perjantai 20. maaliskuuta 2020

Raittiissa ilmassa


Kävimme aamupäivällä ulkoilemassa, sillä tänään aurinko on paistanut eikä tuule niin paljon kuin monena päivänä on tehnyt. Ehdotin ensin retkeä Pyhähäkin kansallispuistoon, mutta hylkäsimme sen, koska emme tiedä Saarijärven seudun lumitilannetta. Niinpä päätimme mennä lähempänä olevaan lempikohteeseemme, Saraakalliolle. Maisema oli sieltä kallion päältä aivan yhtä kaunis kuin ennenkin ja aamiaisleivät ja maitokahvi maistuivat kivellä istuen. 



Minä jänistin laskeutumisesta alas kalliomaalauksille, vaikkei polku ollutkaan liukas tai jäinen. Antti meni katsomaan maalauksia, vaikka arvelikin niiden näkyvän nyt aika heikosti, koska oli niin kirkas auringonpaiste ja kallio kuiva. Näin olikin. Paras sää kalliomaalausten näkymiseen on sateinen, jolloin kallio on märkä. 



Palasimme autolle ja huomasimme, että kalliolle opastava kyltti onkin kaatunut. Nostimme se pystyyn, mutta eipä se kovin paljon vinkkiä nykyisellään anna. Toisaalta, pysyypä hieno kohde melko piilossa ja turvassa vahingonteoilta, joita kalliomaalauksille on joissakin paikoissa ikävä kyllä tehty.

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Makkarakeittoa ja muutama päätös


Viime päivinä median kuluttamiseni on mennyt aivan ylitse, tuntuu etten muuta teekään kuin selaan eri lähteitä ja foorumeita rauhattomana. Tein itselleni muutaman säännön, joitten myötä toivon saavani hieman mielenmalttia. 

  1. Lopetan iltapäivälehtien nettiversioiden lukemisen kokonaan. (paperisia en ole sitten Dianan kuoleman ostanutkaan ja lukenut) Luen parempia medioita. 
  2. En osallistu nettikeskusteluihin, joissa pääasiaksi nousevat pikkumaiset riidat ja jonkun oma napa, edes omani. 
  3. Lopetan myöskin pätemisen ja pyytämättä neuvomisen. (vaikeaa, mutta yritän)
  4. Luen joka päivä jotakin hyvää ja mukavaa, vaikkapa Austenia, se toimii lääkkeenä moneen vaivaan.
  5. Kuuntelen joka päivä jonkun levyn hyllystäni, laitan oikean fyysisen levyn soittimeen ja istahdan kuuntelemaan. 
  6. Teen joka päivä ruokaa, tai jos teen kerralla enemmän, myöskin syömme ne tähdenlennot. Ruokaa ei haaskata.
Päivällisenä meillä oli eilen makkarakeittoa, jonka valmistin hallituksen tiedotustilaisuuden alkua odotellessamme. Tilaisuuden alku venyi ja keitto ehti valmiiksi emmekä jaksaneet odottaa, vaan otimme lopulta lautaselliset tv:n ääreen ja täpärästi vältimme kielten polttamisen, kun oikein keskityimme.

Tiedotustilaisuusmakkarakeitto

  • 1,5 l vettä
  • 2 rkl kasvisfondia
  • 4 pientä makkaraa
  • 8 pienehköä perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 pyöreä kesäkurpitsa
  • 2 pientä suippopaprikaa
  • 1 pieni tetra kikherneitä
  • pussinpohja (noin kourallinen) pakasteherneitä
  • kourallinen punaisia linssejä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 3 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria
  • jauhettua paprikaa
Kuumensin veden kattilassa kiehuvaksi ja lisäsin siihen kasvisfondin. Kuorin ja pilkoin perunat ja porkkanat, samoin leikkasin paloiksi paprikat ja kesäkurpitsan. Laitoin kasvikset kattilaan kypsymään. Leikkasin makkarat paloiksi ja paistoin niitä hetkisen kuumalla pannulla ja kippasin nekin kattilaan. Sinne pääsivät vielä valutetut kikherneet, pakasteherneet ja linssit. Maustoin keiton suolalla, pippurilla, tomaattipyreellä, paprikajauheella ja laakerinlehdillä. Keitto hautui noin tunnin verran pienellä teholla ja kyllä sillä nälkä siirtyi. Loput syömme tänään, varoimme ottamasta kaikkia makkarasattumia eilisille lautasellisille. 


Hallituksen tiedotustilaisuus olikin sitten sen verran tanakkaa tavaraa, että oli hyvä, että ruoka oli jo vatsassa. Olisi voinut ruokahalu siirrähtää tuonnemmas silkasta hämmennyksestä. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Oudoissa fiiliksissä

Niin kuin sillä olisi  jotain väliä
Tänä keväänä olisi ollut jo kymmenes kerta, kun CampaKeittiö sukeltaisi vuotuiseen kolmeosaiseen ruokahaasteeseen, ensin toukokuussa Italian, heinäkuussa Ranskan ja elo-syyskuussa Espanjan ruokien pariin. Nyt on jo käynyt ilmi, ettei ruokahaasteen Italia-osuuden innoittajaa, Giro d'Italiaa ajeta. Se on tällä hetkellä postponed-tilassa, mutta olen satavarma, että se vain jää ajamatta, mitään muuta ajankohtaa vuodessa ei näin suurelle kisalle ole, ei tule eikä tilata. Kaikki kevään klassikot on jo peruttu. Tour de Francen toteutuminen ei myöskään ole mitenkään varmaa. Ennemminkin arvioisin, että olisi ihme, jos se ajettaisiin. La Vueltasta ei uskalla myöskään sanoa yhtään mitään.

Niinpä olen tullut siihen tulokseen, etten tänä vuonna toteuta ruokahaastetta lainkaan, en vaikka tilanne muuttuisi nopeastikin siihen suuntaan, että maailma toipuisi ja elämä palaisi tuttuihin uomiin. Ensi vuonna CampaSimpukka täyttää 10 vuotta ja yhden välivuoden vuoksi myös ruokahaaste toteutuu silloin toivottavasti kymmenennen kerran. 

Viime päivinä on ollut kyllä mielessä monta kertaa, miten hurjasti maailma tuntuu nyt pyörivän. Se mitä luulimme eilen on vaihtunut toiseksi arvailuksi tänään ja huomenna ne molemmat voivat olla jo täysin irrelevanttia. Asioiden tärkeysjärjestys vaihtuu ja muuttuu niin nopeasti, että melkein pelottaa aamuisin avata uutishanat. 

Pysytään terveinä ja järkevinä, ajatellaan muutakin kuin omaa napaa, mutta sitäkin tarpeeksi, ei uhrauduta, muttei olla jästipäitäkään. Jos sairastutaan, sairastetaan ja parannutaan.  Kyllä tämä tästä ja niin pois päin. Ehkäpä maailmasta tulee pikkuisen parempi, jotain turhanaikaista loppuu kokonaan ja hyviä seurauksia tulee pitemmällä tähtäimellä. 

lauantai 29. helmikuuta 2020

Lauantaijuttu


En muista enää miksi aloin joskus kauan sitten käyttää lauantaijuttu-tunnistetta, ei siihen luultavasti ollut edes mitään varsinaista syytä. Lauantai on kuitenkin ollut pitkään lempipäiväni viikossa. Blogin alussa me olimme vielä yhdessä asuva nelihenkinen perhe ja vuorotyöläisenä vapaaksi osuva lauantai tuntui todella juhlapäivältä. Heräsin usein aikaisin ja lueskelin muitten blogaanien postauksia, mietin päivän ruokia, etsin ohjeita ja vietin viikon mukavimmat tunnit.

Sittemmin olemme jääneet Antin kanssa kaksin, työkin on muuttunut rytmeiltään niin, että lauantaina on useammin vapaata kuin työvuoro. Mutta se on ennallaan, että minä herään varhain. Lauantaita en halua käyttää nukkumiseen! Tänään on vielä siinä mielessä erityinen päivä, että olen aivan yksin kotona. Olenkin maksimoinut lauantaista nauttimiseni siten, että menin eilen illalla aikaisin nukkumaan ja katsonut pikavauhtia kaikki kivat unet. Nyt on edessä pitkä rauhallinen lauantai, jota en anna minkään pilata. Mikä tai kuka sitä nyt haluaisikaan pilata? Lisään  postaukseen päivän kuluessa mitä kaikkea kerkiänkään tehdä.

EDIT 1: Aamu on jo valjennut aurinkoisena, pakkasta on yhä 13 astetta, melkein talven kylmimpiä öitä takana. Linnut saivat ruokansa, Antti oli laittanut minulle oven pieleen kaksi pientä sankoa, joissa oli valmiina lauantain ja sunnuntain ruoat valmiina, kui hienoo se on?


Eikä oikein voi sanoa, etten muistaisi tai osaisi, kun ämpärit oli sijoitettu strategisesti niin, ettei talosta voi kävellä ulos niitä huomaamatta. Tosin tässä oli vaarana se, etten poistu talosta, se ei ole minulle lainkaan harvinaista, olen pirttityyppiä. Takapihan hämärässä seitsemän aikaan saattoi olla varma, että myös jäniksiä on käynyt katsastamassa tarjontaa yön aikana.


Vuodevaatteet menivät avustettuina ulos tuulettumaan, nyt on jo vuoteet pedattuna puhtain liinavaattein, se on niin ihana tunne mennä nukkumaan juuri vaihdettujen liinavaatteiden väliin. Untuvapeitot ja -tyynyt tykkäävät pakkasesta. Kerran meillä unohtui talveksi T@b-vaunuun tyynyt ja kun otin ne tarkasteltavaksi, olivat tyynyliinat melkein ratkeamispisteessä, tyynyt olivat terhakoituneet kylmässä ilmassa. Ilmankos linnutkin tarkenevat talvet.


Koska laiska tunnetusti luettelee töitään, niin kerrottakoon, että sekä pyykkikone, kuivaaja ja tiskari ovat jo ahkeroineet johtaminani ja nettiradio soittaa lempimusiikkiani taajuudella .997. Lempikappaleeni tällä erää on tämä. Siitä tulee nuoruus mieleen ja toisaalta vanhemmuus.


Aamiaistakin olen syönyt. Sain toissapäivänä mieluisan postipaketin, kun lempikatutaiteilijani Nuno Costahin kuvilla koristellut mukit saapuivat. Ehjinä!


Toinen postitteluoperaatiokin tuli valmiiksi. Ostin nimittäin noin vuosi sitten Chocochili-Elinalta Kitchen Aid-blenderin rungon, joka oli jäänyt hänelle virattomaksi. Ajattelin, että kannunhan tuosta vaan ostaa, mutta se olikin pitempi projekti. Oikein missään sitä ei ollut saatavilla, tai hinta oli todella kova. Eri maiden kaupoissa tuotenumerot olivat erilaiset eikä oikein hotsittanut ostaa tuotetta epävarmana onko se oikea vai ei. Välillä olimme monta kuukautta ajattelematta koko asiaa. Olin antanut edellisen blenderini jo eteenpäin ja puolisen vuotta olimme ilman. Kyllähän sitä pärjää bamixillakin, mutta mitään sifonihommia ei oikein voi tehdä, jollei ole tehokasta blenderiä.

Viime reissulla Tallinnaan menimme käymään Ülemisten ostoskeskuksessa ja siellä Kulp-nimisessä keittiötarvikekaupassa. Siellä oli kyseistä blenderiä, mutta kannua ei ollut varaosana heti mukaan myytäväksi. Myyjä lupasi ottaa selkoa saisiko sitä tilattua. Muutaman päivän kuluttua sain postia, että kannu olisi nyt saatavana. Liike lupasi lähettääkin kannun minulle etukäteismaksua vastaan. Minähän maksoin ja muutamassa päivässä kannu saapui. Jännitti, että onkohan se oikea. Olihan se, mutta paketissa oli vain kannu. Ei minulle käynyt mielessänikään kannua kädessäni heilutellessani ja kysyessäni siitä, että se myytäisiin ilman kantta. Lisää sähköpostia siis, suomeksi muuten. Liike kertoi sitten paljonko kansi ja siihen kuuluva tulppa maksavat. Aika tyyristä. Mutta eihän kannulla mitään ilman kantta tee. Meni taas hetkinen ja liike tarjoutui lähettämään minulle liikkeessä olevan laitteen kannen postimaksun hinnalla, koska kannen tilaamisessa maahantuojalta menisi aikaa ja oli käynyt ilmeinen väärinkäsitys kannun kanssa (punastus). Näin teimme ja taas odottamaan pakettia. Nyt Suomen posti näytti taas miten asiakkaan hermot laitetaan koville, sillä paketti pötkötti monta päivää lajittelukeskuksessa. Eilen viimein sain senkin paketin ja tutisevin käsin avasin sen. Siellä oli todellakin oikea kansi ja tulppa ja ne nähdessäni ymmärsin, että ne eivät olleet ihan halpoja listahinnoiltaan, sen verran napakkaa istuvuutta ja toimivuutta oli nähtävillä. Ei siis mitään ämpärimuovia postimaksun hinnalla. Kulp saa kyllä minulta todella korkeat pisteet asiakaspalvelusta ja joustavuudesta, typerämpääkin palveltiin kuin kuninkaallista.



Nyt alkavat olla kaikki itselleni asettamat kotityöt tehtynä ja on aika siirtyä lekottelun puolelle. Kellokin on vasta kymmenen. Ihanaa!

EDIT 2: Nyt kello on vähän puoli neljä ja olen menestyksellisesti pitänyt sohvaa paikallaan. Ei ole yhtään pullikoinut vastaan. Samalla pyykkikone on tehnyt työnsä niin, että kuivaajassa on viimeinen satsi menossa, tyynyjä pitää pyörittää hyvän aikaa.

Olen jopa tehnyt itselleni ruokaa, samanlaista kuin viime keväänä, minut oli jätetty yksin silloinkin. Paistoin silloin pihvin, jota tituleerasin parhaimmakseni. Tällä kertaa onnistuin ehkä jopa paremmin. Ostin eilen palasen naudan sisäfilettä ja silmäni harittivat kaupassa sen verran, että tänään pakettia aukaistessani arvelin, että nyt haukkasin liian ison palan. Mutta hyvin siinä kävi. Pihvin paksuus oli noin viisi senttiä ja paistoin sen pannulla pinnoiltaan ja sitten laitoin sen uuniin 120 asteeseen kunnes sisälämpötila oli 58 astetta. Pihvi lepäsi folion alla sen aikaa, että tein kastikkeen, samaan tapaan pannulla kuin viime keväänä ja lopputulos oli kyllä aivan täydellinen, vaikka itse sanonkin. Omat kehut ovat niitä parhaita, tulee kerralla mieluista. Mutta rehellisyyden nimissä, pikkuisen pienempikin pihvi olisi riittänyt. Nyt ei tarvitse pihviä seuraavaan vuoteen. Lisänä oli broccolinia ja minikokoisia vadelma-mozzarellavartaita, joista unohdin balsamicon, mutta kyllä ne nielaisi ilmankin.


Nyt on edessä vaikea valinta, nimittäin minkä elokuvan katsoisin. Ehkä katson kaikki kolme, mutta taidan valita ensimmäiseksi tuon Favouriten. Ja sitten Downton Abbeyn. Tolkien voisi Anttiakin kiinnostaa, joten se saattaa jäädä pronssille. Tosin nyt on edessä vaikea koitos, saada aikaan laitteistosta yhteensopivat kuva ja ääni, se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Yleensä se hoituu sillä, että ojennan kaikki kapulat Antille ja kehun, että sinä kun olet niin taitava, niin säädätkö sinä. Nyt pitää pärjätä ihan itse.


EDIT 3: Nyt on kaksi elokuvaa katsottu. Ensin katsoin Favouriten, eikä se jättänyt kyllä hyvää mieltä. Se oli hyvin tehty ja erinomaisesti näytelty, mutta aihepiiri oli erittäin epämiellyttävä, en osaa tarkemmin määritellä. Siitä jäi surkea mieli, samaan tapaan kuin aikoinaan elokuvasta The Dutchess. Naisen asema ei ole ollut 1700-luvulla varmaan kovin häävi missään yhteiskuntaluokassa, mutta elokuvasta peilautui liiankin tarkasti se, miten nykyäänkään ei ole monelta osin paljonkaan paremmin. En ehkä ymmärtänyt elokuvaa tarpeeksi, luin katsoessani jonkun arvostelun ja siinä elokuvaa luonnehdittiin draamakomediaksi. Minusta se oli lähinnä epämiellyttävää, vaikka siis arvostankin näyttelijöiden roolitöitä. Saa selittää, jos ymmärsin ihan väärin!

Toinen elokuva, Downton Abbey sitten oli taas sellaista pörröhöttöä fanille, ettei paremmasta väliä. Ihanaa, kaunista, loistavaa, tietysti turhanpäiväistä, mutta niin suloista sarjaa kaipaaville. Sitä katsomattomille elokuva ei varmaan aukene, mutta mitäs läksivät.

Vapaapäiväni, ihana lauantai alkaa olla lopuillaan, tämä on ollut hyvä päivä. Saattaa olla, että päivä vaatii vielä yhden Austenin, vaikkapa Pride and Prejudicen, siihen tarkkaavaisuuteni vielä voisi riittää, version jossa Brenda Blethyn esittää mama Bennetiä ja kertoo lisämateriaaleissa lempivitsini norsusta ja hiirestä. Kysy jos haluat tietää mikä se on!

lauantai 22. helmikuuta 2020

Syy ja seuraus


Mielestäni alkaa olla melko aukottomasti todistettu, että hammaslääkärissä käyminen aiheuttaa flunssaa. Antti kävi paikkauttamassa hampaansa viikko sitten ja tuli pari päivää myöhemmin kipeäksi. Minullakin oli aika varattuna pitkään vetkuttelemani operaatioon, kahden viisaudenhampaan poistoon. Pidin hajurakoa Anttiin, etten saisi flunssaa. Olin ainakin kerran jo varannut ajan ja "saanut ylivoimaisen esteen" juuri ennen h-hetkeä ja nyt hammastarkastuksen yhteydessä pyysin hammaslääkäriäni komentamaan minua, että todella tulisin kiskotuttamaan ne kaksi kiusankappaletta pois. Komentaminen kyllä luonnistuu hammaslääkäriltäni vaivoitta. 

Eilen menin sitten aamulla vastaanotolle, Antti vei minut ja varmisti, että menen rakennukseen sisälle. Hampaani irtosivat joltisellakin vaivalla ja ammottavat aukot ommeltiin kiinni. Arvostan tätä vaivannäköä, sillä hampaanpoiston jälkeinen löllökohta montussa on vastenmielisintä mitä äkkiseltään keksin. Sain myös kupillisen jälkilääkitystä ja palasin kotiin makaamaan sohvalle, ei puhettakaan että olisin syönyt mitään moneen tuntiin. Kun puudutus alkoi haihtua, alkoi nuha tehdä tuloaan. Tästä voimme päätellä, että purukaluston ronkkiminen (vaikkakin erittäin ammattitaitoinen) aiheuttaa flunssaa. 

Tänään alan olla jo kunnossa, leuka on vielä kuin kolme-eräisen nyrkkeilymatsin jälkeen, sellaisen, jossa en voittanut erääkään. Nuha on keskinkertainen, muttei muita flunssan oireita. Tänään teki jo mieli syödä jotain, joten ennalta hankittu juotava jogurtti ja mehu ovat kelvanneet. Äsken tein meille pienen keiton, joka oli helposti nieltävää ja vaikken ihan tarkkaan maistakaan nyt, se oli kelvollista. 

Hammas- ja nuhapotilaiden maa-artisokkakeitto (kaksi pientä annosta)

  • 8 maa-artisokkaa
  • 3 dl kasvislientä
  • 1,5 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • 2 tl savupororouhetta
  • 0,5 l rypsiöljyä friteeraamiseen
Kuorin maa-artisokat ja paloittelin ne yhtä lukuunottamatta. Sen yhden raastoin karkeaksi raasteeksi. Kypsensin palaset kasvisliemessä ja soseutin ne kasvisliemessä. Lisäsin mukaan hieman kermaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. 

Kuumensin pienessä kattilassa puolisen litraa rypsiöljyä 160 asteeseen ja friteerasin maa-artisokkaraasteen rapeaksi, se vie noin 3-5 minuuttia. Kauhoin rapean raasteen paperin päälle lautaselle.

Jaoin keiton kuppeihin ja ripottelin päälle pikkuisen savupororouhetta ja rapean maa-artisokkaraasteen. Keiton rakenne ei ollut niin sileä kuin toivoin, sillä olen edelleen blenderittä, mutta kyllä keiton lusikoi varovasti toisesta suunpielestä sisään samalla, kun pyyhki nenää. Huomista kohti, parempaa vointia ja tukevampaa ruokaa.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Jotkut ovat johtajia, mutta päälliköitäkin tarvitaan


Meillä töissä jokainen on johtaja, mutta sen lisäksi meillä on päälliköitä. Viimemainitut ovat sekä johtajia, että päälliköitä, kui hienoo se on? Eilen työpaikalla vietettiin päällikköpäiviä, joilla oli viimeisen päälle suunniteltu ohjelma. Sisäänkäyntikin oli erikseen päälliköille, me muut kuljimme sivuovesta. Ohjelmaan kuului tietysti myös ruokailua, jonka järjestämiseen myös minä osallistuin, vaikka sattuikin olemaan vapaapäiväni. 

Panostukseni oli melko vähäinen, valmistin päällikön kestävän jälkiruoan. Yksi päälliköistä noudattaa ruokavaliota, joka asettaa haasteita etenkin kokemattomalle diettikokille kuten minä. Tässä yhteydessä mainitsen, että olen varmistanut voivani käyttää tiettyjä tuotemerkkejä ja esimerkiksi kauraa valmistaessani syötävää kyseiselle henkilölle, joka ei ole keliaakikko, mutta välttää monia viljatuotteita. 

Jo vuosia sitten luin jostain, että kikhernesäilykkeen liemestä voi valmistaa marenkeja. En tuolloin kokeillut, mutta asia palasi mieleeni joitakin viikkoja sitten, kun töissä puhuttiin lounastauolla siitä, miten mistäkin yllättävästä voi tehdä jotain toista yllättävää juttua. Ja nyt sellaista yllättävää oli hyvä tilaisuus kokeilla. Ohjeen otin Chocochilistä. Se on melkein viiden vuoden takaa, joten en ihan idean aallonharjalla tässä ole. 

Mietin, että mitä voisin laittaa näitten munattomien marenkien kaveriksi, kun sen ei tulisi sisältää myöskään maitoa eikä gluteenia. Tuli mieleeni, että jonkunlainen eton mess-tyyppinen jälkiruoka voisi toimia ja sellaisen kyhäsin. 

Päällikön kestävä eton mess


Kikherneliemimarengit

  • 1,5 dl kikhernesäilykkeen lientä
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 rkl limemehua
  • 1 tl vaniljatahnaa

Muut tykötarpeet

  • gluteenittomia ja maidottomia keksejä
  • Planti-kauravispiä
  • Planti-kauravaniljakastiketta
  • vadelmia
  • pensasmustikoita
Tein marengit jo edellispäivänä, että ne ehtivät kuivua kunnolla. Kaadoin tetrallisen säilöttyjä kikherneitä siivilään ja pyydystin liemen astiaan. Sitä oli noin 1,5 dl. Kikherneet jätin odottamaan myöhempää käyttöä, tein niistä sen päivän aterialle hummusta. 

Kaadoin liemen yleiskoneen kulhoon. Liemen ulkonäkö muistutti tosiaankin paljon kananmunan valkuaista väriä ja paksuutta myöten, mutta tuoksu oli vienosti torstainen. Vatkasin pelkkää lientä ensin noin viisi minuuttia. Se tukevoitui melko nopeasti ja muuttui valkoiseksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan sokerin, vaniljatahnan ja limemehun ja jatkoin vatkaamista. Vaahto muuttui suorastaan häikäisevän valkoiseksi ja siitä tuli viidessä minuutissa aivan mahtavan topakkaa marenkimassaa, jota hieman epäröiden maistoin. Herranen aika, se oli tavallisen marengin makuista ja rakenne oli aivan sama. Tuoksussa oli kyllä aavistus hernettä. Luulen, että vanilja ja lime käänsivät tuoksua sopivasti toisaalle. 

Kaavin erittäin paksun massan pursotinpussiin, johon olin laittanut tähtityllan ja pursotin leivinpaperille pieniä marenkeja. Niitä tuli ihan valtavasti, tuosta 1,5 dl lientä olisi tullut kaksi pellillistä pieniä marenkeja, noin sata kappaletta! Tunnustan, että pursotin vain yhden pellillisen, sillä arvelin senkin olevan tarpeeksi. En tuohon hätään ehtinyt etsiä tietoa siitä, voiko marenkeja kuivattaa kahta pellillistä samaan aikaan uunissa. Olin aikeissa käyttää uunia muuhun ruoanlaittoon myöhemmin, eikä uuni voinut olla varattuna marengeille koko päivää. Joten maailma ei pelastunut, sillä marenkimassaa meni hieman kompostiin. Anteeksi maailma.  

Kuumensin uunin 90 asteeseen ja laitoin pellin sinne aluksi 90 minuutiksi. Se on tavallinen marenkiohjeeni, 90 astetta ja 90 minuuttia. Mutta kikhernemarengeille se ei riittänyt, nostin lämpötilaa 90 minuutin jälkeen 100 asteeseen ja kuivatin vielä 40 minuuttia ja siinä vaiheessa marengit alkoivat olla kuivia. Otin lämmöt pois ja jätin marengit uuniin vielä jäähtymään noin tunniksi. Uunin luukkua avatessa marengeista vielä leyhähti aivan kevyt hernemäinen tuoksu, muttei läheskään niin voimakkaasti kuin alun liemessä oli. 

Kaikkiaan marengit olivat uunissa melkein kolme tuntia, joten uunille olikin heti muuta käyttöä, kun se viimein vapautui. Marengit irtosivat helposti leivinpaperista ja olivat aivan kuivia ja rapeita. Uskaltauduin maistamaan yhden enkä löytänyt moitteen sijaan niistä. Jätin ne pellille jatkokuivumaan seuraavaa päivää varten.


Eilen kokosin jälkiruoan paremman astian puutteessa lasiseen leipävuokaan. Murustelin ensin vuoan pohjalle muutamia kauraisia suklaakeksejä ja nostelin seuraavaksi sinne muutamia marenkeja, vadelmia ja mustikoita. Lusikoin sitten hieman Planti-nimistä kauravaahtoa, sekään ei maistunut hassummalta, en ollut aikaisemmin käyttänyt tuon merkin tuotteita. Lisäsin toisen kerroksen marenkeja ja marjoja ja lusikoin loput kauravaahdosta päälle. Koristelin vielä annoksen muutamilla kokonaisilla kekseillä ja lopuilla marjoilla ja kaadoin päälle hieman paksua kauravaniljakastiketta. 


Annos oli kieltämättä melko suuri yhdelle, mutta arvelin jonkun muunkin voivan haluta maistaa sitä. Vuoka oli kuulema mennyt päällikön mukana hänen toimistoonsa aterian päätteeksi, joten en sitten tiedä kuinka sen jakamisen kanssa lopulta kävi. Loput marengit laitoin lasipurkkiin ja vein ihmeteltäväksi, huomenna näen onko kukaan maistanut ja jos niitä on vielä, voin tehdä tuoksutustestiä ja tutkia pysyvätkö kikhernemarengit rapeina vai nahistuvatko ne nopeasti. 

torstai 30. tammikuuta 2020

Hävikintorjuntalaatikko

Ostin viime viikonloppuna Lidlistä hävikintorjuntalaatikon. Meidän lähimmän Lidlimme kassojen jälkeen ikkunalla on ollut vaihtelevasti tarjolla parin euron laatikoita, joiden sisältö vaihtelee. Tarjolla on ollut paria kolmea laatikkoa kerrallaan ja toiveena on, etteivät asiakkaat käy vaihtelemaan sisältöjä. Otetaan tai jätetään ja jos otetaan, maksetaan kassalle kaksi euroa. Olin pari kertaa jättänyt ottamatta, sillä oli jo valinnut hevi-osastolta tarpeeksi kasviksia ja vihanneksia, mutta nyt tarjolla oli niin monipuolinen laatikko, että valinnoistani huolimatta ostin yhden hävikintorjuntalaatikon.

Sisältönä oli nippu varsiselleria, viitisen porkkanaa, muutama omena, pari appelsiinia, kaksi sydänsalaattia, yksi suuri punainen paprika, kaksi isoa suippopaprikaa, pari pientä punaista suippoa paprikaa, pieniä terttutomaatteja ja granaattiomena. Voi olla, että joku unohtui.

