Ilon ja onnen 'Nduja-perunat

Voi hyvät hyssykät miten iloinen päivä tästä tulikaan! Olin jo melkein menettänyt mielenkiintoni tämän vuoden Giro d'Italiaan, sillä se näytti jo niin taputellulta. Oletettu lopputulos ei olisi ollut mitenkään huono, olisi saatu uusi nuori voittaja ja sen sellaista. Mutta tänään nähtiin jotain sellaista, mikä saa minut aina tykkäämään pyöräilystä lajina. Isaac del Torista piti tulla voittaja, olin sen asian kanssa ihan ok, kunhan Richard Carapaz ei voittaisi (olen näissä asioissa pitkävihainen). 

Emme olleet hoksanneet kisan toiseksi viimeisen etapin alkavan jo kello 10.30 ja lähdimme iltapäivän alussa rantakävelylle. Kävelimme itään päin ihanaa rantaa pitkin laskuveden ollessa melkein matalimmillaan. Leirille palatessamme viritin meille katsomoa tabletin kuukauden jäljellä olevilla mobiilidatan gigoilla näkyviin. Kun sain viimein nykerreltyä kuvan näkyviin,  ilmeni, että matkaa on jäljellä enää 27 km ja Simon Yates saattaa pian siirtyä virtuaaliseen johtoon. Äkkiä kädet korville ja katse jonnekin sivuun ja peruutusta tallennuksessa noin sadan kilometrin kulmille. Aloimme siitä sitten seurata miten tilanne oikein kehittyy. Yhteydet eivät ole täällä olleet kovin kummoiset, leirialueella ei ole toimivaa nettiä ilmeisesti edes ostettavana, joten olimme omien gigojen varassa. Eivätkä ne toimineet kovin hyvin. Piti vaihtaa puhelimelta tietokoneelle jaettavaan wifiin ja viimein saimme etapin katsomisen nilkutettua loppuun monien pysähdysten ja jumitusten jälkeen. 

Tässähän kävi sitten lopulta niin, että Simon Yates karkasi Isaac del Torolta ja Richard Carapazilta ja sai hatkassa olleelta joukkuekaveriltaan Wout van Aertilta sopivassa kohden vetoapua niin, että hän nousi kokonaiskilpailun johtoon usean minuutin erolla ja voi huomenna ajella iloisesti maaliin kenenkään häntä uhkaamatta. Hän johtaa Isaac del Toroa 3.56 minuutilla. Richard Carapaz jää kolmanneksi. Suurissa ympäriajoissa ei viimeisellä etapilla haasteta enää sitä, joka on johdossa toiseksi viimeisen etapin maalissa. Eri asia on sitten se, jos viimeinen etappi on aika-ajo, eikä seremoniallinen. Minä en tykkää aika-ajoista viimeisinä etappeina, enkä käsitä miten niitä yhä on, vaikka olen asiasta valittanut jo kohta 15 vuotta. 

Päivän italialaisehkoksi ruoaksi tein meille 'Nduja-perunoita. En nyt tiedä onko sellaista ruokaa varsinaisesti olemassa, mutta tein silti. 'Nduja-purkista tulee riittämään vielä pitkään. Otan joka kerralla puhtaalla lusikalla max 2 tl, joten ihan pian se ei lopu.

'Nduja-perunat kahdelle

• 4 keskikokoista Noirmoutierin perunaa
• 2 rkl voita
• 1,5 tl 'Ndujaa
• ripaus suolaa ja pippuria
• tuoreita yrttejä (basilika, persilja, rosmariini ja timjami)

Keitin ensin perunat kypsiksi ja kun ne olivat jäähtyneet hieman, leikkasin ne kuutioiksi. Kuumensin samassa kattilassa (tiskin säästämiseksi) voita ja 'Ndujaa. Kun ne olivat sulaneet, lisäsin perunalohkot kattilaan ja paistelin niitä samaan aikaan, kun tappelin nettiyhteyksien kanssa. Kun perunat olivat saanet kivan paistopinnan voi-'Nduja- seoksesta, maustoin perunat vielä suolalla, pippurilla ja tuoreilla yrteillä. Söimme nämä erinomaiset perunat valmiiden kalaleikkeiden ja tartar-kastikkeen kanssa. 

