Yhäkin olemme Epernayssä ja autossa alkoi epäilyttävästi näyttää siltä, että reissumoodi on hukassa, ohjaamon lattia oli päivällä täynnä kenkiä. Kun ne eivät mene kiltisti omille paikoilleen pari kerrallaan, olemme jumitusvaiheessa.
Korjasimme asian tänään, auto on siivottu, pyykit on pesty ja huomenna matka jatkuu. Eilinen ajatus siitä, että kävelisimme tänäänkin keskustaan lasillisille muuttui aamulla säätiedotusta katsoessa. Lupasi melkein 30 astetta lämmintä ja niin lämpimästä minä en tykkää. Ja kyllä me rehellisyyden nimissä eilen maistoimme jo samppanjaa aika tarpeeksi.
Kävimme pyöräilemässä kanavan vartta kymmenisen kilometriä, suurimman osan pyöräteitä, mutta myös muutaman samppanjakylän läpi. Kaikkialla oli hiljaista kuin huopatossutehtaalla, ei näkynyt auki olevia viinikellareita eikä oikein ihmisiäkään, paitsi meitä turisteja vähän. Ja joutsenperhe.
Palasimme kaupan kautta leirille, siinä varmistui jo päivällissuunnitelmakin. Olin jo kotona ottanut kopioita kahdesta ranskalaiseen ruokaan keskittyvästä kirjasta, edellisvuosilta tutusta Rachel Khoon kirjasta The Little Paris Kitchen ja Teresa Välimäen Le Keittiökirjasta. CampaAdriassa ei ole liiaksi kiloja tavaran kuljettamiseen, joten nippu A4:sia on parempi kuin kaksi kirjaa.
Tänään kokkasin meille Teresan ohjeella pastisrapuja. Olemme tässä syöneet katkarapuja muutenkin, mutta Carrefourissa oli tarjouksessa hienoja isoja katkarapuja ja jääkaapissa oli suuri purkki ranskankermaa (tosin se on Alankomaista ostettua Fransk Kwarkia enkä oikein tiedä mikä tuote se on, mutta hyvin sopi dippikastikkeeksi tänään). Teresa teki 400 grammasta rapuja 4-6 hengen naposteluannoksen, minä tein 512 grammasta kahden hengen pääruoka-annoksen. Eihän siinä varsinaisesti syötävää ollut varmaan kuin 150-200 g max.
Teresa Välimäen liekitetyt pastisravut
512 g pakkaus suuria kypsiä katkarapuja kuorineen päivineen, silmineenkin ja mahanalus täynnä jalkoja
1 rkl voita
1 rkl oliiviöljyä
3 valkosipulin kynttä viipaleina
chilihiutaleita
4 cl Pastista
suolaa ja pippuria
Viipaloin valkosipulinkynnet ja mittasin Pastiksen lasiin. Otin esille ja ulos suolan, chilihiutaleet ja pippurin. Laitoin pannulle nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä. Avasin rapupakkauksen. Kuumensin pannua Campingazin liekillä ja kun pannu oli kuuma, lisäsin sille valkosipuliviipaleet ja chilihiutaleita. Hetkisen kuluttua, kun valkosipuli oli otttanut hieman väriä ja arvelin sen olevan pehementynyt ainakin vähän, kumosin ravut pannulle. Sekoittelin ja ripautin päälle suolaa ja pippuria. Koska ravut olivat jo kypsiä, ei tarvinut huolehtia siitä, että ne jäisivät raaoiksi. Kaadoin pannulle Pastiksen ja heiluttelin pannua hieman. Antti tuli sytyttimen kanssa ja sytytti Pastiksen palamaan ja heiluttelin pannua sen aikaa, kun alkoholi paloi. Kumosin ravut pahviselle lautaselle, sillä kauniimpaa tarjoiluastiaa ei nyt tähän hätään ollut.
Mahdollisesti ranskankermakastike
2 dl jotain alankomaalaista maitotuotetta (8% rasvaa), muistutti eniten meidän kermaviiliä
1 valkosipulinkynsi raastettuna
1 uudensadon sipulin vihreä varsi silppuna
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
1 rkl limetinmehua
Sekoitin ainekset tasaiseksi kastikkeeksi ja maistelin, valkosipulia oli ainakin tarpeeksi! Meillä oli oikein hyvää hieman karkeampitekoista patonkia lisänä ja lusikoimme sille kastiketta, päälle rapuja ja limetin mehua ja jopa oli hyvää! Vähän roiskui pöytäliinalle, joten saimme uuden pyykinsiemenen pyykkipussiin.
Tour de Francessa käytiin tänään Sveitsissä, tv oli päivällä auki kisan edetessä, mutta pyykkäykset ja siivoukset veivät huomiotamme ja katsoimme vain ihan lopun aktiivisesti. Wout van Aert oli taas nopein ja Tadej Pogacar tuli kolmanneksi. Hän pitää keltapaidan huomennakin, nyt etumatkaa toisena olevaan on 39 sekuntia.
Eilinen ossobuco piti nälkää niin, että tänään ei voinut ajatellakaan lihan syömistä. Niinpä kauppareissulta hommasimme kampasimpukoita ja tiikerirapuja ja grillasin ne nopeasti pienikokoiseksi päivälliseksi. Antti söi alkupalaksi kaksi osteria. Ostimme niitä kolme, yksi avautui ihan suosiolla, toinen pisti vastaan ja kolmas protestoi haisemalla pahalta, joten hän söi vain kaksi, minä katsoin.
Pestomarinoidut kampasimpukat ja tiikeriravut
9 kampasimpukkaa (sen verran pakastepakkauksessa oli)
2 rkl vihreää pestoa
8 tiikerirapua
2 rkl punaista pestoa
sitruunamehua
suolaa ja pippuria
tuoretta persiljaa
oliiviöljyä
Kuivasin kampasimpikat ja tiikeriravut. Sekoitin kampasimpukoihin vihreää pestoa ja rapuihin punaista pestoa ja annoin niiden marinoitua puolisen tuntia. Kun Antti oli syönyt osterinsa ja minä katsonut syömistä, kuumensin ulkona grillin sivupolttimolla grilliparilan. Lurittelin parilalle hieman oliiviöljyä ja kun se oli kuuma, nostelin toiseen päähän kampasimpukat ja toiseen päähän tiikeriravut kypsymään. Se kävi nopeasti, melkein samantien sai kääntää kummatkin toiselle kyljelleen. Tarjoiluun silppusin päälle tuoretta persiljaa.
