Olla de Salmon con Garbanzos – lohta ja kikherneitä pannulla

Viikonlopun Korea-pläjäys alkaa päästää otteestaan ja nyt palaan Espanjan ja La Vueltan pariin. Tarkoitus oli syödä palanen lohta ja sille nappasin Spain on A Fork-blogin ohjeen  hieman alle vuoden takaa. Aavistuksen soveltelin.

Lohta ja kikherneitä pannulla

• 10 kuoretonta mantelia
• 2 valkosipulinkynttä
• 3 rkl oliiviöljyä
• sahramihippuja
• 1/2 tl pimentonia
• tuoretta persiljaa
• puolikas sipuli
• palanen keltaista paprikaa (noin viidesosa keskikokoisesta paprikasta)
• palanen punaista paprikaa (sama)
• suolaa ja pippuria
• 15-20 kirsikkatomaattia
• tetrallinen säilöttyjä kikherneitä huuhdottuna
• 2  dl kasvislientä
• 400 g nahatonta merilohta

1. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja lisää pannulle kuoritut valkosipulinkynnet ja mantelit, paahda niitä pari kolme minuuttia ja nostele lusikalla mortteliin jäähtymään. 
2. Lisää pannulle samaan öljyyn silputtu sipuli ja kuullota. 
3. Lisää pannulle pimenton ja sekoita. 
4. Lisää pannulle pieniksi kuutioiksi leikatut paprikat ja kuullota niitä sipulin kanssa pari kolme minuuttia. 
5. Surauta kirsikkatomaatit blenderissä tai sauvasekoittimella murskaksi ja lisää ne pannulle, sekoita. (myös tölkkitavara käy tai paseetattu tomaatti)
6. Kaada pannulle huuhdotut kikherneet, sekoita. 
7. Mausta suolalla ja pippurilla.
8. Lisää pannulle kasvisliemi, sekoita ja jätä  kypsymään miedolla kuplinnalla. 
9. Murskaa morttelissa mantelit, sahramihiput, valkosipulit ja paljon tuoretta persiljaa (jätä persiljaa vähän koristeluun) tasaiseksi muruksi. 
10. Lisää seos morttelista pannulle ja sekoita, kuinkas muuten. 
11. Poista lohipalasta nahka ja leikkaa kala kuutioiksi, mausta suolalla ja pippurilla. 
12. Kun seos pannulla on saennut ja neste kiehunut vähemmäksi (noin puoleen),  lisään pannulle lohikuutiot ja nosta kansi päälle noin 6-8 minuutiksi, että lohi kypsyy, muttei liikaa. 
13. Silppua päälle loput persiljasta ja jos ruoka kaipaa lisää suolaa ja pippuria, laita niitä lisää. 

Tämä oli erinomainen yhden pannun ruoka, nopea ja helppo ja maussa todellista Espanjaa. 

La Vueltassa ajettiin kymmententenä etappina pikkuisen alle 31 km henkilökohtainen aika-ajo. Minä olin hieman pihalla kisasta, mutta aika-ajon myötä pääsin taas kärryille. Ylivoimaisesti nopein oli Remco Evenepoul, hän myös johtaa kokonaiskilpailua ja hänen tilanteensa on vain parempi tämän päivän etapin jälkeen. Joao Almeidalle kävi keljusti, juuri ennen maaliintuloa hän ajoi huoltoautoille tarkoitetulle poistumisreitille ja ennen kuin hänn ehti huomata asian, kääntyä ja ajaa maaliin oikeaa reittiä, ehti aikaa tuhraantua ainakin 25 sekuntia. Primoz Roglic ajoi loistavasti ja nousi kokonaiskilpailun toiselle sijalle. 

