Kävimme eilen Amboisen perjaintaisilla pikkumarkkinoilla, jotka olivat kyllä todella isot. Ostimme kaksi arancinia eiliselle päivälliselle ja sen lisäksi vuokallisen lasagnea. Se ei ollut ihan halpaa, mutta pääsinpä tänään ruoanlaittamisesta. Emme kyllä olisi syöneet mitään ravintolaruokaa sillä rahalla, joten ihan hyvä hinta se oli.
Tänään lämmitin lasagnen malliston pienimmässä airfryerissä, ruokaan tuli hyvä rapsakka pinta eikä kielikään palanut. Lisänä lautasella oli tomaattia, kurkkua, mansikoita ja fetaa. Tämän kahden hengen aterian hinnaksi tuli noin 12 €. Ei tullut paljon tiskiäkään, kun ruoka lämpeni foliovuokassa ja söimme kertaalleen käytetyiltä, mutta siisteiltä kertalautasilta. Muutaman päivän olikin aika isot tiskit, niin kiva nyt toisin päin.
Nyt on muuten todella lämmintä, on ilmeisesti noin 10 astetta tavanomaista lämpimämpää, eli yli 30 astetta puolesta päivästä iltaan. Kävelimme aamulla heti päivän nähtävyydelle, Château Gaillardiin, joka oli todella kiinnostava paikka. Jos saan aikaiseksi kirjoittelen siitä enemmänkin joku päivä, mutta lisätietoa löytää täältä, ilmeisesti vain ranskaksi. Saimme kyllä esitteen englanniksi. En ole vielä tottunut kovempaan helteeseen, joten aamupäivällä pystyin kävelemään 2,5 km matkan linnalle ja takaisin.
Giro d'Italian 14. etappi oli lopulta oikea raateleva vuorietappi. Syötyämme, seuraavan päivän leivän tilattuamme ja Amboisessa viipymistä jatkettuamme (lähdemme vasta keskiviikkona) viritin tietokoneelta näkyviin tallennetta etapilta. Käytän nyt huoletta prepaid-korttia, sillä se on voimassa vielä kolme viikkoa enkä oikein osaa arvioida paljonko sitä ehtii käyttää. Puhelimestani ja tabletistani kuukauden gigat alkavat olla finaalissa.
Aloimme katsoa 133 km pitkää etappia siltä kohdalta, kun sitä oli jäljellä 50 km. Olipa jännää taas, Jonas Vingegaard otti paikkansa etapin voittajana ja kokonaiskilpailun johtajana. Nyt hän on Afonso Eulaliota 2 min 26 sek edellä. Jos Jonas Vingagaard ei olisi suosikkini, olisin varmasti ihan nyrpeissäni, että miten se nyt taas teki noin, että muutti kisan kulun. Nythän minulle kelpaa mitä parhaiten. Huomenna on mäkinen etappi (157 km) ja maanantaina viimeinen kisan kolmesta lepopäivästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti