Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruisleipä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruisleipä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Ruisleipä uudestaan


Minulla on tapana aika helposti alkaa luulla liikoja itsestäni. Se tapahtuu näin: Onnistun kerran leipomaan ja paistamaan hyvän hapanjuurileivän ja seuraavaksi ajattelen olevani yhtä hyvä ruisleivän suhteen. Ei se niin mene, yleensä liiallinen itsevarmuus kostautuu ja homma menee ihan plörinäksi. 

Joskus kuitenkin onnistun siinä ruisleivässäkin. Kuten tänään. Mutta tästä on aika varmasti seurauksensa. Seuraavat ihan mitkä vaan leipomukset tai kokkaukset menevät aivan pilalle! 

En ollut tehnyt ruisleipää pitkään aikaan, en edes muista kuinka pitkään aikaan. Olen viime vuosina askaroinut vaihtelevalla menestyksellä vehnäjuuren parissa ja alkanut nyt taas päästä hieman jyvälle (pun intended) siinä hommassa. Äidiltä saamani ruisjuuri pakastimessa kuitenkin houkutteli minua, kun etsin jotain aivan viatonta pakastimesta, vaikka herneitä tai torttutaikinaa. 

Tämä on pitkällinen juttu, ehkä ruisleipää voi tehdä nopeamminkin, mutta minä olen äidintyttö, teen kuten äiti on opastanut. Ja sitten myös sovellan hieman ja kuuntelen siskoa. Kirjoitan tähän nyt koko pitkän tarinan tänään onnistuneista ruisleivistäni. 

Päivä 1

Otin sulamaan pakastimessa olevan ruisleipäjuuren, jota oli rasiassa noin 1,5 dl. Jollei sinulla ole valmista ruisjuurta sen voi tehdä vaikka tämän ohjeen mukaan. Jätin juuren sulamaan jääkaappiin yön yli.

Päivä 2

  • 1,5 dl ruisjuurta
  • 2 dl vehnäjuurta
  • 15 dl vettä
  • 10 dl ruisjauhoja
Tämä on varsinaisen leivänteon ensimmäinen päivä, otin sulaneen juuren jääkaapista pöydälle. Kiehautin puolitoista litraa vettä ja kaadoin sen yleiskoneen kulhoon jäähtymään. Tarkoitus on käyttää kiehautettua, huoneenlämpöön jäähtynyttä vettä taikinan nesteenä. 

Kun vesi oli jäähtynyt kaadoin kulhoon sulaneen ruisjuuren ja vehnäjuuripurkistani sen verran kuin raaskin. Tarina-niminen juureni oli päässyt kasvamaan vähän liian suureksi siihen nähden miten usein/harvoin paistan hapanjuurileipää. Sekoittelin juuret veteen ja kumosin seuraavaksi mukaan 10 dl ruisjauhoja. Vispilöin koko homman tasaiseksi velliksi. Peitin kulhon suihkumyssyllä ja jätin huoneenlämpöön. 

Päivä 3

Jos tarpeen:
  • 1-2 dl ruisjauhoja
Kolmantena päivänä leipätaikinan alkua kurkitaan kiinnostuneena ja toivotaan, että sen kuplii mukavasti, mutta pysyy kiltisti kulhossaan. Ruisvellini kuplikin ihan kivasti, paremmin kuin ikinä, jonka arvelin johtuvan aktiivisesta vehnäjuuresta. Ei ollut tarpeen lisätä ruisjauhoja tässä vaiheessa, mutta jos velli olisi ollut eloton, olisin lisännyt hieman jauhoja ja jättänyt taas taikinan tekeleen odottamaan aikaa parempaa huoneen lämpöön. 

