sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Kyyhkyä pannulta

Näillä herneillä on osuutta asiaan
Saimme jokunen aika sitten Antin metsästäjäkaverilta muutaman lihapaketin, joista ehdottomasti mielenkiintoisin oli tänään pannulle päätynyt kyyhky. En muistaakseni olen koskaan ennen valmistanut kyyhkyä ja olen melko varma, etten ole syönytkään sitä aikaisemmin. 

Minulla on onni olla erittäin hyvän riistakokin ystävä, sauvajyvänen taitaa nämä hommat. Mutta nyt tein googlehaun ja mikäpä siellä olikaan ensimmäisenä kuin toisen rakkaan blogaanin, Nannan kyyhkypostaus vuodelta 2016. Sielläkin mainittiin sauvajyvänen, joten uskoin, että nyt ollaan asian äärellä. Nanna oli laittanut kyyhkyn kaveriksi risottoa ja niin tein minäkin. Risottoon tarvitaan tietysti lientä, sitähän löytyy, jopa merkittyä lientä. 



Saamassamme, erittäin asiallisessa pakkauksessa oli neljä kyyhkyn rintaa, olisikohan niitä ollut noin 120 g yhteensä, maksimissaan 150 g, en tullut punninneeksi. Viime kuukausina on ruokahalu on kateissa joko kokonaan tai ainakin minimissä, joten tämä pieni määrä riitti meille kahdelle oikein hyvin. 

Kyyhkyn rinnat pannulla

  • 4 kyyhkysen rintapalaa nahattomana ja luuttomana
  • 1 loraus oliiviöljyä
  • 1 rkl voita
  • 1 valkosipulinkynsi
  • muutama oksa timjamia
  • suolaa ja pippuria
Otin kyyhkypalat sulamaan jo eilen jääkaappiin ja kun oli aika valmistaa ruoka, avasin vakuumipakkauksen ja taputtelin ne kuiviksi paperilla. Laitoin pannun kuumenemaan ja lorautin sille oliiviöljyä ja lisäsin ison nokareen voita sekä timjamin oksat ja kevyesti litistetyn valkosipulin kynnen. Kun voin ja öljyn seoksen kuohu alkoi laskeutua, nostin kyyhkyn rinnat pannulle ja paistoin niin noin 2-3 minuuttia puoleltaan. Valelin niitä pannulla olevalla voilla ja kun paistoaikaa oli mennyt  noi 6-7 minuuttia, nostin palat peltilautaselle. Ripotin päälle suolaa ja pippuria ja peitin lautasen foliolla. Annoin lihapalojen loppukypsyä foliossa noin 8 minuuttia, sen aikaa meni risoton viimeistelemiseen.

Hernerisotto kahdelle

  • 0,5 l lintulientä
  • 100 g risottoriisiä
  • 1 uuden sadon sipuli varsineen silputtuna
  • oliiviöljyä
  • 1 dl kuivaa roseviiniä
  • noin 1 dl parmesanraastetta
  • 25 g voita
  • 1 dl tuoreita herneitä
  • (suolaa ja) pippuria (riippuen liemen suolaisuudesta, tällä kertaa lisäsuolaa ei tarvittu)
  • herneenversoja
Kuumensin ensin sulaneen lintuliemen kiehuvaksi ja otin kattilaan kauhan valmiiksi. Kuumensin paksupohjaisessa kuparikattilassa öljyä ja lisäsin sinne silputun sipulin, jota kuullottelin hetken. Kaadoin mukaan riisin ja sekoittelin, varoin polttamasta riisiä. Lisäsin mukaan viinin ja sekoitin koko ajan. Kun viini oli imeytynyt riisiin, aloin lisätä kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan. Liemen on hyvä olla kiehuvaa, että kypsyminen jatkuu tasaisena. Kylmä tai vain vähän lämmin liemi ei toimi samalla tavalla, riisi saattaa muhjuuntua. Risoton kypsyminen ottaa noin 15-20 minuuttia tällä 100 gramman riisimäärällä. Kun riisissä oli purutuntumaa enää pikkuisen, lisäsin mukaan tuoreet herneet, parmesanin, voita ja sekoitin. 

Annoksen kokosin niin, että lusikoin risoton lautasille ja siihen päälle asettelin pitkittäin kahtia leikatut kyyhkynrinnat, annokseen tuli niin ollen neljä pientä palaa. Koristeeksi Antti haki herneenversoja ja päälle kiersin vielä pippuria ja vähän suolaa. Mielestäni onnistuin tässä hyvin, mikäpä onnistuessa, kun on hyvät neuvot <3


Jos kevät ei mennyt ihan tymässä, niin jonkunlaisen autereessa kuitenkin. Ei ole ollut oikein intoa mihinkään, aika on mennyt töissä käydessä ja uudenlaiseen koronan aikaiseen ja toivoakseni jossain määrin jo jälkeiseenkin maailmaan totuttautumisessa. Alkukesä on ollut ihan sitä samaa. Nyt on edessä vihoviimeinen työviikko ja paljolti uusi elämä alkaa, kunhan on torstai kello 16.25. Mitä CampaKeittiössä, CampaAdriassa ja Campakesässä, jopa CampaElämässä tapahtuu, sen näkee sitten. 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Tonttihortoiluletut


Ei pitäisi motkottaa, jos tontilla on pisteleviä nokkosia, ei vaikka ne tekisivät loppukesästä viinimarjojen poiminnasta kirvelevää hommaa. Siinä voi käydä niin, ettei tontilta lopulta löydy nokkosia edes litraa, kun kitkijä on ollut niin tehokas monen vuoden ajan. Tarkoitus oli tehdä nokkoslettuja jo toisen kerran, viime vuonna tein ensimmäisen kerran. Saimme aamulla kuitenkin etsittyä sen verran nuoria nokkosia, että oli järkeä ruveta letunpaistoon, lisäksi keräsimme mukaan tontilta löytyviä yrttejä ja kaivelin pakastimesta pussinpohjan pinaattia. 

Tonttihortoiluletut

  • nuoria nokkosia (ennen ryöppäämistä noin 3 dl, ryöpättynä onneton märkä pieni keko)
  • sekalaisia yrttejä (timjamia, basilikaa, rakuunaa, korianteria, persiljaa, ruohosipulia)
  • muutama pieni kuutio pakastettua pinaattia (ovat pussissa sellaisia vähän tikkuaskia pienempiä irrallisia jäisiä palikoita)
  • 2 pientä punaista suippopaprikaa
  • 1 kevätsipuli varsineen
  • 0,5 l maitoa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 40 g sulatettua voita + paistamiseen iso nokare
  • 1 tl suolaa
  • pippuria
Riivin nokkosen lehdet varsista ja ryöppäsin ne kiehauttamalla nopeasti vedessä, näin niistä lähti pois pistelevyys, jota nuorissa lehdissä ei paljon edes ollut. Leikkasin yrtit silpuksi ja paprikat pieniksi kuutioiksi ja nakkasin ne blenderin kannuun. Mittasin sinne maidon, jauhot ja suolan ja lisäsin vielä kananmunat ja sulatetun voin. Käytin blenderiä alhaisella teholla sen verran, että taikinasta tuli tasaista, kauniin vaalean vihreää. Kaadoin taikinan kannelliseen kannuun ja laitoin sen jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. 

Rapu-mätikastike

  • 3 dl kreikkalaista jogurttia + kermaviinipurkin jämät
  • 1 kevätsipuli varsineen
  • noin 0,5 dl kirjolohen mätiä, puolet pienestä purkista
  • pikkuisen pakastettuja kypsiä katkarapuja
  • 2 pientä punaista suippopaprikaa pieniksi kuutioiksi leikattuna
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • kuivattua tilliä (tuoretta ei ollut)
Sekoitin kastikkeen ainekset tasaiseksi ja laitoin jääkaappiin asettumaan.

Kun oli aika paistaa letut, kuumensin pannun melkoisen kuumaksi. Katsoin juuri jonain iltana tanskalaisen kokin ohjelmaa, sen joka näyttää prinsessa Victorialta, taitaa olla Mette nimeltään. Vai onkohan hän leipuri? Joka tapauksessa hän paistoin lettuja ja neuvoi, että pannun pitää olla kuuma, että letuista tulee rapeita ja pitsireunaisia. Olen usein paistanut liian miedolla lämmöllä ja letuista tulee lötköjä. Se ei ole kivaa. 

Laitoin pannulle nokareen voita ja kun se oli sulanut ja alkanut kuohua pikkuisen, sekoitin taikinan nopeasti kannussa ja otin sitä kauhallisen ja kaadoin pannulle. Kallistelin pannua niin, että taikinaa levisi koko pannun pohjalle. Paistoin letut molemmin puolin (olipa uutinen) ja kasasin ne keoksi lautaselle odottamaan. Tästä satsista tuli 12 lettua. 

Söimme sekalaiset yrttiletut rapu-mätikastikkeen kanssa, lisäsimme vielä kastikkeen päälle eiliseltä perhepäivälliseltä jääneitä kevätsipulin viipaleita ja napsimme rasiasta tomaattia, salaattia ja vesimelonin paloja. Kaikki tähdenlennotkin eiliseltä saatiin menemään. Lettuja ja kastiketta jäi vielä huomisellekin, jaksoimme syödä 2/3 lettua. 


Nyt alkaa tuntua, ehkä hieman valheellisesti ja perusteettomasti, että koronakevät on taittunut vähän vähemmän poikkeukselliseksi kesäksi. Minulla on vielä neljä viikkoa töitä ja sitten koittaa vapaus. Vielä 26 päivää, joka on 600 tuntia, joka on 36000 minuuttia, joka on 2160000 sekuntia. Kyllä minä jaksan. 

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Töltött paprika ja ötven forint

Vaikkei CampaKeittiöstä ole kuulunut juuri mitään tämän vuoden puolella, täällä sitä yhä sinnitellään. Tuntuu, että kaikesta on maku hukassa, eikä lautasille ole päätynyt mitään uutta tai  muuten merkittävää. Kevään pyöräilyt on peruttu, joten ruokahaasteet ovat toistaiseksi jäissä. Tähän ehkä tulee vielä muutosta loppukesästä, jos oikeasti ammattipyöräilyn kausi polkaistaan käyntiin elokuussa ja vedetään pikavauhtia läpi poikkeusaikatauluin, kuten UCI nyt kaavailee. Minä en usko tähän vielä kovinkaan vahvasti. Suuret urheilutapahtumat ovat aika hankalia järjestettäviä tässä maailman tilanteessa, enkä ole läheskään vakuuttunut, että olisi järkevää yrittääkään.

On siinä minulla kokkaamista, jos tämä toteutuu!

Jos Giro d'Iltalia olisi ajettu tässä kuussa, se olisi alkanut Unkarista. Nyt kisan uusi starttipäivä on lokakuun kolmas, mutta kuten sanottu, en pidättele hengitystäni ihan vielä. Koska Unkari kuitenkin mainittiin, toimii se hyvänä aasinsiltana eiliseen päivälliseemme.

Siitä on jo pitkä aika, kun olemme viimeksi olleet Unkarissa, luultavasti vuonna 1999, tai sitten 2003, en ihan tarkasti muista ilman matkapäiväkirjojeni selaamista. Kukahan nekin ottaisi ja kirjoittaisi puhtaaksi? Minä varmaankin, jos joku. Joka tapauksessa, Unkarista on hyviä muistoja Balatonilta, Tokajista ja Budapestista. Unkarin kieltä en osaa sitten ollenkaan, paitsi töltött paprika ja ötven forint


Antti oli ostanut neljä nättiä paprikaa ja ehdotti, että tekisimme täytettyjä paprikoita. Olemme ennenkin tehneet sellaisia, tunkeneet paprikat täyteen vaikka mitä ja paistaneet ne uunissa. Mutta nyt halusimme hieman aitounkarilaisempaa lähestymistapaa ja sellaisen löysimme tästä videosta:



Siinä on sopiva taustamusiikki, ei kikkailla, koko homman ymmärtää meidänkin unkarintaidoillamme ja tunnelma oli mukavan kotoinen. Olkaa kilttejä ja katsokaa video, minusta oli niin hauskaa miten kotikokki sittenkin päättää lisätä vielä yhden lusikallisen sokeria ja suolaakin menee melko reippaasti. Sitä vähän vähensimme. Meille oli uutta tuo, miten ruokaa sekä keiteltiin vedessä, että haudutettiin kastikkeessa ja sivulihapullat olivat myös uutta, mutta ihan järkeenkäypää. Suipot paprikat olisivat varmaan parempia tähän ruokaan, mutta meillä nyt oli näitä pyöreitä, joten niillä mentiin. Raaka-aineiden määriin käytin erinomaista maalaisjärkeäni. 

Töltött paprika

  • 4 paprikaa
  • 2 dl riisiä (käytin risottoriisipussin loput)
  • 1 punasipuli
  • oliiviöljyä
  • 400 g jauhelihaa
  • 2 kananmunaa
  • rutosti suolaa 
  • pippuria

Kastike

  • iso nokare voita
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 3 dl kiehuvaa vettä
  • 3 dl paseerattua tomaattia
  • paprikajauhetta (käytin pimentonia)
  • 3 rkl sokeria
  • rutosti suolaa
  • 2 rkl unkarilaista paprikatahnaa (en tiedä mistä moinen tuubi on jääkaappiimme tullut, mutta nyt oli oiva tilaisuus kokeilla, se lupasi olla medium-vahvaa)
Aloita laittamalla riisinkeittovesi kiehumaan ja suolaa se niin topakasti kuin ikinä saatat, jopa enemmän kuin pastavesi. Laita riisi kypsymään. Kun riisi on parahultaisen kypsää, kaada se tiheään lävikköön ja huuhtele kylmällä vedellä, että se jäähtyy. 

Kuumenna kattilassa kastiketta varten iso nokare voita (tai kuten videossa, jättiloraus öljyä) ja sekoita mukaan vehnäjauhot. Sekoittele ja kypsennä hetkinen. Kaada mukaan kiehuva vesi ja paseerattu tomaatti. Vispilöi tasaiseksi ja anna kastikkeen kiehua ja sakeutua. Mausta sokerilla ja suolalla (ei ehkä ihan niin paljolla suolalla kuin videolla), paprikajauheella ja -tahnalla, jos sellaista on saatavilla. Anna kastikkeen kiehua miedosti sen aikaa, kun valmistelet paprikat. Maistele kastiketta, sen tulee olla hieman makeaa, mutta kuitenkin suolaistakin. 

Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla oliiviöljyssä jokunen minuutti. Kaavi mysiytynyt sipuli kulhoon jäähtymään. 

Leikkaa paprikoiden kantapäästä hattu pois niin, että niiden yläreuna jää suppuun, näin täyte ei pääse karkaamaan kypsennyksen aikana. Poista siemenet lusikalla ja naputtelemalla paprikaa alassuin leikkuulautaa vasten. Jos paprikassa on paljon sisäisiä kalvoja, poista nekin, mutta varo leikkaamasta siihen reikiä. 

Kuumenna suuri kattilallinen vettä kiehuvaksi ja arvaa mitä! Laita siihen hirveästi suolaa!

Lisää kulhoon jäähtyneen sipulin seuraan jauheliha, kananmunat ja huuhdeltu ja valutettu riisi. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, mausta jälleen suolalla ja pippurilla. Tunge paprikat täyteen jauheliha-riisitaikinaa. Muotoile lopusta täytteestä muutama iso lihapulla. Epäilin, että pysyykö taikina kasassa, sillä minulla oli ehkä riisiä aavistuksen liikaa, mutta kyllä se pysyi. 

Nosta varovasti lihapullat ja täytetyt paprikat lempeästi kiehuvaan veteen, älä sekoittele äläkä muutenkaan höslää, etteivät lihapullat hajoa veteen. Paprikat kelluvat, mutta lihapullat vajoavat pohjalle. Anna niiden kypsyä kiehuvassa vedessä noin 10 minuuttia. 

Vähiten ruokahalua lisäävä kohta kokkailua
Kaada tomaattikastike laakeaan kasariin, johon kaikki lihapullat ja paprikat mahtuvat sopuisasti, ehkä olit jo valmiiksi fiksu ja valmistit kastikkeen sellaisessa astiassa. Minä en ollut, tein tiskiä ihan kamalasti. Nosta varovasti kahdella kauhalla lihapullat ja paprikat kasariin ja valele niitä kastikkeella. Minulla kastiketta olisi voinut olla hieman enemmänkin, video-ohjeella kastiketta oli ihan uimasille asti. 


Kypsennä ruokaa miedolla kuplinnalla noin puoli tuntia kannen alla, valele paprikoita ja lihapullia välillä kastikkeella ja käännä paprikoiden kylkiä pari kertaa, varo rikkomasta lihapullia. Mittaa paprikoiden sisälämpötila, sen tulisi olla ainakin 70 astetta, silloin liha on jo kypsää. 

