Ostoruokaa vol 3. – kauppahallin raviolit ja jälkiruokana mansikoita balsamicon ja sokerin kanssa

Nämä valmiit raviolit söimme eilen, ne oli ostettu Noirmoutierin saaren pääkaupungin (joka on myös nimeltään Noirmoutier) kauppahallista. Ostovaiheessa silmät usein syövät enemmän kuin vatsa vetää, neljä raviolia meille kahdelle olisi ollut sopiva määrä, mutta niitä tuli ostettua kahdeksan. Täytteenä oli paikallista perunaa ja sipulia. 

Keitin raviolit kahdessa erässä, sillä ne olivat niin suuria, ettei neljää enempää mahtunut yhtä aikaa kypsymään. Näiden suurten keittoaika oli 3 min 30 sek, se oli ohjeistettuna pussiin lyödyssä leimassa. Myyjä myöskin kysyi, että syödäänkö ne heti samana päivänä vai vasta seuraavana. Koska tarkoitus oli syödä samana päivänä, hän antoi niitä, jotka olivat aiemmin valmistettuja ja alensi hintaa hieman. Tuoreudessa ei ollut mitään valittamista. 

Antti grillasi meille lihavartaat, jotka olivat punalaputettuja Intermarchessa. Niitä oli kyllä liikaa, mutta jatkojalostan niistä korealaista huomenissa. Kun Antti oli grillin äärellä, minä sulatin nokareen voita pannulla, tai oikeastaan lämmin sää teki sen jo ennen kuin laitoin kaasuliekin päälle. Oli melkoisen lämmintä, 32 astetta. 

Kun raviolit olivat kypsiä, nostin ne pannulle, jolla voi oli sulaa. Hieman lämpöä pannun alle ja mukaan loraus sitruunamehua ja puolikuivattuja salvian lehtiä. Kääntelin ravioleja varovasti. Pasta piti kuosinsa, täyte ei karannut ja sain annettua pienen voi-salviakylvyn ravioleille. Pinnalle vielä pippuria myllystä ja raastettua parmesania. Erinomaisia, ei voi muuta sanoa, mutta neljä syöjää kohden oli turhan paljon, kolme ehkä just sopiva määrä ja kaksikin olisi riittänyt. 

Tämän päivän oikeaksi italialaisuudeksi nautimme jälkiruoaksi Brachetto d'Arqui-viiniä mansikoiden, balsamicon ja sokerin kera. Tuon viinin ostimme jo vuosi pari sitten Systemistä Ruotsista ja muistimme ottaa sen kotoa mukaan tätä ainutkertaista tapausta varten. Ja jos jollekin tulee sellainen mielikuva, että tarjoilussa käytetyt servetit olisivat ihan kuin Finnlinesin buffetista, niin niin ne ovatkin. 

Giro d'Italian toiseksi viimeinen etappi oli jälleen rankka vuorietappi. Mittaa sillä oli 200 km ja siinä vaiheessa, kun asetuimme sitä katsomaan, oli matkaa jäljellä noin 50 km. Netti tökki hieman ja meidän piti monta kertaa odotella lähetyksen jatkumista. Jonas Vingegaard näytti taas toteen sen, että kovat jätkät käyttää pinkkiä ja voitti etapin ylivoimaiseen tapaan ja sinetöi huomisen kokonaiskilpailun voiton, kunhan saapuu Roomassa alkuillasta maaliin.

Tomaattinen lohipasta

Tänään saatoimme päästä lämpimämmän sään ulottuville. Tähän mennessä kuuden viikon aikana on ollut pari päivää lämpötila kahdenkympin tienoilla. Tänään on mennyt 25 astetta rikki. Vielä ei ole autossa ilmastoinnin tarvetta, paikkamme leirialueella on varjoinen. Ihan mukava istua ulkona kuuden jälkeen ilman villasukkia, vaikka kyllä on kivaa villasukkienkin kanssa. 

Päivälliseksi tein meille aivan omasta tai asiakkaan päästä pastaruokaa, vielä ei ole tylsistymistä pastaan. Tärkeintä oli käyttää eilen ostetut lohipalaset ja toisena agendana oli käyttää loppuun aurinkokuivattu tomaatti purkista, jonka Antti osti Neufchateaussa ollessamme. Tähän en etsinyt mitään varsinaista ohjetta, vaan tein kuten nyt tähän ikään osaa kotikokki pastaruoan tehdä. 

Tomaattinen lohipasta kahdelle

• 150 g lohta (2 annosviipaletta nahkoineen)
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl yrttioliiviöljyä
• 6 palaa aurinkokuivattua tomaattia pieniin paloihin leikattuna
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• 2,5 dl kuivaa pientä kuviopastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• tuoretta basilikaa ja timjamia 
• sitruunamehua
• raastettua parmesania (toivottavasti kukaan lukijakuntani monista nonnista ei suutu, vaikka laitoin kermaa ja parmesania ja kalaa samaan annokseen, se on tietääkseni valtiorikos Italiassa, siksi onkin hyvä pysyä Ranskassa, jossa mikään ei ole ihan niin tarkkaa)

Ensimmäisenä laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessa (kaasupanos tuli  myös vaihdettua) paistoin ensin lohiviipaleet öljyssä, olin pintamaustanut ne suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Käänsin viipaleita niin, että kaikki neljä pintaa kypsyivät hieman ja käärin palat folioon odottamaan, jolloin ne kypsyivät loppuun. 

Kun pastavesi kiehui, lisäsin kattilaan kuivapastan ja sekoittelin. Uudella kaasupanoksella oli hieman hankala saada pasta kiehumaan sopivasti, kun liekki olikin niin ponteva. Käytin vain 4 minuutin kypsymisajan vaativaa pastaa kaasunsäästösyistä. 

