Ankanrintaa jälleen

Kun otin sulamaan ankanrintoja lauantaista ankkasalaattia varten, en lukenut pakkauksia ollenkaan tarkasti, enkä huomannut, että otin sulamaan kahden ankanrinnan sijasta neljä. Salaattiateriaani kaksi ankanrintaa oli aivan riittävästi, jopa vähän liikaa, joten oli sentään onni, etten ehtinyt avata toistakin vakuumipakkausta. Sunnuntaina viritin ankanrinnat valmistumaan itsestään sillä välin, kun olin töissä. 

Olen melko varma, että olen aikaisemminkin laittanut ankan rintapaloja confitiin, mutta en löytänyt siitä merkintöjä blogissa. Koivethan yleensä ovat ne osa ankkaa, jotka upotetaan rasvaan tai öljyyn, mutta yhtä hyvin se käy rintapaloillekin. Tällä kertaa minulla ei ollut oikeaa ankanrasvaa, vaan käytin tavallista kasviöljyä ja hyvin sekin toimi. Tärkeintä oli saada aikaan ranskalainen ruokalaji mahdollisimman vähällä vaivalla ja vielä silloin, kun en itse ehdi olla keittiössä pientä alkuvalmisteluaikaa enempää. 

Ankanrintaa confit-menetelmällä haudutuspadassa

• 2 ankanrintaa nahkoineen päivineen
• kasviöljyä niin paljon, että palat peittyvät
• suolaa ja pippuria
• muutama hieman nahistunut uuden sadon punasipuli
• rosmariinia
• timjamia
• ranskalaista rakuunaa 
• valkosipulilastuja

Taputtelin ankanrinnat kuiviksi talouspaperilla ja hieroin niiden pintaan suolaa ja pippuria. Kaadoin haudutuspataan kasviöljyä ensin lorauksen ja nostin sitten lihapalat padan pohjalle. Näin sen takia, etteivät ne takerru ensin kuivalle pohjalle. Ripottelin pataan sipuleita, valkosipulilastuja ja yrttejä ja kaadoin lisää öljyä sen verran, että ankanpalat olivat uppeluksissa. Öljyä meni kuin noin 0,75 litraa. 

Laitoin padan low asetukselle ja jätin sen töihin oman työvuoroni ajaksi. Kun palasin töistä, kurkistin pataan. Hyvinhän siellä sujui. Nostin ankanrinnat lautaselle hieman valumaan ja mietin, mitä tekisin nahkapuolelle. Ei niille tarvinut tehdä yhtään mitään,  olivat rapeutuneet aivan mainiosti öljyssä. Ankanrinnat olivat haudutuspadassa low-asetuksella kaikkiaan vähän yli viisi tuntia. Öljy täytyi kierrättää, sillä siinä oli sen verran mausteita ja muita hökeitä, ettei sitä olisi voinut siivilöitynäkään käyttää enää  esimerkiksi friteeraamiseen.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataa koskettavat postaukset. 

Tour de Francen viides etappi tosiaan alkoi ilman Mark Cavendishia, joka loukkaantui eilisessä loppukirikolarissa. Tapahtumien vuoksi myöskään Peter Sagan ei jatka kisassa. Tämänpäiväinen etappi on ensimmäinen oikea vuorietappi, jossa nousuja ja laskuja riittää. Etappi tulee päättymään rankkaan nousuun. Emme ole illalla kotona katsomassa etappia, vaan sen loppuvaiheet menevät talleenteelle.

Ankkaa salaatissa

Kaupallinen yhteistyö, Solera.

CampaKeittiön seitsemännen ranskalaisen ruokahaasteen aloittaa Mamangerie-blogista löytämäni kesäinen salaatti, jossa on monenlaista herkkua. Sovelsin ohjetta sen verran, ettei minun tarvinnut lähteä kauppaan, vaan käytin varastojani. 

Ankka + salaatti = ankkasalaatti

• 2 ankanrintaa
• suolaa ja pippuria
• erilaisia salaatinlehtiä kasvihuoneesta ja kulatungasta
• basilikaa
• ruohosipulia
• 8 viiriäisenmunaa
• 6 viipaletta bresaolaa
• 2 nektariinia
• kourallinen pähkinöitä

Salaatinkastike

• 1 rkl appelsiinivettä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 tl balsamiviinietikkaa
• 1 tl dijonsinappia
• suolaa ja pippuria

Keitin viiriäisenmunat, joita minulla onkin nyt melko mittava varasto. Viiriäisenmunia ei tarvitse keittää kuin 2-3 minuuttia ja jättää ne sitten hetkeksi kuumaan veteen, jonka jälkeen ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Keräsin salaatinlehdet ja yrtit odottamaan. 

