Minun aasialaisruoan tuntemukseni on melko vähäinen, mutta sen verran tiedän, että Thaimaan keittiöstä löytää lämmittäviä, kevyitä keittoja ja eilen olimme sellaisen tarpeessa. Flunssa meinasi tehdä pesää taloomme ja tämä keitto sopi sen karkottamiseen mita parhaiten. Ohjeen otin Madeleine Shawn blogista.
Lämmittävä thaikeitto kolmelle ja liemipitoinen työlounas yhdelle
400 g raakoja pakastettuja tiikerikatkarapuja kuorineen
Lähdeohjeessa ei puhuttu mitään limen mehusta, mutta olen ollut siinä käsityksessä, että lime kuuluu asiaan, kun thairuoasta puhutaan. Siksipä omin päin lisäsin sitä ruokaan.
Kuorin sulatetut ravut ja jätin ne lävikköön valumaan. Raastoin inkivääriä ja sekoitin raasteen yhdestä limestä puristettuun mehuun. Kippasin ravut tähän pieneen marinadiin, sekoittelin ja jätin odottamaan. Raastoin porkkanat karkeaksi raasteeksi ja kesäkurpitsan myös. Minulla ei ole semmoista vempelettä (miten se on mahdollista?), jolla saa tuollaisia spiraaleja kuin lähdeblogissa, mutta raastoin kesäkurpitsan pitkittäin ohuiksi nauhoiksi. Silppusin korianteria ja chiliä.
Kiehautin vettä ja lisäsin siihen kasvisfondia. Kuumensin pannulla tilkan öljyä ja lisäsin kuumaan öljyyn currytahnan. Paahdoin sitä puolisen minuuttia ja lisäsin mukaan porkkanaraasteen, sekoittelin ja kypsensin seosta toiset puoli minuuttia. Kaavin seoksen kattilaan, jossa oli kasvisliemi odottamassa. Lisäsin mukaan kookosmaidon. Keitin keittopohjaa viitisen minuuttia. Seuraavaksi lisäsin mukaan chilin, kesäkurpitsasuikaleet, ravut ja osan korianterisilpusta (säästin osan koristeluun). Annoin keiton taas kypsyä viitisen minuuttia.
Maistelin keittoa, siinä oli jo mahtavasti makua. Ripsautin mukaan hieman suolaa ja pippuria. Keitto oli kypsää muutaman minuutin kuluttua, kasviksissa oli vielä hieman rapsakkuutta, liemi hyvin lämmittävää, muttei liian tulista. Annoksen päälle puristin limen mehua lohkosta ja ripottelin lisää korianteria. Pidimme keitosta paljon, se sai kyllä nenät hieman vuotamaan. Laitoin loput liemivoittoisesta keitosta Kammenpyörittäjälle seuraavan päivän lounaaksi, jotta se lämmittäisi häntä vielä töissäkin.
Meidän pienessä lähikaupassamme oli italialaisia luumuja juuri sopivasti tarjolla, kun tarvitsin luuhedelmiä kakkua varten. Olin katsonut sopivan ohjeen JJBegonia-blogista. Tälläkin kertaa sain hedelmät uppoamaan kakkuun ihan upoksiin, joten kakulle lienee sopiva nimi luumupiilo. Erityisen hyvänmakuista kakkua tästä jokatapauksessa tuli. Ohjeen ainesmääriin tein luonnollisesti pieniä justeerauksia.
Luumukakku
2,5 dl vaaleaa ruokosokeria
100 g pehmeää voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 pientä kananmunaa
1 tl vaniljatahnaa
puolikkaan sitruunan mehu
10-12 pienehköä pyöreää luumua
kanelia ja vähän sokeria kakun pinnalle
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja rypistä arkki leivinpaperia hellävaraisesti niin, että saat sen asettumaan irtopohjavuokaan. Riippuen vuokasi koosta saat joko hieman korkeamman kakun pienemmässä vuoassa, tai matalamman suuremmassa. Luumujen määrä riippuu vuokasi koosta. Vähän enemmänkin olisin voinut niitä tunkea omaan tavallisen kokoiseen vuokaani. Halkaise luumut ja poista kivet.
