lauantai 27. lokakuuta 2018

Ei upponnu!

Kauan sitten olimme ystäväperheitten kesken mökillä. Oli kaunis kesäpäivä ja lauma lapsia viipotti edestakaisin pitkin ystävämme malliston pisintä laituria. Koko ajan aikuisia oli rantavahtina, lapset olivat sen verran pieniä, että vaikka osasivatkin uida, ei heitä voinut jättää omin nokkineen rantaan. Niin siinä vain kävi, että lapsista nuorin, ystäviemme kuopus putosi laiturin päästä järveen, kuului vain molskahdus. Ryntäsimme hätiin, mutta se oli tarpeetonta. Laiturin päästä nousi jo litimärkä pellavapää tikkaita pitkin ja huusi iloisesti: Ei upponnu! Se jäi lentäväksi lauseeksi. 

Miten tämä sitten liittyy päivän postaukseen? Ei varsinaisesti muuten kuin siten, että valmistin tässä eräänä päivänä uppopaistaen pieniä perunoita, raitajuuria ja nauriita. Nekään eivät varsinaisesti upponneet kuumaan öljyyn. 


Meillä oli tähän tapaan valmistettuja sinisimpukoita ja niille aioin ensin tehdä perunoita belgialaiseen tapaan, paksuiksi meheviksi ranskalaisiksi. Muutin kuitenkin mieleni, kun muistin vihanneslaatikossa olevat juurekset, nekin pitäisi käyttää pois. Muistin myös tehneeni kerran muutama vuosi sitten minikokoisia hasselbackanperunoita uppopaistaen ja ne olivat käänteisterveellisyydessään hyviä. Raitajuurille tein siilikuvioinnin.

Uppopaistetut perunat, raitajuuret ja nauriit kahdelle

  • 1 l rypsiöljyä
  • muutama pieni peruna
  • 2 raitajuurta
  • 2 pientä naurista
  • suolaa
  • majoneesia
  • srirachaa
  • pul biber-maustetta
Pesin perunat ja kuorin raitajuuret ja nauriit. Leikkasin perunoihin ohuita viiltoja niin, ettei leikkuu halkaissut perunaa. Perunan voi laittaa vaikka lusikkaan ja leikata lusikan reunoihin asti. Leikkasin nauriit ensin keskeltä halki ja sitten puolikkaiden kaarevaan reunaan viillot. Raitajuuriin tein ruutukuvion viilloilla, siilityyliin. 

Kuumensin öljyn 170 asteeseen ja uppopaistoin perunoita, nauriita ja raitajuuria viitisen minuuttia ja nostin ne sitten talouspaperin päälle lautaselle odottamaan muun aterian valmistumista. Jätin öljyn alle pienen lämmön, sillä toinen uppopaistokerta oli vielä tulossa. 

Sekoitin dipiksi hyvään virolaiseen majoneesiin hieman srirachaa ja ripottelin pinnalle ihanaa pul biber-maustetta, jota löysimme Skärholmenin marketista. Se on mukavan kosteaa ja mehevää. 

Valmistin simpukat yksinkertaisella tavalla pannulla valkoviinissä. Samaan aikaan kuumensin öljyn uudelleen 170 asteeseen ja uppopaistoin perunoita, raitajuuria ja nauriita vielä sen aikaa, että ne olivat kunnolla kypsiä ja rapeita. Valutin niitä hetken paperin päällä ja suolasin. Olivatpa hyviä majoneesiin dipattuina simpukoiden kaverina! Raitajuuri oli vähiten makuuni, mutta tulipa käytettyä nekin pois. 


Öljyn jäähdytin padassa ulkona, oli kylmä yö ja käytin öljyn vielä toistamiseen seuraavana päivänä, kun uppopaistoin maa-artisokkasipsejä. Tämän jälkeen öljy imeytettiin erissä kompostiin. 

perjantai 26. lokakuuta 2018

Limoncelloa ja giniä viikonlopun alkuun

Työviikko on ohitse, tiedossa on mukava viikonloppu, synttärit ja museoita. Vapaan alkuun sopii hyvin viileän kirpeä, muttei liian makea cocktail, jonka aineksina ovat sitruunalikööri ja gini. Alla ohje yhdelle, monista sen mukaan kuinka monta täysi-ikäistä on kanssasi viikonloppua aloittelemassa. 

Limoncello <3 gin yhdelle

  • 3 cl giniä (Old Lady's)
  • 3 cl Limoncelloa
  • jäitä
  • limen tai sitruunan kuorta
  • orvokkeja (käänteisvälttämättömiä)
  • Club Sodaa lasi täyteen
Laita lasiin paljon jäitä ja tiputa sinne pari lastua sitruskuorta. Mittaa lasiin gini ja likööri. Kaada lasi täyteen lantrinkia ja sommittele pakkasta uhmanneet orvokit koristeeksi. 


Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki kimara-aiheiset postauksemme ja myös niitä, joista ei ole postausta, mutta kuva ja ohje ovat tallella. 

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Tasapeli – devilled kidneys

Tällä viikolla puhelimeni piippasi ja työkaveri tiedusteli haluaisinko ottaa hirvenvasan munuaisia. Olen aiemmin saanut häneltä hirven maksaa ja siitä hänelle ilmeisesti jäi käsitys, että saattaisin haluta myös munuaisia. Minähän halusin, olin vastannut myöntävästi ennen kuin huomasinkaan. Ehdottomasti keittiöpeikkoainesta!

En aivan varmasti ole koskaan aikaisemmin valmistanut munuaisia, en ole ehkä syönytkään niitä. Voi olla, että joskus niitä on jossain ollut tarjolla, mutta olen sujuvasti ohittanut ne. Tänään ei ollut pakotietä. Tänään valmistin munuaisia. 

Aloitin jo perjantaina kysymällä sisareltani olisiko hänellä neuvoja minulle brittiyhteyksiensä tähden. Olen ollut siinä käsityksessä, että saarivaltiossa etenkin posh people tykkää munuaisista aamiaisella. Sain muutaman hyvän vinkin, joiden avulla uskaltauduin eilen ottamaan pakastimesta munuaiset sulamaan. Ohjenuoraksi otin River Cottagen ohjeen, jota sovelsin sen mukaan, mitä tarvikkeita meiltä löytyi.

Munuaiset laiskistetulla purjolla ja minilimpulla

  • 2 hirvenvasan munuaista (yksikin olisi riittänyt)
  • oliiviöljyä ja voita
  • 0,5 dl konjakkia
  • 1 rkl sileää kirsikkahilloa
  • 1 tl Dijon-sinappia
  • 1 rkl siiderietikkaa (unohdin kokonaan)
  • 1 rkl Worcester-kastiketta
  • 1 dl kermaa
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • ripaus cayennepippuria
  • tuoretta ruohosipulia (tai persiljaa, kuten lähdeohjeessani, mutta meillä ei ollut)
  • 10 cm pala purjoa
  • oliiviöljyä ja voita
  • 1 rkl tummaa siirappia
  • suolaa ja pippuria
  • 2 pientä vaaleaa minilimppua
  • oliiviöljyä ja voita
Selasin nettiä joltisellakin innolla ja sain selville, että munuainen täytyy liottaa mahdollisen virtsajäämien poistamiseksi. Neuvottiin viiltämään munuaisparkaan pistoja ja laittamaan se kylmään veteen. Sitä pitäisi hieman puristella ja käännellä ja vesi vaihtaa ainakin kerran. Kalvot ja vaalea rasva tulisi poistaa. 

