Raikas jälkiruoka ennen ahdistavaa bunkkeria

Joskus keittiössä tulee paljon tiskiä. Kerätään aineksia kuppeihin mitoilla, vatkataan eri yhdistelmiä kulhoissa ja käytetään vispilöitä ja nuolijoita. Maistellaan lusikalla ja sutikoidaan vuokia. Hetkessä tiskiallas on jo täynnä tiskiä. Yleensä korjaan kyllä jälkiäni sitä mukaa, saatanhan tarvita jotain välinettä uudelleen hetkeä myöhemmin, pyyhin pöytiä ja laitan kananmunan kuoret kompostiin. Eilen olin hetken yksin keittiössä, eikä rivakka valmistelu antanut myöten siivota vasta kuin lopuksi. Kun jälkiruoka oli uunissa, mikä siinä oli siistiä keittiö sotkuista ja jäädä odottamaan miten onnistuu. 

Olin etsinyt kohokasohjetta, sillä halusin tehdä sitruskohokkaan. Löysinkin muutamia sopivia, mutta sitten osuin ohjeeseen kreikkalaisessa blogissa, ohjeessa tehtiin jälkiruokaa joka muistutti tekniikaltaan meksikolaista choco flania, tuota ihanaa cake impossiblea. Kreikkalaisen blogin postaukseen sai kyllä auttavan käännöksen, mutten sittenkään ihan ymmärtänyt miten taikina tehtäisiin ja ennen kaikkea paistettaisiin. Onneksi löysin saman kakun englanninkielisestä blogista The Merchant Baker ja sen ohjetta käytin lähes tipitarkkaan. Molemmissa blogeissa kakkua tehtiin (siitä käytettiin sanaa pudding cake) melkein neljä vuotta sitten, joten ihan uudesta villityksestä ei ollut kyse. Muutin Ramonan ohjetta vai ihan pikkuriikkisen, käytin sitruunan sijaan veriappelsiinia, koska (no tiedättehän) olemme kaikki hulluina veriappelsiiniin. Tästä ohjeesta tuli neljä annosta. 

Veriappelsiinikohokaskakku

• voita annosvuokien voiteluun 
• leipurinsokeria annosvuokien "jauhottamiseen" 
• 2 kananmunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
• 1,6 dl maitoa (ohjeessa käytetty tuote reduced fat buttermilk)
• 2 rkl veriappelsiinimehua
• 1 veriappelsiinin kuori raastettuna
• 0,6 dl vehnäjauhoja
• 1,6 dl leipurinsokeria (sitä oikein hienoa, muttei tomusokeria kumminkaan)
• ripaus suolaa (näköjään unohdin)
• koristeluun tomusokeria ja yllämainitun veriappelsiinin lohkoja fileoituna

Aloitin keräämällä kaikki ainekset valmiiksi, mutta siis suolan unohdin. Aina pitäisi tarkistaa. Erotin valkuaiset ja keltuaiset. Voitelin 4 parin desin vetoista alumiinivuokaa, "jauhotin ne sokerilla" ja laitoin vuoat jääkaappiin odottamaan. 

Raastoin veriappelsiinista kuoren ja fileoin kaljun hedelmän lohkoihin. Puristin kuorien paloista ja rangasta mehua sen verran kuin siitä irtosi, vähän alle puoli desiä. Laitoin lohkot jääkaappiin odottamaan. 

Keräsin yleiskoneen kulhoon keltuaiset, maidon, veriappelsiinimehun ja -kuoriraasteen. Kone sekoitti lankavatkaimella seoksen tasaiseksi. 

Toisessa astiassa vatkasin sähkövatkaimella valkuaiset vaahdoksi, ei mitenkään liikaa, että vaahto lohkeaisi, mutta tanakaksi vaahdoksi kumminkin. 

Kuumensin uunin 165° C-asteeseen. 

Lisäsin yleiskoneen kulhossa olevaan vellimäiseen seokseen siivilän kautta jauhot sekä sokerin ja suolan (jos olisin muistanut). En nyt ole varma mitä sokeria lähdeblogissa oikein tarkoitettiin, sillä termit eivät olleet ihan yhteneviä. Mutta sokeri kuin sokeri, kai, vai? Tästä seoksesta tuli sellaista noin lettutaikinan vahvuista ohutta taikinaa. 

Sekoitin mukaan valkuaisvaahdon nuolijalla kulhon reunoja pitkin pyyhkäisten, ei siis vatkaten eikä kauheasti sekoittaen, vaan pyöräytellen, jolloin valkuaisvaahdon ilma ei lätisty pois. 

Otin esille lasisen vuoan johon neljä annosvuokaa mahtuisivat vesihauteeseen. Kuumensin kannullisen vettä kiehuvaksi vedenkeittimellä. 

Nostin annosvuoat jääkaapista ja jaoin kohokaskakkupuddinkimassan neljään osaan, vuoat täyttyivät noin 3/4 osaltaan. Sijoitin vuoat lasivuokaan ja kaadoin varovasti kiehuvan kuumaa vettä lasivuokaan niin, että sitä ylsi annosvuokien puoliväliin asti. Tämän vesihauteen on tarkoitus tasoittaa lämpötilaa ja antaa jälkiruoan kypsyä lempeästi, tai jotain. 

Sijoitin vuoan uunin keskikorkeudelle ja paistoin jälkkäreitä noin 40-45 minuuttia. Kurkistin luukun lasin läpi muutaman kerran. Noin paistoajan puolivälissä annokset kohosivat kohokasmaisesti noin sentin verran vuokien reunojen ylitse, mutta painuivat alemmas hetken kuluttua. Nyt ei siis haettu sitä maksimaalista kohoamista, vaan kyse oli taikinasta, jossa pohjalle muodostuu eräänlainen vanukas ja pinnalle ilmava, kuohkea kakku. 

Kun kakkujen pinta oli kauniin kullanruskea ja tuntui joustavalta sormella kevyesti painettaessa, olin lähes varma, että nämä paistokset olisivat valmiita. Nostin ne uunista ja pihdeillä pois vesihauteesta. Annoin niiden jäähtyä muutamia minuutteja, mutta minussa elävä pieni sörkkijä ei tietenkään malttanut odottaa kovin kauan. 

Kumosin annosvuoat lautasille. Kaksi annosta irtosi ihan täydellisesti, kaksi ei ihan. Minun tavallista tuuriani. Mutta onnistuneet olivat tosi kauniita, kalpeita kylläkin. Ehkä keraamisessa vuoassa ne olisivat saaneet kauniimman värin. 