Huomenna on sitten se seremoniallinen Roomasta alkava ja sinne päättyvä etappi, johon odotetaan massakiriä. Minulle on ihan se ja sama kuka sen voittaa, sillä Yatesin äiteen poika voittaa koko kisan! Ihan varmasti kaksoisveli Adamkin on iloinen, vaikka ajaakin eri tallissa. Minulla on vielä mielessä pari vaihtoehtoa huomisen Italia-kokkauksella, riippuu ihan fiiliksistä kumman niistä toteutan. 

Kotivara kunnossa – katkarapupasta CampaAdrian varastoista

Olemme olleen nyt Ranskassa muutaman viikon, mutta vielä maa pääsi taas muistuttumaan, että olemme ulkomaanpellejä, emmekä ymmärrä mistään mitään. On viimeinen päivämme Oleronin saarella ja ajattelimme, että mehän menemme syömään ensimmäiset osterit ja crevetit. Katsoimme ravintoloita jo ennalta ihan paikanpäällä, se oli muutama päivä taaksepäin, ravintolat olivat päivällä auki ja turistelijoitakin oli jonkun verran liikkeellä. Luimme hyviä ja huonoja arvosteluita paikoista ja tarkastimme aukioloaikoja. Mutta emme muistaneet sitä tärkeintä. Eihän sitä ruokaa nyt koko päivää ole tarjolla, vaikka paikka olisi auki. Lounas on iltapäivän alussa, sitten keittiö menee kiinni ja aukeaa sitten illalla, mahdollisesti. 

Niinpä me tulimme tyhjin vatsoin takaisin leirille ja alkoi vielä sataakin. Sinänsä pieni kävelyretki ei haitannut mitään emmekä olleet varsinaisesti pettyneitä tai vihaisia tai mitään muutakaan. Nauratti, ettemme muistaneet tätä juttua rakkaasta Ranskasta. Meillä oli jopa sateenvarjot mukana ja CampaAdrian ulkovarustelut oli koottu jo pois, edes markiisi ei kastunut ajatellen huomista lähtöä. Joten nouhätä. Kyllä me ruokaa saisimme, tekisimme sen itse. Emme ajatelleetkaan kävellä uudelleen seitsemän jälkeen illalla keskustaan, hyvänen aika, sehän on jokaisen eläkeläisen nukkumaanmenon tienoilla. 

Katkarapupasta kostoksi yhteiskunnalle

• 100 g pakastekatkarapuja sulatettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl konjakkia
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl kermaa (yhä on kotimaista kermaa täysin kunnossa)
• basilikaa
• parmesaania raastettuna
• 150 g spagettia 
• vettä keittämiseen + hyvä ripaus suolaa

'Nduja on uusi suosikkini, pakko ollakin, sillä se on parin desin purkki ja sitä kuluu niin vähän kerrallaan. Laitoin sitä tähänkin ruokaa, että edes vähän kuluisi. Olen oppinut tämän ruoan aikoinaan siskoltani ja hänen silloiselta puolisoltaan, he kuulema olivat oppineet sen jostain ruokalehdestä. Olen tehnyt tätä kymmeniä, ellen sata kertaa, ohje on muuntunut vuosikymmenten varrella jonkun verran. Ei ollut 80-luvulla 'Ndujasta kuultukaan. 

Laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuvilla. Katkaravut olivat olleet sulamassa siitä asti, kun palasimme pettymyksentäyteiseltä kävelyretkeltä. Taputtelin niitä paperiarkkiin hieman kuivemmiksi. 

Kuullotin sipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin pannulla ja lisäsin mukaan 'Ndujan ja valkosipulimurskan sekä konjakin. Seuraavaksi kaadoin mukaan kerman ja nostin kastikepohjan kiehumaan maltillisesti. Samaan aikaan pastavesi alkoi olla kiehuvaa ja suolasin sen tymäkästi. Lisäsin pastan kiehumaan, se oli nopeaa laatua, vaati vain kolmen minuutin keittämisen. 

Kerma kiehui pannulla hyvin kasaan ja lisäsin mukaan kuivatut katkaravut ja sekoittelin, maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Pasta alkoikin siinä vaiheessa olemaan kypsää ja Antti kävi kaatamassa veden pois kattilasta. Emme kaada pastankeittovettä auton viemäriin, siinä on liikaa tärkkelystä. Sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen ja annoksiin tuli vielä päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. 'Nduja toi kyllä kivan vivahteen ruokaan, ei liikaa tulisuutta, mutta hieman lämpöä.

