Mobilerisotto lohen kaverina

Olemme edelleen reissussa, jolloin kokkaamisessa on tiettyjä rajoituksia. Mutta ei sen pidä antaa rajoittaa, jos haluaa risottoa. Meillä oli pari pientä palaa lohta ja muutama parsa, joten niistä sitten päivällinen kahden kokkaajan taktiikalla, toinen sekoitti risottoa CampaAdriassa ja toinen paisteli kalan ja lisäkkeet ulkona, sillä CampaAdriassa ei kalaa paisteta sisällä. 

Parsarisottoa, lohta ja tomaattia kahdelle leiriolosuhteissa

Risotto

• 2 keväsipulia silppuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 dl risottoriisiä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 l kasvislientä
• 2 rkl voita
• 1 dl parmesaaniraastetta
• suolaa ja pippuria
• 10 parsaa (nuput erikseen ja varsia pari kourallista ohuiksi paloiksi leikattuna)

Risoton osaan jo tehdä ilman ohjetta, melkein voisin mennä kokkaamaan sitä johonkin kilpailuun. Tosin sillä kertaa se varmasti menisi pilalle. Kuumensin vettä ja kasvifondia liemeksi pieneen matkakattilaan. Toisessa matkakattilassa kuumensin oliiviöljyn ja kuullotin ensin siinä sipulisilppua hetkisen ja lisäsin sitten riisin. Varoin polttamasta riisiä. Lisäsin mukaan valkoviinin. Sekoittelin herkeämättä. Kun viini oli imeytynyt riisiin, aloin lisätä lientä kauhallinen kerrallaan. Aina kun yksi kauhallinen oli imeytynyt riisiin, lisäsin seuraavan. Maistelin välillä riisin kypsyyttä. 

Kun riisissä oli vielä vähän puruvastusta, lisäsin parsaviipaleet, lientä ja muutaman minuutin kuluttua voin ja parmesanin. Suolaa ja pippuria ja maistelua. Kansi kattilan päälle ja katsomaan miten ulkokokki pärjäsi omassa osuudessaan.

Lohta, tomaatti ja parsannuppuja pannulla

• 2 pientä annospalaa nahatonta lohta
• 2 rkl vihreää pestoa
• suolaa ja pippuria
• 6 pientä tomaattia puolikkaiksi leikattuina
• 10 parsan nuppua
• 1 tl oliiviöljyä
• 1 tl voita

Olin ottanut valmiiksi paperilautaselle sulatetut lohipalaset, ne ovat noin 100 gramman painoisia siistejä paloja, ostamme niitä marketeista matkaruoaksi silloin tällöin. Kuivasin kalapalat ja heti sen jälkeen kastelin ne vihreään pestoon, ripotin myös suolaa ja pippuria päälle. Paistinpannulle laitoin valmiiksi ihan vähän oliiviöljyä ja voita. Kun risotto oli melkein valmista, Antti meni ulos paistamaan kalan Campingazilla. Hän laittoi kuumalle pannulle kalapalat keskelle ja niiden viereen eri puolille parsanuput ja tomaatit. Hän paistoi lohta noin 2 minuuttia jokaiselta puolelta, palaset sai kätevästi kyljelleenkin. Koska minun piti tietysti mennä pätemään, kävin mittaamassa kalan sisälämpöä juuri, kun Antti arveli kalan olevan valmista. Mittasin sisälämmöksi 55 astetta, eli just passeli. 

Annokseen jaoin risoton kahdelle lautaselle ja parsanuput risoton päälle. Viereen asettelin lohipalat ja tomaatit. Vielä pikkuisen pippuria ja tuoretta basilikaa. Jos nyt kehtaa ihan vähän kehua itseään, niin olipa hyvä päivällinen!

Giro d'Italiassa oli aika kurja ajopäivä, alussa oli paha kolari, jonka seurauksena kisa pysäytettiin puoleksi tunniksi ja ehkä juuri sen takia ajajat osuivat loppumatkalla pahaan sadesateeseenkin. Aika moni joutui keskeyttämään ja muutama jatkamaan kolaripaikalta ambulanssilla. Voittajaksi kuitenkin leipoutui Victor Campenaerts ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Egan Bernal.  Huomenna on kauhea vuorietappi, ihan hirveä. Ylihuomenna on sitten toinen lepopäivä. 

Tänäänkin katsoimme kirkkoja, jopa enemmän kuin tähän alla olevaan kuvaan mahtui. Ei satanut koko päivänä. Aamuisin tosin ei ole kaikkein paras kuvata kirkkoja, mahtavatko ne olla yleisestikin sijoitettu niin, että pääovi on ilta-aurinkoon päin?

Pestomarinoidut kampasimpukat ja tiikeriravut

Eilinen ossobuco piti nälkää niin, että tänään ei voinut ajatellakaan lihan syömistä. Niinpä kauppareissulta hommasimme kampasimpukoita ja tiikerirapuja ja grillasin ne nopeasti pienikokoiseksi päivälliseksi. Antti söi alkupalaksi kaksi osteria. Ostimme niitä kolme, yksi avautui ihan suosiolla, toinen pisti vastaan ja kolmas protestoi haisemalla pahalta, joten hän söi vain kaksi, minä katsoin. 

Pestomarinoidut kampasimpukat ja tiikeriravut

• 9 kampasimpukkaa (sen verran pakastepakkauksessa oli)
• 2 rkl vihreää pestoa
• 8 tiikerirapua
• 2 rkl punaista pestoa
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta persiljaa
• oliiviöljyä

Kuivasin kampasimpikat ja tiikeriravut. Sekoitin kampasimpukoihin vihreää pestoa ja rapuihin punaista pestoa ja annoin niiden marinoitua puolisen tuntia. Kun Antti oli syönyt osterinsa ja minä katsonut syömistä, kuumensin ulkona grillin sivupolttimolla grilliparilan. Lurittelin parilalle hieman oliiviöljyä ja kun se oli kuuma, nostelin toiseen päähän kampasimpukat ja toiseen päähän tiikeriravut kypsymään. Se kävi nopeasti, melkein samantien sai kääntää kummatkin toiselle kyljelleen. Tarjoiluun silppusin päälle tuoretta persiljaa.

