Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. syyskuuta 2026

Pipirrana – espanjalainen tomaattisalaatti vähän muunneltuna

Tänään olen yksin kotona ja olen syönyt kaikenlaista sellaista mitä syön yksin ollessani, nuudeleita ja suklaata, joka on tarkoitettu huomisille perhepäivällisten churroille. Pitää pyytää tuomaan huomenna lisää suklaata. Minulla oli vielä yksi jemmapostaus viime kesältä, jota en ollut käyttänyt, enkä ensin muistanut yhtään millainen ruoka näissä kuvissa on. Kuvat eivät tee sille oikeutta, mutta käytän tämän nyt kuitenkin päivän espanjalaisuudeksi. Ohje on jälleen tästä samasta blogista ja siellä on paljon nätimmät kuvat espanjalaisesta tomaattisalaatista. 

Espanjalainen tomaattisalaatti muunneltuna ja pienennettynä

  • 1 kovaksi keitetty kananmuna
  • 2 tomaattia kuutioiksi leikattuna
  • 1 kevätsipuli silputtuna
  • puolikas punainen paprika (ei ollut vihreää paprikaa)
  • 0,5 tl valkosipulimurskaa
  • loraus oliiviöljyä
  • pieni pala (noin 100 g) savustettua lohta (purkkitonnikalan sijaan)
  • suolaa ja pippuria
Keitin ensin kananmunan ja sen jäähdyttyä kuorin ja halkaisin sen. Otin keltuaisen pois ja jätin odottamaan lautaselle. Leikkasin tomaatit, keitetyn kananmunan valkuaisen ja paprikapalan pieniksi kuutioiksi ja sipulin silpuksi. Sekoitin morttelissa valkosipulimurskan ja noin neljäsosan paprikapaloista ja hieroin ne tahnantapaiseksi seokseksi keltuaisen kanssa, maustoin hieman suolalla ja pippurilla. Yhdistin tahnaan pari rkl oliiviöljyä ja sekoitin ainekset tasaiseksi salaattikastikkeeksi. 

Keräsin kulhoon tomaatti- ja loput paprikakuutioista, sekä sipulisilpun ja valkuaiskuutiot ja vielä edellispäivän savulohen palan pilkottuna. Sekoitin mukaan kastikkeen ja sittenpä tämä vähän erikoinen salaatti olikin valmis. Se ei muistaakseni ollut mikään suuri suosikkimme. 


La Vueltan toiseksi viimeinen etappi oli kunnollinen vuorietappi. Minä olin  hieman toiveikas, että Primoz Roglic pystyisi sen aikana viemään itsensä johtoon, mutta niin ei käynyt. Kurkin välillä tilannetta HBO:lta, mutta koko huomiotani etappi ei saanut. Etapin nopein oli Mikel Landa, joka on jostain jo unohtuneesta syystä joutunut epäsuosikkilistalleni, mutta voittakoon nyt sitten etapin tämän kerran. Huomenna on viimeinen seremoniallinen etappi, jossa ei enää punaista paitaa uhata, mutta kirimiehille on vielä tilaisuutensa. 

torstai 10. syyskuuta 2026

Espanjalainen melonisalaatti


Tänään olemme odottaneet koko päivän tietoa auton huollosta eikä tullut valmista tänäänkään. Minua alkoi harmittaa silleen sisäministeri-tyyliin ja olin jo sitä mieltä, ettei huvita tehdä ruokaakaan, mutta sain sitten harmituksen laantumaan ja tein salaatin aiemman etsinnän mukaisesti. Ohje on täältä. Etenkin salaatin ulkonäkö viehätti.

Pieni melonisalaatti kahdelle

  • 10 cm pätkä kurkkua
  • 1 tomaatti
  • 1/4 melonia
  • 1/2 punasipulia
  • pippuria
  • vinaigretteä (Ranskasta otettua Puget-merkkistä)
Soittelin kurkun pitkittäin ohuiksi suikaleiksi mandoliinilla ja sipulin poikittain, leikkasin melonin ja tomaatin kuutioiksi. Sommittelin kaikki ainekset lautaselle ja kiersin myllystä pippuria päälle. Maustoin vielä muutamalla lusikallisella vinaigretteä. Ohjeessa oli oliiviöljyn ja sherryviinietikan seosta, mutta sellaista etikkaa meillä ei nyt ollut, joten käytin tuota valmistuotetta ja sehän olikin todella hyvää. Muuten lautasilla oli viimeiset valmisruoat reissulta Jumbon paneroidut kanapalat. 

EDIT: Ohjeessa oli mukana myös vihreäkuorinen omena. Meillä oli vain yksi Bremenin siirtolapuutarhan ota tästä-korista tuotu omena, joka oli mennyt huonoksi, joten ei ollut sitten omenaa salaatissamme. 



La Vueltan 18. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo. Aiemman harmistuksen tunteessa en ensin halunnut edes katsoa kisaa, mutta lähetyksen loppupuolella kiinnostus taas heräsi. Etappi ajettiin niin, että se päättyi Jereziin ja muistelimme käyntiämme siellä vuonna 2017 katsomassa La Vueltaa paikanpäällä. Kaupungista emme paljon muista, oli todella kuumaa ja kävimme yhdessä sherrytalossa. Siellä opasta ei hotsittanut ollenkaan opastaa, mutta maistiaiset paransivat tilanteen plussan puolelle. 

