tiistai 31. joulukuuta 2013

Viimetipan hosumiset, osa 2

Jaana Kauton työ löytyi joulupaketistani ja pääsee pantryn seinälle postikortin tilalle
Edellinen postaukseni oli niin pitkä, että tein näistä kolmesta viimeisestä keittokirjahaasteeni osasta oman postauksensa. Etsin tänä aamuna kirjoista pieniä juttuja tehtäväksi, aterian lisäkkeeksi tai alkuruoaksi. Niillä ei voi paljon henkseleitä paukuttaa vaativuuden puolesta, mutta sainpahan viimeisen silauksen haasteelleni.

Aterian alkuun tein pikkupurtavaa Jamie's Great Britain-kirjan ja Nigellan Kitchen-kirjan ohjeilla. Jamien kirjasta poimin pienien perunakakkujen ohjeen. Jouduin hieman soveltamaan, sillä graavilohi ei tuoksunut enää oikealta, vaan jouti kompostiin. Käytin sen tilalta kirjolohenmätiä. Kuuteen kakkuseen käytin:
  • 6 keskikokoista puikulaperunaa
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl vehnäjauhoja + vähän perunakakkujen jauhottamiseen
  • (ruohosipulia) 
  • pikkuisen voita
  • ihan vähän leivinjauhetta
  • 2 kananmunaa
  • kirjolohenmätiä
  • jotain vihreää, meillä vähän timjamia
  • oliiviöljyä
Kuorin ja pilkoin perunat paloiksi. Kypsensin ne höyryssä ja kaadoin kypsät perunat kattilaan. Lisäsin kattilaan jauhot ja leivinjauheen ja muusasin perunat sekoittaen jauhot mukaan. Maustoin perunamuusin suolalla, pippurilla ja voinokareella. Muotoilin massasta käsin pieniä kakkusia ja jauhotin ne ympäriinsä. Paistoin kakut voissa molemmilta puolilta muutamaan kertaan käännellen. 

Nostin kypsät perunakakut lautasille ja laitoin samalle pannulle hieman voita sulamaan. Vatkasin kevyesti kaksi kananmunaa ja kaadoin ne pannulle, kun voi lakkasi kuohumasta. Siirtelin kananmunaa hieman nuolijalla välttäen kumimaista rakennetta. Kun kananmuna oli melkein hyytynyt, otin pannun pois liekiltä ja annostelin kokkelin perunakakuille ja lusikoin päälle mätiä. Koristelin alkupalan muutamalla oliiviöljytipalla ja timjamilla. Olivatpa tosi hyviä, mutta täyttäviä. Eikä lohen vaihtuminen mätiin haitannut yhtään.



Toiseksi alkupalaksi tein Nigellan kirjan mukaisia marsalalla höystettyjä chorizoviipaleita. Leikkasin kolme pientä raakachorizoa viipaleiksi ja paistoin niitä pannulla, kunnes ne olivat rapeita ja kauniin värisiä. Lorautin hieman marsalaa (sherryn puutteessa) pannulle ja sekoittelin makkarapaloja niin, että ne saivat lisää hyvää makua. Napsimme niitä ennen pastaa oliivien ja tuhkaraitajuuston kanssa.



Kolmas ja viimeinen haasteeni kokkaus on myös simppeli juttu, mutta kuka tässä nyt siitä alkaisi mussuttaa? Kanipastan kaveriksi tein patongista valkosipulileipiä Rachelin ohjeella. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja leikkasin patongin vinottain parin sentin siivuihin. Sulatin pienessä kattilassa ison nokareen voita ja lisäsin mukaan teelusikallisen valkosipulimurskaa ja silputtua persiljaa. Sivelin leipäpalat molemmin puolin maustevoilla ja asettelin viipaleet leivinpaperille uunipellille. Paistoin leipiä sillä aikaa, kun pasta kiehui. Nämä rapeat leivät sopivat hyvin pastan seuraksi ja vähän vanhakin leipä tulee käytettyä.



Se oli sitten siinä. Keittokirjahaasteeni on valmis, osat 45-48/48 tulivat tässä. Ja aikaakin jäi monta tuntia!
Nigella 12/12
Rachel 12 /12
Jamie 12/12
Hugh 12/12

Summaan ajatuksiani tästä sekalaisesta sopasta, kunhan kerkiän. Kammenpyörittäjän neuvo minulle oli seuraava: Jos aiot joskus aloittaa jotain vastaavaa, niin älä aloita!





Tämän postauksen myötä toivotamme
 kaikille Campasimpukassa 
vieraileville hyvää ja onnellista vuotta 2014!

Viimetipan hosumiset, osa 1


Kuten olen kertonut, oli aika vaikeaa löytää keittokirjahaasteessani kokeiltavaksi riittävän inspiroivia ohjeita Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain, vaikka kirjassa on 130 ohjetta äärestä laitaan. Olen lukenut kirjaa monta monituista kertaa, enkä ymmärrä miksi kirja ei ole oikein iskenyt. Tein joku aika sitten takinkäännöksen Jamien suhteen, hän pääsi epäsuosiostani alkaessaan kokata tv-sarjoissaan hieman rauhallisemmin ja pönäköityessään keski-ikää lähestyessään ihan kuin me kaikki muutkin. Mutta tämä kirja ei ollut se helpoin nakki kotikokattavaksi.

Toissailtana joku ihme muistutti mieleeni, että Kammenpyörittäjä söi loistavan kaniragùn lokakuisella Italian matkallamme Sienassa Tre Cristi-ravintolassa. Maistoin annosta silloin ja harmittelin, että oma pastani oli niin turkasen hyvä, etten jaksanut kärkkyä enempiä hänen lautasellaan. Kastike oli aivan loistava. Samassa aivomyrskyssä toissailtana mieleeni palasi sekin seikka, että Jamien kirjassahan on kaniragùn ohje ja meidän parhaassa ruokakaupassamme on ranskalaisia kaneja myynnissä. Olin vai ohittanut ohjeen sen nimen vuoksi kaikilla pläräyskerroillani. 

Jamie nimesi pastakastikkeensa 12 tunnin kaniragùksi. Kesällä tein paellaa, johon tuli kani, mutta olin sen verran nyyserö, että laitoin isäpuoleni käsittelemään kanin. Nyt luin Jamien kirjasta, ettei mikään erityinen raa'an kanin käsittely ole tarpeen, vaan kyseessä on nyhtökani. Mikä sen helpompaa ja parempaa?

Eilen pyyhälsin Sokoksen ruokaosastolle kaninkiilto silmissäni ja mikä merkillepantavaa, ostoslista kädessäni. Olin ajatellut ostavani kaksi kania, sillä kaksi on aina parempi kuin yksi, mutta yhteen oli tyytyminen, sillä otettuani kanin kärryyni, myyntipaikka ammotti tyhjyyttään. Siispä tekisin yhden kanin ragùn, Joustavuus on toinen nimeni. Poimin myös muut tykötarpeet kärryyni ja maksoin ostoksista enemmän kuin vakiokaupoissani, mutta mitäpä sitä ei tekisi keittokirjahaasteen vuoksi?

