maanantai 31. joulukuuta 2018

Maraton ei ole ihan pikkujuttu!


Moni haaveilee maratonista, olisihan se hienoa päästä maaliin. Jaksaa ja kestää. Me teimme sen viikonloppuna, me kaikki viisi pääsimme maaliin ja nyt olemme onnellisia maratoonareita. Nuorin osallistujista arveli kyllä, ettei ottanut viikonlopun aikana kolmeatoista askelta enempää, mutta tämäpä olikin enemmän istumalihaksia vaatinut voimainponnistus. Me nimittäin katsoimme kaikki Harry Potter-elokuvat niin nopeaan tahtiin kuin vain pystyimme. 


Kaikki lähti siitä, että noin kaksi ja puoli vuotta sitten saimme päähämme, että olisipa taas hauska katsoa jotain elokuvia yhdessä. Joku ehdotti Harry Pottereita (minä ehdotan aina, joka kerta Maija Poppasta koskaan onnistumatta myymään ajatusta) ja kun hieman jalostimme ajatusta siitä poiki HP-maraton. Sinä kesänä aikaa ei ollut oikein kenelläkään, minä olin vuorotteluvapaalla ja kuljeskelin pitkin Espanjan ja Englannin maaseutuja ja syksyn koittaessa Opiskelija pakkasi laukkunsa ja lähti vaihtoon Alankomaihin. Käydessämme syksyllä hänen kanssaan pienen Saksan-kierroksen, huomasimme germaanien varastaneen ideamme. Miten ihmeessä ne sellaista keksi? 


Seuraavana kesänä Nuorempi Painos oli töissä Maltalla ja viime kesänä oli muka taas niin hoppu. Tämän joulun tienoilla kysäisin nuorisolta, että miten nyt joulun aikaan, joko toteuttaisimme ajatuksen. Kaksi kolmesta oli heti innolla mukana, kolmaskin suostui lievällä painostuksella. 

Viime lauantaiaamuna pääsin töistä vartin yli kahdeksan ja kymmeltä oli se hetki jolloin ensimmäinen Harry Potter-elokuva pyörähti käyntiin. Olin valmistellut hieman syötävää ja juotavaa sopimaan edes jotenkin teemaan, kotikatsomo oli viritetty ja mukavat kotiasut puettu päälle. Ennen ensimmäistä play-nappulan painallusta nautimme kermakaljat, sillä olin siinä muistissa, että sitä juomaa kiskotaan pitkin elokuvasarjaa aivan yhtenään. Olin ottanut neuvoa joltain nettisivulta, mutten löydä sinne enää, pahoittelen. Varmaan mukana on hieman taikuutta. Tein varalta kermakaljoista pienet, sillä epäilin sen olevan pahaa. 

Kermakaljaa ennen puolta päivää (viisi pientä mukillista)

  • kinuskikastiketta
  • 1 tölkki cream soda-virvoitusjuomaa (ainakin Citymarket myy)
  • ginger alea
  • kermavaahtoa
Lurittelin hieman kinuskikastiketta mukien pohjalle ja kaadoin päälle cream sodaa, jaoin yhden tölkillisen viiteen mukiin. Sekoitin kastikkeen ja limsan kuohuvaksi liemeksi. Kumosin vielä mukeihin ginger alea ja lusikoin pinnalle löysäksi vatkattua kermavaahtoa markkeeraamaan oluen vaahtoa. Ihan vähän koristeeksi kinuskikastiketta. Uskokaa tai älkää, neljä meistä oli ihan että jees, viides maistoi kohteliaisuudesta. Hauska juoma, mutta loput cream soda-tölkit jäivät avaamatta. Kuka sitä kaljaa ennen puolta päivää määräänsä enempää joisi?


Harry Potter ja viisasten kivi oli ensimmäinen seikkailu, jossa pääsimme taikamaailmaan. Muistelen, että ensimmäinen elokuva oli jo ilmestynyt vuonna 2001 ennen kuin tartuimme kirjasarjaan. Olin lukenut pojille ääneen monenlaista kirjallisuutta ja juuri ennen ensimmäistä Harry Potteria olimme kahlanneet läpi David Copperfieldin. Niinpä harppaus nykyaikaiseen kirjalliseen ilmaisuun oli ääneen lukiessa melkoinen ja tunsin pahahkoja puistatuksia ennen kuin innostuin enemmän. Luin sitten vuosien saatossa kaikki Harry Potterit ääneen, viimeinen niistä jäi viimeiseksi yhteiseksi lukukirjaksi ja se on hyvä muisto. Alkupään elokuvien katsomisesta ei ole kovin tarkkoja muistikuvia, ainakaan ensimmäisestä katsomisesta, mutta sen muistan, että pidimme elokuvistakin. 

Nyt HP-maratonin ensimmäisenä elokuvana Viisasten kivi oli mitä mainioin. Lapsinäyttelijät olivat niin söpöjä ja kaikki oli vielä verraten kivaa, jopa pahikset ja erilaiset otukset. Tämä elokuva sopii tosiaan hyvin melko pienille lapsille ja ainakin nyt näille 22- ja 24-vuotiaille. Meillä oli tarjolla kermakaljan lisäksi red velvet cup cakeja ja Bertie Bottin jokamaun rakeita, tosin puolentoisen kilon rasiassa ei tullut vastaan yhtään oksennuksen tai korvavaikun makuista. Emme syöneet kaikkia maratonin aikana, ei tarvitse olla huolissaan. 



