Ranskalainen lastenruoka eli sieni-kinkkupasta

Olemme nyt oikein hienon rannan äärellä, sen vuoksi hieman vaatimaton leirialue saa armoa ja viivymme vielä aiempaa aikomusta pitempään. Täytyy muistaa, että ensi viikolla on tiistaina Ranskan kansallispäivä ja ensi viikonloppu pidennettynä voi muodostua näin lomakauden alussa hyvinkin vilkkaaksi rannikolla, jossa lämpötilat pysyvät maltillisina. 

Päivälliseksi tein meille Pardon Your French-blogista lainaamani ohjeen mukaista pastaruokaa, jota blogaani luonnehtii ranskalaiseksi lasten herkkuruoaksi, jota ei ravintoloista saa, mutta äitien ja mummojen tekemänä kotikeittiöistä. Se sopi meillekin oikein hyvin, vaikkemme ihan lapsista enää mene. 

Ranskalainen sieni-kinkkupasta kahdelle

• 2 dl pienikokoista nopeasti kypsyvää kuivapastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• 2 rkl oliiviöljyä
• 3 ruskeaa herkkusientä viipaleiksi leikattuna
• puolikas uuden sadon keltasipuli ja sen vihreä varsi silputtuna
• 1 dl kuivaa roseviiniä
• 1 dl ranskalaista kermaa (en oikein tiedä kuinka paljon siinä on rasvaa, mutta viskositeetti noin sama kuin meillä ruokakermalla)
• 2 viipaletta ranskalaista kinkkua 
• 1 dl emmentalraastetta
• suolaa ja pippuria

Aloitin keittämällä pastan ja jättämällä sen sitten siivilään valumaan, käytin pientä perhospastaa, jonka kiehumisaika on vain 3 minuuttia. Sinä aikana ehdin leikata sipulinpuolikkaan ja vihreät varret silpuksi. Samoin viipaloin sienet ja leikkasin kinkun suikaleiksi.

Ranskassa opimme jo vuonna 2000 ensimmäisellä matkalla tähän ihanaan maahan, että täällä ei suosita mitään ohuen ohuita leikkeleviipaleita, vaan pakkauksissa on tosiaan 2-4-6 viipaletta, suuria ja aika paksuja. Nyt sellainen kahden viipaleen pakkaus oli juuri oikeanlainen tähän ruokaan. Nykyään kyllä löytyy niitä ohuitakin viipaleita, mutta ne ovat usein italialaisia tai espanjalaisia kinkkuja. 

Kun pasta oli valumassa siivilässä, kuumensin pannulla oliiviöljyä ja pannun kuumennuttua, kumosin pannulle ensin sipulisilpun (vihreät varsisilput jätin odottamaan) ja parin minuutin kuluttua sienet. Paistelin niitä pari kolme minuuttia ja lisäsin pannulle viinin (ohjeessa oli jotain lientä, mutta minun lasistani jouti tilkka kastikkeeseen). Sekoittelin ja kun viini oli kiehunut melkein kokonaan pois, kaadoin mukaan kerman. Taas sekoitin ja laitoin puolet kinkkusuikaleista ja juustoraasteen pannulle. Kumosin hieman jäähtyneen pastankin pannulle, sekoittelin, maustoin suolalla ja pippurilla. 

Annoksiin tuli vielä pinnalle loput kinkkusuikaleet ja sipulin vihreä varsisilppu. Oli oikein mukava ruoka, jonka lusikoimme suihimme samalla, kun katsoimme Tour de Francen viidettä etappia. Sieniä olisi voinut olla enemmänkin, vaikkapa kuusi kappaletta. 

Etappi oli luonteeltaan tasamaan etappi, joten massakiriä odoteltiin ja kirimiesten juhlaa. Näimme etapista noin 90 km ja lopussa oli tavanomaista kolarointia ja voittajaksi ajoi Olav Kooij, joka on alankohollantilainen ajaja. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Torstein Træen ja minun suosikkini Tadej ja Jonas ovat sijoilla 4 ja 5, tai ehkä molemmat ovat sijalla neljä, sillä heillä on sama kokonaisaika. 

Shrimp Alfredo

Tämä rapupasta syötiin jo kotona helmikuussa.  Ohje täältä. Säästin sen postattavaksi, jos en ehdi tai kehtuuttaa postata Giron aikana. Sellaista hetkeä ei vielä ole tullut, mutta postaan sen silti nyt, koska ruoka oli niin hyvä. En kyllä tehnyt täsmälleen noin, mutta riittävällä tarkkuudella. Tänään on kyllä ollut niin kuuma sää, ettei ollut jaksamista ruoanlaittoon. 

Rapu Alfredo kahdelle

• kahden hengen annos spagettia (paljonko se sitten kenellekin on)
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• 1 pussi suuria keitettyjä katkarapuja (pakaste Lidlistä, en nyt silhoonkaan muista, minkä kokoinen pussi, muttei kovin suuri)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 tanakka kevätsipuli silputtuna
• 0,75 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,75 dl kasvislientä
• 0,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria 
• 0,75 dl raastettua parmesaania
•  tuoretta persiljaa (tai basilikaa, jollei persiljasta perusta)

Sulatin katkaravut jo hyvissä ajoin ja kuivasin niitä talouspaperilla. Laitoin veden kiehumaan pastaa varten ja kun pastan kypsyminen oli noin puolivälissä, valmistin kastikkeen. Kuumensin pannulla öljyä ja kun se oli kuumaa, lisäsin pannulle sipulin ja valkosipulin. Kun ne olivat kuullottuneet hetken, kaadoin pannulle ensin valkoviinin ja sitten liemen. Annoin seoksen kiehua hetkisen aikaan, pari minuuttia. Seuraavaksi lisäsin kerman, sekoittelin ja jätin kiehumaan hyvin pienellä lämmöllä, ettei kerman rasva erottuisi. 

