Vuorovettä ja antipasteja

Helatorstain jälkeinen päivä on Ranskassa ilmeinen rokulipäivä, leirialueet ovat yhä complet (paitsi tämä meidän, täällä on kyllä tilaa). Aamulla Ikean korkeaa laatua edustava kellomme oli taas pysähtynyt, mutta nyt arvasin auringon korkeudesta, ettei kello ollut puoli kolme. Antti kävi pyörällä ostamassa leipää ja hän viipyi niin kauan, että aloin ihmetellä. Hän oli patonkijonossa sijalla 18, joten siksi hieman kesti. Mutta oli hyvä patonki. Yhden huonon, tai tylsän patongin olemme tällä retkellä ostaneet, kaikki muut ovat olleet hyviä tai loistavia.

Aamupalan jälkeen ja vuorovesi-appin opiskelun jälkeen lähdimme pyöräretkelle katsomaan mantereelle vievää tietä (gois), joka aina nousuveden aikaan kaksi kertaa vuorokaudessa peittyy veteen. Olimme sopivasti paikalla, kun oli laskuveden huippu. Jestas mikä tungos, autoja ajoi yhtenä piip (entiset työkaverit tietää mitä piip tässä kohden tarkoittaa) merestä paljastunutta tietä molempiin suuntiin ja ihmisiä oli sadoittain tonkimassa merenpohjaa jonkunlaisten syötävien toivossa. Meitä pällistelijöitä oli myös sadoittain.

DeLorean-kerho oli lähtenyt ajelulle, ainakin kahdeksan tai kymmenen autoa ajoi letkassa mantereelta goisia pitkin saarelle. Kun olimme täällä viime syyskuun lopussa oli tietysti ihan sama vuoroveden vaihtelu nähtävillä, mutta missään ei ollut ketään tai ainakaan ei ollut tuollaista tungosta. Off season on paras season.

Ajelimme sitten vielä mukavaa merenrannan penkereen suojaamaa pyöräväylää tämänhetkisen majoituskylämme ohitse seuraavaan kylään ja poikkesimme syömään meren herkkuja. Nyt minäkin sain syödäkseni crevettejä ja Antti otti kuusi osteria. Olivat tämän reissun suurimmat ja parhaat kuulema. 

Iltapäivä leirialueella oli oikein rauhallinen. Ranskalaiset söivät lounasta omaan aikaansa ja siirtyivät sitten päiväunille, nyt he taas alkavat kaivautua mökeistään ja vaunuistaan, sillä ruoka-aika lähestyy. Me olemme kaiken aikaan noin 3-4 tuntia eri tahdissa syömisen kanssa alkuasukkaisiin verrattuna. Antti kävi vielä katsomassa, miltä pengertiellä näyttää, kun on nousuvesi. 

Meillä oli tänään päivällisen virkaa toimittamassa antipastolautanen, jolle keräsimme varastoistamme mitä sattui olemaan. Mukaan pääsi viime kesän hittiruoka meloni ja parmankinkku (se oli 40 asteen lämmöissä ainoaa jota jaksoimme syödä), minisalamia, mansikoita, oliiveja, patonkia ja kanarilletteä.

Giro d’Italia on taittunut yli puolenvälin, enkä voi väittää etteikö se passaisi minulle. Alkaa olla niin paha korealaisen ruoan puutostila, että pian tarvitaan pullo sojua! Sitä kyllä löytyy, ostimmehan sitä Bremenistä joskus huhtikuun alussa. Tänään ajosta ei puuttunut dramatiikkaa, sillä Italiaa vaivaavat tällä erää kauheat rankkasateet ennätyskuivuuden jälkeen ja osan matkaa kilpailijat taittoivat bussissa liian pahan sään vuoksi. Loppu oli sitten taas kuivaa ja voittajaksi ajoi nuori kolumbialainen, jolla on niin pitkä nimi, että piti luntata pariin otteeseen: Einer Augusto Rubio Reyes. Thibaut Pinot tuli toiseksi ja minusta vähän ovelasti selostaja tuli sanoneeksi Pinotia tyhmäksi, kun sanoi voittajan ajaneen fiksummin. Minulla on kaunoja Thibautia kohtaan, sillä hän kerran väänteli rumasti naamaansa ja matki toista ajajaa, josta pidin. Koskaan en unohda enkä anna anteeksi, niin kerta! Kokonaiskilpailun osalta kärki ei vaihtunut, Geraint Thomas johtaa ja Primoz Roglic on toisena. 