Kun munuaiset olivat sulaneet, tein ensin sen kalvonpoistohomman. Munuaisissa oli kiinni rypälemäistä valkoista rasvaa ja ohuet kalvot. Rasva irtosi kertahansikkain suojatuin sormin ja kalvot myös melkein kokonaisina, kun sain sopivasti kalvon reunasta kiinni ja avitettua hieman terävällä veitsellä. Ei ollut vaikeaa. Munuaiset eivät haisseet yhtään millekään. Niissä oli jonkunlaiset viillot, varmaan tulleet niiden irrotuksessa vasasta. Laitoin munuaiset kylmään veteen ja huljuttelin niitä siellä jonkun aikaa, vaihdoin vettä pari kertaa. Mitään virtsanhajua ei todellakaan tullut. Nostin munuaiset talouspaperin päälle peltilautaselle, kuivasin ne ja laitoin kylmään odottamaan ruoanvalmistusta iltapäivällä.


Leivoin aamulla pieniä vaaleita leipiä samalla ohjeella, kuin viime viikonloppuna ja otin kaksi niistä tätä ateriaa varten.

Leikkasin purjon ohuiksi viipaleiksi ja laitoin ne yhdessä öljyn ja voin kanssa hautumaan pienelle pannulle, sekoittelin välillä. Maustoin siirapilla, suolalla ja pippurilla. Jätin purjon laiskistumaan pannulle pienellä lämmöllä.

Laitoin liedelle toisen pannun kuumenemaan ja sille pikkuisen voita ja öljyä. Leikkasin kaksi pientä minilimppua kahteen palaan, pohjaksi ja hatuksi. Paahdoin limppuja molemmin puolin muutaman minuutin ja jätin ne odottamaan pannulle munuaisten valmistumista.

Otin vielä yhden pannun (Antti välillä ihmettelee kuinka paljon sitä tiskiä oikein voi tulla) ja sulatin sillä kunnon nokareen voita ja lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä, kuumensin pannun aika kuumaksi. Leikkasin munuaiset noin puolen sentin viipaleisiin ja nostin palat pannulle kypsymään. Käänsin palat noin puolentoista minuutin kuluttua.

Seuraavaksi laitoin pitkät patakintaat käsiini ja otin ulos mukaan munuaispannun ja konjakkipullon. Teen liekitykset mieluiten ulkona. (alkuperäisohjeessa ei varsinaisesti taidettu liekittää, mutta minähän tykkään liekittämisestä oikein paljon) Laitoin grillin sivukeittimelle kaasuliekin ja kuumensin hetken munuaisia. Kaadoin pannulle kunnon lorauksen konjakkia. Kallistin patakintain suojatuin käsin pannua niin, että siellä oleva konjakki leimahti tuleen. Heiluttelin pannua kunnes liekit painuivat alas. Siirryin takaisin keittiöön.


Nyt sekoitin pannulle mukaan kirsikkahillon, sinapin, Worcester-kastikkeen, (siiderietikan unohdin) ja kerman. Kastike sai kiehua kasaan pari kolme minuuttia. Maistoin kastiketta ja lisäsin hieman suolaa, pippuria ja ripauksen cayennepippuria.

Annoksen kokosin niin, että nostin ensin lautaselle paahdetut minilimpun puolikkaat. Niille lusikoin munuaiset kastikkeessaan ja päälle ripotin laiskat purjot ja tuoretta ruohosipulia. Tykkäsimme, että annos näytti aika kivalta ja kastike oli mitä parhainta, samoin purjo. Kastike imeytyi herkullisesti leipään. Entä munuaiset? Olen aika varma, että ne olivat raaka-aineena oikein erinomaiset, tuoreet ja hyvät. Luulen myös, että ne olivat aika hyvin valmistetut, eivät olleet sitkeitä tai jääneet raaoiksi. Me emme vain ihan kauheasti tykänneet munuaisten makumaailmasta, joka oli aika lähellä maksaa, muttei aivan. Kummakos tuo?


Niin ollen on sanottava, että tästä tuli keittiöpeikkomielessä tasapeli, kyllä minä osasin käsitellä munuaiset ja valmistaa niistä ruokaa, mutta emme pitäneet niistä kovinkaan paljon. Kiitos vielä työkaverille mahdollisuudesta kellistää keittiöpeikko, vaikka se pistikin hanttiin sen verran, ettei meistä tullut munuaisten ystäviä. Mietimme kyllä, että jos jossain hyvässä ravintolassa on mahdollista maistaa ihan pikkuisen munuaista, voisimme sen tehdä tietääksemme oliko tekeleeni mistään kotoisin.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Keittiöpeikko-välilehdelle, jonne kerään CampaKeittiön pelkokerroinkokeilut. 

lauantai 20. lokakuuta 2018

Kuharullat ja maa-artisokkasipsit


Viikon kala-ateriaksi sukeutuivat kivat kuharullat ja niiden kaveriksi tekemäni oman pihan maa-artisokista tehdyt sipsit. Meidän maa-artisokkamme eivät kukkineet ollenkaan tänä vuonna, joten olimme epäileväisiä tulisiko satoa lainkaan. Tuli sitä, puolet sadosta on kuvan lautasella, loput on vielä mullassa.


Kuharullat ja maa-artisokkasipsit kahdelle

  • 1 nahaton kuhafile
  • 1 viipale panchetta-kinkkua
  • suolaa ja pippuria
  • nokare voita
  • 1 l rypsiöljyä
  • 3 maa-artisokkaa
  • suolaa
Leikkasin kuhafileen keskeltä ruotoisen kohdan pois ja sain aikaan kaksi pitkulaista kapeaa kalaviipaletta. Ripotin niille suolaa ja pippuria. Leikkasin kinkkuviipaleen pitkittäin kahteen osaan ja käärin sen yhdessä kalaviipaleen kanssa rullalle niin, että kinkku jäi ulkopinnaksi. Kiinnitin rullan cocktail-tikulla. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja samaan aikaan laitoin pannulle nokareen voita sulamaan. Kun pannu oli kuuma, nostin kalarullat pannulle, paistoin niitä kummaltakin leikkuupinnalta pari minuuttia. Nostin ne sitten voidellulle peltilautaselle odottamaan uunin kuumenemista. 

Kuumensin padassa litran öljyä (friteerasimme eilenkin, joten sama öljy oli käytössä tänään, muuten en varmaan olisi viitsinyt alkaa uppopaistamaan) 170 asteeseen. Kuorin maa-artisokat ja viipaloin ne mandoliinilla ohuiksi lastuiksi. Kun öljy oli kuumaa, friteerasin ne kahdessa erässä kauniin ruskeiksi. Pitää varoa, etteivät sipsit kärvenny. Nostin valmiit sipsit talouspaperin päälle lautaselle ja suolasin ne. 

