Kuka nyt nuolaisisikaan ennen kuin tipahtaa?

Olin jo melkoisen varma pitkään kokemukseeni perustuen, että tiedän tämän vuotisen Tour de Francen voittajan. Minä mitään tiennyt. Vaikkei sää olisi pilannut perjantaista vuorietappia, olisin silti ollut väärässä. Mikäpä sen opettavaisempaa kuin olla välillä väärässä? Taitaa olla niin, että vaikkei valtaisa raekuuro olisi katkaissut etappia, olisi Julian Alaphilippen voimat loppuneet ja hän olisi menettänyt johtonsa joka tapauksessa. Eilen hänellä ei ollut mitään jakoa, mikä on tietysti ikävää hänelle ja Ranskalle, mutta aina on hienoa saada uusi voittaja, etenkin näin nuori, Egan Bernal on vasta 22-vuotias.

Niin siinä kävi, että Egan Bernal ajoi kokonaiskilpailun voittajaksi ja etappivoittajaksi ajoi Caleb Ewan. Olipa sekava loppu. 

Tänään meillä oli hieman harmaita hiuksia aiheuttanut aamupala. Sain lahjaksi kaksi vuotta sitten deBuyerin crêpe-pannun ja käyttäessäni sitä ensimmäisen kerran minulla oli tavanomainen moukan tuuri. Pannu ja taikina toimivat kuin unelma. Saatoin ajatella, että olenpa minä hyvä tässä. Tänään käytin pannua taas ja samaa taikinaohjettakin kuin edelliskerralla, mutta nyt en seisottanut taikinaa kovin pitkään, koska oli nälkä. Niin tai näin, pannu ja taikina temppuilivat minulle oikein perusteellisesti ja taikinasta, josta piti tulla noin 6 lettua, sain aikaan kolme kelvollista ja yhden ihan pilallisen ja kaksi revennyttä, mutta syötävää. Mahtavaa. Vaihdoin pannunkin kesken kaiken. Mutta lopputulos oli hyvä ja kiva ja maukas jne. Laitan ainekset sen mukaan, jos minulla olisi ollut taas moukan tuuri ja lopputulos olisi kuusi täydellistä crêpeä. Taikinaohje on peräisin Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet, puolitin ohjeen. 

Uunissa viimeistellyt täytetyt crêpet

Taikina

• 2 kananmunaa
• 2,25 dl veden ja maidon seosta, puolet kumpaakin
• 1 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 2 rkl voisulaa + paljon voita paistamiseen

Täyte

• 6 viipaletta kinkkua
• 6  kananmunaa
• pippuria ja suolaa
• jotain nättiä yrttiä koristeeksi

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään vatkaimella tai blenderissä ja jätä taikina turpoamaan niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista, ei nyt mitenkään vuodeksi tai kolmeksi. Kun on aika paistaa crêpet, ota paras pannusi esille ja toivo parasta. Sekoita taikinaa vielä astian pohjia myöten, jotta pohjalle valuneet jauhot palautuisivat taikinaan tasaisesti. Kuumenna pannua ja lisää sille runsas nokare voita, nyt ei ole aika nirsoilla voin kanssa. Kun pannu on kuuma, kaada sille kauhallinen taikinaa. Kallistele pannua niin, että taikina peittää koko pannun pohjan. Minulla oli varmaan ensin liian kuuma pannu ja liian vähän voita (mikäli se mitenkään on kohdallani mahdollista), sillä eka lettu tarttui keskeltä pannuun. Toisesta alkaen sain vähän paremman tuloksen ja kolmannes oli jo ihan kunnollinen. Crêpet nro 4-6 olivat ihan ok.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita leivinpaperiarkki uunipellille. Nosta crêpet paperille ja sommittele jokaisen letun päälle viipale kinkkua, mielellään jotain oikein hyvää, ei mitään geneeristä voileipäkinkkua, joka ei ole nähnyt sen enempää kinkkua kuin voileipääkään. Lähdeohjeessani letulle sipaistiin myös hieman sinappia, mutta minulla ei ollut nyt sellainen fiilis. Riko kananmuna jokaisen letun keskelle ja koita pitää keltuainen keskellä. Taita letun reunat keskustaa kohti niin nätisti kuin osaat. Lähdeohjeessani oli laitettu myös hieman juustoraastetta kinkun ja kananmunan väliin, mutta minä jotenkin sivuutin sen, eikä paluuta ollut, kun kananmunat oli rikottu. 