No, aika-ajon nopein oli Spefan Küng. Olin toiveikas, että hyvä aika-ajaja Primoz Roglic voisi ajaa kokonaiskilpailun kärkeen, mutta Enric Mas teki niin hyvän suorituksen, että Primoz sai häntä kiinni vain puolisen minuuttia. Enric on nyt 1 min 37 sek Primozin edellä. Edessä on vielä kolme etappia, hilly, mountain ja tasamaan päätösetappi. Tänä vuonna kilpailu päättyy Madridin sijaan Granadaan.

sunnuntai 30. elokuuta 2026

Espanjalainen chorizopasta


Kirjoitan tätä alkua jo päivällä, ruoka on tehty ja syöty, tiskit tiskattu. Pyöräily on menossa vielä, jatkan postausta illalla ja lisään tilannetiedot sitten. Ihan kuin joku niitä tarvitsisi varsinaisesti minulta.

Tänään on ollut mukava päivä Bremenissä, tosin kesä tuntuu kadonneen jonnekin. Lämmintä on kyllä vielä melkein 20 astetta, mutta pilvi on paksu, tuntuu hämärältä ja tuulee reippaasti. Toivomme, ettei sada tänään enää, sillä menemme illalla katsomaan jalkapalloa. Kyseessä on Werder Bremenin naisten joukkueen peli. Olimme viime vuonna miesten pelissä ja se oli minusta vähän stressaavaa eikä kovin kivaa, sillä istuimme vierasjoukkueen päädyn kulmassa, oli kova meteli koko ajan ja savuja, eikä niiltä paikoilta nähnyt varsinaisesti mitään. Nyt menemme pienemmälle kentälle, eikä naisten peleissä ole ihan niin rankkaa fanimenoa muutenkaan. Antti oli kerran katsomassa naisten peliä, joten hän tietää. 


Päivän espanjalaisruoan ohje on peräisin täältä, lähinnä pantryperusteisistä syistä. Sää ei suosinut ulkona kokkaamista ja tein ruoan kokonaan sisällä kaasuliedellä. Ja pasta kelpaa meille aina. Ohjeessa käytettiin tomaattimurskaa, mutta varastoissani oleva tetra oli mielestäni liian suuri, joten käytin tuoreita kirsikkatomaatteja. 

Chorizo-pekonipasta kahdelle

  • 2,5 dl pientä kierrepastaa (kolmen minuutin keittoajalla)
  • vettä + suolaa pastan keittämiseen
  • noin 12-13 cm pätkä chorizoa puolen cm viipaleiksi leikattuna
  • 50 g ranskalaista pekonisuikaletta (lardonia)
  • 1 kevätsipuli silputtuna
  • 15 kirsikkatomaattia puolikkaiksi leikattuna
  • pippuria
  • tuoretta persiljaa
Laitoin veden kiehumaan kattilaan ja toiselle liekille pienen paistinpannun. Kun pannu oli hieman kuumentunut, nostelin sille ensin lardonit, sekoittelin ja kun niistä alkoi rasva irrota, lisäsin mukaan chorizoviipaleet ja sipulin. Paistelin näitä aineksia viitisen minuuttia, jonka jälkeen pekoni oli rapeaa, chorizosta irtosi makua ja leikkuupinta rapeutua, sipuli kypsyä. Tässä vaiheessa pastavesi kiehui, suolasin sen ja kaadoin pastan kypsymään. 

Kaadoin pannulle vielä tomaatinpuolikkaat ja laitoin kannen pannun päälle. Tässä tomaatit hautuivat mukavasti, mutta varsinaista kastiketta ei muodostunut, kuten olisi tomaattimurskasta tullut. Maustoin pippurilla. Kun pasta oli kypsää, Antti kävi kaatamassa veden pois ja sekoitin kattilassa pannulta ainekset pastaan. Pannu on niin pieni, ettei pasta olisi siihen mahtunut. 

Maistelin ja lisäsin vielä hieman pippuria, mutta suolaa tämä ei tarvinnut, kiitos makkaran ja pekonin. Emme laittaneet mitään juustoraastettakaan annoksiin, vain hieman tuoretta persiljaa, joka on ottanut lempiyrtin paikan minun suussani. 



La Vueltan 9. etappi oli luonteeltaan vuoristoinen. Eilisen mielialan mahalaskun jälkeen koitan taas kiinnostua kisasta niiden ajajien tähden, jotka ovat vielä mukana. Ilmeisesti Tadej ei loukkaantunut mitenkään kauhean vakavasti, vaikka paikattavaa ja ehkä leikattavaakin löytyy. Mutta hän toipuu ja palaa vielä kisoihin ainakin ensi vuonna. 