Lisänä
40 g voita
1 valkosipulinkynsi
ruohosipulia
1 tl sitruunamehua
1 rkl oliiviöljyä
patonkia viipaleina
Laitoin Bamixin pieneen leikkuriin kuoritun valkosipulinkynnen, voin kuutioina, sitruunamehun ja oliiviöljyn ja suurruuttelin tasaiseksi. Paahdoin patonkiviipaleet paahtimessa ja laitoin kuumaa leipää ja kunnolla valkosipulista voita simpukoiden ja rapujen kaveriksi. Uskomatonta, miten täysi vatsa tuli neljästä kampasimpukasta ja samasta määrästä tiikerirapuja.
'
Giro d'Italian seitsemäs etappi oli taas kirimiesten unelmapätkä. Peter Selinin ääni kyllä veteli viimeisiä. Pelkään, että huomenna hänen äänensä on pois kokonaan, toivon pikaista paranemista. Onneksi Kimmo Kananen, kommentaattorivieras oli hyvä puhumaan ja saattoi auttaa hyvin Peteriä pitkän etapin aikana. Massakirin nopein oli jo toisen kerran tässä kisassa Caleb Ewan ja Attila Valter piti kokonaiskilpailun ykköspaikan itsellään.
Tänään meillä oli suuria katkarapuja kahdella tapaa, italialaisittain ja espanjalaisittain tietysti, koska kummassakin maassa ajetaan Grand Touria. Italilaisittaisiin tehtyihin otin ohjeen täältä ja espanjalaisittain täältä. Raaka-aineet hommasin Citymarketista, paketin raakoja, isonpuoleisia kuorellisia katkarapuja, noin 25-30 kpl, joista puolet viherrytin ja puolet punastutin.
Italialaiset pestokatkaravut
kuorimattomia, raakoja katkarapuja
vihreää pestoa (Lidlin valmista pienessä muovipurkissa, kylmähyllystä)
Tämä oli niin yksinkertainen ohje, että ehtii kiireemmässäkin. Mutta jos aikaa on, voi rapuja marinoida pestossa muutaman tunnin, jopa yön yli. Sulata ravut ja kuori ne, poista suoli, jätä kuivahtamaan paperin päälle hetkeksi. Sekoita rapuihin pestoa ja jätä ne marinoitumaan ainakin puoleksi tunniksi. Liota puisia varrastikkuja vedessä puolisen tuntia. Jos käytät metallisia, ei niitä tarvitse liottaa (oho, eikö). Pujota ravut vartaisiin ja grillaa rapuja pari minuuttia puoleltaan, kunnes ne ovat kauniin värisiä.
Espanjalaiset valkosipulikatkaravut
kuorimattomia, raakoja katkarapuja
valkosipulin kynsiä
sipulia
oliiviöljyä
chilihiutaleita
pimentonia
persiljaa
Ei ole vaikeaa tämäkään, mikäs sen kivempaa. Sulata ja kuori ravut, poista suoli, jätä kuivahtamaan paperin päälle. Silppua sipuli ja valkosipuli, määrät sen mukaan, minkä verran sinulla on rapuja, niiden on tarkoitus saada kunnon sipuli- ja valkosipulikylvetys. Kuumenna pannulla iso loraus oliiviöljyä ja laita sipuli ja valkosipuli sinne kypsymään, sekoittele koko ajan ja varo polttamasta sipuleita. Lisää pannulle chilihiutaleet ja ripaus pimentonia ja sekoita taas. Kaada mukaan ravut ja sekoita taas. Kun ravut muuttavat värinsä kauniin punerviksi, ne ovat valmiita. Öljyä kuuluu olla mukana hyvä määrä, että siinä on hyvä dipata leipää. Sirota päälle vielä vähän lisää pimentonia ja persiljaa.
Tein nämä molemmat yhtä aikaa ja söimme niitä katsellessamme vuorotellen Giroa ja Vueltaa. Kummassakin oli mäkiset etapit. Onneksi meillä on katsojinakin kykyä vaihtaa kisasta toiseen aivan lennosta, emme useinkaan olleet eri kilpailun parissa kuin oikeasti olimme. Kummatkin ravut olivat hyviä, en osaa sanoa kummasta pidin enemmän. Pienissä kupeissa oli tarjolla myös vihreää pestoa ja aiolia. Valkosipulileipä toimi mainiona avittajana, siihen oli hyvä imeyttää espanjalaisten katkisten liemi.
Girossa oli kaunis sää ja voittajaksi ajoi hienosti eilisen toiseksi tullut, australialainen NTT-tallin Ben O'Connor. Kokonaiskilpailua johtaa yhä Joāo Almeida. Olipa kiva nähdä miten irtiotosta voiton sai hän, joka ei eilen ihan yltänyt voittoon. Niin iloinen ilme voittajalla.
La Vueltassa oli vielä 52 km maaliin, kun Girossa kisa oli lopuillaan. Peter Selin jatkoi sukkana selostamista, arvostan tuollaista. Jossain vaihetta kisaa tiellä oli irrallaan lauma hevosia, mistähän ne sinne putkahtivat, onneksi kukaan ei ilmeisesti törmännyt niihin. Voittajaksi ajoi Movistarin Marc Soler ja kilpailun johdossa, punaisessa paidassa jatkaa Primoz Roglic.
Tällä viikolla en ole juuri viettänyt aikaa keittiössä. Olemme syöneet pakastimessa olleita valmiita ruokia, sillä eivät ne siellä enää paremmaksi muutu. Eilen oli viikon ensimmäinen päivä, jolloin tein jotain uutta ruokaa. Söimme alkuun Hannelen neuvoin tehtyä myskikurpitsaa ja pääruokana oli sakeaa kalakeittoa. Meillä oli kaksi annospalaa turskaa ja käytin hyvän osan vapaapäivääni valitessani ohjetta turskalle. Miten niitä nyt olikin pilvin pimein? Olin jo päättänyt tehdä turskaa orzon ja sitruunaisen kermakastikkeen kanssa, mutta meillä ei ollutkaan orzoa. Sitten oli valinnut fisherman's pie-tyyppisen ohjeen, kun huomasin, ettei meillä ollut tarkoitukseen sopivia perunoita. Kolmanneksi ajattelin pieniä kalapihvejä, mutta lopulta päädyin sakeaan chowderiin. Hyvä päätös.
Merellinen chowder kahdelle + yksi työlounas
250 g nahatonta, ruodotonta turskaa
6 suurta tiikerirapua
4 perunaa
1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
pieni pussinpohja pakasteherneitä
suuria valkoisia papuja (laitoin noin 3 rkl)
3 dl kalalientä
0,5 dl kermaa
suolaa ja pippuria
sahramia
rosepippureita
tilliä tai korianteria (jos olisi ollut)
maissia (jos olisi ollut)
sitruunamehua
Aloitin kuorimalla perunat ja leikkaamalla ne pienehköihin kuutioihin, samoin kuorin ja silppusin sopulin, korjaan sipulin. Kuumensin kasarissa öljyä ja kaadoin sinne perunakuutiot ja sipulin. Kuullottelin niitä hetkisen ja lisäsin mukaan kalaliemen.
Leikkasin turskan suupaloihin, tiikerirapuja en pilkkonut, sillä ne näyttävät annoksessa paremmilta kokonaisina. Minulla oli pieni purkki maissia, mutta se oli kyllä mennyt niin pilalle, että hyi inhotus. Kun avasin purkin, sieltä tuli sellainen lemu, ettei tarvinut miettiä onko tuote käyttökelpoinen vai ei. Ensimmäistä kertaa meillä taisi olla tuollainen säilyke mennyt pilalle. Maissin tilalle kaivelin pakastimesta hernepussin pohjan ja pienen rasian valmiiksi kypsennettyjä valkosia papuja, käytin siitä vain osan, loppu pitää änkeä johonkin muuhun ruokaa piakkoin. Lisäsin herneet ja pavut kasariin ja sekoittelin.
Kun keittopohja oli kiehunut lempeästi noin viisi minuuttia, lisäsin sinne turskapalat ja ravut, suolaa, pippuria ja hiukan sahramia. Jätin keiton taas kypsymään viideksi minuutiksi. Ravut vaihtoivat harmaan värinsä kauniin punertavaksi ja turskakin oli kypsää. Lorautin mukaan vielä kermaa ja sekoitin. Ripotin keiton päälle kevyesti murskattuja rosepippureita ja olisin mielelläni laittanut hieman tilliä, tai korianteria, jonka kanssa taas liraus sitruunamehua olisi ollut paikallaan. Tuoreita yrttejä ei nyt ollut saatavilla, joten sitruunakin unohtui. Keitto hautui liedellä pienen kaasuliekin päällä sen aikaa, kun söimme alkuruoan.
Keitosta tuli mukavan paksua, pavut ja turska hajosivat, jos ei nyt aivan atomeihin, niin sen verran, että liemestä tuli sakeaa, rosepippurit olivat juuri sopivaa rouheutta tuovia. Keitosta jäi vielä minulle sopivat työlounas tälle päivälle.
Tänään teki mieli pastaa päivälliseksi. Etsiskelin ranskalaisvivahteista pastaohjetta ja otin mallia täältä, vaikka kyllä soveltelinkin jonkun verran. Meillä oli vain kaksi minimaalisen pientä keltaista kesäkurpitsaa, joten lisäsin mukaan muutaman pienen tomaatin ja sipulia. Ravut olivat jokiravun pyrstöjä. Tein samantien sen verran ruokaa, että siitä riittää huomisellekin, sillä silloin olen töissä pitkän päivän. Annos riittää hyvin neljälle tai viidellekin.
Nopea rapupasta
500 g pastaa
pieniä kesäkurpitsoja (4-5 kpl olisi hyvä määrä)
2 uudensadon punasipulia
6 kirsikkatomaattia
oliiviöljyä
0,5 dl kermaa
tuoretta persiljaa, basilikaa ja timjamia
rasia jokiravun pyrstöjä
suolaa ja pippuria
sitruunamehua
parmesaania
Laitoin pastaveden kiehumaan ja leikkasin kesäkurpitsat, sipulit ja tomaatit ohuiksi viipaleiksi. Kun vesi kiehui, suolasin sen tanakasti ja laitoin 500 g pastaa kiehumaan pakkauksen ohjeen mukaiseksi ajaksi. Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja kippasin sinne viipaloidut sipulit, tomaatit ja kesäkurret. Kun ne olivat sopivasti laiskistuneet, kaadoin mukaan hieman kermaa ja kun pasta alkoi olla kypsää, lisäsin pannulle ravut. Maustoin suolalla, pippurilla ja yrteillä, lisäsin vielä sitruunamehua, kun puolikas oli sopivasti käden ulottuvilla. Valutin kypsän pastan ja ja sekoitin sen pannulla kastikkeeseen. Annoksen päälle raastoin paljon parmesaania. Taas oli nälkä, kun lautanen oli nenän alla, mutta tämä helle ja painostava sää vaikutti, emmekä kumpikaan jaksaneet syödä koko annostamme.
Tour de Francen neljästoista etappi oli mäkiseen maastoon sijoittuva. Pääjoukolla oli jälleen velttoilupäivä, se jäi kärjestä yli 20 minuuttia. Voittajaksi nousi Omar Fraile Astana-tallista ja toiseksi Julian Alaphilippe. Myös Peter Sagan ajoi mainiosti tullen neljänneksi. Etappi päättyi korkealla mäellä olevalle lentokentälle, sielläkin oli RWY12, kuten meilläkin. Pääjoukkokin hajosi lopussa, mutta Geraint Thomas piti kokonaiskilpailun ykköspaikkansa ja Chris Froome jatkaa toisena.
En käy useinkaan sunnuntaisin kaupassa, jollei ole aivan välttämätöntä. Usein katselen aamusta jo jääkaappia sillä silmällä, että saisiko sieltä päivällisen raavittua kasaan. Useimmiten saa. Nyt minulla oli pieni rasiallinen jokiravun pyrstöjä ja ajattelin tehdä niistä jonkunlaisia rapukakkuja. Löysinkin hyvän ohjeen, jota muuntelin ja lopputuloksen ranskalaisvivahteet tulevan jälleen maustamisesta. Rapuja oli sen verran vähän, että jatkoin taikinaa tonnikalalla.
Silppusin yrtit ja ravinpyrstöt pieneksi ja sekoitin kaikki taikinan ainekset tasaiseksi massaksi. Kuumensin pannun ja sillä runsaasti oliiviöljyä. Otin öljytyin käsin taikinasta noin golfpallon kokoisia paloja ja taputtelin ne pieniksi kakuiksi, jotka pyörittelin pankomuruissa. Rapukakkuja tuli 7 kappaletta. Paistoin niitä kuumalla pannulla noin 3-4 minuuttia, käänsin ja paistoin toista puolta vielä pari minuuttia. Peittelin kakut metallilautaselle folion alle odottamaan, että yrttiset lyttypotut olivat kypsiä ja rapeita. Kastikkeeksi sekoitin nopean majoneesin, jossa oli hieman srirachaa potkua tuomassa. Rapukakut olivat tosi hyviä, sopivat hyvin kesäisen iltapäivän ateriaksi kotiterassilla syötäväksi.
Tour de Francessa oli toisen jakson viimeinen päivä. 15. etappi oli täynnä jyrkkiä nousuja ja se oli vaativa ihan kaikille, mutta erityisesti kirimiehille. Huomenna Tour de Francessa on toinen lepopäivä ennen viimeistä kuutta etappia. Bauke Mollema onnistui voittamaan ensimmäisen kerran Tour de Francen etappinsa. Onpa hänellä kiva nimi! Kokonaiskilpailua johtaa Chris Froome edelleen. Kisa jatkuu tiistaina.
