maanantai 18. tammikuuta 2021

Elokuvia ja legorakennusta

Tämä bonsai saattaa pysyä hengissä jopa minun käsissäni.

Kotoisat elokuvafestarimme jatkuvat yhä, pari pakkaspäivää kului lähinnä lintuja ruokkiessa ja elokuvia katsoessa. Ruokailupuoli hoitui yhtenä päivänä tähdenlentomerkeissä, eikä siitä jäänyt kuvallista todistusaineistoa, tiskitkin on jo hoidettu. Elokuvapuolella haukkasimme isomman palan, itseasiassa kolmiosaisen palan, Krzysztof Kieślowskin Kolme Väriä

Kieślowski oli tullut tutuksi jo 1980-luvun lopun Kymmenen käskyä-sarjasta, jonka osia kävimme katsomassa Kampus Kinossa Jyväskylän yliopistolla ja vuosikymmenen vaihduttua Veronikan kaksoiselämästä. Näin retrospektiivisesti katsoen taisin pitää Kieślowskin elokuvista noihin aikoihin lähinnä siksi, että ne olivat niin erilaisia kuin länsimaiset elokuvat. 

Kolmesta väristä ilmestymisensä aikaan kuului pitää. Se oli merkkitapaus ja sen merkitystä lisäsi sen jääminen ohjaajan viimeiseksi työksi. Hän vetäytyi elokuvien tekemisestä trilogian valmistuttua. Ilmeisesti hänen päätöksensä lopettaa elokuvien tekeminen ei ollut aivan lopullinen, uusi sarja oli ainakin suunnitteilla, mutta hän kuoli vuonna 1996. 

Katsoimme nyt koko trilogian ja aloitimme tietysti Sinisestä. Sen olen nähnyt useammin kuin muut osat, mutta edellisestä kerrasta on vuosia. Juliette Binoche on sielukas päähenkilö kauheassa elämäntilanteessa, hän on menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa. En ole koskaan ollut mikään taitava symboliikan hoksaaja ja varmasti on yleissivityksessäkin aukkoja, joten en voi väittää ymmärtäväni elokuvaa kovinkaan syvällisesti. Tuolloin elokuvan ilmestymisen aikaan olin tosiaan nähnyt jo useimmat Kieślowskin länsimaissa levitetyt Puolaan sijoittuvat elokuvat ja hänen kuvakielensä oli sinänsä tuttu. Kun se sama kuvakieli siirtyi Ranskaan, siitä tuli kauniimpaa ja värikkäämpää, rautaesiripun takaa valoon päässyttä. Musiikilla on tässäkin suuri merkitys, se on itseasiassa yksi pääosista. Binochen asut ja kampaus ovat aina minun silmääni kauniita, tuon ajan nuori aikuinen kun olin.

Valkoinen on sitten aivan toista maata. Musta komedia sijoittuu suurimmaksi osaksi Puolaan. Matkalaukussa Ranskasta kotiin palaava Karol on kampaaja, joka tahtoo enemmän kaikkea ja myös kostaa vaimolleen. Puola näyttää juuri siltä, millainen se oli meidän ensimmäisten yhteisten ulkomaanmatkojemme aikaan. Varmaan samat neukkuroinan myyjätkin näkyvät Varsovan keskustassa kuin meidänkin matkallamme, sillä jonka aikana luin, ettei turistin kannata mennä pimeän aikaan Veikselin itäpuolelle. Luin sen aamulla, kun heräsimme Veikselin itäpuolella vähintäänkin nuhjuisessa majoituksessa piikkilanka-aitauksen sisällä. Elokuvassa on paljon kaikkea pientä kauneutta, veljesrakkautta ja ystävyyttä, mutta myönnän, ettei kaikki aukene vieläkään minulle. 

Sarjan viimeinen osa, Punainen sitoo lankoja yhteen, mikäli mistään mitään ymmärrän. Sen tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Geneveen ja se seuraa nuoren mallin elämää ja hänen ympärillään tapahtuvia asioita, palasia sieltä täältä. Moraali ja oikeudenmukaisuus ovat teemoina, enkä voi sanoa, että elokuva olisi mikään välipala, helppo purtava. Ehdottomasti nämä kannattaa katsoa kaikki yhtä kyytiä. Tai sitten katsoa ihan toisenlaisia elokuvia, sellaisia joita ymmärtää (note to myself). On nimittäin vähän noloa, että pitää katsoa netistä, mitä elokuvassa oikein tahdotaan sanoa. Kolme väriä oli aikoinaan sellainen setti, että kannatti kertoa pitävänsä siitä, samaan tapaan kuin kannatti sanoa tykkäävänsä Pikku Prinssistä ja Lokki Joonatanista.

Seuraavana päivänä oli taas vain yhden elokuvan ilta, olimme laittaneet katsottuja elokuvia takaisin kaappiin ja lappaneet pinon katsottavaa valmiiksi. Valintana pinosta oli Battle of Britain. Se on vuonna 1969 tehty spektaakkeli toisen maailmansodan alkuvaiheesta, jolloin Saksa yritti valloittaa Iso-Britanniaa ilmasta, muttei onnistunut. Kamalasti lentokoneita, paljon tähtinäyttelijöitä, 60-luvun kampaukset naisilla, ilmataisteluita ja sen sellaista. Olen nähnyt tämän elokuvan kerran aikaisemminkin ja tällä kertaa Antti myönsi, että onpa vähän pitkästyttävä, ehkä vastapalveluksena siitä, että minä myönsin Falling in Loven olevan kauhtunut. Paljon enemmän pidin myöhemmästä samaa aihetta käsittelevästä Pilviin piirretty, jonka katsoimme joitakin päiviä sitten. 


