Kotona tehty matkapaella

Meidän piti tehdä viimeisimmällä ja kauden päättäneellä CampaAdria-reissulla pieni matkapaella, sillä  meillä oli uusi minikokoinen hiiliteräksinen paellapannu. Se maksoi Tallinnan Promo-tukussa muistaakseni 4,95 € ja se oli malliston pienin. Muutaman sentin suurempana koot kasvoivat sellaiseen mittaan, jolla voisi mahdollisesti kaljakellua. No se siitä fantasiasta. Pannu oli hankittu jo aikoja sitten ja olin jopa rasvapolttanut sen valmiiksi. Kyseisellä reissulla ei sitten vain tullut sellaista sateetonta päivällisaikaa, että olisi ollut kiva tehdä paellaa ulkona. Yhdessä paikassa kyllä oli, mutta minulle tuli primitiivireaktio loikkia kiireellä autoon, kun näin pihassa rotan. Eka ja ainoa tähän asti kotimaisilla leiripaikoilla. Se nyt oli sellainen semiryysyranta, joten ei se niin ihme, mutta paella jäi tekemättä.

Tänään meillä oli sitten minipaellaa, emme tehneet sitä ulkona, sillä välillä satoi ja tuuli niin reippaasti, että kokkasin suosiolla sisällä kaasuliedellä. Yritin tehdä niin pienen paellan kuin mahdollista ja vielä olisin voinut pienentää. Tosin söimme tavallista aikaisemmin, että ehtisimme ottaa kuvan ruoasta ennen kuin pimeys valtaa maailman, joten meillä ei ollut ihan niin nälkä kuin yleensä päivällisaikaan. Laitan tähän määrät sen mukaan miten tein, mutta sulkuihin ne määrät, joilla olisi tullut riisilleen sopivan kokoinen paella kahdelle. 

Matkapaella kotioloissa 

• oliiviöljyä
• 0,5 keskikokoista punasipulia silputtuna
• 1 valkosipulinkynsi silputtuna
• 1 pieni punainen suippopaprika suikaleina
• 1 pieni oranssi suippopaprika suikaleina
• ihan pieni kourallinen pakasteherneitä (vielä pienempi olisi riittänyt)
• 12 viipaletta chorizoa, noin 3-4 mm paksuja (niitten määrästä ei tingitä)
• 3 kampasimpukkaa halkaistuna (2 olisi riittänyt)
• 6 suurta raakaa pakastekatkarapua (4 olisi riittänyt) 
• kevätsipulin varsia silputtuna
• 1 dl paellariisiä (0,75 dl olisi ollut just sopiva määrä)
• 1 l kasvisfondista tehtyä lientä (meni melkein kaikki, liemen määrä on henkimaailman hommia, sitä kannattaa olla riittävästi, joskus menee kaikki, joskus jää vähän)
• 0,5 annospussia Paellero-paellamausteseosta 
• sahramia
• suolaa ja pippuria
• sitruunalohkoja

Paellan valmistaminen on sellainen operaatio, että kaikki kannattaa valmistella pannuvalmiiksi, liemi kuumentaa ja kun aloittaa, sitten ei juuri poistuta lieden ääreltä (paitsi minä, sillä kiikutin sitä sun tätä takaisin pantryyn ja olin polttaa riisit). 

Aloitin kuumentamalla paistinpannulla hyvän lorauksen oliiviöljyä, kumosin sille sipulit ja paprikat, kääntelin niitä hetkisen ja kumosin ne peltilautaselle odottamaan. Seuraavaksi pintapaistoin halkaistut kampasimpukat molemmin puolin ja nostin nekin lautaselle. Viimeisenä käytin chorizoviipaleet pannulla, ihan vain alle minuutin puoliltaan, olen aikaisemmin paistanut kypsää chorizoa aivan liikaa, se ei tosiaan tarvitse kuin ihan pienen kuumennuksen. Laitoin nekin lautaselle odottamaan. (olisin voinut tehdä nämä alkupaistelut ihan hyvin paellapannullakin, nyt tein turhaa tiskiä toisella pannulla)

Kuumensin paellapannua ja laitoin sille oliiviöljyä ja kaadoin riisin öljyyn. On tärkeää saada riisi hieman kuultumaan, muttei sitä pidä polttaa, kuten joku ehkä melkein saattoi tehdä. Riisiä ei pidä sekoitella, se pitää saada asettumaan pannulle ja aloittamaan crustin muodostamisen pikkuhiljaa, kun lientä aletaan lisätä ja riisi kypsyä. Samaan tapaan kuin risoton kanssa paellaan lisätään kuumaa lientä pikkuhiljaa, kun edellinen kauhallinen on imeytynyt. Ensimmäisen kauhallisen jälkeen lisäsin paellamausteseosta, noin puolet muutaman gramman pussista, ehkä alle puolet. Jauhe liukenee nopeasti riisiin liemen välityksellä. 