Leikkasin aurinkokuivatut tomaatit pieniin paloihin ja kaadoin ne samalle pannulle, jolla lohipalat oli paistettu, öljyä ei tarvinut lisätä, sillä tomaateissakin oli öljyä. Paistoin tomaatteja pari minuuttia ja lisäsin mukaan tomaattipyreen ja sekoittelin. Hetken päästä lisäsin vielä kerman ja kastike kiehui sopivasti kokoon juuri, kun pasta oli kypsää. Kumosin pastan kastikepannulle ja sekoitin. Annoksiin jaoin pastan kastikkeineen lautasille ja nostin foliokääreestä lohiviipaleet pastan päälle. Pintaan vielä yrttejä, sitruunamehua, pippuria ja parmesania. 

Kuvan oton jälkeen nostimme helposti irtoavat nahkat lohipaloista pois. Sanoisin, että oikein hyvä ateria taas ja täsmälleen oikean kokoinen, kumpikin jaksoi syödä annoksensa ilman ähkyä. Eikä jäänyt tähdenlentoja. Hinnaksi kahden hengen aterialle arvioin noin 6€, josta lohen osuus oli suurin. 

Giro d'Italia on kääntynyt loppupuolelleen, tänään oli jo 12. etappi. Nyt kun leirialueen wifi on epäkunnossa (liekö totta) olemme oman mobiilidatan varassa. Olemme alkaneet käyttää prepaid sim-korttia. Kuukautta on vielä jäljellä 10 päivää ja omat gigat alkavat olla loppupuolella. Tupakkakaupasta ostettu 200 gigan kortti oli helppo ottaa käyttöön puhelimeni toiselle korttipaikalle ja voin vaihdella sen ja oman varsinaisen sim-kortin välillä. Prepaid kortti on voimassa 30 vrk ja toimii ainakin Ranskassa, mahdollisesti myös muissa EU-maissa, mutta sillä ei nyt ole väliä, sillä aiomme olla Ranskassa vielä useita viikkoja. 

Tällä ostonetillä siis pystyimme katsomaan Giron etappia ja aloitimme siltä kohdalta, kun matkaa maaliin oli vielä 50 km. Nopein oli tänään Alec Segaert (ikinäkuullukkaa) ja Afonso Eulalio piti jälleen pinkin paidan omassa garderobissaan, ottipa jopa 6 sekuntia lisää etumatkaa Jonas Vingegaardiin voittaessaan yhden välikirin. 

Melkein pastaputtanesca

Luulo ei ole aina tiedon väärti, ehkei koskaan. Luulin, että olin ottanut kotoa mukaan avatun pienen purkin sardelleja, mutta joko ne olivat menneet todella hyvään piiloon CampaAdrian jääkaapissa, tai sitten hourin. Mitään sardelleja ei löytynyt, joten päätin tonnikalan sijaistavan sardelleja. Ihan hyvin se meni, vaikka se tietty maku jäi puuttumaan. Vinkkejä ruokaan otin täältä. 

Sardelliton pasta puttanesca kahdelle

• 2 tomaattia, keltainen ja punainen
• vettä tomaattien kalttaamiseen ja myöhemmin pastan keittämiseen (kätevä emäntä you know)
• 2,5 dl nopeasti kypsyvää pastaa (spagetti olisi paras tähän, mutta sitä ei ollut tarpeeksi)
• 1 oikein pieni purkki tonnikalaa öljyssä (oikeammin 5-6 suikeroa sardelleja)
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 10 kivetöntä oliivia (virheitä ja mustia, koska niitä oli avattu pussi)
• 10 isoa kaprista (pienet olisivat sopineet paremmin)
• suolaa ja pippuria
• raastettua parmesania
• tuoretta basilikaa

Giro d'Italian henkilökohtaisen aika-ajon ollessa vielä menossa kalttasin kaksi tomaattia. Leikkasin ensin niiden pohjapuolelle ristikkäiset viillot ja kun tuleva pastavesi kiehui, laitoin tomaatit kiehuvaan veteen noin kahdeksi minuutiksi ja  nostin ne sitten leikkuulaudalle odottamaan. Sammutin kaasuliekin kattilan alta, mutta vesi olisi sitten nopeasti kiehuvaa, kun olisi pastankeittoaika. 

Kumosin pannulle pienen purkillisen tonnikalaa öljyineen ja kaavin valkosipulimurskapurkin tyhjäksi. Purkki on kotoa asti tuotu, jatkossa käytän sitten tuoretta valkosipulia taas. Kuumensin pannua ja sekoittelin aineksia. Leikkasin oliivit muutamaan palaan ja kuorin pinnastaan jäähtyneet tomaatit ja leikkasin ne kuutioiksi. Kun wannabesardellit tonnikala öljyssään ja valkosipuli olivat hetken hautuneet, lisäsin pannulle oliivit ja kaprikset, maustoin hieman suolalla ja reippaammin pippurilla. Lopuksi lisäsin mukaan kaltatut tomaatit ja annoin kastikkeen kiehua maltillisesti.

Nostin pastaveden kiehumaan uudelleen ja keitin neljän minuutin pastat kypsiksi. Sekoitin pastan kastikkeeseen, samoin puolet parmesanista. Annostelin lautasille ja kiersin vielä pippuria pintaan, sekä loput parmesanista ja paljon tuoretta basilikaa, sitä sillä matkayrteissämme on nyt paljon. 

Kyllä ruoka olisi sen sardellien kirpeän suolaisuuden tarvinnut, mutta meni se näinkin. Ostoslistassa on nyt sitten sardellit ja spagetti, huomenna kauppaan. 

Giro d'Italian 10. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jolla oli mittaa 42 km. Onneksi olosuhteet säilyivät kaikille samanlaisina. Filippo Ganna oli tuttuun tapaan kaikkein nopein, vieläpä ylivoimaisesti. Afonso Eulalio onnistui omassa suorituksessaan hyvin ja pystyi edelleen pitämään pinkin johtajanpaidan itsellään. Jonas Vingegaard oli ilmeisen tyytymätön suoritukseensa, koska ei saanut pinkkiä paitaa. Kyllä hän kavensi Afonson etumatkaa aika hyvin, sitä on enää 27 sekuntia. Huomenna sitten on vuorossa taas mäkinen etappi, muttei kai ihan vuoristoksi laskettava. Me siirrymme seuraavaan paikkaan, varaudumme jo tulevaan pitkään viikonloppuun ja olemme varanneet paikankin etukäteen. 

