Jouluaattoaamun ebelskiverit

Kun ensikerran tutustuin tanskalaisiin ebelskivereihin, tulin ymmärtämään niiden kuuluvan joulunalusaikaan. Tuolloin oli kevättalvi, jolloin joulu oli sekä muisto, että kaukana tulevaisuudessa. Eilen muistin ebelskivereiden ja joulun liitoksen. Koska söimme riisipuuroa jo eilen, päätin meidän saavan tänään ebelskivereitä tanskalaisen perinteen mukaisesti. 

Käytin tällä kertaa taikinaohjetta Baking Bites-blogista, vaikka ohje lienee aika samanlainen kuin aikaisemmillakin kerroilla käyttämäni. Taikina on ainesosiltaan melko tavanomainen pannukakkutaikina, mutta sen kuohkeuden salaisuus (mikä salaisuus se oikeastaan on, kun minäkin sen tiedän?) on valkuaisten  erottaminen keltuaisista ja vatkaaminen erikseen. 

Paistamisesta olen oppinut muutamia niksejä. Ensinnäkin pannun lämpötilan on oltava riittävän kuuma, muttei liian kuuma, jottei pannukakkupallon alapinta ehdi paistua liian tummaksi ennen kuin täytteen ehtii tuupata taikinaan. Kääntämisen jälkeen toisen puolen pinta ehtii liian kuumalla pannulla paistua liikaa ennen kuin sisus on kypsää. On ikävää pistellä ebelskivereitä kypsyyden tarkistamiseksi, mutta parempi tarkistaa kuin tarjota keskeltä raakoja pannukakkuja. Ensimmäinen paistoerä menee siis pannun lämpötilaa säätäessä. 

Toinen vinkki koskee pannarin kääntämistä. Hankin ensimmäisen pannun mukana myös varsinaisen puisen kääntötikun, mutta jopa minä ymmärrän, että mikä tahansa puutikku, vaikkapa itämaisen ruoan syömisessä käytettävä puikko, toimii mainiosti, kunhan se ei ole liian terävä. Kun pannukakku on paistunut tarpeeksi alapuoleltaan, tikku ujutetaan sen paistoreunan alle ja pyöräytetään osakierros, ei kokonaan vielä ylösalaisin. Näin taikinan raaka pinta ehtii ihan vähän paistua ja pannukakku saa melkein pyöreän muodon. Sitten pyöräytetään loppukin kierros ja pannukakku on kokonaan käännetty. 

Taikinakoloset ovat pieniä, vetävät tuskin ruokalusikallista, joten ebelskivereiden paistaminen on aika nopeaa hommaa. Ensin rivakasti sutaistaan joka koloseen hieman sulaa voita, sitten annostellaan yhtä nopsasti joka koloon lusikallinen taikinaa.  Jos haluaa mukaan täytettä, se painetaan raakaan taikinaan, esimerkiksi muutama marja tai pieni pala kinkkua tai sipaus tuorejuustoa. Halutessaan voi pinnalle vielä lisätä vähän taikinaa, mutta kyllä täyte painuu taikinaan, eikä paistajalle tule niin kiire. Neljän hengen aamiaisannokseen käytin seuraavat ainekset:

• 2 kananmunaa
• 2 rkl sokeria
• 1 rkl öljyä
• 2,5 dl piimää
• ripaus suolaa
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 0,25 tl ruokasoodaa
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• voita paistamiseen
• pensasmustikoita

Muistelin taas, että mitähän se alkuperäisohjeessa käytettävä buttermilk nyt onkaan. Päädyin käyttämään tällä kertaa maustamatonta jogurttia, koska toista arvaustani, piimää ei ollut kaapissa. Erottelin valkuaiset ja keltuaiset, laitoin valkuiset pienehköön kulhoon odottamaan. Vatkasin isommassa kulhossa keltuaisia ja toista sokerilusikallisista, kunnes sokeri oli liuennut keltuaisiin. Mittasin jauhot ja sekoitin suolan, leivinjauheen ja soodan niihin. Vatkaisin jauhot, öljyn ja piimän mukaan keltuaisiin tasaiseksi taikinaksi. Seuraavaksi vatkaisin toisessa kulhossa olevat valkuaiset toisen sokerilusikallisen kanssa ilmavaksi vaahdoksi, jonka kääntelin taikinaan mukaan pyöräyttävin liikkein nuolijalla. Käytin täytteenä pensasmustikoita, joita painoin taikinaan paistamisen puolivälissä, noin 3-4 marjaa/ebelskiver.

Taikinasta tuli 18 vaihtelevan pyöreää palleroa, jotka söimme vaahterasiirapin ja ylijääneiden marjojen kanssa jouluaaton aamiaisella. Paistotuloksesta tuli hieman toivomaani tummempaa, mutta miten sitä sanotaankaan: Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon!

Giro-humusta Kööpenhaminan kautta kotiin

Kun Giro siirtyi Italiaan, meillä oli vielä yksi päivä aikaa tutustua Kööpenhaminaan. Tällä kertaa oli oikea arkipäivä ja sen kyllä huomasi liikenteessä. Kun ylitimme Ison-Beltin sillan, riemastuimme, että ilman muuta menemme espanjalaisen työntekijän luukulle maksamaan, mutta ei siellä ollutkaan kukaan Manuel vaan joku ihan paikallinen Rasmus tai Kalle. 

Nautimme lounasta Skipperkroen-ravintolassa Nyhavn-alueella. Valitsimme kalapainotteiset annokset, joista ei hetken kuluttua ollut muruakaan jäljellä, kaikki maistui mainiolle ja oli mukava istua vilttiin kääriytyneenä, infrapunalämmittimien alla aurinkoiselle kadulle järjestetyissä pöydissä. Kammenpyörittäjä oli minua rohkeampi ja otti kuvankin annoksistamme. 

 

Kävimme suuressa Magasin-tavaratalossa, etenkin sen keittiötavara- ja ruokaosastoilla. Jotain tärkeää tarttui mukaankin. Muunmuassa puolen kilon tanskalainen suolapussi kuului ostoksiin, se pääsi osallistumaan lentoasemalla turvatarkastuksen koulutustilaisuuteen. Ilmeisesti suolaköntti yhdessä pienen kiemuraisen kamerajalustan vieressä näytti laukussani sen verran kiinnostavalta, että ne pääsivät erikoiskohteluna kahdestaan läpivalaisuun ja koko koulutusporukka tuli niitä katsomaan.

Kotiinpaluun jälkeen ajatukset ovat vielä reissussa, laukkuja puretaan, pyykkiä pestään, kuvia ladataan ja tuliaisia sijoitellaan kaappeihin. Kaiken puuhailun taustalla laulaa tallenteelta Eurosportin lähetys etapeilta. Peter Selin kuului mainitsevan Campasimpukan, mikä tietysti ilahduttaa mieliämme kovasti!

Nyt on aika ja aikaa paneutua Hävikistä herkuksi-tempaukseen ja samaan aikaa kokkailla italialaista ruokaa Giron kilpailupäivinä. Eilen kisassa oli lepopäivä, joka varmasti kului kisasirkuksen siirtämiseen Tanskasta Italiaan. Tänään ajetaan joukkueaika-ajo Veronassa. 

Synttärikakkua ja kuohuviiniä, ei yhtään hävikkiä!

Campasimpukan yksivuotisbileitä on vietetty Giron kolmannen etapin pyörteissä. Olimme aamulla katsomassa lähtötohinoita, jotka olivat italialaisen muodin mukaisesti ainakin kolme varttia myöhässä. Osuimme kohtaan, jossa näimme ajajien saapumista lähtöpaikalle. Kameran muistikortille tallentui muunmuassa kuvia spandexiin verhotusta mieskauneudesta. 

Jussi Veikkanen ilahdutti aamuamme tullessaan kuulutetuksi lähtökuittaukseen useita kertoja. Kammenpyörittäjä pääsi kuvausetäisyydelle ja sympaattinen suomalaisajaja virnisteli yleisölle iloisen näköisenä.

Ennen starttia ajajat ja katsojat pitivät hiljaisen hetken Wouter Weylandtin muistoksi ja ilmaan päästettiin tulilyhty.

