Raittiissa ilmassa

Kävimme aamupäivällä ulkoilemassa, sillä tänään aurinko on paistanut eikä tuule niin paljon kuin monena päivänä on tehnyt. Ehdotin ensin retkeä Pyhähäkin kansallispuistoon, mutta hylkäsimme sen, koska emme tiedä Saarijärven seudun lumitilannetta. Niinpä päätimme mennä lähempänä olevaan lempikohteeseemme, Saraakalliolle. Maisema oli sieltä kallion päältä aivan yhtä kaunis kuin ennenkin ja aamiaisleivät ja maitokahvi maistuivat kivellä istuen. 

Minä jänistin laskeutumisesta alas kalliomaalauksille, vaikkei polku ollutkaan liukas tai jäinen. Antti meni katsomaan maalauksia, vaikka arvelikin niiden näkyvän nyt aika heikosti, koska oli niin kirkas auringonpaiste ja kallio kuiva. Näin olikin. Paras sää kalliomaalausten näkymiseen on sateinen, jolloin kallio on märkä. 

Palasimme autolle ja huomasimme, että kalliolle opastava kyltti onkin kaatunut. Nostimme se pystyyn, mutta eipä se kovin paljon vinkkiä nykyisellään anna. Toisaalta, pysyypä hieno kohde melko piilossa ja turvassa vahingonteoilta, joita kalliomaalauksille on joissakin paikoissa ikävä kyllä tehty.

Skandikierros osa 1, Pohjanmaan kautta Ruotsiin

Kammenpyörittäjän kesäloman ensimmäinen pätkä alkaa maanantaina, mutta vapaapäivien ja hyvitysvapaitten turvin olemme olleet jo keskiviikosta alkaen tien päällä. Heti kun viimeinen yövuoro oli loppunut, lähdimme liikkeelle. Vaunu oli jo laitettu kuntoon edellisinä päivinä, oli pesty tyynyjä, kiinnitetty polkupyöriä ja käyty läpi keittiön varusteet. 

Olimme päättäneet lähteä tällä kertaa Ruotsiin ja Norjaan. Minun asennoitumiseni säähän muuttui ratkaisevasti caminollani, enää ei oikein minkäänlainen sää haittaisi. Edelliskerralla Norjassa vuonna 2010, vuotta ennen blogaaniksi ryhtymistäni, saimme niskaamme erittäin paljon sadetta ja ilmakin oli tuskin plussalla. Nyt se ei kuulostanut ollenkaan pahalta, mutta toki toivoimme vähän kesäisempää säätä.

Kokeilimme nyt ensimmäistä kertaa lauttayhteyttä Vaasasta Ruotsiin, Umeåån. Menomatkalla poikkesimme katsomaan Nannan kanoja, jotka ovat kuulema ihan mahdottomia kuopsuttamaan nurmikkoa, joten syksyllä tai ensi keväänä heillä on varmaan jonkunlainen piharemontti tiedossa. 

Olimme yötä Vaasan tutulla leirialueella, odottelimme kuinka pahaksi kesän ensimmäinen myrsky oikein äityisikään, mutta eipä se juuri navakkaa tuulta kummempaa ollut. Aamulla ajoimme laivaan, matka kesti neljä ja puoli tuntia. Osan ajasta käytimme saaristolaispöydässä syömiseen, se olikin ihan kelpoisa ateria monenlaisine kaloineen. 

Emme kumpikaan olleet aikaisemmin olleet niillä main Ruotsia. Kammenpyörittäjä oli etsinyt meille ohjelmaksi kalliopiirroksia, joita Ruotsista löytyy monesta paikkaa. Niiden ero kalliomaalauksiin on se, että ne on uurettu kiveen. Sitä en oikein tiedä, onko ne tekovaiheessa myös maalattu erottuviksi, mutta nykyaikana niitä maalataan sopivalla punamultasävyllä uurroksia pitkin, että näkisimme ne.

Kävimme katsomassa kalliopiirroksia kolmessa paikassa ja yhtä maalausta. Jokainen oli erilainen paikka luonteeltaan, mutta maalausta lukuunottamatta kaikki sijaitsivat virtaavan veden äärellä ainakin nyt. 