No niin, nyt on jalkapallot katsottu, kotijoukkue voitti 2–0. Ja katsoimme myös La Vueltan etapin lopun nyt tallenteelta. Sepä olikin jännittävää, Enric Mas lopulta voitti etapin, nuorten kilpailun johtaja Oscar Onley tuli toiseksi ja Primoz Roglic kolmanneksi. Kokonaiskilpailun ykkösenä jatkaa niin ollen Enric Mas ja Primoz on toisena ja tiedä vaikka tässä vielä kävisi ennustukseni mukaan, kun Tadej poistui kuvasta, eikä Sepp Küss ole kärjen tahdissa. Ehkä sitten Primoz vielä voittaa koko homman. Huomenna on lepopäivä ja meillä viimeinen Saksan siirtymä, kun ajelemme Lyypekkiin. 

lauantai 29. elokuuta 2026

Tosi espanjalainen papusalaatti


Tänään minulla oli todella vähän ideoita päivän espanjalaisuuteen ja tein sen tähden pienen papusalaatin, joka tulee espanjalaiseksi pelkällä sanomisella. Niinpä tähän ei ole mitään lähdettä, vaan se on omasta tai asiakkaan päästä. 

Pieni papusalaatti kahdelle

  • 1 tetra Pirkka-merkin valkoisia suuria papuja
  • 1 keväsipuli silppuna
  • 1 pieni (siis tosi pieni, Saksassa sanotaan vissiin napostelukurkuiksi) kurkku kuutioina
  • 6 kirsikkatomaattia kuutioiksi leikattuna
  • 6 vihreää kivetöntä oliivia puolikkaiksi leikattuna
  • 1 rkl chilimaustettua pizza-öljyä (yleistä Ranskassa, ravintoloissakin pizzan päälle luriteltavana tuotteena)
  • 1 rkl sitruunamehua
  • ripaus pippuria
  • tuoretta persiljaa tai basilikaa (mutta unohdin)
Valutin pavut ja huuhtelin vedellä. Sekoitin kaikki muut ainekset mukaan ja siinä se olikin sivukesalaatti valmiina. Aterialla oli myös eilen Alankohollannista Jumbo-kaupasta ostetut valmiit kanaleikkeet. Jumbo on lempikauppamme siinä maassa. 



La Vueltassa oli surullinen päivä, asetuimme juuri katsomaan lähetystä, kun tapahtui kolari, jossa Tadej Pogacar kaatui ja loukkasi pahasti itsensä, ilmeisesti meni ainakin solisluu ja hän joutui keskeyttämään kisan. Ei hänen loukkaantumisensa ja keskeyttämisensä ole tietenkään sen suurempi ikävä juttu kuin kenenkään muunkaan, mutta kisa sai heti aivan toisen luonteen. 

Tänään voittoon ajoi Bryan Coquard ja kokonaiskilpailun johtoon nousi Enric Mas. Vähän meni mieli alakuloiseksi, mutta pitää tosiaan muistaa, että kisan tekevät he, jotka ovat siinä mukana, eikä Tadej loukkaantunut tällä tietoa hirveän pahasti. On reilua katsoa kisa loppuun asti kaikkien niiden vuoksi, jotka ovat vielä ajamassa. 

maanantai 24. elokuuta 2026

Kikhernesalaatti espanjalaiseen tapaan


Kotimatka on edistynyt jälleen jonkun verran, saavuimme aamupäivän puolella Saksaan, Aacheniin. Olikin mukava reitti, osin  moottoriteitä, osin mutkaisia ja mäkisiä osuuksia pienemmillä teillä. Tuttu matkaparkki oli mukavan tyhjä siihen aikaan, moni oli juuri lähdössä ja saimme valita mieluisan paikan, saman kuin parilla aikaisemmallikin kerralla. Tässä matkaparkissa saa olla kerrallaan vain kaksi yötä, joten vaihtuvuutta on hyvin. Ei näytä nytkään tulevan aivan täyteen. 

Päivällisenä meillä oli Ranskasta ostetut leivitetyt kalafileet ja niiden sivukkeena espanjalainen kikhernesalaatti. Ohje on täältä. Vähän muuntelin sen mukaan, mitä meillä oli varastoissamme, paprikaa ei ollut, se jäi pois ja kastikkeeseen laitoin sitruunamehua etikan sijaan. 

Kikhersalaatti kahdelle

  • pieni säilyketölkki kikherneitä
  • 1 vihreä tomaatti
  • 1 pieni keltainen tomaatti
  • 3 ohutta kevätsipulia
  • 10-12 kivetöntä oliivia (vihreitä ja mustia)
  • muutama lupiininsiemen (samasta pussista oliivien kanssa)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 0,5 rkl sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
Huuhtelin kikherneet ja leikkasin tomaatit kuutioiksi ja sipulit silpuksi. Puolitin oliivit ja poimin pussista lupiininsiemet mukaan. Sekoitin ainekset kupissa ja maustoin suolalla, pippurilla, persiljalla, oliiviöljyllä ja tilkalla sitruunamehua. Erittäin oiva sivuke kalafileelle. 


La Vueltan kolmas etappi oli epäonninen. Sen piti päättyä eeppiseen nousuun Pyreneillä, mutta valtava raekuuro teki olosuhteista liian vaaralliset ja etappi keskeytettiin, mahdollisesti jopa kokonaan jätetään ottamatta huomioon kokonaistilateessa. Vielä organisaation sivulla ei ole tietoa siitä, miten jo ajetut pisteet ja hyvityssekunnit käsitellään, vai pyyhitäänkö kaikki etapin tapahtumat pois. Tärkeitä tietysti on se, ettei kenellekään käynyt köpelösti (tällä tietoa). Huomenna kisa jatkuu Andorrassa neljännellä etapilla. 

lauantai 22. elokuuta 2026

Macarrones con Atún – espanjalainen tonnikalapasta


Nyt oli käsillä historiallinen hetki, saman vuoden kolmas pyöräilyyn liittyvä ruokahaaste saman reissun aikana alkoi tänään. Aiemmin keväällä ja keskikesällä oli jo italialainen ja ranskalainen ruokahaaste ja nyt alkoi espanjalainen, kun La Vuelta starttasi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla Monacossa. 

