maanantai 29. helmikuuta 2016

Sinistä taivasta, valkeaa hankea



Otsikko on kuin Leila Hirvisaaren romaanista, mutta sellaiselta näytti lauantaina Vaasassa ja sen lähistöllä. Edellisillan Gustav Wasan GW7-menu oli esimerkillisesti vajennut vatsoistamme ja söimme ilolla Sokoshotel Royal Vaasan aamiaista ikkunapöydässä. Tymäkkä tyrnishotti viimeistään olisi herättänyt, mutta muutenkin olimme virkeitä. 



Yöllä oli satanut noin 10 senttiä lunta, mutta jokainen hiutale oli kuiva ja irtonainen, joten lumivaippa lähti auton päältä melkein puhaltamalla. Ennen kuin lähdimme ajelulle lähiseuduille, kävimme kävelemässä hieman Vaasan kaduilla odotellessamme, että Rewell Centerin lippukauppa aukeaisi. Hankimme kulttuurikorteilla lippuja tuleviin konsertteihin, ennen kuin minun korttini saldo vanhenisi. Edelleen on hupaisaa ostaa lippuja Jyväskylän tapahtumiin kaikkialta muualta kuin Jyväskylästä, mutta tärkeintä on, että homma toimii! 


Kävimme Vaasan kauppahallissa, joka on kyllä aika pieni, yli puolet hallista on Indiskan tiloina. Liha- ja kalakaupat hallin perukoilla ovat hyvännäköiset myymälät, niissä kävisin ostoksilla, jos asuisin Vaasassa. Torikin on vilkkaannäköinen, Jyväskylässä luulisi noin monen kojun tavallisena arkena merkitsevän isompiakin markkinoita, mutta on ilmeisesti Vaasassa aivan normijuttu.


Meillä oli vain lyhyt matka seuraavaan majoittumispaikkaamme Seinäjoelle, joten teimme pienen lisämutkan ajelemalla Raippaluotoon. Kammenpyörittäjä on ajanut maisemissa parin Retrokilpurit-tapahtuman puitteissa toukokuussa. Ensimmäisellä kerralla oli mitä kaunein sää, toisella aivan karmea tuuli, sade ja kylmyys. Nyt ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa aivan Raippaluodon ulommaiseen kärkeen. Lunta oli satanut sielläkin yön aikana ja jokaisessa matkanvarren pihassa oli ahkera lumenkolaus menossa ja monet potkukelkat suihkivat kohti Raippaluodon Närköpiä. Olisi hauska nähdä tuo talvikaunis saaristo myös kesäkuosissa. 


Vaasaan palattuamme ajoimme katsomaan Vanhan Vaasan raunioita. Minulle tämä kohta kotimaan historiaa oli mennyt ohitse joskus peruskouluaikoina, mutta Kammenpyörittäjä oli luntannut muisti Vanhan Vaasan palon vuodenkin tarkalleen oikein, se tapahtui vuonna 1852. Tapahtumapaikalla sijaitsee nyt aivan loistava liukumäki, raunioilta ja mäeltä kävi sellainen suihke, kun paikalliset perheet olivat viettämässä aurinkoisessa säässä liukumäkipäivää. Se on muuten vissi, että jokaisella suositulla mäenlaskupaikalla kuuluu runsaan nauramisen lisäksi myös itkua. Aina on joku, joka ei haluaisi lähteä vielä kotiin tai johon sattuu, kun tuli sittenkin laskettua liian kovaa. 


Matka Vaasasta Seinäjoelle oli juuri sopivan mittainen pikku nokosille, mutta vain matkustajalle toki. Saavuimme Seinäjoelle sopivasta suunnasta ja tarkastimme missä sijaitsee illan keikkapaikka, Rytmikorjaamo. Siellä Eläkeläiset heittäisivät keikan illalla. Paikka oli sopivan kävelymatkan päässä keskustasta, joten taksia ei tarvittaisi päivällisen jälkeen.


Olin varannut meille huoneen Cumuluksesta, tällä kertaa menin hinta edellä, sopeudun tässä vähentyneisiin tuloihin miten parhaiden taidan. Olin kuitenkin varannut aluksi niin edullisen huoneen, ettei siinä ollut edes ikkunaa. Muistan kerran ihmetelleeni tällaisen ratkaisun mahdollisuutta erään toisen hotellin yhteydessä ja arvelleeni, että kyse on ehkä vitsistä. Huomasin tämän säästökampanjani muutamaa päivää ennen Pohjanmaan reissuamme ja koska olin pidättänyt oikeuden peruuttaa varaukseni maksutta, teinkin vaihdon ikkunalliseen huoneeseen, jonka tässä vaiheessa sai heti maksamalla samaan hintaan kuin aiemman ikkunattoman. Toisaalta, eipä sitä juuri tule vietettyä aikaa hotellin ikkunasta katsomalla, mutta silti ajatus aukko ulkomaailmaan tuntui silti lähes välttämättömältä. Cumuluksen huone oli tarpeettoman suuri ja pirteästi sisustettu, kyllä siellä kelpasi viettää muutama iltapäivän tunti päiväunia ottaen nälkää keräten. 



Päivällissuunnitelmamme olivat tietysti heti selvät, kun tiesimme lähtevämme Seinäjoelle. Ravintola Juurella vakuutti meidät edelliskerralla, kun kävimme paikkakunnalla. Silloin taisi kyllä päivällisseuramme olla se merkittävin syy viihtymiseemme, nyt istuimme pöytään kahdenkesken. Tilasimme Matka maakuntaan-menut viinipaketeilla. Ravintolassa oli saapuessamme jonkun verran asiakkaita, mutta illan kuluessa paikka vilkastui mukavasti, vaikkei ihan täyteenbuukatusta illasta ollutkaan kyse. 