Ensimmäisen yön olimme hauskalla leirialueella, josta kalliopiirrokset olivat lyheyen kävelymatkan päässä. Leirialueella ei ollut ketään muita majoittujia, mutta eipä se haitannut. Paikan pitäjä oli suomalaissyntyinen, mutta sanoi ettei ollut puhunut suomea moneen vuoteen ollenkaan. Leirialueen vieressä oli merkillinen metsäinen festivaalialue, jolla pidetään ilmeisesti vuosittain elokuussa Urkult-festivaali, joka nettisivun mukaan haiskahti aidolta hörhöilyltä. Silloin lienee leirialuekin täynnä.

Nämforsen kalliopiirrokset ovat joen varressa, suuren padon alapuolella. Osa maalauksista on saarilla, joille ei ole useimmiten pääsyä, kun padoista juoksutetaan vettä.

Eilen ajelimme Östersundiin, joka oli meille sekin ihan vieras kaupunki, siellä oli hyvä, suuri leirialue, joka oli enemmänkin täynnä kuin tyhjä. Jätimme vaunun sinne alkuiltapäivästä ja lähdimme autolla katsomaan kahta kalliopiirrospaikkaa. Ne olivat kumpikin luonnontilaisten jokien rannoilla, tai ainakaan niiltä kohden jokia ei oltu valjastettu voimantuotantoon. Molempiin paikkoihin oli suhteellisen helppo löytää, Kammenpyörittäjä oli tehnyt läksynsä ja ottanut ennakolta selvää, miten paikkoihin pääsi. Molempiin pääsi autolla lähelle, kävelymatkaa ei jäänyt montaakaan sataa metriä.

Glösan kalliopiirroksia

Kalliopiirros Gärdessä

Kalliotaidenäyttelyiden jälkeen kävimme ostoksilla Östersundin Coopissa ennen paluuta leirialueelle. Ostimme päivällistarpeita ja olimme mukana perjantain alkuillan ruuhkassa. Iltasella suunnittelimme tämänpäiväistä taivalta, tarkoitus oli päästä Norjaan yöksi ja sitä ennen tutustua vielä yhteen kalliomaalaukseen ja Flatruetin ylänköön. Aamulla ennen matkanjatkumista kävimme katsastamassa Östersundin kaupungissa olevan riimukivenkin.

Heti ensimmäisenä Ruotsi-päivänä minua hämmästytti se, miten lappimaista maisema oli, vaikka olimme noin samoilla korkeuksilla kuin kotimme Keski-Suomessa. Tänään näimme paljon poroja Flatruetin ylängöllä ja maisema oli todella karua ja lunta vielä paikoin nähtävillä.

Kalliomaalaus oli hieman alempana maastossa, sinne pääsi noin 2,5 km päähän autolla ja lopun matkaa kävelimme hyvin merkittyä polkua, josta osa oli pitkospuita. Maalaus sijaitsee pystysuorassa kallioseinässä ja on erittäin hyvin säilynyt.

Täksi illaksi ehdimmekin sitten jo Norjaan, lähelle Trondheimia, Flakkin kylään. Täällä on ilmeisen suosittu leirialue, jossa on paljon matkailuautoja ja -vaunuja, mutta myös ilahduttavan paljon telttoja niin motoristien, autoilijoiden ja reppureissaajienkin käyttäminä. Aivan leirialueen vieressä on lauttasatama, josta pääsee Trondheimin vuonon toiselle rannalle.

EDIT: Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain. Sieltä löytyy myös osio nimeltä Kiertueet, jonne lisään ne postaukset, jotka käsittelevät usean maan kierrosreissuja, kuten tämäkin Skandi-kierros oli.