Eilisen päivän vietin kaupassakäynnin lisäksi enimmäkseen keittiössä kokatessani raivopäisesti haastetta loppuun. Söimme kolmen ruokalajin päivällisen ja heti pöydästä noustuani pyysin Kammenpyörittäjää nostamaan ulkoa grillin päältä kaikki kanitavarat sisälle. Hän ehti pyöräyttää silmiään neljänneskierroksen ennen kuin selitin, että tahdon varsinaisen kanin, purjon, sienet, alen ja sellerin varret. Kaikki nuo joutuivat ulos kauppareissun jälkeen, koska jääkaappi oli edelleen täyteen ammuttu syömätöntä ruokaa. Viinitonkan piilotin terassin lattialle, ettei kukaan janoinen koiran pissittäjä tekisi mutkaa terassillemme. Kanihomma meni näin kaiken soveltamiseni jälkeen, katsokaa kirjasta, jos oikea tapa kiinnostaa:
  • iso loraus oliiviöljyä
  • 1 valkosipuli, kynnet irrallaan, kuoret suunnilleen poistettuna
  • 1 ison purjon valkoinen osa pestynä ja suikaloituna
  • 1 iso sipuli paloina
  • 1 porkkanaa paloina
  • 10 isoa siitakesientä
  • muutama pekonisiivu
  • 2 tölkkiä tomaattimurskaa (brassailen merkillä Mutti)
  • 0,5 l pullo pale alea
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • rosmariinia
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • tomaattimurskatölkkien huuhteluvettä tarpeeksi
Laitoin uunin lämpenemään 110 asteeseen ja ison uunipannun kaasupolttimoiden päälle kuumenemaan. Lorottelin oliiviöljyä pannulle sen minkä ilkesin ja aloin latoa sille aineksia mitä pikimmin. Ensin sinne lensivät rosmariinioksat ja valkosipulin kynnet, pekonit, sitten Mr/Mrs Kani. Maksoineen päivineen. Ja päineen. En katsonut sitä silmiin. Pyöritin pinnalle suolaa ja pippuria myllyistä ja tiputin kainoloon sienet. Sitten purjot, sipulit, porkkanat, sellerit, tomaattimurskat ja -pyreet. Olut ja purkinhuuhdontavettä sen verran, että kaniriepu oli upoksilla. Ihan ylimmäksi timjamin oksia. Peittelin tekoseni foliolla ja nostin komeuden uuniin. Aamuun asti, 110 astetta.

luimupupu, leikitään ettet nähnyt tätä kuvaa
Aamulla otin kanini uunista. Se oli kypsää kauraa. Annoin sen jäähtyä jonkun aikaa. Jamie neuvoi ottamaan Marigold-käsineet, jotka ovat ilmeisen tunnettu gummihanskamerkki. Ikäväkseni minulla ei ollut sellaisia, joten jätin koko homman sikseen. Eikäkö otin toisen merkkiset käsineet ja aloin käpälöidä täyskypsää pupujussia. Jamie neuvoi puristelemaan elukkaa, jotta liha irtoaisi ja herran jestas, se kyllä irtosi. Myös kasvikset piti puristella käpälillään ja poimia puiset yrtit pois. Keräsin kaikki hyvät palat pataan ja kauhoin tummanpunaista sakeaa tomaattista kastiketta lihan ja hienonnettujen vihannesten päälle. Maistelin ja maustoin vielä hieman suolalla ja pippurilla, sekä tuoreella timjamilla. Tästä kaikesta sukeutui aikamoinen ragù. Lientä oli enemmän kuin tarvitsin, joten valutin sitä siivilän läpi ja säästin lasagnekastiketta varten. 

Kypsän kanin käsitteleminen ei ollut mitenkään ikävää, vaikka vähän sitä uumoilin. Päähän en koskenut, en ole kuullut puhuttavan kaninposkista suurena herkkuna, en tutkinut oliko päässä syötävää. Luusto oli kiintoisa, piti todella tarkasti perata lihat, ettei mukana menisi teräviä pieniä luita.

Jamie tarjoili ragùn pennen kanssa, mutta minä en. Ainoat pennet, mitä kaupoista äkkiseltään löysin olivat Barillaa, jota en enää osta. Käytin fusillonia. Raastoimme annoksen päälle parmesania. Alkuruoat olivat täyttäneet vatsoja niin reilusti, että oli vähän jaksamisvaikeuksia.



Jälkiruokana meillä oli Jamien ohjeella valmistamani jäätelöhedelmäpommi. Valmistelin sen eilen joutessani. Kerrankin kävi niin, että todellakin pienensin ohjeen aivan äärimmäisen pieneksi. Ostin nimittäin pienimmän panettonen (hihi, hassu nimi) minkä löysin. En siinä vaiheessa ollut vielä lukenut kovin tarkasti Jamien ohjetta. Ajattelin, että pulla kuin pulla, en osta liian isoa, vaan mieluummin melko pienen. Ostamani painoi 100 g ja ohjeessa käytettiin kilon pullaa! Hieman sen kaunis pahvipakkaus hämäsi blogaania. Siispä pienensin oikein urakalla! Kuinka pienen jätskipommin siis tekisinkään?

Minulla on kolmen Pyrex-kulhon setti, joista suurimpaan olin ajatellut tekeväni tämän jälkkärin. Keskikokoinenkin oli ihan liian suuri, joten otin esille sen pienimmän, joka on ehkä just 4 dl vetoinen. En kuitenkaan lannistunut, sillä sehän ei kuulu luonteeseeni lainkaan. Petyn vasta lopputulokseen, siihen asti olen toiveikas.

No niin, minulla oli  100 g painava pieni pullanen, oikein hyvältä tuoksuva ja ilmava. Ja minulla oli kulho ja minulla oli jäätelöä. Oli hilloa ja marjoja. Niistä minä sommittelin maailmankaikkeuden pienimmän jäätelöpommin, jonka nähdäkseen mikroskooppi oli tarpeen.

Otin noin 4 dl vaniljajäätelöä pehmenemään kuppiin. Leikkasin panettonen poikittain noin sentin viipaleisiin. Pyörylät leikkasin keskeltä kahtia lukuunottamatta kahta palaa, joista tulisi pohja ja kansi. Vuorasin sen pienen kulhon kolminkertaisella kelmulla (Jamie ei kertonut miksi kolminkertaisella) ja asettelin puolikuun muotoiset pullapalat pitkin kulhon reunoja hieman limittäin. Pohjalle asetin yhden kiekon. Sutikoin pullapaloja makean sherryn puutteessa hieman vedellä laimennetulla lakkaliköörillä. Seuraavaksi voitelin liköörillä ilahdutetut pullat vadelmahillolla, joka tarttui märkään pullaan kuin sanonko mikä mihin.

