä ajatella, että homma on taputeltu, mutta ei nyt tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Jäljellä on vielä viisi etappia ja ensi sunnuntaina kisa loppuu. 

Garbanzos con Huevos – kikherneitä ja kananmunaa

Tänään oli taas paikkakunnan vaihto edessä ja kulkeuduimme jälleen kerran Loiren laaksoon. Minulta on vähän kyselty, että miksi kuljemme aina samoja reittejä. En oikein tiedä miksi sitä pitäisi perustella tai puolustella, me kuljemme siellä missä tykkäämme kulkea ja pysähdymme paikoissa, joissa on mukava olla. 

Jotta emme kuitenkaan olisi ajaneet aivan samaa reittiä Epernaysta Gieniin, ajoimmekin vähän eri reittiä. Sepä olikin mielikuvituksellista. Emme olleenkaan osanneet odottaa, että matkan varrella olisi kyliä ja kaupunkeja, kirkkoja ja vesitorneja. Meillä oli kaksi navia hommissa emmekä totelleet kumpaakaan juurikaan. Nyt olisi ollut paikallaan se tympääntynyt ääni, että no menkää ihan mistä tykkäätte. Kävimme muutamassa kaupassa matkan varrella, että saimme aikaa kulumaan ja olihan jääkaapissa taas tilaakin muutaman päivän pysähdyksen jälkeen. Nyt jääkaappi sitten onkin todella täynnä ja myös säilykeruokalaatikko, kävin sen läpi ja järjestelin, päässäni sijaitsee täyteläinen tietoisuus siitä mitä ruokaa meillä tällä hetkellä on. Harvinainen tilanne. 

Päivälliseksi grillasimme kanavartaat ja niiden valinnassa käytimme erittäin hyvää kriteeriä, pitää olla metallinen varrastikku. Ostimme kevätretkellä jostain kaksi varrasta ja saimme niiden mukana metalliset varrastikut, mutta kaksi on aika vähän. Nyt niitä on neljä emmekä enää tarvitse enempää. 

Espanjalaisena sivukkeena meillä oli Garbanzos con Huevos, eli kikherneitä kananmunalla, ohjeen otin mistäpä muualta kuin Spain on A Fork-blogista. Albert teki annoksiinsa uppomunat, mutta minä halusin nyt tehdä espanjalaiset käristetyt kananmunat, suureksi osaksi tiskinsäästösyistä. Ja hyvin toimivat. Pienensin taas ohjetta, tästä tuli ehkäpä noin 1,5 henkilölle mitoitettu määrä, mutta meille se riitti niin hyvin, että olimme tyytyväisiä, ettei tullut tehtyä mitään muita sivukkeita. Vähän taas muuntelin ohjetta sen mukaan, mitä meillä oli aineksia. 

Garbanzos con Huevos

• 1 rkl oliiviöljyä
• puolikas punasipuli silputtuna (jäänyt edelliseltä kokkaukselta)
• 3 pientä valkosipulinkynttä siivutettuna
• 5 vähän nahkeaa kirsikkatomaattia kuutioiksi leikattuna
• 1 pieni tölkki kikherneitä huuhdottuna (noin 2 dl)
• 1 dl kuivaa valkoviiniä (liemeksi, kun pitäähän sitä nyt olla jotain nestettä missä ruoka hautuu)
• 0,5 tl pimentonia
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 kananmunaa
• ripaus pimentonia
• suolaa ja pippuria
• tuoretta persiljaa

Antti grillasi kaksi kaupan lihatiskistä ostettua kanavarrasta, joissa oli kenties mainitut metalliset varrastikut. Lihapaloja oli 4/varras, niissä oli myös muutama pala vihreää paprikaa ja kaksi kirsikkatomaattia. Marinadia oli todella varovaisesti, ei mitenkään uiden, kuten Suomessa usein on. Samaan aikaan, kun minä tein kikhernesivukkeen, Antti hoiti grillauksen Campingazin pienellä grillillä, vartaita täytyi käännellä aika monta kertaa, sillä lihapalat olivat aika suuria, mutta lopputulos oli mitä mainioin. 

Ostimme tänään uuden pienen paistinpannun, sillä olen tuuminut, että kolme kattilaa ja yksi paistinpannu ei ole se paras kombo retkikokkailuumme. Jätämme toisen sarjakattiloista kotiin tältä reissulta, sen sarjan kolmas, suurin kattila siellä onkin. Nyt voin käyttää tarvittaessa kahta pannua yhtä aikaa. #kuihienooseon

Tänään sitten käytin kuitenkin vain yhtä pannua, sitä uutta. Kuumensin pannua kaasuliedellä ja kaadoin sille reilun lorauksen oliiviöljyä. Kumosin pannulle silputun sipulin ja viipaloidut valkosipulit ja paistelin niitä reilut viisi minuuttia. Tuuli aika reippaasti, joten piti olla tarkkana, ettei kaasuliekki sammu, vaikka tuulisuoja olikin viritetty. Tuulen suunta vaihteli koko ajan. 

Hetken päästä lisäsin pannulle tomaattikuutiot (alkoperäisohjeessa käytettiin jotain säilöttyä tomaattituotetta, mutta minä halusin käyttää tuoreet mutta jo vähän nahkeat tomaatit) ja lorauksen viiniä. Siitä sain seokseen tarpeeksi nestettä. Noin kolmen minuutin kuluttua lisäsin vielä pannulle huuhdotut kikherneet ja sekoittelin ja maustoin pimentonilla, suolalla ja pippurilla. 

Kun vartaat alkoivat olla valmiit, mutta jäivät vielä grillin kuvun alle hautumaan, kumosin kikhernesivukkeen pieneen foliovuokaan ja peittelin sen kannella. Kuumensin pannun uudelleen sitä välillä pesemättä (makupartikkelit you know) ja kaadoin kuumalle pannulle taas lorauksen oliiviöljyä. Rikoin kaksi kananmunaa pannulle paistumaan. Tällaisten espanjalaisten rapeaksi paistettavien kananmunien täytyykin hieman kipristyä reunoiltaan ja ne saattavat hieman poksahdella. Siksi olikin hyvä, että paistaminen tapahtui ulkona, eikä rakkaan CampaAdrian keittiössä. Kananmunan pohja ja reunat tulivat rapeiksi, valkuaiset hyytyivät kokonaan, mutta keltuaiset jäivät aavistuksen valuvaksi. 