Lisänä

• 40 g voita
• 1 valkosipulinkynsi
• ruohosipulia
• 1 tl sitruunamehua
• 1 rkl oliiviöljyä
• patonkia viipaleina

Laitoin Bamixin pieneen leikkuriin kuoritun valkosipulinkynnen, voin kuutioina, sitruunamehun ja oliiviöljyn ja suurruuttelin tasaiseksi. Paahdoin patonkiviipaleet paahtimessa ja laitoin kuumaa leipää ja kunnolla valkosipulista voita simpukoiden ja rapujen kaveriksi. Uskomatonta, miten täysi vatsa tuli neljästä kampasimpukasta ja samasta määrästä tiikerirapuja. 

'

Giro d'Italian seitsemäs etappi oli taas kirimiesten unelmapätkä. Peter Selinin ääni kyllä veteli viimeisiä. Pelkään, että huomenna hänen äänensä on pois kokonaan, toivon pikaista paranemista. Onneksi Kimmo Kananen, kommentaattorivieras oli hyvä puhumaan ja saattoi auttaa hyvin Peteriä pitkän etapin aikana. Massakirin nopein oli jo toisen kerran tässä kisassa Caleb Ewan ja Attila Valter piti kokonaiskilpailun ykköspaikan itsellään. 

Katkarapukaksikko

Viimeiset tomaatinkukat

Tänään meillä oli suuria katkarapuja kahdella tapaa, italialaisittain ja espanjalaisittain tietysti, koska kummassakin maassa ajetaan Grand Touria. Italilaisittaisiin tehtyihin otin ohjeen täältä ja espanjalaisittain täältä. Raaka-aineet hommasin Citymarketista, paketin raakoja, isonpuoleisia kuorellisia katkarapuja, noin 25-30 kpl, joista puolet viherrytin ja puolet punastutin. 

Italialaiset pestokatkaravut

• kuorimattomia, raakoja katkarapuja
• vihreää pestoa (Lidlin valmista pienessä muovipurkissa, kylmähyllystä)

Tämä oli niin yksinkertainen ohje, että ehtii kiireemmässäkin. Mutta jos aikaa on, voi rapuja marinoida pestossa muutaman tunnin, jopa yön yli. Sulata ravut ja kuori ne, poista suoli, jätä kuivahtamaan paperin päälle hetkeksi. Sekoita rapuihin pestoa ja jätä ne marinoitumaan ainakin puoleksi tunniksi. Liota puisia varrastikkuja vedessä puolisen tuntia. Jos käytät metallisia, ei niitä tarvitse liottaa (oho, eikö). Pujota ravut vartaisiin ja grillaa rapuja pari  minuuttia  puoleltaan, kunnes ne ovat kauniin värisiä. 

Espanjalaiset valkosipulikatkaravut

• kuorimattomia, raakoja katkarapuja
• valkosipulin kynsiä
• sipulia
• oliiviöljyä
• chilihiutaleita
• pimentonia
• persiljaa

Ei ole vaikeaa tämäkään, mikäs sen kivempaa. Sulata ja kuori ravut, poista suoli, jätä kuivahtamaan paperin päälle. Silppua sipuli ja valkosipuli, määrät sen mukaan, minkä verran sinulla on rapuja, niiden on tarkoitus saada kunnon sipuli- ja valkosipulikylvetys. Kuumenna pannulla iso loraus oliiviöljyä ja laita sipuli ja valkosipuli sinne kypsymään, sekoittele koko ajan ja varo polttamasta sipuleita. Lisää pannulle chilihiutaleet ja ripaus pimentonia ja sekoita taas. Kaada mukaan ravut ja sekoita taas. Kun ravut muuttavat värinsä kauniin punerviksi, ne ovat valmiita. Öljyä kuuluu olla mukana hyvä määrä, että siinä on hyvä dipata leipää. Sirota päälle vielä vähän lisää pimentonia ja persiljaa. 

Tein nämä molemmat yhtä aikaa ja söimme niitä katsellessamme vuorotellen Giroa ja Vueltaa. Kummassakin oli mäkiset etapit. Onneksi meillä on katsojinakin kykyä vaihtaa kisasta toiseen aivan lennosta, emme useinkaan olleet eri kilpailun parissa kuin oikeasti olimme. Kummatkin ravut olivat hyviä, en osaa sanoa kummasta pidin enemmän. Pienissä kupeissa oli tarjolla myös vihreää pestoa ja aiolia. Valkosipulileipä toimi mainiona avittajana, siihen oli hyvä imeyttää espanjalaisten katkisten liemi. 

Girossa oli kaunis sää ja voittajaksi ajoi hienosti eilisen toiseksi tullut, australialainen NTT-tallin Ben O'Connor. Kokonaiskilpailua johtaa yhä Joāo Almeida. Olipa kiva nähdä miten irtiotosta voiton sai hän, joka ei eilen ihan yltänyt voittoon. Niin iloinen ilme voittajalla. 

La Vueltassa oli vielä 52 km maaliin, kun Girossa kisa oli lopuillaan. Peter Selin jatkoi sukkana selostamista, arvostan tuollaista. Jossain vaihetta kisaa tiellä oli irrallaan lauma hevosia, mistähän ne sinne putkahtivat, onneksi kukaan ei ilmeisesti törmännyt niihin. Voittajaksi ajoi Movistarin Marc Soler ja kilpailun johdossa, punaisessa paidassa jatkaa Primoz Roglic. 

Myskikurpitsakeitto ja pestopuustit

Tässä ei ole mitään uutta, olen tehnyt tätä keittoa aikaisemminkin ja olen tehnyt näitä puustejakin aikaisemmin, mutta sain niin kauniita kuvia annoksista, että teen kuitenkin pienen postauksen. 

Myskikurpitsakeitto

• 1 myskikurpitsa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• timjamia
• 1 dl kermaa
• 2 dl vettä
• 1 rkl voita
• timjamia
• 5 ultraohutta purjoa
• syötäviä kukkia, orvokkeja ja kurkkuyrttiä

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Halkaisin kurpitsan ja raaputin siemenet pois. Leikkasin puolikkaat noin neljän sentin viipaleisiin. Laitoin viipaleet uunipellille, lurittelin paloille oliiviöljyä ja maustoin palat suolalla ja pippuria.