Nyt pommin kuori oli täyttämistä vaille valmis. Otin hieman pehmenneestä jäätelöstä lusikallisia ja asensin niitä vuoan pohjalle pullavuorauksen pohjalle. Jamie täytti oman pomminsa kaikenlaisilla hillotuilla hedelmillä, jollaisia meillä ei ole saatavilla, joten soveltelin iloisesti ja päällystin jäätelöpinnan vadelmilla, boysenmarjalla (tosiaankin yhdellä) ja mustikoilla. Marjojen päälle taikinoin toisen jäätelökerroksen. Siihen olisi pitänyt olla äkkiä asentaa taas pullakerros, mutta viimeinen kiekko oli liian pieni. Otin salamannopeasti kaikkien pullaleipien äidin, Lidlin paahtoleipäviipaleen ja pyöräytin siitä sopivan kokoisen kiekon. Tälläsin sen pommin pohjaksi. Nyt tarvittiin ilmeisesti niitä kolmea kelmukerrosta, jotka taittelin luomukseni päälle. Otin kaapista kreikkalaisia viinilehtikääryleitä sisältävän säilykepurkin painoksi hökötykselle ja pyysin Kammenpyörittäjää sijoittamaan kulhon painoineen pakastimeen. Helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki pakastimemme ovat täynnä kuin Turusen pyssy. Mutta hän onnistui. Esikoinen söi 2 dl jäätelöstä erinomaisen vadelmahillon kanssa, sillä arvioin tarvitsemani jäätelön määrän melko pieleen. 

T'änään aterian päätteeksi otin pikkuruisen pommini sulamaan. Moninkertaisen kelmun ansiosta puolipallukka lähti irti ja sain kelmut kiskottua irti. Sulatin noin 100 g tummaa suklaata vesihauteessa ja valutin sen hetimiten pakastimesta vapautetun pommin pinnalle. Suklaa jähmettyi samantien ja muodosti rapsakan kuoren. Joskus voisin tehdä vähän generöösimmän annoksenkin tätä jälkkäriä. Suklaakuori piti jälkiruoan pitkään umpijäässä, joten etenkin suurempi koko pitäisi ottaa hyvissä ajoin pakastimesta pehmenemään.




Tässä vaiheessa maali jo häämötti. Tilanne oli 44-45/48
Hugh 12/12
Jamie 11/12
Rachel 11/12
Nigella 11/12


maanantai 30. joulukuuta 2013

Pyörremyrsky keittiössä

syreenin intiön kannattaisi oppia, ettei vielä ole kevät
Yleensä en ole kovin hyvä oppimaan mistään mitään, etenkään virheistäni, etenkään jos en huomaa niitä. Nyt olen huomannut, että jätin aavistuksen viimetippaan tämän keittokirjahaasteeni, johon minulla oli 365 päivää aikaa. Toteutin haastettani noin 25 päivänä ja niistä puolet nyt joulukuussa. Ehkä opetus on se, että kannattaisi luovuttaa ajoissa.

Tänään puuhasin monen ohjeen parissa, kaksi niistä on tekeillä huomista varten. Tälle päivälle keräsin viisi pistettä ja sain Hugh Fearnley-Whittingstall-osuuden valmiiksi. Se hämmästyttää minua, sillä arvelin sen olevan kaikkein hankalin minulle. Yhtä vaille valmiita ovat rouvat Nigella Lawson ja Rachel Allen. Jamie Oliverin kanssa kirin tälle päivälle kolme ohjetta. Niin ollen huomiselle jää vielä kahden valmisteilla olevan lisäksi 3 ohjetta, yhdet Jamielta, Rachelilta ja Nigellalta. Viime päivien hosumisen jälkeen kolme ohjetta ei kuulosta enää ollenkaan mahdottomalta. Olen tarkistanut monta kertaa näitä laskelmiani ja korjannut niitä suuntaan jos toiseenkin, mutta on mahdollista, että olen sotkenut jotain matkan varrella. Menköön sen piikkiin, että kirjoitin matematiikasta todella lyhyen B:n.


Kolmen hengen päivällisen alkuruokana meillä oli Hugh'n ohjein paistetut kampasimpukat hernepyreen ja pekonin kera. Pääruokana oli pihvisarnie ja tomaattisalaatti Jamien ohjein ja jälkiruokana niin ikään saarivaltion virallisen vekkulin nopea suklaamousse. 

Tein kaikkea yhtä aikaa, mutta loppujen lopuksi päivällinen valmistui melko vaivattomasti. Aloitin hernepyreellä, jonka Hugh neuvoi tekemään näin (ja minä sovelsin)
  • n. 200 g pakasteherneitä
  • 0,5 l kanilientä
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 50 g voita
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta minttua (ei ollunna, laitoin timjamia)
Kiehautin herneet kaniliemessä varoen niiden maastovärjäytymistä. Kun herneet juuri olivat parahultaisia, kaadoin ne siivilään ja liemen alle kannuun. Kippasin herneet mixeriin, lisäsin tilkan lientä ja surrautin herneitä hieman. Laitoin mukaan valkosipulimurskan, voin ja timjamin ja päästelin pyreen tasaiseksi. Kaavin sen pieneen kattilaan ja maustoin suolalla ja pippurilla. Jätin pyreen odottamaan aikaa parempaa. 

Seuraavaksi valmistelin pihvisarnieta varten lihan. Jamien ohjeessa käytettiin jotain riistalintua, jollaista minulla ei ollut, mutta oli naudan sisäfileen paksumpi pää odottamassa käyttöä. Päätin, että voin sen verran poiketa ohjeesta ottaen kuitenkin pisteen kotiin. Siivosin lihasta kalvot ja hieman rasvaa pois ja leikkasin sen ohuiksi pihveiksi. Jätin pihvit lämpenemään. 

Tomaattisalaatissa olisi tullut olla suuria erivärisiä tomaatteja, mutta tänään on tee-kaikki-sinne-päin-päivä ja käytin pieniä tomaatteja ja värejäkin oli vain kaksi. Ei kerrota Jamielle, ehkei hän itse hoksaa tätä, jos kukaan ei juorua. 



Jälkiruoan tein asettumaan jossain vaiheessa, joka on hieman hämärtynyt kaikessa touhussani. Pienensin Jamien 12 hengen suklaamousseannoksen puoleen.
  • 125 g 70 %:sta suklaata
  • 2,5 dl kermaa
  • 25 g sokeria
  • loraus konjamiinia
Sulatin suklaan vesihauteessa ja vatkasin kerman sokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi. Kun suklaa oli sulanut, otin sen jäähtymään muutamaksi minuutiksi. Otin muutaman lusikallisen kermavaahtoa syrjään koristelua varten ja lisäsin loppuun minimalistisesti konjakkia. Kun suklaa ei ollut enää kuuminta hottia, lisäsin sen kermaan ja sekoitin pyöräyttävin liikkein moussen tasaiseksi. Annostelin moussen espressokuppeihin, annoksista tuli oikein pieniä, mikä on hyvä, sillä jälkiruokaa ei oikeasti tarvitse kerralla paljon, ainahan voi ottaa toisen annoksen. Laitoin mousset ulos peiteltynä topakoitumaan.

