Kobe Grande – aina yksi keittiövekotin tarvitaan!

Air fryer, sitä meillä ei vielä ollutkaan, ennen kuin tänään. Ensimmäinen kokeilu oli ihan kohtuullinen. Huomenna kokeilemme uudelleen. Onko air fryerillä joku vakiintunut suomenkielinen nimi? Ilmakärvennin? Kiertoilmakypsennin, sanoo OBH-Nordica. Meidän vekotin on Kobe.

Kanaa ja vihanneksia air fryerillä kahdelle

• 2 broilerin rintafilettä
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• espanjalaista kuivattua tomaattimurua
• 3 porkkanaa (keltainen, oranssi ja violetti)
• 8 ruusukaalia
• 2 perunaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Tilasimme uuden keittiövekottimen maanantaina ja olihan siinä kauhea odottaminen. Tänään saimme laitteen keittiöön ja postista noutamisen aikana olin jo maustanut broilerinfileet ja valmistellut vihannekset. 

Kuivasin broilerinfileet ja öljysin ne kevyesti. Maustoin ne suolalla, pippurilla ja tomaattimurumausteella. Laitoin ne kiertoilmakypsentimen ritilälle 200 asteeseen 18 minuutiksi. Puolivälissä aikaa käänsin fileitten kylkeä. Kun 18 minuuttia oli kulunut, otin fileet lautasille, mittasin sisälämmön toisesta fileestä, se oli 75 astetta. Peittelin fileet peltilautaselle foliolla.

Broilerin kypsyessä kuorin porkkanat ja perunat ja leikkasin ne suikaleiksi ja lohkoiksi. Halkaisin ruusukaalit ja poistin niistä päällimmäiset lehdet. Sekoitin vihanneksiin tilkan öljyä, suolaa ja pippuria.

Kun broilerinfileet olivat kypsät, kaadoin maustetut vihannekset kiertoilmakypsentimen koriin ja lisäsin lämpöä 200 asteeseen ja laitoin aikaa 20 minuuttia. 

Air fryer-laite ei pitänyt mitään ääntä ja taustapuolelta hönki jossain määrin lämmintä ilmaa. Ei mitenkään niin, että pitäisi varoa kuumaa ilmaa tai että laite olisi tulikuuma. Laite myös viileni nopeasti käytön jälkeen ja ritiläkori ja varsinainen peruskori olivat molemmat helppoja puhdistaa.

Kanafileet olivat noin 20 minuuttia foliolla peitettynä kasvisten kypsymisen ajan, joten siihen nähden ne olivat syötäessä aivan kohtuullisen lämpimiä ja mehukkaita. Kasvisten kanssa tilanne oli se, että perunalohkot olivat ihan perfect, porkkanat lähes optimaalisia, ruusukaalipuolikkaiden pintalehdet hieman kärventyivät, mutta sisus oli ok.

Kolmikantaherkku

Tänään kävimme pitkästä aikaa hieman ihmisten ilmoilla, bongasimme seitsemän kirkkoa, mutta ihmisiä emme kohdanneet kuin ruokakaupassa, jossa kävimme reissun lopuksi. Itselleni muistiin, että näkemämme kirkot olivat seuraavat: Uurainen, Multia, 2 x Petäjävesi, Vesala, Keltinmäki ja Kuokkala.

Päivällinen oli taas jääkaapin aarteistoa-osastoa ja sen kanssa salaatin virkaa toimitti kolmikantaherkku. Se oli vähän pakonsanelema juttu, sillä ostimme pari päärynää juuri tänään ja toinen niistä sai hieman kipeää kuljetuksessa. Se oli viisainta syödä heti pois. 

Kolmikantaherkku

• 1 erittäin kypsä päärynä
• 4 viipaletta italialaista ilmakuivattua kinkkua
• 1/2 palaa suolaveteen säilöttyä fetaa
• oliiviöljyä
• pippuria

Tässä ei paljon valmistamista ollut, kuorin päärynän ja leikkasin sen lohkoihin, viipaloin fetapalan ja leikkasin kinkkuviipaleet puolikkaiksi ja asettelin ne päärynän kanssa samalle lautaselle. Päälle hieman oliiviöljyä ja pippuria. Meloni ja kinkku sopivat hyvin yhteen, mutta kyllä tämä päärynäkin sopi todella hyvin ja feta aivan hihkui ilosta, kun pääsi niiden kanssa samalle lautaselle.

Hunajapaahdetut uunijuurekset

Meillä on nyt syöty aika paljon sellaisia ruokia, joita vuotuisista ruokahaasteista jäi ylitse. Tänään söimme pakastimesta otetut erään italialaisvaikutteisen aterian lihapullat, polpettet. Lisäkkeenä oli hunajapaahdettuja juureksia ja kasviksia. 

Uunijuurekset ja -kasvikset kahdelle

• 2 pientä perunaa
• 1 oranssi porkkana
• 1 keltainen porkkana
• 1 violetti porkkana
• 1 sipuli
• 4 ruusukaalia
• 4 kirsikkatomaattia
• 1 pieni oranssi suippopaprika
• 1 pieni punainen suippopaprika
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• 2 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• 1 oksa rosmariinia
• muutama oksa timjamia

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori porkkanat ja halkaise ne pitkittäin. Halkaise myös perunat ja kuorittu sipuli ja ruusukaalit ja leikkaa nekin puoliksi, sipuli neljään osaan. Leikkaa paprikat puoliksi ja poista siemenet. 

Sekoita oliiviöljy, hunaja, sitruunamehu, suola ja pippuri tasaiseksi marinadiksi. Asettele kaikki juurekset ja kasvikset vuokaan, kaada marinadi päälle ja kääntele niitä käsin tai lusikalla niin, että kaikki saavat marinadikylvyn. Asettele pinnalle tuoreet yrtit. Paahda koko hösseliä uunissa noin 40 minuuttia, kunnes kaikki on kypsää. 