Laitoin kuharullat uuniin, kypsensin niitä kunnes niiden sisälämpötila oli 55 astetta, se vei noin 12-14 minuuttia. Meillä oli lisänä vielä porkkanaa ja ruusukaalia, jotka oli höyryttänyt melkein kypsiksi ja käyttänyt vielä voinokareen kanssa pannulla. Kuha oli todella mehevää, sopivan suolaista ohuen kinkkuviipaleen kanssa. Maa-artisokkasipsit olivat jälleen todella hienostuneen makuisia, niitä olisi napsinut enemmänkin. Edellisellä kerrallakin ne onnistuivat hyvin. Erittäin onnistunut päivällinen! Aikomani punajuuripyree jäi tekemättä, mutta ei se haittaa! Idean kuharulliin otin Aromipajasta, aivan niin kauniiseen annokseen en yltänyt. 


perjantai 19. lokakuuta 2018

Gin and French

Gin and French on yksinkertainen cocktail, sopii aperitiiviksi viikonlopun alkuun. Otin siihen ohjeen tältä sivulta. Teimme cocktailin hieman miedompana. Pihalta saa vieläkin topakkoja mintunoksia, joilla saa kimaran sekoitettua hyvin. 

Gin and French

  • 3 cl giniä (Hendrick's)
  • 3 cl vermuttia (Noilly Prat Dry)
  • tonicia
  • sitruunaviipale
  • mintunoksa
  • jäitä
Laita lasiin paljon jäitä ja kaada päälle gini ja vermutti. Lisää mukaan sitruunaviipale ja oksa minttua, sekoita ja kaada lasi täyteen tonicia. Mukava, virkistävä kimara ennen päivällistä ruoanlaiton lomaan. Lisään tämän CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kokeilemiamme juomaehdotuksia.


keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Kylläpä kesti – korvaus Air Portugalin peruuntuneesta lennosta

Keväällä, aika tarkalleen puoli vuotta sitten olimme palaamasta mukavalta Portugalin matkalta, kun matka tyssäsi paluulennon peruuntumiseen. Jatkoimme ensin kaksi vuorokautta pakkolomaa Lissabonissa ja lähdimme sitten yrittämään kotiinpaluuta toisella lentoyhtiöllä, jonka lennolle TAP oli meidät järjestänyt. Ei sekään mennyt ihan sujuvasti, sillä myöhästyimme jatkolennolta meistä riippumattomista syistä ja olimme vielä yhden lisäyön Zürichissä ennen kuin alkuperäisestä aikataulusta kaikkiaan 60 tuntia myöhässä saavuimme Helsinki-Vantaalle. Silloin sitä ajatteli, että nytpä vain haetaan korvausta lentoyhtiöltä ja pian meillä on rahat tilillä. 

TAP josta olemme pitäneet kovasti ennen tätä epäonnista kotimatkaa, on ollut aika hankala yhtiö, mitä tulee korvaushakemuksen käsittelyyn. On melkoista salapoliisitointa saada yhtiön sivuilta esille korvaushakemuskaavake, sen täyttäminen on myös aikamoista salatiedettä, eikä varmasti vahingossa. Joissakin kohdassa täytyy vain arvailla, että mitähän siihen pitäisi keksiä kirjoittaa päästäkseen ylipäätään eteenpäin hakemuksen täyttämisessä. Käytimme yhden iltapäivän hakemuksen täyttämiseen muutama viikko kotiinpaluun jälkeen. Saimme siihen vastauksen, jossa kiiteltiin yhteydenotosta, ilmoitettiin korvaushakemuksen käsittelynumero ja luvattiin pikaista vastausta. Sitä ei tullut, ei pikaista eikä hitaista. Kuulin toiselta samalle lennolle tulossa olleelta, että he olivat saaneet korvaukset noin kuukaudessa, oli pitänyt Twitterin kautta kysellä useaan otteeseen. Minäkin yritin sitä. Sieltä vastattiin muutaman päivän kuluessa jotakin ympäripyöreää ja luvattiin, että asia edistyy. 

Meillä oli siis hakemuksessamme korvausvaatimus peruuntuneista lennoista (400 €/lippu) ja hotellikulut (70 €/yö/hlö), sekä korvausvaatimus vahingoittuneista laukuista. Meidän molemmat laukkumme ottivat kipeää Lissabonin kentällä sen verran, että niistä ei ollut enää jatkomatkoille. Teippailimme niitä kasaan kotimatka 2:sta varten ja leikkelimme sitten teippauksia kotona pois.


Jotenkin olin siinä luulossa, että etenkin hotellikulut, jotka meidän piti tietysti itse maksaa siellä Lissabonissa, olisivat tulleet nopeastikin suoraan meille takaisin. Eikä lennon peruuntumisesta johtuvassa korvausvaatimuksessakaan pitänyt olla mitään arpomista. Lentoyhtiö ei vastannut varsinaisesti mihinkään Twitterin yksityisviestien ympäripyöreyksiä lukuunottamatta ennen kuin nyt syyskuun lopulla. Olin jo kertaalleen kirjoittanut laittavani seuraavan tivaukseni yhtiön julkiseen Twitteriin yksityisviestin sijasta. En tiedä oliko siitä hyötyä vai haittaa, mutta viimein alkoi tapahtua. Antti taisi tehdä koko hakemuksen toiseen kertaankin, kun mitään ei alkanut kuulua.

Saimme lopulta syyskuun lopulla vastauksen, jossa sanottiin, että saisimme vuoden voimassa olevat henkilökohtaiset  ostokoodit yhtiön lennoille ja niiden arvo olisi 600 €/hlö. Periaatteessa tämä oli ihan hyvä summa, mutta ottaahan se päähän saada ostokoodi rahan sijasta. Ja toisaalta, emme olisi lentämässä niin kalliilla lipuilla minnekään, että tuo summa kuluisi yhdellä matkalla, tai emme ehtisi tehdä vuoden aikana kahta matkaa. 

Antti aloitti sitten monisanaisen perustelujen vyöryn miksi tahdomme voucherit sellaisina, että niitä voi käyttää muidenkin kuin henkilökohtaisten lippujen ostoon. Olin ihan hämmästynyt, että se meni läpi ja alle viikossa olimme saaneet sovittua, että meillä on kaksi 650 €:n vuoden voimassa olevaa voucheria, joilla voimme ostaa liput kenelle haluamme. Tämä sopii meille mainiosti, sillä olemme lähdössä sukulaisten kanssa matkalle ja voisimme käyttää koko summan kaikkien neljän lipun ostamiseen. 

Tuokin hämmästytti, että yhtiö vielä nosti korvausmäärää 50 €/voucher, vaikkemme enää mitään summan korotusta olleet esittäneetkään. Meni taas muutama hermoja raastava päivä, että saimme sähköpostiin ostokoodit. Olisimme halunneet jo olla varamaassa lentoja reilun kuukauden päässä olevalle matkalle. Minä olin päättänyt, etten lennä TAP:lla ennen kuin tämä juttu selviää. 

Tavasimme sitten niitä hemputin vouchereita ja niissä luki, että niitä voi käyttää vain soittamalla jonnekin minne lie kansainväliseen call centeriin tai TAP:n deskillä. Semmoista ei ole Suomessa olemassakaan (en ainakaan saanut mistään selville että olisi) eikä ihan hirveästi innostanut alkaa soittaa neljän ihmisen kaikkia tietoja jonnekin ties minne Intiaan. Online-varauksissa kompensaatio-voucheria ei kuulema voi käyttää, syytä emme tälle tulleet tietämään. 

