Ei tullut bonuksia

Eilen meillä päivä lipsahti vähän luksukseksi, mutta kyllä se tästä arkiintuu, ei epäilystäkään. Aloitimme aamun tryffelimunakkaalla ja avasimme iltapäivän Better Call Saul-maratonille pullon samppanjaa, sen joka on ollut kylmässä synttärin, isänpäivän, joulun ja uuden vuoden. Kammenpyörittäjän loma vetelee viimeisiään ja halusimme juhlistaa vielä vapaata hieman. 

Illan pimetessä pukeuduimme lämpimästi ja lähdimme bussipysäkille suuntana keskusta. Olimme menossa illalla oopperaan (se on Jyväskylässäkin toisinaan mahdollista) ja joukkoliikennettä on hyvä suosia pakkasilla ja samppanjalla kilistelyn jälkeen välttämätöntäkin. Minä en voisi koskaan myöhästyä bussista, niin aikaisin lähden pysäkille. Ei olisi ihme vaikka ehtisin edelliseenkin bussiin. Nytkin seisoimme siellä monta pitkää minuuttia ja lopulta loikkasimme Saarijärven pitkän matkan bussiin, sillä se tuli juuri ennen paikallisbussiamme.

Meillä oli tarkoitus suosia paikallista osuuskauppaa pitkästä aikaa. Keskimaa (ei se hobittien) on Jyväskylän ravintoloiden ykkösjyrä, mitä määrään tulee. Ketjupaikkoja on tiuhassa kaupungin hämmästyttävän pienessä keskustassa. Olimme huomanneet joku kerta ohiajaessamme, että Fransmanni mainostaa Simpukkaperjantaita. Eilen tuli mieleemme, että mehän menemme syömään simpukoita ennen oopperaa, se on mukavaa näpertelyä ja eikö simpukoita nyt osaa jokainen kypsentää? Tarkistin vielä ketjun verkkosivulta, että Simpukkaperjantai on edelleen olemassa oleva kampanja ja olihan se. Bonustakin oli luvassa. Sivulla mainittiin, että simpukoita on tarjolla niin kauan kuin niitä riittää. Se on kyllä ihan hyvä lisämaininta. 

Kävellessämme Harmoonin ohitse naurahdimme, että mennään sitten tuonne, jollei niitä simpukoita sitten olekaan ja sisimmässäni halusin sanoa, että mennään heti, eikä kävellä pitemmälle. Mutta kävelimme. Ravintola Fransmannin ulkopuolella kyltti ja ikkunaan teipattu mainos kehottivat tulemaan simpukoille. Istuimme pöytäänkin asti, mutta siihenpä se sitten lopahtikin. Ei ollut simpukoita, ei yhden yhtä elävää simpukkaa, eivät olleet saaneet ensimmäistäkään koko päiväksi. Mutta pakastettuja olisi ollut. Emme ole usein tehneet ravintolasta poistumista tässä vaiheessa, mutta eilen teimme. Jäi enää arvoitukseksi, että olisiko pakastettuja simpukoita myyty samalla hinnalla kuin tuoreita. Ymmärrän oikein hyvin, ettei ravintola aina onnistu saamaan tuotetta, jota se mainostaa olevan tarjolla, eihän tämä keskimaa todellakaan ihan meren äärellä ole. Mutta olihan se jokseenkin hassua. Olisin kyllä ravintolan henkilökuntana ottanut ainakin sen pihamainoksen lämmittelemään sisälle, jollen olisi viitsinyt raapia ikkunamainosta siksi päiväksi pois.

Menimme siis kysymään, että mahtuuko Harmooniin perjantain alkuillasta ilman varausta ja onneksemme mahtui. Viidessä minuutissa meillä oli edessämme alkujuomat ja keittiöntervehdys, pyysimme nopeutettua tahtia, mikäli se keittiölle sopisi. Näin ehtisimme syödä kolme ruokalajia ennen kulttuurinokosia oopperaa.