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää mukaan kananmunat yksi kerrallaan ja vatkaa ne mukaan hyvin. Yhdistä mukaan vaniljatahna ja jauhot sekä leivinjauhe. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaavi taikina vuokaan ja tasoittele pinta. Purista taikinan pinnalle sitruunamehu ja asettele puolikkaat luumut kuoripuoli päälle päin taikinan pinnalle. Ripota pinnalle kanelia ja hieman sokeria. Paista kakkua noin 45-50 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. Kun tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Jäähdytä hetkinen vuoassa ja irrota sitten vuoan rengas ja anna kakun jäähtyä vielä paperissaan.
En ymmärrä miksi hedelmät taas upposivat kakkuun kokonaan, vaikka tässä oli kyseessä todella paksu taikina, johon ei tullut mitään nestettä, kuten maitoa tai jogurttia. Kakun maku vain parani seuraavaksi päiväksi, eikä se haitannut, että luumut paljastuivat vasta kakkua leikatessa.
Tänään oli hyvä päivä hemmotella nuorisoa ja tehdä heille kotoisia hampurilaisia. Leivoin aamulla Jonnan postauksen mukaisia hampurilaissämpylöitä, joita tein jo kerran aikaisemminkin. Nyt tein taikinan kaksinkertaisena ja nostatin taikinaa rauhassa sekä kulhossa, että pellillä sämpylöinä. Onnistuivat taas mitä mainioimmin. Enpä muuta ohjetta kaipailekaan.
Halusin tehdä hieman erilaisia pihvejä tällä kertaa ja löysin foodgawkerista chipotle chicken burger-ohjeen Simone's Kitchen-nimisestä blogista. Niissä oli sattumalta käytetty täytteenä myös guacamolea, jota meillä jäi eiliseltä tortilla-aterialta. Niinpä sillekin tuli jatkokäyttöä sopivasti. Hieman muunsin pihvitaikinaohjetta, esimerkiksi pankomurut olivat lopussa, joten jätin pinnan rapeuttavan kuorrutteen pois. Chipotlea minulla oli puolikas purkillinen pakastimessa eräältä aikaisemmalta kokkaukselta, nyt se tuli käytettyä pois.
Chipotlella maustetut purilaispihvit (10 kpl)
1 kg broilerin rintafileitä
0,5 purkkia chipotlepaprikoita
2 kevätsipulia
suolaa ja pippuria
1 tl pimentonia
1 kananmuna
2 valkosipulinkynttä (jätin pois)
2 rkl vehnäjauhoja (unohdin)
1 tl jauhettua inkivääriä (en halunnut laittaa)
pankomuruja (ei ollut)
voita ja oliiivöljyä paistamiseen
Laitoin food processoriin (en muista miksi sitä sanotaan suomeksi, kun vaivauskulholla varustettu on minusta yleiskone) isoimman leikkuuterän ja broilerinfileen sen kulhoon. Käytin pulsella muutamia kertoja kunnes liha oli karkeaa silppua. Lisäsin muut aineet, sipulin, chipotlen, kananmunan ja mausteet. Jauhot unohdin kokonaan. Pyöritin terää hetkisen, noin puoli minuuttia kunnes ainekset olivat sekoittuneet, muttei taikinasta tullut liian hienojakoista. Otin pienen nokareen ja paistoin sen. Koepalassa oli jo mausteita sopivasti. Muotoilin taikinasta öljyisin käsin aiemmin leipomieni sämpylöiden kokoisia pihvejä. Jätin ne noin tunniksi kylmään asettumaan ja ruoka-ajan ollessa käsillä paistoin pihvit voin ja oliiviöljyn seoksessa pannulla kypsiksi.