Löysin sitten kuitenkin jonkun numeron Suomessa TAP:lle ja soitin sinne ja kysyin onnistuuko sitä kautta voucherilla ostaminen. Ja kuulema onnistuisi. Voisin joko hoitaa homman puhelimessa tai  mieluummin sähköpostilla. Laittaisin vain tiedot matkustajista, toivotut lennot ja liitteenä voucherit. No minäpä etsin meille sitten mieleiset liput sitä silmällä pitäen, että koko 1300 euron summa tulisi käytetyksi mahdollisimman tarkkaan. Laitoin meidän tietomme ja jäin odottamaan. Jossain vaiheessa minulle tuli halju olo. Mitä jos soitin jonnekin ihan höpöpaikkaan? Mitä jos voucherimme menivät sen siliän tien? En tiedä, miksi aloin epäillä tämmöistä.

Lukuisten kyselyitten ja väliaikatietojen jälkeen eilen sain lopulta liput sähköpostiin, ne olivat kyllä näkyneet TAP.n sivuilla omissa tiedoissani jo monta päivää ja olin voinut varata istumapaikatkin. Meillä jäi 13 euroa vouchereista käyttämättä, se ei nyt haittaa yhtään. Olemme iloisia, että asia on viimein järjestynyt ja oikeastaan erittäin hyvin päin. Christinalle vaan kiitos avusta! Mutta helppoa se ei ollut, eikä yksinkertaista. Muutaman viikon päästä lennämme uudelleen Portugaliin ja toivomme lentojen sujuvan hyvin, ilman viivytyksiä ja muita harmeja. Jätin kyllä hieman enemmän puskuria paluun ja töihin menon väliin, keväällä myöhästyin yhden työvuoron verran, eikä se ollut kivaa ollenkaan.

Kuten jo keväällä kirjoitin, meille ei koitunut lennon peruuntumisesta ja paluun viivästymisestä muuta haittaa kuin yhden työpäivän menetys, sen minä korvasin myöhemmin työkaverille, joka teki vuoroni. Toivon vain, ettei meidän tarvitse aivan pian alkaa samanlaiseen korvausrumbaan. Sen opimme, että täytyy aktiivisemmin pommittaa kaikkia löydettävissä olevia väyliä ja vaatia vastauksia, eikä vain kiltisti odottaa, että josko jotain tapahtuisi. Airhelpin kaltaisia korvausvälittäjiä emme siis käyttäneet, mutta sitäkin kyllä harkitsimme jossain vaiheessa.

tiistai 16. lokakuuta 2018

Uusi versio sous vide-päärynöistä


Perhepäivällisen jälkiruokana meillä oli sunnuntaina uusi versio sous vide-päärynöistä. Edellisellä kerralla kypsensin päärynät Marsalassa, tällä kertaa ranskalaisessa kuivassa siiderissä. Vaikka Marsalasta sai keitettyä melkein toffeemaisen paksun kastikkeen, taisin pitää vielä enemmän tästä siiderisestä versiosta. 

Sous vide-päärynät siiderikastikkeessa jäätelön kanssa

Kuumenna sirkulaattorilla vesi kattilassa 85 asteeseen. Veden kuumentuessa valmistele päärynät. Ota esille sopivan kokoinen minigrip-suljettava muovipussi. Kuori päärynät, leikkaa kannasta pieni viipale pois, jotta päärynä pysyy pussissa pystyssä. Jätä "tikku" paikalleen. Nosta päärynät pussiin vieretyksin, ripottele päälle sokeri ja kaada pussiin siideri. Sulje pussi melkein kokonaan ja laske se kuumaan veteen niin, että pussi on vedessä melkein yläreunaan asti, suurin osa ilmasta puristuu pussista pois. Sulje pussi kokonaan ja kiinnitä pussi pyykkipojalla kattilan reunojen ylitse asetettuun varrastikkuun. Näin pussi ei pääse uppoamaan kokonaan veteen, tämä kun ei ole vakumoitu. 

Päärynät kypsyvät noin tunnissa, jos ne ovat melko pehmeitä jo valmiiksi, voivat ne olla kokonaan kypsiä jo 40 minuutissakin. Nosta pussi pois vedestä ja aseta se korkeareunaiselle lautaselle. Leikkaa pussiin reikä ja valuta siiderinen liemi lautaselle. Kaada liemi kattilaan ja lisää sinne pieni nokare voita. Keitä lientä kasaan niin, että se paksuuntuu ja määrä vähenee noin puoleen. 

Laita tarjoiluvadille jäätelöä, nosta lämpimät päärynät jäätelön päälle ja valuta pinnalle kastiketta. Ripottele pieniä suklaanappeja viimeistelyksi. Päärynät tuppaavat lähteä luistelemaan jäätelöltä, mutta ei se niin nokonuukaa. Siiderissä kypsennetyt päärynät olivat ainakin minusta marsalassa kypsennettyjä parempia, mutta se voi kyllä riippua osaksi päärynälajikkeestakin. Tämä jälkiruoka päätti mukavan perhepäivällisen. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous Vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki sirkulaattorilla tekemämme ruoat.

maanantai 15. lokakuuta 2018

Pikkuruiset vaaleat limput


Söimme Oslossa Kontrastissa hauskat minikokoiset ruislimput ja halusin kokeilla kotonakin miniatyyrilimppujen tekemistä. Ostimme Decolasta neljä pientä vuokaa, olisin voinut samantien ostaa enemmänkin, mutta hyvä että älysimme ostaa edes ne neljä. Sunnuntain perhepäivälliselle tein kateleiviksi pienet vaaleat limput, nyt ei ollut aikaa leipoa ruisleipää. Tein pienen leipätaikinan päivän muiden keittiöpuuhien ohella.

Pienet katelimput

  • 2,5 dl kädenlämpöistä vettä
  • 0,5 palaa tuorehiivaa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl sokeria
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • noin 6 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl ruisrouhetta
Sekoitin hiivan, sokerin, suolan ja oliiviöljyn veteen ja vispilöin mukaan noin 1,5 dl vehnäjauhoja. Annoin seoksen ottaa vauhtia, noin kymmenessä minuutissa se alkoi hieman kuplia, hiiva aloitti hommiaan. Lisäsin mukaan jauhoja ja ruisrouheen muutamassa erässä, kone vaivasi taikinaa kymmenen minuuttia. Peittelin taikinan kohoamaan kulhossaan kolmeksi vartiksi, se kohosikin hyvin, kaksinkertaiseksi ainakin.

Kumosin taikinan jauhotetulle leivinalustalle ja vaivasin vähän. Taikina oli pehmeää ja mukavan joustavaa. Leikkasin sen kahdeksaan osaan, joista neljä sijoitin pikkuruisiin vuokiin ja loput neljä muotoilin tavallisiksi sämpylöiksi. Peittelin ne vielä kohoamaan siksi aikaa, että uuni lämpeni kiertoilmalla 180 asteeseen. Juuri ennen uuniin laittamista tein leipurinterällä viillot leipien pintaan.