Paista täytettyjä lettuja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia tai kunnes kananmuna on makusi mukaisesti hyytynyt. Kierrä hieman pippuria myllystä päälle ja ripota muutama hiutale suolaa, valkkaa mieluista yrttiä päälle ja syö. Tykkäsimme näistä. Ei tarvinnut muuta aamiaisella, kuppi maitokahvia, lasillinen omenamehua ja toinen cavaa. Tämä oli hyvä vapaapäivän aamiainen. Tästä alkaa Campakeittiön haastavapaa siihen asti, että La Vuelta alkaa 24.8. Tämä postaus päätyy CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, sieltä löytyy kaikenlaisia lettujakin. 

Kierrätys kunniaan

Koska en ole campakeittiössä nyt, oli meillä päivän ruokaosuus jo aamiaisella. En nyt tiedä mikä tässä varsinaisesti olisi ranskalaista, muuten kuin että käytin siihen eilisen ruoan tähdenlennot. Olin oikeastaan ihan tyytyväinen tähän tekeleeseeni, vaikken heti usko, että sellaista tulisi valmistettua toiste.

Kesäkurpitsa-kinkkupiiras

• 2 levyä lehtitaikinaa
• 2 kauhallista eilistä kesäkurpitsapaistosta
• 2 viipaletta kinkkua
• 2 kananmunaa
• 1 dl kermaa
• pieni pala parmesaania raastettuna
• persiljaa ja basilikaa

Sulatin kaksi levyä lehtitaikinaa, sellaista joista tulee kaksi joulutorttua. Kun ne olivat sulaneet, kaulitsin niitä hieman leveämmiksi ja ohuemmiksi ja sommittelin ne irtopohjaisen pitkänmallisen vuoan pohjalle. Olin laittanut vuokaan palan leivinpaperia siltä varalta, että piirakka tarttuisi vuokaan. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Sekoitin eilisen ruoanlopun sekaan kaksi kananmunaa, silpuksi leikatun kinkun, lorauksen kermaa ja kaavin seoksen pohjan päälle. Raastoin pinnalle parmesaania ja paistoin piirakkaa noin 45 minuuttia, kunnes pinta ei ollut enää kostea vaan kauniin ruskea. Ei hassumpi kierrätys.

Eilen oli sekava Tour de France-päivä. Sääolosuhteiden vuoksi keskeytetylle etapille ei lopulta julistettu lainkaan voittajaa, mutta kokonaiskilpailun kärkeen nousi nuori kolumbialainen, Egan Bernal ja hän pudotti kaksi viikkoa keltapaidassa ajaneen Julian Alaphilippen tuolloin toiselle sijalle. 

Tänään piti olla viimeinen rankka vuorietappi, mutta sääennusteiden vuoksi sekin lyheni rutkasti ja siitä tuli lopulta vain 59 km mittainen nousuvoittoinen pätkä, jolta siltäkään ei jännitystä puuttunut. En ehtinyt kunnolla katsoa lähetystä, mutta aivan lopun kylläkin ja ilokseni voittoon ajoi Vincenzo Nibali, Messinan haiksi kutsuttu italialainen. Egan Bernal varmisti kokonaiskilpailun voiton (mikäli siis huominen seremoniallinen päätösetappikin sujuu niin, että hän pääsee maaliin). Ikävä kyllä ranskalaisten toivo saada ranskalainen voittaja ei nyt toteudu, Julian Alaphilippe putosi tänään sen verran, ettei hän nouse millekään palkintokorokkeista vaan jää viidenneksi. Lopullisten palkintojenjaon vuoro on kuitenkin vasta huomenna Pariisissa.

Tänään oli muuten Hesarissa kiva juttu Peter Selinistä, Eurosportin pyöräilyselostajasta. Lukekaa jos kiinnostaa tietää lisää tuosta armoitetusta puhekoneesta ja ammattipyöräilyn tietopankista. 

Julia Childin kesäkurpitsapaistos raekuuron päivänä

Tänään meillä oli aivan ihanaa kesäkurpitsapaistosta päivällisenä ja sen ihanuutta lisäsi vielä se, että se oli Julia Childin ohje. Osuin muutamaan blogiin, jossa tätä ruokaa oli tehty, mutten löytänyt sitä Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta, vaikka kuinka etsin. Ehkä se on jossain muussa Childin kirjassa, kai hän muitakin kirjoja kirjoitti kuin tuon kuuluisan. En minä aivan niin tehnyt kuin postauksissa oli, lähteinä käytin näitä kahta, tätä ja tätä. Niissä ruoka tehtiin vähän eri tavoin, soveltelin. 