Koristelin annokset tomusokerilla ja muutamalla veriappelsiinilohkolla. Meillä oli jälkiruokaviini, jota tahdoimme nauttia tämän jälkiruoan kanssa ja ne olivatkin täydellinen pari. Olimme vuosia sitten Jyväskylän Pöllöwaarissa viinintekijän illallisella, siellä viinitalon edustaja oli paikalla ja jätti unohtumattoman positiivisen vaikutelman. Nyt oli sopiva hetki palauttaa Schlumberger kielelle. 

Annosvuoan pohjalle (ja tarjotessa pinnalle) oli muodostunut vanukasmainen kerros, ei tosin mitenkään kauniin värinen, vaan haalea. Loppuosa annoksesta oli todella kuohkeaa kakkua ja ihan lautasta vasten oli uunissa päällepäin ollut rapea paistopinta. 

Todella kiva jälkkäri, mutta jos puolet ei suostu tulemaan kunnolla astiasta lautaselle, niin ei tämä ihan varma juttu ole, etenkään jos on ruokavieraita ja haluaisi aivan varmasti onnistua. Mielestäni voitelin vuoat ihan yhtä huolellisesti. Ehkä toinen astiamateriaali olisi voinut olla parempi. Söimme muuten jälkiruoan eilen ennen pääruokaa, monta tuntia ennen. Tämä siksi, että tahdoin ottaa kuvia ulkona, kun oli kerrankin valoisa hetki. Tämä jälkkäri sopii tarjottavaksi lämpimänä ja myös jäähtyneenä, eikä se lässähdä kohokasmaiseen tapaan, joten sen kanssa ei ole niin hengenhätä tarjoilla. 

Elokuvien maailmassa astuimme sitten hieman syvempiin vesiin, tai oikeammin laskeuduimme bunkkeriin. Katsottavien pinossa oli ollut jo useita päiviä Perikato (Der Untergang) 2004. Se ei ole mikään kevyt välipala, vaan intensiivinen kuvaus toisen maailmansodan viime hetkistä Berliinissä ja samalla Hitlerin ja hänen lähipiirinsä viimehetkistä. Olimme katsoneet elokuvan enintään kaksi kertaa aikaisemmin ja edellisestä kerrasta oli vuosia. 

Näyttelijäsuoritukset ovat kyllä tässä elokuvassa vertaansa vailla. Bruno Ganz on Hitlerinä aivan pelottavan hyvä, hän kuoli pari vuotta sitten 77-vuotiaana. Luin äsken, että osa elokuvasta on kuvattu Pietarissa, sillä siellä oli sopivaa rakennuskantaa jäljellä. 

Perikadosta on tullut tunnettu silläkin tapaa, että sitä on parodioitu runsaasti. Tunnettu raivokohtaus on sovitettu moneen enempi vähempi rankkaan tilanteeseen sopivalla tekstityksellä. Voi olla tietysti montaa mieltä siitä, onko se sopivaa vai ei, mutta kyllä nämä Youtube-pätkät ovat monta hymyä huulille nostaneet. Esimerkiksi viime vuonna Hitler sai kuulla Uudenmaan eristämisestä. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown 1997

Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016

Interstellar 2014

Inside Llewyn Davies 2013

Fargo 1996

Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994

Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001

Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000

Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995

Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004

Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013

The Full Monty (Housut pois) 1997

Amélie 2001

A Serious Man 2009

Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009

Juice 2018

Truman Show 1998

Lost in Translation 2003

Stripes (Natsat) 1981

Arizona Baby/Raising Arizona 1987

The Queen 2006

Bagdad Cafe 1987

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990

Out of Sight (Mieletön juttu) 1998

Notting Hill 1999

High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000

Love Actually (Rakkautta vain) 2003

Mestari Cheng 2019

Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979

I served The King of England 2006

Tlmocník (Tulkki)  2018

Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001

Sangarid (Loikkarit) 2017

Little Miss Sunshine 2006

Jalla! Jalla! 2000

 The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997

The Shining (Hohto) 1980

One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975

Amadeus 1984

Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969

Valmont 1989

Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988

Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012

Falling in Love (Rakastutaan)1984

About Schmidt 2002

U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997

Kill Bill: Volume 1 2003

Kill Bill: Volume 2 2004

Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991

Top Gun 1986

Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993

Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994

Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994

Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969

Reservoir Dogs 1992

Kolja 1996

Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017

Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016

The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017

Space Cowboys 2000

Juste la fin du monde (Vain maailmanloppu) 2016

Magnolia 1999

Sage Femme (Rakkaudella, Béatrice) 2017

Contact – Ensimmäinen yhteys 1997

Sense and Sensibility (Järki ja tunteet) 1995 

Mars Attacks! (Mars hyökkää!) 1996

Animal House (Delta-jengi) 1978

Mamma Mia! 2008

Moulin Rouge 2001

Ratatouille (Rottatouille) 2007

Madagascar 2005

Der Untergang (Perikato) 2004

Yhdeksäs ruokahaaste käyntiin Italian keittiön herkuilla!

Giro d'Italia alkoi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla Bolognassa, minun täytyi valita suosikkini melko pienestä joukosta. Nopeasti päätin, että minun puolestani voiton saisi viedä Simon Yates tai Tom Dumoulin, myös Vincenzo Nibali kelpaa. Nairo Quintana ja Chris Froome eivät ole mukana, ei myöskään Peter Sagan. Mutta kuten on tapana sanoa, näillä mennään! Tämä on jo yhdeksäs kerta, kun CampaKeittiössä koitetaan kokata hiki hatussa italialaista ruokaa jokaisena päivänä, jona Giroa ajetaan. 

Tänään italialaista osuutta ateriassa edusti vaniljapannacotta espressokastikkeella. Löysin ohjeen The Home Cook's Kitchen-blogista. Pannacottan ohje on tässä melko tavanomainen, jujuna on se intensiivinen kahvikastike. Muuntelin vanukkaan mittasuhteita hieman, ei kerrota kenellekään. Kastikkeen kanssa olin tottelevaisempi.

Pannacotta espressokastikkeella (kolme annosta)

Vanukkaat

• 3 dl kerman ja punaisen maidon sekoitusta, enemmän maitoa kuin kermaa
• 0,5 dl tummaa sokeria (leipurinsokerin ja muscovadon sekoitusta)
• 1 tl vaniljauutetta
• 1,5 tl gelatiinijauhetta
• 2 rkl kylmää vettä

Kastike

• 1 tuplashotti epressoa (noin 0,75 dl)
• 2 rkl tummaa sokeria (samaa sekoitusta kuin vanukkaissa)
• 1 tl vaniljauutetta

Sekoita gelatiinijauhe kylmään veteen pienessä kuumaa kestävässä kupissa. Jätä noin viideksi minuutiksi odottamaan. Laske toiseen, isompaan astiaan niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee sen verran, että sitä on gelatiinikupin puoliväliin. Nosta kuppi kuumaan veteen ja sekoita gelatiinia niin, että se liukenee veteen kunnolla, siihen ei pidä jäädä murumaista rakennetta. 

