Mustikkamuffinit 30 päivän taikinasta

Muutama vuosi sitten touhusin omatekoisen keittokirjahaasteen parissa, mahtoiko se olla vuonna 2013? Minulla oli neljä brittikirjaa, joista minun piti kokata jokaisesta 12 ohjetta ja aikaa oli vuosi. Ette varmaan hämmästy, jos muistutan menneeni 11 kuukautta hyvin vähin ponnistuksin ja sitten urakoineeni vähintäänkin kyseenalaisin keinoin haasteen loppuun vuoden viimeisinä tunteina. Se oli hullunhommaa. Yksi kirjoista, joita käytin, oli silloisen lempikokkini, Rachel Allenin kirja. Pidän siitä kirjasta vieläkin. Minulla on hyllyssäni monta muutakin Rachelin kirjaa, joista yksi pääsi tänään mukaan menossa olevaan, hieman rennompaan keittokirjahaasteeseen, jonka Minna ku ite tekee-blogista aloitti kesällä. Siinä kokataan jokaisesta blogaanin keittokirjahyllyn kirjasta edes yksi ruoka ja koska tällä haasteella ei ole takarajaa, se ei todennäköisesti koskaan lopu. 

Tällä kertaa käytin Rachel Allenin kirjaa Bake, joka nimensä mukaisesti käsittelee leipomista. En ole siitä muistini mukaan tehnyt koskaan mitään, vaikka kirja on ollut hyllyssäni ainakin 5 vuotta. Olin halukas tekemään jotain leivonnaista, johon tulisi mustikkaa ja Rachelin kirjasta löytyi apu tähän kutinaan. Jo ohjeen nimi, 30-day muffin recipe kuulosti niin hyvältä tai sitten vatsataudilta, että kokeiltavan tuota oli.

30 päivän muffinitaikina

• 3 kananmunaa
• 125 g tummaa sokeria (käytin muscovadoa)
• 100 g valkoista sokeria
• 0,5 l maitoa
• 1,25 dl auringonkukkaöljyä
• 1 tl vaniljatahnaa (uute oli loppu)
• 300 g vehnäjauhoja
• 0,5 tl suolaa
• 2 tl ruokasoodaa
• 160 g täysjyvävehnäjauhoja (käytin jotain mitä lie hieman karkeita jauhoja)
• 25 g leseitä (käytin ruisleseitä ja ne ovat niin kevyitä, että 25 g on melkoinen kasa!)

Mustikkaosuus

• 400 g ylläolevista aineksista tehtävää taikinaa
• 75 g mustikoita
• koristeluun tomusokeria

Teeskentely

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2. Ota esille muffinipelti ja laita sen kolosiin 6-10 muffinipaperia, minkä kokoisia nyt aiotkin tehdä. (minä tein 6 aika isoa muffinia)
3. Mittaa yleiskoneen kulhoon sokerit ja riko mukaan kananmunat. Vatkaa seos kuohkeaksi.
4. Mittaa jauhot omaan kulhoonsa, lisää mukaan leseet, sooda ja suola, sekoita kunnolla. 
5. Mittaa maito ja öljy kannuun ja kaada sokerivaahtoon, sekoita tasaiseksi.
6. Sekoita mukaan kaikki keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa vain sen verran, että taikina on tasaista. 
7. Erota 400 gramman osuus taikinaa, tai jos et viitsi punnita, silmämääräisesti noin 4 dl. 
8. Kaada loppu taikina kannelliseen rasiaan tai kannuun ja laita jääkaappiin. 
9. Sekoita kulhossa olevaan satsiin mustikat ja lusikoi taikina muffinimuotteihin, noin 2/3-täyteen. 
10. Paista noin 15-20 minuuttia. 

Minä käytin pakastemustikoita, ne ovat sen verran kosteita, että pursuivat taikinasta esille ja tekivät muffineista aika rumia, olisivat sopineet hyvin halloweeniin. Koristelin hieman tekeleitäni tomusokerilla. Rachel lupaa, että taikina säilyy jopa 30 päivää jääkaapissa ja niitä voi paistella vaikka parikin kerrallaan aamiaiselle. En nyt sitten tiedä, kuinka taloudellista se olisi kuumentaa uunia kahta muffinia varten, mutta aion nyt ainakin parilla eri lisukkeella kokeilla näitä. Kirjassa on mustikkamuffinien lisäksi esimerkiksi banaani-vaahterasiirappimuffineiden ja raparperi-mansikkamuffineiden ohje. Sama taikina, eri lisukkeet, eri maku. Taikina itsessään on oikein hyvän makuista. Kerron sitten kuinka seuraavien kokeilujen kanssa käy ja onko taikina oikeasti pitempään hyvänä säilyvää. Mustikkamuffineissa oli aavistuksen terveellinen maku, johtuen leseistä ja täysjyväjauhoista, mutta ei kai se kauheasti haittaa?

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukseni. 

Pinaattia ja pastaa #suurikeittokirjahaaste-teemalla

#suurikeittokirjahaaste edistyi eilen pastaruoalla kirjasta Rachel's Favourite Food at Home. Katsoin noin 6-8 vuotta sitten paljon BBC:n silloista ruokaan keskittyvää tv-kanavaa, jolla oli usein Rachel Allenin ohjelmia. Hankin niihin aikoihin useita Rachelin kirjoja, niissä on mukavia ohjeita. Vuonna 2013 tein oma-aloitteista keittokirjahaastetta, jonka yhtenä osana oli yksi Rachelin kirjoista. Nyt tartuin toiseen kirjaan pastaruokaohjeen toiveissa. Onpa se työlästä alkaa etsiä hyllyllisestä kirjoja jotain tiettyä ruokaohjetta, kun on tottunut nettihakuihin. Mutta löysin. Jouduin kyllä hieman soveltamaan raaka-aineiden suhteen, sillä meillä oli päässyt pekoni loppumaan. Ihmettelen sitä, mutta niin tosiaan oli. Käytin pekonin sijaan jokirapuja.

Pastaa pinaatin ja pekonin (ei vaan jokirapujen) kanssa kahdelle

• 250 g isokokoista pastaa (nimeä en muista, sellaista vanhan lämmityspatterin muotoista)
• oliiviöljyä
• pekonia muutama viipaleita (käytin 200 g jokiravun pyrstöjä)
• pari kourallista pinaatinlehtiä
• 1 valkosipulinkynsi viipaleina
• kaksi kevätsipulia silppuna (oma lisäykseni)
• liraus valkoviiniä (oma lisäykseni) 
• parmesaania
• suolaa ja pippuria

Kiehautin vettä kattilassa ja suolaisin veden reippaalla kädellä. Keitin pastaa ohjeen mukaan al denteksi. Samaan aikaan kuullotin valkosipulinkynttä viipaleina ja puolta kevässipulisilpusta hetkisen pannulla oliiviöljyssä. Kun pasta alkoi olla valmista, lisäsin pannulle jokiravut ja tilkan valkoviiniä. Kun viini oli kiehunut olemattomiin, lisäsin pannulle pinaatit ja kääntelin niitä hetkisen. Kaadoin mukaan kypsän pastan, maustoin suolalla ja pippurilla ja raastoin päälle kunnolla parmesania. Jos sitä pekonia olisi ollut, olisin paistanut sitä silppuna rapeaksi rapujen sijaan. Annokseen vielä raastoimme runsaasti lisää parmesaania. Hieman kuivaksi ruoka jäi, kun siinä ei ollut pekonin rasvaa, mutta kyllä me sen lusikoimme. Pinaattia olisi voinut olla paljon enemmänkin, se katoaa kuumetessaan melko olemattomiin, mutta maistuu miellyttävälle. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

Vielä kerran saarivaltion nelikosta ja ihan vähän itsestäni

Liesi on joskus noinkin siisti

Keittokirjahaasteeni 2013 sai nimenomaan arvoisensa päätöksen nelisen tuntia ennen määräajan umpeutumista. Olen nukkunut klo 21.30-07.00 muutaman tunnin sulatellut koko juttua ja tehnyt johtopäätöksiä. Ensin muutama itsestäni tämän haasteen tiimoilta.

