Ricottaa CampaKeittiössä

Monta monituista vuotta sitten tein itse mascarponea. Mascarponen täytyi valua tuntikaupalla, mieluiten yön yli, joten mikään tarvitsen just nyt-juttu se ei ollut. Homma onnistui ihan hyvin, mutta Suomessa mascarpone ei ole niin kallista, ettenkö ostaisi sitä kaupasta tarviessani. Toinen italialaisen keittiön maitotuote, jota mieluusti pidän jääkaapissa on ricotta. Sen valmistaminen itse ei ollut käynyt mielessäni, mutta nyt se pätkähti päähäni. Etsin ohjeita monesta paikasta, jotkut ottivat asian melko vakavasti, toiset hieman rennommin. Minä päädyin The Pioneer Womanin ohjeeseen, siinä ei ollut kummempia kommervenkkejä. Pienensin ohjeen puoleen, sillä en halunnut valmistaa ricottaa koko komppanialle, tai epäonnistua kovin suuresta määrästä raaka-aineita. Itseluottamus taas huipussaan, huomaan. 

Tee-se-itse-ricotta

• 4 dl täysmaitoa
• 1dl kermaa
• 0,5 tl suolaa
• 1 rkl sitruunamehua

Etsin uuden pakettini juustokangasta, käytin edellisen johonkin minkä jälkeen sitä ei ollut enää mahdollista puhdistaa, jotain kauhean rasvaista se oli, en muista tarkasti. Onneksi olin ostanut uuden palan. Viritin juustokankaan tiheän siivilän päälle ja siivilän laitoin kulhon päälle. Halusin kerätä talteen heran. 

Mittasin paksupohjaiseen kasariin maidon, kerman ja suolan, sekoitin hieman, ettei suola jää yhteen kohtaan. Kuumensin seoksen kiehuvaksi ja suljin liekin kasarin alta. Kaadoin mukaan sitruunamehun ja sekoitin. Jätin seoksen kahdeksi minuutiksi ja laitoin järkevän instakuvan. Ihmettelin, että mahtaisiko seos todella lähteä juoksettumaan. Ja miksi nyt kävisi niin, eikä kävisi kuten mascarponea tai possetia tehdessä, vaikka raaka-aineet ovat samat? Jotain sillä oli tekemistä kemia kanssa. Tai ehkä taikuuden. 

Kahden minuutin kuluttua kaadoin toden totta juoksettuneen seoksen siivilään ja jätin valumaan. Odottelessani lueskelin aiheesta lisää ja osuin Hannelen postaukseen aiheesta muutaman vuoden takaa. Hän heti kättelyssä sanoi, ettei tällä tavalla tehtyä valmistetta pidä sanoa oikeaksi ricottaksi, mutta ei nyt olla niin nöpönuukia? Eihän? Muuten minun täytyisi painaa deleteä ja koko postaukseni joutaisi roskakoriin. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua massa oli valunut jo aika hyvin, minulla oli kyllä niin monta kerrosta juustokangasta ja niin tiheä siivilä, että jätin massan valumaan vielä kymmeneksi minuutiksi. 

Kun ricottamassa oli valunut kaikkiaan 40 minuuttia, oli se mielestäni sopivaa rakenteeltaan. Lusikoin se kannelliseen astiaan ja laitoin astian jääkaappiin. Heran säästin leipomiseen. Juustokangas oli hyvin pestävissä tämän touhun jälkeen.

Giro d'Italiassa on päästy Italiaan, nyt kilpailua käydään Sisilian saarella  kolmen etapin verran. Minä pääsin katsomaan etappia tallenteelta vilkkaan työvuoron jälkeen, eikä päähäni meinannut mahtua yhtään mitään. Sen verran kuitenkin sain selville, että 202 km mittaisen etapin voittoon rynni Tim Wellens ja kokonaiskilpailun ykkösenä sekunnin etumatkalla jatkaa Rohan Dennis ennen Tom Dumoulinia. Huomenna kisa jatkuu edelleen Sisiliassa. Minä  menen nukkumaan! Hyvää yötä. 

Paluu hätähousun kahvilikööriin

Viime marraskuussa postasin hätähousun kahvilikööristä. En malttanut odottaa sen ässehtimistä niin pitkään kuin olin ajatellut. Tavallista minua. Käytin likööriä johonkin joulun kakuista ja sitten unohdin juoman jääkaapin perukoille. 

Eilen likööripullo osui katseeseeni etsiessäni jotain muuta tähdenlentopäivälliselle ja päätin maistaa vieläkö juoma olisi kunnossa. Se näytti hyvin tummalta, muttei samealta. 

Koska eilen oli viimeaikojen tyypillisten säitten se joka toinen päivä, jolloin aurinko paistoi, kuvasimme kahvilikööriä ulkona oikein urakalla. Ehkä taas naapurit katsoivat, että mitä kummaa nuo oikein puuhaavat. Ehkä he ovat tottuneet. Todennäköisesti heitä ei kiinnosta.

Nyt kun liköörihommissa oli vierähtänyt nelisen kuukautta, oli juomasta kehkeytynyt hyvinkin syvän kahvin makuista ja jääpalalla kunnolla viilennettynä ja sitruunalohkon kanssa nautittuna se oli oikein hyvää. 

Hätähousun kahvilikööri

Kun olimme tapaamassa Opiskelijaa Alankomaissa satuin näkemään erään kaupan ikkunassa pulloja, joissa oli valmiina liköörintekohökeet, vain viina puuttui. Olimme odottamassa juuri kiertoajelubussia, joten en mennyt kauppaan sisälle. Olisin kyllä hyvin ehtinyt, sillä bussia sai odottaa liiankin kauan. Otimme kuvan pulloista sillätapaa puolihuolimattomasti ja ajattelin kokeilla tuommoista likööriä kotona. En nyt laita sitä kuvaa tähän, enkä mainitse firmaa, joka näitä valmistaa, sillä suorastaan pöllin idean. Voin kuiskata sen korvaasi, jos haluat. Hyi minua. Mutta ovat hekin vähän pöhköjä, kun luettelevat verkkosivuilla ainekset mitä missäkin pullossa oli, sieltä minä ne katsoin, vaikka pelkästä kuvastakin saatoin päätellä ja loput sovelsin.

