Täyttävä linssikeitto

Olemme edelleen siinä moodissa, että käymme kaupassa vain, kun maito on lopussa tai on jotain muuta erityistä asiaa tontin ulkopuolelle. Niinpä myös kotona olevia varastoja on käytetty aika mukavasti pois, kun emme koko ajan ramppaa ostamassa uutta ruokaa. 

Osuin näkemään instassa kuvan kreikkalaisesta linssikeitosta ja tuumin heti, että tuota täytyy kokeilla. Lyhyenä hetkenä-blogissa keitto oli oikein postattunakin, mutten nyt jostain syystä saa blogia näkyville. Kokeilen myöhemmin, jos voisin linkittää asiallisesti sinne, mistä vinkin löysin. EDIT: Nyt toimii taas: Kreikkalainen linssikeitto.  Pia kertoi löytäneensä keiton alun perin Baba Lybeckin tekemänä Etiketti-sivustolta (varmaan lehdestäkin).

Soveltelin hieman sen mukaan mitä varastoistani löytyi ja tulin lisänneeksi keittoon tetran kikherneinäkin, mutta se saattoi olla vähän liikaa ja turhaakin. Hyvää kyllä, mutta keitto oli niin topakkaa, että olin päiväunien tarpeessa syötyäni kaksi kauhallista keittoa. Edelleen pidän kuvakuria, yhdellä kuvalla siis mennään! Tästä syö kyllä neljä henkilöä aivan varmasti, eli me kahdena päivänä. 

Kreikkalainen linssikeittiö omana sovelluksenani

• 2 dl linssejä (punaisia ja vihreitä, purkinpohjia myöten)
• 1 tetra (3 dl) kikherneitä
• 6 pientä perunaa 
• 1 punasipuli
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 litra vettä + 2 dl vettä tomaattipurkkien huuhteluun
• 1 tölkki (400 g) säilöttyjä kokonaisia tomaatteja (muita tomaattituotteita ei oikein tällä erää talosta löytynyt)
• 1 pieni tetra paseerattua tomaattia
• 1 tl bruschetta-tahnaa (sellaista todella maukasta kirkkaanpunaista tomaattiseosta, joka kertoo olevansa bruschettaa varten, mistä lie meille purkki löytynyt)
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl tummaa kuivaa fariinisokeria
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl kuivattua yrttiseosta (viime kesän tuotoksia pihan kulatungista)
• 2 rkl smetanaa (siihen se vegaaniajatus sitten lätsähti)
• tuoretta lehtipersiljaa

Huuhtelin linssit ja jätin ne valumaan siivilään, samoin kikherneet. En muuten muistanut ottaa talteen kikherneiden lientä, olisi voinut tehdä taas marenkia. Mutta siis ei tehdä. 

Kuorin perunat, leikkasin ne pieniin paloihin ja laitoin kylmään veteen odottamaan. Silppusin sipulin. Availin tomaattipurkit ja kokosin muut ainekset lähettyville. 

Kaadoin todella reippaasti oliiviöljyä kattilaan ja kuumensin sitä pari minuuttia. Kumosin kattilaan sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä hetkisen. Sitten lisäsin mukaan valutetut linssit ja vettä noin litran. Sekoittelin ja jätin linssit kypsymään noin kymmeneksi minuutiksi. 

Seuraavaksi lisäsin kattilaan tomaattituotteet (kokonaiset tomaatit purkista, paseeratun tomaatin ja sen tanhan), kikherneet ja perunat. Huuhtelin tomaattipurkit ja kaadoin huuhteluvedenkin kattilaan. Nyt alkoi olla keskikokoinen kattilani aika täynnä. Piti varovasti sekoitella ja nostaa keitto kiehumaan lempeästi. 

Maustoin keittoa sokerilla, suolalla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Kun perunat alkoivat olla kypsiä, lisäsin mukaan vielä sitruunamehua ja sekoittelin, keitto oli  melkoisen sakeaa, mutten lisännyt vettä, koska kattilan reunat. Maistelin ja aloin olla makuun aika tyytyväinen. 

Annoksiin nostin kaksi kauhallista sakeaa keittoa, pinnalle lusikallinen smetanaa ja tuoretta lehtipersiljaa. Piti ottaa välilevot, ennen kuin jaksoin laittaa keitonloput rasiaan ja ripustaa pyykit, oli niin tuhtia ruokaa. Mutta erittäin hyvää! 

CampaKeittiön ensimmäinen stroganoff

Ainakaan en ole koskaan postannut stroganoffia ja koska CampaSimpukka on ollut olemassa pian jo 11 vuotta, niin melko varmasti se tarkoittaa, etten ole koskaan myöskään valmistanut sitä tätä ennen. Silmiini osui jonain päivänä netissä moskovanpata-niminen ruokalaji, jota ensin ajattelin tekeväni, mutta ohjeissa oli järjestään mukana sinihomejuustoa, joten se ei sitten tullut kysymykseen. Stroganoff sen sijaan passasi oikein hyvin. Otin ohjeen jostain geneeriseltä lihatalon sivulta, sorry, en muista miltä. Kuvittelin tekeväni kahden hengen annoksen, mutta kyllä tästä kolme tai neljä olisi syönyt, me syömme tätä samaa huomennakin. Kun järjellä ajattelee, niin olisihan puoli kiloa lihaa kahdelle kerralla syötäväksi vähän liian paljonkin. 

Pikkuinen stroganoff 3-4 hengelle

• 500 g naudan paahtopaistia
• 1 punasipuli
• 1 keltasipuli
• 2 pientä valkosipulin kynttä
• voita paistamiseen
• 3 rkl vehnäjauhoa
• noin 3 dl kiehuvaa vettä
• suolaa ja pippuria
• 2 laakerinlehteä
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 1 tl sinappia
• 3 dl vettä
• 1 virolainen maustekurkku kuutioiksi leikattuna
• 1 rkl smetanaa/annos

Silppusin sipulit ja valkosipulit ja paistelin niitä hetkisen voissa pannulla ja kippasin ne sitten pieneen haudutuspataani, jonka olin laittanut high-asetukselle. Leikkasin paistipalan pikkurillin kokoisiksi suikaleiksi. Lisäsin voita pannulle ja pintapaistoin lihasuikaleet kolmessa erässä, jokaisen erän paistamisen lopuksi sekoitin niihin ruokalusikallisen vehnäjauhoja ja kaadoin ne sitten pataan. Kiehautin vettä ja kaadoin sitä sen verran, että lihapalat peittyivät somasti. Lisäsin pataan tomaattipyrettä, sinappia, suolaa ja pippuria, laakerinlehdet ja sekoittelin. Jauhot turposivat heti ja sakeuttivat kastikkeen. Jätin padan high-asetukselle töihin kolmeksi tunniksi, sekoittelin pataa välillä reunoja myöten. Leikkasin maustekurkun valmiiksi pikkukuutioiksi odottamaan. 