1. luulin itsestäni liikoja (aloittaessani moista)
2. olin toivottoman laiska (lorviessani 340 päivää 365:sta)
3. en tajunnut luovuttaa (vaikka muutoin se ei kyllä tuota tuskaa)
4. sain kyllä aikaan ja asioita valmiiksi (vasta oli kun ihan pakko)
5. maalissa sitten olin kyllä ihan voittajaa 

Se mikä tammikuun ensimmäisenä päivänä tuntui aivan loistavalta idealta, eikä ollenkaan isolta jutulta toteuttaa, oli jotain ihan muuta joulukuun puolivälin tienoolla, kun savolainen projektini oli lähestulkoon sellainen edelleen. Muistan miten tammikuussa hellin ajatusta ottaa mukaan uusia kirjoja vuoden varrella, koska edelliset osiot alkaisivat olla valmiita siinä kevään korvalla. Sallikaa minun nauraa. Lisään listaani kohdan    

 

     6. itsetuntemuksessani on vielä aukkoja

Olen aloittanut elämässäni lukemattomia asioita ja jättänyt ne kesken. Olen oikein hyvä aloittamaan, mutta intoni lopahtaa. Jos olenkin hyvä aloittamaan asioita, niin olen sitä vain kertaalleen, en ole hyvä aloittamaan uudelleen, alusta, nousemaan jaloilleni. Siinä olen ihan surkea. 

Laiskuuden olen nimennyt aikoja sitten hyveeksi sillä verukkeella, että laiska ei viitsi edes tuhlata. Eikä saa urheiluvammoja. Ja on helposti tavoitettavissa kotoa, sohvalta, lähes aina. 

Luovuttaminen on oikein hyvä taito ihmisessä. Se liittyy tietysti asioiden keskenjättämiseen, jossa olen, kuten sanottu, kehittynyt erittäin taitavaksi. On oikein järkevää luovuttaa siinä vaiheessa vaellusretkeä ja soittaa apua, kun ripuli jatkuu kolmatta päivää, vessapaperi on loppu ja lätäköt jäässä. Ei ole paha asia luovuttaa, jos ei kertakaikkiaan jaksa lukea Peltirumpua (sen kyllä luin loppuun, mutten tajua miksi). Sitten on joitakin asioita, joissa ei vain luonto anna periksi. Syyhän on täysin päivänselvä. Mitä pienempää ääntä on pitänyt asioista, sitä helpommin niistä voi vähin äänin luopua, lakaista maton alle ja olla kuin ei olisikaan. Kun menee huutelemaan suunnitelmistaan ulkomaailmalle, on asia aivan toinen. 

Blogi on ollut minulle hyväksi, sillä vaikka kohtien 1-6 asiat eivät ole muuttuneet miksikään, olen silti saanut valmiiksi asioita, joita ole aloittanut. Nimenomaan asioita, joista olen blogissa kertonut. En usko, että mikään kurinpitoneuvosto olisi tänä aamuna ollut ovemme takana, jollen olisikaan saanut keittokirjahaastettani valmiiksi. Olisin hyvin voinut kuitata koko homman kirjoittamalla jonkun postauksen jossakin sivulauseessa, että enpä sitten saanut sitäkään valmiiksi. Tai vaieta se kuoliaaksi. Ja sillä selvä. Mutta mukavampi on saada asioita valmiiksi. En sano onnistua, sillä se ei tässä ollut tavoitteena, sen verran ovelasti rakensin haasteeni, riitti kun räpiköin maaliin. 

Sitten itse kirjoihin. En enää oikein muista, miksi tulin valinneeksi juuri nuo opukset haasteeseeni. Luultavasti siksi, etten ollut tehnyt niistä ainuttakaan ruokaa. Olen edelleen tyytyväinen valintaani, sillä ne ovat hyviä kirjoja. Etukäteen luulin tietäväni miten tämä homma menee. Luulin, että Jamie Oliverin kirja Jamie's Great Britain on se helppo juttu, koska Jamie on niin rento ja minä itse kans. Luulin, että Hugh Fearnley-Whittingstallin River Cottage Every Day olisi se vaikea pala, mutta se osuus tuli ensimmäisenä valmiiksi, tosin vain noin 12 tuntia ennen muita, joten ei siinä isosta voittomarginaalista ollut kyse. Ladyt Racel Allen (Rachel's Food for Living) ja Nigella Lawson (Kitchen) luulin suurinpiirtein pikku- ja isosiskoikseni, minä tuosta vaan kokkailen kivojen tyttöjen ohjeilla ruoat lautasille huhtikuun loppuun mennessä.

opin tekemään Béarnaise-kastiketta

Merkkasin tammikuun alussa lähmälapuilla kirjoihin ruokaohjeita, 12 kpl/kirja, joita tulisin kokkaamaan. Loppujen lopuksi tein alle puolet noiden valintojeni pohjalta, jopa vähemmän. Tein pienempiä juttuja, kuin olin suunnitellut, en tehnyt vaativampia ollenkaan. Osin raaka-aineiden saatavuusongelmien vuoksi, osin alun kohtien 1-6 vuoksi. 

Olen varma, että jokaisella näistä ruokapersoonasta on niin vahva itsetunto, ettei heistä kukaan lannistu, vaikka laitankin heidät nyt omaan suosikkijärjestykseeni. Voihan sekin olla mahdollista, etteivät he ole henkeä pidätellen seuranneet edistymistäni ja eilen peruuttaneet uudenvuoden pippalonsa saadakseen selville kuinka tässä käy. En kyllä  huomannut blogitilastoissa yhtään kovin suurta liikennettä Britanniasta päin. Tosin tuollaiset kuuluisuudet saattavat olla jossain lomalla näin vuodenvaihteessa. Ties vaikka ovat lentäneet Lappiin lunta ja poroja ihailemaan. 

viimeisenä syöty haasteruoka ennen kuoren rikkomista

Vuoden mittaisen kohelluksen päätteeksi tohdin sanoa, että noista neljästä suosikikseni nousi Hugh'n kirja. Toiseksi eniten pidin Rachelin kirjasta, kolmanneksi eniten Nigellan ja vähiten Jamien kirjasta. Kirjat tulivat hyvin tutuiksi, koska lehteilin niitä lukemattomia kertoja löytääkseni jotain, mitä saattaisin osata tehdä. Toisaalta, aivan viimetipassakin huomasin ohjeita, jotka olin sivuuttanut koko vuoden aivan systemaattisesti. Tällainen oli Jamien kaniragù. Siellä se oli kirjassa kaikenaikaa, mutten harkinnutkaan sen tekemistä ennen kuin tässä viime metreillä. Jotkut etukäteen varmoina pitämäni ohjeet jäivät kokeilematta, kuten Nigellan tortillalasagne ja grasshopper pie.