Alkuruoka-ajan lähestyessä otin esille kampasimpukat ja pekonin, sekä muutaman jättikatkaravun kampasimpukoita karsastavalle. Paistoin ensin pekoniviipaleet, kaksi annosta kohden ja sen jälkeen kampasimpukat voissa. Lämmitin hernepyreen ja sutaisin sitä lautaselle ja asettelin sille kaveriksi pekkaset ja kampasimpukat. Katkaravuille tein pienen marinadin, johon tuli aavistus tabaskoa, oliiviöljyä ja limemehua, sekä suolaa ja pippuria, paistoin ravutkin nopiasti. 



Alkuruokien kanssa yhtä aikaa tein sipulitäytteen sarnielle. Siihen tuli:
  • 2 pientä sipulia, punainen ja keltainen silputtuna
  • 1 tl fariinisokeria
  • ripaus suolaa ja pippuria
  • loraus oliiviöljyä
  • loraus punaviinietikkaa
Kuumensin paksupohjaisessa kattilassa oliiviöljyä ja kypsensin siinä sipulia, joka oli maustettu sokerilla, suolalla ja pippurilla. Seos sai kypsyä rauhassa sen aikaa, kun söimme alkuruokaa. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja laitoin ciabattan pellille lämpenemään. Maustoin sipulia vielä punaviinietikalla ja lisäsin hieman lämpöä kattilan alle, jolloin seos kypsyi tahmeaksi, melkein hillomaiseksi. Marinoin wanna-be-riistaani, eli naudanlihaa hetkisen seoksessa, jossa oli:
  • tuoretta rosmariinia ison oksan tikkuset silputtuna
  • muutama oksa timjamia
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • loraus oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
Lämmitin ison paistinpannun ja paistoin lihapalat oliiviöljyssä molemmin puolin. Tässä vaiheessa olisi pitänyt laittaa hieman Worcester-kastiketta pannulle, mutta unohdin. Leikkasin lihapalaset suikaleiksi ja halkaisin ciabattan pitkittäin. Kammenpyörittäjä alkusommitteli lautaselle rucolapedin, jolle laittoi leivän pohjaosan. Hän siveli sen pehmeällä vuohenjuustolla. Minä levittelin sipulihillokkeen leivälle ja sen jälkeen asettelimme lihapalat pinnalle, hieman rucolaa ja muutama tomaattipuolikas salaatistamme ja kansi päälle. Painoin kantta täytteeseen, että se imisi kosteutta ja makuja itseensä. Leikkasin leivän paloihin ja söimme se tomaattisalaatin kanssa. Ei pahaa. 

Jälkiruokaa söimme, kunhan tiskari taas kerran oli pyöräyttänyt ohjelmansa ja vatsoissa alkoi olla tilaa. Tipautin pienen nokareen kermavaahtoa moussen pinnalle ja ripottelin muutaman marjan kaveriksi.



Kokonaistilanne tänä iltana: 43/48
Hugh 12/12
Nigella 11/12
Jamie 9/12
Rachel 11/12

Ei tämä tästä!



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Idioottivarmaa?

talvipyöräilyä 2013
Edelleen minulla on vakaa aikomus selviytyä voittajana maaliin itseasetetussa keittokirjahaasteessani, vaikka hikeä pukkaa ja pian nuo neljä kirjaa tulevat uniinikin, taisivat jo tullakin. Vaikka Jamie's Great Britain on pahasti alakynnessä, en tänäänkään keksinyt sieltä mitään tarpeisiini sopivaa, vaan käytin kolmea muuta kirjaa. 

Koska joulunaikaan on tullut syötyä yhtä jos toista, josta on jäänyt tähdenlentoja, ilahduin kovin, kun huomasin Nigella Lawsonin kirjassa tähteitä hyödyntävän mixed meat pilaf-ohjeen. Minulla oli eiliseltä kaksi sisäfilepihviä ja toissapäivältä tortillatäytekanaa. Pari riisipussin pohjaakin tuli käytettyä pois.
  • 3 rkl maapähkinäöljyä paistamiseen
  • 2 pientä sipulia
  • 1 tl korianterinsiemeniä
  • 1 tl kuminansiemeniä
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • n. 200 g riisiä
  • 0,5 l kanilientä
  • suolaa ja pippuria
  • kaksi pientä eilistä paistoa olevaa naudanlihapihviä
  • pieni rasiallinen tähdekanaa ja paprikaa tortillapäivälliseltä
  • pieni kämmenellinen pinjansiemeniä
  • 1 tomaatti fileroituna ja kuutioituna (korvaamaan granaattiomenan siemeniä)
  • tuoretta korianteria ja persiljaa
Kuumensin öljyn padassa ja kuullotin siinä silputtua sipulia hetkisen. Sulatin kaniliemikalikan. Lisäsin pataan sipulien kaveriksi kuivatut mausteet ja annoin niiden herätä eloon kuumassa öljyssä. Muutaman minuutin päästä kaadoin riisit mukaan ja sekoittelin niitä, niin että ne saivat öljyisen pinnan kauttaaltaan. Lisäsin pataan sulaneen, kuuman kaniliemen ja nostin seoksen kiehumaan, jonka jälkeen pienensin lämmön mahdollisimman alhaiseksi niin, että liemi kuitenkin kiehui. Paahdoin kuivalla pannulla pinjansiemenet ja jätin ne lautaselle jäähtymään ja odottamaan. 

Riisi kypsyi hissuksiin noin 40 minuuttia, etenkin tumma luomubasmati otti enemmän aikaa kuin valkoinen basmati. Kokeilin riisin kypsyyttä maistelemalla ja lisäsin suolaa ja pippuria. Leikkasin tomaatin pieniksi kuutioiksi ja silppusin yrtit odottamaan, samoin leikkasin pihvit ohuiksi suikaleiksi, kanapalat olivatkin ohuita valmiiksi. Kun muu ruoka oli valmista ja riisi kypsää, lisäsin lihat pataan kuumenemaan. Kuuman ruoan lusikoin isoon vatiin ja ripottelin päälle tomaattikuutiot, yrtit ja pinjansiemenet. Vadin reunoille nostin Rachelin ohjeella tekemäni parsakaalilisäkkeen.

Pilahvin valmistuessa pilkoin isohkon parsakaalin pään lohkoihin, jotka esikypsensin höyryssä melkein kypsiksi. Kun pilahvi alkoi olla melkein kypsää, kuumensin suurella pannulla 2 rkl oliiviöljyä ja kuullotin siinä teelusikallisen valkosipulimurskaa. Nostelin melkein kypsät parsakaalipalat öljyyn ja raastoin päälle yhden luomusitruunan kuoren ja hieman parmesaania. Maustoin lisäkkeen suolalla ja pippurilla. 