Ruotsalaistyyppinen perunamuusi

• 6 keskikokoista perunaa
• puoli purkkia smetanaa
• neljäsosa purkki virolaista hapukōōriä (purkin loput, on tosi samanlaista kuin meikäläinen kermaviili)
• nippu kevätsipulin vihreitä varsia (valkoiset osat käytin edellispäivän ruokaan)
• suolaa ja pippuria

Koska en halunnut jättää pientä määrää smetanaa käyttämättä, googlasin smetanamuusin ja tulin tietämään, että ruotsalaistyyppisessä perunamuusissa käytetään smetanaa. Minulla se sopi hyvin. Höyrytin perunat kuorittuina ja paloiksi leikattuina ja puristin ne perunapuristimen läpi hiutaleiksi. Sekoitin hiutaleisiin kermaviili- ja smetanapurkkien loput, kevätsipulinvarsisilpun, suolaa ja pippuria. Sekoitin tasaiseksi. 

Meillä oli annoksessa kauhallinen perunamuusia, toinen kauhallinen hyvin mureaksi hautunutta lihakastiketta, jonka päälle olin ripotellut maustekurkkukuutioita ja lusikallisen smetanaa. Mukana oli myös uunissa paahdettuja porkkanaa, palsternakkaa ja punajuurta. Kaikkea jäi vielä huomisellekin, joten tiedossa on kokkausvapaapäivä, mikä sopii hyvin siihen, että minulla on aamulla vuotuinen hammastarkastus. Se on sen verran stressaavaa aina, olipa reikiä nolla tai ei, että on kiva, jos ei tarvitse kokkailla samana päivänä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-pot-välilehdelle, jonne kerään haudutuspata-aiheisia postauksia. 

Tähdenlentoteemainen savulohi-perunasalaatti

Tässä residenssissä ei ole suurensuuria vapputunnelmia, jopa munkit jäivät leipomatta. Päivälliseksi söimme muutaman edellisen päivän ruokien loppuja tähdenlentona, lopputulos oli parempaa kuin aiemmat teelmät. Siian ja kirjolohen mätiä oli kumpaakin pikkuisen, savulohta eiliseltä ja samoin keitin perunoita tarkoituksella liikaa eiliselle aterialle. Näistä sommittelin aika hyvän setin, jota emme kylläkään sitäkään jaksaneet syödä loppuun, joten huomennakaan ei tehdä uutta ruokaa. 

Savulohi-perunasalaatti liian monelle (ainakin 3-4:lle)

• noin 300 g lämminsavulohta
• 8 eilen keitettyä pienenpuoleista perunaa
• 8 kirsikkatomaattia
• 2 kevätsipulia varsineen
• 1 rkl pieniä kapriksia
• 1 prk smetanaa
• 2 rkl kirjolohen mätiä
• 1 rkl siian mätiä
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta korianteria
• tuoretta sileälehtistä persiljaa

Smetanakastiketta oli eiliseltä jäljellä juuri sopivasti. Se oli oikein yksinkertainen juttu, sekoitin smetanaan silputtua kevätsipulia ja molemmat mätilaadut, sitruunamehua, suolaa ja pippuria. Leikkasin perunat suupalakokoon ja puolitin hieman nahistuneet kirsikkatomaatit, nekin olivat omiaan tähän ruokaan. Yhdistin kulhossa smetanakastikkeen, perunapalat, tomaatit ja sekoittelin. Paloittelin savulohen mukaan ja sekoitin sekin varovaisesti mukaan. Maustoin pienillä kapriksilla, pippurilla ja koristelin kevätsipulisilpulla ja yrteillä. Tarjolle laitoin vielä puolikkaan pienen melonin paloina, sekin oli aivan passelissa kunnossa, mutta ei olisi montaa päivää enää voinut odottaa syömistä. Paahdoin pari viipaletta vaaleaa leipää ja leikkasin ne pieniksi kolmioiksi lähinnä koristeiksi, mutta oli niillä kiva pyyhkiä kastikkeen loput lautaselta. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään keräilyerä-henkisiä postauksia. 

Näkymättömät blinit

Vuoden vaihtumiseen liittyvät perinteet ovat olleet meillä aina aika vähissä. Se on  kyllä ollut enemmän kuin perinteistä, että minä olen mennyt nukkumaan noin varttia vaille puoliyö. Ellen sitten ole jo mennyt nukkumaan kymmeneltä. Nyt oli poikkeuksellinen vuodenvaihde, minä olin hereillä vielä kahdelta aamuyöllä! Rasti seinään! 

Mutta niihin perinteisiin, ruokapuolelta voisi ehkä mainita blinit. Niitä on ollut useana uutena vuotena ja niin oli eilenkin. Olin osunut Satu Koiviston blogin hapanjuureen tehtyyn blinitaikinaan ja koska Minna C elää ja voi paksusti, halusin kokeilla tätä ohjetta. En minä ihan niin tehnyt kuin Satu, sillä minä olen Sari ja Sareilla on omat päähänpinttymänsä ja oikkunsa. Ohjeesta tuli yksiselitteisesti liian monta bliniä meille kahdelle, mutta se on ihan oma vikani.

Satu Koiviston hapanjuuriblinit sarimaisin muutoksin (suluissa muutokseni)

• 100 g vaaleaa hapanjuurta
• 4 dl kermaviilin ja turkkilaisen jogurtin seosta
• 2,5 dl tattarijauhoja
• 1 tl sokeria
• 1 kananmuna (laitoin 2)
• 1,5 dl kuumaa maitoa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl öljyä (2 rkl sulatettua voita)
• voita paistamiseen

Laitoin taikinan alulle aamulla ennen kahdeksaa, sekoitin hapanjuureen kermaviilin, jogurtin, tattarijauhot ja sokerin. Ruokin juurenlopun purkkiinsa ja laitoin takaisin jääkaappiin. Minna C:n ateria koostui 40g vettä ja 40 g vehnäjauhoja sekoitettuna purkissa olleeseen pieneen määrään. Taikinan alun jätin kulhossaan pöydälle suihkumyssyllä peitettynä.

Iltasella viiden aikaan jatkoin taikinan parissa. Erotin valkuaiset ja keltuaiset ja vatkasin valkuaiset tanakaksi vaahdoksi. Miksi laitoin kaksi kananmunaa, vaikka ohjeessa oli vain yksi? Koska voin ja kuvittelin, että taikinasta tulisi liian pieni. Olisi pitänyt uskoa Satua. 

