Campakeittiön ensimmäinen kimchi

Minun piti aika kauan kerätä rohkeutta kimchin tekemiseen, muutama kiinankaalikin siinä meni muihin käyttöihin ja ehkä vähän kompostiinkin, ennen kuin sain aloitettua. Voin kyllä osaksi syyttää unnia (sisko), sillä hän toi korealaisiin huippukokouksiin itse tekemäänsä Korean herkkua. Olen myös ostanut pieniä purkkeja erilaisia kimchiversioita, mutta pitihän minun itsekin kokeilla, selvä se. 

Otin varman päälle ja tein Marttojen ohjeella tämän ensimmäisen eräni, sillä jos johonkin voi maailmassa luottaa niin Marttoihin, jopa kimchiasioissa. Olen lukenut lukemattomia korealaisia ohjeita, on emergency kimchiä, jos aivan akuutti hätä iskee, on vegaanista kimchiä, on isoäidin ohjetta ja satoja ellei tuhansia muita. Mutta nyt siis Marttojen ohjeella. Valkosipulin ja inkiväärin kohdalla käytin valmista murskaa, määrät joten kuten sovellettu. 

Marttojen kimchi

• 600-700 g kiinankaalia
• 100 g kevätsipulia
• 2 rkl karkeaa merisuolaa
• 2 rkl sokeria

Mausteseos

• 4 tl valkosipulimurskaa 
• 2 tl inkiväärimurskaa
• 0,5 dl gochugarua (Martat laittoivat 1 dl, mutta en niin rohkea ollut, gochugaru on kuivattua korealaista chilihiutaletta)
• 2 rkl kalakastiketta
• 1 dl sokeria
• 2 dl kylmää vettä
• 1 dl vettä lopuksi seoksen pinnalle (tätä ei lisätä mausteseokseen)

1. Silppua kaali ohuiksi suikaleiksi, samoin kevätsipuli. 
2. Huuhtele kaalisilppu ja laita se kulhoon yhdessä sipulisilpun kanssa.
3. Ripottele silppujen päälle suola ja sokeri, sekoittele hieman.
4. Aseta silpun päälle sopivan kokoinen lautanen ja sen päälle paino ja laita kulho viileään paikkaan yön yli. 
5. Seuraavana päivänä desinfioi avarasuinen litran purkki ja sen kansi vesihöyryssä kattilassa.
6. Kerää kannuun tai sopivaan korkealaitaiseen purnukkaan kaikki mausteseoksen ainekset ja suurruuttele sauvasekoittimella tasaiseksi. 
7. Kaada kaaliseos siivilään ja puristele sitä kevyesti, suola on irrottanut nestettä hyvän määrän kaalista. 
8. Kumoa seos takaisin kulhoon ja laita kertakäsineet (mausteseos polttaa käsiä, joten ei paljain käsin!) ja sekoita kaaliseokseen mausteseos kunnolla kauhoen. 
9. Nostele seos puhtaaseen purkkiin ja painele kauhalla tai nuolijalla niin, ettei seokseen jää ilmaa, vaan pinta on tiivis.
10. Kaada pinnalle vielä sen verran vettä, että koko kimchin pinta on ohuen vesikerroksen alla. 
11. Sulje kansi ja jätä purkki vuorokaudeksi huoneenlämpöön, jotta hapantuminen alkaa. 
12. Siirrä purkki sitten jääkaappiin ja parin kolmen vuorokauden päästä kimchi alkaa olla syömiskunnossa. 

Suolattu ja sokeroitu kaali ennen painon laittamista.

Laitoin aluksi kimchin kolmeen melko pieneen purkkiin, sillä minulla ei ollut sopivaa litran purkkia saatavilla. Pelkäsin laittaa purkkeja kovin piripintaan, ajattelin, että ne poksahtavat tuota pikaa tai jotain muuta sotkuista. Sain parin päivän päästä tilaamani fermentointipurkit, jotka ovat 1,4 litran vetoisia ja vaihdoin kimchin toiseen niistä. Purkin yläreunasta jäi vielä noin 4-5 cm tyhjää.

Suurruuteltu mausteseos

Mausteseos mukaan

Sekoittelu kertakäsineet kädessä

Purkitettuna, paineltuna ja vettä pinnalle laitettuna.

Jopa merkittynä

Kolmantena päivänä (muistaakseni) otimme ensimmäisen kerran purkista aterialle, kaali oli siinä vaiheessa vielä melko rapeaa, mutta makua alkoi olla kivasti. Kimchi ei ole liian suolaista, eikä liian tulista. Gochugaru on kyllä siitä kivaa chiliä, että sen polte on lempeää ja lyhytaikaista, se hieman laittaa niiskuttamaan, muttei tuo hikikarpaloita otsalle. Purkkiin alussa pinnalle laitettu vesi "valahtaa" kimchiin, kun sitä alkaa käyttää, joten sitä ei tarvitse, eikä varmaan pidäkään kaataa pois. 

