Näytetään tekstit, joissa on tunniste katkarapupasta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste katkarapupasta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 26. toukokuuta 2026

Shrimp Alfredo


Tämä rapupasta syötiin jo kotona helmikuussa.  Ohje täältä. Säästin sen postattavaksi, jos en ehdi tai kehtuuttaa postata Giron aikana. Sellaista hetkeä ei vielä ole tullut, mutta postaan sen silti nyt, koska ruoka oli niin hyvä. En kyllä tehnyt täsmälleen noin, mutta riittävällä tarkkuudella. Tänään on kyllä ollut niin kuuma sää, ettei ollut jaksamista ruoanlaittoon. 

Rapu Alfredo kahdelle

  • kahden hengen annos spagettia (paljonko se sitten kenellekin on)
  • vettä ja suolaa pastan keittämiseen
  • 1 pussi suuria keitettyjä katkarapuja (pakaste Lidlistä, en nyt silhoonkaan muista, minkä kokoinen pussi, muttei kovin suuri)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tanakka kevätsipuli silputtuna
  • 0,75 dl kuivaa valkoviiniä
  • 0,75 dl kasvislientä
  • 0,5 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria 
  • 0,75 dl raastettua parmesaania
  •  tuoretta persiljaa (tai basilikaa, jollei persiljasta perusta)
Sulatin katkaravut jo hyvissä ajoin ja kuivasin niitä talouspaperilla. Laitoin veden kiehumaan pastaa varten ja kun pastan kypsyminen oli noin puolivälissä, valmistin kastikkeen. Kuumensin pannulla öljyä ja kun se oli kuumaa, lisäsin pannulle sipulin ja valkosipulin. Kun ne olivat kuullottuneet hetken, kaadoin pannulle ensin valkoviinin ja sitten liemen. Annoin seoksen kiehua hetkisen aikaan, pari minuuttia. Seuraavaksi lisäsin kerman, sekoittelin ja jätin kiehumaan hyvin pienellä lämmöllä, ettei kerman rasva erottuisi. 

Kun pasta oli kypsää, otin talteen pienen kupillisen keittovettä, jos kokonaisuus vielä vaatisi hieman nestettä. Sekoitin kuivatut katkaravut kastikkeeseen, maustoin suolalla ja pippurilla ja vielä puolella parmesaanista. Yhdistin pastan kastikkeeseen, lisäsin pienen tilkan keittovettä ja ripottelin päälle paljon silputtua persiljaa ja loput parmesaanista. Tämä oli tosi hyvä ohje, paljon vähemmän kermaa kuin niissä kasteissa joita olen aiemmin tehnyt katkarapupastalle. 



Giro d'italia on jo lähes lopussa. Tänään ajettiin lyhyt etappi, vain 113 km mittainen. Katsoimme siitä vähän alle puolet iltapäivän helteessä, ei voi vielä sanoa, että viiletessä. Alle 10 km päässä maalista Jonas Vingegaard teki taas Jonas Vingegaardit ja lähti yksinään tavoittelemaan etappivoittoa nousuun päättyvällä etapilla ja hoitikin homman helpon näköisesti. Nyt hänen etumatkansa toisena olevaan on jo yli 4 minuuttia. Voisi ehkä ajatella, että homma on taputeltu, mutta ei nyt tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Jäljellä on vielä viisi etappia ja ensi sunnuntaina kisa loppuu. 

sunnuntai 25. toukokuuta 2025

Kotivara kunnossa – katkarapupasta CampaAdrian varastoista


Olemme olleen nyt Ranskassa muutaman viikon, mutta vielä maa pääsi taas muistuttumaan, että olemme ulkomaanpellejä, emmekä ymmärrä mistään mitään. On viimeinen päivämme Oleronin saarella ja ajattelimme, että mehän menemme syömään ensimmäiset osterit ja crevetit. Katsoimme ravintoloita jo ennalta ihan paikanpäällä, se oli muutama päivä taaksepäin, ravintolat olivat päivällä auki ja turistelijoitakin oli jonkun verran liikkeellä. Luimme hyviä ja huonoja arvosteluita paikoista ja tarkastimme aukioloaikoja. Mutta emme muistaneet sitä tärkeintä. Eihän sitä ruokaa nyt koko päivää ole tarjolla, vaikka paikka olisi auki. Lounas on iltapäivän alussa, sitten keittiö menee kiinni ja aukeaa sitten illalla, mahdollisesti. 