Kun pasta oli kypsää, otin talteen pienen kupillisen keittovettä, jos kokonaisuus vielä vaatisi hieman nestettä. Sekoitin kuivatut katkaravut kastikkeeseen, maustoin suolalla ja pippurilla ja vielä puolella parmesaanista. Yhdistin pastan kastikkeeseen, lisäsin pienen tilkan keittovettä ja ripottelin päälle paljon silputtua persiljaa ja loput parmesaanista. Tämä oli tosi hyvä ohje, paljon vähemmän kermaa kuin niissä kasteissa joita olen aiemmin tehnyt katkarapupastalle. 

Giro d'italia on jo lähes lopussa. Tänään ajettiin lyhyt etappi, vain 113 km mittainen. Katsoimme siitä vähän alle puolet iltapäivän helteessä, ei voi vielä sanoa, että viiletessä. Alle 10 km päässä maalista Jonas Vingegaard teki taas Jonas Vingegaardit ja lähti yksinään tavoittelemaan etappivoittoa nousuun päättyvällä etapilla ja hoitikin homman helpon näköisesti. Nyt hänen etumatkansa toisena olevaan on jo yli 4 minuuttia. Voisi ehkä ajatella, että homma on taputeltu, mutta ei nyt tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Jäljellä on vielä viisi etappia ja ensi sunnuntaina kisa loppuu. 

Ostoruokaa markkinoilta vol. 2

Kävimme eilen Amboisen perjaintaisilla pikkumarkkinoilla, jotka olivat kyllä todella isot. Ostimme kaksi arancinia eiliselle päivälliselle ja sen lisäksi vuokallisen lasagnea. Se ei ollut ihan halpaa, mutta pääsinpä tänään ruoanlaittamisesta. Emme kyllä olisi syöneet mitään ravintolaruokaa sillä rahalla, joten ihan hyvä hinta se oli. 

Tänään lämmitin lasagnen malliston pienimmässä airfryerissä, ruokaan tuli hyvä rapsakka pinta eikä kielikään palanut. Lisänä lautasella oli tomaattia, kurkkua, mansikoita ja fetaa. Tämän kahden hengen aterian hinnaksi tuli noin 12 €. Ei tullut paljon tiskiäkään, kun ruoka lämpeni foliovuokassa ja söimme kertaalleen käytetyiltä, mutta siisteiltä kertalautasilta. Muutaman päivän olikin aika isot tiskit, niin kiva nyt toisin päin. 

Nyt on muuten todella lämmintä, on ilmeisesti noin 10 astetta tavanomaista lämpimämpää, eli yli 30 astetta puolesta päivästä iltaan. Kävelimme aamulla heti päivän nähtävyydelle, Château Gaillardiin, joka oli todella kiinnostava paikka. Jos saan aikaiseksi kirjoittelen siitä enemmänkin joku päivä, mutta lisätietoa löytää täältä, ilmeisesti vain ranskaksi. Saimme kyllä esitteen englanniksi. En ole vielä tottunut kovempaan helteeseen, joten aamupäivällä pystyin kävelemään 2,5 km matkan linnalle ja takaisin. 

Giro d'Italian 14. etappi oli lopulta oikea raateleva vuorietappi. Syötyämme, seuraavan päivän leivän tilattuamme ja Amboisessa viipymistä jatkettuamme (lähdemme vasta keskiviikkona) viritin tietokoneelta näkyviin tallennetta etapilta. Käytän nyt huoletta prepaid-korttia, sillä se on voimassa vielä kolme viikkoa enkä oikein osaa arvioida paljonko sitä ehtii käyttää. Puhelimestani ja tabletistani kuukauden gigat alkavat olla finaalissa. 

Aloimme katsoa 133 km pitkää etappia siltä kohdalta, kun sitä oli jäljellä 50 km. Olipa jännää taas, Jonas Vingegaard otti paikkansa etapin voittajana ja kokonaiskilpailun johtajana. Nyt hän on Afonso Eulaliota 2 min 26 sek edellä. Jos Jonas Vingagaard ei olisi suosikkini, olisin varmasti ihan nyrpeissäni, että miten se nyt taas teki noin, että muutti kisan kulun. Nythän minulle kelpaa mitä parhaiten. Huomenna on mäkinen etappi (157 km) ja maanantaina viimeinen kisan kolmesta lepopäivästä. 

Tomaattinen lohipasta

Tänään saatoimme päästä lämpimämmän sään ulottuville. Tähän mennessä kuuden viikon aikana on ollut pari päivää lämpötila kahdenkympin tienoilla. Tänään on mennyt 25 astetta rikki. Vielä ei ole autossa ilmastoinnin tarvetta, paikkamme leirialueella on varjoinen. Ihan mukava istua ulkona kuuden jälkeen ilman villasukkia, vaikka kyllä on kivaa villasukkienkin kanssa. 

