Mustikkapiirakka melkein Rick Steinin ohjeella

Ilahduin valtavasti, kun Yleltä alkoi uusi Rick Steinin Ranska-aiheinen sarja. Edellisen kerran hän kierteli ja kokkaili siellä noin 15 vuotta sitten, joten nyt oli aikakin tehdä uusi kiertue. Pidän kovasti Steinin ruoanlaittotavasta ja siitä miten hän kulkiessaan ei tee numeroa itsestään, ei elostele eikä mässäile, ottaa huomioon kuvausryhmänsä eikä ole tehty sokerista, vaan jatkaa matkaa vaikka alkaakin sataa. Se onnistuu englantilaisilta hyvin, he eivät ole sääherkkiä. 

Olemme käyneet kahdessa Steinin ravintolassa, kesällä 2015 Cornwallissa ja seuraavana vuonna Winchesterissä ja kumpikin olivat kivoja kokemuksia. Ei liian fiiniä, mutta kumminkin hyvää, laadukasta ruokaa. Sitä Stein valmistaa tv-sarjoissaankin, sitä katsoessa vesi herahtaa kielelle ja tulee tunne, että tuota osaisin itsekin tehdä. Se on kiva tunne. Toisessa nyt Areenassa nähtävillä olevassa jaksossa hän valmistaa mustikkapiirakan ja minusta on kivaa, kun hän sanoo kutakuinkin, ettei ole mikään taitava leipuri, mutta tämän hän saa tehtyä. Sellaista sympaattista otetta. 

Tein viime viikolla lohi-parsapiirakan, jonka pohjataikina oli vähän liian iso. Olin lukenut, että taikina säilyy kyllä hyvin tiiviissä astiassa muutamia päiviä ja laitoin silloin palloksi keräämäni taikinanlopun jääkaappiin ja käytin sen eilen makeaan piirakkaan. Taikina sopii siihenkin hyvin, sillä se ei ole sen enempää suolainen kuin makeakaan. Olen nyt oppinut vähän jo sitä, miten hyvä taikina tehdään, ei liian paksua, eikä rasvaista, helppoa leikata. 

Olin tosi tyytyväinen tämän quichen pohjaan ja sitä taikinaa jäi vähän tähteeksi. 

Pieni mustikkapiirakka Rick Steinin vinkein

• noin tennispallon kokoinen pallero piirakkataikinaa (ohje sama kuin tässä postauksessa)
• 1 dl mantelijauhetta
• 2 dl pakastemustikoita
• 1 purkki kermaviiliä
• 0,5 dl tomusokeria
• 1 kananmuna
• 1 tl vaniljatahnaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja kauli jääkaappikylmä taikina ohueksi pyöryläksi, vähän isommaksi kuin vuoka, jota aiot käyttää. Minä käytin pientä irtopohjaista alumiinivuokaa, jonka halkaisija on noin 18 cm. Nosta ohueksi kaulittu taikina vuoan päälle ja painele varovaisesti vuoan pohjalle ja reunoille, käytä ylimeneviä roippeita paikkaukseen, mikäli taikinaan tulee reikiä. Pistele taikinaa haarukan piikeillä tai vaikka kalapiikillä, jottei pohja nousisi epätasaisesti. 

Laitan taikinan päälle palanen leivinpaperia ja sen päälle paistopainoja (pieniä keraamisia palleroita tai kuivia herneitä tai riisiä) ja esipaista pohjaa noin 10 minuuttia. 

Nosta vuoka pois uunista ja siirrä paistopainot pois leivinpaperin avulla. Sirottele pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi mantelijauhe ja sen päälle jäiset mustikat. Paista taas 10-15 minuuttia. 

Sekoita keskenään tasaiseksi massaksi kermaviili (Rickin ohjeessa kerma, mutta minulla oli kermaviiliä liiaksi), kananmuna, vaniljatahna ja tomusokeri. 

Ota vuoka taas pois uunista ja kaada yllämainittu massa mustikoiden päälle. Paista vielä 25-35 minuuttia, kunnes pinta on lähes hyytynyt ja kauniin värinen. Minulla piirakka oli pari minuuttia liian pitkään, mutta leikimme, että sen pitikin tummua noin. 

Maistui hyvältä vaniljajäätelön kanssa, parin millin paksuinen pohja säilyi ehjänä, oli helppo leikata, ei ollut liian makeaa ja muutenkin oli ihan loistava piiras. Ulkona satoi vuorotellen lunta, rakeita, vettä ja räntää, mutta sisällä lautasella oli palanen kesää. Tuskin maltan odottaa Rickin matkan seuraavaa osaa. 

