CampaReissu1/2024 viikko 6

Nyt tulee hieman samoja juttuja, joita oli jo aiemmassa ruokapostauksessa, sillä on silläkin rajansa, mitä keksin jaaritella. Kuudes viikko on alkanut ja olemme niin reissumoodissa kuin olla voi. Ajatukset eivät ole vielä kotiinpaluussa, vaan haluamme vielä notkua täällä ärsyttävyyksien ihanuusmaassa vielä tovin. 

Keskiviikko 22.5.2024 päivä 36

Tänään meillä oli sellainen #bonvoyage - tunnelma kuten Matti Nykäsellä aikoinaan, sillä olemme tehneet samoja asioita kuin muutamalla aiemmalla kerralla.

Arvoimme säätä, kuten aina Ranskassa, kummallakin on puhelimissaan pari sääappia ja ne näyttävät keskenään aivan erilaisia ennusteita. Voihan niissä havaintopaikatkin olla melko kaukana toisistaan, #emmietiiä mutta valkkasimme ne apit, joissa luvattiin hyvää säätä ja tällä kertaa se toimi. Toki aamiaisen aikaan vähän satoi.

Ajelimme pyörillä seuraavaan kylään, jossa katsoimme tutun kirkon tämänvuotiset kukkaistutukset ja markkinat, jotka olivat paljon isommat kuin osasimme odottaa. Niin houkuttelevan näköisiä kalatiskejä, leipomoitten myyntikojuja, vihanneksia, hedelmiä, grillattuja kanoja ja muita lihoja ja perällä vielä erilaiset perinteiset vaate-, kenkä- ja laukkukojut sekä veitsenterottajan vaunu. Ihmiset tulevat viikottaisille markkinoille niin ostamaan kuin toisiaan tapaamaan.

Markkinoiden jälkeen ajelimme katsomaan sitä pengertietä, Passage du Gois, joka tulee vuoroveden vaihtelun mukaan näkyviin ja peittyy mereen, emmekä vieläkään halunneet ajaa sitä itse. Avoautokerho oli yhteisajelulla.

Nyt oli todella rauhallinen päivä ajella pyöräteitä, muita kulkijoita oli varmaan 10% siitä määrästä, joita vuosi sitten oli helluntain pyhinä. Ei kiilaamista, ei rinnakkain ajamista ja toikkaroimista kävellen pyöräreitillä, josta silloin olin #ranskanpatti otsassa.

Kävimme leirille paluun jälkeen katsomassa rantaa omalta kohdalta hiekkapenkereen takana, siellä oli nyt näkyvissä osteriviljelmät, tosin ne olivat juuri peittymässä mereen.

Minulle oli alkanut kehittyä pizzanhimoa, sillä leirialueen ravintola on tänään auki. Vastustin urheasti kiusausta ja tein itse ruokaa varastoistamme ja sain aikaan oikein maistuvan minestronen. Siitä on postauskin blogissa. Tämän vuotinen Italia-ruokahaaste on taas lopuillaan, enää 4 päivää!

Torstai 23.5.2024 päivä 37

Vähän meinasi aamulla alahuuli väpättää, kun luvattu aurinkoinen päivä alkoi kaatosateella. Se kesti vain 10 minuuttia ja tunnin odoteltuamme olivat tiet kuivuneet sen verran, että pääsimme pyöräretkelle Noirmoutierin saaren pääkaupunkiin. Sillä on innovatiivisesti nimenä myöskin Noirmoutier. Silloinhan on mahdotonta eksyä, eikö?

Ajoimme ensin tämän oman kylämme keskustaan, siellä oli markkinapäivä, aivan samat myyjät ja kojut kuin eilisillä markkinoilla edellisessä kylässä. Emme nytkään ostaneet mitään, ihailimme vain kaikkia herkkuja.