Annoksiin Antti nosti kummallekin lautaselle kanavartaan ja minä lusikoin ympärille kikhernesivuketta ja päälle vielä kananmunan. Kananmunan päälle ripotin hieman pimentonia, sen verran mitä tuuli ei ehtinyt vielä mukanaan ja hieman suolaa ja pippuria. Tuore persilja oli sitten viimeinen silaus. 

La Vueltassa olikin sitten loppua kohden sekava etappi, Palestiinan puolesta ja Israelia ja kansanmurhaa vastaan mieliään osoittavat olivat asettuneet maalipaikalle niin, ettei kisaa voitu ajaa loppuun turvallisuussyistä. Nyt kun maaliintulosta on jo aika pitkä aika, ei vielä ole tullut Vueltan sivuille etapin lopputuloksia eikä kokonaiskilpailun tilannetta. Kilvanajo lopetettiin kolme kilometriä ennen maalia eikä ilmeisesti hyvityssekunteja ja pisteitä jaettu ollenkaan, eikä ollut mitään seremonioita. Oletan kuitenkin, että Jonas Vingegaard johtaa edelleen, sillä hän oli toinen heistä kahdesta, jotka ylittivät kolmen kilometrin viivan. Mutta palaan asiaan myöhemmin, kunhan tilanne selkiää. 

Fish à la minute ja tomato tian

Meillä on ystävä, jolla on tapana kertoa tarinoita hyvin värikkäästi ja jos ei tykkää kirosanojen käytöstä, kannattaa välillä laittaa sormet korviin. Kerran hän kertoi ravintolaruokailusta, joka ei mennyt ihan putkeen. Suuri seurue vietti perinteistä juhlapäivää ja tilasi kaikille tartarit. Ne saapuivat pöytään pitkän odottamisen jälkeen ja olivat pinnaltaan kuivia eivätkä muutenkaan ihan parhaita. Ystävämme kertoi tarjoilijalle, että tämä ei kelpaa (varmaankin omaan hienostuneeseen tapaansa) ja tämän jälkeen paikan omistaja/chef saapui pöydän ääreen ottamaan palautetta vastaan. Hän sanoi rannikkoaksentillaan, että "luuletsä että mä voin tehdä 100 tartaria à la minute, kun talo on täynnä" jne. Meille jäi sanonnaksi, että kun mitä tahansa toivoo tapahtuvan nopeasti, toinen sanoo sormea sosotellen, että luuletsä, että mä voin tehdä tämän tai tuon á la minute. Ystävällämme oli myös lempinimi tälle chefille, mutten laita sitä nyt tähän kumminkaan. 

Nyt on menossa jo toiseksi viimeinen päivä tämänvuotista ranskalaista ruokahaastetta ja tarkoitus oli syödä jotain kalaa. Kävin aamulla kaupoilla ja löysin kohtuuhintaisen pala kuhaa. Etsin sille ohjetta ja löysinkin sellaisen, sen nimi on kaksikielisesti Fish à la minute. Löysin sen tältä verkkosivulta. Sivukkeeksi tein tomaattitianin ja sen ohjeen otin täältä. 

Fish à la minute

• 200 g nahatonta kuhaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl pankomurua
• tuoretta persiljaa
• 1 rkl voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
• 1 rkl Noilly Prat-vermuttia
• 0,5, dl kuivaa valkoviiniä
• 1 tl pieniä kapriksia (oma lisäkseni)

Tomato tian

• 2 tomaattia (punainen ja vihreä)
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 tl valkosipulimurskaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia

Kuumensin uunin 200 asteeseen (ettei vaan talossa tulisi vilu). Odotellessa valmistelin kuhan ja tomaatit omiin metallivuokiinsa. 

Leikkasin tomaatit viipaleiksi ja sekoitin oliiviöljyyn valkosipulimurskan. Sutikoin toisen vuokan pohjalle hieman valkosipulista öljyä ja asettelin tomaattiviipaleet hieman limittäin toistensa päälle. Levitin pienellä sudilla loput öljystä ja valkosipulista tomaattiviipaleiden pinnoille. Hieman suolaa ja pippuria sekä muutama oksa timjamia. Laitoin tomaatit uuniin 200 asteeseen. 

Toiseen vuokaan sommittelin kalan, ensin pohjalle hieman öljyä ja siihen kalapalat (kuha oli kahtena vähän erikokoisena palana pakkauksessa), pinnalle suolaa ja pippuria, hieman pankomuruja, persiljasilppua ja voikuutiot, sekä omana lisäyksenä kaprikset, ajattelin, että niiden kirpeys sopisi tähän ruokaan. Lorautin kalojen ympärille hieman vermuttia ja valkoviiniä. 

Kun tomaatit olivat olleet uunissa 10 minuuttia, nostin kalavuoankin uuniin. Paistoin niitä yhdessä vielä noin 20 minuuttia. Kalapalat olivat niin pieniä ja ohuita, että tässä ajassa ne kypsyivät juuri sopivasti ja viinistä ja voista muotoutui hyvänmakuinen kastike. Tomaatti olisi voinut paahtua hieman kauemmin, mutta oli se hyvää näinkin. En nyt sitten tiedä miksi kalaruoka oli nimetty fish à la minuteksi, sillä sen valmistaminen vei kyllä ainakin puoli tuntia, vaikkei sekään kyllä mikään pitkä aika ole. 

Tour de Francessa oli toiseksi viimeinen etappi, joka oli tyypiltään hilly, eli mäkinen muttei ihan vuorinen. Jännää oli taas, Kaden Groves, jolle tämä oli ensimmäinen Tourinsa ja roolina apuajaja. Hienoa! Kokonaiskilpailun kärjen tilanne ei muuttunut. Huomenna sitten ajetaan seremoniallinen päätösetappi illansuussa Pariisissa ja Tadej Pogacar astuu voittajana palkintopallille, mikäli siis ajaa senkin etapin maaliin. 