Jälkiruokana meillä oli Hugh'n crème brûlée. En nyt tiedä miten tämä pitäisi tulkita, sillä hän kirjoitti sen olevan idioottivarma. Neljän hengen annokseen käytin:
  • 3,3 dl purkin kermaa
  • 4 kananmunankeltuaista
  • 75 g sokeria
  • vaniljatanko siemenet raaputettuina
Olen aikaisemmin tehnyt wanna-be-brûléen keittämällä kastikkeen kattilassa ja hyydyttämällä jääkaapissa. Nyt halusin kokeilla oikeaoppista uunissa, vesihauteessa kypsentämistä. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja keitin valmiiksi pannullisen vettä keittimessä odottamaan. Asetin uunipellille pienemmän uunivuoan ja siihen neljän pientä annoskuppia. Kuumensin kerman ja vaniljansiemenet (vaniljatanko mukana) lähes kiehumispisteeseen. Jätin seoksen hieman jäähtymään ja vatkasin sillä välin keltuaisia ja sokeria hetkisen. 

Kun kerma oli hieman jäähtynyt, kaadoin sen keltuais-sokeriseokseen ja sekoitin kaikki tasaiseksi seokseksi. Poimin vaniljatangon kyydistä. Annostelin seoksen tarjoilukuppeihin ja kaadoin pieneen vuokaan annoskuppien ympärille kiehuvankuumaa vettä kuppien puoliväliin asti. Siirsin pellin vuokineen päivineen uuniin kypsymään. Hugh väitti, että jälkkäri hyytyy puolessa tunnissa ja sen tulisi olla hienoisesti hyllyvää vielä tässä vaiheessa. Tässä aloin epäillä, mitä se idioottivarmuus nyt tarkoittikaan, sillä kastike oli edelleen aika juoksevaa. Annosten pinta alkoi loivasti ruskettua, joten peittelin ne foliolla ja paistoin lisää samalla, kun hääräsin päivällisen kimpussa. 

Kun brûléet olivat olleet uunissa lähes tunnin, nostin ne ulos jäähtymään. Aterian jälkeen ne olivat jo ihan viileitä. Sirotin pinnalle ruokosokeria ja Kammenpyörittäjä otti isojen poikien tohottimensa ja poltti pintaan sievän karamellikerroksen. Se raksahti kivasti ja täytyy sanoa, että kastike maistui todella hyvältä, muttei se ollut hyytynyt ollenkaan niin paljon, kuin olisin toivonut. Johtopäätökseni on siis se, etten ole idiootti, koska en onnistunut tässä nyt täydelleen. Jätän useimmat möhlingit kertomatta blogissa, mutta tämä pääsee nyt postaukseen asti, sillä hätä ei lue lakia ja tarvitsen pisteen haasteeseeni. Eikä maussa tosiaankaan ollut valittamista. Joku meni aineiden mittasuhteissa pieleen, kun kastike ei hyytynyt, tai käsitin tekniikan jotenkin pielukseen. Saa neuvoa. 

kuvitellaan, että kaikki on hyvin


Keittokirjahaaste edistyi tällä sessiolla osat 36-38/48
Nigella 11/12
Rachel 11/12
Hugh 10/12
Jamie 6/12

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.





Saanko esitellä: Rachel - uusi pannukakkuidolini!

täydessä kukassa, vaikka alku oli vähän rankka
Koska minulla ilmeisesti on hieman kiire keittokirjahaasteeni kanssa, otin kirjat esille jo ennen aamiaista ja katsoin mitä nelikolla on sanottavaa aamiaispannukakuista. Hugh oli paistellut vain tavanomaisia lettuja, Jamie taas suositteli jotain jemeniläisiä räiskäleitä, Nigella vaikeni tyystin aiheesta kirjassa Kitchen. Rachel sentään oli sisällyttänyt kirjaansa Rachel's Food for Living juuri sellaisen fruity pancakes-ohjeen, jonka minä tänä aamuna, haasteen kolmanneksi viimeisenä päivänä tarvitsin. Ohjeen ainemääristä oli puhe tulla 12 pannukakkua, suurensin sitä 50 %. Tähän kirjaan ainemäärät, kuten Rachelin kirjassa:
  • 150 g vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,25 tl ruokasoodaa
  • 25-50 g sokeria (maun mukaan)
  • 2 kananmunaa
  • 1-1,25 dl piimää (käytin täysmaitoa ja maustamatonta jogurttia)
  • 25 g sulatettua voita+hieman paistamiseen
  • mustikoita
Sekoitin kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kuumensin crêpelaitteen paistolevyn kuumaksi. Sipaisin sille hieman voita ja paistoin 4 pannukakkua kerrallaan. Ripottelin mustikoita taikinaiselle pinnalle heti, kun olin lusikoinut taikinan pannulle. Kun pinta alkoi kuplia, käänsin pannukakut ja paistoin toisenkin puolen. Suurennetusta taikinastani tuli 17 halkaisijaltaan noin 8 senttistä pannukakkua, jotka menivät kuin kuumille kiville vaahterasiirapilla höystettyinä ja maitokahvin ja teen kanssa. 


Olen tehnyt pannukakut monia vuosia Nigellan ohjeella, jonka olen ottanut ensimmäisestä ostamastani Nigellan suomennetusta kirjasta. En muuten tiedä onko muita myöhemmin suomennettu. Vaikka kovasti pidänkin Nigellan ohjeesta, tämä Rachelin ohje oli vielä parempi, tuo hapanmaitotuote varmaankin teki sen viimesilauksen pannukakkujen pehmeydelle. Myöskin crêpelaite on oivallinen muidenkin kuin ohuiden lettujen paistamiseen, tuleepa sitäkin lähes turhaketta käytettyä useamman kerran vuodessa.

Keittokirjahaasteen tämänhetkinen vaihe:
Kokonaistilanne 35/48
Rachel 10/12
Nigella 10/12
Jamie 6/12
Hugh 9/12

Kuten huomaatte, on Jamie jäänyt hieman lapsipuolen asemaan. Olen selaamastani selannut kirjaa Jamie's Great Britain, joka vaikuttaa niin inspiroivalta. Sittenkin siitä tuntuu olevan vaikeinta löytää kokeiltavaa. Muitten osalta tilanne ei ole kovin huolestuttava. Siispä jatkan pläräämistä. 


PS. Luojan kiitos poikani ovat jo niin isoja, ettei neuvolantätikään voi moittia minua siitä, että meillä syödään liian usein pannukakkuja! Meillä oli kyllä oikeasti aivan mahtava terveydenhoitaja lastenneuvolassa, Hilppa.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Kootut tekoset


Päivällisellä meillä nähtiin niin hieman uuvahtanut, jäitä kolistellut talvimeloja, kuin yksi päivän pyjamassa viettänytkin. Lautasille keräsin keittokirjahaasteeni kirjojen sivuilta poimimieni ohjeiden ruokia. Aion viimeiseen asti sinnitellä, josko saisin haasteen valmiiksi. 