Paistoin leipiä ja sämpylöitä noin 15 minuuttia, en meinaa muistaa vieläkään, että käytössäni on uusi, tehokas uuni, hyvä etten polttanut näitäkin. Leivät kohosivat kauniisti ja niistä tuli niin sieviä, että olisin voinut suukotella niitä. Sämpylät olivat tavallisemman näköisiä, niitä ei tehnyt mieli suukotella. Otin hyvissä ajoin ennen ateriaa voita lautaselle ja ripotin sen pinnalle tryffelisuolaa. Kateleivät olivat sievän ulkonäön lisäksi oikein hyviä. Kokeilen vuokia kyllä ruistaikinaankin, kun minulla on aikaa leipoa ruisleipää. 

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Possun sisäfile haudutuspadassa

Eräänä päivänä tein possun sisäfileen Crock Potissa, otin ohjeen Bless This Mess-blogista. Maustamispuolen tein vähän omasta tai asiakkaan päästä. Possusta tuli hyvin mureaa, mutta jaksoimme syödä vain noin kolmasosan. Lihansyönti on vähentynyt taloudessamme niin kerralla syötävässä määrässä, kuin syöntikerroissakin. 

Possun sisäfile haudutuspadassa

  • 1 possun sisäfile kalvoista puhdistettuna
  • 1 rkl valkosipulitahnaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta oreganoa ja timjamia
  • worcesterkastiketta
  • 2 sipulia
Kuori sipulit ja leikkaa ne neljään palaa. Kaada haudutuspadan pohjalla pikkuisen oliiviöljyä ja laita sipulipalat pataan toiselle reunalle. Kuivaa possunfile ja leikkele kalvot pois, mikäli niitä on. Sekoita valkosipulitahna, oliiviöljy, suola, pippuri ja tuoreet yrtit tasaiseksi tahnaksi ja hiero tahna joka puolelle possufilettä. Nosta file pataan sipulipalojen päälle ja kaada lihan pinnalle vähän worcesterkastiketta, noin ruokalusikallinen kaikkiaan. 

Toiselle reunalle pataa laita foliosta muotoiltu kouru, jossa kypsennät mieluisia juureksia, meillä oli pikkuisia perunoita, punajuurta, raitajuurta ja naurista. Mausta voinokareilla, suolalla, pippurilla ja yrteillä. 

Laita pata töihin LOW-asetuksella noin neljäksi tunniksi ja jos on kiireempi niin HIGH-asetuksella noin kahdeksi tunniksi. Mittaa lihan kypsyyttä, tavoittele noin 65 astetta. Minulla hurahti lämpö vähän ylitse, aina 68 asteeseen. Nosta file lautaselle ja peitä se kunnolla foliolla. Kun file on levännyt noin 10-15 minuuttia, avaa paketti ja leikkaa file ohuiksi viipaleiksi. Lepuutus takaa sen, etteivät lihan nesteet valahda leikatessa leikkuulaudalle, vaan file pysyy mehevänä. Pidimme kovin possunfileen kypsyydestä ja mureudesta, mutta kovin täyttävää se oli, loput lihasta käytin myöhemmin kaalilaatikkoon.



Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään haudutuspata-aiheisia postauksiamme. 

lauantai 13. lokakuuta 2018

Ottolenghin tomaatit

Jonna oli tehnyt jokunen päivä sitten sen näköisiä paahdettuja tomaatteja, että vesi herahti kielelle välittömästi. Minulla oli muuten kaikkia aineksiakin, mutta sopivaa leipää ei ollut, joten jätin ohjeen kokeilemisen eiliselle. Jonna oli laittanut valkosipulia, mutta minulla ei ollut eilen sellainen olo, vaan jätin valkosipulin pois.

Melkeinpoltetut Ottolenghin tomaatit jogurttikastikkeella

  • kirsikkatomaatteja sen verran kuin käyttämääsi vuokaan mahtuu
  • oliiviöljyä
  • sitruunankuorta
  • timjamia
  • oreganoa
  • suolaa ja pippuria
  • sokeria
  • turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia
  • raastettua sitruunankuorta
  • chilihiutaleita tai kuivattuja tomaattimuruja
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja sommitele uunivuokaan kirsikkatomaatteja niin, että sen pohja tulee melkoisen täyteen. Lurittele päälle hieman oliiviöljyä, mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla, ripaus kutakin. Laita mukaan pari suikaletta sitruunankuorta, tuoretta timjamia ja oreganoa. Paahda tomaatteja noin 20 minuuttia ja lisää uunin kuumuus 250 asteeseen. Laita uunin grillivastus päälle ja aseta vuoka vastuksen alle noin viideksi minuutiksi. Kun tomaatit ovat saaneet väriä, ota ne ajoissa pois, minä melkein poltin tomaattini. 

Tomaattien ollessa uunissa sekoita kulhossa noin pari desiä turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia tasaiseksi. Mausta sitruunankuoriraasteella, minä laitoin noin puolikkaasta sitruunasta raastetun kuoren. Mausta myös ripauksella suolaa. Lusikoi jogurtti laakealle astialle ja tasoittele pinta. Laita astia vielä jääkaappiin odottamaan. On tarkoitus, että jogurtti on kylmää ja tomaatit kuumia, siitä tulee herkkua!

Kun tomaatit ovat asianmukaisen lähellä kärähtämistään, ota ne uunista ja lusikoi ne kylmän jogurtin pinnalle, käytä kaikki vuokaan muodostunut nestekin kastikkeena. Riivi pinnalle vielä tuoreita oreganonlehtiä ja ripauta vähän chilihiutaleita tai kuten  minä kuivattua tomaattimurua. Laita tarjolle hyvää leipää ja mieti, että loppuuko tämä heti vai nopeasti. Meillä oli tätä ihanaa tomaattiherkkua haudutuspadassa kypsennetyn possun sisäfileen ja juuresten kanssa. 


perjantai 12. lokakuuta 2018

Matkintaa CampaKeittiössä – grillattua kaalia ja ranskankermaa


Syksyisen skandireissun lopulla söimme mukavan päivällisen Tukholmassa Kagges-nimisessä ravintolassa. Siellä oli ensimmäisenä ruokalajina kaali ranskankerman ja lohen mädin kanssa. Se oli yhdistelmä, joka ei olisi koskaan tullut mieleeni tehdä, mutta sellaisen saatuani halusin kokeilla onnistuisiko se kotioloissa lähellekään yhtä hyvin. En tiedä miten kaali oli ravintolassa tarkalleen ottaen valmistettu, mutta tuumin sen saaneen jonkunlaista marinointia ja maustamista etukäteen. En myöskään tiedä/muista mitä hauskaa murusta esikuvassa oli lautasella, kotitekoiseen annokseeni tuli paahdettua ruisleipämurua. 

Grillattu kaali ranskankerman ja lohen mädin kanssa

  • 2 viipaletta valkokaalia
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • sokeria
  • ranskankermaa
  • lohen mätiä
  • kuivaa ruisleipää
  • ruskistettua voita
Halkaisin ensin malliston pienimmän kaalin ja leikkasin puolikkaasta kaksi ohutta viipaletta niin, että niihin jäi kantaosa. Se pitäisi viipaleet kasassa kypsentämisen aikana. Lopulle kaalille täytyy tässä keksiä käyttöä, kääryleitä siitä ei enää saa, ei ole tarpeeksi isoja kokonaisia lehtiä halkaisun takia. Valelin kaaliviipaleet oliiviöljyllä ja sitruunamehulla ja ripotin niille suolaa, pippuria ja ihan vähän sokeria. Annoin niiden ässehtiä lautasella sen aikaa, kun muuten valmistelin ateriaa. 

