Sattuipa sopivasti – tähdenlentokanapiiras

Ei värillä ole väliä, kunhan on keltainen.

Eilen meillä oli päivällisenä kokonaisesta broilerista rintafileet ja lopuille piti keksiä jotain käyttöä. Myös Noirmoutierin perunoille, joita sain kuin sainkin kypsiksi (ne vaativat pitkän kypsennyksen) oli keksittävä käyttöä. Laitoin hakusanoiksi French chicken pie ja tuloksena oli tällainen teos. Se on niin ranskalainen kuin tähdenlentojakin hyödyntävä, mikä sen parempaa. 

Ensin olin harmistua, sillä eihän meillä sattunut olemaan tuoreita herkkusieniä, mutta löytyi kuivattuja herkkusieniä, kuivasin niitä alkuvuodesta, kun sattui Lidlin hävikkikassissa (tai muuten vain alennuksessa) suuri rasiallinen sieniä. Purjoa ei ollut, mutta uuden sadon sipuleita löytyi, joten ne saivat korvata purjon. Myöskään ranskankermaa ei nyt ollut, mutta käytin kermatilkan. 

Koska käytin eilisiä tähteitä, oli tekojärjestys hieman erilainen kuin lähdeohjeessa. Näin tein:

Ranskalainen kanapiiras tähdenlennoista

• haudutuspadassa kypsennetyn broilerin kypsät osat poislukien eilen syödyt rintafileet
• noin pari noirmoutierin perunaa kuutioina kypsennettyinä 
• 1 rkl oliiviöljyä
• pieni pakkaus ranskalaista pekonisuikaletta 
• 1,5 dl kuivattuja herkkusieniviipaleita
• 1 uudensadon keltasipuli
• 1 uudensadon punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 1,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 dl vehnäjauhoja
• 3 dl kasvislientä fondista
• tuoretta timjamia
• 1 dl kermaa
• 1 rkl dijonsinappia
• pippuria (suola ei ollut tarpeen, koska broilerissa ja perunoissa oli jo valmiiksi suolaa)
• 3 torttutaikinalevyä
• 1 pieni kananmuna

1. Otin torttutaikinalevyt sulamaan ja esille kaikki muut ainekset.
2. Leikkasin sipulit ja valkosipulin viipaleiksi.
3. Kävin läpi broilerinpalat ja leikkasin isommat suupalan kokoon.
4. Sekoitin kerman ja sinapin kupissa tasaiseksi. 
5. Kuumensin vettä ja lisäsin siihen kasvisfondia liemeksi. 
6. Otin pannun ja kumosin sille pekonisuikaleet ja aloin kuumentaa pannua. Paistoin pekonin rapeaksi.
7. Lisäsin pannulle hieman oliiviöljyä ja kumosin mukaan sieniviipaleet, sipulit ja valkosipulin, paistoin hetkisen. 
8. Lisäsin pannulle viinin ja annoin se kiehua puoleen. 
9. Yhdistin mukaan jauhot ja sekoitin tasaiseksi. 
10. Lisäsin pannulle vähitellen ja koko ajan sekoittaen kuumaa kasvislientä. 
11. Seuraavaksi pääsivät pannulle mukaan kypsät broileripalat ja perunat. 
12. Annoin seoksen kiehua noin 10 minuuttia. 
13. Lopuksi lisäsin vielä kerma-sinappiseoksen, sekoittelin taas ja annoin kiehua vielä niin, että pannulle muodostui paksu kastike. 
14. Maustoin timjamilla ja pippurilla. 
15. Annoin kastikkeen jäähtyä pannulla ja kiinteytyä. 
16. Kun kastike oli jäähtynyt, laitoin uunin lämpenemään 200 asteeseen.
17. Kaulitsin torttutaikinalevyt hieman ohuemmiksi ja leikkasin ne 8 palaan kunkin.
18. Vatkasin pienen kananmunan kevyesti tasaiseksi.
19. Kumosin jäähtyneen kastikkeen voideltuun uunivuokaan.
20. Sommittelin torttutaikinapalat pinnalle ja sutikoin ne kananmunalla. 
21. Paistoin piirasta 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pinnan taikinapalaset olivat kauniin värisiä ja hieman pullistuneina. 

Tämä oli mitä hauskin tähderuoka, siinä  menivät ne joulusta jääneet kolme torttutaikinalevyäkin. Söimme päivällisen ulkona omalla terassilla, edellinen kerta olikin joskus viime elokuussa. Piiraan kaveriksi otimme hieman salaatinlehtiä. 

Tour de Francen toinen etappi ajettiin Italiassa Cesenaticosta Bologneen ja silläkin oli mittaa melkein 200 km, luonnehdinta oli hilly. Mark Cavendish oli ainakin sen verran toipunut, että lähti matkaan. Reitti kulki Imolan moottoriradan kautta, kumma ettei sinne oltu laitettu mitään yleisötilaisuutta, ainakin olisi ollut tilaa ihmisille katsomoissa ja pysäköinnille. 

Kuumassa säässä ajetun etapin voittajaksi ajoi Kevin Vaquelin ja keltapaidassa ajaa huomenna Tadej Pogacar. Toivoakseni Mark Cavendish on pysynyt kisassa mukana, Tourin verkkosivut eivät ole kovinkaan notkeat, vaikka ovatkin kolmesta Grand Tourista parhaat. 

Tarkkaa hommaa – Meater-mittarilla Beef Wellington

CampaSimpukan ensimmäisenä vuonna tein ensimmäistä kertaa beef wellingtonia. Siitä on melkein kuusi vuotta. Sittemmin ei ole tule tehtyä tätä Gordon Ramsayn huutamalla tutuksi tekemää ruokaa. En ole viitsinyt opetella tekemään sopivaa taikinaa fileen peitoksi eikä ensimmäisellä kerralla käyttämäni paksu voitaikina ollut oikein sinne päinkään, mitä halusin. Nyttemmin Lidistä voi ostaa ohutta rullalle käärittyä puff pastrya ja perjantaina oli aika kokeilla miten se passaa wellingtonin peitoksi. En ole vieläkään muistanut katsoa millaisella kauppanimellä taikinaa myydään, mutten hetkeäkään ajattele sen olevan mitään muuta kuin teollista huttua. Mutta käyttökelpoista huttua. 