Lisäksi olevat polpettet olivat meillä pienessä vuoassa foliolla peitettynä uunissa saman aikaa kuin paahtokasviksetkin. Olipa hyvä edullinen tähdenlentoateria, katsoimme samalla jännittävää snooker-ottelua Judd Trumpin ja Ronnie O'Sullivanin kesken. 

Paahdettu lihapullakeitto

Hyvin monta vuotta sitten ystäväni kertoi, miten hän tekee jauhelihakeiton tai ylipäätään jonkun lihakeiton, jos hänellä on kunnolla aikaa. Hän paahtaa. Ei tietenkään lientä, mutta kaikki muut ainekset hän kertoi paahtavansa ensin. Kyllähän minäkin olen jauhelihan ensin paistanut, tai jos olen tehnyt lihakeiton kokolihasta, olen paistanut pannulla lihapaloja ainakin hetkisen. Tänään tein #kunontuotaaikaa sitten oikein viimeisen päälle paahdetun keiton. 

Paahdettu lihapullakeitto

• 1 punasipuli
• 1 valkosipulinkynsi
• oliiviöljyä
• 400 g naudan paistijauhelihaa (10 % rasvaa)
• 1 kananmuna
• 1 rkl tomaattipyrettä
• suolaa ja pippuria
• chilihiutaleita
• 1 rkl voita
• 2 porkkanaa
• 2 pientä naurista
• 6 pientä perunaa
• 1 dl erittäin vahvaa porolientä, joltain käristykseltä jäänyttä
• kourallinen pakasteherneitä
• vettä

Aloitin silppuamalla sipulin ja valkosipulin. Mysittelin ne pannulla oliiviöljyssä ja kaavin laiskistuneet sipulit kulhoon jäähtymään. Odotellessani kuorin nauriit, porkkanat ja perunat ja leikkasin ne kuutioiksi. Paahdoin kutakin laatua pannulla oliiviöljyssä muutamia minuutteja, kunnes kaikkien kuutioiden kyljissä oli väriä. Kaadoin kaikki palat kattilaan, jossa oli pohjalla sulamassa oleva kalikka poronkäristyslientä. Olin ottanut sen talteen joltain herkkuaterialta ja tähän se sopi todella hyvin.

Kun sipulisilppu oli jäähtynyt, lisäsin kulhoon jauhelihan, kananmunan, chilihiutaleita (maltillisesti, olen chilinyyserö), suolaa, pippuria ja tomaattipyrettä. Sekoitin seoksen tasaiseksi taikinaksi ja paistoin siitä pannulla pienen koepalan, makua oli melkein tarpeeksi, lisäsin vähän pippuria. Pyörittelin taikinan pieniksi lihapulliksi ja paistoin ne pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa, en ihan kypsiksi, mutta kauniin värisiksi. Kumosin ne varovasti kattilaan, etteivät ne hajoaisi. Lisäsin vielä kattilaan pakasteherneitä ja kiehuvaa vettä sen verran, että ainekset melkein peittyivät. Annoin keiton kiehua miedolla porinalla noin puoli tuntia. Maistelin, ihan vähän suolaa piti vielä laittaa ja pinnalle tuoretta persiljaa. 

Söimme keittoa aamulla paistamani Minna C-leivän kanssa, nyt oli kolmas kerta, kun käytin sauvajyväseltä saamaani juurta. En ole kasvattanut juurta liian suureksi ja olen malttanut lisätä taikinaan jauhoja varovaisesti. Kuori on hyvän rapea, sisällä on mukavasti reikiä ja makua on melkoisesti. Jos tämä tästä vielä paranee, alan olla oikein tyytyväinen. Leipominen noin kerran viikossa, ehkä 10 päivän välein voisi olla meille hyvä tahti. Yksi suurehko leipä kerrallaan ja toisena päivänä paistamisesta koko leivän jäljellä olevan osan voisi pakastaa viipaleina ja ottaa sitten sieltä paahtimen kautta. 

Ja mitä siihen paahtamiseen tulee, se tuntui kyllä tuovan keittoon lisää makua! Kiitos Jaanalle neuvostasi <3

Poroliemi

Emme muista enää kuinka kauan olemme keitelleet liemiä, mutta sen muistan, ettei idea ollut apunperin minun, vaan Antin noin 15 vuotta sitten. Meillä oli jotain luista ruokaa ja aterian päätteeksi hän tuumi, että mitä jos keittäisimme näistä luista lientä. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta, meillä on ollut aina liemiä pakastimessa, tai joskus pelkkiä luita odottamassa vähän lisää luita, että on keitettäväksi asti. Useimmiten meillä on ollut lammaslientä, joskus harvoin porolientä. Linnuista liemiksi ovat päätyneet broilerien ja pari kertaa kalkkunan luut. Kalaliemiä en usein keitä, kerran tein erittäin hyvää hummerilientä ja tärväsin sen sitten johonkin liharuokaan, tai kasviskeittoon, josta emme päässeet selville miksi se maistuu eriltä kuin pitäisi. Syy löytyi sitten siitä, ettei rasiaa oltu merkitty kunnolla (lue:ollenkaan) ja hyvä herkkuliemi meni omasta edestään. 

Tällä viikolla saimme työkaverin kautta poronluita, hän oli jo keittänyt itselleen tarpeeksi lientä ja iso pussillinen luita oli vielä jäljellä. Vielä kuin saimme pussin kotiovelle toimitettuna, niin mikäpä siinä oli aloitella aamulla liemenkeittoa. Muistin vastikään ollutta sauvajyväsen liemipostausta, jossa hän paahtoi hirven luita nuotiolla. Nuotiota en alkanut kuitenkaan viritellä, vaan hoidin paahtamisen uunissa, vaikutus lopputulokseen oli kyllä huomattavan hyvä.

