Kotivara kunnossa – katkarapupasta CampaAdrian varastoista

Olemme olleen nyt Ranskassa muutaman viikon, mutta vielä maa pääsi taas muistuttumaan, että olemme ulkomaanpellejä, emmekä ymmärrä mistään mitään. On viimeinen päivämme Oleronin saarella ja ajattelimme, että mehän menemme syömään ensimmäiset osterit ja crevetit. Katsoimme ravintoloita jo ennalta ihan paikanpäällä, se oli muutama päivä taaksepäin, ravintolat olivat päivällä auki ja turistelijoitakin oli jonkun verran liikkeellä. Luimme hyviä ja huonoja arvosteluita paikoista ja tarkastimme aukioloaikoja. Mutta emme muistaneet sitä tärkeintä. Eihän sitä ruokaa nyt koko päivää ole tarjolla, vaikka paikka olisi auki. Lounas on iltapäivän alussa, sitten keittiö menee kiinni ja aukeaa sitten illalla, mahdollisesti. 

Niinpä me tulimme tyhjin vatsoin takaisin leirille ja alkoi vielä sataakin. Sinänsä pieni kävelyretki ei haitannut mitään emmekä olleet varsinaisesti pettyneitä tai vihaisia tai mitään muutakaan. Nauratti, ettemme muistaneet tätä juttua rakkaasta Ranskasta. Meillä oli jopa sateenvarjot mukana ja CampaAdrian ulkovarustelut oli koottu jo pois, edes markiisi ei kastunut ajatellen huomista lähtöä. Joten nouhätä. Kyllä me ruokaa saisimme, tekisimme sen itse. Emme ajatelleetkaan kävellä uudelleen seitsemän jälkeen illalla keskustaan, hyvänen aika, sehän on jokaisen eläkeläisen nukkumaanmenon tienoilla. 

Katkarapupasta kostoksi yhteiskunnalle

• 100 g pakastekatkarapuja sulatettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl konjakkia
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl kermaa (yhä on kotimaista kermaa täysin kunnossa)
• basilikaa
• parmesaania raastettuna
• 150 g spagettia 
• vettä keittämiseen + hyvä ripaus suolaa

'Nduja on uusi suosikkini, pakko ollakin, sillä se on parin desin purkki ja sitä kuluu niin vähän kerrallaan. Laitoin sitä tähänkin ruokaa, että edes vähän kuluisi. Olen oppinut tämän ruoan aikoinaan siskoltani ja hänen silloiselta puolisoltaan, he kuulema olivat oppineet sen jostain ruokalehdestä. Olen tehnyt tätä kymmeniä, ellen sata kertaa, ohje on muuntunut vuosikymmenten varrella jonkun verran. Ei ollut 80-luvulla 'Ndujasta kuultukaan. 

Laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuvilla. Katkaravut olivat olleet sulamassa siitä asti, kun palasimme pettymyksentäyteiseltä kävelyretkeltä. Taputtelin niitä paperiarkkiin hieman kuivemmiksi. 

Kuullotin sipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin pannulla ja lisäsin mukaan 'Ndujan ja valkosipulimurskan sekä konjakin. Seuraavaksi kaadoin mukaan kerman ja nostin kastikepohjan kiehumaan maltillisesti. Samaan aikaan pastavesi alkoi olla kiehuvaa ja suolasin sen tymäkästi. Lisäsin pastan kiehumaan, se oli nopeaa laatua, vaati vain kolmen minuutin keittämisen. 

Kerma kiehui pannulla hyvin kasaan ja lisäsin mukaan kuivatut katkaravut ja sekoittelin, maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Pasta alkoikin siinä vaiheessa olemaan kypsää ja Antti kävi kaatamassa veden pois kattilasta. Emme kaada pastankeittovettä auton viemäriin, siinä on liikaa tärkkelystä. Sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen ja annoksiin tuli vielä päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. 'Nduja toi kyllä kivan vivahteen ruokaan, ei liikaa tulisuutta, mutta hieman lämpöä.

Giro d'Italian 15. etappi oli oikea vuorietappi. Siitä oli pitkä lähetys ja arvelimme, että ehtisimme käydä syömässä kylillä ja nähdä vielä lopun. Muuten meni oikein, mutta emme siis saaneet ruokaa, vaan palasimme katsomaan 65 km lopusta. Sekin oli hyvä juttu. Päivän nopein oli Carlos Verona, jonka perhe oli heti onnittelemassa häntä etapin maalin jälkeen. Hieno sattuma vai oliko hän nähnyt etiäisen, että nyt minä voitan tänään, tulkaa te nyt sieltä Espanjasta minua onnittelemaan. Kokonaiskilpailussa suosikkini Primoz Roglic vajosi taas sijalle 10 ja on aika monta minuuttia jo kärjen takana. Isaac del Toro jatkaa tiistaina lepopäivän jälkeen pinkissä ja on jo osoittanut, että hän ei ole mikään yhden päivän johtaja, vaan kova jätkä. 