Kesäkurpitsapaistos

• 1 kg kesäkurpitsaa
• 2 tl suolaa
• 2 uuden sadon punasipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 2 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl vehnäjauhoja
• pippuria
• 1,5 dl riisiä
• kurpitsojen itketysvettä + maitoa sen verran, että nestettä on 5 dl
• 2 dl juustoraastetta (parmesaania, gruyèreä, cheddaria)
• nokare voita vuoan voiteluun

Aloitin raastamalla kolme kesäkurpitsaa karkeaksi raasteeksi kulhoon. Sekoitin niihin käsin 2 tl suolaa ja kaavin sitten raasteen isoon siivilään, jonka laitoin kulhon päälle. Tarkoitus oli kerätä kesäkurrejen itketysneste talteen. Jätin kurret itkemään noin puoleksi tunniksi ja sillä välin kiehautin riisiä viisi minuuttia, ei hetkeäkään enempää. Kaadoin osaksi kypsyneen riisin siivilään ja siitä lautaselle odottamaan. Käytin paellariisiä. Tähän käy parhaiten riisi, joka on pyöreän ja pitkäjyväisen riisin puolivälistä. 

Kurrejen edelleen tihrustaessa silppusin sipulin ja valkosipulin ja kuumensin korkeareunaisessa pannussa tilkan oliiviöljyä. Kuullotin sipuleita muutamia minuutteja. Puristelin sitten kesäkurpitsaraastetta siivilässä niin, että niistä lähti vielä lisää nestettä. Maistoin hieman raastetta, jos se olisi ollut liian suolaista, olisin huuhtonut sitä kylmällä vedellä. Siivilän alla kulhossa oli noin 2 dl vihreää kurpitsalientä ja sen kaadoin pikku kattilaan ja lisäsin mukaan maitoa sen verran, että nestettä oli kaikkiaan viisi desiä. 

Kuumensin uunin 225 asteeseen. Kaavin suolatun, itketetyn kurpitsaraasteen pannulle sipuleiden kaveriksi ja kypsyttelin sitä hetkisen. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, puolet juustoraasteista ja maustoin pippurilla. Kuumensin kattilassa olleen maidon ja kurpitsaliemen, mutta varoin kiehauttamasta sitä. Sekoitin pannulle mukaan liemen, osakypsän riisin ja loput juustoraastet. Maistelin, seos ei kaivannut suolaa lisää, mutta hieman pippuria kyllä. 

Voitelin kahden litran keraamisen vuoan, kumosin kurpitsaseoksen vuokaan ja tasoittelin pinnan. Paistoin ruokaa noin 45 minuuttia, kunnes pinta oli nätin ruskea ja kaikki neste oli sopivasti imeytynyt riisiin. 

Söimme tätä todella mainiota uuniruokaa pikaisen fetasalaatin kanssa ja olimme valmistautuneet katsomaan Tour de Francen 19. etapin loppuun. Siinäpä kävikin niin, että kun maaliin oli vähän yli 20 km, etappi jouduttiin keskeyttämään valtaisan lumi- ja raekuuron vuoksi. Myös maanvyöry oli katkaissut tien jostain kohtaa. Etappi jäi kesken ja sen voittajaksi kirjattiin Egan Bernal, samalla hän nousi kokonaiskilpailun johtoon ja Julian Alaphilippe putosi toiselle sijalle. Sitä on nyt mahdotonta tietää kuinka etappi ajaen olisi päättynyt. Vielä postausta julkaistessani aivan viimeisen päälle virallista tulostietoa ei ole, menee varmaan aikaa selvittää kaikki asiat ja saada kisarevohka turvallisesti pois reitin varrelta. 

Croissanttikranssi

Olipa mahtava Tour de Francen 18. etappi. Viimeinkin Nairo Quintana näytti mistä on tehty ja repäisi itsensä irti hatkasta viimeisessä nousussa. Vaikkei hän ole maailman paras alamäkiajaja, hän selvitti loppulaskun mallikkaasti ja tuli maaliin yksinään puolitoista minuuttia ennen toiseksi tullutta Roman Bardet. Julian Alaphilippe piti itsensä kokonaiskilpailun johdossa puolentoista minuutin turvin. Vielä kaksi vuorietappia ennen Pariisia, tämä on todella jännittävä kisa!

Tänään meillä ei ollut lainkaan päivällistä, sillä olimme päivällä lounaalla nuorison kanssa. Mutta jälkiruokaa sentään oli. Sommittelin croissanttikranssin, josta tuli kyllä aika hyvää. 