Kukin sommitteli mieluisiaan burgereita, omassani oli sämpylän pohjan päällä rapeaa salaattia, guacamolea, pihvi, juustoa, tomaattia, suolakurkkua ja kansi. Pihvit olivat mukavan mausteisia ja mehukkaita. Ne kutistuivat hieman pannulla, joten olivat lopulta kuitenkin sämpylöiden halkaisijaa pienempiä. Ei hidastanut menoa!
Lauantain ravintolakokemuksesta Berliinissä kerroin jo edellisessä postauksessa, ehdimme vielä monenlaista muuta sitä ennen. Hotellin hyvän aamiaisen jälkeen laitoimme reput selkäämme ja lähdimme kävellen kohti yhtä Berliinin tärkeimmistä ostoskaduista, Kurfürstendammia. Reittimme varrella osui Mall of Berlin, joka ei vielä siihen aikaan ollut avoinna. Pihalla huomasimme kuitenkin mainoksia, joiden perusteella päätimme palata paikalle kello 13.
Saavuimme holokaustin muistomerkille pohjoispuolelta ja kiertelimme sen sisällä hyvän tovin. Huomasimme halkeilleita betonitolppia, joita oli pitänyt vahvistaa rautavanteilla. Halkeamia on löytynyt jo yli 400 tolpassa, kaikkiaan erikorkuisia tolppia on 2700. Muistomerkki on valmistunut vuonna 2005.
Seuraavaksi kävelimme kohti Potsdamer Platzia, jonka reunalla näkyy maahan merkittynä Berliinin muurin paikka, samoin pieniä palasia muuria on jätettynä (tai myöhemmin takaisin tuotuna?), kai lähinnä turistien kuvattana.
Seikkailimme hieman jättimäisellä Potzdamerin asemalla, jossa eri kerroksissa liikkuivat kaukojunat, lähijunat ja metrot. Päädyimme metrolla lähelle ostoskatua, sillä halusimme käydä uudelleen KaDeWessa. Samoin piipahdimme Saturnin liikkeessä ostamassa minulle uuden rannekkeen vivofitiini, sen alkuperäinen ranneke otti ja napsahti poikki aivan itsestään edellisenä päivänä.
Koska olimme illalla menossa syömään hyvin, keräsimme nälkää jo hyvissä ajoin. Jaoimme kuitenkin mainion currywurst-annoksen kadunvarren nakkikioskilla. Välillä ihminen kyllä tarvitsee makkaraperunoita, turha sitä on kieltää. Sitten olikin jo aika suunnistaa takaisin kohti Mall of Berliniä, matka oli hieman mutkikas, sillä osa metroreiteistä oli puoliksi suljettu remontin takia ja metrojunat kulkivat samaa raidetta edestakaisin tietyillä pätkillä harvennetuin aikatauluin. Äkkiä muuten tottuu siihen, että metro tai juna kulkee 3-5 minuutin välein ja kun odotusaikaa onkin 8 minuuttia, tuntuu odotusaika ikuisuudelta, naurettavaa. Lauantainakin metrot ja junat olivat melko väljiä, melkein joka pätkällä mahduimme istumaankin.
Kauppojensa puolesta suuri Mall of Berlin ei meitä kiinnostanut, mutta sen valtavalla katetulla sisäpihalla oli yhdeltä tarkoitus tapahtua jotain kiinnostavaa. Berliinin Sinfoniaorkesteri soitti siellä spontaanin konsertin, Symphonic Mobin. Ehdimme perille vasta noin vartin yli yksi, mutta siihen aikaan siellä vasta valmisteltiin tapahtumaa. Mikäli ymmärsin oikein sinfoniaorkesterin kanssa saattoi tulla soittamaan kuka tahansa soittotaitoinen instrumenttinsa kanssa ja paikalla olikin ilmeisesti yli kaksisataa muusikkoa, alle 10-vuotiaista lapsista alkaen.
Kuuntelimme konserttia ostoskeskuksen toisen kerroksen parvekkeelta, mutta siellä musiikki kyllä hajosi aikalailla kakofonikseksi. Paremmalta se kuulosti poislähtiessämme orkesterin tasalta ja etupuolelta, kuten on tavallistakin kuunnella orkesteria. Tapahtuma herätti laajaa kiinnostusta, useita kameroita oli kuvaamassa ja ostoksilla olevat ihmiset pysähtyivät kuuntelemaan Brahmsia ja Dvorákia.