Nosta lautaselle taas kahdella kauhalla paprika ja viereen iso lihapulla ja kauho päälle tomaattikastiketta. Koristele persiljalla, jota meillä esitti korianteri, hyvin onnistui roolisuoritus.


Tästä tuli jotenkin todella nostalginen olo, kuvatkin ovat kuin suoraan 80-luvun keittokirjoista. Sitä ei sinänsä voi pitää tavoiteltavana, mutta kun sen ehtii itse ensimmäisenä sanoa, ei niin nolota. Ruoka oli todella täyttävää, jaksoimme kumpikin syödä yhden paprikan ja yhden lihapullan ja loput jäivät myöhemmiksi lounasannoksiksi. Toivon, että tämä oli oikea unkarilainen töltött paprika. Jos se maksaisi ötven forint, en tietäisi onko se vähän vai paljon. Pitäisi kysyä Forexilta. Ja kysynkin ja vastaus on, että vähän. Noin 0,15 euroa. Kyllä ateriamme vähän enemmän maksoi. 

Ai niin ne lihapullat. Minusta se on mainio ajatus, että osa täytteestä kypsennetään lihapullamuodossa. Minulla ainakin tahtoo aina jäädä yhtä jos toista täytettä ylitse, mutta tässä ei ollut niin nokonuukaa määrien kanssa, kun loput kuitenkin saattoi käyttää, vaikka paprikat olisikin jo tungenttu ihan täyteen. Liekö se tarkoituskin, vai onko vain tapana, että paprikan kaverina kuuluu olla lihapulla ilman paprikakuorta. 

lauantai 25. huhtikuuta 2020

Vannon kautta kiven ja kannon

Huhtikuu on kulunut kahdella tapaa, pääosin se on ollut yhtä tervassa tarpomista, mutta toisaalta tuntuu, että se on livahtanut jonnekin aivan huomaamatta. En enää edes muista kuinka mones viikko tämä on tätä poikkeustilannetta. Monta kertaa olen ollut päivistä sekaisin ja tuntuu, ettei mikään edisty. Tällä viikolla rytmittömyyttä on lisännyt lomautus, jonka aikana olen lähinnä nukkunut tai odottanut nukkumaanmenoaikaa. Eilen oli poikkeuksellinen päivä, katsoin elokuvan, joka alkoi klo 21 ja katsoin sen loppuun, vaikka se oli ränkkäli. Olipa se hyvä! Tosin kaikki elokuvat, joissa Ethan Hawke esiintyy, ovat minusta hyviä, koska Rakkautta ennen-trilogia. Älkää kysykö lisätietoja. 

Eilen oli myös siinä mielessä harvinainen päivä, että söimme ihan kunnolla, oikein kolmen ruokalajin päivällisen. Se kyllä venähti ainakin kolmen tunnin mittaiseksi, sillä en viitsinyt panostaa ajoitukseen, vaan söimme ensin nypertämäni alkuruoan ja sen jälkeen sitten verkkaiseen tahtiin pääruoan ja jälkkärin monta tuntia myöhemmin. Ajoittamisessa minulla on edelleen paljon oppimista. 

Alkuruokana meillä oli beef tartare. Olen tehnyt vain yhden kerran aikaisemmin tartaria naudan lihasta ja eilen oli toinen kerta. Tuolloin vuonna 2017 kyseessä oli keittiöpeikko, muttei enää. Jostain kummasta minulle hiipi toissapäivänä ajatus siitä, että jo aiemmin sulamaan otetun lohen lisäksi haluaisin tehdä alkuruokaakin ja vieläpä tartaria. 

Beef tartare kahdelle

  • palanen naudan sisäfilettä
  • 4 isoa kaprista
  • 1 viipale maustekurkkua
  • 1 retiisi (kauheita määriä siis)
  • pari lehteä persiljaa ja salaattia (ihan nimikokoisia)
  • puolikas pienestä punasipulista
  • 2 kananmunan keltuaista
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • ruislastuja
  • paahtoleipää
Ostin palasen sisäfilettä, sitä jäi kalvojen ja näkyvän rasvan poistamisen jälkeen noin 150 g. Laitoin palan pakastimeen noin tunti ennen annoksen valmistamista. Siinä odotellessa viipaloin mandoliinilla yhden pikkuisen retiisin aivan läpinäkyvän ohuiksi viipaleiksi ja leikkasin sipulin pieniksi kuutioiksi, samoin maustekurkkuviipaleen. Otin valmiiksi kostean talouspaperiarkin hoiviin pikkuisen persiljaa ja salaatin kaikkein pienimpiä lehtiä. Silppusin ruohosipulia pieneksi. 

Kun file oli jähmettynyt pakastimessa noin tunnin verran, otin sen leikkuulaudalle ja viipaloin sen niin ohuelti kuin vain pystyin, vähän alle puolen sentin viipaleisiin. Ne leikkasin ensin suikaleiksi ja sitten kuutioiksi. Jaoin lihakuutiot kahteen noin yhtä suureen (itseasiassa pieneen) kasaan ja taputtelin ne palloksi. Pallot nostin lautasilla oleviin stansseihin ja painelin kevyesti. Painoin pienellä snapsilasilla tartariin kolon kananmunankeltuaista varten.

Rikoin kananmunat varovasti ja erotin keltuaiset, jotka luisutin lusikasta tartarin päälle tehtyyn koloon. Sitten koristelin annoksen niin nätisti kuin osasin. Päälle kiersin myllystä suolaa ja lurittelin pullosta oliiviöljyä, suola oli lautasella miniatyyrilusikalla syöjän itsensä annosteltavissa. 


Pääruoka oli sitten lohta sous vide, vakumoin kaksi annospalaa ruodotonta lohta, jotka olin ennalta suolannut ja pippuroinut. Unohdin kokonaan sen, että olisi ollut hyvä suolata kala etukäteen suolavedessä, en lukenut omia merkintöjäni aiemmista sous videilyistä tarpeeksi tarkkaan. Kuumensin veden 50 asteeseen ja lohi oli vedessä pussissa noin 40 minuuttia. 

Lisäkkeinä oli parsaa ja paahdettuja perunoita. Kastike oli hyvin yksinkertainen smetana-mätikastike. Siihen tuli mausteeksi suolaa, pippuria, sitruunamehua, tilliä ja ruohosipulia. Kun oli aika syödä, käytin kalapaloja pussista ottamisen jälkeen pannulla nahkapuoli alaspäin, mutta varoin kypsentämästä kalaa enää paljon lisää. Vaikka pääruokakin oli minikokoa, emme meinanneet jaksaa syödä pääruokaa. Pitempien menujen syöntikuntomme on aivan kuralla. 


Jälkiruoka oli sitten aiemmin viikolla syöty marjakakku, josta emme ole selvinneet kunnialla. Yritin tehdä pienen kakun, mutta sekin oli liian suuri. Käytin samaa ohjetta kuin Valamon luostarin omenapiirakassa, jonka ohjeen olen vuosia sitten ottanut sauvajyväsen blogista. Sen verran minä ohjetta sörkin, että käytin maidon tilalta smetanaa, koska sitä oli jäämässä vanhaksi. Ja omenoitten tilalla käytin mustikoita ja karpaloita, sain näin pari pussinpohjallista pakastimesta pois. Kakun leipomispäivänä söimme sitä palaset ja sitten minun oli tarkoitus laittaa se paloina pakastimeen, mutta arvatkaa sainko niin vaativan urakan tehtyä. No, en saanut ja kakku oli jääkaapissa eilen muistuttamassa minua siitä, ettei pitäisi enää ehkä leipoa ollenkaan. 

Tein kakusta sitten annokset meille jälkiruoaksi, otin pienellä stanssilla kakusta pyörylät ja laitoin päälle marjoja ja reunalle pallon jäätelöä. Onneksi se oli pieni annos, sillä teki tiukkaa jaksaa syödä se. 


Nyt on sitten tämän näköinen blogaanin kakku jäljellä. Onko kenellekään muulle koskaan käynyt näin?