Selasin nopeasti joukkueet läpi jo eilen ja voin jo tässä vaiheessa päättää, että voittaja on joko Tadej Pogacar tai Sepp Küss, kolmanneksi mahdolliseksi, mutta melko epätodennäköiseksi voittajaksi määrään Primoz Roglicin. Näistä voi valita, muita ei oteta lukuun. 

Päivän espanjalainen ruoka on tutusta Spain on A Fork-blogista. Aiemmin Albert teki mielestäni kaikki ruokansa ilman lihaa, mutta nyt näyttäisi ainakin kanaa olevan hänenkin ohjeissaan. Tämä pastaohje oli hyvin toteutettavissa CampaAdrian pantryn tarpeista. 

Espanjalainen tonnikalapasta – Macarrones con Atún

  • 150 g tonnikalaa (tässä puolet veteen säilöttynä, puolet öljyyn)
  • öljy toisesta purkista
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 1 tl pimentonia (jauhettua savupaprikaa)
  • 3 dl paseerattua tomaattia
  • 2 dl kasvislientä
  • 3 dl pientä pastaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
Tämä ruoka sopii erittäin hyvin retkiolosuhteissa tehtäväksi, sillä se tehdään yhdessä astiassa, pastaa ei erikseen keitellä. Aineluettelokin on lyhyt. 

Valutin pannulle öljyn toisesta pienestä kalapurkista ja kuumensin öljyä hetkisen. Lisäsin pannulle valkosipulimurskan ja kypsytin sitä minuutin verran. Tämä tuote (Pirkka) tahtoo hieman räiskyä pannulla, tuore valkosipuli ohuina viipaleina olisi ollut parempi, muttei nyt ollut saatavilla. Lisäsin pannulle sitten pimentonin, sekoitin ja hetken päästä paseeratun tomaatin. Sekoittelin ja annoin kastikepohjan kypsyä pari minuuttia. Maustoin alustavasti suolalla ja pippurilla ja tuoreella persiljalla, josta puolet säästin annoksien päälle. Otin matkayrtistöstä pienen kourallisen persiljaa tähän. 

Käyttämäni pasta oli nopeasti kypsyvää, joten laitoin kasvislientä hieman vähemmän kuin lähdeohjeessa, ensin noin desin ja sitten kaadoin mukaan pastan. Sekoittelin taas ja sitten laitoin kannen päälle muutamaksi minuutiksi. Kun neste alkoi olla imeytynyt pastaan, pasta ei vielä ollut kypsää, joten lisäsin toisen desin lientä. Noin viiden minuutin kuluttua pasta oli sopivaa ja kastike kiehunut kasaan sopivasti. 

Laitoin kaasun pois pannun alta ja sekoitin mukaan tonnikalat ja maistelin, hieman lisää suolaa ja paljon pippuria. Annoksiin vielä päälle lisää persiljaa. 



La Vuelta siis alkoi Monacosta ja katsoimme sitä leirialueen hyvällä wifillä. Vaikkei henkilökohtainen aika-ajo ole yleensä kaikkein kiinnostavin, nyt katsoimme sen tänään kokonaan. Jännäksi meni lopussa, sillä Tadej Pogacar otti kuin ottikin etappivoiton alle sekunnin aikaerolla toiseksi tulleeseen Ethan Hayteriin. Huomenna Tadej ajaa siis johtajan punaisessa paidassa ja samalla huomaan, ettei minulla ole tilanteeseen sopivan värisiä crocseja mukana. 

Keväällä minulla oli Giron pinkit crocsit ja heinäkuussa Tourin keltaiset. Luulin meidän olevan kotona jo tässä vaiheessa, mutta ehkä pärjään kuitenkin. Vaikka niin, että pidän toisessa jalassa keltaista ja toisessa pinkkiä? Huomenna on jo yli 200 km mittainen hilly-etappi tiedossa, joten ei tässä jäädä mitenkään hyssyttelemään, vaan kisa on täysillä menossa. 

keskiviikko 15. heinäkuuta 2026

Pala turskaa juuressalaatilla


Tänään naapurikylässä (tai pikkukaupungissa) oli luvassa kirppari, näimme jo saapuessamme mainoksia siitä lyhtypylväissä. Antti kävi aamulla ostamassa leipomosta päivän leivän ja näki jo myyjiä sommittelemassa kojujaan. Aamupalan jälkeen kävelimme rannan väylää pitkin parin kilometrin matkan Jullouvilleen. Näin heinä-elokuussa tätä reittiä ei saa pyöräillä koko matkalla, mutta kyllä siellä muutama pyöräilijäkin näkyi. Sovimme kaikki kulkemaan. 