Puoli litraa kahvilikööriä

• 0,5 l votkaa 
• 2,5 dl muscovadosokeria
• kourallinen espressopapuja
• muutama katajanmarja
• muutama kardemummapalko
• 1 halkaistu vaniljatanko

Siellä mistä lunttasin, oli käytetty giniä. Me olemme vastikään tulleet giniuskoon, emmekä raskineet laittaa pienestä ginivarastostamme puolta litraa alkoholia tähän kokeiluun, vaan laitoimme halpaa votkaa. Mutta ginivivahdetta hakeaksemme lisäsimme mukaan muutaman katajanmarjan. Keräsin kaikki kuivat ainekset suurehkoon lasipurkkiin ja kaadoin päälle viinan. Sekoittelin, että sokeri liukeni. Laitoin tiiviin kannen päälle, purkin jääkaappiin ja jäin odottamaan kuudeksi viikoksi. 

No, olen nyt sekoitellut lientä aika ajoin, ihan pikkuisen maistanutkin ja se maistuu jo mainiolta. Alun viinanhaju on väistynyt kahvin ja vaniljan tuoksulta. Liemi on kauniin ruskeaa, aluksi pohjalle kertyi vielä sokeria, joka piti sekoitella uudelleen mukaan, mutta nyt liemi on tasaisen väristä.  En minä mitään kuutta viikkoa aio odottaa. Kolme riittää ihan hyvin! Siivilöin mausteet ja kahvipavut pois ja kaadoin liköörin pulloon. Laitoin vaniljatangot vielä pulloonkin mukaan. Hyvää, ei liian makeaa, eikä sakeaa. Mutta vaivansa väärti? Ei ainakaan liian vaikea. Aion käyttää sitä tämänvuotisessa joulukakussa. 

Tee-se-itse-limencello

Blogin ensimmäisenä vuonna kokeilin valmistaa kotikonstein sitruunalikööriä, josta tulikin oikein kelpoa limoncellon kopiota. Tekemäni juoma oli kirkasta, kun moni kaupasta ostettava oikea limoncello on sameaa. Kun kävimme viimeksi Tallinnassa toimme kunnon viinaturisteina myös muutaman pullon votkaa, siltä varalta, että innostun tekemään taas jotain liköörikokeilujani. 

Nyt kun on menossa talven paras sitrussesonki ja minulla oli vähän liiaksikin limettejä, tuli mieleeni mahtaisiko limetin kuorista irrota yhtä paljon makua ja väriä kuin sitruunoista, kun niiden kuoria liottaa alkoholissa. En jäänyt pitempään asiaa pohtimaan, vaan laitoin oman limencellon uuttumaan. Etsiskelin (tosin hyvin kevyesti) netistä onko limetti yleinenkin liköörin aromiaine, mutta ainakaan omatekoisia viritelmiä ei esimerkiksi foodgawkerista löytynyt roppakaupalla.

Omatekoinen limettilikööri - limencello

• 5 limetin kuoret
• 2,5 dl votkaa
• 3 dl sokeria
• 3 dl vettä

Vaihe 1

1. Leikkaa hyvin pestyjen limettien kuori suikaleiksi pystysuunnassa niin ohuelti kuin pystyt, niin että jäljelle jää hieman säälittävän näköiset kaljut limetit.
2. Kerää kuorisuikaleet tiukasti suljettavaan kannuun tai purkkiin ja kaada votka päälle. Käytä alkoholia niin paljon, että kuorisuikaleet kunnolla peittyvät alkoholiin ja kelluvat siellä iloisesti.
3. Jätä purkki/kannu tiiviisti suljettuna pimeään ja viileään paikkaan (jääkaappiin) viikoksi tekeytymään. Kääntele astiaa välillä. Minä maltoin odottaa keskiviikosta tiistaihin vaihetta 2.

Vaihe 2

1. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi ja kiehauta seos, niin että sokeri liukenee veteen. Sitä ei keitellä sen pitempään. 
2. Kaada sokerisiirappi purkkiin tai kannuun, jossa limettikuoret ovat kännänneet jo viikon verran. Sekoittele. 
3. Jätä seos vuorokaudeksi jääkaappiin asettumaan.

Vaihe 3

1. Siivilöi ensin kuorenpalat pois liemestä ja valuta vielä koko homma tiheän kankaan tai kahvisuodatinpussin lävitse, että kaikki mahdolliset hedelmähiput jäävät pois ja jäljelle jää toivon mukaan mahdollisimman kaunis, limetin värinen likööri. 
2. Pullota hyvin puhdistettuun pulloon ja säilytä valolta suojattuna viileässä.

Limencello sopii käytettäväksi aterian jälkeisenä ruoansulatusnapsuna tai leivonnassa mausteena. Varmaan se jonkunlaisiin drinkkeihinkin sopisi ainesosaksi. Pitikin katsoa, löytyykö Kivistöstä sitrusdrinkkivinkkejä. Ainakin tällaisen löysin. Liköörin väristä tuli melko hentoa, ei juuri eroa kaupallisen sitruunaliköörin väristä. Vertailin juomien väriä pikkulaseissa ja valutin sitten kummatkin takaisin, sillä menossa on viimeinen zombie-viikkoni yli vuoteen. Yövuorojen välisenä aikana ei maisteta edes lääkkeeksi sen enempää oikeaa limoncelloa kuin leikkilikööriäkään. 

Valmistuksen alussa käsiini jääneet kaljut limetit puristin mehuksi, jonka unohdin jääkaappiin. Minun piti käyttää ne limepossetiin, mutta eipä ollut talossa kermaa sillä hetkellä. Sellaista ei ole sattunut ainakaan viiteen vuotten, ettei olisi kermaa! Täytyy tarkistaa on mehu vielä kunnossa, kun kermaakin on taas hankittuna.

jotenkin nolostelevia limettejä

Palovaroitin testattu - toimii!