Kuumensin maidon ja kaadoin sen kulhoon, lisäsin mukaan keltuaiset ja sulatetun voin, suolan ja lopuksi valkuaiset. Taikinasta tuli hyvin tasaista ja melko paksua, mutta hyvin kauhottavaa. 

Sulatin voita pienessä kattilassa ja lusikoin sitä seitsenmonttuisen Opa-pannuni koloihin. Siinä pannussa on syvemmät kolot kuin tavallisella lettupannussa, sillä blinien paistaminen onnistuu hyvin, tulee nopeasti monta pienehköä bliniä kerralla. Paistoin blinit neljässä erässä, joten niitä tuli kaikkiaan 28 kappaletta! Siis ihan liikaa kahdelle hengelle. Satu kirjoitti ohjeessaan, että sellaisia noin 15 senttisiä blinejä tulee noin 10 kpl. Joten ihan ymmärrettävää, että noin 6-7 senttisiä tulee ihan rutosti enemmän. 

Lisänä meillä oli kirjolohen ja siian mätejä, punasipulia, smetanaa, hunajalla valeltuja minikokoisia suolakurkkuja ja makeaa päärynää viipaleina. Nämä blinit olivat oikein helppoja paistaa ja maku oli justiinsa sellainen kuin pitääkin. En vain muistanut ottaa yhtäkään kuvaa blineistä lautasilla. Oli kai niin kiire syömään, mutta oikeastaan, mitä vikaa siinäkään on? Olen iloinen, että hapanjuuri toimi kuten pitääkin tässäkin taikinassa. 

Loput blinit pakkasin rasiaan ja laitoin niiden väliin palasen voipaperia, kokeilemme ovatko blinit pakastimen kautta syömäkelpoisia. Söimme eilen illalla niin monta, että nyt on kiintiö täynnä joksikin aikaa. Muistiin itselleni seuraavaa: Puolita tämä ohje tai älä ainakaan laita taikinaan kahta kananmunaa, mikäli syöjiä on vain kaksi!

Tarte Flambée revisited

Tänään menin hieman oikaisten ja hävikistä toivottavasti herkuksi-mentaliteetilla, sillä varastoissani oli yhtä jos toista käyttörajojensa reunalla. Kyseessä oli Alsacen alueella tuttu tarte flambée, johon voi laittaa mitä nyt sattuu löytymään, mutta pääasia on, ettei siihen tule tomaattikastiketta. Tai jos tulisi, pitäisi nimeä miettiä uudelleen. Käytin myös valmistaikinan, sillä senkin päivämäärä alkoi kolkutella. Säästin säilykepurkissa olevan tomaattikastikkeen jääkaappiin myöhempiä pizzoja varten. 

Tarte Flambée soveltuvin osin

• 1 Lidlin valmis pizzataikinarulla
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli 1 pieni kesäkurpitsa
• muutama viipale chorizoa kuutioiksi leikattuna
• 1 pieni purkki smetanaa

Tähän kuuluisi tulla pekonia ja ranskankermaa, mutta koska minulla oli käytettävänä smetanaa ja chorizoa, niin käytin ne pois. Kuumensin uunin 225 asteeseen ja levitin taikinan leivinpaperin päälle, kaulitsin sitä hieman ohuemmaksi. 

Viipaloin kesäkurpitsan ja sipulin mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi ja leikkasin chorizoviipaleet kuutioiksi. Kuumensin pannulla hieman oliiviöljyä ja sijoittelin kesäkurpitsaviipaleet pannulle hieman kypsymään. Laitoin ne sitten lautaselle odottamaan ja käytin sipulisilppua ja chorizokuutioita myös pannulla pari minuuttia. 

Levitin smetanan pizzataikinalle tasaisesti ja siihen päälle kesäkurpitsaviipaleet, sipulit ja chorizot. Paistoin flambéeta noin 15 minuuttia, kunnes reunat olivat kauniin ruskeat. 

Uunin jälkeen hieman pippuria myllystä ja sovellettu flambée kävi hyvin kaupaksi. Hävikistä herkuksi ainakin vähän ranskalaiseen tapaan, eikö vaan?

Tour de Francen 11. etappi oli myöskin tasamaan etappi. Caleb Ewan ajoi ykkösenä maaliin kiivaassa loppukirissä. Peter Sagan käytti hieman kyseenalaisia keinoja juuri ennen maaliviivaa ja jää nähtäväksi tuleeko siitä isompaa sanomista, vai saako hän pitää toisen sijansa. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic. 

Blinimieliteon taltutus

Viimeiset pari viikkoa on mennyt melkoisen vähillä kokkailuilla tai sitten CampaKeittiöstä ei ole tullut mitään uutta, siksi ei ole ollut postauksiakaan. Ei tosin ollut mitään mitään uutta tänäänkään, sillä söimme tänään tutulla ohjeella tehdyt blinit. Käytin tällä kertaa samaa ohjetta kuin viime vuoden tammikuussa, se on peräisin Jean Sibeliuksen keittiössä-kirjasta. Tällä kertaa paistoin blinit kahdessa pienessä valurautapannussa, kyllä niillä tulee parempi paistopinta kuin Opan monikoloisessa pannussa. 

Lisänä meillä oli tammikuussa Tallinnasta ostettua kaviaaria ja pakastimesta löytynyttä siianmätiä, sipuliherkkua, smetanaa, pikkuisia suolakurkkuja virolaisen hunajan kanssa ja omenaa viipaleina. Ohjeesta tuli kahdeksan noin 12 senttistä bliniä, joista jaksoimme syödä kuusi. 

Yks riittää, kiitos – täytetyt köyhiscroisantit

Leipäpussiin oli jäänyt kaksi croisanttia, lauantaina aamiaisella söimme edellisillalta jääneet blinit loppuun ja eilen croisanteilla oli jo synttärit. Blinilisäkkeitä oli vielä hieman jäljellä, joten tein meille lämpimät täytetyt croisantit french toast-tyyliin. Yksi täytti niin tehokkaasti, että oli vain hyvä, ettei enempää olisi ollutkaan. 

Täyteen tungetut köyhiscroisantit kahdelle

• 2 kuivahtanutta croisanttia
• 1 kananmuna
• 2 dl maitoa
• voita paistamiseen

Täytteet

• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria
• voita paistamiseen
• marinoitua sipulia
• lohipateeta
• smetanaa
• kirjolohen mätiä

Vatkaa kaksi kananmunaa kevyesti ja mausta suolalla ja pippurilla. Sulata pieni nokare voita pannulla ja kaada munamassa pannulle. Paista hennosti niin, että pinta hyytyy. Puolita ohut kanamunalevy, kääri puolikkaat rullalle ja nosta lautaselle odottamaan. 