Poroliemi

• noin 5 kg poronluita, melko pieninä paloina
• 5 dl punaviiniä
• 6 suurta porkkanaa
• 6 sipulia
• 1 monikyntinen valkosipuli
• mustapippureita
• rosepippureita
• rosmariinia
• timjamia
• laakerinlehtiä
• vettä

Kuumensin uunin 225 asteeseen kiertoilmalla ja levitin luut kahdelle uunipellille. Laitoin pellit uuniin ja paahdoin luita noin 45 minuuttia aivan siihen pisteeseen, että ne olivat lähellä kärähtää. Tällä välin leikkasin porkkanat muutamaan palaan ja jaoin valkosipulin noin kahteen samankokoiseen osaan. Antti haki pihan kulatungista mitä yrttejä siellä nyt vielä oli. 

Otin esille talouden kaksi suurinta kattilaa, 10 litran ja 8 litran vetoiset. Laitoin niiden pohjalle porkkanapalat, sipulit, valkosipulinkynnet ja kumpaankin pienen kourallisen mustapippureita ja vähän rosepippuria ja muutaman laakerinlehden. Pienempään kattilaan kaadoin pari desiä viiniä ja suurempaan  kolmisen. 

Kun luut olivat sopivasti paahtuneet lapioin ne kattiloihin, suurempaan noin 3/5 ja pienempään loput. Kaadoin kumpaankin kattilaan vettä niin paljon, että luut peittyivät täpärästi. Ripottelin yrtit kattiloihin, ei tarvita mitään lehtien riipimistä sen enempää kuin sipuleitten kuorimisia. Liemi siivilöitäisiin, niin kaikki sattumat jäisivät pois valmiista liemestä. 

HUOM! En koskaan laita liemiin erikseen suolaa. Joskus jos keitän lientä luista, jotka ovat olleet jossain kokonaisessa ruoassa, on luissakin ja roippeissa tietysti suolaa, se pitää ottaa huomioon liemiä käytettäessä. 

Liemet kiehuivat miedolla porinalla koko päivän. Sillä aikaa me leikimme, jo toista päivää. Meillä on nimittäin ollut Playmobil-projekti. Antti toi kaikki Playmobileja sisältävät laatikot sisälle varastosta, jossa ne ovat olleet noin 15 vuotta kohta. Meidän oli tarkoitus koota sopiva setti pienelle sukulaislapselle, mutta sen lisäksi uppouduimme järjestämään lelut paremmin, nyt ne mahtuvat paria laatikkoa vähempään määrään laatikoita. 

Huomasimme poikiemme vuosien takaisista leikeistä muutamia seikkoja. He olivat poistaneet melkein kaikilta lelumiehiltä niillä olleet parrat ja lisänneet niitä useille lelunaisille. Kysyin eilen, että miksi he niin tekivät ja nuorempi poika muisteli, että siksi, koska se oli humoristista. Kieltämättä se olikin. Monilla hahmoilla oli erilaiset varusteet kuin millaisilla ne olivat varustettuja alunperin. Moni hahmo oli hupaisan hauska nyt, suosikkini oli pienikokoinen piru, jolla oli vaahtosammutin kädessään. Nyt urakka alkaa olla lopuillaan ja leikki loppukoon, laatikot palatkoon varastoon siltä varalta, että lähileikkijöitä jonain päivänä olisi. 

Palataanpa sitten liemitoimiin. Illalla kauhoin luut, juurekset ja muut hökeet suureen siivilään ja keräsin liemen suureen kulhoon. Nyt kaikki liemi mahtui suurempaan kattiloista, kun kaikki kiinteä oli poimittu pois. Laitoin kattilan kylmään yön ylitse. Seuraavana aamuna otin kattilan taas käsittelyyn. Liemen pinnalle oli noussut rasvaa parin millin paksuinen kerros. Rikoin sen varovasti ja nostin palat lastalla pois. Rasva päätyi kompostiin, kuten luut ja muut liemen kiinteät osat. 

Koska pakastimet ovat meillä aika täynnä, keitin lientä vielä kokoon. Sitä oli alussa noin 7 litraa ja keitin pari litraa pois antamalla liemen kiehua kohtalaisella poreella pari tuntia. Kylläpä oli jo aikamoisen intensiivinen maku ja tuoksu liemessä. Jätin sen jäähtymään vähäksi aikaa, että sen voisi purkittaa. Merkitsimme kerrankin purkit kunnolla humppaporo-teipillä. Nyt en luule lientä hummeriliemeksi, enkä muuksikaan. 

Poikkeusvuoden Beaujolais Nouveau

Tänä vuonna minun ei tarvitse odottaa vapaapäivää tai yövuorojen loppumista, vaan voin maistaa heti varsinaisena päivänä uuden sadon viiniä. En edelleenkään ala niitä arvostella, koska en osaa, mutta pienellä ensimaistamisella tykkään taas enemmän tuosta edullisemmasta, juuri alle kympin maksavasta. Emme teekään tänään ruokaa, vaan sommittelemme illempana vähän juustoja viinin kaveriksi, juustolaatikko pursuaa liiaksi ja sitä pitää vajentaa. 

Mansikkajuustokakku piparipohjalla

Saimme monta vuotta sitten todella kivaa jälkiruokaviiniä luimupupulassa, yritimme hankkia sitä heti, mutta vasta nyt onnistuimme saamaan sitä tilaustuotteena lähimpään Alkoon. Viini tarvitsi ehdottomasti jotain kevyttä syötävää ja sen vuoksi tein sille kumppaniksi juustokakkua. Minähän en yleensä teen juustokakkuja, enkä niistä paljon perusta, mutta nyt toistin pienin muutoksin tämän vuoden 2017 postauksen kakun. Tämä kakku riittää hyvin 4-6 hengelle.

