Meille tuli pikaisella aikataululla yhteinen vapaapäivä tälle viikolle. Aamiaiselle avasimme jonkun aikaa säästellyn crémant-pullon, lasillinen toisi mukavan juhlavaa tunnelmaa ja lopun voisi sitten nauttia iltapäivällä ennen kylille lähtöä. Kyseinen crémant ei ollut kovin kummoista. Säilöimme loput jääkaappiin tiiviillä tulpalla varustettuna ja muistelimme, etteikö niitä ole erilaisia kuohuviinidrinkkejäkin, joilla voisi saada tästä tajuntaa räjäyttämättömästä juomasta jatkojalostettua maistuvampaa.
| Tämä tulppa piti kuohuviininkin kuplat pullossa |
Minullakin on menossa #suurikeittokirjahaaste ja samassa hyllyssä keittokirjojen kanssa asuvat myös erinäiset juomia käsittelevät opukset. Netin drinkkivinkkien sijasta menin pantry II:seen ja kuikuilin, mitä meillä olisi tarjolla tähän aiheeseen. Hyllystä löytyi aika kauan käyttämättömänä ollut COCKTAILS – New Yorkin baarimestareiden parhaat drinkit. En olisi muistanut kirjaa koskaan käytetynkään, mutta lyijykynämerkinnät kesältä 2007 todistavat, että frozen margaritaa on kokeiltu.
Pläräämisen jälkeen päädyin yksinkertaiseen samppanjadrinkkiin, sillä siihen meillä oli ainekset, tosin samppanjaa lukuunottamatta. Crémant olisi kuitenkin liikuttavan liki ja iltapäivän kauniissa auringonpaisteessa maistelimme sitten hyvin yksinkertaista kimaraa, jonka nimikään ei ole liian monimutkainen muistettavaksi.
Champagne Cocktail
- samppanjaa (tässä tapauksessa ranskalaista kuohuviiniä, crémantia)
- sokeripaloja
- Angosturaa
- sitruunakuorta (tässäkin onnistuin unohtamaan jotain, eli tämän)
Tipauta sokeripalalle muutama tippa Angosturaa ja laita palanen samppanjalasin pohjalle. Kaada päälle kylmää kuohuviiniä ja sekoita. Jos muistat, lisää lasiin ohut suikale sitruunankuorta.
Tämä oli aika kiva yksinkertainen drinkki, sokeripala kuohui lasissa ja lisäsi kuplien kokoa ja määrää. Koska emme varsinaisesti pitäneet kuohuviinistä sellaisenaan, pieni makeus ja ilmeisesti Angostura tekivät sille, jos ei nyt ihmeitä, niin jotain kuitenkin. Väri muuttui haalean rosemaiseksi, mikä johtui varmaan osaksi siitä, että sokeripalat olivat tummaa sokeria ja Angostura on myös tummaa, noin soijakastikkeen väristä. Muistimme ostaneemme pullon jokunen vuosi sitten Lyypekin Cittistä ja siellä etsittiin hintaa pullolle kauan ja hartaasti. Ilmeisesti olimme myös käyttäneet sitä johonkin, sillä pullo oli avattu.
Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haasteen postaukseni. Kyseinen cocktail-kirja tuntui nyt kyllä hieman vanhentuneelta, vaikken minä kovin paljon drinkkitrendeistä tiedäkään. Luulenpa, että tämä kirja päätyy nyt haasteeseen ostallistuttuaan kierrätyskasaan. Lisään postauksen myös CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme.