Tein kimchin 6.2.2023 ja siirsin tähän uuteen venttiilikannelliseen purkkiin (ei tarvitse pelätä poksahdusta) 9.2.2023. Kimchi on pysynyt kauniin värisenä, sen maku kehittyy eikä ole näkynyt merkkejä pilaantumisesta, kaalin rapeus vähenee päivä päivältä. Avarasuisesta purkista on helppo ottaa pihdeillä tarvittava määrä, eikä tule koskettua purkin sisäpintaa sormin tai lusikoin, joilla olisi ensin otettu jotain muuta tai maisteltu mitään. 

Monissa korealaisissa ohjeissa käytetään tarkoituksella ikääntynyttä kimchiä etenkin näin kevätpuolella, kun viime syksynä tehdyt kimchivarastot alkavat olla käyttöikänsä lopulla. Tietyt ruoat oikein vaativat sitä, että kimchi on jo vähän vanhempaa, mutta minä en tietenkään ole sellaista voinut vielä kokeilla, koska olen ollut ostokimchin varassa ja unnin tuoma on syöty nopeasti parempiin suihin. 

Olen käyttänyt campakimchiä nyt aivan tavallisena sivukkeena, nostellut aterille pieneen astiaan muutaman pihdillisen syötäväksi. Coleslaw sai mausteekseen kimchiä, kimchiriisiinkin sitä taisi jo mennä. Minulla on toinenkin fermentointipurkki, mutta sen annan unnille, että hänenkään ei tarvitse hermoilla kimchipurkin kannen kanssa. 

Lisään postauksen CampaSimpukan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni.  

Korealainen sitruunasiirappi – Lemon Chung

Korealainen sitruunasiirappi on hyvin yksinkertaista tehdä. Vaikeinta on odottaa kolme vuorokautta, että pääsee maistamaan. Tein jokunen aika sitten alkuviikosta valmistelutyöt ja loppuviikosta saatoimme kaataa ruokajuomaksi raikasta sitrusjuomaa, jota amerikkalainen sanoisi lemonadeksi. 

Otin ohjeen Beyond Kimchee-blogista. Minulla ei ollut kovin montaa sitruunaa saatavilla, joten käytin myös limettejä, kumpaakin sitrusta kaksi kappaletta. Olen muuten pitänyt nyt sitruksia koeluontoisesti jääkaapissa kylmässä vedessä, näin jonkun yleensä ärsyttävätyyppisen iltapäivälehtijutun "oletko aina säilyttänyt sitruunat väärin, katso tästä oikea tapa ja ällisty". Joku kertoi säilyttäneensä sitruunat lasipurkissa vedessä jääkaapissa ja siellä ne säilyvät kuulema hyvin. Ja ovat kyllä säilyneetkin. Usein verkkopussin neljästä sitruunasta joku homehtuu nopeasti ja muutkin alkavat nahistua jääkaapin vihanneslaatikossa. Nyt sitruunani ovat olleet limettien kanssa kolmisen viikkoa uimasillaan ja ne ovat aivan mainiossa kunnossa. Vaihdan vettä parin päivän välein ja pesin sitrusten kuoret ennen veteen laittamista. 

Korealainen sitrussiirappi

• 2 sitruunaa
• 2 limettiä
• yhtä paljon sokeria kuin sitruksia on viipaleina

Nyt ennen sitruunasiirappiprojektia pesin sitruunat ja limetit vielä uudelleen varmuuden vuoksi. Ensin pesin ne ruokasoodalla ja sitten karkealla suolalla, kuivasin hedelmien pinnat ja uskonpa saaneeni niistä mahdolliset vahat sun muut ylimääräiset ainekset ainakin vähemmäksi. 

Viipaloin mandoliinilla sitrukset noin kahden millin viipaleksi. Onnekseni yhdessäkään hedelmässä ei ollut lainkaan siemeniä. Ne pitää nyppiä viipaleista pois, sillä ne tekevät siirappiin kitkerää makua. 

Laitoin viipaleet peltilautasella ja punnitsin koko setin ja sitten mittasin samanlaisella lautasella sokerin. Siirappiin tuli yhtä paljon sitrusta kuin sokeriakin, joten kun sokerilautanen painoi yhtä paljon kuin sitruslautanen, oli aineksia yhtä paljon. 

Sekoitin vadissa sokerin sitrusviipaleisiin ja annoin muhevoitua noin vartin verran. Nostelin viipaleet desinfioituun lasipurkkiin ja kaavin vielä loputkin sokerit mukaan. Litran purkki tuli aivan täyteen. Suljin kannen huolellisesti ja laitoin sen jääkaappiin. Tulin kuitenkin lukeneeksi ohjeen loppuun, siellähän sanottiin purkkia pidettävän viileässä huoneenlämmössä kolme vuorokautta. 