Pienenpuoleinen mansikkajuustokakku

• 100 g piparkakkuja
• 2 rkl sulatettua voita
• 1 rasia Philadelphia-tuorejuustoa
• 3 rkl tomusokeria
• 1 dl mansikkapyrettä
• 1,5 dl kuohukermaa
• 2 rkl appelsiinilikööriä
• 1/3 liivatelehtiarkista 
• tilkka kylmää vettä liivatteen kastelemiseen
• tilkka kuumaa vettä liivatteen liottamiseen 

Muserra piparkakut paksussa pussissa aivan muruiksi, sekoita niihin sulatettu voi. Painele voinen piparkakkumuru irtopohjavuoan pohjalle. Minä käytin samaa Lékuén vuokaa, jossa on keraaminen pohja ja kahdesta puolikkaasta muodostuva silikonireunus, vuoan halkaisija on noin 18 cm. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Laita liivatearkin pala kylmään veteen noin 10 minuutiksi, purista siitä vettä vähemmäksi ja liota se tilkkaan kuumaa vettä. Blenderöi pakastemansikat pyreeksi. Vatkaa tuorejuustoa yleiskoneen kulhossa tomusokerin kanssa sen verran, että juusto notkistuu. Lisää mukaan mansikkapyre, likööri, kerma ja kuumaan veteen liotettu liivate. Vatkaa sen aikaa, että seos tanakoituu, ei mitenkään yltiötönköksi, vaan sen verran, että massaan muodostuu huippuja, kun nostat vatkaimen massasta. 

Levitä täyte vuokaan jähmettyneen pohjan päälle, tasoittele sileäksi ja laita vuoka peitettynä jääkaappiin asettumaan ainakin 4-6 tunniksi, ei haittaa jos menee 12 tuntiakin. 

Kun on aika tarjota kakkua, irrota vuoan reunukset, tasoittele reunat veitsellä, mikäli täyte hieman sitä vaatii. Leikkaa palanen terävällä veitsellä ja tarjoa mansikkapyreen kanssa. Meillä oli myös sitä ihanaa matala-alkoholista pirskahtelevaa punaista jälkiruokaviiniä, se on taivaallista ja heti muistimme, että oikealta maistuu, vaikka edelliskerrasta on varmaan ainakin 5 vuotta. 

Tartiflette reblochon-juustolla

Kun meillä oli kesällä Tour de Francen aikaan ranskalainen ruokahaaste, halusin tehdä perunavuokaa, jonka nimi on tartiflette. Homma tyssäsi siihen, ettei siinä oleellista reblochon-juustoa löytynyt mistään. Siis Jyväskylästä. Sittemmin kuulin, että Lidlin valikoimissa on toisinaan sitä, etenkin  niissä myyntipisteissä, joissa on erityinen juustohylly eurooppalaisille juustoille. Nyt sattumalta kuitenkin löysin reblochonia Muuramen Lidlistä ja luonnollisesti heti ostin sitä pienen palan. Tänään kävimme vielä Laukaan Lidlissä ja sielläkin oli erikoisjuustohylly (kotiseutumatkailua parhaimmillaan, kirkkoja ja Lidlejä, idean saa varastaa!), ostin toisen palan tätä vaikeasti saatavaa juustoa ja päivällissuunnitelmat olivat selkeät. Ohjeen aihion otin täältä ja myöhemmin huomasin Nannan tehneen tätä ruokaa myös vuoden 2016  postauksessa. 

Tartiflette kahdelle

• 7 keskikokoista perunaa
• 2 punasipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 100 g savupekonia
• timjamia
• 1,5  dl kuivaa valkoviiniä
• 250 g reblochon-juustoa 
• 3 rkl ranskankermaa
• pippuria
• nokare voita vuoan voiteluun

Höyrytä kuoritut perunat kypsiksi ja nosta ne lautaselle jäähtymään. Odotellessa voitele vuoka voilla, minä käytin keskikokoista espanjalaista lasitettua savivuokaa. Leikkaa reblochon paloihin niin, että ensin halkaiset sen pitkittäin pehmeää juustoa pitkin ja sitten paloiksi, tarkoitus on laittaa juusto kuori päällepäin vuokaan. Leikkaa sipuli suikaleiksi, samoin pekoni ja valkosipuli, riivi paljon tuoretta timjamia. Laita ne kaikki pannulle ja nosta kuumuutta pannun alla pikkuhiljaa, paistele aineksia, kunnes pekoni on rapeaa ja sipuli mysiytynyttä. Kaada puolet viinistä pannulle ja anna sen redusoitua puoleen. 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa kypsät perunat viipaleiksi ja kaada ne pannulle sipuleitten ja pekonin seuraan, sekoittele hellävaraisesti, etteivät perunat hajoa. Kaada puolet seoksesta vuokaan ja asettele puolet juustopaloista perunoiden päälle niin, että juuston kuori tulee päällepäin. Lisää loput perunat hökeineen ja levittele ne tasaisesti vuokaan. Lusikoi päälle ranskankermaa muutama lusikallinen ja levittele sitäkin. Asettele päälle loput reblochon-palat kuori päälle päin. Lurittele loput viinistä vuokaan. Kierrä pinnalle pippuria myllystä. Pekonin ja juuston takia tämä ei tarvitse lisäsuolaa. 

Paista juustoperunavuokaa noin 35-45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jätä hetkeksi jäähtymään ja asettumaan, ettei kieli pala, kovin pahasti ainakaan. Olin hieman epäluuloinen ruoan suhteen ja lupasin, ettei Antin tarvitse syödä, ellei hän pidä tästä, mutta niin me söimme kaiken viimeistä murua myöten. Ihme ja kumma, juustoperunavuoka ei ollut ollenkaan ylirasvaista, eikä suolaista. Aterialla meillä oli myös grillatut tomaattibasilikamakkarat ja persimon-fetasalaattia.