Valaistusta riitti edellisillan ateriaa enemmän, joten saimme muutamia kuviakin annoksista. Muistikuvieni mukaan Juurella tarjoaisi vähän vähemmän fiiniä ruokaa, kuin GW. Ehkä niin olikin kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin, mutta nyt tilanne oli vähintäänkin tasan, ellei Juurella ollut mennyt ohitsekin. Aina alun keittiöntervehdyksestä illan viimeiseen annokseen saimme eteemme kauniita, keveitä annoksia, joista ei jäänyt kuin tiskikoneelle pikkuisen hommia. Pidimme annoksille sovitetuista viineistä ja leppeästä, ystävällisestä tarjoilusta. Päivällinen kahdelle viinipaketein ja loppukahvein maksoi 190 euroa. Oli mitä suurin ilo huomata, että tässä ravintolassa oli edelliskerrasta otettu suuri harppaus ylöspäin ja seinäjokelaiset saavat olla ylpeitä tyylikkäästä ravintolastaan!




Päätimme päivällisemme kahdeksan huippeilla ja sitten  oli tietysti edessä vielä illan toinen kohokohta, Eläkeläisten keikka Rytmikorjaamolla. Jokainen vähänkään Campasimpukkaa lukenut tietää, että olen iltaunisuuden armoitettu mestari ja niinhän siinä kävi, että keikalle lähtemisen sijaan menin nukkumaan! Kammenpyörittäjä sen sijaan reipasteli itsensä Rytmikorjaamolle humppaamaan. Keikka oli jälkikuulemani mukaan tasavarmaa settiä, joskin bändi oli päässyt aloittamaan hieman myöhässä edeltävien esiintyjien viihdyttyä lavalla kärsivällisyyttä vaatineen pitkään. 


Lisään tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyville Humpat-, Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille. 

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Keskitalven kotimaanmatkailua



Teimme viikonloppuna pikkureissun Pohjanmaalle. Idea lähti siitä, että Eläkeläisillä olisi keikka Seinäjoella, sen ympärille sommittelimme minilomasen Kammenpyörittäjän vapaapäiville. Yksi talouden polkupyöristä oli menossa Vaasan automuseoon näytille ja halusimme tehdä uuden vierailun Kauhavalle, jossa kumpikin meistä on aikoinaan viettänyt enemmän tai vähemmän mieluisia aikoja.



Kävimme edellisen kerran Kauhavalla syksyllä 2013, jolloin Hawk-toiminta vielä oli siellä. Emme tunnistaneet juuri mitään keskustasta, emmekä päässeet lentokentän alueelle. Tällä kertaa Ilmasotakoulu on enää muisto paikkakunnalla ja Hawkit ilahduttavat meitä kotiseudullamme on a regular basis. Vierailimme Iisakki Järvenpää-puukkotehtaalla ja ajelimme lentokentän lähistöllä. Aivan hämärästi muistin Linnarakennuksen ja mahdollisesti Upseerikerhon. Nyt varuskunta on turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksena. Jonkunlainen epämiellyttävä vire tuli sillanpielen kirjoituksesta, vaikka toisaalta ymmärrän hyvin sitäkin, mitä tunteita Ilmasotakoulun menettäminen ja tilojen uusi käyttötarkoitus paikkakunnalla herättää. 



Iltapäiväksi ajelimme Vaasaan ja majoituimme Sokoshotel Royal Vaasaan. Olin varannut sieltä huoneen joitakin päiviä aikaisemmin ja reissuamme edeltävänä iltana hotellista soitettiin ystävällinen puhelu, jossa tarkennettiin toiveitamme. Saimme huoneen toivomaltani Centralin puolelta, olimme sillä puolella aikaisemmillakin kerroilla ja muistin huoneet siellä miellyttäviksi. 

Syömään menimme illalla Gustav Wasaan. Olimme syöneet siellä aikaisemmin keväällä 2013 ja 2014, joten nyt oli mukava uudistaa kokemus. Edellisen kerran jälkeen ravintolan tiloja oli jaettu uudelleen keväällä 2014 toteutetussa remontissa. Me halusimme kuitenkin syödä edelleen varsinaisen ravintolan puolella Gastropubin sijaan.

Tilasimme 7 ruokalajin maistelumenun viinipaketeilla. Tämä oli jo kolmas kerta, kun söimme tämän ravintolan tähtitarjoomuksen, emmekä tälläkään kerralla joutuneet pettymään. Ravintolasali oli tiiliseinien ja -katon vuoksi hyvin hämärä ja valaistuksena oli lähes pelkästään kynttiöitä, joten kuvat annoksista olivat niin vaatimattomia, eikä niiden julkaiseminen tee keittiölle oikeutta. 



Tarjoilijamme oli hyvin nuori neito, jolle suomenkieli ei ollut tutuin, mutta hyvin ymmärsimme, mitä kulloinkin oli tarjolla. Ravintolasali täyttyi illan aikana viimeistä paikkaa myöten, mikä oli erittäin ilahduttavaa. Söimme kauniita, tasapainoisia annoksia toisensa perään, eikä illassa ollut hikkauksia tai notkahduksia. Viinikaadot olivat pieniä, mikä on hyvä asia pitkässä menussa ja annokset esiteltiin riittävästi. Pidimme kovasti tästä kolmannesta GW-kokemuksestamme. Seitsemän ruokalajin yllätysmenu viineillä kahdelta maksoi 253 euroa. 

Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä- ja Poissa kotoa-välilehdille, joille kerään ravintola- ja reissuaiheisia postauksiamme. 

Kauhavan tuliaisia

torstai 25. helmikuuta 2016

Ibéricopossun secreto ja savupaprikaiset perunat


Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Pakastimesta tuntuu aina vain löytyvän lihaa, siitä huomaa hyvin talouden muuttumisen kaksihenkiseksi. Sain alkuviikosta uuden lihapaketin kokeiltavaksi Familialta ja tuotteita pakastimeen sijoitellessamme otimme edellisen satsin palasia sulamaan. Nyt valinta osui ibéricopossun secretoon, josta en tiennyt vielä siinä vaiheessa yhtään mitään. 