Croissanttikranssi

• 1 tuubi rullalla olevaa croissanttitaikinaa
• pieniä suklaanappeja
• 1,5 dl kuohukermaa
• mansi- ja mustikoita, vadelmia
• tomusokeria

Kuumenin uunin 200 asteeseen. Avasin croissanttipakkauksen ja levitin taikinan rullalta auki. Ripottelin taikinalevylle suklaanappeja. Rullasin taikinan pitkittäin löyhäksi pötköksi, jonka kiersin pyöreäksi kranssiksi. Nipistin taikinarullan päät yhteen. Paistoin kranssia noin 12 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin ruskea. Annoin rullan jäähtyä ritilän päällä. Leikkasin jäähtyneen rullan pohjaksi ja katoksi. Nostin kattopalan sivuun. 

Vatkasin kerman vaahdoksi ja leikkasin vadelmia ja mansikoita puolikkaiksi. Asettelin marjoja kranssin pohjaosalle ja lusikoin kermavaahdon päälle. Nostin katon paikalleen ja siirsin kranssin tarjoilulautaselle. Koristelin kranssin marjoilla ja tomusokerilla. 

Täydellinen hellepäivän kylmä tomaattikeitto

Muutama päivä meni tässä töiden parissa sen verran tiiviisti, ettei ollut aikaa ruoanlaitolle, eikä oikein syömisellekään. Tänään aikaa taas oli ja mikäpä paremmin sopisi kuumaan kesäpäivään kuin jääpaloilla viilennetty ranskalainen tomaattikeitto. Tämä saattaa muistuttaa espanjalaista kylmää tomaattikeittoa, mutta kyllähän maailmaan soppia mahtuu. Otin vinkkiä tästä ohjeesta, mutta muuntelin sitä hieman.

Kylmä ranskalainen tomaattikeitto

• 3 suurta tomaattia
• 1 punainen suippopaprika
• 2 uuden sadon punasipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 dl tomaattimehua
• 0,5 dl oliiviöljyä
• 1 tl sokeria
• 1 rkl punaviinietikkaa
• suolaa ja pippuria
• runsaasti tuoretta ranskalaista rakuunaa
• 2 pientä kiekkoa yrttistä tuorejuustoa tarjoiluun

Alkuperäisohjeessa oli mukana myös leipämurua, mutta minä unohdin sen kohdan kokonaan. Ei se haitannut. Laitoin kaikki ainekset suolaa, pippuria ja tuorejuustoa lukuunottamatta kannuun ja käytin sauvasekoitinta ainesten soseuttamiseen. Kun keitto oli melkoisen tasaista, maustoin sitä suolalla ja pippurilla, kunnes maku oli kohdallaan. Laitoin keiton lasipulloon ja lasipullon suureen astiaan, joka on tavallisesti kukkaruukun suojaruukkuna. Tuuppasin pullon ympärille niin paljon pieniä jääpaloja kuin sain mahtumaan. Keitto kylmeni nopeasti. Annoksien päälle leikkasin tuorejuustokiekot ja ripotin viimeiset rakuunalehdet. Keitto oli virkistävää ja valkosipuli heräsi henkiin tomaatin ja oliiviöljyn syleilyssä.

Tour de Francen 17. etappi oli mäkinen, se sijoittui jo Alppien juurelle, muttei vielä sentään kiivetty vuorille. Niiden vuoro on kolmella seuraavalla etapilla. Ranskassa on edelleen todella lämmintä, ajajat hikoilivat melkein 40 asteen lämmöissä. Etapin voittoon ajoi Matteo Trentin, hän oli mukana alusta asti suuressa hatkassa, mutta pudotti muut matkastaan. Julian Alaphilippe johtaa edelleen kokonaiskilpailua ja alkaa tuntua, että saattaa hän kestääkin johdossa Pariisiin asti. Mutta pitää nyt malttaa odottaa miten Alpeilla käy. 

Bouillabaisse revisited

Saavuimme tänään kotiin pieneltä kotimaiselta campareissulta ja poikkesimme ihan viimeksi Cittariin sen toivossa, että kalatiskissä olisi jotain sopivaa ranskalaista mereneläväpäivällistä varten. Olihan siellä, ostin pieniä loppupaloja ja yksittäiskappaleita, sillä on hyvä, että nekin menevät kaupaksi. 