Toinen jo jonkun aikaa kokeilemista odottanut ruoanlaittoon liittyvä juttu oli Meater-mittari. Antti osallistui jo kauan sitten mittarin joukkorahoitukseen ja alunperin mittarin piti tulla markkinoille jo ainakin vuosi sitten. Joitakin viikkoja sitten mittari viimein saapui ja tuumimme minkälaiseen lihan paistamiseen sitä kokeilisimme. Beef Wellington valikoitui ensimmäiseksi kokeiluksi. Olin jo ladannut Meaterin applikaation puhelimeeni valmiiksi ja tapani  mukaan skipannut kaikki introt ja neuvot, sillä kuka nyt mitään manuaaleja jaksaa lukea? Mittari lihapalan kylkeen ja menoksi. 

Beef wellington kahdelle (olisi riittänyt ainakin kolmelle)

• 400 g pala naudan sisäfilettä
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl voita
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl dijonsinappia
• 1 rulla puff  pastrya
• 150 g siitakesieniä
• 4 viipaletta prosciuttoa
• 1 kananmuna

Beef wellington vaatii hieman aikaa ja askartelua, se ei ole sellaista kauhee nälkä, mitä syötäisiin-ruokaa. Kirjaan tähän vaiheet, vaikka tämä onkin jo revisited-osastoa. Kenenkään ei kannata ajatella, että tämä olisi liian vaikea ruoka tehdä, ei todellakaan. 

Esivalmistelut

1. Silppua sienet oikein pieneksi hakkelukseksi vaikkapa monitoimikoneen leikkurilla.
2. Laita sienihakkelus kevyesti öljytylle pannulle ja kypsennä sieniä noin 10-15 minuuttia, kunnes kaikki kosteus on haihtunut niistä. Siirrä hakkelus (duxelles fiinimmin) lautaselle jäähtymään, tasoittele se litteäksi kerrokseksi, niin se jäähtyy nopeammin.
3. Viritä leikkuulaudalle pitkä pätkä leveää talouskelmua ja sen päälle niin monta viipaletta prosciuttoa, että se yltää peittämään fileen ja sen päädyt myös. Myös parmankinkku käy tai mikä tahansa ohut kinkku, mutta ei raaka pekoni, sillä se ei kypsy uunissa fileen ja taikinan välissä. 

Fileen valmistelu

1. Kuivaa fileen pinta ja poista mahdollisia kalvoja tai rasvajuonteita. Palan tulee olla tasapaksu ja tarvittaessa sitä voi sitoa paistinarulla napakaksi pötköksi. 
2. Hiero lihan pinnalle suolaa ja pippuria joka puolelle. 
3. Kuumenna valurautapannu tai muu kovaa kuumuutta kestävä pannu ja laita sille voi ja öljy. Kun rasvan kuohu alkaa vajeta, nosta file pannulle. Paista nopeasti filepalan pinta kauttaaltaan, myös päät. Tarkoitus ei ole kypsentää filettä, ottaa siihen vain hyvä paistopinta. 
4. Nosta file lautaselle ja sutikoi sen kuumaan pintaan pullasudilla hyvä lusikallinen dijonsinappia. 

Ensimmäinen paketointi

1. Kun filepötkön pinta on jäähtynyt ja samoin sienisilppu, levitä ensin sienet tasaiseksi kerrokseksi kinkkuviipaleille fileen mittaiselle alueelle. 
2. Nosta sinappinen file sienillä päällystetylle kinkkupedille, käännä kinkkua peittämään myös fileen päät ja kääri kelmua apuna käyttäen file kinkkuviipaleitten peittämäksi pötköksi. Kierrä kelmua päistä kuin käärisit karamellin paperiin. Laita paketti jääkaappiin asettumaan noin puoleksi tunniksi, eikä pitempikään aika haittaa. 

Toinen paketointi

1. Kun ruoka-aika lähestyy ota kelmussa oleva filapaketti jääkaapista ja kuumenna uuni 200 asteeseen. 
2. Kierrä taikinarulla auki leikkuulaudalle ja avaa kelmupaketti ja nosta kinkkuun kääritty file taikinan päälle. Arvioi kuinka paljon taikinaa tarvitset, tälle käyttämälleni taikinalevylle menisi isompikin filepötkö. Kierrä taikina fileen ympärille ja leikkaa ylimääräinen taikinalevy irti. Käännä saumapuoli alaspäin ja taita päädyt kiinni kuin tekisit lahjapaketin.
3. Tässä vaiheessa taikinakäärö voi olla viileässä usemman tunninkin, mikäli ajoittaminen vaatii, mutta jos paistat wellingtonin heti, sekin passaa.
4. Ota lopusta taikinasta pieniä koristeita piparimuotilla, arvoin hetken että teenkö pieniä sikoja vai kirahveja koristeeksi, mutta tein sitten kuusia. Olkaa te rohkeampia.
5. Sekoita yksi kananmuna kupissa sekaisin ja sutikoi sitä taikinakuoren päälle kauttaaltaan. Asettele koristepaloja haluamaasi muotoon pötkön pinnalle ja sutikoi vielä niidenkin päälle kananmunaa. 
6. Jos käytät lihamittaria, aseta anturi lihapalaan niin, että se on mahdollisimman keskellä palaa eikä osu vuoan reunoihin tai mene lihapalan läpi. 
7. Paista wellingtonia kunnes sisälämpö on 52 astetta. Jos taikinakuori alkaa mennä liian tummaksi ennen kuin sisälämpö on haluttu, peitä wellu leivinpaperilla. Kypsyminen jatkuu taikinakuoressa vielä usean asteen verran lepuuttamisen aikana. Lepuutuksen pitää olla ainakin vartin mittainen. 
8. Leikkaa wellington viipaleiksi ja syö mieluisten lisäkkeiden kanssa. 

Mielestäni wellingtonpakettini oli oikein sievä ja se pysyi uunissa hyvin kasassa. Koska minun ei tarvinut pistää lihapakettia mittarilla paistamisen aikana, siitä ei karannut nesteitä vuokaan ja kuori pysyi kauniina. Lepuuttamisen jälkeen jännitti leikata fileestä palanen. Hieman nesteitä karkasi ensimmäisestä leikkauksesta, mutta onneksi se ei saanut taikina pohjaosastakaan aivan vettynyttä. Lihan väri oli kauniin punertava.