Ibéricopossun secretot kolmelle

  • 500 g secretoleikattua ibéricopossua (2 laakeaa ohutta viipaletta)
  • suolaa ja pippuria
  • oliivöljyä paistamiseen
  • timjamia
Otin vinkit näiden possupalojen valmistamiseen täältä. Sulatin pitkulaiset palat jääkaapissa ja siivosin niistä jonkunverran rasvaa pois. Kaikkea ei voikaan veistellä, eikä pidäkään, sillä rasva pitää sinänsä ohuet lihaviipaleet mehevinä. Suolasin secretot molemmin puolin. Kun muut aterian osat alkoivat olla valmiita, kuumensin kaasuliekkien päällä grillipannun ja öljysin pannun kevyesti. Paistoin secretoja muutaman minuutin molemmin puolin. Rasva suli pannulle ja liha oli helppo leikata viipaleiksi. Ripottelin päälle pippuria ja tuoretta timjamia. 


Pimentonilla maustettuja perunoita

  • 10 pientä perunaa kuorittuna ja kuutioiksi leikattuna
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl pimentonia
  • suolaa ja pippuria
  • 1 sitruunan mehu
  • tuoretta timjamia ja lehtipersiljaa
Perunavinkit ovat täältä. Kuumenna uuni kiertoilmalla 180 asteeseen. Laita uunivuoan pohjalle pala leivinpaperia. Sekoita kulhossa tomaaatipyre, oliiviöljy, pimenton, suola, pippuri, puolikkaan sitruunan mehu ja silputut yrtit. Yhdistä mukaan perunakuutiot ja sekoittele ne kauttaaltaan tomaattiseen tahnaan. Kumoa palaset uunivuokaan ja paista niitä noin 50 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä ja rapeita pinnaltaan. Juuri ennen tarjoilua ripottele pinnalle vielä tuoreita yrttejä ja puolikkaan sitruunan mehu. 

perunat ennen uunia
Perunat maistuivat oikein mainioilta viipaleiksi leikatun secreton kanssa. Possunliha oli mitä parhainta ja sen pinta hienon rapeaa. Kesällä olisi mukava grillata secretoa avotulella, jolloin liiasta rasvasta pääsisi hyvin eroon. Olen iloinen, etten antanut lihapalan vieraan ulkonäön ja paljon rasvan lannistaa, vaan sain secreton valmistettua hyvin ja maistuvaksi. Meillä oli Reipas auttamassa syömisessä, kahdelle tämä olisi ollut liian suuri setti ja nyt jäi vielä Reippaalle työlounaskin huomiselle mukaan annettavaksi. Kiitos Familialle tästäkin uudesta kokemuksesta!


tiistai 23. helmikuuta 2016

Fenkolirisottoa ja ibérico-possun poskia


Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Fenkoli oli taas venkoillut itsensä jääkaappimme ja kostoksi käytin sen tänään pois. Ajattelin, että varmaan sen voi kypsentää, soseuttaa ja kipata risottoon ja vallan mainiosti niin pystyikin tekemään. Tuotosta pystyi myös syömään. Risoton parina meillä oli Familialta saatuja ibérico-possun poskia. Possunposket laitoin jo aamulla varhain pataan, siellä ne kypsyivät koko päivän ja viiden aikaan lusikka oli paras ase niiden syömiseen, niin mureita niistä tuli.

Ibérico-possun posket kahdelle haudutuspadassa

  • 4 pientä possunposkea
  • 1 l vahvaa lihalientä
  • 1 dl punaviiniä
  • 2 porkkanaa
  • 1 suuri sipuli
  • 2 sellerinvartta
  • 1 keltainen paprika (kun sattui olemaan nahistumisuhan alla)
  • kokonaisia pippureita
  • suolaa
  • oksa tuoretta rosmariinia
  • 1 laakerinlehti
Sulatin liemen ja laitoin sen haudutuspataan ja padan high-asetukselle. Kuorin sipulin ja porkkanat ja leikkasin ne muutamaan palaan, samoin sellerinvarret, otin paprikasta kannan ja siemenkodan pois. Laitoin possunposket, kasvikset, mausteet ja punaviinin pataan liemeen ja sekoittelin hieman. Annoin padan olla high-asetuksella noin 4 tuntia ja sitten käänsin sen low-asetukselle. Kaikkiaan pata oli päällä klo 0830-16.30 ja sinä aikana possunposkista tuli niin mureita, että ne piti nostaa lautaselle hellävaroen, etteivät ne päässeet hajoamaan jo matkalla. 


Fenkolirisotto 2-3 syöjälle

  • 1,5 dl risottoriisiä
  • 1 l vahvaa lihalientä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 pienehkö sipuli silputtuna
  • 1 fenkolin möllykkä
  • puolikas pientä kesäkurpitsaa
  • muutama kuivattu sieni
  • loraus oliiviöljyä
  • 2 rkl voita
  • 1 dl juuri raastettua parmesania
  • suolaa ja pippuria 
Aluksi sulatin liemen ja leikkasin fenkolin muutamaan palaan, samoin kesäkurpitsan. Kypsensin ne liemessä ja kun ne olivat kypsiä, soseutin ne liemitilkan kanssa sauvasekoittimella. Säästin liemen tietysti risottoa varten. Kiehautin vettä ja laitoin kuivatut sienet veteen turpoamaan.

Kuumensin paksupohjaisella pannulla tilkan oliiviöljyä ja pehmittelin siinä sipulia hetkisen. Lisäsin mukaan riisin ja kuullotin sitä varoen riisin palamista. Kaadoin mukaan viinin ja sekoittelin kaiken aikaa. Kun viini oli imeytynyt/haihtunut lisäsin mukaan kauhallinen kerrallaan kuumaa lientä. Sekoitin koko ajan ja lisäsin lientä pikkuhiljaa. Maistelin riisin kypsyyttä. Noin 20 minuutissa olin käyttänyt melkein kaiken liemen ja riisissä oli enää pieni aavistus raakaa purutuntumaa. Silloin lisäsin mukaan fenkoli-kesäkurpitsasoseen ja sienet, voin ja juustoraasteen. Sekoitin ja maistelin. Risotto tarvitsi vielä pikkuisen pippuria ja suolaa. Laitoin kannen pannun päälle ja annoin risoton hautua ilman liekkiä minuutin pari. Siinä vaiheessa riisin purutuntuma oli aivan passeli. 