Leikkasin ankarintojen nahkapuoleen ristikot ja laitoin palat ristikkopuoli alaspäin kylmälle pannulle, jota aloin pikkuhiljaa lämmittää. Paistoin ankanrintojen nahkapuolta noin 12 minuuttia, jossa ajassa rasva suli ja pinnasta tuli rapea. Paistoin rintojen toista puolta noin 3-4 minuuttia ja nostin sitten palat suuren folioarkin päälle, ripotin pinnalle suolaa ja pippuria ja käärin folion tiukaksi paketiksi.  Liha sai asettua paketissa noin vartin verran. 

Lihanlepuutusajan käytin hyödyllisesti paahtamalla pähkinät kuivalla pannulla ja samaan aikaan tappelemalla kuoret keitetyistä viiriäisenmunista. Halkaisin viiriäisenmunat kahtia juustolangalla.

Asettelin vadille alimmaksi valikoiman salaatinlehtiä, siinä oli aivan tavallista rapeaa salaattia, rucolaa ja viinisuolaheinää. Salaatinlehtien päälle lohkoin kaksi nektariinia, sillä alkuperäisohjeen persikoita minulla ei ollutkaan. Nektariini passasi yhtä hyvin. Sijoittelin viiriäisenmunanpuolikkaat vadille ja revin muutaman viipaleen bresaolaa mukaan. Sekoitin kupissa salaatinkastikkeen ainekset keskenään. 

Avasin foliopaketin ja leikkasin ankanrinnat ohuiksi viipaleiksi. Liha oli juuri sopivan kypsää ja hennon vaaleanpunaista keskeltä. Nostin viipaleet salaatinlehtien päälle, ripotin vadille paahdetut pähkinät ja yrtit ja kaadoin kastikkeen koko komeuden päälle. 

Ruokajuomana meillä oli Soleralta saamamme näytepullo roséviiniä. Les Dauphins on viini, jossa on juuri sopivaa kepeyttä ja kunnolla viilennettynä se maistui salaatin parina aivan loistavalta. Koska kyseinen pullo ei siis ollut itse ostamamme, sitä koskevat mahdolliset kommentit joudun poistamaan ollakseni kuuliainen blogaani. Ostaisin tätä viiniä kyllä omilla pennosillanikin. Saman tuottajan punaviiniä olemme ostaneetkin, mutta roséviiniä en ollut aikaisemmin kokeillut.

Ankkasalaatti oli yksi parhaimmista ruoka-annoksista, joita olen valmistanut. Eikä se näyttänytkään hassummalta! 

Tour de France alkoi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla. Thomas Voecklerille tämä on viimeinen suuri ympäriajo, hän päättää vuonna 2001 alkaneen ammattilaisuransa tämän vuoden Tour de Franceen. 

Ikävää, että Düsseldorfissa oli sateinen päivä ja siitä johtuen reitti oli liukas ja vaativa. Alejandro Valverde ajatui mellakka-aitaan ja hänen kisansa oli sitten siinä. Aika-ajon ykköseksi ajoi Geraint Thomas ja niin hän sai ylleen johtajan keltaisen paidan. Chris Froome oli kuudentena ja minun ikisuosikkini Alberto Contador sijalla 68 ja Nairo Quintana sijalla 53!

Nyt taas maistuu Espanja!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Olin keväällä viisi viikkoa Espanjassa kävelemässä ja sinä aikana sain kiintiön täyteen sitä ruokaa, mitä caminon varrella sai helpoiten lautaselleen. Nyt kun siitä kävelystä on kulunut muutamia kuukausia, on taas mukava paneutua espanjalaisiin makuihin. On CampaKeittiön kuudennen Espanja-haasten aika, onhan La Vuelta, Espanjan ympäriajo taas alkanut. 

Palasin perjantaina Suomeen parin viikon reissulta ja jatkoimme Antin kanssa suoraan työporukan vuotuiseen mökkiviikonloppuun. Olin lupautunut (lue:änkeytynyt) tekemään liharuokaa koko porukalle ja jälkiruoaksi churroja. Näillä pitkulaisilla Espanjan munkeilla on ollut tähän asti kunnia päättää vuotuinen Espanja-haasteemme, mutta tällä kertaa ne saivat aloittaa haasteen. La Vueltaa emme päässeet eilen näkemään, mutta kisan avasi joukkueaika-ajo. 