Eilen illalla katsoimme taas yhden elokuvan, se oli jälleen Tarantinoa, Reservoir Dogs vuodelta 1992. Se on Tarantinon esikoisohjaus ja siinä rikollisporukka jaarittelee 99 minuuttia ennen ja jälkeen epäonnistuneen ryöstökeikan. Elokuva on paikoin hyvin väkivaltainen ja siinä kuulema käytetään sanaa fuck 272 kertaa, mikä on aikoinaan ollut kauhistus herkkäkorvaisille katsojille. Erityisesti pidän alun tippauskeskustelusta ja myöhemmästä peitenimien jakotilaisuudesta, kuka nyt haluaisi olla Mr Brown tai Mr Pink, jos voisi olla Mr Black tai Mr White? Reservoir Dogs ei ole suosikkini Tarantinon elokuvista, mutta kyllä se siellä kärkipäässä on. 


Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet
kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider
Valmont
Valheet ja viettelijät
Haute Cuisine
Falling in Love
About Schmidt
U-Turn
Kill Bill: Volume 1
Kill Bill: Volume 2
Thelma ja Louise
Top Gun
Kolme väriä – Sininen
Kolme väriä – Valkoinen
Kolme väriä – Punainen
Battle of Britain
Reservoir Dogs

perjantai 15. tammikuuta 2021

#kunontuotaaikaa-ruokaa haudutuspadassa

Tällä talvisella viikolla haudutuspata porisi ja päivällisellä oli niin mureaa lihaa, että oksat pois. Broilerin koipireidet irtosivat luistaan pelkällä katsomisella. Ruoka valmistui itsestään, kunhan olin aamulla käyttänyt valmisteluun vartin. 

Broilerin koipireidet haudutuspadassa

  • 3 broilerin koipireittä (koska myyntipakkauksessa oli kolme)
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua puolikkaasta sitruunasta
  • tuoretta rosmariinia
  • tuoretta timjamia
  • kuivattua rakuunaa
  • 2 porkkanaa
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • puolikas sitruuna viipaleina
  • 1 punasipuli
  • 0,5 l vettä
  • 1 rkl kasvisfondia
  • 1 rkl kantarellifondia
  • 0,5 dl valkoviiniä
Tiskin määrän minimimoiseksi tein koipireisien maustamisen niiden muovisessa myyntipakkauksessa. Koivet olivat nimittäin niin kuivat, etteivät ne lilluneet missään omissa nesteissään ja maustaminen onnistui ilman mitään erityisiä kuivailuja. Lurittelin palojen päälle oliiviöljyä, puristin sitruunamehua ja kiersin myllyistä suolaa ja pippuria. Hieroin mausteita jokapuolelle paloja. Laitoin paistinpannun kuumenemaan ja sille lorauksen oliiviöljyä.

Kytkin haudutuspadan päälle high-asetuksella ja kaadoin padan pohjalle kasvis- ja kantarellifondit ja päälle puolisen litraa kiehuvaa vettä sekä lorauksen viiniä, sillä sen verran hanapakkauksessa sattui olemaan jäljellä.  

Kun pannu oli kuuma, käytin koipireisiä pannulla muutaman minuutin molemmin puolin, jotta pintaan tuli hieman rapeutta. Nostin palat pataan. 

Kuorin porkkanat ja sipulin ja leikkasin ne paloihin, samoin poistin valkosipulinkynsistä kuoret ja leikkasin sitruunanpuolikkaan viipaleisiin. Sommittelin kaikki pataan koipireisien ympärille. Otin vielä tuoreita rosmariinin ja timjamin oksia ja kuivattua rakuunaa ja laitoin ne pataan. Pata oli ensin high-asetuksella pari tuntia ja sitten loivensin low-asetukselle ja pata oli päällä kaikkiaan noin neljä tuntia. 

Söimme kumpikin yhden koipireiden paahdettujen perunapuolikkaiden ja herneiden kera, mukana oli myös padasta porkkapaloja ja valkosipulinkynnet. Kolmannen koipireiden lihan riivin talteen jatkojalostusta varten. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspatakokeiluni.


Päivän elokuvina oli Kill Bill-kaksikko, joista en ole koskaan oikein osannut sanoa pitäväni. Pidän kyllä melkein kaikista muista Tarantino-elokuvista, mutta tämä duo on ollut jotenkin liikaa minulle. Edellisestä katsomiskerrasta oli ainakin 10 vuotta. Koska olemme katsoneet nyt elokuvia kummankin lemppariosastoista, ei minun auttanut pullikoida vastaan, onhan Antti katsonut kaikki Before-sarjan elokuvat ja Bridget Jonesinkin, joten minäkin tsemppasin ja katsoin Kill Billit.

Minulla oli taas kerran väärät muistikuvat, luulin että ensimmäinen on se parempi ja toista ei jaksa katsoa. Mutta se olikin toisinpäin, paitsi että jaksoin myös ensimmäisen puoliksi silmät kiinni. Miekkojen heilutusta ja loikkimista oli vähintään tarpeeksi. Pystyin ja kykenin katsomaan. 


Jälkimmäinen osahan se tietysti oli se, mikä parsi tarinan kokoon sen mitä siinä nyt oli parsittavaa, riittävästi jäi selittämättä ja oli epäloogisuuksia, mutta ei se haittaa. Kill Billit ovat ainoat Tarantinon ohjaukset, joissa en löydä juurikaan nauramista. Kaikissa muissa on lievää tai suurempaakin vaivautuneisuutta aiheuttava tunne, kun huomaa nauravansa väkivallalle. Kill Billeissä ei ole sitä. Nyt katsoin ne ensimmäistä kertaa niin, että oikeasti näin ne. Uma Thurman on kyllä upea. Mutta kokoinaisuutena, väkivaltaa liikaa, eikä yhtään huumoria. 


Koska aloitimme elokuvat jo aikaisin, ehdimme katsoa myös Thelman ja Louisen. Olemme kumpikin katsoneet sen monet kerrat, mutta edellisestä kerrasta oli jonkun aikaa. Tämä elokuva on yksinkertaisesti hyvä. Tässä ei ole yhtään huonoa näyttelijäsuoritusta. 