Bouillabaisse

• 4 pientä perunaa
• 1 porkkana
• 1 tomaatti
• 1 pieni fenkoli
• 2 uuden sadon punasipulia
• 1 suuri valkosipulinkynsi
• oliiviöljyä
• 1 dl valkoviiniä
• sahramia
• 5 dl kalalientä
• pieni pala lohta
• pieni pala tonnikalaa
• 4 kampasimpukkaa
• 2 tiikerirapua kuorineen
• 4 suurta raakaa kuorittua tiikerirapua
• suolaa ja pippuria
• tilliä ja fenkolihapsuja
• sitruunamehua
• loraus kermaa
• smetanaa

Leikkasin pestyt perunat, sipulit, valkosipulinkynnen ja fenkolin ohuiksi viipaleiksi ja tomaatin kuutioiksi. Kuumensin kasarissa lorauksen oliiviöljyä ja laitoin kasariin perunat, porkkanat, sipulit, fenkolit ja valkosipulit kypsymään. Hetken päästä lisäsin sinne myös tomaattikuutiot ja valkoviinin. Kun ainekset olivat kypsyneet hetken, lisäsin mukaan sahramin ja kalaliemen. Jätin keittopohjan kiehumaan maltillisesti siksi aikaa, että valmistelin merenelävät ja Tour de Francen etappi tuli maaliin. 

Leikkasin lohen ja tonnikalan suikaleiksi ja kuivasin sulaneet ravut. Kampasimpukoille en tehnyt mitään erityisiä temppuja. Ripottelin kaikkien päälle hieman suolaa ja pippuria. Kun oli aika viimeistellä keitto, kuumensin keittopohjan uudelleen oikein kuumaksi ja nostelin kalat, simpukat ja ravut kasariin. Puristin mukaan sitruunamehua ja kaadoin lorauksen kermaa ja sekoittelin. Maistelin ja lisäsin hieman pippuria, suolaa oli tarpeeksi. Keitto sai kiehua pari kolme minuuttia, että kalat, simpukat ja ravut kypsyivät. 

Annoksiin nostin runsaasti lientä, kasvissattumia, rapuja ja simpukoita tasamäärän ja kalaa silmämääräisesti yhtä paljon. Pinnalle lusikoin hieman smetanaa ja koristelin vielä tillillä ja fenkolihapsuilla. Ihan tolkuttoman hyvää keittoa, ei voi muuta sanoa. 

Tour de Francen 14. etappi oli, kuten eilen kerroin, brutaali vuorietappi. Me ehdimme kotiin reissusta niin, että koko etappi olisi ollut nähtävillä, ellei Eurosport ja Cromecast olisi kimppatemppuilleet muutamaan kertaan, missään nimessä ei ole käyttäjäpohjainen probleema... Saimme kuitenkin nähtyä, että Thibaut Pinot voitti etapin hienosti ja Julien Alaphilippe on edelleen kokonaiskilpailun ykkönen, eli ei hassumpi ranskispäivä! Huomenna vuorietappien sarja saa jatkoa, se on kirimiehille tuskaa, mutta eivät nuo vuoret näytä Nairollekaan maistuvan. 

Matkacrêpet

Päivän ranskalainen ruokapanostus olivat crêpet, joita paistoin leiriolosuhteissa. Letut onnistuivat hyvin, annoksesta tuli 10 noin kahden kämmenen kokoista lettua, joista kuusi söimme suolaisten täytteiden kanssa ja loput mansikoiden ja jäätelön kanssa. 

Crêpet kaksin täyttein

Taikina

• 3 kananmunaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 3 dl maitoa
• 0,5 dl sulatettua voita
• ripaus suolaa, jos voi on suolatonta
• hieman kivennäisvettä, jos taikina tuntuu liian paksulta
• voita paistamiseen

Suolaiset täytteet

• 6 ohutta viipaletta kylmäsavulohta (tai graavia)
• minimaalisen pieni purkki kirjolohen mätiä
• ranskankermaa
• tilliä

Makeat täytteet

• mansikoita
• vaniljajäätelöä
• basilikaa

Sekoitin taikinan ainekset paistamisvoita lukuunottamatta tasaiseksi ja annoin  sen turvota tunnin, kaksikaan tuntia ei olisi ollut pahitteeksi. Jos on vaikeuksia saada taikinasta jauhopaakutonta, sen voi siivilöidä, kuten minä tein, koska vatkauskulhoni oli niin pieni, ettei siinä voinut rivakasti vispilöidä. Paistoin taikinan voissa ohuiksi letuiksi ja pinosin ne lautaselle folion alle odottamaan. 

Kun kaikki crêpet oli paistettu, söimme  ne mieluisten täytteiden kanssa. Meillä oli näin retkiolosuhteissa aika vähän täytteitä, mutta sitäkin parempia. Suolaisille letuille sipaisimme ranskankermaa ja sen päälle kylmäsavulohta, mätiä ja tilliä. 