Kuumenna pienessä kattilassa kerma-maitoseos, sokeri ja vaniljauute niin, että kattilan reunoilla seos alkaa jo pikkuisen kuplia. Laita lämpö kattilan alta pois ja kaada mukaan vesitilkkaan sulatettu gelatiini, vispilöi tasaiseksi, mutta älä vispilöi ylenmäärin, ettei seokseen muodostu paljon vaahtoavia kuplia. Kaada seos annosastioihin. Jos haluat kaataa valmiin annoksen lautaselle, varaa sellainen astia, jonka reunat ovat suorat tai laajenevat yläosaa kohti. Jos aiot tarjota vanukkaan kupista, reunat voivat kaartua sisäänpäin. Peitä annokset ja laita ne jääkaappiin ainakin 4 tunniksi, mutta hyvin pannacottat voi tehdä tarjoamista edeltävänä päivänäkin.

Kastikkeen valmistaminen ottaa hetkisen. Kaada espresso pieneen kattilaan, niin pieneen kuin sinulta löytyy. Jos kattila on suurempi, kahvia on niin matala kerros, että se kiehuu helposti kuiviin. Lisää kahviin tumma sokeri ja vaniljauute ja keitä seosta kasaan niin kauan, että sen määrä on noin 3/5 alkuperäisestä määrästä ja on sakean paksua. Alkuperäisohjeessa kastiketta keitettiin noin 10 minuuttia, mutta minun kastikkeeni sai kiehua melkein 25 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä kokonaan. 

Kun on aika syödä jälkiruoka, ota pannacottat jääkaapista. Pyöräytä vaunukkaan ja astian välistä ohuella terävällä veitsellä ja kumoa annos lautaselle. Mikäli kuppisi on joustava (muovinen tai silikonia) voit hieman puristaa astiaa, niin vanukas pullahtaa lautaselle. Jos kuppia ei voi puristaa kasaan, vanukas varmaan muutenkin valahtaa lautaselle hetkisen kuluttua. Mikäli se ei lopulta suostukaan valahtamaan, sen voi syödä lusikalla suoraan astiasta. 

Kuumenna kahvikastike uudelleen varovasti, ei liian kuumaksi, mutta uudelleen juoksevammaksi ja lämpimäksi. Valuta sitä vanukkaan päälle ja asettele reunoille vaikka muutama mansikka, vadelma tai mustikka, taikka kaikkia niitä. 

Tämä oli todella töpäkkä pannacotta, ehkä aavistus vähemmän jauhemaista gelatiinia olisi piisannut, tai hyydyttäminen agar  agarilla, jolla rakenne on hieman pehmeämpi. Makukin oli aika varovainen, mutta todella intensiivinen kahvikastike kruunasi annoksen. 

Ensimmäinen etappi kesti niin pitkään, että voittaja saatiin selville vasta iltayhdeksältä. Jo sitä ennen suoritimme arvonnan CampaSimpukan 8-vuotissynttärikilpailussa. Arvontaan tuli määräaikaan mennessä 24 osallistujaa ja onni suosi tällä kertaa Nappia! Otan häneen pikimmiten yhteyttä ja ilmoitan  Hella & Herkku-liikkeeseen voittajan yhteystiedot, joiden perusteella voittaja voi hyödyntää 50 euron lahjakorttinsa. Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitos synttärionnitteluista!

Aika-ajon voittajaksi ehti Primoz Roglic, joka ajoi alkupäässä kisaa, hän sai kökkiä tuntikaupalla odottamassa lopputulosta. Toiseksi kerkisi Simon Yates, mikä passaa minulle mitä parhaiten. Peter Selinillä oli Eurosportin lähetyksessä selostajakaverina Toni Roponen, joka voisi pikkuisen panostaa siihen, miten urheilijoitten nimet lausutaan. Samassa lauseessa hän ehti sanoa Tom Dumoulinin nimen ainakin kolmeen eri tapaan, joista yksi oli lähes oikein. 

Uuden vuoden ensimmäinen jälkiruoka – sitrusposset

Meille oli kinostunut sitrushedelmiä ylenmäärin ja edessä oli pieni matka. Ei ollut tarvetta kuivatakaan hedelmiä ohuina viipaleina, purkki oli vielä täynnä. Niinpä kannoin keittiöön pitkään pantryssa olleen monitoimikoneen ja aloin muistella mitä kaikkia irtopaloja tarvitaan sitruspuristimeen. Sain koko vadillisesta appelsiineja, mandariineja, sitruunoita ja limettejä noin 1,5 litraa erittäin hyvää mehua. Suurimman osan joimme, mutta desin verran käytin jälkiruoan tekoon.

Sitrusposset

• 1 dl vastapuristettua, siivilöityä sitrusmehua
• 3,3 dl purkki kermaa
• 0,75 dl sokeria
• koristeluun vadelmia ja tomusokeria

Posset on todella helppo hyydytetty kermajälkiruoka. Pitää vaan saada sopiva suhde mehun ja kerman välille. Ja makeudessakin on säätämistä. Voit käyttää mitä sitrusmehua haluat, pelkkää sitruunaa, tai appelsiinia, mutta minulla oli tosiaan tätä monimehua. Näillä neuvoin ainakin minä olen onnistunut:

1. mittaa sitrusmehu pieneen kannuun
2. mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan
3. kuumenna kerma ja sokeri kiehuvaksi ja keitä seosta noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen
4. kaada kuuma kerma-sokeriseos mehuun, nimenomaan niin päin, ei mehua kermaan
5. sekoita tasaiseksi 
6. kaada annoslaseihin tai maljoihin ja laita ne peitettyinä jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi
7. koristele haluamallasi tavalla ennen tarjoilua

Tästä määrästä tuli neljä pientä annosta, ei kannata kaataa seosta liian korkeaan lasiin, sillä hyytyminen ottaa aikansa. Kun vanukasta ei ole kovin "korkeasti" lasissa tai muussa astiassa, se hyytyy paremmin pohjalle asti. Minä käytin kahta martinilasia ja kahta pientä lasista jogurttikuppia. 

Possetit olivat ulkona nolla-asteessa suojattuina nelisen tuntia ja hyytyminen onnistui aivan nappiin. Makeutta olisi voinut olla vähän vähemmän, sillä mehuni ei ollut niin kirpeää kuin pelkistä sitruunoista olisi ollut. Tuoreet vadelmat tasoittivat vanukkaan makeutta sopivasti. Olin ajatellut etukäteen, että fileeraisin appelsiinista, sitruunasta ja limetistä viipaleita vanukkaan päälle, mutta enhän minä mehua puristaessa muistanut jättää yhtään hedelmää sitä varten.

Natillas – espanjalainen vaniljavanukas

Viime sunnuntaina söimme jälkiruoaksi vanukasta, jota usein sain caminon aikana. Etenkin kuvissa näkynyt mariekeksi (keksipakettimme on jostain reissusta peräisin, kekseissä lukee MARIA) houkutti tämän helpon jälkkärin pariin. Siitä tuli kotoisa ja leppoisa mielikuva, ei mikään fine dining-jälkiruoka. Otin ohjeen tästä samasta blogista, josta tein jotain muutakin tänä vuonna. Pienensin ohjeen puoleen ja siltikin siitä tuli kolme annosta. Konvertoin määrät vähän vapaahkosti. 

Natillas – vaniljavanukas kolmelle

• 2,5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 0,75  dl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 suikaletta sitruunankuorta
• kanelitanko
• jauhettua kanelia
• mariekeksi/annos

Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan ja lisää sinne puolet sokerista, vanilja, sitruunankuori ja kanelitanko. Kuumenna seos lähelle kiehumispistettä, laita kansi päälle, kattila pois kuumalta levyltä ja jätä uuttumaan. 

Kun maito maustuu kattilassa, riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit. Vatkaa kunnes seos on vaaleankeltaista ja tasaista. Ota kattilasta kauhallinen uuttunutta maitoseosta ja kaada se ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon, vatkaa samalla. Tällä tavoin kananmuna ei muutu kokkeliksi, vaan sen lämpötila lähenee maitoseoksen lämpötilaan. 

Ongi kattilasta pois kanelitanko ja sitruunankuoriviipaleet. Kaada muna-sokeriseos sitten puolestaan kattilaan ohuena nauhana ja vatkaa samalla. Kun kaikki on kattilassa, laita sen alle mieto lämpö ja koko ajan vatkaten kuumenna seosta, että se sakenee. Varo kiehumista. Kuumeneminen ja sakeneminen vie 3-4 minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä ja vispilöi vielä minuutti. 

Kaada annoskuppeihin ja kun vanukas on jäähtynyt lähelle huoneenlämpöä, ripota sen pinnalle hieman kanelia ja aseta päälle mariekeksi. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi. Vanukas oli hyytynyt aika kivasti ja keksi pehmentynyt niin, että se murtui kakkupohjamaiseksi muhjuksi oikein hauskasti. Vanukas oli vähän vellimäinen pohjalta, mutta ei se mitään. Sokerin määrää voisi hieman vähentää, ehkä 0,5 desiin.

La Vueltan seitsemästoista etappi tapahtuu silloin, kun minä olen töissä. Kyseessä on mäkinen 157 km mittainen etappi ja saan iltasella kuulla ja nähdä mitä siinä tapahtuu. Ehkä Nairo viimeinkin pistää vauhtia ajoonsa, ehkä ei. Mutta minulle kelpaa hyvin Simon Yatesin johtokin, niin harmittelin keväällä sitä, miten hän menetti pelin Girossa Chris Froomelle ja monelle muullekin tietysti.

Epäonnistumisen nielemiseen menee todistettavasti kolme vuotta – flan

Nyt on tullut todistetuksi, että pettymys ja nolostus haihtuu kolmessa vuodessa. Elokuussa 2015 yritin tehdä tätä Espanjassa hyvin tavallista jälkiruokaa, mutta se päättyi munakokkelimaisen sörsselin joutumiseen kompostiin ja suureen nolostukseen. Tein silloin korvaavaksi syötäväksi erittäin matalan kynnyksen tapaksia ja päätin, etten ihan äkkiä kokeile flania. 

Nyt uskalsin taas kokeilla. Otin ohjeen täältä. Flan eroaa muista maitopohjaisista vanukkaista siinä, että siihen tulee karamellikastike astian pohjalle ja tarkoitus on kumotessa saada kastike leviämään tasaisesti vanukkaan päälle. Joissakin lukemissani ohjeissa flan syötiin astiasta suoraan ja se näytti aivan crème brûléelta, joten sellaista ohjetta en nyt kelpuuttanut. Halusin nimenomaan onnistua kumoamisessa, joka pannacottankin kanssa on joskus ongelmallista. 

Tämä ohje oli melkoisen suuri, olisin voinut kaataa annosvuokani täydemmiksikin, nyt annokset jäivät  melko pieniksi, mikä toisaalta oli ehkä ihan hyvä. Ei makeaa mahan täydeltä, vai mikä se kansanviisaus onkaan ihmisten luontaisten mielitekojen hillitsemiseen luterilaisessa hengessä? Kirjaan määrät kuten ohjeessa, mutta korostan, että joko tästä olisi voinut tehdä kahdeksan tai kymmenenkin pienehköä annosta tai sitten kuusi suurempaa. 

Flan niin ettei tarvitse enää nolostella

• 300 g sokeria (200 g karamellikastikkeeseen ja 100 g vanukkaaseen)
• 3 viipaletta kuivattua appelsiinia (oma lisäykseni)
• 4 kananmunaa
• 5 dl maitoa
• 2 tl vaniljatahnaa