Luulenko käyttäväni jatkossa noita kirjoja ahkerasti? En luule. Sen vuoksi, etten ylipäätään käytä keittokirjoja nykyään kovin paljon. Etsin ohjeet netistä ja omat suosikkini ja käyttämäni vakio-ohjeet ovat pikkuhiljaa kinostumassa blogiini, josta ne näppärimmin löydän. Tästä minun on tehtävä se johtopäätös, että jatkossa minun on käytettävä hyvin tiuhaa seulaa sen suhteen, millaisia keittokirjoja ostan omikseni. Ei enää sen vuoksi, että joltakulta on nyt taas sylkäisty uusi kirja markkinoille, tai siinä on nätti kansi. Se tietää kyllä romahdusta Amazonin myyntitilastoissa, toivoakseni firma kuitenkin selviää, kai sieltä joku muukin tilailee. 

Yksi tärkeä asia nousee vielä mieleeni. Jos tästä koko hommasta ei muuta hyötyä olisi ollutkaan, niin nyt muista miten Hugh Fearnley-Whittingstallin nimi kirjoitetaan! On sekin jotain. 

Nyt tossut kohti Tallinnaa, pelastusliivit päälle jo kotipihassa!

Viimeisen kerran:

Viimetipan hosumiset, osa 2

Jaana Kauton työ löytyi joulupaketistani ja pääsee pantryn seinälle postikortin tilalle

Edellinen postaukseni oli niin pitkä, että tein näistä kolmesta viimeisestä keittokirjahaasteeni osasta oman postauksensa. Etsin tänä aamuna kirjoista pieniä juttuja tehtäväksi, aterian lisäkkeeksi tai alkuruoaksi. Niillä ei voi paljon henkseleitä paukuttaa vaativuuden puolesta, mutta sainpahan viimeisen silauksen haasteelleni.

Aterian alkuun tein pikkupurtavaa Jamie's Great Britain-kirjan ja Nigellan Kitchen-kirjan ohjeilla. Jamien kirjasta poimin pienien perunakakkujen ohjeen. Jouduin hieman soveltamaan, sillä graavilohi ei tuoksunut enää oikealta, vaan jouti kompostiin. Käytin sen tilalta kirjolohenmätiä. Kuuteen kakkuseen käytin:

• 6 keskikokoista puikulaperunaa
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl vehnäjauhoja + vähän perunakakkujen jauhottamiseen
• (ruohosipulia) 
• pikkuisen voita
• ihan vähän leivinjauhetta
• 2 kananmunaa
• kirjolohenmätiä
• jotain vihreää, meillä vähän timjamia
• oliiviöljyä

Kuorin ja pilkoin perunat paloiksi. Kypsensin ne höyryssä ja kaadoin kypsät perunat kattilaan. Lisäsin kattilaan jauhot ja leivinjauheen ja muusasin perunat sekoittaen jauhot mukaan. Maustoin perunamuusin suolalla, pippurilla ja voinokareella. Muotoilin massasta käsin pieniä kakkusia ja jauhotin ne ympäriinsä. Paistoin kakut voissa molemmilta puolilta muutamaan kertaan käännellen. 

Nostin kypsät perunakakut lautasille ja laitoin samalle pannulle hieman voita sulamaan. Vatkasin kevyesti kaksi kananmunaa ja kaadoin ne pannulle, kun voi lakkasi kuohumasta. Siirtelin kananmunaa hieman nuolijalla välttäen kumimaista rakennetta. Kun kananmuna oli melkein hyytynyt, otin pannun pois liekiltä ja annostelin kokkelin perunakakuille ja lusikoin päälle mätiä. Koristelin alkupalan muutamalla oliiviöljytipalla ja timjamilla. Olivatpa tosi hyviä, mutta täyttäviä. Eikä lohen vaihtuminen mätiin haitannut yhtään.

Toiseksi alkupalaksi tein Nigellan kirjan mukaisia marsalalla höystettyjä chorizoviipaleita. Leikkasin kolme pientä raakachorizoa viipaleiksi ja paistoin niitä pannulla, kunnes ne olivat rapeita ja kauniin värisiä. Lorautin hieman marsalaa (sherryn puutteessa) pannulle ja sekoittelin makkarapaloja niin, että ne saivat lisää hyvää makua. Napsimme niitä ennen pastaa oliivien ja tuhkaraitajuuston kanssa.

Kolmas ja viimeinen haasteeni kokkaus on myös simppeli juttu, mutta kuka tässä nyt siitä alkaisi mussuttaa? Kanipastan kaveriksi tein patongista valkosipulileipiä Rachelin ohjeella. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja leikkasin patongin vinottain parin sentin siivuihin. Sulatin pienessä kattilassa ison nokareen voita ja lisäsin mukaan teelusikallisen valkosipulimurskaa ja silputtua persiljaa. Sivelin leipäpalat molemmin puolin maustevoilla ja asettelin viipaleet leivinpaperille uunipellille. Paistoin leipiä sillä aikaa, kun pasta kiehui. Nämä rapeat leivät sopivat hyvin pastan seuraksi ja vähän vanhakin leipä tulee käytettyä.

Se oli sitten siinä. Keittokirjahaasteeni on valmis, osat 45-48/48 tulivat tässä. Ja aikaakin jäi monta tuntia!

Nigella 12/12

Rachel 12 /12

Jamie 12/12

Hugh 12/12

Summaan ajatuksiani tästä sekalaisesta sopasta, kunhan kerkiän. Kammenpyörittäjän neuvo minulle oli seuraava: Jos aiot joskus aloittaa jotain vastaavaa, niin älä aloita!

Tämän postauksen myötä toivotamme

 kaikille Campasimpukassa 

vieraileville hyvää ja onnellista vuotta 2014!

Idioottivarmaa?

talvipyöräilyä 2013

Edelleen minulla on vakaa aikomus selviytyä voittajana maaliin itseasetetussa keittokirjahaasteessani, vaikka hikeä pukkaa ja pian nuo neljä kirjaa tulevat uniinikin, taisivat jo tullakin. Vaikka Jamie's Great Britain on pahasti alakynnessä, en tänäänkään keksinyt sieltä mitään tarpeisiini sopivaa, vaan käytin kolmea muuta kirjaa. 

Koska joulunaikaan on tullut syötyä yhtä jos toista, josta on jäänyt tähdenlentoja, ilahduin kovin, kun huomasin Nigella Lawsonin kirjassa tähteitä hyödyntävän mixed meat pilaf-ohjeen. Minulla oli eiliseltä kaksi sisäfilepihviä ja toissapäivältä tortillatäytekanaa. Pari riisipussin pohjaakin tuli käytettyä pois.

• 3 rkl maapähkinäöljyä paistamiseen
• 2 pientä sipulia
• 1 tl korianterinsiemeniä
• 1 tl kuminansiemeniä
• 1 tl kuivattua timjamia
• n. 200 g riisiä
• 0,5 l kanilientä
• suolaa ja pippuria
• kaksi pientä eilistä paistoa olevaa naudanlihapihviä
• pieni rasiallinen tähdekanaa ja paprikaa tortillapäivälliseltä
• pieni kämmenellinen pinjansiemeniä
• 1 tomaatti fileroituna ja kuutioituna (korvaamaan granaattiomenan siemeniä)
• tuoretta korianteria ja persiljaa

Kuumensin öljyn padassa ja kuullotin siinä silputtua sipulia hetkisen. Sulatin kaniliemikalikan. Lisäsin pataan sipulien kaveriksi kuivatut mausteet ja annoin niiden herätä eloon kuumassa öljyssä. Muutaman minuutin päästä kaadoin riisit mukaan ja sekoittelin niitä, niin että ne saivat öljyisen pinnan kauttaaltaan. Lisäsin pataan sulaneen, kuuman kaniliemen ja nostin seoksen kiehumaan, jonka jälkeen pienensin lämmön mahdollisimman alhaiseksi niin, että liemi kuitenkin kiehui. Paahdoin kuivalla pannulla pinjansiemenet ja jätin ne lautaselle jäähtymään ja odottamaan. 