Makeille letuille viipaloimme mansikoita ja otimme isot lusikalliset vaniljajäätelöä. Muistimme, että mansikka ja basilika on hyvä makupari ja otimme matkayrteistä muutaman lehden basilikaa annoksiin. Onneksi crêpet olivat tässä vaiheessa jo vähissä, emme olisi enempää jaksaneet syödäkään.  Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut-välilehdelle, sillä crêpet ovat liikuttavan liki pannukakkuja. 

Kokeilimme muuten tämmöisiä biohajoaviksi luvattuja aterimia, joita ostin jokunen aika sitten. Pitää viedä ne kotiin tutkittavaksi, että hajoavatko ne oikeasti, vai onko minua pissitty silmään eikä maailma pelastukaan. Tuollaiseksi kertaveitseksi Duni Bio Fork oli muuten ihan pätevä, yleensä ainakin kaikkein huterimmat ovat melkoisen huonoja, ruokaa ei saa leikattua, mutta sormeensa kyllä ihan hyvin ja/tai sitten veitsi menee poikki. Tämä oli tukeva ja kahva oli tosi hyvä.

Tour de Francen 13. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jossa Julian Alaphilippe näytti, ettei hän ole mikään turha ranskanpulla. Hän voitti sekä etapin, että otti lisää etumatkaa muihin kokonaiskilpailun johdossa. Huomenna vuorossa on brutaali vuorietappi, jolla ei ole niinkään hirveästi pituutta, vain 117 km, mutta siihen kuuluu kaksi kovaa nousua, joista jälkimmäinen on legendaarinen Tourmalet. 

Nizzan salaatti revisited

Reissussa on välillä hieman työlästä toteuttaa ruokahaasteita, mutta yritystä on. Tänään onnistuimme aika kivasti, jollei lasketa sitä, että anjovispurkin mehevää lientä valahti crocsiini. Ei paljon, mutta sen verran, ettei kenkä pääse sisätilaan ihan heti. Kokonaan eri tarina oli se miten vaikeaa oli hankkia anjovista, onneksi Prisma, jonne emme muutoin mielellämme astu, mahdollisti tuon tuoksuvan herkun hankkimisen. Cittari epäonnistui pahoin. 

Ennen näitä kulinaarisia seikkailuita tapahtui tietysti paljon muuta päivän aikana, olimmehan campareissulla. Heräsimme päät Sysmän pääkadulla (no okei, aika lähellä kylän päätietä) ja minä, joka illalla olin uinahtanut (yövuoroväsymystäni) jo ennen kuin illan JB oli päässyt varsinaisesti vauhtiin, sain kuulla, ettei Elät vain kahdesti ollut sen parempi kuin viime kesänäkään. James Bondeista pitää kyllä nyt sanoa, että vaikka olen katsonut niitä kiltisti kohta 40 vuotta, alkaa minulla tulla kiintiö täyteen. Ne kohdat, jotka ennen olivat hauskoja tai cooleja, eivät ole enää hauskoja eivätkä cooleja, vaan vaivaannuttavia, törkeitä tai tylsiä. Onko teille käynyt niin? Saa jo riittää naisten takapuolten läpsäyttelyt ja sen sellaiset.

Söimme erittäin hyvän CampaAdria-aamiaisen Sysmän mukavalla leirialueella ja kokosimme kamppeemme lähtöä varten siinä vaiheessa, kun naapurit vasta kömpivät vaunuistaan ja autoistaan ensimmäisille tupakoille.

Suuntasimme kohti Lahtea ja ajoimme kauniin Pulkkilanharjun kautta, siitä ei ole kuvallisia todisteita, mutta uskonette, kun sanon, että ihan varmana ajoimme. Lahdessa kävimme kahdessa museossa, joissa emme aikaisemmin olleet käyneet, sillä Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Emme kumpikaan ole motoristihenkisiä ja saatamme välillä vitsailla individualisteista, jotka ajavat suurissa porukoissa mustissa vermeissään. Suomen moottoripyörämuseo oli oikein kiva paikka, vaikken suuresti motskareitten päälle ymmärtänytkään. 

Toiseksi kävimme Lahden radio- ja tv-museossa. Siitäkään ei ole muuta todistetta kuin kuva toisesta mäellä olevasta korkeasta mastosta. Tämäkin oli kiva museo, voi kyllä suositella! Ja hyvä parkkipaikka isollakin autolla mennessä. 

Ruoaksi oli tarkoitus tehdä nizzan salaattia (pitäisikö se nimi kirjoittaa isolla?) ja sitä varten meillä oli melkein kaikki ainekset. Piti vain ostaa vihreitä papuja, retiisejä ja anjoviksia. Retiisejä, aivan pikkurusia löytyi kyllä, mutta ei vihreitä papuja eikä anjoviksia. Niitä varten piti mennä toiseen kauppaan, muttei sielläkään ollut papuja, piti tyytyä tuoreisiin herneisiin.