Giro d'Italian 15. etappi oli oikea vuorietappi. Siitä oli pitkä lähetys ja arvelimme, että ehtisimme käydä syömässä kylillä ja nähdä vielä lopun. Muuten meni oikein, mutta emme siis saaneet ruokaa, vaan palasimme katsomaan 65 km lopusta. Sekin oli hyvä juttu. Päivän nopein oli Carlos Verona, jonka perhe oli heti onnittelemassa häntä etapin maalin jälkeen. Hieno sattuma vai oliko hän nähnyt etiäisen, että nyt minä voitan tänään, tulkaa te nyt sieltä Espanjasta minua onnittelemaan. Kokonaiskilpailussa suosikkini Primoz Roglic vajosi taas sijalle 10 ja on aika monta minuuttia jo kärjen takana. Isaac del Toro jatkaa tiistaina lepopäivän jälkeen pinkissä ja on jo osoittanut, että hän ei ole mikään yhden päivän johtaja, vaan kova jätkä. 

Onhan se minestronekin tehtävä – revisited ties monetta kertaa

Tänään meillä oli päivällisenä tuhti minestrone, niitä on CampaSimpukan vuosien aikana ollut jo aika monta kertaa, etenkin nyt retkikokkaamisen kausilla. Melkein aina on varastoissa ainekset minestroneen, siihen kun voi laittaa melkeinpä mitä vain. Ehken kuitenkaan omenaa laittaisi. 

Tämän päivän minestroneen keräilin erinäisiä aineksia ja saimme kaksi aika suurta kulhollista ruokaa, vielä kun olisi palellut vaikka hiihtoretken jälkeen, niin jopa olisi ollut passeli. Me istuimme varjossa ulkona katsellen Giro d'Italian neljättätoista etappia ja kokkailu tapahtui ulkona yhdellä kattilalla yhdellä kaasupolttimolla. 

Mobileminestrone kahdelle

• 50 g pekonisuikaleita (Ranskassa lardon)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli silputtuna
• 1/4 keskikokoisesta fenkolista silppuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 tetra suuria valkoisia Pirkka-papuja liemessä (kotimaasta tuotuja, sillä en ole Ranskasta vastaavaa tuotetta löytänyt)
• 2 tomaattia kuutioituna (keltainen ja punainen)
• 0,5 l vettä
• 1,5 dl kuivaa pastaa
• suolaa ja pippuria
• parmesaania raastettuna
• tuoretta basilikaa ja persiljaa

Aloitin paahtamalla ensin pekonisuikaleita kattilassa ja kun ne alkoivat päästää rasvaa irti, lisäsin kattilaan tilkan oliiviöljyä ja sen jälkeen sipulin, valkosipulin, fenkolin, 'Ndujan ja tomaattipyreen. Paahdoin niitä kaikki välillä sekoitellen noin viisi minuuttia. Sitten kattilaan päätyivät tomaattipalat ja pavut sekä vettä sen verran, että ainekset peittyivät. Sekoittelin ja annoin keiton kiehua noin viisi minuuttia. Seuraavaksi kattilaan päätyivät pastat ja tarkistin, ettei neste ole kiehunut liikaa kokoon. Sekoittelin muutaman minuutin välein ja kun pasta oli kypsää, maustoin keittoa vielä suolalla ja pippurilla. Annoksiin tuli päälle yrttejä ja parmesaania. Ai, että tykkään pavuista tämmöisissä keitoissa, olisi hyvin mennyt ilman lardoniakin, mutta ei se nyt ollut paha määrä/annos, 25 g. Ruoka näyttää ihan samalta kuin eilinen pasta-annos, mutta ei se mitään. Eri ruokaa se oli kuitenkin. 

Giro d'Italian neljännellätoista etapilla piipahdettiin Sloveniassa. Lopuksi palattiin kuitenkin Italiaan ja nopein oli tänään Casper Asgreen. Kokonaiskilpailun kärki muuttui sen verran, että Isaac del Toro on edelleen ykkönen, mutta Simon Yates on toisena, Juan Ayoso kolmantena, Richard Carapaz neljäntenä ja viimein viidentenä suosikkini Promoz Roglic. Huomenna on sitten jo oikea vuorietappi, vaikka sitä luulin jo tänäisen olevan. 