Savossa ruoan ja musiikin perässä

Meillä ei ole minkäänlaisia sukusiteitä Savoon, emme käy mummoa katsomassa siellä, emmekä viännä edes laitamyötäisessä. Savossa on kuitenkin hauska piipahtaa, etenkin jos on tehnyt sinne erikseen asiaa. Nyt minilomasen agendana oli kulttuuri, tarkemmin sanottuna ooppera. Hommasimme summamutikkamenetelmällä joulukuussa liput Savonlinnan oopperajuhlien kahteen esitykseen, metodin tärkein osa oli se, että olin kuullut puhuttavan kyseisistä oopperoista joskus, eikä niistä kumpikaan ollut Wagneria (se oli helppoa, sillä tänä vuonna ohjelmistossa ei ollut lainkaan Wagneria), jota jostain syystä hieman vieroksun. Oikeasti olin kyllä nähnyt kummatkin oopperat kertaalleen. Toisen näin niin kauan sitten, että ainoa muistikuva siitä oli se, että nukuin osan aikaa ja toisen näin elokuvateatterissa suorana lähetyksenä MET:stä, joten se oli sellainen melkein oikea oopperassa käynti. 

Menomatkalla Savonlinnaan TomTom teki erikoisia reittivalintoja ja tulimme saapuneeksi Savonlinnaan idästä, vaikka lähdimme Jyväskylästä. Matkalla juttelimme siitä, miten ei juurikaan tule poikenneeksi tieltä edes kiinnostavien kylttien perässä, on mukamas aina kiire. Seuraavan mutkan takana oli kyltti auringonpimennyksen muistomerkille ja siinä sekunnissa kurvasimme soratielle kyltin perässä, vaikkei siinä kerrottu kuinka pitkä matka kyseiselle muistomerkille olisi. Noin kolme kilometrin päästä muistomerkki löytyi ja Kammenpyörittäjä ehti jo kaivella muistolokeroitaan ja arvella, että kyse on varmaankin vuoden 1945 pimennyksestä, ei 1990. Ja niin olikin. 

Oopperalippujen suhteen emme olleet mitenkään myöhässä, kun joulukuussa ostimme ne Tampereen reissun yhteydessä. Majoituksen kanssa sitten olimmekin jo aivan myöhässä, kaikki ketjuhotellit olivat jo täyteen myytyjä. Sain varattua meille huoneen pienehköstä yksityisestä hotellista, tosin hinta oli hieman suolainen. Sittemmin olen löytänyt sivuston, jossa yksityiset vuokraavat asuntojaan oopperajuhlien aikana, ehkäpä seuraavalla kerralla kokeilemme sellaista. 

Ennen ensimmäistä oopperaa kävimme syömässä jo edelliskesältä tutussa Panimoravintola Huvilassa. Pidimme Huvilan ruoasta todella paljon ja nyt olimme varanneet pöydän jo hyvissä ajoin. Tällä kertaa oli tarjolla 3 tai 5 ruokalajin yllätysmenuja samaan tapaan kuin Passiossa ja otimme viiden ruokalajin yllätykset. Söimme ulkona terassilla, mutta katoksen alla, sillä taivaalla oli melkoisen synkkiä pilviä. Emme kuitenkaan saaneet sadetta niskaamme. 

Mielestäni annokset olivat astetta fiinimpiä kuin viime vuonna, todella lähellä Passion annoksia, eivätkä toisi mieleen panimoravintolakonseptia, jolla on rosoisempi kaiku. Viiden ruokalajin menu oli yhtenäinen ja sujuva, yksikään annos ei laahannut perässä, tai tuottanut pettymystä. Ateria viineineen, kahveineen ja Kammenpyörittäjän grappoineen maksoi noin 240 euroa. Ajankäytöllisesti ateria meni jouhevasti, alkuun hieman ripeähkösti, mutta olimmehan sanoneet, että meillä oli jatkomenoa illempana. Tarjoilu oli ystävällistä, paikallisen puheenparren ja hienoisen ujouden sävyttämää, mutta siis täysin positiivisessa mielessä. Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalla Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Ensimmäisenä oopperana meillä oli Semperoper Dresdenin Figaron häät (Mozart). Kyseessä oli tämän oopperan viimeinen esitys juhlilla ja se oli melkein loppuunmyyty. Kesäinen ilta ei ollut liian lämmin Olavinlinnan markiisikaton alla ja saimme nauttia erittäin viihdyttävästä esityksestä. En edes yritä teeskennellä oopperan asiantuntijaa, mutta uskallan sanoa, että tämä esitys oli kertakaikkiaan riemukas ja oivaltava. Puvustus ja lavastus olivat nokkelat ja pidin aivan valtavan paljon hetkittäisistä hidastetuista liikkeistä, vaikka musiikki ja laulu menivät täyttä höyryä eteenpäin. 

