Näytetään tekstit, joissa on tunniste salmon bulbogi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste salmon bulbogi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Korealainen pyttipannuke

Siskoni oli meillä muutaman päivän ja söimme, joimme ja katsoimme Koreaa. Saldona oli kokonainen pitkä k-drama, 40 jaksoa Absolute Boyfriendiä, kaksi kokonaista korealaista päivällistä, vähän nukkumista ja tilkkeinä k-pop-videoita. Nyt on tuttu haikea olo, kun on pitänyt päästää irti pitkän sarjan hahmoista ja siskon seurasta. 

Edellisten päivien päivällisistä jäi hieman aineksia korealaiseen tähdenlentoon. Samalla menivät loppuun sivukkeet, joita tein maanantaina ja tiistaina. CampaKimchi on jo loppunut ja arvelen, ettei minun kannata enää laittaa alulle isoa satsia kimchiä ennen seuraavaa CampaReissua. Käytämme pois pieniä ostokimchipurkkeja. Tämän päivän ruoassa oli kaikenlaista omasta ja asiakkaan päästä. 

Korealainen pyttipannu

  • 1 rkl wokkiöljyä
  • 10 cm pätkä purjoa silputtuna
  • 2 pientä punaista suippopaprikaa (noin etusormeni kokoista)
  • 2 kananmunaa
  • 1 rkl wokkiöljyä
  • 2,5 dl tähderiisiä
  • 2 annospalaa bulgogilohta (tätä tein aiemmin tähän tapaan)
  • 1 dl sulatettuja katkarapuja (vähän tarpeettomia, mutta sainpa pussinpohjan käytettyä)
  • 1 dl pakasteherneitä
  • 2 rk sitruunamehua
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl osterikastiketta
  • pippuria


Tähdesivukkeet

Paistoin ensin wokkiöljyssä purjoa ja paprikaa silppuna pari minuuttia ja kumosin ne lautaselle. Rikoin kaksi kananmunaa samalle pannulle, öljyä ei tarvinnut lisätä tässä välissä. Kääntelin kananmunia lastalla hetkisen ja kumosin massan samalle lautaselle kuin paprikan ja purjon. Lisäsin hieman öljyä ja riisin, jonka pienin puuhaarukalla. Paistelin riisiä kolmisen minuuttia, lisäsin mukaan sitruunamehun, soija- ja osterikastikkeet, sekoittelin. 

Lisäsin pannulle kaksi palaa tähdelohta, sulatetut katkaravut ja herneet ja sekoittelin hyvin. Palautin pannulle riisin, lohen ja katkisten seuraksi paprikan, purjon ja kananmunan, sekoittelin taas. Lopuksi vielä viimeistelin pippurilla ja lirauksella sitruunamehua. Annokseen nostelin vielä loput soijamarinoidut viiriäisenmunat ja muutamat viipaleet jälkimarinoiduista munakoisoviipaleista. Katkaravut olisi voinut jättää poiskin, niin suuri pannullinen ruokaa tästäkin tuli. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan välilehdille Tähdenlennot ja Pöytä Koreaksi. Allaolevassa kuvassa (jota en ole itse ottanut) on korealaisen huippukokouksemme tähdet, joille annan nimet Ex, Maskeeraaja ja Robotti, sillä en koskaan muista kenenkään sarjojen hahmojen nimiä. Vaikka nyt muistankin, että keskimmäisen henkilön nimi on Dada. 

torstai 5. tammikuuta 2023

Salmon Bulgogi

Ymmärtääkseni yeoneo tarkoittaa lohta ja bulgogi meinaa makeahkoa kastiketta, jossa yleensä marinoidaan punaista lihaa, mutta sama metodi passaa hyvin mereneläville ja kaikenlaisille lihoille. Mieluisa lähdeblogini ei kuitenkaan käytä juuri nimeä Yeoneo Bulgogi tästä ruoasta, englanninkielinen blogi kun on kyseessä, usein Hyosun kyllä selittää ruokien nimiä koreaksikin. Toivoisin nimeäväni ruokia asianmukaisesti, vaikken osaakaan koreaa kahta sanaa enempää, niinpä jätän kielitieteilyn tällä kertaa tähän. 

Salmon Bulgogi

  • 500 g lohta ruodottomana ja nahattomana
  • 3 rkl soijakastiketta
  • 1 rkl miriniä
  • 1 tl seesamiöljyä
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl sokeria
  • 1 rkl hunajaa
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tl inkiväärimurskaa
  • mustapippuria muutama kierros myllystä
  • annosten päälle: paahdettuja seesaminsiemeniä, kevätsipulisilppua ja kokoonkeitettyä marinadikastiketta
Tämän ruokalajin voi kypsentää nahkoineen päivineen tai ilman, kuten minä tein. Kypsennykseenkin voi valita monta metodia, uunissa, pannulla, airfryerillä, grillissä, ihan miten tykkää. Minä käytin uunia. Viipaleet olisivat mahtuneet airfryeriinkin, mutta olin ehtinyt kuumentaa jo uunin, joten en vaihtanut enää kypsennystapaa. 

Leikkasin siis puolen kilon lohipalan viiteen annospalaan, kunhan olin ensin poistanut ruodot ja nahkan. Sekoitin marinadin ainekset kupissa ja varmistin, että sokeri liukenee nesteeseen. Asettelin lohiviipaleet vierekkäin vuokaan ja kaadoin marinadin päälle, kääntelin hieman lohipaloja, että niiden alle ja joka kyljelle tuli marinadia. Jätin lohen marinoitumaan noin tunniksi. Pitempikään aika ei ole huonosta. 

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja sommittelin lohipalat uunipellille leivinpaperin päälle. Paistoin kalaa noin 12 minuuttia. Sinä aikana keitin kokoon marinadilientä, jonka olin ottanut vuoasta talteen. Sitä jäi vähän alle desi. Kun kala oli kypsää, nostin viipaleet tarjoiluastiaan ja ripottelin niiden päälle silputtua kevätsipulia (sain jo leikattua kasvattamiani sipuleita), paahdettuja seesaminsiemeniä ja marinadikastiketta. Söimme lohen ruskean sushiriisin ja seesamiparsakaalin ja -ruusukaalin kanssa. Lohta jäi yksi palanen minulle tänään päivälliseksi sivukkeiden kanssa, olen ruoka-aikaan yksin kotona. 



Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään korealaisia kokkauksiani. 


Ne kaksi sanaa koreaksi ovat ei (aniyo), kyllä (ne), niillähän pärjää jo ihan hyvin. Kiitos on jo niin vaikea, ettei se pysy mielessä, samoin anteeksi. Tämä on se yleinen kielitaitoni monen kielen osalta. Tunnistan k-popista sanan rakastaa ja k-draamasta, kun puhutaan pannukakusta. Olen vallan tyytyväinen itseeni.