Vohvelirauta kuumana

Isänpäivän aamuna söimme suolaisia vohveleita, joihin vinkin otin täältä. Vähän eritavoin toki tein, mutta idea on Denisen postauksesta. En ollut käyttänyt karmean vihreää vohvelirautaani pitkään aikaan, joten sössin ensimmäisen paistoerän, kun en malttanut odottaa merkkivalon syttymistä. Onneksi taikina riitti sittenkin neljään pieneen vohveliin. Kirjaan tähän ylös ainekset, kuten lähdeblogissa, siitä pitäisi tulla 8 vohvelia. 

Vohvelit kinkulla ja juustolla

• 75 g voita + vähän raudan voiteluun
• 175 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 100 g jotain pehmeää juustoa (en laittanut kovin paljon, ehkä kolmanneksen)
• 40 g pecorinoa tai parmesania
• 2 kananmunaa
• 150 g kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
• 1,5 dl maitoa

Tästä eteenpäin minun sovellustani

• tuoretta timjamia
• pippuria
• 4 viipaletta prosciuttokinkkua (paketin loppu ja taas meillä oli uupelo pekonista)
• 1 pallo buffalomozzarellaa
• pieniä tomaatteja
• oliiviöljyä
• basilikaa

Raastoin pienet palat emmentalia ja parmesania ja sulatin voin. Sekoitin kulhossa yhteen jauhot, leivinjauheen, timjamin ja juustoraasteet. Lisäsin mukaan kananmunan, sulatetun voin (jätin vähän raudan voiteluun), maidon ja jogurtin. Kääntelin taikinan nuolijalla tasaiseksi, paksuksi massaksi. 

Kuumensin vohveliraudan ja ensin tosiaan pilasin yhden satsin, mutta toisesta alkaen paistaminen sitten onnistui. Ensin siis voita raudalle hieman, sitten kumpaankin paistokoloseen (minulla oli käytössä kahden belgialaisvohvelin paistamiseen sopiva rauta) ohuet viipaleet kinkkua ja päälle nuolijallinen taikinaa, ei kauhean paljon siis. Sitten kansi kiinni ja odottamaan. Kunhan merkkivalo syttyi noin 4-5 minuutin kuluttua raotin kantta ja olihan siellä kaksi mainiosti paistunutta vohvelia, joiden yllätyksenä oli rapeaksi paistunutta prosciuttoa. 

Nostin vohvelit lautasille, koristelin ne minitomaattien puolikkailla, viipaleilla mozzarellaa, pippurilla, basilikalla ja lirauksella talon parasta oliiviöljyä. Hyvää, mutta yllättävän täyttävää, emme jaksaneet syödä kuin yhdet vohvelit, toiset jäivät iltapalaksi. Kiva ohje! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiirin postaukset. 

Liika on liikaa

Joskus amerikkalaiset cup-mitat hämäävät niin, ettei tajua tekevänsä jotain liian suurta. Vaikka siis oikeasti tietääkin, että 2 cup-mitallista on melkein 5 dl. Ja 5 dl jauhoja aamiaisvohvelitaikinassa kahdelle on ihan julmetun paljon. Kun vielä viisaattomasti aloittaa niiden jauhojen mittaamisella ja lisää heti muita aineita, ei voi enää pienentää, kun huomaa, ettei tässä kohta kulho riitä. No, onpa vohvelitaikinaa sitten huomiselle aamullekin. Siellä mistä ohjeen otin ja sovelsin minkä kerkisin, puhuttiin kuudesta vohvelista. En sitten kuinka julmetun suuria ne ovat, puolen jalkapallokentän? 

Laitan tähän mitat sen mukaan miten tein ja arvioin, että taikinasta tulee ainakin 12 kpl 10x15 senttistä vohvelia. Ja sen lisäksi ne kaksi, mitkä pilasin alussa ja kaavin kompostiin. Mitat hieman pyöristellen ja maitotuotteet yhdistellen jääkaapin aarteista. Idea on lähdeohjeen mukaan, että nestettä on hieman vähemmän kuin kuivia aineita, mutta taikina jäi niillä määrin aivan liian paksuksi, joten laitoin yhtä monta desiä nestettä kuin jauhojakin.

Liian paljon vohvelitaikinaa kahdelle

• 5 dl vehnäjauhoja
• 5 dl yhteensä maitotuotteita ja sen kaltaisuuksia (lue: rahkaa, kookosmaitoa, loraus maitoa ja kermaa)
• 0,5 tl ruokasoodaa (vähän ihmettelin, mutta ilmeisesti ohjeen "buttermilkin" kanssa sopiva kohotusaine)
• 1 tl suolaa 
• 1 tl kanelia
• 2 rkl sokeria (oma sörkintäni ohjeeseen)
• 50 g voita sulatettuna
• 2 kananmunaa
• 0,5 tl vaniljajauhetta

En ruvennut kikkailemaan kananmunien erottamisella(kaan), vaan sekoitin vain kaikki taikinan ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kuumensin vohveliraudan ja sutikoin (siskot kokkaa-Nelleltä oppimani hyvä sana) hieman voita paistopinnoille. 