Niinpä palautin purkin huoneenlämpöön ja makuuhuoneessa onkin nyt viileää näillä sähkönhinnoilla. Pidin purkkia makkarissa kolme vuorokautta, käänsin sen välillä ylösalaisin, jotta pohjalle kinostunut sokeri valuisi koko sitrusmassan läpi ja sokeri liukenisi kunnolla. 

Kolmannen vuorokauden iltana siirsin purkin jääkaappiin ja jos sitä ei menisi avaamaan, sen luvataan säilyvän vuodenkin. Avattu purkki kolmisen kuukautta. 

Sitrussiirappia voi käyttää monipuolisesti, lähdeblogissa on monia vinkkejä. Minä olen  käyttänyt ruokajuoman sekoittamiseen. Laitan korkean lasin pohjalle pienen kauhallisen siirappia (viipaleet saavat olla siellä purkissa), päälle hanavettä tai kivennäisvettä ja jäitä. Sekoitus ja valmiina on raikas ruokajuoma. 

Toisen kerran käytin siirappia, kun tein Hasselbackan nashia, korvasin lähdeohjeen siirapin tällä omatekoisella siirapillani, toimi hyvin. Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki koreavivahteiset postaukseni. 

Sitrusten viipaloinnissa jäi hieman kantapaloja, ne käytin vielä pikkuiseen siivoushommaan. 

Hillolla pötkii pitkälle ja limonadilla lisää

Hilloja syödään monissa Euroopan maissa aamiaisella enemmän kuin meillä Suomessa ja se on oikeastaan hyvä niin. Että siis siellä, eikä niinkään meillä. Eihän sokerisen hillon kanssa kannata päivittäin läträtä, olipa kuinka hyvää tahansa. Siinä missä meillä aamiaisleivälle asennetaan kurkkua ja tomaattia, Espanjassa (tomaattiraaste tietysti on hyvä vaihtoehto) paahdetulle, kenties hieman eiliselle leivälle sipaistaan kunnolla hilloa. Monissa hotelleissa ja kahviloissa hillot ja marmeladit tarjotaan yksittäispakatuissa pikku nokareissa, mutta välillä saa myös mainioita paikan päällä valmistettuja hilloja, joissa makua on muutenkin kuin sokerin muodossa. 

Minä en ole kovin innokas hilloaja, koska hillojen menekki ei taloudessa ole suuren suuri. Isojen erien sijaan teenkin toisinaan puolen purkin hilloja, joihin käytän hedelmiä ja marjoja sen mukaan mitä on saatavilla ja on käytettävä pikaisesti pois. Kun purkkeja ei ole rivillistä, vaan vain yksi, joka sekin on kenties alun alkaenkin puolillaan, tulee se myös varmemmin käytettyä jogurttiin, paahtoleivän päällä tai puuron koristeena. 

Koska CampaSimpukan seitsemäs Espanja-haaste on lopuillaan (varsin vähäisin tuloksin) etsiskelin espanjalaista vivahdetta hilloon, jonka keittelin tänään. Enpä nyt tiedä mikä tässä versiossa varsinaisesti on espanjalaista, mutta otin sen kuitenkin espanjalaiselta sivustolta ja ihan itse tulkkasin mitä siinä lukee. Valmistusmenetelmänä käytin sous videtä, jota en hillohommissa ollutkaan aiemmin käyttänyt. 

Espanjalainen luumuhillo sirkulaattorilla

• 600 g espanjalaisia luumuja (tottakai kotimaiset olisivat vielä fiksumpi ratkaisu, mutten tiedä ovatko kotimaiset vielä valmiita ja millainen luumuvuosi Suomessa ylipäätään on)
• 250 g sokeria, josta puolet hillosokeria
• puolikkaan suuren sitruunan mehu
• iso ropaus jauhettua kanelia
• pätkä pulleaa vaniljatankoa halkaistuna

Laitoin sirkulaattorin lämmittämään vettä 86 asteeseen. Halkaisin luumut, poistin kivet ja leikkelin luumut pienempiin palasiin. Laitoin luumut paksuun vakuumipussiin ja punnitsin sen. Kaadoin pussiin sokeria vähän alle puolet luumujen painosta. Minulla oli vain vähän hillosokeria, joten laitoin osaksi tavallista kidesokeria. Tiputin pussiin vaniljatangon pätkän ja ripottelin mukaan kanelia. Puristin sitruunamehun perään. Suljin pussin vakumointikoneella. Pussiin tuli niin vähän nestettä, vain puolikkaan sitruunan mehu ja se imeytyi sokeriin samantien, joten nestettä ei imeytynyt pussin ylälaitaan asti pilaamaan vakumointia. 