Älä tule hyvä kakku, tule paha kakku! Sitruksinen romahduskakku

Joillakin ihmisillä on pokkaa, paljon pokkaa. Minulla ei ole. Ihailen ihmisiä, joilla kasvot pysyvät peruslukemilla ja ovat niin uskottavia, että lopulta en sittenkään ole aivan varma oliko kyse epäonnistumisesta vai ei. En ole ihan varma Masterchef Australian eilen esitetyssä jaksossa Julian leipomasta kakusta. Oli niin tai näin, kakku on nyt hänen signature dishinsä, joten mitä väliä oliko kakku lässähdys vai tarkoitus. Katsoin jakson nyt aamulla ja muistin, että minulla oli viimeviikkoista appelsiinisiirappia jääkaapissa. Ei tässä tunnu olevan drinkeille aikaa, joten päätin käyttää siirapin kakkuun, jossa ainakin ottaisin mallia Juliasta ja toivoisin kakkuni romahtavan keskeltä.

Pikainen googletus nimellä 'lemon syrup cake' vei heti Julia Taylorin sivuille ja sieltä kakku löytyi. Tiedän vallan hyvin, ettei pitäisi soveltaa leipomisohjeita ainakaan ensimmäisellä kerralla, mutta tietysti vähän tein niin. Olihan siirappinikin appelsiinista, eikä minulla ole self-rising flouriakaan. Katsoin pätevältä korvaavuussivulta, paljonko tarvitsen leivinjauhetta ohjeen jauhomäärään ja olisin arvannut saman määrän itsekin. 

Sitruksinen romahduskakku

• 250 g pehmeää suolatonta voita
• 325 g sokeria
• 1 rkl (tl ei mielestäni riitä) vaniljauutetta
• 4 kananmunaa
• 3 sitruunan kuori raastettuna (minulla oli vain 2)
• 80 ml maitoa
• 80 ml sitruunamehua (osa oli limetistä)
• 350 g vehnäjauhoja + hieman vuoan jauhottamiseen
• 2 tl leivinjauhetta

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin 25 senttisen irtopohjavuoan pohjan ja reunusrenkaan väliin arkin leivinpaperia. Voitelin pohjapaperin ja reunat voilla ja tomutin vehnäjauholla. Vatkasin pehmeää voita ja sokeria kulhossa noin 5-6 minuuttia ja lisäsin mukaan yksi ainesosa kerrallaan vaniljauutteen, sitruunankuoren, kananmunat, mehun, maidon ja viimeiseksi jauhot, joihin leivinjauhe oli sekoitettu. Sekoitin vain sen verran, että taikinasta tuli tasaista, muttei sitkasta. Kaavin taikinan valmisteltuun vuokaan ja paistoin sitä ensin 30 minuuttia. Valmistin paistamisen aikana siirapin, joka minulla oli siis osaksi valmista appelsiinisiirappia, jota jäi kandeeraushommistani. Lisäsin mukaan puolisen desiä sitruunamehua ja siirappia tuli kaikkiaan vähän alle kolme desiä. Kuumensin siirapin odottamaan ja lisäsin mielessäni postaukseen tunnisteen "hävikistä herkuksi". Jos on tarvetta tehdä koko siirappi alusta asti se käy näin:

Sitruunasiirappi

• 4 sitruunan kuori raastettuna
• 160 ml sitruunamehua
• 160 ml vettä
• 160 g sokeria
• 2 vaniljatankoa halkaistuna ja siemenet raaputettuna 

Kaikki ainekset laitetaan pieneen paksupohjaiseen kattilaan ja keitetään, kunnes siirappi sakenee, noin 10-15 minuuttia. Vaniljatangot poimitaan pois.

Kun kakku oli ollut uunissa 30 minuuttia, se oli vielä aivan hyllyvä ja reunaosaankin pistetty kakkutikku tuli tahmeana ulos. Joten paistoin vielä viisi minuuttia. Siinä vaiheessa hyllyvyys oli vähentynyt hieman ja parin sentin päästä vuoan reunaan pistetty kakkutikku tuli lähes puhtaana ulos, mutta keskelle pistetty tuli aivan taikinaisena. Jatkoin paistamista vielä viisi minuuttia ja pistelin kakkua taas koemielessä. Nyt taikina ei enää hyllynyt juurikaan, mutta keskusta oli sormella painettaessa hieman joustavampi kuin reunus ja tikku oli reunapistoksesta ihan puhdas ja keskeltä pistettynä vähän tahmea. Olin siis paistanut kakkua 180 asteessa 40 minuuttia, kun otin sen uunista. 

Kaadoin kuuman siirapin parissa erässä edelleen vuoassa olevaan kakkuun aloittaen reunoilta päin kohti keskustaa. Sitten vain jäin toivomaan, että kakku lässähtäisi keskeltä. Ei se kyllä lässähtänyt aivan niin paljon kuin toivoin. Turvauduin jopa käänteispsykologiaan, toivoin, ettei kakku lässähtäisi, liikuttelin kakkua enemmän ja ronskimmin kun tavallisesti lässähtämisen toivossa. Olisi pitänyt ottaa se uunista minuutti tai kaksi aikaisemmin. 

on siinä monttu keskellä, ota vaikka silmä käteen ja katso!