Meitä oli mökillä kaikkiaan 15 tai 16 henkeä (en tullut laskeneeksi lukumäärää ja väki on sen verran liikkuvaista, ettei hetkeäkään oltu samassa paikassa kaikki yhtä aikaa. Noin suurelle väelle kokkaaminen vaatisi ehkä enemmän suunnittelua kuin sen, että matkalla Vantaalta Lahteen kirjoittaisi kauppalistan, mutta meni se noinkin. 

Olin jo ennen Englannin matkaani  (siitä voi halutessaan lukea CampaCaminosta) toimittanut jäiset lihapalat yhdelle työkaverille ja sopinut milloin hän ottaa ne sulamaan. Lihapalat olivat kaikki Familialta blogiyhteistyönä saatuja. Mukana oli suuri paketti flank steakia (neljä palaa), kaksi palaa presa ibércoa, kaksi suurta ankanrintaa ja suuri pala black angus-lihaa paksulla makurasvalla. Lihapalojen paino raakoina oli vähän yli kuusi kiloa. Jekkutyttö oli kyllä huolissaan ruoan riittävyydestä. Sen vuoksi hommasin Lahdesta vielä kaksi possunfilettä varuiksi. 

Pakkasin valmiiksi ruoanlaittovälineitäni, leikkuulaudan, veitset, raastimen, mausteita ja erilaista suolaa muutaman purkin, sekä lihamittarin, reikäkauhan ja esiliinan. Näillä pääsin hyvin alkuun, tosin työkaverin mökillä on kyllä välineitä ihan joka lähtöön. 

Kun pääsimme eilen perille mökille, lihapalat olivat juuri sopivan sulaneita ja lämmenneitä. Koko sakki ei ollut vielä koolla siinä vaiheessa, ehdin saada lihat siivottua ja marinadeihin ja churrotaikinan valmiiksi pursotinpussiin ennen kuin innokasta väkeä alkoi saapua. 

Marinoin kaikki samaan tyyliin tiskisotkun minimoimiseksi. Silppusin ison määrän tuoreita yrttejä, timjamia, basilikaa, persiljaa ja rosmariinia. Lisäsin niiden kanssa kulhoon oliiviöljyä ja suuren sitruunan kuoren raastettuna ja mehun puristettuna. Laitoin mukaan suolaa ja pippuria. Pyörittelin lihapalat marinadissa ja pakkasin kaikki laadut omiin pusseihinsa odottamaan. 

Kun etuvälipalat, alkujuomat, tietokilpailut ja mölkyt oli saatu alta pois muutamien tuntien päästä, aloin paistohommiin. Paistoin kaikki lihapalat paksulla Muurikka-pannun tyyppisellä rautalevyllä ja tein niille loppukypsytyksen kylmälaukussa. Grillaamiseksi sitä ei oikein voinut sanoa, mutta valmista tuli. Arvasin oikein, että makurasvallinen black angus vaatisi pisimmän ajan, joten laitoin sen heti ensimmäisenä kuumalle levylle. Rasvapuoli alkoi sulaa melko nopeasti, joten Antin täytyi tulla apuun ja kaataa hieman rasvaa pois painavalta levyltä, etten joutunut shallow fry-hommiin. Levylle mahtui samaan aikaan pari muutakin palaa, joten black anguksen kanssa yhtä aikaa kypsensin ensin presat, sitten flankit ja lopuksi ankat. Presassa tavoittelin 60 astetta, mutta mittarini eivät olleet aivan tarkimpia, mutta riittävällä holkkumalla kuitenkin. Kun olin mielestäni kypsentänyt paloja tarpeeksi, käärin ne paksuun folioon ja nostin foliolla vuorattuun kylmälaukkuun, se toimi heinälaatikkotyyliin oikein hyvin jälkikypsentimönä. Samaan tapaan paistelin kaikki valmiiksi, anguskin tuli valmiiksi samaan aikaan kuin ankanrinnat. 

Muut valmistelivat lisäkeperunat ja salaatit ja nostivat pinot kerta-astioita pöytään ja minä availin paketin kerrallaan ja leikkasin lihat ohuiksi viipaleiksi. Asettelin ne astioihin ja Jekkutyttö kirjoitti kylttilaput, joissa luki mitä mikin liha on. 

