sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Tour de Francen päätöspäivän päivällinen

Tänään päättyy 11. ranskalainen ruokahaaste blogissamme, on myös blogin kymmenvuotisjuhlavuosi. Tulee mieleen ne epäilevät ajatukset ensimmäiseltä blogivuodelta, silloin epäilin jaksamistani edes kerran toteuttaa kolmeosaista haastetta. Niin vain olen jaksanut. Tälle vuodelle on vielä jäljellä La Vuelta elokuun puolivälistä alkaen. Sitten mietin vieläkö ensi vuonna jatkan haasteita, vai muunnanko haasteiden toteuttamista keventäen. 

Juhlapäivän vuoksi meillä oli ranskalaisteemainen pääruoka ja jälkiruoka. Pääruokana söimme korsikalaista täytettyä munakoisoa, jonka ohjeen otin Pardon your French-blogista. Minulla oli nätti pieni munakoiso, jonka oli ostanut jonain kauppapäivänä, enkä ihan muistanut sitä olevankaan. Onneksi kurkkasin vihanneslaatikkoon aamulla ja aloin etsiä sille ohjetta. 

Korsikalainen täytetty munakoiso kahdelle

  • 1 munakoiso (paino noin 400 g)
  • 4 pientä viipaletta vaaleaa hapanjuurileipää ilman kuoria
  • sopivasti maitoa leipäpalojen kostuttamiseen
  • 2 pientä palasta juustoa, gruyereä ja parmesaania, noin 100 g yhteensä
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • 1 kananmuna
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • hieman voita (jäänyt muista kokkauksista)
  • basilikaa
  • suolaa
  • pippuria
Esikeitin munakoisoa suurenpuoleisessa kattilassa kymmenkunta minuuttia, olisi voinut kypsyä hieman pitempäänkin. Nostin koison lautaselle jäähtymään. Leikkasin leipäviipaleista reunat pois ja kostutin ne maidolla. Silppusin valkosipulinkynnen. Raastoin juustopalat. 

Kun munakoiso oli hieman jäähtynyt, halkaisin sen pitkittäin mahdollisimman samankokoisiin puolikkaisiin. Koversin sisusta niin paljon kuin sitä suosiolla irtosi, varoin rikkomasta kuorta. Jätin koverretut puolikkaan alassuin paperille valumaan. 

Silppusin munakoison sisusta pienemmäksi ja puristin leipäpaloista maitokostutuksia pois. Kokosin kulhoon munakoisosilpun, kostutetut leipäpalat, kananmunan ja juustoraasteen. Sekoitin kaikki käsin tasaiseksi, melko tanakaksi taikinaksi. Sen pitää olla sen verran tuhtia, että se pysyy kuoren sisällä pannulla paistamisen aikana. 

Täytin munakoisokuoret tällä taikinalla ja taputtelin pinnan tasaiseksi. Täytettä tuli hieman liikaa, noin kananmuna kokoinen määrä meni kompostiin. Jätin puolikkaat odottamaan paistamista. 

Sommittelin ovaalille vadille salaatinlehtiä, mansikoita ja pikkuisia mozzarellapalloja. Sekoitin sitruunamehusta, oliiviöljystä ja pippurista pienen kastikkeen salaatille. 

Kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä ja nostin munakoisopuolikkaat täytepuoli alaspäin paistumaan. Laitoin ajastimeen 7 minuuttia. Puolikkaita ei pidä hirveästi liikutella eikä sörkkiä, ettei täyte mene rikki ja valu pois, mutta minulla pannu oli aavistuksen liian kuumalla. Seitsemän minuutin kuluttua käänsin puolikkaat selälleen ja paistoin toista puolta nelisen minuuttia. Täytepuolen pinnasta tuli aavistuksen liian tumma. 

Kun pohjapuolikin oli paistunut, nostin puolikkaat vadille salaatin keskelle ja luritin niille hieman oliiviöljyä, pyöräytin pippuria myllystä ja koristelin pienillä basilikalehdillä. 

Tämä oli kyllä hyvä kasvisruoka, mikäli juustoa ja kananmunaa sisältävää ruokaa passaa nykyaikana sanoa kasvisruoaksi. Vaikka paistopinnasta tuli hieman tummanpuoleinen, se oli erittäin maukas rapeudessaan. Mansikat ja mozzarella komppasivat munakoisoa kivasti. 




Jälkiruokana meillä oli crêpes suzette, mutta keskikesän parhaasta raaka-aineesta, mansikasta tehtynä appelsiinin sijaan. Tein taikinan jo päivällä valmiiksi ja paistelin letut myös hyvissä ajoin odottamaan. Viimeistelin jälkiruoan, kun Tour de Francen viimeinen etappi ajoi kohti maalia. Crêpet tein samalla ohjeella kuin aikaisemminkin, se on Julia Childin resepti. Tästä tuli tällä kertaa 6 suurta lettua, käytin nimittäin crëpe-laitetta ja sillä tulee paljon suurempia lettuja kuin millään paistinpannullani. Söimme vain yhdet letut/nokka, joten neljä jäi tuonnempaa käyttöä varten, mistä minulla on jo suunnitelmia. 