Päivälliseksi tein meille aivan omasta tai asiakkaan päästä pastaruokaa, vielä ei ole tylsistymistä pastaan. Tärkeintä oli käyttää eilen ostetut lohipalaset ja toisena agendana oli käyttää loppuun aurinkokuivattu tomaatti purkista, jonka Antti osti Neufchateaussa ollessamme. Tähän en etsinyt mitään varsinaista ohjetta, vaan tein kuten nyt tähän ikään osaa kotikokki pastaruoan tehdä. 

Tomaattinen lohipasta kahdelle

• 150 g lohta (2 annosviipaletta nahkoineen)
• suolaa ja pippuria
• 1 rkl sitruunamehua
• 1 rkl yrttioliiviöljyä
• 6 palaa aurinkokuivattua tomaattia pieniin paloihin leikattuna
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• 2,5 dl kuivaa pientä kuviopastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• tuoretta basilikaa ja timjamia 
• sitruunamehua
• raastettua parmesania (toivottavasti kukaan lukijakuntani monista nonnista ei suutu, vaikka laitoin kermaa ja parmesania ja kalaa samaan annokseen, se on tietääkseni valtiorikos Italiassa, siksi onkin hyvä pysyä Ranskassa, jossa mikään ei ole ihan niin tarkkaa)

Ensimmäisenä laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessa (kaasupanos tuli  myös vaihdettua) paistoin ensin lohiviipaleet öljyssä, olin pintamaustanut ne suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla. Käänsin viipaleita niin, että kaikki neljä pintaa kypsyivät hieman ja käärin palat folioon odottamaan, jolloin ne kypsyivät loppuun. 

Kun pastavesi kiehui, lisäsin kattilaan kuivapastan ja sekoittelin. Uudella kaasupanoksella oli hieman hankala saada pasta kiehumaan sopivasti, kun liekki olikin niin ponteva. Käytin vain 4 minuutin kypsymisajan vaativaa pastaa kaasunsäästösyistä. 

Leikkasin aurinkokuivatut tomaatit pieniin paloihin ja kaadoin ne samalle pannulle, jolla lohipalat oli paistettu, öljyä ei tarvinut lisätä, sillä tomaateissakin oli öljyä. Paistoin tomaatteja pari minuuttia ja lisäsin mukaan tomaattipyreen ja sekoittelin. Hetken päästä lisäsin vielä kerman ja kastike kiehui sopivasti kokoon juuri, kun pasta oli kypsää. Kumosin pastan kastikepannulle ja sekoitin. Annoksiin jaoin pastan kastikkeineen lautasille ja nostin foliokääreestä lohiviipaleet pastan päälle. Pintaan vielä yrttejä, sitruunamehua, pippuria ja parmesania. 

Kuvan oton jälkeen nostimme helposti irtoavat nahkat lohipaloista pois. Sanoisin, että oikein hyvä ateria taas ja täsmälleen oikean kokoinen, kumpikin jaksoi syödä annoksensa ilman ähkyä. Eikä jäänyt tähdenlentoja. Hinnaksi kahden hengen aterialle arvioin noin 6€, josta lohen osuus oli suurin. 

Giro d'Italia on kääntynyt loppupuolelleen, tänään oli jo 12. etappi. Nyt kun leirialueen wifi on epäkunnossa (liekö totta) olemme oman mobiilidatan varassa. Olemme alkaneet käyttää prepaid sim-korttia. Kuukautta on vielä jäljellä 10 päivää ja omat gigat alkavat olla loppupuolella. Tupakkakaupasta ostettu 200 gigan kortti oli helppo ottaa käyttöön puhelimeni toiselle korttipaikalle ja voin vaihdella sen ja oman varsinaisen sim-kortin välillä. Prepaid kortti on voimassa 30 vrk ja toimii ainakin Ranskassa, mahdollisesti myös muissa EU-maissa, mutta sillä ei nyt ole väliä, sillä aiomme olla Ranskassa vielä useita viikkoja. 

Tällä ostonetillä siis pystyimme katsomaan Giron etappia ja aloitimme siltä kohdalta, kun matkaa maaliin oli vielä 50 km. Nopein oli tänään Alec Segaert (ikinäkuullukkaa) ja Afonso Eulalio piti jälleen pinkin paidan omassa garderobissaan, ottipa jopa 6 sekuntia lisää etumatkaa Jonas Vingegaardiin voittaessaan yhden välikirin. 

Melkein pastaputtanesca

Luulo ei ole aina tiedon väärti, ehkei koskaan. Luulin, että olin ottanut kotoa mukaan avatun pienen purkin sardelleja, mutta joko ne olivat menneet todella hyvään piiloon CampaAdrian jääkaapissa, tai sitten hourin. Mitään sardelleja ei löytynyt, joten päätin tonnikalan sijaistavan sardelleja. Ihan hyvin se meni, vaikka se tietty maku jäi puuttumaan. Vinkkejä ruokaan otin täältä. 

Sardelliton pasta puttanesca kahdelle

• 2 tomaattia, keltainen ja punainen
• vettä tomaattien kalttaamiseen ja myöhemmin pastan keittämiseen (kätevä emäntä you know)
• 2,5 dl nopeasti kypsyvää pastaa (spagetti olisi paras tähän, mutta sitä ei ollut tarpeeksi)
• 1 oikein pieni purkki tonnikalaa öljyssä (oikeammin 5-6 suikeroa sardelleja)
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 10 kivetöntä oliivia (virheitä ja mustia, koska niitä oli avattu pussi)
• 10 isoa kaprista (pienet olisivat sopineet paremmin)
• suolaa ja pippuria
• raastettua parmesania
• tuoretta basilikaa

Giro d'Italian henkilökohtaisen aika-ajon ollessa vielä menossa kalttasin kaksi tomaattia. Leikkasin ensin niiden pohjapuolelle ristikkäiset viillot ja kun tuleva pastavesi kiehui, laitoin tomaatit kiehuvaan veteen noin kahdeksi minuutiksi ja  nostin ne sitten leikkuulaudalle odottamaan. Sammutin kaasuliekin kattilan alta, mutta vesi olisi sitten nopeasti kiehuvaa, kun olisi pastankeittoaika. 