Fromage Fort

Kävimme aamulla Tampereella Tulintorin kauppakeskuksen Boulangerie Marcossa, se avautuikin ranskalaisittain varhain, jo kello 07.30. Ostimme hapanjuurileivän ja patongin. Eiväthän ne halpoja ole, mutta ei tarvitse ollakaan. 

Kotiin tultuamme tein meille nopeat uunissa paistetut juustoleivät, ohjeen nimi on Fromage Fort ja otin sen täältä. 

Fromage Fort

• erilaisia juustojen loppuja, comtea, gruyèreä, parmesaania, punakittijuustoa, brietä, tuhkajuovajuustoa yhteensä noin 150 g
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 tl valkosipulimurskaa
• pippuria

Laitoin uunin kuumenemaan 225 asteeseen. 

Leikkasin veitsellä erilaisten juustojen loput pienehköihin kuutioihin ja keräsin ne blenderin kannuun, kaadoin mukaan ensin puolisen desiä viiniä ja pikkuisen valkosipulimurskaa. Laitoin blenderin töihin ensin pulsella ja sitten yhtäsoittoa siksi aikaa, että juustoista muodostui tahna. Lisäsin vielä hieman viiniä ja pippuria ja jatkoin seloittamista. Kun massa oli melkoisen tasaista ja aika paksua, kaavin sen lasiseen säilytysrasiaan. 

Leikkasin hapanjuurileivästä neljä viipaletta ja levitin niille juustotahnaa, tästä määrästä kului noin puolet. Loput laitoin jääkaapin kylmimpään osaan tiiviillä kannella suljettuna. Paistoin leipiä uunissa leivinpaperin päällä pellillä noin 15 minuuttia, kunnes juusto oli osaksi imeytynyt leipään ja osaksi saanut kivoja paistopilkkuja. 

Kiersin vielä pippuria kuumien leipien päälle ja nyt jälkeenpäin mietin, että juustomassaan olisi sopinut hyvin pieni tilkka Kirschwasseria, sitä viinaa jota laitetaan juustofonduen terävöittäjäksi. Ehkä teen lisäyksen loppumassaan huomenna, kun paistan vielä yhdet leivät meille airfryerissä. 

Tour de Francessa oli taas vuorossa vuorietappi. Ehdimme katsoa siitä tallenteena loput 20 km. Vaikka Richard Carapaz ei ole suosikkilistallani, en nyt murjota, vaikka hän voittikin etapin. Nyt hänkin liittyi siihen porukkaan ajajia, jotka ovat kaikki voittaneet etapin kaikissa kolmessa Grand Tourissa. Kokonaiskilpailun johtajana jatkaa Tadej Pogacar. Enää on jäljellä neljä etappia ja toivon, että Tadej pitää pintansa. 

Väärän päivän kalakeitto talvihorroksen aikaan

Olen tosi huono muistamaan erilaisia kansallisia ja kansainvälisiä korvapuusti- ja keittopäiviä, mitä nyt milloinkin instassa ja blogeissa näkyy. Olisi hauska osallistua, mutta hoksaan ne vasta, kun jotain muuta on lautasilla tai kello on niin paljon, ettei enää ole intoa alkaa leipoa. Leipominen on muutenkin jäänyt tosi vähälle viime aikoina, oikeastaan vuosina. Pitäisi leipoa niin pieniä määriä, että ne tulisi syötyä säällisessä ajassa, ettei siinä oikein ole mieltä. 

Juttelin vähän aikaa sitten siskoni kanssa päivän ruokasuunnitelmista ja hän silloin oli aikeissa tehdä lohikeittoa pitkästä aikaa. Minullekin tuli ajatus, että kun seuraavan kerran ostan lohta, teen minäkin lohikeiton. Ja niin teinkin, tosin päivän myöhässä kansalliseen kalakeittopäivään nähden. Blogissakaan ei ole kuin pari kala- tai lohikeittoa, joten yksi vielä mahtuu, olkoonkin että se syötiin päivän myöhässä ja postaan paljon myöhemmin. Viikon ainakin. Olen melko viikkopöllö nykyään, olen osittain talvihorroksessa. Sen näkee siitäkin, että Googlen mukaan en viime kuussa käynyt  kuin kolmessa paikassa ja nekin olivat kaikki alle 15 km päässä kotoa. 

Myöhästynyt lohikeitto kahdelle

• 4 pientä perunaa (enempiä ei taloudesta löytynyt)
• 3 porkkanaa
• 2 kevätsipulia
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 250 g lohta kuutioiksi leikattuna
• 5 dl vettä 
• pieni hippunen sahramia
• suolaa ja pippuria
• tuoretta tilliä
• 0,5 dl kermaa

Luulin, että meillä on enemmäkin perunoita, mutta niille oli käynyt huonosti, pussissa oli pitkiä ituja ja niitä minä en pysty kohtaamaan. Antti vei pussin varastoon ja laittaa perunat sitten multaan, jos kevät joskus tulee. Hän kuitenkin löysi toisen pussin perunoita, sieltä löytyi neljä pientä asiallista perunaa, jotka saivat luvan riittää. Porkkanaa oli kylliksi, sitä tuli nyt enemmän keittoon kuin perunaa, vaikka yleensä teen toistepäin. 

No, joka tapauksessa kuorin ja leikkasin perunat ja porkkanat kuutioiksi ja sipulit viipaleiksi. Säästin hieman sipuleiden vihreitä osia annosten päälle ripoteltavaksi. Tilliäkin leikkasin jo valmiiksi silpuksi. En ollut muistanut omaa tillivinkkiäni, joka kuuluu näin: Jätä perjantaina ostamasi tillinippu pussissaan pöydän reunalle pötkölleen äläkä vilkaisekaan siihen viikonlopun aikana, mikäli on tarkoitus käyttää tilliä sitten joskus. Sitten joskus ota tilli esille ja kas, se on ihan kunnossa. Olin laittanut tillin pussista purkkiin ja purkkiin vettä ja tilli oli kuoleman kielissä jo ostamista seuraavana päivänä. Vähän siitä sai vielä pelastettua. 