Crêpes suzette mansikoilla


Letut

  • 2,5 dl maitoa
  • 2,5 dl kylmää vettä
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl sulatettua voita
  • lisää voita paistamiseen

Suzetteilu

  • 2 crêpeä
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl hunajakonjakkilikööriä (ABK6)
  • 0,5 dl soseutettua mansikkaa
  • puolitettuja mansikoita
  • vaniljajäätelöä
  • tuoretta minttua
Sekoitin taikinan ainekset keskenään ja jätin taikinan kannuun odottamaan paistamista. Soseutin noin 3 dl mansikoita Bamixin minimyllyllä aivan tasaiseksi mansikkasoseeksi. Leikkasin lisää mansikoita odottamaan, ne päätyisivät pannulle appelsiiniviipaleiden sijaan. 

Kun oli aika paistaa letut, kuumensin crêpelaitettani (Severin-merkkinen halpislaite, jossa on sähköllä kuumeneva tasainen levy) ja sutikoin sen pinnan voilla. Otin noin 1,5 dl taikinaa kauhaan ja levittelin sen kuumalle levylle mahdollisimman tasaiseksi. Minulla on sellainen crêpetaikinan levitysvekotinkin, mutta en ole sitä oikein oppinut käyttämään. Kun lettu oli kypsynyt pari minuuttia, käänsin sen puisella justiinsa tähän suunnitellulla lastalla ja paistoin toistakin puolta hetkisen. Paistolevy toimi pitkästä aikaa käytettynä oikein hyvin ja sain lähes pyöreitä, ohuita lettuja aikaan. Kuten sanoin niitä tuli tästä taikinasta 6 kpl. 




Pääruoan syötyämme vedimme hieman henkeä ja sitten viimeistelin jälkiruoan. Kuumensin pannulla voita ja lisäsin sille sokerin ja konjakkiliköörin (en tällä kertaa ajatellutkaan liekitellä). Nostin kaksi lettua kolmionmuotoon taiteltuina pannulle ja paistelin niitä muutamia minuutteja voin ja sokerin seoksessa. Lisäsin mukaan mansikkakastiketta ja ripottelin päälle mansikkapaloja. Valelin hieman lettujen pintaa kastikkeeella. 

Nostin lautasille yhden kolmionmuotoisen letun kummallekin ja siihen päälle kuumia mansikanpaloja ja pannulle jääneen kastikkeen kahdelle lautaselle jaettuna. Lisäksi vielä pallo vaniljajäätelöä ja mintunlehtiä. Ai että oli hyvää, onneksi en tehnyt yhtään enempää, sillä yksi lettu/nokka oli justiinsa sopiva määrä. Kuohujuoma oli tuliaisena saatu minun vihoviimeiseltä opetuslapseltani, jonka tapasimme pari päivää sitten pitkästä aikaa. 



Tour de Francen seremoniallinen päätösetappi ajettiin aurinkoisessa säässä. Emme nähneet aiemmilta vuosilta tuttua lasien kilistelyä, liekö raittiushenki iskenyt. Nyt kun ajattelemme tarkemmin, eihän tänä vuonna ole ollenkaan roiskuteltu kuohujuomalla etappien voittoseremonioissakaan. Giron aikana kyllä roiskuteltiin. Vaikka kuinka toivoimme, että Mark Cavendish voittaisi päätösetapin ja sitä myöten viidennen etapin Tourissa, sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Hän kuitenkin voitti vihreän paidan osuuden ja kolme hänen lapsistaan oli mukana palkintokorokkeella. 

Ekana maaliin ehti Wout van Aert, joka on monilahjakkuus, joka pärjää jokaisella suuren ympäriajon sektorilla. Hänellä oli palkintokorokkeella mukana pieni lapsensa, noin puolivuotias, joka oli oikein reippaana ihmettelemässä mitä oikein tapahtuu. 

Kokonaiskilpailun voittajaksi tietysti varmistui Tadej Pogacar, silloinkaan ei kuohuviiniä roiskuteltu. Olimme jo pettyneitä, etteivät toiseksi ja kolmanneksi tulleet ollenkaan tulisi lavalle, mutta onneksi he tulivat lapsineen päivineen. Suloista. Nyt CampaSimpukka laskeutuu neljän viikon haastevapauteen, jonka aikana syömme mitä haluamme ennen La Vueltaa, jolloin taas kokataan ja syödään espanjalaisittain. 

Tämä oli muuten 2000. postaus CampaSimpukassa, nostamme maljan sillekin!

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Perunafondantit ja punaviinikastike pippuripihvin kanssa

Viime aikoina olemme syöneet punaista lihaa vähän tavallista useammin, eilen sen vuoksi, että saimme perheenjäsenen ruokavieraaksi. Tein vuonna 2012 perunafondanteja ja nyt taas. Ensimmäistä kertaa tein punaviinikastiketta niin, että saatoin olla siihen tyytyväinen. Perunaohjeen ja kastikeohjeen otin G'day Soufflé-blogista. Pihvin osasin paistaa ihan omin neuvoineni. Kastikkeen kanssa sovelsin hieman, en viitsinyt pilkkoa sipuleita kovinkaan säntillisesti. 