Riisin kypsyminen ottaa aikansa, jopa tämä desi kuivaa riisiä vei noin 25-30 minuuttia sisällä tuulettomissa olosuhteissa. Maistelin riisi kerrallaan ja kun siinä alkoi olla sopiva puruvaste, lisäsin pannulle ensin raa'at katkaravut riisin päälle, sen jälkeen kampasimpukan puolikkaat ja sipulit ja paprikat. Chorizopalat sommittelin muitten ainesten väliin ja pinnalle ripottelin hieman silputtua kevätsipulia ja herneitä. Päälle muutama kierros pippuria ja sitruunalohkoja. 

Tämän päivän paella näytti aika samalta kuin viime vuonna tekemämme matkapaella, silloin tein sen liukaspohjaisessa raskaassa hiiliteräspaistinpannussa. Siinä oli varomista, ettei se putoa pienen Campingazin päältä. Silloin olin näköjään uumoillut sitä, etten enää jatkaisi ruokahaasteita tänä vuonna. Ihan vaikuttaisi, että muutin mieleni. 

Tämä minipaella oli kyllä oikein hyvää, mutta sitä oli sittenkin hieman liikaa, emme ihan kaikkea riisiä jaksaneet, mutta söimme merenelävät ja chorizot. Todella kevyt ja ohut pannu toimi kaasulla erittäin hyvin. Keskelle pannua oli muodostunut hieman crustia, mutta pannu oli helppo puhdistaa, riisi ei ollut liiaksi tarttunut pannuun. Se on oikein sopiva kahdenhengen ruokiin ja aion yrittää tehdä sillä muutakin, ainakin munakasta. 

La Vueltassa oli noin 230 km mittainen hilly-tyypin etappi, viidestoista järjestyksessään ja tämänkertaisen kilpailun pisin. Lopussa oli ikävän sateinen sää ja pääjoukko saavutti hatkassa olleen kärkimiehen muutama kilometri ennen maalia. Voittajaksi ylsi Jasper Philipsen, josta en ole aikaisemmin koskaan kuullut, hän voitti nyt ensimmäistä kertaa Grand Tourissa. Kokonaiskilpailun kärki säilyy ennallaan, Primoz Roglic johtaa ja Richard Carapaz on toisena samalla aikaerolla kuin aikaisemminkin. Huomenna perjantaina on kolmanneksi viimeinen etappi, sen mitta on 160 km ja se on luonteeltaan hilly, vaikka melkoisia tönkäreitä siihen sisältyy.

Järjen riemuvoitto

Siitä on toisinaan selkeää etua, että ikää on jo karttunut, verrattuna vaikka itseeni 20-vuotiaana, jolloin en osannut tehdä juuri mitään muuta keittiössä kuin tiskiä. Silloin minulle olisi mennyt ihan täydestä, kun jos olisin lukenut Ranskalaisen Keittiön Salaisuudet-kirjan crêpe-ohjetta. Siellä nimittäin sanotaan, että paistettujen ohukaisten tulisi olla n. 1,5 senttiä paksuja. Nyt ollessani näin kokenut ja viisas, ymmärrän, että kyse on painovirheestä ja ohukaisten tulisi olla noin 1,5 mm paksuja. Tai siis ohuita. 

Tänään meillä oli pienenä seitsemännen Ranska-haasteen etukäteispäättäjäispäivänä (huomenna esteitä) crêpekakku, joita on näkynyt blogeissa viime aikoina paljon. Minä en ollut koskaan sommitellut sellaista aikaisemmin, joten jo oli aikakin. Aivan keittiöpeikko-osastoon se ei sentään kuulunut. 

Tällä viikolla minulla oli nimipäivä ja Antti tietää kyllä, miten nimipäiväsankaria tässä taloudessa ilahdutetaan. Ei tarvitse pelätä saavansa lahjasta päin näköä, vaikka lahja olisi paistinpannu. Ei toki, sain hienon de Buyerin crêpe-pannun, joka oli eilen rasvapoltossa ja tänään ensimmäistä kertaa tositoimissa. 