Minuakin nopeampi katkarapupasta

Nyt ollaan jo niin kesässä, että pitää luopua toppatakeista. Me olemme luopuneet niistä jo Alankomaissa, mutta italialaisetkin varmaan pian niistä luopuvat. He kun pukeutuvat kalenterin, ei sään mukaan. Kävimme aamulla tuossa aivan vieressä olevassa Tarasconin linnassa, ehdimme sinne juuri sopivasti ennen kuin se meni päiväpaussin ajaksi kiinni. Oli kyllä todella hieno linna pitkästä aikaa. Katalaanit joutuivat nauttimaan siellä vapaudenriistosta jo 1400-luvulla ja se toimi  muutoinkin vankilana pitkän aikaa, aina 1926 asti. Siellä oli paljon seinäraaputuksia, siihen aikaan nekin tehtiin nätillä käsialalla, eikä tiettävästi näkynyt mitään v-sanoja millään kielellä.

Muutoin minä pidin tonttipäivän, Antti kävi tiedusteluretkellä maantiepyörällä. Minä katsoin melkein loppuun tämänhetkisen k-draamani Queen of Tears, se on ihana <3 Päivällisenä meillä oli nopeaakin nopeampi katkarapupasta. Se on aivan arkinen ruoka meillä kotioloissakin, syömme sitä useita kertoja vuodessa. Nyt oli pieni pussi katkarapuja auton pakastimessa ja pastaa nyt pitää aina olla. 

Katkarapupasta kahdelle

• 1,5 l vettä
• suolaa pastaveteen
• sopivasti spagettia kahdelle (oli kahta eri keittoaikaa vaativaa pastaa, joten ensin keitin pitempää vaativaa ja lisäsin sitten nopeampaa loppupuolella keittämistä)
• 150 g pakastettuja kuorittuja ja sulatettuja katkarapuja
• 1 punasipuli
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 dl kermaa
• 3 rkl konjakkia
• 1 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania
• kivellisiä mustia oliiveita

Laitoin pastaveden kiehumaan ulos viritetylle Campingaz-grillille, joka oli laitettu liesimoodiin (ei kuumuuden jakajaa eikä paistolevyä). Silppusin sipulin ja valkosipulin, kuumensin toisella keittimellä (sekin ulkona) pannulla tilkan oliiviöljyä ja kuullotin sitten sipulit ja valkosipulit öljyssä, kun pastankeitto oli puolivälissä. Lisäsin pannulle konjakin, kerman ja suolaa ja pippuria. Kun pasta alkoi olla kypsää, lisäsin katkaravut pannulle ja sekoitin. Kerma oli kiehunut kokoon muutamassa minuutissa aika hyvin, olisi saanut mennä hieman sakeammaksikin. Antti kaatoi pastaveden pois ja sekoitin kastikkeen pastaan. Annoksiin tuli vielä tuoretta basilikaa, muutama oliivi, paljon pippuria ja parmesaania. 

Giro d'Italia oli ajettu aivan meille mitään kertomatta rivakkaa vauhtia ja vaikka netti nyt toimikin hyvin, emme ehtineet katsoa sitä yhtään (omilla gigoilla, emme olisi käyttäneet paikan wifiä siihen). Tämänvuotinen kisa alkaa vaikuttaa hieman tylsältä, sillä Tadel Pogacar näyttää jälleen voittaneen etapin ja johtaa kokonaiskilpailua. On hän saanut ihan tosissaan sotkea kyllä lopussa, sillä samalla ajalla ja pari sekuntia perässä on tullut maaliin useita muita ajajia. En toivo tietenkään mitään huonoa hänelle, miksi toivoisinkaan, onhan hän suosikkini, mutta alkaa hieman pelottaa tuollainen ylivoima. 

Mulled PIMM'S

PIMM'S on mukava kesäjuoma, tykkään siitä paljon enemmän kuin viime vuosina suositusta Aperolista. Kesän PIMM'S-pullosta ei vain ollut enää tippaakaan jäljellä, joten täytyi mennä varastolle ja ottaa uusi pullo käyttöön, kun kohtasin netissä Mulled PIMM'S-ohjeen. En ole suurin glögien ystävä, mutta tämä kuuma juoma lumitöiden jälkeen maistui kyllä mukavalta. Siinä pitää vähän keittää ja paistaa (no ei sentään paistaa) ensin, mutta lopputulos on sen väärti. 