Päivä 4

  • 3 dl ruisleseitä
  • 1,5 dl ohrajauhoja
  • 15 dl ruisjauhoja (jätä vähän leivän muotoilun vaiheeseen)
  • 5 tl suolaa
Nyt oli se päivä, jolloin leivän tekemiseen menee eniten aikaa, etenkin jos sattuu olemaan kalliin sähkön päivä, kuten meillä oli tänään. Jatkoin taikinan parissa heti aamulla. Kiinnitin yleiskoneen kulhon, jossa taikinan alku oli ollut jo useamman päivän, koneeseen ja kiinnitin taikinakoukun. Lisäsin kulhoon ensin ruisleseitä, hieman ohrajauhoja, suolaa ja sitten vähitellen noin 15 dl ruisjauhoja, jonkun verran jätin muotoiluvaihetta varten. Yleiskone vaivasi taikinaa pienellä nopeudella noin vartin verran ja tuloksena oli märän sementin kaltainen ryyninen taikina, joka ei juurikaan tarttunut nuolijaan, muttei erityisesti irronnut kulhon reunoista. Olipa sellaista tanakkaa jänkkiä. 

Tämä tapahtui aamupäivällä noin kymmenen aikaan. Kuten sanottu, sähkö oli kallista koko päivän, joten jarruttelin huolella, mitä en yleensä jaksa ollenkaan, vaan nopeutan kaikkia kohotuksia ja lepuutuksia. Otin kulhon pois yleiskoneesta ja peitin sen suihkumyssyllä. Panin merkille taikinan korkeuden kulhon reunassa, paljonko oli vielä tilaa. En ole ikinä saanut ruistaikinaa mitenkään erityisesti kohoamaan missään vaiheessa, käytinpä hiivaa tai hyvää juurta tai en. 

Kahden aikaan iltapäivällä palasin taikinan pariin (olin toki kurkkinut suihkumyssyn alle muutamaan kertaan) ja ilokseni ruisjuuren ja vehnäjuuren avulla taikina oli hieman kohonnut, noin 2-3 cm kohti kulhon yläreunaa. 

Kaavin tahmean taikinan leivinlaudalle runsaan ruisjauhokasan päälle ja jaoin sen kolmeen osaan. Muotoilin jauhotetuin käsin kolme pitkulaista palaa ja nostin ne kolmeen leipävuokaani. Mitenkähän olen joskus älynnyt ostaa kolme samanlaista leipävuokaa? Ihme kertakaikkiaan. Taikinaa ei siis vaivata mitenkään erityisesti tässä vaiheessa, kunhan muotoillaan leivän mallisiksi pötkylöiksi. 

LISÄYS: TÄSSÄ KOHDEN PITÄÄ MUISTAA OTTAA JUURTA TALTEEN NOIN 1,5 DL JA PAKASTAA SE. OLEN USEIN UNOHTANUT SEN JA JOUTUNUT PYYTÄMÄÄN ÄIDILTÄ UUDEN JUUREN. 

Peitin vuoat suihkumyssyllä ja jätin odottamaan sitä hetkeä, ettei sähkö olisi enää niin kallista. Tällä kertaa siinä meni noin 3 tuntia. Aiemmin olen seisottanut taikinaa ensin kulhossa noin tunnin ja sitten vuoassa toisen tunnin. Nyt koko hommaan meni noin 5-6 tuntia. 


Viiden aikaan iltapäivällä laitoin uunin lämpenemään 230 asteeseen. Pistelin leipiin kalapiikillä reikiä ja kun uuni oli kuumentunut, nostin kolme vuokaa pellille ja pellin hieman uunin keskiosan alapuolelle. Laitoin ajastimeen 20 minuuttia. 

Kun 20 minuuttia oli kulunut, laskin lämpötilaa 180 asteeseen ja paistoin vielä 40 minuuttia. Mittasin leipien sisälämpötilaa, joka oli siinä vaiheessa 96 astetta. Tavoittelin 98 astetta, joten paistoin leipiä vielä 10 minuuttia, kunnes haluttu sisälämpötila oli saavutettu. Kaikkiaan paistoaika oli siis 70 minuuttia, joista ensimmäiset 20 minuuttia 230 asteessa ja loput 180 astetta. 


Kumosin leivät pellille, en muistanut ritilän olevan parempi jäähdytysalusta. Noin kolmen vartin päästä en malttanut enää odottaa, vaan leikkasin yhden leivän puolesta välistä kahtia. Ihanaa! Leipä oli kokonaan tasaisen kypsä, kuori rapea, muttei liian kova. 


Hetken päästä maistoimme viipaleet voin ja juuston kera. Olipa hyvää, sopiva suola, pehmeä, mutta kypsä rakenne. Olen niin iloinen. Käärin leivät keittiöliinaan ja huomenna pakastan niistä osan puolikkaina, osan viipaleina ja tietysti syömme leipää tuoreenakin. 

Olen toiveikas, että osasyy onnistumiseen olisi vehnäjuuri, jota käytin tähän ruisjuuren lisäksi. En mielelläni käyttäisi leivissä hiivaa, jos kohoamisen saisi aikaan juurellakin ja nyt lopputulos oli paras koskaan aikaansaamani.  

perjantai 1. helmikuuta 2019

Vähän sinne päin – must leib

Olisi mukava osata tuosta vaan tehdä monia asioita, aloittelijan tuuri on ihan  muuta kuin osaamista. Ihan aina se ajoittelijan tuurikaan ei toimi. Tulee floppeja ja epäonnistumisia. Sellainen tuli viime viikonloppuna, kun yritin ensimmäisen kerran leipoa virolaista tummaa leipää, must leibiä. Olin etsinyt ohjeita sieltä täältä, minulla on Evelin Ilvesin (vai Ilveksen) leipäkirja, mutta sen ohjeista mikään ei vaikuttanut siltä, mitä etsin. Löysin sitten Pieni vispilänkauppa-nimisen, sittemmin hiljenneen blogin ohjeen. Sitä kävin soveltamaan. Ensimmäisellä yrittämällä tein aika tarkkaan kuten ohjeessa neuvottiin, liotin virolaista tummaa leipää (jota meillä oli viimeisimmältä Viron reissulta) piimässä 3 vuorokautta. Jatkoin sitten leipäohjeen mukaisesti, mutta lopputulos oli leipävuokaan tarttunut likilaskuinen leipä. Tai oikeammin kolme likilaskuista leipää. Tiesin kyllä, missä oli suurin vika, olin laiminlyönyt vuokien voitelun, sillä ruisleipää tehdessä voitelu on tarpeetonta, mutta tämä runsaasti siirappia sisältänyt taikina oli toisenlaista. 

Seuraavana aamuna katselin ritilälle unohtuneita leipäraatoja. Mietin, että kompostiko on niiden kohtalo. No ei! Hävikistä herkuksi vaan! Vaikka itku silmässä. Antti leikkasi leivät niin ohuiksi viipaleiksi kuin pystyi. Kuivatimme leipäviipaleita uunissa 200 asteessa tunnin verran ja lopputulos oli mukavan nihkeitä sitkeitä leipäviipaleita. Sillä tavoin epäonnistuneet leivät säästyivät kompostilta. Mutta harmittamaan se jäi sen verran, että aloitin uusintayrityksen samantien.


Must leib-juuri, vaihe 1

  • 2 viipaletta tummaa leipää
  • 2 dl piimää
Otin tuota likilaskuista leipää kaksi viipaletta talteen ja tein niistä uuden leipäjuuren. Laitoin viipaleet blenderiin ja lisäsin sinne 2 dl piimää. Annoin koneen tehdä työnsä ja lopputulos oli noin 2 dl tasaista leipämössöä. Kaavin sen lasipurkkiin ja jätin purkin kolmeksi vuorokaudeksi huoneenlämpöön. 

Keskiviikkoaamuna tarkastelin miltä leipäjuuri näytti.  Se tuoksu selvästi piimältä, mutta oli edelliskertaa paremman näköistä. Mitenkään kuplivaa se ei ollut. Kaavin juuren yleiskoneen kulhoon ja jatkoin siitä lähdeblogin ohjeen mukaan.