Se  miten englantilaiseen velhomailmaan red velvet cup cakes kuuluu, voidaan olla montaa mieltä, mutta muut mielipiteet taiotaan samantien Azkabaniin! Otin ohjeen Valion sivuilta ja hieman sovelsin, käytin samaa ohjetta myös tehdessäni läksijäisruokia neljä vuotta sitten ystäväni ystävän kekkereihin. Valion ohjeen näkee linkistä, tähän alle kirjoitin sen niin kuin tein. Ainakin muistaakseni. Kuorrutusta tein paljon vähemmän kuin ohjeessa, sillä lähes ällöän tuorejuustokuorrutusta. 

Red velvet cup cakes (11 kpl)

Taikina

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • 1 rkl kaakaota
  • 75 g pehmeää voita
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 tl vaniljajauhetta
  • 2 kananmunaa
  • 0,75 purkkia kermaviiliä (ei ollut ohjeessa käytettyä smetanaa ja kermaviilistäkin oli kuopaistu johonkin tarkoitukseen)
  • 1,5 rkl Tohtori Ötkerin punaista elintarvikeväriä 
  • 0,5 tl valkoviinietikkaa
  • 0,5 tl ruokasoodaa

Kuorrutus

  • 150 g Philadelphia-tuotejuustoa (mautonta, korjaan maustamatonta)
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 tl vaniljajauhetta
  • 0,5 dl tomusokeria
  • 1,5 dl kuohukermaa
Kuumensin uunin 175 asteeseen. Vatkasin voin ja sokerin vaaleaksi vaahdoksi, lisäsin mukaan kananmunat hyvin vatkaten. Sekoitin keskenään vehnäjauhot, leivinjauheen, vaniljajauheen ja kaakaon ja yhdistin ne taikinaan. Tätä ei pidä jauhojen lisäämisen jälkeen enää vatkata tolkuttomasti, taikina sitkistyy helposti. Lopuksi sekoitin elintarvikevärin kermaviiliin ja soodan viinietikkaan ja nämä sörsselit taikinaan. Lusikoin taikinan paperisiin muffinivuokiin, joilla olin sisustanut muffinivuoan kolot. Taikinan piti riittää kahteentoista kakkuseen, mutta yhdentoista kohdalla se loppui. Paistoin muffineita 25 minuuttia, kokeilin tikulla ja kun tikku oli pistoksesta kuiva, otin kakut pois uunista.

Kuorrutteen tein niin, että ensin vatkasin kuohukermaa (olin tekemässä sitä kermakaljaa varten, jätin osan sivuun odottamaan cup cake-koristelua). Toisessa kulhossa vatkasin tuorejuuston notkeaksi, maustoin sen sitruunamehulla, tomusokerilla ja vaniljajauheella. Lisäsin mukaan löysän kermavaahdon ja vatkasin seoksen niin tanakaksi, että arvelin sen kestävän pursottamisen. Lusikoin vaahdon kertakäyttöiseen (vaikka minulla olisi kestopussikin ja maailma pelastuisi), johon olin laittanut jonkunsortin tyllan, älkää minulta kysykö minkä. Pursotin jäähtyneiden kakkujen päälle ei-minkään-koulukunnan tuorejuustoruusukkeen ja tälläsin päälle vielä vadelman. Ai että olivat meheviä kakkuja ja ilman muuta kuuluivat taikamaailmaan, pois kaikki epäilys!


Ensimmäisen elokuvan aikana napostelimme merirosvotyyliin kaikenlaista makeaa (jälkiruoka ensin, jos sattuisi tulemaan pahoinvointia merenkäynnistä). Pidimme elokuvan jälkeen vartin jaloittelu- ja vessatauon ja tälläsimme seuraavan elokuvan koneeseen. Nämä alun elokuvat ovat meillä DVD-muodossa, joten terävyydessä saattoi olla toivomisen varaa. Toinen elokuva oli tietysti nimeltään Salaisuuksien kammio. Katsoimme jo heti, että ovatpa lapset kasvaneet kesän aikana, muttei vielä liikaa. Tarinaan alkaa tulla hiipien synkkiä sävyjä, mutta vielä on mukana paljon huumoriakin ja henkilöhahmojen esittelyä. 

Olimme aloittaneet tasan kymmeneltä ja illan jo pimentyessä pääsimme kolmannen osan kimppuun. Azkabanin vanki meni jo melkoisella rutiinilla, tutustuimme Sirius Mustaan ja seurasimme yhä teiniytyvämpää menoa.


Olimme päättäneet, että tämän jälkeen olisi päivällisaika, minulla oli paistamista vaille valmiiksi tehtyinä kaksi englantilaistyyppistä piirasta, toinen kalalla ja toinen lihalla. Niistä ei ole erityisempiä kuvia, mutta näin ne tein. 

Kalapiiras Noilly Prat-kastikkeella

  • 200 g lämminsavulohta
  • nokare voita
  • 1 dl pakasteherneitä
  • 2 dl kalalientä
  • 1 rkl vehnäjauhoja + 3 rkl vettä sekoitettuna
  • 2 rkl Noilly Prat-vermuttia
  • 0,5 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • tähdemuusia vuoan koon mukaan tuhti kerros
  • lisää voinokareita
Olin tehnyt edellispäivänä jo isohkon annoksen perunamuusia, ihan tavallisesti puikulaperunoista, maidosta ja voista ja lauantaina lisäsin muusiin hieman lisää maitoa ja pari kananmunaa. Muusi jäi aika paksuksi, sillä en aikonut ryhtyä sitä pursottelemaan.

Voitelin uunivuoan ja asettelin savulohen paloina vuoan pohjalle, ripotin päälle herneet. Kiehautin kuutiosta pari desiä kalalientä ja maustoin sen Noilly Pratilla. Sekoitin vehnäjauhot veteen ja kaadoin seoksen teesiivilän läpi kattilaan paakkuja välttääkseni, vispilöin kiehuvaa seosta ja pian se sakeni hyvin. Lorautin mukaan hieman kermaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. Muskottipähkinäkin olisi sopinut tähän, mutta nyt vasta sen tajusin. Kaadoin kastikkeen kalan ja herneiden päälle ja peitin komeuden notkistetulla muusilla ja muutamalla voinokareella. Vuoka odotti paistamisen hetkeä jääkaapissa.

Palapaistiperäinen muusipiiras lihansyöjille

  • noin 4 dl paksua palapaistia joululta (kaivettu pakastimesta, ei tartte lähettää taikaministeriön elintarvikevirastosta ketään)
  • pakasteherneitä
  • voinokareita
  • tähdemuusin loput
Voitelin toisen vuoan ja sen pohjalle levitin paksun palapaistin, jollaista meillä on aina jouluna. Olen monta kertaa aikonut tehdä tästä ilmeisen lappilaisesta jouluruoasta postauksen, mutta aina se on jäänyt. Teen sen milloin mistäkin punaisesta lihasta, tällä kertaa se oli erinomaista naudan sisäpaistia ja mukana oli tavallisuudesta poiketen paljon yrttejä ja punaviiniä sekä isoja porkkanalohkoja. Tätä herkkua oli jäänyt jouluaterialta ja olin jemmannut sen, vaikken vielä silloin tiennyt mihin sen käyttäisin. 

Palapaistissa oli tarpeeksi kastiketta mukana, joten se ei tarvinnut muuta kostuketta, herneitä vaan väliin ja päälle loput muusit ja muutama voinokare. Kun Azkabanin vanki alkoi olla loppupuolellaan, kävin laittamassa vuoat uuniin ja lopputekstien vieriessä kävimme lapioimassa höyryävän kuumia muusipiiraita lautasillemme.

Neljäs elokuva, Liekehtivä pipari pikari alkoi meidän nauttiessamme tv dinnereitämme. Nuoriso oli sen kun kasvanut ja kesän aikana oli vissiin käyty vähän salillakin. Parturissa olisivat voineet myös käydä, just saying. Tässä elokuvassa pääpaino oli urhoilussa ja Tylypahka sai ulkomaanpellejä vieraikseen erilaisten kisojen merkeissä. Harry tietysti joutui mukaan menoon, vaikka olikin vielä alamittainen. Internationaaliset romanssit kukoistivat ja tälle elokuvalle sopisi nimeksi myös Liehuva takatukka ainakin kansikuvan mukaan. 


Meillä alkoi olla kotikatsomossa hieman väsähdyksen oireita, alkoihan olla jo ilta. Olimme ajatelleet ensin, että veisimme urakan puoliväliin, mutta kun päivällisenjälkeisestä semikoomasta oli selvitty hereillä, päätimme jatkaa vielä viidenteen elokuvaan. 

Viidentenä oli vuorossa Feeniksin kilta. Hyvin oli kuunneltu mutinoitani, sillä parturissa oli käyty. Harry alkoi päästä isojen velhojen piireihin, halusipa tai ei ja hauskuusosasto oli saanut väistyä kasvavan synkkyyden tieltä. Teinien lemmenkuviot olivat isossa osassa, mutta kermakaljaa ei vieläkään oltu juotu siemaustakaan.


Feeniksin killan loputtua oli kello jo 22.20, olimme viettäneet lyhyitä taukoja lukuunottamatta tv:n ääressä yli 12 tuntia. Kerrassaan hyvin käytetty aika. Kävimme nopeasti unille, nuoriso entisiin huoneisiinsa kyhättyihin vierasvuoteisiin ja sovimme, että aamiainen olisi tarjolla kello 9 ja kuudes elokuva alkaisi kello 10. Minä en harvinaista kyllä muista lainkaan mitä unia näin, en ainakaan mieleenjääneitä velhounia, ehkäpä yövuorot töissä ja kellonkiertämä elokuvia olivat hyvä yömyssy.

Aamulla alkoi kuulua jo suihkuun menevien ääniä, enkä minä ollut ensimmäinen jalkeilla. Ihmeiden aika ei siis ole ohitse edes meillä, vaikka sen tiedämmekin, ettei se ole tosiaankaan ohitse Tylypahkassa. Olin luvannut aamiaiselle  amerikkalaisia  englantilaisia mustikkapannukakkuja ja niitähän meillä oli. Tein ne luotto-ohjeeni mukaan, Nigellan neuvoin, vähän taas sovelsin, mutta sitä nyt ei kukaan varmaan ihmettele? Suunnilleen kaksinkertaistin ohjeen, sillä muistini mukaan poikaseni ovat aina pitäneet pannukakuista.

Mustikkapannukat Harry Potter-maratonin aamuun

  • 50 g sulatettua voita
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 4 tl leivinjauhetta
  • 1 dl muscovadon ja leipurinsokerin seosta
  • ripaus suolaa
  • 6 dl täysmaidon ja löysän kermavaahdon sekoitusta (kermakaljahommista jäänyttä)
  • 4 kananmunaa
  • 2 tl vaniljajauhetta
  • 2 dl pakastemustikoita
  • voita paistamiseen
  • tuoreita vadelmia ja vaahterasiirappia tarjoiluun
Sekoitin kaikki taikinan ainekset yhteen paksunpuoleiseksi taikinaksi ja paistoin pannukakut runsaassa voissa Opan kolopannussa, jossa tulee kerralla 7 pannukakkua. Tästä määrästä tuli kaikkiaan 27 pannukakkua, joista vain kaksi jäi syömättä, joten en muistanut väärin poikasten pannukakkumakua. 