Liha olisi voinut olla meidän makuumme aavistuksen punaisempaa, mutta mureaa se oli. Suola oli sopiva ja sienet ja kinkku sitoivat paketin mukavaa kuosiin. Taikina oli pohjan osalta hieman kosteaa, mutta päällipuoli oli rapeaa ja hyvää. Leikkasin meille vähän liian isot palat, pienemmätkin olisivat piisanneet.

Meater-applikaatio oli oikein helppo käyttää. Koska en ollut tutustunut siihen etukäteen, piti ensin kahlata muutama mainos ja pieni esittely ohitse ennen kuin pääsi valikoihin. Ensin valitsimme minkä eläimen liha on kyseessä ja sen jälkeen mitä osa eläimestä. Sitten valitsimme halutun lämpötilan (valmiina oli jo Celsius-asteet varmaan haisteltuna siitä, missä päin maailmaa applikaatio on ladattu). Yhteys toimi bluetoothilla ja puhelin saattoi olla toisessa huoneessakin paistamisen aikana. Kerran ohjelma huomautti, että vie lähemmäs, yhteys pätkii, mutta jo kävellessäni keittiöön puhelin kädessäni, yhteys palasi. Näytössä oli ikäänkuin kello, joka näytti missä vaiheessa paistamista ollaan, paljonko on jäljellä ja omissa pallukoissaan näkyi sekä uunin lämpötila, lihan kulloinenkin sisälämpötila ja tavoitelämpö.

Kun aika tuli täyteen, ohjelma komensi ottamaan lihan pois uunista ja näyttöön tuli esitys siitä, miten kauan lepuuttaminen kestää. Annoin anturin olla wellingtonissa ja seurasin sisälämmön kehittymistä. Pari astetta liikaa sitä tuli mielestäni, mutta tottelin koemielessä (en tietenkään muuten) ohjelmaa lepuuttamisen pituudesta. Kun sekin aika tuli täyteen, näytti sisälämpö  60 astetta. Otin anturin pois ja tosiaan mittasin verrokkilukeman toisella mittarilla. Close enough.

Ensimmäinen Meater-kokeilu oli oikein onnistunut. Siinä setissä joka meille tuli on kaksi anturia, joita voi halutessaan käyttää samassa lihapalassa yhtä aikaa, jos haluaan tarkkailla suuren satsin kypsymistä eri puolilta. En ole tutustunut siihen, voiko olla kaksi eri kypsennystä eri ruokaan menossa samaan aikaan samalla applikaatiolla, vai pitäisikö ladata toista varten toiseen puhelimeen sama juttu. Kuka nyt mitään ohjeita viitsisi lukea?

Kun mittaria ei käytetä, anturi laitetaan sitä varten olevaan puiseen latausasemaan, joissa on paristot latausta varten. Minä en osallistunut laitteen hankintaan, enkä tiedä paljonko Antti siitä maksoi osallistuessaan rahoitukseen jo kehittelyvaiheessa. Meaterin sivuilla on paljon tietoa ja näköjään neljän anturin setissä on myös wifi. Voi äitien päivät! Korjaan: voi isänpäivät tietty tänään.

Muistatko vannikkeet?

Vol au vent on voitaikinasta näperretty pieni kori, jonka voi täyttää suolaisella tai makealla täytteellä. Enpä ollut koskaan aikaisemmin tehnyt näitä suomeksi vannikkeiksi kutsuttuja leivonnaisia, mutta muistan syöneeni niitä joskus 70-luvulla. Tämän päivän ranskalaispanostukseksi vannikkeet käyvät oikein hyvin. 

6 mascarpone-mansikkatäytteistä vannikketta

• 1 rulla puff pastrya
• 1 kananmuna
• 1 dl kermaa
• 1 rkl mascarponea
• 1 rkl sokeria
• 1 tl tomusokeria
• pieniä mintunlehtiä

Kuumenna uuni 180 asteeseen kiertoilmalla ja 200 asteeseen, jos et käytä kiertoilmaa. Levitä taikina rullalta avoimeksi ja ota siitä pyöreällä stanssilla kiekkoja niin monta kuin levystä tulee. Laita kuusi pyörylää leivinpaperille. Jaa loput pyörylät kuudella, niin, että jokaiselle pohjapalalle tulee yhtä monta reunapalaa. Ota pienemmällä stanssilla muista, paitsi pohjapaloista keskus pois, eli tee niistä rinkuloita. 

Voitele pohjapalat kananmunalla ja aseta kullekin palalle yksi reunarinkula kerrallaan, voitele nekin ja lisää toinen rinkula päälle. Näin kasaa pohjien päälle niin monta kerrosta reunoja, kuin niitä riittää. Minulla tuli jokaisen pohjan päälle kolme rinkulaa. Voitele päällimmäinenkin.

Paista vannikkeita noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat kohonneet ja reunat ovat kauniin kullanruskeat. Ota ne uunista ja paina heti pienellä nuolijalla tai vastaavalla pohjaa matalammaksi, jos se on noussut koholle. Näin saat tilaa täytteelle.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita mukaan mascarpone ja sokeria makusi mukaan. Pursota mascarponekermaa vannikkeiden kolosiin ja aseta pinnalle viipaleiksi leikattu mansikka. Koristele tomusokerilla ja pienillä mintunlehdillä. 

Minä paistoin myös pikkuruiset keskuskiekot kolmen palan pinoissa ja ne kellahtivat kumoon paistuessaan. Tein niistä mikroskooppisen pieniä leivoksia, jotka olivat suupalan kokoisia.

Tour de Francen tilanne eilen muuttui sen verran, että Chris Froome otti johtopaikan joukkuetoveriltaan, Geraint Thomasilta. Muuten en tiedä eilisen etapin loppuvaiheita, sillä olimme Jyväskylän Kesän avajaiskonsertissa kuuntelemassa The Real Groupia, mutta sen tiedän, että Alberto Contador ja Nairo Quintana ovat kivunneet tuloslistalla tavanomaisemmille paikoille kymmenen parhaan sakkiin. 

