Tämä kesä on alkanut oikein mukavasti, on tarpeeksi lämmintä, tarpeeksi hyttysiä, olen #ihaneläkkeellä. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä kaikki lomat, lomaukset, palkattomat ja muut oli käytetty ja viime heinäkuusta alkanut töistä pois oleminen on muuttunut eläkeläisyydeksi. Tarkalleen ottaen olen nyt ilman työtä, sillä eläkepäätöstä ei ole vielä tullut. Esimies tuona kesäkuun ensimmäisen päivän aamuna oli kiltteyttään käynyt poimimassa minulle kimpun kukkia, sain työtodistuksenkin ja myöhemmin samana päivänä avasimme viime heinäkuussa työkavereilta viimeisenä työpäivänäni saamani samppanjapullon. Söimme myös kotioloiksi oikein fiinisti. Nyt kaikista työkavereilta saamistani lahjoista on vielä käyttämättä lahjakortti kuumailmapallolennolle, enkä ole vielä kokeillut kaikkia ohjeita minulle vartavasten tehdystä keittokirjastakaan. Mutta eihän tässä ole kiire, #kunontuotaaikaa.
Seuraavana päivänä lähdimme reissuun ja olemme nähneet kauden 2021 kolmella ensimmäisellä campareissulla jo 152 kirkkoa. Koko kirkkolista on noin 335 kirkon mittainen. Olen kyllä saanut jo monta kertaa huomata, ettei sen enempää taulukkooni kuin muistiinikaan voi aina luottaa. Olen kääntänyt sen hyveeksi, kuten otsikossa lukee. Se saa päätyä myös CampaSanastoon.
Viimeisin, eilen päättynyt campareissu oli 9 päivän mittainen ja CampaAdrian mittariin tuli noin pari tuhatta kilometriä. Yövyimme kahdeksalla leirialueella, joista jokainen oli oikein kiva. Ei yhtään sellaista, minne emme enää mene, mutta muutamaan emme mene kesän kuumimpaan sesonkiaikaan. Hinnat ovat hieman viime vuotisesta nousseet ja joissakin paikoissa sille ei oikein palvelullista perustetta löydä, mutta on leirintämatkailu silti muita maksullisia majoitusvaihtoehtoja huomattavasti edullisempi. Moni leirialue oli vielä hyvin hiljainen, mutta kausi varmaankin on hyvin jo käynnistymässä, kun koulujen lomat alkoivat. Ulkomaalaisia matkailijoita emme nähneet kuin ihan muutaman. 
Ulkoruokintaa oli vain siinä mielessä, että söimme monta ateriaa auton ulkopuolella, mutta ravintoloissa emme käyneet. Kuvassa viikon ruoat näyttävät melko samoilta joka päivä, mutta eivät ne olleet, vakuutan.
Museoissa emme paljon käyneet, vain Uudenkaupunkin automuseossa, Bonk-museossa ja Wahlbergin museotalossa, joista viime mainittuun saimme jopa aivan erityisen esittelyn instatuttavan kutsumana. Se oli luksusta. Automuseossa koin jonkunlaisen back to USSR-hetken, kun lippuluukulla tarjosin maksuvälineeksi korttia ja sain palautetta melko jähmeään äänensävyyn, että täällä ei tuommoiset käy, käteinen vain. Kuulin myöhemmin, että se on museon tyyliä, joten se on silloin ihan ok. Sama kuin jos unohtaa papiljotin takaraivolle ja kaupassa siitä joku huomauttaa, niin vastaa vain, että se on muotia (opittu Ally McBealista)
Bonk-museo on riemastuttava lööperilä, jossa mikään silminnähtävä ja käsinkoskeltavakaan ei ole varsinaisesti totta. Olen kuullut, että jotkut kävijät ovat siitä suuttuneet, kun eivät ole tienneet ennalta mistä on kyse. Kesätyönä Bonk-museon oppaana oleminen saattaa aiheuttaa loppuelämän totuudessa pidättäytymisen, mikä ei liene huono asia sekään. Rajansa se on höpöpuheenkin laskettelulla, noin yksi kesä. Wahlbergin museotaloon pääsimme siis yksityisesittelyyn, missä sitten menikin mukavat 90 minuuttia. Jos tästä koronasta ei minulle henkilökohtaisesti mitään muuta hyvää koidu niin se, että saatuani tämäntapaisen kutsun, jopa minä otan sen innokkaasti vastaan. Kiitos Mari!