Harmoonin menu on suppea, mikä on hyvä juttu niin keittiölle kuin asiakkaallekin. Eikä se varmaan haittaa tarjoilijoitakaan. Kammenpyörittäjä valitsi kalaisan linjan, minä aloitin kasvisvaihtoehdolla ja otin pääruoaksi lihaa. 

Minun maa-artisokkakeittoni oli niin silkkaa samettia, että aivan kateellisena sitä lusikoin, en ikinä ole saanut itse keitosta noin sileää. Mutta kuumempaa se olisi voinut olla, ulkona oli niin kylmä, että vieläkin sormia nipisteli. Kammenpyörittäjän kylmä ahvenannos sen sijaan oli niin viileä, kuin sen pitikin olla.

Pääruoaksi Kammenpyörittäjä otti siikaa ja minulle tuotiin messevä poronpotka, jonka liha irtosi luusta haarukkalla uhaten. Lisäkkeet olivat kummassakin annoksessa kohdallaan, eikä meillä muutenkaan ollut mitään valittamista.

Jälkiruoaksi valitsin vikkelästi annoksen, jossa oli salmiakkia, lakritsia ja valkosuklaata. Kammenpyörittäjän myöhästyttyä tässä kohtaa oli otettava sitten porkkanakakku. Vaihdoimme annoksia puolivälissä, sillä en ole julma ihminen. Pidin myös porkkanakakusta kovasti.

Reiluun tuntiin söimme hyvän kolmen ruokalajin päivällisen viineineen. Annokset olivat kauniita, eikä jäljiltämme komposti huoannut kuin potkan luun ostalta. Lasku teki 150 euroa kahdelta, jossa juomien osuus oli melko tarkalleen puolet. 

Vastikään työkaveri kyseli suositusta minne mennä syömään tuttujen kanssa, kun pitäisi illastaa hieman fiinimmin. Minun pitää tänään tavatessamme korjata hieman suositustani Harmoonin suuntaan, niin hyvillä mielin lähdimme sieltä eilen kohti teatteria. Pakkanen oli kääntynyt laskuun ja ilmassa oli teräviä lumijyväsiä. Ne herättivät uneliaasta tyytyväisyyden tilasta sopivasti ennen illan kulttuuriannosta. 

Don Giovannia katsoessa ja kuunnellessa saattoi kyllä kiittää teatterin mukavia tuoleja verrattuna Savonlinnan piinapenkkeihin. Pidin iloittelevasta oopperasta, mutta myönnän auliisti, että kello kymmenen jälkeen silmäni jo luppasi, eikä ooppera olisi voinut loppua liian pian. En ollut juuri lukenut mistään tästä produktiosta, ainoastaan sen, että puvustus oli tehty vuodevaatteista. Lavastus oli aika tylsä, eikä se miksi pyörille rakennettuja  hökötyksiä koko ajan siirreltiin oikein auennut. Sitä en voinut olla myöskään ihmettelemättä  miten niin pienestä, teinitytön näköisestä Zerlinaa esittävästä Ena Pongracista tuli niin suuri lauluääni.

Nyt minun on siirryttävä keittiöön, sillä tänään on tiedossa työpaikan pikkujoulut ja minä olen lupautunut tekemään sinne jouluruokaa. Koska muut syövät, tai itkevät ja syövät mitä minä kokkaan, olen päättänyt, että tällä kertaa jouluruokana on butter chickeniä ja riisiä mangolassi kyytipoikana. Naania en rupea leipomaan 16-18 hengelle, vaan teen pari suurta aurinkoleipää. Jekkutyttö huolehtii iltapalaosuudesta ja Ms Cake Boss jälkiruoasta.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintola-aiheisia postauksiamme.

EDIT: Lisäys 10.1.2016. Minua oli huijattu, menin lankaan aivan täysin. Jekkutyttö kyselikin mielipidettäni Jyväskylän ravintoloista sen tähden, että minulle haluttiin antaa lahjakortti ravintolaan. Pikkujouluissa eilen illalla sain työkavereilta kortin Pöllöwaariin ja toivotuksen viettää hyvä vuorotteluvapaa, takaisinkin toivottiin sitten talvella 2017. Pöytävaraus on vetämässä viimeisen työvuoron illaksi, sitä on mukava odotella. 