Tänään oli jälleen massakiripäivä ja kuudennen etapin voitti Marcel Kittel, jo toisen tällä Tourilla. Kokonaiskilpailussa Chris Froome on keltaisessa kahdentoista sekunnin etumatkalla toisena olevaan Thomasiin. Huomenna on jo seitsemäs etappi ja profiilikuva lupailee tasaisempaa etappia, mutta matkaa piisaa, taas yli 200 km. 

Haaste ku ite tekee-blogin tapaan – #suurikeittokirjahaaste

näistä voisi aloittaa

Niin kuin tässä ei ruokahaasteita riittäisi, lähdin mukaan ku ite tekee-blogin aloittamaan keittokirjahaasteeseen, jossa kokataan kirjahyllyä läpi, edes yhden ohjeen verran kirjaa kohden. Minullahan on ainakin tarpeeksi keittokirjoja, olen blogaaniaikanani kahteen kertaan lahjoittanut kirjoja poiskin, mutta niin vain taas kirjat alkavat kinostua pöydille ja hyllyille varsinaisen keittokirjahyllyn tultua täyteen. Melkein kaikki kirjat olen selannut läpi, useat jopa lukenut kuin romaanit ikään, mutta läheskään kaikista en ole kokeillut edes yhtä ohjetta. Minna aikoi olla itselleen armelias, eikä laittanut haasteelle mitään aikarajaa ja se minut saikin innostumaan tästä. 

CampaKeittiön seitsemäs Ranska-haaste alkaa lauantaina ja sen myötä etsin esille kaikki ranskalaista ruokaa käsittelevät kirjani, joista aion Tour de Francen aikana kokata jokaisesta ainakin yhden ruoan. Otin pienen varaslähdön tekemällä heti tänään jälkiruokaa Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan-kirjan mukaan. Kirja on ollut minulla jo ajalta ennen blogia ja muistan sen olleen ensimmäisenä blogaanivuonna 2011 ahkerassa käytössä. Se on muuten ainoa Välimäen kirja hyllyssäni, en edes tiedä kuinka paljon tai vähän hän on kirjoja kirjoittanut.

Silloin kuusi vuotta sitten tiesin ruoanlaitosta paljon vähemmän ja moni nyt tuttu juttu oli aivan uutta minulle. Silloin tämä pieni ranskalaista ruokaa mutkattomasti käsittelevä kirja oli minulle enemmän kuin mieleen ja mieleeni se on vieläkin. Etenkin juuri tänään, kun halusin tehdä tarte tatin-tortun. Hans teki tarte tatinin omenista, kuten oikeasti pitääkin, mutta hän sentään käytti valmista voitaikinaa ohjeessaan. Se ilahdutti minua, sillä halusin tänään luistaa taikinan teosta. Minulla oli pakastimessa Lidlin puff pastry-rulla (niitä ei myydä pakasteina, mutta olin ottanut niitä jemmaan) ja onhan Hans mitä mainioin Lidlin mainosmieskin. Omenien tilalla käytin nektariineja, koska ne alkoivat olla elinkaarensa lopulla. Voi tietysti olla montaa mieltä onko tämä enää ollenkaan Hansin ohje, kun tekotapanikin oli aika erilainen. Ei kerrota kenellekään. Tein tatinin aika pieneen vuokaan, joten pienensin ohjeen puoliksi.

Tarte tatin nektariineista Hans Välimäen ohjetta erittäin väljästi mukaillen

• 1 rulla puff pastrya
• 4 nektariinia
• 50 g voita
• 1 dl sokeria

Kuumensin uunin 200 asteeseen kiertoilmalla. Kiehautin kattilallisen vettä ja käytin kauhalla laskien halkaistuja nektariininpuolikkaita (kivi poistettuna) kuumassa vedessä hetkisen. Hedelmän kuoret lähtivät helposti pois vetämällä. Leikkasin suorakaiteen muotoisesta taikinalevystä hieman käytettävää paistoastiaa suuremman taikinakiekon. 

Laitoin keraamisen tarte tatin-vuokani kaasuliedelle (se kestää kaasulla kuumentamisen, muutoin käyttöön valurautapannu tai muu myös uuniin sovelias astia) ja laitoin voin nokareina vuokaan ja ripotin sokerin päälle. Lämmitin vuokaa varovaisesti ja odottelin kärsivällisesti, että voi ja sokeri sulivat vuokaan ja alkoivat muodostaa karamellia. Nostelin sitten varovasti kuumaan sokeri-voiseokseen nektariinipuolikkaat leikkuupinta ylöspäin. Kuumaa seosta saa tosiaan varoa, ettei se roisku. 

Nostin taikinalevyn vuoan päälle ja lusikan varsipäällä painelin taikinan reunan nektariinipalojen ja vuoan reunan väliin. Paistoin torttua noin 15 minuuttia, kunnes taikina oli kauniin ruskeaa. 

Annoin tortun vetäytyä vuoassa muutamia minuutteja ja kiepautin sitten varovasti veitsellä taikinan ja vuoan välistä siltä varalta, että taikina olisi tarttunut vuokaan. Otin tarjoiluastian ja laitoin sen vuoan päälle, toivoin parasta ja patakintain suojatuin käsin kiepautin vuoan nurinpäin lautaselle. Varovasti nostin vuokaa ja se irtosi ihan nätisti. Tarjosin tarte tatinin suklaajäätelön kanssa päivällisen päätteeksi, kaverina hyvä kuppi espressoa. 

Aion tehdä tästä hiljaksiin juttusarjan, jolle perustan CampaSimpukan ylälaitaan oman välilehtensä. Lisään sinne kaikki #suurikeittokirjahaaste-aiheiset postaukset ja kommentoin postauksissa myös kyseisiä kirjoja muutamin samoin, ehkä sitäkin mistä kirja on hyllyyni ilmestynyt. Samalla perkaan myös pois kirjoja, joita en katso haluavani säilyttää pitempään. Jos kirjoja joutuu poistopinoon enemmänkin, teen taas lahjoituspostauksen. Myös kunkin postauksen alareunaan kerään listaa kirjoista.

Tämä on ensimmäinen postaus sarjassa #suurkeittokirjahaaste,  en osaa edes arvioida kuinka monta keittokirjaa minulla on. Tästä voi tulla pitkällinen juttu, mutta kun ajallista takarajaa ei ole, voin ottaa yhtä rennosti kuin Minna. Kiitos hyvästä ideasta, ilo olla mukana! 