Paistoin paloja uunin keskikorkeudella 45 minuuttia ja jätin palat sitten uuniin pelille jäähtymään pariksi tunniksi, koska minulla oli jotain muuta tekemistä.

Kun palasin ruoanlaittoon, otin pellin uunista ja raaputin pehmeän kurpitsan blenderin kannuun. Lisäsin kannuun kermaa ja käytin konetta kohtuullisella nopeudella niin, että kurpitsasta tuli sileää massaa. Ohensin seosta vielä vedellä jonkun verran. Kaavin keiton kattilaan ja lisäsin mukaan ruokalusikallisen voita. Kun keitto oli kuumaa, maistelin sitä ja lisäsin vielä pippuria ja suolaa. 

Annoksen päälle laitoin pannulla  voinokareessa paistettua purjoa ja pihalta poimittuja orvokin ja kurkkuyrtin kukkia ja timjamia. Pihan viljelysten purjot olivat tosiaan aivan lyijykynää ohuempia hoikkiksia, käytin ne kaikki, koko sadon tähän ruokaan! 

Pestopuustit

• 2,5 dl vettä
• 25 g hiivaa
• 1 tl suolaa
• 0,5 dl avokadoöljyä
• 4 dl vehnäjauhoja
• 1 dl vihreää pestoa
• 2 dl raastettua parmesania
• oliiviyrttiä

Murustelin hiivan yleiskoneen kulhoon ja kaadoin kädenlämpöisen veden mukaan. Vispilöin sen verran, että hiiva liukeni. Lisäsin mukaan suolan ja öljyn ja puolet vehnäjauhoista. Kone vaivasi taikinaa pari kolme minuuttia ja sitten lisäsin loput jauhoista. Kone vaivasi taikinaa vielä kymmenisen minuuttia. Sinä aikana taikina kiertyi vatkaimen ympärille, mutta kun sammutin koneen, taikina irtosi hyvin koukusta. Jätin taikinan kohoamaan kulhoon noin puoleksi tunniksi. 

Kuumensin uunin 220 asteeseen. Otin esille uunipellin ja asetin sille leivinpaperin. Kumosin taikinan jauhotetulle leivinlaudalle ja kaulitsin sen mahdollisimman neliönmuotoiseksi levyksi. Levitin taikinalle pestoa, oliiviyrttiä ja raastettua parmesania.

Käärin taikinalevyn rullalle ja leikkasin rullan noin kolmen sentin paloihin, jotka nostin uunipellille kohoamaan. Kohotin puusteja noin puoli tuntia, oli vähän kiire mukamas. Paistoin puusteja noin 25 minuuttia. Söimme ne sievän kukkaisen keittomme kaverina. 

48 tunnin marinointi

Aloitimme ruoanteon jo perjantaina sillä mielin, että syömme ruoan sinä päivänä. Laitoimme marinadiin pulleita broilerin fileitä ja vakumoimme astian. Pieni flunssanpoikanen yritti päälle, eikä tehnyt mieli syödä mitään. Niinpä jätimme vakuumirasian jääkaappiin seuraavaa päivää varten. Usein marinointiaika jää vähän lyhyeksi, vaan eipä tällä kertaa. Eilen sitten flunssa oli jo keskikokoinen ja vielä vähemmän teki mieli ruokaa. Kääntelimme vakuumiastiaa ja tuumimme, että olkoon vielä seuraavaan päivään, eihän se nyt voi muuta kuin marinoitua lisää tai mennä huonoksi, kai sen huomaisi rasiaa avatessa. 

Tänään sitten oli syötävä, oli nälkä tai ei ja avasin perjantaista vakuumissa marinoituneiden broilerinfileiden laatikon. Pyysin Anttia haistelemaan, sillä minulla ei juuri nyt ole kovin hyvä hajuaisti. Ihan hyvä tuoksu sieltä rasiasta tuli ja valmistin fileet loppuun. 

Hirveän kauan marinoidut, täytetyt broilerinfileet

• 3 broilerin rintafileetä
• 1 appelsiinin mehu
• pari lorausta oliiviöljyä
• 2 pientä valkosipulinkynttä
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia, rosmariinia, basilikaa ja persiljaa
• kuivattua tomaattimurua
• 1 tl tomaattietikkaa (sitä Muttia)
• 1 pallo mozzarellaa
• 3 tl punaista pestoa
• 6 basilikanlehteä
• 6 viipaletta italialaista ohutta kinkkua
• 1 rkl voita ja toinen oliiviöljyä
• salaatinlehtiä
• pieniä luumutomaatteja
• 1 pallo mozzarellaa
• pippuria
• oliiviöljyä

Sekoitin marinadin broilerille, siihen tuli appelsiinimehua, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, raastettua valkosipulia ja paljon silputtuja yrttejä. Leikkasin broilerinfileisiin taskumaisen viillon. Nostin lihapalat marinadiin, pyörittelin niitä niin, että ne olivat yltympäriinsä marinadissa. Vakumoin rasian ja laitoin sen jääkaappiin, tosiaan vähän pitemmäksi aikaa kuin aluksi olin ajatellut. 

Tänään viimein otin broileripalat pois marinadista. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Täytin fileissä olevat taskut punaisella pestolla, mozzarellaviipaleilla ja basilikalla ja käärin fileet ohueen kinkkuun. Sidoin paketit paistinarulla. Kuumensin pannua ja sillä voita ja lorauksen oliiviöljyä. Paistoin kinkkuun peitettyjä fileitä molemmilta puolin pari kolme minuuttia ja nostin sitten paketit uunivuokaan vierekkäin. Kypsensin fileitä sen aikaa, että suurimman paketin sisälämpötila oli 75 astetta. Nostin vuoan pois uunista ja nostin isoimman fileen leikkuulaudalle lepäämään. 