Mulled PIMM'S neljälle (joimme kaiken itse kahdelta istumalta)

• 70 g sokeria
• 80 ml vettä
• 750 ml sameaa omenamehua
• 1 kanelitanko
• 1 vaniljatanko
• 125 ml PIMM'Siä 
• 60 ml brandya (meillä edullista ruoanlaittokonjakkia)
• ohuita omenaviipaleita
• kanelitankoja annoslaseihin

Ensin keitetään pieni toffee, eli sokeri ja vesi laitetaan kattilaan ja kuumennetaan seosta sekoitellen sen aikaa, että sokeri liukenee veteen. Sitten nostetaan hieman lämpöä kattilan alla ja annetaan seoksen kiehua sen aikaa, että siitä muodostuu ruskea toffee, varotaan polttamasta sitä, ei sekoitella tässä vaiheessa. Tämä vie noin 5 minuuttia. 

Sitten seos jätetään jäähtymään viideksi minuutiksi, jonka jälkeen kaadetaan mukaan omenamehu varovasti, ettei se vain pärskähdä kattilasta. Mukaan lisätään kaneli- ja vaniljatangot. Nyt laitetaan taas tuli kattilan alle ja sekoitetaan nuolijalla joka kohdasta kattilan pohjasta, jolloin saadaan toffee sulamaan uudelleen ja sekoittumaan mehuun. Annetaan kiehua maltillisesti pari minuuttia, jonka jälkeen mukaan kaadetaan PIMM'S ja brandy/konjakki. Kuumennetaan vielä minuutin verran. 

Annostellaan kuumaa kestäviin laseihin ja laitetaan koristeeksi kanelitanko ja ohuita omenaviipaleita tikussa. Juodaan kieltä polttamatta. Olipa kiva talvinen juoma, mutta sokerin määrää voisi kyllä vähentää. Ohjeen otin täältä, se oli hieman sekava, esim aineluettelossa ei mainittu vettä ollenkaan, mutta teko-ohjeessa kyllä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään erilaisia juomakokeiluja.

Kanarullat konjakkikastikkeessa

Meillä on menossa melkoinen mylläys kotona. Tänään taitaa olla lakipiste, jossa kaikki näyttää kaaokselta. Vanhoja kalusteita on purettu pois, ikkunoita pesty, tavaroita käyty läpi. Ensi viikolla pitäisi alkaa helpottaa ja järjestystä olla nähtävillä. Siivousurakan vuoksi elokuvafestarit ovat tauolla ja ruokailukin on ollut hieman hunningolla. Tänään sentään tein oikein alusta asti aterian, josta jäi huomisellekin. Se on hyvä,  sillä tiedossa on kaatopaikkakeikka ja kauppareissu. 

Kanarullat konjakkikastikkeella 

• 6 ohutta broilerinfilettä
• 6 pientä mozzarellapalloa
• 6 viipaletta prosciuttokinkkua
• suolaa ja pippuria
• kuivattua tomaattimurua
• 2 rkl voita 
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 dl vettä
• 2 dl kermaa
• 2 rkl konjakkia
• persiljaa 
• valkosipulinvartta silppuna

Kuivasin ohuenpuoleiset broilerin fileet paperilla. Ripotin fileille suolaa, pippuria ja tomaattimurua. Puolitin pikkuruiset mozzarellapallot. Laitoin kunkin broilerifileen poikittain prosciuttoviipaleen päälle ja fileen päälle mozzarellapallopuolikkaat. Käärin fileen kinkkuviipaleen sisälle rullaksi ja sidoin rullan paistinarulla. 

Kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, nostin sille ensin kolme rullaa ja paistelin niitä joka puolelta muutamia minuutteja. Sitten paistelin toiset kolme rullaa ja palautin kolme ensin paistettua pannulle. Lisäsin pannulle pari desiä kiehuvaa vettä ja desin verran kermaa. Laitoin kannen pannun päälle ja jätin rullat kypsymään. 

Kypsensin desin sushiriisiä riisinkeittimessä suolaripauksen ja sahramin kanssa ja höyrytin parsakaalia kypsäksi. Kun riisin valmistumiseen oli noin 10 minuuttia, nostin kanarullat lämpöastiaan ja lisäsin pannulle toisen desin kermaa ja konjakin. Keitin kastiketta kasaan sen aikaa, että riisi ja parsakaali olivat valmiit. Kaadoin vatiin nostelemieni riisin, kanarullien ja parsan päälle kastiketta ja pinnalle vielä tuoretta persiljaa ja silputtua valkosipulinvartta,  mitä meillä on kaiken aikaa käytettävissä multaan pistettyjen valkosipulinkynsien kasvattaessa vartta kovaa kyytiä. Ai niin, muistin myös leikata rullien ympärille sitomani paistinarupätkät pois ennen ateriaa, tai ainakin melkein. 