Otsikossa tein vannomuksen. Se koskee aikaa, jolloin emme ole enää virtuaalitapaamisten varassa, vaan voimme oikeasti mennä ainakin Suomessa minne mielimme vapaasti ja tavata ketä tahdomme. Silloin kutsun sinut, rakas blogaani, tänne meille viettämään CampaMiitti kakkosta. Olitpa mukana vuonna 2015 tai et, olet tervetullut, myös vaikkei sinulla enää olisikaan aktiivista blogia. Miltä kuulostaisi, joskus loppukesästä tai alkusyksystä? Tulisitko? Silloin juhlin myös uutta vaihetta elämässäni ja mikä olisikaan parempi tapa kuin tavata kaikkia mahtavia tyyppejä vuosien varrelta ja myös sellaisia, joita aiemmin en ole tapaamalla tavannut. 

Tästä vannomuksesta voi päätellä kaksi asiaa, joko olen vähemmän introvertti kuin olen luullutkaan, tai sitten tämä #poikkeusvuosi2020 on jopa pesunkestävälle erakolle liikaa ja alan kaivata muita ihmisiä. Ehkä molemmat pitävät paikkaansa. 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Kahdessa kuplassa

Viime viikot ovat olleet kyllä kummallisia, eikä paluu tavalliseen eloon ole vielä nähtävissä edes tulevaisuushorisontissa (suosikkini BS-bingossa). Tunnen eläväni kahdessa erilaisessa kuplassa, vaihdan niistä toiseen kymmenen kilometrin työmatkan aikana enkä tiedä kummassa oloni olisi normaalimpi. Olen alkanut kyseenalaistaa jopa sitä, kuin introvertti lopulta mahdankaan olla. Saattaisinko sittenkin kaivata joskus jotain sosiaalista kanssakäymistä? Niin pitkälle en sentään tohdi vielä mennä. 

Jos oma arkeni onkin monella tapaa nyt sekaisin, niin se tuntuu monilla muillakin olevan. Omani on oikeastaan hyvin helppo, käyn töissä tavalliseen tapaan, kotona minulla ei ole muita velvollisuuksia kuin pitää itsestäni huolta niin hyvin pystyn, mikä ei aina ole ihan parasta priimaa, sen myönnän. Minun ei tarvitse tehdä kotona töitä työnantajalle, ei tarvitse huolehtia lasten etäkoulusta, ei pissattaa koiraa pikaisesti muita ihmisiä vältellen eikä murehtia tällä hetkellä kenenkään läheisen voinnista. Viime mainitun toivon jatkuvan niin tulevinakin viikkoina. 

CampaKeittiössä on menossa uudenlaiset teemaviikot, tehdään ruokaa, jos viitsitään ja syödään,  jos jaksetaan. Monta kertaa olen saanut jotain sentään tehtyä, mutta lautasen ääreen istuttuani en meinaa jaksaa haarukkaa nostaa, mikään ei oikein maistu sille, mitä halusin ja joka kerta ruokaa on liikaa. Käymme kaupassa noin kerran viikossa lyhyesti täsmäostaen. Pantryn hyllyt ovat jo ehkä hieman väljemmät kuin kuukausi sitten, pakastimissa ei ole vielä nähtävissä huomattavaa vajentumista. Jos jotain tiedän, niin sen, että varastoissamme on ruokaa yllin kyllin, vaikkemme kävisi kaupassa puoleen vuoteen. Ei tietenkään tuoreita kauden tuotteita, mutta elossa pitävää ravintoa kyllä. En osta pastaa ennen kuin näen pastahyllyn takaseinän. Ja tiedoksi itselleni, että viikunahilloa on tarpeeksi. Ehkä jopa liikaa. 

Se minua hieman surettaa, ettei alla olevan kuvan kirjoille ole nyt käyttöä. Ei tule uutta CampaAdria-reissua ihan pian. Mutta hyvää kahvia saa kotona, siinä ei ole ollut mitään toimitusvaikeuksia. Ja reissuunkin päästään vielä, siinäkään ei ole mitään isompaa suremista.


perjantai 20. maaliskuuta 2020

Raittiissa ilmassa


Kävimme aamupäivällä ulkoilemassa, sillä tänään aurinko on paistanut eikä tuule niin paljon kuin monena päivänä on tehnyt. Ehdotin ensin retkeä Pyhähäkin kansallispuistoon, mutta hylkäsimme sen, koska emme tiedä Saarijärven seudun lumitilannetta. Niinpä päätimme mennä lähempänä olevaan lempikohteeseemme, Saraakalliolle. Maisema oli sieltä kallion päältä aivan yhtä kaunis kuin ennenkin ja aamiaisleivät ja maitokahvi maistuivat kivellä istuen. 



Minä jänistin laskeutumisesta alas kalliomaalauksille, vaikkei polku ollutkaan liukas tai jäinen. Antti meni katsomaan maalauksia, vaikka arvelikin niiden näkyvän nyt aika heikosti, koska oli niin kirkas auringonpaiste ja kallio kuiva. Näin olikin. Paras sää kalliomaalausten näkymiseen on sateinen, jolloin kallio on märkä. 



Palasimme autolle ja huomasimme, että kalliolle opastava kyltti onkin kaatunut. Nostimme se pystyyn, mutta eipä se kovin paljon vinkkiä nykyisellään anna. Toisaalta, pysyypä hieno kohde melko piilossa ja turvassa vahingonteoilta, joita kalliomaalauksille on joissakin paikoissa ikävä kyllä tehty.

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Makkarakeittoa ja muutama päätös


Viime päivinä median kuluttamiseni on mennyt aivan ylitse, tuntuu etten muuta teekään kuin selaan eri lähteitä ja foorumeita rauhattomana. Tein itselleni muutaman säännön, joitten myötä toivon saavani hieman mielenmalttia. 

  1. Lopetan iltapäivälehtien nettiversioiden lukemisen kokonaan. (paperisia en ole sitten Dianan kuoleman ostanutkaan ja lukenut) Luen parempia medioita. 
  2. En osallistu nettikeskusteluihin, joissa pääasiaksi nousevat pikkumaiset riidat ja jonkun oma napa, edes omani. 
  3. Lopetan myöskin pätemisen ja pyytämättä neuvomisen. (vaikeaa, mutta yritän)
  4. Luen joka päivä jotakin hyvää ja mukavaa, vaikkapa Austenia, se toimii lääkkeenä moneen vaivaan.
  5. Kuuntelen joka päivä jonkun levyn hyllystäni, laitan oikean fyysisen levyn soittimeen ja istahdan kuuntelemaan. 
  6. Teen joka päivä ruokaa, tai jos teen kerralla enemmän, myöskin syömme ne tähdenlennot. Ruokaa ei haaskata.
Päivällisenä meillä oli eilen makkarakeittoa, jonka valmistin hallituksen tiedotustilaisuuden alkua odotellessamme. Tilaisuuden alku venyi ja keitto ehti valmiiksi emmekä jaksaneet odottaa, vaan otimme lopulta lautaselliset tv:n ääreen ja täpärästi vältimme kielten polttamisen, kun oikein keskityimme.

Tiedotustilaisuusmakkarakeitto

  • 1,5 l vettä
  • 2 rkl kasvisfondia
  • 4 pientä makkaraa
  • 8 pienehköä perunaa
  • 2 porkkanaa
  • 1 pyöreä kesäkurpitsa
  • 2 pientä suippopaprikaa
  • 1 pieni tetra kikherneitä
  • pussinpohja (noin kourallinen) pakasteherneitä
  • kourallinen punaisia linssejä
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 3 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria
  • jauhettua paprikaa
Kuumensin veden kattilassa kiehuvaksi ja lisäsin siihen kasvisfondin. Kuorin ja pilkoin perunat ja porkkanat, samoin leikkasin paloiksi paprikat ja kesäkurpitsan. Laitoin kasvikset kattilaan kypsymään. Leikkasin makkarat paloiksi ja paistoin niitä hetkisen kuumalla pannulla ja kippasin nekin kattilaan. Sinne pääsivät vielä valutetut kikherneet, pakasteherneet ja linssit. Maustoin keiton suolalla, pippurilla, tomaattipyreellä, paprikajauheella ja laakerinlehdillä. Keitto hautui noin tunnin verran pienellä teholla ja kyllä sillä nälkä siirtyi. Loput syömme tänään, varoimme ottamasta kaikkia makkarasattumia eilisille lautasellisille. 