Sitten tein tyhmästi, laitoin taikinaa liian isot kauhalliset raudan paistopinnoille ja laitoin kannen kiinni. Kohta taikinaa alkoi pursua vähän joka välistä. Ei kauhean kivaa. Piti ottaa virta pois laitteesta, kaapia puoliksi paistunut taikina kompostiin, kaivella taikinaa sieltä vähän joka välistä ja pyyhkiä yltä ja päältä. Ei siis liikaa taikinaa. Mieluummin liian vähän. Uskokaa.

Aloitin uudelleen, kun siivous oli tehty ja laitoin maltillisen määrän taikinaa. Nyt onnistui. Taikina oli oikein toimivaa, kunhan sitä ei laittanut liikaa. Paistoin kuusi onnistunutta vohvelia ja loput taikinat kaavin kannelliseen purkkiin ja huomenna meillä syödään vohveleita aamiaisella tai itketään ja syödään. 

Syy miksi meillä oli tänä aamuna vohveleita oli varsinaisesti se, että tein eilen uusintayrityksen mansikkamoussesta sifonilla. Muistatte ehkä sen säälittävän näköisen annoksen, jota oli koitettu koristella syötävällä kullalla (joo!!!), mutta silti se näytti säälittävältä. Olin tukkinut sifonin suuttimen mansikansiemenillä, jotka olin taitavasti rikkonut teräviksi blenderissä. Tiedän, olisi pitänyt tajuta. Eilen revisitoin ohjetta ja kun oli oikeat välineet ja hippusen järkeä, niin tulos oli aivan toista luokkaa. Ihan vähän muutin ohjetta, kun ei ollut maustamantonta jogurttia, käytin sen tilalta kermaa. 

Mansikkamousse puolen litran sifoniin 

• 200 g kevyesti sokeroitua mansikkapyrettä
• 200 g maitorahkaa
• 1 dl kermaa
• 1 kaasupatruuna (huom! vain yksi)

Olin sulattanut jääkaapissa puolen litran purkillisen mansikkaviipaleita, jotka olivat kevyesti sokeroituja. Tällä kertaa käytin uutta ultratiheää siivilääni, jonka sain viikolla jälkijoululahjana. Se on todellakin paljon tiheämpi kuin mikään muu talouden siivilöistä. Sen kanssa samassa paketissa saapui sifonipullon suulle justiinsa passeli suppilokin, joka taas sopii yhteen siivilän kanssa. 

Puristin nuolijalla mansikkaviipaleita siivilän läpi toivoen, että siemenet jäävät siihen. Ja kyllähän ne jäivät. Puolen litran purkillisesta mansikkaviipaleita tuli melko tarkkaan tarvitsemani 200 g sileää mansikkapyrettä, jäljelle jäi hieman massaa, jonka taikinoin vielä johonkin.

Muutoin tein moussen ihan samalla tapaa kuin ekallakin kerralla, en tosin nyt sössinyt kaasupatruunoittenkaan kanssa. Olen oppinut tarkistamaan vielä kerran, että kannessa oleva tiiviste on varmasti oikein paikallaan. Eli kaikki ainekset sekaisin vispilällä ja sitten vielä massan toinen siivilöinti pulloon suoraan. Nyt se onnistui uuden suppilon avulla helposti. Kaasupatruuna kiinni, kiertäminen, ravistaminen ja pullo kyljelleen jääkaappiin. 

Tein moussen eilen päivällä ja söimme sitä illalla pari pientä annosta cortadolaseista mustikoiden kanssa. Koska puolesta litrasta tulee moussea niin paljon, päätin jo illalla, että syömme sen loppuun vohveleiden kanssa seuraavana aamuna. Mousse piti pintansa pullossa hyvin, eikä edes pursottaminen melko lämpimän vohvelin päälle sulattanut sitä liemeksi. Rakenne oli niin sileä ja ilmava kuin olla voi. Joskus kannattaa mokailla, että ymmärtää miksi jotain tapahtuu ja miten sen voi välttää. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidassa oleville Sifoni-ja Pannukakut-välilehdille. Vohvelit ovat sen verran läheisiä sukulaisia pannukakuille, että nekin voivat olla kokoelmasivulla aivan hyvin. 