Aiemmilla saarikäynneillä on sattunut olemaan paljon enemmän turisteja ja matkailijoita, nyt oli aivan ihanan hiljaista. Kaikki ruuhka- ja vaaramomentit puuttuivat. Melkein keskenämme saimme ajella hyviä pyöräteitä pääkaupunkiin. Tosin eksähdimme hieman tietyön takia, muttemme tienneet sitä ennen kuin putkahdimme taas mentaalisille kartoillemme, eikä siitä tullut varmaan kuin 1-2 km lisämatkaa. #pikkujuttupintahaava

Tällä kertaa emme menneet sisälle pääkaupungin kirkkoon, mutta menimme siinä vieressä olevaan linnaan, jossa emme olleet aiemmin käyneet. Linna oli oikein kiinnostava ja siellä oli hyvä valokuvanäyttely saaren naisista eri aikoina. Ylhäältä näköalatasanteelta näkyi hyvin vieressä oleva kirkko, paremmin kuin katutasosta.

Olin katsonut valmiiksi, että meillähän on kaksi kappelia katsomatta kylillä ja kävimme katsomassa ne. Ensimmäinen oli aivan todella kaunis eivätkä sitä sen edustalla kasvaneet ruusut ainakaan rumentaneet.

Kun palasimme linnan lähellä olevien, rauta-aitaan lukittujen pyöriemme luokse, kävelimme vähän eri katuja, jos vaikka sattuisi olemaan jotain kiinnostavaa katsottavaa. Ja olikin, hieno seinämaalaus vanhasta merikarhusta. Se on vuodelta 2022, mutta emme olleet sille hyvin kapealle kadulle sattuneet edelliskerroilla. Samantyylisiä olemme nähneet Portugalissa, mutta tämä oli kyllä eri taiteilija.

Toinen kappeli oli sitten aivan erilaisessa paikassa kuin ilmakuvan perusteella odotin. Luulin sen olevan kaupunkimaisessa korttelissa, mutta se olikin aivan puutarhakaupunginosaa. Nätti sekin.

Perjantai 24.5.2024 päivä 38

Nyt olemme virallisesti aikuisia, sillä ei tarvittu äitiä sanomaan, että siivotkaapas huoneenne, vaan teimme sen ihan itse. Ei nyt aivan vapaaehtoisesti ja jopa ilman kruunajaisia. Viime vuotta otimme perinteeksi, että kun on kruunajaiset, meillä on siivouspäivä, silloin olimme Amboisessa ja Charles kruunattiin.

Ei sitä voi loputtomiin odottaa seuraavia kruunajaisia kuitenkaan ja meillä alkoi olla CampaAdriassa pikkuisen sotkuista. Ei mitään törkysotkuista, mutta pölyä, hiekkaa ja tahroja yms. Aamiaisen jälkeen tormakoiduimme ja siivosimme, otti noin 45 minuuttia. Päivän patonki oli muuten liian terveellinen, sitä laatua pitää varoa. Antti imuroi ja ilmeisesti mietti, että I want to break free. Minä jynssäsin keittiön ja vessan sekä pyyhin pölyt ohjaamosta. Lopuksi pesin siivousliinat ja olin ihan että mahtavaa! Nyt pääsimme rantakävelylle.

Oli laskuvesi ja kävelimme muutaman kilometrin rantahiekkaa pitkin ja sitten katuja pitkin takaisin. Kävimme kaupassa ostamassa papuja, mutta niitä ei ollut, joten ostimme pullon viiniä.

Kirkossa kävimme myös, piti laittaa kynttilä ystävien muistolle, kolikkokin jo kilahti kirstuun, mutta sitten se ainoa kynttilä olikin u/s eikä pysynyt pystyssä telineessä joten otin vähän suuremman kynttilän samaan hintaan. Jos minusta ei enää kuulu mitään, olen saanut ansioni mukaan.

Päivällisenä oli niin italialainen ruoka, että oksat pois, vaikka se olikin ihan samanlainen kuin Nizzan salaatti. Oli kaksi perunaa liikaa, joten emme vieläkään jaksa syödä crepejä mansikoiden kanssa jälkkäriksi.

Lauantai 25.5.2024 päivä 39

Kuudes reissuviikko taittuu lopuilleen, me olemme yhä Noirmoutierin saarella. Halusimme jymähtää tänne, missä tiesimme ostonetin toimivan ja voisimme katsoa Giro d'Italian loppuun. Huomenna se päivä onkin käsillä.

Olemme tutkineet saaren karttaa aika tarkkaan ja poimineet sieltä kaikki löytämämme kirkot, kappelit, museot, vesitornit ja muut kiinnostavat kohteet. Tänään lähdimme L'Epinen kylään, joka on tästä lännehköön päin.

Tiesimme, että siellä olisi tänään markkinat, saimme jonkun brosyyrin saaren markkinoista, mutta osaan ihan itsekin etsiä netistä missä on markkinat milloinkin, olen sen verran kova #atkmuija

L'Epineen oli tutkailujemme mukaan noin 5 km ja sen verran sinne olikin mukavan hiljaisia pyöräteitä. Nyt on ihan nollaviikonloppu mitä tulee turistien määrään, leirialueella on enemmän tyhjiä paikkoja kuin täysiä ja pyöräporukkaa on todella vähän. Ostimme grillikanan markkinoilta, olimme jo haaveksineet siitä muutamia päiviä ja tänään se materialisoitui. Ei ollut niin kallis artesaanikana, johon haksahdimme viime syksynä Bretagnessa Plestinin markkinoilla. Olimme katsoneet valmiiksi myös pari WW2-kohdetta, eli sotilashautoja kylien hautausmailla ja löysimme ne pienellä etsiskelyllä. En vielä osaa tarkalleen sanoa mitä kaikkea näillä main tapahtui toisen maailmansodan aikaan, mutta kiinnostaa ottaa selkoa.

Päivällisenä oli mukamas italialaista kanasalaattia, johon meni sopivasti kasviksia ja melkein kaikki kanasta, wannabe-gremolata säesti ruokaa.

Huomenna viimeinen etappi Giro d'Italiassa ja viimeinen päivä Noirmoutierilla, maanantaina matka jatkuu.

Sunnuntai 26.5.2024 päivä 40

Hyvät hyssykät, olemme olleet reissussa jo 40 päivää! Enkä yhtäkään niistä vaihtaisi pois, paitsi ne, jolloin satoi kaatamalla ja nekin jolloin oli ihan kauhea tuuli ja sitten pari muuten vaan tympeää päivää. Mutta muuten en vaihtaisi. Jokaisella synkällä pilvelläkin on hopeareunuksensa ja paistaa se aurinko vielä risukasaankin.

Tänään loppui keväinen #italianfoodchallenge kun #giroditalia päättyi. Olo on taas kerran kuin sillä laitumelle päässeellä vasikalla + muut kliseet. En tehnyt edes italialaisehkoa päivällistä, en itse asiassa tehnyt lainkaan päivällistä, vaan menimme sunnuntailounaalle vaikka olemme surkeita lounaansyöjiä.

Tässä likellä on monia ravintoloita, joissa voi syödä mereneläviä oletettavasti melkoisen tuoreina ja kokeilimme tänään meille uutta paikkaa, lähinnä siksi, että se oli #ouvert eikä #ferme

Se oli kiva paikka, ravintolamaisempi kuin nuo kaksi muuta paikkaa, joissa olemme syöneet monta kertaa. Antti otti semmoisen merenelävälautasen, jollaista minä en olisi suurin surminkaan ottanut. Otin nynnysti sinisimpukoita.

Emme aio tällä matkalla Bretagneen ja Normandiaan, joten nyt loppuu sitten merenelävien (tai suurimmaksi osaksi ne ovat kuolleita lautasille ehtiessään, ai kauhee) syöminen tähän. Antti söi rohkeasti kaikki muut paitsi nuo kotilonnäköiset, joitten nimiä en tiedä. Ehkä Pierre ja Marie. Minun simpukkani olivat todella pieniä, mutta hyviä. Suola on tällä saarella hyvin merkittävä bisnes, ostimme pikkuisia pusseja kotiin vietäväksi, emme niitä kalleimpia, vaan ihan perussuolaa, sillä eihän Suomessa suolaa saa hankittua.