Ranskassa postia jaetaan yhä lauantaisinkin #kuihienooseon

Steak Alfredo

Sunnuntai Bourgesissa on ollut ajoittain sateinen, äsken rymäytti ihan kunnon ukkosenkin päälle, muttei onneksi rakeitten kanssa. Päivälliseksi teimme yhteistuumin italialaisen aterian, joka muodostui Pasta Alfredosta ja pihvistä. Yksi kohtuukokoinen pihvi riitti meille mainiosti, silläkin lailla voi lihankäyttöä vähentää, että ensin pienentää annoskokoa ja toiseksi harventaa liha-aterioiden tekemistä. Ohjeen täältä. Jotain sovelsin, jotain unohdin, muttei se niin nokonuukaa. 

Steak Alfredo kahdelle

• noin 150 g painoinen naudan pihvi (en tullut nyt katsoneeksi mikä leikkuu, mutta luultavasti ulkofile)
• 0,5 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• spagettia kahden hengen annos
• vettä ja suolaa  keittämiseen
• 2 rkl voita
• 1,5 dl kermaa (yhä kotimaista kermaa mukana, kohta se loppuu!)
• 1 dl raastettua parmesania
• suolaa ja pippuria
• (valkosipulimurskaa, unohdin kokonaan)

Antti grillasi pihvin Campingazilla. Pihvi oli pintamaustettu suolalla ja pippurilla ja kevyesti öljytty. Mittarilla Antti varmisti 58 asteen sisälämmön ja kun se oli saavutettu, hän kääri pihvin folioon tekeytymään.  

Samalla minä keitin nopeaa neljän minuutin pastaa (kaasun säästämiseksi) ja tein pannulla kastikkeen. Kuumensin pannua ja sillä voita. Kun voin kuohu asettui kaadoin mukaan kerman ja sekoittelin. Kastike kiehui sopivasti kokoon sillä välin, kun pasta kypsyi. Sekoitin vielä mukaan parmesanin ja maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Tässä ei hienosteltu yrttien kanssa ja unohdin valkosipulinkin. Sekoitin kastikkeen pastaan.

Kun pasta ja kastike olivat valmiit, leikkasin pihvin ohuiksi viipaleiksi, pihvi onnistui kyllä täydellisesti, ei yhtään nesteitä karannut leikatessa. Annokset olivat sopivan kokoiset ja kastiketta oli juuri oikea määrä, ei ollut kuivaa, eikä pasta uinut kastikkeessa. Pihvi olisi voinut olla pienempikin, 100 g olisi riittänyt ihan hyvin kahdelle. 

Giro d'Italiassa oli nousuun päättyvä etappi, josta katsoimme noin 55 km lopusta. Jonas Vingegaard oli nopein tänäänkin, mutta Alonso Eulalio pitää lepopäivän jälkeenkin pinkin paidan päällään 2 minuutin 24 sekunnin erolla Jonakseen. Huomenna ei ajeta kilpaa ja mekin syömme salaa jotain ihan muuta kuin italialaista. 

Pâtes à la Carbonara

Nyt sitä ollaan kotona, ihan kaikkea ei vielä ole purettu autosta, mutta kolme koneellista pyykkiä on pyörähtänyt ja auton jääkaappi tyhjennetty ja pesty. Huomenna urakka jatkuu. Ja mikä tärkeintä, ruokaakin on valmistunut. Googlailin viimeisten satojen kilometrien aikana ranskalaisia ruokaohjeita ja päädyin pastaan, sillä se valmistuisi nopeasti. 

Ohjeeksi valikoitui tämä, se on Ranskan versio pasta carbonarasta. Sitä sanotaan nimellä pâtes à la carbonara ja siihen todellakin tulee kermaa, ranskankermaa. Tein kahden hengen annoksen ja sanon minä hohtimet, jollei tämä italialaisillekin kelpaisi. 

Pâtes à la Carbonara

• spaghetti kahdelle (noin peukaulo-etusormikoukun verran)
• suolattua vettä keittämiseen
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 kevätsipulia silppuna
• 50 g lardonia (ranskalaista pekonisuikatetta)
• 2 kananmunan keltuaista
• 3 rkl yrttimaustettua ranskankermaa (jotain ruokaa varten ostettu Saksasta, muttei tullut siellä käytettyä)
• tikkuaskin kokoinen pala parmesania raastettuna
• pippuria (suolaa ei tarvita, koska tulee pekonia ja parmesania)
• tuoretta basilikaa

Kiehautin pastaveden ja suolasin sen. Laitoin pastan kypsymään, se oli 8 minuutin keittoajan vaativaa. Sillä välin ehdin silputa sipulin ja laittaa sen pannulle öljytilkkaan kypsymään. Kun sipuli oli mysiytynyt, lisäsin pekonisuikaleet pannulle, sekoittelin ja paistoin sen aikaa, että pekonin rasva irtosi ja tuli hieman rapeutta paloihin. Kumosin ne lautaselle paperiarkin päälle odottamaan. 

Sekoitin kupissa ranskankerman, keltuaiset, juustoraasteen ja pippurin tasaiseksi. Kun pasta oli kypsää, sekoitin reippaasti kastikkeen pastaan ja sen jälkeen pekoni-sipulisilpun. Annoksiin vielä päälle pippuria ja tuoretta basilikaa. Kastike tarttui mainiosti pastaan ja onni, etten laittanut suolaa muuten kuin pastankeittoveteen. Tykkäsimme kumpikin kovasti, korjaan: Alter egomme Severine ja Xavier tykkäsivät. 