Lepuutuksen aikana sommittelin vadille salaatinlehtiä, puolitettuja luumutomaatteja ja pallon mozzarellaa revittynä, luritin päälle hieman oliiviöljyä ja kiersin pippuria pinnalle. Poistin paistinarut broilerinfileestä ja leikkasin fileen viipaleiksi. Ruokahalun ollessa hieman kadoksissa yksi iso filee ja salaatti riitti meille kahdelle päivälliseksi oikein hyvin. Olipa muuten mureaa broileria, ihan varmasti kunnolla marinoitua! Pelkäsin, että valkosipuli alkaisi maistua tunkkaiselta, mutta onneksi ei. Kahdesta pienemmästä fileestä otin myös paistinarut pois ja kehittelen niistä huomenna jotain ruokaa, jos tekee mieli syödä. 

Galette Hannelen tapaan

Näin Kokit ja potit-blogissa ihastuttavan antipasti-galetten ohjeen muutama päivä sitten. Se näytti juuri sellaiselta, johon olisi hyvä lopettaa tämän vuoden ranskalaisen ruoan haasteemme. Sää jatkuu lämpimänä, eikä ruokahalua ole juuri ollenkaan, mutta tällaisen kaunokaisen tahdoin kuitenkin toteuttaa niistä raaka-aineista, joita kotoa sattui löytymään.

Antipasti-galette

Pohja

• 1,5 dl vehnäjauhoja
• 1,5 dl ruisjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa (voisi jättää pois)
• 100 g kylmää voita
• 3 rkl turkkilaista jogurttia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää mukaan pieniksi paloiksi leikelty kylmä voi. Nypi voi jauhoihin niin, että seos muistuttaa hiekkaa. Lisää mukaan jogurttia ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jos koostumus ei meinaa asettua taikinaksi, voit lisätä pienen tilkan vettä. Laita taikina jääkaappiin peitettynä ainakin tunniksi. 

Täytteet

Paistettavat

• vihreää pestoa
• luumutomaatteja
• mustia oliiveja

Paistamisen jälkeen

• marinoitua mozzarellaa
• oliivi- ja viinirypäleensiemenöljyä
• baslikaa ja timjamia
• suolaa ja pippuria (taas suolan voisi jättää pois)
• puolikkaan limen mehu ja kuorta raastettuna
• kirsikkatomaatteja
• ohuita viipaleita salamia
• kapriksia
• basilikaa

Sekoita mozzarella marinadin ainekset, öljyt, suola, pippuri, limen mehu ja kuoriraaste ja revi mozzarellapallo mukaan, sekoittele. Jätä maustumaan tunniksi tai pariksi. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita uuniin pelti kuumenemaan mukaan. Kaulitse pohja leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi, käytä hieman jauhoja apuna, mikäli taikina meinaa olla tarttuvaista. 

Levitä pohjalle vihreää pestoa ja viipaleiksi leikatut tomaatit, jätä muutama sentti reunoilta ilman täytettä. Jos haluat, laita muitakin täyteaineita jo tässä vaiheessa, vaikka oliiveja. Käännä taikinan reunat täytteen päälle ja nipistele reunoja hieman, etteivät ne aukea uunissa. Siirrä galette papereineen päivineen kuumalle uunipellille ja paista noin 25-35 minuuttia, kunnes reunat ovat kauniin ruskeat ja täytteet näyttävät hyviltä. 

Anna galetten jäähtyä ja lisää pinnalle mieluisia täytteitä, meillä oli marinoitua mozzarellaa, kapriksia, kirsikkatomaatteja ja oikein ohuiksi viipaleiksi leikattua salamia. Olipa kiva hellepäivän ruoka! Mozzarellan limemarinointi oli todella onnistunut ja hauskasti salamista tuli sydämen muotoisia paloja.

Tour de Francen viimeinen etappi oli perinteiseen tapaan seremoniallinen, eikä siinä enää kärjen tilanne muuttunut. Vain viimeiset kierrokset Pariisin keskustassa ajettiin kilpaa, etapin luonne vaihtui juhlinnasta kirimiesten kamppailuksi. Tosin tänä vuonna kirimiehiä ei ollut mukana alunalkaenkaan kovin paljon ja heistä suurin osa keskeytti tai jäi aikarajan taakse kilpailun kuluessa. Mutta kyllä tästäkin kirikamppailu saatiin aikaan. Norjalainen Alexander Kristotoff voitti.

Vaikkei Geraint Thomas olekaan suosikkini, olen silti ihan tyytyväinen hänen kokonaiskilpailun voittoonsa. Tähän pätee sama ajatuskuvio, jossa kateellinen ihminen ilahtuu yhtä paljon siitä, että joku menettää jotain kuin siitä että itse saa jotain lisää. Nyt CampaKeittiö jää haastevapaalle muutamaksi viikoksi ennen La Vueltaa, vuoden kolmatta suurta ympäriajoa. Toivottavasti tänä vuonna saamme toteutettua espanjalaista ruokahaastetta viime vuotista paremmin. Olimme silloin Espanjassa pari viikkoa ja siitä suuren osan ajasta kipeinä, joten söimme hyvin vähän ja kokkasimme vielä vähemmän. Sitä pohjanoteerausta ei ole vaikea parantaa. 

Purkin- ja pussinpohjat käyttöön - erittäin sekalainen salaatti

Koitan olla menemättä kauppaan vain yhden pienen asian takia, sillä sen tehdessäni palaan usein ainakin kahden ruokakassin takia. Jos tarvitsisin vain yhtä raaka-ainetta ruokaan, voin yrittää korvata sen jollain muulla ja siirtää kauppareissua ainakin seuraavaan päivään. Tänään se onnistui, sillä kaikenlaista pientä käytettävää löytyi, kun sukelsin jää- ja kuivakaappien uumeniin.

Sekalainen salaatti kahdelle

Marinoidut sipulit salaattiin

• 2 pienehköä punasipulia
• 0,5 dl siiderietikkaa (punaviinietikka oli loppu)
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 tl sokeria
• ripaus suolaa

Kuori sipulit ja siivuta ne mandoliinilla tai veitsellä oikein ohuiksi viipaleiksi. Sekoita etikka, öljy, suola ja sokeri ja kääntele sipuliviipaleet seoksessa. Jätä maustumaan niin pitkään kuin ehdit, jopa yön yli.