Leikkasin lohen kuutioiksi, kunhan olin ensin saanut se kohtuullisen sievästi leikattua irti nahasta. Loput fileestä siistin, vakumoin ja pakasti toista ateriaa varten. 

Laitoin pannulle öljyä ja voita ja kun pannu oli kuuma, kumosin sille perunat, porkkanat ja melkein kaikki sipulit. Kiersin myllystä suolaa ja pippuria pannulle. Kypsentelin niitä muutaman minuutin ja kaadoin mukaan valkoviinin, joka sai kiehua olemattomiin. Kumosin pannun sisällön kattilaan (olisin voinut tehdä tämän esipaistelun kattilassakin tiskinsäästösyistä, mutta enhän minä tajunnut) ja lisäsin mukaan vettä niin paljon, että ainekset peittyivät ja tuumin, että määrästä tulisi kaksi kunnollista kulhollista ruokaa. Ripautin kattilaan vähäsen sahramia. Varastoni alkavat ehtyä, joten otan aina vain ihan vähän purkista, niin riittää vielä seuraavaankin kertaan. Joskus sekin hauskuus lakkaa, tiedän. Sitten pitää lähteä vaikka caminolle, Espanjassa sahrami ei ole niin kallista. Ei oikeastaan kallista ollenkaan.

Annoin keittopohjan kiehua noin 10 minuuttia, siinä ajassa perunat ja porkkanat kypsyivät. Lisäsin mukaan lohipalat ja lorauksen kermaa, todellakin vain noin puoli desiä. En siksi, ettei enempää ollut, vaan koska keitto oikeasti ei tarvitse kovin paljon kermaa. Annoin keiton vielä hautua muutaman minuutin, lohipalat eivät kauan tarvitse kuumauittoa. Paljon (tai no sen verran kuin oli elossa) tilliä päälle ja loput kevätsipulista annoksiin vielä ja valmista oli. Edelleen pidän kuvakuria, eikä keitosta ole kuin  yksi lautaskuva. Ennen olisi ollut ainakin 12. 

Kanaa valkoviini-dijonkastikkeessa ja pyöräilyä

Tänään olimme kivalla pyöräretkellä Dordrechtissä, jonne oli leirialueeltamme reipas 10 km matkaa. Ajelimme hienoja ulkoilureittejä ja katselimme maisemia. Paluumatkalla poikkesimme tekemään ruokaostokset. Antti valitsi meille päivälliseksi kanaa ja minä valitsin miten se tehdään. 

Kanaa valkoviini-dijonkastikkeessa

• 2 isoa kanan rintafilettä
• 2 rkl voita 
• 2 rkl oliiviöljyä
• 3 kevätsipulia varsineen silputtuna
• 3 suurta valkosipulinkynttä viipaloituna
• suolaa ja pippuria
• Provencen yrttiseosta kuivattuna
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 1 dl kermaa
• 2 rkl sileää dijon-sinappia 

Maustoin rintafileet suolalla ja pippurilla ja paistoin niiden pinnat voin ja oliiviöljyn seoksessa korkeareunaisessa paksupohjaisessa retkikattilassa (tiskin minimoimissyistä). Nostin fileet lautaselle odottamaan ja paistoin samassa kattilassa lopussa voin ja öljyn seoksessa kevätsipulisilppua ja valkosipuliviipaleita hetkisen. Lisäsin kattilaan viinin ja annoin sen kiehua noin puoleen ja lisäsin mukaan sinapin ja kerman. Nostin fileet kattilaan ja jätin ne kypsymään noin vartiksi kannen alle, välillä niiden kylkeä käännellen. Lopussa otin kannen pois, että kastike sakenisi ja senhän se tekikin. Lisänä meillä oli airfryerissä paistamamme perunapaistokset ja herneitä. Oli niin ranskalaista niin ranskalaista. 

Tour de Francen toinen etappi ei meillä näkynyt, mutta Tourin verkkosivuilta vakoilin, että tasamaan 202 km etapin voittoon ylsi Wout Van Aert ja hän sai voitollaan myös kokonaiskilpailun johtajan keltaisen paidan. Lopputuloksista näin, että Peter Sagan oli kuudes, josta päättelen lopun olleen massakirityyppinen. Tadej Pogacar on kokonaiskilpailussa kolmantena ja eilinen aika-ajon voittaja on toisena. Huomenna vielä ajetaan Tanskassa, maanantai on siirtymäpäivä Ranskaan. 

Me pysymme samassa leiripaikassa ennätykselliset kolme yötä, huomenna teemme pyöräretken Rotterdamin keskustaan, sinne on noin 15 km matkaa. Maanantaina mekin teemme siirtymän, mutta emme vielä tiedä minne. 

Valkoviinissä haudutettu lohi lämpimän salaatin päällä

Tänään Tour de France jatkui lepopäivän jälkeen kymmenennellä etapilla, joka oli luonteentaan tasamaan etappi. Sää näytti olevan kaunis ja reitti kulki meille taannoisilta Ranskan matkoilta tutuilla seuduilla. 

Palasimme päivällä kotiin pieneltä kotimaan CampaAdria-reissulta ja samantien siirryin CampaKeittiöön laittamaan meille ranskalaista ruokaa. Löysin kiva ohjeen täältä ja soveltelin hieman, sillä meillä ei ollut pitkiä vihreitä papuja, mutta muita vihreitä vihanneksia sitäkin enemmän. 

Valkoviinissä haudutettua lohta lämpimän salaatin päällä

Lohi

• 400 g palanen nahatonta ja ruodotonta lohta
• suolaa ja pippuria
• 1 sitruuna viipaleiksi leikattuina
• muutama oksa oreganoa
• muutama lehti salviaa
• 1,5 dl valkoviiniä
• 1,5 dl vettä

Lämmin salaatti

• 1 pienehkö kesäkurpitsa
• 1 salottisipuli
• 6 ruusukaalia
• 2 rkl voita ja loraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• sitruunamehua

Lisäksi

• aiolia (meillä Lidlin valmista)
• salviaa

Valmistelin ensin kalan hauduttamiseen tarvittavan kasarin. Leikkasin sitruunan ohuiksi viipaleiksi ja Antti toi pihan kulatungista salviaa ja oreganoa. (lähdeohjeessa käytettiin marjoram-nimistä mausetta, jonka nimi on käsittääkseni suomeksi mäkimeirami, joka taas on oreganon kanssa samaa sukua). Kaadoin kasariin viinin ja veden. 