 
Eilen  oli jotenkin erityisen pitkä päivä, sillä ehdimme katsoa vielä neljännenkin elokuvan, nimittäin Top Gunin. "Negative Ghostrider, the pattern is full." Juu, sellaista se joskus on. Kyllähän tämän kotoisaan elokuvafestariin saa sullottua. Tästä tuli mieleen, että kuinka kauan se oikein veikään aikoinaan, että hittielokuvat tulivat meille Suomeenkin elokuvateatteriin? Top Gun on vuodelta 1986 ja olin itse katsomassa sitä syksyllä 1987, kun aloitin opinnot ilmailualalla ja luonnollisesti Top Gun osui ja upposi. 


Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet
kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider
Valmont
Valheet ja viettelijät
Haute Cuisine
Falling in Love
About Schmidt
U-Turn
Kill Bill: Volume 1
Kill Bill: Volume 2
Thelma ja Louise
Top Gun

torstai 14. tammikuuta 2021

Munakaspallerot

Nämä vekkulit munakaspallerot tein salaattiin lisäkkeeksi, mutta nämä olisivat paremmin edukseen aamiaisella vaikkapa rapean pekonin kanssa. Paistoin ne ebelskiverpannulla, jota tulee käytettyä ihan liian harvoin. En laittanut nyt mitään erityisiä täytteitä.

Munakaspallerot (9 kpl)

  • 3 kananmunaa
  • silputtua ruohosipulia
  • suolaa ja pippuria
  • voita paistamiseen

Täytevaihtoehtoja

  • fetajuustomurusia
  • cheddaria raastettuna
  • paistettua pekonisilppua
  • pikkuisia sieniä 
  • kirsikkatomaattipalasia
  • mitä nyt mieleen juolahtaa
Vatkasin kananmunat kevyesti kulhossa ja lisäsin mukaan ruohosipulisilppua, suolaa ja pippuria. Laitoin ebelskiverpannun kolosiin pienet nokareet voita ja kun pannu oli  kuuma, lusikoin koloihin kananmunamassaa. Pannun koloset toimivat mainiosti niin, että kun alapuoli alkaa oll kypsä, pallero pyrkii itsekseen kääntymään ja se on helppo kiepauttaa ylösalaisin pienellä puutikulla tai lastalla. Paistoin palleroita kolmisen minuuttia alapuoliltaan ja kun ne alkoivat pyrkiä kyljenvaihtoon, vielä pari minuuttia toiselta puolelta. Olivat hauskoja, ilmavia syötäviä vuolukanaa sisältäneessä salaatissa, mutta olisivat tosiaan paremmin edukseen aamiaisitarjottavana. 


Päivän ainoa elokuva oli vuoden 1997 U-Turn, olipa se omituinen pläjäys, Oliver Stonen ohjaus ja hän oli ilmeisesti silloin keksinyt, että kameraa voi pitää vinossa ja henkilöitten sieraimia tulee näyttää todella läheltä. Kumpikaan meistä ei muistanut elokuvasta juuri paljon mitään, mikä ei ole ihme, sillä niin monta u-käännöstä siinä tehtiin. Luultavasti olemme pitäneet sitä kuitenkin jossain määrin hyvänä elokuvana, koska sitä ei ole laitettu kiertoon. Nyt joutaisi kyllä. En yleensä perusta Sean Pennistä, mutta tässä hän oli melko hyvä epäonnen tunari. 


Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet
kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider
Valmont
Valheet ja viettelijät
Haute Cuisine
Falling in Love
About Schmidt
U-Turn

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Lettulinjalla mennään

En ole vielä oppinut tekemään kuuden letun taikinaa. Tulin viimeksikin tehneeksi kymmenen letun taikinan, kun lettumieliteko iski. Neljä jäi tähdenlennoiksi, jotka suzetoin seuraavana päivänä. Oikeasti pitäisi olla ohuita crêpejä eikä tuollaisia pulskia lettuja. Annoksesta tuli hieman liian tuhti. Ehkäpä se siirtää seuraavaa lettumielitekoa aika pitkälle, mikä ei varmaankaan ole keskivartalolle pahasta.

4 suzetoitua lettua

  • 4 tähdenlento-ohukaista tai oikeammin olivat vähän paksukaisia
  • 1 veriappelsiini fileoituna ja raadosta puristettu mehu
  • 2 rkl hunajalla maustettua konjakkilikööriä
  • 2 rkl fariinisokerin ja valkoisen sokerin sekoitusta
  • 2 rkl voita
  • tarjolle myös jäätelöä
Taittelin letut neljänneksen kokoiseksi kolmioksi. Sulatin pannulla nokareen voita ja lisäsin sille sokerin. Kun seos oli kuumaa, nostin lettukolmiot pannulle ja paistoin niitä hetkisen. Lisäsin mukaan appelsiinimehun ja liköörin. Käänsin letut kertaalleen ja nostelin appelsiinilohkot päälle. Mehusta, likööristä, sokerista ja voista muodostui pian pannulle paksuhko kastike. 

Annokseen tuli kaksi lettua (yksi liikaa), vaniljajäätelöä ja loppu kastike pannulta. Täyttävää, todella täyttävää, veriappelsiini oli tähän juuri omiaan.


Elokuvafestarit jatkuivat eilen snookerin ja Amerikan uutisten ohella kolmella elokuvalla. Aloitimme ruoka-aiheisella ranskalaisella, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kyseessä on Haute Cuisine (Les Saveurs du Palais). Olen käynyt katsomassa sen aikoinaan elokuvateatterissa ystäväni kanssa ja sittemmin elokuva oli jonkun aikaa Netflixissä. Tällä erää sitä ei löytynyt sieltä, joten vuokrasimme sen netistä. Edelleen presidentin kokin tarina on ihanaa katsottavaa, maisemien, ruokien, ihmisten, aivan kaiken vuoksi. Ja yhä edelleen tahtoisin täyttää savoijinkaalin lohella, kuten Hortense. Antti ei ollut nähnyt tätä elokuvaa aikaisemmin, mutta hänkin piti tästä kovasti. 