Etapin pyörähdettyä käyntiin meillä oli hyvää aikaa käydä muutamissa kaupoissa, joitten ikkunoita olimme viikonlopun aikana kiinnostuksella katsoneet. Päiväpaussi hotellilla maistui hyvältä, kaikki edellisten päivien kävelyt ja seisoskelut tuntuvat jaloissa. Kahden maissa lähdimme uudelleen liikkeelle kohti maalialuetta. Matkalla näkyi monenlaista kisaviritystä. 

koristelut kisan mukaan

Kolmannen etapin maali oli sijoitettu rantabulevardille, jota pitkin kilpailijoiden letka ajoi useampaan kertaan ennen varsinaista maaliintuloa. Emme ehtineet parhaille paikoille, mutta tälläydyimme heti maalin jälkeiseen kohtaan, josta palkintoseremoniat oli mahdollista nähdä, mikäli sattui olemaan pitkähkö henkilö. Ensimmäisenä maaliin ehti Green Edge-tallin Matthew Goss. Loppusuoralla kolaroitiin jälleen ja Mark Cavedish käveli maaliin pyörä olkapäällään.

Blogisynttärin kunniaksi ostimme paikallisen ruokakaupan Giro-muffinit ja kuohuviiniä, niiden avulla juhlistimme blogia ja loppusuoralle kääntyvää Giro-reissuamme. Ensimmäinen kokemus suuren kisasirkuksen parissa on ollut pelkästään positiivinen, aivan varmasti lähdemme uudelleen tien päälle eri maihin eri kilpailujen perässä! Jos haluat osallistua Campasimpukan 1-vuotissynttärin arvontaan, vilkaise edellinen postaus!

Yksivuotias Campasimpukka pääsee vauvakastista taaperoksi!

Hotellimme sijaitsee hyvin vanhassa rakennuksessa ja töissäyönä kesken makeimpien unien luulin, että täällähän kummittelee, kun heleä naisääni pimeässä huoneessa kehotti tähän tapaan: "käänny takaisin jos mahdollista". Hetkellisen hämmennyksen jälkeen paljastui, että mysteerinainen oli suljettu matkalaukkuun, TomTom siellä virta päälle unohdettuna yhtäkkiä halusi neuvoa, kuinka meidän olisi viisainta toimia. Olisihan se ollut melkoisen hyvää palvelua, jos kummituskin puhuisi hotelliasukkaan äidinkieltä. Sinänsä on hieno asia, ettei tompsukka tahtonut meidän eksyvän edes keskellä yötä.

Tanskassa ollaan ilmiselvästi sitä mieltä, että antiperspiranttiteollisuus on täysin turhaa, mihin sellaisia tuotteita tarvitaan, kun ihmisillä on toukokuussakin nenä huurteessa? Ihan vähän on ilmassa pettymyksen häivettä, sillä toivoimme voivamme nauttia Girosta aurongonpaisteessa ja jopa -lämmössä, mutta nyt on ollut tyytyminen sukkahousuvinkkien hyödyntämiseen (lue: pue sukkahousut jalkaasi, niin palelee vähemmän, toimii!). Jos tästä nyt etsimällä etsii jotain positiivista, niin ei ole satanut vettä! Oikeasti: kaikki on sujunut hyvin ja viileä sää on pitänyt Kammenpyöritttäjän viinivalinnat optimilämmöissä.

Eilen olimme toisen etapin varrella Videbaekissa, suunnistimme sinne yöllisen mysteerinaisen opastamana (olimme taas sovussa) hyvissä ajoin. Paikka oli noin Pihtiputaan kokoinen ja siellä oli tosiaan panostettu siihen, että iso urheilutapahtuma pärähtää paikkakunnalle noin viideksi minuutiksi, jopa paikallinen parturi oli sunnuntaibisneksen parissa, hänellä näytti asiakkaita riittävän. Etapin startti oli puolen päivän jälkeen ja ennakkotiedon mukaan karavaani pyyhältäisi asemapaikkamme ohitse noin kolmen vartin kuluttua. Ennen kilpailijoita reittiä kiersi mainoskaravaani, johon kuului perinteisesti kisaorganisaation ajoneuvoja, mutta myös paikallisia yhteistyökumppaneita, täällä tanskalaisia yrityksiä ja kuntien virityksiä. Mainoskavaraani ajoi edellä, pysähtyi isommille paikkakunnille, jakoi mainosrojua ja piti melkoista mekkalaa, tunnelma kohosi ihan sitä hässäkkää katsellessa.