Pihviateria kolmelle


Pippuripihvi 

  • 400 g naudan sisäfilettä yhtenä siistittynä palana
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • voita
  • pippuria
  • tuoretta timjamia

Fondant-perunat

  • 4 suurenpuoleista perunaa
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • voita
  • 2 valkosipulinkynttä
  • tuoretta timjamia
  • tuoretta rosmariinia
  • 2 dl vahvaa ankkalientä

Kastike

  • 1 uuden sadon punasipuli
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2,5 dl punaviiniä
  •  4 dl kotitekoista vahvaa ankkalientä (myös muut tummat liemet käyvät)
  • suolaa ja pippuria (riippuen liemen suolaisuudesta ja pippurisuudesta)
  • 1 rkl voita
Valmistelin ensin fileepalan pippuroimalla ja suolaamalla sen pinnan anteliaasti, etenkin pippuria tuli oikein kunnolla. Jätin palan odottamaan lautaselle. 

Kuumensin uunin 170 asteeseen.

Kuorin perunat ja leikkasin ne noin 3 cm paksuisiin paloihin, joiden reunat vielä veistelin pyöreämmiksi, niin että niistä tuli nättejä lantteja. Kuumensin uunin kestävässä paistoastiassa liedellä ison nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä ja nostin sinne perunalantit kypsymään, lisäsin mukaan valkosipulinkynnet ja yrtit. Paistoin perunalantteja molemmin muutaman minuutin, että ne saivat kauniin paistopinnan. Kaadoin astiaan ankkalientä niin paljon, että lantit olivat 3/4 liemessä. Peittelin astian foliolla ja laitoin sen uuniin.

Paistamisen alussa

Ennen uunia

Otin sitten esille paistinpannun ja kuumensin sillä voita ja oliiviöljyä ja kun pannu oli kuuma ja voin kuohu laskeutui, nostin fileepalan pannulle. Paistoin sille kauniin pinnan joka puolelta, myös palan päistä. Nostin palan peltilautaselle, laitoin siihen paistomittarin anturin ja nostin lautasen uuniin perunoiden viereen. Asetin tavoitelämmöksi 58 astetta. 

Sitten otin esille kaksi kattilaa ja aloitin kastikkeen tekemisen. Toiseen kattilaan laitoin punasipulin muutamaan lohkoon leikattuna ja kuoritut valkosipulinkynnet sekä punaviinin ja aloin keittää sitä kokoon niin, että sitä jäisi jäljelle noin puolet. Se vie noin 10 minuuttia, mutta pitää vahtia, ettei viini häviä kokonaan. Toiseen kattilaan laitoin ankkaliemen ja keitin sitä myös kokoon puoleen määrään, noin pariin desiin. Se vei vähän kauemmin kuin viinin kiehuminen. Kun kumpaakin nestettä oli sopivasti, kaadoin punaviinin liemeen siivilän läpi, joka keräsi pois sipulit. Keitin edelleen tätä yhdistelmää kasaan niin, että kun sitä alkoi olla noin 1,5 dl, laitoin lämmön pois kattilan alta ja jätin viimeistelyä vaille. 

Kun pihvi saavutti tavoitelämmön, nostin lautasen pois uunista ja irrotin lämpömittarin anturin. Käärin lautasen pihveineen folioon. Nostin uunin lämpötilaa 220 asteeseen ja poistin perunavuoan folion, jotta perunat saisivat hyvän rapean pinnan. 

Annoin pihvin levätä noin 10  minuuttia ja sillä välin viimeistelin kastikkeen. Nostin sen kiehumaan uudelleen ja lisäsin siihen voita, vispilöin sen mukaan pienellä vispilällä. Maistelin, ei kaivannut suolaa eikä pippuria, sen verran vahvaa oli se raaka-aineliemi. Kastikkeessa oli todella hyvä, tumma maku, ihan parasta kastiketta, jota koskaan olen tehnyt. 

Viipaloin pihvin, nostin lautaselle muutaman viipaleen. Samoin annostelin perunalantteja lautasille ja lurittelin kastiketta pihville. Rosepippurit olisivat olleet hyvä lisä, mutten hoksannut niitä silloin. Salaatti meillä oli erikseen, en tahtonut tunkea sitä samalle lautaselle. Ruoka meni viimeistä murua myöten ja saatan sanoa, etten ole usein onnistunut niin hyvin eri osasten ajoittamisessa. Olen alkanut paistaa lihan hieman kypsemmäksi ja lepuuttaa pitempään ja nyt kypsyys on sellainen, että se maistuu useimmille pihvin ystäville. 



Tour de Francessa oli toiseksi viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo, joka ei kokonaiskilpailun asetelmia enää juurikaan muuttanut. Nopein oli Wout van Aert  ja kokonaiskilpailun kärjessä huomennakin keltapaidassa lähtee Tadej Pogacar. Andre Greipel kertoi, että tämä kausi jää hänen viimeisekseen ammattipyöräilijänä, häntä jää kyllä kaipaamaan. 