Melko ohkaisella mennään – tuplahaaste edelleen

Nyt kun en ole omassa kotikeittiössäni, on tässä hieman paineita selviytyä tuplahaasteesta, mutta kun riman asettaa riittävän alas, niin eiköhän tästäkin selvitä. Olimme päivän kiertelemässä museoita, muutamia riittävän kaukaakin. Olimme melkein ovilla jo, kun huomasimme, että olimme nähneet näyttelyt jo loppukesästä tai sitten oli jonoa ulos asti. Tämä oli Amos Rexin edustalla, emmekä halunneet jäädä jonottamaan. Kallion kirkkokin katsastettiin tarpeeksi etäältä, siitä tuli #päivänkirkko . Syy etäisyyteen oli kyllä lähinnä juuri kohdalle osunut vesisade. 

Palasimme leirille iltapäivälle ja saimme kuin saimmekin Eurosportin näkymään CampaAdrian telkkarista, se on ollut sellaista henkimaailman hommaa, välillä onnistuu, mutta toisinaan ei. Nyt onnistui ja huomasimme, että Giro d'Italian kolmanneksi viimeistä etappia oli lyhennetty sääpoliittisista syistä vain noin 120 km mittaiseksi. Ajajat olivat jollain tapaa pullikoineet vastaan ja protestoineet, mutta kisan johdon mielestä sää ei olisi ollut niin huono, etteikö etappia olisi voinut ajaa suunnitellustikin. Niin tai näin, etappi oli melko lyhyt ja sen voittajaksi saatiin uusi Grand Tour-voittaja, CCC-tallin Josef Cerny ja Wilco Kelderman johtaa kokonaiskisaa. Giroa on jäljellä enää kaksi etappia, huomenna vuorietappi ja päätösetappina sunnuntaina Milanoon päättyvä henkilökohtainen aika-ajo. 

Päivän italialainen ruokapanostus oli todella kevyt. Meillä oli italialaista salamia, josta leikkasimme ohuita viipaleita. Samoin meillä oli Ruoholahden Cittarista ostettua focaccia, jossa ei ollut öljyä säästelty, pussi oli rasvasta märkä, kun pääsimme leirille. Mutta hyvää oli ja toimi salamin kanssa alkupalana. 

Espanjassa La Vueltaa ajettiin etukäteisohjelman mukaisesti, ei mitään etapinlyhentämisiä siellä. Etappi tuli päätökseen aika pian Giron ratkaisunhetkien jälkeen ja taas Peter Selin heitti reippaasti itsensä Espanja-tunnelmiin nuavvaan. Vueltan neljännen etapin voittajaksi ajoi massakirissä Sam Bennett ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic, varmaan muistattekin, että hän on heittämällä kovin jätkä koko kisassa, tai ainakin kovin mäkihyppääjä La Vueltassa. 

Päivän espanjalaisena ruokapanostuksena meillä oli minun vuoden 2016 caminoni suosikkisalaattia. Minullahan katosi ruokahalu sillä reissulla oikein huolella, enkä meinannut saada mitään syödyksi. Salata mixtaa lappasin kuitenkin kitusiini aika usein. Tein sitä kotonakin syksyllä 2016, kun toistin menu peregrinon niin tarkkaan kuin mahdollista. Ikävä kyllä en löytänyt tarpeeksi mautonta jogurttia jälkiruoaksi, joten jouduimme tyytymään jäätelötuuttiin, joka sekään ei maistunut miltään, joten menunkopiointi onnistui siltä osin siis hyvin. Nyt salata mixta oli ohjelmassa sen vuoksi, että olimme päivällä lounaalla keskustassa sauvajyväsen kanssa, emmekä olisi jaksaneet syödä salaattia vahvempaa ruokaa. 