Pikkupiiraset

Olemme pian olleet vuoden kahden hengen talous ja sopeutuneet vähitellen siihen minkä verran ruokaa ostamme, enää jääkaappi ei ole niin täyteen sullottu (ei se olisi kyllä aikaisemminkaan tarvinnut olla, mutta oli) ja osaan jo valmistaa kerralla vähemmän ruokaa. Jos meillä jotain nykyään on välillä kokonaan loppu, niin se on leipä. Aikaisemmin meillä oli aina kahta tai kolmea leipää yhtä aikaa eri perheenjäsenten mieltymyksiin. Nyt aika usein leipää ei ole palastakaan, tai pussinpohjalla on pari kuivahtanut siivua ruisleipää. 

Tänään oli yksi niistä aamuista, jolloin leipä oli vähissä ja mietin, mitä laittaisin aamiaispöytään tarjolle. Muistin, että pakastimessa on pari levyä torttutaikinaa ja niistä tein pienet aamiaispiiraat kahdella eri täytteellä. Blogin alkuajoilta arkistoista löytyy samantapainen ohje joulukuulta 2012. 

Neljä pientä piirasta (eikö kuulostakin ihan sadun nimeltä?)

• 2 voitaikinalevyä
• 2 viipaletta breasolaa
• 2 viipaletta kylmäsavulohta
• 4 minimozzarellapalloa
• 6 kirsikkatomaattia
• 2 kananmunaa
• 1 dl kermaa
• pikkuisen juustoraastetta
• pippuria
• tuoreita yrttejä, minulla basilikaa ja persiljaa

Kuumenna uuni 210 asteeseen kiertoilmalla, ilman kiertoa 225 asteeseen. Sulata voitaikinalevyt. Ota esille neljä pientä vuokaa tai muffinipelti. Kun levyt ovat sulaneet, leikkaa ne kahteen yhtä suureen palaan ja kaulitse paloja ohuemmiksi, mitä ohueammaksi saat, sen parempi. Asettele levyt pieniin vuokiin tai muffinipellin kolosiin. Minulla oli neljä pientä alumiinista suklaafondant-vuokaa, joita käytin tähän. 

Laita kahden taikinakupin pohjalle ja reunoille bresaolaviipaleet, mikä tahansa kinkku tai muu leikkele käy hyvin myös. Kahden muun kupin pohjalle tulee sitten lohiviipaleet. Seuraavaksi asettele kuppeihin puolikkaiksi leikattuja kirsikkatomaatteja, kolme puolikasta kuhinkin, sekä minimozzarella pallot ja vähän yrttejä silputtuna. Sekoita astiassa kananmunat, kerma ja juustoraaste tasaiseksi ja lisää mukaan hieman pippuria. Jaa seos kuppeihin täytteiden päälle. Paista noin 20 minuuttia, kunnes taikina on kypsää ja täyte hyytynyt. Anna levätä kupeilla vähän aikaa, ennen kuin pyöräytät ohuella veitsellä vuoan ja piiraan välistä ja kumoat piiraset muotista. Syö niin kuumana kuin kielesi sallii, mutta muista, että tomaatti ja mozzarella ovat todella kuumia pitkään. 

Nyt paistaminen onnistui todella hyvin, taikina oli kypsää ja täyte hyytynyt oikein mainiosti. Hyvä, etten lisännyt yhtään suolaa, sillä sekä bresaola että lohi ovat suolaisia. Söimme pienet piiraat aamiaisella ja ne olivat niin täyttäviä, ettei leivänpuute talossa haitannut yhtään. 

Salavaikeat omenaruusut

Olen lukenut monta onnistunutta omena- tai päärynäruusupostausta ja yhden, jossa hieman tuskailtiin lopputuloksen kanssa, samaa olen minäkin joutunut tekemään. Tänään kokeilin toistamiseen näitä kauniiksi, hyviksi ja ennenkaikkea helpoiksi luvattuja leivonnaisia. Pääsin melkein maaliin. Ehkä onnistun seuraavalla kerralla, ehkä seuraavaa kertaa ei tule. 

Ensimmäisellä kerralla kokeilin sommitella ruusuja hieman kiireessä kokonaan maidottomasta taikinasta. Sen kaulittavuus ei ollut paras mahdollinen, eikävätkä välineetkään olleet ihan kätevimmät. Mutta suurin syy lähes epäonnistumiseen oli kyllä ilman muuta se, etten lukenut ohjeita kunnolla. Kiirehdin kuvan perusteella eteenpäin varmana siitä, että kyllähän tämä nyt hoituu tästä suit sait. Ei hoitunut. Ystävälliset työkaverit söivät kyllä tuotokseni, mutta ei siitä sen enempää, on se ilmoja pidellyt. Ne omenaruusut eivät yltäneet palkintosijoille, tuskin saivat kunniamainintaa osallistumisesta, aina pelkkä yrittäminen ei riitä.

Tänään olin hieman viisaampana asialla, olin lukenut ruusupostauksia oikein ajatuksen kanssa. Minulla oli tavallista voitaikinaa ja minulla oli omenia, oli minulla omatekoista omenahilloakin. Siispä ruusuilemaan.

Melkein onnistuneet omenaruusut

• 5 voitaikinalevyä
• 2 omenaa
• 2 rkl sitruunamehua
• vettä
• sokeria
• omenahilloa
• kanelia

Sulatin taikinalevyt ja kuumensin uunin 200 asteeseen. Otin esille muffinipellin ja pieniä paperisia muffinivuokia. Leikkasin omenat noin millin paksuihin viipaleisiin ja laitoin ne mikronkestävään astiaan. Kaadoin viipaleiden päälle niin paljon vettä, että ne peittyivät ja ripotin pikkuisen sokeria mukaan ja puristin puolikkaasta sitruunasta sen mitä siitä lähti mehua. Kuumensin astiaa mikrossa kannella peitettynä kolme minuuttia täydellä teholla, jotta viipaleet pehmenisivät ja olisivat taipuisia taikinaa rullatessa. Jätin viipaleet hetkeksi vielä kuumaan liemeen pehmenemään ja kaadoin ne sitten lävikköön jäähtymään.