Sunnuntain olimme jo etukäteen päättäneet varata museoille. Sää oli useita asteita edellispäiviä viileämpää ja sateenuhkakin oli melkoinen. Lähdimme kuitenkin kävellen liikkeelle, päätimme mennä metroihin, jos sade kunnolla alkaisi. Sunnuntaiaamuiset kadut olivat hiljaisia, vain jotkut matkamuistomyymälät olivat aukeamassa.
Kävimme ensin katsomassa tv-tornilla, olisiko siellä pitkät jonot, mutta odotusaika olisi ollut tunnin luokkaa, joten jätimme sen väliin. Olimmehan tornissa käyneet aikoinaan.
Ensimmäiseksi museoksi valitsimme DDR-museon, joka sijaitsee Spreen rannalla sillan kupeessa.
Saimme alennusta pääsylipun hintaan Berliini-korteillamme ja aloimme tutkia interaktiivista, mielenkiintoista museota. Aluksi vaikutti, että siellä on aivan liikaa ihmisiä niin pieniin tiloihin, mutta hetkisen kuluttua olikin jo väljempää ja pääsimme mekin aukomaan erilaisia vetolaatikoita ja kaappeja, joissa oli esineistöä DDR:n ajoilta. Kaikki oli tekstitetty myös englanniksi, mikä oli oikein mukavaa. Todella monet esineet ja asiat vaikuttivat kyllä meistä hyvinkin tutuilta, ei meillä Suomessa 1970-luvulla niin kovin moni tuote tai asia ollut ollenkaan sen kummemmin, kuin Harppisaksassakaan, esimerkiksi muoti ja kulutustavarat näyttivät hämmästyttävän tutuilta meistä, tuon ajan lapsista. Tämä museo ei käsitellyt Berliinin muuria lainkaan, vaan koko DDR:n valtiota.
Museosaarella Alte Nationalgalerissa oli viimeistä päivää ImEx-näyttely. Sinne oli satojen metrien jono, joten jätimme sen suosiolla pois ohjelmastamme.
Suuntasimme aiemmilta käynneiltä tuttuun Pergamon Museumiin. Mittavan remontin vuoksi aika suuri osa museota oli nyt suljettu, myös kuuluisa Pergamonin alttari. Onneksi Miletoksen Portti oli kuitenkin nähtävillä, Miletos on ollut suosikkipaikkojamme Turkissa.
Tartu mikkiin-sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkamassa
Halusimme katsella kaupunkia myös joelta päin ja valitsimme summamutikassa yhden jokiajeluita tekevistä laivoista. Ehdimme juoda ennen ajelua hyvät kahvit ja jakaa mainion omenastruudelin.
Tunnin jokiajelu maksoi 10 euroa ja katettuun laivaan olisi mahtunut 99 asiakasta, meitä oli ehkä noin 40. Joella kulki koko ajan useita erikokoisia laivoja samoissa puuhissa.
Meille sattui oppaaksi mukava nuori mies. Hän jutteli leppoisasti ensin saksaksi ja sitten englanniksi ja suurimmaksi osaksi ihan samoja juttuja. Ymmärrämme saksaa kohtuullisesti, vaikkei puhepuoli olekaan niin sujuvaa. Kuulimme monia hauskoja anekdootteja Berliinistä, kuten sen että liittokanslerin virkarakennusta sanotaan valtiolliseksi pesukoneeksi, koska sen julkisivussa on pyöreä ikkuna kuin pesukoneen luukku ikään. Samoin oli mielenkiintoista huomata, että tv-tornin pyöreän osan muotoilu olevan sellainen, että auringonpaisteella siihen muodostuu auringon nousun ja laskun mukaan liikkuva risti, sillä valo heijastuu sen ulkonevista osista juuri sopivasti. Tämäkös kismitti DDR:n aikana valtiovaltaa kovasti ja palasia jopa koitettiin hinkata yöaikaan niin, ettei valo enää heijastuisi niistä, sillä kaikenlainen uskontoon viittaavuuskin oli epätoivottavaa tuohon aikaan. Ajelu oli hyvin antoisa ja saimme kympeillemme hyvän vastineen, kiitos hyvän opastuksen.