Virolainen must leib, vaihe 2

  • 2 dl leipäjuurta ( 2 mustan leivän viipaletta ja 2 dl piimää)
  • 1 l vettä
  • 2,5 dl tummaa leipäsiirappia
  • 2 rkl suolaa
  • 0,5 l hökeitä (vaikka auringonkukan siemeniä, pellavan siemeniä, rukiinjyviä ym. mitä nyt sattuu löytymään)
  • 2,5 dl ruisleseitä
Kun leipäjuuri oli ollut purkissa 3 vrk ja oli leipomispäivän aamu, kaavin juuren yleiskoneen kulhoon. Lisäsin kulhoon veden, siirapin  ja kuivat hökeet (auringonkukan siemenet, pellavan siemenet ja ruisleseet) sekä suolan. Vispilöin seoksen tasaiseksi ja jätin se peitettynä noin 8 tunniksi asettumaan. Seos oli aika löysää velliä, ei mitenkään houkuttelevan näköistä. Seuraavassa vaiheessa hieman muuntelin ainesosia, en laittanut niin paljon vettä, kuin ohjeessa, sillä kulhon koko alkoi tulla jo vastaan. 

Must leib, vaihe 3

  • kulhossa oleva leipätaikinavelli
  • 50 g pala hiivaa
  • 1,5 dl vettä
  • noin 10 dl ruisjauhoja
  • 2 dl spelttiruohetta
  • pussinpohjallinen kuivattuja karpaloita
  • (mieluisia pähkinöitä) 
  • 3 rkl voita vuokien voiteluun
Sekoitin hiivan veteen ja kaadoin sen taikinakulhoon. Lisäsin sinne spelttirouhetta ja noin 5 dl ruisjauhoja ja laitoin koneen töihin. Lisäsin jauhoja vähitellen ja ihan tarkkaa määrää en osaa sanoa, luulisin että lopulta jauhoja meni noin 10 dl. Tavoittelin sellaista paksuhkon sementin kaltaista rakennetta. Ensimmäisellä kerralla taikinani oli varmaankin liian löysää, joten nyt lisäsin jauhojen määrää. Lopuksi lisäsin mukaan karpalot, mieluisia pähkinöitä ei tällä kertaa talosta löytynyt. 

Voitelin kolme pitkulaista leipävuokaa oikein huolella, sillä halusin välttää leipien tarttumisen vuokiin. Jauhotin leivinlaudan runsaasti karkeilla ruisjauhoilla ja kaavin paksun sementtimäisen taikinamassan leivinlaudalle. Ripotin päälle vielä pari kourallista jauhoja. Taputtelin kasan tasaiseksi ja kääntelin sitä hieman. Taikina oli ruisleipätaikinaa tahmeampaa, aloin jo epäillä, että onko tässä vieläkään tarpeeksi jauhoja. Jaoin taikinan kolmeen osaan ja taputtelin ne vuokien mallisiksi pötköiksi ja nostin pötköt jauhoisin käsin vuokiin. Tasoittelin pintoja hieman. Peitin vuoat ja jätin leivät kohoamaan useammaksi tunniksi. Kolme tuntia taisin malttaa odottaa. 

Paistolämpötiloja muunsin ensimmäisestä kokeilusta. Silloin paistoin kuumemmassa, mutta nyt otin lämpötilat siitä pressanrouvan leipäkirjasta. Kuumensin uunin 230 asteeseen ja kun leivät olivat mielestäni kohonneet tarpeeksi (ne olivat kyllä selvästi kohonneet, mutta ei mitenkään olleet tulossa vuokien reunojen ylitse) nostin leivät uuniin. Paistoin ensin leipiä 20 minuuttia 230 asteessa ja sitten laskin lämpötilan 200 asteeseen. Tavoitepaistoaika oli yhteensä noin 80 minuuttia, mutta sen tultua täyteen leipien sisälämpötila oli vasta 93 asteessa, joten jatkoin paistamista vielä 15 minuuttia. Silloin sisälämpö oli 98 astetta. Otin kaksi leivistä pois uunista, mutta koemielessä jätin yhden vielä uuniin ja laitoin lämmöt pois. Tämä oli Antin idea ja se oli kyllä ihan hyvä ajatus. Leipä oli viilenemässä olevassa uunissa vielä reilun puoli tuntia ennen kuin otin senkin pois uunista. Sisälämpötila ei enää noussut, muttei laskenutkaan kuin asteen verran tässä ajassa. 

