"Äiti, mitä minä tekisin?" "Katso valokuvia!"

sommittelu lienee vahingossa hyvä

Kun lapsena olin pitkästynyt kysyin äidiltä, mitä voisin tehdä, hänen vakiovastauksensa oli, että katso valokuvia. Ja kyllä minä katsoinkin. Ne muutamien perhealbumien kuvat ovat verkkokalvollani vieläkin. Kuva, jossa nousen ETYK-kesänä järvestä ja ojennan jotain kuvaajalle, vesi välkehtii vaalean tukkani ympärillä, tai se kuvapari, jossa sisareni kanssa olemme menossa päättäjäisiin. Meitä pyydettiin kävelemään vauhdikkaasti ja katsomaan sitten taaksepäin, jolloin kuva otettaisiin. Ensimmäisessä kuvassa minä vain pyyhällän eteenpäin, mutta isosiskoni katsoo iloisesti taakseen. Luulen, että jos en toisellakaan kerralla olisi osannut kääntyä, äiti olisi jättänyt dynaamisen ideansa sikseen. Olin lapsena kiukkuinen siitä, että se epäonnistunut kuvakin oli laitettu albumiin. Silloin laitettiin kaikki kuvat, filmit olivat arvotavaraa. Silloin ei ollut epäonnistuineita kuvia, oli vain niitä, jotka eivät olleet niin hyviä ja olivat noloja vain jonkun mielestä.  Olen joskus kysynyt äidiltä, miksi meillä sisareni kanssa oli samanlaiset vaatteet vielä tuossa iässä. En muista vastausta, mutta ehkä me (tai minä matkimismielessä) halusimme sitä. Tai sitten ajatus oli se, että minulle riittäisi vaatekerroista pitempään.

tässä jo osasin

Kuvat ovat olleet nytkin mielessäni ja olen siivonnut koneeltani kuvia, kun en  oikein muuhun pysty. Selkäni vihoittelee vieläkin, parempaan päin ollaan kyllä menossa, mutta mitään keittiöpuuhia en pysty tekemään. Olen pötkötellyt sohvalla kone sylissäni juuri siinä asennossa, jossa ei satu ja selannut kuvia. Olen kuvannut itse nyt vähän yli kaksi vuotta ja tehnyt pariin kertaan tällaisen suursiivon, mutta niin taas oli arkistoissani yli 5000 kuvaa. Ja vielä siivoamisen jälkeenkin niitä on siitä puolet, rapiat kaksi ja puoli tuhatta. 

Karkean arvioni mukaan noin on kolmannes reissukuvia, toinen kolmannes ruokakuvia ja sitten loput polkupyörä-tai lentokonekuvia. Ruokakuvia tulee ihan tuhottomat määrät, sillä yhtä blogissa julkaistua kuvaa kohden näppään ainakin 10 kuvaa, joista tarpeettomat pitäisi tietysti heti poistaa. Reissuilla me molemmat kuvaamme paljon ja siirrän aina kaikki kuvat koneelleni, enkä henno poistaa yhtäkään. Mutta nyt tein sen, poistin kaikki lähes identtiset kuvat ja ne muutamat oikeasti epäonnistuneet, epätarkat tai muuten kelvottomat. Niitä on sentään ilahduttavan vähän. 

Ruokakuvia selatessani huomasin sellaisen mukavan seikan, että vaikka kuvan ottamisesta oli aikaa jo vaikka vuosi ja kansiossa oli 20 kuvaa jostain tietysti annoksesta, melkein aina bongasin kyllä sen, jota olin käyttänyt blogissa. Silmäni on kehittynyt ja nykyisin kuvia on hieman vähemmän kuin alussa, eikä samaa pullapalaa ole kuvattu samasta suunnasta enää ihan niin monta kertaa.

Koska minusta ei ole vielä ruoanlaittoon, tässä postauksessa ei ole mitään ruokaohjetta, eikä ruokakuvaa. Sen sijaan mainostan elokuista pyöräilytapahtumaa, Wauhtiajoja Helsingissä 17.8.2013. Facebook, jossa minä en ole, kertoo lisää. Siellä olevat löytänevät halutessaan lisätietoa helposti, minä en osaa neuvoa.

Kun ei ehdi kokata, kirjat ja DVD:t hätiin!

tämmönen tästä kuvasta nyt tuli!

Koska olen vielä kokematon kuvaaja, olen etsinyt vinkkejä ruokakuvaamiseen netistä ja oppinutkin ainakin jotain. Tämä pimeä vuodenaika ei vain ole otollinen aika opetella.  Ehkä asia pitäisikin ottaakin juuri päinvastoin, nythän on hyvä kokeilla, mitä saa vähäisen valon aikaan aikaan. Jostain sain vinkin kirjasta FOOD STYLING ja sitäpä sitten tilaamaan, Amazon auttoi ja posti toi kirjan kolmessa päivässä. Kirja on kai food styling-ammattilaisuutta suunnitteleville tarkoitettu, mutta meikäläinenkin saa siitä paljon irti, kun tarkkaan lukee. Olen vasta selailuvaiheessa ja kirja on jo nostanut monta nolostuksen punaa poskille, sillä olen varmaan tehnyt jo ainakin kaksi kolmasosaa kirjassa mainituista aloittelijan virheistä. Mutta niistähän sitä opitaan, virheistä. Jos kirjasta jotain negatiivista hakemalla hakee, niin sen melko suuri paino, ei sovellu illan viimeiseksi luettavaksi, jollei ole valmis ottamaan riskiä mustasta silmästä, kun kirja kaatuu päälle. Voin suositella tätä kirjaa kyllä jokaiselle, joka on kiinnostunut siitä mahdollisuudesta, että saisi aikaan kelpo valokuvan keittiönsä tuotteista!

Tänään en kokkaa ollenkaan, mutta eihän sitä nyt voi kokonaan pitää keittiöaiheista vapaata. Olen jokseenkin hurahtanut ruokaohjemiin, joista olen kirjoittanut aiemminkin. Pidän erityisesti brittiläisistä ruokaohjelmista. Muutaman vuoden pidin etäisyyttä Jamie Oliveriin (hän ei siitä varmaan ollut moksiskaan), sillä tunsin ainakin henkistä huimausta ohjelmien kuvaustavan vuoksi. Nyttemmin Jamie on "päässyt suosiooni" uudelleen (ei hän varmaan siitäkään perusta sen enempää). Olen katsonut viime aikoina hänen uudempia sarjojaan ja hänen nykyinen tyylinsä olla kameran edessä miellyttää minua paljon enemmän. Aina hän on mielestäni tehnyt innostavaa ruokaa, myös hänen yhteiskunnalliset hankkeensa ruoan ympärillä ovat olleet kiinnostavia seurata. Nyt hankin Jamien kirjan pitkästä aikaa, Jamie´s Great Britain, sillä olen haikaillut jo pitkään vähän suuremmasta brittikeittiösukelluksesta, kunhan vain aika riittäisi. TV-sarjoista katsomista odottaa Jamie Amerikassa, tilasin sen Tsekistä, sillä on hauska nimi: Jamieho Amerika. Onneksi olen jo tottunut Jamien aksenttiin ja sanastoon, joten englanninkielisen tekstityksen puuttuminen ei haittaa.

ja tästä tämmönen