Meillä on yleensä kahvia varastoissamme tarpeeksi. Tarpeeksi tarkoittaa noin 6-8 kiloa italialaisia paahtoja, mutta joskus sekin määrä loppuu, kun ei käy riittävän usein Italiassa. Nyt on päässyt käymään niin, että viimeistä pussia viedään. Kammenpyörittäjän kahvikaapissa oli kuitenkin monta pientä pussia raakapapuja, joita hän ei ole aikoihin kokeillut itse paahtaa. Tänään hän rupesi tuumasta toimeen ja aikoi tehdä sen ensin ulkona. Minä muistutin, että hän sai paahtimen joululahjaksi monta vuotta sitten ja varmastikin paahtoi ensimmäisen erän sisällä, koska oli talvi, kuten nytkin. 

Voi olla, että hän teki niin silloin, voi olla, että palovaroitin tuli testattua silloinkin, mutta ainakin nyt. Paahtovaiheessa ei mitään palovaroitinta ärsyttävää ollut nähtävissä, eikä haistettavissa, mutta kun paahdin täräytettiin jäähdytykselle, se pullautti kuumuuden pihalle ja mukana sauhut. Nyt tiedämme, että palovaroittimet toimivat mainiosti. Kahvinpavut pääsivät nopeasti ulos jäähtymään loppuun, eivätkä ne kärähtäneet kohtalokkaasti. Ehkä vielä tänään päästään maistamaan kupposet juuripaahdetuista pavuista. 

3 FEET PLEASE

Vuosikausia ammattipyöräilykisoja televisiosta seuranneina olemme huomanneet, että paikanpäälle päässeissä katsojissa on joukko melkoisia törppöjä. Etenkin jotkut ylämäkiosuuksille kerääntyneet pyöräilynystävät näyttävät usein saavan jonkunlaisen hulluuskohtauksen, kun kestävyysurheilun kuninkaat saapuvat pitkän odotuksen jälkeen ja punnertavat itseään ja ajokkiaan ylös mutkaista ja jyrkkää tietä. Siinä tulee ilmeisesti katsojalle tunne, että on lähdettävä juoksemaan rinnalle, mieluiten ylävartalo paljaana, heristettävä nyrkkiä kannustavasti, huudettava päättömästi, toikkaroitava keskellä tietä ja pahimmassa tapauksessa alettava auttaa idoliaan tuuppaamalla miestä mäessä. Ei näin. 

Tänä vuonna Critérium du Dauphiné-kisan aikaan lanseerattiin kampanja kilpailujen katsomisen turvallisuudesta. Olemme nähneet ainakin Chris Froomen ystävälliset, mutta vakavat kasvot hänen muistuttaessaan, että tulkaa mieluusti paikalle, olkaa innoissanne, mutta älkää koskeko ajajiin, pitäkää huolta lapsistanne ja koiristanne, niin kaikilla on turvallista ja mukavaa. Jos Chrisiä ei usko, niin jo on kumma.

Kammenpyörittäjä on pitkään käyttänyt turvaliiviä, jossa muistutetaan ohittamaan pyöräilijä riittävän kaukaa, tosin Suomen teillä se on välillä kyllä melko hankalaa. Samasta asiasta Peter Selinkin on puhunut puhumistaan, eikä liikaa voi puhuakaan, siis myös aivan arkisen pyöräilyn yhteydessä, ei pelkästään kilpailuihin liittyen.

Pyöräilyn turva-asioissa pysyäksemme, minun entinen pyöräilykypäräni toimii tämän kesän taas laventeliruukkuna, kuten ensimmäisenä vuonnaankin uudessa tehtävässään, viime vuonna siinä asui äitienpäiväruusuni.

Hammaslääkäriliitto ei suosittele

Ruokablogi Campasimpukka on muuttumassa hyvää vauhtia sairastelublogiksi, ei voi mitään. Nyt on turvauduttu niin perinteiseen lääketieteeseen, kuin luonnonhoitoihinkin. Kammenpyörittäjä keitti minulle yskänlääkettä, jonka ohjeen hän löysi Agneta Ulleniuksen kirjasta Yrttimaa, ruukku- ja puutarhaviljelijän opas. 

Timjamiyskänlääke

• 0,33 l pullo Humppalea (vaaleaa olutta)
• 3 dl sokeria
• iso nippu tuoretta timjamia

Kasaa kaikki ainekset kattilaan ja keitä seos puoleen. Siivilöi roippeet pois ja kaada siirappi puhtaaseen purkkiin. Nauti yskää hillitsemään lusikallinen kolme kertaa vuorokaudessa. Ensimmäinen annos otettu ja nyt odotetaan ihmeparantumista.

Tänään en jaksa laittaa ruokaa, enkä syödä, joten italialainen ruokaohje jää väliin, pahoittelen. Giroa jaksan kyllä katsoa. Harmittelen, että Italiassa on edelleen kylmä sää ja taitaa taas sataa vettä ajoittain. 

Cavatellit - pastantekoa kotioloissa

Jollei mistään muusta kevään tuloa älyäisi niin siitä, että pyöräilyrintamalla alkaa tapahtua. Tämä on varsinainen starttiviikonloppu, jolloin ammattilaispyöräilyä voi seurata monessa pätkässä, mikäli Eurosport kuuluu kanavavalikoimaan. Eilen ajettiin meille tutuissa Toscanan maisemissa 186 km mittainen Strade Bianche. Katsoimme siitä tunnin mittaisen jälkilähetyksen tänään. Kisa päättyi kauniin Sienan keskusaukiolle ja viimeiset parikymmentä kilometriä kärjessä ajanut Cannondale-tallin Peter Sagan sai taipua Omega Pharma -  Quick-Stepin Michal Kwiatkowskin jättäessä hänet viimeiseen mäkeen kuin seisomaan. Italian maisemat näyttivät kauniin keväisiltä, ruoho jo vihersi, mutta lehtipuut olivat vielä paljaita. 