Nopsasti lusikoin lautaselle keon risottoa ja nostin päälle pieniksi kutistuneet possunposket. Tämä oli mitä mainioin talvipäivän hidasateria. Kiitämme Familiaa saamistamme poskista. Tälläkään kertaa en siivonnut poskista yhtään mitään kalvoja tai rasvoja pois, kaikki sellainen oli sulanut pois pitkän hauduttamisen aikana, joten nykertäminen olisi ollut täysin turhaa. 



Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Nanolomanen Helsingin räntäsateessa


Eilen vietin suuren osan päivästäni bussissa, mutta tein sen erittäin hyvästä syystä. Tapasin muutamia uusia blogaaneja ja vietimme mukavan lounashetken Helsingissä vasta edellisviikolla avatussa Restaurant Pennyssä Uudenmaankadulla. Treffien päätarkoitus oli toimittaa muutama kirja, joille olin ilokseni löytänyt uudet hyvät kodit, sillä kirjoja ei saa jättää kodittomiksi. Jos ne on itselleen ottanut, eikä sitten voikaan tai halua  niitä pitää, on ihmisen velvollisuus etsiä kirjoille uusi hyvä koti!

Aamuinen matka Helsinkiin Onnibussin yläkerran etupenkissä oli miellyttävän leppoisa, katselin yhtenäistä suksiboksiautojen letkaa kohti pohjoista enkä ollut lainkaan onneton siitä, että varsinaiset hiihtoloma-ajat ovat perheeltämme jo takana. Ei enää sompailua siitä, saammeko kumpikin lomaa lasten hiihtoloman ajaksi, tai saako edes toinen. Ei miettimistä siitä pysymmekö kotona, vai lähdemmekö jonnekin. Eikä päätösten muuttamista, kun joku tuleekin kipeäksi ja jokatapauksessa jäämme kotiin, mutta jääkaappi on syöty tyhjäksi, eikä kukaan jaksaisi lähteä kauppaan. Nyt istuin yksin bussissa matkalla vastakarvaan.

Helsingissä singahdin heti ostamaan kahvia, sillä papuvarastomme ovat aivan ehtyneet. Poikkesin nopeasti Fredrikinkadun Kaffecentraleniin ostamaan hieman paskaa ja mokaa. Sen jälkeen palasin Kamppiin ja tapasin ensimmäistä kertaa Minnan. Olin onneksi nähnyt hänen kuvansa jo blogissa ja olin kuvaillut itseni toppatakkiseksi, reppuselkäiseksi täti-ihmiseksi ja hänkin tunnisti minut vaivoitta. Kävelimme erittäin ankeassa räntäsateessa muutaman korttelin matkan Uudenmaankadulle. 

Oli jo mukavaa päästä pois rännänrätkeestä, mutta erityisen mukavalta se tuntui päästä tähän miellyttävästi sisustettuun uuteen ravintolaan. Minusta siellä näytti heti siltä, että viihtyisin hyvin, kunhan saisin selkäni seinää vasten. Erityisen mukavana pidin yksityiskohtaa alumiinisten vesikannujen ripustamisesta pöytien yläpuolelle asennettuun tankoon. 

Odottelimme vielä seurueemme muita jäseniä, Soppasirkusta ja Keittiössä ja kaupungissa-Jaanaa. Jälkimmäinen ehti vain piipahtaa hakemassa uuden ottokirjansa, Soppasirkus liittyi seuraamme hetken kuluttua. Nautimme  ensin alkujuomiamme ja tutkimme Pennyn ihailtavan lyhyttä ruokalistaa. Kuten Minnakin jo kirjoitti, minäkin pidän siitä, että listat ovat kompaktit. Näin ollen valinnanvaikeus ei tule liian suureksi. 

Pöydässä nähtiin sitten niin clam chowderia (alkuruoka pääruokakokoon muutettuna), gnoccheja kuin paistettua meriahventakin. Lisäksi tilaamamme pienet leivät olivat ihanan murustavia, juuri sellaisia kuin tuoreen leivän pitää ollakin. Soppasirkus oli rohkealla päällä ja tilasi myös osterin listan ulkopuolelta ja minua alkoi harmittaa, etten uskaltanut itsekin. Olihan Tallinnan Lusikas-ravintolan yhden osterin kokemuksenikin voittopuolinen.

Soppasirkuksen keitto oli kauniin punainen ja siellä oli herkkupaloina ainakin sydänsimpukoita ja jonkun pikkuisen ravun jalkoja. Minnan meriahven sai seurakseen salaatin listan peruna-annoksen sijaan, koska perunat eivät olleet vielä valmiit. Minun gnocchini olivat pehmoisia tyynyjä ja niiden kanssa tarjotut sienet suloisia palleroita. Pidin annoksestani kovasti, se oli tosin aika suuri. 

Jälkiruoaksi kumpikin kirjojeni uusi ottoäiti otti juustokakkua ja minä otin jäätelöä. Myös asiallinen kahvikone näytit tiskin takaa löytyvän, mutta minä jätin tällä kertaa kahvin väliin. 

Pennyn lauantai näytti mukavan vilkkaalta, siellä söi pari pikkulapsiperhettäkin ja oli hauska katsella, miten maukas leipä maistui perheen pienimmille ja miten tyytyväisinä he istuivat pöydissä. Muutamat riemunkiljahdukset sopivat aivan mainiosti paikan tunnelmaan. Taustamusiikkina soi hillitty jazz juuri sopivasti, että keskustelu oli mahdollista.

Ja sitähän blogaanit tekevät, heiltä ei yleensä ole juttu loppunut kesken olivatpa he juuri äsken ensimmäistä kertaa tavanneita tai jo vanhempia tuttuja. Juttelimme ummet ja lammet blogeistamme, taustoistamme, tulevasta vuodesta, ruoasta (tietysti) ja matkailusta. Aika meni niin nopeasti ja oli aika lähteä eteenpäin. Tällaiset kohtaamiset, vaikka lyhyetkin ovat virkistäviä! Kiitos! 