Kun mainoskulkue oli mennyt menojaan ja sponsorikarkit  kerätty parempiin suihin, saattoi pian odotella varsinaista tapahtumaa. Erinäisten edeltävien auto- ja moottoripyöräsaattueiden jälkeen kisan kärki saapui paikalle. Ilmassa pörräävä helikopteri antoi vinkkiä, että pian alkaisi tapahtua. Olimme toiveikkaita, että jo tässä vaiheessa olisi tapahtunut irtiotto ja toiveemme toteutui.

Kolmen kärkiajajan jälkeen odottelimme hyvän tovin ennen kuin peloton, pääjoukko, bunch, saapui ja meni menojaan. Tässä vaiheessa kukaan ei ollut vielä varsinaisesti pudonnut joukosta, viimeisen ajajan kannoilla ajoi kisaorganisaation "äiti", auto joka piti huolta, että sen takana ei enää ollut kilpailijoita. Heti äitiauton perässä ajoi muutama iso pakettiauto, joista putkahti väkeä siivoamaan jälkiä, keräämään tien korokkeiden pehmennyspaaleja ja opastekylttejä. Tehokasta! Kymmenen minuutin kuluttua tiet olivat kisan takana taas käytettävissä, mutta Videbaekin kaupungissa vielä paistettiin makkaroita ja laskettiin olutta juotavaksi, kun kerran tällainen häppening oli käsillä. Me siirryimme autolle ja lähdimme kohti etapin päätöskaupunkia, eilisestä tuttua Herningiä, jonne oli noin kolmen vartin ajomatka. 

Herningissä kuljeskelimme maalialueen lähettyvillä, katselimme kisan edistymistä puistoon pystytetyltä screeniltä, kaikkialla kaikui selostusta niin italiaksi kuin tanskaksikin. Miten sattuikaan, muttei kumpikaan ollut meillä koulussa oppiaineena? Ajajat tekivät muutaman tunnin aikana Länsi-Jyllannin kierroksensa ja saapuivat Herningiin alkuillasta, reitti kulki maalialueen läpi ja teki vielä kaupunkikierroksen ennen varsinaista maaliinsaapumista. Asetuimme hyvissä ajoin 200 metrin taulun liepeille eikä siitä sitten enää kannattanut lähteäkään, sillä väkeä alkoi pakkautua paikalle aikaisin ja paljon. Jo ennen kaupunkiin saapumista karkulaiset oli ajettu kiinni ja koko ajajien yhtenäinen joukko suhahti ohitsemme lähteäkseen viimeiselle noin 15 kilometrin kaupunkikierrokselle. Kukaan katsoja ei luopunut paikastaan tällä erää, mitä nyt ylemmäs lyhtypylväisiin ja korkeammille aidoille nousi väkeä. 

Ilma oli suorastaan sähköinen, kun etapin loppu oli käsillä. Meillä oli toiveena ehtiä heiluttaa Suomen lippua, ottaa kuvia ja katsoa omin silmin, muttei kaikkea voi elämässä saada, joten minä katsoin ja Kammenpyörittäjä otti kuvia, lippua en muistanut heiluttaa. Viimeisissä kurveissa tapahtui kolarointia, mutta maalisuoralla nähtiin täysiverinen kiri. Voittoon ajoi Mark Cavendish ja pinkin paidan piti edelleen Taylor Phinney. Pääjoukon jälkeen maaliin hoiperteli siipeensä saaneita ajajia, kuka mistäkin verillä ja vaatteet rikkinäisinä. 

Ennen autolle siirtymistä ehdimme nähdä kisaa johtavan Phinneyn voitonmerkiksi ylös nostetut kädet ja Mark Cavendishin roiskuttelemassa kuohujuomaa, mutta lähempää emme päässeet näkemään palkintoseremoniaa. VIP-katsomoa jo purettiin täyttäpäätä ja koko kisasirkus oli siirtymässä eteenpäin ennen kun Mark ehti sinne missä kuninkaallisetkin käyvät yksin. 