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Pastis-popsicles

When it's hot, eat a root beer popsicle

Shut off the AC and roll the windows down

let that summer sun shine

Always stay humble and kind

Tim McGraw lauloi lempikappaleessani Humble and Kind root beer-mehujäästä alkuvuodesta 2016 ja edelleen pidän siitä laulusta. Sanoitus sopii tähän kuumaan suomalaiseen kesäänkin. Root beeriä ei ole tullut kokeiltua, mutta Pimm's-popsicles sen sijaan kyllä kesällä 2017. Nyt löysin Rachel Khoon kirjasta The Little Paris Kitchen tämän Pastis-popsicleohjeen. Tämä kirja on ollut tämän vuoden ranskalaisen ruokahaasteeni ehtymätön lähde, se on täynnä ihania ohjeita. 

Rachel mainitsee, että Pastis mielletään eläkeläisten juomaksi, eipä siinä mitään, se kyllä passaa meille. Hän halusi hieman nuorentaa Pastis-drinkkiä ja teki siitä mehujään. Koska Pastis on alkoholipitisuudestaan noin 40-45 tilavuusprosenttia, se ei jäädy ilman, että sitä laimennetaan. Tätä tehdessä tuli paljon tiskiä.   


Pastis-popsicles (4 kpl)

Tarvikkeet

  • jäämuotti jolla voi tehdä pallon muotoisia jääpaloja (miksei muunkinmuotoisia?)
  • 4 tikkua (meillä lyhyitä muovisia kestopillejä)
  • sitrusraastin
  • sitruspuristin
  • tiheä siivilä
  • mittoja
  • pieni kannu
  • mojito-survin

Ainekset

  • luomusitruunan kuori raastettuna
  • mintunlehtiä
  • 1 tl sokeria
  • 4 cl Pastista
  • 16 cl sitruunalimonadia
  • 2 cl sitruunamehua
Ota tarvikkeet esille ja raasta sitruunan kuori kannuun. Lisää sinne mintunlehtiä, jätä neljä lehteä sivuun. Mittaa kannuun Pastis, limonadi, sokeri, mintunlehtiä ja sitruunamehu. Sekoita ja käytä mojito-survinta, että mintunlehdistä irtoaa makua. 

Aseta jokaiseen puolipallon pohjalle mintunlehti. Kaada siivilän läpi seos pallojäämuottiin (meillä on sellainen, jonka vetoisuus on noin 2 dl) ja laita kansipuoli päälle. Työnnä pyöreät pillit muotin reikiin. Jäädytä useita tunteja, ainakin 4-5. Meillä jäätyivät seuraavaan päivään. 


Kun on tarkoitus nauttia tämä virkistävä jääkimara, ota ne pakastimesta ja irrota muotin kansipuoli varovasti. Nosta pallot tikkuineen lasiin ja syö heti. Tämä on hieman hileinen rakenteeltaan, oikein kiva imeskellä helteisenä päivänä. Hieman pienemmässä koossa olisi sopiva paletin puhdistaja pitkän menun keskellä. Eikä tässä ole alkoholia kuin 1 cl/annos.



Tour de France alkaa olla lopussa, tänään oli viimeinen maantie-etappi, joka oli tasamaalla. Matej Mohoric voitti ja Tadej Pogacar on vakaasti kokonaiskilpailun johdossa. Sää oli todella kuuma Ranskassakin. Huomenna on vuorossa toiseksi viimeinen etappi ja se on henkilökohtainen aika-ajo ja sunnuntaina Tour päättyy Pariisiin seremoniallisen päätösetapin merkeissä. Silloin ykkösenä olevaa ei  enää haasteta, mutta etapin voitosta kyllä kilpaillaan ankarasti. Ehkä Mark voittaa vielä viidennenkin etapin. En ole pettynyt, jollei hän siihen kykene, kyllä neljä voittoakin on mahtava suoritus.

torstai 15. heinäkuuta 2021

Lyonin kanaa eikä sitten nillitetä siitä kanasta

Etsin aamulla ohjetta Lyonin kanalle, tiesin että tätä viinietikkaista ruokaa en ole vielä tehnyt, mutta olisi jo aika. Luin ensin ohjeita ulkomaisista blogeista, mutta kokeilin sitten hakua kotimaisilta sivuilta. Ja ei ehkä olisi pitänyt. Löysin kyllä alle vuoden vanhan Hesarin jutun aiheesta, joka ei vielä ärsyttänyt yhtään, mutta menin lukemaan kommentointiakin. Ei ollut mones viesti, kun siellä oli jo viisastelu ja lähes tappelu käynnissä siitä saako ruokaa sanoa kanaruoaksi, vai pitääkö puhua broilerista. Muutenkin tietäjät tiesivät enemmän kuin aamutuimaan kestin. Mutta ohjeen otin käyttöön ja koitan unohtaa loput. Vähän minä soveltelin, mutta punaviinietikan määrästä en tinkinyt. 

Lyonin kana

  • 3 broilerin koipireisipalaa (koska pakkauksessa oli kolme, yksi/syöjä on riittävästi)
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • voita
  • 1,5 dl punaviinietikkaa
  • 6 valkosipulinkynttä
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 1 laakerinlehti
  • 1,5 dl kanalientä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 200 g ranskankermaa
  • paljon ranskalaista rakuunaa
Tämä on vähän mutkikas ruoka, kun siinä paistetaan pannulla ja uunissa, mutta ei kannata oikoa, sillä tärkeää on saada kastikkeeseen oikeanlainen koostumus. Minä oikoilin vähän sipulien pilkkomisessa, mutta muuten olin aika tottelevainen. 