Kumosin pannulle pienen purkillisen tonnikalaa öljyineen ja kaavin valkosipulimurskapurkin tyhjäksi. Purkki on kotoa asti tuotu, jatkossa käytän sitten tuoretta valkosipulia taas. Kuumensin pannua ja sekoittelin aineksia. Leikkasin oliivit muutamaan palaan ja kuorin pinnastaan jäähtyneet tomaatit ja leikkasin ne kuutioiksi. Kun wannabesardellit tonnikala öljyssään ja valkosipuli olivat hetken hautuneet, lisäsin pannulle oliivit ja kaprikset, maustoin hieman suolalla ja reippaammin pippurilla. Lopuksi lisäsin mukaan kaltatut tomaatit ja annoin kastikkeen kiehua maltillisesti.

Nostin pastaveden kiehumaan uudelleen ja keitin neljän minuutin pastat kypsiksi. Sekoitin pastan kastikkeeseen, samoin puolet parmesanista. Annostelin lautasille ja kiersin vielä pippuria pintaan, sekä loput parmesanista ja paljon tuoretta basilikaa, sitä sillä matkayrteissämme on nyt paljon. 

Kyllä ruoka olisi sen sardellien kirpeän suolaisuuden tarvinnut, mutta meni se näinkin. Ostoslistassa on nyt sitten sardellit ja spagetti, huomenna kauppaan. 

Giro d'Italian 10. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jolla oli mittaa 42 km. Onneksi olosuhteet säilyivät kaikille samanlaisina. Filippo Ganna oli tuttuun tapaan kaikkein nopein, vieläpä ylivoimaisesti. Afonso Eulalio onnistui omassa suorituksessaan hyvin ja pystyi edelleen pitämään pinkin johtajanpaidan itsellään. Jonas Vingegaard oli ilmeisen tyytymätön suoritukseensa, koska ei saanut pinkkiä paitaa. Kyllä hän kavensi Afonson etumatkaa aika hyvin, sitä on enää 27 sekuntia. Huomenna sitten on vuorossa taas mäkinen etappi, muttei kai ihan vuoristoksi laskettava. Me siirrymme seuraavaan paikkaan, varaudumme jo tulevaan pitkään viikonloppuun ja olemme varanneet paikankin etukäteen. 

Ranskassa postia jaetaan yhä lauantaisinkin #kuihienooseon

Steak Alfredo

Sunnuntai Bourgesissa on ollut ajoittain sateinen, äsken rymäytti ihan kunnon ukkosenkin päälle, muttei onneksi rakeitten kanssa. Päivälliseksi teimme yhteistuumin italialaisen aterian, joka muodostui Pasta Alfredosta ja pihvistä. Yksi kohtuukokoinen pihvi riitti meille mainiosti, silläkin lailla voi lihankäyttöä vähentää, että ensin pienentää annoskokoa ja toiseksi harventaa liha-aterioiden tekemistä. Ohjeen täältä. Jotain sovelsin, jotain unohdin, muttei se niin nokonuukaa. 

Steak Alfredo kahdelle

• noin 150 g painoinen naudan pihvi (en tullut nyt katsoneeksi mikä leikkuu, mutta luultavasti ulkofile)
• 0,5 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• spagettia kahden hengen annos
• vettä ja suolaa  keittämiseen
• 2 rkl voita
• 1,5 dl kermaa (yhä kotimaista kermaa mukana, kohta se loppuu!)
• 1 dl raastettua parmesania
• suolaa ja pippuria
• (valkosipulimurskaa, unohdin kokonaan)

Antti grillasi pihvin Campingazilla. Pihvi oli pintamaustettu suolalla ja pippurilla ja kevyesti öljytty. Mittarilla Antti varmisti 58 asteen sisälämmön ja kun se oli saavutettu, hän kääri pihvin folioon tekeytymään.  

Samalla minä keitin nopeaa neljän minuutin pastaa (kaasun säästämiseksi) ja tein pannulla kastikkeen. Kuumensin pannua ja sillä voita. Kun voin kuohu asettui kaadoin mukaan kerman ja sekoittelin. Kastike kiehui sopivasti kokoon sillä välin, kun pasta kypsyi. Sekoitin vielä mukaan parmesanin ja maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Tässä ei hienosteltu yrttien kanssa ja unohdin valkosipulinkin. Sekoitin kastikkeen pastaan.

Kun pasta ja kastike olivat valmiit, leikkasin pihvin ohuiksi viipaleiksi, pihvi onnistui kyllä täydellisesti, ei yhtään nesteitä karannut leikatessa. Annokset olivat sopivan kokoiset ja kastiketta oli juuri oikea määrä, ei ollut kuivaa, eikä pasta uinut kastikkeessa. Pihvi olisi voinut olla pienempikin, 100 g olisi riittänyt ihan hyvin kahdelle. 