Giron päättymisen ilosta söimme jälkiruoaksi sitten mansikoita balsamicon ja sokerin kanssa.

Maanantai 27.5.2024 päivä 41

Tänään näimme matkalla Noirmoutierilta Saumuriin vaikka mitä. Kaupassa käymisen jälkeen menimme Brissacin linnaan, joka sijaitsee yllättäen Brissacissa. Nimeen kuuluu muitakin härpäkkeitä, kuten Loire-Aubance.

Olipa hyvin järjestetty pysäköinti, jopa meidät mastodontilla matkustajat oli ohjeistettu sopivalle parkkipaikalle, siellä oli myös vesihuollot saatavilla. Kesäsesonkina lienee tuokin paikka täynnä, nyt näytti siltä, että muutamat olivat siellä yöpyneetkin (vihjeinä tasauskiilat ja sojottavat lautasantennit). Linna on ollut saman suvun omistuksessa ties kuinka kauan, on se minulle kerrottu, mutten muista enää ihan varmaksi. Ymmärsin, että heitä asuu siellä yhäti. Me turistit pääsemme katsomaan muutamia huoneita 11 € sopuhintaan. Oli oikein fiini linna, oli oma kappeli ja teatteri, paljon kuparipannuja keittiössä ja onneksi vähän turisteja.

Kirkkoja oli matkan varrella myös paljon, osan olimme katsoneet lennosta jo aiemmin, mutta aika monta uuttakin pääsi kartallemme enempi vähempi hienoina otoksina.

Ennen Saumurin leirialueelle saapumista kävimme katsomassa Gennesissä dolmenin, olimme ihan siinä liki viime vuonna, muttemme älynneet sitä silloin katsoa. Tämä kyseinen dolmen on palvellut joskus myös leipomona ja maatilan vaunusuojana, mutta yhä se siellä seisoo keskellä peltoa.

Nuo Loiren (se sydämeni joki) ylittävät sillat ovat joskus vähän jänskiä. Nytkin Gennesissä se oli kaksiosainen, keskellä jokea on pieni saari, joten silta saa pienen paussin kesken joen ylityksen. Silta tuntuu tosi kapealta ja kesäaikaan se voi ruuhkautua, kun pyöräilijöitä liikkuu paljon, heillä on ajorauha ja autojen pitää heille antaa tilaa.

Leirialue on tuttu ja turvallinen, olemme täällä toista kertaa (lue: viidettä tai kuudetta) ja pienen valituskierroksen kautta saimme mieluisan tontin, pehmeä nurmikko ei meille kelvannut. Rannan baari on uudistunut, pitää käydä katsomassa, onko se jo auki, vai vasta virittelyssä kautta varten.

WiFikin toimii! Ihmeellistä!

Tiistai 28.5.2024 päivä 42

Enpä olisi uskonut, että minun mielestäni saisi olla lämpimämpi sää! Ottaisin mieluusti 5-6 astetta kotimaasta tänne heti nyt. Tänään taisi päivällä olla hetken aikaa noin 18 astetta. Muttei ole sentään satanut.

Nyt ollaan siis minun lemppariseuduillani, Loiren yli mennään yhtä jos toista siltaa. Loire on muuten nyt todella täynnä vettä, tämän leirialuesaaren toisen puolen yleensä kuivilla oleva joenuoma on nyt niin täynnä vettä, että hyvä kun mahtuu. Samoin tuo pääuoma, keskustan puolen parkkipaikoilla on varoitustauluja, että saattaapi uppoaminen olla mahdollinen.

Antti kävi pyörälenkillä ja tutkaili huomisia yhteisajon reittejä. Hän meni siitä sillasta, josta emme enää CampaAdrialla mene. Muutamia peilejä oli nytkin rikkoutuneina sillalla. Me emme rikkoneet omiamme, ei onneksi sattunut tulemaan ketään vastaan. Saisi olla kyllä leveyskin ilmoitettu tuossa sillassa, korkeus- ja painotiedon lisäksi. Pyörällä siitä oli toki ok ajella, Antti meni jonkun matkailuauton perässä.

