Porukoitten kaa

Aikuisissa lapsissa on monia hyviä puolia, he ovat muuttaneet pois kotoa ja silti he jaksavat vielä neuvoa äitiä vaikkapa tietotekniikan  kanssa. Heidän kanssaan voi käydä henkeviä keskusteluja ja tavata lounaitten tai museokäyntien parissa. Tällaiselle yhdistelmäreissulle Opiskelija lähti porukoitten kaa keskiviikkona, kun suuntasimme Mänttään Serlachius-museoihin. Museokortti tykkää, että sitä käytetään ja mehän käytimme. 

Kävimme kesällä mukavalla retkellä muiden blogaanien kanssa Mäntässä ja silloin näimme jo Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttelyn. Se jätti ahdistuneen vaikean olon, mikä on ihmiselle toisinaan erittäin tervetullut olotila. Olin mielissäni, että näyttely oli siellä edelleen ja tutkimme sitä hyvän aikaa, sama olotila valtasi mielen nytkin, mikä ei tee toistamiseenkaan huonoa. 

Jiri Gellerin riemastuttava FUCK THE WORLD!-näyttely sitten vei mielialat korkeammalle, näkisin myös sen mielelläni toisenkin kerran. Kävimme katsomassa vanhan puolenkin näyttelyt, vaikka tällä erää minä en niistä niin kauhean paljon perusta. 

Synkkänä marraskuun keskiviikkona museoissa ja ravintola Göstassa ei väkeä juuri tungeksinut. Siksi pidänkin hienona juttuna, että myös sellaisena päivänä ravintola on auki ja istuimme lounaalle museokierrosten jälkeen. Olemme syöneet monta kertaa Göstassa ja joka kerta lähteneet tyytyväisinä. Tällä kertaa söimme taidemenun kolmeosaisena. Minä ja Opiskelija otimme alkuruoaksi kurpitsakeittoa, Antti otti kylmäsavulohta. 

Pääruoka oli ikävä kyllä hieman haalea karitsanpotka, joka oli murea ja maistuva, mutta olisi saanut olla lämpimämpi. 

Jälkiruoka oli erinomainen kimara mustaherukkaa, suklaata ja kakkua. Ruokajuomana nautimme vain vettä ja kolmen hengen lounas maksoi 138 euroa. 

Tarjoilu on Göstassa aina ystävällistä riippumatta siitä onko paikka täynnä vai tyhjä. Aiomme vastakin syödä siellä jokaisella vierailulla. Olen aivan ällistynyt ja onnellinen siitä, että Serlachius-museot ovat muodostuneet niin loistavaksi kulttuurikohteeksi keskelle ei mitään. Anteeksi mänttäläiset, mutta on sinne aika pitkä matka, muttei liian pitkä. 

Koska Opiskelija ei ollut käynyt Gustaf-museossa, poikkesimme sinnekin. Paperiperkele-näyttely ei oikein meitä kahta enää jaksa monennella kerralla kiinnostaa, mutta kävimme senkin pikaisesti ennen kuin katselimme koko reissun parhaan osion, Ville Lenkkerin Pikkukaupungin sairaskertomus-näyttelyn. Se oli jotenkin niin mahtava, minulta loppuvat ylisanat. Humoristinen, melankolinen, sarkastinen, hassu, surullinen ja teknisesti loistava. Jollei minkään muun vuoksi, niin tämän näyttelyn takia Mänttään kannattaa poiketa, näyttely jatkuu aina 20.5.2018 asti ja on kuulema ollut viime kesän avajaisista asti hyvin suosittu. 