Halkaise croisantit ja sekoita maitoon yksi kananmuna. Sulata lisää voita pannulla ja kasta croisanttipuolikkaat munamaitoon. Paista puolikkaita pari minuuttia puoleltaan. 

Nosta alapuolet lautasille ja siihen päälle munakasrulla. Lusikoi hieman lohipateeta pinnalle, sitten marinoitua sipulia, smetanaa ja kirjolohen mätiä. Nosta kansipuoli päälle ja tarjoa heti lämpimänä. Vähemmätkin täytteet olisivat piisanneet, tämä oli todella täyttävää, mutta hävikistä herkuksi-teemalla sain muutamat pikkujämät kulumaan. 

Lohipatee on muuten sitä samaa, mitä tein joulun alla Hannan Soppa-blogin ohjeella, tai teknisesti se oli Hannelen blogissa Hannan vieraskynäillessä siellä. Tein silloin tätä herkkua moneen pieneen purkkiin, joista osan pakastin ja tahna on edelleen aivan mainiota. Sipuliherkku on myös samaa kuin moneen kertaan eri yhteyksissä olen tehnyt. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, samoin Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, sillä köyhiksetkin liippaavat riittävän liki  sitä aihepiiriä. 

Sibelius keittiössämme – vuotuiset blinit

Minna ku ite tekee-blogista aloitti viime kesäkuussa #suurikeittokirjahaaste-nimisen aktivointihankkeen, jossa osallistujat pyrkivät tekemään ainakin yhden ruokalajin jokaisesta omistamastaan keittokirjasta. Minä otin urakan omakseni juuri sen rentouden innostamana. Haasteella ei ole takarajaa ja muutenkin voi tehdä just niin kuin itse tykkää. Olen saanut listalleni tätä ennen jo 20 keittokirjaa, mutta jäljellä lienee vielä ainakin sata, ellei enemmänkin. 

Tällä kertaa päivällinen menee sekä #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, että tunnisteen revisited alle. Kyseessä on yksi niistä ruokalajeista, joita tulee tehtyä kerran vuodessa, korkeintaan kaksi. Muita tällaisia ovat esimerkiksi kaalikääryleet, taatelikakku tai paella. Nyt olivat vuorossa vuotuiset blinit. Olen aikaisemmin tehnyt niitä joko sauvajyväsen tai luimupupulan ohjeilla, mutta tällä kertaa otin ohjeen keittokirjahaastetta edistääkseni Risto ja Ritva Lehmusoksan kirjasta Jean Sibeliuksen pöydässä. Kirja tuli minulle tutuksi erään päivällisen seurauksena ja hankimme kirjan itsellemmekin. 

Bliniohje oli mukavan simppeli, muutenkin kirjan ohjeet ovat siinä mielessä hienoja, ettei niissä ole liian vanhahtavaa sanastoa, eikä sellaisia raaka-aineita, joita olisi vaikea saada. Olisin voinut älytä puolittaa ohjeen, mutta laitan sen tähän sellaisena kuin se mielenkiintoisia tarinoita sisältävässä monipuolisessa kirjassa on. Ohjeesta luvataan tulevan 10-15 bliniä riippuen siitä minkä kokoisia tahtoo tehdä. Minä tein aika pieniä ja paistoin kaikkiaan 14 noin 6 cm halkaisijaltaan olevaa bliniä ja säilöin noin 2,5 dl taikinaa vielä jääkaappiinkin. Blinit ovat todella täyttävää syötävää. 

Blinit niin kuin Jean Sibelius tahtoi ne lautaselleen

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2 dl tattarijauhoja
• 5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 20 g hiivaa
• 1 rkl voisulaa (no eihän se riitä, laitoin noin 50 g)
• 1 tl suolaa
• (kirkastettua) voita paistamiseen

Blinitaikina kannattaa laittaa alulle syömistä edeltävänä päivänä tai viimeistään sen aamuna. Minä tein taikinan tekeytymään heti, kun tulin aamulla yövuorosta kotiin. Minulla ei ollut tuoretta hiivaa, joten käytin sen sijaan noin 6 g kuivahiivaa. 

Lämmitin puolet maidosta (2,5 dl) ja sekoitin maitoon jauhot, hiivan, suolan, sulan voin ja erotellut keltuaiset. Valkuaiset laitoin kupposessa jääkaappiin odottamaan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin sen pöydälle odottamaan iltapäivää. 

Noin 6 tunnin kuluttua jatkoin taikinahommia. Kuumensin lopun maidon (2,5 dl) melkein kiehuvaksi ja vatkasin valkuaiset vaahdoksi. Yhdistin molemmat taikinaan ja sekoitin sen tasaiseksi. Kirkastin noin 50 g voita. Antti teki kaikki tilpehöörit valmiiksi ja minä aloin paistohommiin. Kannattaa verhota itsensä isolla esiliinalla, etenkin jo päällä on lempparipaita. 

Kuumensin kaasuliekin päällä seitsemänkoloista Opan pannua, jossa viime keväänä paistoin ensimmäisen kerran blinejä. Sillä niitä tulee nopeaa tahtia ja pienet blinit ovat kivoja, niitä tuntuu jaksavan enemmän kuin suurempia. Lisäsin jokaiseen koloon teelusikallisen kirkastettua voita ja nostin pienen kauhallisen sakeaa blinitaikinaa paistumaan. Pienensin liekkiä pannun alla, etteivät blinit palaisi pohjastaan, kun keskellä oli vielä raakaa taikinaa. Kun yläpintaan alkoi tulla pieniä ilmakuplia ja pinta hyytyä, käänsin blinit ja paistoin toista puolta vielä minuutin, puolitoista. Valmiit blinit nostin peltilautaselle ja luritin niille vielä hieman kirkastettua voita, sillä sitä ei tule säästellä. Lopetin paistamisen kahteen pannulliseen, sillä jopa minä ymmärsin, ettemme jaksa ihan mahdottomia määriä. 

Blinien tilpehöörit

• 50 g kaviaaria
• 50 g kirjolohen mätiä
• marinoitua punasipulia
• punasipulia silppuna
• virolaisia maustekurkkuja
• smetanaa
• omenaa
• keitettyjä viiriäisenmunia 

Olemme ostaneet oikeaa kaviaaria muutaman kerran Tallinnasta, mutta parilla edellisellä reissulla sitä ei olekaan ollut tutuissa kaupoissa. Tämän kertaisella talvireissulla sitä löytyi sekä Solaris-kauppakeskuksen hienosta ruokakaupasta, että sataman lähellä olevasta uudistetusta Rimistä. Kummassakin kaupassa kaviaari oli pakattu hälytinlaatikkoon. Rimissä oli hämmästyttävä kaviaaritarjous, saimme purkin puoleen hintaan, jolloin 50 g purkki maksoi "vain" noin 25 euroa. Päiväystäkin oli vielä puoli vuotta jäljellä, joten mikään epätoivontarjous se ei ollut. Tänään avasimme toisen ostamistamme purkeista, toisen säästämme jollekin toiselle päivälliselle, ehkä kun on vieraita (mieluummin tuttuja) käymässä, että useampi saa nauttia tästä herkusta. 