Ruskistin voita vähän enemmänkin kuin ohjeessa tarvittiin, en ihan gheeksi asti, mutta noin vartin verran. Annoin voin kiehua maltillisesti pienessä paksupohjaisessa kattilassa ja kun siitä alkoi tulla pähkinäistä vienoa tuoksua ja pohjalle muodostua tummia murusia, kaadoin voin purkkiin varoen pohjalla olleiden murujen päätymistä purkkiin. Voi olisi voinut mennä hieman tummemmaksikin, mutta varoin polttamasta sitä. 

Kuumensin kaasuliekin päällä parilalevyn ja sutikoin sille oliiviöljyä. Kun levy oli kuuma, nostin kaaliviipaleet kypsymään. Käänsin niitä kerran pari varovasti lastalla, halusin niiden pysyvän kasassa. Kypsyysaste olisi voinut mennä aavistuksen pitemmällekin, mutta hain nättiä väriä ja grillauskuviota. 

Antti leikkeli kuivahtaneesta ruisleivästä pieniä kuutioita, joita vielä hienonsimme Bamixin minimyllyllä rouheeksi. Otin ruskistettua voita lusikallisen pannulle ja paahdoin leipämuruja hetkisen pannulla. Jätin muruset lautaselle odottamaan ja melkein unohdin ne annoksesta, ensimmäisistä kuvista ne jäivätkin pois, mutta onneksi lautanen oli ruokapöydällä ja huomasin ne ennen kuin oli myöhäistä. 

Sekoitin ranskankermaa purkissaan hieman ja lusikoin sitä kunnon kasan lautaselle. Levitin ranskankerman huolettomuutta tavoittelevaksi lätäköksi. Nostin grillatun kaaliviipaleen lautaselle, lusikoin hieman lohen mätiä ja ruskistettua voita mukaan. Viime tipassa muistin ne leipämurutkin. Lisänä meillä oli palaset pannulla paistettua lohta. 



Tykkäsimme tästä versiosta oikein paljon, kaali olisi voinut olla maustetumpaa tai pehmeämpää, mutta toisaalta se oli hyvää noinkin. Ranskankerma ja mäti yhdessä grillatun kaalin kanssa ovat todella hyvä yhdistelmä eikä lohikaan ollut riitasointu lautasella. 

torstai 11. lokakuuta 2018

Skandireissun loput


Oslosta lähtiessämme jouduimme ottamaan hieman vauhtia länsipuolelta, että pääsimme kaupunkia alittavaan tunneliin. Sen jälkeen GPS oli taas tietäväisenä, saatoimme luottaa siihen. Kolmen vuorokauden pysäköinti hotellin viereisessä parkkikellarissa maksoi noin 100 euroa, melko paljon siis, mutta eipä sitä maksamattakaan olisi pärjännyt, kun kerran olimme autolla kaupunkiin tulleet. 

Meillä oli matkaa Tukholmaan vähän yli 500 km. Tarkoitus oli tehdä yksi poikkeama reitiltä, mutta muuten sitten posotella aika suorilla kaupungin etelälaidalle Skärholmeniin. Halusimme käydä legendaarisessa, ensimmäisessä ja parhaassa Ikeassa ja sen lähellä olevassa Decathlonin myymälässä. Kävimme kauan kauan sitten joka Tukholman reissulla Ikeassa, ketju ei siihen aikaan ollut vielä Suomessa. Olimme kerran yötäkin siinä lähellä Hotel Prince Philipissä ja nuoruusmuistojen verestämiseksi varasin sieltä huoneen meille nytkin, tosin nyt hotelli on Scandic, eikä prinssistä puhuta mitään. Mikä se sellainen homma on? 

Mutta ei mennä asioiden edelle. Matkaa Oslosta Ruotsin rajalle ei ole kovinkaan paljon, pääsimme aamutuimaan aika mukavasti ulosmenotielle ja vähäisessä liikenteessä ajelimme kohti Ruotsia. Juuri ennen rajaa käännyimme kuitenkin eteläänpäin ja lähdimme pienempää tietä tarkoituksenamme käydä katsomassa Båstnäsin autohautausmaata.



Minähän en ollut koskaan kuullutkaan paikasta, mutta Antti oli ja hän oli sitä mieltä, että mentävähän se on, kun reittimme kulki niin läheltä. Meillä oli vähän avuton Ruotsin kartta, eikä GPS ollut minua enempää kuullut Båstnäsistä, mutta onneksi Norjan kartta ylsi sen verran naapurin puolelle, että löysimme perille. Rajanylitys kapeaa hiekkatietä oli vaivaton, vain EU:n kyltti kertoi, että nyt maa vaihtui. 

Tulimme perille hiekkatien varressa olevaan paikkaan aamupäivän lopulla ja olipa se mesta! Vanhoja autoja on siellä maatilan pihapiirissä aivan valtavasti, kuulema noin 1000 kaikkiaan. Koitin lukea ruotsinkielistä artikkelia paikasta ja luulen jotain ymmärtäneenikin. Lukekaa tekin. Paikalla oli kaksi ulkomaalaista matkailuautoa ja yksi saksalainen henkilöauto meidän lisäksi, joten meitä oli ainakin 6-8 ihmistä sillä hetkellä tutkimassa autonromuja. Jotenkin tuntui uskomattomalta, että sellainen ryysyranta on saattanut aikojen saatossa Ruotsissa syntyä, siellä kun yleensä on jokainen ruohokin leikattu samaan mittaan naapurin kanssa, eikä sekalaisia pihapiirejä näe.













Tämän paikan jälkeen emme sitten juurikaan pysähdelleet ennen Tukholmaa. Liikennettä oli melko vähän ja tiet hyviä. Välillä satoi, välillä paistoi.

mummielestä tuo oli kyllä edessä
Olimme perillä Skärholmenissa noin neljän viiden aikaan ja menimme suoraan Ikeaan ja siellä legendaarisille lihapullille. Toivoimme, että lihapullat olisi taas tehty jostain muusta kuin on kerrottu, mutta ilmeisesti ei. Antti otti isojen poikien annoksen ja minä keskikokoisten tyttöjen, eikä siinä paljon ollut päivälliskeskusteltavaa, kun lihapullat ja muusi muuntuivat seuraavaan olomuotoon. Kiersimme vanhojen aikojen muistoksi tavaratalon kerroksia ja ostimme muutamia litteitä tavaroita, kuten pannunalusia.



Sitten piipahdimme vielä Decathlonissa, sillä minä halusin tietyt hanskat ja sain ylipuhuttua Antinkin hanskasamiksiksi. Decathlon on ihan suosikkikauppamme sekin. Hotelliin oli vain lyhyt ajomatka ja olimme ihan varmoja, että sen rumat julkisivut ovat juuri sen saman Prince Philip-hotellin, jossa olimme noin vuonna 1989. Ihanaa nostalgiaa. Sinä iltana emme menneet enää keskustaan, vaan pidimme sadetta nostalgisessa hotellissamme.