Siivosin lohipalasta rasvoja ja ruotoja pois ja irrotin nahkan. Ripottelin lohelle suolaa ja pippuria. 

Viipaloin mandoliinilla kesäkurren ja ruusukaalit ohuiksi viipaleiksi. Sipulin silppusin odottamaan. 

Kuumensin liemen kasarissa kiehuvaksi ja nostin lohipalan liemessä olevien sitruunaviipaleiden päälle. Pienensin levyn kasarin alta neloselle ja laitoin kannen päälle. Kalan oli tarkoitus kypsyä liemessä sitruunaviipaleiden päällä noin 10 minuuttia. 

Kun kala kypsyi, kuumensin toisella pannulla voita ja oliiviöljyä. Aloitin sipulista ja kypsensin sitä ensin pari minuuttia, sitten lisäsin pannulle kesäkurpitsaviipaleet ja siitä muutaman minuutin päästä vielä ruusukaaliviipaleet. Sekoittelin ja maustoin suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. 

Mittasin kalan sisälämmön, kun se oli kypsynyt 10 minuuttia. Sisälämpö oli tuolloin 52 astetta ja se oli minusta justiinsa sopiva. 

Kaavin lämpimän salaatin isolle vadille ja nostin lohipalan salaatin päälle. Antti tohotti pintaa hieman nätimmäksi minuutin tai kaksi. Lusikoin päälle valmisaiolia ja ripottelin lopuksi pinnalle salviasilppua. 

Tour de Francen etapin lopusta tuli odotettu massakiri. Voittajaksi ajoi Sam Bennett ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Primoz Roglic. Sam Bennett saavutti nyt ensimmäisen Tour de France-etappivoittonsa. 

Sydänsimpukat aterian alkuun

Eilen ilahduin kaupassa, kun siellä oli tarjolla sydänsimpukoita. Hyvä vielä, ettei tuossa kaupassa tarvitse ostaa koko pussia kerrallaan, vaan saa ostaa vähemmänkin. Edellisellä kerralla sakeoin simpukat, tällä kertaa käytin valkoviiniä liemenä. Vinkit tähän alkuruokaan otin The Blond Cook-blogista, jossa oli käytetty sattumoisin Finlandia-voita! 

Valkosipuliset ja -viiniset sydänsimpukat

• noin 300 g sydänsimpukoita kuorineen
• iso nokare voita
• loraus valkoviiniä
• muutama pieni valkosipulinkynsi
• sitruunamehua
• tuoretta basilikaa (ei ollut ohjeessa käytettyä persiljaa)
• suolaa simpukoiden puhdistamiseen

Valkkasin simpukoista pois ne, joiden kuori oli auki, niitä oli muutama tässä setissä. Laitoin simpukat kylmään veteen, johon olin sekoittanut ruokalusikallisen suolaa. Tällä konstilla simpukat saa sylkäisemään sisällään olevan hiekan pois. Kun oli alkuruoan aika, otin simpukat vedessä ja huuhtelin niitä vielä kylmällä vedellä. 

Sulatin pannulla voita ja laitoin valkosipulit litistettyinä pannulle hetkeksi. Lisäsin valkoviinin ja kun seos kiehui, kaadoin simpukat pannulle. Puristin päälle sitruunamehua ja sekoittelin. Laitoin kannen pannun päälle ja annoin simpukoiden kypsyä pari kolme minuuttia. Kun simpukat olivat auenneet, kaadoin ne lautaselle ja ripottelin päälle runsaasti tuoretta basilikaa. Olivat hyviä! 

Pelkkää kalaa

Välillä CampaKeittiössä menee ihan pieleen. Näin kävi perjantaina, kun minun piti valmistaa tomaattista lohta ja sille lisäkkeeksi gnoccheja. Löysin nimittäin pakastimesta pussillisen keittovalmiita gnoccheja ja ajattelin pakastimen vajennusmielessä käyttää ne pois. Olen ennenkin keittänyt ja sitten paistanut raakoina pakastettuja gnoccheja, mutta tällä kertaa se ei onnistunut ollenkaan. Ne hajosivat jo keittäessä melkein kokonaan ja pannulle kalastettuina niistä tuli vastenmielinen mössö, joka päätyi kompostiin. Niinpä meillä oli pääruokana vain lohta. Eikä onneksi ollut ruokavieraita. Alkuruoka sen sijaan onnistui hyvin, siitä pidimme kumpikin.

Lohta aurinkokuivatuilla tomaateilla

• 400 g nahatonta, ruodotonta lohta
• nokare voita ja tilkka oliiviöljyä
• 1 punasipuli
• 1 suuri valkosipulinkynsi
• 5-6 palaa aurinkokuivattua tomaattia
• 1 dl valkoviiniä
• 1,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• lehtipersiljaa
• limetin mehua

Aloitin pilkkomalla sipulin ja valkosipulin silpuksi ja leikkaamalla aurinkokuivatut tomaatit muutamaan palaseen. Sitten leikkasin lohipalan neljään yhtä suureen annospalaan, tarkistin ettei niissä ole ruotoja ja leikkasin reunojen rasvaisia kohtia pois. Ripottelin paloille suolaa, pippuria ja hieman limetin mehua.  Kuumensin pannulla voita ja öljyä ja paistoin kalapaloja molemmin puolin noin minuutin verran ja nostin palat sitten lautaselle odottamaan. 

Laitoin pannulle sipulit, valkosipulit ja aurinkokuivatut tomaatit ja kuullotin niitä hetkisen. Lisäsin mukaan viinin ja annoin sen kiehua melkein kokonaan kasaan. Kaadoin mukaan kermaa ja sekoittelin, maistelin ja maustoin hieman vielä suolalla ja pippurilla. Kun kastike oli kiehunut noin puoleen ja oli sakeaa, nostin kalapalat takaisin pannulle ja valelin niitä kastikkeella. Annoin kalan vielä kypsyä kastikkeessa pari kolme minuuttia. 