Kaulitsin taikinalevyt ohuemmiksi, enemmän pitkiksi kuin leveiksi. Joissakin ohjeissa oli taikinalevy leikattu pizzaleikkurilla kahteen kapeaan palaan, näin minäkin tein. Levitin taikinasuikaleille pienen nokareen omenahilloa, ripotin päälle pikkuisen kanelia ja sokeria. Asettelin suikaleen toiselle reunalle riviin, hieman toistensa kanssa limittäin pehmeitä omenaviipaleita niin, että kuorireuna tuli taikinan ulkopuolelle. Kääänsin taikinasuikaleen pitkältä sivulta alareunasta omenaviipaleiden päälle ja käärin koko komeuden rullalle. Asetin ruusun muotoon asettuvan taikinarullan paperiseen muffinivuokaan ja vuoan peltivuoan koloseen. Näin tein kaikille 10 taikinasuikaleelle. Omenaviipaleeni riittivät aivan tasan tarkkaan kaikkiin leivonnaisiin, yhtään ei jäänyt jäljelle. 

Paistoin omenaruusuja 200 asteessa uunin alaosassa leivinpaperilla peitettynä (jotta omenan ohuen kuoriosat eivät palaisi) ensin 30 minuuttia. Sitten viisi minuuttia lisää, vielä viisi minuuttia ja olin varma, että tuokseni olisivat kypsiä. Laitoin uunin pois päältä, siivosin jälkeni ja annoin omenaruusujen jäähtyä. Otin yhden pois vuoasta ja tutkin sitä, sehän oli yhä ihan raaka. Ei kun uuni päälle uudelleen ja nostin ruusut paperivuokineen tavalliselle uunipellille, arvelin ettei taikina päässyt kypsymään ahtaassa muffinivuoassa. Paistoin turkasen pullia vielä kymmenisen minuuttia edelleen paperilla peitettynä. Omenan reunat hieman tummuivat liikaa, mutta nyt taikina oli kypsää. 

Edelleen tarvitsin tuhdin tomusokerituiskun kaunistamaan lopputulosta. Maku oli oikein mukava, mutta kauneuspuolessa oli vielä toivomisen varaa. Paljon paremmin onnistuivat vuonna 2012 tekemäni filotaikinaruusut. 

Huomenna on muuten ohjelmassa jälleen keittiöpeikkohommia. Aion nimittäin uskaltautua tekemään ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita. Riisipuuro on jo keitetty. Onhan se ihan helppoa, eikö olekin?

Tarte au quatre-vingt-dix-neuf

Minähän en osaa ranskaa sitten yhtään. Kun olemme tankanneet Ranskassa autoa marketin pihan asemalta, on pitänyt valita pumppu sen mukaan, minkä numeron osaisi sanoa. Esimerkiksi neljä on sellainen numero, jonka muistan.

Opiskelija on kertonut vähän miten ranskalaiset numerot muodostuvat, mutta se tuntuu vaativan pitkän matematiikan opintoja, eikä niin ollen ole minun juttuni laisinkaan. Sen ettei osaa jotain, ei tarvitse kuitenkaan antaa häiritä ollenkaan, eikä estää tekemästä sitä mitä tahtoo. Usein pikkuvilungit menevät läpi ihan hyvin, kun silmät kirkkaina väittää, että kyllä tämä on ranskalainen torttu, minkä tänään leivoin. On ihan varmasti. Sehän kuulostaakin oikein hienolta!

Töissä tänään oli sellainen päivä, joka vanhensi minua vähintään 48 tuntia. Kun pääsin vuorostani, päähän sattui ja vatsa kurni. Poikkesin ääsmarketista einestä, sillä tänään ei ollut kokkausintoa tai -voimia. Siinä kaupan puoli viiden ruuhkassa huomasin, että nyt kotimaisia mansikoita on viimein myynnissä ja raparperikin vielä sen näköistä, ettei se vielä ole kovin puisevaa. Muistin Nannan vastikään tekemät pikaiset lehtitaikinaleivokset, joissa oli raparperia ja valkosuklaata. Päätin apinoida niitä tänään, sillä ostamani päivälliseinekset vaativat myös uunin lämmittämisen. Taloudellista jne. 

Lehtitaikinaa mansikoiden ja raparperin alustana

• paketti ohuita lehtitaikinalevyjä kahteen palaan leikattuina
• juoksevaa hunajaa
• yksi iso raparperinvarsi
• yhtä monta mansikkaa kuin taikinapalasiakin
• pieniä valkosuklaanappeja

Sulata lehtitaikinalevyt leivinpaperin päällä pellillä. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa levyt kahteen palaan kukin. Leikkaa levyjen reunoille pienet viillot joka sivulle ilman, että viilto menee aivan läpi taikinan. Levitä levyille hieman hunajaa. Leikkaa raparperi ensin noin 8 sentin pätkiin ja sitten pitkittäin suikaleiksi. Niitä tulisi olla noin 2-3 kpl/taikinapala. Leikkaa kannat pois mansikoista ja siivuta marjat noin neljään viipaleeseen. Aseta raparperisuikaleet kulmittain taikinalevylle ja mansikkaviipaleita raparperin molemmin puolin. Sirottele valkosuklaanappeja päälle. Paista noin 15-20 minuuttia. Siivilöi tomusokeria hieman jäähtyneille leivoksille. Nämä leikisti ranskalaiset leivokset olivat oikein hyviä. Maltoimme Opiskelija kanssa säästää muutaman Kammenpyörittäjällekin, joka pääsi töistä vasta myöhemmin. 

Eilisen Tour de Francen etapin voitti Andre Greipel ja keltapaidan piti itsellään edelleen Tony Martin. Kuudes etappi ajettiin tänään kauniissa säässä ainakin siltä osin, kuin ehdin sitä seurata. Etapin päätti terävä nousu, jossa lopussa kävi kolari, jossa Tony Martin näytti ajavan edellä menevän takapyörään ja keilasi muutamia vierellään ajavia. Hän näytti saaneen solisluun vamman, hänet tuotiin selästä pukaten maaliin. Etapin voitti Zdenek Stybar. Johtajanpaidan pitää vielä Martin, mutta jos hän joutuu keskeyttämään, Chris Froome pukee keltaisen päälleen huomenna.