Hallituksen tiedotustilaisuus olikin sitten sen verran tanakkaa tavaraa, että oli hyvä, että ruoka oli jo vatsassa. Olisi voinut ruokahalu siirrähtää tuonnemmas silkasta hämmennyksestä. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Oudoissa fiiliksissä

Niin kuin sillä olisi  jotain väliä
Tänä keväänä olisi ollut jo kymmenes kerta, kun CampaKeittiö sukeltaisi vuotuiseen kolmeosaiseen ruokahaasteeseen, ensin toukokuussa Italian, heinäkuussa Ranskan ja elo-syyskuussa Espanjan ruokien pariin. Nyt on jo käynyt ilmi, ettei ruokahaasteen Italia-osuuden innoittajaa, Giro d'Italiaa ajeta. Se on tällä hetkellä postponed-tilassa, mutta olen satavarma, että se vain jää ajamatta, mitään muuta ajankohtaa vuodessa ei näin suurelle kisalle ole, ei tule eikä tilata. Kaikki kevään klassikot on jo peruttu. Tour de Francen toteutuminen ei myöskään ole mitenkään varmaa. Ennemminkin arvioisin, että olisi ihme, jos se ajettaisiin. La Vueltasta ei uskalla myöskään sanoa yhtään mitään.

Niinpä olen tullut siihen tulokseen, etten tänä vuonna toteuta ruokahaastetta lainkaan, en vaikka tilanne muuttuisi nopeastikin siihen suuntaan, että maailma toipuisi ja elämä palaisi tuttuihin uomiin. Ensi vuonna CampaSimpukka täyttää 10 vuotta ja yhden välivuoden vuoksi myös ruokahaaste toteutuu silloin toivottavasti kymmenennen kerran. 

Viime päivinä on ollut kyllä mielessä monta kertaa, miten hurjasti maailma tuntuu nyt pyörivän. Se mitä luulimme eilen on vaihtunut toiseksi arvailuksi tänään ja huomenna ne molemmat voivat olla jo täysin irrelevanttia. Asioiden tärkeysjärjestys vaihtuu ja muuttuu niin nopeasti, että melkein pelottaa aamuisin avata uutishanat. 

Pysytään terveinä ja järkevinä, ajatellaan muutakin kuin omaa napaa, mutta sitäkin tarpeeksi, ei uhrauduta, muttei olla jästipäitäkään. Jos sairastutaan, sairastetaan ja parannutaan.  Kyllä tämä tästä ja niin pois päin. Ehkäpä maailmasta tulee pikkuisen parempi, jotain turhanaikaista loppuu kokonaan ja hyviä seurauksia tulee pitemmällä tähtäimellä. 

lauantai 29. helmikuuta 2020

Lauantaijuttu


En muista enää miksi aloin joskus kauan sitten käyttää lauantaijuttu-tunnistetta, ei siihen luultavasti ollut edes mitään varsinaista syytä. Lauantai on kuitenkin ollut pitkään lempipäiväni viikossa. Blogin alussa me olimme vielä yhdessä asuva nelihenkinen perhe ja vuorotyöläisenä vapaaksi osuva lauantai tuntui todella juhlapäivältä. Heräsin usein aikaisin ja lueskelin muitten blogaanien postauksia, mietin päivän ruokia, etsin ohjeita ja vietin viikon mukavimmat tunnit.

Sittemmin olemme jääneet Antin kanssa kaksin, työkin on muuttunut rytmeiltään niin, että lauantaina on useammin vapaata kuin työvuoro. Mutta se on ennallaan, että minä herään varhain. Lauantaita en halua käyttää nukkumiseen! Tänään on vielä siinä mielessä erityinen päivä, että olen aivan yksin kotona. Olenkin maksimoinut lauantaista nauttimiseni siten, että menin eilen illalla aikaisin nukkumaan ja katsonut pikavauhtia kaikki kivat unet. Nyt on edessä pitkä rauhallinen lauantai, jota en anna minkään pilata. Mikä tai kuka sitä nyt haluaisikaan pilata? Lisään  postaukseen päivän kuluessa mitä kaikkea kerkiänkään tehdä.

EDIT 1: Aamu on jo valjennut aurinkoisena, pakkasta on yhä 13 astetta, melkein talven kylmimpiä öitä takana. Linnut saivat ruokansa, Antti oli laittanut minulle oven pieleen kaksi pientä sankoa, joissa oli valmiina lauantain ja sunnuntain ruoat valmiina, kui hienoo se on?


Eikä oikein voi sanoa, etten muistaisi tai osaisi, kun ämpärit oli sijoitettu strategisesti niin, ettei talosta voi kävellä ulos niitä huomaamatta. Tosin tässä oli vaarana se, etten poistu talosta, se ei ole minulle lainkaan harvinaista, olen pirttityyppiä. Takapihan hämärässä seitsemän aikaan saattoi olla varma, että myös jäniksiä on käynyt katsastamassa tarjontaa yön aikana.


Vuodevaatteet menivät avustettuina ulos tuulettumaan, nyt on jo vuoteet pedattuna puhtain liinavaattein, se on niin ihana tunne mennä nukkumaan juuri vaihdettujen liinavaatteiden väliin. Untuvapeitot ja -tyynyt tykkäävät pakkasesta. Kerran meillä unohtui talveksi T@b-vaunuun tyynyt ja kun otin ne tarkasteltavaksi, olivat tyynyliinat melkein ratkeamispisteessä, tyynyt olivat terhakoituneet kylmässä ilmassa. Ilmankos linnutkin tarkenevat talvet.


Koska laiska tunnetusti luettelee töitään, niin kerrottakoon, että sekä pyykkikone, kuivaaja ja tiskari ovat jo ahkeroineet johtaminani ja nettiradio soittaa lempimusiikkiani taajuudella .997. Lempikappaleeni tällä erää on tämä. Siitä tulee nuoruus mieleen ja toisaalta vanhemmuus.


Aamiaistakin olen syönyt. Sain toissapäivänä mieluisan postipaketin, kun lempikatutaiteilijani Nuno Costahin kuvilla koristellut mukit saapuivat. Ehjinä!


Toinen postitteluoperaatiokin tuli valmiiksi. Ostin nimittäin noin vuosi sitten Chocochili-Elinalta Kitchen Aid-blenderin rungon, joka oli jäänyt hänelle virattomaksi. Ajattelin, että kannunhan tuosta vaan ostaa, mutta se olikin pitempi projekti. Oikein missään sitä ei ollut saatavilla, tai hinta oli todella kova. Eri maiden kaupoissa tuotenumerot olivat erilaiset eikä oikein hotsittanut ostaa tuotetta epävarmana onko se oikea vai ei. Välillä olimme monta kuukautta ajattelematta koko asiaa. Olin antanut edellisen blenderini jo eteenpäin ja puolisen vuotta olimme ilman. Kyllähän sitä pärjää bamixillakin, mutta mitään sifonihommia ei oikein voi tehdä, jollei ole tehokasta blenderiä.

Viime reissulla Tallinnaan menimme käymään Ülemisten ostoskeskuksessa ja siellä Kulp-nimisessä keittiötarvikekaupassa. Siellä oli kyseistä blenderiä, mutta kannua ei ollut varaosana heti mukaan myytäväksi. Myyjä lupasi ottaa selkoa saisiko sitä tilattua. Muutaman päivän kuluttua sain postia, että kannu olisi nyt saatavana. Liike lupasi lähettääkin kannun minulle etukäteismaksua vastaan. Minähän maksoin ja muutamassa päivässä kannu saapui. Jännitti, että onkohan se oikea. Olihan se, mutta paketissa oli vain kannu. Ei minulle käynyt mielessänikään kannua kädessäni heilutellessani ja kysyessäni siitä, että se myytäisiin ilman kantta. Lisää sähköpostia siis, suomeksi muuten. Liike kertoi sitten paljonko kansi ja siihen kuuluva tulppa maksavat. Aika tyyristä. Mutta eihän kannulla mitään ilman kantta tee. Meni taas hetkinen ja liike tarjoutui lähettämään minulle liikkeessä olevan laitteen kannen postimaksun hinnalla, koska kannen tilaamisessa maahantuojalta menisi aikaa ja oli käynyt ilmeinen väärinkäsitys kannun kanssa (punastus). Näin teimme ja taas odottamaan pakettia. Nyt Suomen posti näytti taas miten asiakkaan hermot laitetaan koville, sillä paketti pötkötti monta päivää lajittelukeskuksessa. Eilen viimein sain senkin paketin ja tutisevin käsin avasin sen. Siellä oli todellakin oikea kansi ja tulppa ja ne nähdessäni ymmärsin, että ne eivät olleet ihan halpoja listahinnoiltaan, sen verran napakkaa istuvuutta ja toimivuutta oli nähtävillä. Ei siis mitään ämpärimuovia postimaksun hinnalla. Kulp saa kyllä minulta todella korkeat pisteet asiakaspalvelusta ja joustavuudesta, typerämpääkin palveltiin kuin kuninkaallista.