Eiliset ruokailut olivat hyvin viitteellisiä, söimme vatsamme täyteen aamiaisella ja Videbaekissa nautimme makoisat leivokset punaisen limonadin kanssa. Herningissä popsimme peritanskalaista grillimakkaraa sämpylän kera. Kokopäiväinen ulkoilu viileässä ilmassa ja pitkät kävelymatkat yllättäen vähensivät ruokahalua, mutta väsymystä ne kyllä lisäsivät. Palattuamme illalla Horsensiin yhtämatkaa erinäisten Giro-organisaation autojen kanssa, emme jaksaneet enää lähteä illallisen perään vaan ajoimme kuvia koneelle ja tuumimme tämänpäiväistä kisastrategiaamme. Kävimme illan viimeisen valon hetkillä katsomassa, miten kisainfra rakentui jo täyttäpäätä Horsensiin. Aukioille rakennettiin VIP-aitioita ja maalisuoraa. 

Tänään maanantaina aamu on valjennut aurinkoisena, viileältä näyttää edelleen ja tuntuukin, kun työnnän nenäni ulos ikkunasta. Piakkoin menemme aamiaiselle ja sitten lähdemme katselemaan, miten yön aikana kaikki on saatu valmiiksi. Pääsemme myös käymään hotellin läheisessä keittiötarvikeliikkeessä, joka viimein lienee auki pitkän viikonlopun jälkeen. Näin yhdessä kaupassa ihanan valurautaisen ebelskiver-pannun, mutta se painoi niin paljon, ettei taida olla viisasta ostaa sellaista kotimatkalle laukkuun. Koska meidän ei tarvitse tänään lähteä autolla minnekään, voimme koko päivän seurailla erilaisia oheistapahtumia jalkapelillä ja käydä jopa hotellissa lepäämässä, jos siltä tuntuu. Ennen starttia pidetään viime vuonna Giron kolmannella etapilla menehtyneen Wouter Weylandtin kunniaksi pieni muistoseremonia. 

Tänään, 7.5. on käsillä Campasimpukan yksivuotissyntymäpäivä. Tasan vuosi sitten (vai miten sen nyt ottaa, kun on karkausvuosikin?) aloitimme blogin, jossa oli tarkoitus yhdistää ruoanlaitto ja ammattipyöräilyn seuraaminen. Vuosi on ollut hauska ja vilkas, olemme oppineet paljon uutta ruoanlaitosta ja kiinnostuneet vielä enemmän pyöräilystä, mistä todistanee sekin, että blogin synttäreitä vietetään etapin varrella. Blogisynttäreihin kuuluu tietysti arvonta. Koska pieni yllätysmomentti on aina paikallaan, kyseessä on yllätyspalkinto, en nimittäin tiedä sitä vielä itsekään! Jos tahdot voittaa todellisen yllätyspalkinnon, laita viesti tämän postauksen kommenttilaatikkoon tämän viikon perjantai-iltaan (11.5. klo 18) mennessä. Silloin tai ASAP suoritan arvonnan jollakin vielä keksimättömällä, erittäin epävirallisella metodilla ja lähetän tiedon palkinnon saajalle osoitetietoja vaihtaaksemme.

Ei kahta ilman kolmatta, vastoinkäymisiä Tanskan maalla

Eilen lennähdimme Tanskaan toiveikkaina sukeltamaan Kööpenhaminan humuun ostokset mielessämme. Eipä ollut osunut tietoisuuteen, että eilen täällä oli pyhäpäivä (suuri rukouspäivä 4.5., kyllä minä sen NYT tiedän) ja kaupat olivat kiinni. Joka kirkossa oli konfirmaatio ja näimme  joukoittain rippilapsia ja heidän omaisiaan tärkeänä juhlapäivänä. Onneksi ravintolat olivat auki ja nähtävyyksiä pääsi katsomaan, joten mieliala ei kääntynyt alaspäin.

Alkuiltapäivästä lähdimme ajelemaan kohti Jyllantia sievällä pienellä vuokravolkkarillamme. Olimme juuri päässeet vauhtiin auton kehumisessa, kun kuului  pieni naps ja rengaspainevalo syttyi. Ajoimme tien oheen todetaksemme, että rengas oli tyhjä. Pääsimme nauttimaan lisää pyhäpäivästä, sillä avun saamiseen meni kotvanen. Auton varusteisiin ei turhaa kuulunut vararengasta, vain täyttöpullo hätätilanteita varten, jota ei kuitenkaan saanut eikä voinut käyttää, eikä se varsinaista ongelmaa olisi ratkaissutkaan. Pääsimme paikallisen tieavun lavakuljetuksena lähimpään kaupunkiin, jossa pyhäkorvausta vastaan hälytetty renkaanpaikkaaja tuli, kun ennätti ja paikkasi renkaan ammattitaitoisesti. Jos vuokraatte auton Tanskassa, voin vinkata mitä firmaa EI kannata suosia. Ongelmatilanneohjeen mukaan heille olisi pitänyt välittömästi ilmoittaa, muttei firma ole vielä vastannut puheluun nauhoitetta enempää. Emme ole tosin enää yrittäneetkään. 

Edelleen olimme hyvällä tuulella, sillä olimme päättäneet olla sitä vaikka hampaat irvessä. Mitäpä kiukuttelu auttaisikaan? Saavuimme sitten iltasella Horsensiin, jonka kävelykadun varresta olimme varanneet  vuokravuoteen kaikiksi neljäksi yöksi, jotka Tanskan maalla viipyisimme. Hotelli onkin oikein mukava, vanha ja tunnelmallinen, luultavasti jokainen huone on erilainen ja portaikko narisee kotoisasti. 

Tänään aloitimme päivän hyvin levänneinä mainiolla aamiaisella, tarjolla oli kaikkea mitä toivoa saattoi, jopa kahvi oli sangen juomakelpoista. Olimme ilmeisesti ainoat ulkomaalaiset, sillä meitä katsottiin kiinnostuneesti. Onhan se hupaisaa katsoa, miten ulkomaanpelle haukkaa sämpylää.

Giro d'Italia alkoi tänään Herning-nimisestä kaupungista, joka sijaitsee Jyllannin länsiosassa. Ajelimme sinne aamupäivällä hyvissä ajoin mielessämme kisahumun seuraaminen. Poikkesimme matkalla pieneen ruokatavaraliikkeeseen täydentämään juomavarastoamme ja Kammenpyörittäjä valitsi viinipullon iltaa varten. Löydätkö kuvasta kaksi virhettä? Nauru pidentää ikää ja toiselle nauraminen sitäkin enemmän. Neste maistuikin ihan kauhealle ja mietimme otsat rypyssä, mikä mahtaa tuollaisen juoman funktio olla. Kuulisin mielelläni, jos joku tietää.

Herning osoittautui oikein hauskaksi paikaksi, siellä oli jo aamupäivällä täysi kisahumu meneillään. Kiertelimme ympäriinsä ja katselimme krääsäkojuja, sain maksua vastaan omakseni  virallisen kisapaketin, kuka nyt tulisikaan toimeen ilman taputuslaitetta ja lippistä? Ostimme valmiiksi eväitä ja teimme pesän kisakatsomon yläriville toiveikkaina, että sieltä näkisimme kilpailijoiden suhahtavan ohitse.

Kilpailun ensimmäinen etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, joka pyrähdettiin Herningin keskustan kaduilla. Kello 15.40 ensimmäinen ajaja lähti reitille ja katsomispaikkamme kohdalla ajajat olivat noin minuutin kuluttua lähdöstä. Lähtölistan mukaan oli helppo seurata kuka kulloinkin oli vuorossa. Pian ensimmäisten ajajien ohitettua kurvimme, alkoi tien reunassa ollut suihkulähde valuttaa vettä tielle suoraan ajajien reitille tiukkaan mutkaan. Muutama ajaja ehti ottaa tuntumaa reunan mellakka-aitoihin tai joutui hidastamaan reilusti, ennen kuin kisaorganisaation siivousporukka sai vaaranpaikan hoidettua. Sää oli koko päivän viileä ja tuulinen, muttei sentään satanut. Olimme varustautuneet pipoin, hanskoin ja huivein, eivätkä ne olleetkaan ollenkaan liikaa. Pysyttelimme asemissamme niin kauan, kunnes Jussi Veikkanen ajoi paikan ohitse, heilutimme siniristilippua vimmatusti sen hetken ja lähdimme sitten autoa kohti. Bongasimme toisessa kohtaa kisareittiä vielä muutaman kymmentä ajajaa, mm. Mark Cavendishin ja Tyler Farrarin, mutta aivan loppuun asti emme tarjenneet. Jäykin nilkoin töpöttelimme autolle ja ajoimme takaisin Horsensiin, iloisina, raitisilmamyrkytyksen vallassa ja väsyneinä. 