Tour de Francen 15. etappi lähti Muretista ja päättyi Carcassonneen. Katsoimme etappia ateriaa hotkiessamme ja voittaja oli belgialainen Tim Wellens. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa edelleen Tadej Pogacar. Huomenna lepopäivä, kyllä kelpaa.

Parsakaali ehkä italialaisittain

Tämän päivän italialaiskokkaukseni on ilmeisesti Nigella Lewsonin kirjasta, en pöhkösti muistanut ottaa sellaisia kuvia Italia-ruokakirjoistani, joista varmaksi tietäisin mikä on mistäkin kirjasta, kun valitsin ohjeita tämän kevään ensimmäiseen ruokahaasteeseen. Monista kuvista tiedänkin ja tällä kertaa arvaan, että kyse on Nigellan kirjasta otetusta ohjeesta, sillä tekstissä puhutaan tiskin säästämisestä, se on hyvin nigellamaista. 

En nyt ihan varmaksi tiedä, mikä tässä on varsinaisesti italialaista, mutta onhan siinä parmesaania! Close enough! Nigella-oletettu käytti broccolinia ainakin kuvan perusteella, mutta käännöksessä puhuttiin parsakaalista. Kumpaakin on näin toukokuussa melkoisen hankala saada ostettua ranskalaisista marketeista, sesonki ei taida juuri nyt olla, mutta espanjalaista parsakaalia nyt sain tänään ostettua. 

Parmesaaniparsakaalia kahdelle

• 500 g parsakaalia
• vettä keittämiseen
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua (+ kuorta, meillä ei ollut nyt kuin mehua purkista)
• 1 rkl voita (ohjeessa käytettiin öljyä)
• raastettua parmesaania

Tämä nyt ei ole mitenkään vaativa ruokalaji, kunhan kiehautetaan parsakaalipalasia suolalla maustetussa vedessä sen aikaa, että pistettäessä puutikku menee sutjakasti varresta läpi. Vesi kaadetaan pois ja parsakaalit kaadetaan takaisin kattilaan. Jos olisi sitruunankuorta saatavilla, niin sitä raastettaisiin parsakaalien päälle. Minä sekoitin mukaan mehun lisäksi lusikallisen voita ja maustoin vielä parsakaalia (varon sitä että kutsuisin parsakaalia parsaksi) ripauksella suolaa, pippurilla ja paljolla parmesaanilla. Juustoa oli melko paljon, sillä sain kotoa asti tuodun juustopalikan viimein loppumaan. Tämä üderyksinkertainen sivuke oli maistuva ja sopi yhteen ranskalaisten raakamakkaroiden kanssa. 

Giro d'Italian 11. etappi oli hilly-tyyppinen, mäkiä riitti, mutta vuoristosta ei vielä puhuttu. Saimme katsottua etappia 90 viimeistä kilometriä, sillä leirialueella, jolle tänään saavuimme on erinomainen wifi. Olen yleensä aika anteeksiantavainen, mitä tulee pyöräilijöihin. Jos en joskus jostakin pyöräilijästä tykkää, sille on yleensä hyvä syy. Kunhan menee aikaa, yleensä lepyn ja niin on käynyt kaikille jossain aikamäärässä. Luulenpa, että nyt niin on käynyt Richard Carapazillekin. Hän nimittäin voitti tänään etapin hienolla ajolla, hän iski juuri oikeaan aikaan ja hänellä oli jalat, joilla voitto varmistettiin. 

En muista tarkalleen kuinka kauan Richard oli suosioni koirankopissa, mutta muistan kyllä syyn miksi hän sinne joutui. Eräällä etapilla hän oli hatkassa mukana ja kieltäytyi vetämästä vedoten siihen, että on ihan loppu. Mutta juuri ennen maalia hän lähtikin hurjaan vetoon ja voitti etapin. Se oli minusta silloin niin törkeää, että olin ainakin 8 vuotta, ellei 10 sitä mieltä, että Carapaz on ihan piip. Tuollaista tapahtuu kyllä kaikenaikaa eikä siinä ole mitään ihmeellistä, minä vain närkästyin siitä sillä hetkellä moneksi vuodeksi. 

Kokonaiskilpailun kärsi pysyi samana, eivätkä aikaerot ole kympin kärjen osalta niin suuria, etteikö tässä voisi vielä tapahtua vaikka mitä, esimerkiksi sitä että suosikkini voittaisi. 

Pastina in Brodo – Italian nonnan makaronivelli

Näin Annukan instassa kuvan yksinkertaisesta italialaisesta keitosta ja ajattelin välittömästi, että tuotahan pitää kokeilla. Mitä parhainta mobiiliruokaa! Varoitin Anttia etukäteen, että tämän päivän ruoka ei ole sitten kovin ihmeellisen näköinen, mutta toivoakseni maistuu hyvältä. Ja niin se tekikin. Nopeus oli myös tämän ruoan valtti, kun valitsin nopeasti kypsyvää pastaa. Tai Antti sen valitsi, kun kävi kaupassa ja pyysin tuomaan oikein pienikokoista pastaa. 

Pastina in Bruno

• 6 dl vettä
• 2 rkl kasvisfondia
• puolen tikkuaskin kokoinen pala parmesaania
• 0,5 rkl voita (oma lisäykseni)
• 1 rkl soijakastiketta (samoin oma lisäykseni, liemen väriä parantamaan)
• 2 dl kuivaa oikein pientä sarvimakaronia
• pikkuisen parmesaaniraastetta
• tuoretta persiljaa
• pippuria

Kiehautin vettä kattilassa ja lisäsin mukaan kasvisfondia ja palasen parmesaania. Kaadoin mukaan pastan kypsymään ja se olikin nopsaa pastaa, keittoaika 3 minuuttia, mutta keitin viitisen minuuttia. Kun pasta oli kypsää, lisäsin ensin kattilaan hieman voita, että saisin liemeen lisää syvyyttä ja vielä vähän soijakastiketta väriä parantamaan. Parmesaanipala liemessä antoi hyvää makua, jätin sen kattilan pohjalle, mutta olisi sen varmaan voinut syödäkin. 