Scandic-hotelliksi aamiainen oli oikein kelvollinen. Olimme syömässä jo ennen yhdeksää ja heti sen jälkeen kävelimme aivan naapurissa olevaan Skärholmenin kauppakeskukseen. Sen toisesta päästä pääsi metroasemalle, josta ostimme vuorokauden matkakortit. Niillä saattoi matkustaa kaikissa julkisissa kulkuvälineissä ja sitähän me sitten teimme oikein urakalla. Ensin hurautimme keskustaan, huomasimme jo mennessämme, että yksi pysäkeistä oli aivan Gamla Stanin kupeessa ja siitä pääsisimme illalla ravintolan jälkeen yhdellä metrolinjalla takaisin Skärholmeniin.


Meillä ei edelleenkään ollut mitään shoppailuintoa, mikä ei haittaa ollenkaan. Kävimme kyllä kiertelemässä hieman NK:lla ja Åhlénsilla, mutta jotenkin niistä paistoi hieman sama alavireisyys kuin Stokkalla, liekö oikeitten tavaratalojen aika on oikeasti ohitse? Museoihin siis!



Ensimmäinen kohde oli Vasa-museo Djurgårdenin saarella. Ajoimme ratikalla niin lähelle kuin osasimme, mutta yhden pysäkinvälin olisi vielä voinut mennä. Lippu museoon maksoi 130 SEK, mikä on suunnilleen 13 euroa tämän hetkisellä kurssilla. Museossa oli tuona perjantaiaamuna heti aukioloajan alussa heti runsaasti vierailijoita, mutta ruuhkaisaa ei ollut edes lippujonossa. Minä en ole ollut ilmeisesti kovin tarkkaavainen historiantunnilla ja muissa sivistävissä yhteyksissä, sillä en ollut tietäväinen miten suuresta paatista oli oikein kyse. En siis pettynyt Vasa-laivan nähdessäni. Päinvastoin. Oli hintansa väärti paikka, englanninkielisiä opastuksia oli saatavilla, mutta me emme sellaiselle osallistuneet, katselimme alusta omin nokkinemme.



Samalla saarella sijaitsee muitakin museoita, vaikkapa tämä Nordiska Museet, jonne emme menneet, mutta kiersimme rakennusta hyvän tovin, niin suuri se oli.



ABBA-museo se sijaan ei ollut ulospäin kovin suuri, eikä museolta näyttäväkään, mutta sinne menimme. Onpa muuten harvinaisen sekavat sivut museolla, liikaa liikettä. Museoon oli kehotettu ostamaan liput etukäteen netistä jonojen välttämiseksi, mutta me emme niin tehneet. Emme kyllä joutuneet yhtään jonottamaankaan.



Joillakin on ollut selvästi hauskempaa kuin joillakin toisilla.
Väkeä oli kyllä melko paljon ja hieman ahdasta oli paikoin. Yleisö oli enimmäkseen keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, mutta oli muutama hilpeä teiniporukkakin, he tohtivat mennä lavallekin virtuaali-Abban kanssa. He olivat jonkunlaisen kankaan takana, joten he eivät näkyneet aivan tarkasti, siksi näyttää, että kuva on epätarkka, mikä onkin ihan hyvä, ei tässä ollut tarkoitus teinejä stalkata.



ABBA-museo oli todellinen hyvänmielen paikka ja kalliinpuoleisille lipuille (250 SEK) sai kyllä vastinetta. On se ollut hassua miten nämä muusikot ovat tahtoneet pukeutua kuin päiväkotilapset keikoilleen! No, se oli 70- ja 80-lukua se.


Näiden kahden museon jälkeen ajoimme taas ratikalla keskustampaan, Tukholman ratikassa muuten ajelee mukana ilmeisesti kaiken aikaa lippuja tarkastava työntekijä, meidänkin vuorokausilippumme käytettiin lukijassa jokaisella matkalla. Seuraavaksi halusimme mennä Moderna Museetiin, joka on vakiokohteemme jokaisella Tukholman matkalla. Siellä ovat systeemit muuttuneet sitten viime käynnin, suurempi osa museosta on nyt maksutonta ja vain osaan tarvitaan pääsylippu. Me menimme katsomaan myös maksullisen näyttelyn, siellä oli Andy Warholin näyttely, jossa muisteltiin tasan 50 vuoden takaista Warholin ensimmäistä Euroopan-näyttelyä samaisessa museossa. Muutenkin kiersimme muita saleja kevyesti.


My sentiments excatly
Astuessamme ulos museosta satoi aivan kaatamalla, sitä ei nähnyt museon pimennyskalvoin varustetuista ikkunoista. Peruutimme takaisin sisälle ja joimme kahvit museon aulassa. Hetken kuluttua sade taukosi ja lähdimme jatkamaan matkaa.


Palasimme keskustaan bussilla, joka kiepauttaa museosaaren perukoitten kautta, sillä pääsi kätevästi Norrlandsgatanin kulmille, minne olimmekin menossa. Halusimme mennä iltapäivädrinkille Bianchi Cafe & Cycles-kahvilaan, jossa kävimme muutama vuosi sitten. Kävelimme touhukkaasti katua, sillä tiesimmehän minne olimme menossa. Sitten olimme oikealla kohdalla, mutta siinä oli joku toinen kahvilaketju. Olimme ihan, että mitä. Juurihan olin katsonut, että se on auki ja siellä missä ennenkin. No olihan se melkein, pari korttelia takaisinpäin samaa katua, jota kävelimme. Olimme touhukkuuksimme kävelleet kahvilan ohitse sitä näkemättä, koska mukamas tiesimme minne olemme menossa. Kahvila on muuttanut suurempiin tiloihin joitakin aikoja sitten.

Kyllä tuon celesten värisen markiisin olisi pitänyt herättää huomiomme.
Istuimme miellyttävässä ravintolan, kahvilan ja pyörämyymälän ja -korjaamon yhdistelmässä nauttien iltapäivädrinkit ja kuivatellen sateenvarjoja ja kenkiä. Antti kävi hipelöimässä pyöriä ja juttelemassa työntekijöiden kanssa pyöristä ja elämän tarkoituksesta.





Vaikka kahvilan uusi sijainti meni ensin meiltä kummaltakin ohitse, olin sentään huomannut meidän kävelevän Tukholman Eatelyn ohitse ja arvelin, että voisimme kurkistaa sitä myöhemmin. Itseasiassa sinne pääsi suoraan Bianchi-kahvilasta sisäkautta ja drinkkien jälkeen siirryimme sinne toisille drinkeille. Ulkona (hyvä että siellä) näytti satavan vähän väliä rankasti ja museojalkojamme jo hieman väsytti, joten notkuimme sisätiloissa lähelle sitä hetkeä, että oli aika mennä ravintolaamme Kaggesiin, josta kerroin tässä postauksessa. Eatelyssä oli perjantai-iltapäivä vielä melko hiljainen, mahduimme hyvin baaritiskille lasillisille. Ravintolaosan lisäksi siellä on pienehkö erilaisten herkkumyymälöiden rypäs, mutta niihin emme tutustuneet tarkemmin.