Toisena elokuvana oli sitten 80-luvun ylistys olkatoppauksille ja kiharakampauksille, ehta rakkauselokuva Falling in Love. Tämän olen katsonut lukemattomia kertoja, mutta tällä kertaa sillekin aika tuntui tehneen tepposet. Pidän kyllä edelleen Meryl Streepistä ja Robert De Nirosta tässä elokuvassa ja heidän välisestään kemiasta, mutta olihan tämä vähän tylsä. Myönnän. 80-luku näyttää tässä todella kauhtuneelta. 


Illan viimeinen elokuva About Schmidt vuodelta 2002 jatkoi viikonlopun Jack Nicholson-teemaa. Olimme katsoneet sen varmaan kerran silloin kauan sitten ja ainakin minä muistin elokuvan jotenkin ihan väärin. Luulin meidän alkavan katsoa jotain aivan toista elokuvaa, nimittäin sellaista kuin The Pledge (otin äsken selvää). Siinäkin on iäkkäämpi Jack Nicholson, mutta aivan erilaisessa roolissa, eläköityneenä poliisina. Tässä About Schmidtissä hän on myös eläköitynyt, mutta tällä kertaa aktuaari (en ihan tarkkaan tiedä, mitä aktuuaari tekee). Koska luulin meidän alkavan katsoa thrilleriä, oli tämä jokseenkin surkuhupaisa seikkailu jätti-isolla matkailuautolla vähän lässähdys. En tiedä miksi olen säästänyt tämän elokuvan kokoelmissamme. Oli sillä muutama hetkensä, mutten usko enää katsovani sitä koskaan. Elokuvan kudelmassa olivat mukana kirjeet, joita päähenkilö kirjoitti kehitysmaakummilapselleen, minusta se oli jotenkin pösilö juoniyritelmä. 


Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet
kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider
Valmont
Valheet ja viettelijät
Haute Cuisine
Falling in Love
About Schmidt

tiistai 12. tammikuuta 2021

Lohipasta Tiskivuoren emännän ohjeella

Pasta on meillä nykyään mielitekoruokien kategoriassa, emme syö sitä kovin usein, mutta kun mieliteko tulee, ei se lähde kuin pastaa syömällä. Minulla oli jemmassa pieni pala lohta ja tuli  mieleeni vilkaista kuka missä koska on tehnyt lohipastaa. Yhä vieläkin kaipaan TOP100-sivustoa, sieltä oli niin helppo löytää toisten blogaanien tekemiä ruokia. Googlekin jotenkuten selviytyy tehtävästä ja löysinkin ohjeen Tiskivuoren emännän lohipastasta. Hän kyllä kertoo postauksessa sen olevan ystävänsä aikoinaan tarjoama, pidän siitä että blogaani kertoo mistä ohjeen on alunperin löytänyt. Tein muutaman pikkumuutoksen, mutta ihan ohjetta noudattaenkin olisi ollut hyvää. 

Helppo lohipasta kahdelle

  • spaghettia sen verran kuin suosiolla peukalon ja ja etusormen muodostamaan ympyrään mahtuu
  • reippaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
  • 120 g ruodotonta ja nahatonta lohta suupaloiksi leikattuna
  • palanen pippurituorejuustoa (enemmän olisi ollut parempi, mutta oli vain pikkuinen biitti)
  • 2 kevätsipulia silppuna 
  • 1 valkosipulinkynsi silppuna
  • oliiviöljyä
  • 0,5 dl valkoviiniä
  • sitruunankuorta raastettuna 
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl kermaa
  • parmesaania
Keitä pastaa pastaa pakkauksen ohjeen mukainen aika. Sillä välin ehdit tehdä kastikkeen. Silppua sipuli (jätä hieman kevätsipulisilppua laitettavaksi annoksen päälle) ja valkosipuli ja kuullota niitä pari kolme minuuttia. Lisää pannulle tuorejuusto paloina ja valkoviini. Sekoittele kunnes juusto on sulanut. Lisää pannulle suupalan kokoiset lohipalat ja kerma, raasta päälle sitruunankuorta ja purista puolikkaasta sitruunasta mehu mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen kiehua maltillisesti muutama minuutti, pasta alkaakin olla jo kypsää tässä vaiheessa. Kaada pasta siivilään ja sekoita se (ei siivilä) kastikkeeseen. Ripottele pinnalle loput kevätsipulisilpusta ja raasta päälle parmesaania. 


Eilen minulle tuli henkinen pahoinvointi katsoessani Valmontin, tänään oli vuorossa sitten samaan näytelmään perustuva Valheet ja viettelijät. Minulla oli muistikuva, että pidin siitä aikoinaan vähemmän kuin Valmontista, lähinnä näyttelijävalintojen vuoksi. Ja olihan tämä aika erilainen, puisevampi ja välillä näyttämöllisempi. Ja koska Valmont (Malkovich)  tässä elokuvassa oli minun mielestäni vähemmän viehättävä, hänen inhottavat tekonsa eivät tuntuneet niin inhottavilta kuin viehättävämmän Valmontin (Firth) tekeminä. Tiedän, logiikka on vähintäänkin omituinen. Myöskään Cecile ei vaikuttanut ihan niin nuorelta tässä versiossa. Mutta joka tapauksessa, Valmont saa jäädä kumpanakin versiona hyllyyn, mutten varmaan katso niitä pitkään aikaan. Se kolmas, Cruel Intensions, meiltä taitaa myös löytyä, se on vuosituhannen vaihteeseen sijoittuva nykypäivitys, en muista pitäneeni siitä juurikaan. 