Muut salaatin tykötarpeet

• 100 g fetaa
• 150 g pientä kuviopastaa
• 1 pieni tetra suuria valkoisia papuja
• pussin pohja mustia kivellisiä oliiveja
• 10-15 kirsikkatomaattia
• 10 cm pätkä kurkkua
• 1 pieni punainen, keltainen ja oranssi paprika (sellaisia suippoja)
• kourallinen salaatinlehtiä
• tuoretta basilikaa ja timjamia
• oliiviöljyä
• 2 rkl vihreää pestoa
• puolen sitruunan mehu
• pippuria

Keitä pasta väljässä vedessä kypsäksi ja kaada siivilään. Kumoa pasta tarjoilukulhoon ja sekoita siihen oliiviöljyä ja pestoa, jätä jäähtymään. Sillä välin leikkaa tomaatit, kurkku ja paprikat paloihin ja valuta tetrapavut. Pilko feta ja revi salaatti paloiksi. Kun pasta on jäähtynyt, sekoita siihen ensin marinadista nosteltu sipuli, oliivit ja pavut. Sitten lisää mukaan tomaatit, kurkku ja paprikat, sekä salaatti. Viimeiseksi sekoittele mukaan feta ja tuoreet yrtit. Purista päälle sitruunamehua ja maistele onko suolaa tarpeeksi, fetan suolaisuus usein riittää, mutta pippuria salaatti vielä kaipaa. Tarjoa tuoreen leivän kanssa. Minä leivoin pienen aurinkoleivän, johon käytin jauhopussien loppuja, sinne meni niin vehnää kuin ruistakin. 

Parsakääröt

Pakastimen aarteiden käyttö on aina suotavaa, yksi paketti voitaikinalevyjä tuli käytetyksi, kun askaroin parsakääröjä. Minulla oli kuusi vihreää parsatankoa ja purkinpohja punaista pestoa, samoin pikkupala pecorinoa. Näistä sain jo aikaan italiaan vivahtavan alkupalan. Siihen olisi pitänyt laittaa myös prosciuttoa (jota meillä jopa oli), mutta jotenkin vain unohdin sen. Ihme juttu, pitäisi lukea ohjeet paremmin. 

12 parsakääröä

• 6 voitaikina levyä
• 6 vihreää tankoparsaa
• punaista pestoa
• pecorinoa
• 1 kananmuna
• (6 viipaletta prosciuttoa jos muistaa)

Sulata voitaikinalevyt ja kuumenna uuni 220 asteeseen. Kaulitse levyjä sen verran pitemmäksi, että saat leikattua siitä kaksi samankokoista neliötä. Sivele hieman pestoa taikinalevyille ja raasta juustoa pinnalle. Leikkaa parsat pitkittäin kahtia. Tässä kohtaa prosciutto kannattaa muistaa ja leikata kinkkuviipaleet kahteen palaan. Aseta halkaistut parsat kinkun päälle nuppupäät eri suuntiin ja kääri kinkku parsojen ympärille. Aseta kinkkurullat kulmittain voitaikinapalalle niin, että parsanuppujen päät ovat taikinan kulmia kohti. Kääri voitaikinalevy rullalle ja paina sivusta kiinni niin, että rulla pysyisi toivon mukaan uunissa kiinni. Voitele rulla kananmunalla. Paista noin 15 minuuttia. Minä pöhkö siis unohdin kinkun kokonaan, kun samaan aikaan tein tapani mukaan montaa muuta asiaa. Mutta kyllä nämä rullat näinkin maistuivat. Osa aukeni vähän uunissa, mutta niin minulle käy aina joulutorttujenkin kanssa.

Giro d'Italian kahdestoista etappi ajettiin taas suureksi osaksi vesisateessa. Philip Gilbert voitti etapin ja ilokseni toiseksi tuli Alberto Contador. Hän sai kuusi hyvityssekuntia ja kun Fabio Aru putosi lopussa hänen kelkastaan, on Aberton kokonaiskilpailun johto hieman parempi, 17 sekuntia. 

Tänään ei ollut näin kaunis sää, mutta Midnight Hawksit saivat silti lennettyä Ilmailusta ammatti-tapahtumassa.

Pestoleipä versio 2

Leipätilanne oli hieman heikoissa kantimissa tänään aamiaista ajatellen, joten etsin leipäohjetta jo ennen seitsemää. Löysin mukavalta näyttävän ohjeen A Dutchie Baking-blogista, jossa oli elokuussa tehty hauskannäköistä pestoleipää. 

Tomaattipestoinen kierreleipä

Taikina

• 300 g vehnäjauhoja
• 6 g kuivahiivaa (käytin 7 grammaisen pussin)
• 6 g suolaa
• 15 g sokeria
• 0,5 dl huoneenlämpöistä maitoa
• 1 dl lämmintä vettä
• 20 g pehmeää voita
• 1 kananmuna
• (oliiviöljyä kohotuskulhon öljyämiseen)

Täyte ja päälle

• 3 rkl punaista tomaattipestoa
• 1 kananmuna voiteluun (loppu johonkin muuhun käyttöön)
• kurpitsansiemeniä

Mittaa jauhot kulhoon ja kerää sinne hiiva, suola ja sokeri. Sekoittele ainekset sekaisin. Lisää mukaan pehmeä voi, kananmuna ja nesteet. Vaivaa taikina joustavaksi palloksi, se vie aika monta minuuttia, mutta taikina kyllä antautuu lopulta. Amerikkalaisilla on tapana öljytä kohotuskulho, mutta minä en siitä perusta. Tulee vaan lisää tiskiä, jos pitää taikinaa siirrellä kulhosta toiseen tai pestä välillä. Peittele kulho kertakäyttöisellä suihkumyssyllä, kelmulla tai kostella liinalla. Anna taikinan nousta ainakin tunti. 

Minä kävin aamulla lenkillä taikinan kohoamisen aikana ja olisin voinut tehdä pitemmänkin lenkin, sillä taikina nousi aika laiskasti. Annoin sille vielä kolme varttia lisäaikaa.

tästä meni Nannan kaveri tai kaksi

Jaa kohonnut taikina kahteen yhtäsuureen osaan. Kauli ne jauhotetun leivinpaperin päällä pyöreähköiksi levyiksi. Minun lettuseni eivät olleet pyöreää nähneetkään. Ota vaikka mikrokuvulla pieni painojälki taikinaan, tai muulla mahdollisimman isolla muotilla, jotta voit leikata levyt pyöreiksi, jos olet samanlainen käpälä kaulimaan kuin minä. Jämäpalat voi vielä puristella yhteen ja tehdä niistä jonkunlaisen tähdenlentoleivän uuniin. 