Niinpä me tulimme tyhjin vatsoin takaisin leirille ja alkoi vielä sataakin. Sinänsä pieni kävelyretki ei haitannut mitään emmekä olleet varsinaisesti pettyneitä tai vihaisia tai mitään muutakaan. Nauratti, ettemme muistaneet tätä juttua rakkaasta Ranskasta. Meillä oli jopa sateenvarjot mukana ja CampaAdrian ulkovarustelut oli koottu jo pois, edes markiisi ei kastunut ajatellen huomista lähtöä. Joten nouhätä. Kyllä me ruokaa saisimme, tekisimme sen itse. Emme ajatelleetkaan kävellä uudelleen seitsemän jälkeen illalla keskustaan, hyvänen aika, sehän on jokaisen eläkeläisen nukkumaanmenon tienoilla. 


Katkarapupasta kostoksi yhteiskunnalle

  • 100 g pakastekatkarapuja sulatettuna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 uudensadon sipuli silputtuna
  • 1 tl 'Ndujaa
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 2 rkl konjakkia
  • suolaa ja pippuria
  • 1,5 dl kermaa (yhä on kotimaista kermaa täysin kunnossa)
  • basilikaa
  • parmesaania raastettuna
  • 150 g spagettia 
  • vettä keittämiseen + hyvä ripaus suolaa

'Nduja on uusi suosikkini, pakko ollakin, sillä se on parin desin purkki ja sitä kuluu niin vähän kerrallaan. Laitoin sitä tähänkin ruokaa, että edes vähän kuluisi. Olen oppinut tämän ruoan aikoinaan siskoltani ja hänen silloiselta puolisoltaan, he kuulema olivat oppineet sen jostain ruokalehdestä. Olen tehnyt tätä kymmeniä, ellen sata kertaa, ohje on muuntunut vuosikymmenten varrella jonkun verran. Ei ollut 80-luvulla 'Ndujasta kuultukaan. 

Laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuvilla. Katkaravut olivat olleet sulamassa siitä asti, kun palasimme pettymyksentäyteiseltä kävelyretkeltä. Taputtelin niitä paperiarkkiin hieman kuivemmiksi. 

Kuullotin sipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin pannulla ja lisäsin mukaan 'Ndujan ja valkosipulimurskan sekä konjakin. Seuraavaksi kaadoin mukaan kerman ja nostin kastikepohjan kiehumaan maltillisesti. Samaan aikaan pastavesi alkoi olla kiehuvaa ja suolasin sen tymäkästi. Lisäsin pastan kiehumaan, se oli nopeaa laatua, vaati vain kolmen minuutin keittämisen. 

Kerma kiehui pannulla hyvin kasaan ja lisäsin mukaan kuivatut katkaravut ja sekoittelin, maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Pasta alkoikin siinä vaiheessa olemaan kypsää ja Antti kävi kaatamassa veden pois kattilasta. Emme kaada pastankeittovettä auton viemäriin, siinä on liikaa tärkkelystä. Sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen ja annoksiin tuli vielä päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. 'Nduja toi kyllä kivan vivahteen ruokaan, ei liikaa tulisuutta, mutta hieman lämpöä.


Giro d'Italian 15. etappi oli oikea vuorietappi. Siitä oli pitkä lähetys ja arvelimme, että ehtisimme käydä syömässä kylillä ja nähdä vielä lopun. Muuten meni oikein, mutta emme siis saaneet ruokaa, vaan palasimme katsomaan 65 km lopusta. Sekin oli hyvä juttu. Päivän nopein oli Carlos Verona, jonka perhe oli heti onnittelemassa häntä etapin maalin jälkeen. Hieno sattuma vai oliko hän nähnyt etiäisen, että nyt minä voitan tänään, tulkaa te nyt sieltä Espanjasta minua onnittelemaan. Kokonaiskilpailussa suosikkini Primoz Roglic vajosi taas sijalle 10 ja on aika monta minuuttia jo kärjen takana. Isaac del Toro jatkaa tiistaina lepopäivän jälkeen pinkissä ja on jo osoittanut, että hän ei ole mikään yhden päivän johtaja, vaan kova jätkä. 