Annoksiin tuli keitto kahdelle jaettuna, päälle parmesaaniraastetta, persiljaa ja pippuria. Vaikkei keitto kuulosta kovinkaan kummoiselta, niin olipa hyvää!

Giro d'Italian viides etappi oli jännittävä etenkin lopultaan. Näytti jo siltä, että pinkkipaidassa kisaa johtanut Mads Pedersen olisi joutunut taipumaan, hän valui viime kilometreillä porukan läpi, mutta sitten hän jostain löysi vielä voimia ja ajoi etapin voittoon, jo kolmanteen tässä kisassa. Primoz Roglic on nyt 17 sekunnin päässä toisena kokonaiskilpailussa. 

Cacio e pepe mobiiliolosuhteissa

CampaAdrian keittiössä on rajallinen määrä kattiloita ja pannuja. Tätä ruokaa varten en käyttänyt edes ihan niitä kaikkia, vaikkei ollut minun tiskivuoroni. Tein ruoan toisen osion paistinpannulla (toisessa postauksessa) ja pastaosan kattilassa. Sekin olisi oikeastaan huutanut sopivaa pannua, mutta säälin tiskaria ja tein koko homman kattilassa.

Eikä sen nyt muutenkaan ihan taiteen sääntöjen mukaan mennyt, mutta ei se mitään. Cacio e pepe on helppo pastaruoka, jonka tärkeimmät osat ovat juusto ja pippuri. Ja pitää sitä pastaakin olla. Meillä oli matkavarastoissa vajaa paketti aivan tavallista spagettia, josta otin puolet. Näin mikään ei koskaan pääse loppumaan, kun ottaa maksimissaan puolet. 

Mobiili-cacio e pepe kahdelle

• 1 litra vettä pastan keittämiseen
• kunnon ripaus vettä pastankeittoveteen
• pieni nippu spagettia
• tikkuaskin kokoinen pala kovaa juustoa, en ole varma oliko pecorinoa vai parmesaania
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja paljon pippuria

Kun tämä ruokalaji tehdään oikein, pippuria paahdetaan hetkisen aikaa pannulla, että se herää eloon. Pippuri, ei pannu. Koska minulla oli käytössä vain yksi kaasupoltin tätä ruokaa varten, jätin pippurin paahtamatta. 

Kun pastavesi kiehui, suolasin sen romakasti. Keitin pastaa 7 minuuttia (2 minuuttia vähemmän kuin pakkauksen mukainen keittoaika).  Uusi Campingaz on mitä mainioin! 

Antti raastoi kaiken kovan juuston hienoksi raasteeksi, neuvoin lopettamaan ennen kuin sormet alkavat. Kun pasta oli kiehunut pikkuista vaille valmiiksi, otin kauhalla kuppiin noin 1 dl keitinvettä ja Antti kaatoi loput keitinvedet pois. 

Lisäsin pastaan lorauksen öljyä, hieman voita, runsaasti pippuria, pikkuisen suolaa ja sekoitin kunnolla kaasuliekin päällä. Sitten lisäsin juustoraasteen (säästin vähän tarjoiluun) ja keitinveden. Sekoitin taas ja tarjoilin välittömästi. Meillä oli pastan kanssa kanaa saltimbocca, mutta siitä myöhemmin. 

Tämä ruoka syötiin jo vapunpäivänä Turckheimissa, mutta silloin vielä Giro d'Italia ei ollut alkanut, joten säästin ruoan jollekin sellaiselle matkapäivälle, jolloin en ehdi kokkailla italialaisittain. 

Jatkuu 21.5.2024.

Nyt on menossa jo kisan viimeinen viikko ja vuorossa etappi, jossa sää näytteli suurta osaa. Saimme selkoa sen verran, että reittiä jouduttiin muuttamaan huonojen olosuhteiden vuoksi. Etapille tuli pituutta ymmärtääkseni 121 km. Pystyimme katsomaan 45 km lopusta ja niinhän siinä kävi, että Tadej Pogacar voitti taas, ajoi ilmiömäisen tyynesti kylmässä vesisateessa ykkösenä maaliin. Alkaa jo (taas) hieman pelottaa, että mikä on hänen ylivoimansa takana. Toivottavasti ei mitään kiellettyjä keinoja. 

Pannulla paahdetut ruusukaalit Giron päätöspäivänä

EDIT: viimein 2.7.2023 sain aikaiseksi lisätä kuvia tähän postaukseen. 

Voi millainen päivä meillä on ollut. Meidän piti mennä kävelylle Juno Beachia pitkin länteen päin, mutta muutimmekin suunnitelmamme ja kävelimme itään ja kävimme naapurikylässä syömässä sinisimpukoita rantaravintolassa (Ranskassa ei ilmeisesti olla niin nokonuukia sen kanssa, että sinisimpukoita tarjoillaan vain niinä kuukausina, joiden nimissä on r-kirjain). Olivat aivan erinomaiset simpukat, minulla sienillä ja sipulilla, Antilla roquefort-juustolla. 

Lounaan jälkeen kävimme hienossa Juno Beach Centre-museossa, joka keskittyi kanadalaisten panokseen suuressa maihinnousussa. Olipa kyllä upea museo ja luvalla sanoen ehkä juuri siksi, ettei se ollut ranskalainen. Oppaina ja työntekijöinä oli kanadalaisia nuoria, jotka puhuivat kanadaa englantia ja ranskaa ja kaikki oli juuri niin hyvin englanniksi ja ranskaksi luettavissa, että oksat pois. Viivyimme melkoisen kauan museossa, lippu maksoi 7,5 €/hlö, mikä oli oikein edullinen hinta. Lopun vartin mittainen elokuvakooste maihinnoususta pisti kyllä roskan silmään. 