Kirppariaukio oli tupaten täynnä kojuja, osa oli selvästi myyjiä, joilla oli tavaraa liikkeestään tai ovat ammattimaisia vanhantavaran myyjiä erilaisissa tapahtumissa, mutta osa oli kyllä ihan kotonurkistaan rompetta keränneitä myyjiä. Meiltä puuttuu vielä ostoslistalta se hääkuva (näimme noin kuukausi sitten hienon vanhan hääkuvan, muttemme sitä ostaneet, se maksoikin oikein 2-2,5€ ja se on jäänyt harmittamaan) ja ehkä yksi luulautanen vielä pitäisi saada. Jeanne d'Arceja ei kovin montaa enää tarvita. Tämänpäiväinen löytömme täydellistää kokoelmamme aika mukavasti. 


Sää on ollut melko lämmin, 28-30 astetta ja erittäin hiostavaa. Sääennusteiden mukaan piti alkaa ukkostaa jo alkuiltapäivästä, mutta ennuste on valunut myöhemmäksi tunti tunnilta, ehkei koko ukkosta tulekaan. Tuulee kyllä hyvin puuskaisesti ja kovaa, joten ruoanlaitto kutistui siihen, että sekoitin juuressalaatin ja paistoin kaksi turskapalaa ulkona pannulla. En mielelläni paista kalaa auton keittiössä. 

Tämän päivällisemme suurin ranskalaisuus on se, että kaikki raaka-aineet ovat Ranskasta peräisin ja näin kyllä ohjeita siitä miten ranskalaiset paistavat kalansa voissa. Niin että tämä saa riittää ranskalaisuudesta. Salaattiin meni eilen ostettu juuresseoksen loppu vähillä tuunauksilla. 

Turskaa juuressalaatilla

  • 2 x 90 g pala nahatonta turskaa
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl sitruunamehua
  • silputtua ruohosipulia
  • 1/3 pienestä juuressekoituspussista
  • 1 keltainen tomaatti
  • 1/4 vihreää paprikaa
  • 2 rkl ranskalaista valkoista salaattikastiketta (pirkkaa jostain markettiketjusta)
Ensin sekoitin juuressekoitukseen pienen palan kuutioiksi leikattua paprikaa ja pienen tomaatin kuutioina. Sekoitin mukaan hieman neutraalia ranskalaista salaatinkastiketta.

Antti viritti minulle paistopaikan kaasuliedelle ja pannulle ja seisoi itse pitämässä lieden säilytyslaatikkoa ja itseään tuulensuojana. Sulatin pannulla voita ja paistoin siinä suolalla ja pippurilla maustetut turskapalat. Koska tuuli niin paljon, en saanut kovin sievää paistopintaa ja kaasupanoskin piti vaihtaa keskenkaiken. Mutta lopulta kalasta tuli juuri sopivan kypsää ja annoksen kruunasi pieni liraus sitruunaa kaloille ja ruohosipulisilppu. 



Tour de Francessa oli tasamaan etappi ja se oli jo yhdestoista, joten huomenna kääntyy tämä kuudestoista ranskalainen ruokahaasteemme loppusuoralle. Soren Waerenskjold oli kirin nopein ja kokonaiskilpailun kärki pysyi samana, Tadej johtaa ja Jonas on toisena. 

Tästä ei kannattanut mennä

tiistai 7. heinäkuuta 2026

Ranskalainen tomaattisalaatti

Tänään siirryimme taas noin 80 km itäänpäin, ennen campingille (joka muuten on complet) pääsyä kävimme monessa kaupassa ja nyt on ruokaa useaksi päiväksi. Olemme nyt leirialueella, jota ei ehkä voi kutsua kauneimmaksi, mutta toistaiseksi kaikki toimii kuten pitää ja viivymme täällä  muutaman päivän. 

Päivälliselle käytimme päivämääräsyistä paneroidut lohipalat ja niille ranskalaiseksi osuudeksi tein tomaattisalaatin, johon otin ohjeen täältä. Sipuli ei ollut ohjeen mukainen punasipuli, vaan uudensadon keltasipuli, koska sellaisia juuri tänään ostimme. Ja valkosipulin jätin tarkoituksella pois, ei ollut valkosipuliolo tänään. 

Ranskalainen tomaattisalaatti kahdelle

  • kolme tomaattia (vihreä, punainen ja keltainen)
  • ripaus suolaa
  • 1 uuden sadon keltasipuli ohuksi viipaleiksi leikattuna
  • pippuria
  • basilikanlehtiä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl punaviinietikkaa
Leikkasin tomaatit lohkoihin ja ripottelin niille hieman karkeita suolahippuja. Jätin tomaatit hieman odottamaan suolan kanssa ja sillä välin leikkasin sipulin ohuiksi viipaleiksi ja sekoitin oliiviöljystä ja punaviinietikasta kastikkeen. Kun ruokailu lähestyi (Antti lämmitti pannulla voissa lohipalat), sekoitin tomaatteihin sipulin, basilikan ja kastikkeen ja päälle kiersin myllystä pippuria. 