Se, että olimme paikalla, kun kisaa käytiin, ei tietenkään tarkoittanut, että olisimme poislähtiessä tienneet, kuka aika-ajon voitti. Onneksi internet sen kertoi, pinkkiin pukeutuu huomenna BMC-tallin Taylor Phinney. Jussi Veikkasen sijoitus näyttäisi olevan 89, joka lystikkäästi on hänen kilpailunumeronsakin. Toinen etappi ajetaan huomenna myös osittain Herningissä, suuri osa reitistä kulkee läntisessä Jyllannissa ja maali sijaitsee taas Herningissä. Meillä on tässä nyt pohdinnassa, minne tälläydymme huomenna katsomaan kilpailua. Kovin suuria mäkiä reitillä ei ymmärrettävästi ole, joten ajajien letka tulee sujahtamaan ohitsemme melkoista haipakkaa. Aion sonnustautua vielä useampiin vaatekappaleisiin, jopa sukkahousuihin, jotta tarkenisin vielä paremmin. Maanantaina kolmas etappi ajetaan majapaikkakaupunkimme Horsensin ympäristössä, silloin olemme aivan kaiken actionin keskipisteessä ja ehdimme toivon mukaan nähdä koko härdellin alusta loppuun kaikkine oheistoimintoineen. 

Emme ole vielä ehtineet syödä juuri mitään erityisen  tanskalaista, tosin päivällä sijoitin 12 kruunua herningiläisen leipomon cup cakeen. Siitä ei jäänyt muruakaan, joten vältimme siis tehokkaasti hävikkiä. Kävin äsken kurkkimassa hävikistä herkuksi-kampanjan edistymistä ja lupaan paneutua asiaan ainakin vähän tehokkaammin, kunhan tästä kisahumusta selvitään! Kuten otsikossa jo manattiin, pikkuhankaluudet, joita matkaaja voi reissullaan kohdata, ovat jo varmasti takanapäin ja edessä on vain hauskuutta ja hupia.

Lentävä ebelskiver-pannu

Mainitsin tässä jokunen aika sitten , että yritän olla ostamatta uusia keittiövälineitä siitä yksinkertaisesta syystä, etten oikeasti tarvitse mitään. Tarkoitin tietysti sitä, etten tarvitse mitään sellaista, mitä minulla jo on. Jos huomaan kuitenkin aivan ilmiselvän, vakavan puutteen välineistössäni, asiahan on tietysti korjattava mitä pikimmiten. Tähän muotoseikkaan vedoten minun on ilo esitellä keittiöni uusi tähti: ebelskiver-pannu!
 

Pari viikkoa sitten hiljaiseksi äityneen työvuoron loppupuolella selailin foodgawkeria ja lähistöllä istunut työkaverini hihkaisi, että hei mitä nuo söpöt pallerot ovat. Ne olivat ebelskivereitä. En ollut koskaan kuullut näistä pienistä tanskalaisista pannukakkupalleroista, mutta hetken kuluttua tiesin ainakin sen, että tuollainen pannu minun on saatava. 

Tällä viikolla pannuni saapui, se aivan lensi luokseni. Perjantai-iltana sain USA:sta sähköpostin, joka kertoi pannun olevan matkalla. Maanantaina päivällä ovikello soi ja paketti oli perillä. On kyllä joskus vähän nolo olo, kun kuriiri ruskeissa polvihousuissaan tuo pakettejani juoksujalkaa ja kääreistä kuoriutuu esiin nippu etikettitarroja tai paistinpannu. Tuntuu, että noin kiireellä pitäisi kuljettaa vain jotain todella tähdellistä ja vakavaa, kuten rauhansopimuksia tai varaosia ydinvoimalaan.

Nolostus menee kyllä yleensä pian ohitse ja niin kävi nytkin. Pannu on ihastuttava, samalla tilasin pannukakkujen kääntämisen sopivat puutikut, ikään kuin mikä tahansa puikko ei siihen kelpaisi.  Selasin ohjeita ja tulin sivistyneeksi siinä määrin, että tiedän ebelskiver-kauden olevan auttamatta ohitse. Perinteisesti niitä on syöty Tanskassa joulun aikaan ja nimenomaan jälkiruokana, ei niinkään amerikkalaismallisesti aamiaisella. Kukaan ei varmasti kuvitellutkaan minun odottavan seuraavaan joulusesonkiin (enkä usko tanskalaistenkaan niin tekevän, jos ebelskivereitä tekee mieli), vaan aioin viikonloppuna tehdä ensimmäiset ebelskiverini. 