Tämän tapaista ruokaa meillä on toisinaan, kun pitää nopeasti saada lautanen nenän alle, tai toisaalta haluamme syödä jotain helppoa. Tällä kertaa helppoudentoive johtuu hammasoperaatiosta ja siitä, ettei mitään karkeaa ja hankalaa saa olla aterialla nyt pariin päivään. Pisin aika tässä ateriassa kului siihen, että vesi pastakattilassa kiehui. Ainekset löytyivät jääkaapista, vähän sitä ja vähän tätä viikonlopun kokkailuista jäänyttä.
Jokirapupasta kahdelle + työlounasannos
250 g artesaanipastaa
runsaasti suolaa pastan keitinveteen
oliiviöljyä
2 kevätsipulia
1 punainen chili
kourallinen kirsikkatomaatteja
pätkä kesäkurpitsaa
2 dl kermaa
loraus konjakkia
suolaa ja pippuria
basilikaa
palanen parmesania
Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa vesi reilulla kädellä. Keitä pasta pakkauksen mukainen aika. Minun pakkauksessani luki vain, että keitä sopiva aika. Huuhtele ja valuta jokiravun pyrstöt ja jätä ne siivilään valumaan. Leikkaa kesäkurpitsa, sipuli, chili ja tomaatit suikaleisiin tai millaisiin paloihin nyt haluatkaan. Kuullota niitä pannulla oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää pannulle kerma ja loraus konjakkia. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kerman kiehua hieman kasaan, varo kuitenkaan kuivattamasta sitä liikaa. Kun pasta on kypsää, kaada se siivilään odottamaan. Lisää jokiravut pannulle ja sekoita kastikkeeseen. Yhdistä pasta pannulle kastikkeeseen, sekoita ja tarkista maku. Lisää vielä pippuria ja suolaa, jos siltä tuntuu ja ripota annoksen päälle basilikaa ja parmesania.
Tänään oli La Vueltan ensimmäisen jakson viimeinen päivä, ehdimme katsoa vain viimeiset 7 km, mutta siinäkin oli jo jännitystä riittämiin. Nairo Quintana on yhtäkkiä loikannut isojen poikien sarjaan takaisin, koko Tour de Francen ajan hän ajeli isojen poikien perässä. Tänään hän otti etappivoiton niin itsevarman näköisenä, että siinä saa Chris Froomekin miettiä miten sitä pyörää ajetaan. Ikävä kyllä Alberto Contador näytti teloneen eilen itseään sen verran, että metrikaupalla laataria oli käytetty paikkaamiseen ja hänen täytyi luovuttaa Nairon matkasta. Kokonaiskilpailua johtaa nyt Nairo vähän alle minuutilla Valverdea ja Froomea. Huomenna on lepopäivä ja keskiviikkona karavaani taas nousee pyörän selkään.
Päivän espanjalaispanostus CampaKeittiössä oli grillaamista. Uusi The Big Green Egg, joka on muuttanut terassillemme kuumeni iltapäivällä, teimme lammasvartaita Baltic Maid-blogin ohjeella. Tein mukamas ruokaa kahdelle, mutta siitä olisi riittänyt neljälle, huomenna syödään tähdenlentoja.
Lammasvartaat grillissä neljälle
2 lampaan ulkofilettä (450 g yhteensä)
1 tl kuminaa
runsaasti pimentonia
suolaa ja pippuria
loraus oliiviöljyä
puolikas keltaista ja punaista paprikaa paloiksi leikattuina
Laitoin kuivatut kuminansiemenet, karkeaa merisuolaa ja kokonaisia mustapippureita pieneen kahvimyllyyn, jota käytän mausteiden jauhamiseen. Suurruuttelin mausteet jauheeksi ja kaavin ne kulhoon, lisäsin mukaan runsaasti pimentonia ja lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin kaikki ainekset marinadiksi kuutioiksi leikatuille lampaanfileille. Annoin palasten marinoitua noin tunnin verran. Liotin puisia varrastikkuja vedessä useita tunteja, mutta puolikin tuntia on hyväksi. Kuumassa hiiligrillissä puutikut tahtovat kärähtää päistään, mutta liottaminen auttaa kyllä jonkun verran. Liottaminen auttaa myös siihen, ettei tikuista irtoa teräviä säikeitä syödessä. Ennen grillaamista pujotin lihapalat vartaisiin vuorotellen paprikapalojen kanssa, Espanjan lipun värien tähden.
Muina aterian osina meillä oli muutama suuri sinisimpukka, joita kokeilimme Green Eggissä, nekin kypsyivät mukavasti valurautaritilällä, aukesivat kiltisti. Eiliseltä jäi muutama suuri tiikerirapu, jotka kuorin ja marinoin limen mehulla ja pimentonilla, pujotin niitä vuorotellen chorizoviipaleitten kanssa vartaisiin. Grillasimme myös maissipaloja .
EDIT: Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki vihreän grillimme käyttökokemuksia käsittelevät postauksemme.
Palasimme Tallinnan minilomaselta ja toimme tullessamme suuria katkarapuja kylmälaukussa päivällistä varten. Valmistin ne nopeasti kotiintulotouhujen lomassa niin ranskalaisittain kuin kykenin. Vinkit otin täältä, tuossa oli käytetty langustineja, mutta arvelin ohjeen passaavan katkiksillekin.
Katkarapuja, perunaa ja pekonia
8 oikein suurta raakaa katkarapua
oliiviöljyä
voita
persiljaa
suolaa ja pippuria
sitruunamehua
8 pientä siikliperunaa
4 pekoniviipaletta
Kuumensin uunin 200 asteeseen ja leikkasin perunat ohuiksi viipaleiksi. Pyörittelin perunaviipaleet oliiviöljyssä ja levitin ne leivinpaperin päälle uunipellille. Laitoi perunat uuniin kypsymään. Samaan aikaan leikkasin pekonin pieneksi silpuksi ja paistoin silpun pannulla rapeaksi. Kaadoin pekonin talouspaperin päälle odottamaan.
Lisäsin samalle pannulle lorauksen oliiviöljyä ja raa'at ravut. Kääntelin niitä hetken aikaa pannulla ja lisäsin pannulle kunnon lorauksen voita. Valelin rapuja voin ja öljyn seoksella. Puristin pannulle sitruunamehua ja jatkoin valelua muutama minuutin. Ripotin pannulle suolaa, pippuria ja tuoretta persiljaa.