Aloitin kuorimalla sipulit, mutta valkosipulinkynnet tulevat ruokaan kuorineen. Niin niistä tulee ihania makupommeja, jotka putkahtavat kuorestaan kevyellä haarukanpainalluksella. Silppusin myös monta pitkää oksallista ranskalaista rakuunaa, se on vuoden yrttimme omilla viljelyksillämme. Olen jo kuivannut sitä hyvän satsin, mutta taas se on ryöpsähtänyt isoksi reissumme aikana. Otin yhden laakerinlehden valmiiksi. 

Pyörittelin koipireidet oliiviöljyisin käsin ja kiersin niille suolaa ja pippuria. Kuumensin uunin 225 asteeseen ja nostin uuninkestävän padan liedelle. Laitoin nokareen voita pataan ja kuumensin sitä pari minuuttia. Nostin koivet pataan ja paistelin niiden pintoja  kiinni muutamia minuutteja. Lisäsin mukaan sipulilohkot ja kokonaiset valkosipulinkynnet. Kun koivissa oli kiva paistopinta lisäsin pataan 1,5 punaviinietikkaa. Se sihahti mukavasti ja kutitti sieraimia, kun meni nuuhkaisemaan turhan läheltä. Annoin etikan kuumentua hetkisen. 

Nostin padan uuniin ilman kantta 20 minuutiksi. Sillä välin valmistelin vihannekset ja päätin mitä tekisin lisäkkeeksi. Olin ensin päätymässä riisiin, mutta päädyin orzo-pastaan. Vihanneksiksi tuli uuden sadon porkkanoita ja broccoliinia. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua nostin padan pois uunista ja siirsin koivet lautaselle odottamaan. Laitoin liekin liedellä padan alle ja kun etikkaliemi kiehui, lisäsin mukaan kanaliemen. Annoin liemen kiehua noin puoleen, se vei noin 10 minuuttia. Lusikoin mukaan ranskankerman ja tomaattipyreen ja sekoittelin. Nostin koivet takaisin pataan ja lisäsin sinne kunnon kourallisen silputtua ranskalaista rakuunaa ja laakerinlehden (oikeasti unohdin sen leikkuulaudalle, se pääsi pataan vasta melkein lopussa). 

Lusikoin paksua kastiketta koipipaloille ja nostin padan kintain verhotuin käsin takaisin uuniin 35 minuutiksi. Eikä taaskaan kantta päälle, että kanat saavat kunnon rapean pinnan. Käänsin niiltä kylkeä noin vartin päästä. 

Kun paistoaikaa oli jäljellä noin 15 minuuttia, laitoin pastan kiehumaan ja otin esille pannun vihanneksia varten. Laitoin pannulle nokareen voita ja halkaisin porkkanat pitkittäin halki ja katkaisin pätkän broccoliinien varsista pois. Paistelin porkkanoita ja broccoliineja lempeästi sen aikaa, kun pasta kypsyi. Orzo ottaa 9  minuuttia. Luritin hieman hunajaa porkkanoille ja maustoin ne ja broccoliinit suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin yhden koipireiden, pari pientä kauhallista orzoa, kastiketta, sipuleita ja valkosipulinkynsiä sekä kaksi porkkanan puolikasta ja broccoliinit. Tämä oli todella hyvä ruoka, etikka, kanaliemi ja ranskankerma muodostivat sakean erikoisen, mutta erittäin maistuvan kastikkeen kanalle, joka oli mureaa. 


Tour de Francessa oli jälleen vuorietappi ja harvinaista kyllä sen voittajakolmikko oli sama kuin eilen. Eli Tadej Pogacar, Jonas Vingegaard ja Richard Carapaz (jolle olen edelleenkin myrtsinä, koska eilinen). Sama on myös kokonaiskilpailun kolmen kärki.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Vichyssoise niin kuin se pitää olla

Kuumaan säähän sopii kylmä keitto. Olen tehnyt purjo-perunakeittoa toisena blogivuonna, mutta silloin jänistin ja tarjoilin sen lämpimänä. Väitän siinä postauksessa, että meillä oli niin nälkä, ettemme muka jaksaneet odottaa keiton viilenemistä. Tekosyy! Nyt tein kuten se pitääkin ja tarjoilin keiton niin viileänä kuin mahdollista. Keitto valmistui jo päivällä ja kotiintulopuuhien aikana sain sen  melko kylmäksi ja kylläpä se maistui illan viiletessä ja auringon painuessa naapurin kuusien taakse. 

Tämä annos riittää hyvin kahdelle pääruoaksi tai neljälle alkukeitoksi. Lisäksi askaroin noin 8 vuotta jälkijunassa purjotuhkaa, sillä purjoista ei keittoon käytetä kuin valkoiset osat ja ostamani purjot olivat yli puolet mitaltaan jo vihreitä. Nykyään purjotuhkaa tai muitakaan vihannestuhkia ei juurikaan enää näy, mutta voihan sitä tulla oikein kunnolla aallonharjan perässäkin. 