Tänään ajettiin myös Roma Maxima-ajo, jonka voitti Movistarin Alejandro Valverde. Siitäkin kilpailusta näimme tunnin mittaisen lähetyksen ja illalla katsomme vielä Paris-Nizza-kilpailun avausetapin, jonka myötä pääsemme taas nauttimaan Peter Selinin selostuksista. Nämä kevään ensimmäiset Euroopassa ajettavat kisat ovat siitä mukavia, että niissä pääsee taas tutuksi sen kanssa, kuka missäkin tallissa ajaa, millaisilla pyörillä ja uudet spandexkuositkin esitellään. 

Tästä alkaen melkein joka viikonloppu on joku merkittävä kisa tiedossa ja noin viikon mittaisia etappikilpailujakin on useita ennen toukokuussa alkavaa Giro d'Italiaa. Niiden myötä ruuvaamme keittiötämme taas Italian, Ranskan ja Espanjan suuntiin. Tänään aloitimme pastalla, jolla tulee olemaan tämän vuotisen Giro-haasteemme pääosa. Olen tehnyt edellisinä kolmena kertanakin pastoja useita kertoja, mutta tänä vuonna aiomme päästä hiilihydraattitaivaaseen oikein kunnolla. 

Hankin äskettäin uuden pastavempeleen, joka pääsi koekäyttöön tänään. Osuin jokunen aika sitten erääseen amerikkalaiseen blogiin, jossa oli tehty cavatelli-pastaa ja hurmaannuin täysin blogaanin omistamaan cavatelli-koneeseen. Ennen kuin ehdin sanoa durumvehnä, olin jo tilannut oman cavatelli-koneeni Saksan Amazonilta, sillä sieltä sellainen suostuttiin toimittamaan tänne kauas Pohjolaan. Tällä viikolla koneeni saapui, olen ihaillut sitä päivittäin ja lukenut käyttöohjetta, joka on muutaman rivin mittainen ja sisältää yhden kuvan, teksti on huomaavaisesti italiaa. Onneksi Youtube auttoi, muutaman pätkän katsomalla pääsin kärryille, miten laitetta käytetään.

4 hengen pasta-annos

• 300 g karkeaa pastajauhoa
• 4 pientä kananmunaa (3 jos ovat isompia)
• 1 tl suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä

Sekoitin ainekset kulhossa ja työstin niistä kiinteän, joustavan taikinapallon. Aluksi se tuntui epätoivoiselta hommalta, kun jauhoa vaikutti olevan kananmunaan nähden aivan liikaa, mutta noin 10 minuutissa taikina antautui ja sen saattoi kääriä muovikelmuun ja laittaa jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa, että aloitin pastakastikkeen teon.

Kun oli aika valmistaa cavatellit, nostin vanerisen leivinlaudan työtasolle. Cavatelli-laite ei tartu vaneriin, mutta keittiön työtasoon se imeytyy kiinni kuin kaurapuuro laattalattiaan. Jauhotin leivinlaudan ja otin taikinapallon jääkaapista. Työstin palloa hieman puskemalla sitä kämmenellä pöydän pintaa pitkin saadakseni taikinan sitkon kunnolla vauhtiin. Muotoilin siitä mahdollisimman tasapyöreän pallon ja litistin sitä jauhoisella pöydällä. Cavatelleja varten taikinaa ei ajeta tavallisen pastakoneen läpi, vaan taikinapallo kaulitaan alle sentin paksuiseksi pyöreäksi levyksi. On tärkeää, ettei levy takerru pöytään, joten riittävä jauhotus on tarpeen. Leikkasin taikinalevyn spiraalinomaisesti pitkäksi pötköksi alkaen ulkoreunasta. Otin pizzaleikkurin ja aloitin leikata taikinan ulkoreunaa pitkin vähän leveämpää suikaletta, kuin levy oli paksu. Käänsin kämmenellä levyä ja siirsin leikattua suikaletta pienenevän pyörylän taakse odottamaan. Leikkasin koko taikinakiekon yhdeksi pitkäksi pötköksi.

Seuraavaksi otin cavatelli-koneen ja kiinnitin sen pöytätasoon. Olisi pitänyt jauhottaa konetta samaan tapaan kuin tavallista pastakonetta, mutten muistanut. Syötin ensin pastasuikaletta väärästä päästä, eikä kone huolinut sitä. Toiselta reunalta se sitten onnistuikin ja reipasta vauhtia veivaten sain kivoja pastanökeröitä aikaan, jotka putoilivat koneen alta leivinlaudalle. Osa ei pyörähtänyt nätille rullalle, mutta suurin osa kuitenkin. Arvelin, ettei se vaikuta makuun. Levittelin kaikki cavatellit leivinlaudalle kuivahtamaan.

Kone toimi oikein hyvin, en oikein vielä hoksannut, miten saisin kaikki palaset pyörähtämään rullalle. Keitin cavatellit runsaassa reilusti suolatussa vedessä, ne kypsyivät noin kuudessa minuutissa ja nousivat veden pinnalle. Jos pastat keittäisi samantien, ilman pientä kuivatusta, ne varmasti kypsyisivät vielä nopeammin. Nyt ne eivät avautuneet rullaltaan, joten lyhyt, noin tunnin mittainen kuivatus oli paikallaan. Söimme pastan poronjauhelihasta tehdyn kastikkeen kanssa, päälle runsaasti raastettua parmesania ja tuoretta basilikaa.

Makeat korppujauhot liikaa paistuneista pikkuleivistä

Yritin viime viikolla tehdä sieviä pikkuleipiä Isoäidin reseptillä-blogin mallin mukaisesti. Siinä meni pieleen muutama juttu. Ensinnäkin olin vienyt ruokasoodapurkin töihin (miten huomaavaista, joka taukokeittiössä nyt soodaa tarvitaan) ja jättänyt oman keittiöni soodatta. Internetin ihmemaailma neuvoi, että soodan voi korvata leivinjauheella ja toisinpäin. Mutta ihan kaikkea ei kannata uskoa, tässä taikinassa juttu ei ilmeisesti toiminut alkuunkaan. Olisihan se pitänyt ymmärtää, kun leipomuksen nimikin oli soodakakut, eikä esimerkiksi Dr Ötkerin leivinjauhepikkuleivät. No, ei siinä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä on tapana sanoa.