Muuten meillä oli tavallisia lisäkkeitä erittäin hyvin onnistuneille, tattarisille ja voita tihkuville blineille. Minä jaksoin syödä kolme bliniä, Antti taisi syödä viisi tai kuusi. Loput pakkasin jääkaappiin, katsomme viitsiikö niitä syödä vielä huomenna aamiaisella. Lisäkkeet menivät kivasti, kirjolohen mätiä jäi hieman ja marinoitua sipulia tein alunalkaenkin kolmesta sipulista ja vakuumimarinoinnin jälkeen siirsin sipuliherkun tiiviskantiseen lasipurkkiin tulevien aterioiden lisäkkeeksi. 

Päivällisen juoma viileni jäälyhdyssä, ennen kuin oli aika sytyttää kynttilä lyhtyyn illan pimennyttyä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteaiheiset postauksemme. Pidin kovasti tästä haasteosuudesta ja tulen tekemään muitakin ruokia Jean Sibeliuksen pöydässä-kirjasta. 

Taatelikakku vuosimallia 2017

Jokaisena blogaanivuonna olen tehnyt postauksen taatelikakusta. Se kuuluu meidän jouluumme. Olen tuunaillut kakkua eri tavoin vuosien varrella, mutta nyt meinasivat olla ideat lopussa. Onneksi satuin näkemään Veeran postauksen taatelikakusta. Vähän jouduin soveltamaan raaka-ainesyistä, mutta sen tärkeimmän osuuden toteutin, ei muuta makeutusta kuin taatelit itsessään!

Taatelikakku Veeran tapaan

• 250 g taateleita
• 2,5 dl kahvia
• 200 g voita 
• 1 pieni purkki smetanaa (ohjeessa oli 1 dl jogurttia)
• 2 kananmunaa
• 3,5 dl mantelijauhetta
• 1 dl perunajauhoa
• 1 rkl kanelia
• 0,5 rkl kardemummaa
• 2 tl ruokasoodaa
• nokare voita ja ripaus jauhoja vuoan valmisteluun (ei jauhoja, mikäli teet gluteenittomana)

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja valmistelin vuoan. Veera teki kakkunsa gluteenittomana, mutta minä ripautin jauhoja hieman voideltuun vuokaan, jotta kakku irtoaisi kypsänä. Vuokani on hieman parhaat päivänsä nähnyt. 

Poistin pehmeistä taateleista kivet ja pilkoin ne (en kiviä) muutamiin paloihin. Laiton taatelipalat yhdessä kahvin kanssa kattilaan ja keittelin niitä, kunnes taatelit olivat hajonneet aivan hilloksi. Käytin talouteen jostain ilmaantunutta pikakahvijauhetta. Mietin hetken, että mistä tuo on tänne tullut. Muistin sitten, että nuorisolla ollessaan talonvahtina oli käynyt vieraana pikakahvista tykännyt kaveri, joka oli tuonut oman purkkinsa mukanaan. Kahvi tuoksui muuten ihan hyvältä ja pikkuisen kun sitä maistoin, ei se saatanasta ollut.

Kun taatelihillo oli valmis, otin kattilan liedeltä, pilkoin voin kattilaan ja laitoin kannen päälle. Voin sulamisen aikana mittasin mantelijauheen, perunajauhon ja mausteet. Mantelijauhepussini meni loppuun, minun piti jauhaa hieman lisää kokonaisista manteleista. Ihmeellisesti niistä tuli juuri tarvittava määrä yhteensä. Käytin muutakin loppuun tässä leipomuksessa, meni taatelipaketti loppuun, soodapurkki ja perunanjauhopurkki menivät tyhjiksi. 

Voin sulattua hilloon, sekoitin seoksen tasaiseksi ja yhdistin mukaan kananmunat, smetanan ja kuivat aineet. Veera käytti jogurttia, mutta minulla oli päivämäärävaarainen smetanapurkki ja arvelin sen käyvän yhtä hyvin. Kumosin tasaiseksi sekoitetun taikinan kattilasta vuokaan ja paistoin kakkua noin 40 minuuttia. Kun kakkutikku oli pistoksesta puhdasta, oli kakku kypsä. Annoin sen jäähtyä vuoassa vähän aikaa ennen kuin uskaltauduin kumoamaan kakun lautaselle. Kuului se ihana suhahdus, kun kakku valahtaa kokonaisena lautaselle, hihkaisin ilosta. Kakku on rakenteeltaan ihmeellisen pehmeä ja joustava, maussa paahteisuutta eikä valkoista sokeria, eikä mitään muscavadojakaan kaipaa yhtään.

Koska CampaCamino on toistaiseksi jatkuvalla tauolla, tuuttaan tänne lempicountryani. Tässä teille aivan uusi Home Free-video, siinä he ownaavat Camin kappaleen Mayday. Olkaa kilttejä ja katsokaa tämä! Kyllä Camkin sen hyvin laulaa, mutta tämä a cappella-versio tuo kylmät väreet.

Mielitekoruokaa - blinit kolmannen kerran

Yksi pihan vakiotytöistä, ei ole joutunut pataan

Jotkut ruoat ovat selkeästi mielitekoruokia. Niitä ei tehdä niinkään siksi, että enpä nyt muutakaan keksinyt. Makaroonilaatikko on sellainen ruoka, voi se kyllä olla mielitekoruokakin. Eivät mielitekoruoat ole oikein niitäkään, että no kun näitä nyt just on kaapissa, pakko käyttää pois. Harvalla on vaikka juustofondueta varten kaikki ainekset kaapissa odottamassa ja leipä kuivumassa, kun sattuu se hetki, että nyt haluaa juustoähkyn. 