Asetin pussin kuumaan veteen, sinne tuli myös kaksi muuta pussia, toisessa samalla menetelmällä valmisteltua mansikkaa ja toisessa vadelmien ja mustikoiden sekoitusta. Niihin pusseihin lisäsin muutaman kokonaisen kardemumman vaniljatangon lisäksi, mutten laittanut kanelia. Mietin kyllä, miten saan poimittua kardemummat pois hillosta, mutta kyllä se viimeistään hilloa purkista lusikoitaessa onnistuu. 

Nipistin kaikkien kolmen pussin suut yhteen pyykkipojalla, näin pussien yläreunat eivät lionneet kuumassa vedessä, jos olisikin sattunut niin, ettei vakumointi olisi ollut täydellinen. Sirkulaattori pöhisi kaksi tuntia 86 asteessa ja sillä välin steriloin purkkeja valmiiksi ja tein mentaalietsintöjä kauniiden etikettitarrojeni löytämiseksi. Kahden tunnin kuluttua nostin pussit pois vedestä tarjottimelle.

Leikkasin hillopussista kulman pois ja valutin varovasti hillosuppilon kautta hillon kuumuutta kestävään, niinikään steriloituun kannuun. En uskaltanut kaataa suoraan pussista purkkeihin, sillä arvelin pussin olevan sen verran vetelä, että saattaisin kaataa hilloa liikaa tai muuten sotkea sen kanssa. Kannusta oli helppo annostella hilloa erikokoisiin pieniin purkkeihin, jotka suljin samantien steriloiduilla kansilla. Kun purkit olivat jäähtyneet ulkona kunnolla peitettyinä ja suojattuina, siirsin purkit jääkaappiin. Niitä kauniita tarroja en löytänyt. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous Vide-välilehdelle, jonne kerään sirkulaattoriaiheiset postauksemme. 

Eilen olin sekä kiireinen, että laiska ja vieläpä saamatonkin. Tein hyvää espanjalaista basilikalimonadia, mutten saanut otettua siitä minkäänlaista kuvaa, oli pimeää, oli sateista eikä hotsittanut. Mutta joimme limonadia kyllä innokkaasti. Limonadin ohje hieman sovellettuna on täältä. 

Sitruuna-basilikalimonadi

• 2,5 dl sitruunamehua (käytin 4 keskikokoista sitruunaa)
• 55 g sokeria
• 60 ml vettä
• jääkuutioita
• 1 suuri puntti basilikanlehtiä
• kivennäisvettä

Mittaisin pieneen kattilaan veden ja sokerin, joista keitin muutaman minuutin ajan sokeriliemen. Jäähdytin liemen ja jätin sen odottamaan.

Irrottelin basilikapuntista lehdet. Laitoin tehosekoittimen kannun puolilleen jääkuutioita (kaikilla tehosekoittimilla ei voi murskata jääkuutioita, mutta omallani voi, elleivät ole ihan tolkuttomia moukkuja) ja lisäsin mukaan sitruunamehun, basilikanlehdet ja jäähtyneen sokeriliemen. Laitoin koneen hommiin pienimmällä teholla, kunnes jääpalat olivat murskautuneet ja sitten lisäsin tehoa niin, että seoksesta tuli tasaista, kauniin vaaleanvihreää kylmää sosetta. 

Kaadoin seoksen lasipulloihin, sitä oli kaikkiaan noin puoli litraa, ehkä vähän enemmän. Kaadoin pulloihin kivennäisvettä lisäksi ja sekoitin. Aluksi limonadi maistui vain sitruunalle, mutta myöhemmin tosiaan mahtavasti myös basilikalle. Ehkä juoma olisi voinut olla hieman makeampaa, muttei siitä liikaa silmät siristyneet, sopi hyvin ruokajuomaksi. 

Tänään oli valoa vähän enemmän

Tänään La Vueltassa on rankka vuorietappi, ei tosin niin karmaiseva kuin huomenna. Kokonaiskilpailun tilanne on edelleen tuttu, Chris Froome johtaa, eikä kenelläkään muulla taida olla sille ajamalla enää  mitään tehtävissä. 

Olen iloinen, että Alberto Contadorin työmoraali jatkuu viimeiseen asti loistavana, eilenkin hän ajoi niin tyylikkäästi, että meinasi kyynel tulla silmäkulmaan. Älkää kukaan sanoko, että otan tämän liian vakavasti! Tai otanhan minä. Jostain Susi-jengistä minä sen sijaan en välitä tuon taivaallista. 