Parsakääröt

Pakastimen aarteiden käyttö on aina suotavaa, yksi paketti voitaikinalevyjä tuli käytetyksi, kun askaroin parsakääröjä. Minulla oli kuusi vihreää parsatankoa ja purkinpohja punaista pestoa, samoin pikkupala pecorinoa. Näistä sain jo aikaan italiaan vivahtavan alkupalan. Siihen olisi pitänyt laittaa myös prosciuttoa (jota meillä jopa oli), mutta jotenkin vain unohdin sen. Ihme juttu, pitäisi lukea ohjeet paremmin. 

12 parsakääröä

• 6 voitaikina levyä
• 6 vihreää tankoparsaa
• punaista pestoa
• pecorinoa
• 1 kananmuna
• (6 viipaletta prosciuttoa jos muistaa)

Sulata voitaikinalevyt ja kuumenna uuni 220 asteeseen. Kaulitse levyjä sen verran pitemmäksi, että saat leikattua siitä kaksi samankokoista neliötä. Sivele hieman pestoa taikinalevyille ja raasta juustoa pinnalle. Leikkaa parsat pitkittäin kahtia. Tässä kohtaa prosciutto kannattaa muistaa ja leikata kinkkuviipaleet kahteen palaan. Aseta halkaistut parsat kinkun päälle nuppupäät eri suuntiin ja kääri kinkku parsojen ympärille. Aseta kinkkurullat kulmittain voitaikinapalalle niin, että parsanuppujen päät ovat taikinan kulmia kohti. Kääri voitaikinalevy rullalle ja paina sivusta kiinni niin, että rulla pysyisi toivon mukaan uunissa kiinni. Voitele rulla kananmunalla. Paista noin 15 minuuttia. Minä pöhkö siis unohdin kinkun kokonaan, kun samaan aikaan tein tapani mukaan montaa muuta asiaa. Mutta kyllä nämä rullat näinkin maistuivat. Osa aukeni vähän uunissa, mutta niin minulle käy aina joulutorttujenkin kanssa.

Giro d'Italian kahdestoista etappi ajettiin taas suureksi osaksi vesisateessa. Philip Gilbert voitti etapin ja ilokseni toiseksi tuli Alberto Contador. Hän sai kuusi hyvityssekuntia ja kun Fabio Aru putosi lopussa hänen kelkastaan, on Aberton kokonaiskilpailun johto hieman parempi, 17 sekuntia. 

Tänään ei ollut näin kaunis sää, mutta Midnight Hawksit saivat silti lennettyä Ilmailusta ammatti-tapahtumassa.

Casual Friday

Nakkipiilot ovat lastenkutsujen vakiotarjottavaa. Ne sopivat tämän perjantain toimistolounaaksi mitä parhaiten, sillä meno työpaikalla äityy joskus melko lapselliseksi. Askarteluvastaava sommitteli ison kulhon kreikkalaista salaattia ja minä käärin nakkeja voitaikinaan minkä kerkesin. Sipaisin hieman tuorejuustoa taikinalevylle ennen rullaamista. Paistoin kääröjä 225 asteessa noin 15 minuuttia. Ensimmäinen pellillinen paistui ns mediumiksi ja toisesta tuli parahultaisen well done. 

Jälkiruokana meillä oli tutulla ohjeella tehdyt muffinit, niihin laitettiin niin valko- kuin tummaakin suklaatakin ja pussillinen pakastemustikoita, jotka tekivät taikinasta hieman synkänsävyisiä, mikä sopii tähän halloweenin tienoille. Kammenpyörittäjä operoi kahveja niitä haluaville. Kohta alkaa viikonloppu!

Hävikistä herkuksi-lohitortut

Eilen alkoi jo tuntua, että jouluruokakiintiö oli ihan täynnä, kukaan ei enää haikaillut aamiaisella kinkkuviipaletta tai kysynyt, onko vielä porkkanalaatikkoa. Kerrankin mitoitimme jouluruokien määrän melkoisen oikein, mitään ei varsinaisesti mennyt pilalle, pieniä kipeniä toiseen kertaan lämmitettyjä annoksia meni kompostiin. Savustettua lohta oli vielä vähän ja pakastimessa neljä levyä torttutaikinaa.  Niistä sommittelin välipäivän kaapintyhjennysaterian. 12 pientä lohitorttua valmistui näistä:

• 4 torttutaikinalevyä
• noin 100 g savustettua lohta
• 12 kirsikkatomaattia
• 2 kananmunaa
• 1,5 dl kermaa
• muutama raapaisu emmentalia raasteena
• pippuria
• tillinoksia

Sulatin taikinalevyt ja kuumensin uunin 200 asteeseen. Kaulitsin jokaisen levyn pitemmäksi ja ohuemmaksi, niin että siitä sai leikattua kolme kutakuinkin neliön muotoista palaa. Asetin palan kuhunkin muffinivuoan 12 kolosta. Taikinakuoppaan leikkasin kirsikkatomaatit puolikkaiksi ja jaoin kristillisesti lohen rippeet joka koloon. Sekoitin kerman, kananmunat, tillin, juustoraasteen ja pippurin tasaiseksi massaksi ja lusikoin sen tasaisesti taikinakoloihin. Paistoin torttuja uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Olivatpa ne mukavan ilmavia ja maukkaita vähän jäähdyttyään! Söimme ne salaatin ja lohipateen lopun kanssa. Pienet piiraset sopisivat hyvin alkupaloiksi tai illanistujaisten napostelupöytään tai eväsretkikoriin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Joulunpyhinä sain tietää, että 11 polkupyörää taloudessamme ei ole enää paikkaansapitävä tieto. Kammenpyörittäjä on hankkinut itselleen vanhan Peugeot-polkupyörän. Hankintaan on oikein hyvä syy. Olemme aikeissa parin lähivuoden kuluessa osallistua ranskalaiseen tapahtumaan nimeltä Anjou Vélo Vintage. Minun vanha ajokkini on myös Peugeot-merkkinen ja huomaavaisena miehenä Kammenpyörittäjä arveli, että minun "vanha tyttöni" tarvitsee tietysti poikaystävän, niinikään ranskalaisen vanhan pösön. Kammenpyörittäjä on kyllä vannonut, ettei talouteen tule enää koskaan yhtään ranskalaista kulkupeliä, mutta poikkeushan aina vahvistaa säännön!

pyöräperheemme uusin jäsen

Arkiankeutuksen helpotusta, hätänektariinit osa 2

Nuoriso viettää syyslomaa, Kammenpyörittäjä on palannut vuorottelultaan töihin ja minulla on menossa yövuoroviikko. Viimemainittu tarkoittaa sitä, että keittiöponnisteluni ovat jotain eineksen ja ylikokoisen makaronilaatikon väliltä. Siihen takuuvarmasti ehdimme kyllästyä ennen sen loppumista. Olen vielä vähän pöllämystynyt paluusta kahden työssäkäyvän talouteen ja koneeni hieman yskähtelee.  Mutta kyllä se tästä, luulen. 