Olin hankkinut kirpparilta parikin vanhahkoa lasiastiaa, joiden pohjassa oli leikkauksin tehtyjä koristeita, tarkoituksenani painaa astian pohjalla kuvio pikkuleipätaikinaan. Toinen astioista ei sopinut tarkoitukseen, enkä nyt tiedä mitä tekisin tuolla melko kitchillä kupposella, 3,80 € meni hukkaan. Sen pohjan malli oli liian syvä, että se olisi kunnolla toistanut koristeen taikinaan. Toinen, kymmenen senttiä maksanut astia sen sijaan toimi ihan hyvin. Kuva toistui taikinassa, mutta tässä kohtaa tein toisen virheen, luulen. Käytin pikkuisen isompaa stanssia, kuin astialla puristamani painokuva, jolloin pikkuleipään tuli turha vekki. Olisi ollut parempi painaa taikinasta pyörylä, joka sulkee tekemäni kuvion reunat. 

Sinänsä taikina käyttäytyi kauniisti, sain sen käsin työstettyä tasaiseksi ja se oli helppo kaulita. Pellille tuli noin 25 kuvioitua pikkuleipää ja aloin sitten paistaa niitä innokkaasti, sommitellen jo mielessäni kauniita kuvia, joita ottaisin pikkuleivistäni. Pöh, ilmeisesti leivinjauhe oli liian stydiä tähän ohjeeseen ja se kohotti pikkuleipiä niin paljon, että työllä ja vaivalla askaroimani (matkakulut ja kirpparireissuun käytetty aika tietysti mukaanlukien) kuviot pullistuivat pois ja keksit näyttivät vallan sileiltä. En minä ihan itkenyt, mutta olin verraten harmissani. Tuumin sitten, että lisää paistaminen saattaisi painaa pikkuleivän hieman matalammaksi ja kenties palauttaa kuviota hieman näkyviin. Pullistuuhan cookiekin ensin ja sitten hieman litistyy ja on silti juuri oikeanlainen. Siis paistoin lisää ja menin myös sohvalle hieman lepäämään, ajattellen että viisi minuuttia lisää on juuri mitä pikkuleivät tarvitsevat. Niistä tuli tummia, litteitä kyllä, mutta kuviot eivät taianomaisesti palanneet. Parissa saattoi hyvällä tahdolla arvata ennen paistamista olleen kuvio. 

Seuraava älynväläykseni oli käyttää tomusokeria kuumille pikkuleiville. Toivoin sen sulavan pintaan ja tekevän sille kiiltoa. Katin kontit, pikkuleipien kuiva pinta jäähtyi niin pian, ettei tomusokeri sulanut, eikä tosiaankaan antanut niille kiiltoa. Maistoin yhtä pikkuleipää kuumana ja se maistui kyllä hyvältä, mutta puruvoimaa siinä tarvittiin. Myöhemmin kopistelin tomusokerin pikkuleiviltä pois. 

En siis saanut aikaan kauniita pikkuleipiä, vaan kovin korppuja, jotka olivat olleet leipäkorissa nyt pian viikon verran. Kastoin yhtä maitokahviin ja kyllä sen söi ennen kuin selkäänsä otti, mutta harmitus ei ihan vielä laantunut. Perheen miesväki ei osoittanut mielenkiintoa pikkuleipiä kohtaan, joku taisi kysyä, että mitä näitten oli tarkoitus olla. 

Nyt kun on alkanut ensimmäinen valtakunnallinen Hävikkiviikko, ajattelin käyttää nuo epäonnen pikkuleivät johonkin hyödylliseen. Käytän yleensä vuokien jauhottamiseen vain vehnäjauhoa, sillä tavalliset korppujauhot mielestäni tekevät kakkujen pinnasta liian röpelöisen. Päätin antaa kivikoville pikkuleiville uuden tilaisuuden ja kompostin sijaan kippasin ne yleiskoneeseen tekemään tuttavuutta leikkuuterän kanssa. Pienin kyllä leivonnaiset pariin kolmeen palaan, ettei koneen moottori leikkaisi kiinni. Melkoisen metelin kanssa kone jauhoi pikkuleivät pieneksi muruksi, jonka levittelin leivinpaperin päälle uunivuokaan. Ajattelin, että niitä pitäisi vielä kuivattaa uunin miedossa lämmössä, mutta eipä tosiaankaan. Ne olivat niin rutikuivia, ettei syytä huoleen, eivät homehtuisi. Lusikoin maukkaan makeat korppujauhoni purkkiin, jonka merkkasin huolella, ettei niitä päätyisi mihinkään suolaiseen ruokaan.

Nyt kaapissani on uusi purkki ruokasoodaa ja sopiva stanssikin on valittu, yritän valmistaa soodaleipiä uudemman kerran, kunhan minulla vain on siihen sopivasti aikaa. Kerron sitten jos onnistun. Jollen onnistu, on se ilmoja pidellyt.

ps. unohdin ottaa kuvan niistä kovista pikkuleivistä, se olisi ollut mukavan surullinen kuva!

Konjakkinen uuniomenahillo

merkkasin sitten etikettiin väärän kuukauden

Saisinko kaksi calvadosta, kysyin Kammenpyörittäjältä, johon hän vastasi, että et. Taloudessamme ei ollut tilkkaakaan calvadosta, mutta konjakkia löytyi, joten käytin sitä uuniomenahilloon. Olen lukenut ainakin kolmesta blogista tästä syksyn herkusta ja pitihän se omakin versio valmistaa. 

• 2 kg omenalohkoja kuorineen
• 400 g hillosokeria
• 150 g tummaa muscovadosokeria
• 1 vaniljatanko
• 1 dl konjakkia

Pilkoin omenat ja sirottelin ne uunipannun pohjalle. Kaadoin päälle sokerit ja konjakin, katkaisin vaniljatangon muutamaan osaan ja heittelin palasen mukaan. Laitoin pannun uuniin 150 asteeseen noin kahdeksi tunniksi. Puolitoistakin olisi riittänyt, luulen, mutta muut puuhat unohduttivat hillon minulta hetkeksi. 

Lapoin pehmenneet omenat pannun pohjalle muodostuneen sokerisiirapin kera mikserin kannuun neljässä erässä ja annoin koneen tehdä sohjosta sileää sosetta. Steriloin kaksi lasitölkkiä ja kun ne olivat käsitykseni mukaan aivan sikapuhtaita, kauhoin kuuman hillon purkkeihin ja pistin kannet visusti kiinni. Hillo on makeampaa kuin tavallisesti tekemäni omenasose (jollaista jostain kumman syystä jää aina pakastimeen pyörimään kenellekään kelpaamatta), mutta uskonpa, ettei sitä ole muutaman päivän kuluttua enää jäljellä. Vanilja ja aavistus konjakkia teki hillosta arkista sunnuntaisempaa. Hilloa tuli 1,5 ja 1 litran tölkilliset täyteen.

Suolaista, makeaa ja vähän perunoita

Tänä vuonna tonttiviljelmiemme tulokset ovat olleet hieman vaatimattomia. Suurin osa tomaateista on vasta kypsymässä, kurkkuja olemme syöneet ja noin sadan kukan jälkeen on kaksi kesäkurpitsaa viimein valmistumassa. Luin aamulla Ja kaikkea muuta-blogia, siellä oli tehty persiljasuolaa.  Ihmettelin millä voisin edes harventaa ainoaa kunnolla tuottanutta yrttiämme, minttua. Se tulee jo kasvihuoneen ovesta vastaan, enkä ole keksinyt sille juuri mitään virkaa. Lipstikka oli tarkoitus leikata alas ja pyöräyttää karkean merisuolan kanssa ihanan tuoksuvaksi yrttisuolaksi. Arvelin, ettei minttu suolan kansaa passaa, mutta entä sitten sokerin? 

Kokeilin oitis minttusokerin tekemistä. Kaadoin yleiskoneen kulhoon raesokeria koko paketillisen ja päälle niin paljon mintunlehtiä, kuin kulhoon mahtui. Ja sitten vain terä hommiin. Seoksesta tuli paljon kuivempaa kun yrttisuolasta. Levitin sen talouspaperin päälle tarjottimelle ja sitten vain kuivattelemaan. Sokeri kuivui todella nopeasti ja ihme kyllä minttu ei tuoksunut juuri ollenkaan. Vieressä kuivuva lisptikkasuola taisi puuduttaa nenäni. Minttusokeri maistuu kuitenkin oikein hyvältä ja se oli illalla jo purkituskunnossa. Kokeilin myös oreganosuolan tekoa, se on vielä märkää ja saa olla tarjottimella ainakin pari päivää.

minttusokeri ja ystävänsä lipstikkasuola

Perunaviljelmämme tuottivat tänä vuonna monta perunaa. Viljelmät käsittivät kaksi ämpäriä, jotka Kammenpyörittäjä kumosi tänään. Sen lisäksi, että ämpäreistä löytyi monta vaaleaa perunaa, jonka lajikkeesta minulla ei ole mitään tietoa, myös muutama blue congo-peruna ja lukemattomia kastematoja. Kumpa olisimme juuri lähdössä ongelle. Mitähän sitä tekisi tuolla hienolla sadolla? Onneksi se on sen verran pieni, ettei tarvitse alkaa kellaria kaivaa. 

Yrttien kulta-aikaa

Tähän aikaan vuodesta ruoanlaitossa on se mukava puoli, että melkein ruoan kuin ruoan valmistamisen voi aloittaa sillä, että sonnustautuu tonttikenkiin (lue:feikkicrocsit) ja menee napsimaan yrttejä kasvihuoneesta ja pihan istutuslaatikoista, joita meillä kutsutaan nimellä kulatunga. Minun täytyy vielä  kauniisti pyytää Kammenpyörittäjää kumartelemaan yrttien puoleen, sillä selkäni ei anna niin paljon myöten, että ketterästi kyykistelisin. 

Päivälliseksi meillä on tänään samanlaisia köftejä, kuin pari vuotta sitten postaamani. Laitoin nyt yrttejä  taikinaan vieläkin reippaammalla kädellä, eikä niitä vieläkään tullut liikaa, paistoin pienen koemaistopalan. Lisukkeiksi grillaamme halloumia, (meidän pöydässämme turkkilaiset ja kreikkalaiset ruoat ovat sulassa sovussa), tomaatteja, sipuleita ja sieniä samaan tapaan kuin eilenkin. Vielä ne eivät pursu korvista. 

Eilen teimme ensimmäiset erät yrttisuolaa kuivumaan. Keräsimme yleiskoneen kulhoon kunnon nipun lipstikkaa ja kaadoimme päälle noin 2-3 dl karkeaa merisuolaa. Kuulosuojaimet olisivat olleet paikallaan, kun leikkuuterä teki parhaansa ja teki seoksesta kosteaa vihreää purua. Levitimme lipstikkasuolan tarjottimelle talouspaperiarkin päälle ohueksi kerrokseksi. Siinä suola saa kuivua useamman päivän ennen purkitusta. Viime kesäisistä yrttisuolalaaduista juuri lipstikkainen meni ensimmäisenä loppuun, joten aiomme tehdä sitä vielä monta erää. Teimme eilen kuivumaan myös ruohosipulisuolaa, joka oli juuri ja juuri riittävän kuivaa levitettäväksi tarjottimelle. Kevätsipulin vihreissä varsissa oli niin paljon kosteutta, että sipulisuolastani tuli aivan vellimäistä tahnaa. Levitimme sen kuitenkin leivinpaperiarkin päälle ohueksi levyksi ja tänä aamuna se oli jo huomattavasti kuivunut. Sitä saattoi palastella voiveitsellä ja päivän kuluessa sekin on saanut murumaisen olomuodon muitten yrttisuolalaatujen tapaan. Se saa varmaankin kuitenkin kuivua muutaman päivän pitempään. Yrttisuolassa oli heti murskaamisen jälkeen aivan huumaava tuoksu, nyt se on jo laantunut tunnistettavaksi, mutta miedommaksi. 