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Levitä toiselle taikinapyörylälle punaista pestoa tai jotain muuta, mitä mielesi tekee, ei ehkä kuitenkaan vaikka wasabia kovin tuhdisti. Jotain juustoakin voisi raastaa mukaan. Jätä kiekon reunoille noin sentin verran puhdasta taikinaa. Minä en muistanut, vaan suttaisin pestoa melkein reunoille asti. Nosta toinen taikinalevy ensimmäisen päälle ja puristele reunoja yhteen. Paina keskelle taikinalevyjä painauma juomalasilla tai stanssilla. Leikkaa sitten taikinapyörällä tai veitsellä reunaosa ensin neljään yhtä suureen osaan. Sen jälkeen leikkaa kukin sektori vielä neljään tai viiteenkin osaan. Kierrä jokaista taikinasuikaletta kolme kierrosta samaan suuntaan. Voitele leivän pinta kananmunalla ja ripottele keskusympyrän päälle unikonsiemeniä, kuten alkuperäisohjeessa, tai kurpitsansiemeniä, kuten minä. En tykkää niin paljoista unikonsiemenistä. Leivän voi antaa vielä kohota hetkisen, minä laitoin se uuniin heti, kun sain kaiken nypertelyn tehtyä.

Paista leipää noin 20 minuuttia, kunnes sen pinta on kauniin värinen. Se maistuu hyvältä sellaisenaan, tai sille voi sipaista vielä hieman voita tai tuorejuustoa. Voisi olla kiva noutopöydässä, paloja on helppo kieräyttää irti leivästä. 

Pestoleipää töissä

Pestoleipä

• 0,5 l vettä
• 1 pussi kuivahiivaa
• 1 tl suolaa 
• 1 rkl hunajaa
• 1 dl vihreää pestoa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• noin 600-700 g vehnäjauhoja

Sekoita kaikki ainekset löysähköksi taikinaksi, jonka jätät kokoamaan peitettynä noin 45 minuutiksi. Kuumenna uuni 225 asteeseen ja muotoile leipä leivinpaperille pyöreäksi palloksi. Painele pallo vähän litteämmäksi ja tee siihen viiltoja terävällä veitsellä, 12 palaan vaikka. Paista noin 25 minuuttia.

EDIT 17.9.2014 klo 22.00 korjasin suolan määrän, olin laittanut aluksi 1 rkl, mikä on liikaa, 1 tl riittää!

Keittiöpeikon kesytys - polenta

Jotkut ruokalajit tai -ainekset ovat keittiöpeikkoja. Niitä välttelee vuosia (lue:vuosikymmeniä, tosin muutamat ensimmäiset ovat usein menneet autuaan tietämättömyyden vallassa) sekä omassa keittiössä, että tilaamasta ravintolassa. Niistä on saattanut nähdä hyviä kuvia ja ihailla tv-kokkien luomuksia, kuulla toisten kotikokkien kertovan kuinka alvariinsa niitä heillä syödään, muttei sittenkään itse kokeile. Ei niiden tarvitse olla edes kovin ihmeellistä, harvinaista, vaikeaa, kallista tai uskaliasta. Kuten nyt vaikka polenta.

En voi selittää järkisyillä epäluuloani polentaa kohtaan. Se ei näytä vaaralliselta tai tuoksu voimakkaasti, se ei ole luontojaan myrkyllistä ja vaadi sen vuoksi erityistoimia tullakseen syömäkelpoiseksi. Sen hankkimiseen ei tarvita lupia eikä ole olemassa erityistä polentasesonkia. Ei tarvitse odottaa, että nyt se kotimainen polenta viimein on kaupoissa ja voi hyvällä omallatunnolla sitä ostaa. Se ei vain ole näyttänyt minusta houkuttelevalta. Minulla on ollut mielikuva kuivasta, Saharan autiomaa-tyyppisestä suutuntumasta ja loputtomasta nieleskelystä, jotta haarukallinen saatetaan matkalle vatsaan. Luultavasti sekoitan tämän mielikuvan siihen, miten tutustuin ensimmäistä kertaa couscousiin.

Pyrin blogilla siihen, että opettelen uutta sen lisäksi, että perhe saa ravintoa ja toteutan maakohtaisia teemoja sillä pieteetillä, johon tälläinen kaltaiseni huithapeli nyt ylipäätään pystyy.  Olen  mielestäni onnistunutkin pyrkimyksessäni ja esimerkkeinä saalistamistani erikokoisista ja -rotuisista keittiöpeikoista mainittakoon vaikka teeri, ravioli ja paella. Teerestä jäi hieman hampaankoloon, mutta paella ja ravioli eivät enää tunnu pelottavilta, vaan voin(en) palata niihin uudelleenkin ajatellen, että kyllä tämä saattaa vaikka onnistuakin. Edelleen siellä peikkokategoriassa ovat tryffelit yhdessä osterien kanssa. Huokeammassa ja arkisemmassa peikkolaarissa lymyilevät kokonaisen kalan käsittely ja sisäelinten valmistaminen.

Polenta on tyypillinen Pohjois-Italiassa käytetty lisäkeruoka. Se voi olla aterialla pienessä roolissa tai sitten sen kanssa holvataan enemmänkin. Olen liikkunut Italiassa nimenomaan enimmäkseen pohjoisosissa, mutta  ovelasti vältellyt polentaa lautasellani. Polentaan sopinee hyvin edesmenneen lappilaisen mummoni tokaisu: "Joka paistetun keittää, se mettään heittää. Joka keitetyn paistaa, se makian maistaa". Luulen kyllä, ettei mummoni koskaan valmistanut polentaa. Viisaus pätee keittiössä hyvinkin pitkälti,  on niitä poikkeuksiakin, joita ei kyllä juuri nyt tule mieleen. 

