Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, minulla on ns. rajattomasti aikaa. Oikeasti se ei pidä paikkaansa, tai ainakin tuntuu, että aika menee vähintään puolitoistakertaista nopeutta ja viikot hujahtavat alta todella nopeasti. Kun elokuu kääntyi lopuilleen alkoi erilaisia kutsuja ropista campameiliin ja tällä kertaa minun oli mahdollista tarkastella niitä muullakin silmällä kuin sillä, että no tuonnekaan ei kyllä ole mahdollista mennä. Useimmat tapahtumat ovat Helsingissä, jotkut harvat Tampereella, ainakin niistä, joihin me saamme kutsun.
Eräälle elokuun lopun perjantaille osui kaksi kutsua, joista olin kiinnostunut. Ne eivät menneet edes ajallisesti kuin hieman päällekkäin, joten arvelin ehtiväni molempiin. Antti sai pitkällisen vuoronvaihtovälppäyksen jälkeen oman työvuoronsa pois, joten hänkin pääsi lähtemään mukaan, mikä oli oikein mukavaa.
Nanolomanen bussilla vaihtui
minilomaseen autolla.
Saavuimme Helsinkiin kello 11.40 kuten olin ilmoittanut
Kamera & Kauha-Antille, jonka kanssa meillä oli tärskyt. Tapasimme
Taidehallin edustalla ja menimme yhdessä katsomaan
Niki de Saint Phallen näyttelyä.
Museokortti tykkää, että sitä käytetään! Näyttely oli mielenkiintoinen, tuli mieleen, tuliko taiteilija koskaan pois teini-iästä, vai piirtelikö sydämenkuvia ja kirjoitteli koukeroisin kirjaimin
I love you for ever for ever. Pidin eniten pulleista naispatsaista.
Ennen ensimmäistä varsinaista tapahtumaa ehdimme piipahtaa Annan kaupassa,
Hella & Herkku muuten muuttaa tässä kuussa hieman edemmäs Museokadulla. Tällä kertaa hankin kaupasta jo kokeiltuja paellariisiä- ja lientä, kumpikin oli täysosuma. Harmillista, että Museokadun Kaffecentralen on ilmeisesti lopettanut, vaiko muuttanut jonnekin muualle? Se oli niin hyvä paikka poiketa Annan kaupassa käyntiä ennen tai sen jälkeen.
Sitten olikin jo aika mennä päivän ensimmäiseen tapahtumaan Kanavarantaan. Siellä oli tiedossa
Viinilinnan avajaiset. Parituntisen iltapäivähetken aikana saimme maistaaksemme monta kiinnostavaa viiniä, tapaamaan ihmisiä näiden viinien takaa, jopa aivan tuottajatasolla ja siinä samalla tapaamaan muita bloggaajia ja maistelemaan pientä purtavaa. Se olikin tarpeen, sillä lounas oli jäänyt väliin. Kiitos Viinilinnalle kutsusta ja mukavan tapahtuman järjestämisestä!
Kanavarannasta suunnistimme pienellä blogaaniporukalla suoraan kirjanjulkistamistilaisuuteen.
Jotain maukasta-blogin Mari Moilasen uusin kirja,
Syötäviä vietäviä julkaistiin tuona päivänä ja sinnekin olimme saaneet kutsun. En ollut tavannut Maria tätä ennen henkilökohtaisesti, joten senkin vuoksi oli mukava käyttää tilaisuus hyväkseen ja mennä paikalle. Julkkarit pidettiin Kalevankadulla
Vin-Vin-baarissa, joka oli uusi tuttavuus minulle. Onnellinen kirjailija otti vieraat vastaan sydämellisesti ja kuohuvalla kilistely senkun jatkui. Oli mukava istahtaa ja jutella tovi tuttujen kanssa, näin ensimmäistä kertaa kaksi tämän vuoden blogaanivauvaakin. Saimme mukaamme kappaleen Marin uutta kirjaa, siihen pitää syventyä enemmän piakkoin. Kiitos Marille kutsusta kirjanjulkistamistilaisuuteen!
Meillä oli pöytävaraus illemmas lempiravintolastamme (siitä oma postaus myöhemmin), mutta sitä ennen ehdimme viipottaa vielä reilun tunnin monessa paikassa. Kävimme
Eiringillä ostamassa kahvia ja lisäyksen solar-rivistöömme, nyt meillä on ikioma
solar-paavikin!
Latvassa kävimme drinkillä, en ollut aiemmin käynyt Latvassa. Pidin GT:n kardemummaisesta mausta, mutta jotain pientä somistusta olisin kaivannut drinkkiin tai edes vähän nätimpää lasia. Ennen kuin oli aika mennä syömään poikkesimme vielä
Formverkillä ja
Chez Mariuksessa, koska niin nyt vaan pitää tehdä, kun Helsinkiin pääsee.
Hotellibingossa täysosuma oli tällä kertaa tullut Katajanokan Best Westernille, tuona perjantaina hotellihuoneet olivat melkoisen kalliita Helsingissä, en olisi halunnut maksaa huoneesta aivan niin paljon. Mutta kiva hotelli se joka tapauksessa on ja sinne kävelimme illallisen jälkeen kauniissa loppukesän illassa.
Ennen kotiinpaluuta teimme aamulla vielä kierrokset
Ateneumissa ja
HAM:ssa sekä Sanomatalon aulassa. Taas Museokortti tykkäsi. Ateneumissa olevaa
Alice Neelin näyttelyä suosittelen todella lämpimästi. Harvoin viitsin lukea taideteosten vierellä olevia tietoiskuja niin tarkkaan, nyt ne olivat niin kiinnostavia. Etenkin näyttelyn loppua kohden pidin Neelin taiteesta yhä enemmän. Näyttely jatkuu 2.10.2016 asti. HAM:n näyttely ei osunut ihan niin tykkäyssuoneen, mutta Sanomatalon valokuvanäyttely kyllä.
 |
| Narinkkatorilla oli mahdollisuus juosta cooperin testi, arvatkaa osallistuimmeko vai kävelimmekö todella ripeästi ohi? |
Tuo päivä oli suuren syysmyrskyn värittämä, matkalla katselimme jo tien varren puita, että liekö nuo pysyvät pystyssä ja mikähän mahtaa olla kotipihan omenapuun tila. Meille oli ensimmäistä kertaa tulossa omia omenia ja olimme hieman huolissamme olivatko ne kaikki pudonneet maahan. Niin ei ollut onneksi käynyt, kiitos Antin puutukitoimien. Mutta sähköt meiltä olivat poikki ja pysyivätkin poikki melkein vuorokauden. Illan siis katsoimme televisiota pimeässä, ei vaan minä menin nukkumaan jo kahdeksalta, niin voimille se riekkuminen pääkaupungissa oli käynyt!
 |
Iltapala kynttilän valossa
Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.
|