Lopulta en siis ottanut niitä varalta ostamiani possunfileitä ollenkaan mukaan, mutta olisin kyllä voinut. Meillä oli valkosipuliperunoita noin kolmen kilon annos ja jättikulho salaattia, mutta lihat kyllä hävisivät aika nopeasti. Itse pidin eniten flank steakista, se onnistui minusta parhaiten, mutta joka laadulle oli ystävänsä. Olin erityisen iloinen siitä, että kylmälaukkukypsytykseni oli onnistunut, yksikään liha ei ollut sitkeää. Maustaminen oli aika maltillista, mutta suolaa ja pippuria oli pöydässä lisää. Kastikkeeksi sekoitin majoneesista ja srirachasta yksinkertaisen seoksen. 

Kiitos Familialle koko meidän mahtavalle joukkiollemme riittäneistä lihapaloista! Mietimme aamulla sitä, miten sama porukka voi olla niin keskittynyt, järjestäytynyt tiimi, jossa jokainen tietää paikkansa, kun töissä ollaan, mutta kun pitää aloittaa Alias-peli menee joukkueiden muodostamiseen ja säännöistä kiistelyyn kovaäänisesti hyvä tunteroinen! Hyvä niinpäin.

Ruokailun jälkeen oli tiedossa ankaraa likoamista isäntämme uudessa malliston suurimmassa paljussa, siellä oli enimmillään laskujeni mukaan 12 tai 13 henkeä. Minä pysyttelin reunalla ja tarjoilin juomia, sillä nesteyttäminen on tärkeää. 

Illan pimetessä aloin churrohommiin. Olin tehnyt taikinan valmiiksi jo päivällä ja toivoin, ettei se olisi moksiskaan muutaman tunnin odottelusta. Käytin vakio-ohjettani, jonka triplasin. Tein churrot maidottomina. 

Churrot viidelletoista työkaverille

• 7,5 dl vettä
• 300 g maidotonta margariinia
• 7,5 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• sitruunan kuori raastettuna
• ripaus vaniljajauhetta
• 9 kananmunaa
• 3 l rypsiöljyä uppopaistamiseen
• sokeria ja kanelia viimeistelyyn
• erikseen levy vegaanisuklaata, jonka ostin Englannista seurueemme maidottomalle
• tavallista tummaa ja vaaleaa leivontasuklaata
• vettä

Kiehautin veden ja margariinin kattilassa ja lisäsin mukaan jauhot, suolan, vaniljan ja sitruunankuoren. Sekoitin ankarasti niin, että taikinasta muodostui suuri pallo. Jätin sen hetkeksi jäähtymään ennen kuin sekoitin mukaan kananmunat muutama kerrallaan. Taikina oli juuri niin suuri, että se vielä mahtui kattilaan ja jaksoin sekoittaa sen tasaiseksi nuolijalla. Antti auttoi pussittamisessa, minulla oli mukana suuri muovinen pursotinpussi, suuri tähtitylla ja kaksi pussinsulkijaa, kapea ja leveä. Kapealla suljin pussin täytön ja säilytyksen ajaksi juuri tyllan yläpuolelta ja kun kaikki taikina oli tungettu pussiin, suljin yläreunan leveällä sulkijalla. 

Kun oli viimein aika paistaa churrot, kuumensin öljyn kattilassa 170 asteeseen. Antti otti kapean pussinsulkijan pois tyllan yläpuolelta ja puristi jättisuurta pursotinpussia kuuman öljyn päällä, minä leikkasin saksilla 10 pätkää taikinaa kerrallaan paistumaan. Kääntelin niitä muutamaan kertaan ja noin kolmessa, neljässä minuutissa churrot olivat kypsiä. Nostin ne ensin talouspaperilla vuoratulle lautaselle hieman kuivahtamaan siksi aikaa, kun uusi satsi laitettiin paistumaan. Sitten nostelin churrot sokeri-kaneliastiaan ja pyörittelin ne siellä ja lopuksi nostin valmiit churrot tarjoiluastiaan. Taikina ei ollut lepoajasta moksiskaan, ehkäpä oli jopa parempi kuin valmistettu ja samantien paistettu. 

Suklaakastikkeet tein hyvin yksinkertaisesti sulattamalla suklaat vesihauteessa ja notkistamalla ne vesitilkoilla. Tavallinen suklaa pysyi hyvin aika pitkään notkeana, vegaanisuklaa jämähti illan viileydessä ulkona melko nopeasti, mutta oli ihan hyvänmakuista sekin. Moni työkaveri ei ollut syönyt churroja koskaan tai ei ainakaan Suomessa aikaisemmin ja ne kävivät hyvin kaupaksi. Aamulla terassin pöydällä  suuressa kulhossa oli vain kaksi pikkuista palaa jäljellä. Tästä taikinamäärästä tuli noin 70-80 noin 8 senttistä churroa. Aikaa paistamiseen meni melkein tunti ja tarjoilimme ne osissa (jopa paljuun suoraan), että ne olivat kuumia eivätkä ehtineet lötkähtää. Kuvia churrohommeleista ei ole juurikaan, sillä olimme molemmat kiinni paistamisessa ja valokin oli jo vaihtunut elokuisen illan pimeyteen. 