Ihan hyvä tekosyy

Monesta kodista löytyy joitakin keittiövälineitä ja pieniä laitteita, joita tulee käytettyä harvoin tai tuuriluontoisesti. Ne on saatu lahjaksi tai ostettu siinä luulossa, että kyllähän meillä ihan koko ajan tehdään leipää tai jogurttia, puristetaan itse appelsiinimehua ja tuutataan makkarataikinaa kuoreen. Useinkaan niin ei kuitenkaan käy ja laitteita saattaa olla unohduksissa pitkään. Niitä saatetaan yrittää tuupata kotoa muuttavien lasten tai sukulaislasten matkaan. Jos he eivät edes tiedä mikä on pastakone, ei se heitä välttämättä innosta ja nätisti ostopakkauksessa nököttävä laite jää edelleen äidin pantryyn odottamaan sitä hetkeä, että on aikaa/innostusta tehdä pastaa. Vohvelirauta on ollut tällainen muisto noin 90-luvun alusta ja siellä se taitaa olla pantryn kaapin nurkassa edelleenkin. Se on niitä malleja, joilla voi tehdä vain ohuita, välittömästi lötköksi heittäytyviä vohveleita, sen paistopinnat huutavat aina lisää rasvaa ja muovinen ulkokuori on joskus ollut valkoinen. 

Olen yrittänyt pitää sitä linjaa, etten osta meille pientäkään keittiölaitetta, mikäli meillä on jo sellainen. Ihan hyvä periaate, eikö olekin? En voi perustella itselleni miksi ostaisin leivänpaahtimen, kun meillä on jo sellainen. En osta edes sellaista, joka tekee Mikki Hiiren kuvan leipäpalaan. Vastikään kuitenkin tingin tästä periaatteestani ja ostin meille vohveliraudan. Ostin jopa rumanvärisen vohveliraudan, mitä on todella vaikea perustella. Taloudessa ei liene toista lähes neonvihreää esinettä, eikä taida tullakaan. Mutta syy miksi tuo laite meille tuli on tietysti Eneco Tour. Tai muut Belgiassa ajettavat pyöräkisat. 

Koko CampaSimpukan olemassaoloajan olen loppukesäisin koittanut löytää jotain belgialaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi silloin, kun ammattipyöräilyn tapahtumat sijoittuvat tuohon Hercule Poirotin kotimaahan. Tulokset ovat olleet laihahkoja ja useimmiten hakutulokset tuottavat friteerattuja perunoita ja paksuja belgialaisia vohveleita. Viimemainittuja ei viime vuosisadalta peräisin olevalla lötköpaistimellamme saa aikaan. Nyt kun lähistöllemme avattiin uusi Lidl, oli siellä ilokseni myynnissä vohvelirauta, jolla saa tehtyä paksuja belgialaisia vohveleita. Valittavana oli kaksi rumaa väriä, joista valitsin vihreän. Laite ei tule asumaan keittiössä näkösällä, vaan pääsee pantryyn muitten vempeleitten seuraan. Tänään kokeilin vohvelirautaa ensimmäisen kerran. Luonnollisesti muuntelin ottamaani ohjetta melko paljon, mutta tästä se kuitenkin lähti.

Kuusi belgialaista vohvelia 

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl ruokasoodaa
• 1 kananmuna
• 2,5 dl maitoa tai piimää (tai jotain maitotuotetta)
• 2 rkl voita sulatettuna (tai öljyä)
• (hieman neutraalia öljyä raudan voitelointiin)

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja anna sen asettua puolisen tuntia. Kuumenna vohvelirauta ja sipaise paistopuolia hieman öljyllä. Lusikoi alapuolen ruudukolle pari suurta lusikallista taikinaa ja paina kansi päälle. Paista noin viisi minuuttia. Minä laitoin ensin vähän liian vähän taikinaa ja vohveleihin jäi toiseen reunaan reikiä, mutta ei se haitannut. 

Söimme vohvelit aamiaisesta brunssiksi venähtäneellä ruokailulla ensin suolaisina versioina graavilohen, muikunmädin ja smetanan kanssa. Syödessämme huomasimme, että punasipulisilppu olisi vielä kruunannut annoksen. 

Jälkiruokavohvelien kanssa meillä oli vaahterasiirappia ja vadelmakastiketta, jonka keitin pienestä annoksesta pakastevadelmia, konjakkitilkasta, vaniljajauheesta ja sokerista. 

Taikina oli erittäin pätevä, vohveleista tuli sopivan paksuja, eivät lötkistyneet ja sokeriton taikina takasi yhtälailla makeitten kuin suolaisten lisäkkeiden sopivuuden. Rauta toimi oikein hyvin, eikä siihen tarvinnut laittaa rasvaa enempiä kuin sen ensimmäisen pikkusipauksen. Ohjeen mukainen viisiminuuttinen oli juuri oikea paistoaika ja kannen merkkivalo kertoi selvästi milloin rauta on tarpeeksi kuuma ja koska vohveli on valmis. Ei ole turhia säätöjä, sillä ei tässä olla tekemässä tiedettä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset.