sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

Lohi-pinaattitäytteinen nokkospannarirulla

Eilen tein liikaa nokkoslettutaikinaa ja lohirilletteä. Niistä piti tänään hankkiutua eroon, sillä seuraava campareissu lähestyy. Jatkoin hieman lettutaikinaa ja tein siitä pannukakun, jonka täytin pinaatilla ja lohirillettellä. 

Tähdenlentopannarirulla


Pannukakku

  • 3 dl eilistä nokkospannukakkutaikinaa
  • 3 rkl sulatettua voita (jäi eilen lettujen paistosta)
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
Sekoitin kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kaadoin sen leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paistoin pannukakkua 225 asteessa noin 20 minuuttia. Taikina kupli oikein mehevästi, melkein säikähdin, kun vilkaisin uuniin ensimmäisen 10 minuutin jälkeen, että mitä uunissani kasvaa! 


Kun pannukakun pinta oli mukavan ruskettunut ja paistoaikaa oli kulunut noin 20 minuuttia, nostin pannarin pois uunista ja kumosin sen toiselle leivinpaperille jäähtymään.


Täyte

  • noin 200 g eilistä lohirilletteä
  • muutama kourallinen babypinaatinlehtiä
  • noin 3-4 rkl karpaloita (niitäkin jäi eiliseltä)
Kun pannukakku oli jäähtynyt, levitin lohirilletten tasaisesti pannarin pinnalle ja siihen päälle sen verran pinaatinlehtiä kuin sopuisasti mahtui. Käärin levyn rullalle ja laitoin leivinpaperin suojissa jääkaappiin odottamaan ruokailuaikaa. 

Koristeeksi

  • 1 pienehkö avomaankurkku
  • tilliä
  • oliiviöljyä
  • pippuria
Otin pannarirullan jääkaapista ja avasin sen kääröstä pitkän malliselle vadille. Kuorin avomaankurkun niin, että siihen jäi ohuita raitoja kuorta. Viipaloin kurkun mandoliinin ohuimmalla asetuksella todella ohuiksi viipaleiksi. Sommittelin kurkkuviipaleet rullan päälle, sekä tilliä, oliiviöljyä ja pippuria. Vadin reunoille leikkasin pieniä vesimelonipaloja ja murustelin fetaa. Rullan sisällä olevat karpalot olivat oivia pieniä makupommeja. 

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Hortoiluletut ja lohirillette revisited

Tein pari vuotta sitten ensimmäisen kerran nokkoslettuja ja silloin nokkosia piti monen vuoden ahkeran (en minä) kitkemisen jälkeen etsiä ja saalis oli laiha. Viime vuonna niitä oli taas vähän enemmän ja letut paistuivat silloinkin. Tänään saimme kerättyä oikein hyvän satsin pisteleviä lehtiä. Tein 4 dl lettutaikinan ja paistoin siitä tänään noin puolet ja lopusta teen huomenna pannukakun jotenkin soveltaen. 

Nokkoslettutaikina

  • noin litra nokkosenlehtiä
  • 1 l vettä nokkosen ryöppäämiseen
  • 4 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • 20 g sulatettua voita taikinaan + runsaasti paistamiseen
  • karpaloita koristeluun
Revin nokkosen lehdet irti varsista hansikkaat käsissä. Pesin lehdet ensin kylmässä vedessä ja käytin ne salaattilingossa, lehdissä oli ulkoa tuotaessa niin paljon siitepölyä. Kiehautin vettä kattilassa ja laitoin lehdet kiehuvaan veteen noin pariksi minuutiksi, tämä vie lehdistä pistelevyyden. 

Valutin ryöpätyt ja kokoon menneet lehdet, laitoin ne blenderin kannuun ja kaadoin päälle puolet maidosta. Surruutin seoksen tasaiseksi vihreäksi liemeksi. Lisäsin kannuun muut ainekset, lopun maidon, suolaa ja pippuria, kananmunat, sulatetun voin ja vehnäjauhot. Blenderi teki työtä käskettyä ja taikinasta tuli tasainen ohuenpuoleinen liemi. Kaadoin sen toiseen kannuun, että pääsin pesemään blenderin kannun. Taikina sai tekeytyä kannussa huoneenlämmössä pari kolme tuntia, ei haittaisi pitempikään aika. 

Kun oli aika valmistella päivällinen, kuumensin pienessä kattilassa ison nokareen voita paistamista varten. Otin esille nelikoloisen lettupannun ja paistoin 12 lettua. Pidin niitä lämpöastiassa odottamassa. Kun arvelin, että nyt lettuja on tarpeeksi, laitoin loput tiiviiseen rasiaan ja käytän sen huomenna johonkin. 

Päivällisen toinen osa oli lohirillette, jollaista en ole tehnyt kuin kerran aikaisemmin ja siitä onkin jo aikaa, se oli vuonna 2013. Vilkaisin silloista ohjetta ja siihen aikaan runsaita kommentteja. Tuli ikävä sitä aikaa, kun kommentoimme toistemme postauksia, ystävät. Tein rilleten nyt vähän eritavalla, ihan omasta tai asiakkaan päästä. Näistä ainesmääristä tuli noin 4-6 hengen annos, joten nyt kun söimme kahden hengen määrän, on lopuille keksittävä huomenna jotain. Viime kerralla käytin maustekurkkua, mutta nyt käytin avomaakurkkua ja myös kaprista, kuten silloin jo arvelin, että voisi sopia. En ollut väärässä. 

Lohirillette kahdesta lohesta 

  • 200 g raakaa lohta
  • 150 g lämminsavulohta 
  • 2 uuden sadon punasipulia varsineen
  • 1 luomusitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 2 tl pieniä kapriksia
  • 150 g ranskankermaa
  • 2-3 rkl sulatettua voita
  • suolaa ja pippuria
  • runsaasti tuoretta tilliä silppuna
  • puolikas avomaankurkku kuorittuna ja raastettuna
  • toinen puoli avomaankurkusta viipaleina koristeluun
  • rucolan lehtiä
Laitoin ranskankerman kahvisuodatinpussiin valumaan. Poistin raa'asta lohipalasta nahkan ja ruodot. Laitoin palasen tiiviisti suljettavaan astiaan ja kaadoin kalan päälle niin paljon kiehuvan kuumaa vettä, että kala peittyi kunnolla. Suljin astia kannella ja jätin kala kypsymään noin puoleksi tunniksi. 

Silppusin sipulit, tillin ja kaprikset. Kuorin avomaankurkun ja raastoin siitä ensin puolet karkeaksi raasteeksi ja leikkasin mandoliinilla loput niin ohuiksi viipaleiksi kuin mahdollista. Puristelin kurkkuraasteesta vettä pois ja kokosin kulhoon kurkkuraasteen, sipulit, kaprikset ja raastoin mukaan sitruunankuoren. Murustelin savustetun lohen kulhoon, otin pois ylimääräistä rasvaa, nahkan ja ruotoja. Sekoittelin. 

Kun kuumassa vedessä lempeästi kypsennetty lohi oli valmista, nostin palasen paperin päälle valumaan ja jäähtymään. Kalan jäähdyttyä pienin senkin mukaan muiden ainesten kanssa samaan kulhoon. Sekoitin massaan valutetun ranskankerman ja puristin mukaan sitruunamehua, maustoin suolalla ja pippurilla. Maistelin, lisäsin sitruunaa,  suolaa ja pippuriakin. Tilliä voi aina lisätä. Sekoitin tasaiseksi. 

Kokosin annokset sullomalla stanssiin rilletteä soikeille lautasille, joille olin asetellut jotain vihreitä salaatinlehtiä, tällä kertaa rucolaa. Painoin rilletten pinta tasaiseksi stanssin kannella, mutta sen voi tehdä myös lusikalla tai pienelle lastalla tai nuolijalla. Poistin stanssin ja koristelin ohuilla kurkkuviipaleilla, tillillä ja pippurilla. 

Nostin lautasen toiseen päähän pinon lämpimänä pidettyjä pinaattilettuja ja nostelin päälle jäisiä karpaloita. Lurittelin niin rilleten kuin lettujenkin päälle pikkuisen sulatettua voita. Tämä oli meille 30-vuotishääpäivän ateria ja sopi tilanteeseen oikein hyvin. Rikkaruohoja syömällä pääsee pitkälle!


perjantai 11. kesäkuuta 2021

Huono muisti – parempi mieli

Tämä kesä on alkanut oikein mukavasti, on tarpeeksi lämmintä, tarpeeksi hyttysiä, olen #ihaneläkkeellä. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä kaikki lomat, lomaukset, palkattomat ja muut oli käytetty ja viime heinäkuusta alkanut töistä pois oleminen on muuttunut eläkeläisyydeksi. Tarkalleen ottaen olen nyt ilman työtä, sillä eläkepäätöstä ei ole vielä tullut. Esimies tuona kesäkuun ensimmäisen päivän aamuna oli kiltteyttään käynyt poimimassa minulle kimpun kukkia, sain työtodistuksenkin ja myöhemmin samana päivänä avasimme viime heinäkuussa työkavereilta viimeisenä työpäivänäni saamani samppanjapullon. Söimme myös kotioloiksi oikein fiinisti. Nyt kaikista työkavereilta saamistani lahjoista on vielä käyttämättä lahjakortti kuumailmapallolennolle, enkä ole vielä kokeillut kaikkia ohjeita minulle vartavasten tehdystä keittokirjastakaan. Mutta eihän tässä ole kiire, #kunontuotaaikaa.

Seuraavana päivänä lähdimme reissuun ja  olemme nähneet kauden 2021 kolmella ensimmäisellä campareissulla jo 152 kirkkoa. Koko kirkkolista on noin 335 kirkon mittainen. Olen kyllä saanut jo monta kertaa huomata, ettei sen enempää taulukkooni kuin muistiinikaan voi aina luottaa. Olen kääntänyt sen hyveeksi, kuten otsikossa lukee. Se saa päätyä myös CampaSanastoon