Ilta meni sitten mukavasti päivällisellä Kaggesissa, jonka jälkeen hurautimme metrolla Skärholmeniin. Olin vähän pettynyt, kun huonettamme ei oltu siivottu koko päivän aikana, vaikka olimme pois melkein kellon ympäri ja oven kahvassa oli please clean the room-kyltti. Emme me toki olleet sikailleet, mutta olisihan se kiva, että joku piipahtaisi. Kävin pikkuisen mussuttamassa respassa, mutta siellä osattiin sanoa vain, että enpä tiiä ja sain kasan puhtaita pyyhkeitä mukaani, niitä joita emme tarvisi, sillä  haluaisimme mielellämme pelastaa maailman. Pikkujuttu pintahaava.

Kuvituskuva, ei liity edellämainittuun tapahtumaan. 

Seuraava päivä oli sitten reissun viimeinen, lauantaiaamuna hotellin aamiashuone oli paljon edellisaamua täydempi, mutta ihan mukavasti siellä pääsi liikkumaan ja ruokaa oli tarjolla, ei valittamista. Uloskirjautuminen hoitui siten, että virkailija vilkutti minulle, sillä hänellä oli  juuri tärkeä puhelu menossa. Enpä minä erityisesti rupattelusta siinä vaiheessa välitäkään.

Hekään eivät liity varsinaisesti hotellin tapahtumiin. 
Meillä oli koko päivä aikaa Tukholmassa, sillä laivamme lähtisi vasta illalla klo 20. Notkuimme sen verran pitkään aamiaisella, että hotellista lähtiessämme saatoimme ajaa suoraan Tukholman toiselle laidalle Millesgårdeniin. Kävimme siellä pari vuotta sitten ja ihastuimme paikkaan.



Olimme nytkin paikalla muutama minuutti ennen museon avautumista ja siellä oli taas väkeä ovea nykimässä varmaan parikymmentä  henkeä. Tällä kertaa päänäyttelynä oli William Mooresta kertova laaja näyttely, esillä oli kauniita kukikkaita tapetteja ja seinävaatteita, mutta myös paljon materiaalia, joka valotti tämän edistyksellisen teollisuusmiehen, suunnittelijan ja vieläpä sosialistin elämää. Hyvin mielenkiintoista.



Kiersimme myös muut rakennukset ja hienon patsaspuiston, vielä jäi tunne, että ihan kesälläkin tänne täytyy päästä puiston ollessa täydessä kukoistuksessaan.





Sitten seurasi päivän jännittävä kohta, autoilu keskustaan niin, että osuisimme hyvään paikkaan ajatellen siirtymistä Stadsgårdenin satamaan. Slussenin tietyöt jatkuvat varmaankin vielä vuosikausia, eikä Tukholman keskusta muutenkaan ole lainkaan yksityisautoiluystävällinen, mikä ei sinänsä ole huono asia ollenkaan. Onnistuimme aikeessamme melkoisen hyvin ottaen huomioon, että Garminin mielestä voisi ihan hyvin ajaa kiellettyihin ajosuuntiin tai kortteleihin, joihin ei ole autoilu sallittu ollenkaan. Osuimme parkkitaloon jonkun fiinin hotellin alakertaan paikassa, josta voisi mahdollisesti päästä Södermalmille vievälle sillalle. Mutta sen jätimme sitten nähtäväksi ja lähdimme kävellen keskustaan.







Kun ei se shoppailu maistunut ajattelimme käydä uudelleen Bianchi-kahvilassa, siellä saa hyvää espressoa, mutta se oli niin täynnä, ettei ovesta mahtunut, samoin Eately, joten jätimme ne suosiolla. Iltapäivä kului sitten kaupungissa haahuillen ja olimme jo menossa autolle päin, kun satuimme kävelemään Välimerimuseon ohitse. Oikeammin, emme kävelleet ohitse, vaan sisälle. Museoon ei ollut pääsymaksua ja kiertelimme ilmeisesti entisessä pankkitalossa hyvän aikaa. Ainakin siellä oli sellaiset holvit ovineen, ettei niihin ihan hiuspinnillä ole murtauduttu. Museossa oli monenlaista matkamuistoa, mietimme miten ruotsalaisetkin ovat ehtineet niin paljon.



Saimme auton hyvin haettua parkkitalosta, vaikka sinne piti olla kaikenlaisia koodeja kävelyoviin, eikä mitä, kaikki olivat avoinna. Pikkuisella pikauukkarimanööverillä pääsimme Södermalmin suuntaan ja siinä vaiheessa Garminkin näytti fiksusti tien massiivisten tietöiden läpi satamaa kohti. Aivan sataman vieressä on yksi Tukholman parhaista museoista, Fotografiska. Siellä muuten kävivät juuri myös väki Hellan ja viinilasin välistä. Fotografiskalla on aivan hulvattoman pitkät aukioloajat ja siellä on oikein hyvä ravintolakin, olemme ymmärtäneet. Fotografiska on cashless museo, sinne ei käteinen kelpaa pääsylipun ostoon tai museokaupan tuotteisiin. Tällä kertaa siellä oli erittäin laaja ja hieno Lars Tunbjörkin näyttely, samoin Talent 2018 oli näkemisen arvoinen. Viivyimme museossa pitkään, istuimme upotttavilla sohvilla ja odottelimme laivaanpääsyä.



Kotimatka Vikinglinen Amorellalla sujui leppeästi, kunhan sataman epäselvät jonotussysteemit oikenivat. Tarkastuspisteiden ylläolevat valotaulut näyttivät ihan jotain muuta mitä piti ja autot peruuttelivat pois vääristä jonoista ja olivat sikinsokin pienehköllä aukiolla. En ollut muistanut, että olin varannut meille vähän paremman hytin, siitä oli oikein ikkuna ulos! Ja pienessä jääkaapissa oli pikkupullo kuohuvaa.

Hei hei Tukholma!
Emme käyneet laivassa syömässä illalla, ostimme vain muutaman harvinaisemman liköörin ja töihin bilar-karkkeja. Kiinalaisia turisteja oli puoli laivallista, heillä on kyllä aina melkoinen tohina päällä. Aamulla söimme buffetaamiaisen ja se oli ihan kelpo setti, sillä jaksoi ajaa kotiin.

Olemme monta vuotta ajatelleet, ettei Turku-Tukholma-reitti ole meille kätevä, sillä Turkuun on NIIN pitkä matka. Mutta katin kontit, sehän on meille mitä sopivin, kun emme välitä varsinaisesti laivalla olemisesta. Mikään päivävuoro ei passaa, mutta laivan lähtö illalla kahdeksan aikaan kummastakin päästä on mitä oivin ja sitten ollaan aamulla varhain perillä. Nytkin olimme Turussa jo puoli kahdeksalta ja sunnuntaiaamuna olimme Tampereelle vievällä tiellä aivan minuuteissa. Jatkossa muistamme tämä reitin taas paremmin.

Nyt on syyskuinen skandireissu saatu pakettiin, liitän tämänkin postauksen vielä CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain aakkostettuina. Jos joku on ollut niin pitkämielinen ja voimakas, että on lukenut tämän postauksen loppuun asti, kannattaa kommentoida jotain, edes pikkuisen, niin palkitsen kaksi ensimmäistä vastaajaa pienellä Ruotsi-aiheisella palkinnolla!