Sitä jäin ihmettelemään, miten monet ihmiset lähtivät syystä tai toisesta pois väliajan jälkeen. Ehkä he kuulivat jo suosikkiaariansa ja joutivat jo kotimatkalle? Esityksen jälkeiset suosionosoitukset olivat pitkälliset ja omat kämmenenikin olivat arat seuraavana aamuna kaikesta läpyttämisestä. Figaron häät oli loistava oopperakokemus ja saksalainen ryhmä teki siitä ikimuistettavan. Sattumoisin saman seurueen jäseniä asui samassa hotellissa kanssamme ja näimme heistä useita aamiaisella. 

Lauantain vietimme  Savonlinnassa kävellen ympäriinsä, auto sai pysytellä hotellin parkkipaikalla. Aamusta heti kävimme pienellä sisävesiristeilyllä Elviira-nimisellä laivalla, joka teki tunnin mittaisen Savonlinnan eteläpuolisen kierroksen. 12 euron lipun hinnalla näimme kauniita suomalaismaisemia, sääkin suosi. Aurinko paistoi ja oli parikymmentä astetta lämmintä. 115 henkeä vetävällä laivalla oli lisäksemme kolme muuta vierasta, joten teki mieli rantaan saavuttua pyytää anteeksi aiheuttamaamme vaivaa ja kulua. Päivemmällä Elviira ja muut samankaltaiset laivat näyttivät olevan huomattavasti paremmalla käyttöasteella. 

Viikkoa aikaisemmin ostamamme museokortit saivat jälleen lisäkäyttöä, kun kävimme tutustumassa Savonlinnan maakuntamuseoon. Museo sijaitsee aivan Olavinlinnan vieressä Riihisaaressa. Perusnäyttely Laiturilla - elämää Saimaan rannoilla kuvaa hyvin näyttelyn sisältöä ja tällä hetkellä nähtävillä oli myös Alvar Gullichsenin maalauksia. Taiteilija olisi ollut myös samana päivänä myöhemin tavattavissa museossa, muttemme enää siihen aikaan olleet siellä. 

Vaikka olimme jo edellisiltana Olavinlinnassa oopperan merkeissä ja olimme menossa jälleen illalla, kävimme katsomassa itseään linnaakin museokorttiemme suomin oikeuksin. Olimme edellisen kerran käyneet siellä muistini mukaan vuonna 2000, jolloin poikaset olivat vielä oivallisessa linnaiässä. Tällä kertaa liityimme vähän vahingossa englanninkieliseen opastukseen ja pääsimme kiipeämään yhteen linnan torneista. Omin päin niihin ei pääsekään, mikä on ymmärrettävää monimutkaisten ja jyrkkien porraskuilujen vuoksi. Saimme kuulla hieman La Traviatan harjoituksia samalla. 

Meillä ei ollut päivällissuunnitelmia ennen illan oopperaa, olimme ajatelleet mennä johonkin torinlaidan ravintoloista syömään, mikäli tulisi nälkä. Ei tullut ja kävimme vain ostamassa mansikoita ja muuta naposteltavaa hotellihuoneeseen. Edellisillan Huvila-päivällinen oli vielä mielessä niin kirkkaana, ettemme tulleet antaneeksi millekään muulle ravintolalle mahdollisuutta.