Viimeisin, eilen päättynyt campareissu oli 9 päivän mittainen ja CampaAdrian mittariin tuli noin pari tuhatta kilometriä. Yövyimme kahdeksalla leirialueella, joista jokainen oli oikein kiva. Ei yhtään sellaista, minne emme enää mene, mutta muutamaan emme mene kesän kuumimpaan sesonkiaikaan. Hinnat ovat hieman viime vuotisesta nousseet ja joissakin paikoissa sille ei oikein palvelullista perustetta löydä, mutta on leirintämatkailu silti muita maksullisia majoitusvaihtoehtoja huomattavasti edullisempi. Moni leirialue oli vielä hyvin hiljainen, mutta kausi varmaankin on hyvin jo käynnistymässä, kun koulujen lomat alkoivat. Ulkomaalaisia matkailijoita emme nähneet kuin ihan muutaman. Ulkoruokintaa oli vain siinä mielessä, että söimme monta ateriaa auton ulkopuolella, mutta ravintoloissa emme käyneet. Kuvassa viikon ruoat näyttävät melko samoilta joka päivä, mutta eivät ne olleet, vakuutan. 

Museoissa emme paljon käyneet, vain Uudenkaupunkin automuseossa, Bonk-museossa ja Wahlbergin museotalossa, joista viime mainittuun saimme jopa aivan erityisen esittelyn instatuttavan kutsumana. Se oli luksusta. Automuseossa koin jonkunlaisen back to USSR-hetken, kun lippuluukulla tarjosin maksuvälineeksi korttia ja sain palautetta melko jähmeään äänensävyyn, että täällä ei tuommoiset käy, käteinen vain. Kuulin myöhemmin, että se on museon tyyliä, joten se on silloin ihan ok. Sama kuin jos unohtaa papiljotin takaraivolle ja kaupassa siitä joku huomauttaa, niin vastaa vain, että se on muotia (opittu Ally McBealista)

Bonk-museo on riemastuttava lööperilä, jossa mikään silminnähtävä ja käsinkoskeltavakaan ei ole varsinaisesti totta. Olen kuullut, että jotkut kävijät ovat siitä suuttuneet, kun eivät ole tienneet ennalta mistä on kyse. Kesätyönä Bonk-museon oppaana oleminen saattaa aiheuttaa loppuelämän totuudessa pidättäytymisen, mikä ei liene huono asia sekään. Rajansa se on höpöpuheenkin laskettelulla, noin yksi kesä. Wahlbergin museotaloon pääsimme siis yksityisesittelyyn, missä sitten menikin mukavat 90 minuuttia. Jos tästä koronasta ei minulle henkilökohtaisesti mitään muuta hyvää koidu niin se, että saatuani tämäntapaisen kutsun, jopa minä otan sen innokkaasti vastaan. Kiitos Mari!

Kirkkojen katselu oli edelleenkin meille se ykkösjuttu tälläkin matkalla ja niitä me näimmekin oikein laidasta laitaan. Kokosin muutamia eri teemoja, joita kuvista nousi esille. En yritäkään kertoa joka kirkosta (koska en enää muista) sillä kuka sellaista jaksaisi lukea. 

Kokonaismääräksi tuli siis 80 kirkkoa, joukossa oli kyllä muutama kappeli, mutta ei se olen niin nokonuukaa. Mukana oli myös sellainen kirkko, jonka olimme jo nähneet, muttemme muistaneet. Ja sellainen, jonka muistimme nähneemme, mutta muistimme väärin. Variaatioita riittää. 

Tykkään katsella erilaisia yksityiskohtia, eikä se koske vain kirkkoja, vaan yleensä maailmaa. Kivoja juttuja, omituisuuksia, hämmästyksen aiheita. Pidän ikkunoista, lukoista, #äärestälaitaan-kuvista, hautausmaista, hassuista kylteistä tai rakennusten yksityiskohdista, jotka kertovat menneestä tai nykyajasta. 


Viime kesänä jo ihastuin kirkkojen läheisyydestä usein bongattaviin pieniin museoihin. Tavalliseen aikaan ne ovat kai kesäisin silloin tällöin aukikin, mutta nyt jo toista kesää (tai ehkä tänä vuonna ne avautuvat hieman myöhemmin kesällä) ne ovat olleet visusti kiinni. Minua alkoi huvittaa ajatus museosta, jonka oven poikki on vähintään yksi salpa ja sinne ei kenelläkään ole asiaa. Punainen lautaseinä on vielä plussaa. Usein nämä pienet museot ovat entisiä viljamakasiineja, joitten kautta hoidettiin vilja-asioita ennenvanhaan. 

Jo caminolla 2016 viehätyin Espanjassa ovista ja aloin ottaa niistä kuvia, mitä enemmän rempallaan ja kulahtanut sen parempi. Myöhemmin aloin kuvata kaikenlaisia ovia. Antti usein kysyy minulta, että onko tuossa sinulle hyvä ovi. En ole tulkinnut sitä kehotukseksi häipyä. Saatan olla hidas. Kirkoissa on hienoja ovia, nekin tällä haavaa hyvin usein kiinni. Tiekirkkokausi on alkamassa, joten jonkun verran Suomen kirkoista avaa oviaan tällä ja ensi viikolla muutamiksi kesäisiksi viikoiksi. 
Jotkut asiat kirkoissa ja kappeleissa alkavat kiinnittää huomiotamme ja tällä kertaa kohdalle osui monta #jotainkolmekulmaista. Näitä usein 60-luvulla rakennettuja pieniä kirkkoja on jotenkin kiva katsella, ne mahtuvat kuvaan ja silmiin päätä kääntämättä ja minua tuo muotokieli kyllä puhuttelee. Moni näistä oli pieniä lähiökirkkoja ja hautausmaiden kappeleita. 
Etenkin Pohjanmaalla on rikas vaivaisukkoperinne. Olemme niitä aiemminkin hoksanneet reissuillamme ja nyt olemme oikein metsästäneet niitä saadaksemme nähdä mahdollisimman monta. Ikäväksemme kuulimme, että juuri viime viikkoina on tapahtunut monia vaivaisukkojen turmelemisia ja varastamisia, mutta vakuutan, ettei meillä ole asian kanssa mitään tekemistä. Ei löydy pinoa vaivaisukkoja CampaAdrian takatallista, saa tulla vaikka katsomaan. Mikäli sain selkoa kuvieni aikajärjestyksestä, näimme toissa reissulla muutaman ukon juuri päivää paria ennen kuin se oli rikottu tai varastettu, tai sitten tihutyö oli jo tehty, emmekä osanneet edes etsiä ukkoa joittenkin kirkkojen portinpielistä tai tapulin seinästä. Nyt näimme yhden ukon, josta oli jäljellä vain kädet ja puujalka.
 

Aloimme myös kiinnittää huomiota vaivaisluukkuihin, joita myöskin näkyy ja modernimpiin ukkoihin. Joitakin ukkoja on tietääksemme siirretty kirkkoihin sisätiloihin vahinkojen pelossa. Mietimme yksi ilta, että jollakin voi olla nyt vähän hankalat paikat, jos epidemia ukkovarkauksista on lähtenyt pilasta tai yllytyksestä tai jostain muusta tyhmyydestä. Toivottavasti ainakin joku ukko saadaan palautettua sinne minne se kuuluu, jos vaikka tulisi varkaalle huono omatunto tai vanhemmat äkkäävät, että mitä täällä meidän tallin takana oikein onkaan. Minä ainakin antaisin anteeksi, jos ukko vain säilyisi palautettavaksi. Nyt pojat ja tytöt, olkaahan fiksuja ja peruuttakaa tämä tyhmyys!
Kuten kerroin jo, suurimpaan osaan kirkoista emme ole päässeet sisälle. Syitä on monia. Olemme usein liikkeellä jo melko varhain aamulla, jolloin ei ainoastaan auringon suunta ole vastaan meitä. Kirkko saattaa olla myöhemmin päivällä auki tai sitten myöhemmin viikolla, tai oli jo aikaisemmin. Tai sitten ei lainkaan, vaikka ovessa lukisi niin. 

Mutta ei se nyt sentään auki ollut.

No ei sitten.

Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina oli koulujen päättymispäivä, mutta myös moni kirkko oli hetkellisesti auki hautajaisten vuoksi. Tuona päivänä näimme sekä kirkkojen portaille kuvattavaksi kerääntyneitä ylioppilaita, että toisen puolen ovesta lähteneen hautajaissaattueen. Päivän kahdeksasta kirkosta neljällä oli juuri hautajaiset menossa. Yhdessä kirkossa oli ovi auki niin, että tohdimme kurkata sinne hautajaisväen mentyä. Muuten pääsimme laskujeni mukaan seitsemään kirkkoon ja yhteen kirkkomuseoon varsinaisen kirkon vieressä, kyseessä oli ilmeisesti entinen kappeli sekin. Yhteen ortodoksiseen kirkkoonkin pääsimme, tämä tapahtui Porissa ja saimme miellyttävän juttutuokion kirkon esittelijän kanssa. 
Kirkkoja on monenlaisia, tällä kertaa osui kohdalle monta kivikirkkoa, niissä on jotain upeaa. Jotkut niistä sijaitsevat nykykatsannon mukaan melkoisen pienillä paikkakunnilla ja voi vain ihmetellä miten niiden rakentamiseen on ollut aikoinaan varoja käytettäviksi ja seurakuntalaisten määränkin on täytynyt olla melko suuri. 
Kun aloimme kiinnostua kirkoista, se lähti pelkästään keskiaikaisista kivikirkoista. Silloin toissakesänä emme edes nähneet, aivan kirjaimellisesti, mitään muita kirkkoja vaikka ohi ajoimme tai samalla kirkkomaalla olisi ollut toinenkin kirkko. Koska kivikirkot alkoivat olla piankin melko tarkkaan katsotut, aloimme laajentaa repertuaariamme ja nyt katsomme kaikki kirkot. Vanhojen kirkkojen lisäksi mielenkiintoisia ovat uudemmat kirkotkin. Kaikista ei voi sanoa, että ne miellyttäisivät tällaisen maallikon silmää, mutta jotain kumman kiehtovaa on silkasta betonista rakennetussakin kirkossa. 

Tai näissä joita kutsumme avaruuskirkoiksi, näyttävät kuin olisivat juuri lähdössä kiertoradalle. Moni uudempi kirkko on peräisin paikalta, jolla on ollut puukirkko tai kivikirkko, mutta jotka ovat tulipaloissa tuhoutuneita. Sittemmin kirkon tarve kyseisellä paikalla on seurakuntaliitosten ja kaupungistumisen seurauksena vähentynyt ja noin 60 vuotta vanhoja kirkkoja voi olla nyt tyhjillään tai hyvin vähällä käytöllä keskellä maaseutua. Joissakin paikoissa tapuli on säästynyt tulipaloissa ja ne muodostavat oudon parin modernin tiilikirkon kanssa. Lähiökirkoissa on hämmästyttävän suuria pytinkejä, kaupunkien asuntoalueilla ne varmaankin ovat seurakuntien monitoimikeskuksia erilaisine toimintoineen, eivät pelkästään kirkkoina. 
Punatiilikirkkoja oli matkamme varrella monia, ne olivat kahta lukuunottamatta todella suuria, mutta jollain konstilla ängin nekin kännykän kameran kuviin. Kun menee riittävän kauas ja kyykistyy, voi suurikin kirkko mahtua kuvaan ainakin joltain kantilta. Näistä kirkoista tulee Englanti aina mieleen. Joissakin oli niin uusia kattopeltejä, että silmiä häikäisi. Yhteenkään tiilikirkkoon emme päässeet katsomaan sisälle. Yksi oli niin synkin ovin suljettu, että liekö sinne kukaan muukaan pääsee. Tässä kuvassa on vain reissun vanhemmat punatiilikirkot, uudempia on tuossa ylläolevassa kuvassa.
Puukirkoissa on muutamaa eri väriä, keltainen on niistä melko suosittu. On hailakan keltaista, on kirkkaamman keltaista ja sinappiin vivahtavaa. Minun silmäni ei osaa vielä tunnistaa (tai ei ehkä ihan niin pitkälle kiinnostakaan) kirkon piirtäjää, mutta onhan niissä samankaltaisuuksia, joten varmaan on samalta piirustuspöydältä jotkut lähtöisin. Keltainen ei värinä ole se kirkonväritys, josta eniten pitäisin. Jos sattuu pilvinen päivä, keltaista kirkkoa ei saa oikein kivasti kuvattua minun taidoillani.
Lemppareitani ovat punaiset puukirkot, mitä puukirkkoihin tulee. Niitä on paljon, eri-ikäisiä ja -tyylisiä. Kun sattuu se mahdottoman aurinkoinen päivä ja pääsee sopivasti väistelemään puitten varjoja, ovat punaiset kirkot kyllä kauniita. Vaikka vähän olisi maali rapissut. Kaikki kauniit punaiset puukirkot tältä reissulta eivät mahtuneet tähän yhdeksän kuvan kollaasin, ikävä kyllä. 
Vaaleita kirkkojakin on paljon, joittenkin alkuperäinen väri on voinut haalistua, ehkä niittenkin pitäisi olla oikeasti keltaisten joukossa. Jostain syystä en eniten lämpene näille kirkoille. Kuten huomaatte, olen hyvin epäsivistynyt kirkonkatsoja, muodostan mielipiteeni erittäin mutuisesti. Yksi allaolevan kollaasin kirkoista on näköjään päässyt keltaistenkin kirkkojen kollaasin. 
Keskiaikaiseen kivikirkkoonkin siis osuimme ja jo toistamiseen. Se oli vain jäänyt viime vuotisesta listauksestamme erhettymisen tähden pois. Ja hyvä, että jäi, sillä nyt näimme sen sisältäkin. Kyseessä oli jo muissakin kuvissa hieman vilahtanut Kalannin kirkko. Saimme pienen opastuksenkin ja käsidesiä. Nyt sinne on avattu pieni itsepalvelukahvilakin sakastiin (?), mutta sinä päivänä siellä vasta leviteltiin pöytäliinoja. 

Kotiinpaluuseen liittyy yleensä paljon erilaista touhua, vaikkei kovin pitkään olisi pois ollutkaan. Tällä kertaa nurmikko oli leikattu ja siilit ruokittu nuorison oltua meillä talonvahteina. Siitä suuri kiitos heille! Nyt on taas pesty pyykkiä ja katsottu myös osittaista auringonpimennystä. Kunhan tulee hieman viileämpi päivä, on vuorossa CampaAdrian sisäsiivous ja ulkopuolinen puunaus ainakin keulan hyönteistenjälkien osalta. Seuraava reissu alkaa ensi viikolla. 


sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Apricot Fool Egan Bernalin voitonpäivänä

Giro d'Italia päättyi ja voittajaksi sinetöityi Egan Bernal. Päätösetappi oli henkilökohtainen aika-ajo ja sen voitti Filippo Ganna. Nyt meillä alkaa muutaman viikon haastevapaus, ennen kuin Tour de France alkaa kesäkuun lopulla. 

Italialaisen ruokahaasteen viimeisenä päivänä tein meille jälkiruokaa, jonka nimi on Apricot Fool. Olin ostanut kauden ensimmäiset aprikoosit ja löysin niille ohjeen (jonka jo hukkasin). Myöhemmin huomasin, että tein melkein identtisen jälkiruoan jo vuonna 2016 Giron aikaan. En antanut sen häiritä. En olisi tarvinnut näin paljon aprikooseja kahden hengen jälkiruokaan, mutta käytin kaikki pois ja purkitin loput keittämäni aprikoosihillon myöhempään käyttöön. Saattaisin ehkä tehdä jopa Sacher-kakkuakin, en ole sitä koskaan tehnyt.