Mustikkapiirakka melkein Rick Steinin ohjeella

Ilahduin valtavasti, kun Yleltä alkoi uusi Rick Steinin Ranska-aiheinen sarja. Edellisen kerran hän kierteli ja kokkaili siellä noin 15 vuotta sitten, joten nyt oli aikakin tehdä uusi kiertue. Pidän kovasti Steinin ruoanlaittotavasta ja siitä miten hän kulkiessaan ei tee numeroa itsestään, ei elostele eikä mässäile, ottaa huomioon kuvausryhmänsä eikä ole tehty sokerista, vaan jatkaa matkaa vaikka alkaakin sataa. Se onnistuu englantilaisilta hyvin, he eivät ole sääherkkiä. 

Olemme käyneet kahdessa Steinin ravintolassa, kesällä 2015 Cornwallissa ja seuraavana vuonna Winchesterissä ja kumpikin olivat kivoja kokemuksia. Ei liian fiiniä, mutta kumminkin hyvää, laadukasta ruokaa. Sitä Stein valmistaa tv-sarjoissaankin, sitä katsoessa vesi herahtaa kielelle ja tulee tunne, että tuota osaisin itsekin tehdä. Se on kiva tunne. Toisessa nyt Areenassa nähtävillä olevassa jaksossa hän valmistaa mustikkapiirakan ja minusta on kivaa, kun hän sanoo kutakuinkin, ettei ole mikään taitava leipuri, mutta tämän hän saa tehtyä. Sellaista sympaattista otetta. 

Tein viime viikolla lohi-parsapiirakan, jonka pohjataikina oli vähän liian iso. Olin lukenut, että taikina säilyy kyllä hyvin tiiviissä astiassa muutamia päiviä ja laitoin silloin palloksi keräämäni taikinanlopun jääkaappiin ja käytin sen eilen makeaan piirakkaan. Taikina sopii siihenkin hyvin, sillä se ei ole sen enempää suolainen kuin makeakaan. Olen nyt oppinut vähän jo sitä, miten hyvä taikina tehdään, ei liian paksua, eikä rasvaista, helppoa leikata. 

Olin tosi tyytyväinen tämän quichen pohjaan ja sitä taikinaa jäi vähän tähteeksi. 

Pieni mustikkapiirakka Rick Steinin vinkein

• noin tennispallon kokoinen pallero piirakkataikinaa (ohje sama kuin tässä postauksessa)
• 1 dl mantelijauhetta
• 2 dl pakastemustikoita
• 1 purkki kermaviiliä
• 0,5 dl tomusokeria
• 1 kananmuna
• 1 tl vaniljatahnaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja kauli jääkaappikylmä taikina ohueksi pyöryläksi, vähän isommaksi kuin vuoka, jota aiot käyttää. Minä käytin pientä irtopohjaista alumiinivuokaa, jonka halkaisija on noin 18 cm. Nosta ohueksi kaulittu taikina vuoan päälle ja painele varovaisesti vuoan pohjalle ja reunoille, käytä ylimeneviä roippeita paikkaukseen, mikäli taikinaan tulee reikiä. Pistele taikinaa haarukan piikeillä tai vaikka kalapiikillä, jottei pohja nousisi epätasaisesti. 

Laitan taikinan päälle palanen leivinpaperia ja sen päälle paistopainoja (pieniä keraamisia palleroita tai kuivia herneitä tai riisiä) ja esipaista pohjaa noin 10 minuuttia. 

Nosta vuoka pois uunista ja siirrä paistopainot pois leivinpaperin avulla. Sirottele pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi mantelijauhe ja sen päälle jäiset mustikat. Paista taas 10-15 minuuttia. 

Sekoita keskenään tasaiseksi massaksi kermaviili (Rickin ohjeessa kerma, mutta minulla oli kermaviiliä liiaksi), kananmuna, vaniljatahna ja tomusokeri. 

Ota vuoka taas pois uunista ja kaada yllämainittu massa mustikoiden päälle. Paista vielä 25-35 minuuttia, kunnes pinta on lähes hyytynyt ja kauniin värinen. Minulla piirakka oli pari minuuttia liian pitkään, mutta leikimme, että sen pitikin tummua noin. 