Kun perunat olivat kypsiä, otin ne uunista. Asettelin kypsät ravut vadille, ripottelin päälle perunalastuja, pekonimurut ja lisää tuoretta persiljaa, puristin vielä sitruunamehuakin. Tähän olisi sopinut hyvin tuore, rapea patonki, mutta leipää meillä ei ollut tänään. Ravut onnistuivat hyvin, ne oli helppo kuoria ja maistuivat mahtavilta perunalastujen ja pekonimurujen kanssa.
Katselimme syödessämme tämän päivän Tour de Francen etapin loput, jonka saimme pyydystettyä tallenteeksi. Pari päivää meni ohitse meiltä ollessamme reissussa, mutta nyt tiedämme, että Greg van Avermaet johtaa kokonaiskilpailua reilun kuuden minuutin kaulalla mm. Froomeen ja Quintanaan. Alberto Contador ei ole lyönyt hanskoja tiskiin, vaikka on 8 minuuttia kärjen takana sijalla 22. Huomenna pääsemme taas kisaan mukaan kunnolla ja toivoakseni löytyy jotain hyvää ranskalaiskokkailuakin lautasille!
Skandikiertueemme Ruotsi-osuudesta kerroin jo muutama päivä sitten. Norjaan päädyimme lauantaina iltapäivällä ja muistelimme milloin viimeksi olemme olleet EU:n ulkopuolella, mahtoi olla vuonna 2010 ja silloinkin nimenomaan Norjassa. Tuolla pikavisiitillä saimme sadetta niskaamme niin paljon, ettei maahan ollut uudelleen kiirettä.
Nyt näytti paremmalta. Saavuimme lauantai-iltapäivänä maahan hieman Trondheimin eteläpuolella ja tarkoitus oli asettua pariksi yöksi leirialueelle ja tutustua Trondheimiin sunnuntain ajan. Kovin lämmintä ei ollut nytkään, mutta aurinko sentään paistoi.
Heti kohta rajan jälkeen poikkesimme TomTomin neuvoista ja ajoimme katsomaan Olavsgruvaa, josta emme varsinaisesti oikein tienneet mikä se on. Kävimme muutama kilometrin päässä päätieltä suurella kaivosalueella, joka kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. Paikalla on pitkä kaivoshistoria ja Rørosin kuparikaivoskaupungissa on aiheeseen liittyvä museo. Siellä emme käyneet.
Flakk Camping sijaitsee noin 11 km Trondheimistä länteen meren rannalla, eipä voisi leirialueen paikka paljon parempi ollakaan. Alueen vierestä kulki kyllä jatkuvasti lauttoja vuonon ylitse, sen huomasi siitä, kuinka motoristit kiihdyttivät ajopelejään noin kilometrin matkalla ennen päätietä lautalta päästyään, eikä sitä voinut olla kuulematta.
Lauantai-iltana leirialueella oli mukavasti väkeä, niin norjalaisia kuin meitä ulkomaanpellejäkin, lähinnä saksalaisia, hollantilaisia ja sveitsiläisiä. Oli telttaväkeä, vaununnyhtäjiä ja campereita. Ehdimme saada mukavan paikan vaunurivistössä ennen kuin paikka alkoi olla täynnä. Leirialueen yhteistilat olivat riittävän mukavat ja siistit niin saniteettitilojen kuin keittiönkin suhteen, ei ollut valittamista. Hintaa en enää muista, eikä hinnasto aukea paikan nettisivullakaan, mutta euroissa hinnat pyörivät Norjan leirialueilla siinä 30-35 euron tietämillä. Tällä Flakkin alueella lämpimästä vedestä suihkussa ei veloitettu erikseen, mikä on aina ilahduttavaa. Netti toimi heikosti, vaikkemme olleet kovin kaukana toimistorakennuksesta.
Sunnuntain olimme kaupungin keskustassa, jonne ajoi noin vartissa. Sunnuntai näytti olevan pyöräilijöiden suosikkilenkkipäivä, jolloin ajettiin Trondheimin länsipuolisen niemen lenkki vastapäivään. Myötäpäivään ajavia ei näkynyt yhtään. Tie oli aika mutkainen ja mäkinen, joten tienvarren suuret asennekyltit tien jakamisesta olivat kyllä paikallaan.
Museopäiväksi sunnuntai sopi oikein hyvin, kaupat eivät näyttäneet olevan Norjassa auki ollenkaan hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta. Nettisivun mukaan turisti-infokin olisi kiinni, mutta kyllä se sitten kumminkin oli auki ja saimme paljon hyviä esitteitä leirialueista ja nähtävyyksistä.
Vierailimme Trondheimin kuuluisimmissa nähtävyyksissä, Nidarosin katedraalissa, arkkipiispan palatsimuseossa ja Norjan kruununkalleuksia säilyttävässä kappelissa. Hieman hassulta tuntuu katsoa linkkien talvisia kuvia näin kesällä. Huomasin myös, että ainakin kruununkalleuskokoelman aukioloajat eivät olleet ajantasalla, paikka aukesi vasta klo 11, eikä 9 kuten sivulla mainitaan. Näihin kolmeen paikkaan menimme yhteislipulla, jotka maksoivat 90 kruunua, eivätkä 80 kruunua. Ärsyttäviä pikkuvirheitä. Katedraalissa oli sitä paitsi juuri ollut joku juhlava tilaisuus, eikä lippuja edes kysytty sisälle mennessämme.
Kävelimme hieman kaupungin hiljaisia katuja erästä taidemuseota etsien. Vaikka osoitteen löysimmekin, keltainen talo jäi löytymättä. Ilmeisesti paikka on remontissa, mutta muuta tietoa emme löytäneet. Trondheimin Taidemuseon sen sijaan löysimme, eikä sinne tuona sunnuntaina ollut sisäänpääsymaksua, koska juuri sinä päivänä siellä oli näyttelyn avajaiset. Emme jääneet kyseisiin avajaisiin, vaikka erikseen sinne kutsuttiinkin.
Kauniina, aurinkoisena päivänä oli mukava kävellä Trondheimin katuja, kävimme joen toisella puolella katsomassa Kristianstenin linnoitusta korkealla mäen päällä. Se nähtävyys oli myös ilmainen ja siellä olikin paljon väkeä. Paikka muistutti Suomenlinnaa ja siellä oli eväsretkeläisiä ja auringonottajia runsaasti.
Ylämäkeen kävellessämme näimme kiinnostavan polkupyörähissin, jota Kammenpyörittäjä olisi mielellään kokeillut, jos olisi ollut pyörä saatavilla. Yhden onnistuneen ylosnousemuksen näimme ja monta epäonnistunutta, sillä oli tarpeen osata nojata pyörällä riittävän vinoon ja istua tanakasti penkillä.
Ennen leirille paluuta kävimme katsastamassa vielä trondheimiläisen katukirpparin, joka muistutti meikäläisiä, kupit ja kipot vain olivat hieman erilaisia ja 80-luvun LP-levyt paikallista popmusiikkia Kirkan ja Dannyn sijaan. Ruokakojuissa myytiin lettuja ja vohveleita norjalaisen ruskean juuston kanssa. Emme ostaneet.