Tuolta ne tuli

Ja tuonne ne meni

Riekkumista tiedossa Jyväskylän Kesässä ja GT syreenimehulla

Edit: kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän kesä

Saimme ennen juhannusta yhteydenoton Jyväskylän Kesästä, meille ja muutamille muille jyväskyläläisille blogeille tehtiin ehdotus osallistua tähän oman kaupunkimme kesäiseen tapahtumaan. Saisimme liput muutamaan tapahtumaan ja kirjoittaisimme niistä sen minkä kirjoittaisimme, kehuautomaateiksi meitä ei oltu virittämässä. Avajaiskonserttiin ei kuulema olisi ilmaislippuja enää todennäköisesti saatavilla, mutta meillä sattuivat juuri sinne liput olemaan jo valmiina, ostimme ne jo helmikuussa Vaasasta. Indujesman & Joo esittää klassisen musiikin ja stand up-komiikan yhdistelmää, tämä kuulostaa kiinnostavalta! Muuta ohjelmaa tutkailemme tänään ja esitämme lipputoiveemme, sitten jää nähtäväksi toteutuvatko toiveemme. Jyväskylän Kesässä on myös ilmaistapahtumia, joissa voi käydä lompakkoa rasittamatta. 

Jim Bachorin taidetta Jyväskylän kaduissa

Meillä tehtiin tänään erittäin hyvä iltapäivädrinkki, uusi suosikkini GT. Pienen maku- ja värivivahteen sille toi syreenimehu, jollaista valmistin juhannuksen aikana. Ehdin juuri ja juuri kerätä tarpeeksi kukkia ennen kuin niiden aika oli kokonaan ohitse. Toivoin hieman lilampaa sävyä, mehusta tuli melkoisen punaista, mutta hyvää se on! Vinkit mehuun on koottu Kivistössä- ja sauvajyvänen-blogeista.

Syreenimehu

• iso kattilallinen syreeninkukkia
• 500 g sokeria
• 1 l vettä
• 1 sitruuna
• 15 g sitruunahappoa

Kerää kukkia suureen vatiin ja pese ne kylmällä vedellä, että mahdolliset ötökät ja siitepölyt lähtevät pois. Riivi kukat varsista ja jätä ne valumaan. Mittaa vesi ja sokeri kattilaan, lisää sinne sitruuna ohuiksi viipaleiksi leikattuna. Kiehauta vesi niin, että sokeri liukenee veteen kokonaan. Kumoa riivityt kukat kattilaan, painele niitä veteen ja sekoita mukaan sitruunahappo. Jäähdytä ja pidä peitettynä jääkaapissa kaksi vuorokautta. Siivilöi kukat pois ja valuta mehu vielä kahvisuodattimen läpi, että kaikki hitulit jäävät haaviin. Pullota steriiliin pulloon tai puhtaaseen purkkiin, jos haluat pakastaa mehun. Käytä 1:6 tiivistettä veteen tai kuten me, pikkuinen dash mehua gin toniciin. Tosi hyvää mehua, tuoksuu ihanalta, vaikken saanutkaan toivomaani väriä aikaan.

Konjakkinen uuniomenahillo

merkkasin sitten etikettiin väärän kuukauden

Saisinko kaksi calvadosta, kysyin Kammenpyörittäjältä, johon hän vastasi, että et. Taloudessamme ei ollut tilkkaakaan calvadosta, mutta konjakkia löytyi, joten käytin sitä uuniomenahilloon. Olen lukenut ainakin kolmesta blogista tästä syksyn herkusta ja pitihän se omakin versio valmistaa. 

• 2 kg omenalohkoja kuorineen
• 400 g hillosokeria
• 150 g tummaa muscovadosokeria
• 1 vaniljatanko
• 1 dl konjakkia

Pilkoin omenat ja sirottelin ne uunipannun pohjalle. Kaadoin päälle sokerit ja konjakin, katkaisin vaniljatangon muutamaan osaan ja heittelin palasen mukaan. Laitoin pannun uuniin 150 asteeseen noin kahdeksi tunniksi. Puolitoistakin olisi riittänyt, luulen, mutta muut puuhat unohduttivat hillon minulta hetkeksi. 

Lapoin pehmenneet omenat pannun pohjalle muodostuneen sokerisiirapin kera mikserin kannuun neljässä erässä ja annoin koneen tehdä sohjosta sileää sosetta. Steriloin kaksi lasitölkkiä ja kun ne olivat käsitykseni mukaan aivan sikapuhtaita, kauhoin kuuman hillon purkkeihin ja pistin kannet visusti kiinni. Hillo on makeampaa kuin tavallisesti tekemäni omenasose (jollaista jostain kumman syystä jää aina pakastimeen pyörimään kenellekään kelpaamatta), mutta uskonpa, ettei sitä ole muutaman päivän kuluttua enää jäljellä. Vanilja ja aavistus konjakkia teki hillosta arkista sunnuntaisempaa. Hilloa tuli 1,5 ja 1 litran tölkilliset täyteen.

Älä tee samaa virhettä kahta kertaa peräkkäin

Campakeittiön mehuasema in full action!