Kuten kerroin, lisäke meni pöhpilalle, mutta kyllä se kala oli oikein hyvää sellaisenaan. En alkanut siinä enää mitään muuta hosua, vaan haarukoimme kalan ja sen sakean kastikkeen sellaisenaan suihimme. 

Vaalea sangria

Minäkö matkimassa?

CampaKeittiön arkistoista löytyy sangriaa vain pari kerran verran. Aikaisemmin olen tehnyt sangrian punaviinipohjaisena, mutta alkukesän Portugalin matkalla maistoimme vaaleaa sangriaa, josta pidin punaista paljon enemmän. Eräänä kesäisenä päivänä yritin toistaa juoman kotioloissa ja melkein onnistuinkin. 

Vaalea sangria portugalilaiseen tapaan

• valkoviiniä
• sameaa omenamehua
• mansikoita
• omenaa
• pensasmustikoita
• jääpaloja

Leikkasin mansikat ja omenan paloihin ja pudottelin ne yhdessä mustikoiden kanssa lasipulloon. Kaadoin päälle saman verran kuivaa valkoviiniä ja sameaa omenamehua ja tungin muutaman jääpalan pulloon. Sekoitin ja laitoin pullon jääkaappiin viilenemään.

Vaalea sangria oli oikein hyvää, muttei se maistunut ihan samalta kuin aurinkoisella rannalla Praia de Barrassa. Klassinen aika kultaa muistot-juttu. Ehkä rantabaarin valkoviini oli hieman makeampaa, ehkä juoma oli muuten makeutettu, ehkä vain muistan väärin. Mutta pidin omatekemästä vaaleasta sangriasta enemmän kuin punaisista. Sain instagramin kommenteissa vinkin, että kanelitanko olisi saattanut olla ratkaiseva juttu. Pitääpä kokeilla seuraavalla kerralla ja ylipäätään hieman maustaa juomaa enemmän.

Parsaa, risottoa, pyöräilyä – mitä puuttuu?

Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

No ei puutu mitään! Tänään pyörähti käyntiin CampaKeittiön seitsemäs Italia-haaste. Samaan aikaan alkoi sadas Giro d'Italia. On tässä juhlan aihetta vaikka kuinka. Kun vuonna 2011 aloitin CampaSimpukan olin enemmän kuin epävarma saanko edes ensimmäistä haastetta valmiiksi, saati kaikkea kolmea sinä kesänä. Tässä sitä vain ollaan, aika on vilahtanut ohitse uskomatonta vauhtia, muttei bloggaamisen ilo ole kaikonnut, se on kasvanut. 

Ruokahaaste alkaa samasta ruokalajista kuin kuusi vuotta sitten. Kyseessä on risotto, jota en vieläkään tee kovin usein. Blogin tilastoihin se on päätynyt näitten vuosien aikana tätä ennen kuusi kertaa, mutta muutama muukin kokkauskerta on ollut. Keväinen sesonkituote, parsa pääsee tämän risoton päätähdeksi ja ohjeen otin uudesta keittokirjastani, The Silver Spoon Quick and Easy Iltalian Recipes. Minulla on se massiivinen parin tuhannen reseptin järkälekin, varsinainen Silver Spoon. En vain ole jaksanut siitä koskaan innostua niinkin lapsellisesta syystä kuin, ettei siinä ole kuvia. Tässä For Dummies-versiossa on ja muutenkin se on hyvin perusohjeisiin keskittyvä. Tullen kokkaamaan siitä useammankin ohjeen näinä viikkoina. Pienensin 4-6 hengen ohjeen noin puoleen. 

Parsarisotto

• 0,5 l lientä (tällä kertaa jotain vaaleaa lintulientä, etiketistä päätellen ehkä kanaa)
• 30 g voita
• 1,5 rkl oliiviöljyä
• 1 dl valkoviiniä (tätä ei ollut ohjeessa, mutta eihän tämä nyt ilman viiniä onnistu)
• nippu vihreää parsaa
• pieni sipuli 
• 175 g risottoriisiä
• parmesaania
• suolaa ja pippuria (ei mainita kirjan ohjeessa, mitä hittoa!)

Risoton tekeminen on hyvin yksinkertaista, sen vaan voi möhliä hyvin helposti. Useimmiten se tapahtuu niin, että alkaa säätää jotain muuta samaan aikaan. Kun muistaa, ettei kattilan ääreltä lähdetä ennen kuin ruoka on valmis, niin lopputulos on hyvä. Niinpä:

1. Ota esille kaikki ainekset kätesi ulottuville. Älä unohda niistä mitään, kuten minä yleensä.
2. Valmista liemi ja pidä se miedosti juuri ja juuri kiehuvana, ota esille sopiva pienehkö kauha. Ota myös lähettyville vettä kannussa, siltä varalta, että liemi loppuu ennen aikojaan, voit jatkaa lientä lisäämällä vettä ja kiehauttamalla sen nopsasti risoton kypsymisen aikana.
3. Leikkaa parsoista nuput erikseen sivuun ja silppua loput varsista pieniksi paloiksi, jätä jonkun verran kompostillekin. Silppua saa olla reilu kourallinen.
4. Silppua sipuli pieneksi.
5. Kiehauta vettä pienessä kattilassa ja laita parsannuput kuumaan veteen kannen alle, jätä ne kevyesti kypsymään veteen, niin ettei vesi enää kiehu. 
6. Raasta parmesaani valmiiksi ja mittaa riisi. 
7. Laita puolet voista ja loraus öljyä paksupohjaiseen kattilaan. Kun voi on sulanut ja se alkaa hieman kuohua yhdessä öljyn kanssa lisää silputtu sipuli kattilaan. Kypsennä pari minuuttia, varo polttamasta. 
8. Lisää riisit kattilaan, sekoittele ja kuullota riisiä pari minuuttia, varo taas polttamasta. 
9. Kun riisiin alkaa tulla hieman läpikuultavuutta, kaada mukaan viini. Sekoita koko ajan ja heti viinin imeydyttyä riisiin, ala lisätä lientä kauhallinen kerrallaan. 
10. Nakkaa mukaan silputut parsan varret.
11. Jatka kypsennystä ja lisäile koko ajan lientä, kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin.
12. Kun riisi on napakkaa, muttei enää kovaa keskeltä, on risotto valmista. Lisää loput voista, parmesaani, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta annoksen pinnalle kuumassa vedessä kevyesti kypsyneet parsanuput.