Polpette

Tänään meillä oli päivällisellä eilistä kikhernepastaa ja polpetteja, Polpette on ilmeiseti jonkunlainen yleissana italialaisille lihapullille. Voi ne tehdä kalastakin, jopa ihan kasvipohjaisina, mutta ne lienevät sitten jo melkoisen pitkälle sovellettuja polpetto-nimeä kantamaan. Meidän polpettomme olivat naudan jauhelihasta, jota tänään ostin ensimmäisen kerran pitkään aikaan.

Polpette (8 kpl)

• 400 g naudan jauhelihaa (mitä hyvänsä jauhelihaa on käsillä)
• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 3 rkl ricottaa
• 1 kananmuna
• suolaa ja pippuria 
• Italian seasoning-mausteseosta (minulla ei ollut, käytin Provencen yrttiseosta)
• 8 minimozzarellapalloa
• voita tai öljyä paistamiseen
• 2 rkl konjakkia
• 2 dl kermaa
• tuoretta rakuunaa

Valmista ensin lihapullataikina. Kerää kulhoon jauheliha, kananmuna, ricotta, silputtu sipuli ja valkosipuli, suolaa ja pippuria ja yrttiseosta. Sekoita tasaiseksi. Paista pieni koepala ja lisää mausteita mikäli tarpeen. Jaa taikina kahdeksaan osaan, pyöritä ne palloksi. Litistä pallo ja aseta pallon päälle minimozzarellapallo. Taputtele taikina juustopallon päälle ja muotoile taikinasta pitkulainen soikula. 

Kuumenna pannu ja sillä voita tai öljyä, tai niiden seosta. Paista polpetteja joka puolelta muutamia minuutteja niin, että pinta saa väriä. Sammuta liesituuletin ja ota toiseen käteesi patakinnas. Kaada pannulle konjakki ja sytytä se. Nosta pannu pois liedeltä ja heiluttele pannua varovasti, että kaikki lihapullat saavat konjakkiliekityksen päälleen. Jollet halua liekittää, kaada vain konjakki pannulle ja kääntele pullia pannulla. Tai jätä konjakki kokonaan pois. 

Mikäli liekitit, nosta pannu liedelle vasta kun liekit ovat tukahtuneet ja laita liesituuletin uudelleen päälle. Kaada pannulle kerma. Kun kastike alkaa kiehua maltilla, nosta kansi pannun päälle ja jätä lihapullat kypsymään loppuun kermakastikkeessa. Se vie noin 15 minuuttia, pitempikään hauduttaminen ei tee pahaa. Valele pullia välillä kastikkeella. Maistele kastiketta ja lisää pippuria ja suolaa, mikäli tarpeen. 

Kun on aika syödä, silppua pannulle vielä runsaasti tuoretta rakuunaa tai mitä sinulla sattuu olemaankaan, persilja sopii myös hyvin. Tarjoa perunoiden, riisin tai pastan kanssa, meillä oli eilistä kikhernepastaa. Jaksoimme kumpikin syödä kaksi pitkulaista mozzarellatäytteistä lihapullaa, loput laitoimme pakastimeen kastikkeen kanssa, saamme siitä aterian nopsasti joskus myöhemmin. 

Giro d'Italian neljäs etappi oli viimeinen Sisiliassa ajettava. Eilen muuten saivat lopulta muutaman sadasosan aikaeron kolmannen etapin voittajan ja ensimmäisen etapin nopeimman välille, joten tänään rosapaidassa ajoi portugalilainen Joāo Almeida. Eilen Geraint Thomas kaatui ja loukkasi itsensä niin pahasti, että vaikka pystyi sinnittelemään etapin loppuun, ei hän enää tänään jatkanut kisaa. Se ei kovin suuri ihme ole, kun ottaa huomioon, että häneltä murtui lonkka kaatumisessa. 

Giron omat sivut ovat muuten todella takkuiset, välillä kielen vaihtaminen englanniksi ei onnistu tai tuloksia ei tule tippumallakaan. Tämän päivän etapin keskellä oli melkoinen tönkyrä, mutta ei se ollut kuin kolmoskategorian nousu. Laskupuolella olikin aivan toinen sää kuin tulopuolella, satoi ja oli sumuista. Onneksi 35 viimeistä kilometriä tie oli taas kuiva. Sovimme Antin kanssa, että Peter Sagan voisi voittaa tänään, kun matkaa maaliin oli vielä 10 km. Aivan lopussa alkoi taas sataakin, mutta kauhean märäksi tie ei ehtinyt tulla. Olimme melkein oikeassa, Peter Sagan melkein voitti, mutta jäi  maaliviivalla muutamalla sentillä toiseksi ja voittoon kiri Arnaud Démare. Höh. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Joāo Almeida. 

Pihvi ihan itselleni ja mansikkamozzarella

Kun olen yksin kotona, en tee kovin kummoisia ruokia itselleni, etenkään jos olen paljon töissä. Nyt olen ollut sekä töissä, että suorittanut vaativaa kestävyysurheilua, eli katsonut kaikkia Austen-filmatisointeja, joita kokoelmastani löytyy. Se on ollut kyllä aika rankka homma, myönnän. Olen jo ylittänyt puolivälin reilusti versioiden lukumäärässä, mutta ajallisesti puoliväli on vielä saavuttamatta, sillä jäljellä on muutama tv-sarja, joitten katsomisessa menee aikaa. Tänään keitin itselleni puuroa aamiaiseksi, ei siis kakkua joka päivä, mutta päivällissuunnitelma on sitten ihan muuta. 

Päätin valmistaa itselleni päivällistä  tänään ja hankin siihen tarpeet jo eilen töistä päästyäni. En syö nykyään lihaa kovin usein, mutta tälle päivälle ostin itselleni muhkean palan naudan sisäfilettä ja päätin paistaa oikein ronskin pihvin. Mietin mitä lisäkkeitä pihvini tarvitsisi ja päädyin muutamaan parsannuppuun ja mansikkamozzarellaan. 

Pihvi 

• 160 g palanen naudan sisäfilettä
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• timjamia

Konjakki-rosepippurikastike pihville

• pannun paistorippeet 
• 0,5 dl konjakkia
• 1 dl kermaa
• tuoretta timjamia

Mansikkamozzarella

• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 4 mansikkaa
• pippuria
• parasta balsamicoa
• tuoretta timjamia

Vihreät parsat

• 4 vihreää parsaa
• nokare voita
• suolaa ja pippuria

Valmistelin ensin mansikkamozzarellan. Otin juustopallon pois liemestä pakkauksestaan ja taputtelin sen pinnan kuivaksi paperilla. Leikkasin juustoon veitsellä viiltoja, mutten viipaleiksi asti. Leikkasin muutaman mansikan viipaleiksi ja työnsin viipaleita juuston viiltoihin. Pyöräytin päälle pippuria ja lirutin parasta balsamicoa pikkulusikalla päälle. Sitä ei ole enää paljon, sitä ei kannata tuhlata. 

Napsautin parsoista kuivemman pään pois, ne katkeavat koko nippu melkoisen samasta kohtaa, koska ovat samaan aikaan otettu maasta. Höyrytin parsoja pari minuuttia ja nostin ne sitten lautaselle odottamaan. Viimeistelin ne sitten myöhemmin. 

Otin pihvin lämpenemään pari tuntia aikaisemmin huoneenlämpöön. Palanen oli niin paksu, että sen oli hyvä lämmetä kunnolla. Pihvin voi kuulema paistaa ihan hyvin jääkaappikylmänäkin, mutta minä luotan pieneen lämmöntasoittamiseen. 

Kuumensin uunin 120 asteeseen ja laitoin liedelle valurautapannun kuumenemaan senkin. Laitoin pannulle voita ja oliiviöljyä ja kun voin kuohu oli asettunut ja alkanut ruskettua, nostin pihvin pannulle. Paistoin pihviä molemmilta puolilta noin kaksi minuuttia. Laitoin pihviin paistomittarin ja nostin pannun uuniin. Kun pihvin sisälämpötila oli 58 astetta, nostin pannun pois uunista ja pihvin lautaselle, jonka peitin foliolla. 

Pannulle oli jäänyt voin ja öljyn seos ja makua pihvistä. Kaadoin pannulle konjakkia ja kiehutin sen melkein kokonaan, raaputin pannun pohjasta kaikki makuainekset konjakkiin. Lisäsin pannulle tuoretta timjamia ja kurkkasin olisiko pihvilautaselle muodostunut paistolientä. Olihan sitä hieman ja lorautin sen folion alta pannulle myös. Lisäsin kermaa ja rosepippureita ja annoin kastikkeen kiehua pari kolme minuuttia, kunnes se sakeni. 

Samalla kuumensin toisella pienellä pannulla nokareen voita ja käytin parsoja pannulla kypsymässä loppuun ja saamassa hieman paistopintaa. Maustoin ne suolalla ja pippurilla. 

Ensimmäinen ikioma ainokaispihvini oli aivan täydellinen makuuni. Ei liian raaka, ei liian kypsä. Mansikka sopi mozzarellan kaveriksi aivan yhtä hyvin kuin tomaatti tai viimeaikainen suosikkini appelsiini. Parsoista nyt ei voi olla pitämättä, jollei niitä kypsennä muhjuksi. 

Tämän aterian voimin jaksan jatkaa Austen-maratonia, vuorossa on taas vanhempaa tuotantoa, joten kunnon ruoka olikin tarpeen kestämisen varmistamiseksi. Minulle on alkanut muodostua kuva siitä, millainen olisi ideaalinen roolitus Austenin teoksiin, yksi Willoughby sieltä, Darcy tuolta, Elizabeth kolmannesta ja Emma neljännestä. Ja montaa kökköä näyttelijää ei kelpuutettaisi ollenkaan. 

Austen-maraton vaatii kakkua!

Minulla on menossa kunnianhimoinen hanke, katsoa kaikki Austen-filmatisoinnit, joita hyllystäni löytyy. Aloitin eilen illalla ja ehdin katsoa kolme elokuvaa, niissä lempisankarittareni Emma, Catherine ja Anne saivat jo unelmiensa miehet. Aloitin lempparifilmatisoinneistani, mutta myöhemmin luvassa on myös vanhempia ja uudempia teoksia, tv-sarjoja ja lopulta myös sivuavia teoksia, joista voi olla montaa mieltä kuuluvatko ne Austen-maratoniin vai eivät. Toisaalta, minähän voin itse päättää mitä minun Austen-maratoniini kuuluu, vaikka Uuno Turhapuroa. Mutta niin en tule päättämään.

Tänä aamuna leivoin täysin omasta tai asiakkaan päästä pieniä omenakakkuja. Minulla oli monen vuoden takaa jemmassa pieniä vahapintaisia paperivuokia ja halusin käyttää ne, samoin keväisestä mustarastaitten ruokkimissessiosta jäi pöydän kulmalle yksi omena, joka näytti pieniä nahistumisen merkkejä. Niinpä, Mansfield Parkin ja Sense and Sensibilityn välissä oli hyvä leipoa kuusi pientä omenakakkua. 

Pienet konjakkiset omenakakut (6 kpl)

Täyte

• 1 omena
• 1 rkl voita
• 2 rkl ruskeaa sokeria (sekoitusta purkista, jossa minulla on aina valkoista sokeria ja muscovadoa)
• loraus konjakkia

Taikina

• 2 kananmunaa
• 100 g samaa ruskeaa sokeria
• loraus konjakkia
• 100 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa
• 50 g sulatettua voita
• 80 g virolaista hapankermaa (tai rahkaa, turkkilaista jogurttia tms. maitotuotetta)

Leikkaa omena 12 lohkoon, ei ole tarpeen kuoria. Sulata pannulla voita ja lisää sinne sokeri. Kun seos alkaa poreilla, nosta omenalohkot paistumaan pannulle, käännä muutaman minuutin kuluttua ja kaada mukaan konjakki. Jätä omenapalat hautumaan siksi aikaa, kun valmistat taikinan. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata voi ja jätä jäähtymään. Vatkaa sokeri, kananmunat ja konjakki paksuksi vaahdoksi. Nuuhkaise, tuoksuu ihanalta. Lisää mukaan vehnäjauhot, suola, leivinjauhe, hapankerma ja sulatettu voi. Vatkaa tasaiseksi, ei liikaa, ettei taikina sitkisty.

Jaa taikina pieniin (noin 10 cm halkaisijaltaan) vuokiin ja tasoittele pinta. Nosta kaksi omenalohkoa pannulta joka vuokaan ja jaa pannulle jäänyt karamellikastike vuokiin. Paista noin 15 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Kun tikku on puhdas pistoksesta, ovat kakut kypsiä. 

Sirota jäähtyneen kakun päälle tomusokeria ja kaada tarjoilun hetkellä pinnalle kunnon loraus vaniljakastiketta. Minulla oli sitä jäljellä lauantain päivälliseltä ja kylläpä se sopi mainiosti Järjen ja tunteen ja samppanjan kaveriksi! Alan Rickmanin ääntä olisi voinut jäädä kuuntelemaan koko päiväksi, mutta niin ei käy. Maraton jatkuu. 

Tosi nopea rapupasta

Tämän tapaista ruokaa meillä on toisinaan, kun pitää nopeasti saada lautanen nenän alle, tai toisaalta haluamme syödä jotain helppoa. Tällä kertaa helppoudentoive johtuu hammasoperaatiosta ja siitä, ettei mitään karkeaa ja hankalaa saa olla aterialla nyt pariin päivään. Pisin aika tässä ateriassa kului siihen, että vesi pastakattilassa kiehui. Ainekset löytyivät jääkaapista, vähän sitä ja vähän tätä viikonlopun kokkailuista jäänyttä.

Jokirapupasta kahdelle + työlounasannos

• 250 g artesaanipastaa
• runsaasti suolaa pastan keitinveteen
• oliiviöljyä
• 2 kevätsipulia
• 1 punainen chili
• kourallinen kirsikkatomaatteja
• pätkä kesäkurpitsaa
• 2 dl kermaa
• loraus konjakkia
• suolaa ja pippuria
• basilikaa
• palanen parmesania

Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa vesi reilulla kädellä. Keitä pasta pakkauksen mukainen aika. Minun pakkauksessani luki vain, että keitä sopiva aika. Huuhtele ja valuta jokiravun pyrstöt ja jätä ne siivilään valumaan. Leikkaa kesäkurpitsa, sipuli, chili ja tomaatit suikaleisiin tai millaisiin paloihin nyt haluatkaan. Kuullota niitä pannulla oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle kerma ja loraus konjakkia. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kerman kiehua hieman kasaan, varo kuitenkaan kuivattamasta sitä liikaa. Kun pasta on kypsää, kaada se siivilään odottamaan. Lisää jokiravut pannulle ja sekoita kastikkeeseen. Yhdistä pasta pannulle kastikkeeseen, sekoita ja tarkista maku. Lisää vielä pippuria ja suolaa, jos siltä tuntuu ja ripota annoksen päälle basilikaa ja parmesania. 

Engl hed vai taateli?

Kysyin Opiskelijalta tärkeän jouluaiheisen kysymyksen sosiaalisen median kautta. Hän tietysti tiesi heti, mitä tarkoitan ja vastasi, että molemmat. Sen minä taas tiesin jo etukäteen. Niinpä eilen oli englantilaisen hedelmä- ja taatelikakuhkojen leivontapäivä. Nämä kakut muuttuvat vuosi vuodelta jonnekin suuntaan, tai palaavat kohti alkuperäistä, mutta tuunausten jälkeen niitä ei voi kovin perinteisiksi sanoa. 

Ei enää niin englantilainen hedelmäkakku

• 1 rasia punaisia cocktailkirsikoita (rakastan niiden esanssisuutta)
• 1 rasia keltaisia sukaatteja
• 1 rasia vihreitä sukaatteja
• 1 pieni pussi saksanpähkinöitä (tai macademioita tai muita tykkäämiäsi pähkinöitä)
• 50 g pieniä tummia suklaanappeja
• 3 rkl limoncelloa (löytyi korkkaamaton pullo jääkaapista)
• 200 g pehmeää voita
• 2 dl vaaleaa ruokosokeria
• 3 kananmunaa
• 1 rkl vaniljatahnaa
• 4 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 dl kermaa 
• tomusokeria ja liraus limoncelloa kuorrutteeseen

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen, voitele ja jauhota suurehko rengasvuoka, tai muu mieluisa kakkuvuoka. Minä jauhotan aina vain vehnäjauholla, sillä en pidä korppujauhon tuomasta karkeammasta pinnasta.
2. Sekoita sukaatit, kirsikat ja pähkinät hyvin keskenään ja lorauta päälle limoncelloa, tai muuta viunaa mielesi mukaan, tai jätä alkoholi pois, ellet tykkää. Jätä hieman maustumaan siksi aikaa, kun teet taikinan ja uuni kuumenee.
3. Mittaa jauhot kulhoon ja sekoita niihin leivinjauhe.
4. Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja vaniljatahna pehmeäksi vaaleaksi vaahdoksi.
5. Lisää kananmuna kerrallaan voi-sokerivaahtoon. Jos seos osoittaa juoksettumisen merkkejä, lisää siihen lusikallinen venhäjauhoja.
6. Lisää mukaan jauhot ja kerma, sekoita taikina tasaiseksi, vältä liikaa vatkaamista, ettei taikinasta tule sitkeää.
7. Kääntele maustetut hedelmät ja pähkinät taikinaan ja lisää myös suklaanapit mukaan. 
8. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan, tasoita pinta ja tee siihen pienoinen painauma keskelle, ettei kakun keskiosa nousisi paistamisen aikana liian pulleaksi. 
9. Paista kakkua uunin keskiosassa noin tunti, minun olisi pitänyt ottaa kakku pois uunista hieman aikaisemmin, sen pinnasta tuli tummahko, mutta hyvin maukas. Ulkonäkö hieman kärsi. Kurkkaa sinä kakkuasi viimeistään kolmen vartin kohdalla. Jos tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. 
10. Anna kakun jäähtyä vuoassa 15-30 minuuttia ja kumoa kakku lautaselle. 
11. Sekoita tomusokeria ja pieni tilkka limoncelloa (tai vettä tai sitruunamehua) ja tee siitä valutettava kuorrute kakun päälle peittämään tummahkoa pintaa, jos paistoit kakkua aavistuksen liian pitkään, kuten minä. Tai muutenkin, jos tykkäät kuorruttaa kakkusi.