Riisi kypsyi hissuksiin noin 40 minuuttia, etenkin tumma luomubasmati otti enemmän aikaa kuin valkoinen basmati. Kokeilin riisin kypsyyttä maistelemalla ja lisäsin suolaa ja pippuria. Leikkasin tomaatin pieniksi kuutioiksi ja silppusin yrtit odottamaan, samoin leikkasin pihvit ohuiksi suikaleiksi, kanapalat olivatkin ohuita valmiiksi. Kun muu ruoka oli valmista ja riisi kypsää, lisäsin lihat pataan kuumenemaan. Kuuman ruoan lusikoin isoon vatiin ja ripottelin päälle tomaattikuutiot, yrtit ja pinjansiemenet. Vadin reunoille nostin Rachelin ohjeella tekemäni parsakaalilisäkkeen.

Pilahvin valmistuessa pilkoin isohkon parsakaalin pään lohkoihin, jotka esikypsensin höyryssä melkein kypsiksi. Kun pilahvi alkoi olla melkein kypsää, kuumensin suurella pannulla 2 rkl oliiviöljyä ja kuullotin siinä teelusikallisen valkosipulimurskaa. Nostelin melkein kypsät parsakaalipalat öljyyn ja raastoin päälle yhden luomusitruunan kuoren ja hieman parmesaania. Maustoin lisäkkeen suolalla ja pippurilla. 

Jälkiruokana meillä oli Hugh'n crème brûlée. En nyt tiedä miten tämä pitäisi tulkita, sillä hän kirjoitti sen olevan idioottivarma. Neljän hengen annokseen käytin:

• 3,3 dl purkin kermaa
• 4 kananmunankeltuaista
• 75 g sokeria
• vaniljatanko siemenet raaputettuina

Olen aikaisemmin tehnyt wanna-be-brûléen keittämällä kastikkeen kattilassa ja hyydyttämällä jääkaapissa. Nyt halusin kokeilla oikeaoppista uunissa, vesihauteessa kypsentämistä. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja keitin valmiiksi pannullisen vettä keittimessä odottamaan. Asetin uunipellille pienemmän uunivuoan ja siihen neljän pientä annoskuppia. Kuumensin kerman ja vaniljansiemenet (vaniljatanko mukana) lähes kiehumispisteeseen. Jätin seoksen hieman jäähtymään ja vatkasin sillä välin keltuaisia ja sokeria hetkisen. 

Kun kerma oli hieman jäähtynyt, kaadoin sen keltuais-sokeriseokseen ja sekoitin kaikki tasaiseksi seokseksi. Poimin vaniljatangon kyydistä. Annostelin seoksen tarjoilukuppeihin ja kaadoin pieneen vuokaan annoskuppien ympärille kiehuvankuumaa vettä kuppien puoliväliin asti. Siirsin pellin vuokineen päivineen uuniin kypsymään. Hugh väitti, että jälkkäri hyytyy puolessa tunnissa ja sen tulisi olla hienoisesti hyllyvää vielä tässä vaiheessa. Tässä aloin epäillä, mitä se idioottivarmuus nyt tarkoittikaan, sillä kastike oli edelleen aika juoksevaa. Annosten pinta alkoi loivasti ruskettua, joten peittelin ne foliolla ja paistoin lisää samalla, kun hääräsin päivällisen kimpussa. 

Kun brûléet olivat olleet uunissa lähes tunnin, nostin ne ulos jäähtymään. Aterian jälkeen ne olivat jo ihan viileitä. Sirotin pinnalle ruokosokeria ja Kammenpyörittäjä otti isojen poikien tohottimensa ja poltti pintaan sievän karamellikerroksen. Se raksahti kivasti ja täytyy sanoa, että kastike maistui todella hyvältä, muttei se ollut hyytynyt ollenkaan niin paljon, kuin olisin toivonut. Johtopäätökseni on siis se, etten ole idiootti, koska en onnistunut tässä nyt täydelleen. Jätän useimmat möhlingit kertomatta blogissa, mutta tämä pääsee nyt postaukseen asti, sillä hätä ei lue lakia ja tarvitsen pisteen haasteeseeni. Eikä maussa tosiaankaan ollut valittamista. Joku meni aineiden mittasuhteissa pieleen, kun kastike ei hyytynyt, tai käsitin tekniikan jotenkin pielukseen. Saa neuvoa. 

kuvitellaan, että kaikki on hyvin

Keittokirjahaaste edistyi tällä sessiolla osat 36-38/48

Nigella 11/12

Rachel 11/12

Hugh 10/12

Jamie 6/12

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Saanko esitellä: Rachel - uusi pannukakkuidolini!

täydessä kukassa, vaikka alku oli vähän rankka

Koska minulla ilmeisesti on hieman kiire keittokirjahaasteeni kanssa, otin kirjat esille jo ennen aamiaista ja katsoin mitä nelikolla on sanottavaa aamiaispannukakuista. Hugh oli paistellut vain tavanomaisia lettuja, Jamie taas suositteli jotain jemeniläisiä räiskäleitä, Nigella vaikeni tyystin aiheesta kirjassa Kitchen. Rachel sentään oli sisällyttänyt kirjaansa Rachel's Food for Living juuri sellaisen fruity pancakes-ohjeen, jonka minä tänä aamuna, haasteen kolmanneksi viimeisenä päivänä tarvitsin. Ohjeen ainemääristä oli puhe tulla 12 pannukakkua, suurensin sitä 50 %. Tähän kirjaan ainemäärät, kuten Rachelin kirjassa:

• 150 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 0,25 tl ruokasoodaa
• 25-50 g sokeria (maun mukaan)
• 2 kananmunaa
• 1-1,25 dl piimää (käytin täysmaitoa ja maustamatonta jogurttia)
• 25 g sulatettua voita+hieman paistamiseen
• mustikoita

Sekoitin kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kuumensin crêpelaitteen paistolevyn kuumaksi. Sipaisin sille hieman voita ja paistoin 4 pannukakkua kerrallaan. Ripottelin mustikoita taikinaiselle pinnalle heti, kun olin lusikoinut taikinan pannulle. Kun pinta alkoi kuplia, käänsin pannukakut ja paistoin toisenkin puolen. Suurennetusta taikinastani tuli 17 halkaisijaltaan noin 8 senttistä pannukakkua, jotka menivät kuin kuumille kiville vaahterasiirapilla höystettyinä ja maitokahvin ja teen kanssa. 

Olen tehnyt pannukakut monia vuosia Nigellan ohjeella, jonka olen ottanut ensimmäisestä ostamastani Nigellan suomennetusta kirjasta. En muuten tiedä onko muita myöhemmin suomennettu. Vaikka kovasti pidänkin Nigellan ohjeesta, tämä Rachelin ohje oli vielä parempi, tuo hapanmaitotuote varmaankin teki sen viimesilauksen pannukakkujen pehmeydelle. Myöskin crêpelaite on oivallinen muidenkin kuin ohuiden lettujen paistamiseen, tuleepa sitäkin lähes turhaketta käytettyä useamman kerran vuodessa.

Keittokirjahaasteen tämänhetkinen vaihe:
Kokonaistilanne 35/48
Rachel 10/12
Nigella 10/12
Jamie 6/12
Hugh 9/12

Kuten huomaatte, on Jamie jäänyt hieman lapsipuolen asemaan. Olen selaamastani selannut kirjaa Jamie's Great Britain, joka vaikuttaa niin inspiroivalta. Sittenkin siitä tuntuu olevan vaikeinta löytää kokeiltavaa. Muitten osalta tilanne ei ole kovin huolestuttava. Siispä jatkan pläräämistä. 