Jäin ihmettelemään ohjeessa muutamia kohtia. Siinä ei siis ollut risoton vaatimaa happoa, joka saadaan viinistä. Eikä sitä maustettu suolalla eikä pippurilla. Parsastakin puhuttiin hieman omituiseen sävyyn, mutta käytin omaa järkeäni. Sitä parasta. En muuten kuori koskaan vihreää parsaa, mikäli se on oikeasti jäntevää ja ohutta. Ei maksa vaivaa. 

Risotto oli kyllä ihanaa, vaikken saanutkaan sen kyytipojaksi Soleralta saamaamme keväisen kukkevaa valkoviiniä, Cuvée Rene Dopff Muscatia. Antti vakuutti, että viini sopi parsarisoton pariksi oikein hyvin. Viinin tuoksu oli  jo niin houkutteleva, että saatan huomenna tehdä itselleni minirisoton yövuoroputken päätteeksi. Mikäli tuntisit tarvetta kommentoida kyseistä viiniä jotenkin, ole kiltti ja tee se sähköpostin kautta campasimpukka@gmail.com sillä minun olisi se kommenttilaatikosta poistetettava ollakseni kiltti sponsoripullon vastaanottanut blogaani. Voit myös tulla käymään meillä ja kertoa mielipiteesi! 

Giro d'Italian ensimmäiset etapit ajetaan tänä vuonna Sadriniassa. Lähetyksen alussa muisteltiin viikko sitten harjoituslenkillä auton alle jäänyttä ja menehtynyttä Astana-tallin Michele Scarponia. Astana lähtee kisaan hänen muistokseen kahdeksan hengen joukkueella. 

Minun suosikkejani on tämän vuoden kisassa aika vähän, onneksi Nairo Quintana sentään. Ensimmäinen etappi oli 206 km mittainen ja siinä ykköseksi ehti Lukas Pöstlberger, Bora-Hansgrohen kuski, josta en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Mutta kyllä se passaa. Hän pukee päälleen huomenna kaunista pinkkiä toiselle etapille lähtiessään. Andre Gorilla Greipel oli kirissä kolmantena. Kyllä se tästä taas!

Ai niin, jos tahdotte osallistua CampaSimpukan 6-vuotisarvontaan, kommentoikaa eiliseen postaukseen sunnuntai-iltaan mennessä!

Coq au vin ja crème brûlée revisited

Tämän vuotinen Ranska-haasteemme, neljäs järjestyksessään, on erinäisistä syistä hieman onnahdellut. Olemme olleet reissussa, olen ollut toipilas, on ollut liian lämmin jne jne. Muutamia ranskalaisia ruokalajeja on kuitenkin lautasiltamme voinut bongata tänäkin vuonna, osa revisited-tunnisteella varustettuina. Samaan sakkiin solahti tämänpäiväinen ateriammekin, coq au vin pääruokana ja crème brûlée jälkiruokana. Kukkoa viinissä tein Julia Childin neuvoin blogin ensimmäisenä kesänä. Ei siinä silloin ollut kukkoa, eikä ollut tänäänkään, vaan broileria. Foodgawkeria selaillessani osuin hyvin nopeasti Bakers Royale-blogiin, jossa oli tehty Kukkoa Rieslingissä. Neuvot siihen olivat alunperin minunkin suosikkibrittini, Nigel Slaterin kirjasta. Luonnollisesti soveltelin jonkun verran.

Ensimmäisellä kerralla kukkoa viinissä-kokkailussani käytin punaviiniä, enkä ottanut valmiista ruoasta minkäänlaista kuvaa, en edes huonoa. Punaviini värjää vaalean lihan melko pahannäköiseksi. Nigel Slaterin ohjeessa viininä käytettiin rieslingiä ja kiinnostuin tästä heti. Meillä oli keväältä jemmattuna Schlumbergerin viiniä, jota olimme mielineet aukaista jo monta kertaa.

Coq au Riesling neljälle

• 4 broilerinkoipea
• 4 broilerin rintaleikettä (luullisia ja nahkallisia nekin)
• 100 g pekonia 
• 2 sipulia
• 8 isoa herkkusientä
• 1 rkl voita ja saman verran oliiviöljyä
• turaus valkosipulitahnaa (tai 2-3 valkosipulin kynttä)
• 3 dl kuivaa valkoviiniä
• 2,5 dl kanalientä
• 2 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• yrttipuketti
• tuoretta persiljaa koristeluun

Silppusin sipulin ja leikkasin pekonin ja sienet viipaleiksi. Kuivasin kanapalat. Laitoin pannun kuumenemaan ja sille voin ja öljyn. Paistelin kanapalojen pintoja muutamia minuutteja joka puolelta. Nostin palat isoon kannelliseen kasariin. Paistoin samalla pannulla sipulia ja pekonia sen aikaa, että sipuli laiskistui ja pekoni luovutti rasvansa ja rapeutui. Nostelin reikälusikalla sipulit ja pekonit kasariin. Paistoin jäljelle jääneessä rasvassa sieniä muutamia minuutteja ennen kuin nostin nekin kasariin.

Kaadoin kasariin viinin ja liemen, ripotin päälle suolaa ja pippuria ja turautin valkosipulitahnaa mukaan, viimeiseksi nostin yrttikimpun pinnalle. Sekoittelin ja nostin liemen kiehumaan kasarissa. Laitoin kannen päälle ja annoin ruoan kypsyä 25 minuuttia. Lisäsin kerman ja jätin ruoan kiehumaan ilman kantta vielä 15 minuutiksi. Liha alkoi olla jo kypsää. Käänsin lihapaloja ja valelin niitä kastikkeella.