Jälkimmäinen näkemämme ooppera oli Puccinin Tosca. Se oli minulle tuttu muutaman vuoden takaa, kun Finnkino näytti sen suorana lähetyksenä New Yorkin Metropolitan-oopperasta. Tuolloin Toscana loisti Karita Mattila. Tällä kertaa meille sattui oopperan ensi-ilta Savonlinnassa ja Toscan roolin lauloi Elena Pankratova. Toisen miehityksen Toscana oli Johanna Rusanen, olisin kyllä mielelläni nähnyt hänetkin, tai jopa mieluummin. Jos edellisiltana olimme nauraneet itsemme iloisiksi, ei Toscassa tunnetusti juuri vitsailla. Ei edes hymyillä. Se on täyttä draamaa ja julmuutta. Savonlinna näyttämö linnan kiviseinää vasten on vaativa, tilaa on vähän, eikä lavastusta voine kovin ripeästi muutella, joten lavastus oli toteutettu vähän monitoimityyliin, samat pikkumökkeröiset olivat vuoroin hautaholveja, kidutuskammioita ja vankityrmiä. Menköön sivistymättömyyden piikkiin, mutta tohdin sanoa, että Tosca oli vähän puuduttava. Minusta aplodit olivat lyhyenpuoleiset, mutta ehkä ensi-illassa on tapana taputtaa maltillisemmin kuin vaikka viimeisessä esityksessä. Toscan ensi-ilta ei ollut loppuunmyyty, muutamia rivejä oli melkein kokonaan tyhjinä ja ihmisiä vaihtoi niille istumaan väliajan jälkeen. Istuimet Olavinlinnassa eivät ole mukavimmasta päästä ja lisätila on kyllä tervetullutta, jos mahdollista.

Kulttuuripitoinen minilomanen päättyi sunnuntaina kotimatkaan Astuvansalmen kalliomaalauspaikan kautta. Jälleen tompsukkamme hämmästytti meitä arviollaan, että 77 km matkaan kuluu aikaa 2h 27min. Syyksi paljastui se, että laitteen spekseihin on ilmeisesti ohjelmoitu soratiellä käytettäväksi maksiminopeudeksi 20 km/h. Kun laite huomasi, että Kammenpyörittäjä, vanha rallikuski, päästelee mäet ja mutkat tavanomaista kahdeksankympin vauhtia, alkoi se tiputella minuutteja pois saapumisajasta sellaista vauhtia, että silmissä vilisi. 

Kävimme samalla vuoden 2000 kesäretkellä Astuvansalmella poikasten kanssa. Minulla on yleensä liiankin hyvä muisti mitä tulee 15 vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta tästä retken osuudesta muistin vain sen, että matkalla näimme käärmeen ja perillä oli kaiteita ja rappusia. Matkaa parkkipaikalta kalliomaalauksille oli noin 2,5 km ja se olikin oikein mukava päiväkävely. Olemme vain poispilattuja, mitä tulee kalliomaalauksiin, sillä kotimme läheiset Saraaveden maalaukset ovat niin upeat, että moni muu paikka kalpenee niiden rinnalla. Nyt Astuvansalmen maalaukset olivat kohtuullisesti näkyvillä, kuivempana kesänä ne näkyvät huonommin. Paluumatkalla vastaamme tuli monia retkeilijöitä, myös ulkomaalaisia. Toivoimme, etteivät he kastuneet, sillä meidän päästyämme kuivin nahoin autolle ja jatkaessamme kotimatkaa, alkoi pian sataa kaatamalla. 

Museokortti on osoittautunut aktivoivaksi, olen käyttänyt sitä ostamisen jälkeen jo viisi kertaa. Kortti maksoi 54 euroa ja tähän mennessä olisin käyttänyt vastaaviin pääsylippuihin 34 euroa. Saamme varmaan pian varsinaiset, muoviset korttimme postissa. Sitä ennen käytämme Tiketistä ostamiamme pahvilippuja, joista syötetään numerosarja käyntikohteiden päätteisiin. Kortti täytyi itse aktivoida netissä kahden viikon kuluessa lipun ostamisesta jostain kohteesta tai lippukaupasta. Aion vuoden aikana käyttää korttia mahdollisimman monessa paikassa vierailuun, sillä kotimaiset museot ja näyttelyt kyllä ansaitsevat kävijänsä. Mikäli teitä kiinnostaa kurkata suomalaisen lapsiperheen museokorttikokemuksia, katsokaa Museokorttikesä-blogiin.