Tuona sunnuntaina meillä oli hääpäivä ja sitähän täytyy juhlia. Koska Trondheimin ravintoloista suuri osa oli suljettu, päätimme päivällistää leirillä ja se onnistui mainiosti viereisen lauttasataman grillikioskin antimilla, mehän emme tunnetusti gourmetista niin perusta. Kammenpyörittäjä haki meille kaksi pizzaa ja olivatpa ne hyvät pizzat, se on kyllä sanottava! Illempana avasimme kyllä pullon samppanjaa ja toivotimme toisillemme vähintään toista samanlaista tovia yhdessä. Sen vielä saatamme hyvin ehtiäkin, mikäli jatkamme kumpikin sukujemme perinteitä pitkästä iästä.
Tänne emme päässeet syömään
Söimme nämä
Ja nämä jälkkäriksi
Maanantaiaamuna pistimme taas leirin kasaan ja lähdimme eteenpäin. Suunnitelmana oli edetä melko lyhyt matka rannikkoa pohjoiseen ja käydä matkalla katsomassa muutamaa kalliopiirrosta, joita Norjastakin löytyy paljon. Reitillä oli myös Pyhän Olavin kuolinpaikkana tunnettu Stiklestad ja sen kirkko. Kirkon pihassa on reittipiste norjalaisella caminolla, Pyhän Olavin Tiellä. Näimme yhden peregrinonkin. Reitti päättyy Trondheimiin, nollapiste sijaitsee katedraaliin edustalla, mutta minä en siellä ollessani tolppaa huomannut. Stiklestadin kirkon eteisestä ostin Pyhän Olavin Tien pinssin muistoksi.
Päivän määränpäämme sijaitsi Steinkjerissä, josta kävimme lyhyellä retkellä katsomassa Bardalin kalliopiirroksia. Ne sijaitsevat nykyaikaisen maatilan alueella, mutta piirroksille pääsee hyvin autolla ja parkkipaikkaakin on muutamille ajoneuvoille. Piirroksia on todella suuri määrä paljaalla kalliolla, tosin niitä ei tällä erää ollut kaikkia maalattu esille, vaan osa kuvista täytyi tiirailla näkyville ilman punamaalin apua.
Meillä oli haaveena syödä kalaruokaa Norjassa joka päivä, sillä kalaahan luulisi meren ääreltä löytyvän. Sepä osoittautuikin harhaluuloksi. Suurissakaan marketeissa ei ollut juuri ollenkaan palvelutiskejä, kaikki kala oli pakattu valmiiksi kylmätiskeihin, eikä meitä oikein innostanut ostaa samanlaisia lohipaloja, kuin meilläkin on kaupoissa tarjolla. Rapuja tai muuta äyriäistä ei ollut tarjolla senkään vertaa. Varsinaisia kalakauppoja tai -halleja emme reittimme kaupungeissa nähneet lainkaan paria lukuunottamatta.
Tuona iltana söimme kuitenkin melkein kalaruokaa, ostimme marketista muhevia kalapihvejä vakuumipakkauksessa ja ne olivat yllättävän hyviä valmiin katkarapusalaatin kanssa. Steinkjerissä olimme kaupungin laidan leirialueella, joka oli hyvin tyypillinen paikka Pohjoismaissa, sijaitsi kunnan urheilukenttien ja oppilaitosten vierellä. Saapuessamme paikkaan iltapäivällä sen laaja nurmikenttä oli lähes tyhjä, mutta illalla siellä oli varmaan 30 leirikuntaa. Jälleen ulkomaalaisista yleisimpiä olivat saksalaiset ja hollantilaiset, muita suomalaisia emme nähneet. Suihkut toimivat kolikoilla ja keittiön virkaa toimitti pieni pesutuvan eteinen, jossa saattoi pestä astiat. Kertayöpymiseen paikka oli aivan kelvollinen. Koko maanantain oli hyvä sää, joskaan ei ollut kovin lämmintä. Iltasella tarkeni syödä lettuja vaunun ulkopuolellakin, mikä on Norjassa oikein hyvä saavutus.
Tiistaina oli sitten tarkoitus ajaa aika pitkä matka kohti pohjoista ja poiketa Mo I Ranan jälkeen päätieltä pienemmille teille ja katsastaa rannikkoa ja vuonoja niin teitä kuin lauttareittejäkin pitkin. Alkumatkasta ajoimme Snåsa-järven etelärantaa kohti koillista muutaman kalliopiirrospaikan toiveissa. Karttamerkkien mukaisia ensimmäisiä paikkoja ei löytynyt, mutta kaunis Bølan kalliopiirrospaikka löytyi vaivatta. Siellä oli hyvä parkkipaikka, myös vaunu- tai autoyöpymiseenkin luvallinen, ravintolakin oli ja muutaman sadan metrin kävelymatka katsomaan kalliopiirroksia. Paikalla on maailman suurimmaksi sanottu poropiirros, poro on kuvassa luonnollisessa koossa. Samoin hiihtäjän ja vesilinnun kuvat löytyivät, mutta karhua emme pienen kosken varrelta löytäneet. Alkoi muuten sataa pikkuhiljaa, kun palasimme autolle. Syödessämme vaunussa aamupalaa, satoikin jo melkoisen paljon. Mukava ettemme ehtineet kastua kuitenkaan piirroksia katsoessamme.
Kun liityimme takaisin päätielle, huomasi heti, että liikennettä oli melkoisesti. Vielä tällä korkeudella maata kulkee myös junarata, joka päättyy Bodøn tasalle. Rekkoja oli runsaasti liikkeellä, samoin matkailuautoja ja -vaunuja. Tie ei ole kuitenkaan edes meidän nelostiemme veroinen liikenneväylä, sillä ei ole käytännössä ollenkaan ohituskaistoja, eikä turvallisia ohituspaikkoja muutenkaan ole viljalti. Siksipä matkailijoidenkin kannattaa usein vilkuilla taustapeiliin ja antaa tietä työkseen liikkuville ja niille, joille hieman kovempi vauhti olisi sopivaa. Mitään kaahaamista tai vaarallisia tilanteita liikenteessä ei kuitenkaan ollut. Ilmeisesti norjalaiset vain tyytyvät pullistelemaan otsasuoniaan matkailuautojen letkojen takana, vaikkeivat keskieurooppalaiset maltakaan antaa tietä.