Keitin ranskalaista kivanmuotoista pastaa. Kaadoin pastan isolle vadille ja nostelin päälle kanapaloja ja isoja lusikallisia kastiketta sienineen ja pekonipaloineen. Päälle ripottelin tuoretta persiljaa. Söimme ruoan tuoreen patongin kanssa. Lihaa oli lämpimänä päivänä vähän liiaksi, riivin tähteet irti luista ja laitoin kylmään myöhempää käyttöä varten.

Jälkiruokana meillä oli crème brûléeta. Joitakin kuukausia sitten tein crème brûléeta haudutuspadalla, kun siihen aikaan vannoin sen nimeen, että hidas on kaunista. Nyt olen tullut uuteen uskoon. Innostuin eilen etsimään painekattilaohjeita ja löysin myös jälkiruokaohjeita. Pitihän minun heti kokeilla tätä kermaista herkkua höyrypannullakin. Ohjeen otin pätevästä höyrypannublogista Pressure Cooking Today. Sovelsin hieman määriä. 

Crème brûlée painekattilassa kuudelle

• 8 kananmunan keltuaista
• 1 dl hienojakoista sokeria
• ripaus suolaa
• 4.5 dl kuohukermaa
• 1 tl vaniljatahnaa

Minulla ei ole vielä varsinaista höyrytysosaa painekattilaani, mutta kehitin sen vanhan riisinkeittimen pohjaritilästä ja pienen kerroskattilan höyryosasta. Laitoin painekattilan pohjalle vettä minimimäärän merkkiin asti. Asetin pienen pyöreän ritilän veteen kattilan pohjalle ja sen päälle reikäisen höyryosan, joka oli tarpeeksi pieni, että painekattilan kansi mahtuisi kiinni. Mittailin mahdollisia annosvuokia ja huomasin, että ranskalaisten jogurttien savikupit, joita olen säästellyt, olivat sopivia. Niitä mahtui neljä kappaletta reikäosaan ja kuppeja saattoi pinota, mikäli vain painekattilan korkeus riittäisi. Otin kuusi savikuppia valmiiksi. 

Tämän brûléen menetelmä oli mukavan yksinkertainen. Erottelin keltuaiset kulhoon ja jemmasin valkuaiset rasiaan mahdollista marenkia varten. Lisäsin kulhoon sokerin, suolan ja vaniljan. Vatkasin kevyesti vispilällä. Lisäsin kerman ja sekoitin. Siivilöin liemen kaatonokalliseen kannuun, ettei jäisi kananmunan rihmoja. Kaadoin seosta annoskuppeihin niin, että reunasta jäi sentti tyhjää. Peitin kupit foliopalalla ja nostin kupit kattilan höyryosaan, neljä pohjalle ja kaksi niiden päälle. 

Laitoin kannen päälle ja laitoin virran kattilan alle täysille. Noin viidessä minuutissa paine kattilassa nousi yhden raidan verran, pienensin lämpöä kattilan alla. Keitin annoksia 6 minuuttia ja annoin sitten kattilan päästää itsestään painetta 10 minuuttia. Siinä vaiheessa kahvasta löysätessäni painetta ei ollut enää kovin paljon. Kurkistin päällimäiseen annoskuppiin folion alle, seos ei ollut aivan hyytynyt. Peittelin kupin uudelleen ja painekeitin koko hommelia vielä 5 minuuttia, jonka jälkeen päästin heti paineet kattilasta paksuin patakintain varustettuna. 

Nyt brûléet olivat hyytyneet, päällimmäiset vähän vähemmän, kuin pohjalla olleet. Nyt muistan, että teen vastaisuudessa samantien niin, että keitän annoksia 8-9 minuuttia ja päästän paineet samantien pois. Jäähdytin annoskuppeja sen minkä ne nyt ylipäätään jäähtyivät helteessä ennen kuin siirsin ne jääkaappiin odottamaan jälkiruoka-aikaa. 

Ennen syömistä ripotimme annosten päälle teelusikallisen hienointa kidesokeria, jota meiltä löytyi. Aikaisemmin olen käyttänyt jotain ruskeaa sokeria. Kammenpyörittäjä paahtoi pinnan tohottimella ja sitten olimmekin valmiit Amélie-hommiin. Olin vähän peloissani, että brûléet olisivat munakokkeloituneet. Olivat ne aika kiinteitä, mutteivat kananmunaisia ollenkaan, pidimme tosi paljon! Ensikerralla keitän niitä hieman vähemmän. 

Tour de France 2014 on saatu päätökseen. Seremoniallinen viimeinen etappi sujui melko vähin kaatumisin ja Vincenzo Nibali leivottiin voittajaksi. Kylläpä hän näytti ujolta palkintokorokkeella. Katselimme mielenkiinnolla ilmakuvia Pariisin liepeiltä, muttemme kyllä nähneet luimupupujen maisemia, ehkä he bongasivat omat kulmansa paremmin. EDIT: Saisihan sitä päivän voittajankin mainita, Marcel Kittel oli nopein!

Tämän vuotinen kisa muotoutui aivan erilaiseksi kuin alkuasetelmat antoivat ymmärtää. Kiinnostava siitä silti tuli vaihtelevine säineen ja komeine maisemineen. Pidimme myös tänä vuonna kisaa säestäneestä LeMond kiertueella-ohjelmasta. Greg LeMond ja Eurosportin edustaja, vekkulisti englantia ääntävä, monien housujen mies, Stefano Bernabino (jonka nimen etsiminen internetistä vei meiltä melkein 45 minuuttia!) muodostivat kivan kaksikon, joka touhusi kolmen viikon tourin ajan monenlaista. Nyt alkavat kokkausvapaat viikot, ennen kuin La Vuelta ja neljäs Espanja-haasteemme alkavat 23.8.2014.

tätä joimme Matin kuudensien häiden kunniaksi

Ellu ei antanut aukaista tätä!

EDIT: Olen lisännyt CampaSimpukan ylälaitaan Painekattilakokkailua-välilehden, jonne kerään kaikki aihetta liippaavat postaukset.