Tänään olemme pitäneet mehuasemaa terassillamme, se on mieluisa satotoimi minullekin. Poimin marjoja vähän pitkin hampain, mutta kun ne on poimittu, teen mielelläni höyrymehua litroittain. Putsasimme pensaat mustista ja valkoisista viinimarjoista, sekä osan punaisista, karviaiset ovat vielä vaiheessa. Keittiöremontin jälkeen mehumaijani ei toiminut enää induktiolla, joten mehutouhut tehdään ulkona grillin sivupolttimolla ja se on viisasta senkin vuoksi, että viisi litraa kuumaa mehua terassin lattialla on huomattavasti vähemmän kelju juttu, kuin keittiön lattialla. Jos siis sattuisi lipsahtamaan. Koputan puuta. 

Mehutoimien ohella kokeilimme toistamiseen uuden hiiligrillimme käyttämistä. Siihen viittaa otsikon lausahde. Sen heitti ilmoille entinen pomomme 90-luvun lopun huumavuosina, jolloin yhtenään kävimme erinäisten kalliiden konsulttien järjestämissä hengenkohotustilaisuuksissa, jopa päivärahaperusteisilla komennuksilla aina isolla kirkolla asti. Siellä tämä esimies loihe lausumaan, kun puhe oli turvallisuuskulttuurista ja tulevaisuushorisontin missioista ja visioista, ettei pidä tehdä samaa virhettä kahta kertaa peräkkäin. Me tietysti omaksuimme tämän isällisen neuvon heti ja talletimme sen syvälle sydämiimme ikuisesti. On siis tehtävä joku uusi virhe väliin, ennen kuin sen ensimmäisen voi toistaa. 

savumerkkejä

Tänään toteutimme teemaa kokeilemalla uutta mahdollista virhettä, eli hiiliä Weberiimme, koska briketit eivät  alkaneet  yhteistyöhön  oikeastaan ollenkaan.  Kun ruoka-aika lähestyi,  Kammenpyörittäjä  täytti hiilien ja  brikettien   nopsasytytys-lieriön summamutikassa valituilla hiilillä, ostimme siis  muutamaa eri merkkiä. Pari sytytyspalaa alle ja liekkiä perään ja pian meillä  olikin savuavat hiilet, onneksi savu meni poispäin   minusta.  Ihan  pian hiilet  kyllä  alkoivat  hehkua ja  kymmenisen  minuutin  jälkeen Kammenpyörittäjä  kippasi  ne grillin  hiiliritilälle. Taas pientä sisustustointa  hiilien  suhteen  ja kantta päälle, ilmanottoaukkojen säätöä, kurkistelua ja lämpömittarin tuijottelua.  Nyt sentään lämpötila  nousi yli kahteen sataan nopeasti ja  ensimmäisenä   tulille pääsivät  esikeitetyt maissipalat  ja  hetken  päästä pienet sisäfilepihvit. (tässä kappaleessa sössin jotenkin rivien tasauksen, enkä osaa korjata sitä)

Tällä kertaa saimme ruoat kypsiksi ihan onnistuneesti, mutta ei tässä vieläkään mitään riemun kärrynpyörää heitetä, ei tullut sellaista oikeaa hiilloksen tunnelmaa ruokaan. Ehkä olimme hiilloksen kanssa hieman hätäisiä. Laitoimme fileen ohkaisen ja paksun pään ruokailun ajaksi grilliin viettämään leppoisaa iltahetkeä ja niistä tuli kyllä ruokahalua herättävämmän näköisiä, kuin sinänsä aivan pätevistä pihveistämme. Huomenna kehittelen niistä jotain tähdenlentoa. Edelleen otamme vastaan isällisiä ja äidillisiä ja kaikkia muitakin neuvoja pellegrilleilystä!

Siinä ne nyt lämmittelee, kuumemmassa kuin eilen!

Kolmas Nainen eilen

Karviaishilloa ja pannukakkua

Tänään olemme olleet liimautuneina television ääreen, sillä Hollannissa on kisattu miesten maailmanmestaruudesta maantieajossa. Mukana on iso liuta suosikkejamme. Päivällisen kuittasinne eilisen lasangen lopulla, mutta jälkiruoaksi tein uuniin pannukakun Salviaseppele-blogin ohjeen mukaan. Pannukakun kaverina söimme viikolla keittämääni karviaishilloa. 