Kirkkojen katselu oli edelleenkin meille se ykkösjuttu tälläkin matkalla ja niitä me näimmekin oikein laidasta laitaan. Kokosin muutamia eri teemoja, joita kuvista nousi esille. En yritäkään kertoa joka kirkosta (koska en enää muista) sillä kuka sellaista jaksaisi lukea.
Kokonaismääräksi tuli siis 80 kirkkoa, joukossa oli kyllä muutama kappeli, mutta ei se olen niin nokonuukaa. Mukana oli myös sellainen kirkko, jonka olimme jo nähneet, muttemme muistaneet. Ja sellainen, jonka muistimme nähneemme, mutta muistimme väärin. Variaatioita riittää.
Tykkään katsella erilaisia yksityiskohtia, eikä se koske vain kirkkoja, vaan yleensä maailmaa. Kivoja juttuja, omituisuuksia, hämmästyksen aiheita. Pidän ikkunoista, lukoista, #äärestälaitaan-kuvista, hautausmaista, hassuista kylteistä tai rakennusten yksityiskohdista, jotka kertovat menneestä tai nykyajasta.
Viime kesänä jo ihastuin kirkkojen läheisyydestä usein bongattaviin pieniin museoihin. Tavalliseen aikaan ne ovat kai kesäisin silloin tällöin aukikin, mutta nyt jo toista kesää (tai ehkä tänä vuonna ne avautuvat hieman myöhemmin kesällä) ne ovat olleet visusti kiinni. Minua alkoi huvittaa ajatus museosta, jonka oven poikki on vähintään yksi salpa ja sinne ei kenelläkään ole asiaa. Punainen lautaseinä on vielä plussaa. Usein nämä pienet museot ovat entisiä viljamakasiineja, joitten kautta hoidettiin vilja-asioita ennenvanhaan.
Jo caminolla 2016 viehätyin Espanjassa ovista ja aloin ottaa niistä kuvia, mitä enemmän rempallaan ja kulahtanut sen parempi. Myöhemmin aloin kuvata kaikenlaisia ovia. Antti usein kysyy minulta, että
onko tuossa sinulle hyvä ovi. En ole tulkinnut sitä kehotukseksi häipyä. Saatan olla hidas. Kirkoissa on hienoja ovia, nekin tällä haavaa hyvin usein kiinni.
Tiekirkkokausi on alkamassa, joten jonkun verran Suomen kirkoista avaa oviaan tällä ja ensi viikolla muutamiksi kesäisiksi viikoiksi.
Jotkut asiat kirkoissa ja kappeleissa alkavat kiinnittää huomiotamme ja tällä kertaa kohdalle osui monta #jotainkolmekulmaista. Näitä usein 60-luvulla rakennettuja pieniä kirkkoja on jotenkin kiva katsella, ne mahtuvat kuvaan ja silmiin päätä kääntämättä ja minua tuo muotokieli kyllä puhuttelee. Moni näistä oli pieniä lähiökirkkoja ja hautausmaiden kappeleita.
Etenkin Pohjanmaalla on rikas vaivaisukkoperinne. Olemme niitä aiemminkin hoksanneet reissuillamme ja nyt olemme oikein metsästäneet niitä saadaksemme nähdä mahdollisimman monta. Ikäväksemme kuulimme, että juuri viime viikkoina on tapahtunut monia vaivaisukkojen turmelemisia ja varastamisia, mutta vakuutan, ettei meillä ole asian kanssa mitään tekemistä. Ei löydy pinoa vaivaisukkoja CampaAdrian takatallista, saa tulla vaikka katsomaan. Mikäli sain selkoa kuvieni aikajärjestyksestä, näimme toissa reissulla muutaman ukon juuri päivää paria ennen kuin se oli rikottu tai varastettu, tai sitten tihutyö oli jo tehty, emmekä osanneet edes etsiä ukkoa joittenkin kirkkojen portinpielistä tai tapulin seinästä. Nyt näimme yhden ukon, josta oli jäljellä vain kädet ja puujalka.