Salata mixta kahdelle

• pieni kourallinen salaatinlehtiä
• 2 kananmunaa
• 100 g erittäin hyvälaatuista tonnikalaa öljyssä (Lidlin lasipurkissa myytävä)
• 1/4 punasipulia
• minikokoinen purkki säilykemaissia
• 5 cm pätkä kurkkua
• 1/4 suuresta pihvitomaatista
• 1 pieni porkkana
• pimentonia

Keitin kananmunat ja jätin ne jäähtymään. Revin mobilesalaatista muutaman lehden ja sommittelin ne salaattikulhon pohjalle ja reunoille. Kokosin salaatin sektoreittain kulhoon; kurkkua ja tomaattia viipaleina, sipulia aivan läpinäkyvän ohuina suikaleina, kananmunat lohkoina, maissi valutettuna, porkkana raastettuna ja tonnikala purkista ongittuna ja suupaloiksi pienittynä. Kananmunalohkojen päälle ripsautin hieman pimentonia, mutta salaattikastiketta en tehnyt. Tonnikalan öljy toimi kastikkeena hyvin. Tämä on todella hyvä salaatti, täyttävä, muttei ähkyä tuova. Siksi siitä niin paljon pidinkin caminolla. 

Jälkiruokana meillä oli kaupasta ostettua tiramisua, mutta tietysti me tuunasimme annoksia mittavasti. Tarjoiluehdotuksessa oli mukana minttua ja meillähän oli sitä mobileyrtistössämme aivan kotoa asti tuotuna. Tuo Pirkan tiramisu ei muuten ole mitenkään pahaa, varsinkaan noin tuunattuna.

Huomisesta tulee varmaan vielä perusteellisempi rimanalitus, sillä olen yksin eikä minulla ole täällä CampaAdrian mobilekeittiössäni muuta espanjalaista kuin pätkä chorizoa ja muuta italialaista kuin salamia ja niitä kumpaakin olemme tässä jo popsineet aika reippaasti. Vähän on pastaakin! Saa ehdottaa, mitä voisin tehdä. Mozzarellaa ei ole, mutta parmesaania on. Pastaakin taitaa löytyä, joku Rummo-pussi on varastoni uumenissa. 

Kaksin aina kaunihimpi

Tänään oli siinä mielessä historiallinen päivä, että yhtä aikaa ajettiin Giro d'Italiaa ja La Vueltaa. Tämä johtuu tietysti koronasta ja siitä, että koko ammattipyöräilyn kalenteri meni uusiksi. Giroa on vielä jäljellä kolmas viikko ja Vuelta alkoi tänään hieman lyhennettynä, sitä tulee olemaan 18 etappia. 

Päivän kaksoishaasteen kuittasin sillä, että kokosin pitkulaiselle tarjottimelle herkkuja niin Italiasta kuin Espanjastakin. Vaikka kuinka vähän koitin laittaa, niin ihan kaikkea emme jaksaneet syödä. 

Italialais-espanjalainen tunkutarjotin

• proschiuttoa ja jamón ibéricoa
• patatas bravas
• aiolia pimentonilla höystettynä
• italialaista salamia ja espanjalaista chorizoa
• manchegoa
• parmesania
• suuri tomaatti sisustettuna minimozzarellapalloilla
• patonkia
• oliiviöljyä
• pippuria
• persiljaa
• italialaista ja espanjalaista olutta

Girossa oli toisen lepopäivän jälkeinen vuorietappi, ilmeisesti lisää koronapotilaita ei ole ilmennyt. Voittajaksi kerkisi Jan Tratnik ja kokonaiskilpailua se yhä vaan johtaa Joāo Almeida. Samaan aikaan ajettiin siis naapurimaassakin ja muutaman kerran Giro-lähetyksen aikana vaihdettiin lennosta Vueltan pariin. Hyvin Peter Selinillä kapasiteetti riitti vaihtaa kisasta toiseen. 

Kun Girossa ehdittiin maaliin, oli Vueltaa hieman vielä jäljellä. Siinä kisassa aloitettiin täydellä vauhdilla, ei millään verryttelyllä. Primoz Roglic otti johtopaikan ja ajaa huomenna johtajan punaisessa paidassa. Chris Froomella ei mennyt ihan parhaiten, hän jäi heti noin 11 minuuttia kärjestä. Näin kauan piti mennä, että aloin tuntea myötätuntoa häntä kohtaan, nyt vähän nolottaa. Saa nähdä mitenkä saan tämän tuplaruokahaasteen sinniteltyä, en ainakaan heti luovuta. En nyt löytänyt mitään sopivaa pyöraiheista kuvaa, mutta kukkiahan voi aina katsoa, eikö voikin?