Aloitin aterian valmistelut leivällä. Tein meille Hugh'n ohjeella focacciaa. Siihen en yleensä paljon ohjeita enää katsele, mutta nyt tietysti tämän haasteen vuoksi tankkasin ohjeen alusta loppuun. Pienehköön leipään tuli:
  • 500 g vehnäjauhoja
  • 5 g kuivahiivaa
  • 3,5 dl lämmintä vettä
  • iso ripaus suolaa
  • 3 rkl öljyä, käytin avokadoöljyä
  • pinnalle lisää öljyä, suolakiteitä ja silputtua tuoretta rosmariinia

Mittasin kulhoon jauhot ja suolan ja sekoittelin niitä hieman. Lisäsin lämpimään veteen hiivan ja kaadoin nesteen kulhoon. Alustin taikinan tasaiseksi ja lisäsin alustamisen loppupuolella öljyn käteni kautta. Kun taikina oli kiiltävä pyöreä pallo, jätin sen peiteltynä kulhoon kohoamaan kaksinkertaiseksi, noin 45 minuuttiia. Öljysin uunipannun ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Levittelin sen pannulle ja annoin taikinan hieman vielä kohota ennen kuin öljysin taikinan pinnan, pistelin siihen sormilla koloja. Ripottelin pinnalle suolahiutaleita ja rosmariinia. Paistoin leipää 230 asteessa, kunnes se sai kauniin paistopinnan, noin 20 minuuttia. 



Aterian päätähti olivat pihvit, joita emme olekaan syöneet pitkään aikaan, viimeksi grillauskaudella. Pihvinpaistamisessakaan en yleensä lue ohjeita, kun kypsyyksissä ei vaadita ihan MC-tasoa, mutta saadakseni tilastojani kaunistelluksi, luin ohjeet tarkasti kirjasta Rachel's Food for Living. Siivosin naudan sisäfileestä kalvot ja vähät rasvat pois ja leikkasin tasapaksusta keskikohdasta 2,5 cm paksuja pihvejä. Hankasin pihvejä kuoritulla ja halkaistulla valkosipulinkynnellä ja öljysin ne kauttaaltaan oliiviöljyllä. Jätin pihvit odottamaan paistamisen hetkeä.

Perunoiden ohjeen otin taas Hugh'n kirjasta River Cottage Every Day. Kuorin jauhoisia puikulaperunoita sen verran, kuin arvelin meidän neljän jaksavan syödä yhdellä aterialla. Leikkasin perunat muutamaan epäsäännöllisen muotoiseen palaan ja esikypsensin niitä höyrykattilassa noin 8 minuuttia. Kun oli perunoiden paistoaika ja leipä tuli juuri uunista, laitoin uuniin vuoan ja siinä muutaman lusikallisen ankanrasvaa. Kun vuoka oli kuuma ja rasva sulanut pihiseväksi, otin vuoan uunista. Ravistelin höyrykattilassa odottavia perunoita hieman, että niiden kulmat hankautuvat rikki. Ripottelin perunat vuokaan ja kääntelin niitä hieman isolla lusikalla, että kaikki saivat ankanrasvakylvyn. Sirottelin suolakiteitä ja pippuria päälle ja asettelin muutaman timjaminoksan perunoiden väliin. Paistoin perunoita noin 40 minuuttia. Puolen tunnin kohdalla kääntelin niitä hieman, että varmasti joka puolelta perunoissa olisi rapea pinta.

Ennen pihvien paistamista tein elämäni ensimmäisen Béarnaise-kastikkeen. Arvelin ensin, etten tohdi ottaa sitä ohjelmaan, kun tekeillä oli niin paljon kaikkea muutakin. Rohkaisin kuitenkin mieleni.  Näin se tapahtui:
  • 4 rkl valkoviinietikkaa
  • 4 rkl kuivaa valkoviiniä
  • 2 tl pieneksi silputtua salottisipulia
  • ripaus pippuria
  • 1 rkl vettä
  • 2 keltuaista
  • 100 g voita kuutioiksi leikattuna
  • 1 tl dijon-sinappia
  • tuoretta rakuunaa (meillä pakastimesta juuri ennen käyttöä otettuna)
Silppusin sipulin ja laitoin sen yhdessä viinin, etikan ja pippurin kanssa pieneen kattilaan. Annoin seoksen kiehua kasaan niin kauan, että sitä oli jäljellä enää noin ruokalusikallinen, lopussa sai olla varovaisena, ettei seos pala pohjaan. Sammutin liekin kattilan alta ja lisäsin mukaan ruokalusikallisen vettä. Jätin kastikepohjan (onko tämä nyt se redu?) jäähtymään. Rachel neuvoi, että sen annetaan jäähtyä niin kauan, että käsin kestää koskea kattilan kylkiä. Siinä vaiheessa laitoin kattilan kaikkein pienimmälle liekille ja annoin seoksen ihan vähän lämmetä. Vatkasin pienellä vispilällä keltuaiset mukaan ja sen jälkeen voinokareita muutama kerrallaan, kunhan ne ehtivät sulaa. Minulla oli varalta kylmää vettä lähellä, jota voisin laittaa lusikallisen, jos leikkaaminen uhkaisi. Sain kuin sainkin kastikkeesta sileää ja kaunista, lopuksi sekoitin joukkoon juuri pakastimesta otetun silputun rakuunan ja lusikallisen dijon-sinappia. Viritin kastikkeelle lämpöhauteen siten, että kaavin kastikkeen pieneen Pyrex-mittakannuun, jonka laitoin paksupohjaiseen kattilaan ja kaadoin kattilaan varovasti vedenkeittimessä kuumentamaani vettä. Kastikkeen luvattiin säilyvän tässä hauteessa tunnin parikin. Juuri ennen tarjoilua vatkasin pikkuvispilällä kastikkeen vielä sileäksi. 

Kastikkeen odottaessa lämpöhauteessaan kuumensin valurautapannun kuumaksi. Lorautin sille hieman oliiviöljyä ja lisäsin nokareen voita. Kun voin kuohu kuoli, nostin pihvit pannulle ja paistoin ne molemmin puolin sellaiseen kypsyyteen, josta tiesin meidän pitävän. Maustoin pihvit suolalla ja pippurilla.

Olin niin kiireissäni keittiössä, etten muistanut salaattia ollenkaan, joten menimme hieman brutaalilla pihvi&peruna-linjalla. Huomisesta alkaen syömme muutakin vihreää kuin kuulia! Pihvien kypsyys meni nappiin, ankanrasvaperunoita nyt on vaikea pilata. Béarnaise-kastikkeeni onnistui oikein hyvin. Olisi se saanut olla ehkä aavistuksen sakeampaa, mutta se ei leikannut ja rakuuna maistui upeasti. Lautasia luututtiin niin pihvillä kuin leivälläkin ahkerasti. Yksi keittiöpeikko on kaadettu taas! 