PS. Luojan kiitos poikani ovat jo niin isoja, ettei neuvolantätikään voi moittia minua siitä, että meillä syödään liian usein pannukakkuja! Meillä oli kyllä oikeasti aivan mahtava terveydenhoitaja lastenneuvolassa, Hilppa.

Kootut tekoset

Päivällisellä meillä nähtiin niin hieman uuvahtanut, jäitä kolistellut talvimeloja, kuin yksi päivän pyjamassa viettänytkin. Lautasille keräsin keittokirjahaasteeni kirjojen sivuilta poimimieni ohjeiden ruokia. Aion viimeiseen asti sinnitellä, josko saisin haasteen valmiiksi. 

Aloitin aterian valmistelut leivällä. Tein meille Hugh'n ohjeella focacciaa. Siihen en yleensä paljon ohjeita enää katsele, mutta nyt tietysti tämän haasteen vuoksi tankkasin ohjeen alusta loppuun. Pienehköön leipään tuli:

• 500 g vehnäjauhoja
• 5 g kuivahiivaa
• 3,5 dl lämmintä vettä
• iso ripaus suolaa
• 3 rkl öljyä, käytin avokadoöljyä
• pinnalle lisää öljyä, suolakiteitä ja silputtua tuoretta rosmariinia

Mittasin kulhoon jauhot ja suolan ja sekoittelin niitä hieman. Lisäsin lämpimään veteen hiivan ja kaadoin nesteen kulhoon. Alustin taikinan tasaiseksi ja lisäsin alustamisen loppupuolella öljyn käteni kautta. Kun taikina oli kiiltävä pyöreä pallo, jätin sen peiteltynä kulhoon kohoamaan kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttiia. Öljysin uunipannun ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Levittelin sen pannulle ja annoin taikinan hieman vielä kohota ennen kuin öljysin taikinan pinnan, pistelin siihen sormilla koloja. Ripottelin pinnalle suolahiutaleita ja rosmariinia. Paistoin leipää 230 asteessa, kunnes se sai kauniin paistopinnan, noin 20 minuuttia. 

Aterian päätähti olivat pihvit, joita emme olekaan syöneet pitkään aikaan, viimeksi grillauskaudella. Pihvinpaistamisessakaan en yleensä lue ohjeita, kun kypsyyksissä ei vaadita ihan MC-tasoa, mutta saadakseni tilastojani kaunistelluksi, luin ohjeet tarkasti kirjasta Rachel's Food for Living. Siivosin naudan sisäfileestä kalvot ja vähät rasvat pois ja leikkasin tasapaksusta keskikohdasta 2,5 cm paksuja pihvejä. Hankasin pihvejä kuoritulla ja halkaistulla valkosipulinkynnellä ja öljysin ne kauttaaltaan oliiviöljyllä. Jätin pihvit odottamaan paistamisen hetkeä.

Perunoiden ohjeen otin taas Hugh'n kirjasta River Cottage Every Day. Kuorin jauhoisia puikulaperunoita sen verran, kuin arvelin meidän neljän jaksavan syödä yhdellä aterialla. Leikkasin perunat muutamaan epäsäännöllisen muotoiseen palaan ja esikypsensin niitä höyrykattilassa noin 8 minuuttia. Kun oli perunoiden paistoaika ja leipä tuli juuri uunista, laitoin uuniin vuoan ja siinä muutaman lusikallisen ankanrasvaa. Kun vuoka oli kuuma ja rasva sulanut pihiseväksi, otin vuoan uunista. Ravistelin höyrykattilassa odottavia perunoita hieman, että niiden kulmat hankautuvat rikki. Ripottelin perunat vuokaan ja kääntelin niitä hieman isolla lusikalla, että kaikki saivat ankanrasvakylvyn. Sirottelin suolakiteitä ja pippuria päälle ja asettelin muutaman timjaminoksan perunoiden väliin. Paistoin perunoita noin 40 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla kääntelin niitä hieman, että varmasti joka puolelta perunoissa olisi rapea pinta.

Ennen pihvien paistamista tein elämäni ensimmäisen Béarnaise-kastikkeen. Arvelin ensin, etten tohdi ottaa sitä ohjelmaan, kun tekeillä oli niin paljon kaikkea muutakin. Rohkaisin kuitenkin mieleni.  Näin se tapahtui:

• 4 rkl valkoviinietikkaa
• 4 rkl kuivaa valkoviiniä
• 2 tl pieneksi silputtua salottisipulia
• ripaus pippuria
• 1 rkl vettä
• 2 keltuaista
• 100 g voita kuutioiksi leikattuna
• 1 tl dijon-sinappia
• tuoretta rakuunaa (meillä pakastimesta juuri ennen käyttöä otettuna)

Silppusin sipulin ja laitoin sen yhdessä viinin, etikan ja pippurin kanssa pieneen kattilaan. Annoin seoksen kiehua kasaan niin kauan, että sitä oli jäljellä enää noin ruokalusikallinen, lopussa sai olla varovaisena, ettei seos pala pohjaan. Sammutin liekin kattilan alta ja lisäsin mukaan ruokalusikallisen vettä. Jätin kastikepohjan (onko tämä nyt se redu?) jäähtymään. Rachel neuvoi, että sen annetaan jäähtyä niin kauan, että käsin kestää koskea kattilan kylkiä. Siinä vaiheessa laitoin kattilan kaikkein pienimmälle liekille ja annoin seoksen ihan vähän lämmetä. Vatkasin pienellä vispilällä keltuaiset mukaan ja sen jälkeen voinokareita muutama kerrallaan, kunhan ne ehtivät sulaa. Minulla oli varalta kylmää vettä lähellä, jota voisin laittaa lusikallisen, jos leikkaaminen uhkaisi. Sain kuin sainkin kastikkeesta sileää ja kaunista, lopuksi sekoitin joukkoon juuri pakastimesta otetun silputun rakuunan ja lusikallisen dijon-sinappia. Viritin kastikkeelle lämpöhauteen siten, että kaavin kastikkeen pieneen Pyrex-mittakannuun, jonka laitoin paksupohjaiseen kattilaan ja kaadoin kattilaan varovasti vedenkeittimessä kuumentamaani vettä. Kastikkeen luvattiin säilyvän tässä hauteessa tunnin parikin. Juuri ennen tarjoilua vatkasin pikkuvispilällä kastikkeen vielä sileäksi. 

Kastikkeen odottaessa lämpöhauteessaan kuumensin valurautapannun kuumaksi. Lorautin sille hieman oliiviöljyä ja lisäsin nokareen voita. Kun voin kuohu kuoli, nostin pihvit pannulle ja paistoin ne molemmin puolin sellaiseen kypsyyteen, josta tiesin meidän pitävän. Maustoin pihvit suolalla ja pippurilla.

Olin niin kiireissäni keittiössä, etten muistanut salaattia ollenkaan, joten menimme hieman brutaalilla pihvi&peruna-linjalla. Huomisesta alkaen syömme muutakin vihreää kuin kuulia! Pihvien kypsyys meni nappiin, ankanrasvaperunoita nyt on vaikea pilata. Béarnaise-kastikkeeni onnistui oikein hyvin. Olisi se saanut olla ehkä aavistuksen sakeampaa, mutta se ei leikannut ja rakuuna maistui upeasti. Lautasia luututtiin niin pihvillä kuin leivälläkin ahkerasti. Yksi keittiöpeikko on kaadettu taas! 