Leikkasin kakkua noin 15 minuuttia uunista ottamisen ja siirapoinnin jälkeen. Enpä ole juuri koskaan ollut niin iloinen nähdessäni, että kakun keskusta muutaman sentin osalta oli kuin olikin pehmeä ja aivan siinä rajalla oliko se raaka. Lusikoin kakkupalan viereen ison nokareen makeuttamatonta kylmää kermavaahtoa ja upotin lusikkani kakkuun. Tämä oli kyllä hyvää, pehmeää ja kirpeän makeaa! Uskon tosin, että se toimii vain vasta uunista otettuna. Luulen, että lähes raaka keskusta tuntuu jäähtyneenä epämiellyttävältä ja arvelen ottavani sen stanssilla pois kakun jäähdyttyä, sillä en edes minä jaksa syödä sitä kokonaan lämpimänä.

Te, jotka myös katsotte MC Australiaa, mitä mieltä te olette? Oliko Julian onnistuminen epäonnistumisen kääntäminen voitoksi, vai oliko hänen tarkoituksensa alunperinkin tehdä juuri tuollainen kakku? Onhan näitä valuvia leivonnaisia pilvin pimein, mutta oliko tämä juuri sellainen? En ole itse kummoinenkaan riskinottaja, joten en itse varmastikaan uskaltaisi samanlaisessa kaaottisessa haasteessa tehdä tuota. Toisaalta hänhän olisi voinut sanoa kokonaan paistuneen kakun kanssa, että juuri tällainen sen piti ollakin. 

Kun ei ehdi kokata, kirjat ja DVD:t hätiin!

tämmönen tästä kuvasta nyt tuli!

Koska olen vielä kokematon kuvaaja, olen etsinyt vinkkejä ruokakuvaamiseen netistä ja oppinutkin ainakin jotain. Tämä pimeä vuodenaika ei vain ole otollinen aika opetella.  Ehkä asia pitäisikin ottaakin juuri päinvastoin, nythän on hyvä kokeilla, mitä saa vähäisen valon aikaan aikaan. Jostain sain vinkin kirjasta FOOD STYLING ja sitäpä sitten tilaamaan, Amazon auttoi ja posti toi kirjan kolmessa päivässä. Kirja on kai food styling-ammattilaisuutta suunnitteleville tarkoitettu, mutta meikäläinenkin saa siitä paljon irti, kun tarkkaan lukee. Olen vasta selailuvaiheessa ja kirja on jo nostanut monta nolostuksen punaa poskille, sillä olen varmaan tehnyt jo ainakin kaksi kolmasosaa kirjassa mainituista aloittelijan virheistä. Mutta niistähän sitä opitaan, virheistä. Jos kirjasta jotain negatiivista hakemalla hakee, niin sen melko suuri paino, ei sovellu illan viimeiseksi luettavaksi, jollei ole valmis ottamaan riskiä mustasta silmästä, kun kirja kaatuu päälle. Voin suositella tätä kirjaa kyllä jokaiselle, joka on kiinnostunut siitä mahdollisuudesta, että saisi aikaan kelpo valokuvan keittiönsä tuotteista!

Tänään en kokkaa ollenkaan, mutta eihän sitä nyt voi kokonaan pitää keittiöaiheista vapaata. Olen jokseenkin hurahtanut ruokaohjemiin, joista olen kirjoittanut aiemminkin. Pidän erityisesti brittiläisistä ruokaohjelmista. Muutaman vuoden pidin etäisyyttä Jamie Oliveriin (hän ei siitä varmaan ollut moksiskaan), sillä tunsin ainakin henkistä huimausta ohjelmien kuvaustavan vuoksi. Nyttemmin Jamie on "päässyt suosiooni" uudelleen (ei hän varmaan siitäkään perusta sen enempää). Olen katsonut viime aikoina hänen uudempia sarjojaan ja hänen nykyinen tyylinsä olla kameran edessä miellyttää minua paljon enemmän. Aina hän on mielestäni tehnyt innostavaa ruokaa, myös hänen yhteiskunnalliset hankkeensa ruoan ympärillä ovat olleet kiinnostavia seurata. Nyt hankin Jamien kirjan pitkästä aikaa, Jamie´s Great Britain, sillä olen haikaillut jo pitkään vähän suuremmasta brittikeittiösukelluksesta, kunhan vain aika riittäisi. TV-sarjoista katsomista odottaa Jamie Amerikassa, tilasin sen Tsekistä, sillä on hauska nimi: Jamieho Amerika. Onneksi olen jo tottunut Jamien aksenttiin ja sanastoon, joten englanninkielisen tekstityksen puuttuminen ei haittaa.

ja tästä tämmönen