Vichyssoise purjotuhkalla

  • 2 töpäkkää purjoa
  • 4 suurehkoa jauhoista perunaa
  • 0,5 l kanalientä
  • 0,5 l vettä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl kermaa
  • oliiviöljyä
Leikkaa ensin purjoista kannat pois ja trimmaa vihreät osat. Leikkaa valkoiset osat pitkittäin halki ja pese mahdolliset hiekat. Tee sama vihreille osille. Laitan uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja asettele vihreät osat mahdollisimman irti toisistaan leivinpaperille pellille ja laita pelti uuniin. Tarkastele mustumisprosessia, tarkoitus on saada purjo mustumaan, mutta ei nyt ihan karrelle kumminkaan. 

Siinä purjon mustuessa uunissa tee keittopohja. Kuori perunat ja leikkaa ne paloiksi, samoin leikkaa purjon valkoiset osat muutamiin paloihin. Kuumenna kattilassa kanaliemi ja vesi ja lisää perunat ja purjot kypsymään. 

Kun uunipurjot alkavat olla tummia, ota pelti tarkasteltavaksi, poimi pois ne, jotka ovat jo kärähdyspisteessä ja palauta uuniin ne, jotka eivät ole vielä niin done. Kun kaikki purjot ovat tummanruskeita, jätä ne pellille jäähtymään. 

Soseuta kattilassa kypsennetyt purjot ja perunat blenderissä kanaliemen kanssa tasaiseksi keitoksi, minulla meni koko liemi, mutta laita sitä osissa, ettei tule liian plitkua. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja kaada keitto astiaan, joka mahtuu jääkaappiin tai voi laittaa jääpaloilla viilennettyyn veteen. Viilennä keitto kylmäksi. 

Kerää lähes hiiltyneet purjot pussiin ja puristele niitä mahdollisimman pieniksi paloiksi. Tarkoitus olisi saada ihan ohutta pölyä aikaan. Käytä tiheää siivilää, jonka läpi tahkoat purjosilppua tai tee kuten minä. Laitoin silpun Bamixin minileikkuriin ja surruuttelin kunnes tuloksena oli melko hienojakoista tuhkapölyä. Laita tuhka tiiviiseen purkkiin ja annostele sitä vaikka voin päälle tai keiton päälle. Me teimme molemmat. 

Tarjolle asettaessa laita keittoon muutama pieni jääpala, jotka voi sitten nostaa pois, kun ruokailu alkaa, ne tekevät vielä kylmempää keitosta. Minä laitoin hieman purjotuhkaa, oliiviöljyä ja tuoretta persiljaa  koristeeksi. Höyläsin vielä kylmästä voista ohuita kiehkuroita, joille ripotin suolakiteitä ja purjotuhkaa. Leipänä meillä oli Herkkulauantai-leipomon vaalea hapanjuurileipä.


Tour de Francessa oli aivan mahtava etappi. Ehdimme katsoa sen lopun oikein pieteetillä ja kerrankin on helppo muistaa lopputulos. Tadej Pogacar, Jonas Vingegaard ja Richard Carapaz olivat lopun nousussa kolmeen pekkaan ja Carapaz oli melkoinen komeljanttari, esitti väsynyttä eikä vetänyt lainkaan. Minä olin hänelle ihan närkästynyt, sillä epäilin hänen salailevan voimiaan ja tekevän iskun lopussa. Niin hän tekikin, mutta onneksi Tadej ja Jonas kuitenkin pistivät kampoihin ja jättivät hänet lopulta kolmanneksi, sille sijalle, jolla hän oli roikkunutkin monta kilometriä mukamas liian väsyneenä. Tadej Pogacar saavutti sen, mitä hän halusi, voitti etapin Tour de Francessa keltaisessa paidassa ja Jonas Vingegaard Tourin ensikertalaisena on jo näyttänyt, mikä hän on miehiään. Todella jännittävä etapin loppu. Eikä Carapaz pääse suosiooni tämän jälkeen ihan helpolla.

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Tian – tai ainakin sinne päin

Vaikka elelemme retkiolosuhteissa, koitan pitää ruokahävikin mahdollisimman pienenä. Se lähtee tietysti siitä, ettei saa hankkia raaka-aineita liikaa. Säilytystilat ovat rajalliset ja näin lämpimällä säällä viileä tila on kortilla. Ei voi ostaa mitään koviin suurta (vaikka isokokoista kaalia) tai paljon (suurta nippua porkkanoita), sillä emme syö kovin paljon kerrallaan. Niinpä koitan pitää pientä varastoa, jossa on perusjutut, osa auton takaosan juureslaatikossa (sipulit, valkosipuli, inkivääri, porkkanat, sitruunat, perunat yms) ja jääkaapissa viileämpää vaativat. Matkayrtistössä on muutama yrtti ja salaatti, nyt pitäisikin keksiä joku persiljaresepti, sillä persilja on aivan mahtavassa vedossa. 