Tämän saaren kirkon remontti ei ole näkyvästi edistynyt.

Näin päättyi reissun kuudes viikko, ihan aavistuksen verran tuntuu kotimatkalta, tällä kertaa Noirmoutier oli niin selkeä kääntöpaikka. Viivymme vielä muutaman päivän Saumurissa ja sitten matka jatkuu jokivartta seuraavaan lempparikaupunkiimme.

Ruokavapaus koittaa, Giro d'Italia päättyy

Vuosittain vitsailemme todella tuoreesti kolme kertaa, että ihanaa, nyt saa syödä mitä haluaa, kun Giro, Tour ja Vuelta loppuvat. Oikeasti tietysti syömmekin mitä haluamme, mutta omatekoisten haasteiden päätyttyä on aina pieni vapauden tunne olemassa. Ja mikäs se hauskempaa? 

Tänään emme syöneet italialaista pääruokaa, vaan kävimme vähän matkan päässä ravintolassa syömässä lounasaikaan mereneläviä. Emme ole suuntaamassa tällä matkalla sen enempää Bretagneen kuin Normandiaankaan, joten merenelävien syöminen loppuu nyt sitten tähän. Ensi kuun alussa oletamme Normandiassa olevan ruuhkaista D-Day-juhlallisuuksien vuoksi ja suuntaamme tästä minun sydänteni joelle, jota myös Loireksi kutsutaan. 

Kävimme tänään meille uudessa paikassa, Le Pilotis-nimisessä rannan läheisyydessä. Se oli ravintolamaisempi kuin ne kaksi muuta paikkaa, joissa olemme tällä kylällä käyneet. Antti otti rohkeana poikana merenelävälautasen, jossa oli ostereita, crevettejä, jotain simpukoita ja rapua, jonka nimeä en tiedä ja kolme jotain sellaista pylpyrää, joitten sisältöä en tunne myöskään. 

Minä otin sinisimpukoita noirmoutierilaisten perunoiden kera. Tiedoksenne muuten, että paikallisia perunoita pitää keittää ihan hirveän kauan, että ne kypsyvät. Sen huomasimme viime vuonna, kun yritin kypsentää niitä eikä siinä mikään aika riittänyt. Simpukat olivat hyvin pieniä, jonkun verran narskui kuorenpaloja hampaissa, mutta nämä minisimpukat olivat oikein hyviä. Niistä riitti Antillekin. 

Suolan tuotanto on hyvin tärkeä juttu tälläkin saarella, näitä "suolaviljelmiä" on hyvin paljon. Suolaa myydään hyvin monessa hintaluokassa. Antti osti aamulla muutaman pikkupussin kotiin vietäväksikin. 

Koska söimme jo lounasta, ei päivällistä tarvinnut tehdäkään. Muistin, että söimme mukavan jälkkärin pari vuotta sitten Ruotsissa samoissa Giron loppumistunnelmissa. Meillä oli nytkin kaikki ainekset, sokeria, mansikoita ja balsamicoa. Vino Santoa ei ollut, se on myönnettävä. Mutta kastoimme mansikoita ensin balsamicoon, sitten sokeriin ja nielaisimme. Juomana oli prosecco, josta emme silhoonkaan muista mistä se on meille siunaantunut. Ehkä se on ollut mukana kotoa asti ja sinne se on varmaan tullut Viron retkeltä. 

Giro d'Italia siis loppui ja katselimme vähän tuhmasti sitä ostonetillä, jolla ei saisi striimata, mutta kun ei täällä ole juuri ristin sielua (onpa minulla nyt kristilliset ilmaisut pinnassa) ja huomenna meistä pääsevät. Seremoniallinen päätösetappi ajettiin Rooman lähistöllä ja loppukierrokset ihan siellä ytimessä. Tadej Pogacarin täytyi vain päästä maaliin voittaakseen koko revohkan ja päätösetappien tapaan kirimiehet taistelivat etapin voitosta. Nyt sen teki Tim Merlier, toiseksi tuli Jonathan Milan. He kumpikin saivat tästä kisasta kaksi etappia nimiinsä. 