Minun teki aivan valtavasti mieli tavalliseen tapaan heti sörkkiä leipiä, mutta pyysin Anttia kieltämään minua. Hän tekikin sen pontevasti. Siitä huolimatta menin noin vartin päästä sörkkimään leipiä ja ilokseni ne kaksi, jotka olivat jo pois uunista kellahtivat vuokista ritilälle aivan helposti. Kuori oli mukavan rapea, pohjasta kuului sopiva kumahdus, kun kopautin sitä. 

Kolmaskin leipä irtosi vuokasta suosiolla. Se kuori oli vielä parempi kuin kahden muun leivän, joten viimeinen puolituntinen viilenevässä uunissa ei ollut huono idea. Leikkasin melko lämpimästä leivästä maistipaloja ja leipä oli kokonaan kypsää ja rakenne hyvä, minä olisin kaivannut ehkä hieman lisää suolaa ja paljon lisää makeutta leipään, mutta Antin mielestä suolaa oli sopivasti. Kuuman leivän leikkaaminen ei ollut ihan helppoa, mutta jäähtyneestä leivästä se onnistui hyvin. Ei tämä vielä sellaista must leibiä ollut, jollaisesta haaveilin, ei lähimainkaan oikealla tapaa makeaa ja tummaa, mutta ihan hyvää ruisleipää karpalosattumin. Jos joku tietää hyvän, toimivan ohjeen, ottaisin sellaisen mielelläni vastaan!










maanantai 15. elokuuta 2011

Leipää ja kalaa

Silloin tällöin laitamme graavilohta, myös rippijuhliin laitoimme kalan maustumaan jo hyvissä ajoin. Käytämme aina ohjetta  Graavilohi Nigellan tapaan . Iso file siistitään reunoilta, liialliset rasvat leikataan ja ruodot nypitään pois. Sekoitetaan kulhossa marinadi, johon kuuluu rakeista sinappia, sokeria, karkeaa merisuolaa ja giniä. Tuloksena on rahiseva tahna, joka levitetään vuokaan nahkapuoli alaspäin laitetun fileen päälle, runsaasti tilliä vielä ylimmäksi. Kala peitellään kelmulla ja päälle asetaan jotain sopivaa painoksi, meillä painoina toimii tiili, joka on ensin päällystetty foliolla ja sitten laitettu muovipussiin. Kala saa maustua kaksi vuorokautta. Kun tämä hermoja raastava odotus on ohitse, kala puhdistetaan kaapimalla tillinen marinadi pois ja huuhtomalla kala nopeasti kylmällä vedellä. Sitten vain leikataan ohuita viipaleita fileerausveitsellä ja syödään pois! Meillä ginilohen alustana oli pari viikkoa sitten leipomaani ruisleipää


lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kolmen päivän projekti - ruisleipä


Olen nyt vuoden verran opetellut ruisleivän tekemistä, sain innokkeen asiaan äidiltäni, joka on jo pitkään leiponut ruisleivän itse. Etsin ensin ohjeita netistä ja kirjoista,  sitten pyysin äitiäni oikein kädestä pitäen neuvomaan minua ja viime kesän vierailulla pohjoisessa sain leipäkurssin ja juuren vielä mukaani. Kiitos äiti!

Kun ruisleipää alkaa tehdä mieli, on jo myöhässä, ellei sitten pakastimesta vielä löydy palikka tätä herkkua. Ajoitan leipomiseni sen mukaan, miten minulla on ylihuomenna aikaa, sillä kolmas päivä on Operaatio Ruisleivässä se, joka ottaa aikaa, ei niinkään vaivaa.