Näin churrot aloittivat eilen kuudennen Espanja-haasteemme ja presa ibérico eilen sai luvan edustaa tämän päivän Espanja-osuutta. Saavuimme kotiin iltapäivällä, minä oltuani reissussa vähän yli kaksi viikkoa, Antti viikon. Niinpä tänään emme kokkaile mitään, mökillä syöty tukeva aamiainen taitaa pitää nälkää aika hyvin. Saimme myös mukaamme yhteiseväitä, sillä ruoka ei tälläkään kerralla loppunut kesken, vaikka se olikin Jekkutytön suuri pelko. 

Eilen Vueltassa ajettiin joukkueaika-ajo ja sen voitti SKY-talli. Kilpailun ykkösenä lähti tänään toiselle etapille SKYn Peter Kennaugh. Mukana ovat niin Chris Froome kuin Tour de Francen keskeyttämään joutunut Alberto Contadorkin. Myös Nairo Quintana on mukana. Yhtään nimekästä kirimiestä ei löytynyt listoilta. Päivän etapin voittoon ajoi Gianni Meersman Etixx-Quickstep-tallista, kokonaiskilpailua johtaa Michal Kwiatkowski. 

Campasimpukan kuudes Ranska-haaste lähti käyntiin sous vide-ankalla

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Sous vide on ollut tämän vuoden uutuus keittiössämme. Sain Sansairen sirkulaattorin joululahjaksi ja heti vuoden alkupäivinä aloin opetella sen käyttämistä. Nyt kokemusta on niin lihan, kalan, kasvisten kuin kanan- ja strutsinmunan kypsentämisestä luimupupun laavalampuksi ristimällä tötteröllä. Onnistuneimpia ovat olleet lohi- ja hevoskokeilut. Muutama epäonnistuminenkin mahtuu joukkoon, niitä ei välttämättä ole blogissa varsinaisesti avattukaan.

Tänään meillä oli ankanrintaa sous vide, se on niin ranskalaista, niin ranskalaista.  Otin neljä rintaa sulamaan pari päivää sitten jääkaapin nollalaatikkoon. Arvoin valmistusmenetelmän kanssa, mietin tekisinkö ne confit-menetelmällä, mutta päädyin sitten sous videen. Ankanrinnat oli lähettänyt meille Familia, jonka tuotteita olemme kokeilleet pian pari vuotta. Nyt yhteistyöpostauksia on kinostunut useita pienelle ajalle, tämän jälkeen keskityn Ranska-teemaan ja syksyn tullen palaan erilaisten lihapalojen kokeilun pariin. 

Ankanrintaa sous vide 

• 1 ankanrinta syöjää kohden
• suolaa ja pippuria

Laitoin tasalämpökypsentimen kattilaan lämmittämään vettä, tähtäsin 62 asteeseen. Otin ankanrinnat pois pakastuspusseista ja kuivasin ne huolellisesti. Ripotin niiden lihapuolelle suolaa ja pippuria. Vakumoin kunkin ankanrinnan omaan pussiinsa ja laitoin pussit vesikattilaan, kun tavoitelämpö oli saavutettu. Olin lukenut eri lähteistä, että 45 minuuttia olisi minimiaika ja lihaa voisi pitää lämpimässä vedessä aina neljään tuntiin asti. Tämä antaa jo hyvin laajan aikaikkunan ruoanlaittoon. 

Lukemissani ohjeissa puhuttiin 57 asteen lämmöstä, mutta tarkistin mitä lämpötilaa oli käyttänyt aiemmin ankanrintojen kypsentämisessä. Yleisimmin olin käyttänyt 65 astetta, mutta tein nyt kompromissin ja käytin 62 astetta. Pidin ankanrintoja vedessä noin pari tuntia, sillä katsoimme Tour de Francen ensimmäistä etappia tietysti innolla. 