Mielitekoruoka on sellainen, mihin himo alkaa vaikka maanantaina, tulee mieleen, että olisipa kiva paistaa pizzoja, mitähän meillä olisi sitä varten. Tiistaina asia tulee mieleen uudelleen, kun kävelee pizzerian ohitse ja houkutteleva tuoksu leijuu nenään. Keskiviikkona katsoo työvuorolistaa, että milloin sitä olisi aikaa pistää pizzatehdas pystyyn ja torstaina kaupassa käydessään ostaa jo tuoreen hiivapalan ja laittaa taikinan illalla tekeytymään. Perjantaina on sitten pizzapäivä. Toinen vaihtoehto on, ettei jaksanut odottaa, vaan pyörähti jo tiistaina hakemaan pizzan pizzapaikasta, jonka ohitse kulki. Mielitekoruokia yhdistää myös se, että mieliteko menee sen tyydyttämisen jälkeen totaalisesti joksikin aikaa. Ei todellakaan tee mieli tehdä pizzaa muutamaan viikkoon, hitot, sehän on niin työlästäkin, eikä se ole kovin terveellistäkään ja pizzerian ohitse kulkee kevyin askelin useita kertoja. Kunnes taas... 

Jotkut mielitekoruoat ovat vahvasti sidoksissa vuodenkiertoon. Joulun alla alkaa salaperäisesti kinkku kiehtoa ja kylläpä syksyllä tekee mieli kaalikääryleitä. Ne kumpikaan eivät ole enpä nyt muutakaan keksinyt-ruokia, niin paistoinpa kinkun, tai tekaisimpa pikaisesti Mysin kääryleet. Yksi vahvasti alkuvuoteen liittyvä mielitekoruoka on blinit. Ravintoloissa on juuri otettu pois koristeet ja viety joululounaskyltit varastoon odottamaan ensi joulua. Niissä viritellään nyt bliniviikkoja. Minulla oli sellainen käsitys, että meilläkin syödään kotona blinejä vuosittain, mutta CampaSimpukan arkistoista löytyy vain kaksi bliniaiheista postausta. Eikä meillä tosiaankaan ole syöty blinejä salaa, älkää peljätkö! Varmasti moinen spektaakkeli olisi ikuistettu kuvin ja kertomuksin jokainen kerta. Niinpä olemme joko käyneet vieraissa tai sitten olleet ilman useana blogaanivuonna. 

Myös blinien tekeminen on useimmiten noin viikon mittainen prosessi. Jompikumpi näkee jossain kuvan blineistä, tai silmä osuu kaapissa olevaan tattaripussiin. Tulee mainittua, että pitäisikö ottaa ja paistaa vähän blinejä. Sitä suunnitellaan sitten ahkerasti muutama päivä ja sitten lopulta syödään vuotuinen setti. Tänä vuonna menimme kuitenkin ohituskaistaa. Eilen sanoin Antille aamupäivällä taikasanat, pitäiskö syödä blinejä ja hän kysyi koska. Miten olisi tänään? Ja eilen me niitä söimme, kyllä se onnistui ilman viikon tuumausta ja suunnitteluakin. Ihan hyvin onnistuikin. 

Olen löytänyt hyvän taikinaohjeen jo vuosia sitten, alunperin se on ystäväni sauvajyväsen suosittelema. Tällä kertaa puolitin ohjeen, koska meitä oli vain kaksi syömässä. Jostain syystä taikinaa tuli kyllä hurjan paljon, sain siitä yhtä monta suurta bliniä, kuin ennenkin. Voi olla, että käyttämäni kylmään nesteeseen liotettava englantilainen "puoli"kuivahiiva ei ollut siihen riittävä. Tai laitoin sitä liian vähän. Taikina oli ohuempaa kuin aikaisemmilla kerroilla. 

Blinit

• 0,5 l maitoa
• 1,5 dl tattarijauhoja
• 1 d vehnäjauhoja
• 1 tl puolikuivahiivaa (en tiedä onko sellaiselle suomenkielistä oikeaa nimeä, se on jääkaapissa säilytettävää hieman kosteaa murua, isompaa raetta kuin meikäläinen kuivahiiva paperipusseissa)
• 1 tl suolaa
• 2 keltuaista
• 2 valkuaista
• 0,5 dl voisulaa (sen määrää en pienentänyt, blinien pitää olla voisia)

Lämmitin jääkaappikylmää maitoa hieman ja sekoitin hiivan siihen, samoin jauhot ja suolan. Peitin astian kertakäyttösuihkumyssyllä ja lähdin asioille. Noin kuuden tunnin kuluttua sekoitin taikinan alkua ja yhdistin siihen sulatetun voin ja keltuaiset. Vatkasin valkuaiset tanakaksi vaahdoksi ja sekoitin vaahdon taikinaan nuolijalla pyöräyttävin liikkein, jotta taikinaan jäisi mahdollisimman paljon ilmaa. Paistoin blinit runsaassa voissa pienissä valurautapannuissa. Hieman ohuemmasta rakenteesta johtuen blineistä ei tullut ihan niin paksuja kuin olisin toivonut, mutta ne maistuivat hyviltä. 

Lisäksi meillä oli kirjolohen ja siian mätiä, silputtua punasipulia, venäläisiä kurkkuja hunajan kanssa, omenaa, smetanaa ja graavilohta. Myös pieni rasia hyvää, valmista kurkkusalaattia oli avattuna, emme olleet kaupassa ennen nähneet sellaista. Nyt mieliteko on täytetty ensi tammikuulle asti!

Näköjään olen kelpuuttanut blinit aiemminkin CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut-välilehdelle, joten sinnepä liitän tämänkin postauksen. 

Hei me kevennetään!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

Tapaninpäivänä minun jouluruokakiintiöni on yleensä jo aivan tapissa. Söimme lounaalla hernekeittoa, jossa oli postimerkin kokoinen pala kinkkua ja patruuna ilokaasua, voi miten kevyttä! Päivällisen virkaa toimitti 40 grammaa kaviaaria lisukkeineen. Tästähän ei voi muu alkaa kuin uusi kevyt elämä!

Kävimme lokakuussa ennen Alankomaiden kiertuetta Helsingin Etelärannassa Finlandia Caviarissa maistamassa erilaisia kaviaareja ja vaikka kukkaro siellä keveni melkoisesti, oli makuelämys kyllä hieno. Viime Helsingin reissulla kävimme liikkeessä ostamassa minimaaliset rasiat tuota mustaa herkkua kotiin tuotavaksi, sillä oli juuri sopivan viileä sää kylmää vaativien ruokien kuljettamiseen. 

Eilen sommittelimme ihan itse kaviaaritarjoilun ja kuittasimme sillä koko ruokailun. Juomana meillä oli Soleralta saatu Hardys Crest-kuohuviini. Mikäli sinulla sattuisi olemaan jotain kommentoimista juuri tästä juomasta, niin ole kiltti ja laita sähköposti (mielipiteet siis kiinnostavat kyllä), sillä sitä koskeva kommentti postaukseen minun pitäisi ikävä kyllä poistaa. Muuten kaikki kommentointi on enemmän kuin tervetullutta, kuten aina. 