Vaikka aamiainen myöhästyi viisitoista minuuttia, söimme sen niin nopeasti, että maraton saattoi jatkua hieman etuajassa jo kello 09.35. Edessä oli siis vielä kolmen elokuvan loppurutistus. Kävimme nopeasti hammaspesulla, pöyhimme tyynyt ja valitsimme paikkamme kotikatsomosta, alkamassa oli sarjan kuudes elokuva, Puoliverinen prinssi


Tämä elokuva oli jo sitten melkoista rymistelyä, mutta myös lemmenasioille on aikaa, Harryn ja Ginnyn understanding sen kun lisääntyy. Senhän nyt jo kaikki tiesivät, että Ron ja Hermione tykkäsivät toisistaan, vaikkeivat sitä itse täysin tajunneetkaan. Elokuvan suurin tapahtuma on Dumbledoren kuolema. Muistan kirjoja lukiessani toivoneeni heti, että hän tekisi Gandalfit. Olin jo melko varma, että olin kuvitellut koko kermakaljan elokuviin, mutta kuudennessa osassa viimein mentiin pubiin, mutten tiedä olivatko päähenkilöt Kolmessa luudanvarressa vai Sianpäässä tätä juomaa siemaillessaan. Mutta nyt oli kermakalja bongattu.



Kuuden elokuvan jälkeen tuntui, että menisihän tässä vielä toinen mokoma, mutta onneksi enää oli  jäljellä kaksi elokuvaa. Kirjojahan on seitsemän, mutta viimeinen osa, Kuoleman varjelukset jaettiin kahdeksi elokuvaksi. Oliko se tarpeen vai ei, siitä voinee kiistellä, mutta kyllä sitä rytinää ja tapahtumia tuntui riittävän edelleen. Elokuvien värimaailma muuttui yhä tummemmaksi, kaikki tuntui tapahtuvan hämärässä tai pimeässä. Finaalin ensimmäisen osa, Kuoleman varjelukset osa 1 oli ensimmäinen, joka oli meillä blu ray-versiona ja huomasi kyllä, miten paljon terävämpi kuva oli. Äänimaailmaa pidimme läpi koko sarjan hyvänä.


Minä olen valmis myöntämään, että Harry Potter-saaga on sen verran monimutkainen, ettei melkein kymmenen vuoden takainen lukukokemus ja loppupään elokuvien kertakatsominen ollut pitänyt kaikkia juonikuvioita mielessäni. Enkä minä kyllä kaikin osin pysynyt mukana nytkään. Nuorison googlauspalvelu ajantasaisti tapahtumia poimimalla vastauksia kirjojen wiki-sivuilta ja sinnittelimme tapahtumissa mukana sen minkä pystyimme. Elokuvaan kuuluu mittavaa telttaretkeilyä varsin vaatimattomilla leirialueilla ja tappelusta ja taistelua ylenmäärin. Seitsemännen elokuvan loputtua alkoi tuntua jo pientä varmuutta siitä, että kyllä me tästä selviäisimme. 


Tarinan viimeinen osa, Kuoleman varjelukset osa 2 lähti käyntiin kello 14.15. Monenlaisten paikanvaihdosten jälkeen olimme taas samoilla istuma- ja loikoilupaikoilla kuin maratonin alussa, kädet eivät käyneet enää kovin tiuhaan karkkivadissa ja tunnelma oli loppukiriä enteilevä. 

Ja niinhän se tarina saatiin leivottua kasaan, se vaati paljon taistelua, Tylypahka laitettiin aika lailla päreiksi, Dumbledore ei tehnyt Gandalfeja, Neville Longbottom oli aika kova jätkä ja ihan lopuksi vielä nähtiin miten perusinsinööriltä näyttävä kolmekymppinen Harry laittoi poikansa matkalle Tylypahkaan laiturilta 9  3/4.

Minä olen sen verran pehmo, että tämä lapsiystävällinen loppu sopi minulle oikein hyvin. Elokuvamaraton oli saatu päätökseen noin kello 16.45 ja pian sen jälkeen kyyditsin nuorison keskustaan. Matkalla puhuimme siitä, kuka oli kenenkin suosikkihahmo, Tyttöystävä nimesi heti Dobbyn ja olisi suonut sille matkan mummolaan ennemmin kuin hautaamiseen hiekkadyyniin. Nuorempi Painos arpoi Dobbyn ja Hagridin välillä. Opiskelija kieltäytyi miettimästä asiaa ja minä nimesin heti Lunan, siinäpä vasta cool tyttö. 


Oli todella hauska viikonloppu, mutta tätä emme kyllä ota uusiksi. Ehkä jonkun toisen tarinan puitteissa, mutta vaikken koskaan näkisi yhtään Harry Potter-elokuvaa, ei se minua haittaisi. Ruokapuoleen olisi ollut kiva panostaa hieman enemmän, mutta hyvä että edes tämän verran. Tärkeintä ja mukavinta oli viettää aikaa yhdessä perheen kanssa, vaikka sitten näin hupsun hankkeen parissa!

Pallottelimme jo ajatuksilla Tähtien sota- tai LOTR-maratoneista. En kyllä tiedä mitä avaruuspöperöä ensimainittuun voisi liittää, mutta Konnussa nyt ainakin syötiin hyvin. Ehkei kaikilla eräretkillä ollut kovin hyvää ruokaa, joten se helpottaisi kokin osuutta.