Olen aikaisemmin rasvapolttanut hiiliteräspannuja ja samasta materiaalista valmistettua paellapannua öljyillä, mutta tällä kertaa otin käyttöön silavaa. Meillä oli tuubi Muurikka-pannun käsittelyyn hankittua silavaa ja se toimi oikein hyvin, minusta paremmin kuin öljy. Kuumensin hyvin pestyn pannun ja sillä nokareen silavaa. Levitin rasvan pannulle huolellisesti ja kuumensin pannua niin kauan, että siltä alkoi nousta kevyesti savua. Laitoin liekin pannun alta pois ja annoin pannun jäähtyä (se kävi äkkiä Suomen kesässä ulkona kaasugrillin sivupolttimolla). Pyyhin pannun pintaa hieman ja levitin lisää ihraa, kuumensin jälleen, jäähdytin jne. Toistin toimenpiteen viisi kertaa ja lopputulos on aika kaunis ruskea tasainen pinta. Nyt pannua ei sitten pestä enää kuin kuumalla vedellä, ei missään tapauksessa pesuaineilla, eikä koneella. Patina toivon mukaan vain lisääntyy käytön myötä. Pannulla voi hyvin paistaa myös mitä muuta hyvänsä, minkä matalat reunat antavat myöten.

Tältä pannu näytti ensin

Ja tältä sen pitää näyttää, kun aletaan paistaa, voisi luulla, että nyt Campis pilasi pannun!

Crêpet Julia Childin tapaan

• 2,25 dl maitoa
• 2,25 dl vettä
• 4 kananmunaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 4 rkl voisulaa

Laita kaikki ainekset tehosekoittajan kannuun ja käytä laitetta suurimmalla teholla, jotta taikinasta tulee aivan sileää. Se on melko juoksevaa, mutta niin sen pitää ollakin. Jos sinulla ei ole tehosekoitinta käytössäsi ja sekoitat taikinan vispilällä, siivilöi sen lopuksi jauhopaakkujen välttämiseksi. Laita taikina kulhossa tai kannussa peitettynä jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi, jotta jauhot ehtivät turvota taikinassa. 

Julia Childilla on mun luontoni siinä mielessä, että hänkin sanoo ensimmäisen letun olevan aina harjoituskappale, eikä sen onnistumisen kanssa ole niin varmuutta. Ensimmäisellä letulla kokeillaan taikinan koostumus, kuinka paljon sitä tarvitaan/lettu, samoin pannun kuumuus testataan tällä ensimmäisellä koeohukaisella. Sen voi syödä siinä lieden äärellä seistessään, olipa se onnistunut tai ei. 

Julia käyttää paistorasvana öljyä tai pekonin rasvaa, mutta minä olen tässä kohtaa hieman tottelematon ja käytän voita. Sulata sitä pieneen kattilaan valmiiksi ja sutikoi paistamisen edetessä pannua voisulalla. 

Kuumenna ohukaispannua ja sipaise sitä voisulalla. Ota esille pieni kauha, jonka vetoisuus on noin 0,5-1 dl. Tartu toisella kädellä pannun kahvaan ja nosta pannu pois levyltä tai liekin yltä ja kaada keskelle pannua noin puoli desiä (riippuen pannusi koosta) taikinaa. Kallistele pannua nopeasti niin, että taikina leviää koko pannun pohjan alalle ja laske pannu levylle takaisin. Tämän pitäisi käydä nopeasti, muutamassa sekunnissa. Paista ohukaisen alapuolta hetkinen, liikuttele pannua pienin ravistavin liikkein, että saat ohukaisen liikkumaan pannun pohjalla (kunhan siis rasvaa on sopivasti ja pannu oikean lämpöinen). Nosta ohukaisen reunaa ja kurkista miltä paistopuoli näyttää. Kun sillä on hieman ruskeita pilkkuja, käännä ohukainen ja paista toista puolta myös hetkinen. Jälkimmäinen paistopuoli harvoin saa yhtä kaunista paistopintaa, mutta sen voi jättää alapuoleksi tarjoilussakin ja paraatipuoli tulee näkyviin. Kätevää. Juuri tämänkaltaisista tiedoista ja neuvoista pidän Julia Childin kirjassa.