Taatelikakkua olen tuunaillut aikaisempina blogaanijouluina, niin halusin tehdä nytkin. Olin jo katsonut valmiiksi englantilaisen sticky toffeepuddingin, mutta luovuin siitä, sillä se pitäisi syödä suoraan uunista, eikä siihen nyt ollut mahdollisuutta. Niinpä yhdistelin edellisvuosien tuunauksiani ja lisäsin vielä yhden ainesosan. 

Taatelikakku, jossa yhdistyy edellisten vuosien tuunaukset

• 200 g pehmeitä kivettömiä taateleita
• 2 dl vettä
• 1 dl muscovadosokeria
• 1 dl valkoista sokeria
• 1 dl espressoa
• 0,5 dl konjakkia
• 50 g suklaanappeja
• 1 tl vaniljatahnaa
• 200 g voita
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 2 kananmunaa

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja valmistele suurehko kakkuvuoka voitelemalla se huolellisesti ja jauhottamalla se vehnäjauholla. Minä käytin silikonivuokaa, koska pidän siitä, että taatelikakun pinta kiiltävä ja kliininen, sitä ei tarvitse/pidä voidella eikä jauhottaa.
2. Pilko taatelit muutamiin paloihin. Jos käytät kovaa taatelipalikkaa, silppua se melko pieniin paloihin, ettei mukaan vain pääse taatelinkiven palasia, ne ovat tosi kovia puraista ja niitä on joskus  mukana näissä palikkamuotoon pakatuissa taateleissa.
3. Mittaa kattilaan sokerit ja vesi, lisää taatelit. Keittele seosta noin puoli tuntia, kunnes taatelit ovat soseutuneet. Lisää vettä, jos se meinaa käydä vähiin. 
4. Lisää kattilaan voi kuutioina, espresso, konjakki, suklaa ja vaniljauute. Sekoittele hyvin miedolla lämmöllä, kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet seokseen. Jätä jäähtymään noin vartiksi.
5. Mittaa vehnäjauhot ja sekoita niihin leivinjauhe ja ruokasooda. 
6. Kun tuunattu taatelisose on hieman jäähtynyt, sekoita siihen kananmunat ja vehnäjauho nuolijalla, voit tehdä sen kattilassa suoraan, säästyt leivontakulhon tiskaamiselta. 
7. Kaavi taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta, tee keskelle pieni painauma estämään kakun keskustan liiallista kohoamista. 
8. Paista uunin keskiosassa noin tunti, tällä kertaa minun kakkuni oli kypsä 50 minuutin kohdalla.
9. Jäähdytä kakkua vuoassa noin puoli tuntia ja kumoa.

Myöhemmin kysyn Opiskelijalta sosiaalisen media kautta, että joko? Hän vastaa, että käy. Siispä menen hakemaan hänet joulunviettoon. Nuoripari saapuu myös käymään, joten Campakeittiön pöydän ääreen jouluaterialle asettuu kokonainen perhe.

Konjakkinen uuniomenahillo

merkkasin sitten etikettiin väärän kuukauden

Saisinko kaksi calvadosta, kysyin Kammenpyörittäjältä, johon hän vastasi, että et. Taloudessamme ei ollut tilkkaakaan calvadosta, mutta konjakkia löytyi, joten käytin sitä uuniomenahilloon. Olen lukenut ainakin kolmesta blogista tästä syksyn herkusta ja pitihän se omakin versio valmistaa. 

• 2 kg omenalohkoja kuorineen
• 400 g hillosokeria
• 150 g tummaa muscovadosokeria
• 1 vaniljatanko
• 1 dl konjakkia

Pilkoin omenat ja sirottelin ne uunipannun pohjalle. Kaadoin päälle sokerit ja konjakin, katkaisin vaniljatangon muutamaan osaan ja heittelin palasen mukaan. Laitoin pannun uuniin 150 asteeseen noin kahdeksi tunniksi. Puolitoistakin olisi riittänyt, luulen, mutta muut puuhat unohduttivat hillon minulta hetkeksi. 

Lapoin pehmenneet omenat pannun pohjalle muodostuneen sokerisiirapin kera mikserin kannuun neljässä erässä ja annoin koneen tehdä sohjosta sileää sosetta. Steriloin kaksi lasitölkkiä ja kun ne olivat käsitykseni mukaan aivan sikapuhtaita, kauhoin kuuman hillon purkkeihin ja pistin kannet visusti kiinni. Hillo on makeampaa kuin tavallisesti tekemäni omenasose (jollaista jostain kumman syystä jää aina pakastimeen pyörimään kenellekään kelpaamatta), mutta uskonpa, ettei sitä ole muutaman päivän kuluttua enää jäljellä. Vanilja ja aavistus konjakkia teki hillosta arkista sunnuntaisempaa. Hilloa tuli 1,5 ja 1 litran tölkilliset täyteen.