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. 
2. Ota esille sen kokoinen uunivuoka, johon hyvin mahtuvat käyttämäsi annosvuoat. Laske vuokaan niin kuumaa vettä, kuin hanasta tulee. Vettä tulee olla noin puoliväliin annosvuokien reunoja. 
3. Laita paksupohjainen kattila kuumenemaan ja kaada siihen 200 g sokeria. Minun lisäykseni olivat kolme kuivattua appelsiiniviipaletta tuomaan sitruksista vivahdetta kastikkeeseen.
4. Seuraa sokerin sulamista haukkana, sekoittele hieman, mutta varo roiskeita. Sula sokeri on tosi kuumaa. Sokeri sulaa noin 10 minuutissa ja alkaa pian muuttua ruskeaksi, varo polttamasta sitä. Kun sokeri palaa, ruskeaan liemeen ilmestyy mustia pilkkuja ja se alkaa haista kärähtäneeltä. Kastikkeen on tarkoitus olla vaaleanruskeaa. 
5. Sammuta virta kattilan alta ja nosta kattila lähelle uunivuokaa, jossa annosvuoat ovat valmiina kuumassa vedessä. (tämän tarkoitus on se, että vuoat ovat lämpimiä ja sokeri pysyy nestemäisessä muodossa, mutta jos sokeri jähmettyy vuokiin, ei se haittaa, se kyllä liemiintyy uudelleen uunissa)
6. Lusikoi kuumaa karamellikastiketta annosvuokiin sen verran, että pohja peittyy, ei paljon enempää. Noin 2 rkl/vuoka. Jos kastike alkaa jähmettyä lusikointivaiheella, käytä kattilaa kuumalla levyllä hetkinen. Varo sokeririhmoja, joita helposti syntyy lusikoidessa, kun kastike pyrkii jähmettymään. Minä laitoin ehkä vähän liikaa annosvuokiin, kastiketta oli lopputuloksessa pikkuinen järvi, lampi nyt ainakin. Jätä vuoat odottamaan.
7. Riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit (100 g) ja vaniljatahna. Voit käyttää myös vaniljasokeria, mutta tässä on kiva, jos vaniljan mustat pilkut erottuvat lopputuloksesta. Jos käytät vaniljatankoa, raaputa tahmea sisus irti ja lisää se kulhoon. 
8. Vatkaa sokeria ja kananmunia muutama minuutti.
9. Lisää kulhoon maito ja vispilöi seos tasaiseksi ja kaada se sitten tiheän siivilän läpi kannuun, jolloin ilmakulpat poistuvat ja saat aikaan sileän vanukasliemen.
10. Kaada vanukaslientä annoskuppeihin, tämä massa ei kohoa eikä pursu, voit täyttää kupit melko täyteen, jolloin saat korkeammat vanukkaat. Minä täytin kupit vähän yli puolenvälin ja flaneista tuli melko matalat. Karamellikastike hieman sekoittuu vanukkaaseen kaadettaessa, mutta se ei haittaa mitään.
11. Peitä jokainen pikkuvuoka omalla foliopalallaan tiiviisti.
12. Nosta uunivuoka vesineen, vuokineen päivineen varovasti uuniin ritilälle hieman keskiosan alapuolelle.
13. Paista vanukkaita vesihauteessa (bain marie) noin 50-60 minuuttia. Mitä korkeampi vanukas on tulossa, sen pidempään sen hyytyminen vie. Kurkista yhteen vuokaan siinä 50 minuutin kieppeillä ja jos vanukas on vielä liemimäistä, jatka paistamista. Tarkista taas muutaman minuutin päästä. Kun vanukas on juuri hyytynyt, mutta vielä tutisevaa, se on valmista. Nosta uunivuoka varovasti pois uunista, varo ettet loiskuta kuumaa vettä päällesi. 
14. Nosta annosvuoat pihdeillä pois uunivuoasta (en osaa päättää kirjoittaisinko vuoasta vai vuokasta, kummin te tekisitte?) ja poista foliot. 
15. Anna vuokien jäähtyä ensin huoneenlämpöön ja peitä ne sitten kukin omalla palalla keittiökelmua. Laita annokset jääkaappiin hyytymään loppuun  ainakin neljäksi tunniksi, mielellään yön yli.
16. Kun on aika syödä jälkiruokaa, ota kelmut pois kuppien päältä ja esille hieman annoskuppeja suuremmat lautaset. Pyöräytä terävällä veitsellä vanukkaan ja kupin reunan välistä niin, että vanukas irtoaa kupista. Laitan kupin päälle lautanen ja kiepauta systeemi toisinpäin. Nosta annoskuppi pois ja vanukas valahtaa lautaselle ja karamellikastike siihen päälle. 
17. Annoskuppeihin jää hieman kiinteää tummaa sokeria, sen saa helpoiten pois laskemalla kuppeihin kuumaa vettä, se liottaa sokerin pois kymmenessä minuutissa. 

Tein siis kuusi annosta ja söimme niistä kokeiluannokset lauantaina, halusin olla varma, että perhepäivällisellä tarjolla on kunnollista jälkiruokaa. Olin tosi iloinen, että flan onnistui. En oikeastaan ymmärrä kuinka sain ensikokeilulla pilattua flanin niin täydellisesti. Tämähän on ihan helppo juttu. Muistan kyllä, että tein silloin yhden ison annoksen ja tein sen espanjalaiseen pyöreäpohjaiseen saviastiaan. Ehkä se ei toimi tähän  jälkiruokaan ja muutenkin suuri annos on vaikeampi saada hyytymään tarpeeksi verrattuna pikkukuppeihin tehtyihin. Nyt tämän onnistumiseen jälkeen voin suositella flania, jos tarvitsee hyvissä ajoin etukäteen tehtävää jälkiruokaa. 

Eilen La Vueltassa vedettiin lonkkaa, mutta tänään taas ketju pyöri. Ehdin katsomaan lähetystä, kun matkaa maaliin oli noin 40 km. Tämä kymmenes etappi oli tasamaalla ja sen pituus oli 177 km. Etapille lähdettäessä punapaidassa ajoi Simon Yates vain yhden sekunnin johtoasemassa, toisena oli Alejandro Valverde ja kolmantena 14 sekuntia perässä Nairo Quintana. Tämä asetelma kelpasi minulle oikein hyvin. Etapin voittoon ajoi Elia Viviani ja kilpailua johtaa edelleen Simon Yates ja toisena jatkaa Alejando Valverde. Huomenna on vuorossa mäkinen 207 kilometrin etappi. 

Ultrakirpeä limekiisseli

Tämä kirpeä italialainen kiisseli sopisi hyvin paletinpuhdistajaksi pitkälle aterialle, mutta jälkiruokana sen ohjeen otin. Siitä piti tulla vanukasta, mutta suurustin liian vähän, joten siitä tuli kiisseliä. Ja miten kirpeää! Puhdistui kyllä paletti kirkkaaksi! Ohje on täältä. Tein puolikkaan määrän ja siitäkin olisi riittänyt hyvin neljälle. Sen verran kirpeää se oli, mainitsinko jo?

Kirpeä limekiisseli

• 2,5 dl limemehua (minulla osana puolikas sitruuna ja vähän verigreippiä)
• 2,5  dl sokeria (vähensin määrää 2 desiin pöhköyttäni)
• 2 rkl maissitärkkelystä
• kermaa vaahtona koristeluun
• tuoretta minttua

Purista limeteistä mehu ja kaada se kattilaan. Mittaa mukaan sokeri ja maistele, onko sopivan makeaa. Minä muka luulin, että voin hieman vähentää sokeria, muttei olisi kannattanut. Kuumenna seosta, kunnes sokeri on liuennut mehuun. Vispilöi maissitärkkelys mukaan nopeasti ja keitä seosta muutama minuutti, kunnes se sakenee. En ole aiemmin tehnyt maissitärkkelyksellä vanukkaita, joten en oikein tiennyt miten paljon sen pitäisi sakeuttaa. Ohjeessa neuvottiin keittelemään koko ajan sekoittaen muutamia minuutteja. Kaada saennut seos annosastioihin (ne neuvottiin kylmentämään valmiiksi) ja pidä jääkaapissa ainakin 6 tuntia, yön ylikin. Koristele kermavaahdolla ja mintunlehdillä, minä raastoin päälle muutaman limenkuoren suikaleenkin. 