Aluksi myönnän heti, etten ole kokeillut oman leipäjuuren tekemistä, koska olen saanut sen valmiina. Monissa nettiartikkeleissa ja kirjoissa neuvotaan miten juuri valmistetaan, sen voi kuulema tehdä ruisleipää murustelemalla ja kastelemalla velliksi, se voidaan tehdä löysäksi velliksi jauhoista ja vedestä, miten oikeaoppista mikin keino onkaan, sitä en osaa sanoa. Minun leipäjuureni alku on tietääkseni erään maalaistalon emännän ikiaikaisesta taikinatiinusta, leivontapäivänä äitini sieltä noutamaa ja aina omalla leipomiskerralla taikinasta talteen ottamaa ja pakastamaa. 

tältä näyttää juuri, ei kovin kaunista
Päivä 1
  • 1,5 litraa vettä
  • ruisleipäjuuripalanen
  • 1 litra ruisjauhoja 
Ensimmäisen päivän aamuna otan leipäjuuren sulamaan, sitä on noin nyrkkini kokoinen pala pakasterasiassa ja päälle liimatussa maalarinteipin palassa on tuherrettuna viimeisin päivämäärä, jolloin leipää on leivottu. Nökerön sulamiseen menee tunti pari. Hyvissä ajoin kiehautan veden ja laitan sen jäähtymään arvoisaan leipätiinuuni, joka erehdyttävästi näyttää Sarviksen ämpäriltä. Kun vesi on enää lämpöistä eikä juuripala enää pahasti kohmeessa, sekoitan juuren veteen vispilällä ja lisään joukkoon litran ruisjauhoa. Käytän ruokapiirin kautta hankkimaani luomujauhoa. Seoksesta tulee vetelä epäherkullisen näköinen velli. Peitän ämpärin tiiviisti ja asetan sen tasalämpöiseen paikkaan odottamaan seuraavaa päivää.

1. päivän ruisvelli
Päivä 2
  • noin 4 dl ruisjauhoja
Kun vellinvalmistuksesta on aikaa ainakin 12 tuntia, mieluummin lähemmäs 24 tuntia, menen katsomaan aikaansaannostani. Ämpärin kannessa tulisi sisäpuolella olla hikoilun jälkiä, vellin pinnalla pitäisi olla vienoja kuplia ja tuoksun olla jo hapanta, en osaa tuoksua paremmin kuvailla. Jos tuntuu, että velli on liiaksi unessa, sitä voi houkutella lisäämällä siihen jauhoja, määrä on melko häilyvä, lisään niitä sen verran, että velli pönäköityy, sekoittelen samalla velliin jättämälläni vispilällä. Taas kansi kiinni ja jätetään ämpäri rauhaan.

2. päivän ruisvelli
Päivä 3
  • 5 tl suolaa
  • (kolmasosa hiivapalasesta+vesitilkka)
  • noin 3 dl ruisleseitä tai -rouhetta
  • noin 15 dl ruisjauhoja (määrä viitteellinen, riippuu taikinan tekeytymisestä)
Tänä kolmantena päivänä tulee olla aikaa kolmeen otteeseen eikä uuni saa olla varattuna muihin paistotoimiin myöhemmin päivällä. Kun alkuvellin tekemisestä on kulunut noin 48 tuntia, otetaan kaikki muut ainekset esille. Sekoitan taikinan Kitchen Aid-yleiskoneella, se suoriutuu puolentoista nestelitran taikinasta kiitettävästi. Ensimmäisenä kippaan hellästi varjellun vellini yleiskoneen kulhoon, aluksi käytin hiivaa mukana, mutta nyttemmin olen jättänyt sen pois. Mutta jos sitä haluaa käyttää, se liotetaan tässä vaiheessa vesitilkkaan ja kaadetaan vellin sekaan. Suolaa lisätään oman maun mukaan, 5 tl kuulostaa paljolta ja näyttääkin aika keolta, mutta minusta ruisleipä  kyllä tarvitsee suolaa. Olen lukenut myös, että suola pitäisi lisätä leipään myöhemmässä vaiheessa, mutta koska olen jo lähtenyt luistelemaan äitini ohjeistuksista hyvän matkaan sivupoluille, noudatan tässä suola-asiassa äidin neuvoa ja laitan sen tässä vaiheessa.