Giro d'Italiassa oli nousuun päättyvä etappi, josta katsoimme noin 55 km lopusta. Jonas Vingegaard oli nopein tänäänkin, mutta Alonso Eulalio pitää lepopäivän jälkeenkin pinkin paidan päällään 2 minuutin 24 sekunnin erolla Jonakseen. Huomenna ei ajeta kilpaa ja mekin syömme salaa jotain ihan muuta kuin italialaista. 

Nopea tähdenlentopasta

Tänään Giro d'Italia jatkui neljännellä etapilla. Meillä oli nopeana ruokana eiliseltä lepopäivän aterialta jääneistä tähteistä tehty pasta-ateria. 

Lohi-katkarapupasta kahdelle

• 2,5 dl kuivaa pastaa
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• noin 30-40 g kylmäsavulohta
• noin 15 kypsää katkarapua
• 8 minimozzarellapalloa
• suolaa ja pippuria
• tuoretta tilliä

Keitin pastan kypsäksi ja kaadoin veden kattilasta. Lisäsin kuumaan pastaan silputun lohen ja katkaravut, mozzarellapallot ja paljon tuoretta tilliä. Maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Oikein hyvin maistui pikainen ateria aineksista, joita meillä oli vain vähän jäljellä, mutta eivätpä ehtineet mennä huonoiksi. 

Neljäs etappi Girolla päättyi taas ennen kuin ehdimme lähetyksen pariin. Katsoimme tallenteelta 35 viimeistä kilometriä. Voittajaksi ajoi UAE-tallin Jhonatan Narvaez ja kokonaiskilpailun johtoon nousi Giulio Ciccone. Jonas Vingegaard on sijalla 11. 

Pinaatti-kanapastaa koska pinaattia on niin paljon

Tämän ruoan söimme eilen, mutta sen kanssa meni niin myöhään, että käytin eilisen postaukseen aiemmin tehdyn ruoan. Ei kai tästä tule mitään ikäviä seurauksia? Ja miksi pinaattia oli  niin paljon ja on yhä? Pyysin kaupasta aurinkokuivattua tomaattia ja niin pienen pakkauksen pinaattia kuin kaupasta löytyisi. 400 g pussi oli pienin ja kun kyseessä on pinaatti se on ISO pussi. Käytin ruokaan kolme suurta kourallista pinaattia, mutta sehän tunnetusti kutistuu olemattomiin, olisin voinut käyttää neljä tai viisikin kourallista. Joka tapauksessa pinaattia on yhä paljon jäljellä, siitä käytettiin jo toiseenkin ateriaan paljon, mutta yhä sitä vain riittää. Koitamme säilyttää sen parhaalla mahdollisella tavalla ja syödä sitä ahkerasti, ettei paljon menisi hukkaan. Kotioloissa kuivaisin ylimääräiset tai pakastaisin mysiytettynä, mutta reissuolosuhteissa ne keinot eivät ole käytössä. 

On tässä sekin huoli vielä, että koska uskomme lapsuudesta asti meille tuputettua käsitystä, että pinaatti tekee ihmisestä vahvan, niin voi olla, että meistä tulee nyt liian vahvoja. Täytyy siis olla varovainen, jos alkavat hihat kiristää ja CampaAdrian oven saranat kärsiä liian suurista voimista ovea avatessa. 

Ohje eilisen päivän ruokaan on peräisin täältä. Se on yksi pisimmistä postauksista suurimmalla kuvamäärällä mihin olen osunut, eikä itse ohjekaan ollut lyhyt. Minä oikaisin muutamassa kohtaa enkä esimerkiksi laittanut ruokaan lainkaan niin paljon vettä (en laittanut yhtään) sillä en ymmärtänyt mikä sen funktio oli, eikä sitä mainuttu ainesluettelossa tai olin puusilmä. Mutta tämä on pastaruoka, joten saa käydä italialaisesta päivällisestä! En myöskään käyttänyt vehnäjauhoja ollenkaan kastikkeen sakeuttamiseen, se taas johtuu siitä, että minulla on mukana vain vähän vehnäjauhoja ja niille on jo käyttötarkoitus tiedossa. Seuraavalla tavalla ja aineista ruoan tein. 

Pinaatti-kanapasta kahdelle

• 1 rkl oliiviöljyä (olisin voinut käyttää aurinkokuivattujen tomaattien öljyä, mutten TAJUNNUT)
• 1 rkl voita
• 200 g broilerin sisäfileitä suupaloiksi leikattuina
• 2 kevätsipulia silputtuna
• 4 palaa aurinkokuivattua tomaattia paloiksi leikattuna
• suolaa ja pippuria
• kuivattua välimerellistä yrttiseosta (en rehellisesti sanottuna muista mitä siinä on, tein sitä talvella kuivurilla)
• 1 dl kermaa
• 3 suurta kourallista pinaattia
• spagettia kahdelle (etusormen ja peukalon muodostamaan ympyrään sopiva määrä, 4 minuutin kypsymisajalla, ettei mene kaasua paljon) 
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• raastettua parmesaania
• tuoretta basilikaa

Maustoin broileripalat suolalla ja pippurilla. Kuumensin pannulla tilkan oliiviöljyä ja paistoin siinä hetkisen sipulia ja aurinkokuivattua tomaattia. 

Lisäsin mukaan voin ja kun sekin oli kuumentunut, kumosin pintamaustetut broileripalat pannulle. Paistelin noin viisi minuuttia koko ajan käännellen. Seuraavaksi laitoin pannulle pinaatit ja nehän mysiytyivät ihan hetkessä, olisi voinut laittaa enemmänkin. Ripottelin pannulle yrttiseosta. Kaadoin mukaan kermaa ja sekoittelin ja jätin kastikkeen kypsymään kannen alle pienellä liekillä.