Viime kesänä hankin uuden pyöräilykypärän ja vanha Bell sai uuden elämän laventeliruukkuna. Tänä vuonna siinä asustaa äitienpäiväruusu.

Vadelmaviinietikka

Silloin tällöin näkyy ruokaohjeissa käytettävän vadelmaviinietikkaa, mutten ole huomannut sitä kaupoissa myytävän. Meillä on menossa marjavarastojen alasajaminen ja päätin käyttää ison rasiallisen vadelmia etikkakokeiluun. Otin ohjeen täältä. Alkuvalmistelut ovat yksinkertaiset. 

• 240 g vadelmia
• 320 ml valkoviinietikkaa
• 320 ml väkiviinaetikkaa

Laitoin vadelmat tiiviisti suljettavaan kannuun, survoin hieman marjoja pienemmiksi. Kaadoin etikat päälle ja suljin kannun, jonka nostin jääkaappiin kymmeneksi päiväksi. Odottaminen on näitten ohjeittein vaikein osuus, en malttaisi millään odottaa kymmentä päivää, mutta se on sentään vähän, kun vertaa kuinka kauan täytyy suolasäilöttyjen sitruunoiden tai vaniljauutteen kanssa odottaa. Tänään kaadoin etikkaliemen talouspaperilla vuoratun siivilän läpi ja pullotin vadelmaviinietikan desinfioituun lasipulloon. Etikasta tuli kauniin punaista ja se tuoksuu huumavan hyvälle. Pullo säilytetään jääkaapissa ja sen luvataan vielä kypsyvän ikääntyessään. Nyt pitää sitten uudelleen bongata niitä ohjeita, joissa käytetään vadelmaviinietikkaa!

D-I-Y-jogurttia Jamien ja Hugh'n neuvoin

Tintti Jäämaassa

Laitoin viime viikolla jogurttia tekeytymään Jamie's Great Britain-kirjan ohjein. Olen lapsena tehnyt viiliä, se kuului kesäisiin päiviin mökillä, maitoa haettiin sukulaisten tilalta ja oli aina yhtä ihmeellinen ilontunne, kun kulhossa oli aamulla samettipintaista viiliä. Jogurttia en ole koskaan tehnyt, joten jo oli aikakin.

En ollut ihan varma, mikä meikäläinen maito vastaa Jamien käyttämää maitoa, mutta ajattelin tavallisen  kevytmaidon olevan passeli. Kuumensin litran maitoa kattilassa lähelle kiehumispistettä ja jätin sen sitten jäähtymään. Kun maito oli jäähtynyt sen verran, ettei se enää polttanut sormea (juu, tökkäsin sormeni maitoon), sekoitin mukaan neljä ruokalusikallista maustamatonta luomujogurttia. Tämä sekoitus jäi peitettynä yön yli keittiön pöydälle tekeytymään. Tai oli se siis edelleen kattilassa. Kyllä jännitti mennä kurkistamaan seuraavana päivänä. Ei siitä ollut tullut jogurttia, se oli edelleen maitoa. Luulen, että maito oli vielä liian lämmintä, kun sekoitin jogurttisiemenen maitoon. Arvelin myös, ettei yön yli huoneenlämmössä ollutta maitoa voi enää käyttää mihinkään, joten kaadoin sen viemäriin.

Toinen otto tuli täysmaidolla, koska kevytmaitoa  ei ollut enempää. Nyt maltoin odottaa kauemmin maidon jäähtymistä. Tälläkään kertaa siitä ei tullut jogurttia! Minimasennuin ja sitten aloinkin pitää sairastupaa, eikä paljon kiinnostanut mitkään kokkaukset muutamaan päivään.

Kampasin sitten River Cottage-kirjan vähän tiheämmällä kammalla ja löysin sieltä ainakin toiset 12 ohjetta kokeiltavaksi. Mukana oli myös jogurttiohje. Jamien neuvoin en onnistunut, päätin kokeilla Hugh'n ohjein. Hän kertoi tarkemmin, miten menetellä ja hän käytti myös maitojauhetta, jonka tehtävä on toimia sakeuttajana, mikäli oikein ymmärsin. Meillä ei ole ollut maitojauhetta ainakaan kymmeneen vuoteen, mutta ostin paketin tätä tarkoitusta varten. Ostin myös purkin bulgarianjogurttia tee-se-itse-jogurttini siemeneksi. Se purkki tosin katosi salaperäisesti, sitä ei löytynyt mistään. Kukaan perheestä ei tunnustanut syöneensäkään sitä. Se oli kyllä ostoskuitissa, joten en vain aikonut ostaa sitä, vaan maksoinkin sen. Luultavasti se jäi kaupan kassalle, vaikka mukamas tarkistin hihnan pään lähtiessäni. Mitä teillä muuten useimmiten jää kaupan kassalle? Putkilo kardemummaa vai hiivapala? Jogurttikokeiluni nro 3 sisälsi:

• 1 l täysmaitoa
• 50 g maitojauhetta
• 6 rkl kreikkalaista maustamatonta jogurttia

Hugh ystävällisesti neuvoi sekoittamaan maitojauheen maitoon ja kuumentamaan maidon maltillisella lämmöllä kattilassa 46 asteen lämpöön. Käytin kahta mittaria, jotka jonkun verran riitelivät keskenään, mutta melko lähelle oikeaan lämpöön varmaan päädyttiin. Viritin tupperin lämpövuoan välikköön kuumaa vettä ja kaadoin sisäkulhoon tämän jogurttipohjan. Tarkkailin lämpötilaa, sillä maito kuumeni vielä hieman lisää sen jälkeen, kun olin sammuttanut kaasun kattilan alta. Kun maito oli luotettavamman mittarini mukaan 46-asteista, sekoitin mukaan kreikkalaisen maustamattoman jogurtin, jonka toivoin kelpaavan bulgarianjogurtin tilalta. Naapurimaa, eikö sen pitäisi ihan hyvin kelvata ilman viisumiakin? Kansi päälle ja odottamaan 6-8 tuntia, kokeilin kulhon ulkopintaa, se oli lämmin lämpimän välikerrosveden ansiosta, joten toivoin jogurttitehtaani lähtevän käyntiin. 