Koska uiskentelin jälleen kerran vierailla vesillä, eikä minulla ollut tietoa miltä polentan tulisi maistua, päätin soveltaa mummoviisautta ja aluksi kypsentää polentaa ja sitten paistaa sitä. Kaksinkertainen lähetysmistapa varmistaisi sen, että polenta olisi ihan varmasti ns. done, aika harva ruoka siitä pahenee, että se paistetaan pannulla. Joten ei kun tuumasta toimeen, mikä tarkoittaa aamuhetkeä sohvalla, omppu vatsan päälle viritettynä ja sukellusta foodgawkerin uumeniin. Edelleen se tavoite, että käyttäisin oikeasti lukuisia keittokirjojani, on retuperällä.

Aluksi näytti siltä, että olen taas myöhässä, homma olisi  pitänyt aloittaa eilen. Olisi pitänyt kypsentää polentaa keittämällä ja sitten antaa se jähmäköityä yön yli. Mutta kyllä sen ehtisi vieläkin, sillä olihan vasta varhainen aamu. Kun nuorempi teini teki kouluunlähtöä, hänen sekopäinen äitinsä keitteli polentaa yöpuvussa ja tukka takussa. Poika pudisteli päätään hyväntahtoisesti. Hän ei tiennyt, että olin ollut jo ulkona kasvihuoneella yrttejä hakemassa niinikään pyjamassa ja tukka takussa (residenssimme sijaitsee paikassa, jossa aamuisin on lukuisasti ohikulkijoita). Mitä lastenkasvatukseen tulee, johtava lankani piileekin tässä, lapsia tulee suojella tiedolta, joka voi vahingoittaa heitä (tai heidän mainettaan kaveripiirissä, omituinen äiti on tässä genressä aika paha juttu).

Mietin miten tätä mysteeriruokaa tarjoilisin pahaa-aavistamattomalle perheelleni ja päädyin siihen, että appetizer, tuo amerikkalaisten rakastama pikkupalanen aterian alkuun, olisi juuri sitä mitä tässä nyt huudetaan. Vinkeä taka-ajatukseni tämän polenta-appetizerin kanssa oli se, että jos emme kukaan tykkäisi siitä yhtään, se olisi hoidettu yhdellä suupalalla ja voisimme siirtyä eteenpäin. Koska epäluuloni polentaa kohtaan oli vielä vähän suurempi kuin intoni sitä kokeilla, tein minimaalisen pienen annoksen. Niin pienen, että se melkein tarttui kokonaan vispilään, jolla seosta hämmentelin. Mutta ei mennä asioiden edelle. Löysin kiinnostavan ohjeen täältä. Valintaani helpotti sekin seikka, että kyseiseen ohjeeseen tarvitsisin myös pestoa, jota vielä oli purkissa jonkun verran. Näin myös hävikistä herkuksi-teemaa (tai no sitä herkkutaetta ei vielä ollut) tulisi myös sivuttua. Muunsin cupit deseiksi vähän tavallista rennommalla otteella ja käytin polentapuuroon seuraavat aineet:

• 1 oksa tuoretta rosmariinia
• 2 oksaa timjamia
• 2 pientä valkosipulinkynttä
• 2,5 dl punaista maitoa (no valkoistahan se on, mutta tiedätte mitä tarkoitan)
• 1 dl polentajauhoa
• tilkka oliiviöljyä vuoan voiteluun

Voitelin pienen lasivuoan öljyllä. Kuumensin maitoa paksupohjaisessa kattilassa yhdessä yrttien ja valkosipulin kanssa, keitin seosta muutamia minuutteja varoen ylikuohumista. Määrä oli kuitenkin niin pieni, ettei se olisi tainnut jaksaa nousta kattilan reunojen ylitse. Siivilöin yrtit ja valkosipulin pois ja kaadoin maustetun maidon takaisin kattilaan. Lisäsin joukkoon polentajauhon ja sekoitin vispilällä. Ohjeen mukaan tanakoituminen ottaisi kymmenenkin minuuttia, mutta vähäinen määrä ja paksu kattila, joka varastoi hyvin kuumuutta, varmaankin nopeuttivat kypsymistä, sillä muutamassa minuutissa polenta oli jämäkkää tahnaa. Kaavin polentan nuolijalla voideltuun vuokaan ja taputtelin sen parhaani mukaan tasaiseksi, noin sentin paksuiseksi levyksi. Ihan tuskallisen tarkkaan en jaksanut kaapia käyttämääni vispilää, sillä puuro tosiaan tykästyi vispilään aivan huomattavasti. Laitoin tuorekelmua vuoan peitoksi ja nostin tekeleeni jääkaappiin odottamaan päivällisaikaa ja appetizerin sommittelua. 

Tässä vaiheessa tahdon huomauttaa, että polenta on juuri samanlaista kuin kotoinen kaurapuuro, kattilaa ei kannata, toistan ei kannata, jättää kuivilleen liedelle noin viittä minuuttia pidemmäksi aikaa, vaan pestä se heti, ellei tahdo viettää pesutoimissa tuonnempana huomattavaa aikaa. Toinen huomionarvoinen seikka on se, että nyt minulla on kaapissani taas ongelmaraaka-aine. Puolen kilon polentapussista meni nirkonen desi ja pussi tullee vainoamaan minua kauan, kenties ikuisuuden. Siitä tulee toisenlainen keittiöpeikko, se hävikillä uhkaileva.

Iltapäivällä menin sitten tökkimään polentaa pienen jännityksen vallassa. Mitä jos polenta ei olisi jähmettynyt? Se oli turha pelko, sehän jähmettyi jo siihen vispilään. Mitä jos polenta ei suostuisi irtoamaan vuoasta? Sekin oli turha pelko. Otin pienellä stanssilla polentalevystä pyörylän ja sain sen nostettua vuoasta kokonaisena pois. Otin vielä kolme kiekkoa lisää. Muutamaan muuhunkin siitä vielä riitti, mutta olin iloinen, että kuuden kiekon jälkeen polentalevystä oli jäljellä vain roippeita. Useimmiten uinuva sisäinen marttani kehotti minua miettimään, miten hyödynnän nämä roipepalat, minä puolestani kehotin marttaa menemään vaikka ulos hetkeksi, kun oli niin kaunis ilmakin.