Ranskalaiset sääennusteet ovat olleet todella luotettavia siinä mielessä, että juuri koskaan sää ei ole sitä, mitä "luvataan". Tänään piti olla aurinkoista aamusta asti, mutta oli pilvistä ja jopa merisumuista. Iltaa kohden sää kirkastui, mutta tuuli on ollut todella navakka koko päivän. Onneksi CampaAdria on meille tuulensuojana. Laitoimme markiisin pois yöksi, sillä pahimmat puuskat ovat melkoisia. 

Koska söimme lounasta, ei päivällisellä ollut kovakaan kiire, laitoin vihoviimeisen Italia-ruoan, kun Giro d'Italian päätösetappi oli ohitse. Olin ostanut eilen 12 ruusukaalia ja tein niistä italialaisen sivukkeen, mutta en nyt oikeasti tiedä kuinka italialaisen sekään oli. Viimeisenä päivänä ei nipoteta! Otin ohjeen googlaamalla "italian brussels sprouts" ja suurinpiirtein tein erään ohjeen mukaan. 

Pannulla paahdetut ihan älyttömän italialaiset ruusukaalit

• 12 ruusukaalia
• vettä esikeittämiseen
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta persiljaa
• raastettua parmesaania

Leikkasin ruusukaalien kannat pois ja irrotin uloimmat lehdet. Leikkasin kaalit puolikkaiksi. Kiehautin paistinpannulla muutaman desin vettä (taas säästi tiskiä, enkä käyttänyt kattilaa esikeittämiseen) ja laitoin ruusukaalipuolikkaat kiehuvaan veteen. Kolmen minuutin kuluttua kaadoin kaalit lävikköön ja laitoin pannun takaisin kaasuliedelle. Kun vesi oli kuivahtanut pois pannusta, laitoin sille voin ja oliiviöljyn. 

Kun pannu oli taas kuuma, kaadoin ruusukaalit pannulle ja kääntelin kaikki leikkuupinta alaspäin. Paistoin niitä noin 8 minuuttia ja sitten käänsin niiden kylkeä. Siinä odottellessa raastoin hieman parmesaania ja leikkasin persiljaa mobileyrtistöstä. 

Kun kaalit olivat saanet kauniin paistopinnan, jaoin ne lautasille, ripottelin päälle suolaa, pippuria, persiljaa ja parmesaania. Kaverina lautasilla oli myös kaksi säilykesardiiniä/annos (oliivimaustettuja) ja muutama mansikka ja vähän fetaa. Meillä alkaa olla ruokavarastot aika vähissä, mutta ei se haittaa. Italiahaaste on taas ohitse ja voidaan ostaa mitä ruokatarvikkeita tykätään ja syödä mitä halutaan! (oikeasti siis tehdään koko ajan niin, vuotuiset ruokahaasteet ovat edelleen kiva juttu)

Giro d'Italia ei olisi voinut paremmin päättyä. Luin jo aamulla netistä, että Geraint Thomas oli onnitellut Primoz Roglicia oikein sydämellisesti voitosta ja tämän päivän seremoniallinen etappi kokonaiskilpailun tilanne ei tietenkään muuttunut. Eilen haaveilin siitä, että Mark Cavendish voittaisi viimeisen Gironsa viimeisen etapin ja hän piru vie teki sen! Olen vieläkin aivan fiiliksissä. Ja oli niin mahtavaa nähdä, miten oman tallin kaverit, omat maanmiehet ja kaikki muutkin onnittelivat Markia voiton jälkeen. Hän jos kukaan ansaitsi Giron päätösetapin voiton juuri nyt. Tästä alkaa CampaKeittiön haastevapaa aika siihen asti, että Tour de France alkaa heinäkuussa.

Juuri nyt netti ei toimi juuri ollenkaan millään inkkeellä, hyvä jos saan tekstin julkaistua. Kuvia sitten myöhemmin, jos se onnistuu joskus jossain. Ranskanpatti saattaa hieman osoittaa nousemisen merkkejä, mutta taistelen sitä vastaan. 

Pastaa ja parsakaalia Italian eforttina

Nettiyhteys on yhä kortilla, kirjoitan nopean postauksen päivän ruoasta. Sen lisäksi kerron, että jätimme Loiren laakson taaksemme ja tulimme Normandiaan, Juno Beachille. Eikä tässä vielä kaikki, tulimme jopa erille leirialueelle kuin viime vuonna. Kui hienoo se on? Viime vuonna olimme noin 3-5 kilometrin päässä olevalla alueella ja sinne olisimme suunnanneet, jollei tämä alue oli tärpännyt. 

Päivällisenä meillä oli toiseksi viimeinen pinnistykseni italialaisen ruoan parissa tälle keväälle, eli pastaa parsakaalin kanssa. Ohjeen mukaan olisi pitänyt olla orchette-pastaa, sitä pientä korvalehden muotoista, mutta en minä sitä varten alkanut ostaa uutta pastapussia, vaan käytin loppuun pienen simpukanmuotoisen pastan pussin loput. Olin todella tehokas ja kätevä emäntä tänään, säästin jopa keitinvettä. Olen siitä todella ylpeä.

Pastaa ja parsakaalia kahdelle sekä possunkyljykset

• 300 g parsakaalin nuppuja
• 0,5 l vettä
• 2,5 dl kuivaa pientä simpukkapastaa
• suolaa pastan keittämiseen
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 tl murskattua valkosipulia
• muutama hitunen chilihiutaleita
• 1 dl raastettua parmesaania
• pippuria
• tuoretta persiljaa
• 2 pienehköä luutonta possunkyljystä
• 1 rkl voita 
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 2 rkl armanjakkia

Halusin säästää tiskiä ja sitä montako kattilaa tai pannua minulla olisi tulilla. Tein siis näin: 