Vakuumissa ankanrinnan nahka ei tietenkään rapeudu, joten kun ruokailun aika lähestyy, nahka täytyy vielä paistaa ennen tarjoilua. Otin pussit pois vedestä ja avasin ne. Kuivasin ankanrintojen pinnat ja laitoin ne nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle, jota aloin lämmittää. Noin viidessä minuutissa rasva oli alkanut irrota melkoisen iloisesti ja nahkasta tuli aika hyvän rapea. Rintapaloja täytyi hieman painaa lastalla kuuman pannun pintaa vasten, että koko nahkaosa osuisi pannulle. Käytin myös lihapuolta pannulla lopuksi noin puolisen minuuttia. Annoin palojen levätä viitisen minuuttia ennen leikkaamista.

Lisäkkeinä meillä oli hanhenrasvassa paistettuja perunoita ja hauskaa luumukastiketta, joka oli oikein helppo tehdä. Otin ohjeen täältä. Muunsin hieman ohjetta, tietenkin.

Luumukastike ankalle

• 3 luumua
• 2 dl vettä
• 0,5 dl sokeria
• 0,5 dl roseviiniä
• 1 rkl maissitärkkelystä
• 2 rkl kylmää vettä

Leikkasin luumut paloiksi ja mittasin kattilaan veden, sokerin ja viinin lumupalojen lisäksi. Keitin seosta noin 10-15 minuuttia. Lisäsin mukaan maissitärkkelyksen kylmään vesitilkkaan sekoitettuna ja annoin sen kiehua mukana kastikkeessa muutaman minuutin vielä, jotta kastike saostui. Monissa ohjeissa oli kirsikkakastikkeita, mutta nyt meillä ei ollut kirsikoita. 

Ankanrinnoille sous vide-menetelmä osoittautui kyllä toimivaksi, mutta ehkä kuitenkin kypsensin niitä hieman liikaa. Maku oli hyvä ja rakenne myös, mutta mitään erityistä etua en tällä kertaa tasalämmöstä saanut ruokaan. Menetelmän eduksi voisin kuitenkin keksiä sen, että suuremmalle joukolle syöjiä saisi tasalaatuista tarjottavaa, kun kaikki lihapalat olisivat yhtä aikaa valmiita. Tulipa kuitenkin kokeiltua. Lisänä olleet perunat ja etenkin luumukastike olivat oikein hyviä.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.

Kiitos Familialle saamistamme ankanrinnoista!

Tour de Francen ensimmäinen etappi on ohitse. Siitä oli pitkä lähetys, vaikka reitti ei ollut kovinkaan kiinnostava maastoltaan, enimmäkseen tasamaata. Kaksi pientä nousuakin oli löydetty reitiltä, joten mäkikisakin saatiin käyntiin. Sää oli hyvä, tosin hyvin tuulinen. Maisemat olivat upeita, olemme matkailleet Mont-Saint-Michelissä ja Utah Beachillä, jotka olivat etapin alku- ja päätepisteet. 

Torstaisessa joukkueiden esittelyssä sain huomata, että kaikki suosikkini ovat tämän vuoden kisassa mukana. Olin luullut, ettei Giron tänä vuonna voittanut Vincenzo Nibali ei olisi mukana, mutta kyllä hän on, ei tosin Astanan kapteenina. Fabio Aru ajaa kapteenina tänä vuonna. Alberto Contardor, Nairo Quintana, Chris Froome, Mark Cavendish, Andre Greipel, Fabian Cancellara ja Peter Sagan asettuivat kaikki tänään lähtöviivalle, kun vuoden tärkein kisa alkoi. 

Etapissa oli ennalta-arvattava massakiri, jonka voitti Mark Cavendish. Tämä oli monien voittojen kirimiehelle ensimmäinen Tourissa niin, että hän sai keltapaidan päälleen. Aikaisemmat Tourin etappivoitot eivät ole olleet ensimmäisellä etapilla. 

Alberto Contardor joutui pahannäköiseen kolarointiin ja loukkasi ainakin olkapäänsä ikävännäköisesti. Ainakin toistaiseksi hän vielä pystyy jatkamaan kilpailua.

Ankanrintaa ja limanpapuja

Tänään Tour de France päättyi Pariisiin ja Sky-tallin Bradley Wiggins varmisti voittonsa. Loppukirin ajoitti parhaiten Mark Cavendish, nyt jo neljännen kerran peräkkäin.  Viime vuoden voittaja, Cadel Evans sijoittui seitsemänneksi ja loppuhaastattelussa hän vakuutti asettuvansa lähtöviivalle myös ensi vuoden Touriin.