Aika hieno rakennus tämä pääkonttori

Kotimatkalla kävimme vielä Korpilahden Höyrygalleriassa hieman ostoksilla. Täydensimme Paula Ruuttusen valmistamien keramiikkakuppien kokoelmaa. Niitä oli niin monelaisia ja mielestäni valitsin kaksi aivan erilaista kuin kaksi Antin aiemmalla valitsemaa. Kotona huomasin, että makumme ovat aivan identtiset, sillä niin tarkkaan kuin voi, olivat kaksi uutta kuppia niin samanlaisia kuin kaksi aiemmin hankittua. Sointuvatpa hyvin keskenään. Teki mieleni ostaa myös kauniin sininen teekannu, mutta tällä kertaa vastustin kiusausta, sillä juomme teetä tosi harvoin ja kannu oli aika kallis. Mutta kaunis!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Hauska päivä

#jotainterveellistä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Ravintola Olo

Saimme kutsun Ravintola Olon järjestämälle päiväretkelle Mänttään Serlachius-museoihin ja Ravintola Göstaan, jotka ovat meille tuttuja monelta vuodelta, kaikilta kolmelta, joina uusi osa, Göstan Paviljonki, on toiminut. Sattumoisin meillä oli eilen vapaata, joten liityimme seurueeseen, emme kuitenkaan bussikyydillä Helsingistä asti, vaan kotoa päin omalla autolla. Mainitsen heti alkuun, ettemme tällä reissulla maksaneet itse (edes Museokortilla) pääsymaksua museoihin, emmekä ruokailuja, vaan kutsujataho vastasi niistä kuluista. 

Yhytimme porukan Vilppulassa sijaitsevassa Koivulahden Rapukartanossa ennen puoltapäivää. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa ja varmasti kummankin leuka loksahti synkronisesti, kun ajoimme paikan pihaan järven rantaan mutkikkaan hiekkatieosuuden päätteeksi. Kyse ei ollut mistään nokeentuneesta kalamajasta, vaan melkoisen hulppeasta juhlatalon, majoitusrakennuksen ja erinäisten lisäpytinkien muodostamasta kokonaisuudesta, jossa voi pitää vaikka 200 vieraan häät, majoittua aivan yksityisenä ihmisenä, kokoustaa tai tykyillä isommallakin porukalla. Paikan isäntä Pasi Heinonen kävi kiireiltään kättelemässä meidät, sillä olimme tapojemme mukaan paikalla ajoissa, hieman ennen Helsingistä saapunutta bussia. 

Kun koko Olon kutsuma vierasseurue saapui perille, saimme heti kierroksen Rapukartanossa, sen päärakennuksessa, uudessa rantarakennuksessa (en muista, miksi se oli nimetty), kaksikerroksisessa majoitusrakennuksessa ja sen avoinna olevissa huoneissa. Meille tarjottiin pientä syötävää ja pikaista verbaalista esittelyä paikan synnystä, nykypäivästä ja mahdollisuuksista. Rapukartano tekee yhteistyötä Serlachius-museoiden ja Gösta-ravintolan (ja sitä kautta Olon kanssa), joten siitä johtui tämä mutka reitillä ennen varsinaista kohdetta Mäntässä. Isäntä itse vaikutti kyllä niin supliikkimieheltä ja visionääriltä, etten lainkaan ihmettele sitä, että vieraita riittää. Kaunis järvimaisena vielä viimeistelee suomalaisen kesän parhaimmillaan, eivätkä maisemat varmaan hassummat ole talvellakaan. 

#jotainhyvää

Rapukartanon jälkeen hurautimme Mänttään, jossa kävimme ensin Gustaf-museolla. Olemme käyneet siellä aiemminkin, tällä kertaa rakennus oli huputettuna ulkopuolen remontin tähden, joten se näytti erilaiselta. Seurueellamme oli tiukka aikataulu, sillä kyseessä oli museoiden vilkas kesäpäivä uusien näyttelyiden ja varattujen opastusten ja ruokailujen suhteen. Emme kiertäneet koko Gustaf-museota, vaan meidät nappasi mukaansa hieno rouva draamaopastuksen muodossa, pääsimme katsomaan huolittaisiinko meitä tehtaalle töihin. Ei huolittu kovin montaakaan, oli liian lyhyttä helmaa, eikä ollut nylonsukkia jalassa. Opastus oli hauska ja mukaansatempaava, joskin hieman lyhyempikin olisi piisannut. Yksi seurueestamme pääsi tarjoilijatytöksi ja blogiystävämme Merituuli tuli palkatuksi savottaemännäksi, kun oli tunnustanut osaavansa tehdä ruokaa. 