Minna C

Olen kokeillut juurileipomista muutama vuosi sitten, mutta lannistuin siinä hommassa aika pian. Ensimmäinen juureni oli nimeltään Juurakon Hulda ja viime viikolla  ilokseni kuulin, että sen tytär on edelleen elossa ja viikottain taikinassa. Hulda oli nimittäin juurihoidossa kesäkuussa 2017 luimupupulassa ja siellä juuren ylläpitäminen oli paremmin hanskassa kuin CampaKeittiössä. 

Nyt sain pari viikkoa sitten uuden juuren ystävältäni sauvajyväseltä ja koska hän on Minna Canth-fani, nimesin juuren Minna C:ksi. Se on pieni sievä hapanjuuri, jota olen kokeillut nyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli sellainen 40 %:nen onnistuminen, tämä toinen lähentelee jo ehkä 70 %:a. 

Sauvajyvänen teki hyvän, informatiivisen postauksen siitä, miten hän leipoo vaaleaa hapanjuurileipää ja minä seurasin ohjetta, etenkin tällä toiselle kerralla niin tarkasti kuin osasin. Leivän valmistumiseen aikeeseen ryhtymistä valmiiseen leipään menee noin puolitoista vuorokautta. Minä tein tällä toisella kerralla yhden leivän, sillä emme ehdi syödä kovin hyvin kahta leipää, ainemäärät ovat sen mukaan, mitä tällä kerralla laitoin. 

Vaalea hapanjuurileipä Minna C:stä

1. päivän iltana tehdään esitaikina ja ruokitaan juuri

• 40 g vaaleaa hapanjuurta (purkissa on valmiina noin 100 g juurta)
• 80 g vettä 
• 80 g vehnäjauhoja
• ruokkimiseen saman verran vettä ja vehnäjauhoja, niin että purkissa on taas noin 100 g juurta

Kulhossa sekoitetaan juuri, vesi ja vehnäjauho ja se jätetään huoneenlämpöön yön yli tekeytymään. Purkkiin jäänyt loppujuuri ruokitaan vehnäjauhoilla ja vedellä, sekoitetaan, laitetaan kansi löyhästi kiinni ja purkki jääkaappiin. 

2. päivä taikina valmistetaan loppuun, esitaitellaan, esimuotoillaan, muotoillaan ja laitetaan korissa viileään yöksi

• esitaikina (se edellisiltana tehty velli, joka on yön aikana alkanut hieman kuplia)
• 400 g vettä
• 12 g suolaa
• noin 600 g jauhoja (joista rouheita, tai hiutaleita noin 50-100 g ja loput vehnäjauhoja)

Esitaikinaan sekoitetaan vesi ja suola ja sitten ensin rouheet tai hiutaleet ja sitten jauhoja vähitellen, että tulee melko tarttuva velli ja lopulta tahmeahko taikina. Ensimmäisellä kerralla hulautin kaikki jauhot kerralla mukaan, mutta siitä tuli ihan liian tiivis taikinamöykky. Tämän tahmean taikinan alun annetaan levätä kulhossa 60 minuuttia. 

Sitten seuraa esitaittelu, joka tapahtuu kulhossa, kaikkiaan neljä kertaa tunnin välein. Tämä vie siis aikaa ja kannattaa laittaa kello kilahtamaan, ettei homma unohdu, jos tekee jotain mielenkiintoisempaa. Taittelu tarkoittaa sitä, että taikinaa nostetaan vedessä kastelluin käsin neljältä suunnalta keskustaa kohden. Ei vaivata mitenkään hirveästi eikä käännellä, kunhan vain nostellaan. 

Kun tämä on valmista, on vuorossa esimuotoilu. Se tehdään leivinlaudalla ja tapahtuu (jos osaa, minä en kovin hyvin vielä) niin, että taikina kumotaan leivinlaudalle ja käsiin otetaan hieman jauhoa. Leipurin lastalla taikinaa kiepautetaan noin neljännes ympäri, ikäänkuin keskikohtansa ympäri, jolloin taikina pullistuu ja siihen alkaa muodostua pintajännitystä. Youtubesta löytyy hyviä suomenkielisiä videoita aiheesta, esimerkiksi Eliisa Kuuselan videot ovat hyvin informatiivisia. Esimuotoilussa on siis tarkoitus saada taikinaan pintajännitystä, muttei lisätä enää jauhoja. Taikina saa sitten levätä noin puolisen tuntia. Hyvä video aiheesta täällä. 

Seuraava vaihe on nimeltään leivän muotoilu, siihenkin samainen Eeva antaa hyvät vinkit, linkki seuraavassa kappaleessa. Nyt leivinlauta jauhotettaan kevyesti, samoin pyyhe, joka on asetettu leivänkohotuskoriin (tai vaikka suureen siivilään, jos koria ei ole käytettävissä). Pyyhe kannattaa jauhottaa oikein kunnolla. 

Esimuotoillun  taikinan pinta jauhotetaan kevyesti, taikina otetaan leipurinlastalla irti leivinlaudalta  ja taikina kiepsautetaan selälleen. Se päällepäin tuleva puoli on nyt tahmea, eikä sitä pidäkään jauhottaa. Taikinaa venytetään hieman, että saadaan neliskanttinen levy, joka sitten muotoillaan pulleaksi leiväksi, kuten tässä videossa. En selitä sitä sen tarkemmin, sillä video on paljon parempi, kuin minun amatöörijaaritteluni. Muotoiltu leipä laitetaan sitten koriin jauhotetun pyyhkeen päälle, pyyhkeen reunat nostetaan taikinan peitoksi ja kori laitetaan jääkaappiin yöksi.