Nyt kun lunta oli kerrankin ulkona, kaappasimme puhdasta lunta metalliseen vatiin. Minihangen päälle asettelimme neljä pientä rasiaa kaviaaria. Jokaisessa oli 10 g, asetimme purnukat vaaleammasta ja isorakenteisesta tummempaan ja pienirakenteisempaan päin. Lisäksi meillä oli keitettyjä viiriäisen munia (muistimerkiksi itselleni, että 4 minuuttia riittää mainiosti viiriäisenmunan keittämiseen ja mansikkaleikkurilla ne saa helposti ohuiksi viipaleiksi), smetanaa, hienoksi silputtua punasipulia ja minimaalinen purkki tryffelivoita Annan kaupasta. Valkoisen paahtoleivän leikkasimme reunattomiksi ja neljään pieneen palaan. 

Tälläkin kertaa pidin eniten mustimmasta ja pienirakeisimmasta kaviaarista, mutta jokainen niistä oli tietysti hyvää kuin mikä. Noista 40 grammasta lisukkeineen olisi riittänyt alkuruoaksi tai muuten vain maisteluun oikein hyvin neljälle, tai kuudellekin, jolloin hinta ei enää olisi niin kirpaiseva. Nuo neljä 10 gramman pakkausta maksoivat Finlandia Caviarissa 65 euroa. 

Ihan hyvä tekosyy

Monesta kodista löytyy joitakin keittiövälineitä ja pieniä laitteita, joita tulee käytettyä harvoin tai tuuriluontoisesti. Ne on saatu lahjaksi tai ostettu siinä luulossa, että kyllähän meillä ihan koko ajan tehdään leipää tai jogurttia, puristetaan itse appelsiinimehua ja tuutataan makkarataikinaa kuoreen. Useinkaan niin ei kuitenkaan käy ja laitteita saattaa olla unohduksissa pitkään. Niitä saatetaan yrittää tuupata kotoa muuttavien lasten tai sukulaislasten matkaan. Jos he eivät edes tiedä mikä on pastakone, ei se heitä välttämättä innosta ja nätisti ostopakkauksessa nököttävä laite jää edelleen äidin pantryyn odottamaan sitä hetkeä, että on aikaa/innostusta tehdä pastaa. Vohvelirauta on ollut tällainen muisto noin 90-luvun alusta ja siellä se taitaa olla pantryn kaapin nurkassa edelleenkin. Se on niitä malleja, joilla voi tehdä vain ohuita, välittömästi lötköksi heittäytyviä vohveleita, sen paistopinnat huutavat aina lisää rasvaa ja muovinen ulkokuori on joskus ollut valkoinen. 

Olen yrittänyt pitää sitä linjaa, etten osta meille pientäkään keittiölaitetta, mikäli meillä on jo sellainen. Ihan hyvä periaate, eikö olekin? En voi perustella itselleni miksi ostaisin leivänpaahtimen, kun meillä on jo sellainen. En osta edes sellaista, joka tekee Mikki Hiiren kuvan leipäpalaan. Vastikään kuitenkin tingin tästä periaatteestani ja ostin meille vohveliraudan. Ostin jopa rumanvärisen vohveliraudan, mitä on todella vaikea perustella. Taloudessa ei liene toista lähes neonvihreää esinettä, eikä taida tullakaan. Mutta syy miksi tuo laite meille tuli on tietysti Eneco Tour. Tai muut Belgiassa ajettavat pyöräkisat. 

Koko CampaSimpukan olemassaoloajan olen loppukesäisin koittanut löytää jotain belgialaisia ruokaohjeita kokeiltavaksi silloin, kun ammattipyöräilyn tapahtumat sijoittuvat tuohon Hercule Poirotin kotimaahan. Tulokset ovat olleet laihahkoja ja useimmiten hakutulokset tuottavat friteerattuja perunoita ja paksuja belgialaisia vohveleita. Viimemainittuja ei viime vuosisadalta peräisin olevalla lötköpaistimellamme saa aikaan. Nyt kun lähistöllemme avattiin uusi Lidl, oli siellä ilokseni myynnissä vohvelirauta, jolla saa tehtyä paksuja belgialaisia vohveleita. Valittavana oli kaksi rumaa väriä, joista valitsin vihreän. Laite ei tule asumaan keittiössä näkösällä, vaan pääsee pantryyn muitten vempeleitten seuraan. Tänään kokeilin vohvelirautaa ensimmäisen kerran. Luonnollisesti muuntelin ottamaani ohjetta melko paljon, mutta tästä se kuitenkin lähti.

Kuusi belgialaista vohvelia 

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl ruokasoodaa
• 1 kananmuna
• 2,5 dl maitoa tai piimää (tai jotain maitotuotetta)
• 2 rkl voita sulatettuna (tai öljyä)
• (hieman neutraalia öljyä raudan voitelointiin)

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja anna sen asettua puolisen tuntia. Kuumenna vohvelirauta ja sipaise paistopuolia hieman öljyllä. Lusikoi alapuolen ruudukolle pari suurta lusikallista taikinaa ja paina kansi päälle. Paista noin viisi minuuttia. Minä laitoin ensin vähän liian vähän taikinaa ja vohveleihin jäi toiseen reunaan reikiä, mutta ei se haitannut. 

Söimme vohvelit aamiaisesta brunssiksi venähtäneellä ruokailulla ensin suolaisina versioina graavilohen, muikunmädin ja smetanan kanssa. Syödessämme huomasimme, että punasipulisilppu olisi vielä kruunannut annoksen. 

Jälkiruokavohvelien kanssa meillä oli vaahterasiirappia ja vadelmakastiketta, jonka keitin pienestä annoksesta pakastevadelmia, konjakkitilkasta, vaniljajauheesta ja sokerista. 

Taikina oli erittäin pätevä, vohveleista tuli sopivan paksuja, eivät lötkistyneet ja sokeriton taikina takasi yhtälailla makeitten kuin suolaisten lisäkkeiden sopivuuden. Rauta toimi oikein hyvin, eikä siihen tarvinnut laittaa rasvaa enempiä kuin sen ensimmäisen pikkusipauksen. Ohjeen mukainen viisiminuuttinen oli juuri oikea paistoaika ja kannen merkkivalo kertoi selvästi milloin rauta on tarpeeksi kuuma ja koska vohveli on valmis. Ei ole turhia säätöjä, sillä ei tässä olla tekemässä tiedettä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne on kerättynä kaikki aihepiirin postaukset. 

25 g alkupalaa

Tänään söin jotain sellaista, mitä en ollut koskaan aikaisemmin syönyt. Saattaisin syödä uudelleenkin. Alkuruoaksi sommittelimme jäiden keskelle 50 g kaviaaria kahdelle, sipulia, smetanaa ja pikkuisia paahtoleipäpalasia. Juomaksi tietysti samppanjaa eikä alkuruoassa ollut paljon valittamista. 