Jälkiruokana meillä oli muunneltua crumblea Nigellan ohjeella. Hän teki omansa mansikoista, mutta olinkin jo käyttänyt edellispäivien jälkkäreihin mansikat, joten mustikoihin oli tyytyminen. Muutenkin soveltelin sokerilaatujen suhteen.

• 300 g pakastemustikoita
• 25 g mantelijauhetta
• 50 g sokeria
• 100 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 75 g kylmää voita kuutioina
• 50 g fariinisokeria
• 100 g mantelilastuja

Kiliskolistelin jäiset mustikat söpön piirakkavuokani pohjalle ja varistelin niille mantelijauheen ja sokerin. Mittasin jauhot ja leivinjauheen pieneen kannuun ja rypistelin sormin voikuutiot jauhoihin tavoitellen hiekkamaista rakennetta. Sen saavutettuani lisäsin kannuun fariinisokerin ja mantelilastut. Sekoittelin kaikki ja levitin seoksen mustikoiden päälle. Peittelin vuoan ulos odottamaan aterian päättymistä, jolloin laitoin uunin uudelleen 200 asteeseen ja vuoan uuniin. Paistoin crumblea noin 40 minuuttia, kunnes mustikan mehua alkoi pilkottaa reunoilta ja päällysmurut saivat kauniin värin. Jäätelö meillä oli vähissä, poikaset saivat sitä crumblensa kanssa pienimuotoiset pallot, me Kammenpyörittäjän kanssa otimme pehmeäksi vatkattua kermaa, jonka maustoin  pienellä lirauksella mustaherukkalikööriä, sitä olisi voinut laittaa isommankin lorauksen. Jälkiruokavatsassa oli kyllä hassusti tilaa, vaikka muuten olisikin melkein ähky. Crumble oli mainiota jäätelön ja kerman kaverina.

Keittokirjahaasteeni tämänhetkinen tilanne on 30-34/48

Nigella 10/12

Hugh 9/12

Rachel 9/12

Jamie 6/12

Täyttä höyryä eteenpäin!

Tänään minulla on vuoronvaihtojen seurauksena vapaapäivä, enkä ole siitä pahoillani. Alkuviikon puoliyövuorot olivat sellaisia tajunnanhajottajia, että pieni paussi töistä tekee hyvää. Olen nähnyt pelottavia unia, oikeita splattereita. En tahdo nähdä enää yhtään episodia, jossa sivallan jonkun päättömäksi tai kohtaan oman kuolevaisuuteni mitä brutaaleimmin tavoin. 

Mutta minun piti kirjoittaa maapähkinävoista. Sitä minulla on kaapissani purnukka. Maapähkinävoi tykkää siitä, että sitä käytetään. Kirjassa Rachel's Food for Living (tuttavallisesti Raakelin elintarvikkeet) on pikkuleipäohje, jota tänään kokeilin heti, kun taloudesta pihaltautuivat ne perheenjäsenet, joilla oli menoja.

Rachel teki kirjassaan pikkuleipiä oikein olan takaa, 60 kappaletta, mutta minä olin moderaatilla tuulella ja puolitin ohjeen. Jotain rajaa pikkuleipien syönnilläkin (lue: ajatus 60 pikkuleipäpallon pyörittämisestä ei viehättänyt kaksi kertaa niin paljon kuin kolmenkymmenen).

• 100 g maapähkinävoita (chunkya, jota minulla sattumoisin juuri olikin)
• 100 g voita
• 125 g muscovadosokeria (käytin pussinpohjan ja lisäksi fariinisokeria)
• 0,5 rkl vaniljauutetta
• 1 kananmuna
• 125 g suklaata paloiksi leikeltynä
• 175 g vehnäjauhoa
• 0,5 tl ruokasoodaa
• ripaus suolaa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Kumosin kulhoon maapähkinävoin, voin, sokerin ja vaniljauutteet ja vatkasin niitä, kunnes ne olivat ilmavaa vaahtoa (tai jotain sinne päin). Lisäsin kananmunan edelleen vatkaten ja sen jälkeen suklaapalat. Siivilöin mukaan jauhot ja soodan, jotka sekoitin taikinaan nuolijalla. Otin taikinasta jälkiruokalusikallisia ja pyöritin taikinan palloksi käsissäsi. Asettelin pallot leivipaperin päälle pellille jättäen riittävästi leviämisvaraa. Minulla taisi olla vähän ronskimpi lusikka, koska pikkuleipiä tuli kaikkiaan 23 kpl. Paistoin niitä noin 20 minuuttia, kunnes niillä oli kaunis väri pinnassaan. Siirsin pikkuleivät paperin päällä ritilälle jäähtymään. Pikkuleipäni jäivät aika pulleiksi, mutten pidä sitä pahana.

Rachel vinkkasi, että jos kumminkin tulee tehneeksi isomman satsin taikinaa ja sitten tympiintyisi pallojen pyörittämiseen, voi lopun taikinan rullata pötköksi ja kääriä kelmuun tai voipaperiin. Taikina säilyy jääkaapissa muutamia päiviä ja sieltä on pikkuleivänhimoisen helppo leikata muutama viipale taikinaa ja paistaa milloin himo käy liian suureksi. Taikinan voi myös pakastaa ja kohmeisesta taikinasta niin ikään leikata viipaleita paistettavaksi. 

Tämä oli keittokirjahaasteeni osa 25/48, eli puoliväli on vaivaisesti komeasti ohitettu!

Rachel 7/12

Nigella 7/12

Jamie 5/12

Hugh 6/12

Poijaat ovat hienoisessa alakynnessä tässä vaiheessa, joten seuraavaksi Jamien ja Hugh'n kirjojen kimppuun!

Hävikistä herkuksi-teema nosti myös päätään heti aamusta. Eilistä palsternakka-perunamuusia jäi ison miehen kouran kokoinen köntsä, joten tein siitä nopeat perunarieskat aamiaiselle, kun uunikin oli jo valmiiksi lämpimänä. Nämä tähdenlentoset teen aina ihan näppituntumalla, sekoittelen kulhoon sitä sun tätä, mutta tällä kertaa näin: Notkistin jääkaappikylmän muusin tilkalla lämmintä maitoa ja lisäsin soseeseen kourallisen kaurahiutaleita, kananmunan ja sen verran jauhoja,  että taikinasta tuli kiinteä, mutta vielä tahmea seos. Otin taikinasta jauhoisin käsin palleroita, jotka taputtelin jauhotetulle leivinpaperille pyöreiksi kiekoiksi. Pistelin rieskat haarukalla ja paistoin 220 asteessa, kunnes niihin ilmaantui tummia pilkkuja ja ne muutenkin näyttivät kypsiltä. Nämä leivät syötiin heti lämpiminä voisipauksen kera ja taas maailma pelastui!

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Rachelin suklaa-vadelmabrowniet

Olen aivan hurjassa vedossa, tänäänkin toteutin keittokirjahaastettani! Tällä kertaa ohjeen tarjosi käyttööni Rachel Allen, tosin maksua vastaan, olen omat pikkueuroseni käyttänyt kirjan ostamiseen. Ohje on kirjasta Rachel's Food for Living, eli suomeksi Raakelin elintarvikkeet. Tein tätä herkkua töissä kahdeksalle + yhdelle erityisen makean persolle, joten tuplasin ainekset. Laitan tähän kuitenkin Rachelin käyttämät määrät, sillä ne näyttävät vähemmän härskiltä.