Tunneleita oli myös matkamme varrella useita. Monet niistä olivat melko lyhyitä, 1-2 km pitkiä, mutta pisin taisi olla 8 km mittainen ja se on jo epämiellyttävää, olipa tunnelin kunto kuinka hyvä tahansa. Jotkut lyhyistä tunneleista olivat kokonaan valaisemattomia ja myös muuten tummia seiniltään, maalauksetkin reunoissa huonoja, keskiviivasta puhumattakaan. Niitä ei ollut kiva kulkea, ei varmaan myöskään niissä ohittamiemme satunnaisten pyöräilijöiden. Pitkiin tunneleihin ei polkupyörillä saa mennäkään, vaan täytyy hankkia kyyti itselleen ja ajokilleen, jollei vaihtoehtoista reittiä ole.
Yksi tunneleista oli suljettu syystä tai toisesta ja koko liikenteen letka rekkoineen päivineen ylitti vuoren vanhaa tietä. Siellä olikin kauniita maisemia tarjolla jäisine järvineen ja lumihuippuisine vuorineen. Onneksi reitti ei ollut kovin pitkä, matkaa tuli vain 7 km lisää verrattuna tunnelireittiin. Uusinnan alla olevia tieosuuksia oli jonkun verran, rikkaalla öljymaalla lienee varaa korjauttaa teitään eri malliin kuin vaikka meillä.
Melko pitkän ajopäivän päätteeksi päädyimme seuraavan aamun ensimmäistä lauttamatkaa ajatellen strategisesti hyvää paikkaan lähelle Kilboghamnin satamaa Polarcampille. Olimme poikenneet yhdessä sattumalta löytämässämme kalakaupassa ja meillä oli niin ollen päivällistarpeet jääkaapissa odottamassa leiriytymistä. Leirialue oli muuten vaatimaton, ei juuri ruohontupsua, vaan autot ja vaunut laitettiin sora-aukiolle. Telttapaikoilla oli hieman nurmikkoa. Saniteettitilat ja keittiö olivat asialliset ja lisämaksuttomat. Netti toimi juuri ja juuri hetkittäin.
Päivälliseksi paistoimme palasen lohta ja toisen pallasta, eikä ruoassa ollut moittimista. Lisäksi tein kotoa tuomiani ruotsalaisia perunoita timjamivoin kanssa, joten kyse oli varsinaisesta pohjoismaisesta yhteistyöateriasta. Leiriltämme oli hyvin kauniit näkymät merelle ja vuonoihin, siellä passasi kyllä nauttia hienosta kesäillasta.
Keskiviikkoaamuna olimme aikeissa mennä ensimmäisellä mahdollisella lautalla vuonon ylitse. Olimme jonossa noin puolta tuntia aikaisemmin ja ihmettelimme, miten ihmeessä kaikki autot ehtivät ajaa lautalle ajoissa, sillä rahastustoiminta oli sen verran verkkaista. Niin se vain kuitenkin onnistui, olimme aika alkupäässä jonoa ja loput ilmeisesti ajettiin rahastamatta lautalle ja lippuja myyvä mies kierteli sitten lautalla kyselemässä ihmisiltä, olivatko he jo maksaneet vai eivät. Söimme lautan kahvilassa hyvät voileivät ja jätimme juomatta karmeat kahvit, jotka otettiin automaatista niin, että ensin kuppiin laskettiin väkevää kahviesanssia ja päälle kuumaa vettä. Enimmäkseen ulkomaalaisista koostunut asiakaskunta joutui pyytämään apua henkilökunnalta merkillisen kahvimasiinan äärellä.
Tällä reilun tunnin lauttamatkalla ylitimme napapiirin, sen meille lautan kapteeni (kai yhteyslautan kuljettajaakin sanotaan kapteeniksi?) osoitti kaksikielisellä kuulutuksellaan. Rannalla oli jonkunlainen maamerkki paikkaa osoittamassa.
Vaikka alkumatkan Ruotsi-osuudella olimme jo hyvin lappimaisissa maisemissa, niin ei ollut vielä Norjassa pohjoisempanakaan napapiirin ylityksen tienoilla. Meren läheisyys ilmeisesti teki kasvillisuudesta hyvinkin runsasta, eikä kulkiessa ollut ollenkaan sellainen tunne, että nyt oltaisiin Lapissa. Liikennettä oli jo vähän vähemmän, mutta rekkoja ja matkailijoita oli kuitenkin paikoin jonoksi asti. Samoin jotkut norjalaiset ajoivat autoillaan todella oudosti, 10-15 km alle suurimman sallitun nopeuden, joka sekään ei ollut enempää kuin 80 tai 90 km/h ja usein seilaten keskiviivan molemmin puolin. Niinpä liikenne ei ollut kovin sujuvaa.
Reittimme kulki Norjan repaleista rannikkoa pitkin, päivän aikana käytimme kahta lauttaylitystä ja useita tunneleita. Ehdimme Bodøn eteläpuolen leirialueelle hyvissä ajoin, noin yhden aikaan. Saltstraumenin leirialue oli suuri paikka ja siellä oli runsaasti kulkijoita jo siihen aikaan. Jätimme pikaisesti vaunun leirille ja ajoimme noin 30 km matkan Bodøn keskustaan. Siellä halusimme käydä Norjan Ilmailumuseossa. Ikävä kyllä sen siviilikoneiden osasto oli tällä erää suljettu muutostöiden vuoksi, mutta sotilasilmailussakin oli kyllä katsottavaa. Toinen puoli aukeaa uudelleen loppuvuodesta ja ostamillamme lipuilla pääsisi kuulema vuoden loppuun asti uudelleen käymään, emme taida kuitenkaan ehtiä. Museossa eri-ikäisten sotilasilma-alusten lisäksi myös laajalti katsottavaa liittyen toiseen maailman sotaan ja norjalaisten osuuteen siinä. Kävimme myös vanhassa Bodøn lentoaseman lennonjohtotornissa, joka oli nostettu museon katolle jossain vaiheessa uuden korkeamman tornin valmistuttua. Aika tutun näköistä oli laitteisto kyllä, ei paljon poikennut Tikkakosken tornista 90-luvun alussa. Oli hauska kuunnella Bodøn kentän radioliikennettä samalla kuin katsella liikennettä kiitotien reunassa.
Museokäynnin jälkeen menimme viereiseen ostoskeskukseen ja viimein löysimme Eurospar-kaupasta palvelevan kalatiskin, joka ei tosin ollut koolla pilattu, mutta valikoimaa oli sen verran, että saimme hyvät päivällisainekset kasaan. Ostimme yhden (!) kuningasravun jalan, palan turskaa ja toisen lohta, sekä hieman lisäkkeitä niille. Kala on kyllä hinnoissaan Norjassa kuten kaikki muukin ruoka, mutta kuningasravun jalka oli kuitenkin hinnaltaan vain puolet siitä, mitä se maksoi talvella Vaasan kauppahallissa, kun sitä siellä ihmettelimme.