Mistä lie johtuu, Julian taikinan erinomaisuudesta, uudesta pannusta,
vai paistajan "taitavuudesta",
 mutta eka ohukainenkin onnistui!

Kun saat taikinamäärän ja pannun kuumuuden kohdalleen, paista kaikki crêpet samaan malliin. Pinoa ohukaiset odottamaan, jollet käytä niitä heti. Voit laittaa niiden väliin suikaleet voi- tai leivinpaperia estämään niiden takertumista toisiinsa. De Buyerin crêpepannu toimi ensimmäisestä paistokerrasta alkaen aivan erinomaisesti. Minulla on Ranskasta ostettu puinen crêpelasta, jossa on pyöristetyt reunat ja se on keskeltä paksumpi, sillä ohukaisten kääntäminen ja lautaselle nostaminen onnistuu aivan parhaiten. Sellainen kannattaa kyllä olla, toimii tavallista paistinlastaa paljon paremmin. 

Crêpe-kakun täyte

• 1 purkki mascarponea
• 3 dl kermaa
• 1,5  dl raparperi-mansikkakompottia
• 2 rkl sokeria

Täytteen tein vähän omasta tai asiakkaan päästä, vaikka monenlaisia täyteohjeita kyllä näkyi blogeissa. Tein itse pienen annoksen raparperi-mansikkakompottia samalla ohjeella, jota käytin kesällä 2012, vaihtaen vain omenan mansikoihin. Keittelin raparperipaloja, mansikoita, sokeria, sitruunamehua ja vaniljatahnaa noin 20 minuuttia, jolloin kompotti oli sakeaa. Kaadoin kompotin tiheään siivilään ja painelin sen nuolijalla siivilän alla olevaan kuppiin. Kaavin sileän massan kuppiin jäähtymään. Osan jätin ohuemmaksi kastikkeeksi. 

Vatkasin kerman vaahdoksi ja lisäsin siihen mukaan mascarponen ja jäähtyneen kompotin. Sekoitin tasaiseksi ja maistelin, onko sokeria tarpeeksi. Lisäsin hieman. Laitoin täytteen jääkaappiin vielä jäähtymään ja odottamaan, että crêpet ovat kokonaan jäähtyneet. 

Crêpe-kakun kokoaminen

Kun crêpet olivat jäähtyneet ja täyte viilentynyt, kokosin kakun latomalla vuoronperään laakealle lautaselle crêpen ja sille ohuelti levitettyä täytettä. Crêpejä tuli taikinasta kaikkiaan 9 kappaletta (noin 22 senttisiä) ja täyte riitti oikein hyvin. Peitin kakun kuvulla ja laitoin jääkaappiin asettumaan siksi aikaa, että kävin töissä lyhyen vuoron. 

Ennen tarjoilua pursotin kermavaahtoa niin näteiksi ruusukkeiksi kuin osasin ja keskelle kokosin loput mansikat mitä taloudesta löytyi ja muutaman mustikan. Annoksen päälle valutin hieman mansikkakastiketta. Olipa ihana rakenne, ilmava ja juuri niin vähän makea kuin mahdollista. Tykkäsimme tosi paljon, crêpekakku oli sekä hyvää, että kaunista.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään ku itse tekee-Minnan aloittamaan haasteeseen liittyviä postauksiani. Tämä oli toinen haastekirja, josta kokkasin. Tavoitteenani on kokata jotain jokaisesta omistamastani keittokirjasta. Alku ei ole ollut kovinkaan vauhdikas, mutta kyllä se siitä, takarajaakaan haasteeseen ei ole asetettu, mikä on ihan parasta! Julia Childin kirjasta Ranskalaisen Keittiön salaisuudet olen kokkaillut aikaisemmin muutamia ohjeita, ne löytyvät tunnisteen Julia Child alta (yllättävästi).

EDIT: Lisään tämän postauksen myös CampaSimpukan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne myös crêpet kuuluvat.

Kävin eilen ostamassa pullon ranskalaista kuohuviiniä, jonka aioin avata iltani iloksi katsoessani Tour de Francen kolmanneksi viimeistä etappia. Ajattelin ensin vain hieman oikaista sohvalle avainunien ajaksi. Niistä tuli kyllä sitten jonkunlaiset munalukkounet, heräsin joskus yhdentoista aikaan, enkä tosiaankaan avannut kuohuviinipulloa, enkä katsonut miten kävi Tourin etapilla. Sen pullon avasimme tänään Tourin melkein lopun kunniaksi. 