Maistui hyvältä vaniljajäätelön kanssa, parin millin paksuinen pohja säilyi ehjänä, oli helppo leikata, ei ollut liian makeaa ja muutenkin oli ihan loistava piiras. Ulkona satoi vuorotellen lunta, rakeita, vettä ja räntää, mutta sisällä lautasella oli palanen kesää. Tuskin maltan odottaa Rickin matkan seuraavaa osaa. 

Vain muutaman macaronin tähden

Tein ensimmäiset macaronini yli 9 vuotta sitten, blogin ensimmäisenä keväänä. Ne onnistuivat jotenkuten. Sen jälkeen kokeilin kerran, se kerta ei onnistunut ollenkaan. Sittemmin olen pitänyt pienen macaronpaussin, noin 8 vuotta. Jossain vaiheessa olen ostanut macaronien paistamiseen tarkoitetun silikonialustan, se on pyörinyt keittiön laatikossa ties kuinka kauan. Eilen kokeilin sitä. Ei olisi kannattanut. Kaikki 48 leivoksen puolikasta tarttuivat alustaan. 

Tässä kohtaa näytti vielä ihan ok:lta

Onneksi pursotin taikinaa myös aivan tavalliselle leivinpaperille, se satsi onnistui mainiosti ja sain aikaan kymmenkunta asiallista macaronia. Käytin sauvajyväsen postauksessa ollutta ohjetta, siinä ei varmasti ollut mitään vikaa, minä vain otin ensimmäisen satsin uunista liian aikaisin pois ja macaronit jäivät raa'oiksi, kas tähän tapaan:

#nojustiinsa

Jos ei tössi, noin 35 pientä macaronleivosta

• 2,5 dl sokeria
• 0,75 dl vettä
• 3 kananmunan valkuaista
• 225 g jauhettua mantelia
• 3,75 dl tomusokeria
• 2 kananmunan valkuaista
• elintarvikeväriä

Tein ihan niin kuin sauvajyvänen neuvoi, hän neuvoi minua vielä viestitse ennen varsinaista leipomista, kiitos hänelle <3

1. Erottele valkuaiset niin, että isossa yleiskoneen vatkauskulhossa on kolme valkuaista ja jossain toisessa astiassa on kaksi kpl.
2. Mittaa muut aineet valmiiksi.
3. Sekoita suuressa kulhossa mantelijauhe ja siivilöity tomusokeri huolellisesti yhteen.
4. Kaada sokeri (2,5 dl) paksupohjaiseen kattilaan ja lisää mukaan vesi. 
5. Keitä sokeria ja vettä niin kauan, että seoksen lämpötila on 119 astetta. Se vie noin 10  minuuttia, älä sekoittele, käytä vai mittaria ajoittain seoksessa seuratessasi lämpötilan nousua.
6. Vatkaa yleiskoneen kulhossa olevia kolmea valkuaista kipakasti niin, että niistä tulee valkoista vaahtoa. 
7. Kun sokeriliemen lämpötila on 119 astetta, laita yleiskone suurimmalle nopeudelle ja kaada varovasti kulhon sisäreunaa pitkin kuuma sokeriliemi valkuaisiin. Reunaa pitkin siksi, ettei tulikuuma sokeriliemi roisku. 
8. Jatka vatkaamista suurella nopeudella pari minuuttia ja pienennä sitten nopeutta hieman, anna koneen vatkata kaunista kiiltävän valkoista paksua marenkia (tämä on se italialainen marenkitekniikka), kunnes se jäähtyy hieman. Muutamia minuutteja.
9. Marengin vatkautuessa sekoita kaksi jäljellä olevaa valkuaista manteli-tomusokeriseokseen niin, että siitä tulee paksuhkoa tahnaa. Useissa ohjeissa neuvotaan laittamaan mukaan haluttu elintarvikeväri tässä kohtaa, mutta olisi ehkä hyvä värjätä jo marenki. En meinannut millään saada riittävän keltaista väriä taikinaan, enkä siis saanut lopultakaan. Muutaman tipan pitäisi riittää, muttei riittänyt. 
10. Kun marenki on jäähtynyt, sekoita se useassa erässä mantelijauhetahnaan kulhon reunoja pitkin pyöräytellen, se vie hyvän aikaa, taikinaa tulee aika paljon. 
11. Kun massa on tasaista taikinaa, kaavi se suureen pursotinpussiin, leikkaa pussin terävä kärki pois ja pursota taikinaa leivinpaperille pieniksi tasakokoisiksi pyöreiksi nökösiksi. 
12. Kuumenna uuni 150 asteeseen ja anna macaronien asettua sen aikaa pellillä paperilla, tänä aikana pinta hieman kuivahtaa ja niin sen pitääkin. Minä en saanut pinnasta kovin tasaista ja pursotuksesta jäi pienet huiput, mininännit.
13. Paista macaroneja noin 15 minuuttia ja toivo, että ne kohoavat noin paistamisen puolivälissä ja niihin muodostuu pieni "jalka". En sitä osaa selittää sen tarkemmin, mutta onnistuneista leivoksista näkee mitä se tarkoittaa. 
14. Kun macaronit ovat kypsiä (mistä senkin nyt sitten oikein tietää), anna niiden jäähtyä ensin paperin päällä ja toivo hartaasti, että ne irtoavat kauniisti. Minun paperilla paistamani onnistuivat siis hyvin, mutta silikonialustalla eivät ollenkaan, maku niissäkin oli ok, mutta pohja tarttui alustaan ja keksit olivat selkeästi jääneet raa'oiksi.
15. Kun macaronpuolikkaat ovat jäähtyneet, laita kahden puolikkaan väliin mieluista täytettä ja paina puolikkaat kevyesti yhteen. Meillä oli täytteinä lemoncurdia ja kiivimarmeladia.