'Ndujapasta – vaikea lausua mutta helppo syödä

Muutamia vuosi sitten huomasin somessa tämmöisen säilykkeen kuin 'Nduja. En tiedä miksi se kirjoitetaan noin ja miten se pitäisi lausua, mutta olen ymmärtänyt kyseessä olevan mausteinen makkaralevite Italiaista. En tuolloin sattunut löytämään 'Ndujaa mistään kaupasta, mutta tämän vuoden alussa sitä sattui jossain kaupassa olemaan ja minä sitä heti ostamaan. Ja samantien Lidlissäkin oli sitä Italia-teemaan liittyen. Taisin ostaa senkin purkin. Nyt kun alkuvuodesta järjestelin CampaAdrian ruokavarastoja, liitin mukaan purkin 'Ndujaa, koska olihan se taas Giro d'Italia tulossa. 

Eilen mietin, että millaisen ohjeen etsin, johon tätä  tahnaa tulisi ja muistin vilkaista kotona ottamiani ruokakirjakuvia. Siellähän oli kuva Henkan Italia-kirjan ohjeesta. Vielä ei pasta pursu korvista, joten tämän päivän päivällissuunnitelmat oli helppo lyödä lukkoon. Kaikkia aineksia oli jo ihan valmiina varastoissani. Ihan vähän soveltelin. 

Calabrialainen tomaattipasta kahdelle

• 1,5 dl kuivaa pastaa
• vettä pastan keittämiseen + suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli
• 1 rkl valkosipulimurskaa
• 1,5 tl 'Nduja-tahnaa (tosiaan vain vähän, tämä on stydiä kamaa!)
• 1 rkl punaviinietikkaa
• noin 10 eriväristä kirsikkatomaattia
• 2 dl paseerattua tomaattia tetrasta (purkissa lukee puree, mutta minusta se oli kyllä paseerattua, liekö sama asia ranskaksi)
• pippuria ja suolaa
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania

Tein ruoan ulkona yhdellä kaasupolttimella, joten järjestys oli mutkikas. Ensin kiehautin pastaveden ja suolasin sen. Veden kiehumista odottaessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuville. Nostin pastakattilan sivuun odottamaan, vesi olisi sitten nopea kuumentaa uudelleen kiehuvaksi. 

Nostin kaasuliedelle paistinpannun, jolla oli loraus oliiviöljyä. Laitoin pannulle ensin sipulit ja valkosipulimurskan ja kuullotin niitä pari kolme minuuttia. Seuraavaksi lisäsin pannulle neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit ja 'Ndujan, sekoittelin ja paistelin niitä minuutin verran. Sitten yhdistin kastikepohjaan punaviinietikan (huom, Rainbow-pullo, tuo rakastettu edesmennyt halpissarja!) ja paseeratun tomaatin. 

Sekoittelin ja annoin kastikkeen kiehua noin viisi minuuttia. Ohjeessa oli paljon pitempi keittoaika, mutta minä en niin kauan hautonut, vaan nostin pannun pois liekiltä ja palautin pastakattilan tulille. Kun vesi kiehui, lisäsin kuivan pastan (sitä Doltse&Käppänä-pussissa ollutta Luxemburgista ostettua pastaa) ja keitin sitä pussin ohjeen mukaan. Lopuksi vielä kuumensin kastikkeen uudelleen ja sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen. Annoksin tuli vielä ripaus suolaa, paljon pippuria, basilikaa ja parmesaania. 

Tällä leirialueella ei tule kauhean kuumaa vettä tiskipaikalla, joten varauduimme ottamalla pahviset kulhot. Niin ei tarvinut hinkata lautasia puhtaiksi, vain paistinpannussa oli tätä tomaattista kastiketta. 'Nduja oli kyllä ihan hyvää, mutten siihen ihan valtavasti ekasta kerrasta ihastunut, mihin muuhun sitä voisi käyttää? Muistelen lukeneeni pizzoista ja focacciasta, joihin tahnaa laitettaisiin ihan pieninä nokareina. Avattu purkki olisi varmaan hyvä jossain aikamäärässä käyttää pois. 

Giro d'Italian kolmastoista etappi oli taas kohtuu jännittävä, katsoimme viimeiset 90 km, tosin valmistimme päivällisen siinä ohessa ja söimme, mutta kyllä silti tuli selväksi mitä tapahtui. Mads Pedersen voitti taas massakiriin päättyneen etapin, se oli jo neljäs voitto hänelle tässä kisassa. Kokonaiskilpailun kärki pysyi samana, Isaac del Toro jatkaa johdossa.