• 200 g tummaa suklaata
• 150 g voita
• 225 g sokeria
• 3 kananmunaa
• 150 g vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 225 g valkoista suklaata
• 125 g vadelmia

Aloitin kuumentamalla uunin 180 asteeseen, se vie tunnetusti kauan. Viritin kattilasta ja pienestä lasivuoasta bain marien (kattilaan vettä lempeästi kiehumaan ja päälle kuumuuden kestävä astia) ja sulatin siinä voin ja tumman suklaan. Pilkoin valkoisen suklaan paloiksi ja mittasin sokerin ja jauhon kuppeihin. Sekoitin leivinjauheen jauhoihin. Kaadoin sulan voi-suklaamassan isoon kulhoon ja sekoitin sinne mukaan nuolijalla käännellen ensin sokerin, sitten kananmunat, jauhot ja lopuksi vielä valkosuklaapalat ja jäiset vadelmat. Levitin tahmean taikinan kahteen suorakaiteen malliseen, leivinpaperilla vuorattuun foliovuokaan ja paistoin niitä uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Melkein maltoimme antaa brownien hieman asettua vuoassa ennen leikkaamista. Minä unohdin vallan jättää valkosuklaata koristeluun, mutta korvasimme kamalan puutteen vaniljajäätelöllä.

Tämä oli keittokirjahaasteeni osa 22/48:
Rachel 6/12
Nigella 5/12
Jamie 5/12
Hugh 6/12

Keittokirjahaasteen kimpussa!

tämä luulee, että on vielä kesä

Aloitin tammikuussa vuoden kestävän keittokirjahaasteen, jossa on 48 osaa. Olin tehnyt tähän mennessä vasta 11 osaa, sillä unohdin välillä koko jutun pitkäksi aikaa, tai sitten työnsin sen mielestäni. Eilen kirin nettitv:stä kiinni Masterchef Australian jaksoja ja Nigella Lawson vieraili siellä tuomaroimassa yhtä hektistä haastetta. Tästä omatekoinen haasteeni muistui mieleeni. Ihmettelen sitä, sillä katsoin myös eilen vähän matkaa Jamie Oliverin ohjelmaa, eikä hän soittanut minkään valtakunnan kelloa päässäni. Anteeksi, Jamie.

Tänään minulla oli aikaa kokkailla kotosalla olevalle perheelleni. Nostin neljän kirjan pinon sohvan lähettyville ja alkuselasin kirjat läpi eilen. Muutin mieltäni muutamaan kertaan, mm. tilasin Kammenpyörittäjältä sakea, kun hän kävi Alkossa. Kun hän palasi sieltä mukanaan kaksi pientä sakepulloa, kerroin että syömmekin ihan jotain muuta. Onhan se hyvä, että talossa kuitenkin on sakea, eikö vaan?

Tähän mennessä olin tehnyt kolme osaa Nigella-haasteesta, kolme Hugh-osaa, neljä Rachel-osaa ja vain yhden Jamie-osan. Tänään päätin tehdä isomman setin ohjeita, koska minulla oli mukavasti aikaa.

Alkuruoaksi valmistin tomaattikeittoa Jamie Oliverin ohjeella. Siihen kuului myös uunissa paahdettuja leipätikkuja, joihin käytin puolikuivan vaalean leivän lopun, joten hävikistä herkuksi-teemaakin tuli sivuttua. Neljän hengen ihan pikkuisen sovellettuun alkukeittoon meni:

• 1 kg mahdollisimman kypsiä tomaatteja
• 1 porkkana
• 2 valkosipulin kynttä
• tuoretta timjamia, rakuunaa ja basilikaa
• liraus valkoviinietikkaa
• ripaus sokeria
• 4 tl kermaa
• ihan pikkuisen oliiviöljyä

Leipätikut:

• muutama viipale vaaleaa leipää
• raastettua cheddaria
• worcesterkastiketta
• timjamia
• oliiviöljyä

Leikkasin porkkanan muutamaan palaseen, kuorin valkosipulin kynnet ja laitoin ne vesitilkkaan ryöppääntymään muutamaksi minuutiksi (vaikkei Jamie käskenyt). Leikkasin tomaatit neljänneksiksi ja laitoin ne food processoriin (mikä se oikein on suomeksi, yleiskone vai monitoimikone vai joku ihan muu?) Lisäsin sinne hetken esikeitetyt porkkanat ja valkosipulit sekä nipun timjamia. Annoin koneen hienontaa kaiken tomaattimurskaksi, jonka kaadoin kattilaan, ripsautin mukaan hieman sokeria, suolaa ja pippuria. Kypsensin keittopohjaa noin 20 minuuttia. Jätin keiton liedelle odottamaan muiden päivällisen vaiheiden ajaksi. 

Kun alkuruoan aika lähestyi, uuni minulla olikin jo 200 asteessa muista hommista. Laitoin leivinpaperia uunipannulle, ripottelin sille tikuiksi leikattuja leipäpaloja. Raastoin pinnalle cheddaria, roiskin hieman worcesterkastiketta ja oliiviöljyä päälle ja sirottelin timjamin oksia mukaan. Laitoin leipätikut uuniin noin kymmeneksi minuutiksi.

Sillä välin kuumensin keiton uudelleen, tarkistin maun, lisäsin suolaa ja pippuria sekä pikkuisen valkoviinietikkaa. Kun maku oli kohdallaan, laitoin annoskuppeihin ison kauhallisen keittoa. Lurittelin lusikallisen kermaa ja muutaman tipan oliiviöljyä päälle, ihan viimeksi pieniä basilikalehtiä. Otin rapeat leipätikut uunista ja tarjosin niitä keiton kaverina. Keitossa oli mukavan raikas tuore maku, jotenkin puhdas ja yksinkertainen. 

Pääruoaksi valmistin Rachelin ohjeella Chicken Kieviä. Aterian lisäkkeiksi nykertelin appelsiinisia porkkanatikkuja Hugh'n neuvoin ja selleri-perunamuusia Jamien tahtiin.

Chicken Kiev neljälle:

• 4 broilerin nahatonta filettä
• suolaa ja pippuria
• 50 g voita
• tuoreita yrttejä (basilikaa, rakuunaa ja timjamia)
• puolikkaan sitruunan kuori raastettuna ja mehu
• 1 dl vehnäjauhoja
• 1 kananmuna
• 1 dl korppujauhoja

Appelsiiniset porkkanatikut:

• 4 isoa porkkanaa
• 1 luomuappelsiini, kuori raastettuna ja puolikkaan mehu
• tuoretta timjamia ja rakuunaa (ohjeessa olleesta kuivatusta kuminasta en tykkää)
• suolaa ja pippuria
• iso nokare voita ja loraus oliiviöljyä

Selleri-perunamuusi:

• 2 pienehköä palaa juuriselleriä
• noin 15 keskikokoista puikulaperunaa
• 50 g voita
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta lipstikkaa (ihan vihoviimeiset lehdet kulatungasta)
• basilikaa, timjamia ja rakuunaa

Kuumensin uunin 200 asteeseen, laitoin voinokareen uunivuokaan ja vuoan uuniin. Kuorin porkkanat ja leikkasin ne tikuiksi. Kun voi oli sulanut vuoassa, nostin vuoan uunista ja laitoin porkkanatikut sulaneeseen voihin. Raastoin appelsiinin kuoren vuokaan ja rutistin mehut päälle, samoin ripottelin yrtit, suolan ja pippurin. Sekoittelin lusikalla ja laitoin vuoan uuniin uudelleen. Porkkanat olivat kaikkiaan uunissa melkein tunnin, loppuvaiheessa ne alkoivat karamellisoitua mukavasti. 