Juuri ajoissa ehdimme Göstan Paviljongille, jossa meidät otti hoiviinsa viehättävä opas. Hän johdatti meidät läpi Paviljongin ja Kartanon, joissa oli sekä aiemmin alkaneita näyttelyitä, että aivan tuona kyseisenä päivänä alkaneita. Kierros oli aika ripeä, mutta erityisesti helmikuussa alkanut Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttely oli mitä mielenkiintoisin. 

Kesäpäiviä ei sytyttänyt minua niinkään, eikä Antti Oikarisen Maalauksia (vaikka hämmästyttäviä olivatkin), mutta Kimmo Schroderuksen Bling Bling sen sijaan kovastikin. 

Kartanossa oli nyt avautunut uusi pitkäaikainen näyttely Nautinto yhdisti mielenkiintoisesti tämän päivän taidetta vanhoihin teoksiin ja teemoihin. Se pitää käydä katsomassa paremmalla ajalla uudelleen, samoin kuin Rajat kiinni. 

Ennen lounasta Göstassa piipahdimme Kartanon viinikellarissa, jossa nautimme lasilliset kuohuvaa ja pienen alkupalan ennen ateriaa. Oi että oli kielenvievää katkarapucocktailia! Hyvässä tahdissa siirryimme sitten Ravintola Göstaan, jossa asetuimme kahteen pitkään pöytään. Muitakin ryhmiä ja yksittäisiä pikkuseurueita oli paikalla, mikä oli hauska nähdä. Gösta on niin hyvä paikka ruokailla, että sen suosion toivoo vain jatkuvan. 

Alkuruokana meillä oli kukkakaalikeittoa, pääruokana kuhaa ja jälkiruokana oliiviöljyjäätelöä mansikoiden ja lakritsan kanssa. Kokonaisuus oli erittäin miellyttävä, kaunis ja sopivan täyttävä. Pöydässä kävi vilkas keskustelu niin lähimpien vierustovereitten kuin kauemmaskin ja ateriassa vierähti melkein pari tuntia. Oli niin mukavaa ja leppoisaa, että oli todella iloinen, että otimme kutsun vastaan. 

Kun bussilla saapunut porukka alkoi kerääntyä paluumatkaa varten, me kävimme vielä katsomassa uudelleen Rajat Kiinni-näyttelyn ja ulos puistoon sijoitetut Schroderuksen Solvaajan puutarhan teokset. Pidin niistä erityisen paljon ja oli hauska bongailla tölväisyjä eri kielillä koukeroisista kiiltävistä kirjoituksista. Kävimme myös pienessä saaressa katsomassa hauskoja neuletaideteoksia, jotka pukivat puut uudenlaisiin kuoriin. En nyt löydä tarkempaa tietoa, kenen töitä ne olivat, mutta ymmärtääkseni ne kuuluvat Mäntän Kuvataideviikkojen ohjelmaan, kuten kesäiset saarinäyttelyt joka vuosi. 

Oli todella mukava päivä, kiitos Ravintola Ololle ja erityisesti Timea Slavicille kutsusta tähän hauskaan kesäiseen tapahtumaan! Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Loppukuvaksi laitan kollaasin, joka kuvastaa Antti hyvin. Kun jossain näkyy kiinnostava polkupyörä, sen takia pysähdytään, peruutetaan ja ajetaan tienposkeen, että pyörästä saadaan kuva! Se ei ehkä olisi samalla paikalla enää ensi kerralla.