Aloitin tämänvuotisen Tour-kokkausrupeaman päätösaterian  papujen kypsentämisellä jo hyvissä ajoin. Olin ostanut pussillisen kuivattuja limanpapuja jo aikoja sitten, mutten koskaan muistanut liottaa niitä tarpeeksi aikaisin. Tänään löysin neuvot miten pavut pikaliotetaan ja hyvin toimi sekin. Kiehautin pavut kattilassa ja kun vesi alkoi poreilla, nostin kannen päälle ja jätin pavut kuumaan veteen. Tunnin kuluttua pavut olivat sen verran pehmenneet, että sain kuorittua ne helposti, pavun sai hauskasti plumpsautettua kuorestaan pois. Kuullotin kaksi nuorta punasipulia ja yhden ison valkosipulinkynnen padassa. Kaadoin kuoritut pavut pataan ja lisäsin ankkalientä niin paljon, että pavut peittyivät liemeen. Sidoin mukaan pienen yrttinipun, johon tuli rosmariinia ja timjamia. Kypsensin papuja melkein kaksi tuntia, siinä ajassa pavut pehmenivät, mutta myös vähän muusautuivat. Maustoin kypsiä papuja vielä suolalla ja pippurilla.

Ankanrinnat valmistin samalla metodilla, kuin talvella Delicard-kokeilussa, tosin maustoin vain suolalla ja pippurilla. Laitoin mausteet molemmin puolin ankanrintoja ja leikkasin nahkapuolelle viiltoja rasvan läpi ristikon muotoon ja nostin rintapalat nahkapuoli alaspäin kylmälle pannulle ja aloin lämmittää pannua. Ankanrinnan rasva lähti sulamaan pannulle ja noin 8 minuutissa pinta oli rapea, paistoin toista puolta hyvin kevyesti. Nostin rintapalat sitten uunipannulle ja asetin lämpömittarin anturin lihan paksuimpaan kohtaan. Paistoin lihaa sadassa asteessa, kunnes sisälämpötila oli 65 astetta. Peittelin sitten ankat folioon noin puoleksi tunniksi vielä vetäytymään. Kun pavut olivat kypsiä, käytin ankkoja vielä kuumalla pannulla lämpenemässä ennen kuin leikkasin lihan ohuiksi viipaleiksi. Tästä tuli hyvin maistuva ja täyttävä ateria, jossa ei hienosteltu.

Päivällinen Delicardin tapaan

Joku viisas on sanonut, että sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee. Muistelen nyt kuitenkin oman turvallisuuteni uhallakin, mitä joulun alla tapahtui. Eräänä päivänä posti toi meille yllätyksen, itseasiassa kaksi yllätystä. Useamman vuoden mitä ilmeisimmän tuhmuuden jälkeen olimme onnistuneet olemaan kilttejä, sillä työnantaja antoi meille lahjan, jopa kokonaan pois työstä olevalle. Saimme kumpikin Delicardin lahjakortin ja ne pistivät kyllä suun messingille. 

Jouluna ruokaa oli jo riittämiin taloudessa, joten jätimme suosiolla lahjojemme käytön tuonnemmas. Uuden vuoden lähdettyä hyvin käyntiin haastattelin niitä työkavereita, jotka olivat jo käyttäneet omat korttinsa ja sain vähän vinkkiä, mitä meidän kannattaisi kokeilla. 

Tällä viikolla päätimme käyttää toisen korteista ja tein tilauksen kuluvan viikon maanantaina netin kautta. Työnantaja oli suuressa viisaudessaan esivalinnut puolestamme setin, jossa oli kolme vaihtoehtoa kuhunkin kolmesta päivällisen ruokalajista. Olimme sen verran valistuneet jo etukäteen, ettemme odottaneetkaan valmista ateriaa vaan raaka-aineita, joista ruoka oli määrä valmistaa kotona itse hankituin lisukkein.

Päätimme ottaa alkuruoaksi serranoa ja tapenadea, pääruoaksi ankanrintaa ja suklaisen jälkiruoan. Perjantaina sitten odottelin matkapuhelin tanassa iteljoonin toimitusta edeltävää ilmoitusta. Se tulikin niinkuin oli luvattu, jopa 10 minuuttia etuajassa. Paketti toimitettiin residenssiimme silloin kuin pitikin ja pääsimme kurkkimaan samantien sisältöä. Ystävämme oli kertonut, että paketti kannattaa avata samantien, heidän pakettinsa oli ollut yön yli avaamatta jääkaapissa ja valmis jälkiruoka oli ollut kallellaan paketissa ja vähän valuttanut sisältöään. Pakettimme ruokatavarat oli pakattu hyvin ja olivat kylmiä, liha vielä jääkohmeessa.