• 3 l karviaisia
• 5 dl hillosokeria
• 1 dl vettä
• 1 sitruunan mehu

Hilloa varten  Kammenpyörittäjä keräsi kaikki loput karviaiset pihan puskista ja niitä tuli noin 3 litraa. Kumosin huuhdellut marjat isoon kattilaan ja lisäsin veden mukaan. Aloin kuumentaa marjoja ja pian ne kypsyivätkin jo vauhdilla. Vettä ei tosiaan tarvita kuin tilkka, marjoista alkaa pian irrota mehua nesteeksi. Lisäsin mukaan sitruunamehun ja keitin seosta noin puolisen tuntia, jonka aikana sekoittelin marjoja kattilan pohjia myöten useaan otteeseen varmistaakseni, ettei seos tartu kattilaan. Kuorin myös vaahtoa pois, mutta sitä ei juurikaan edes muodostunut. Lisäsin hillosokerin ja keitin seosta vielä toisen puolituntisen ennen kuin lusikoin vielä melko vetelän hillon desinfioituihin lasipurkkeihin jäähtymään. Hillosuppilo ei olisi kyllä tyhmempi ostos. Kammenpyörittäjä askaroi minulle tilapäissuppilon muovipullosta.

Pellillinen pannukakkua syntyi seuraavista aineksista (pikkuisen soveltaen):

• 4 dl vehnäjauhoja
• 1,5 dl ruokosokeria
•  1 rkl vaniljauutetta
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa
• 8 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 100 g voita sulatettuna

Kaikki taikinan ainekset sekoitetaan keskenään juuri ainesosaluettelon mukaisessa järjestyksessä ja taikina kumotaan uunipellille leivinpaperin päälle. Pannukakkua paistetaan 200 asteessa kiertoilmalla noin 40-45 minuuttia. Tämä pannari ei ole suotta nimeltään maailman paras pannukakku! Ei sitä ehkä kovin usein kannata syödä, mutta tänään se maistui kyllä mainiolta kirpeänmakean hillon ja vaniljajäätelön kanssa. Kelpasi katsella pyöräilyä herkuttelun lomassa.

Vaniljalla maustettu pihlajanmarjamarmeladi

Pihassamme on muutamia pienehköjä pihlajia, joissa marjasato vaihtelee vuosittain. Olimme eräänä syksynä aikeissa kokeilla valmistaa punaisista marjoista jotain, mutta tilhiparvi kävi ja puhdisti puun kertaheitolla. Nyt olimme nopeampia ja keräsimme marjat yhdestä pihlajasta. Etsiskelin ohjeita ja monissa tehtiin hilloa, mutta minua ei miellyttänyt ajatus kokonaisista marjoista tässä yhteydessä. Hesarin ruokasivuilta löytyi sitten marmeladiohje, jota kokeilimme. 

• 5 dl pihjalanmarjoja
• 4 dl vettä
• 3,5 dl hillosokeria
• 1 vaniljatanko

Puhdistimme poimimamme marjatertut poistaen roskat ja huonot marjat, niitä oli lähes joka tertussa muutamia. Huuhtelin marjat huolellisesti kylmässä vedessä ja kaadoin sitten marjat paksupohjaiseen kattilaan yhdessä veden kanssa. Keittelin marjoja kannen alla noin 20-25 minuuttia. Kaadoin marjat mehuineen tiheään lävikköön keräten tietysti mehun astiaan. Puristin lusikalla marjat rikki lävikön verkkoa vasten, mehuun tuli mukaan paksua marjaseosta. Huuhtelin kattilan ja kaadoin mehun takaisin kattilaan. Halkaisin pullean vaniljatangon ja raaputin siemenet veitsen tylsällä puolella irti. Kiehautin mehun uudelleen, lisäsin sinne vaniljansiemenet ja halkaistun tangon. Sekoitin hillosokerin mukaan vispilällä ja annoin sitten seoksen kiehua 10 minuuttia. Ongin vaniljatangon seoksesta ja kaadoin tumman oranssiin vivahtavan, vielä juoksevan seoksen huolella puhdistettuun purkkiin. Kun purkki oli säällisesti jäähtynyt, siirsin sen jääkaappiin, jotta marmeladi jähmettyisi loppuun. Marmeladia tuli noin 3 dl purkki ihan täyteen ja pieni koemaistoastiallinen, josta näkisi hyytyykö marmeladi kunnolla. Jo kattilan sekoittamisessa käyttämästäni nuolijasta tehty nuolaisu ennen tiskaamista toi mieleen heti kettukarkit, vaikka puhuinkin Kammenpyörittäjälle marianneista. Onneksi hän tietää, mitä tarkoitan, kun puhun puuta heinää. Tämä marmeladi sopisi varmasti manchego-juuston kaveriksi tai paahtoleivälle.

Säilötyt sitruunat

Monta kertaa tielleni on tullut ruokaohjeita, joissa käytetään suolasäilöttyjä sitruunoita, joita kuuleman mukaan saa ostaa Stokkalta. Meillä kun ei moista kauppaliikettä ole lähimailla, päätin kokeilla sitruunoiden kotisäilöntää. Mikäpä muukaan kuin foodgawker auttoi asiassa eteenpäin, siellä oli kasapäin postauksia aiheesta preserved lemons. 