Ei voi usein ostaa tarjoustuotteita, joiden edullisuus perustuu suureen pakkauskokoon, vaan on valittava irtotuotteita. Tärkeintä kuitenkin on, ettei ruokaa menisi hukkaan. Olen muutenkin pienentänyt annoskokojamme ja raaka-aineiden määrää/ateria. Tuntuu ihan hullulta, että 3 cm pätkä kesäkurrea on just tarpeeksi, 5 cm olisi jo liikaa. Ja kaksi uudensadon sipulia menee, jos grillaamme, mutta vuokaruokaan riittää yksi, pari peruna riittää, neljä on liikaa. Haluan oppia taloudelliseksi retkikokiksi aivan rahallisessakin mielessä (koska #ihaneläkkeellä), mutta myös ekologisuuden vuoksi. Mutta mausta en tahdo tinkiä, en ainakaan ekana. 

Tänään söimme aivan ihanaa kasvisvuokaa, jota ranskaksi voisi kutsua nimellä tian. Se on samaan tapaan kuin tagine alunperin juontunut astiasta, jossa ruoka valmistetaan. Vaikka söimme oikaistua matkaratatouillea lauantaina, tein tänään sen sukulaisen, tianin koska minulla oli vähän munakoisoa ja vähän kesäkurpitsaa. Oli  myös niin kuuma sää, ettei tehnyt mieli mitään raskasta ruokaa. 

Tiania tehdään varmasti oikealla tavalla ja sitten on campatapa, jolla minä sen tein yhdistellen monia eri lähteitä, joista poimin vinkkejä iltapäivän paahteessa leirialueella varjossa, joka muodostui meidän markiisistamme ja naapuriloosin pusikosta. Kun aurinko laski hieman alemmas, laitoin ruoan alulle. Siihen meni myös tähdenlentoja eiliseltä, sillä luin jostain ohjeista, että tähän ruokalajiin voi upottaa lihaa tai kalaa, jos sitä sattuu olemaan ja meillähän oli eiliseltä tortilla-aterialta (Tour de Francen lepopäivä ja söimme tex mex-toritilloja kanalla). Tomaattikastiketta myös tarvittaisiin ja minä sovelsin melko laveasti ja laitoin eiliseltä jäänyttä salsakastiketta. Ei ole vielä näkynyt ruokapoliisia, joten taisimme päästä pälkähääseestä

Munakoiso-kesäkurretian

  • kolmasosa pientä munakoisoa
  • kolmasosa pientä kesäkurpitsaa
  • 1 uudensadon punasipuli varsineen
  • 6 kirsikkatomaattia (tähteinä eiliseltä tortilla-aterialta)
  • ihan vähän eilisen tortilla-aterian kanapaloja, max 30 g 
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • persiljaa, koska voin, korjaan koska pakko, se kasvaa niin hulluna
  • timjamia
  • raastettua Gruyereä
Tianissa olisi ideana saada mahdollisimman kauniisti sommiteltu setti kasviksia, symmetrinen ja säännönmukainen, mutta siitä minä tingin ekana. 

Muotoilin taas sellaisen maksalaatikkovuoan (pieni foliovuoka) pyöreämmäksi, että se sopii minimaalisen airfryerini koriin. Leikkasin kaikki kasvikset viipaleiksi ja suikaleiksi. Voitelin vuoan oliiviöljyllä ja asettelin pohjalle ensin öljyttyjä munakoisoviipaleita, sitten kesäkurrea, kanapalaset, tomaattiviipalet, sipulit ja pinnalle vielä munakoisoviipaleita. Väleihin laitoin vähän salsakastiketta, suolaa, pippuria ja juustoraastetta. Ihan pinnalle munakoisoviipaleiden päälle raastoin vielä juustoa ja väleihin tungin persiljaa ja timjamia. Luritin hieman oliiviöljyä koko kauneudelle,  raastoin juustoa ja lusikoin muutaman tipan salsakastiketta ja laitoin vuoan airfryerin (sanoinko jo, että se on mahdottoman pieni, siis tosi pieni?) koriin ja laitteen päälle.


Aloitin 180 asteella ja kymmenellä minuutilla ja jatkoin kunnes ruoka näytti valmiilta, vaihtelin lämpötilaa ja aikaa aivan randomisti, tähtäsin ruoan valmistumista siihen, että Tour de Francen etappi tulee maaliin. Joten ei tästä paljon ole reseptiä mahdollisesti etsivälle... Noin 25 minuuttia muutamassa setissä 140-200 lämmössä. Oli muuten tosi hyvää, makuja löytyi vaikka kuinka ja ne muutama kanapala oli hauskaa lisää.


Tour de Francea emme ehtineet kirkkojen katsomiselta katsoa kovinkaan paljon, majoittumisen jälkeen viritimme telkkariin Eurosportin, mutta aurinko paistoi siitä suunnasta, ettei lähetyksestä paljon nähnyt sillä puolella autoa, jolle tuli vähän varjoa. Se on kyllä sanottava, että Peter Selin ja Kimmo Kananen ovat täysiverisiä radioselostajiakin, lähetyksen seuraaminen vain kuuntelemalla toimii myös tosi hyvin. Sen näimme, että voittajaksi tälle etapille tuli itävaltalainen Patrik Conrad ja kokonaiskilpailua johtaa viiden minuutin kaulalla Tadej Pogacar. Huomenna siirrymme kotiin katsomaan loput kisasta ja ehkä tekemään jotain hieman vaativampaakin ranskalaista ruokaa. 



sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Nyt on ranskalaisuus vähissä, mutta nälkä siirtyi

Minä en tunnetusti ole kovin suuri lämpimän sään ystävä, viimeksi kun oli yli 30 asteen lämpöjä, olimme Lappeenrannassa ja sanoin kuten Pertsa/Kilu, että mennään kotiin sillä en jaksanut enää katsoa kirkkoja. Nyt on taas tosi kuumaa, joten katsoimme tänään pikaisesti vain 19 kirkkoa ennen leiriytymistä. Oli jotenkin niin sopivasti kirkkoja reitillä Kuopiosta Outokumpuun, että numero 19 oli katsottu jo kahden aikaan iltapäivällä. Tehokasta, sanoisin. 