Nyt alkavat olla kaikki itselleni asettamat kotityöt tehtynä ja on aika siirtyä lekottelun puolelle. Kellokin on vasta kymmenen. Ihanaa!

EDIT 2: Nyt kello on vähän puoli neljä ja olen menestyksellisesti pitänyt sohvaa paikallaan. Ei ole yhtään pullikoinut vastaan. Samalla pyykkikone on tehnyt työnsä niin, että kuivaajassa on viimeinen satsi menossa, tyynyjä pitää pyörittää hyvän aikaa.

Olen jopa tehnyt itselleni ruokaa, samanlaista kuin viime keväänä, minut oli jätetty yksin silloinkin. Paistoin silloin pihvin, jota tituleerasin parhaimmakseni. Tällä kertaa onnistuin ehkä jopa paremmin. Ostin eilen palasen naudan sisäfilettä ja silmäni harittivat kaupassa sen verran, että tänään pakettia aukaistessani arvelin, että nyt haukkasin liian ison palan. Mutta hyvin siinä kävi. Pihvin paksuus oli noin viisi senttiä ja paistoin sen pannulla pinnoiltaan ja sitten laitoin sen uuniin 120 asteeseen kunnes sisälämpötila oli 58 astetta. Pihvi lepäsi folion alla sen aikaa, että tein kastikkeen, samaan tapaan pannulla kuin viime keväänä ja lopputulos oli kyllä aivan täydellinen, vaikka itse sanonkin. Omat kehut ovat niitä parhaita, tulee kerralla mieluista. Mutta rehellisyyden nimissä, pikkuisen pienempikin pihvi olisi riittänyt. Nyt ei tarvitse pihviä seuraavaan vuoteen. Lisänä oli broccolinia ja minikokoisia vadelma-mozzarellavartaita, joista unohdin balsamicon, mutta kyllä ne nielaisi ilmankin.


Nyt on edessä vaikea valinta, nimittäin minkä elokuvan katsoisin. Ehkä katson kaikki kolme, mutta taidan valita ensimmäiseksi tuon Favouriten. Ja sitten Downton Abbeyn. Tolkien voisi Anttiakin kiinnostaa, joten se saattaa jäädä pronssille. Tosin nyt on edessä vaikea koitos, saada aikaan laitteistosta yhteensopivat kuva ja ääni, se ei ole niin helppoa kuin luulisi. Yleensä se hoituu sillä, että ojennan kaikki kapulat Antille ja kehun, että sinä kun olet niin taitava, niin säädätkö sinä. Nyt pitää pärjätä ihan itse.


EDIT 3: Nyt on kaksi elokuvaa katsottu. Ensin katsoin Favouriten, eikä se jättänyt kyllä hyvää mieltä. Se oli hyvin tehty ja erinomaisesti näytelty, mutta aihepiiri oli erittäin epämiellyttävä, en osaa tarkemmin määritellä. Siitä jäi surkea mieli, samaan tapaan kuin aikoinaan elokuvasta The Dutchess. Naisen asema ei ole ollut 1700-luvulla varmaan kovin häävi missään yhteiskuntaluokassa, mutta elokuvasta peilautui liiankin tarkasti se, miten nykyäänkään ei ole monelta osin paljonkaan paremmin. En ehkä ymmärtänyt elokuvaa tarpeeksi, luin katsoessani jonkun arvostelun ja siinä elokuvaa luonnehdittiin draamakomediaksi. Minusta se oli lähinnä epämiellyttävää, vaikka siis arvostankin näyttelijöiden roolitöitä. Saa selittää, jos ymmärsin ihan väärin!

Toinen elokuva, Downton Abbey sitten oli taas sellaista pörröhöttöä fanille, ettei paremmasta väliä. Ihanaa, kaunista, loistavaa, tietysti turhanpäiväistä, mutta niin suloista sarjaa kaipaaville. Sitä katsomattomille elokuva ei varmaan aukene, mutta mitäs läksivät.

Vapaapäiväni, ihana lauantai alkaa olla lopuillaan, tämä on ollut hyvä päivä. Saattaa olla, että päivä vaatii vielä yhden Austenin, vaikkapa Pride and Prejudicen, siihen tarkkaavaisuuteni vielä voisi riittää, version jossa Brenda Blethyn esittää mama Bennetiä ja kertoo lisämateriaaleissa lempivitsini norsusta ja hiirestä. Kysy jos haluat tietää mikä se on!

lauantai 22. helmikuuta 2020

Syy ja seuraus


Mielestäni alkaa olla melko aukottomasti todistettu, että hammaslääkärissä käyminen aiheuttaa flunssaa. Antti kävi paikkauttamassa hampaansa viikko sitten ja tuli pari päivää myöhemmin kipeäksi. Minullakin oli aika varattuna pitkään vetkuttelemani operaatioon, kahden viisaudenhampaan poistoon. Pidin hajurakoa Anttiin, etten saisi flunssaa. Olin ainakin kerran jo varannut ajan ja "saanut ylivoimaisen esteen" juuri ennen h-hetkeä ja nyt hammastarkastuksen yhteydessä pyysin hammaslääkäriäni komentamaan minua, että todella tulisin kiskotuttamaan ne kaksi kiusankappaletta pois. Komentaminen kyllä luonnistuu hammaslääkäriltäni vaivoitta. 

Eilen menin sitten aamulla vastaanotolle, Antti vei minut ja varmisti, että menen rakennukseen sisälle. Hampaani irtosivat joltisellakin vaivalla ja ammottavat aukot ommeltiin kiinni. Arvostan tätä vaivannäköä, sillä hampaanpoiston jälkeinen löllökohta montussa on vastenmielisintä mitä äkkiseltään keksin. Sain myös kupillisen jälkilääkitystä ja palasin kotiin makaamaan sohvalle, ei puhettakaan että olisin syönyt mitään moneen tuntiin. Kun puudutus alkoi haihtua, alkoi nuha tehdä tuloaan. Tästä voimme päätellä, että purukaluston ronkkiminen (vaikkakin erittäin ammattitaitoinen) aiheuttaa flunssaa. 

Tänään alan olla jo kunnossa, leuka on vielä kuin kolme-eräisen nyrkkeilymatsin jälkeen, sellaisen, jossa en voittanut erääkään. Nuha on keskinkertainen, muttei muita flunssan oireita. Tänään teki jo mieli syödä jotain, joten ennalta hankittu juotava jogurtti ja mehu ovat kelvanneet. Äsken tein meille pienen keiton, joka oli helposti nieltävää ja vaikken ihan tarkkaan maistakaan nyt, se oli kelvollista. 

Hammas- ja nuhapotilaiden maa-artisokkakeitto (kaksi pientä annosta)

  • 8 maa-artisokkaa
  • 3 dl kasvislientä
  • 1,5 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • 2 tl savupororouhetta
  • 0,5 l rypsiöljyä friteeraamiseen
Kuorin maa-artisokat ja paloittelin ne yhtä lukuunottamatta. Sen yhden raastoin karkeaksi raasteeksi. Kypsensin palaset kasvisliemessä ja soseutin ne. Lisäsin mukaan hieman kermaa ja maustoin suolalla ja pippurilla. 

Kuumensin pienessä kattilassa puolisen litraa rypsiöljyä 160 asteeseen ja friteerasin maa-artisokkaraasteen rapeaksi, se vie noin 3-5 minuuttia. Kauhoin rapean raasteen paperin päälle lautaselle.

Jaoin keiton kuppeihin ja ripottelin päälle pikkuisen savupororouhetta ja rapean maa-artisokkaraasteen. Keiton rakenne ei ollut niin sileä kuin toivoin, sillä olen edelleen blenderittä, mutta kyllä keiton lusikoi varovasti toisesta suunpielestä sisään samalla, kun pyyhki nenää. Huomista kohti, parempaa vointia ja tukevampaa ruokaa.

lauantai 15. helmikuuta 2020

Jotkut ovat johtajia, mutta päälliköitäkin tarvitaan


Meillä töissä jokainen on johtaja, mutta sen lisäksi meillä on päälliköitä. Viimemainitut ovat sekä johtajia, että päälliköitä, kui hienoo se on? Eilen työpaikalla vietettiin päällikköpäiviä, joilla oli viimeisen päälle suunniteltu ohjelma. Sisäänkäyntikin oli erikseen päälliköille, me muut kuljimme sivuovesta. Ohjelmaan kuului tietysti myös ruokailua, jonka järjestämiseen myös minä osallistuin, vaikka sattuikin olemaan vapaapäiväni. 