Sunnuntai-iltana kävimme vielä Mauermuseumissa, jolla on hämmästyttävän laajat aukioloajat. Museo sijaitsi aivan muutaman minuutin kävelymatkan päässä hotellistamme ja Checkpoint Charliesta. Lippujen ostaminen ja museoon varsinaisesti sisälle löytäminen oli hieman monivaiheista, mutta mutkikas oli itse museokin, se sijaitsi varmaankin usean suuren talon monessa eri kerroksessa ja oli niin täynnä katsottavaa ja luettavaa, ettei lyhyt visiitti tullut kyseeseen. Tämä museo keskittyi siihen, mitä jaetussa Berliinissä tapahtui milläkin vuosikymmenellä ja erityisesti pakoyrityksiin, onnistuneisiin ja epäonnisiin. Tuntui kyllä pahalta ajatella, miten kukaan on voinut kuvitella, että Berliinin jakaminen muurilla olisi hyvä ajatus ja että DDR valtiona olisi ihmisille hyvästä, kun sieltä niin kiihkeästi ja epätoivoisin keinoin haluttiin ja yritettiin paeta. Vielä kesällä 1989 tehtiin monta huonosti päättynyttä yritystä ja loppuvuodesta muuri jo murtui. Tässäkin museossa kaiki materiaali oli tekstitetty myös englanniksi, paikoin myös ranskaksi. Museossa ei saanut kuvata ollenkaan, joten siellä käymisestä ei ole kuvallisia todisteita.
Illan päätteeksi kävimme italialaisessa ravintolassa syömässä hyvät pizzat ja nautimme ateriasta siinä missä edellisillan aivan toisenlaisestakin.
Sen lisäksi, että kuljimme paljon yhdessä, kävi Kammenpyörittäjä usealla kuvausreissulla parhaassa seurassa. Hän kävi katsomassa muunmuassa suljettua Tempelhofin lentokenttää ja sen läheisyydessä olevaa maanvajoamista tutkivaa rakennelmaa, Heavy Load-Bearing Bodya, joka liittyy Hitlerin kaavailuihin maailmanpääkaupunki Germaniasta.
Myös muuta mielenkiintoista siirtyi muistikorteille niin paljon, että on vaikea valita, mitä kuvia julkaista ja mitä jättää sivuun.
Maanantaina ennen iltapäiväistä lentoamme kävimme ensin viemässä matkalaukkumme Berliinin päärautatieasemalle säilytykseen ja junailimme sieltä Alexaderplatzille.
Teimme uuden kurkkauksen tv-tornin aulaan, mutta jono oli silloinkin liian pitkä odotteluun. Kävimme aukion liikkeissä, todella suuressa Kaufhofissa ja ilokseni löytämästämme upouudessa Decathlonissa, josta ostin liikuntapaitoja ja caminovarusteita.
Päärautatieasemalta pääsi helposti takaisin lentoasemalle bussilla, joka oli hyvin täysi koko matkan, mutta kaikki matkailijat laukkuineen pääsivät kyytiin ja suurin osa istumaankin. Lentoasema oli tuona maanantaina hyvin hiljainen, emme joutuneet jonottamaan sen enempää laukkuja jättäessämme kuin turvatarkastukseenkaan. Pitkä viikonloppu Berliinissä oli todella mukava ja jätti mieliteon palata tuohon kaupunkiin uudelleen. Sieltä löytyi yleissaksalaisen miellyttävyyden lisäksi boheemiutta ja rosoisuutta, mielenkiintoisia museoita ja nähtävyyksiä, hyvää ruokaa ja kulkemisen helppoutta. Suosittelemme lämpimästi Berliiniä!