Ruokaa ei jotenkaan huvittanut paljon ajatella, teimme vain pientä palaa maustevoisista katkaravuista (Lidlin tuote) ja mansikka-fetasalaatista. Käytimme vielä toissaiset patonkipalat ja pari sipulia grillillä emmekä yhtään enempää olisi jaksaneet syödäkään. Tässä ei siis ole mitään erityistä ranskalaisuutta, illaksi ajattelemani crepet jäävät kyllä paistamatta, ei vaan jaksa. Uimaan valutaan illempana läheiseen järveen ennen jalkapallon loppuottelua. 



Tour de Francen vuorietappi ennen toista lepopäivää näytti olevan sään puolesta melko samanlainen kuin meillä täällä Suomessa. suureksi ilokseni voittajaksi ajoi Sepp Kuss, josta pidän kovasti. Kun Primoz Roglic keskeytti kisan, on Sepp saanut tilaisuuden ajaa itse voittoon. Alejandro Valverde tuli toiseksi, mikä on myös aina ilonaihe. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Tadej Pogacar. Huomenna ajajat huilaavat, niin mekin. 

Oi, lunta!

lauantai 10. heinäkuuta 2021

Ratatouille airfryerissä petit tenderin kaverina

Siinähän sitä oli ranskaa yllin kyllin! Meillä oli jemmassa petit tender jo useamman päivän ajan ja sen aioimme grillata hyvin vähillä kommervenkeillä. Tällä kertaa emme marinoineet lihaa, öljysimme vain ja suolasimme&pippuroimme. Antti grillasi lihapalan (noin 250 g) Campingazin sileällä paistolevyllä kunnes sisälämpötila oli 56 astetta. Sitten tender käärittiin folioon asettumaan. 

Ratatouille kahdelle minimaalisen pienessä airfryerissä

  • 5 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • 5 cm pätkä munakoisoa
  • 6 kirsikkatomaattia
  • uudensadon sipulia varsineen
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1/3 punaista paprikaa
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia
Otin ohjeen Rachel Khoon The Little Paris Kitchen-kirjasta, joka on ihan raamattuni nyt. Tein kyllä hieman toisin, mutta ei kai sitä lasketa? En paistellut mitään etukäteen pannulla, vaan tein koko kypsentämisen airfryerillä. Muotoilin pientä suunnikkaan muotoista foliovuokaa niin, että se sopi 1,5 litraisen airfryerin pyöreään koriin hyvin. Voitelin vuoan oliiviöljyllä. Leikkasin kaikki kasvikset viipaleiksi ja suikaleiksi ja asettelin ne kehämäisesti vuokaan vuorotellen. Väleihin lurittelin oliiviöljyä ja ripottelin pippuria ja suolaa. Kun vuoka oli ihan täysi, laitoin päälle pari oksaa timjamia. 



Paistoin vuokaa noin 20 minuuttia vaihtelevissa lämpötiloissa, välillä foliopalalla peitettynä ja välillä ilman. Tiedän, ettei tämä ole kovin airfryer-vinkki, mutta sen kanssa kannattaa tehdä vähän näppituntumalla. Paistaa ruoka melkein valmiiksi ja jättää odottamaan, että muut osat valmistuvat ja sitten vielä viimeistely. Me olemme jättäneet jo legendaarisen Lidl-uunin kotiin, airfryerillä hoituu kaikki paistamiset. Ja tosiaan 1,5 litran kori riittää ihan hyvin kahdelle, vaikka kotona käytänkin isompaa, olisikohan 4-5 litraista. 

Annokseen leikkasin petit tenderin viipaleiksi ja jaoin ne kristillisesti (kirkkoteema, you know) ja lusikoin päälle hieman vihreää pestoa. Vierelle annostelin ratatouillea, jonka osaset olivat kaikki kypsiä, mutta eriverran paahtuneita, munakoisot olivat suorastaan palaneen näköisiä, mutta olivat ihan parasta! Ja petit tender oli vartin lepuutuksen jälkeen perfect. 


Tour de Francessa oli hilly-teemainen etappi, joka katsoimme sivusilmällä huomisen kirkkokierroksen suunnittelun, ruoanvalmistelun ja syömisen ohessa. Voittajaksi ajoi Bauke Mollema, joka on suosikkini siitä syystä, että hänellä on tosi kiva nimi! Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Tadej Pogacar. Huomenna on taas vuorossa vuorietappi, melkein 200 km pitkä.