Tour de Francen neljäs etappi oli hilly-tyyppinen ja sää oli kamalan lämmin, paikoitellen 40 astetta. Katsoimme loppupuolta jonkun verran. Siinä pääjoukko kokonaiskilpailun johtajineen jäi yli 12 minuuttia kärjestä, joten paidanvaihtoa oli tiedossa. Mads Pedersen oli karkulaisista nopein ja voitti etapin. Norjalainen Torstein Træen on nyt kokonaiskilpailun johdossa ja ajaa huomenna keltapaidassa. Tadej ja Jonas ovat sijoilla 4 ja 5 noin 8 minuuttia kärjen takana. Tässä on ilmeisesti ollut kyseessä ns. sunnuntaiajelu, jossa ei piitata siitä kärjen karkaamisesta ja ajatellaan, että mikä hätä tässä valmiissa maailmassa, palataan kärkeen jahka keretään ja päästään tänään nopeammin lepäämään, kun ei tarvitse venyä dopingtestissä ja palkintojenjaossa. 

sunnuntai 31. toukokuuta 2026

Giro d'Italian päätöspäivän panzanella

Giron viimeisenä päivänä meillä oli päivällisenä panzanella, italialaista salaattia, jonka tärkeässä osassa ovat paahdetut leipäkuutiot. Blogiarkistojen mukaan olen tehnyt kerran aikaisemmin panzanellaa, se oli vuonna 2015 ja silloinkin Giron päätöspäivänä. Tuolloin voittajana oli ikisuosikkini Alberto Contador. Ehkä olen sen jälkeenkin tehnyt panzanellaa, mutta siitä ei ole todistusaineistoa. 

Tänään tein hyvin yksinkertaisen panzanellan. Se olisi sopinut mitä parhaiten oikein kuumaan päivään, mutta kyllä se maistui tänäänkin, vaikka lämpötilat ovat laskeneet siedettäviin lukemiin Noirmoutierin saarella. Äsken, kun Giro ehti maaliin Roomassa, minun piti jo tulla sisälle autoon tarkenemissyistä.

Panzanella kahdelle

  • 15 cm pätkä aamuista patonkia kuutioiksi leikattuna
  • 2 rkl oliiviöljyä leipäpalojen paahtamiseen
  • 3 oikein kypsää tomaattia isohkoiksi kuutioiksi leikattuna (vihreä, keltainen ja punainen)
  • 1/4 fetapaketista (hävikistä herkuksi)
  • 1 Roscoffin sipuli pieniksi kuutioiksi leikattuna
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • paljon tuoretta basilikaa
Sekoitin kastikkeen salaattikulhossa, oliiviöljy, sitruunamehu, suola ja pippuri ja lisäsin mukaan sipuli- ja tomaattikuutiot. Ne saivat ottaa makua kastikeesta. Kuumensin tilkan oliiviöljyä pannulla ja paahdoin patonkikuutiot pannulla, noin 5 minuuttia. Leikkasin fetan pieniin paloihin, tämä oli jäänyt aiemmilta aterioilta ja oli hyvä käyttää ajoissa pois. Sekoitin basilikan, fetan ja paahdetut leipäkuutiot salaattikulhossa muihin aineksiin ja annoin salaatin maustua muutaman minuutin. Kastiketta oli sen verran, että koko annos sai hyvän kastikekylvyn. Söimme ruoan aika pian, etteivät leipäpalat vettyneet liikaa. Todella olisi ollut mainio hurjan helteen ruoka, mutta meni näin viileämpänäkin päivänä. 


Jälkiruokaa ei tänään ollut erikseen, mutta avasimme illaksi Suomesta asti tuodun proseccon, sillä välillä Ranskassa on vaikea löytää muiden maiden kuohuvia, tai ne ovat pöhkön kalliita. Tämä merkki on juuri Giron virallinen kuohuva. 


Giron viimeisen etapin nopein oli kuin olikin monien vaiheiden jälkeen Jonathan Milan ja kokonaiskilpailun voitti odotetusti Jonas Vingegaard. Tämä oli oikein hyvä Giro, sopivasti jännittäviä vaiheita ja tietysti se on aina kivaa, että suosikki voittaa. Nyt emme syö pastaa muutamaan päivään ja jäämme haastevapaalle aina Tour de Francen alkuun asti. 



keskiviikko 20. toukokuuta 2026

Crostinit siirtymä- ja museopäivänä


Tämän vuoden reissullamme on ollut kaksi teemaa, hitaus ja meille uudet paikat. Olemme onnistuneet kummassakin oikein hyvin, auto on liikkunut melko vähän. Kuudessa viikossa on ollut huomattavasti enemmän päiviä, jolloin auto ei ole liikkunut metriäkään ja olemme olleet enemmän meille uusissa kuin tutuissa paikoissa. 

Tänään oli siirtymän lisäksi myös museopäivä, kävimme Valençayssa automuseossa ja linnassa, niihin sai ostaa yhdistelmälipun, joka oli hieman edullisempi kuin erikseen ostettuna ja sekös meille maistui. 




Keväisin tulee aina tämä pyhä- ja muiten vapaapäivien suma, joka alkaa nyt olla lopuillaan, vielä kaksipäiväinen helluntai ja sitten seuraavan kerran heinäkuussa, kun Ranskassa on kansallispäivä. Sitä emme tosin osaa edes aavistaa missä silloin olemme. Tänään saavuimme yhteen suosikkipaikkaamme, Amboiseen, jonne olimme tehneet pari päivää sitten varauksen pyhien ylitse. Nyt on kiva oikein rauhoittua tänne, missä pidämme eniten kaikesta. Jopa kuumailmapallot, joita olemme täällä usein nähneet, lähtivät juuri liikkeelle tutun puhinan kera. Vannon, ettemme yhtään hihitelleet pallon tekstiä. 