Antipastivalikoima kolmelle

Tänään aurinko paistoi aamusta alkaen ja söimme iltapalaa omalla terassilla auringon painuttua naapurin puiden taakse. Yksi hyttynenkin lenteli lähettyvillä, mutta ei se haitannut. Päivän italilainen syömäpuoli oli tunkutarjotin, antipastivalikoima kolmelle ja siinä olikin kaikenlaista herkkua.

Antipasti kolmelle

• nektariineja ja persikkaa lohkoina
• mansikoita ja vadelmia
• rypäleitä
• appelsiinia
• grissini-leipätikkuja
• ciabattaa
• buffalomozzarellaa
• erilaisia kovia juustoja 3-4 erilaista palaa (viskicheddaria, mancegoa, jotain italialaista juustoa, en muista nimeä)
• sinihomejuustoa
• yrttituorejuustoa
• bresaolaa
• salamia

Asettelin kaikki mielestäni aika nätisti isolle ovaalin muotoiselle tarjottimelle ja istuimme ulos kaikessa rauhassa syömään. Vaikka juustoja oli vain hieman tulitikkuaskia isommat palat ja hedelmiä ja marjojakin hyvin maltillisesti, tämä määrä riitti oikein hyvin kolmelle.

Giro d'Italian kahdeksas etappi tuli silmäiltyä hieman ylimalkaisesti, sillä ulkona oli niin paljon kivempi istua kuin television äärellä. Voittajaksi ylsi iloisen näköinen aussi, Caleb Ewan ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen toissapäivänä pinkin paidan itselleen hommannut Valerio Conti. Huomenna on vuorossa ensimmäistä lepopäivää edeltävä yhdeksäs etappi, henkilökohtainen aika-ajo. Se on jo toinen tässä kisassa ja kolmaskin vielä tulee aivan viimeisenä etappina. Minä en siitä tykkää ollenkaan, mutta minulta ei varsinaisesti ole kysytty asiasta mitään. 

Italialainen lihamureke

Kevään klassikot ovat alkaneet, tänään ajettiin Milano-San Remo, La Primavera. Olemme kyllä katsoneet jo aikaisempiakin kisoja, Paris-Nizzaa ja Tirreno-Adriaticoa, mutta en ole ehtinyt kokkailla mitään aiheeseen sopivaa. Tänään aikaa oli ja söimme mukavaa lihamureketta, jossa oli Italiaan vivahtavia ainesosia. Otin ohjeen täältä ja muuntelin sitä hieman. Tein murekkeen annoskoossa ja käytin täytteeksi keitettyjen kananmunien sijaan viiriäisenmunia.

Pienet italialaiset lihamurekkeet

• 400 g naudan jauhelihaa
• palanen kuivaa vaaleaa leipää
• loraus  maitoa
• 1 kananmuna
• ruohosipulia
• 5 cm pätkä ohutta italialaista salamia
• palanen pecorinoa
• 1 dl emmental-raastetta
• suolaa ja pippuria
• voita vuokien voiteluun
• 10 viiriäisen munaa

Keitin viiriäisenmunat ja kuorin ne. Vähimmällä hermojenmenolla pääsee, kun kuorii pikkuiset ohutkuoriset munat veden alla kulhossa, pienet kuorenpalat eivät tartu sormiin. 

Laitoin kuoritut munat talouspaperiarkin päälle kuivahtamaan. Murustelin leipäpalan (pari päivää vanhan ciabattan viipale) kulhoon ja kaadoin päälle lorauksen maitoa. Sekoittelin ja jätin leivän kostumaan maidosta. Silppusin ruohosipulin. Rikoin kananmunan kulhoon ja lisäsin sinne jauhelihan, ruohosipulin, suolaa ja pippuria ja pieniksi kuutioiksi leikatut pecorinon ja salamin, sekä emmentalraasteen. Puristin maitoa pois kostuneesta leivästä ja lisäsin leipämuhjun kulhoon. Sekoitin kaikki ainakset tasaiseksi taikinaksi. Paistoin pienen koepalan ja lisäsin suolaa ja pippuria. 

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin minikokoiset leipävuokani, noin 1,5 dl vetoiset voinokareella. Taputtelin vuokien pohjalle kerroksen mureketaikinaa ja asettelin päälle kaksi viiriäisenmunaa/vuoka. Jaoin lopun taikinan vuokiin viiriäisenmunien päälle ja tasoittelin pinnat tasaisiksi. 