lauantai 11. toukokuuta 2024

Minuakin nopeampi katkarapupasta


Nyt ollaan jo niin kesässä, että pitää luopua toppatakeista. Me olemme luopuneet niistä jo Alankomaissa, mutta italialaisetkin varmaan pian niistä luopuvat. He kun pukeutuvat kalenterin, ei sään mukaan. Kävimme aamulla tuossa aivan vieressä olevassa Tarasconin linnassa, ehdimme sinne juuri sopivasti ennen kuin se meni päiväpaussin ajaksi kiinni. Oli kyllä todella hieno linna pitkästä aikaa. Katalaanit joutuivat nauttimaan siellä vapaudenriistosta jo 1400-luvulla ja se toimi  muutoinkin vankilana pitkän aikaa, aina 1926 asti. Siellä oli paljon seinäraaputuksia, siihen aikaan nekin tehtiin nätillä käsialalla, eikä tiettävästi näkynyt mitään v-sanoja millään kielellä.


Muutoin minä pidin tonttipäivän, Antti kävi tiedusteluretkellä maantiepyörällä. Minä katsoin melkein loppuun tämänhetkisen k-draamani Queen of Tears, se on ihana <3 Päivällisenä meillä oli nopeaakin nopeampi katkarapupasta. Se on aivan arkinen ruoka meillä kotioloissakin, syömme sitä useita kertoja vuodessa. Nyt oli pieni pussi katkarapuja auton pakastimessa ja pastaa nyt pitää aina olla. 

Katkarapupasta kahdelle

  • 1,5 l vettä
  • suolaa pastaveteen
  • sopivasti spagettia kahdelle (oli kahta eri keittoaikaa vaativaa pastaa, joten ensin keitin pitempää vaativaa ja lisäsin sitten nopeampaa loppupuolella keittämistä)
  • 150 g pakastettuja kuorittuja ja sulatettuja katkarapuja
  • 1 punasipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 dl kermaa
  • 3 rkl konjakkia
  • 1 rkl sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta basilikaa
  • raastettua parmesaania
  • kivellisiä mustia oliiveita
Laitoin pastaveden kiehumaan ulos viritetylle Campingaz-grillille, joka oli laitettu liesimoodiin (ei kuumuuden jakajaa eikä paistolevyä). Silppusin sipulin ja valkosipulin, kuumensin toisella keittimellä (sekin ulkona) pannulla tilkan oliiviöljyä ja kuullotin sitten sipulit ja valkosipulit öljyssä, kun pastankeitto oli puolivälissä. Lisäsin pannulle konjakin, kerman ja suolaa ja pippuria. Kun pasta alkoi olla kypsää, lisäsin katkaravut pannulle ja sekoitin. Kerma oli kiehunut kokoon muutamassa minuutissa aika hyvin, olisi saanut mennä hieman sakeammaksikin. Antti kaatoi pastaveden pois ja sekoitin kastikkeen pastaan. Annoksiin tuli vielä tuoretta basilikaa, muutama oliivi, paljon pippuria ja parmesaania. 



Giro d'Italia oli ajettu aivan meille mitään kertomatta rivakkaa vauhtia ja vaikka netti nyt toimikin hyvin, emme ehtineet katsoa sitä yhtään (omilla gigoilla, emme olisi käyttäneet paikan wifiä siihen). Tämänvuotinen kisa alkaa vaikuttaa hieman tylsältä, sillä Tadel Pogacar näyttää jälleen voittaneen etapin ja johtaa kokonaiskilpailua. On hän saanut ihan tosissaan sotkea kyllä lopussa, sillä samalla ajalla ja pari sekuntia perässä on tullut maaliin useita muita ajajia. En toivo tietenkään mitään huonoa hänelle, miksi toivoisinkaan, onhan hän suosikkini, mutta alkaa hieman pelottaa tuollainen ylivoima.