1. leikkasin parsakaalin nuput irti varsistaan
2. kiehautin vokkipannussa puolisen litraa vettä
3. esikeitin parsakaalinuput vedessä ja kaadoin nuput siivilään, mutta säästin veden
4. laitoin nuput foliovuokaan ja kannen päälle
5. palautin veden vokkiin ja lisäsin veteen suolaa
6. kun vesi taas kiehui, laitoin pastat kypsymään, noin 9 minuuttia
7. pastan kiehuessa otin esille valkosipulimurskan, chilihiutaleet ja raastoin parmesaanin
8. samaan aikaan paistoin paistinpannulla kaksi somaa possunkyljystä voissa, maustoin ne suolalla ja pippurilla ja kaadoin mukaan pari rkl armanjakkia
9. kun pasta oli kypsää, kaadoin sen siivilään ja palautin vokkipannun liekin päälle
10. lisäsin pannulle oliiviöljyä, valkosipulimurskan ja chilihiutaleet
11. kaadoin mukaan foliosta parsakaalinuput ja sekoittelin hetken
12. lisäsin mukaan pastan ja sekoitin, maustoin vielä parmesaanilla, pippurilla ja persiljassa
13. samaan aikaan possun kyljyksen olivat valmiita ja kokosin annoksen
14. oli hyvää

Giro d'Italiassa ei olisi voinut paremmin käydä (minun suosikkilaskuissani). Hirvittävä ylämäkiaika-ajo teki tehtävänsä ja vaikka Primoz Roglicilla oli huono hetkensä ja ketju hyppäsi tien töyssyssä pois paikaltaan, hän pystyi ajamaan niin kovaa, että hän ohitti kokonaistilanteessa Geraint Thomasin, jonka aika-ajo ei sujunut niin hyvin kuin mahdollista. Huomenna siis seremonialliseen päätösetappiin Primoz Roglic lähtee johtajan pinkissä paidassa, toisena on Geraint Thomas ja ihan hänen kannoillaan pari sekuntia perässä Joāo Almeida. Kärjen järjestystä ei huomenna enää uhata, mutta tietysti kirimiehillä on vielä toiveita etapin voittoon. Ehkäpä Mark Cavendish pystyy voittamaan etapin vielä viimeisessä Girossaan. En tykkäisi huonoa. 

Parsarisottoa ja leirialuekyttäämistä

 

Tänään katsoimme heti aamusta pontevia pakkausoperaatioita, kun mökkinaapurit sommittelivat lähtöä. Vähän minusta näytti oudolta, että autojen peräkontit olivat aivan piukkaan täynnä lähtiessäkin. Luulisi, että jotain olisi syötykin. Sitten ihmettelimme, että mitä nuo nyt tuossa tupakoivat (virtuaalisesti), mikseivät lähde, kun näyttäisi olevan valmista. Tulossa oli kuitenkin vielä leirialueen matroonan tekemä mökkitarkastus. Siinä kohden selvästi miehet luikkivat kauemmas ja jättivät tarkastuksen seuraamisen madameille. 

Aamuisen leirialuekyttäämisen jälkeen lähdimme pyöräajelulle saaren suurimpaan kaupunkiin. Viime syyskuun lopussa teimme samankaltaisen retken, emmekä nähneet montaa muuta pyöräilijää, nyt heitä oli sadoittain, ellei tuhansittain. Kapeilla pyöräteillä isoina porukkoina leveästi ajelevat ryhmät olivat vähän harmillisia, muttei toki mitään ranskanpattia aiheuttavaa. Eihän sitä parane valittaa turisteista, kun itsekin on turisti. Ostimme matkalla kojusta viitosella perunoita, niitä saaren kuuluisia, muttei sentään niitä kaikkein kuuluisimpia, jotka maksavat todella paljon. 

Pyöräretken lopulla poikkesimme taas mereneläville, tällä kertaa samaan paikkaan kuin viime syksynä. Jos eilen oli todella hyvät syötävät, niin nyt oli erinomaiset. Antti arveli, että saattaa nyt pärjätä ostereitta jonkun aikaa. 

Päivällisenä meillä oli tänään parsarisottoa, sillä risotto tämän kevään Italia-haasteesta vielä puuttuikin. Antti osti aamulla nipun vihreää parsaa lähimmästä kaupasta ja muut ainekset meillä olikin. Risottoon en enää tarvitse ohjetta, sen osaan jo tehdä ulkomuistista. Näin sen tänään tein:

Parsarisotto kahdelle

• 8 tankoa vihreää parsaa
• 1 uuden sadon sipuli
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1,5 dl risottoriisiä
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,75 l vettä lientä varten
• 2 rkl kanafondia lientä varten
• 2 rkl voita
• 1 dl parmesaania raastettuna
• suolaa ja pippuria

Ensin kuorin ohuelti parsat ja leikkasin varret kapeiksi viipaleiksi nuppuihin asti. Silppusin sipulin ja raastoin juuston. Kiehautin kattilassa lientä varten vettä ja esikeitin parsojen nuppuja pari minuuttia, laitoin ne sitten kannelliseen astiaan odottamaan. Lisäsin keitinveteen fondin ja säädin liekin kattilan alla pienelle niin, että liemi kiehui hyvin miedosti. 

Kuumensin toisessa kattilassa öljyä ja kuullotin siinä sipulia kolmisen minuuttia, lisäsin mukaan riisin ja sekoittelin. Varoin polttamasta riisiä. Kumosin kattilaan viinin ja sekoitin taas, sekoittaminen on risotossa avainasemassa. Kun viini oli imeytynyt riisiin, aloin lisätä lientä toisesta kattilasta kauhallinen kerrallaan. Koko ajan sekoitin riisiä ja katsoin toisella silmällä tabletilta Giron neljännentoista etapin loppua. 

Maistelin riisiä välillä ja kun siinä alkoi olla sopivanlainen purutuntuma, ei liian kova, muttei mössöinenkään, lisäsin mukaan parsanvarsiviipaleet ja vielä kauhallisen lientä. Kun se oli imeytynyt risottoon, lisäsin mukaan voin ja parmesaanin paria pikkuhyppysellistä lukuunottamatta, ne säästi annosten päälle. Taas sekoitin ja maistelin, maustoin suolalla ja pippurilla. Käyttämäni ranskalainen voi on aika suolaista, joten lisää suolaa tarvittiin vain pieni ripaus. 