Siirtymäpäivän nopeaksi päivälliseksi sommittelin meille crostineja, italialaisia pieniä paahdettuja leipiä kahdella eri päällisellä. Meillä oli hieman ricottaa toisesta kokkauksesta jäljellä, samoin aurinkokuivattua tomaattia, tuoreita tomaatteja ja mozzarellaa ja niillähän homma jo melkein hoituikin. Eikä tullut ruokahävikkiä. 

Crostinit

  • vaaleaa hapanjuurileipää (12 pientä viipaletta, kaupan leipäosastolla leikattua)
  • yrttimaustettua oliiviöljyä
  • 1/4 purkillinen ricottaa (Pirkkaa, kotoa asti tuotua, edelleen oli kunnossa)
  • 1 rkl sitruunamehua
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta basilikaa
  • 2 tomaattia, vihreä ja punainen
  • 6 palaa aurinkokuivattua tomaattia
  • purkillinen minimozzarellapalloja
  • lisää tuoretta basilikaa
Tässä ei ole kovinkaan vaativasta reseptistä kyse, leipäviipaleet paahdettaan grillissä öljytilkassa. Kun ne jäähtyvät, sekoitetaan ricottatahna, johon tulee ricottan lisäksi sitruunamehua, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja basilikaa. Tomaatit ja aurinkokuivatut tomaatit leikataan viipaleiksi ja suikaleiksi. Kun leivät ovat jäähtyneet, niille sivellään ensin ricottatahnaa, päälle lisätään tuoreita tomaattiviipaleita ja puolelle leivistä aurinkokuivattua tomaattia. Kummallekin laadulle sitten vielä mozzarellaa, pippuria ja basilikaa. Nälkä siirtyi ja huomiselle sitten taas jotain muuta. 



Giro d'Italian 11. etapin pariin pääsimme tallenteelta samaan aikaan, kun söimme crostineja. Laitoin tabletilta näkymään noin 40 viimeistä kilometriä. Sen nopein oli Jhonatan Narvaez, hän on tämänvuotisen Giron ihmemies, voitti jo kolmannen etapin. Kokonaiskilpailun kärjen tilanne ei muuttunut, Afonso Eulalio johtaa edelleen ja vähän alle puolen minuutin päässä on Jonas Vingegaard. 

tiistai 19. toukokuuta 2026

Melkein pastaputtanesca

Luulo ei ole aina tiedon väärti, ehkei koskaan. Luulin, että olin ottanut kotoa mukaan avatun pienen purkin sardelleja, mutta joko ne olivat menneet todella hyvään piiloon CampaAdrian jääkaapissa, tai sitten hourin. Mitään sardelleja ei löytynyt, joten päätin tonnikalan sijaistavan sardelleja. Ihan hyvin se meni, vaikka se tietty maku jäi puuttumaan. Vinkkejä ruokaan otin täältä. 

Sardelliton pasta puttanesca kahdelle

  • 2 tomaattia, keltainen ja punainen
  • vettä tomaattien kalttaamiseen ja myöhemmin pastan keittämiseen (kätevä emäntä you know)
  • 2,5 dl nopeasti kypsyvää pastaa (spagetti olisi paras tähän, mutta sitä ei ollut tarpeeksi)
  • 1 oikein pieni purkki tonnikalaa öljyssä (oikeammin 5-6 suikeroa sardelleja)
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 10 kivetöntä oliivia (virheitä ja mustia, koska niitä oli avattu pussi)
  • 10 isoa kaprista (pienet olisivat sopineet paremmin)
  • suolaa ja pippuria
  • raastettua parmesania
  • tuoretta basilikaa
Giro d'Italian henkilökohtaisen aika-ajon ollessa vielä menossa kalttasin kaksi tomaattia. Leikkasin ensin niiden pohjapuolelle ristikkäiset viillot ja kun tuleva pastavesi kiehui, laitoin tomaatit kiehuvaan veteen noin kahdeksi minuutiksi ja  nostin ne sitten leikkuulaudalle odottamaan. Sammutin kaasuliekin kattilan alta, mutta vesi olisi sitten nopeasti kiehuvaa, kun olisi pastankeittoaika. 

Kumosin pannulle pienen purkillisen tonnikalaa öljyineen ja kaavin valkosipulimurskapurkin tyhjäksi. Purkki on kotoa asti tuotu, jatkossa käytän sitten tuoretta valkosipulia taas. Kuumensin pannua ja sekoittelin aineksia. Leikkasin oliivit muutamaan palaan ja kuorin pinnastaan jäähtyneet tomaatit ja leikkasin ne kuutioiksi. Kun wannabesardellit tonnikala öljyssään ja valkosipuli olivat hetken hautuneet, lisäsin pannulle oliivit ja kaprikset, maustoin hieman suolalla ja reippaammin pippurilla. Lopuksi lisäsin mukaan kaltatut tomaatit ja annoin kastikkeen kiehua maltillisesti.

Nostin pastaveden kiehumaan uudelleen ja keitin neljän minuutin pastat kypsiksi. Sekoitin pastan kastikkeeseen, samoin puolet parmesanista. Annostelin lautasille ja kiersin vielä pippuria pintaan, sekä loput parmesanista ja paljon tuoretta basilikaa, sitä sillä matkayrteissämme on nyt paljon. 

Kyllä ruoka olisi sen sardellien kirpeän suolaisuuden tarvinnut, mutta meni se näinkin. Ostoslistassa on nyt sitten sardellit ja spagetti, huomenna kauppaan. 


Giro d'Italian 10. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jolla oli mittaa 42 km. Onneksi olosuhteet säilyivät kaikille samanlaisina. Filippo Ganna oli tuttuun tapaan kaikkein nopein, vieläpä ylivoimaisesti. Afonso Eulalio onnistui omassa suorituksessaan hyvin ja pystyi edelleen pitämään pinkin johtajanpaidan itsellään. Jonas Vingegaard oli ilmeisen tyytymätön suoritukseensa, koska ei saanut pinkkiä paitaa. Kyllä hän kavensi Afonson etumatkaa aika hyvin, sitä on enää 27 sekuntia. Huomenna sitten on vuorossa taas mäkinen etappi, muttei kai ihan vuoristoksi laskettava. Me siirrymme seuraavaan paikkaan, varaudumme jo tulevaan pitkään viikonloppuun ja olemme varanneet paikankin etukäteen. 

Ranskassa postia jaetaan yhä lauantaisinkin #kuihienooseon

lauantai 16. toukokuuta 2026

Kanaa ja perunaa italialaiseen tapaan


Bourges on osoittautunut oikein mukavaksi kaupungiksi, päätimme jäädä tänne vähän pitemmäksikin aikaa. Kävimme tänään ensimmäisellä kaupunkikierroksella ja tarkastelimme katedraalia oikein huolella, se on Unescon maailmanperintökohde ja sieltä löytyi kuin löytyikin myös yksi Jeanne d'Arc. 


Päivällisellä meillä oli tänään kanaa ja perunaa, kumpaankin hain italialaista tunnelmaa. Perunoille tein salsa verdeä ja broilerin fileet täytin aurinkokuivatulla tomaatilla ja mozzarellalla. Ohjeet perunoihin täältä. Broilerit tein omasta tai asiakkaan päästä. 

Italialainen ateria kahdelle

Perunat

  • 8 pientä perunaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria

Salsa verde
  • tuoretta persiljaa
  • tuoretta basilikaa
  • 4 isohkoa kaprista (niitä joissa on varsi)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • sitruunamehua
  • 0,5 tl murskattua valkosipulia
  • suolaa ja pippuria

Täytetyt broilerinfileet

  • 2 pienehköä broilerin filettä
  • 4 minimozzarellapalloa
  • 4 palaa aurinkokuivattua tomaattia
  • 1 rkl oliiviöljyä paistamiseen
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä hauduttamiseen
  • 2 ohutta puista varrastikkua

Ensimmäiseksi tein salsa verden, jonka kanssa piti tyytyä veitsellä pienimiseen, sillä meillä ei ole CampaAdrian mobilekeittiössä sauvasekoitinta tai muutakaan, millä saisi silputtua aineksia kovin hienoksi. Leikkasin yrtit ja kaprikset pieniksi paloiksi ja silpuksi ja sekoitin niihin oliiviöljyä, sitruunamehua ja valkosipulimurskaa. Sekoitin tasaiseksi ja maustoin suolalla ja pippurilla.


Leikkasin pienet Noirmoutierin perunat puolikkaiksi ja laitoin ne pieneen alumiinivuokaan, luritin päälle hieman öljyä ja ripotin päälle suolaa ja pippuria. Jätin vuokan odottamaan. 


Seuraavaksi valmistelin broilerin fileet. Leikkasin niihin viillon niin, että muodostui tasku, jonne laitoin aurinkokuivattua tomaattia ja mozzarellapallot puolikkaina. Suljin taskun pitkällä ohuella varrastikulla, sillä minulla ei nyt sitten olekaan mukana paistinarua. Ennenkuulumatonta! 

Kun oli aika valmistaa ruoka, laitoin perunat vuokassaan airfryeriin (malliston pienimpään) 160 asteeseen noin 15 minuutiksi. Antti paistoi ulkona pannulla täytetyt broilerinfileet tilkassa oliiviöljyä. Kun fileissä oli sievä paistopinta, hän kaatoi pannulle noin desin valkoviiniä lasistani ja laittoi kannen pannun päälle. Kaasu ihan pienelle ja haudutusta noin 5 minuuttia ja loput vielä kaasu sammutettuna. 

Samaan aikaan perunat olivat kypsyneet ja sekoitin niihin salsa verden. Lisäsin vielä hieman sitruunamehua, että maku raikastuisi ja terävöityisi. Oikein mainio ateria.


Giro d'Italian kahdeksannen etapin voittajaksi ajoi Jhonatan Narvaez, jo toinen etappivoitto hänelle tässä kisassa. Katsoimme lopusta noin 35 km eikä Italiassakaan liian kesäistä vielä näytä olevan. Kokonaiskilpailun kärjen osalta tilanne ei muuttunut, Afonso Eulalio johtaa edelleen ja reilun kolmen minuutin päässä toisena on Jonas Vingegaard. Huomenna vielä ajetaan ja sitten on vuorossa kisan toinen välipäivä ja ensimmäinen varsinainen lepopäivä.