Penny sopi oikein hyvin tarkoitukseemme ja pidin kovasti paikan ilmapiiristä ja ruokalistasta. Toivotan uudelle ravintolalle menestystä. Lounaani yhdellä kuohuviinilasillisella, kahdella ruokalajilla ja lisäkeleivällä maksoi 34 euroa. 

EDIT: Pennyllä on arkisin erillinen lounaskonsepti, jossa syömistä saa tätäkin edullisemmin. Halusin mainita sen vielä erikseen, ettei jää väärää käsitystä tästä lauantain lounasaikaan syömästämme ateriasta. Lisätietoa löytyy ravintolan sivulta.


Ennen kuin paluubussini lähti minulla oli jonkun verran aikaa. Surkea sää ei houkuttanut kävelemään yhtään ylimääräistä. Olin  tallustamassa päämäärättömästi Kampissa, kun sattumalta törmäsin tuttaviimme, jotka nähtiin kesäisessä Campamiitissäkin ja kävimme yhdessä oluella. Kammenpyörittäjä ei millään arvannut kenen kanssa olen oluella, vaikka häntä kuinka arvuuttelin viestein. 

Kotimatka on yleensä aina pitempi, vaikkei olisikaan muuttanut. Huono sää, pimeys ja väsymys, sekä kuuma bussin yläkerta saivat matkan tuntumaan ainakin kolmasosan pidemmältä. Ajallisesti se olikin melkein sitä, mutta kuljettajan rauhalliset vakuuttelut siitä, että vaihtomatkustajien jatkobussit kyllä odottavat ja tärkeintä on pitää auto ojien välissä pitivät mielen kuitenkin tyynenä. Kammenpyörittäjäkään ei lannistunut odottamaan minua, vaikka saavuinkin perille puolisen tuntia myöhässä. 

Kotona minua odotti #picniconthecarpet vol. mikälie ja hieman snookeria, jossa arrogantti suosikkini O'Sullivan luonnollisesti voitti. Sitten kyllä jo uni maistuikin, sen verran pitkä päivä oli takana. Juuri ennen heräämistäni näin loistavan unen, jossa aivan kaikki meni aivan pieleen ja sain kuulla erittäin monelta taholta (mm. työkaverin, sukulaisten ja blogaanituttujen) olevani maailman ärsyttävin ja turhin tyyppi. Unen huipensi se, että autoni oli kadonnut unimaiseman parkkipaikalta ja minun täytyi huutaa se kaikkein rumin sana, jota en oikeasti koskaan käytä. Aivan täydellinen hetki herätä!



Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Samoin liitän postauksen Blogaanimiitit-sivulle, jossa ovat koottuina miittiaiheiset postauksemme.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Uunista iltapalaa


Sommittelin tälle illalle pientä syötävää kaappien aarteista uunin kautta. Kun Kammenpyörittäjä pääsi töistä, oli vuoka juuri otettu pois uunista ja kaksi illan Simpson-jaksoa meni mukavasti mutustellen. Otin alkuvinkkiä tähän perunaiseen iltapalaan täältä. Sitten vähän soveltelin.

Perunavuoka

  • 8 pienehköä perunaa
  • 1 savustettu makkara (chorizo olisi sopinut oikein hyvin myös)
  • 8 ruusukaalia
  • 1 punasipuli
  • voita
  • oliiviöljyä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  • oksa tuoretta rosmariinia ja timjamia (meillä ei nyt ollut timjamia)
  • tikkuaskin kokoinen pala gruyère-juustoa raastettuna
Kuumenna uuni 180 asteeseen. Voitele uuninkestävä vuoka huolellisesti voilla. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi, samoin sipuli, ruusukaali ja makkara. Kerää perunat kulhoon ja purista viipaleiden päälle sitruunamehu. Kaada mukaan loraus oliiviöljyä ja ripota suolaa ja pippuria. Sekoittele hyvin. 

Asettele perunaviipaleet vuokaan ensin reunoille rinkulan muotoon ja sommittele keskelle pienempiä viipaleita täyttämään tyhjä kohta. Puikkaa perunaviipaleiden väleihin sipuliviipaleita, samoin makkarapaloja ja ruusukaalisuikaleita suunnilleen tasaisesti. Kierrä vielä pinnalle pippuria myllystä ja ripota päälle muutama voinokare ja rosmariinia. Minä laitoin rosmariinin aivan kokonaisena oksana. 

Paista vuokaa uunissa noin 55 minuuttia. Nosta vuoka uunista ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista vielä noin vartti. Tarjoa kuumana jääkaappikylmän labnehin kanssa.


Pieni annos labnehia

  • 2,5 dl turkkilaista jogurttia valutettuna
  • suolaa ja pippuria
  • pul piber-mausteseosta
  • oliiviöljyä
  • tuoretta basilikaa
Valuta jogurttia niin kauan kuin sinulla on aikaa, minulla oli noin 5 tuntia. Jos aiot leipoa piakkoin, säästä valunut hera vaikkapa sämpylätaikinaan. Sekoita tiivistynyt jogurtti kulhossa rivakasti ja mausta suolalla aika runsaskätisesti. Kaavi jogurtti tarjoiluastiaan ja tasoittele pinta mielesi mukaan. Valuta pinnalle hieman oikein hyvälaatuista oliiviöljyä, ripauta vielä suolaa, pippuria ja pul piberiä. Lopuksi koristele basilikalla. Säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen asti. 

torstai 18. helmikuuta 2016

Hylsynparantelulounas


Hylsy viikossa pitää mielen virkeänä. Tämän viikon hylsyksi muodostui auton katsastus. Minulla on tuoreehko, vähän ajettu auto, jolla oli nyt ensimmäinen katsastus. Sen piti tietysti mennä sujahtaen läpi ja olin varma, että inssi vitsailee, tai olen piilokamerassa, kun hän ojensi jotenkin nolonnäköisenä paperin. Siinä luki suurimmalla sana HYLÄTTY. Wat, kuten nuoriso sanoo. Minulla on ollut muutamia autoja, eikä niistä yksikään ole saanut hylättyä katsastuksessa edes ollessaan elinkaarensa loppupäässä. Ajoin suoraan auton myyneen liikkeen huoltoon ja sama ilme oli huoltopäällikönkin naamalla, wat?!? Parin viikon päästä rikkoutunut osa vaihdetaan ja pidän itsestäni erittäin paljon sen vuoksi, että olen maksanut koko auton eliniän ajan huolenpitosopimusta, jota kaikki vähänkään autoista ymmärtävät tuttavat ovat pitäneet typeränä. 