Toisella kaasukeittimellä kiehui suolattua vettä ja kun arvelin, että kastike olisi pian valmis, laitoin pikaspagetit kypsymään. Kun ne olivat sopivan kypsiä, kumosin pastat pannulle ja sekoitin kastikkeeseen. Hieman pippuria ja suolaa, basilikan lehtiä, raastettua parmesaania ja annokset olivat valmiit. Oli muuten erittäin hyvä pastaruoka! Vaikka itse kehunkin, aurinkokuituista tomaateista tuli hyvää syvää makua ja pinaatti nyt on aina hyvää. 

Giro d'Italian toinen etappi Bulgariassa ajettiin jo aamupäivältä alkaen emmekä oman siirtymäpäivämme vuoksi ehtineet sitä katsoa reaaliajassa. Kun tämän päivän päivällinen (jonka postaan huomenna) oli syöty ja tiskit tiskattu katsoimme loppuosaa kisasta. Guillermo Silva voitti ja siirtyi kokonaiskilpailun johtoon myös. Giron sivuja ei voi kiitellä, piti kaivella tietoja muiltakin sivuilta. Mikäli ymmärsimme oikein, Jonas Vingegaard on sijalla 15. Katsoimme lopusta vain noin 20 km ja juuri sitä ennen oli tapahtunut paha kolari, mutta keskeyttämään joutuneista ei ole tietoja Giron sivuilla, enpä  kyllä olettanut, että olisikaan. 

Sardiineja orzon kera

Tänään oli La Vueltan päätöspäivä ja sen tähden meillä oli ruokana sardiineja orzo-pastan kera. Alkuperäisessä ohjeessa, jonka otin Spain on A Fork-blogista, käytettiin riisiä, mutta meillä on vähän riisikiintiö nyt täynnä, joten käytin orzoa, joka sopi tähän oikein hyvin. Vähensin taas ainesten määrään radikaalisti ja siltikin ruokaa tuli noin neljäsosa liikaa. Tein vähän sinne päin tämän ruoan, sillä minua laiskotti etsiä sahramia esille. Sahramikiintiökin on sitä paitsi nyt täynnä.

Säilykesardiineja orzon kera

• 1 rkl oliiviöljyä
• 0,5 salottisipulia silppuna
• 1 tomaatti kuutioina 
• pieni palanen vihreää paprikaa kuutioina
• 1 rkl paprikapyrettä
• 2 pientä valkosipulinkynttä viipaleina
• 0,5 dl pakasteherneitä (siis tosi vähän)
• 2,5 dl vettä
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl kuivaa orzopastaa (pitkäjyväisen riisin näköistä pastaa)
• 1 rkl sitruunamehua
• tuoretta persiljaa
• 1 säilykepurkki sitruunaöljyllä maustettuja sardiineja (5 kalaa)

Silppusin ja kuutioin kasvikset ja otin herneet pakastimesta kuppiin odottamaan. Kuumensin pannulla lorauksen oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, kumosin sille ensin sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä muutaman minuutin. Seuraavaksi lisäsin mukaan paprikakuutiot ja hetken päästä tomaattikuutiot ja paprikapyreen, se on hyvää ainetta, lisää ruokaan makua ja väriä pienelläkin määrällä. Noin neljän minuutin kuluttua sirottelin orzon pannulle ja kaadoin vettä sen verran, että kaikki ainekset peittyivät nesteeseen. Maustoin ruokaa suolalla ja pippurilla. Nostin ruoan kiehumaan melko maltillisesti ja laitoin kannen pannun päälle. 

Noin kymmenessä minuutissa orzo oli kypsää ja ripottelin pinnalle herneet ja nostin päällimmäiseksi sardiinit. Laitoin vielä kannen päälle noin viideksi minuutiksi, olin jo sammuttanut liekin pannun alta, sillä kaikki neste oli imeytynyt ruokaan ja pasta oli kypsää. Ennen tarjoilua lisäsin vielä hieman sitruunamehua ja tuoretta persiljaa. Harmi, ettemme jaksaneet näinkään pientä pannullista aivan kokonaan syödä.

La Vueltan viimeinen seremoniallinen etapista ajettiin osa Madridin illassa, johtajan punaisessa paidassa ajavaa Jonas Vingegaardia ei kukaan enää haastanut. Etappi jouduttiin keskeyttämään mielenosoitusten vuoksi, eikä ilmeisesti etapin voittajaa mitenkään määritellä. Jonas Vingegaard on tämän vuotisen La Vueltan voittaja ja sillä siisti. Mikäli jotain muutosta asiaan vielä tulee, palaan siihen myöhemmin. 

Macarrones al ajillo – valkosipulipasta

Tänään halusin jotain oikein yksinkertaista ruokaa, silloin käännyn usein pastapussin puoleen. Otin ohjeen Spain on A Fork-blogista. Tässä ei paljon ole raaka-ainelistalla pituutta. Vaihdoin ohjeessa olleen ilmeisen chilin tai jonkun muun paprikajauheen kuin pimentonin rosepippuriin. 