Delicard-firma tarjoaa sivuillaan ruokaohjeita saatavilla olevien raaka-aineiden tueksi. Olin valmistanut ankanrintaa kerran aikaisemmin, enkä mitenkään päässyt sfääreihin, joten nyt otin tukea palveluntarjoajan sivuilta. Ohjeita tarkemmin syynätessäni päädyin tekemään alkuruokaa tämän ohjeen mukaan, koska aineksia oli sattuvasti kaapissa. Ainoastaan leipä puuttui, joten aloitin päivällisvalmistelut leipomalla vaaleaa leipää. Muutoin alkupalaan tarvittiin:

• 1-2 viipaletta leipää/ruokailija
• tapenadea
• säilöttyjä artisokanpohjia
• marinoitua paprikaa
• serranokinkkua
• pippuria, basilikaa

Paahdoin leipäviipaleet oliiviöljytilkassa pannulla molemmin puolin. Sivelin leivän pinnan tapenadella, asettelin viipaleen paprikaa ja puolikkaan artisokonpohjaa leivälle ja ylimmäksi sommittelin serranoviipaleen, somistin pippurirouhaisulla ja basilikalehdellä.  Hyvää ja helppoa. Suosittelen rasvareunuksen poistamista serranosta puraisun helpottamiseksi. Toinen paketti serranoa ja loput tapenadesta jäivät myöhempää käyttöä varten.

Otin pääruokaa varten ankanrinnat lämpenemään pöydälle pari tuntia ennen paistamista. Neljälle hengelle oli kaksi rintapalaa, yhteensä ne  painoivat 775g. Ohjeena käytin tätä paistamisen ja maustamisen suhteen. Leikkasin ankanrintojen nahkapuoleen muutaman viillon. Ripotin suolaa ja pippuria lihan päälle. Paistoin aluksi nahkapuolta, kunnes rasva alkoi irrota ja pinta paistui rapeaksi. Paistoin toisen puolen kevyesti. Maustetahnaa varten tarvitsin:

• 1/2 dl juoksevaa hunajaa
• 1 tl fenkolinsiemeniä (ohjeessa korianterinsiemeniä, mutta niitä ei ollutkaan kaapissa)
• 1/2 tl inkivääriraastetta

Raastoin palan inkivääriä. Paahdoin fenkolinsiemeniä hetken kuivalla pannulla ennen kuin hienonsin niitä kevyesti morttelissa. Sekoitin kaikki maustetahnan ainekset yhteen ja sivelin ankanrinnat seoksella. Laitoin toiseen rintapaloista paistimittarin anturin ja paistoin ankkaa 100 asteessa, kunnes sisälämpötila oli 65°C. Käärin fileet folioon puoleksi tunniksi, jonka jälkeen käytin fileitä vielä kuumalla pannulla lämpenemässä nahkapuoli alaspäin,  ennen kuin leikkasin ne ohuiksi viipaleiksi. Ohjeen kastiketta en tehnyt, sillä fenkolia meillä ei ollut. Lisäkkeinä meillä oli ankanrasvassa paistettuja  perunalohkoja ja salaattia.

Ankka onnistui aivan täydelleen, liha oli hennon punaista ja maistuvaa, kaksi rintafilettä riitti neljälle aivan mainiosti, muutama viipale jäi jäljelle. Sen sijaan ankanrasvassa paistetut perunat menivät viimeistä palaa myöten. Olin todella tyytyväinen onnistumiseeni ja mielelläni kokkaan ankanrintaa uudelleenkin.

Jälkiruokana meillä oli valmiit annokset, joissa oli keksipohja, suklaamoussea ja kahvinmakuinen ylin vaahtokerros. Pieneltä näyttävä annos oli aikuiseen makuun enemmän kuin riittävä, teinit auttoivat niiden syömisessä.

Kaikkiaan tämä ensimmäinen kokeilu oli oikein mukava. Odotuksemme olivat varmaankin oikealla tasolla, emme kuvitelleetkaan saavamme valmista ruokaa, vaan osa lahjaa oli juuri se, että kotiovelle tuoduista aineksista hyvin ohjein  valmistamme itse aterian, joka on vähän jotain arkiruoan yläpuolella. Luulen, että vuosi sitten en olisi ilahtunut tästä lahjasta näin paljon, sillä ajatteluni ruoasta ylipäätään on muuttunut totaalisesti. Toisen kortin käytämme tuonnempana valiten toisenlaisen kombon. Voisimme hyvin kuvitella antavamme samankaltaisen lahjan jollekin ruoanlaitosta pitävälle ystävälle.