Tilatessani pannua en joko lukenut tuotetietoja riittävän hyvin (uskokaa tai älkää, joskus olen tilannut melkoisia sikoja säkissä) tai muuten missasin jotain, sillä en ymmärtänyt pannun käyvän vain kaasuliedelle. Se on täysin ymmärrettävää, viereinen kuva kertonee miksi.  Tästedes kyllä muistan  tutkailla hieman tarkemmin, mitä sinne erikoispikakiirehoppupakettiini oikein olen haalimassa. Onneksi meillä on kaasuliesi, joten en joutunut palautushommiin.

Koska omatuntoni kuitenkin hieman kolkutti uuden "tarpeellisen" pannun hankinnasta, bongailin sopivaa ebelskiver-ohjetta etsiessäni samalla muita käyttötarkoituksia pannulle. Vähentäähän se hankinnan tarpeettomuutta, jos keksin sille jotain muutakin käyttöä, kuin kerran kaksi vuodessa valmistetut pannukakut, eikö totta? Muutama kananmunaohje ainakin on jäänyt mielen pieleen kokeiltavaksi. Kokkeliseosta paistetaan pannun kolosissa, lisätään vaikka vuohenjuustomurua ja kevätsipulia, näytti hyvältä jonkun blogin ohjeessa. Kaksi käyttötarkoitusta on aina parempi kuin yksi.

En ole tunnettu kärsivällisyydestäni, tänään en jaksanut enää odottaa, viikonloppu on aivan liian kaukana. Kokeilin pannuani aamiaiselle, otin taikinan ohjeen täältä. Jälkikasvun ollessa koulussa tein puolikkaan annoksen, josta tuli kaikkiaan yksi pannullinen, 7 ebelskiveriä. Se oli oikein sopiva pieni koemaisto. Ohjeen mukaiset määrät tässä:

• 2,4 dl vehnäjauhoja
• 1,5 tl sokeria
• 0,5 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 2 suurta kananmunaa eroteltuina
• 2,4 dl maitoa
• 2 rkl sulatettua voita (+vähän paistamiseen)

Sekoita kuivat aineet kulhossa keskenään. Vatkaa keltuaiset ja maitoa kevyesti ja lisää voisula niihin. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Yhdistä maito-keltuaisseos jauhoihin ja sekoita tasaiseksi, lisää valkuaisvaahto nuolijalla sekoittaen. 

Lämmitä pannua melko miedolla lämmöllä hetken aikaa ja pyyhkäise sulatettua voita pannun kolosiin. Lusikoi nopsasti koloihin vajaa ruokalusikallinen taikinaa ja pistele taikinaan samantien muutama marja, minä käytin karpaloita. Lusikoi toinen vajaa lusikallinen taikinaa päälle. Käännä pannukakkuset puisella tikulla työntäen reunasta, pallero pyörähtää nätisti ympäri. Tanskalaiset ebelskiver-spesialistit neuvovat amerikkalaisissa blogeissa, että kannattaa kääntää ensin neljäsosan verran, paistaa ihan pieni hetki ja sitten toinen neljäsosa, jolloin ebelskiveristä tulee sievän pyöreä. Melkein onnistuin tässä. Kannattaa varoa liian suurta lämpöä pannulla, etteivät pallerot saa liikaa väriä. Alle neljässä minuutissa pannukakut olivat kypsiä. Monessa blogissa vakuutettiin, että paksuhko taikina käyttäytyy nätisti tavallisella lettupannullakin, vaikkei sen matalissa koloissa saakaan aikaan pyöreitä pannukakkuja. Voin tekemisestä jäänyt hera olisi sopinut tähän taikinaan hyvin, mutta olin käyttänyt sen jo sämpylätaikinaan.

Ebelskiverit maistuivat ihastuttavan kevyiltä ja karpaloiset sattumat poksahtivat kivasti suussa tuoden upean arominsa peliin. Pidin näistä tosi paljon ja viikonloppuna paistan näitä lisää, myös suolaisia vaihtoehtoja, joiden perässä meninkin linkittämääni blogiin.