Raikasta ja silmiä siristävää, eikä ihan sellaista kuin piti. Kai. Ehkä.

Giro d'Italian 9. etappi on ensimmäinen aivan oikea vuorietappi ja sen profiilikin jo näyttää siltä, että kenelläkään ei tule olemaan kivaa. Minä vietän päivän töissä ja pääsen katsomaan tallenteelta sitten miten siinä käy.

Eilen kävi hassusti, niin hassusti, että epäilin jo omaa järkeäni, mikä on sangen harvinaista. Siihen yleensä luotan melkoisesti. Töistä tultuani laitoimme tallenteen päivän etapista pyörimään hieman alusta pikavauhtia, että pääsen jossain vaiheessa nukkumaankin. Maisemat näyttivät kauniilta ja Bob Jungels ajoi pinkkipaidassa. Noin 50 km kohdalta aloimme sitten katsoa tarkemmin ja olin edelleen aivan tyytyväinen. En tuntenut kommentaattoria, joka oli Eurosportin vieraana, mutta sujuvasti sitä kuuntelimme. Jossain vaiheessa ihmettelin, että mitä he puhuivat olympialaisista, mutta arvelin kuulleeni väärin.

Loppua kohden, samalla kun ihailimme kauniita maisemia, kiinnitin huomioni siihen, miten Nibalista ja Astanasta puhuttiin toistuvasti samassa lauseessa ja kummastelin asiaa, sillä Nibalihan ajaa tänä vuonna Bahrain-tallissa. Sen verran kaukaa kaikki kuvat olivat, etten saanut selkoa kuka on kukin. Loppuratkaisun kohdalla olin aivan kummissani, kun maaliin tuli ensimmäisenä aivan eri mies kuin Giron sivulla (Steephill ei vielä silloin tarjonnut lopputuloksia), mutta toiseksi kyllä tuli sama mies tuloksissa ja kuvaruudulla, mitä nyt talli oli väärä. Vueltan sivuilla on usein virheitä lopputuloksissa, Gironkin toisinaan, muttei yleensä kovin pitkään etapin jälkeen. Hetken siinä tuumittuamme huomasimme, että tallentimelta oli poimiutunut katsottavaksi joku viime kevään Giron etapeista, alkupään pätkä, jolloin silloinkin Bob Jungels oli kokonaiskilpailun ykkösenä. Voi ihmisen käsi! (näin sanottiin joskus 90-luvulla, kun haluttiin päivitellä jotain semikorrektisti, miksihän?)

Eilen kuitenkin etapin voitti Gorka Izaguirre ja Bob Jungels sai pitää pinkin paidan. Olen nyt vakuuttunut, ettei minun takiani tarvitsisi ajaa kuin pari kolme pätkää kutakin suurta ympäriajoa ja minä tuijottaisin niitä aivan tyytyväisenä vuodesta toiseen. Täydestä menisi. Nyt vain olisi hauska tietää mistä tallentimen uumenista tuo lähetys löytyi, sillä meillä on tapana poistaa katsotut etapin sitä myöten.

Hauskaa äitienpäivää kaikille äideille ja muutenkin mukavaa sunnuntaita, tämä lähtee duuniin!

EDIT: Nyt Giro on siirtynyt siihen vaiheeseen, josta minä pidän! Nairo Quintana nousi sunnuntain etapilla omalle paikalleen kilpailun kärkeen karmeassa loppunousussa Blockhausille. Siinä joutui Nibalikin antautumaan. Maanantaina kisa on vapaapäivällä, sunnuntaina kolaroineet hoitelevat naarmujaan ja parsivat ajopöksyjään ja kaikki valmistautuvat tiistaista aika-ajoa varten. 

Mandariiniposset

Muutama mandariini osoitti olevansa pikaista käyttöä vailla, joten käytin ne eilen jälkiruokaan. Tein helpoista helpoimman vanukkaan, possetin, jossa sitruksen ja hyydyttäjän virkaa täyttivät nahistuneet mandariinit ja puolikas sitruuna. Annoksesta tuli kaksi reilun desin annosta ja kaksi alle desin miniannosta. 

Mandariiniposset

• kahden mandariinin ja puolikkaan sitruunan mehu puristettuna (noin 0,75 dl)
• 2,5 dl kermaa
• 0,75 dl sokeria
• 1 tl vaniljajauhetta
• granaattiomenan siemeniä ja mehua koristeluun

Purista hedelmien mehu kaatonokalliseen kannuun. Ota esille tarjoilukupit. Kuumenna kattilassa kerma, sokeri ja vaniljajauhe kiehuvaksi, sekoittele koko ajan. Keitä seosta noin viisi minuuttia ja kaada kuuma seos sitrusmehuun kannuun. Nimenomaan näin päin, ei mehua kermaan, vaan kerma mehuun. Sekoita tasaiseksi ja kaada seos annosastioihin. Peitä astiat ja jäähdytä kylmässä vähintään 4 tuntia. Tällä kertaa possetini hyytyivät erinomaisesti, edelliskerralla joko aikaa ei ollut tarpeeksi tai sitten sitrusta hyydyttämässä. Koristelin possetit granaattiomenan siemenillä ja mehutilkalla. 

Intialaisen päivällisen jälkiruoka - appelsiinia ja sahramia panna cottassa

Etsin jotain intialaista jälkiruokaa maanantain päivälliselle, mutta ne monet näyttivät aika erikoisilta, paljon erilaisia riisivellejä ja tahmeita leivonnaisia. En muista mikä tässä valitsemassani jälkiruoassa oli se intialainen osuus, muttei se mitään. Minulla ei ollut lähdeblogin ruusuvettä, mutta appelsiinivettä oli, joten sillä mentiin. 