Jälkiruokana meillä oli muunneltua crumblea Nigellan ohjeella. Hän teki omansa mansikoista, mutta olinkin jo käyttänyt edellispäivien jälkkäreihin mansikat, joten mustikoihin oli tyytyminen. Muutenkin soveltelin sokerilaatujen suhteen.
  • 300 g pakastemustikoita
  • 25 g mantelijauhetta
  • 50 g sokeria
  • 100 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 75 g kylmää voita kuutioina
  • 50 g fariinisokeria
  • 100 g mantelilastuja
Kiliskolistelin jäiset mustikat söpön piirakkavuokani pohjalle ja varistelin niille mantelijauheen ja sokerin. Mittasin jauhot ja leivinjauheen pieneen kannuun ja rypistelin sormin voikuutiot jauhoihin tavoitellen hiekkamaista rakennetta. Sen saavutettuani lisäsin kannuun fariinisokerin ja mantelilastut. Sekoittelin kaikki ja levitin seoksen mustikoiden päälle. Peittelin vuoan ulos odottamaan aterian päättymistä, jolloin laitoin uunin uudelleen 200 asteeseen ja vuoan uuniin. Paistoin crumblea noin 40 minuuttia, kunnes mustikan mehua alkoi pilkottaa reunoilta ja päällysmurut saivat kauniin värin. Jäätelö meillä oli vähissä, poikaset saivat sitä crumblensa kanssa pienimuotoiset pallot, me Kammenpyörittäjän kanssa otimme pehmeäksi vatkattua kermaa, jonka maustoin  pienellä lirauksella mustaherukkalikööriä, sitä olisi voinut laittaa isommankin lorauksen. Jälkiruokavatsassa oli kyllä hassusti tilaa, vaikka muuten olisikin melkein ähky. Crumble oli mainiota jäätelön ja kerman kaverina.






Keittokirjahaasteeni tämänhetkinen tilanne on 30-34/48
Nigella 10/12
Hugh 9/12
Rachel 9/12
Jamie 6/12




Mitä suurempi, sitä isompi

en ole vielä antanut periksi
Olen tehnyt keittokirjahaasteeni osina jo Hugh Fearnley-Whittingstallin ja Rachel Allenin suklaahippukeksit ja tulin ajatelleeksi, että ehkäpä Nigella Lawsonillakin olisi tähän asiaan jotain sanottavaa. Ja olihan hänellä. Kirjasta Kitchen löytyi hänen pikkuleipäohjeensa, jota kokeilin tänään, kun aikaa keittokirjahaasteen loppuunsaattamiseen oli vielä neljä päivää.

Nigella sanoi ihan pokkana kirjassaan, että tästä tulee 14 pikkuleipää. Minun taikinastani tuli 18 kpl ja nekin niin suuria, että täytyy puhua isoleivistä. Ei vain pieni ole kaunista. Tai ainakaan hyvänmakuista. Vaikka peruspikkuleipätaikina on melko samanlainen kaikissa ohjeissa, oli tässä kuitenkin tällä erää paras koostumus. Tein pikkumuutoksia reseptiin, sillä se nyt vain on paha tapani.

Suklaahippukeksit Nigellan tapaan eli isoleivät

  • 150 g pehmeää voita
  • 100 g sokeria
  • 125 g fariinisokeria
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 0,5 tl ruokasoodaa
  • 300 g vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • pussinpohjallinen pieniä suklaanappeja, noin 150 g
Ohjeessa neuvottiin sulattamaan voi, mutta minulla oli juuri sopivan pehmeää voita käytettävissäni, joten en sulattanut sitä. Sitten olisi pitänyt olla yksi kylmä kananmuna ja yksi kylmä keltuainen. Minulla oli kaksi huoneenlämpöistä kananmunaa, olin niin rebel, että käytin ne valkuaista erottamatta. Nigella laittoi niinkin ronskisti suklaanappeja, kuin 326 g, mikä lienee joku vakio brittimyyntipakkaus, minä en avannut uutta pussia, vaan ajattelin, että vähempikin riittää.

Kuumensin uunin 170 asteeseen. Otin esille kaksi peltiä ja laitoin niille viimeisiään vetelevät leivinpaperiarkit. Vatkasin sokerit, vaniljatahnan (olen ihastunut nyt siihen uutteen lisäksi, en muista, mitä purkki on meille siunaantunut, olisikohan Annan kaupasta?) ja voin tasaiseksi seokseksi. Lisäsin sinne kananmunat ja vatkasin hieman lisää. Seuraavaksi kaadoin mukaan vehnäjauhot ja soodan ja sekoitin napakalla nuolijalla taikinan tasaiseksi. Viimeiseksi lisäsin suklaanapit mahdollisimman pienellä vatvomisella. Lusikoin jälkiruokalusikallisia taikinaa leivinpaperin päälle. Mukamas jätin isot välit, mutta katin kontit, pikkuleivät levisivät osaksi toisiinsa kiinni paistamisen aikana. Isoleivät olivat uunissa noin 15-16 minuuttia, jonka jälkeen annoin niiden hetken olla kuumalla pellillä ennen kuin siirsin ne ritilän päälle jäähtymään loppuun. 

Näistä tuli tosi hyviä keksejä, vaikkei kauniita eikä söpöjä. Olisi kyllä hauska nähdä, minkä kokoisia keittiöjumalattaren (en puhu nyt Nannasta) cookiet oikein ovatkaan, kirjan kuvista ei voi varmaksi päätellä. Rakenne on mukavan sitkas ja suklaasattumat ilostuttavat suuta. Nämä oikein kiljuvat kuumaa kaakaota, kunhan astia on riittävät iso, että dippaaminen onnistuu. 



Keittokirjahaaste on vaiheessa 29/48
Nigella 9/12
Hugh 7/12
Rachel 7/12
Jamie 6/12




perjantai 27. joulukuuta 2013

Pahinkin mieliteko menee ohitse


Jouluruokakunto on hyvin erilainen eri ihmisillä. Jotkut virittäytyvät parhaaseen kuntoon varomalla mahdollisimman huolella joulun makuja etukäteen, jotta saisivat maksimaalisen makunautinnon, kun joulu oikeasti koittaa. Toisilla on pitempi peruskuntokausi, he ehkä tahtovat ottaa pieniä maistipaloja ja muistutella makuja mieleensä käymällä joululounailla, jos toisillakin ja paistamalla harjoituskinkkuja lokakuulla. Oma tapani on lähempänä ensimainittua, mutta olen kyllä syönyt hyvillä mielin nuoremman pojan kummisedän leivinuunista lähes mihin vuoden aikaan tahansa putkahtavia kinkkuja. Samasta uunista meidän joulukinkkumme oli tänäkin vuonna ja eilen sen viimeiset muruset menivät kierrätyspiiraaseen, jonka toisessa päässä oli täytteenä loimulohen rippeet. 