Laitoin minivuoat uuniin pellille leivinpaperin päälle siltä varalta, että taikina jotenkin pursuisi ylitse. Paistoin minimurekkeita noin 20 minuuttia ja mittaisin sisälämmön. Se oli jo 68 astetta, joka oli tavoitteenakin.

Tarjosin lisäkkeenä orzo-pastaa ja pienistä kumatotomaateista keittämääni marinara-kastiketta, sekä veriappelsiini-mozzarellasalaattia.

Kauniissa säässä keväisessä Italiassa ajetun La Primaveran voittajaksi itsensä ajoi ranskalainen Julian Alaphilippe. Toivoin Peter Saganin voittoa, mutta sitä ei siis tullut, viimeiset sadat metrit menivät ihme kiemurteluksi Peterillä, eikä hän sitten saanut enää kiriä käyntiin. Tämän vuoden suosikkeja en muuten ole vielä ehtinyt ajatella, mutten pistäisi pahakseni, jos Simon Yatesilla olisi oikein hyvä kausi. 

Perunalohkotaivas

Näin muutama päivä sitten Hannelen instassa kuvan perunalohkoista kaikilla herkuilla ja aloin välittömästi hinkua sellaista lounaaksi itselleni. Tänään aamulla postaus oli luettavissa, vaikka olin jo valmis pelkän kuvan perusteella apinoimaan ruokaa. Äsken söin lounaani ja se oli kyllä parasta aikoihin mitä on ollut CampaKeittiön lautasella! Hannele oli inspiroitunut Hannan postauksesta ja hän puolestaan oli ottanut ohjeen Anu Braskin kirjasta Vegaanimättöä. On hauskaa, miten ideat ja ohjeet kiertävät ja jokainen hieman muuntaa ohjetta omiin tarpeisiinsa. Vaikka kaipaan kovasti TOP100 ruokablogit-sivustoa, onneksi sentään tuttujen blogaanien postaukset vielä löytää. Uusiin blogeihin ei niin hyvin tunnu löytävän. Oletteko huomanneet samaa?

Minä en tehnyt tätä ruokaa vegaanisena, sillä minulla oli virolaista kestomakkaraa, jota olen napsinut ohuina viipaleina suolanhimoihin. Nyt makkaraa oli jäljellä enää pieni pätkä ja tahdoin sitä mukaan perunataivaaseeni. 

Perunataivas kaikilla herkuilla yhdelle

• oliiviöljyä
• 3-4 pienehköä perunaa
• 1 punasipuli
• pieni pätkä kestomakkaraa (salamityyppistä)
• suolaa ja pippuria
• 1 avokado
• 1 suuri tomaatti
• 1 lime
• tuoretta korianteria
• parmesaania

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja pesin perunat. Leikkasin ne pieniksi veneiksi, samoin kuoritun punasipulin. Makkaran leikkasin noin puolen sentin viipaleisiin ja ne puolikuiksi. Sekoitin perunoihin ja sipuleihin hieman oliiviöljyä ja ripottelin päälle suolaa ja pippuria uunivuoassa. Toiseen päähän nostin makkarapuolikuut, niille varoin laittamasta suolaa ja öljyäkin. Paistoin perunoita ja muita hökeitä noin 30 minuuttia. Siinä ajassa perunat saivat rapeutta ja mukavasti väriä, sipuli paahtui pehmeäksi ja makkara rapsakaksi. 

Paistamisen aikana leikkasin tomaatin ohuehkoiksi suikaleiksi ja avokadon viipaleiksi. Limen leikkelin lohkoihin. Otin melkein kaikki loput korianterit ikkunalla olevasti kotoisasta kosteikosta. Pitää muistaa ostaa uusi ruukku, korianteri on nyt suosikkiyrttini timjamin rinnalla. 

Kun perunat olivat valmiit, sommittelin niitä lautaselle sipulin, rapeitten makkarapalojen, tomaattilohkojen ja avokadon kanssa. Päälle pyöräytin hieman pippuria, etenkin avokadolle ja lopuksi vielä korianteria ja limelohkoja. Hannele ja Hanna tekivät omiin versiohinsa juustokastiketta, mutta minulla ei ollut oikein sopivia aineksia siihen, joten raastoin vain pinnalle melkein läpinäkyvän ohuita parmesaanikiharoita. Ai, että oli hyvää! Pystyin säästämään hieman itselleni yövuoroevääksi. 

Tänään on hyvä päivä, eikä edes siivoaminen ole sitä pilannut. 