EDIT: myös Pastanjauhajat olivat pitäneen leffamaratonia, juuri LOTR-elokuvien parissa samana viikonloppuna, siitä voi lukea täältä.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Taatelikakkukatsaus

Jokaisena blogaanivuonna olen paistanut jouluksi taatelikakun. Vuonna 2011, blogin ensimmäisenä jouluna leivoin aivan tavallisen Ruutukokin taatelikakun, kuten jokaisena vuonna, jona olin ylipäätään tehnyt mitään joulun eteen itse omassa kodissani. Ruutukokin kakkusivu on siltä kohdin tahrainen ja täynnä päivämäärämerkintöjä. Sen jälkeen aloin varioida kakkua, en tosin kovin radikaalilla tavoin.  Vuonna 2012 lisäsin kakkutaikinaan tummaa suklaata. Vuonna 2013 käytin sauvajyväsen käyttämää ohjetta. Vuonna 2014 uskaltauduin laittamaan taatelikakkuun espressoa. Vuoden 2015 taatelikakkuun tuli sekä suklaata, kahvia että konjakkia. Vuonna 2016 olin vuorotteluvapaalla ja minulla piti olla rajattomasti aikaa ja ainakin sen verran sitä oli, että tein kaksi taatelikakkua, ensin sticky toffee puddingin ja sitten vielä kahviliköörillä maustettua kakkua lähempänä joulua. Viime vuonna tein Veeran ohjetta mukaillen taatelikakun, johon ei tullut lainkaan muuta makeutusta kuin taateleista itsestään. 


Tänä vuonna taatelikakun tekeminen jäi aika viime tippaan. Olemme olleet pariskuntaflunssan kourissa, lähinnä pitäneet sohvia paikallaan muutaman päivän. Tänään minulla on ollut jo melko hyvä vointi ja leivoin heti aamulla joulukakut, jotka ehtivät vielä mehevöityä pari päivää. Tämän vuotiset kakut ovat hyvin vapaalla kädellä tehtyjä, pienensin tavanomaisia Ruutukokkini ohjeita vähän sinne päin, mutta ilmeisesti toipilailla on tämmöinen etuoikeus, kakut onnistuivat oikein mainiosti. Halusin tehdä kakuista vähän tavallista pienempiä, koska niiden syömisessä on jokatapauksessa hommaa. 

Taatelikakun pieni erikoisuus on tämän talven uutuustuote keittiössämme, nimittäin tahini. En ollut koskaan aikaisemmin käyttänyt sitä ennen kuin Portugalissa tein elämäni ensimmäisen hummuksen. Sitä purkkia emme tuoneet kotiin, mutta ostin omaan kaappiin heti purkin, kun muistin. Olen nähnyt tahinia käytettävän leivonnaisissa ja niinpä kokeilin sitä taatelikakkuun. 

Ruutukokin taatelikakku pienennettynä ja tahinilla maustettuna

  • nokare voita ja vähän vehnäjauhoja vuoan valmisteluun
  • 150 g kuivattuja taateleita (ei sitä palikkamallia, irtonaisiakin saa nykyään hyvin)
  • 2 dl vettä
  • 1,5 dl sokeria
  • 150 g voita (EDIT, oli unohtunut ohjeesta)
  • 2 pientä kananmunaa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,75 tl leivinjauhetta
  • 0,75 tl ruokasoodaa
  • 0,75 tl vaniljajauhetta
  • 1 rkl tahinia
Voitelin ja jauhotin pienehkön kakkuvuoan, noin 1,5 litraisen. Poistin taateleista kivet ja leikkasin ne (taatelit siis, ettei kenenkään tarvitse viisastella, kuten itse heti haluaisin) muutamaan palaan. Laitoin taatelit, veden ja sokerin kattilaan ja keittelin ne soseeksi. Se vei noin 20 minuuttia. Lisäsin voin kattilaan ja laitoin liekin pois. Voi suli taatelisoseeseen pikkuhiljaa ja sillä välin valmistelin toista kakkua saadakseni ne uuniin samaan aikaan. 

Kun taateli-voiseos oli jäähtynyt hieman, sekoitin mukaan kuivat aineet (vehnäjauhot, leivinjauheen, soodan ja vaniljan), kananmunat ja tahinin. Tämä on siitä hyvä kakku, ettei tule paljon tiskiä, ei tarvitse vatkata mitään, kunhan sekoittaa ainekset kattilassa. Kaavin kakun valmisteltuun vuokaan ja paistoin kakkua 175 asteessa 50 minuuttia. Kakku onnistui mainiosti.




Toinen kakku on perinteinen hedelmäkakku, sellaisiakin olen leiponut monena jouluna, etenkin esikoinen pitää kirsikkoja pursuvasta kakusta. Tälläkin kertaa käytin luotto-ohjetta Ruutukokista, pienensin tätäkin ohjetta ilman kovin tarkkoja laskelmia ja hyvin meni. 

Hedelmäinen joulukakku

  • nokare voita ja vähän vehnäjauhoja vuoan valmisteluun
  • 1 rasia erivärisiä cocktailkirsikoita
  • 1 pieni lasipurkki punaisia cocktailkirsikoita
  • 0,5 dl rusinoita
  • 0,5 dl calvadosta
  • 0,5 dl kuorittuja manteleita
  • 150 g voita
  • 1,5 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 0,75 dl kermaa
Laitoin jo eilen kirsikat ja rusinat calvadokseen maustumaan tiiviiseen rasiaan. Tänään jatkoin leipomispuuhia. Valmistelin 1,5 litraisen lasisen leipävuoan voitelemalla ja jauhottamalla vehnäjauhoilla. Kuumensin uunin 175 asteeseen. 

Vatkasin voin ja sokerin vaaleaksi vaahdoksi ja lisäsin mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Seuraavaksi lisäsin mukaan kuivat aineet (vehnäjauhot ja leivinjauheen) ja kerman. Taikinaa ei pidä tämän jälkeen vatkata kovin voimakkaasti, ettei se sitkisty, vain sen verran, että taikinasta tulee tasaista, se on aika tahnamaista. Lopuksi kääntelin mukaan calvadoksessa kylpeneet kirsikat ja rusinat ja lopuksi mantelit. Kaavin taikinan pitkulaiseen lasivuokaan ja tein taikinan keskelle pitkulaisen painauman siltä varasta, että kakku kohoaisi keskeltä enemmän kuin reunoilta. Paistoin tätä kakkua yhtä aikaa taatelikakun kanssa 175 asteessa, mutta se vaati hieman pidemmän paistoajan kuin taatelikakku, yhteensä noin 65 minuuttia. Kokeilin kakkujen kypsyyttä tikulla ja kun tikku oli pistoksen jäljiltä puhdas, oli kakku kypsä. Maltoin odottaa noin 10 minuuttia ennen kuin kumosin kakut. Myös hedelmäkakku onnistui mainiosti. 


Käytin näihin kakkuihin virolaista voita, jossa oli kunnolla suolahippuja, se sopi erittäin hyvin, toi hyvän kontrastin taikinoiden makeuteen. Suolaa pitää olla makeissa ja sokeria suolaisissa, se on hyvä perussääntö. 

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

48 tunnin marinointi

Aloitimme ruoanteon jo perjantaina sillä mielin, että syömme ruoan sinä päivänä. Laitoimme marinadiin pulleita broilerin fileitä ja vakumoimme astian. Pieni flunssanpoikanen yritti päälle, eikä tehnyt mieli syödä mitään. Niinpä jätimme vakuumirasian jääkaappiin seuraavaa päivää varten. Usein marinointiaika jää vähän lyhyeksi, vaan eipä tällä kertaa. Eilen sitten flunssa oli jo keskikokoinen ja vielä vähemmän teki mieli ruokaa. Kääntelimme vakuumiastiaa ja tuumimme, että olkoon vielä seuraavaan päivään, eihän se nyt voi muuta kuin marinoitua lisää tai mennä huonoksi, kai sen huomaisi rasiaa avatessa. 

Tänään sitten oli syötävä, oli nälkä tai ei ja avasin perjantaista vakuumissa marinoituneiden broilerinfileiden laatikon. Pyysin Anttia haistelemaan, sillä minulla ei juuri nyt ole kovin hyvä hajuaisti. Ihan hyvä tuoksu sieltä rasiasta tuli ja valmistin fileet loppuun. 

Hirveän kauan marinoidut, täytetyt broilerinfileet

  • 3 broilerin rintafileetä
  • 1 appelsiinin mehu
  • pari lorausta oliiviöljyä
  • 2 pientä valkosipulinkynttä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia, rosmariinia, basilikaa ja persiljaa
  • kuivattua tomaattimurua
  • 1 tl tomaattietikkaa (sitä Muttia)
  • 1 pallo mozzarellaa
  • 3 tl punaista pestoa
  • 6 basilikanlehteä
  • 6 viipaletta italialaista ohutta kinkkua
  • 1 rkl voita ja toinen oliiviöljyä
  • salaatinlehtiä
  • pieniä luumutomaatteja
  • 1 pallo mozzarellaa
  • pippuria
  • oliiviöljyä
Sekoitin marinadin broilerille, siihen tuli appelsiinimehua, oliiviöljyä, suolaa ja pippuria, raastettua valkosipulia ja paljon silputtuja yrttejä. Leikkasin broilerinfileisiin taskumaisen viillon. Nostin lihapalat marinadiin, pyörittelin niitä niin, että ne olivat yltympäriinsä marinadissa. Vakumoin rasian ja laitoin sen jääkaappiin, tosiaan vähän pitemmäksi aikaa kuin aluksi olin ajatellut. 

Tänään viimein otin broileripalat pois marinadista. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Täytin fileissä olevat taskut punaisella pestolla, mozzarellaviipaleilla ja basilikalla ja käärin fileet ohueen kinkkuun. Sidoin paketit paistinarulla. Kuumensin pannua ja sillä voita ja lorauksen oliiviöljyä. Paistoin kinkkuun peitettyjä fileitä molemmilta puolin pari kolme minuuttia ja nostin sitten paketit uunivuokaan vierekkäin. Kypsensin fileitä sen aikaa, että suurimman paketin sisälämpötila oli 75 astetta. Nostin vuoan pois uunista ja nostin isoimman fileen leikkuulaudalle lepäämään. 

Lepuutuksen aikana sommittelin vadille salaatinlehtiä, puolitettuja luumutomaatteja ja pallon mozzarellaa revittynä, luritin päälle hieman oliiviöljyä ja kiersin pippuria pinnalle. Poistin paistinarut broilerinfileestä ja leikkasin fileen viipaleiksi. Ruokahalun ollessa hieman kadoksissa yksi iso filee ja salaatti riitti meille kahdelle päivälliseksi oikein hyvin. Olipa muuten mureaa broileria, ihan varmasti kunnolla marinoitua! Pelkäsin, että valkosipuli alkaisi maistua tunkkaiselta, mutta onneksi ei. Kahdesta pienemmästä fileestä otin myös paistinarut pois ja kehittelen niistä huomenna jotain ruokaa, jos tekee mieli syödä. 


tiistai 11. joulukuuta 2018

Melkein sopiva määrä ruokaa


Ai, että on vaikea tehdä taas ruokaa kahdelle, kun olen tehnyt monta viikkoa neljälle ja välillä enemmällekin. Tänäänkin tein mukamas niin vähän ruokaa ja silti sitä tuli liikaa. Sen verran liikaa, että otan yövuoroevääksi loput. 

Loimulohta pastan, pinaatin ja maissin kanssa

  • 250 g loimulohta
  • 100 g kuivaa minimaalisen pientä kukkapastaa
  • 1 pieni tölkki maissia
  • 3 keitettyä kananmunaa
  • tuoretta babypinaattia
  • kirsikkatomaatteja
  • kevätsipulia
  • tilliä
  • suolaa ja pippuria
  • tomaattietikkaa 
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
Keitin kananmunat ja pastan. Kumosin kypsän pastan kulhoon maissin kanssa ja maustoin suolalla ja pippurilla, sitruunamehulla sekä ties milloin ostetulla upealla tomaattietikalla, se on Muttin tuote. Aivan ihan tuoksultaan ja ärhäkkä maultaan, sitä ei pidä kaataa liikaa. 

Sirottelin vadin reunoille babypinaattia ja halkaistuja kirsikkatomaatteja. Keskelle kumosin maustetun pastan ja maissin. Paloittelin valmiina ostetun loimulohen vadille, samoin keitetut kananmunat lohkoina. Päälle ripotin kevätsipulin silppuna ja tilliä. Ihan pinnalle kiersin vielä myllystä hieman pippuria ja kaadoin muutaman tipan oliiviöljyä. 

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Valkosipulivoinen lohi uunissa

Tänään on ollut touhukas päivä, kaikki reissupyykit pesty, reissuseura lähetetty kotimatkalle pohjoiseen, naapurissa käyty yo-kahvilla ja vietetty perhepäivällistä nuorison kanssa. Huomenna voi sitten aloittaa hyvillä mielin viimeisen työrutistuksen ennen joulua. Päivälliseksi meillä oli valkosipulisella voilla höystettyä lohta, jonka ohjeen viitteellisesti otin täältä. Olin sen verran multipuuhaaja, etten muistanut ollenkaan ottaa kuvaa valmiista ruoasta. 

Lohta valkosipulivoilla 

  • suuri merilohifile
  • 50 g voita
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 sitruuna
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • broccoliinia
Lurittelin oliiviöljyä uunipellille ja levitin sen tasaisesti. Leikkasin broccoliineihin tuoreen leikkuupinnan kantaan ja halkaisin kukinnot ja varret pitkittäin kahtia. Levitin puolikkaat tasaisesti pellille lohelle pediksi. Ripotin niille kevyesti suolaa ja pippuria. 

Poistin lohifileestä nahkan, kerrankin sain sen lähes oikeaoppisesti fileerausveitsellä irti, vain leveästä päästä noin 5 cm kohdalta nahka lipsahti puhki. Poistin hieman rasvareunoja ja muutaman ruodon ja leikkasin nahattoman fileen kahdeksaan annospalaan. Ne olivat noin 150 g painoisia. Ripotin paloille suolaa ja pippuria. 

Kuorin valkosipulinkynnet ja raastoin ne hienoksi raasteeksi. Sulatin pikkukattilassa voin ja lisäsin valksipuliraasteen voihin. Leikkasin sitruunan ohuisiin viipaleisiin, niin, että niitä riitti kaksi viipaletta lohipalaa kohden. 

Nostin lohipalat broccoliinien päälle ja lusikoin päälle sulaa, valkosipulista voita. Pinnalle asetin sitruunaviipaleet. Olisin voinut jotain yrttiäkin laittaa, vaikka tilliä, kun sitä tänään ostinkin, mutta enpä  muistanut. 


Paistoin broccoliineja ja lohta 180 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kalan sisälämpö oli 60 astetta, kun otin pellin pois uunista. Hieman alempikin lämpötila olisi piisannut, vaikka 55 astetta, mutta ei lohi missään nimessä kuivanut.

Lisänä meillä oli yksinkertaisia uunissa paistettuja lohkoperunoita, pinaatti-tomaattisalaattia ja avokadohummusta. Oli mukava nähdä nuorisoa pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumiset ja antaa tuliaiset reissusta. 

maanantai 3. joulukuuta 2018

Kerrasta koukkuun – hummus

Olimme eilen syömässä kivassa ravintolassa, jossa söimme koko tapaslistan läpi. Ei siinä monenmontaa annosta ollut, joten urotekokaan ei ollut suurensuuri. Minusta parhain annos oli punajuurihummus, jota kaikki katsoimme ensin hieman epäluuloisina, mitä ei mitenkään voi järjellä selittää. Sehän oli yltiöhyvää! 

Kuvan punajuurihummus todellakin liittyy tarinaan, se on oikeastaan pääsyyllinen!

Tänään oli viimeinen päivämme Lagosissa ja keittiö viimeistä kertaa käytössämme tällä reissulla. Niinpä valmistin päivällinen täällä majoituksessa, loput reissupäivät olemme hotelleissa, eikä kokkausmahdollisuutta ole. Pääruoka oli sinänsä aivan kelpoa spaghetti carbonaraa, mutta siitä ei jaksa jaaritella enempiä, onnistui ihan hyvin, enkä tehnyt kovin paljon liikaa, vain yksi kauhallinen jäi syömättä. Mutta sivupalana olleet hummukset olivat niin hyviä, että niistä voin jaaritella pitempäänkin. 


Olen nähnyt lukuisia hummuksia esimerkiksi Kokit ja potit-blogissa, hän on erilaisten tahnojen erikoismestari. Ohjeen otin kuitenkin Soppa-Hannan blogista, sillä hän otsikoi niin kivasti. Ja toisen vinkin otin kaupan valmiista hummuspurkista, siellä oli rivissä terveellisten ruokien erikoishyllyssä oliivin ja avokadon makuisia hummuksia ja koska meillä oli hieman oliiveja jäljellä, käytin niitä. 

Hummusta oliiveilla ja ilman

  • 350 g säilöttyjä kikherneitä
  • 1 sitruunan mehu
  • 6 rkl oliiviöljyä
  • noin 10 mustaa oliivia
  • kuivattua tomaattimurua
  • pippuria
  • 2 tl tahinia
  • noin 0,5 dl vettä
  • tuoretta persiljaa ja oreganoa (koska niitä oli)
Kumosin kikherneet purkista lävikköön ja huuhtelin ne hyvin. Jätin herneet lävikköön valumaan siksi aikaa, että poistin oliiveista kivet. Laitoin ensin pieneen kannuun puolet kikherneistä, ison lorauksen oliiviöljyä ja sitruunamehua. Käytin vuokrakeittiön varusteista ilokseni löytynyttä sauvasekoitinta ja surruuttelin sillä massan tasaiseksi. Löysensin sitä hieman vedellä ja maustoin tahinilla, pippurilla ja tomaattimuruilla. Lusikoin massan tarjoilukuppiin. 


Toisen puolen kihkherneistä valmistin samalla lailla hummukseksi, mutta mukaan pääsivät kivettömiksi putsatut mustat oliivit. Tämäkin setti vaati hieman vettä, että rakenne oli sopivan lusikoitavaa ja levittyvää. Näitä pitää alkaa kotona tehdä ihan heti ja usein! Pitää kysyä hummustaitureilta, kuinka hyvin hummus säilyy. Jos sitä siis jää. 

Päivän retkikohteena olivat Lagosin reunamat ja sieltä löytyneet katutaidekohteet. Kuvia riittää kyllä etsittäväksi ja satunnaisesti löydettäväksi, kunhan vain pitää silmänsa auki ja katsoo selän taaksekin jatkuvasti. 







Kävimme myös Lagosin entisessä vankilassa, joka on katutaiteilijoiden tukikohtana nykyään, siellä on ovet satunnaisesti auki ohikulkijan vilkaista. 




Huomenna Lagos jää taakse, nyt jo kolmatta kertaa emmekä aiokaan väittää, ettemmekö tulisi tänne vielä takaisin. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme, vaikka tämäkin nyt on enempi ruoka-aiheinen.

lauantai 1. joulukuuta 2018

Aurinkoenergiaa ja aamiaista parvekkeella joulukuun ensimmäisenä päivänä

Kuten olen maininnut, emme ole aikaisemmin olleet tähän aikaan vuodesta eteläisessä Euroopassa, emme marraskuuta paossa tai joulukuutakaan. Nyt kuitenkin olemme täällä Euroopan lounaiskolkassa ja on myönnettävä, että auringonvalo, miellyttävä lämpö ja leutous tuntuvat hyvältä. Tänään söimme aamiaista suotuisaan suuntaan olevalla parvekkeellamme, kunhan päivä oli kunnolla valjennut ja ilma lämmennyt sen verran, että villasukat jalassa tarkeni. Tänään oli cooked breakfastin vuoro, sellaisia emme tee kuin noin kerran viikossa. 

Cooked breakfast parvekkeella joulukuun ensimmäisenä päivänä

  • paketti jänskää pekonisuikaletta
  • 4 kananmunaa
  • pätkä chorizoa
  • nokare voita ja liraus oliiviöljyä
  • 4 luumutomaattia
  • salaattisekoituspussista kourallinen
  • kevätsipuli silppuna

Lisänä

  • maitokahvia ja teetä sen mukaan mitä kukin halusi
  • vesimelonia
  • kiivejä (keltaisia ja vihreitä)
  • kurkkua viipaleina
  • appelsiinimehua
  • sämpylöitä
  • voita
  • keksejä 
Aluksi latasin mutteripannuun kahvin tulemaan ja mittasin maidon kattilaan sen mukaan, että kahvia otti kolme ja teetä yksi. Antti kattoi pöydän parvekkeelle, ankean beige pöytäliina oli valkoinen nurjalta puoleltaan, joten nurja puoli päälle päin. Hän myös kipaisi muutaman sadan metrin päähän kauppaan ostamaan leipää. Välillä olemme syöneet kyllä paahtimen kautta edellispäivän leipää, mutta tänään sitä ei ollut jäljellä. 


Otin chorizosta kuoren pois ja leikkasin makkaran viipaleisiin. Kuumensin pannulla nokareen voita (varmistaakseni, ettei mikään pala pannuun, sillä vieraspannuista ei koskaan oikein tiedä). Paistoin pannun yhdellä laidalla chorizoviipaleita ja toisella pekonisuikaleita hetkisen ja kun ne olivat paistuneet sopivan rapeiksi, laitoin ne lautaselle paistinpannun lasikannen alle odottamaan. Käytin pannulla puolikkaiksi leikkaamiani luumutomaatteja ja nostin nekin odottamaan. Rikoin kananmunat pannulle paistumaan ja maustoin ne pippurilla. 

Kananmunien paistuessa laitoin tarjolle kiivejä ja melonia, kurkkua viipaleina, mehua, kahvia ja teetä ja kun leipäkuljetus saapui, myös tuoretta leipää. 



Koristelin suuren lautasen reunat salaattisekoituksella ja kun kananmunat olivat sopivat sunny side up-paistuneet, nostin ne salaattirenkulan reunoille, siihen keskelle pekonisilppua, chorizoviipaleita, luumutomaatteja ja kevätsipulisilppua. 


Aamiainen parvekkeella joulukuun ensimmäisenä päivänä maistui oikein hyvältä! Päivän vietimme käymällä Albufeiran ja Portimãon kaupungeissa, mutta eivät ne kumpikaan ole niin kivoja kuin tämä "meidän Lagosimme". 




Iltapäivällä Antti ja minä kävimme kävellen keskustassa etsimässä muutamia katutaidekuvia ja löysimmekin. Muutama jäi kyllä vielä löytymättä, ehkä ne ovat jo kadonneet.






Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme aakkostettuina maittain.