Chicken Kiev taitaa olla melkoinen tuulahdus menneisyydestä, en muista sitä koskaan syöneeni, saati valmistaneeni. Tänään kuitenkin asia korjaantui. Aluksi leikkasin fileistä pienet rasvaroipppeet pois ja tuikkasin niihin pienen taskun terävällä veitsellä. Sitten tein maustevoin. Laitoin kuppiin huoneenlämpöisen voin, yrtit, sitruunankuoriraasteen ja mehun. Pistin käteeni kertakäyttöhansikkaan ja puristelin maustevoin ainekset sekaisin. Tungin lusikallisen maustevoita fileiden taskuihin ja puristin voin litteäksi, ripottelin molemmille puolille suolaa ja pippuria. Jätin fileet odottamaan sitä, että alkuruoka oli syöty. Tein valmiiksi leivityslinjaston laittamalla kolmeen eri kuppiin odottamaan vehnäjauhot, kevyesti vatkatun kananmunan ja korppujauhot. 

Kun oli aika syödä pääruoka, kuumensin isolla pannulla voin ja öljyn. Leivitin fileet käyttämällä niitä vuoronperään vehnäjauhoissa, kananmunassa ja korppujauhoissa ja asetin ne kuumalle pannulle. Paistoin fileitä noin 3 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes pinta oli kauniin kullanruskea. Nostin fileet uunipannulle ja laitoin ne uuniin noin 10 minuutiksi kypsymään valmiiksi.

Olin laittanut jo aikaisemmin kuoritut perunat ja selleripalat kypsymään höyryyn. Kun kanapalat menivät uuniin, tein muusin valmiiksi. Puristin perunan ja sellerin lumeksi perunapuristimella ja kuutioin joukkoon suolatonta voita ja lorautin perään kermaa. Sekoitin nuolijalla muusin tasaiseksi ja maistelin ja maustelin maun kohdalleen suolalla, pippurilla ja yrtteillä. Tuuppasin kattilan uuniin muiden astioiden kaveriksi, jotta muusi pysyisi kuumana. 

Olen sen verran epävarma broilerinpaistaja, että leikkasin oman Chicken Kievini halki tarkistaakseni kypsyyden. En kuvannut sitä palaa. Lusikoin selleri-perunamuusia lautaselle ja nostin sen päälle kanaleikkeen ja asensin ympärille ihanasti karamellisoituneita appelsiinisia porkkanatikkuja. Oi, että oli niin retroa, hyvää ja kivaa ruokaa. Tuli mieleen Englannissa syödyt pubilounaat. 

Jälkiruokana meillä oli vastikään Masterchef Australiasta matkittua Devil's Food-suklaakakkua Nigellan tapaan. Tämäkin kakku oli minulle aiemmin kokeilematon. Tein kakun puolikkaalla ohjeella, sillä arvelin sen olevan aika tuhtia tavaraa. Laitan tähän kuitenkin Nigellan Kitchen-kirjassa olleen ohjeen määrillä, sillä saa korkeamman valmiin kakun. Nigella kehuu pistävänsä tällä suut makeiksi 10-12 hengelle. Meidän puolikkaastamme olisi ainakin 6 tai 8 ollut aivan tyytyväisiä.

• 50 g hyvää kaakaojauhetta siivilöitynä plus hieman vuoan jauhottamiseen
• 100 g tummaa muscovadosokeria (arvelen fariinisokerin käyvän myös, muscovadoakin saa nykyisin meiltä marketeista aika helposti hankittua)
• 250 ml kiehuvaa vettä
• 125 g suolatonta voita plus hieman vuoan voiteluun
• 150 g hienoa sokeria (käytin erikoishienoa)
• 225 g vehnäjauhoja
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 2 tl vaniljauutetta
• 2 kananmunaa

Kuorrute:

• 125 ml vettä
• 30 g muscovadosokeria
• 175 g suolatonta voita
• 300 g tummaa, hyvälaatuista suklaata

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja voitelin pienen, 18 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan. Jauhotin sen kaakaojauheella. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Kiehautin veden ja lisäsin kattilaan siivilöidyn kaakaon ja muscovadon, sekoittelin hieman, että sokeri liukeni ja kaakao sekoittui veteen. Jätin seoksen kattilaan odottamaan. Vatkasin kulhossa pehmeän voin ja sokerin vaahdoksi ja lisäsin sekaan kananmunat ja vehnäjauhot, sekä kohotusaineet ja vaniljauutteen. Viimeiseksi sekoitin mukaan kaakaoliemen. Lusikoin taikinan esivalmisteltuun vuokaan ja paistoin kakkua noin 35 minuuttia. Kokeilin kakkua tikulla ja kun tikku tuli puhtaana ulos kakusta, otin kakun pois uunista jäähtymään.

Heti kun kakku meni uuniin, aloitin kuorrutuksen teon. Kiehautin pikkukattilassa veden ja lisäsin mukaan voin ja suklaan. Laitoin liekin kattilan alta pois ja sekoittelin aineksia, kunnes voi ja suklaa olivat kokonaan sulaneet veteen ja kattilaan muodostui sakea kastike. Otin vispilän ja vatkaisin kastikkeen kiiltäväksi. Jätin sen jäähtymään ja sekoittelin kuorrutetta aika-ajoin muuta puuhatessani. Kun kakku oli valmis, siirsin sen ulos jäähtymään ja kun se oli hieman jäähtynyt, kumosin kakun lautaselle. 

Kuorrute jähmettyi noin tunnissa sopivan jämäkäksi. Leikkasin jäähtyneen kakun kahteen kerrokseen (alkuperäisellä ohjeella tulee kaksi pohjaa, joiden väliin täyte tulee) ja lusikoin alemmalle kolmanneksen kuorrutetta, jonka levitin pienellä palettiveitsellä tasaiseksi. Nostin ylemmän kerroksen paikalleen ja levitin loput kuorrutteesta kauttaaltaan kakun päälle. Kakku jäi vielä ulos peiteltynä viileään odottamaan jälkiruoka-aikaa. Kakku leikkautui kauniisti ja yllättäen se ei ollutkaan ylimakeaa, vaan syvän suklaista ja lähes kevyttä, hyvin mehevää ja sopi mainiosti konjakkitujauksen ja espresson seuraksi. Ilta alkoi hämärtyä tässä kakunkuvausvaiheessa, eikä tumma kakkupala ollut helpoin kuvattava. 

Nyt tuli tehtyä monta osaa keittokirjahaastettani. Tilanne on nyt seuraavanlainen:

Kaikkiaan olen tehnyt 17/48 osaa. 

Nigella-haaste on vaiheessa 4/12

Hugh-haaste: 4/12

Jamie-haaste: 4/12

Rachel-haaste: 5/12

Vietin tänään melkein koko päivän keittiössä, mikä oli oikein mukavaa. Kaikkiaan koko hommassa meni noin neljä tuntia. Aloitin päivällispuuhat kahden aikaan (muiden kotihommien ohella), söimme alkuruoan neljältä, jonka jälkeen tein pääruoan valmiiksi. Sen söimme viiden pintaan. Jälkiruoan söimme kuuden maissa. Olin tehnyt sen valmiiksi jo ennen alkuruokaa. En ole vielä kovin hyvä organisoimaan, vaikka teenkin montaa asiaa yhtä aikaa. Neljälle hengelle ja omalle porukalle kokatessa määrät ovat vielä pieniä ja aikataulu joustava, mutta varsinaisia päivälliskutsuja näillä taidoin ei vielä taidettaisi järjestää ilman parempaa suunnittelua ja jonkunasteista stressiä.