Tämän elämää pienemmän vastoinkäymisen jälkeen olikin sitten hyvä mennä lounaalle. Olemme puhuneet Kissanviiksissä syömisestä ainakin kolme vuotta, mutta emme vain ole tulleet menneeksi sinne. Kissanviikset on yksi Jyväskylän vanhimmista ravintoloista. Olemme käyneet siellä joitakin kertoja, mutta muistaaksemme emme koskaan aikaisemmin yhdessä. 

Kissanviiksillä ei ole erillistä lounaslistaa, vaan päivälläkin asiakkaat tilaavat  À la carte-listalta. Kammenpyörittäjä otti alkuruoaksi etanoita ja minä maa-artisokkakeittoa. Minun keittoni oli kauniisti koristeltu ja etanoissa oli vahva valkosipulin tuoksu. Pidimme alkuruoka-annoksistamme, jotka hillitsivät niitä edeltänyttä sudennälkää. 

Pääruoaksi Kammenpyörittäjä tilasi lankkupihvin ja minä otin karitsan filettä. Kumpikin annos oli todella suuri ja vaikka liha oli molemmissa annoksissa mureaa ja toiveidemme mukaisesti paistettua, eivät talon pihviveitset meinanneet pystyä lihaan niin päteviltä kuin näyttivätkin. Annoksissa oli paljon erilaisia lisukkeita ja ne olivat niin kookkaat, että osa oli jätettävä, ei auttanut. Jälkiruokia emme jaksaneet edes ajatella syövämme. Tämä lounas kahdelle maksoi 83 euroa, juomana oli vesi. 

Pidimme kumpikin molemmista ruoka-annoksistamme, mutta päiväaikaan kaipaisin kyllä hieman kevyempää ruokaa. En sano, etteikö sellaisia vaihtoehtojakin voinut olla listalla. Kukaan tuskin väittäisi Kissanviiksistä joutuvan lähteä nälkäisenä pois. Minusta Kissanviiksissä oli viehättävää vanhanaikaisuutta, joka näkyi niin sisustuksessa kuin annoksissakin. Luulen, että se sopii paremmin iltaruokailuun.


Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Nyt saa muuten nauttia taas pyöräilystä, Andalusiassa ajetaan etappikilpailua, jota Peter Selin juuri meille selostaa. Kyllä kelpaa!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Vielä löytyi kokeilematon pannukakkuohje - japanilaistyyliset matchapannukakut



Nyt sain jo selata aika pitkään tuhansia foodgawkerin pannukakkuohjeita, että löysin jotain mitä haluan kokeilla. Sittenkin vielä soveltelin ja hieman muunsin taikinaa. Taidan kokeilla samaa tekniikkaa hieman toisenlaiseen taikinaan seuraavalla kerralla, mutta nämäkin olivat hauskoja, ennen kaikkea ulkonäkönsä puolesta. Idean otin Authentic Suburban Gourmet-blogista. Mitat on muunneltu kohtuullisella tarkkuudella ja omat lisäykseni ovat kursiivilla. 

Matchapannukakut (9 kpl)

  • 2 kananmunaa
  • 2,5 dl maitoa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,5 dl sokeria
  • 2 tl matchajauhetta
  • 0,5 dl neutraalia kasviöljyä + hieman paistamiseen
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
Vatkaa kananmunat kevyesti ja mittaa mukaan maito, sokeri ja vaniljatahna. Sekoita. Mittaa toiseen astiaan vehnäjauhot, matcha ja leivinjauhe ja sekoita. Yhdistä kuivat aineet märkiin ja vatkaa taikina tasaiseksi. Laita mukaan vielä loraus neutraalia kasviöljyä. Paistoin ensimmäisen pannukakun ilman tätä ja taikina oli aika kuivaa, lisäsin pikkuisen sokeria ja tuon öljyn. 

Käytä paistamiseen metallisia renkaita, vaikkapa kananmunien paistamiseen tarkoitettuja, tai leivontastansseja, sellaisia mitkä kestävät kuumaa pannua. Kuumenna paistoalustasi, pannu tai crêpepannu, kuten minulla. Kasta stanssin alareuna kasviöljyyn ja nosta stanssi kuumalle pannulle lämpenemään noin minuutiksi, sipaise öljyä myös renkulan keskelle pannulle. Lusikoi kuumenneen stanssin keskelle noin 2 rkl taikinaa, joka on melko tanakkaa tavaraa. Taikinaa saa olla noin 2 cm, se paisuu paistuessaan noin kaksinkertaiseksi. 


Paista alapuolta noin 3 minuuttia ja nosta stanssi pois. Kokeile ensin varovasti, että taikina on varmasti hyytynyt sen verran, ettei se levahda pannulle, varo sormiasi. Minä nostin stanssit pois pyyhkeeseen verhotuin näpein. Kun taikinan pintaan alkaa nousta pieniä kuplia ja huomaat, että taikina on yli puolen välin paistunutta, kiepauta pannukakku paistumaan toiseltakin puolelta. Älä pidä pannua tai levyä liian suurella kuumuudella, jotta pinta ei paistu liikaa keskustan ollessa vielä raaka. 


Matchaa olisi saanut olla hieman enemmän, jotta väri olisi ollut vihreämpi, tai sitten ei ollenkaan. Pannukakkujen rakenne oli melko tiivis, mutta mansikoiden, appelsiinilohkojen ja vaahterasiirapin kanssa nämä olivat hauskoja pannukakkuja. Seuraavalla kerralla kokeilen jotain ohjetta, johon tulee jotain hapanmaitotuotetta. Metalliset renkaat toimivat paistamiseen erittäin hyvin, niihin ei tarttunut taikinaa ollenkaan, eikä paksu taikina karannut renkaan sisältä. 



Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Pannukakut-välilehdelle, jonne olen kerännyt kaikki vähänkään pannukakkua sivuavat postauksemme. 

perjantai 12. helmikuuta 2016

Kirjahylly muutti - kirjoja kodittomiksi


EDIT 13.2. Kirjat ovat jo saaneet uuden kodin!

Olen pariin kertaan tehnyt keittokirjahyllyn perkuuta ja nyt on taas sellaisen aika. Keittokirjahyllyni muutti makuuhuoneestamme Opiskelijan entiseen huoneeseen. Tällä kertaa annan eteenpäin ruokastailauskirjoja, mikäli kiinnostuneita löytyy. Jos satut asumaan lähdellä, voin toimittaa kirjan/kirjat suoraan sinulle, tai jos asut kauempana lähetän ne postimaksua vastaan, kuten edellisissäkin kirjatempauksissa. Kaikki kirjat ovat englanninkielisiä. 

Miksi sitten haluan luopua näistä kirjoista? En vain ole tullut niin kiinnostuneeksi aiheesta, vaikka oppaat ovatkin monipuolisia ja kiinnostavia. Olen liian laiska opettelemaan enempää ruokastailauksesta ja sen varmasti blogista huomaakin. Mikäli jotakuta toista kiinnostaa aihe enemmän, on vain hyvä, että kirjat saavat uuden kodin. Yksi kirjoista (kuvassa nro 1) käsittelee ruokakirjoittamista ja kuten näkee, sekin on aika koskematon.

1. Dianne Jacob: Will Write For Food


Nicole S. Young: Food Photography 
2. From Snapshots to Great Shots


3. Teri Campbell: Food Photography & Lighting


4. Dolores Custer: Food Styling The Art Of Preparing Food For The Camera


5. Hélène Dujardin: Plate to Pixel Digital Food Photography & Styling


6. Denise Vivaldo: Food Stylist's Handbook


Jos kiinnostut yhdestä tai useammasta kirjasta, laita minulle kommentti tähän postaukseen ja mikäli emme ole ennalta tuttuja, merkitse kommenttisi niin, että voin tavoittaa sinut sähköpostilla osoitetietoa varten. Kirjat nro 4 ja 6 ovat melkoisen painavia, niiden postimaksu lienee aika monta euroa, mutta voin tarvittaessa ottaa sen ensin selville, mikäli suoraan toimitus ei onnistu. Maaliskuun aikana tulen todennäköisesti käymään pääkaupunkiseudulla ja voin toimittaa kirjan tai useampia jonnekin yhteisesti sovittuun paikkaan. Mikäli kävisi niin, että samasta kirjasta olisi useampi kiinnostunut, nopein voittaa. Tarjoukseni on voimassa tästä päivästä viikon ajan, eli päättyy 19.2. klo 14. Jos kirjat menevät sitä ennen, ilmoitan siitä tietysti tähän postaukseen vetämällä kirjan nimen ylle viivan.

EDIT: 13.2. Kaikki kirjat jo menivät hujauksessa, kiitos mielenkiinnosta! Tarjous on päättynyt!

Tämäkin on osa KonMari-projektiani.

torstai 11. helmikuuta 2016

Lindströminpihvit keltajuurikkaista ja vähän kurkumastakin



Olen ilmeisen puolisokea kauppojen hevi-osastoilla, en ollut koskaan nähnyt siellä keltajuurikkaita, noita punajuurien serkkuja, tai ovatkohan ihan siskoja? Minulla tuli puhe niistä ystäväni sauvajyväsen kanssa, kun hän teki version kakusta, jonka löysin Viini-lehdestä. Hän käytti punaisen juurikkaan sijaan keltaista ja sekös näytti kauniilta. 

Heti seuraavalla kauppareissulla otin marketin hevi-osastolla silmän käteeni ja katsoin. Ei ollut vaikeaakaan löytää kotimaisia keltajuuria, tai -juurikkaita, kumpi muoto nyt onkaan oikeampi. Minä tietysti sellaisen pussin ostamaan. Tänään tein niistä ruokaa ja sommitelmani on lindströminpihvit ja taas käännyin samaisen sauvajyväsen puoleen, hän teki Mysi Lahtisen neuvoin lintsikoita jo monta vuotta sitten. Samassa postauksessa viitattiin myös luimupupun pihveihin ja heiltä apinoin paistotavan.  

Eilen ostin elämän ensimmäiset tuoreet kurkumatkin. Luulin, että ne olisivat paljon isompia, mutta ne muistuttivat noita-akan koukkusormia. Ostin niitäkin ja sotkin hieman tuota äärest sotkevaa kasvia pihvitaikinaani. Oikean käden sormeni ja kynteni näyttävät nyt siltä, että olisin tupakoinut kolme askia norttia ainakin 30 vuotta. Toivottavasti tuo väri joskus lähtee.

Lindströminpihvit 

  • 800 g broilerin jauhelihaa
  • 5 pientä keltajuurikasta keitettynä, kuorittuna ja raastettuna
  • 3 keskikokoista perunaa keitettynä melkein kypsäksi ja raastettuna
  • noita-akan pikkurillin kokoinen pala tuoretta kurkumaa kuorittuna ja raastettuna valkosipuliraastimella
  • 2 rkl kapriksia silputtuna
  • 2 kevätsipulia silputtuna
  • 1 kananmuna
  • suolaa ja pippuria 
Sekoita ensin keskenään keltajuuri- ja perunaraaste ja yhdistä niihin kaprikset, kurkuma, suola, pippuri ja kananmuna. Lisää mukaan broilerin jauheliha ja sekoita taikina tasaiseksi. Paista pieni koepala ja lisää mausteita, jos tarpeen. Jätä taikina asettumaan noin puoleksi tunniksi, jos sinulla on aikaa. 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Taputtele taikina pihveiksi, tästä tuli helposti 9 suurta pihviä, pienempiä tulisi varmaan 15. Laita pihvit öljytylle leivinpaperille ja pellille. Paista pihvejä noin 30 minuuttia, käännä puolivälissä niiden kylkeä. Pihvien paistuessa tee lisäkkeet. Meillä oli peruna-maa-artisokkamuusia ja ruusukaalia sous vide. 