Savossa ruoan ja musiikin perässä

Meillä ei ole minkäänlaisia sukusiteitä Savoon, emme käy mummoa katsomassa siellä, emmekä viännä edes laitamyötäisessä. Savossa on kuitenkin hauska piipahtaa, etenkin jos on tehnyt sinne erikseen asiaa. Nyt minilomasen agendana oli kulttuuri, tarkemmin sanottuna ooppera. Hommasimme summamutikkamenetelmällä joulukuussa liput Savonlinnan oopperajuhlien kahteen esitykseen, metodin tärkein osa oli se, että olin kuullut puhuttavan kyseisistä oopperoista joskus, eikä niistä kumpikaan ollut Wagneria (se oli helppoa, sillä tänä vuonna ohjelmistossa ei ollut lainkaan Wagneria), jota jostain syystä hieman vieroksun. Oikeasti olin kyllä nähnyt kummatkin oopperat kertaalleen. Toisen näin niin kauan sitten, että ainoa muistikuva siitä oli se, että nukuin osan aikaa ja toisen näin elokuvateatterissa suorana lähetyksenä MET:stä, joten se oli sellainen melkein oikea oopperassa käynti. 

Menomatkalla Savonlinnaan TomTom teki erikoisia reittivalintoja ja tulimme saapuneeksi Savonlinnaan idästä, vaikka lähdimme Jyväskylästä. Matkalla juttelimme siitä, miten ei juurikaan tule poikenneeksi tieltä edes kiinnostavien kylttien perässä, on mukamas aina kiire. Seuraavan mutkan takana oli kyltti auringonpimennyksen muistomerkille ja siinä sekunnissa kurvasimme soratielle kyltin perässä, vaikkei siinä kerrottu kuinka pitkä matka kyseiselle muistomerkille olisi. Noin kolme kilometrin päästä muistomerkki löytyi ja Kammenpyörittäjä ehti jo kaivella muistolokeroitaan ja arvella, että kyse on varmaankin vuoden 1945 pimennyksestä, ei 1990. Ja niin olikin. 

Oopperalippujen suhteen emme olleet mitenkään myöhässä, kun joulukuussa ostimme ne Tampereen reissun yhteydessä. Majoituksen kanssa sitten olimmekin jo aivan myöhässä, kaikki ketjuhotellit olivat jo täyteen myytyjä. Sain varattua meille huoneen pienehköstä yksityisestä hotellista, tosin hinta oli hieman suolainen. Sittemmin olen löytänyt sivuston, jossa yksityiset vuokraavat asuntojaan oopperajuhlien aikana, ehkäpä seuraavalla kerralla kokeilemme sellaista. 

Ennen ensimmäistä oopperaa kävimme syömässä jo edelliskesältä tutussa Panimoravintola Huvilassa. Pidimme Huvilan ruoasta todella paljon ja nyt olimme varanneet pöydän jo hyvissä ajoin. Tällä kertaa oli tarjolla 3 tai 5 ruokalajin yllätysmenuja samaan tapaan kuin Passiossa ja otimme viiden ruokalajin yllätykset. Söimme ulkona terassilla, mutta katoksen alla, sillä taivaalla oli melkoisen synkkiä pilviä. Emme kuitenkaan saaneet sadetta niskaamme. 