Apricot Fool kahdelle

  • 500 g tuoreita aprikooseja
  • 1 luomusitruunan kuori raastettuna ja mehu
  • 140 g sokeria
  • 3 rkl Cointreau-likööriä
  • puoli purkkia mascarponea
  • 1,5 dl kermaa
  • 4 amarettokeksiä
  • muutama vadelma
  • tuoretta minttua
Keitin ensin aprikoosihillon. Halkaisin aprikoosit, otin pois kivet ja laitoin puolikkaat kattilaan. Lisäsin sinne sitruunan mehun, kuoriraasteen ja sokerin. Keitin hedelmiä noin 15-20 minuuttia, kunnes ne olivat pehmeitä. Kaadoin pehmeät hedelmät ja kattilaan muodostuneen nesteen Bamixin kapeaan kulhoon ja soseutin ne tasaiseksi. Sekoitin mukaan liköörin ja ja jätin hillon jäähtymään. 

Vatkasin kerman pehmeäksi vaahdoksi ja sekoitin siihen mascarponen. Lisäsin mukaan noin 1,5 dl aprikoosihilloa, säästin pari lusikallista kuppiin. Loput purkitin desinfioituun purkkiin kuumennettuani hillon vielä uudelleen. Sekoittelin varovaisesti mascarponemassaa ja jaoin seoksen kahteen lasiin. Koristelin vielä parilla teelusikallisella aprikoosihilloa, amarettokeksimuruilla, vadelmilla ja mintulla. 


Jälkiruoan kyytipoikana oli Giro d'Italian virallista proseccoa ja sääkin oli sopiva jälkiruoan nauttimiseen omalla terassilla. Nyt on mukava jäädä hieman haastevapaalle ja syödä ns. mitä haluamme. 


lauantai 29. toukokuuta 2021

Pinaattignocchit ja lohimureke


Tein viime vuonna Giro d'Italian aikaan kivoja punajuurignoccheja ja tänään oli vihreiden gnocchien vuoro. Viheraineena käytin pinaattia. Gnocchien lisänä meillä oli lohimureketta.


Pinaattignocchit

  • 4 suurehkoa jauhoista perunaa
  • 1 pussi babypinaattia
  • loraus vettä
  • 1 kananmuna
  • 100 g vehnäjauhoja
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen
  • salvianlehtiä
Keitin suurenpuoleiset perunat kuorineen ja kuorin ne niin kuumina kuin näppini antoivat myöten. Perunoiden kypsyessä surruuttelin Bamixin pienessä leikkurissa pinaatit kahdessa erässä vesitilkan kanssa vihreäksi velliksi. Valutin massan tiheässä siivilässä niin, että puolen tunnin kuluttua siivilässä oli tiivistä kirkkaan vihreää tahnaa ja kulhossa vihreää nestettä. Hitsit kun en tajunnut säästää sitä sämpylätaikinaan. 

Kun perunat olivat hieman jäähtyneet kuorimisen jälkeen, puristin ne jauhotetulle leivinlaudalle perunapuristimella. Ripottelin päälle jauhoja ja rikoin pieneen painautumaan kananmunan. Kaavin pinaattitahnan mukaan ja kiersin myllyistä suolaa ja pippuria. Kääntelin taikinan tasaiseksi, jauhoja piti vähän lisätä, että sain hyvin leipoutuvan taikinan, mistä saattoi pyöritellä pitkulaisen pötkön. Leikkasin pötkön pieniin paloihin. Niitä tuli noin 40 kpl. Lopun taikinan laitoin jääkaappiin pieniksi pihveiksi leikattuina, meinaan tehdä niistä jotain huomenna. 

Pyöräytin gnocchipalat jauhotetun gnocchilaudan päällä hellästi kämmentä apuna käyttäen, niin sain melko samannäköisiä gnoccheja, joissa oli pienet painaumaraidat laudasta. Levitin valmiit gnocchit jauhotetulle leivinpaperille odottamaan keittämistä. 


Keitin gnoccheja väljässä, hyvin suolatussa vedessä muutamia minuutteja ja kun ne kaikki olivat nousseet veden pinnalle, nostelin ne reikäkauhalla (mahdollisimman hyvin valuttaen) kuumalle pannulle, jolla olin tiristänyt muutamia salvianlehtiä. Pyörittelin keitettyjä gnoccheja mahdollisimman varovasti kuumalla pannulla voissa hieman, että ne saivat paistopintaa. 

Lohimureke uunissa ja pannulla

  • 1 lohifile (noin 500 g kalaa)
  • 1 kananmuna
  • 2 kananmunan valkuaiset (keltuaiset menivät aiemmin viikolla carbonaraan)
  • nippu tilliä
  • 1,5 dl kermaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  • voita vuoan voiteluun
Leikkasin kalan irti nahkasta ja poistin muutaman ruodon, joita vielä löytyi. Paloittelin kalan muutamaan palaan. Laitoin palat blenderin kannuun. Lisäsin sinne kananmunan, sitruunamehun, tillin, kerman, suolaa ja pippuria. Surruuttelin hieman taikinaa blenderissä, mutta en mitenkään atomeiksi. Otin lusikallisen murekemassaa ja paistoin pienen koepalan pannulla voissa, suolaa ja pippuria piti lisätä. Voitelin noin litran vetoisen pitkulaisen leipävuoan ja kaadoin murekemassan vuokaan. Peitin tasoitellun pinnan leivinpaperisuikaleella ja koko vuoan foliolla. 