Ihmettelen sitä, miten saan aina näistä ohjeista näin kamalan pitkiä epistoloita. Katsokaa vaikka sauvajyäsen postausta, samat asiat, mutta kompakti postaus. 

Tour de Francessa tapahtui eilen mahtava keikaus, kun keltapaita vaihtui slovenialaiselta toiselle. Nuori Tadej Pogacar ajoi aivan ilmiömäisen hyvän henkilökohtaisen aika-ajon ja toisaalta Primoz Roglic ajoi melko huonosti menettäen johtopaikkansa. Oli niin jännittävä etapin loppu, että olin purra kynteni aivan nysiksi. Tänään sitten oli vuorossa viimeinen, seremoniallinen päätösetappi, joka päättyi illan melkein jo hämärtyessä Pariisiin. Kokonaiskilpailun kärjen tilannetta ei ollut enää tarkoituskaan hämmentää, mutta kirimiehillä oli vielä jännät paikat, kuka saisi etapin voiton nimiinsä. Sam Bennett onnistui parhaiten ja varmisti samalla vihreän paidan kilpailuosion, eli pistekilpailun voiton. Tadej Pogacar voitti kokonaiskilpailun,  ei aivan 22. syntymäpäivänään, synttäri on vasta huomenna. 

Nyt alkaa pieni haastevapaa, joka päättyy parin viikon kuluttua alkavaan Giro d'Italiaan. Silloin CampaKeittiö sukeltaa italialaisen ruoan maailmaan kolmeksi viikoksi ja Giron loppupuolella vielä espanjalaisen ruoankin, kun yhtä aikaa Giron viimeisen viikon aikana ajetaan tänä poikkeusvuonna myös Vueltaa. Tämä kaikki siis mikäli koronatilanne ei pahene. 

Olen iloinen siitä, miten selvisin CampaSimpukan kymmenennen kolmiosaisen ruokahaasteen ensimmäisestä osiosta, postauksia tuli jokaiselle kilpailupäivälle ja mukana oli muutamia onnistumisia ja uusia ruokiakin, mutta myös revisited-osastoa. Kilpailu oli oikein jännittävä ja samanlaista toivomme myös Girolta ja Vueltalta. Peter Seliniä siteeratakseni: Kiitos seurasta ja HEIHEI!