Seuraavaksi on mahdollisesti ohjelmassa Kill Billit, tai sitten Haute Cuisine. Eikä yhtään Austeniakaan ole vielä katsottu. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet
kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider
Valmont
Valheet ja viettelijät

maanantai 11. tammikuuta 2021

Maailma muuttuu, letut pitävät pintansa


Maailma muuttuu koko ajan, ihan joka sekunti, mutta joissakin asioissa täytyy ottaa isompia suupaloja tai ottaa niitä harvemmin, että muutoksen huomaa. Jotkut asiat silti pysyvät hyvinä, kuten esimerkiksi letut. Ei ole väliä sillä, syökö yhden letun vai monta, usein vai harvoin, letut ovat aina hyviä. 

Eilen oli kokkausvapaapäivä, sillä edellisen päivän mereneläväkeittoa oli jäljellä ja tein sille vain pienen tuunauksen lisäämällä pussinpohjallisen katkarapuja. Jossain vaiheessa iltapäivää alkoi kuitenkin tehdä mieli jotain jälkiruokaa ja aikani aihetta pohdiskeltuani tiedustelin lähinnä retorisesti, että kävisivätkö letut tähän tarkoitukseen. 

Pidän itseäni omahyväisesti aika asiallisena kotikokkina, osaan monenmoista ja tykkään erilaisista vempaimista ja tekniikoista,  mutta joissakin asioissa tarvitsen aina ohjetta. Tällainen on esimerkiksi lettutaikina. Haluan aina varmistaa taikinan mittasuhteet ja useimmiten teen sen vilkaisemalla netistä, joko omasta blogista tai jostain muualta, että miten se nyt menikään. 

Eilen olin sattumalta pantry II:ssa ja nappasin mukaani keittiöön yhden ensimmäisistä keittokirjoistani, Ruutukokin 90-luvun painoksen. Sen kakkusivu on usein käytetty, olen tehnyt sinne merkintöjä vuosien saatossa, mutta aivan yhtä käytetty ja merkinnöin koristettu on lettusivukin. Katselin sitä eilen ja muistelin, siellä oli merkintä vuodelta 1997, kun Antti jäi virkavapaalle kuopuksen ollessa  6 kk ja minä palasin töihin. Vuonna 1998 esikoinen on pyytänyt lettuja ja nuorempi on sanonut NAM. Siellä oli poikien serkkujen harvinaisen vierailun kunniaksi tehtyjen lettujen päivämäärä vuodelta 2001. Eilen laitoin sinne päivämäärän myös, vaikka juhlinnan aihe olikin vain se, että teki mieli lettuja. Ohjetta seurasin melko viitteellisesti. 

10 lettua 

  • 5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • 0,5 dl sulaa voita + lisää paistamiseen
Sekoitin ainekset kulhossa ja annoin taikinan turvota sellaiset viisi minuuttia, oikeasti kannattaisi malttaa odottaa noin puolisen tuntia ainakin. Kuumensin pannulla voita ja paistoin letut molemmin puolin kauniin värisiksi, edes ensimmäinen lettu ei mennyt pilalle. Yleensä ensimmäinen jää kalpeaksi ja repeää. Söimme letut marjojen ja jäätelön kanssa, tarkemmin sanottuna puolet letuista. Loput syömme tänään, teen niille jotain taikoja, ehkä suzetoin ne, meillä on ensimmäiset veriappelsiinit hankittuna. 


Mutta takaisin siihen maailmaan, joka muuttuu. Elokuvissa maailman muutoksen näkee todella hyvin. Ja oman muutoksensa. Joskus se muutos tapahtuu hitaasti, huomaamattomasti, joskus aika rysäyksellä. Eilen katsoimme vain yhden elokuvan, mutta se oli ehkä vuotuinen rautalankakuurini, pistos joka ei tuntunut hyvältä. Olen kyllä tuntenut sen olevan tulossa, kesällä sitä jo mietin ja nyt se kirpaisi pahasti. Vielä toissapäivänä olin sitä mieltä, että Valmont on elokuva josta pidän. Olin huolissani, kun en löytänyt sitä heti elokuvakokoelmastamme, mutta helpottunut, kun se löytyi ja pääsi katsottavien pinon päällimmäiseksi. 

Miloš Formanin versio Vaarallisista suhteista (de Laclosin näytelmä 1700-luvun lopulta) on kyllä kauniisti kuvattu, puvustettu ja hyvin näytelty, Annette Bening on aivan hyytävä. En osaa varmaan selittää kovin hyvin, mutta osuin eilen aamulla lukemaan Hesarin jutun Vanessa Springorasta  ja siitä mitä hänelle teinityttönä tapahtui 80-luvun ranskalaisissa kirjallisuuspiireissä. Artikkeli teki semikuvottavan olon ja kun samana iltana katsoin Valmontin, ei tunne kyllä parantunut. On tietysti totta, että elokuva on elokuvaa, mutta miksi vuonna 1989 on ollut ihan ok laittaa elokuvan mainoskuvaan teinityttö pötköttämään vuoteelle ja kolmekymppinen mies pussaamaan hänen takapuoltaan? 
Kukkahattutädinkestävä mainoskuva

Valmontia kuvataan artikkeleissa romanttiseksi draamaksi ja joissakin lähteissä draamakomediaksikin. Kyllä minun kukkahattuni meni vinoon ja viini lasisissa muuttui happamaksi tällä katsomiskerralla. Edelliskerrasta on varmaan noin 10 vuotta. Edellisiltana olimme katsoneet Amadeuksen, joka on saman ohjaajan viittä vuotta vanhempi elokuva. Siinä ei (aihepiirin ollessa toki fokusoitunut musiikkiin) ollut ollenkaan tätä epämiellyttävää tunnetta aiheuttavaa virettä. Täytyy katsoa  vain noin  vuotta aiempi versio aiheesta, Stephen Frearsin Valheet ja viettelijät. Muistelen, että pidin siitä aikoinaan vähemmän kuin Valmontista. Itselleni läksyksi katson senkin ja katson ehkä peiliin hyvän tuokion. Mikä minussa on muuttunut? Vai maailmassa, vai onko muuttunut? 