Viime kuussa pelastelin nektariineja joutumasta kompostiin viimetipan jälkkärinektariineilla ja samoissa puuhissa olin tänäänkin. Olin valinnut kaupassa huolella hyviä nektariineja ja seuraavana päivänä Kammenpyörittäjä kysyi, että säilötäänkö näitä mätiä vielä pitkäänkin. Pelastin ehjät ja hyvät ja tein  tänään viimetipan virityksen numero 2. Näin joitakin päiviä sitten Herkkusuun lautasella tehdyn persikkaviinereitä ja tämän ajatuksen hyödynsin omassa keittiössäni. 

Sulatin paketillisen voitaikinalevyjä ja leikkasin ne kahteen osaan, sain 12 neliön muotoista levyä pikaleivonnaisten pohjiksi. Kuumensin uunin 225 asteeseen. Voitelin levyjen reunoilta noin sentin leveälti kananmunalla, mutta varoin voitelemasta leikkuupintaa. Leikkuupinnan voitelu haittaa lehtevyyden muodostumista. Leikkasin kaikki viisi kunnossaolevaa nektariinia ensin puolikkaiksi ja kiersin puolikkaita sen verran, että keskustan kivi jäi toiseen puolikkaaseen ja oli helposti otettavissa irti. Viipaloin sitten puolikkaat noin 6-8 ohueen viipaleeseen kunkin. Sommittelin taikinalevyille tasaisesti hedelmäviipaleita ja ripottelin päälle vähän ruokosokeria ja pistaasipähkinöiden puutteessa mantelilastuja. Paistoin leivonnaisia noin 15 minuuttia, kunnes taikina oli kypsää ja hedelmät pehmeitä. Sirottelin runsaasti tomusokeria ensin kuumien leivonnaisten päälle, jotta niille syntyi kiiltävä makea peite ja sitten vielä vähän lisää ennen tarjoilua. Maistuivat lomalaisille hyvin aamiaiskaakaon kanssa!

Pienoiset tomaattipiiraat aamiaiselle

Olin toiveikas, että alkukesän kiireet olisivat töissä jo ohitse siinä vaiheessa, kun minun lomani päättyi, mutta toive oli turha ja ennenaikainen. Ehkä parin viikon päästä voi jo hieman hengähtää. Nyt on ollut mukava tulla kotiin töistä väsähtäneenä ja istua ruokapöytään Kammenpyörittäjän vastatessa kotirintamasta niin keittiössä kuin puutarhassakin. En ole ehtinyt miettiä lauantaina alkavia Ranska-kokkauksia ollenkaan, mutta luotan siihen, että päivä kerrallaankin tehdyt suunnitelmat kantavat samaan tapaan kuin viime vuonna. Tänä iltana Eurosportilla on jo Tour de France-lähetys joukkueiden esittelyn muodossa. Pitää liimautua tv:n ääreen, mikäli jalkapallo ei vedä pidempää kortta perheen miesväen keskuudessa. 

Koska toimi kutsuu vasta iltapäivällä, ehdin hieman selata muiden blogeja ja lueskella mukavia kesäisiä kokkauksia ja lomatarinoita, samoin vilkuilin foodgawkeria sillä silmällä, saisinko jonkun mukavan aamiaisidean. Tänään oli mahdollisuus perheaamiaiseen, mikäli unikekokin saataisiin jalkeille ennen kuin minun olisi lähdettävä töihin. 

Muistin joku aika sitten tekemäni parsataskut, joihin käytin puolet voitaikinalevyistä. Laitoin hakusanaksi puff pastry ja foodgawker tarjosi minulle tuhansia vaihtoehtoja. En tosin ole aivan viivalla, mitä käännöstä voi puff pastrysta käyttää parhaiten, mutta oli siellä ohjeissakin käytetty jos jonkinlaista taikinaa, niin ettei tässä käännökseen kannattanut tarkertua. Noin sivulla 20 hoksasin kivan pikkupiiraan ohjeen, joka kuulosti näin aamutuimaan tehtäväksikin mukavan helpolta. Otin taikinalevyt sulamaan. Kuumensin uunin 200 asteeseen.

Kaulin sulaneet levyt hieman ohuemmiksi ja leikkasin ne kolmeen osaan. Raastoin juustoa noin 1,5 dl, käytin tujakkaa goudaa. Pistelin taikinalevyjen keskelle muutamia reikiä haarukalla, mutta vältin reunoja, jotta ne jaksaisivat kohota uunissa kauniisti. Ripottelin juustoraastetta ohuelti taikinalevyjen keskelle jättäen reunoille kaistaleet tyhjiksi. Leikkasin pikkuisia tomaatteja neljään osaan, meillä oli rasiallinen erivärisiä pikkutomaatteja. (kasvihuone ei vielä siltä osin tuota satoa) Asettelin lohkoja  juustoraasteen päälle. Ripottelin päälle hieman kuivattua basilikaa ja pippuria, muutama oliiviöljytippakin pääsi piiraiden pinnalle. Mausteiden osalta en siis seurannut ohjetta orjallisesti. Paistoin piiraita uunin keskiosassa noin 20 minuuttia ja jäähdytin ennen syömistä.

Takapihan vuokramökissämme ovat olleet jännät päivät käsillä. Milloin kirjosiepon poikaset tohtivat maailmalle? Eilen ainakin vielä vanhemmat ruokkivat ja siistivät poikaset pesään, mutta äsken Kammenpyörittäjä tulkkasi, että nyt poikaset ovat tulleet ulos pesästä.

kiirettä pitää

lakisääteisellä