#somenapiirakka

Tein viime syksynä Satu Koiviston Gastronaatti II-kirjasta omenapiirakkaa, tosin päärynöistä. Tänä vuonna noudatin ohjetta oikein tarkasti ja nythän sillä onkin jo uusi nimikin, se on #somenapiirakka. 

Satu Koiviston #somenapiirakka

• 200 g pehmeää voita
• 2,5 dl sokeria
• 2 kananmunaa
• 3 dl vehnäjauhoja
• 1 dl mantelijauhetta
• 1,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl kardemummaa
• 6 pientä omenaa
• 2 rkl sokeria ja 1 tl kanelia piirakan päälle

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori omenat ja leikkaa lohkoiksi. Laita vuokaan leivinpaperi, tai voitele ja jauhota vuoka. Käytin sellaista pitkulaista vuokaa, jossa tavallisesti teen vaikka 4 hengen makaronilaatikon. Ei kauhean iso, muttei kovin pienikään. 

Vatkaa sokeri ja pehmeä voi vaahdoksi ja lisää kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat aineet ja lisää ne voi-sokeri-munaseokseen parissa kolmessa erässä. Vältä vatkaamasta kovin pitkään, ettei taikina sitkisty. 

Levitä taikina vuokaan ja asettele omenalohkot taikinan päälle. Ripota pinnalle kanelia ja sokeria. Meillä sanottiin aina, että kamelia ja sokeria, kun äiti teki korvapuusteja. Se jaksoi joka kerta naurattaa. Samoin kuin se, että kummitustäti tuli kylään. 

Paista piirakkaa noin 30-40 minuuttia, jätä mieluummin juuri ja juuri kypsäksi kuin kuivemman puoleiseksi. Seuraksi sopii vaniljakastike tai jäätelö, tai vain lusikka, jos muita tilpehöörejä ei satu olemaan. Ihanan karamellisoituneet reunat!

Manteliset mustikkakakut vai mustikkaiset mantelikakut

Jääkaapin tyhjennys on menossa ja löysin sieltä tänäaamuna jotakin tähdellistä varten tallettamani kananmunan valkuaiset. Muistin, että olin nähnyt Italia-ohjeiden foodgawkerkansiossani pienten vadelmakakkujen ohjeen, mutta silloin minulla ei ollut mantelijauhetta, jota ohje vaati. Tai itseasiassa minulla oli, löysin pussin tänään, kun kaivelin varastojani. Niinpä minulla oli nyt siis ohjeen valkuaisia ja mantelijauhetta, mutta eipä sitten ollut enää vadelmia, joku ahnepossu (lue: minä itse) söi ne pois. Mutta mustikoita, pullukoita pensasmustikoita löytyi, joten muunsin ohjetta siltä osin hieman. 

Italialaiset mustikkaiset mantelikakut (5 kpl)

• 4 kananmunan valkuaiset
• 4 rkl sokeria
• ripaus suolaa
• 2 dl mantelijauhetta
• luomusitruunan kuori raastettuna (tämän unohdin)
• 6 rkl vehnäjauhoa
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 10 rkl sulatettua voita + vähän vuokien voiteluun
• 2 dl pensasmustikoita
• tomusokeria ja mustikoita koristeluun

Kuumenna uuni 180 asteeseen, voitele viisi pientä vuokaa, noin 2 desin vetoista. Jos arvelet, että ne kaipaavat myös jauhotusta, tee sekin, minä tein varalta. Vatkaa valkuaiset, sokeri ja suola vaaleaksi tanakaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi, mantelijauhe, vehnäjauho ja leivinjauhe. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääntele mukaan pensasmustikat. Jaa taikina annosvuokiin ja paista kakkusia noin 15-20 minuuttia. Kokeile tikulla kypsyyttä ja jos tikku on pistoksen jälkeen puhdas, ovat kakut kypsiä. Odota niin kauan kuin maltat kakkujen jäähtymistä ja kellauta ne sitten lautaselle. Koristele tomusokerilla ja mustikoilla. 

Giro d'Italian 12. etappi oli sitten jo luonteeltaan mäkinen, joskaan ei vielä aivan vuoristoetappi, yksi nousuista oli kyllä ensimmäisen kategorian nousu. Ehdin katsomaan sitä vasta koosteelta illalla, kun olin saanut viimeisenkin työvuoron ennen lomaa valmiiksi.  Eilen vielä taisteltiin massakirissä, mutta tänään kärjessä olivat jo aivan toiset miehet. Kisaa käytiin kuivassa säässä ja näimme suuria aikaeroja eri ryhmien välillä ja hatkatilanne vaihteli viimeisen suuren nousun aikana ja jälkeen. Monivaiheisen etapin voittajaksi selviytyi Cesare Benedetti, oli kyllä jännittävä loppu! Kokonaiskilpailun kärjessä on nyt Jan Polanc. Seuraavilla etapeilla en välttämättä pysty kovin vaativiin kokkaussuorituksiin, sillä emme ole kotikeittiössä kisan viimeisinä päivinä. Mutta parhaani yritän.

Kirsikkapaistos - torta di ciliegie

Kokeilin heti tuoreeltaan toistakin ohjetta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta. Ostin eilen vähän kirsikoita ja niille oli kirjassa sopiva jälkiruokaohje. Koska olimme tänään kahden kesken päivällisaikaan, puolitin ohjeen. Alle kirjaan ohjeen kirjan mukaisesti.

Torta di ciliegie - kirsikkapaistos

• 1 l (noin 600 g kirsikoita)
• 160 g mantelijauhetta
• 1 dl vehnäjauhoa
• 1 dl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria
• 0,5 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 1 kananmuna
• 2 keltuaista
• 50 g sulatettua voita
• 3,5 dl maitoa
• 2 valkuaista vaahdotettuna
• tomusokeria

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele vuoka (noin 30 senttinen). Poista kirsikoista kivet ja levittele kirsikat vuoan pohjalle. Sulata voi ja sekoita keskenään mantelijauhe, vehnäjauho, sokeri, vaniljasokeria, suola ja leivinjauhe. Lisää mukaan kananmuna ja erotellut keltuaiset, maito ja sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Vatkaa valkuaiset ja lisää ne käännellen mukaan taikinaan. Kaada taikina vuokaan kirsikoiden päälle. Paista uunissa noin 35-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanvärinen. Jäähdytä hieman ja sirottele päälle tomusokeria, tarjoa tuoreiden kirsikoiden kanssa, kenties vaniljakastikkeen, jäätelön tai kermavaahdon kanssa. 

Epäilin hieman tätä jälkiruokaa, sillä se vaikutti niin samanlaiselta kuin ranskalainen clafoutis, josta en erityisesti pidän sen pannukakkumaisen rakenteen vuoksi. Tässä paistoksessa oli mantelijauheen ansiosta (?) hieman kakkumaisempi rakenne ja pidin siitä melko paljon. Kahvin kanssa kyllä maistui! Kahden ohjeen ja kirjan selailun perusteella uskallan kyllä suositella tätä keittokirjaa muillekin. Muutamissa ohjeissa on harmillisia typoja, useita samassa ohjeessa, mutta sellaisia en huomannut, jotka vaikuttaisivat ohjeiden toteuttamiseen. Kirjan kuvat ovat kauniita ja tarinat Vittorio Gianninin suvusta ja lapsuudesta ovat kiehtovia. 

Katsoimme jälleen pyöräilyä tallenteelta. Iloksemme nykyinen tallentimemme toimii mainiosti, samoin se, että Giro-lähetyksiä edeltää ja seuraa Giro-ekstralähetykset. Niinpä niitä tapauksia ei ole ollut, että lähetysaika ja sitä myöten tallennus olisi loppunut siinä vaiheessa, kun maaliin on 3 km. Giro d'Italian 18. etappi oli suorastaan tuskallisen pitkä, 240 km. Ykkösenä ehti maaliin Matteo Trentin, hän jekutti loistavasti Moreno Moserin. Aivan upea loppu tälle etapille! Kokonaiskilpailua johtaa Steven Kruijswijk pinkissä paidassa. Jäljellä on kaksi kovaa vuorietappia ja sunnuntainen seremoniallinen päätösetappi. Huomiselle on olemassa lumivaara, sillä etapin reitti kulkee korkealle vuoristoon. Toivotaan, ettei lumi aiheuta ongelmia.