Vakoilin aamulla Tourin sivuilta, että norjalainen Edvald Boasson Hagen pilasi eilen viimeisellä pitkällä etapilla belgialaisten ajajien päivän ottamalla voiton näiden nenien edestä Belgian kansallispäivänä.

Alberto Contador on siitä syystä suosikkini, ettei hän anna periksi, vaikka voittoon ei ole enää mahdollisuuksia. Hän jaksaa yrittää, niin jaksoi tänäänkin aika-ajossa. Arvostan sellaista työmoraalia. Aika-ajon selvitti nopeimmin puolalainen Maciej Bodnar, jolle voitto oli ensimmäinen tour-voitto ikinä. Kokonaiskilpailu jää sille mallille, että Chris Froome lähtee huomenna keräämään voittopokaalin ja kirimiehet vielä haaveilevat etappivoitosta. Nimekkäimmät kirimiehet ovat tosin jo poissa kisasta, mutta kyllä se voitto jollekin kelpaa. Kokonaiskilpailun kolmannesta sijasta kyllä saatetaan vielä huomenna kisata, sillä kolmantena olevan Romain Bardetin  ja neljäntenä olevan Mikel Landan välinen ero on nyt vain sekunnin. Mutta ehkä sitä "ei saa" enää muuttaa, vaan maaliin pitää ajaa kiltisti tänään määräytyneessä järjestyksessä. Jää siis hieman jännitettävää huomisellekin.

De Buyer-pannun käyttöönotto, osa 1, pois pussista

Kinkku? Ei, vaan de Buyer-pannu!

Olen joskus tunnustanut ostaneeni joitakin vuosia sitten hiiliteräspannun ollenkaan ymmärtämättä mistä siinä on kyse. Pilasin pannun kättelyssä ja hautasin se pitkäksi aikaa patakaapin nurkkaan. Hävitin sitten  pannun vähin äänin ymmärtämättä, että pannu olisi ollut vielä aivan hyvin pelastettavissakin. Sittemmin olen lukenut pannuista enemmän, myös monen blogitutun kokemuksia pannun patinoinnista ja käytöstä. Nyt uskaltauduin ostamaan uuden pannun. Sain eilen paketin Eiringiltä ja sormeni syyhysivät yövuoron ajan,  melkein raahasin painavan paketin töihin avatakseni sen jo siellä.

Tänään maltoin jopa nukkua ennen kuin avasin laatikon. Annan plussapisteitä Eiringille pakkaustarvikkeiden kierrätyksestä, pakettini tuli italialaisessa pastalaatikossa, eikä sisällä ollut muruakaan styroksia, vain käteviä ilmapusseja ja tukevaa pakkauspaperia! Pannuni lisäksi tilasin kunnollisen kartiosiivilän pyreiden tekoa varten, tukevan reikakauhan frittiruokien nostelua varten (muovikauhalla se on melkoista hasardihommaa), teräsastioiden puhdistusainetta ja saadakseni paketin ilman lähetyskuluja, pari pussia 00-jauhoja, ne veivät loppusumman juuri riittävän kokoiseksi. Eiringiltä oli laitettu pakettiin myös pussillinen bruschetta-maustetta, kiitos! Mukana oli hiiliteräspannun käyttöönotto-ohjeet ja heti kun minulla on aikaa, alan patinoida pannuani. Otan kiitollisena vastaan kaikki hyvät ja myös "vältä tätä"-vinkit.

Eilen kerroin liemierheestäni. Se oli vieläkin isompi erhe. Tänään Kammenpyörittäjä kertoi hänen ja esikoisen syöneen keittoa illalla ja etsineen siitä rapuja, niitä löytämättä ja kyseli mitä keittoa se oikein oli. Tunnustin sen olleen kurpitsakeittoa kalaliemellä, mutta loppujen lopuksi liemi olikin rapulientä... Ei mennyt ihan vahvasti tuo minun maisteluni. No, ensi kerralla teen sitten erilaisen virheen. Entinen esimies joskus kehotti puhuessaan virheiden tekemisestä, ettei samaa virhettä saa tehdä kahta kertaa peräkkäin. Tulkkasimme sen tarkoittavan, että väliin pitää tehdä joku uudenlainen virhe ja sehän meiltä onnistuu!