Tulimme yöksi Messilän leirialueelle Hollolaan, koska me voimme. Emme ole koskaan aikaisemmin olleet täällä, mutta voisimme olla toistekin. Suurin osa muista leireilijöistä on maamme kansalaisia, mutta on täällä jokunen germaani ja alankomaalainen. Meillä on kiva paikka lähellä Vesijärven rantaa, tuuli on käynyt sopivasti ja saimme eilen kastuneen markiisin kuivaksi.

Mutta sitten siihen ruokaan. Teimme siis pitkästä aikaa nizzan salaattia. Meillä on aika pieni salaattikulho, mutta se oli lopulta juuri sopiva, saimme koko salaatin syötyä kerralla. Kolme luikeroa anjovista jäi, se on minusta aika hyvin passattu.

Nizzan salaatti kahdelle 

• loput matkayrttilaatikon salaateista (kolmisen pientä kourallista)
• 6 kirsikkatomaattia
• 2 avomaankurkkua
• 4 uuden sadon siikliperunaa
• (1 uuden sadon punasipuli, jonka unohdin kokonaan, mutta olisi passannut hyvin)
• 2 kananmunaa
• 1 pieni pussillinen mustia oliiveja (noin 20-25 kpl)
• 1 pieni purkki tonnikalaa öljyssä
• 1 pieni purkki anjoviksia
• 1 pieni nippu minimaalisen pieniä retiisejä
• 1 punainen suippopaprika
• noin kourallinen tuoreita herneitä
• pippuria
• sitruunamehua
• suolaa

Keitin perunat ja kananmunat kypsiksi. Antti leikkeli matkayrtistöstä salaatit siihen malliin, että niiden tilalle pääsivät uusi timjami ja korianteri. Kuorin avomaankurkut ja leikkasin ne kuutioiksi, puolitin tomaatit ja viipaloin paprikan. Retiisit leikkasin irti naateistaan ja puolitin ne. Leikkasin kypsät perunat paloiksi ja kananmunat puolikkaiksi. Asettelin salaatin pienen salaattikulhomme reunoille ja sommittelin muut ainekset omiksi osioikseen kulhon reunoille, paprikaviipaleet, peruna- ja kanamunapuolikkaat, retiisit, kurkkukuutiot, tomaatit, tonnikalan ja kurkkukuutiot. Pinnalle ripottelin herneet ja nostelin päälle muutaman anjoviskiemuran ja oliiveja. Kastikkeeksi tuli hieman öljyä kaloista ja sitruunamehua, mausteeksi pippuria ja suolaa. Ihan älyttömän hyvää, vaikka sipuli unohtuikin. 

Jälkiruokana meillä oli kahvijäätelöä ja marjoja. Ei hassumpaa sekään, mutta nyt pitää mennä tiskaamaan. 

Päivän Tour de Francen etappi oli taas yli 200 km mittainen. Ehdimme katsoa lopun ja ilokseni Simon Yates voitti etapin. Siitä ei ole hänelle henkilökohtaisesti kauheasti hyötyä tässä kisassa, mutta silti olin ilahtunut. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Julian Alaphilippe, jonka puntti voi huomenna tutista, sillä vuorossa on henkilökohtainen aika-ajo.

Hyvälla tahdolla ranskalaista

Tänään emme olleet kotoisassa keittiössä tekemässä ranskalaista ruokaa, vaan pienellä campareissulla. Tutustuimme Mikkelissä Päämajamuseoon ja sen lähellä olevaan luolaan, jonne päämajasta saattoi helposti hilpaista vaaran uhatessa.

Mannerheimin työhuoneessa ei ollut paljon krumeluureja

Saksankieliset puheaakkoset voisivat olla kivaa vaihtelua, etenkin pidän zeppelinistä  ja ypsilonista.

Poikkesimme kivassa paikassa kahvilla, tien varralla Mikkelistä kohti Heinolaa oli viitta, jossa luki yksinkertaisesti Espressoa ja päätimme mennä katsomaan, kuka lupaa sellaista ja on viisainta olla lupauksen väärti. Kyseessä oli paikka nimeltä Instile Mannila. Siellä tuoksui ihanasti pizzalta, mutta me otimme vain espressot ja jaoimme yhden annoksen tiramisua. Lupaus todellakin lunastettiin ja ostimme vielä mukaan pussin kahvipapuja. 