Hankin muutamia luomusitruunoita ja upouuden lasipurkin. Leikkasin pestyjen sitruunoiden kannasta pienen palan niin, ettei hedelmäliha tullut näkyviin. Toisesta päästä leikkasin vähän enemmän. Leikkasin sitten sitruunaan kaksi viiltoa, varoen leikkaamasta kuitenkaan sitruunaa lohkoiksi. Ripotin purkin pohjalle suolaa. Raotin sitruunan lohkoja ja sirottelin suolaa avokätisesti lohkojen väliin ja tungin sitruunat purkkiin toistensa päälle. Purkkiini mahtui neljä keskikokoista sitruunaa. Puristin kahdesta lisäsitruunasta mehut ja kaadoin mehun purkkiin. Sinne päätyi myös laakerinlehti ja tähtianis. Päällimmäiseksi ihan pintaan laitoin puristamani sitruunan kuoren kahteen palaan leikattuna. Sen voisi saamieni neuvojen mukaan poistaa, jos pintaan meinaisi muodostua hometta. Sitä en tietenkään toivo. Ripotin vielä ihan ylimmäksi suolaa. Kaikkiaan suolaa meni noin 1,5 dl. Kaadoin purkin piripintaan kiehuvaa vettä ja suljin purkin tiiviisti. Ohjeissa kerrottiin, että aluksi liemi on sameaa, mutta sen pitäisi siitä seljetä. Nyt sitten vain purkki viileään ja pimeään paikkaan ja neljän viikon päästä katsomaan kuinka kävi! Purkkia neuvottiin ravistamaan varovasti päivittäin.

Luumu-taatelisose ja marrastortut

Aamuisella blogikierroksellani poikkesin Soppakellarissa ja Tuslan eilisen postauksen sanat, joissa viitattiin tarpeeseen käyttää viimeiset männätalviset taikinalevyt pois, kuulostivat jotenkin niin tutuilta. Kuten Tuslan kommenttilaatikossa epäilinkin, ruokakaappiemme kätköistä löytyi kuin löytyikin myös kuivattuja luumuja. Koska niitä oli vain 200 g, päätin käyttää luumusoseeseen myös jääkaapin aarreosaston taatelit. Käytin niitä viikonloppuisiin pikkujouluihin valmistelemiini sinihomejuustolla täytettyihin taateleihin.  Koska iranilaiset taatelit olivat hurjan hyviä ja niitä oli iso laatikko, nyt oli hyvä käyttää nekin pois. Soseeseen käytin:

• 200 g kuivattuja kivettömiä luumuja
• 180 g kuivattuja kuivattuja taateleita
• 1,5 dl sokeria
• 1,5 dl vettä
• 3 rkl konjakkia
• kanelitanko

Poistin taateleista kivet ja pilkoin ne ja luumut kattilaan yhdessä veden, kanelitangon ja sokerin kanssa. Keittelin seosta noin 15-20 minuuttia, kunnes hedelmät alkoivat olla soseutuneita. Lisäsin konjakin soseeseen, se antoi kyllä mahtavan tuoksun. Ongin kanelitangon pois ja soseutin seosta vielä hieman tasaisemmaksi Bamixilla. Lusikoin tulikuuman soseen puhdistettuun purkkiin ja säästin muutaman lusikallisen heti käytettäväksi torttuihin, sillä meillä oli niitä taikinalevyjäkin! 

Tämän postauksen tarkoitus on siis osoittaa arvostusta Tuslalle ja kiittää hyvästä vinkistä. Kerrankin teen samantien sen, minkä jostain blogista löydän kivaksi ajatukseksi! En myöskään usko, että koulusta palaavat teinit nyrpistelevät nenäänsä vastapaistetuille, tämän sesongin ensimmäisille tortuille, sanottakoon niitä vaikka marrastortuiksi.

Wannabe-Martan kokeilu, karpalohyytelö

Kammenpyörittäjä on ollut taloutemme säilömisvastaava, minä olen osallistunut lähinnä valmiiden tuotteiden lusikoimiseen lautaselle. Siinä olen aika hyvä. Nyt kuitenkin halusin kokeilla karpalohyytelön tekemistä, ei vähiten siksi, että osa marjoista oli omin pikkukäsin poimimiani. Ohjeen otin Dansukkerin sivuilta ja lisäsin mukaan kaksi kanelitankoa, joita eräässä toisessa ohjeessa käytettiin.  Martat neuvoivat miten purkit pitää puhdistaa, mutta koska eilen en vielä haaveillutkaan hyytelön tekemisestä, en aloittanut liottamalla purkkeja yön yli. Mikäli hyytelöni ei hyydy tai homehtuu tai molempia, tiedän katsoa peiliin. Noin kolmenkymmenen epäonnistuneen kuvan jälkeen sain valaistusapua Kammenpyörittäjältä ja hyytelöni kaunis väri erottuu hyvin. Kunhan hyytelö on asettunut viileässä, raportoin onko minussa ainesta Martaksi.