Jaoin risoton annosastioihin, nostelin päälle kumpaankin neljä esikypsennettyä, lämpimänä pidettyä parsanuppua, loput parmesaaniraasteet ja vielä vähän pippuria. Oli muuten rakenteeltaan aivan just eikä melkein tämä risotto, tiedä vaikka Gordonkin olisi syönyt, jos olisi sattunut paikalle. 

Giro d’Italiassa oli siis neljästoista etappi ja siinä tehtiin paidanvaihto-operaatio. Jo toisen etapin tässä kisassa onnistui voittamaan nuori Nico Dentz ja pääjoukon oltua ilmeisen löperö, sai pinkin paidan itselleen Bruno Armirail, toisena on alle kahden minuutin päässä Geraint Thomas ja kolmantena Geraintista kahden sekunnin päässä Primoz Roglic. Ilmeisesti kyse oli tarkoituksellisesta paidan luovutuksesta, ajatellaan, että ottakoon nyt päiväksi tuon ja olkoon tänään muodollisuuksissa kaksi tuntia pitempään, kun itse pääsee jo lepäämään. Huomenna vielä ajetaan ja sitten on maanantaina toinen lepopäivä.

Makkarapastaa helatorstain ruuhkien jälkeen

Tänään opimme hyödyllisen läksyn Ranskasta, täällä helatorstai tosiaankin tarkoittaa sitä, että ihmiset lähtevät liikkeelle ja pakkautuvat rannikolle ja saarille. Huomasimme jo aamulla kahdeksan jälkeen, että leirialueen portilla oli jonossa useita saapuvia seurueita odottamassa respan avautumista ja kun yhdeksän jälkeen lähdimme matkaan, näimme että saarelle päin oli todellinen hyökyaalto autoja, henkiläautoja, matkailuautoja, matkailuvaunuyhdistelmiä, aivan yhtenä jonona. Sama jatkui La Rochellen ohitukseen asti, sen kohdalla on toinen suurehko lomasaari ja liittymät saarelle päin olivat tukossa valtatiellä asti. Me ajoimme vastakarvaan itsiämme onnitellen, mutta pieni pelko takalistossa, sillä meillä ei ollut Noirmoutierin saarelle varausta tutulle leirialueelle. Päätimme, että jos samanlainen kansainvaellus alkaa näkyä ennen saarelle ajoa, vaihdamme suunnitelmaa ja pysymme mantereella. 

Ruuhkaa ei ollut ennen kuin sitten leirialueen portilla, siellä oli heti vastassa COMPLET-ilmoitus, jonka ymmärsimme tarkoittavat täyttä mestaa. Viereisellä alueella oli sama homma. Niinpä käänsimme CampaAdrian nokan kohti mannerta ja päätimme, että kysymme vielä kahdelta alueelta ennen kuin luovutamme. Mutta ei tarvinnut luovuttaa, pääsimme Les Oncheresin kylän ekana vastaantulleelle alueelle ja täällä olemme nyt sitten kolme yötä. On muuten ihan turkasen mutkikas alue, mäkinen ja mutkainen ja piti oikein kahdella hengellä suunnistaa Tiimarilasit päässä, että löysimme paikkamme. Ei tämä mikään unelmapaikka ole, mutta olemmepa saarella ja hintakin oli edullisen puoleinen. Rannalle ei ole pitkä matka ja saaren pääkaupunkiin pyöräiltävä matka. 

Ruokana meillä oli ranskalais-italialaista fuusioruokaa, sillä mieleni alkoi tehdä makkarapastaa, mutta makkarat olivat turkales sentään ranskalaisia. Tämä oli aivan oma keitokseni, mutta siinä oli pastaa, mozzarellaa, tomaattia ja parmesaania raakamakkaran lisäksi, joten minusta tässä oli suorastaan pursuen italialaisuutta. Ja basilikaa, ei unohdeta sitä. 

Pastaa raakamakkaralla ja mozzarellalla

• 3 dl pientä simpukkapastaa
• kunnolla suolattua vettä pastan keittämiseen
• 3 ranskalaista raakamakkaraa paloihin leikattuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli
• 1 punainen tomaatti
• 10 minimozzarellapalloa
• raastettua parmesaania (oli noin viiriäisenmunan kokoinen pieni pala jäljellä)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa

Laitoin pastat kiehumaan ja silppusin sipulin ja leikkasin tomaatin kuutioiksi. Leikkasin makkarat saksilla suupalan kokoon. Kuumensin pannulla pienen lorauksen oliiviöljyä ja kuullotin siinä hetkisen sipulia, lisäsin mukaan tomaattikuutiot. Laiton sipulit ja tomaatit kannen alle pieneen astiaan odottamaan. Annoin sitten pannun Antille ulos ja hän paistoi makkarapalat ulkona Campingazilla kypsiksi.

Pasta oli sopivasti kypsää samaan aikaan kuin makkarapalatkin. Kaadoin keitinveden pois ja sekoitin pastaan sipulin, tomaatin ja makkaranpalat, ripautin sekaan hieman suolaa ja pippuria. Annoksiin laitoin vielä mozzarellapallosia, parmesaaniraastetta ja basilikanlehtiä. Oli hyvä ja nopea ateria päivänä, jona istuimme autossa tavallista enemmän ja vähän jännitti minne joutuisimme.

Giro d’Italian 12. etappi oli paljon nousuja ja laskuja sisältävä ja ehdimme katsoa sitä tabletin mobiilidatan kautta noin 25 viimeistä kilometriä. Hatka pysyi johdossa loppuun asti ja Nico Dentz oli nopein, ymmärtääkseni tämä oli hänen ensimmäinen Giro-voittonsa, ellei jopa ensimmäinen ammattilaisvoittonsa. Kokonaiskilpailussa johdossa jatkaa Geraint Thomas ja toisena on suosikkini Primoz Roglic.