Kuumensin tilkan oliiviöljyä pannulla ja nostin polentakiekot pannulle, paistoin niitä hetkisen molemmilta puolilta, noin minuuttin. Kiekkojen pinnasta tuli houkuttelevan rapea ja kauniin värinen. Nostin kiekot leikkuulaudalle jäähtymään. Lusikoin jokaiselle kiekolle pienen nökäreen kotitekoista pestoani, siihen päälle toisen nökäreen vuohenjuustoa ja ihan huipulle pikkuruisen palan aurinkokuivattua tomaattia. Täysissä pukeissa ja tukka kammattuna (jälkimmäinen on narrausta) olin hakenut kasvihuoneesta ruohosipulia jolla koristelin annoksen. Nättiä. Miltä maistui? No, vähän kuivalta, mutta päälliset olivat hyviä. Sahara ei tullut mieleen. Millaisia keittiöpeikkoja teillä on?

Giro d´Italiassa kahdeksastoista etappi oli viimeinen massakiriä lupaileva ja sellainen saatiinkin. Andrea Guardini Farnese Vini-tallista vei voiton Mark Cavendishin nenän edestä upealla loppukirillään. Kokonaiskilpailun tilanteeseen etappi ei tuonut muutoksia.

Andrea Guardini Horsensissa

Kanaa raparperipedillä

Tänään Giro d'Italiassa jatkettiin kisaa lepopäivän jälkeisissä tunnelmissa. Kymmenen ajajan irtiottoporukka kesti hyvin ja ykkösenä maaliin ajoi Euskaltelille ensimmäisen voiton tässä kilpailussa tuoden Jon Izaguirre Insausti.

Viime viikolla Peter Selin mainitsi Giro-lähetyksessä, että Italiassa tavataan käyttää raparperia ruoanlaitossa muutenkin kuin leivonnaisissa ja ajatus jäi itämään mieleeni, etenkin kun kotimaista raparperia saa jo kaupoista laajalti. Löysin ohjeen täältä ja sovelsin sitä heti sen verran, että käytin rintaleikkeitä kokonaisen linnun sijaan. Kokonaisina oli saatavana vain pakastettuja broilereita, joita ei ollut aikaa sulatella. 

Leikkasin muutamia raparperin varsia noin 10 sentin pätkiksi ja levitin ne metallisen uunivuoan pohjalle. Niiden seuraksi suikaloin kaksi pientä keltasipulia ja muutaman pienen kevätsipulin ja valkosipulin kynnen. Kuivasin lintupalat ja ripotin niille suolaa ja pippuria ja nostin ne raparperipedille, nostelin pari oksaa rosmariinia ja timjamia ympärille ja lirutin pikkuisen oliiviöljyä lihojen päälle. 

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja nostin vuoan uuniin. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua alensin lämpöä 180 asteeseen ja jatkoin paistamista vielä 40 minuuttia, lisäsin desin verran kuivaa valkoviiniä kostukkeeksi vuoan pohjalle. Tuoksu oli aivan valloittava. Vuoan pohjalla olleet pehmenneet raparperit ja sipulit maistuivat mainiolle lihan kanssa ja lisäkkeeksi ensin keitin ostognoccheja ja sitten paistoin niitä pannulla voissa, niin että niistä tuli pieniä kullanvärisiä palleroita. Raparperi soveltui hienosti tähän ohjeeseen. Eilen tekemäni pesto kävi hyvin kaupaksi tuoreelle leivälle levitettynä ja jos purkki ei vahingossa joudu jääkaapissa takariviin, tuskin on ongelmia säilymisen suhteen. 

Jo oli aikakin - pesto

Ferrari-museon kahvila

Tänään Girossa oli lepopäivä, eikä meilläkään tehty mitään erityisempää ruokaa, jääkaapin aarteistosta löytyi pojille sen verran viikonlopun jäljiltä tähdenlentoja, että nälkä siirtyi. Mutta jotain Italia-aiheista puuhaa silti kaipasin. 

Käytämme pestoa aika paljon arkiruoan tekemisessä. Useimmiten purkki on peräisin Lidlistä. Kerroin taannoin, että pestopurkkien pohjia ehtii toisinaan homehtua, etenkin jos olemme erehtyneet ottamaan pestoa purkista lusikalla, joka on käväissyt jossain muussa soosissa. Ihan loogista. Nyttemmin olemme olleet tarkempia, eikä näitä pestokatastrofeja ole ollut. En koskaan ole tullut tehneeksi itse pestoa, ehkä juuri sen vuoksi, että näitä säilyvyysongelmia on ollut kaupallistenkin tuotteiden kanssa. Nyt kuitenkin päätin, että tänään teen itse pestoa, se ei voi olla vaikeaa, eikä se kyllä ollutkaan. Kasvihuoneen basilika ei vielä ollut tarpeeksi iso, joten kauppareissulta tarttui mukaan kaksi topakkaa basilikapunttia. Vinkit pestoon lainasin täältä.

• 2 basilikapunttia 
• muutama oksa persiljaa
• 1 dl kevyesti paahdettuja pinjansiemeniä
• 4 valkosipulinkynttä
• 1,5 dl oliiviöljyä
• mustapippuria
• suolaa
• 2 rkl sitruunamehua
• 1 dl raastettua parmesania

Keräsin yleiskoneen kulhoon kaikki muut aineet paitsi öljyn, suolan ja pippurin. Surruuttelin hetken aikaa ja lurutin sitten koneen käydessä öljyn mukaan. Sekoitin kunnes seos oli tasaista tahnaa. Lisäsin vähän suolaa ja pipuria ja maistoin, seos oli muhevan makuista ja ennen kaikkea tuoksu rehevä. Kaavin tahnan desinfioituun lasipurkkiin ja kaadoin pintaan vielä ohuen kerroksen oliiviöljyä parantamaan säilyvyyttä. Maku on hyvä, nyt nähdään kauanko pesto säilyy. Kuulisin mielelläni kokemuksia kotitekoisen pesto säilyvyydestä, vai onko sitä tapana tehdä sen verran, kuin nopeasti kerralla tai päivässä parissa kuluu?