Kolmaskaan kerta ei onnistunut. Pinnassa oli hieman hyytymää, mutta loput oli aivan liemenä. Aloin jo pikkuisen ärsyyntyä. Mutta nyt viikonloppuna kokeilin vielä kertaalleen. Tein ihan samalla tavalla kuin edellisellä kerralla, mutta sen lisäksi nostin jogurttiaihion saunaan tiiviisti suljettavassa kannussa.  Jogurttisiemenenä käytin tällä kertaa bulgarianjogurttia. Kammenpyörittäjä piti pientä lämpöä viikonloppuna saunan pesässä pyykkien kuivaamisen nopeuttamiseksi ja lauteilla oli sopiva 40 asteen lämpö. Siellä tekeleeni oli useita tunteja ja vielä yön yli keittiön pöydällä. Vihdoinkin siitä muodostui jogurttia, paksua ja vitivalkoista, hieman venyvää tosin, melko lähellä viilin rakennetta. Viime syksynä keittämäni karviaishillon kanssa viilimäinen jogurttini maistui oikein mainiolle, raikkaalle ja terveelliselle!

Keittokirjahaasteeni osa 6/48 tehtynä! Epäonnistuneita Jamie-kokeiluja ei lasketa.

Campakeittiön leipälevite

Kolmisen vuotta olen tehnyt meille kaiken leipälevitteen itse. Jossain vaiheessa ällöönnyin kaikkiin kevytlevitteisiin ja voi on usein liian kovaa leivän päälle laitettavaksi. Olen kokeillut erilaisia koostumuksia ja muutenkin levitteen rakenne vaihtelee sen mukaan, mitä siihen käytän. Yleensä varaan annokseen 500 g suolatonta voita ja noin 4 dl öljyä. Olen kokeillut rypsiöljyä, mutta palannut aina hyvälaatuiseen keltaiseen oliiviöljyyn. Jos öljyssä on vihreä vivahdus, levitteestäkin tulee ikävän eltaantuneen väristä heti kättelyssä. 

Otan voin pehmenemään pöydällä noin pari tuntia ennen kuin aion tehdä levitteen. Ostan oliiviöljyn yleensä isoissa kanistereissa ja säilytän sitä varastossa, jossa on vuoden ympäri mukavan viileää. Kanisteri pitää myös ottaa huoneen lämpöön hyvissä ajoin, sillä muuten öljy ei suostu tulemaan ulos, eikä peltikanisteria ole oikein helppo puristella. 

Kun levitteentekoaika on käsillä, lasken mahdollisimman kuumaa vettä altaaseen ja laitan sekaan runsaasti tiskiainetta, kerään leviterasiat valmiiksi ja otan pari nuolijaa käden ulottuville. Käytän sekoittamiseen Kitchen Aidin food processoria, en tiedä miksi sitä suomeksi sanotaan, ei se oikein yleiskonekaan ole. Laitan koneen suurimpaan kulhoon teräksisen leikkuuterän ja sitten voin ja öljyn. Kone saa surrata sen aikaa, että levite on tasaista. Se on tässä vaiheessa melko juoksevaa, samaan tapaan kuin vaikka kääretorttutaikina ennen uunia. Aluksi suolasin levitteen, mutta kerran unohdin, eikä se haitannut mitään, joten lopetin sen sitten kokonaan. Tästä annoksesta tulee kolme neljän desin rasiallista levitettä, jotka riittävät meillä noin kolme viikkoa, yleensä yksi rasiallinen on töissä eväsjääkaapissa. 

Kesällä käytän metallista kaksikuorista rasiaa, jossa levite pysyy paremmin kuosissa, lämpimällä säällä levite pehmenee nopeasti, joten sitä ei kannata ottaa etuajassa auringonpaisteiselle kuistille aamiaispöytään. Joskus laitan litteän kylmäkallen rasian alle pitämään viileää. Saatan myös käyttää kesällä hieman vähemmän öljyä, jolloin rakenne kestää lämpöä paremmin. Koska mukana on vain kaksi ainesosaa, ei esimerkiksi vettä lainkaan, mitä olen  monissa ohjeissa nähnyt, tämä levite sopii hyvin paistamiseenkin. 

Säilyvyyden suhteen ei ole ollut koskaan ongelmaa, jopa vähän pehmenemään ehtinyt levite on pysynyt hyvänä niin kauan kuin sitä on riittänyt. Juuri sekoitettu levite jähmettyy sopivan leivällelevitettäväksi muutamassa tunnissa. Kokeilin joskus Bamixia levitteen tekoon. Kyllä sekin tehtävästä suoriutuu, mutta lopputulos ei ole niin sileä ja surruuttelussa menee huomattavasti kauemmin, kuin isommalla koneella, joka tekee valmista minuutissa. 

Ikävintä levitteenteossa on välineiden pesu. Koneen kulhoa ja kantta ei voi pestä koneessa, joten kuuma pesuvesi, runsas tiskiaine ja inhoamani kumihanskat peliin! Sitä en ole koskaan laskenut onko levitteeni edullisempaa, kuin kauppojen hyllyjen tuotteet. Mutta parempaa se on! 

kasvihuoneen talviasukas