#vaatiivähänviksaamista

Menu Kultakausi Ravintola Göstassa

Vaikka koko viikonvaihde oli jo mennyt huvittelun ja hyvinsyömisen merkeissä, niin kotimaisen minilomasen päätteeksi poikkesimme kotimatkalla vielä suosikkikohteessamme Serlachius-museossa Mäntässä. Siellä oli juuri avattu edellispäivänä uusi Marita Liulian näyttely Kultakausi. Museokortti taas tykkäsi, että sitä käytettiin! Näyttely oli oivallinen ja sen katsottuamme menimme kysymään mahtuisimmeko syömään Ravintola Göstaan, vaikkei meillä ollut varausta. Ravintola oli ilahduttavan täynnä, mutta saimme kuitenkin pöydän ja pian pääsimme tilaamaankin Menu Kultakauden. Otimme sen kolmena ruokalajina, jätimme keiton väliin. Mahtoiko tämä olla nyt neljäs vai viides kerta, kun olen ollut Göstassa syömässä, enkä taaskaan päässyt pettymään. Kaikki oli erinomaista, alun rapukakku, pääruoan ankkaconfit ja aterian päättävä uuniomenajäätelö. Annokset kauniita ja tarjoilu ystävällistä, leipä erinomaista. Tykkäämme!

Göstan sivulla on maininta siitä, että joulukuussa ravintola toimii Autereen tuvassa, syytä ei mainita, joten en tiedä onko kyse ravintolan remontista vai jokavuotisesta tavasta. Emme ole joulukuussa käyneet siellä koskaan. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Lisäksi haluamme mainita, että Helene Schjerfbeckin Punainen pää II on nyt nähtävillä Marita Liulian näyttelyyn liittyen. Vaikka vain sen takia kannattaa ajella Mänttään! 

Naapurin kanssa nanolomasella

Olin eilen naapurini, monivuotisen uintikaverini ja ystäväni kanssa vuotuisella (oli jo toinen kerta) Serlachius Museoiden päiväretkellä Mänttä-Vilppulassa. Tutustuimme ajankohtaisiin näyttelyihin ja lounastimme Ravintola Göstassa kaikessa rauhassa ja meillä oli oikein mukava päivä.

EDIT: Se nyt on sanomattakin selvää, että käytimme Museokorttejamme pääsylipun ostamiseen. Museokortti on ihan mahtava juttu! Jos sinäkin ostit omasi viime kesänä, nyt alkaa olla aika päivittää korttisi. 

Tämän kesän näyttelyistä ylivoimaisesti mahtavin oli Noora Schroderuksen Feminiininen Sensibiliteetti. Olin nähnyt hänen setelikirjontatöitään jo Jyväskylän Taidemuseossa viime marraskuussa ja ihastunut niihin silloin. Karvaisesta kasviosta en niinkään innostunut, mutta oli niitäkin katsottava hieman kauempaa ja toiselle silmällä vain. Loistava idea ja saa miettimään sitä, koska kylppärissä pitää tehdä suursiivous.

Mark Wallinger Mark-näyttely oli astetta korkealentoisempaa, mutta sen ykkönen minulle oli puolitoistatuntinen video merenrannalle rakennettavista rakennustelineistä. Emme katsoneet videota kokonaan, mutta hyvän aikaa kuitenkin. Video oli käsittääkseni äänetön, sekin hieman hämärtyi teoksesta innostuessani. Teki mieli alkaa kommentoida tapahtumia, kysellä miksi miehet tekivät juuri kuten tekivät, millaisia laivoja taustalla horisontissa kulki, miten miehet uskalsivat noin tehdä, olivatpa he ammattilaisia, kyllä suomalaiset työsuojeluviranomaiset kauhistuisivat jne jne. Katsoimme videota sen verran, että miehet saivat rakennelman valmiiksi, onnittelivat itseään ja toisiaan ja hetken päästä alkoivat purkaa rakennelmaa. Ystäväni arveli, että riistakameralla saisi samanlaisen, jopa pitemmän rojektin ikuistettua heidän tontillaan. Musteläiskäkuvia muistuttavat suuret työt eivät oikein iskeneet minuun.

Taiteen Tähtitaivaat-näyttelyyn en varsinaisesti ihastunut, se olisi voinut olla enemmän Kammenpyörittäjän heiniä. Näyttely kuitenkin oli innoittamassa Ravintola Göstan menua.

Ravintola Göstassa meillä oli lounasvaraus, mutta tuona kesäisenä tiistaina väkeä oli niin museossa kuin ravintolassakin aika vähän väkeä. Menu Taiteen Tähtitaivaat piti sisällään kolme ruokalajia, hintaa menulla oli 45 euroa. Alkuruokana meille tarjoiltiin karitsaa pastramina punajuuren ja kirsikan kanssa. Pääruokana oli päivän kalansaalis. Minä olin kuulevinani, että kyseessä olisi lohi. Sen kanssa tarjottiin perunaterriini ja kampasimpukka. Jälkiruokana oli paahdettua valkosuklaata, mansikoita ja mantelijäätelöä. Pääruoalle otimme lasilliset suositeltua Rieslingiä. Kokonaisuus oli mielestäni oikein tasapainoinen. Tällä kertaa tarjoilu oli hyvin ujoa ja vähäsanaista, mutta kyllä me osasimme lapioida ruoan suuhumme isommitta kertomuksittakin. Ravintolan oma leipä oli jälleen todella hyvää, annokset sopivan kokoisia ja olimme oikein tyytyväisiä tunnin lounastelun jälkeen ja valmiit jatkamaan näyttelyyn tutustumista. 

Ennen ateriaa olimme osallistuneet (ainoina) tasatuntituokioon, jossa meille kerrottiin lisää koko paikasta, tosin olimme kumpikin käyneet Serlachius-museoissa niin usein, ettemme varsinaisesti saaneet uutta tietoa lukuunottamatta Göstan Paviljonki-osan tämänhetkisiä näyttelyitä. Kävimme vielä pienen kierroksen Mark-näyttelyssä ja samoin Göstan puolella Göstan Ystävät-näyttelyssä ja Malli ja hullu kuvailija-näyttelyssä. 

Kävimme myös kävelemässä tilan mailla ja pienessä saaressa, jossa oli tällä kertaa esillä sitaatteja saariaiheisista romaaneista. En löydä siitä tietoa museon sivuilta, mutta ehkä en vain hoksaa. Sitaatti josta otin kuvan on todella ajankohtainen tämän hetken maailmassammekin, vaikka se on kirjoitettu jo vuosisatoja sitten.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville Valmiissa pöydissä- ja Poissa kotoa-välilehdille, joille kerään ravintola-ja reissuaiheisia postauksiamme. 

Kulttuurikuume

Ostimme viime viikonloppuna museokortit ja käytimme niitä heti tuoreeltaan Kiasma-vierailussamme. Eilisen vapaapäivän vietin myös kulttuurin parissa naapurini kanssa. Museokortti sai jälleen käyttöä, kun kävimme Serlachius Museoissa Mänttä-Vilppulassa. Olin myös varannut ystävälleni ja minulle lounaspöydän Ravintola Göstaan.

Paviljongin näyttelyt Kaukainen kosketus ja Toisten taidetta olivat molemmat laajoja ja mielenkiintoisia, en tiedä kummasta olisin enemmän pitänyt. Kaukainen kosketus osui ehkä vielä paremmin makuuni, pidin todella paljon valokuvista ja niihin liittyvistä tarinoista. Keskelle suurta näyttelysalia oli koottu vanha hylätty talo, jonne oli vangittu homeen hajukin. Se osa näyttelyä oli jopa hieman vastenmielinen, mutta kiinnostavalla tavalla. 

Kiersimme myös Taidemuseo Göstan näyttelyt Göstan ystävät ja Malli ja hullu kuvailija. Tietysti ihailimme Mäntän Monetiakin. Viime kesän vierailulla museo oli aivan täynnä väkeä, talvisella käynnillämme olimme melkein ainoat vieraat. Nyt väkeä alkoi olla melko mukavasti siinä vaiheessa, kun lounasvarauksemme oli käsillä. 

Ravintola Göstan Menu Toisten taidetta sisälsi kolme ruokalajia 42 euron hintaan. Otimme yhdet viinilasilliset sopimaan pääruoalle. Alkuruoka oli nimeltään Kevyesti suolattua Huutokosken kirjolohta, kuningasrapua ja avokadoa. Olisin ollut taipuvainen käyttämään sanaa kohtuullisesti sanan kevyesti tilalla. Mutta liikaa suolaa ei ollut. 

Pääruokana oli Paahdettua karitsan seläkettä, emmervehnää ja tummaa sitruunakastiketta. Tälle annokselle tuhti punaviini oli omiaan. Karitsaa oli annoksessa myös prässättynä tai jonkunlaisena pintapaistettuna pateena, hyvää se joka tapauksessa oli. 

Jälkiruoka oli aterian kaunein annos, eikä mansikoilla ja jäätelöllä voi muutenkaan epäonnistua. Lakritsakreemi oli ihastuttavaa ja mansikat muhevasti marinoituja. 

Ateriamme aikana ravintola täyttyi mukavasti, tarjoilu oli ystävällistä. Naapuripöydissä olleita pikkulapsia otettiin hienosti huomioon ja paikan täytti iloinen puheensorina. Tämä oli toinen kokemukseni Ravintola Göstasta, luulen että pidin talvella syömästämme ateriasta vielä hippusen enemmän. Sen alkuruoka oli silloin aivan omaa luokkaansa. Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

Ennen kotiinpaluuta kävimme vielä Mäntän keskustan kirkossa ja Gustaf-museossa. Kuuntelimme ajan kanssa Paperiperkele-näyttelyn ja ostimme avio-onnea koettelevat tuliaiset. 

Postauksen otsikko viittaa merkilliseen kuumeeseen joka minulle nousi illalla. En yleensä ole flunssassakaan kuumeinen, mutta nyt olen aivan irrallisessa kuumeessa ilman muita oireita. Kyllä se päivä näinkin menee sohvalla leväten, mutta toivon olevani huomenna kunnossa,  sillä minilomanen oopperan parissa lähestyy. 

Eilen en kulttuurimatkan jälkeen jaksanut paneutua ranskalaisen ruoan maailmaan, mutta katsoin sentään Tour de Francen yhdennentoista etapin lopun, johon liittyi legendaarinen Tourmaletin nousu ja sen jälkeinen melkein 30 km lasku. Etapin voitti Puolan ylpeys Rafal Majka, Tourin johtopaikkaa pitää vähän tylsästikin Chris Froome. 

Tänään on vuorossa viimeinen Pyreneitten (joita meillä leikkisästi kutsutaan myös Andeiksi) etappi, jonka profiili on karmeaa sahaamista. Saa nähdä miten tänään muut vuoriekspertit pärjäävät Froomelle, vai tuleeko kisan viimeisestä kolmanneksesta vähän puuduttavaa puurtamista kohti Pariisia. 

Syntinen sunnuntai

Viime sunnuntaina pyöräkokoelmamme sai uusia jäseniä. Niitä ei ole vielä asianmukaisesti kuvattu, sillä viikko on ollut matalasta pilvestä johtuen harvinaisen vähävaloinen. Toisekseen toinen pyöristä sai kotimatkalla sen verran paksun loskakerroksen päälleen, että sen sulattelu ja tuikitarpeellinen pesu&puunaus ovat tarpeen ennen kameran eteen asettumista. 

Noudimme pyörät Kangasalta ja saimme kuulla monta kiintoisaa tarinaa pyörät Kammenpyörittäjälle myyneeltä mieheltä. Poikkesimme lyhyesti Mobiliassa, siellä tosin oli päänäyttelytila suljettu kesän näyttelyn rakentamisen vuoksi. Tulevan näyttelyn nimi on Liikkeelle, sanoi Kekkonen ja se on kyllä käytävä katsomassa. Kiersimme sivummalla olevan hallin, jossa on näytteillä ralliautoja ja mukava kokoelma yksityisomistuksessa olevia museoautoja.

Kotimatkan teimme eri reittiä, sillä halusimme käydä Mäntän Serlachius-museoissa. Vierailimme siellä kesällä melkoiseen ruuhka-aikaan, jolloin parkkipaikat olivat tupaten täynnä, eikä Ravintola Göstaan ollut toivettakaan mahtua ilman pitkää odotusta, eikä meillä ollut varausta. Nyt keskellä talvea lumimyräkkäisenä päivänä parkkipaikalla oli kuitenkin muutamia autoja, mutta tungeksimaan emme joutuneet. Tämänhetkinen näyttely Synti esiintyi nimenä myös ravintolan listalla. 

Ravintola Göstassa oli tuona keskitalven sunnuntaina hiljaista, muutama muu pöytäseurue oli paikalla yhtä aikaa meidän kanssamme. Valitsimme listalta Menu Synnin, jossa oli kolme ruokalajia. Vaihtoehtoina oli ottaa joko kaksi tai kolme ruokalajia ja meillehän maistui tietysti koko setti. Aterian alkuun saimme hyvää talon juureen leivottua leipää. 

Ensimmäinen ruokalaji oli savustettua ja marinoitua muikkua, muikunmätiä ja artisokkakreemiä, mukana oli myös hauskoja maa-artisokkalastuja, joiden tekotapaa arvuuttelimme. Annos näytti todella hyvältä suurella, mattapintaisella lautasella ja se myös maistui niin hyvin, että lautasen tyhjenemiseen ei mennyt montaa minuuttia. Mätiä oli ilahduttavan suuri lusikallinen, enemmän kuin joillakin bliniaterioilla. Pidimme todella paljon tästä alkuruoasta. 

Pääruokana oli timjamihunajalla glaseerattua ankanrintaa ja vadelmakastiketta, samoin lautasella oli kauniinväristä ohrattoa. Lintu esiteltiin tullessa sorsana ja lautasia poisvietäessä ankkana, ankkaahan se oli listallakin. Ohratto oli niin hyvää, että minulla on nyt missio tehdä itse ohrattoa, en ole sitä koskaan kokeillut. Söimme myös Passiossa hyvää ohrattoa tammikuun alussa, joten nyt kyllä pitää itsekin kokeilla! 

Jälkiruokana oli syntisen hyvää lämmintä suklaaleivosta ja puolukkajäätelöä. Annos oli nimensä veroinen, fondant keskeltä valuva ja jäätelö oikeasti puolukalle maistuvaa. 

Tämä miellyttävä sunnuntailounas kahdelle maksoi kuohuviinilasillisen kanssa 97 euroa. Pidimme ravintolasta, annoksista, sen ilmapiiristä, sisustuksesta, hauskoista tuoleista ja kauniista astioista niin paljon, että palaamme varmasti viimeistään ensi kesänä. Myös asiakaspalvelu oli ystävällistä, aterian tahti sopiva. Usein tulee hieman vaivautunut olo, jos on ravintolan ainoana asiakkaana, kuten me olimme aterian loppupuolen, mutta nyt tuota tunnelmaa ei tullut. Aterian kohokohta sijoittui jo ensimmäisen annoksen kohdalle, se oli niin hieno, että tekee mieleni kokeilla sen toistamista. 

Museon näyttelyt kiersimme melkein kahdestaan, montaa muuta asiakasta ei ollut paikalla. Kävimme myös Mäntän keskustassa olevassa Gustaf-museossa, joka sijaitsee entisessä Serlachiuksen pääkonttorissa. Siellä emme käyneetkään viime kesänä, vaikka aivan vieressä kävimmekin tehtaan patruunan aikoinaan sponssaamassa kirkossa. Lumisen pihan koskemattomuudesta päätellen olimme siihen mennessä museon ensimmäiset asiakkaat, saimme kiertää kiinnostavat kerrokset aivan parhaassa seurassa. Molemmat museokohteet pääsi käymään 8 euron yhteislipulla. 

Vaikka sää oli surkea koko päivän, eikä liikenteessä tiensä puskeminen ollut mitenkään erityisen mukavaa, oli sunnuntaipäivämme hauska ja monipuolinen. Kammenpyörittäjä purki pihamaalla ostoksensa auton katolta ja perässä olevalta telineeltä ja otti pienet koeajot toisella pyöristä. Auton pohjasta sai myös irrotella tiesuolan sinne sementoimaa lumimassaa valtavina paakkuina, hyvä että renkaat mahtuivat pyörimään. 

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.