Olisin ihan tosi iloinen, jos joku kommentoisi tätä aihetta, onko tämä muille elokuvista pitäville jollain lailla ajankohtainen, elokuvien hapantuminen? Vai voiko elokuvia katsoa samoin silmin kuin ennenkin, hyvällä omallatunnolla ajatellen, että no se nyt oli tuota aikaa tms. Tämä askarruttaa minua tosi paljon. Lettujakin voi kommentoida!

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet
kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider
Valmont

sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Seafood chowder


Talvipäivään sopii mainiosti lämmittävä keitto, juuri sellainen oli tämä mereneläväsoppa, jota fiinisti otsikoin seafood chowderiksi. 

Seafood chowder

  • 350 g pakkaus Pirkka-pakastemereneläviä (en yleensä mainitse tuotemerkkejä, mutta nyt teen poikkeuksen)
  • 4 kuorittua, raakaa jättikatkarapua
  • 2 rkl kuumuutta kestävää öljyä
  • 4 pientä perunaa
  • pieni pala tuoretta inkivääriä
  • 1 porkkana
  • 1 pieni vihreä suippopaprika
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 kevätsipuli
  • kourallinen pakasteherneitä
  • 1 limetin mehu
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • tuoretta korianteria
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 dl kuivaa valko- tai roseviiniä
  • 1 pieni tetra kookoskermaa (2 dl)
  • 1 rkl kasvisfondia
  • 3 dl vettä
Sulata merenelävät, minulla oli lisänä 4 jättikatkarapua, lähinnä ulkonäkösyistä, ei olisi ollut välttämätöntä. Jätä ne siivilään valumaan.

Leikkaa perunat, porkkana, inkivääri, sipuli ja paprika ohuiksi tikuiksi tai suikaleiksi. Silppua kevätsipuli ja korianteri. 

Kiehauta vesi ja lisää siihen fondi, tai käytä kasvis- tai kalalientä. 

Kuumenna syvässä pannussa öljyä ja kuullota perunasuikaleita yhdessä porkkanan, paprikan, inkiväärin ja sipulin kanssa muutamia minuutteja. Lisää pannulle viini ja anna kiehua pari minuuttia. Kaada mukaan kuuma vesi+fondi (tai liemi). Kun seos kiehuu, kaada merenelävät pannulle ja sekoittele. Lisää kookoskerma, herneet, puolikkaan limetin mehu ja hieman kevätsipulisilppua. Jätä osa silpusta ja korianteri odottamaan tarjoilua. Mausta suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla.

Anna keiton kiehua noin 15-20 minuuttia, kunnes peruna ja porkkana on kypsää. Tarkista onko tarpeeksi suolaa, ja pippuria. Annostele keittoa lautasille, purista päälle toisen limettipuolikkaan mehu ja ripota pinnalle loput kevätsipulista ja runsaasti korianteria. Hyvin lämmittävää keittoa. Söimme tästä isot lautaselliset ja huomiselle jäi vielä puolet, eli tämä on hyvinkin neljän hengen kerta-annos. 



Ruokailun jälkeen jatkuivat elokuvajuhlat ensin Miloš Formanin Amadeuksella. Se on vuodelta 1984 ja meidän DVD-versiomme on vuoden 2002 director's cut, joka on  vielä alkuperäistä teatteriversiota pitempi.  Olen katsonut Amadeuksen monta kertaa enkä piittaa kauheasti siitä, miten totuudenmukainen se on tai oikeammin ei ole, se on hieno elokuva ja Tom Hulce tekee Mozartista aivan valloittavan tyypin. Pidän siitä erityisesti, miten reipasta Amerikan aksenttia näyttelijät puhuvat, etenkin Stanzia esittävä Elizabath Berridge. En ollut muistanut, että elokuva sai niin monta Oscaria, kaikkiaan kahdeksan, joista yksi  meni Salierin roolin esittäneelle F. Murray Abrahamille. Tom Hulce oli  myös ehdokkaana, ei liene ollut kovin yleistä, että kaksi näyttelijää on ehdolla samassa kategoriassa samasta elokuvasta.  


Illan toisena elokuvana oli Dennis Hopperin ohjaama ja hänen ja Peter Fondan näyttelemä Easy Rider. Olemme ostaneet tuon DVD:n joltain Saksan matkalta, sen kuori on saksalainen ja varmaan ostopäätökseen on vaikuttanut lähinnä se, että siinä on ollut suomenkielinen tekstitys ja se on ylipäätään ollut saatavilla. Ostimme silloin DVD-kauden alussa melko hulvattomasti elokuvia, miten niitä nyt oli saatavilla. En muistanut tästä elokuvasta juuri mitään, se ei tule televisiostakaan kovin usein. Katsoimme joitakin aikoja sitten Jack Nicholsonin elämästä ja urasta kertovan dokumentin ja siinä mainittiin Easy Rider ja se miten Nicholsonin kerrottiin "varastaneen" elokuvan. Arvelimme sen kuuluneen asiaan Nicholsonista kertovassa dokumentissa. Eipä se kyllä liioittelua ollut. Elokuva alkoi löysällä ajelulla ja haahuilulla, sai puhtia siksi aikaa, kun Nicholson oli mukana, levähti taas haahuiluksi ja päättyi tylysti. Aivan todella tylysti, mikä sai taas ajattelemaan miten ajankohtainen voi elokuva olla vielä vuosikymmeniä valmistumisensa jälkeen, Easy Rider on vuodelta 1969.



Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän
Amadeus
Easy Rider

lauantai 9. tammikuuta 2021

Pikapelti uutisten ja elokuvien lomassa

Joulun tienoilla minulle sattui mitoitusvirhe ja sen seurauksena palanen lohta oli jäänyt nollalaatikon perukoille, missä se oli päätynyt hyvin vahvaan kohmeeseen. Aistinvaraisesti arvioin, ettei sitä muu vaivannut kuin paha palellus ja käytin kalan sen päivän ruokaan. Muutenkin käytin yhtä jo toista vähän ehtoopuolen ainesta ja saimme ihan hyvän peltiaterian. Nopeutin ja tasoittelin eri kypsentymisaikoja esikeittämällä perunoita ja porkkanoita. 