Iltasella sitten laitoimme leirillä ruokaa, keitimme ainokaisen ravunjalan ja paistoimme kalaa. Kammenpyörittäjä sommitteli salaatin matkayrttilaatikkomme antimista. Siinä viihtyivät oikein hyvin Ruotsista ostamamme salaatit ja timjami, basilikakin oli elossa. Sen sijaan sinä päivänä ostettu tilli halusi heti laota muiden yrttien niskaan, joten se sai armonaikaa seuraavaan päivään, joko virkistyisi tai tulisi heitetyksi biojätteeseen.
Yhdeksän aikaan illalla lähellä oli tarjolla luonnonilmiö, jota katsomaan näytti vaeltavan melkein koko leirialueen väki. Vuorovesi-ilmiö on siellä erittäin voimakas riippuen kuun vaiheesta ja leirialueen toimistosta sai mukaansa aikataulun, minkä mukaan saattoi päästä näkemään tätä näkyä. Liitän tähän youtube-videon, joka on kuvattu rannalta. Valokuvat eivät anna ilmiöstä kovin hyvää kuvaa.
Rannalla oli paljon katsojia, samoin paikkaa ylittävällä korkealla sillalla. Katselimme veden virtaamista aikamme ja olimme kyllä sitä mieltä, että siihen whirlpooliin ei todellakaan kannata joutua. Kävelimme leirille rantaa pitkin hieman kiertoreittiä kauniissa maisemissa. Ilta oli niin upea auringon loistaessa vielä korkealla taivaalla, mutta hieman siellä oli jo jalaspilviä kertomassa siitä, että suursäätila oli muuttumassa huonompaan.
Meidän oli tarkoitus palata maareittiä Suomeen Lapista, joten laivalippuja ei tarvittu. Olikin aika kiva reissata niin, ettei aikataulu ollut kovin tarkka. Koska sää kuitenkin oli muuttumassa huonommaksi, päätimme tuona torstaina ajaa aina Skibotniin asti. Tie oli nyt maan ainoa maata etelä-pohjoissuunnassa halkova reitti junaradankin loputtua jo Bodøhon. Hurtigsruten pysähtelee satamissa rannikolla aika tiuhaan ja varmaankin kuljettaa osan rekoista ja konteista. Maantie oli edelleen melkoisen kapeaa, eikä sillä suurimmaksi osaksi saanut ajaa kovempaa kuin 80 km/h. Päivään kuului taas hieman tunneleita ja yksi lauttamatka, tällä kertaa vain noin vartin mittainen. Kävimme katsomassa hienoa Leiknesin kalliopiirrosaluetta, jossa näkyi laakealla kalliolaatalla mm. paljon hirviä. Iloksemme löysimme esillemaalaamattomista kuvista myös valaan ja jäniksen sekä yhden karhuista. Rinteessä alkoi juuri sataa, kun palasimme autolle. Se oli hyvä, sillä viettävä kalliorinne voi olla sateella liukas.
Sinä päivänä sitten satoikin aika paljon, lähti hyvin tomut auton ja vaunun pinnoista. Lauttamatkan jälkeen posottelimme kohti pohjoista ja päätimme ehtiä Suomeen minun kotiseudulleni seuraavaksi illaksi. Poikkesimme kuitenkin edelliskerran matkalta tuttuun Narvikiin, jossa tietojemme mukaan piti olla kunnollinen kalahalli. Katin kontit, se oli ihan pieni kalakauppa, jossa turskapala etsi toista tiskissä.
Onneksi tien toisella puolella oli ostoskeskuksessa ravintola nimeltä Sushi Point, jossa oli ilokseni suhsihihna. Sellainen jaksaa huvittaa minua aina, vaikkei vakavasti itsensä ottava sushin ystävä hihnasta perustaisikaan.
Istuimme tiskin ääreen ja 17 lautasta myöhemmin olimme kylläiset. Olipa todella hyvät sushit, ei muuten ollenkaan makeja, huomasimme myöhemmin. Söimme jakaen ensin kaikenlaisia annoksia ja sitten otimme loppuun muutamia kummankin erityisiä suosikkeja. Maksoimme kahden hengen sushiateriasta vesi juomana noin 70 euroa. Täysin vatsoin oli hyvä jatkaa matkaa aina Skibotniin asti, vaikka tiesimme ehtivämme sinne vasta melko myöhään illalla. Pimeän tuloa ei ainakaan tarvinut pelätä.
Nyt alkoivat maisematkin olla hieman lappimaisempia, vaikka meren läheisyys tietysti teki vielä kasvillisuudesta runsaampaa. Välillä satoi reippaasti, sitten taas ei. Saavuimme Skibotniin noin kahdeksan aikaan illalla, eikä meidän ollut tarkoitus enää laittaa ruokaa sinä iltana, sushit olivat täyttäneet vatsat tehokkaasti. Pienessä rantakylässä oli ainakin 3 leirialuetta, joista yhdelle päädyimme hieman sattumalta. Se sijaitsi aivan meren rannalla ja oli palveluiltaan vaatimaton, mikä ei varsinaisesti näkynyt hinnassa. Netti kuitenkin toimi jotenkuten, ainakin whatsappin verran. Suihkut olivat maksulliset, keittiö auttava, mummonmökkimäinen mutta siisti. Norjalaiseen tapaan leirialueella oli myös paljon vuokrattavia mökkejä, joita sanotaan hytteiksi.
Aamulla kävimme pikaisesti katsomassa olivatko vastapäisellä puolella vuonoa olevat vuoret tallella, illalla maisema oli aivan pilvien peitossa. Nyt näimme osan lumihuipuista ennen kuin kiinnitimme vaunun Minin perään ja lähdimme lyhyelle matkalle kohti Suomen rajaa. Sinne oli vain noin 40 km. Meidän oli tarkoitus laittaa viimeiset Norjan kruunut tankkiin, mutta kylän ainoa polttoaineasema toimi vain kortilla.
Nousimme rivakasti rannalta ylemmäs kohti Kilpisjärveä vievälle tielle. Matkalla oli muutamaan otteeseen liikenteenohjausta asvalttitöiden vuoksi, mutta jo ennen puolta yhdeksää olimme Suomen puolella. Paluu EU:n alueelle tapahtui täysin ilman, että kukaan olisi ollut meistä kiinnostunut. Kiertueemme viimeisestä osuudesta Suomen Lapissa ja lapsuusmaisemissani kerron piakkoin ilmestyvässä postauksessa.
Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme. Perustan sinne uuden Norja-aiheisen osion, samoin liitän postauksen Kiertueet-osioon. Sivulla on postauksia muiltakin kiertueiltamme ja maakohtaisia kertomuksia siltä ajalta, kun Campasimpukka ja sisarblogini CampaCamino ovat olleet olemassa.