Eilen aloitettu on tänään valmis

16 palan palapeli

Meillä on menossa tammikuiseen tapaan ruokaostosten minimointi. Nyt kun olemme ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen kahdestaan, olemme vähentäneet ruoan ostamisesta entisestään, kahden maitotölkin sijaan ostamme yhden ja juustopalan ostamme harvemmin kuin aikaisemmin. Tämän vuoden puolella olemme käyneet kerran ruokakaupassa, eikä ostoskassiin paljon kertynyt, lähinnä leipää ja maitoa. Emme aio ostaa lihaa tai kalaa toistaiseksi, pakastimissamme on niin paljon raaka-aineita, että ihan nolottaa. Etsimme eilen pakastimista tiettyä poronpotkapakettia, luulisin ettei sitä vielä löytynyt, mutta löytyi toinen, jossa oli pieniä potkakiekkoja ja muita luullisia paloja. 

Poropata Crock Potissa

• noin 1 kg pieniä poronpotkakiekkoja ja muita luisia paloja
• 1 l vettä
• 3 dl punaviiniä
• 4 shalottisipulia
• 10 kirsikkatomaattia
• 6 pientä porkkanaa
• 1 kiinalainen yksikyntinen valkosipuli
• suolaa ja pippuria

Pilkoin sipulit ja porkkanat paloihin ja halkaisin tomaatit. Nostin ne padan pohjalle ja ladoin päälle poropalat. Kaadoin päälle vettä ja viiniä sen verran, että ainekset peittyivät ja ripotin pinnalle suolaa ja pippuria. Laitoin padan illalla noin kuuden aikaan hommiin low-asetuksella ja sillä se posotti aamuun asti. 

12 tuntia padassa tekee porolle ihmeitä

Kun heräsin, laitoin padan lämpimänäpito-asetukselle ja aloin miettiä, mitä sitten tekisin ruoalleni. Lueskelin blogeja ja osuin Keittotaiteilua-blogin prässätyn poron ohjeeseen ja tartuin siihen innolla. Olemme syöneet ravintolassa prässättyä lihaa, en muista mitä lihaa se oli, mutta Juuressa se taisi olla ja hyvää se ihan varmasti oli. Myös Sillä sipulissa tehtiin poroa hyvin samaan tapaan jo vuonna 2011. Tein pienen lisäyksen Keittotaiteilun ohjeeseen.

Prässätty poro

• haudutuspadassa kypsennetyt poronlihat luista erotettuna (arviolta noin 400-450 g)
• suolaa ja pippuria
• 2 rkl sulatettua hanhenrasvaa
• 1 rkl voita

Nostelin lihapalat leikkuulaudalle, luut irtosivat jo matkalla, niin mureaksi liha oli yön aikana käynyt. Siivilöin liemestä kasvikset ja muut roippeet ja pakastin mehevänmakuisen poroliemen, jota jäi pataan noin 1,5 litraa. Silppusin sormin lihan pieniksi nyhteiksi ja irrottelin vähät sulamattomat kalvot pois. Sulatin hieman hanhenrasvaa ja sekoitin sen lihasilppuun, maistelin ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Laitoin vuokaan pitkät suikaleet tuorekelmua ja taputtelin lihamassan vuoan pohjalle kelmun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laitoin painoksi kattilan, johon keräsin täysiä lasipulloja ja muita painavia keittiöromppeita ja laitoin koko virityksen jääkaappiin koko päiväksi.

Lisäkkeinä meillä oli uuden lempileluni tuotoksia, sous vide- porkkanoita ja -perunoita ja puolukkasmetanaa.

Sous vide- porkkanat ja -perunat kahdelle

• 2 suurta porkkanaa
• 6 pientä puikulaperunaa
• 2 rkl voita
• tuoretta timjamia
• suolaa ja pippuria

Kuumensin 10 litran kattilassa vettä 87 asteeseen Sansaire-tyhjiökypsennyslaitteella. Kuorin porkkanat ja perunat. Leikkasin porkkanat muutamaan palaseen ja laitoin porkkanat omaan vakuumipussiinsa, perunat omaansa. Lisäsin kumpaankin pussiin viipaleen kylmää voita, paljon timjamia ja hieman suolaa ja pippuria. Suljin pussit vakuumikoneella. Laitoin pussit kattilaan kypsymään tunniksi. Meillä oli pieni keittiöprojekti kesken, joten pussit olivat lopulta vesihauteessa hieman pitempään, noin 90 minuuttia. 

Puolukkasmetana

• pieni purkki smetanaa
• 2 rkl puolukoita

Puristin puolukat teesiivilän läpi pieneen kuppiin, sinne muodostui noin 1 rkl puolukkamehua. Sekoitin mehuun purkillisen smetanaa.

Aterian kokoaminen

Kun alkoi olla aterian aika, otin prässätyn lihan pois painon alta ja leikkasin sen paloiksi. Olisi ollut parempi, jos olisin laittanut hieman enemmän hanhenrasvaa sitomaan lihamassaa, myös pienempi astia olisi ollut parempi, niin poroprässistä olisi tullut korkeampi. Paistoin palasia pannulla voinokareen kanssa molemmin puolin, niin että pinnoista tuli rapeat. 

Otin porkkanat ja perunat pois vesihauteesta, avasin pussit ja lusikoin porkkanoita ja perunoita lautaselle, mitään muuta viimeistelyä ne eivät kaivanneet. Valutin niille hieman mausteista voita kastikkeeksi. 

Annostelin lautasille prässättyä poroa, perunoita, porkkanoita, puolukkasmetanaa ja kohmeisia puolukoita. Nautimme tämän hyvän aterian joululahjaksi saamamme punaviinin kanssa. 

Itselleni laitan muistiin, että kasviksille ja vihanneksille ei tarvitse paljon suolaa vakuumipussiin, sillä niiden oma maku on intensiivisempi kuin muita kypsennysmenetelmiä käytettäessä. Suolaa tulee ilmeisesti helposti liikaa. Olen ensi kerralla maltillisempi. Puikulaperuna ei varmaan koskaan ole maistunut suussani niin hyvältä, sen rakenne oli merkillisen kiinteä, vaikka se oli optimaalisen kypsä. Yleensä puikulan kypsäksi saaminen on sattuman kauppaa, usein sen saa jo hajoamaan. Porkkana maistui uskomattoman raikkaalta ja oranssilta (!) ja rakenne oli kiinteää olematta tippaakaan raakaa. Siinä oli purtavaa, mutta pureksiminen kävi helposti.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme. Liitän tämän postauksen myös CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

tää on niin tätä