Iltapäivällä saavuimme Sysmään mukavalle pienelle leirialueelle, jossa olimme myös muutamia vuosia sitten. Tarjoilimme itsellemme perillesaapumis-gt:t ja nostimme matkayrtit ulos. Salaatti on hieman villiintynyt, eikä se enää maistu parhaalta.

Tälläkin kertaa retkikeittelimme ja ruokana oli ulkofilepihvit uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Mitään erityistä ruokaohjetta ei ole nyt jakaa, mutta muutama kuva kuitenkin. 

Tour de Francen toinen jakso alkoi tänään. Saimme kuin saimmekin viritettyä Eurosport Playerin näkymään Adrian telkkarista, mutta välillä siitä katosi selostus ja lopulta se loppui kokonaan, joten piti siirtyä katsomaan loput tietokoneelta. Caleb Ewan onnistui viemään massakiriin päättyneen etapin voiton ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Alaphilippen Julian. 

Ranskalainen lehtikaali-linssikeitto

Muutama päivä sitten Antti osti lehtikaalia ja tänään hoksasin, että olen nähnyt joskus ranskalaisia keittoja, joihin lehtikaalia laitetaan. Löysinkin sopivan ohjeen ja mikä parasta, siihen tuli myös pekonia, jota oli nollalaatikossa muutama viipale. Osviittaa otin tästä blogista. Tästä tuli noin neljän hengen annos. Ohjeessa käytettiin vihreitä linssejä, minulla oli jemmassa punaisia, close enough.

Lehtikaali-linssikeitto

• 2 porkkanaa
• 3 uuden sadon punasipulia
• 4 paksua viipaletta savustettua pekonia
• oreganoa
• timjamia
• muutama chilihiutale
• tilkka punaviinietikkaa
• 4 dl vahvaa kanalientä + vettä sen verran, että lientä oli tarpeeksi
• 1 pieni tetra kypsiä punaisia linssejä
• 1 suuri pussi lehtikaalia, noin 10 suurta lehteä
• suolaa ja pippuria
• parmesaania
• persiljaa

Leikkasin sipulit ja porkkanat pieniksi kuutioiksi ja pekonin ohuiksi suikaleiksi. Poistin lehtikaalilehdistä (höpö sana) kaikki keltaiset kohdat ja lehtiruoditkin. Silppusin kaalit suikaleiksi ja keräsin ne kaikki suureen siivilään. Laskin päälle kylmää vettä ja huuhtelin kaalisilpun hyvin. Samoin kaadoin punaiset linssit siivilään ja huuhdoin ne. Sulatin kanaliemikalikat. 

Kuumensin suurta wokkipannua ja kippasin sille pekonisuikaleet kypsymään. Niistä irtosi hyvin rasvaa. Muutaman minuutin päästä lisäsin pannulle sipulit ja porkkanat, silputut timjamit ja oreganot, chilihiutaleet ja punaviinietikan. Annoin seoksen kypsyä joitakin minuutteja. 

Lisäsin pannulle linssit ja liemen, sekä vettä jonkun verran. Painelin mukaan lehtikaalisilpun ja lisäsin vielä hieman vettä. Nostin keiton kiehumaan muutamaksi minuutiksi, että lehtikaali alkoi antautua, muttei vielä mennyt aivan lötköksi. Maistelin keittoa ja maustoin sitä suolalla ja pippurilla, kunnes maistui tarpeeksi. Annoksen päälle ripottelin hieman persiljaa ja raastoin muutaman ohuen lastun parmesania. Lisänä meillä oli näppituntumalla tehtyä vaaleanpuoleista leipää (sämpylätaikina leipävuokiin ahdettuna) ihanan virolaisen ruususuolavoin kanssa. Tämä saattoi olla enemmän kaalikeitto linsseillä, kun lähdeblogissa oli linssikeitto lehtikaalilla. Molempi parempi.

Tour de Francen kymmenes etappi oli taas pitkä kuin nälkävuosi, aurinkoisena päivänä reitti näytti mukavalta, mutta varmasti väsymys jo painoi kilpailijoiden jalkoja. Jussi Veikkasen kommentointipäivät loppuivat ainakin tältä, mutta tilalle tullut Kimmo Kananen on yhtä miellyttävä kuunnella. Toivoin kovasti, että Peter Sagan viimein voittaisi etapin, sillä minusta olisi hänen vuoronsa, mutta toivettani ei otettu huomioon. Voittajaksi kerkisi Wout van Aert. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Julian Alaphilippe. Huomenna on lepopäivä ja keskiviikkona kisa jatkuu.