Macarrones al ajillo – valkosipulipasta kahdelle

• 2,5 dl pientä nopeasti kypsyvää kierrepastaa (en nyt muista mikä sen pastamuodon nimi on)
• 1 l vettä + 2 tl suolaa pastan keittämiseen
• 3 rkl oliiviöljyä
• 4 valkosipulinkynttä ohuiksi viipaleiksi leikattuna
• 1 tl pimentonia (espanjalaista savustettua paprikajauhetta)
• 1 tl rosepippureita hieman murskattuna
• suolaa ja pippuria
• pieni pala manchegoa raastettuna

Laitoin pastaveden kattilaan kiehumaan ja kaadoin paistinpannulle oliiviöljyä, alle pieni liekki ja hetken päästä lisäsin pannulle ohuiksi viipaleiksi leikkaamani valkosipulit. Laitoin liekin oikein pienelle, ettei valkosipuli palaisi. Kun pastavesi kiehui, kumosin kolmen minuutin kierrepastat kattilaan. Valkosipuliviipaleet alkoivat saada väriä pannulla, laitoin liekin alta kiinni ja sekoitin mukaan rosepippurit ja pimentonin. 

Kun pasta oli kypsää, sekoitin sen pannulla olevaan valkosipuliseen öljyyn ja maustoin vielä suolalla ja pippurilla. Sekoitin puolet raastetusta manchego-juustosta koko annokseen pannulla ja loput sitten ripottelimme lautaselle pastan päälle. Hitsit, että oli hyvää, yksinkertaista ja edullista, arvelen ettei tämän aterian hinta ollut paljon yli kahden euron. 

La Vueltassa on lopputaputteluiden aika melko pian. Saumurin leirialueella ei nyt sitten olekaan mitään nettiä löydettävissä, joten katsoimme omilla gigoilla lopusta pienen pätkän, tasamaan etappi ei kauhean kiinnosteleva ollut. Jasper Philipsen ajoi lopulta massakirin voittoon ja kokonaiskilpailun kärki pysyy samana, Jonas Vingegaard johtaa Joao Almeidaa 44 sekunnilla. 

Macarrones con Gambas y Azafrán – espanjalainen sahrami-katkarapupasta

Välillä pitää syödä pastaa, vaikka olisi mitkä ruokahaasteviikot, onneksi Spain on A Fork-blogista löytyy myös espanjalaisia pastaohjeita vaikka kuinka paljon. Tämän päivän aterian ohje on täältä. Ohje olisi huutanut pulskia raakoja rapuja, mutta meillä oli melkoisen pikkuisia pakastekatkarapuja, saivat kelvata. Ja kelpasivatkin. Retkiolosuhteisiin tämä ruoka sopii juuri siksi, että se valmistetaan yhdellä pannulla, säästyy tiskiä. Kerrankin tein oikean määrän, jaksoimme syödä kaiken, eikä jäänyt nälkä. 

Macarrones con Gambas y Azafrán

• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 punasipuli silputtuna
• 2 valkosipulinkynttä viipaloituna
• 3 tomaattia kuutioiksi leikattuna
• 0,5 pimentonia (espanjalainen savustettu paprikajauhe, oma lisäykseni)
• muutama hippu sahramia
• suolaa ja pippuria
• 1 dl kuivaa roseviiniä (myös oma lisäykseni)
• 100 g pakastekatkarapuja
• 2 dl kuivaa pastaa
• 2 dl vettä
• puolikas kasvisliemikuutio
• tuoretta persiljaa

Keräsin kaikki ainekset valmisteltuina tarjottimelle ja tein ruoan ulkona Campingazin grillillä, jolle saa hyvin paistinpannunkin. Kuumensin ensin pannua hetkisen ja lorautin sille oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma, kumosin pannulle ensin sipulit ja kuullotin niitä kolmisen minuuttia. Sitten lisäsin pannulle tomaattikuutiot ja viinin, sekoittelin ja annoin seoksen kiehua viitisen minuuttia. Murustelin kasvisliemikuution puolikkaan pannulle ja ripottelin mukaan hieman pimentonia ja sahramia. Kun viini oli kiehunut noin puoleen ripottelin pannulle pastat mahdollisimman tasaisesti ja kaadoin päälle sen verran vettä, että pastat olivat kokonaan nesteen pinnan alla. Laitoin kannen pannun päälle ja annoin ruoan kypsyä noin 8 minuuttia, kyseessä oli aika nopea pasta, noin viiden minuutin kiehumisajalla, mutta en arvellut, että se imisi nestettä niin pian niin paljon. 

Kun pasta oli kypsää ja neste melkein kokonaan imeytynyt ruokaan, kumosin päälle vielä katkaravut ja laitoin kannen päälle. Tässä vaiheessa kaasupanos grillissä alkoi vedellä viimeisiään. Tänään se vihdoin loppui, montakohan ruokaa olen silläkin tehnyt ja luullut, että nyt se varmasti loppuu. Tänään oli se päivä sitten. Lopuksi vielä hieman sekoittelin ruokaa, ripautin päälle vähän pippuria ja persiljaa. Oli oikein oivaa ruokaa, etenkin kun olen aavistuksen verran flunssassa. Siltikin jaksoin syödä koko annokseni ja se maistuikin, joten tuskinpa minulla on koronaa. 

La Vuelta on kääntynyt loppupuolelleen, tänään oli vuorossa vuorietappi, joka ei ollut kauhean pitkä, mutta loppunousu oli. Se nopein oli Marc Soler ja kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Jonas Vingegaard, hänen johtonsa toisena olevaan Jaoa Almeidaan on 48 sekuntia, joten liian mukavaksi ei Jonas voi itseään vielä tuntea, etenkin kun Joao on osoittanut vahvuuttaan muutamana etappina aivan kylliksi. 