Seuraavaksi lisään velliin rouheita tai leseitä tai molempia, sen mukaan mitä milloinkin taloudesta löytyy, sitten ruisjauhoja noin puoli litraa kerrallaan. Vaivaan taikinaa tukevalla taikinakoukulla noin 10-15 minuuttia. Siitä alkaa muodostua rakeista laastia muistuttavaa tahnaa. Lisään jauhoja edelleen, kunnes taikina on sopivaa, hieno neuvo vai mitä? En osaa selittää asiaa tarkemmin, taikina vain on jo sopivan tahmeaa, muttei tartu nuolijaan, jolla sitä tökin rakennetta tutkiessani, se kyllä pysyy tanakasti taikinakoukussa, eikä irtoa kulhon seinämistä. Opettelemalla ja erehtymällä siis mennään. Nyt taikinassa on siis melkein kaikki jauhot, joita ohjeessa luetellaan, desi pari on jäljellä leipomista varten. Taikinan annetaan olla kulhossa peiteltynä pari tuntia, jos siinä on mukana hiivaa, se kohoaa jonkun verran, pinta on muutaman sentin korkeammalla, mutta hiivattakin se hieman nousee ja pinta halkeilee pikkuisen.

Nyt sitten otetaan leivinlauta esille ja kääritään hihat, taikina kipataan runsaasti jauhotetulle alustalle. Tässä kohtaa tulee tärkein vaihe: otetaan juuri talteen seuraavaa leipomiskertaa varten! Taikinaa kuopaistaan samaiseen aiemmin mainittuun pakasterasiaan oman nyrkin kokoinen pala ja laitetaan pakastimeen uudella päivämäärällä koristettuna. Tällä ohjeella tulee kolme vuokaleipää, minulla on kolme kapeaa leipävuokaa, jotka mahtuvat nätisti vierekkäin normilevyiseen uuniin. 

Taikina jaetaan silmämääräisesti kolmeen yhtä suureen osaan, jotka pyöritellään jauhoisella alustalla vuokaan sopiviksi pötkylöiksi. Olin ollut siinä luulossa, että tässä vaiheessa taikinaa vielä kovasti käsiteltäisiin, mutta mitä vielä! Vuokat peitetään leivinliinalla ja leipien annetaan levätä muutama tunti, pari ainakin. Hiivalisällä taikina nousee edelleen hieman, ilmankin sitä se ainakin pullevoituu hieman. Pinnan tulisi hieman repeillä ja tuoksun olla hapan. Ennen paistamista leipiä pistellään muutamaan kertaan haarukalla.

leivät odottavat 2 tuntia
Paistamiseen on varattava aikaa kiertoilmalla 160 asteessa puolitoista tuntia. Uuni lämmitetään ensin kuumaksi, ennen kuin leivät laitetaan sinne alimmalle tasolle, kaikki kolme vuokaa vierekkäin. On vaikea tietää, ovatko leivät kypsiä varmasti, omassa uunissani puolitoista tuntia on juuri sopiva aika. Leivät kumotaan leivinliinojen päälle, kapaloidaan niihin tiiviisti ja mikäli on malttia, annetaan niiden ollakin käärinliinoissaan seuraavaan päivään, kuoren liiallinen kovuus pehmenee pois ja leipä on hyvin leikattavaa. Mutta jos ei malta odottaa, vaan haluaa lämmintä leipää syödäkseen, mikä estää käymästä sen kimppuun veitsen kanssa vaikka heti? Koska pakastaminen sopii tälle leivälle oikein hyvin, puolitan leipäpalikat yleensä kahtia ja pakastan ne puolikkaina. Leikkuuominaisuudet paranevat edelleen pakastinkeikan seurauksena ja leivästä on helppo leikata ohuita viipaleita esimerkiksi graavikalan alustaksi.

suoraan uunista
kapaloissa