Kun oikeasti ei tarvisi yhtään lisää ruokaa – juustotarjotin

Eilen vietimme työpaikan perinteisiä pikkujouluja. Niistä puuttui yksi tärkeä asia, nimittäin Joulupukki. Hän oli tällä kertaa out of office, täysin tavoittamattomissa, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää näin huippusesongin jälkeen. Lahjat hän onneksi oli toimittanut perille ja osaammehan me itsekin lahjat jakaa. Jälleen kerran moni sai jotain sellaista, mitä todellakaan ei tiennyt tarvitsevansa. 

Jos pukki puuttuikin, niin ruokaa ei puuttunut. Olimme jo päivällä työpainotteisen virallisen osuuden puolivälissä syöneet ravitsevia ja terveellisiä pizzoja ja kebap-annoksia. Pulkkamäen hurjien käänteiden päätteeksi söimme kodassa grillattuja makkaroita, jotka toisesta päästään olivat mustamakkaroita (ei vaikuttanut menekkiin) ja Jekkutytön kotona söimme vielä lisää. Tarjolla oli lämpimiä piirakoita, salaatteja ja minun aamulla sommittelemani tunkutarjotin juustoista ja leikkeleistä. Kun me lähdimme kotiin puolilta öin, jäi keittiöön vielä puolimetrinen pino hodarisämpylöitä tykötarpeineen, mutta arvelen nekin tulleet syödyksi. 

Juustotarjottimelle latasin pääasiassa viime viikolla Virosta tuomiamme herkkuja. Oli sillä myös Lidlin tuotteita ja omista kaapeista kerättyjä lisukkeita. Otin suurimman metallisen ovaalitarjottimeni ja sille tuli seuraavaa:

Tunkutarjotin juustoista ja leikkeleistä monelle muutenkin jo mahansa täyteen ahtaneelle

• 1 kolmion mallinen pala sinihomejuustoa (Lidlistä)
• pieni kiekko camembertiä
• pieni kiekko brietä
• palanen goudaa
• palanen comtéa
• 1 virolainen kestomakkara (salamityyppinen) 
• 1 paketti serranonkinkkua
• 1 paketti parmankinkkua
• 2 viikunaa
• joku hilloke, en muista mikä se olikaan
• vaaleita rypäleitä
• tummin rypäleitä
• keksejä

Muutoin tässä ei ollut isompaa vaivaa kuin aukoa paketteja ja leikata kestomakkara viipaleiksi ja rypäleet pikkutertuiksi. Myös isot kinkkuviipaleet leikkasin pienemmiksi paloiksi, että riittää useammalle ja puikin juustojen pieleen pieniä juustoveitsiä. Käärin tarjottimen leveää sellofaaniin ja pidin sen viileässä kotoa lähtöön asti. Kyläpaikassa nostin tarjottimen heti saavuttuamme pöydälle, että juustot ehtivät lämmetä. Siihen nähden, miten paljon ruokaa oli tarjolla, juustotarjotin oli huomattavasti huvennut silloin, kun lähdimme kotiin. Joku voimakkaampi kova juusto olisi ollut paikallaan. Mustaleima olisi kyllä sopinut hyvin tähän settiin. Keksit eivät  mahtuneet tarjottimelle, ne olivat tarjolla erikseen. 

Nyt on taas pikkujoulut juhlittu, en muista enää ovatko nämä vuotuiset iloittelumme todella ennenaikaiset vai pikkuisen myöhässä, muttei sillä ole suurta väliä. Tärkeintä on olla iloinen ja viettää aikaa yhdessä, sitten se arkikin siellä töissä sujuu taas mukavasti pitkän aikaan. Ai niin, meillä oli myös erittäin pieni juhlija mukana, juuri kuukauden täyttänyt ja hän viihtyi mainiosti äidin työkavereiden syleissä nukkumassa sen aikaa, kun äiti kävi moikkaamassa meitä. Aah sitä vauvantuoksua! Saattoi aiheuttaa nuoremmissa kollegoissa pientä tartuntaa.

Seuraavassa postauksessa jatkuu taas Viron kartanokierros ja tiedossa on vielä myös kolme ravintolapostausta samalta matkalta.