Paistoin mureketta vesihauteessa (murekevuoka isommassa lasivuoassa, jossa oli kiehuvaksi kuumennettua vettä noin murekevuokan puoleen väliin asti) uunissa 175 asteessa, kunnes murekkeen sisälämpötila oli 65 astetta. Olin laittanut lihamittarin anturin murekkeeseen, siten sain seurattua kypsymistä. 

Kun mureke oli kypsä, kumosin sen isolle lautaselle jäähtymään. Kun oli gnocchien keittämisen aika, leikkasin kaksi annospalaa murekkeen keskeltä (olivat siinä tasakokoisimpia) ja paistoin viipaleet pannulla voissa rapeapintaisiksi joka kyljeltään. Loput murekkeesta säästin toista ateriaa varten, varmaan silloinkin paistan pintaan pannulla rapeaksi. 


Giro d'Italian toiseksi viimeinen etappi oli vaativa vuorietappi ja sillä oli suuri painoarvo kokonaiskilpailun kannalta. Damiano Caruso voitti mikä oli ilahduttavaa, sillä hän ylsi vasta nyt grand tour-voittoon, vaikka hän on ollut ammattilaisena vuodesta 2009. Simon Yates ei pysynyt kyydissä, vaikka sitä toivoinkin. Egan Bernal tuli etappilla toiseksi ja piti kokonaiskilpailun johtopaikkansa yhä edelleen. Huomenna on viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo. 

perjantai 28. toukokuuta 2021

Minestrone italialaistyyppisellä makkaralla

Nyt ei ollut ihan paras keitonsyöntisää, ei ollut kylmää eikä satanut vettä. Mutta kyllä sakea minestrone silti maistui. Keitto oli myös hävikistä herkuksi-teemainen, kokosin kaapeista sitä sun tätä pientä pussinpohjaa ja loppukipeniä. Lopputulos oli neljä annosta, joista kaksi meni pakastimeen jonkun muun päivän ateriaksi. 

Minestrone

  • 4 italialaistyyppistä mozzarella-tomaattimakkaraa (kaksikin olisi riittänyt)
  • pussinpohja pastaa (noin 100 g)
  • 1 pieni tölkki maissia
  • 3 rkl kuivia punaisia linssejä
  • 1 pussi (noin 150 g) pakastettua soffrittoa
  • 0,25 l vahvaa lihalientä (pakastettua)
  • 0,75 l vettä
  • 1 suuri tomaatti pieninä paloina
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
  • ohuita lastuja parmesania
Leikkasin makkarat paloihin ja paistelin niitä hetkisen pannulla, eivät tarvinneet rasvaa, mutta eivät myöskään päästäneet paljon rasvaa pannulle. Oikein hyviä makkaroita, ostin kokeeksi Lidlistä, pakkauksen mukaan ovat grillimakkaroita. Makkaroiden ollessa pannulla jäinen soffritto ja lihaliemi sulivat kattilassa pienellä lämmöllä. 

Kun makkarapaloissa oli vähän paistopintaa, kippasin ne kattilaan, lisäsin sinne maissit, linssit, paloiksi leikatun tomaatin, tomaattipyreen ja pastan. Lisäsin vettä sen verran, että ainekset olivat mukavasti peitossa. Maustoin suolalla ja pippurilla. Annoin keiton kiehua lempeästi noin puoli tuntia, lisäsin vettä hieman, kun pasta alkoi olla kypsää ja niin laajentunut kuin se nyt turposi. Maistelin, lisäsin hieman suolaa ja enemmän pippuria. 

Annosten päälle otin parmesankimpaleesta tryffelihöylällä oikein ohuita lastuja ja koristelin persiljalla. Todella lämmittävää keittoa, joka tosiaan olisi ollut kylmään sadepäivään sopivaa. Ehkä pakastimeen menevä osa sattuu sitten sellaisen päivän lounaaksi. 



Giro d'Italia alkaa olla loppusuoralla, tänään oli jo 19. etappi. Sitä oli hieman lyhennetty ennakkosuunnitelimista, ymmärtääkseni sääsyistä. Lopusta tuli jännittävä, toivoin kovasti, että Simon Yates voittaisi etapin, Joāo Almeida ja Egan Bernal ajoivat raivokkaasti häntä takaa viimeisillä kilometreillä. Ilokseni Simon kesti ja ehti ensimmäisenä maaliin. Egan Bernal piti kokonaiskilpailun johtopaikkansa. Enää kaksi etappia jäljellä. Joāo Almeida jätti Egan Bernalin etapilla kolmanneksi.

torstai 27. toukokuuta 2021

Annoskokoinen tiramisu

Tiramisu on mieluisa herkku meille kummallekin, ei sitä silti tule tehtyä kovin usein. Jos meillä on perhepäivälliset, tiramisu on sopiva jälkkäri, silloin isompikin vuoka tulee syötyä ja voi antaa mukaankin rasioihin pakattuna. Tänään tein kaksi pientä tiramisua, kummallekin oman, sillä löysin niitä varten sopivat pienet lasiastiat kaupasta. Tähän ei mene paljon aineksia eikä aikaa. 