Panostukseni oli melko vähäinen, valmistin päällikön kestävän jälkiruoan. Yksi päälliköistä noudattaa ruokavaliota, joka asettaa haasteita etenkin kokemattomalle diettikokille kuten minä. Tässä yhteydessä mainitsen, että olen varmistanut voivani käyttää tiettyjä tuotemerkkejä ja esimerkiksi kauraa valmistaessani syötävää kyseiselle henkilölle, joka ei ole keliaakikko, mutta välttää monia viljatuotteita. 

Jo vuosia sitten luin jostain, että kikhernesäilykkeen liemestä voi valmistaa marenkeja. En tuolloin kokeillut, mutta asia palasi mieleeni joitakin viikkoja sitten, kun töissä puhuttiin lounastauolla siitä, miten mistäkin yllättävästä voi tehdä jotain toista yllättävää juttua. Ja nyt sellaista yllättävää oli hyvä tilaisuus kokeilla. Ohjeen otin Chocochilistä. Se on melkein viiden vuoden takaa, joten en ihan idean aallonharjalla tässä ole. 

Mietin, että mitä voisin laittaa näitten munattomien marenkien kaveriksi, kun sen ei tulisi sisältää myöskään maitoa eikä gluteenia. Tuli mieleeni, että jonkunlainen eton mess-tyyppinen jälkiruoka voisi toimia ja sellaisen kyhäsin. 

Päällikön kestävä eton mess


Kikherneliemimarengit

  • 1,5 dl kikhernesäilykkeen lientä
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 rkl limemehua
  • 1 tl vaniljatahnaa

Muut tykötarpeet

  • gluteenittomia ja maidottomia keksejä
  • Planti-kauravispiä
  • Planti-kauravaniljakastiketta
  • vadelmia
  • pensasmustikoita
Tein marengit jo edellispäivänä, että ne ehtivät kuivua kunnolla. Kaadoin tetrallisen säilöttyjä kikherneitä siivilään ja pyydystin liemen astiaan. Sitä oli noin 1,5 dl. Kikherneet jätin odottamaan myöhempää käyttöä, tein niistä sen päivän aterialle hummusta. 

Kaadoin liemen yleiskoneen kulhoon. Liemen ulkonäkö muistutti tosiaankin paljon kananmunan valkuaista väriä ja paksuutta myöten, mutta tuoksu oli vienosti torstainen. Vatkasin pelkkää lientä ensin noin viisi minuuttia. Se tukevoitui melko nopeasti ja muuttui valkoiseksi vaahdoksi. Lisäsin mukaan sokerin, vaniljatahnan ja limemehun ja jatkoin vatkaamista. Vaahto muuttui suorastaan häikäisevän valkoiseksi ja siitä tuli viidessä minuutissa aivan mahtavan topakkaa marenkimassaa, jota hieman epäröiden maistoin. Herranen aika, se oli tavallisen marengin makuista ja rakenne oli aivan sama. Tuoksussa oli kyllä aavistus hernettä. Luulen, että vanilja ja lime käänsivät tuoksua sopivasti toisaalle. 

Kaavin erittäin paksun massan pursotinpussiin, johon olin laittanut tähtityllan ja pursotin leivinpaperille pieniä marenkeja. Niitä tuli ihan valtavasti, tuosta 1,5 dl lientä olisi tullut kaksi pellillistä pieniä marenkeja, noin sata kappaletta! Tunnustan, että pursotin vain yhden pellillisen, sillä arvelin senkin olevan tarpeeksi. En tuohon hätään ehtinyt etsiä tietoa siitä, voiko marenkeja kuivattaa kahta pellillistä samaan aikaan uunissa. Olin aikeissa käyttää uunia muuhun ruoanlaittoon myöhemmin, eikä uuni voinut olla varattuna marengeille koko päivää. Joten maailma ei pelastunut, sillä marenkimassaa meni hieman kompostiin. Anteeksi maailma.  

Kuumensin uunin 90 asteeseen ja laitoin pellin sinne aluksi 90 minuutiksi. Se on tavallinen marenkiohjeeni, 90 astetta ja 90 minuuttia. Mutta kikhernemarengeille se ei riittänyt, nostin lämpötilaa 90 minuutin jälkeen 100 asteeseen ja kuivatin vielä 40 minuuttia ja siinä vaiheessa marengit alkoivat olla kuivia. Otin lämmöt pois ja jätin marengit uuniin vielä jäähtymään noin tunniksi. Uunin luukkua avatessa marengeista vielä leyhähti aivan kevyt hernemäinen tuoksu, muttei läheskään niin voimakkaasti kuin alun liemessä oli. 

Kaikkiaan marengit olivat uunissa melkein kolme tuntia, joten uunille olikin heti muuta käyttöä, kun se viimein vapautui. Marengit irtosivat helposti leivinpaperista ja olivat aivan kuivia ja rapeita. Uskaltauduin maistamaan yhden enkä löytänyt moitteen sijaan niistä. Jätin ne pellille jatkokuivumaan seuraavaa päivää varten.


Eilen kokosin jälkiruoan paremman astian puutteessa lasiseen leipävuokaan. Murustelin ensin vuoan pohjalle muutamia kauraisia suklaakeksejä ja nostelin seuraavaksi sinne muutamia marenkeja, vadelmia ja mustikoita. Lusikoin sitten hieman Planti-nimistä kauravaahtoa, sekään ei maistunut hassummalta, en ollut aikaisemmin käyttänyt tuon merkin tuotteita. Lisäsin toisen kerroksen marenkeja ja marjoja ja lusikoin loput kauravaahdosta päälle. Koristelin vielä annoksen muutamilla kokonaisilla kekseillä ja lopuilla marjoilla ja kaadoin päälle hieman paksua kauravaniljakastiketta. 


Annos oli kieltämättä melko suuri yhdelle, mutta arvelin jonkun muunkin voivan haluta maistaa sitä. Vuoka oli kuulema mennyt päällikön mukana hänen toimistoonsa aterian päätteeksi, joten en sitten tiedä kuinka sen jakamisen kanssa lopulta kävi. Loput marengit laitoin lasipurkkiin ja vein ihmeteltäväksi, huomenna näen onko kukaan maistanut ja jos niitä on vielä, voin tehdä tuoksutustestiä ja tutkia pysyvätkö kikhernemarengit rapeina vai nahistuvatko ne nopeasti. 

torstai 30. tammikuuta 2020

Hävikintorjuntalaatikko

Ostin viime viikonloppuna Lidlistä hävikintorjuntalaatikon. Meidän lähimmän Lidlimme kassojen jälkeen ikkunalla on ollut vaihtelevasti tarjolla parin euron laatikoita, joiden sisältö vaihtelee. Tarjolla on ollut paria kolmea laatikkoa kerrallaan ja toiveena on, etteivät asiakkaat käy vaihtelemaan sisältöjä. Otetaan tai jätetään ja jos otetaan, maksetaan kassalle kaksi euroa. Olin pari kertaa jättänyt ottamatta, sillä oli jo valinnut hevi-osastolta tarpeeksi kasviksia ja vihanneksia, mutta nyt tarjolla oli niin monipuolinen laatikko, että valinnoistani huolimatta ostin yhden hävikintorjuntalaatikon.

Sisältönä oli nippu varsiselleria, viitisen porkkanaa, muutama omena, pari appelsiinia, kaksi sydänsalaattia, yksi suuri punainen paprika, kaksi isoa suippopaprikaa, pari pientä punaista suippoa paprikaa, pieniä terttutomaatteja ja granaattiomena. Voi olla, että joku unohtui.

Tein tällä viikolla eräänlaista soffrittoa suuresta osasta kasviksia ja juureksia, vaikken tiedä kuinka tarkka tämä soffritton määritelmä on. Opin kätevän kasvishaudutteen teon Hannelelta reilu vuosi sitten ja nyt tein sitä kerralla isomman setin. Käytin hauduttamiseen crock pot-pataa ja koko päivän. Mikäli soffrittossa oikeasti on vain sipulia, porkkanaa ja selleriä, niin ei sitten kerrota kenellekään mitä kaikkea pataan keräsin. Joka tapauksessa sinne muodostui päivän aikana niin hyväntuoksuinen kombo, että määritelmistä viis. Mirepoix-määritelmästä voi luntata mitä eri maitten keittiöissä käytetään tähän sekoitukseen ja ihan varmasti saa laittaa mitä itse haluaa. 

Kasvishaudute monen ruokalajin pohjaksi

  • nippu varsiselleriä
  • 3 porkkanaa
  • nippu kevätsipulia
  • punaisia paprikoita (isoja, pieniä ja suippoja yhteensä 4-5 kpl)
  • puolikas kesäkurpitsaa
  • palanen fenkolia
  • oliiviöljyä
Leikkasin ja silppusin kaikki ainekset niin tasaisesti pieniksi kuutioiksi kuin kärsivällisyyteni riitti. Kuvasta näkee, että fenkolin kohdalla ei ihan riittänyt. Keräsin kaikki pikkukuutiot suureen haudutuspataani ja kaadoin päälle oliiviöljyä sen verran, että sitä oli mukavasti koko seoksessa, ehkä noin puoli desiä kaikkiaan. Monen litran pata oli yli puoleen väliin täynnä.


Laitoin padan ensin high-asetukselle noin kolmeksi tunniksi. Sekoittelin välillä ja laitoin sitten asetukselle low moneksi tunniksi. Pata aloitti työt aamulla noin klo 11 ja illalla klo 19 seos oli niin tuoksuvaa ja valmista, että käytin hyvän aikaa sitä nuuhkimalla. Peittelin padan kylmään ja eilen pussitin seoksen pakastamista varten.


Soffrittoa tuli neljä pussillista, jokaisessa oli neljä kauhallista seosta. En käyttänyt mitään mausteita, en suolaa, en pippuria, kaikki maku (jota on paljon) tuli kasviksista itsestään. Nyt on helppo napata pussillinen kerrallaan, kun alkaa tehdä jotain ruokaa, johon tällainen kasvispohja on omiaan.


Muuten käytin hävikintorjuntalaatikon tuotteita kaali-appelsiinisalaattiin (yksi appelsiineista ei ollut ehkä veriappelsiini, juuri se laatikosta nappaamani).


Sydänsalaatit grillasin ja söimme ne ranskankerman ja lohenmädin kanssa samaan tyyliin kuin Tukholman Kagges-ravintolassa aikoinaan.


Omenat menivät piirakkaan ja pihan mustarastaille, paprikoista osan söimme leivän päällä. Pienet terttutomaatit ovat vielä jäljellä ja granaattiomena. Yhdestä suippopaprikasta ehti mennä osa pilalle, olin käyttänyt siitä puolet ja pilaantuminen alkoi leikkupinnasta. En ollut muistanut laittaa paprikaa jääkaappiin tai muutenkaan suojata sitä. Olen tyytyväinen kahden euron ostokseeni, sillä olen yleensä melkoinen huithapeli. Nyt hävikkiä ei todellakaan tullut paljon.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataohjeet. 

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Sisäinen aurinko


Eilen ei aurinko paistanut sinne eikä sieltä, oli niin pimeä päivä kuin vain voi tammikuun lopulla olla. Olin ollut epärealistisen toiveikas, ettei lunta enää tulisi, kun tänne asti oli sinnitelty vähin tai olemattomin hangin, mutta tietysti sitä lunta tuli ja paljon. Kaipasin kuitenkin hieman valoa ja energiaa päivään ja tein meille päivälliselle pienen salaatin, josta sai puhtia. 

Kaali-appelsiinisalaatti kahdelle

  • noin 100 g pala valkokaalia
  • 3 pientä veriappelsiinia
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Leikkasin kaalin ohuiksi suikaleiksi ja kaksi appelsiineista paloiksi. Kolmannen puristin mehuksi kaalisilpun  päälle. Sekoitin appelsiinipalat mukaan ja maustoin salaatin ripauksella suolaa, pippuria ja oliiviöljyä. Ihan vähän valkoviinietikkaakin olisin voinut laittaa, jos olisin älynnyt. Tämä salaatti oli mitä mainioin lisä ateriallamme, se pisti suupielet ylöspäin. 

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Talvipäivän perhepäivällinen


Kesällä 2017 Minna-ku ite tekee aloitti #suurikeittokirjahaasteen  ja minäkin olen ollut mukana. Tosin haaste oli kohdallani pitkään tauolla, en ollut oikeastaan edes muistanut sitä. Sattumalta huomasin myös toisen Minnan juuri aloittaneen oman haasteensa ja palasin itsekin sen pariin pitkästä aikaa. Tarvitsin aasialaishenkisen kalakeitto-ohjeen ja pienellä googlailulla osuin Peggyn keitto-ohjeeseen. Muistin, että minullahan on hänen kalaruokakirjansa, sieltähän sopiva ohje näppärästi löytyikin. 

Sovelsin ohjetta hieman, osaksi mieltymyssyistä, osaksi siksi, ettei minulla ollutkaan ihan kaikkia raaka-aineita. Tuoreen inkiväärin unohdin ostaa. Uskon kuitenkin, että hyvin Peggy-henkinen tästäkin keitosta tuli. Valmistin sen haudutuspadassa, sillä aloitin ruoanvalmistuksen jo aamiaisen jälkeen. Ruoka valmistui itsekseen ja oli heti syötävissä, kun nuorempi sukupolvi saapui. 

Kalakeitto viidelle Peggyn ohjetta mukaillen

  • 500 g kirjolohta
  • 200 g turskaa
  • 0,5 l kasvislientä
  • 2 tölkkiä kookosmaitoa
  • oliiviöljyä
  • pieni palanen fenkolia suikaleina
  • 200 g valkokaalia suikaleina
  • 3 porkkanaa tikuiksi leikattuina
  • 1 pieni chili silppuna
  • puolikas punaisesta suippopaprikasta suikaleina
  • puolikas pienestä kesäkurpitsasta tikuiksi leikattuna
  • 2 kaffirlimetinlehteä
  • 1 rkl currytahnaa
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 tl sokeria
  • 1 limetin mehu
  • 1 limetti lohkoina
  • tuoretta korianteria
Peggyn ohje alkaa hyvin samaan tapaan kuin minunkin kokkailuistani suurin osa, eli sipulilla. Tänään jätin sipulin pois ja käytin sen tilalta pienen palan fenkolia. Silppusin sen ja kaalin ohuiksi suikaleiksi. Saman tein paprikalle ja chilille, kuoritut porkkanat ja kesäkurpitsan leikkasin ohuiksi tikuiksi. 

Leikkasin lohen ja turskan kuutioiksi ja laitoin ne vielä lautasella jääkaappiin odottamaan. Kuumensin kasvisliemen ja kaadoin sen haudutuspataan, jonka olin laittanut jo lämpenemään. Käytin pannulla oliiviöljyssä ensin kaali-ja fenkolisuikaleet, sitten porkkanat, kesäkurpitsan, paprikan ja chilin. Kumosin kaikki pataan kasvisliemeen. Sekoitin mukaan currytahnan, suolan, sokerin, jauhetun inkiväärin,  kaffirlimetin kuivatut lehdet ja hieman pippuria. Jätin padan hautumaan high-asetuksella muutamaksi tunniksi. Tähtäsin ruokaa noin kolmeksi iltapäivällä. 

Noin yhden aikaan lisäsin pataan kalakuutiot ja ensin yhden purkillisen kookosmaitoa. Koska halusin hieman enemmän lientä, lisäsin hieman vettä ja lopulta toisenkin purkin kookosmaitoa. Kala  kypsyi haudutuspadassa noin kolmessa vartissa, kun pata oli koko ajan high-asetuksella. Laitoin padan low-asetukselle loppuajaksi. 

Viimeistelin keiton limen mehulla ja tuoreella korianterilla. Keitto maistui ja lämmitti, kaikki hieman niiskuttivat pöydässä, chilin kevyt kuumotus tuntui kivasti. Olin hieman pelännyt, että chiliä tuli liikaa maistellessani keittoa valmistusvaiheessa. Kookosmaito pyöristi maun oikein sopivasti. 


Jälkiruokana meillä oli veriappelsiinipossetia. Se ei ehtinyt aivan täydellisesti hyytyä, mutta lusikoimme senkin kiltisti.


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. Tämä oli 27. aihepiirin postaus. En ollut aiemmin vielä kokeillut ohjeita Peggyn kirjasta, mutta sen pariin kyllä palaan vielä myöhemmin. Liitän postauksen myös Crock pot-välilehdelle, jossa ovat kaikki CampaKeittiön haudutuspataohjeet.