Tänään söimme jo jotain aivan muuta. Oli tortillapäivä. Bongasin Nigella Lawsonin kirjasta Kitchen, joka kuuluu hieman hunningolla olevaan ruokakirjahaasteeseeni, ohjeen tortillatäytteseen. Käytin neljän hengen (sovellettuun) annokseen:
  • 4 broilerifilettä
  • 1 sitruunan mehu (ei ollut limettiä)
  • kuivattua basilikaa (ei ollut oreganoa)
  • 1 tl kuminansiemeniä
  • 1 tl valkosipulimurskaa
  • 2 rkl maapähkinäöljyä
  • 5-6 kevätsipulia ja joulupöydästä jäänyttä punasipulisilppua
  • puolikas punainen paprika (olisi pitänyt olla kolme kokonaista eriväristä paprikaa)
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin fileet ohuiksi suikaleiksi poikittain ja nostin ne kulhoon. Puristin mukaan sitruunan mehun ja ripottelin mausteet mukaan, sekoitin. Jätin lihan marinoitumaan. Leikkasin sipulin ja paprikan ohuiksi suikaleiksi ja paistoin niin muutaman minuutin öljyssä. Nostin ne syrjään ja paistoin sitten kanasuikaleet oikein kuumassa padassa nopeasti kypsiksi. Kun muut tykötarpeet olivat valmiina, lisäsin pataan sipulit ja paprikat uudelleen kuumumaan. Pikapaistettu broileri oli hyvää ja aiemmin inhoamani kumina maistui juuri sopivasti. Moitin hieman lihan hailakkaa väriä, sen olisi varmasti voinut korjata nokareella voita paistoöljyn seassa. Olisin mielelläni tehnyt guacamolen alusta, mutta taas olivat mukamas syöntikypsät avocadot pilalla, niiden toinen pää oli mätä, kun toinen pää oli kivikova. Plääh. Onneksi oli sitä teollista viherlimaa purkki vielä varastoissa.


Jälkiruokaohjeen otin Jamie Oliverin kirjasta Jamie's Great Britain. Jälkiruoalla on jännä nimi, Bonnie Cranachan. Siinä on pohjana marjakastike, johon sattumiksi paahdetaan kaurahiutaleita ja mantelilastuja, sekä lisäkkeeksi maustettua kermavaahdon ja jogurtin yhdistelmää. Ensin keitin marjakastikkeen, laitoin siihen:
  • 250 g pakastemansikoita
  • 250 g pakastevadelmia
  • 100 g pakastemustikoita
  • 3 rkl hunajaa
  • luomuappelsiinin mehu ja kuori raastettuna
  • tuoreen rosmariinin oksa
Ladoin kaikki ainekset paksupohjaiseen kattilaan. Mehua oli juuri sen verran, että kattilan kuumetessa siitä muodostui pieni alkumehu, eivätkä marjat palaneet kiinni kattilan pohjaan. Keitin marjakastiketta noin 10 minuuttia ja annoin sen vähän aikaa asettua kuumassa kattilassa. Poimin rosmariinin oksan pois. Kastikkeen kiehuessa tein lisäkkeet. Niihin tuli:
  • kourallinen kaurahiutaleita
  • kourallinen mantelilastuja
  • 2 rkl hunajaa
  • 1,5 dl kermaa
  • 1,5 dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 2 rk sokeria
Paahdoin ensin kuumalla kuivalla pannulla kaurahiutaleita hetkisen, kunnes ne alkoivat ruskettua, mutteivat vielä palaneet. Kaadoin ne lautaselle jäähtymään. Sitten paahdoin hetken mantelilastuja hunajassa, kunnes nekin nopeasti alkoivat saada väriä. Laitoin nekin jäähtymään lautaselle. Vatkasin kerman vaniljatahnan ja sokerin kanssa pehmeäksi vaahdoksi ja sekoitin sen jogurttiin. Kokosin annokset syville lautasille, ensin haaleaksi jäähtynyttä marjakastiketta, päälle jogurttia ja pinnalle paahdettuja kaurahiutaleita ja mantelilastuja. Ohjeessa kehotettiin laittamaan pinnalle vielä tuoreita marjoja, mutta sattuneesta syystä niitä ei tähän aikaan vuodesta ole juurikaan saatavilla. Nyt moitin hieman tummaksi käynyttä marjakastikkeen väriä (minulle mikään kelpaa), mutta luultavasti se johtui ohjeen ohitse käyttämistäni mustikoista. Maku oli aivan suloinen ja kokonaisuus tosi hyvä, rapeat mantelilastut toivat sopivaa tekstuuria annokseen, eivätkä kaurahiutaleetkaan olleet hassumpia.





Keittokirjahaaste on nyt, kun aikaa on vielä vaikka kuinka paljon (!?), tässä jamassa:
Tämänpäiväiset olivat osat: 27-28/48
Nigella  8/12
Jamie 6/12
Hugh 7/12
Rachel 7/12


keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Jouluaamun tähdenlento riisipuurosta

jäälyhtymuotia joululta 2013
Mielessäni on vieno haikeuden tunne, sillä päähäni pälkähti mahtoiko eilen olla viimeinen kerta, kun vietimme aattoa näin oman perheen kesken. Menossa elämänvaihe, jossa nuoret alkavat irtautua kodista, eikä vielä voi tietää, missä kukin ensi vuonna tähän aikaan on. Niinpä olin erityisen iloinen siitä, että tänä aamuna heräsin hiljaisessa, rauhallisessa talossa ja kaikki muut olivat vielä nukkumassa, mutta lähellä.  

Aatonaatolta jäi melko paljon riisipuuroa, jota olen säilyttänyt yhdessä muiden jouluruokien kanssa improvisoidussa lisäjääkaapissa ulkona, muutamassa lämpöasteessa. Siellä kaikki ruoka säilyy hyvin peiteltynä, eikä tarvitse komuta koko jääkaappia läpi jotain pientä etsiessään. Tein riisipuurosta jatkojalostetta jouluaamun brunssille.

Vatkasin purkillisen kuohukermaa, johon olin lisännyt pienen lusikankärjellisen vaniljatahnaa ja maustanut hieman sokerilla. Sekoitin pehmeän vaahdon puuroon joka notkeutui mukavan ilmavaksi. Olihan puurossa alunalkaenkin kermaa.

Keitin pienen annoksen vadelmakiisseliä pakastevadelmista. Kiehautin ne noin puolessa litrassa vettä ja makeutin sokerilla. Siiviöin marjat pois ja suurustin kiisselin teelusikallisella perunajauhoja, jotka sekoitin tilkkaan vettä. En tahtonut lopputuloksesta sakeaa kiisseliä, vaan enemmän mehukeittomaista. 

Valmistin hieman mantelipraliinia koristeeksi. Silppusin leikkuulaudalla muutamia manteleita paloiksi. Kuumensin ison paistinpannun melko lämpimäksi ja kaadoin sille noin 0,75 dl sokeria, joka alkoi pian sulaa pannulla. Vahdin sitä tarkasti, ettei se palaisi, mutten sekoitellut. Sokerista alkoi muodostua ruskettuvaa karamellia. Juuri kun arvelin, että sokeri pian palaisi, nostin pannun pois liekiltä, kaadoin karamellin leivinpaperin päälle leikkuulaudalle ja ripottelin mantelisilpun päälle. Kun praliini oli jäähtynyt, rikoin sen murusiksi. Olisi kannattanut laittaa mantelit jo pannulle, niin ne olisivat takertunet vielä paremmin praliiniin. Otin neuvoja tähän jouluisaan aamujälkiruokaan Nordic Diner-blogista.

Annokseen lusikoin ensin muutaman ison lusikallisen pehmeää riisipuuroa, valutin vadelmamehukeittoa ympärille ja ripottelin praliinia keskelle. Ei hassumpi tähdenlento.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

jouluaamun pudding
jouluna 2013 mansikka kukkii ja viinisuolaheinä kasvaa