CampaKeittiö siirtyy nyt 34 päiväksi haastevapaalle, Tour de France alkaa tänä vuonna jo kesäkuun puolella olympialaisten vuoksi. Siihen asti syömme arvatenkin aika paljon korealaista.

Väittämällä italialaiseksi kanasalaatiksi

Kävimme tänään pyöräillen L'Epinen kylässä, se on tästä seuraava rannikkoa pitkin. Siellä oli tänään markkinat, aivan samat kuin oli Barbatressa viikolla ja tässä  meidän omalla kylällä (jonka nimi on vaikea ja pitkä) oli eilen ja on huomenna. Samat kenkämyyjät, kanan grillaajat, veitsenterottajat, juustotiskit ja vihanneskojut. Meille oli kehittynyt mieliteko grillattua kanaa kohtaan ja sellaisen kävimme ostamassa. Oli kohtuukokoinen lintu eikä niin kallis kuin epähuomiossa Plestinissä viime syksynä ostimme. 

Samalla reissulla kurkkasimme kahden hautausmaan WW2- muistomerkit ja sotilashaudat, löysin myös reissun ensimmäiset kastelukannutkin. En ole muistanut niitä etsiskellä tätä ennen. Luimme jo netistä, mikä oli se tapaus, jossa kuolivat useimmat noissa haudoissa lepäävät, 17.6.1940 tapahtui Lancastria-laivan uppoaminen ja vei suuren määrän ihmishenkiä. 

Mutta takaisin päivälliseen. Tässä ei oikeasti ole paljon italialaisuutta, paitsi se että olemme Italian naapurimaassa. Ajattelin tehdä kanasalaatin ja sille gremolataa, mutta meilläpä ei ollut persiljaa. Tein sen sitten basilikasta. 

Kanasalaatti kahdelle wannabe-gremolatalla

• 1 pieni grillattu kana luista riivittynä (luulen, että täällä myydäänkin kanoja, ei niinkään broilereita)
• 1/3 punaista paprikaa suikaleina
• 1/3 keltaista paprikaa suikaleina
• 1/3 vihreää paprikaa suikaleina
• puolikas suurta keltaista tomaattia paloina (jäi eiliseltä salaatilta) 
• 10 cm pätkä kurkkua viipaleina
• loput parsoista, ihan vain nuput kevyesti kypsennettyinä (noin 15 nuppua)

Gremolata

• 1 pieni valkosipulinkynsi murskattuna
• tuoretta basilikaa silppuna
• 1 tl sitruunankuorta raastettuna
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl oliiviöljyä 
• ripaus suolaa ja pippuria

Sekoitin vihannekset ja riivityt kanapalat salaattikulhossa. Jätin vähän kanaa syrjään, jollemme jaksaisi kaikkea, vaan jäisi tähdenlentoja (jäi pieni rasiallinen). Gremolataa varten sekoitin sen ainekset niin hyvin kuin pystyin, minulla ei ole sauvasekoitinta tai muutakaan sötkötintä mobiilikeittiössäni. Levittelin kastikkeen salaatin päälle ja söimme sen hyvillä mielin ja sanoimme, että grazie. 

Giro d'Italiassa oli viimeinen vuorietappi, saatoimme katsoa lähetystä aika hyvin. Ai että Tadel Pogacar on ylivoimainen, hänelle ei nyt juuri kukaan muu voi yhtään mitään. Hän voitti kuudennen etapin tässä kisassa, viidennen pinkkipaidassa ja johtaa kokonaiskilpailua sen verran topakasti, että huomenna tarvitsee vain ajaa pääjoukossa maaliin Roomassa. Joku voisi sanoa, että oli tylsä kisa, mutta minä en sano, kun suosikkini voittaa. Nairo olisi saanut sen yhden etapin minun puolestani voittaa, mutta toinen tilakin oli ihan kiva juttu.