Perunamuusi pienellä maa-artisokkalisällä

  • 8 keskikokoista siikliperunaa
  • 5 pientä maa-artisokkaa
  • 2 dl maitoa
  • 50 g voita
  • suolaa ja pippuria
  • kevätsipulia silppuna
Kuori ja leikkaa paloiksi perunat ja maa-artisokat. Varsinkin artisokat kannattaa halkaista, että huonot tulevat erotelluiksi pois. Kypsennä kummatkin höyryssä ja kun ne ovat kypsiä, kuumenna maito niin kuumaksi kuin uskallat ennen kuin se kuohuu yli. Purista perunat ja maa-artisokat perunapusertimella lumeksi tai survo jollakin metodilla. Lisää mukaan voi nokareina ja silputtu sipuli. Kevätsipulia ei tarvitse kypsentää etukäteen. Yhdistä mukaan kuumaa maitoa loraus kerrallaan ja sekoita nuolijalla tasaiseksi, mausta suolalla ja pippurilla. Pidä kuumana siihen asti, että muut aterian osat ovat valmiita.


Ruusukaalit sous vide kahdelle

  • kuusi ruusukaalia tai niin monta kuin arvelet jaksavanne syödä
  • 6 ohutta viipaletta italialaista kinkkua tai vähän pekonia
  • pippuria (ja suolaa, jos käytät suolaamatonta pekonia)
Kuumenna vesi sirkulaattorilla 83,9° C lämpöön (joo, näin tarkkaa se on). Leikkaa ruusukaalien kanta pois ja irrota nahistuneet lehdet. Leikkaa kaalit puolikkaiksi. Silppua kinkku tai pekoni pieneksi muruksi ja paista se pannulla rapeaksi,  kaada silppu lautaselle talouspaperin päälle, jolloin silppu jäähtyy ja ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Asettele ruusukaalit muovipussiin ja ripottele kinkkusilppu päälle, pyöräytä pippuria myllystä mukaan. Jos pekonisi ei ole suolaista, ripauta mukaan hieman suolaa. Minun oli melkoisen suolaista, joten en laittanut suolaa ollenkaan. Vakumoi pussi ja laita se lämpimään veteen 45-60 minuutiksi. Avaa pussi, kun muut aterian osaset ovat valmiit ja annostele ruusukaalia lautaselle. 

Miltä tämä päivän ateria sitten maistui? Keltajuuripihvit olivat uunissa paistamisen jälkeen mehukkaita ja hyviä, hieman voimakkaammin olisin voinut maustaa, kuten niin usein. Muusi oli sileää, mutta maa-artisokkaa ei siitä maistanut. Sous vide ruusukaalit menettivät kyllä värinsä kypsentämisen aikana. Tosin vihreimmät lehdet oli jo kuorittu pois osittaisen nahistumisen vuoksi. Mutta rakenne ja maku! Miten intensiivinen kaalin maku ja hieman veistä uhmaava rakenne olikin suussa aivan täydellinen. Sopivasti purtavaa ja silti aivan optimaalisen kypsää. Ruusukaalit olivat vedessä tasan 60 minuuttia. Oli hyvä, etten lisännyt suolaa, sillä kinkkusilppu oli suolaista. 

Huomiselle jäi runsas annos muusia ja pihvejä, osan pakastin tulevia työlounaita (ei minun!) varten. Keltajuuri ei tule jäämään kertavieraaksi meillä. Se ei värjännyt pihvitaikinaa niin iloisen keltaiseksi, kuten punajuuri värjää punaiseksi. Kurkuma sen sijaan ei maistunut mitenkään leimallisesti. Enemmän se sotki sormiani ja seuraavalla kerralla tiedän käyttää hanskoja.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.


maanantai 8. helmikuuta 2016

Pastaa ja halloumia - nonna kääntyy haudassaan


Tänään oli yksi niistä päivistä, jolloin on viisainta olla poistumatta tontilta, mikäli ei erityisesti halaja katkenneita luita tai aivotärähdyksiä. Lauantai-iltainen täystalvi on muuttunut pääkallokeliksi ja neliveto olisi paikallaan heti, kun astuu kuistilta askeleen. Niinpä en edes ajatellut mennä kauppaan, vaan kehittelin päivällisen niistä aineksista, joita löytyi kotoa. En tiedä ovatko italialaiset oikeasti kovin mustasukkaisia pastaruoastaan, tai vihaisia, jos pastaan laitetaan "väärää" juustoa. 

Halloumi-kanapastaa kahdelle nonnan kauhuksi

  • 150 g spagettia
  • 150 g broilerin rintafilettä
  • puolen sitruunan mehu
  • liraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • 150 g halloumia
  • 8 kirsikkatomaattia
  • 1 yksinäinen lehtikaalilehti
  • tuoretta basilikaa
  • vielä vähän pippuria ja oliiviöljyä
Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi ja sekoita niihin sitruunamehusta, oliiviöljystä, pippurista, suolasta ja chilistä pieni marinadi. Leikkaa halloumi myös pieniksi nopiksi ja silppua lehtikaali ja puolita tomaatit. Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä. 

Pastan kiehuessa paista ensin halloumipaloihin pannulla oliiviöljyssä jokapuolelle rapea pinta. Laita palat foliolla peiteltynä johonkin astiaan odottamaan. Paista myös broileripaloihin kaunis pinta ja lisää pannulle tomaatin puolikkaat ja lehtikaalisilppu, kääntele ja anna kypsyä vielä sen aikaa, että pasta on kypsää. 

Kumoa kypsä pasta tarjoiluvadille, liruttele päälle hieman hyvää oliiviöljyä (kuka nyt pahaa liruttelisikaan?) ja kaada pastan sekaan niin broileripalat lisukkeineen pannulta kuin lämpimänä pidetyt halloumipalatkin. Sekoita ja jauha pinnalle hieman tuoretta pippuria myllystä. Viimeiseksi lisää tuore basilika. Oli hyvää! Annoksesta jäi yhden reilun työlounaan verran.