Jo on aikoihin eletty

Kuten olen kertonut toisen blogini CampaCaminon puolella, sai pitkä kävelyretkeni aikaan sen, että olen päättänyt olla muille ihmisille more Humble And Kind. Tänään se ilmenee niin, että Kammenpyörittäjä saa syödä ulkojuustoja sisätiloissa. Yleensä sellaista ei tapahdu kuin kovimmilla pakkasilla. Oikein voin tuntea kuinka sädekehä leijuu pääni yläpuolella ja hieman sekoittaa uutta kampaustani, casuaalia sykeröä päälaella, jonka saan laitettua ilman, että silmät ovat viirussa. 

Päivän Italia-panostus keittiön puolella tarkoittaa runsasta antipasti-tarjotinta vain meille kahdelle, kunhan työvuoro päättyy Kammenpyörittäjältäkin. Koska olemme aikuisia, eikä tarvitse ruokkia ketään muuta, en tee ns. oikeaa ruokaa lainkaan, vaan vieläpä istumme television ääreen, otamme lasilliset viiniä ja antipastit eteemme lattialle ja pidämme picknicin matolla, kuten talvella joulun aikaan usein teimme. Silloin olikin pimeää, mutta nyt on ihanin kevät!

Keräsin tarjottimelle kunnon palasen gorgonzolaa (eikä se edes haise kauhean pahalle), pienen palan pecorinoa, jotain kovaa italialaista juustoa, jonka nimen jo unohdin ja buffalomozzarellapallon. Lihapuolta edustaa salami ja parmankinkku. Sivustoille keräsin tomaatteja ja juustojen väliin estämään niitä riitelemästä oliiveja. Keskelle laitoin vielä keon vadelmia. Niille aion ripotella hieman balsamicoa ja mozzarellalle oliiviöljyä, kunhan picnicin aika koittaa. Muutama lehti basilikaa ja patonki paloiksi, niin eiköhän sillä nälkä siirry seuraavaan syömiseen?

Giro d'Italian viides etappi on koko kilpailun pisin ja sitä pääsemme katsomaan tallenteelta. Eilen pinkki paita lähti Marcel Kitteliltä, mutta se nyt oli ihan odotettavissa, sillä hän ei ole mäkimies ja etapin lopulla oli varsinainen tapponousu. Koitan olla kurkkimatta Giron sivuilta, etten vain vielä näe, kuka tänään voittaa ja kuka johtaa kilpailua.

EDIT: Vielä ehtii mukaan Campasimpukan 5-vuotissynttäriarvontaan jättämällä kommentin tänne.

Varasuunnitelmatapakset

Tänään espanjalainen jälkiruokani, appelsiiniflan meni aivan totaalisesti pilalle, se lötkähti vuoasta suorastaan vastenmielisen kokkareisena massana lautaselle ja päätyi samantien hävikkiin. Luulen, etten tänä vuonna kokeile flania uudelleen. Olen jokseenkin harmistunut. 

Varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa, joten sommittelin pieniä suupaloja Espanja-hengessä ja espanjalaisin raaka-ainein ja kuittaan niillä päivän haasteosuuden. 

Siivutin kurkkua mandoliinilla niin ohuiksi pitkiksi suikaleiksi kuin mahdollista, ohuemmatkin olisivat voineet olla. Pilkoin hunajamelonia kuutioiksi ja siivutin hyvää salamia. Asetin meloniviipaleelle ilmavan serranonkinkkuviipaleen ja sen päälle kurkkusuikaleen. Tökkäsin tapastikun läpi koko komeuden. Salamisiivut pääsivät melonipalan molemmin puolin ja samanlainen kurkkusuikale ylimmäksi. Avasimme pullon espanjalaista punaviiniä ja päätin unohtaa koko flanin. 

La Vueltan kahdeksas etappi on meneillään, sen profiili onkin jänskän alamäkivoittoinen, mutta lopussa on kaksi pientä terävää nousua. Nyt kun irtiotto on ajettu kiinni, voi kyseeseen tulla massakiri ja Peter Sagan pääsee taas puhumaan hauskaa englantiaan loppuhaastatteluissa. Se on niin metkan kuuloista, että jo sen tähden toivon hänelle menestystä.

Edit: Ei tullut Peter Saganin voittoa, hän joutui johonkin kolariin auton tai moottoripyörän kanssa ja näytti todella kiukkuiselta potkiessaan sinne tänne. Ajopöksyt riekaleina hän kuitenkin pystyi jatkamaan matkaa. Kuullemme pian mitä oikein tapahtui.