Mielestäni annokset olivat astetta fiinimpiä kuin viime vuonna, todella lähellä Passion annoksia, eivätkä toisi mieleen panimoravintolakonseptia, jolla on rosoisempi kaiku. Viiden ruokalajin menu oli yhtenäinen ja sujuva, yksikään annos ei laahannut perässä, tai tuottanut pettymystä. Ateria viineineen, kahveineen ja Kammenpyörittäjän grappoineen maksoi noin 240 euroa. Ajankäytöllisesti ateria meni jouhevasti, alkuun hieman ripeähkösti, mutta olimmehan sanoneet, että meillä oli jatkomenoa illempana. Tarjoilu oli ystävällistä, paikallisen puheenparren ja hienoisen ujouden sävyttämää, mutta siis täysin positiivisessa mielessä. Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidassa olevalla Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Ensimmäisenä oopperana meillä oli Semperoper Dresdenin Figaron häät (Mozart). Kyseessä oli tämän oopperan viimeinen esitys juhlilla ja se oli melkein loppuunmyyty. Kesäinen ilta ei ollut liian lämmin Olavinlinnan markiisikaton alla ja saimme nauttia erittäin viihdyttävästä esityksestä. En edes yritä teeskennellä oopperan asiantuntijaa, mutta uskallan sanoa, että tämä esitys oli kertakaikkiaan riemukas ja oivaltava. Puvustus ja lavastus olivat nokkelat ja pidin aivan valtavan paljon hetkittäisistä hidastetuista liikkeistä, vaikka musiikki ja laulu menivät täyttä höyryä eteenpäin. 

Sitä jäin ihmettelemään, miten monet ihmiset lähtivät syystä tai toisesta pois väliajan jälkeen. Ehkä he kuulivat jo suosikkiaariansa ja joutivat jo kotimatkalle? Esityksen jälkeiset suosionosoitukset olivat pitkälliset ja omat kämmenenikin olivat arat seuraavana aamuna kaikesta läpyttämisestä. Figaron häät oli loistava oopperakokemus ja saksalainen ryhmä teki siitä ikimuistettavan. Sattumoisin saman seurueen jäseniä asui samassa hotellissa kanssamme ja näimme heistä useita aamiaisella. 

Lauantain vietimme  Savonlinnassa kävellen ympäriinsä, auto sai pysytellä hotellin parkkipaikalla. Aamusta heti kävimme pienellä sisävesiristeilyllä Elviira-nimisellä laivalla, joka teki tunnin mittaisen Savonlinnan eteläpuolisen kierroksen. 12 euron lipun hinnalla näimme kauniita suomalaismaisemia, sääkin suosi. Aurinko paistoi ja oli parikymmentä astetta lämmintä. 115 henkeä vetävällä laivalla oli lisäksemme kolme muuta vierasta, joten teki mieli rantaan saavuttua pyytää anteeksi aiheuttamaamme vaivaa ja kulua. Päivemmällä Elviira ja muut samankaltaiset laivat näyttivät olevan huomattavasti paremmalla käyttöasteella. 

Viikkoa aikaisemmin ostamamme museokortit saivat jälleen lisäkäyttöä, kun kävimme tutustumassa Savonlinnan maakuntamuseoon. Museo sijaitsee aivan Olavinlinnan vieressä Riihisaaressa. Perusnäyttely Laiturilla - elämää Saimaan rannoilla kuvaa hyvin näyttelyn sisältöä ja tällä hetkellä nähtävillä oli myös Alvar Gullichsenin maalauksia. Taiteilija olisi ollut myös samana päivänä myöhemin tavattavissa museossa, muttemme enää siihen aikaan olleet siellä. 

Vaikka olimme jo edellisiltana Olavinlinnassa oopperan merkeissä ja olimme menossa jälleen illalla, kävimme katsomassa itseään linnaakin museokorttiemme suomin oikeuksin. Olimme edellisen kerran käyneet siellä muistini mukaan vuonna 2000, jolloin poikaset olivat vielä oivallisessa linnaiässä. Tällä kertaa liityimme vähän vahingossa englanninkieliseen opastukseen ja pääsimme kiipeämään yhteen linnan torneista. Omin päin niihin ei pääsekään, mikä on ymmärrettävää monimutkaisten ja jyrkkien porraskuilujen vuoksi. Saimme kuulla hieman La Traviatan harjoituksia samalla. 

Meillä ei ollut päivällissuunnitelmia ennen illan oopperaa, olimme ajatelleet mennä johonkin torinlaidan ravintoloista syömään, mikäli tulisi nälkä. Ei tullut ja kävimme vain ostamassa mansikoita ja muuta naposteltavaa hotellihuoneeseen. Edellisillan Huvila-päivällinen oli vielä mielessä niin kirkkaana, ettemme tulleet antaneeksi millekään muulle ravintolalle mahdollisuutta.

Jälkimmäinen näkemämme ooppera oli Puccinin Tosca. Se oli minulle tuttu muutaman vuoden takaa, kun Finnkino näytti sen suorana lähetyksenä New Yorkin Metropolitan-oopperasta. Tuolloin Toscana loisti Karita Mattila. Tällä kertaa meille sattui oopperan ensi-ilta Savonlinnassa ja Toscan roolin lauloi Elena Pankratova. Toisen miehityksen Toscana oli Johanna Rusanen, olisin kyllä mielelläni nähnyt hänetkin, tai jopa mieluummin. Jos edellisiltana olimme nauraneet itsemme iloisiksi, ei Toscassa tunnetusti juuri vitsailla. Ei edes hymyillä. Se on täyttä draamaa ja julmuutta. Savonlinna näyttämö linnan kiviseinää vasten on vaativa, tilaa on vähän, eikä lavastusta voine kovin ripeästi muutella, joten lavastus oli toteutettu vähän monitoimityyliin, samat pikkumökkeröiset olivat vuoroin hautaholveja, kidutuskammioita ja vankityrmiä. Menköön sivistymättömyyden piikkiin, mutta tohdin sanoa, että Tosca oli vähän puuduttava. Minusta aplodit olivat lyhyenpuoleiset, mutta ehkä ensi-illassa on tapana taputtaa maltillisemmin kuin vaikka viimeisessä esityksessä. Toscan ensi-ilta ei ollut loppuunmyyty, muutamia rivejä oli melkein kokonaan tyhjinä ja ihmisiä vaihtoi niille istumaan väliajan jälkeen. Istuimet Olavinlinnassa eivät ole mukavimmasta päästä ja lisätila on kyllä tervetullutta, jos mahdollista.

Kulttuuripitoinen minilomanen päättyi sunnuntaina kotimatkaan Astuvansalmen kalliomaalauspaikan kautta. Jälleen tompsukkamme hämmästytti meitä arviollaan, että 77 km matkaan kuluu aikaa 2h 27min. Syyksi paljastui se, että laitteen spekseihin on ilmeisesti ohjelmoitu soratiellä käytettäväksi maksiminopeudeksi 20 km/h. Kun laite huomasi, että Kammenpyörittäjä, vanha rallikuski, päästelee mäet ja mutkat tavanomaista kahdeksankympin vauhtia, alkoi se tiputella minuutteja pois saapumisajasta sellaista vauhtia, että silmissä vilisi. 

Kävimme samalla vuoden 2000 kesäretkellä Astuvansalmella poikasten kanssa. Minulla on yleensä liiankin hyvä muisti mitä tulee 15 vuoden takaisiin tapahtumiin, mutta tästä retken osuudesta muistin vain sen, että matkalla näimme käärmeen ja perillä oli kaiteita ja rappusia. Matkaa parkkipaikalta kalliomaalauksille oli noin 2,5 km ja se olikin oikein mukava päiväkävely. Olemme vain poispilattuja, mitä tulee kalliomaalauksiin, sillä kotimme läheiset Saraaveden maalaukset ovat niin upeat, että moni muu paikka kalpenee niiden rinnalla. Nyt Astuvansalmen maalaukset olivat kohtuullisesti näkyvillä, kuivempana kesänä ne näkyvät huonommin. Paluumatkalla vastaamme tuli monia retkeilijöitä, myös ulkomaalaisia. Toivoimme, etteivät he kastuneet, sillä meidän päästyämme kuivin nahoin autolle ja jatkaessamme kotimatkaa, alkoi pian sataa kaatamalla. 

Museokortti on osoittautunut aktivoivaksi, olen käyttänyt sitä ostamisen jälkeen jo viisi kertaa. Kortti maksoi 54 euroa ja tähän mennessä olisin käyttänyt vastaaviin pääsylippuihin 34 euroa. Saamme varmaan pian varsinaiset, muoviset korttimme postissa. Sitä ennen käytämme Tiketistä ostamiamme pahvilippuja, joista syötetään numerosarja käyntikohteiden päätteisiin. Kortti täytyi itse aktivoida netissä kahden viikon kuluessa lipun ostamisesta jostain kohteesta tai lippukaupasta. Aion vuoden aikana käyttää korttia mahdollisimman monessa paikassa vierailuun, sillä kotimaiset museot ja näyttelyt kyllä ansaitsevat kävijänsä. Mikäli teitä kiinnostaa kurkata suomalaisen lapsiperheen museokorttikokemuksia, katsokaa Museokorttikesä-blogiin.

Savoilua

Eilen siirryimme kohti itää, mietimme koska olemme olleet Savonlinnassa viimeksi ja ilmeisesti siitä on noin 10 vuotta, ellei enemmänkin. Kävimme silloin Olavinlinnassa poikien kanssa, he olivat tuolloin otollisessa ritarileikki-iässä, joten jokainen kohdalle osuva linna oli mieluisa käyntikohde. 

Ennen Savonlinnaan saapumista teimme pienen mutkan ja poikkesimme Juvalla TeaHouse of Wehmais-nimisessä paikassa. En ihan ymmärrä, miksei paikan kohdalla ollut sitä viimeistä kylttiä. Löysimme kuitenkin perille, vierailimme myös hieman hämmentävässä Butiken på Landet-kaupassa. Hämmentävyys hälveni, kun luin paikasta hieman lisää kotisivuilta. 

Teehuone oli sievä, kuin pieni prinsessa (taas) ja siellä oli todella ystävällisiä nuoria naisia töissä. He kyllä huhkivat töitä ihan tosissaan, kun ihmiset halusivat teetä ja syötävää melkoista kyytiä. Me tilasimme Cream Tea-menut, koska aamiaisesta oli vasta melko vähän aikaa. Menuun kuului skonsseja mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa ja asiakkaan valitsema tee. Minä otin Kiss Me Kate-nimistä teetä, Kammenpyörittäjä Gunpowderia. Skonsseissa sanottiin menevän 10-15 minuuttia, sillä ne paistetaan tilauksesta. Emme pistäneet odottelua pahaksemme. 

Kummankin tee oli hyvää ja kun skonssit saapuivat, ne olivat kyllä niin lähellä täydellistä, mikäli me mitään hyvistä skonsseista ymmärrämme. Naapuripöytiin kannetut kolmioleivät, kakut ja muut herkut näyttivät myös hyviltä. Ostimme mukaan Kiss Me Kate-teetä.  Ajatus käydä Juvalla teellä tuli aikoinaan mm. sauvajyväsen kirjoitettua paikasta postauksen.

Teeskentelyn jälkeen ajoimme loppumatkan Savonlinnaan ja siellä Camping Vuohimäkeen. Tämä on ällistyttävän suuri alue, jossa on paljon korkeuseroja. Hassua, että äitini ja isäpuoleni olivat täällä juuri muutamia öitä, mutta jatkoivat aamulla matkaansa. Kaikkea sitä on valmis tekemään, ettei tarvi nähdä sukulaisia. Emme jääneet leirille hapantumaan, vaan otimme mukaan pääsyliput ja lähdimme kaupungin keskustaan.

Söimme alkukesästä Sillä Sipuli-blogin Merituulin ja Jukan suosituksesta helsinkiläisessä Ravintola Passiossa ja pidimme todella paljon. Merituuli muistutti, että saman omistajan paikka Savonlinnassa olisi myös kokeilemisen arvoinen, nimittäin Huvila. Laitoin heti paikan muistiini ja kun ilmeni, että olisimme savostelemassa nyt heinäkuussa, otin yhteyttä Huvilaan ja kyselin pöytävarausta. Arvasin, että oopperajuhlien aikaan kiirettä piisaa, mutta saimme pöydän toivomallemme ajalle. 

Omistaja Jussi Hukkanen tervehti meitä jälleen omaan jäyhään tapaansa, tunsimme itsemme tervetulleiksi. Ruokavalinnat oli harvinaisen nopeasti tehty, lista oli kompakti, mutta houkutteleva, kumpikin tiesi heti mitä tahtoisi. Aloitimme jokirapukeitolla ja nieriällä. Minun jokirapukeittoni sisälsi myös haukipullan. Keitto oli kauniin väristä ja sattumia sopivasti, pidin kovasti puolesta haukipullastani, toisen puolen söi Kammenpyörittäjä, sillä vaihdoimme annoksia puolivälissä läpi aterian. Kammenpyörittäjän nieriä lisukkeineen oli mainio annos sekin, kielsimme toisiamme nuolemasta lautasta puhtaaksi.

Pääruoaksi valitsin epäröimättä hevosta ja Kammenpyörittäjällä oli kala-ei-ole-kaveri-vaan-sapuska-päivä ja hän söi päivän kalana paistettua siikaa. Hänen annoksensa tuoksui ihanasti vaniljalle ja maistuikin sopivasti. Minun heppani oli mureaa kuin mikä ja aniskastike jännää. Taaskaan ei paljon tiskattavaa jäänyt. 

Jälkiruoasta olisi voinut tulla riita, sillä minä olin jo etukäteen päättänyt, että Jonnan suosituksesta haluan maistaa portterikakkua, mutta Kammenpyörittäjä ehti valita sen. Otin sitten salmiakkivanukasta ja kirsikkasorbetia. Ei valittamista, todellakaan. 

Juomina nautimme ravintoloitsijan maahantuomia mainioita viinejä ja valmistamia oluita, tällä kertaa vain parin lasillisen verran, ettei loppuillan ohjelman aikana nukuttaisi liikaa.

Tämä postaus on liitetty välilehdelle Valmiissa pöydissä, josta löytyvät muut ravintolapostauksemme.

Huvila on mukava pienen kaupungin ravintola, jossa saa ilahduttavan aitoja makuja ja hienostuneita annoksia nenänsä alle kesäkuukausina. Lisäksi tarjolla on toisinaan livemusiikkia. Tarjoilu oli letkeää ja ystävällistä ja meitä miellytti omistajan piipahtaminen pöydässä juttelemassa. Pariisilaisessa bistrossa syömäämme mainiota ateriaa ilahduttavasti muistuttava tämänpäiväinen setti maksoi 142 euroa, mikä on edullinen hinta, kun ottaa huomioon miten sopivasti tulimme ruokituiksi.

Seuraavana oli vuorossa hengenravintoa, sillä meillä oli liput  Madama Butterfly-esitykseen. Emme kumpikaan olleet aikaisemmin käyneet Savonlinnan oopperajuhlilla, minä olin nähnyt Madaman Finnkinon oopperasarjassa, jossa esitetään suoria lähetyksiä MET:n esityksistä. Niinpä tiesin suunnilleen kuinka paljon nenäliinoja tarvitaan. Esitys oli lähes täyteen myyty, onneksi alkuviikon helle oli hellittänyt ja katsomossa oli oikein sopivan lämmintä. Pidimme esityksestä ja etenkin loppukohtaus oli vaikuttava. 

Katsoimme ennen nukkuaikaa Eurosportilta Tour de Francen kuudennen etapin koosteen. Etappia ajettiin meille mieluisalla Champagnen alueella. Vettä näkyi taas satavan ja ajajia meni nurin tuon tuostakin. Lopun kirin voitti tällä kertaa Gorilla, Lotto-Belisolin Andre Greipel, joka ei olekaan hetkeen ollut kirimittelöissä ykkönen. Kokonaiskisaa johtaa edelleen Astanan Vincenzo Nibali.