Aloimme myös kiinnittää huomiota vaivaisluukkuihin, joita myöskin näkyy ja modernimpiin ukkoihin. Joitakin ukkoja on tietääksemme siirretty kirkkoihin sisätiloihin vahinkojen pelossa. Mietimme yksi ilta, että jollakin voi olla nyt vähän hankalat paikat, jos epidemia ukkovarkauksista on lähtenyt pilasta tai yllytyksestä tai jostain muusta tyhmyydestä. Toivottavasti ainakin joku ukko saadaan palautettua sinne minne se kuuluu, jos vaikka tulisi varkaalle huono omatunto tai vanhemmat äkkäävät, että mitä täällä meidän tallin takana oikein onkaan. Minä ainakin antaisin anteeksi, jos ukko vain säilyisi palautettavaksi. Nyt pojat ja tytöt, olkaahan fiksuja ja peruuttakaa tämä tyhmyys!
Kuten kerroin jo, suurimpaan osaan kirkoista emme ole päässeet sisälle. Syitä on monia. Olemme usein liikkeellä jo melko varhain aamulla, jolloin ei ainoastaan auringon suunta ole vastaan meitä. Kirkko saattaa olla myöhemmin päivällä auki tai sitten myöhemmin viikolla, tai oli jo aikaisemmin. Tai sitten ei lainkaan, vaikka ovessa lukisi niin.
 |
| Mutta ei se nyt sentään auki ollut. |
 |
| No ei sitten. |
Kesäkuun ensimmäisenä lauantaina oli koulujen päättymispäivä, mutta myös moni kirkko oli hetkellisesti auki hautajaisten vuoksi. Tuona päivänä näimme sekä kirkkojen portaille kuvattavaksi kerääntyneitä ylioppilaita, että toisen puolen ovesta lähteneen hautajaissaattueen. Päivän kahdeksasta kirkosta neljällä oli juuri hautajaiset menossa. Yhdessä kirkossa oli ovi auki niin, että tohdimme kurkata sinne hautajaisväen mentyä. Muuten pääsimme laskujeni mukaan seitsemään kirkkoon ja yhteen kirkkomuseoon varsinaisen kirkon vieressä, kyseessä oli ilmeisesti entinen kappeli sekin. Yhteen ortodoksiseen kirkkoonkin pääsimme, tämä tapahtui Porissa ja saimme miellyttävän juttutuokion kirkon esittelijän kanssa.
Kirkkoja on monenlaisia, tällä kertaa osui kohdalle monta kivikirkkoa, niissä on jotain upeaa. Jotkut niistä sijaitsevat nykykatsannon mukaan melkoisen pienillä paikkakunnilla ja voi vain ihmetellä miten niiden rakentamiseen on ollut aikoinaan varoja käytettäviksi ja seurakuntalaisten määränkin on täytynyt olla melko suuri.
Kun aloimme kiinnostua kirkoista, se lähti pelkästään keskiaikaisista kivikirkoista. Silloin toissakesänä emme edes nähneet, aivan kirjaimellisesti, mitään muita kirkkoja vaikka ohi ajoimme tai samalla kirkkomaalla olisi ollut toinenkin kirkko. Koska kivikirkot alkoivat olla piankin melko tarkkaan katsotut, aloimme laajentaa repertuaariamme ja nyt katsomme kaikki kirkot. Vanhojen kirkkojen lisäksi mielenkiintoisia ovat uudemmat kirkotkin. Kaikista ei voi sanoa, että ne miellyttäisivät tällaisen maallikon silmää, mutta jotain kumman kiehtovaa on silkasta betonista rakennetussakin kirkossa.