Persoonakohtaiset tiramisut

  • 2 tuplashottia espressoa
  • 8 savoiardikeksiä
  • 1 dl kermaa
  • puoli purkkia mascarponea
  • 2 rkl tomusokeria
  • 2 rkl Amarettoa
  • kaakaota
  • mintunlehtiä
  • 2 mansikkaa
Antti teki minulle aamukahvin jälkeen kaksi shottia espressoa jäähtymään kuppiin. Kun kahvi oli jäähtynyt, kokosin tiramisut pieniin lasiastioihin. Ensin vatkasin kerman tomusokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan marcarponen ja Amaretton ja sekoitin tasaiseksi. Katkaisin veitsellä kaksi savoiardikeksiä puoliksi ja leikkasin neljästä keksistä pienet palat pois päistä. Kumpaankin annokseen tuli siis neljä keksiä. Tämä riippuu astian koosta ja muodosta luonnollisesti. 

Kostutin ensin puolikkaat keksit ja asettelin kaksi kummankin annosastian pohjalle, levitin päälle mascarponemassaa ja tasoittelin pinnan. Sitten kostutin loput keksit ja asettelin ne astiaan mascarponen päälle, keskelle kokonaiset keksit ja reunoille hieman päistä lyhennetyt astian muodon mukaan. Siloittelin pinnalle loput mascarponeseoksesta ja päälle tummaa kaakaota ja siinä se sitten olikin. Nostin astiat jääkaappiin maustumaan. Tarjoilun koittaessa koristelit annokset pienillä mintun lehdillä jan mansikalla. 



Giro d'Italian kahdeksastoista etappi oli todella pitkä, yli 200 kilometriä. Suuri osa siitä oli tasaista ja irtiotto onnistui tälläkin kerralla, massakiri jäi tapahtumatta. Voittoon ajoi Alberto Bettiol ja parikymmentä minuuttia myöhemmin pääjoukon mukana maaliin ajanut Egan Bernal jatkaa kokonaiskilpailun johdossa. Huomista etappia on sääolosuhteiden takia lyhennetty.

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Ihan jatkuvasti pasta carbonaraa – kerran kymmenessä vuodessa


En löydä CampaSimpukan kymmenen vuoden ajalta kuin yhden ainoan pasta  carbonara-postauksen, aivan ensimmäisen Italia-haasteen alussa tein tätä nopeaa pastaruokaa ja tänään oli taas sellaisen pikaisen päivällisen tarve. Palasimme reilun viikon campareissulta ja kotiinpaluuseen liittyy aina kaikenlaista hössäämistä, kannetaan tavaroita CampaAdriasta sisälle, pestään pyykkiä, leikataan nurmikkoa ja muuta pientä. Carbonaran saa lautaselle noin vartissa. 


Pasta carbonara kahdelle

  • 150 g kuivaa spagettia
  • iso kattilallinen tanakasti suolattua pastankeittovettä
  • 100 g pancettaa pieniksi kuutioiksi leikattuna
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 0,75 dl pastakeittovettä
  • chilihiutaleita
  • suolaa ja pippuria
  • raastettua parmesania
  • tuoretta persiljaa
Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa se reippaasti. Kun vesi kiehuu, laita pasta kypsymään. Kuumenna pannu ja laita pancettakuutiot ja silputtu valkosipuli pannulle ja kypsyttele niitä muutamia minuutteja. 

Raasta parmesan valmiiksi ja silppua persilja odottamaan. Erottele keltuaiset valkuaisista ja vatkaa keltuaiset kevyesti haarukalla. Laita valkuaiset tallelle ja lupaa ja vanno tekeväsi marenkeja ihan tuota pikaa. 

Kun pastan keittoaika on noin puolessa, lisää pannulle hieman chilihiutaleita ja valkoviini, sekoittele ja anna viinin kiehua melkein kuiviin. Pasta ollessa kypsää, ota pastavettä tallelle pieni kauhallinen ja sekoita se keltuaisiin, näin ne eivät kokkeloidu pastaan sekoitettaessa. 

Kaada pastakattilasta vesi pois ja pasta siivilään. Sekoita pasta pannulle ja kaada mukaan keltuaiset, joihin sekoitit hieman pastankeittovettä. Sekoittele ja annostele lautasille. Kierrä myllystä päälle pippuria ja suolaa (mikäli tarpeen, pancettassa ja parmesaanissa on suolaa yleensä tarpeeksi), annostele annokseen vielä parmesaania ja persiljaa. Syö heti. 


Giro d'Italian seitsemästoista etappi oli melko lopussa, kun ehdimme television ääreen. Eilisen lepopäivän jälkeen oltiin taas tositoimissa. Ilokseni voittajaksi ehti Daniel Martin. Egan Bernalilla oli huonompi  päivä, mutta kyllä hän rosapaidan piti kuin pitikin vielä päällään, saa nähdä miten käy huomenna. Silloin on koko kilpailun pisin etappi.