Chorizopasta

Mikäpä olisi varmempi merkki espanjalaisuudesta kuin chorizo? Ainakin minulle se kelpaa, tänään tein erittäin nopean ja helpon pasta-aterian, johon sattumoisin sain käytettyä useamman retkiruoka-aineksen loppuun. Kotoa asti oli mukana pätkä chorizoa, edellisreissulta pastapussin pohjat ja toiselta pasta-aterialta tällä reissulla puolikas purkki tomaattista pastakastiketta. Tässä ei tarvita kuin vähän aikaa ja syömisen jälkeen kunnolla kuumaa vettä tiskaukseen. 

Chorizopastaa kahdelle

• noin 150 g kuivapastaa
• vettä + suolaa keittämiseen
• 15 cm pätkä chorizoa
• puolikas lasitölkki tomaattista pastakastiketta (noin 2 dl)
• 1 dl punaviiniä
• pippuria
• basilikaa
• parmesaania

Viritimme keittiön ulos CampaAdrian viereen, toiselle kaasukeittimelle pastavesi kuumenemaan ja toiselle pieneen kattilaan ensin chorizo viipaleiksi leikattuna. Kun palat olivat hieman paistuneet molemmin puolin, lisäsin niiden päälle tomaattikastikkeen. Olin lisännyt purkkiin desin verran punaviiniä ja hölskyttänyt ne sekaisin. Jätin kastikkeen kiehumaan hyvin miedolla lämmöllä, sillä retkikeittimen kaasupanos oli jo edellisellä keittokerralla muka ihan lopussa, ei loppunut vieläkään. 

Kun pasta oli kiehunut pussin ohjeen mukaan 8 minuuttia, Antti kaatoi veden pois ja kumosi pastat kastikekattilaan. Sekoittelin ja jaoin ruoan lautasille. Annosten päälle vielä pippuria, parmesaania ja basilikaa. Tosi usein keitän pastaa liikaa, tulee mieleen että pitäisikö vähän vielä lisätä. Nyt oli juuri sopivasti. Niin kai, kun pussi meni loppuun. 

La Vueltassa oli melko lyhyt etappi, 134,5 km. Ehdimme katsoa siitä noin 70 viimeistä kilometriä. Välillä näytti siltä, että kohta sataa, mutta onneksi ei. Nopein oli David Gaudu. Hän oli etapin ja hyvityssekuntien jälkeen samalla kokonaisajalla kuin kisaa johtava Jonas Vingegaard, mutta mutkikkaan aika- ja sijoitusvertailun turvin Jonas sai pitää punaisen johtajan paidan. Huominen etappi on sitten Medium Mountains-tyyppinen ja sillä on mittaa yli 200 km. 

Pâtes à la Carbonara

Nyt sitä ollaan kotona, ihan kaikkea ei vielä ole purettu autosta, mutta kolme koneellista pyykkiä on pyörähtänyt ja auton jääkaappi tyhjennetty ja pesty. Huomenna urakka jatkuu. Ja mikä tärkeintä, ruokaakin on valmistunut. Googlailin viimeisten satojen kilometrien aikana ranskalaisia ruokaohjeita ja päädyin pastaan, sillä se valmistuisi nopeasti. 

Ohjeeksi valikoitui tämä, se on Ranskan versio pasta carbonarasta. Sitä sanotaan nimellä pâtes à la carbonara ja siihen todellakin tulee kermaa, ranskankermaa. Tein kahden hengen annoksen ja sanon minä hohtimet, jollei tämä italialaisillekin kelpaisi. 

Pâtes à la Carbonara

• spaghetti kahdelle (noin peukaulo-etusormikoukun verran)
• suolattua vettä keittämiseen
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 kevätsipulia silppuna
• 50 g lardonia (ranskalaista pekonisuikatetta)
• 2 kananmunan keltuaista
• 3 rkl yrttimaustettua ranskankermaa (jotain ruokaa varten ostettu Saksasta, muttei tullut siellä käytettyä)
• tikkuaskin kokoinen pala parmesania raastettuna
• pippuria (suolaa ei tarvita, koska tulee pekonia ja parmesania)
• tuoretta basilikaa

Kiehautin pastaveden ja suolasin sen. Laitoin pastan kypsymään, se oli 8 minuutin keittoajan vaativaa. Sillä välin ehdin silputa sipulin ja laittaa sen pannulle öljytilkkaan kypsymään. Kun sipuli oli mysiytynyt, lisäsin pekonisuikaleet pannulle, sekoittelin ja paistoin sen aikaa, että pekonin rasva irtosi ja tuli hieman rapeutta paloihin. Kumosin ne lautaselle paperiarkin päälle odottamaan. 

Sekoitin kupissa ranskankerman, keltuaiset, juustoraasteen ja pippurin tasaiseksi. Kun pasta oli kypsää, sekoitin reippaasti kastikkeen pastaan ja sen jälkeen pekoni-sipulisilpun. Annoksiin vielä päälle pippuria ja tuoretta basilikaa. Kastike tarttui mainiosti pastaan ja onni, etten laittanut suolaa muuten kuin pastankeittoveteen. Tykkäsimme kumpikin kovasti, korjaan: Alter egomme Severine ja Xavier tykkäsivät. 

Tour de Francen 15. etappi lähti Muretista ja päättyi Carcassonneen. Katsoimme etappia ateriaa hotkiessamme ja voittaja oli belgialainen Tim Wellens. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa edelleen Tadej Pogacar. Huomenna lepopäivä, kyllä kelpaa.