Tai näissä joita kutsumme avaruuskirkoiksi, näyttävät kuin olisivat juuri lähdössä kiertoradalle. Moni uudempi kirkko on peräisin paikalta, jolla on ollut puukirkko tai kivikirkko, mutta jotka ovat tulipaloissa tuhoutuneita. Sittemmin kirkon tarve kyseisellä paikalla on seurakuntaliitosten ja kaupungistumisen seurauksena vähentynyt ja noin 60 vuotta vanhoja kirkkoja voi olla nyt tyhjillään tai hyvin vähällä käytöllä keskellä maaseutua. Joissakin paikoissa tapuli on säästynyt tulipaloissa ja ne muodostavat oudon parin modernin tiilikirkon kanssa. Lähiökirkoissa on hämmästyttävän suuria pytinkejä, kaupunkien asuntoalueilla ne varmaankin ovat seurakuntien monitoimikeskuksia erilaisine toimintoineen, eivät pelkästään kirkkoina.
Punatiilikirkkoja oli matkamme varrella monia, ne olivat kahta lukuunottamatta todella suuria, mutta jollain konstilla ängin nekin kännykän kameran kuviin. Kun menee riittävän kauas ja kyykistyy, voi suurikin kirkko mahtua kuvaan ainakin joltain kantilta. Näistä kirkoista tulee Englanti aina mieleen. Joissakin oli niin uusia kattopeltejä, että silmiä häikäisi. Yhteenkään tiilikirkkoon emme päässeet katsomaan sisälle. Yksi oli niin synkin ovin suljettu, että liekö sinne kukaan muukaan pääsee. Tässä kuvassa on vain reissun vanhemmat punatiilikirkot, uudempia on tuossa ylläolevassa kuvassa.
Puukirkoissa on muutamaa eri väriä, keltainen on niistä melko suosittu. On hailakan keltaista, on kirkkaamman keltaista ja sinappiin vivahtavaa. Minun silmäni ei osaa vielä tunnistaa (tai ei ehkä ihan niin pitkälle kiinnostakaan) kirkon piirtäjää, mutta onhan niissä samankaltaisuuksia, joten varmaan on samalta piirustuspöydältä jotkut lähtöisin. Keltainen ei värinä ole se kirkonväritys, josta eniten pitäisin. Jos sattuu pilvinen päivä, keltaista kirkkoa ei saa oikein kivasti kuvattua minun taidoillani.
Lemppareitani ovat punaiset puukirkot, mitä puukirkkoihin tulee. Niitä on paljon, eri-ikäisiä ja -tyylisiä. Kun sattuu se mahdottoman aurinkoinen päivä ja pääsee sopivasti väistelemään puitten varjoja, ovat punaiset kirkot kyllä kauniita. Vaikka vähän olisi maali rapissut. Kaikki kauniit punaiset puukirkot tältä reissulta eivät mahtuneet tähän yhdeksän kuvan kollaasin, ikävä kyllä.
Vaaleita kirkkojakin on paljon, joittenkin alkuperäinen väri on voinut haalistua, ehkä niittenkin pitäisi olla oikeasti keltaisten joukossa. Jostain syystä en eniten lämpene näille kirkoille. Kuten huomaatte, olen hyvin epäsivistynyt kirkonkatsoja, muodostan mielipiteeni erittäin mutuisesti. Yksi allaolevan kollaasin kirkoista on näköjään päässyt keltaistenkin kirkkojen kollaasin.
Keskiaikaiseen kivikirkkoonkin siis osuimme ja jo toistamiseen. Se oli vain jäänyt viime vuotisesta listauksestamme erhettymisen tähden pois. Ja hyvä, että jäi, sillä nyt näimme sen sisältäkin. Kyseessä oli jo muissakin kuvissa hieman vilahtanut Kalannin kirkko. Saimme pienen opastuksenkin ja käsidesiä. Nyt sinne on avattu pieni itsepalvelukahvilakin sakastiin (?), mutta sinä päivänä siellä vasta leviteltiin pöytäliinoja.
Kotiinpaluuseen liittyy yleensä paljon erilaista touhua, vaikkei kovin pitkään olisi pois ollutkaan. Tällä kertaa nurmikko oli leikattu ja siilit ruokittu nuorison oltua meillä talonvahteina. Siitä suuri kiitos heille! Nyt on taas pesty pyykkiä ja katsottu myös osittaista auringonpimennystä. Kunhan tulee hieman viileämpi päivä, on vuorossa CampaAdrian sisäsiivous ja ulkopuolinen puunaus ainakin keulan hyönteistenjälkien osalta. Seuraava reissu alkaa ensi viikolla.