Tältä minun leipäni näytti aamulla jääkaappissa vietetyn yön jälkeen. 

3. päivä jolloin leipä paistetaan

Aamulla sitten otetaan kori esille ja toivotaan, että leipä on kohonnut ainakin hieman. Uuni kuumennetaan 250 asteeseen. Minä käytän paksua ja painavaa leivinkiveä, joka kuumenee yhtä matkaa uunin kanssa uunipellin päällä. Uunin kuumetessa kiehautetaan valmiiksi noin litran verran vettä (jollei uunisi ole höyrytoimintoinen). Kun uuni on kuuma, leipä kiepsautetaan korista joko leivinpaperin päälle tai kuten minä uunista varovasti nostetulle leivinkivelle ja leipään tehdään halutunlainen viilto. 

Sitten kaadetaan uunin alaosassa valmiina olevalle pellille kiehuvaa vettä ja leipä nostetaan toisella pellillä (tai pellillä olevan kiven päällä) uuniin paistumaan. Ensin paistetaan 20 minuuttia ja otetaan sitten varovaisesti vesipelti pois uunista, kaikki höyry päästetään samalla uunista. Lämpötilaa lasketaan 220 asteeseen ja leipää paistetaan vielä noin 20-25 minuuttia, tai kunnes leivän sisälämpötila on 97 astetta. Leipä jäähdytetään ritilällä.

Tällä toisella kerralla onnistuin jo aika kivasti, kuori oli rapea, sisällä oli hieman reikiäkin ja kypsyys oli tasainen. Hieman nätimpi olisi saanut leipäni olla. Söimme leipää päivällisenä keiton kaverina ja lopun leivän laitoin paperipussiin ja kankaiseen leipäpussiin. Edellinen yritykseni kuivui vuorokaudessa niin, että sen leikkaamiseen oli kirveskin hieman heppoinen ase. 

Sauvajyvänen neuvoi vielä juuren kanssa, että se saa olla höllästi suljetussa lasipurkissa viikon, kaksikin ihan rauhassa. Juuren pinnalle saa muodostua kirkasta nestettä, se suojelee juurta. Kun aloittaa leipomisen, neste kaadetaan pois, sitä ei sekoiteta juureen. Ruokkiminen ei ole niin suurta tiedettä kuin aikaisemmin luulin, mutta tärkeää on pitää juuri pienenä, ei yli 100 grammaisena mielellään. Muutaman leipomiskerran välein juuren voi siirtää ruokkimisvaiheessa puhtaaseen purkkiin. Juurta voi myös kuivattaa ja pakastaakin, mutta sen herättely pakastamisen jälkeen ei välttämättä ole helppo juttu. 

Aikomukseni on nyt leipoa yksi aika iso leipä noin kahden viikon välein ja mahdollisesti ruokkia juurta kerran sillä välillä. Ja leipomiskertaa kohden voi juurta ottaa ihan reilusti, jottei jääkaappiannoksen koko pääse kasvamaan liian suureksi. Kiitos ystäväni tästä Minna C:stä! 

Kirjallisuushelmiä camparuodittuna

Tein lokakuussa suuren urakan, kuuntelin äänikirjana Volter Kilven Alastalon salissa ja sepä olikin hauska kokemus. 30 päivänä aloitin aamun kuuntelemalla vaihtelevan mittaisia osia Kilven tajunnanvirtaa ja oli kyllä oikein mukava myöntää, että pidin kirjasta oikein paljon. 

Sitten lepäsin vähän ja hoitelin ruokahaasteet loppuun ja mietin, että mitä seuraavaksi alkaisin kuunnella. En nyt halunnut ottaa maksettavaksi mitään kuukausimaksua, enkä toisaalta kiirehtiä kuuntelemista kahden viikon kokeilujaksoihinkaan, joten pysyttelin yhä Yle Areenan valikoimissa. Päädyin kuuntelemaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Alastaloon verrattuna se tuntuu ihan suupalalta. 

Laitoin ensin päivittäiset pika-analyysini kuuntelusta CampaSimpukan ylälaidan välilehdelle, mutta siirsin ne nyt toisen blogini CampaKampanjat ylälaidan välilehdelle. Siinä blogissa olen puuhaillut muita juttuja, edellisen kerran käsityöhommia, jotka nyt ovat olleet hieman jumissa. 

Sieltä löytyvät nyt siis Alastalon salissa CampaTyyliin ruodittuna ja toiselta välilehdeltä Seitsemän veljestä sitä mukaa, kun ehdin kuunnella.

Näin tehdään perinne – toistetaan vanhaa, kun ei keksitä uutta

Tänään on monella tapaa merkityksellinen päivä. Teen siitä oikein luettelon. Tärkeysjärjestyksessä ylhäältä alaspäin, ettei kenenkään tarvitse miettiä sitä. 

Miksi nyt on tärkeä päivä

1. Meillä on perhepäivälliset. Niitä ei ole tänä vuonna ollut liikaa, olemme säilyneet kaikki terveinä, 2/5 on tähän mennessä käynyt koronatestissä, onneksi negatiivisin vastauksin. On ilo saada nuoret tänne meille pöytämme ääreen syömään, nauramaan, puhumaan kaikki kaikille, sitä simultaanikapasiteetin ilotulitusta!
2. On isänpäivä. Vaikka lapset ovat aikuisia, on silti hienoa kokoontua isän luokse, mikäli mahdollista. 
3. La Vuelta loppuu ja CampaSimpukan kymmenes kolmeosainen ruokahaaste päättyy. Vielä kun voittajakin on eilisen jännittävän viimeisen merkittävän etapin jälkeen mieluisa, niin en voisi olla iloisempi. 
4. USA sai uuden presidentin. Sehän varmistui jo viime yön aikana, mutta kuuntelin Bidenin ja Harrisin puheet nyt aamulla ja viimein uskalsin uskoa. Hyvin tässä kävi. 

Mites nyt suu pannaan?

Niinpä meillä on siis syytä juhlaan. Huomasin, että päivällisen pääruoka on ollut jo kahtena edellisenä kertana vastaavana ruokahaasteiden päätöspäivänä suuri vadillinen salaattia lastattuna kaikenlaisella hyvällä ja koska en nyt keksinyt muutakaan, niin päätinkin, että tämähän on myös perinne. Problem solved! Tällä kertaa kala oli itse savustettua. En laita tästä jättisalaatista sen enempiä ohjeita tähän, kuvasta kyllä näkee. Olen niin iloisella mielellä ja tekee mieli vain lauleskella ja pyörähdellä. 

Olen tehnyt churroja jokaisena blogivuonna ja melkein jokaisena vuonna päätöspäivänä. Jonain vuonna olin töissä, joten churroilua piti aikaistaa. Yleensä se päivä on kuitenkin ollut syyskuussa ja olen tehnyt niitä ulkona grillin sivupolttimolla. Nyt La Vuelta päättyy poikkeuksellisesti vasta marraskuussa ja valoisa aika niin vähissä, joten tällä kertaa paistoin churrot sisällä. Käytin samaa ohjetta kuin aikaisemminkin, tätä. Mukana oli myös vihreitä kuulia, mansikoita ja vadelmia. 

La Vueltan vihoviimeinen, 18. etappi ajettiin seremoniallisena Madridin tienoilla ja loppukierrokset keskustassa. Kokonaiskilpailun kärkeä ei enää haastettu, vaan Primoz Roglicin ykköspaikka oli varmistettu ja toisen sijan piti eilen hurjan yrityksen tehnyt Richard Carapaz. Massakirin ykkösenä maaliin ajoi ja etapin voitti Pascal Ackermann!

Nyt loppuu siis CampaSimpukan melkoinen puristus, kaikki kolme Grand Touria on kokattu läpi enemmän tai vähemmän pieteetillä. Siitä olen iloinen, että jokaiselle etappipäivälle tuli postauksensa. Tästä alkaa haastevapaa ja saamme syödä mitä haluamme. 

Primoz on kova jätkä

Abuelan keittiöstä – lihapullat ja perunat kastikkeessa

Osuin tällaiseen ruokaan, josta tuli oikein kotoisa olo, se on kuulema sellainen perusruoka, jota espanjalaiset isoäidit tekevät lapsenlapsille. Minä tein sitä vain meille kahdelle ja olihan siinä tiettyä lohturuokafiilinkiä, vaikken siitä lohturuoan käsitteestä yhtään tykkääkään. Otin ohjeen täältä ja sovelsin määrät sen mukaan, mitä kahden hengen annokseen meni. 

Abuelan lihapullat ja perunat

Lihapullat (10 kpl)

• 200 g jauhelihaa
• 1 pieni kananmuna
• 1 valkosipulinkynsi
• tuoretta persiljaa (meillä ei ollut, käytin timjamia)
• 1 viipale vaaleaa leipää maitoon liotettuna
• 1 rkl mantelijauhetta
• suolaa ja pippuria
• 1 tl soijakastiketta
• 2 rkl vehnäjauhoja
• oliiviöljyä paistamiseen

Perunat

• 5 pientä perunaa

Kastike

• oliiviöljyä (pannulla lihapullien ja perunoiden paistamisesta)
• 1 sipuli
• 1 rkl vehnäjauhoja
• 1 valkosipulinkynsi
• tuoretta persiljaa (ei ollut tällä kertaa) ja timjamia
• ruohosipulia (persiljan tilalta)
• loraus oliiviöljyä
• 1 dl valkoviiniä
• 2 dl kasvislientä
• annoksen päälle tuoretta yrttiä, meillä basilikaa

Aloitin tekemällä lihapullataikinan sekoittamalla jauhelihaan kananmunan, silputun valkosipulinkynnen, maitoon liotetun ja murustellun leipäpalan, soijan, mantelijauheen ja tuoretta yrttiä, meillä timjamia. Maustoin suolalla ja pippurilla ja laitoin taikinan jääkaappiin noin puoleksi tunniksi tekeytymään. 

Sillä välin silppusin toisen valkosipulinkynnen, timjamia ja ruohosipulia ja sekoitin ne morttelissa ja pienessä tilkassa oliiviöljyä. Jätin seoksin odottamaan. Silppusin myös sipulin. Kuorin perunat ja leikkasin ne epäsäännöllisiin paloihin. Tein kasvisfondista lientä odottamaan ja otin valkoviinin lasiin valmiiksi. En maistanut. 

Kun oli aika tehdä ruoka loppuun, otin lihapullataikinan esille ja kuumensin pannun. Paistoin sillä pienen koepalan, kerrankin lihapullataikina maistui jo tarpeeksi. Pyörittelin kostein käsin taikinan kymmeneksi lihapullaksi ja kieritin ne vehnäjauhoissa. Kuumensin pannun uudelleen ja kaadoin sille reilusti oliiviöljyä, niin että pohja oli oikein reippaasti peittynyt. Paistoin lihapullat joka puolelta kauniin värisiksi, mutta niiden ei tarvinnut tulla vielä kypsiksi asti. Nostin ne pieneen kupariseen kasariin odottamaan. 

Kaadoin perunapalat pannulle ja paistelin niitäkin muutaman minuutin, niidenkään ei ollut tarkoitus tulla kypsiksi tässä vaiheessa. Ne ottivat hyvin väriä pannulla olevasta öljystä ja lihapullien jauhotuksesta. Asettelin perunat kasariin lihapullien ympärille. 