Appelsiinin ja sahramin makuinen panna cotta

• 3 dl kermaa
• 2 liivatelehteä
• tilkka vettä liivatelehtien liottamiseen
• pari kunnon sahramihippusten nippua
• tilkka maitoa sahramin uuttamiseen
• pikkuisen sokeria
• 2 tl appelsiinivettä
• annoksen pinnalle 1 rkl luumu-päärynäkompottia

Liotin liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumensin pikkuisessa kattilassa tilkan maitoa ja laitoin sahramin maitoon uuttumaan muutamaksi minuutiksi. Kuumensin vähän isommassa kattilassa kerman, appelsiiniveden ja sokerin. Lisäsin mukaan maidon, josta siivilöin sahramihiput pois. Puristelin liivatelehtiä hieman ja lisäsin ne mukaan seokseen ja jatkoin kuumentamista. Vispilöin koko ajan. Kun seoksen lämpötila oli 85 astetta digitaalimittarilla mitattuna, laitoin liekin kattilan alta pois ja kaadoin seoksen annoskuppeihin. Niitä tuli kaksi pientä lasista kuppia ja kaksi metallikuppia, joihin tuli vain noin alle desi seosta. Peitin astiat kelmulla ja laitoin kylmään hyytymään. Noin viidessä tunnissa panna cotta oli täysin hyytynyt. Lusikoin annosten päälle hieman tekemääni luumu-päärynäkompottia, jossa maisui mukavasti calvados. Rakenne oli nyt todella passeli, ei kumimainen, kuten joskus olen onnistunut saamaan aikaan. Maku oli miellyttävä ja makeus sopiva.

Vaniljavanukas kirsikkakastikkeella

Tänään meillä oli jo ties monettako kertaa savustettua kalaa päivällisellä, Muurikan sähkösavustin on ollut mukavan helppo käyttää ja aivan kelvollista savukalaa sillä saa aikaan. Asiaa enemmän hipsteröivät lienevät eri mieltä, mutta ei se haittaa. Jälkiruokana meillä oli vaniljavanukkaan ja kastikkeen välimuoto, jonka tein samalla ohjeella kuin muutama päivä sitten suklaavanukkaan, mutta nyt vaihtaen tumman suklaan tilalle valkosuklaata. Kirsikkakastike oli vanukkaan ohella päivän ranskalaisuus ja sen ohjeen otin löyhästi täältä. 

Vaniljavanukas kolmelle

• 1,5 dl valkosuklaanappeja (vähemmän olisi ollut parempi)
• 1,5 dl täysmaitoa
• 1 dl kermaa
• 2 rkl sokeria
• 3 kananmunan keltuaista
• 1 rkl konjakkia
•  ripaus vaniljatankoa raastettuna

Kirsikkakastike

• 3 dl kirsikoita
• 3 rkl vettä
• 2 rkl sokeria
• 1 rkl konjakkia
• ripaus vaniljatankoa raastettuna
• puolikkaan sitruunan mehu

Vaniljavanukasta varten mittasin valkosuklaanapit blenderin kannuun. Olisi piisannut vähemmänkin, vaikkapa 0,75 dl. Mittasin maidon, kerman, konjakin, sokerin, vaniljan ja keltuaiset paksupohjaiseen kattilaan ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Aloi kuumentaa seosta lähelle kiehumispistettä. Saatoin joko jättää kastikkeen hieman alle parhaa sakeutumisasteen tai sitten valkosuklaa ei toimi yhtä hyvin kuin tumma suklaa. Kaadoin kuuman seoksen blenderiin ja sekoitin tasaiseksi, suklaa suli kuumaan kastikkeeseen. Jaoin kastikkeen annoskulhoihin ja laitoin ne jääkaappiin hyytymään. 

Kirsikkakastiketta varten otin kirsikoista kivet pois käyttäen vinkkiä, jonka luin Kokit ja potit-blogista. Käytin lasipulloa, jossa oli pyöreäreunainen pullonsuu, laitoin aina kirsikan kerrallaan pullon suulle ja painoin kiven kirsikan läpi puisella syömäpuikolla. Kivi putosi pulloon ja sotkua tuli paljon vähemmän kuin muilla kivenpoistomenetelmillä, joita ole kokeillut. Kivet sai pois pullosta laittamalla sinne hieman vettä ja hölskyttelemällä pulloa alassuin. Kiitos vinkistä!

Laitoin paksupohjaiseen kattilaan kirsikat, sokerin, veden, konjakin ja vaniljan ja keittelin seosta noin 15-20 minuuttia, jonka aikana neste ensin lisääntyi, mutta sitten kiehui kokoon ja sakeni. En käyttänyt vihjeohjeessa ollutta maissitärkkelystä, sillä en halunnut rakenteesta kiisselimäistä. Jätin sattumaisen kastikkeen jäähtymään. 

Vanukas ei hyytynyt niin hyvin kuin toivoin, mutta oikein hyvän makuista se oli, joskin sillä rajalla, että olisi ollut liian makeaa. Kirpeänmakea kirsikkakastike sopi vanukkaan kaveriksi oikein hyvin. 

Tour de Francen 18. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jossa Froome jälleen ajoi etapin voittoon ja lisäsi kokonaiskilpailun johtoaan. Alkaa tämä Tour olla taputeltu. 

Cake impossible - choco flan

Yritin tehdä espanjalaista jälkiruokaa, flania Vueltan aikaan. Se oli täydellinen epäonnistuminen, tuotos päätyi suoraan viemäriin ja olin todella harmistunut. Selailin silloin foodgawkerin suosikkikansiotani ja sieltä silmiin osui jo aikoja sitten bongattu choco flan, jota myös mahdottomaksi kakuksi kutsutaan. 

Cake impossible on kakun ja vanukkaan yhdistelmä, jossa taikina ja vanukas vaihtavat mystisesti paikkaa paistamisen aikana. Tämä oli jälkiruoan keittiöpeikkoaspekti. Sen kerrottiin olevan meksikolaista alkuperää ja mielistyin ohjeeseen, joskin ajattelin, ettei sopivia tarvikkeita ole heti kaapeistani löydettävissä. 

Eilen kävin aasialaiskaupassa, josta yleensä lähden kotiin väärien tuotteiden kanssa, koska en saa sanottua, etten minä tätä halua enkä tarvitse. Huomasin hyllyllä purkkeja, joissa luvattiin olevan evaporated milk-nimistä tuotetta. Käännösohjelma sanoo sen olevan maitotiivistettä, ei samaa kuin kondensoitu maito. Ostin heti pari pientä purkkia ja päätin, että nyt tämä keittiöpeikko kaatuu! Ottaisin selkoa onko choco flan todella mahdoton kakku, vai onko se höpöpuhetta. 

Lueskelin useampia ohjeita, niissä ainesosat vaihtelivat ohjeittain jonkun verran. Käytin lopulta ohjetta Laura in the Kitchen-sivulta. Siellä Laura näyttää erittäin havainnoillisesti videopätkässä kuinka choco flan tehdään. Hän käytti todella tolkun vuokaa, melkein kolmelitraista, eikä minulla niin suurta olekaan. Niinpä puolitin ohjeen ja konvertoin aineluettelon parhaani mukaan. Jouduin vielä hieman muuttamaan suunnitelmiani, sillä yksi ostamani raaka-aine oli väärää. 