Tein tällä viikolla eräänlaista soffrittoa suuresta osasta kasviksia ja juureksia, vaikken tiedä kuinka tarkka tämä soffritton määritelmä on. Opin kätevän kasvishaudutteen teon Hannelelta reilu vuosi sitten ja nyt tein sitä kerralla isomman setin. Käytin hauduttamiseen crock pot-pataa ja koko päivän. Mikäli soffrittossa oikeasti on vain sipulia, porkkanaa ja selleriä, niin ei sitten kerrota kenellekään mitä kaikkea pataan keräsin. Joka tapauksessa sinne muodostui päivän aikana niin hyväntuoksuinen kombo, että määritelmistä viis. Mirepoix-määritelmästä voi luntata mitä eri maitten keittiöissä käytetään tähän sekoitukseen ja ihan varmasti saa laittaa mitä itse haluaa. 

Kasvishaudute monen ruokalajin pohjaksi

  • nippu varsiselleriä
  • 3 porkkanaa
  • nippu kevätsipulia
  • punaisia paprikoita (isoja, pieniä ja suippoja yhteensä 4-5 kpl)
  • puolikas kesäkurpitsaa
  • palanen fenkolia
  • oliiviöljyä
Leikkasin ja silppusin kaikki ainekset niin tasaisesti pieniksi kuutioiksi kuin kärsivällisyyteni riitti. Kuvasta näkee, että fenkolin kohdalla ei ihan riittänyt. Keräsin kaikki pikkukuutiot suureen haudutuspataani ja kaadoin päälle oliiviöljyä sen verran, että sitä oli mukavasti koko seoksessa, ehkä noin puoli desiä kaikkiaan. Monen litran pata oli yli puoleen väliin täynnä.


Laitoin padan ensin high-asetukselle noin kolmeksi tunniksi. Sekoittelin välillä ja laitoin sitten asetukselle low moneksi tunniksi. Pata aloitti työt aamulla noin klo 11 ja illalla klo 19 seos oli niin tuoksuvaa ja valmista, että käytin hyvän aikaa sitä nuuhkimalla. Peittelin padan kylmään ja eilen pussitin seoksen pakastamista varten.


Soffrittoa tuli neljä pussillista, jokaisessa oli neljä kauhallista seosta. En käyttänyt mitään mausteita, en suolaa, en pippuria, kaikki maku (jota on paljon) tuli kasviksista itsestään. Nyt on helppo napata pussillinen kerrallaan, kun alkaa tehdä jotain ruokaa, johon tällainen kasvispohja on omiaan.


Muuten käytin hävikintorjuntalaatikon tuotteita kaali-appelsiinisalaattiin (yksi appelsiineista ei ollut ehkä veriappelsiini, juuri se laatikosta nappaamani).


Sydänsalaatit grillasin ja söimme ne ranskankerman ja lohenmädin kanssa samaan tyyliin kuin Tukholman Kagges-ravintolassa aikoinaan.


Omenat menivät piirakkaan ja pihan mustarastaille, paprikoista osan söimme leivän päällä. Pienet terttutomaatit ovat vielä jäljellä ja granaattiomena. Yhdestä suippopaprikasta ehti mennä osa pilalle, olin käyttänyt siitä puolet ja pilaantuminen alkoi leikkupinnasta. En ollut muistanut laittaa paprikaa jääkaappiin tai muutenkaan suojata sitä. Olen tyytyväinen kahden euron ostokseeni, sillä olen yleensä melkoinen huithapeli. Nyt hävikkiä ei todellakaan tullut paljon.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataohjeet. 

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Sisäinen aurinko


Eilen ei aurinko paistanut sinne eikä sieltä, oli niin pimeä päivä kuin vain voi tammikuun lopulla olla. Olin ollut epärealistisen toiveikas, ettei lunta enää tulisi, kun tänne asti oli sinnitelty vähin tai olemattomin hangin, mutta tietysti sitä lunta tuli ja paljon. Kaipasin kuitenkin hieman valoa ja energiaa päivään ja tein meille päivälliselle pienen salaatin, josta sai puhtia. 

Kaali-appelsiinisalaatti kahdelle

  • noin 100 g pala valkokaalia
  • 3 pientä veriappelsiinia
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Leikkasin kaalin ohuiksi suikaleiksi ja kaksi appelsiineista paloiksi. Kolmannen puristin mehuksi kaalisilpun  päälle. Sekoitin appelsiinipalat mukaan ja maustoin salaatin ripauksella suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Ihan vähän valkoviinietikkaakin olisin voinut laittaa, jos olisin älynnyt. Tämä salaatti oli mitä mainioin lisä ateriallamme, se pisti suupielet ylöspäin.