Sitten oli kastikkeen vuoro, pannulla oli edelleen sopivasti öljyä, ei liikaa, muttei sitä tarvinnut enempääkään. Lisäsin pannulle silputun sipulin ja paistoin sitä pari minuuttia. Ripottelin sipuleiden päälle vehnäjauhot ja sekoitin. Sitten oli viinin vuoro, se pannulle ja sekoitusta. Viini kiehui nopeasti pois ja pannulla oli sipulinen suurustus. Kaadoin mukaan kasvislientä sen verran kuin arvelin tarvittavan, että kasarissa olevat lihapullat ja perunat saisivat kunnon kastikekylvyn. Kaavin mukaan morttelissa olevat yrtit ja valkosipulisilpun öljyssä. Sekoitin kastikkeen tasaiseksi ja maistoin, se tarvitsi hieman suolaa. Kaadoin kastikkeen kasariin lihapullien ja perunalohkojen päälle ja jätin ruoan kypsymään miedolla lämmöllä noin puoleksi tunniksi. Kokeilin perunoiden kypsyyttä, ne tarvitsivat vielä viisi minuuttia sakeassa kastikkeessa. 

Annokseen lusikoin keskelle lihapullia ja reunoille perunoita, päälle hieman tuoretta basilikaa. Tämä oli sellaista helppoa ruokaa, helppoa tehdä, helppoa syödä, hyvää mieltä tuovaa, muttei mitenkään erityisen kaunista tai erikoista. 

La Vueltassa oli viimeinen varsinainen etappi, jolla kisan voittaja ratkaistiin. Kyseessä oli oikea vuorietappi, jonka aikana oli niin sadetta kuin auringonpaistettakin. Etappi päättyi kovaan nousuun ja sen voittajaksi ajoi David Gaudu. Kokonaistilanne oli  keikahtaa taas uuteen uskoon. Richard Carapaz otti ja nykäisi itsensä irti Primoz Roglicista viimeisillä kilometreillä ja sai minut epätoivon partaalle. Sinänsä hienoa, että Grand Tourissa oikeasti taistellaan voitosta viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti eikä minulla ole mitään Carapazia vastaan, olen vain iloisempi Primozin voitosta, jonka voittomarginaaliksi jäi vain 24 sekuntia. Huomenna ajetaan viimeinen etappi, joka on seremoniallinen eikä siinä enää haasteta kisan kärkeä, maaliin pitää tietysti ajaa. 

Espanjalaisen chorizopaimenen piiras

Tämän ruoan söimme jo alkuviikosta, jemmasin sen tämän päivän postausta varten, kun emme olleet kotona syömässä. Otsikko on luonnollisesti höpötystä, mutten muutakaan keksinyt, mutta näin lopussa ei enää olla niin tarkkoja, eihän?

Espanjalaisen chorizopaimenen piiras

• 8 keskikokoista perunaa
• 5 rkl sulatettua voita (2 rkl muusiin, 1 rkl vuoan voiteluun ja 2 rkl ruoan päälle)
• 1 dl maitoa
• 1 kananmuna
• suolaa ja pippuria
• noin 3 dl aiemmin tekemääni kanachorizopataa

Kuorin perunat ja leikkasin ne lohkoihin, kypsensin perunat höyryssä. Odotellessani sulatin voin pienessä kattilassa ja voitelin keraamisen espanjalaisen vuoan hyvin. Levitin vuoan pohjalle tähdelennot edellisen päivän nyhtökanapadasta, se peitti pohjan juuri sopivasti. 

Kun perunat olivat kypsiä, pusersin ne perunahiutaleiksi ja sekoitin mukaan voita, maitoa, kananmunan, suolaa ja pippuria. Muusista sai tulla melko löysää, mutta pursotettavaa. Maistelin, että on tarpeeksi suolaa ja pippuria.

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Lusikoin muusin paksuun pursotinpussiin, johon oli laittanut suuren tähtityllan. Pursotin perunamuusitähtösiä kanapadan pinnalle, muusia oli justiinsa sopiva määrä, harvoin menee näin tasan näin summamutikkamäärillä. Lurittelin pinnalle pikkuisen sulaa voita ja paistoin vuokaa noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin väristä. Tämä kanaruoka lämmitti yhtä mukavasti kuin riisin kanssa syötynä ja muusi oli juuri sopivan rapsakkaa, muttei kuivanutta. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään hävikistä herkuksi-teemaisia postauksia. Taitaa siellä joku tämän tapainen jo ollakin, mutta vielä mahtuu!

La Vuelta alkaa olla lopuillaan, samoin CampaSimpukan kymmenes kolmeosainen ruokahaaste. Olin hyvin epäileväinen miten sen kanssa selviäisin, mutta ihan hyvin tämä on mennyt. Muutama melko viitteellinen osuus on jokaisella kolmanneksella ollut, mutta joka päivälle on silti riittänyt postaus ja muutama uusi ruokakokeilu on ollut, siinä missä revisited-osastoakin. Pyöräilyt ovat olleet kaikki kiinnostavia, eikä vähiten tämä kauden Grand Tourien päätösosuus. 

Tänään oli 16. etappi, jolla oli mittaa 162 km ja ehdin kotiin siinä vaiheessa, kun jäljellä oli vain kuusi kilometriä. Siinä vaiheessa ajettiin ihan tasamaalla, mutta nousujakin oli matkan varrella ollut. Hatkassa ollut Rémi Cavagna ajettiin aivan lopussa kiinni ja etappivoitto valui käsistä. Lopusta tuli jonkunsortin massakiri, vaikka ihan pääjoukoksi tuota ei ehkä voi sanoa. Magnus Cort Nielsen voitti etapin ja toiseksi tullut Primoz Roglic jatkaa punaisessa paidassa. Vaikka hän tuli samalla ajalla maaliin Richard Carapazin kanssa, hän lisäsi eroa kuudella sekunnilla hyvityssekuntien muodossa ja johtaa nyt 45 sekunnilla.