Cake impossible eli meksikolainen choco flan 

Kakkutaikina

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 0,5 rkl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 1,25 dl sokeria
• 0,75 dl kaakaota
• 2 kananmunaa
• 1,25 dl maitoa
• 0,5 dl sulatettua voita 
• 1 tl vaniljatahnaa

Vanukas

• 2 dl evaporated milk (maitotiivistettä)
• 2 dl kondensoitua maitoa
• 1 kananmuna
• 1 keltuainen
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1 dl maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)

Vuoan pohjalle

• voita vuoan voiteluun
• karamellikastiketta (Hershey's, koska vuohenmaidosta tehtyä kastiketta ei ihan joka kaupassa olekaan täällä päin)

Kerrankin luin ohjeen ja katsoin videon tarkkaan, että onnistuisin. Huomasin nyt postausta kirjoittaessani, että konvertoin jotain hieman väärinkin, sokeria tuli jonkun verran liikaa. Listauksessa tuossa yläpuolella on se määrä, jonka minun olisi pitänyt laittaa. Puolittaminen ja konvertointi samaan aikaan oli minulle näköjään liikaa. 

Aloitin kuumentamalla uunin 180 asteeseen. Minulla kakun sommittelussa meni huomattavasti enemmän aikaa kuin videon kauniilla Lauralla. Uuni ehti posottaa kuumana yli puoli tuntia, ennen kuin olin valmis laittamaan tuotoksen paistumaan. 

Voitelin 1,8 litraisen rengasvuoan huolellisesti pehmeällä voilla, oikein läträsin voin kanssa, sillä se olisi oleellista jälkiruoan irtoamisen kannalta. Varalta voitelin myös pienen alumiinisen annosvuoan jollaisia olen käyttänyt suklaafondantien tekemiseen. Luottamus taitoihini oli siis hieman horjuva, ajattelin että saisin ehkä ainakin yhden pienen flanin onnistumaan. Valutin kummankin vuoan pohjalle paksua, mutta juoksevaa Hershey's-karamellikastiketta ja kääntelin vuokia niin, että kastike tarttui kunnolla koko pohjalle alalle ja vähän reunoillekin. 

Seuraavaksi valmistin suklaakakkutaikinan. Mittasin ensin kulhoon kaikki kuivat aineet, jauhot, leivinjauheen, suolan, sokerin ja kaakaon. En uskonut Lauraa, että kaakao kannattaa siivilöidä paakkujen välttämiseksi, uskokaa te. Toiseen kulhoon mittasin kaikki märät aineet, sulatetun voin (lähdeohjeessa oli käytetty kasviöljyä, minulla ei ollut mitään neutraalia öljyä), kananmunat, maidon ja vaniljatahnan. Vatkasin ne kevyesti ja kaadoin liemen kuivien aineiden joukkoon. Vatkasin taikinan tasaiseksi ja sadattelin kaakaopaakkuja. 

Sitten valmistin vanukaskastikkeen. Keräsin kaikki aineet, maitotiivisteen (joka on melko juoksevaa kondensoituun maitoon verrattuna), kondensoidun maidon, tuorejuuston, kananmunan, keltuaisen ja vaniljatahnan tehosekoittimen kannuun. Annoin koneen sekoittaa kastikkeen tasaiseksi. Avasin muuten ensin purkin, jossa piti olla sokeroitua kondensoitua maitoa, mutta se oli paksua, ruskehtavaa kinuskia. Onneksi minulla oli myös venäläisella etiketillä varustettua merkkiä, jonka sisältö oli ohuempaa vaaleaa kondensoitua maitoa. 

Kuumensin vedenkeittimessä vettä kiehuvaksi. Kaadoin vuokien pohjalle kakkutaikinaa, pieneen vain kolmisen ruokalusikallista ja loput isoon vuokaan. Karamellikastike jäi siis kakkutaikinan alle. Seuraavaksi kaadoin vanukaskastikkeen kakkutaikinan päälle, se jäi siihen lammikoksi ja vajosi hieman kakkutaikinaan. Sellaiselta sen piti näyttääkin, sitä ei tullut sekoittaa mitenkään. Peitin molemmat vuoat foliolla ja nostin ne isoon, korkealaitaiseen uunivuokaan. Kaadoin kiehuvaa vettä uunivuokaan niin paljon, että sitä oli yli kakkuvuokien puolivälin. Nostin tämän virityksen, jota vesihauteeksi ja bain marieksi sanotaan ritilälle uunin puoliväliin. 

Lähteen mukaan kakun olisi pitänyt paistua tunnissa, mutta kypsyminen vei paljon enemmän aikaa. Kokeilin kakkuja tunnin paikkeilla ja silloin sekä pienen että ison kakun koepistos osoitti vielä taikinan olevan aivan raakaa. Paistoin siis lisää ja noin tunnin ja kolmen vartin kokonaispaistoajan kohdalla kakun pinta oli joustava, eikä kakkutikku ollut enää kostean taikinainen pistoksen jälkeen. Suklaakakku oli pinnalla ja toivoin, että vanukas olisi nätisti pohjalla. 

Nostin kakut ulos jäähtymään peitettyinä. Pieni annosvuoka jäähtyi nopeasti ja pääsin kokeilemaan sen kumoamista noin kolmen vartin kuluttua. Avitin kakkupuddingia hieman terävällä, ohuella veitsellä reunoilta ja kumosin sen lautaselle. Jälkiruoka irtosi lähes täydellisesti, ihan pieni pala pohjaa jäi vuokaan, mutta sain sen nostettua paikalleen ja kaadoin loput karamellikastikkeet päälle. 

Kun choco flania lohkaisi pienen palan haarukalla, saattoi nähdä, että vanukas oli kuin olikin omana, pehmeänä kerroksenaan nyt annoksen pinnalla ja pohja oli kypsää, mehevää suklaakakkua, osaset olivat vaihtaneet paikkaa paistamisen aikana. Olin todella iloinen, että tämä jälkiruoka onnistui. Suuremman vuoan kumoamisen kanssa jouduin odottamaan pitempään, sillä sen jäähtyminen vei ulkonakin viileässä pitempään. Kun lopulta uskalsin kumota sen, se irtosi vuoasta aivan täydellisenä. Huokaisin helpotuksesta ja totesin, tämä tosiaan on mahdoton kakku, nimittäin mahdottoman kaunis ja maistuu mahdottoman hyvälle! Kokeilkaa!