Polvorón, espanjalaiset mantelikeksit

Olen vieläkin aika huono pikkuleipäleipuri, en juuri koskaan tule tehneeksi pikkuleipiä enkä kauhean paljon välitä niitä syödäkään. Nyt kuitenkin ajan ollessa hieman kortilla ajattelin tehdä jotain espanjalaisia pikkuleipiä, sillä arvelin niiden olevan nopeatekoisia. Löysin ohjeen mukavalta kuulostaviin polvoróneihin. En ole varma miten sanaa pitäisi taivuttaa, mutta kyse on siis polvorón-nimisestä pikkuleivästä. Ohjeita oli monessakin blogissa, mutta Seasaltwithfood-blogissa käytettyyn ohjeeseen tartuin. Pieneen taikinaan, josta tuli pellillinen pikkuleipiä käytin:

• 110 g vehnäjauhoja
• 100 g suolatonta voita
• 40 g tomusokeria
• 50 g mantelijauhetta

Kuumensin uunin 150 asteeseen ja mittasin jauhot kulhoon. Jauhoja oli tarkoitus ensin paahtaa uunissa, mikä oli minulle vieras metodi, mutta tottelin lähestulkoon. Siivilöin jauhot niin tasaiseksi kerrokseksi leivinpaperin päälle uunipellille kuin suinkin osasin. Laitoin sitten pellin uuniin. Ohjeen mukaan jauhoja paahdetaan 20 minuuttia vahtien, etteivät ne rusketu liikaa. Minun kärsivällisyyteni riitti siksi aikaa, kun tein muut taikinahommat valmiiksi, eli noin kymmenen minuuttia.

Sinä aikana vatkasin pehmeän voin ja tomusokerin tasaiseksi tahnaksi ja lisäsin mantelijauheen mukaan, sekoitin jälleen. Kun jauhot olivat olleet kymmenisen minuuttia uunissa, niistä lähti vieno paahteinen tuoksu ja nostin pellin pois uunista. Valutin paperin mutkasta jauhon siivilän läpi kulhoon, jotta jauho jäähtyisi nopeasti. Lämmin jauho sulattaisi taikinan voin ennen aikojaan. Siivilöin jauhon pariin kertaan, kunnes se oli viilennyt. Kärsivällinen tietysti olisi vain odottanut jauhon jäähtymistä. Sekoitin sitten lastalla jauhot taikinaan mukaan ja ihan lopuksi painelin pehmeää taikinaa hieman jauhoisin käsin, että taikinasta muodostui kiinteä pallero. Varoin liikaa puristelemasta, ettei käsieni lämpö pehmentäisi taikinaa liikaa. Jauhotin leivinalustan ja ripotin taikinan pinnalle ja kaulimelle hieman jauhoja ja kaulin taikinan noin puolen sentin levyksi. Otin siitä pikkupeipämuotilla pyörylöitä ja paistoin niitä noin 20 minuuttia. Ehkäpä juuri jauhon paahtaminen antoi sen houkuttelevan tuoksun näihin pikkuleipiin, joista minä en saanut yhtä kauniita, kuin lähdeblogissani oli, mutta hyviltä ne maistuivat runsaalla tomusokerikerroksella silattuna. Polvorón-keksejä syödään Espanjassa etenkin joulun aikaan.

Vueltan pariin ehdin vasta illalla tallennuksen parissa, mutta Steephill kertoo, että tänään ajetaan 175 km Tarragonasta Jacaan ja etappikarttaa voisi luonnehtia nousuvoittoiseksi, ihan kuten meidän Kuikan lenkkiämme alkuviikosta. En luule, että ammattilaisten tarvitsee taluttaa, kuten minun piti. Onneksi Kammenpyörittäjä odotti mäen huipulla!