Pikapelti uunissa

  • 200 g lohta
  • 4 perunaa
  • 8 ruusukaalia
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 1 porkkana
  • sitruunamehua
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä
Leikkasin perunat ja porkkanan noin sentin viipaleisiin ja esikypsensin niitä höyrykattilassa muutaman  minuutin. Kuumensin uunin 225 asteeseen. Leikkasin lohipalan myös noin  sentin (näemmä teemapaksuus tässä ruoassa) nahattomiin viipaleisiin ja tarkistin, ettei niihin jäänyt ruotoja. Ripotin lohipaloille suolaa ja pippuria ja puristin päälle vähän sitruunamehua. Puolitin ruusukaalit ja otin päällimmäiset lehdet pois, jos niissä oli nahistumisen merkkejä. 

Laitoin pellille arkin leivinpaperia ja sutikoin sille hieman oliiviöljyä. Asettelin ensin keskelle lohiviipaleet toinen toisensa viereen. Kun peruna- ja porkkanaviipaleet olivat noin puolikypsiä, otin ne kattilasta ja asettelin ne kalaviipaleiden ympärille, samoin puolikkaiksi leikatut kirsikkatomaatit ja ruusukaalit. Pyöräytin myllyistä suolaa ja pippuria helahoidon päälle, vähän vielä oliiviöljyä ja loput mehut mitä sitruunasta vielä irtosi, lopuksi vielä riivin tillipuntista sen mitä siinä oli elävien kirjoissa.  

Paistoin ruokaa noin 25 minuuttia. Kala olisi voinut olla hieman paksumpina viipaleina, että se olisi säilynyt mehevämpänä, mutta toisaalta rapea paistopintakin maistui hyvältä. Perunoita olisi voinut olla yksi vähemmän kahdelle hengelle. 


Keväällä tein itselleni säännön, jonka mukaan en saa seurata niin paljon uutisia. Silloin se johtui koronasta, sillä lietsoin itseni jonkunlaisen hysterian partaalle velloessani koronauutisissa aivan liikaa. Olin itselleni tottelevainen ja aloin rajoittaa sekä määrää, että lähteitä. Nyt olen kyllä lipsunut päätöksestäni, mutta eri syystä. USA:n tapahtumat ovat olleet sen kaltaisia, ettei niitä voi jättää huomiotta. Muutama päivä on mennyt aikalailla eri uutiskanavia selaillessa, eikä tilanne taida muuttua ihan heti. 

Uutisten lisäksi olemme harjoittanut todellisuuspakoa oikein tarmokkaasti, joululta lähtien olemme katsoneet paljon elokuvia. Hyvin erilaisia elokuvia, jotka ketjuttuvat sen mukaan mihin päin milloinkin teemat kääntyvät. Nyt ovat menossa Jack Nicholson-elokuvat. Eilen katsoimme listassa nyt viimeisenä olevat elokuvat, Hohto ja Yksi lensi yli käenpesän. Hohto on elokuva, jonka olen nähnyt monta kertaa ja joka kerta se on yhtä omituisen pelottavan ihana katsoa. Tämä laittaa miettimään, että miksi tieten tahtoen katson elokuvia, joista ei varsinaisesti jää hyvä mieli, mutta tietää silti haluavansa katsoa? En osaa selittää sitä. 


Tietysti on olemassa paljon tärkeitä elokuvia, joitten ei ole varsinaisesti tarkoituskaan jättää hyvää mieltä, vaan laittaa ajattelemaan. Toisinaan tekee hyvää katsoa elokuvia, joiden lopussa silmäkulma on kostea ja samaan aikaan nauraa. Huippuesimerkkejä tällaisista elokuvista ovat vaikka Housut pois tai Little Miss Sunshine. Eilisillan toinen elokuva, Yksi lensi yli käenpesän tuntuu yhä hyvin ajankohtaiselta, vaikka se on vuodelta 1975. 


On ollut muuten hauska huomata, että kerrankin keräilytaipumus ei ole ollut pahasta. Alla luetelluista elokuvista yli 90 prosenttia löytyy omista kokoelmistamme. Suoratoistopalveluiden yleistyessä moni luopui kokonaan omasta elokuvakokoelmasta, mutta me emme sitä tehneet (samoin kuin levyistäkään), vaikka välillä olemme laittaneet kiertoon satoja turhanpäiväisiä elokuvia. Moni nyt katsomamme elokuva on sieltä alkupään DVD-vaiheesta, joten kuvanlaatu, kuvasuhde tai joku muu tekninen asia saattaa jättää toivomisen varaa, muttei silti estä katsomasta elokuvaa ainakin kerran vielä. Aika on kullannut joittenkin elokuvien kohdalla muistot, eivät ne sittenkään ole olleet niin hyviä kuin muistimme. Onpa joukkoon osunut elokuva, jota aikoinaan taisimme pitää hienona, mutta nyt se otti paikkansa tekotaiteellisen tuuban joukossa, eikä sitä viitsinyt katsoa kokonaan. Moni elokuva on pitänyt hyvin pintansa, jopa saanut ajalta lahjaksi lisää ulottuvuuksia. 


Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet.
Jackie Brown
Contratiempo
Interstellar
Inside Llewyn Davies
Fargo
Neljät häät ja yhden hautajaiset
Bridget Jonesin päiväkirja
Voi veljet, missä lienet?
Before Sunrise
Before Sunset
Before Midnight
Housut pois
Amelie
A Serious Man
Kunniattomat paskiaiset
Juice
Truman Show
Lost in Translation
Natsat
Arizona Baby
Queen
Bagdad Cafe
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)
Out of Sight
Notting Hill
High Fidelity
Love Actually
Mestari Cheng
Life of Brian
I served The King of England
Tulkki
Pilviin piirretty
Loikkarit
Little Miss Sunshine
Jalla Jalla
Fifth Element
Hohto
Yksi lensi yli käenpesän

Tänään elokuvajuhlat taas jatkuvat, kunhan olemme pärskytelleet riittävästi uutisvirrassa, tehneet ruokaa ja ruokkineet linnut ja oravat. Olen ajatellut jossain vaiheessa omalla vuorollani valita jonkun Jane Austen-elokuvan, joilla en tähän mennessä koskaan ole Anttia piinannut. En vain vielä tiedä, mikä se voisi olla. Ehkä Järki ja tunteet Emma Thompsonilla, Hugh Grantilla, Kate Winsletillä ja Alan Rickmanilla? Tai uusin Emma? 

perjantai 8. tammikuuta 2021

Jonkunlainen wokkihässäkkä


 Broileriwokki

  • 2 kiekkoa täysjyvänuudeleita
  • kuumuutta kestävää wokkiöljyä
  • 200 g broileria suikaleina
  • 10 cm pätkä kesäkurpitsaa
  • pieni palanen tuoretta inkivääriä
  • 1 punasipuli
  • 1 pieni oranssi suippoppaprika
  • 1 pieni vihreä suippopaprika
  • 1 porkkana
  • 8 kirsikkatomaattia
  • 1 limetin mehu + limettilohkoja tarjolle
  • 1 rkl soijakastiketta
  • suolaa ja pippuria
  • chilihiutaleita
  • valkosipulinvarsia 
  • seesaminsiemeniä
Kuumenna kattilassa vettä kiehuvaksi ja laita nuudelikiekot veteen. Laita kansi päälle ja jätä nuudelit kypsymään kuumaan veteen. 

Leikkaa kasvikset suikaleiksi, minä käytin kuorimaveistä porkkanan ja kesäkurpitsan suikaloimiseen, sillä saa ohuita, nopeasti kypsyviä suikaleita. Kuumenna wokkipannulla kuumuutta kestävää öljyä ja paista broilerisuikaleet öljyssä niin, mitä ohuempia suikaleita, sen nopeammin ne kypsyvät. Siirrä suikaleet odottamaan lautaselle. Tarvittaessa lisää hieman öljyä ja kippaa pannulle kasvissuikaleet ja sekoittele. Pannu saa olla niin kuumalla kuin sielu sietää, että kaikki kypsyy nopeasti. 

Valuta nuudelit siivilässä ja kaada ne mukaan pannulle ja sekoita kasviksiin. Mausta suolalla, pippurilla, chilihiutaleilla, limettimehulla ja lorauksella soijakastiketta. Nosta broileripalat takaisin pannulle ja kuumenna, varmista kypsyys. Tuore korianteri sopisi tähän hyvin, mutta sitä minulla ei ollut, joten laitoin silputtua valkosipulinvartta. Ripottele pinnalle vielä seesaminsiemeniä, ne voisi myös paahtaa etukäteen kuivalla pannulla, mutta minä en muistanut. 

Me söimme tästä eilen puolet ja toinen puoli menee tänään. Välillä vieläkin teen vahingossa liikaa ruokaa kahdelle, mutta tämä ei taida tykätä kamalan huonoa lämmittämisestä. 

torstai 7. tammikuuta 2021

Pavlovat kasvikuivurissa tehdyistä marengeista

Tartareista jäi kaksi valkuaista, jotka jemmasin mahdollisia marenkeja varten. Tällä kertaa en unohtanut käyttää niitä ja tein sen jopa säällisessä ajassa. Halusin kokeilla voiko kasvikuivurilla tehdä marenkeja, se vain sattumalta tuli mieleeni. Löysin aiheesta postauksia ja videoita ja pitihän sitä kokeilla. 

Marengit (6 kpl halkaisijaltaan noin 6 cm marenkia)

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 1 tl sitruunamehua
  • 1 tl etikkaa
  • 150 g tomusokeria
Vatkasin ensin pelkkiä valkuaisia noin viisi minuuttia yleiskoneen kulhossa. Lisäsin sitten mukaan sitruunamehun, etikan ja noin puolet sokerista ja vatkasin lisää. Muutaman minuutin kuluttua lisäsin loput sokerista ja vatkasin kunnes massa oli kiiltävän valkoista ja tanakkaa marenkimassaa. Kaavin massan pursotinpussiin, johon olin laittanut melko suuren metallityllan. Se taitaa olla jonkunlainen venäläistyylisten kuorrutusten tekoon tarkoitettu, sen kuviointi ei toistunut marenkiin, mutta sain pursotettua melko samankokoisia marenkeja helposti leivinpaperin päälle. 

Laitoin marengit kuivuriin ensin 60 asteeseen noin tunniksi, lisäsin sitten lämpöä 75 asteeseen ja jopa alkoi tapahtua. Noin kolmen tunnin paistelun jälkeen marengit olivat kuivia ja irtosivat hyvin paperista. Joten ei varmaan voi puhua kovin energiankäytön kannalta järkevältä tavalta valmistaa marenkeja, mutta onpahan kokeiltu!


Pavlovat kahdelle

  • 2 annoskoon marenkia
  • 1 dl kermaa
  • 1 tl Limoncelloa
  • 2 rkl pakastettua, viipaloitua mansikkaa omassa mehussaan
  • kaakaota
Nostin lautasille yhdet marengit. Vatkasin kerman pehmeäksi vaahdoksi ja maustoin sen Limoncellolla. Lusikoin hieman pakastemansikkaviipaleita marenkien pinnalle ja siihen päälle suuret lusikalliset kermavaahtoa. Siivilöin aivan pikkuruisen kaakaojauhetta. 

Marengit olivat sopivan rapeita ja sokeriton kermavaahto pienellä sitrusvivahteella tasapainotti hyvin makeaa marenkia. Vaikkei Antti olekaan pavlovan ja marengin suuri ystävä, tästä pienestä jälkiruoasta espresson kanssa hän kyllä piti.